alkoholi ja unettomuus

maisa

Aiheuttaako alkoholi muille unettomuutta?

Oltiin eilen ystävien kanssa istumassa iltaa ja join illan aikana kolme lasia valkoviiniä ja yhden oluen. Nukkumaan menin jo klo 23 jälkeen. Sitten ei vain uni tule silmään. Pyöriskelin valveilla viiteen saakka, kunnes viimein vaivuin katkonaiseen uneen. Sitten pitikin herätä ennen seitsemää lapsen kanssa. Vannoin taas, etten enää ikinä alkoholiin koske.

Monethan nukkuvat alkoholia nauttineena varsin sikeästi. Minulla uni on taas todella ohutta, jos se edes tulee. En ole ikinä pystynyt ns. nukkumaan krapulaani pois. Olenko ainoa?

3

1093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mölli

      Nuorena alkoholi nukuttaa, kun sitä tarpeeksi nauttii. Vanhempana se heikentää unen laatua ja aiheuttaa univaikeuksia. Tutkittu juttu.

      Oma rajani kulkee kahdessa annoksessa - jos juon enemmän kuin kaksi lasia viiniä, unet ovat pilalla. Mutta ehkä terveellisyysrajakin kulkee kahden annoksen kieppeillä.

      Ja huom! sitten kaikki tiukkapipot, otan korkeintaan kahtena-kolmena iltana viikossa. Suurkulutusrajahan on 16 annosta viikossa (naisille).

    • opiskelija

      kyllähän alkoholi unen laatuun ja määrään vaikuttaa. itse join keskiviikkona kaksi isoa olutta ja terästetyn glögin, illalla elokuvaa katsoessa meinasin nukahtaa mutta unten maille mennessä uni ei tullut ja valvoin neljään.
      myös viikonlopun jälkeiset yöt (su-ma, ma-ti) ovat oikeita liskojen öitä kun viikonloppuna nyt tulee usein juhlittua.

      olisi mukava nauttia illasta joskus yhden tai kahden oluen merkeissä kavereiden kera mutta täytyisi melkein aina juoda niin paljon että sammuu, muuten ei uni tule. ja nipottajille tiedoksi että en juo viikolla useinkaan "perseitä", viikonloppuisin tulee juhlittua mutta käsittääkseni se kuuluu tähän opiskelijaelämään.

      • 18vtyttö

        Minulla alkoholi vaikuttaa aina negatiivisesti unen saantiin jos sitä on juonut "paljon" (Enemmän kuin esimerkiksi kaksi tuoppia) Ja vaikuttaa siis aina, aina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe