Synnytykseen kuoleminen?

Pelokas

Olen aina pelännyt, että jos synnyttäessä kuolee esim. siihen, että verisuoni katkeaa päästä ponnistusvaiheessa, onko sellainen käytännössä ,ahdollista ja jos on, niin tiedättekö ketään, kelle olisi käynyt niin? Itse olen aina pelännyt kuolevani synnytykseen juuri kyseisestä syystä.

25

20573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viikate liippasi liki

      Kyllähän niitä äitejä joskus kuolee. Syitä en tiedä, kannattanee kysellä sieltä sairaalasta.

    • neurologisella..

      Siellä oli yhtäaikaa kaksi vastasynnyttänyttä äitiä, joilla kummallakin aivoinfarkti. Kummallakaan ei mitenkään hirveän vakava, eikä pahoja halvausoireita. Verisuoni saattaa katketa - muualtakin kuin aivoista ja saattaa tulla infarkteja. Mutta siihen aika harvoin loppujenlopuksi kuolee samantien. Varsinkaan sairaalassa. Verenvuodon täytyy olla todella massiivinen, jotta siihen kuolee. Ja synnytysponnistuksessa ei juurikaan ole mahdollista, että jokin suuri suoni repeäisi. Aivoissa täytyisi olla etukäteen jokin pullistuma tms, että voisi tulla kuolemaan johtava aivoverenvuoto. Kannattaa huolehtia verenpaineista ym. ja jos tuntuu, että on syytä huoleen, puhu avoimesti lääkärin kanssa.

    • elämä on ...

      Kuolla voi milloin vain,turha sitä on miettimään jäädä.Tuttuni kuoli synnytykseen lapsivesiemboliaan..Ja verenvuotoon voi kuolla myös..Etukäteen ei koskaan tiedä mitä synnytyksessä tapahtuu.Ei tiedä itse ei kätilöt ei lääkärit...

      • aina

        Aivan! Voit kuolla myös täysin ennalta-arvaamattomasti auton alle, katolta tippuvien kamojen alle, vessareissulla ponnistaessa (jos siis jo valmiiksi pullistuma aivojen suonissa), kuntosalissa, lenkillä, kotitöissä, rakastellessa...suomessa kuolee vuosittain satoja prosentteja enemmän ihmisiä liikenteessä kuin synnytyksessä ja kuitenkin siellä uskalletaan liikkua ihan noin vain...jaa, taidankin alkaa potea liikennepelkoa.


    • suomessa

      vuonna 2004 ja molemmat olivat ympärileikattuja maahanmuuttajia :(

      • muistelisin

        2004 syksyllähän Kättärillä kuoli nuori suomalaisnainen sektion aiheuttamiin komplikaatioihin. Oliko tämän lisäksi vielä 2 maahanmuuttajaa?


    • huono- onninen pelkuri-74

      Kaksi ystävääni on kuollut synnyttämiseen: toinen 2001 naisten klinikalla juuri tuollaiseen kuvaamaasi verisuonien paineiden vikaan päivä synnytyksen jälkeen ja toinen viime vuonna Kättärillä muuten vaan "epäonnistuneeseen toimenpiteeseen".
      Parhaan ystäväni synnytys myös sössittiin aivan täydellisesti mutta hän luojan kiitos selvisi, tosin kärsi verenmyrkytyksen ja auenneet& tulehtuneet tikit pariinkin kertaan allergian takia. Hän tosin synnytti Hämeessä.

      Arvannettekin, en ole kovin innokkaasti lasta hankkimassa itse, haluaisimme adoptiojonoon.

      • ottaa järjen mukaan

        Et sitten ole harkinnut jäädä pysyvästi kotiin, kun liikenteessäkin voi kuolla. Tosin kovin moni on kuollut kotiinsakin.

        Vai etkö tunne ketään muuhun kuin synnytykseen kuollutta, kun sitä nimenomaan pelkäät etkä "normaaleja" ennenaikaisen kuoleman syitä.


      • huono- onninen pelkuri-74
        ottaa järjen mukaan kirjoitti:

        Et sitten ole harkinnut jäädä pysyvästi kotiin, kun liikenteessäkin voi kuolla. Tosin kovin moni on kuollut kotiinsakin.

        Vai etkö tunne ketään muuhun kuin synnytykseen kuollutta, kun sitä nimenomaan pelkäät etkä "normaaleja" ennenaikaisen kuoleman syitä.

        No olen nuori, vasta 31- vuotias, eli ei tosiaan ole monia kuollut ympäriltä. Yksi ystäväni kuoli syöpään ja isomummoni vanhuuteen. Lisäksi sis kaksi ystävää synnyttämiseen. Pakko kai myöntää sinunkin, että lähipiirissäni synnyttämiseen kuoleminen on yleistä, eikä kenekään pitäisi tuhahdella huvittuneena sille tosiasialle, että se on aiheuttanut minulle täydellisen synnytyspelon, en siis todellakaan koe mitään halua synnyttää omaa lasta.
        Vastaavasti jos 50% kuolleista tutuistani olisi kuollut minun työmatkalla käyttämässäni lähijunassa (esim) voi hyvinkin olla että vaihtaisin junan bussiin.


      • huono- onninen pelkuri-74
        ottaa järjen mukaan kirjoitti:

        Et sitten ole harkinnut jäädä pysyvästi kotiin, kun liikenteessäkin voi kuolla. Tosin kovin moni on kuollut kotiinsakin.

        Vai etkö tunne ketään muuhun kuin synnytykseen kuollutta, kun sitä nimenomaan pelkäät etkä "normaaleja" ennenaikaisen kuoleman syitä.

        Lisäys: Ymmärsit väärin ja ihan huolella; en tietenkään pelkää kuolemaa yleisesti, tietenkään. Mutta samoin, kuin en matkusta mielelläni Afganistaniin, en myöskään kaiva verta nenästäni ja tunge väenvängällä itseäni tilanteeseen jossa läheiseni on menehtynyt. Miten noin väärin onnistuit ymmärtämään vai halusitko aiheuttaa ilkeyttäsi minulle pahan mielen?


      • täällä ihmiset ovat
        huono- onninen pelkuri-74 kirjoitti:

        Lisäys: Ymmärsit väärin ja ihan huolella; en tietenkään pelkää kuolemaa yleisesti, tietenkään. Mutta samoin, kuin en matkusta mielelläni Afganistaniin, en myöskään kaiva verta nenästäni ja tunge väenvängällä itseäni tilanteeseen jossa läheiseni on menehtynyt. Miten noin väärin onnistuit ymmärtämään vai halusitko aiheuttaa ilkeyttäsi minulle pahan mielen?

        että kuvittelevat omaa ymmärtämättömyyttään tietävänsä ja olevansa oikeassa ja sen lisäksi vielä siinä asemassa, että voivat tulla kertomaan.

        vähättelevät ja suoltavat suustaan mitä sattuu, vain ja ainoastaan siksi etteivät itse kykene ymmärtään suurinpiirtein mitään.
        Älä pahoita heistä mieltäsi.

        Minäkin kärsin synnytyspelosta vaikka kukaan läheiseni ei olekaan koskaan synnytykseen kuollut. En varsinaisesti pelkää itse synnytystä tai kuolemaa vaan sitä kipua, mitä synnytys tuottaa. Tämäkin on varmasti monen synnyttäneen ja synnyttämättömän miehen mielestä turhaa, mutta niin se nyt vain on. ja tiedän, että meitä on paljon. kuten Julma-Henrikin laulaa (tosin eriasiasta) "meitä on tuhansia, ymmärrätsä tuhansia" ja meitä on monenlaista.

        Mutta kyllähän suomessa puhutaan suomalaisesta rodustakin, että se siitä, he olkoon.

        Synnytys pelottaa joitakin naisista ja se ei ole silloin olemattomuutta tai typeryyttä vaan pelkkää pelkoa. Täysin selittämätöntä pelkoa kipuun tai vaikka kuolemaankin.

        Sitä moni vanhuskin pelkää sairauksiensa myötä. Se ei ole omituista, ei erikoista, ei väärää, saatika oikeaa. Siitä ei voi vetää minkäänlaisia halveksumisia, ei edes johtopäätöksi esim. ihmisen luonteesta tai älykkyydestä. Koska me kaikki pelkäämme jotakin ja riipumme omissa ongelmissamme.

        Mikään pelko ei halveksumalla, pilkkaamalla, käskemällä, määräämällä, tuhahtamalla, tiuskinnalla tai edes pyytämällä lähde pois.
        Koittaa nyt halveksumalla pelosta ohjata pois.

        Se on äärettömän tyhmää, mutta saako sitä halveksia?

        ei tietenkään.


    • pois

      Ihmisiä kuolee huomattavasti enemmän verisuonen katkeamiseen aivoissa vessassa ulostaessaan. Tällöin vatsaonteloon tulee todella suuri paine, varsinkin jos henkilöllä on vatsa kovalla. Hyvin harvinaista on Suomen maassa äitien kuoleminen synnytykseen. Riski on minimaalinen, jos kyseessä on normaali terve henkilö.

      Jos palko kuitenkin vaivaa, kannattaa siitä puhua neuvolassa tai synnytyssairaalan tutustumiskäynnillä. Et todellakaan ole ainoa henkilö asiaa pohtimassa, vaikkakin on paljon todennäköisempää esim. tukehtua syödessään vaikkapa porkkananpalaan kuin kuolla synnytykseen...

    • susanna

      Suomessa kuolee tilastojen mukaan 5 tai 6 synnyttäjää 100.000 kohti. Jossain Euroopan maissa luku on vielä pienempi, mutta esim. Etelä-Amerikassa noin kymmenkertainen.

      Synnytyskuolemat ovat siis hyvin harvinaisia. Niitä sattuu, mutta paljon todennäköisempää on kuolla johonkin ihan muuhun.

    • jami

      oli kamala lukea noita edellisiä!!! olen kahden lapsen äiti, esikoinen rv 36 3 ja kuopus rv.40 0. esikoinen sairaalassa, synnytys 6tuntia ja kuopus ambulanssissa alle tunti. kun minä olin synnytämässä ei käyny mielessä edes että kuolis vaikka raskaus aikana olikin niitä pelkoja. jos sinulla todella pelottaa ihan kamalasti se että ponnistus vaiheessa katkeaa verisuoni päässä niin sinulla on oikeus vaatia keisarinleikkaus. mutta jos synnytät kuitenkin alakautta, niin älä ponnista kasvoilla vaan vatsalihaksilla!!! kysy kätilöltä vinkkejä tähän! kaikki menee hienosti!:)

      • ihan hyvä

        syy pyytää keisarinleikkausta, jos pelkää kuolevansa alatiesynnytykseen.

        Totuus on kuitenkin se, että niistä äideistä, jotka Suomessa synnytykseen ovat kuolleet, on suurin osa kuolleet sektion aiheuttamiin komplikaatioihin.


      • .........
        ihan hyvä kirjoitti:

        syy pyytää keisarinleikkausta, jos pelkää kuolevansa alatiesynnytykseen.

        Totuus on kuitenkin se, että niistä äideistä, jotka Suomessa synnytykseen ovat kuolleet, on suurin osa kuolleet sektion aiheuttamiin komplikaatioihin.

        meillätäällä malla kuoli yksi kahden lapsen äiti joista toinen vasta päivän vanha eli synnärillä käytävällä käveli siskonsa kanssa ja yx kax kaatui ja sisko sai otettua kiinni mutta äiti kuoli tämän käsivarsilleen keuhkoveritulppaan. alatiesynnytys.


      • joo,
        ......... kirjoitti:

        meillätäällä malla kuoli yksi kahden lapsen äiti joista toinen vasta päivän vanha eli synnärillä käytävällä käveli siskonsa kanssa ja yx kax kaatui ja sisko sai otettua kiinni mutta äiti kuoli tämän käsivarsilleen keuhkoveritulppaan. alatiesynnytys.

        noh, tämä nainen olisi voinut yhtähyvin kuolla samaiseen tulppaan kotonaan ilman raskautta ja synnytystäkin, esimerkiksi muutaman päivän flunssan takia sängyssä maattuaan. Tulppa kun liittyy paikallaan olemiseen ei synntykseen.


      • gyn.erl

        Ponnista kasvolihaksilla? Tiesitkö, että sektiolla synnyttäminen on teidän termistöä lainaten vaarallisempaa kuin alateitse synnyttäminen? Toivoisinkin, että perehtyisitte tieteellisesti tutkittuihin artikkeleihin pohdiskellen realiteetteja. Lähestykää mieltä askarruttavissa kysymyksissä esimerkiksi neuvolalääkäriä tai muuta asiantuntevaa tahoa. Mutta mitä tärkeintä, älkää lukeko tämänkaltaisia keskustelupalstoja, jotka usein lisäävät aiheetonta pelkoa. Turvallista synnytystä toivotellen.


    • tyttö vaan

      En haluaisi pelotella, mutta synnytys on ollut naisten suurin kuolinsyy kautta aikojen. Rintasyöpä taitaa nykyään olla suurin... siis "luonnollisten" kuolemien jälkeen. Ei nyky lääketieteelläkään kaikkia kuolemia voida poistaa. En todellakaan halua pelotella, mutta niin se vaan on aina ollut.

    • Vlanka

      Aivoverisuonen pullistuma on perinnöllinen ja mun isällä oli sellanen 35-v josta sitten selvisi leikkauksella. Se tuossa soitteli ja varotteli siitä, kun en ole käyny varjokuvauksissa. Oon nyt viikolla 37 4 ja menossa allassynnytykseen. Alko vähän mietityttämään nämä asiat, aiemmin ei tullu kokok asia edes mieleen kun oon raskaudestani iloinnut. Oon siis melkein saman ikäinen kun isä oli tuolloin.

    • Ei kannata pelätä...

      Voihan synnytykseen kuolla vaikka siksi että verisuoni katkeaa päästä, tosin se on erittäin harvinaista ja edellyttää että on ollut päässä syntymästä asti verisuoni pullistuma tms. MUTTA ani harva äiti menehtyy Suomessa.
      Lapsivuodeaikana eli synnytyksessä ja kuusi viikkoa sen jälkeen kuolee vain noin kuusi äitiä vuodessa. Yleisin syy on voimakas verenvuoto. On erittäin harvinaista, että äiti ja vauva molemmat menehtyvät. Synnytykseen liittyvät ongelmat eivät periydy eikä äidin ikä vaikuta lapsi- tai äitikuolleisuuteen. Iän mukana perussairaudet kuten sydänsairaudet yleistyvät ja tämä voi lisätä yli 35-vuotiaiden äitien riskiä. Itselläni oli hengenvaarallinen tila synnytyksessä, kun istukka ei irronnutkaan luonnollisesti ja istukan irroitus jouduttiin tekenään käsin nukutuksessa. Menetin verta 2,3 litraa ennenkuin lääkäri sai verenvuodon tyrehtymään. Hemoglobiinini putosi alle 80 mutta onneksi tilanne normalisoitui osastolla saamani veren ansiota. (tästä syystä kunnioitan verenluovuttajia, ja olen myös itse luovuttanut myöhemmin)

    • m

      Oma äitini kuuluu näihin harvinaisiin naisiin jotka ovat synnytyksessä kohdanneet äärettömän harvinaisen komplikaation nimeltä lapsivesiembolia. Ja vielä harvinaisemmaksi asian tekee se, että äitini ja myös sisareni (jonka synnytyksestä oli kyse) jäivät henkiin. Olen ymmärtänyt että lapsivesiemboliassa kuolleisuus on hyvin suuri, tänäpäivänä 30-50% luokkaa. Lähes 20 vuotta sitten kun meidän perhe joutui komplikaation kohtaamaan prosentti oli suurempi. Sisareni ei saanut mitään vaurioita, mutta äitini sai pysyvän aivovamman hapenpuutteen ja sydämen pysähtymisen vuoksi.
      Itse olen asiaa pohtinut kovasti näiden vuosien aikana ja erityisesti silloin kun oma raskaus ja synnytys tuli ajankohtaiseksi. Neuvolan ja synnytyspelkokeskutelujen avulla pääsin asian kanssa tasapainoon ja uskomatonta mutta asia ei varjostanut omaa raskauttani tai synnytystä. Ja talvisen kauniina päivänä saimme ihanan ja terveen tyttövauvan normaalilla (tosin käynnistetyllä) synnytyksellä. Minulla on kuulemma suurempi todennäköisyys voittaa lotossa kuin että minulle kävisi samalla tavalla kuin omalle äidilleni, niin harvinainen komplikaatio lapsivesiembolia on.
      Jos kokee normaalista poikkeavaa synnytyspelkoa tai saati kuolemanpelkoa, ottakaa asia ihmeessä neuvolassa puheeksi ja vaatikaa lähetettä pelkopolille tai vastaavaan. Toivottavasti tästä oli apua edes jollekkin...

    • tättärää

      Kajaanissa sattui syksyllä 2012, että verisuoni oli katkennut päästä ponnistusvaiheessa

      • Äityliini..

        Mutta raskaana olevallahan on veri "sakeampaa" eli hyytyvämpää kuin normaalisti. Silloin on keskimääräistä enempi vaara tulppaan kuin verenvuotoon.
        Itselläni on von Willenbrandtin lievä verenvuototaipumus ja synnytin iäkkäänä, ei verenpainetta, eikä katsottu tarpeelliseksi antaa hyytymistekijää ennakkoon.
        Kuten menikin hyvin, eikä hyytymistekijää tai verta tarvinnut antaa. Tosin verta meni keskimääräistä enemmän. Tarjottiin verta osastolla myöhemmin, en ottanut, koska en ollut väsynyt - paitsi synnytystä seuraavan yön, jolloin "minua ei saatu hereille" imetystä varten, annettiin sitten nukkua ja vauvalle pullomaitoa...
        Verenvuototapaus täytyy olla jokin massiivinen komplikaatio, ettei sitä pystytä keskussairaalassa hoitamaan.


    • hyi kamalaa

      Hyi ei uskalla enää synnyttää :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe