Kaikki oli hyvin ja hän oli vielä nuori, hyväkuntoinen mies... kunnes eräänä päivänä mun ja monen muun maailma murtui... hän oli kuollut varhain aamulla, tapaturmaisesti! En olisi ikinä uskonut kun hän viimeisen kerran saattoi minut kotiin ja antoi pusun ja halauksen, etten näkisi häntä enää koskaan!! :( Ikävä on niin valtava, ettei tästä oikein tule mitään! Itken vain koko ajan ja masentaa... välillä puhun hänelle, kun tulee sellainen tunne että hän on tässä kanssani. Ja itken, on ikävä. Sydäntä vain puristaa, eikä mikään auta... Miten tästä selviää? Miten elämä voi olla näin julmaa!!! Olen onnellinen siitä, että ehdittiin vielä jutella viimeisenä iltana, sanoin välittäväni hänestä...toivottavasti hän kuoli onnellisena! Voi kun tulee itku taas... :,( Viimeinen muistikuva hänestä on kun hän hymyili minulle, mutta ei sanonut mitään. Se on kaunis muisto ja vaalin sitä aina sydämessäni! Tiesin että hänkin välitti minusta, nyt olen sanonut rakastavani häntä monta kertaa...mutta liian myöhään? Haudalle vien joka päivä kynttilän, se vähän rauhoittaa. Tästä on vasta kohta kuukausi aikaa...ja surutyötä on vielä paljon. Rakkautemme loppui lyhyeen mutta silti ikävä on valtava. Mutta on elettävä siinä toivossa, että vielä me tavataan! Ja että hän suojelee nyt minua tuolta jossain, minun oma suojelusenkelini.
Poikaystävä kuoli
35
12678
Vastaukset
- Leskimies
Elämä jatkuu. Muista se. Itse tiedän sen.
- nainen23_
Otan osaa.
Yhtään päivää ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Kävelemme kaikki vain askelen edellä kuolemaa.
Hyvää jatkoa ja voimia! - anni
Otan osaa. Koskaan ei näköjään voi tietää, mitä tuleman pitää. Voimia sinulle ja poikaystäväsi perheelle!
- kaikille!
Kiitos kaikille vastanneille!
Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.
Joka hetki hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni, hän suo voimansa ja neuvonsa. Surut, huolet eivät liikaa paina, ne hän ottaa itse kantaakseen. "Niin kuin päiväs, niin on voimas aina." Tähän turvaan yhä uudelleen.
Kiitos, Herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.
- Pahoillani
Surutyö on välttämättömyys. Poikaystäväsi kuitenkin suree tolkuttomasti jos omistat koko elämäsi surulle. Hän haluaa sinun jatkavan lopulta eteenpäin. Arvosta elämääsi sillä se on lahja, vaikka se ei siltä välillä tuntuisi. Voit tehdä vielä jonkun toisen hyvin onnelliseksi ja samalla itsesi.
- alkup.
Kiitos sanoistasi. Sitä olen itsekin miettinyt että hän varmasti toivoo että pääsen surun yli ja koitan jatkaa elämää... Kaikesta huolimatta, hän on aina sydämessäni.
- minäkin kaipaan
Hän on lähelläsi, usko vaan. Hänen aikansa oli lähteä, ei me ihmiset näistä asioista saada aina päättää. Sä sait tuntea hänet, hän oli tärkeä osa elämääsi ja ihmisyyttäsi, ja aivan varmasti hän jollain tapaa on mukana elämässäsi vielä pitkään, ei pelkästään kuvitelmissa tai muistoissa korvien välissä tai sydämessä, vaan ihan oikeesti henkimaailmassa sun auttajana ja inspiraattorina.
Jokaisella on aikansa ja paikkansa, ja toisiaan rakastavat, toisilleen kuuluvat ihmiset kohtaavat aina uudestaan siinä elämässä johon he taas sitten joskus syntyvät. Hänen paikkansa on nyt siellä enkeleiden joukossa, sulla on vielä paljon tehtävää maan päällä. Hän haluaisi ehkä konkreettisemminkin olla kanssasi mut se ei universumin lakien mukaan ole mahdollista. Meillä on hyvin konkreettisesti elämä - ja kuolema. Ja hyvä niin, oishan se kamalaa jos ei koskaan sais kuolla, jos kuolemaa ei ois lainkaan olemassa?
Kuolema ei ole paha asia, mut ihminen on niin voimakkaasti tunteva olento, ihon muisti, toisen ihmisen ja rakkauden kaipuu...Kuollut poikaystäväsi siellä niin kyllä toivoo että sä vähitellen löydät taas elämänilon, ja sitten kun aika on kypsä, siihen voi mennä vuosia, uuden rakkauden.
Minäkin kaipaan kovasti kolmea kuollutta ystävääni, auto-onnettomuus, sairauskohtaus ja itsemurha (meni hirteen.) Lisäksi kaipaan suunnattomasti kuollutta isääni. Mutta tää on elämää.
Iloitkaamme niistä ihmisistä jotka ollaan tunnettu, ja jotka on edelleen jossain lähellämme, käymässä, kuulostelemassa antamassa hienonhienoja vinkkejä.- sinullekin
Anteeksi tyhmyyteni, mutta mitä se universumi oikeastaan tarkoittaa? Tunnen kyllä välillä kuinka hän olisi tässä lähelläni...en tiedä kuvittelenko, mutta sellainen ihana tunne tulee välillä kuitenkin. Ehkä hän sitten enkelinä käy luonani, mutta en vain näe häntä, tunnen sen kuitenkin..? Hauluan todellakin uskoa siihen, että kun oma aika koittaa, me tavataan siellä jossain...eihän tässä muuten ole mitään järkeä.. elämässä siis. Ennen en ole tällaisia asioita edes miettinyt, mutta kyllä tällainen menetys pistää miettimään/uskomaan kaikenlaista.
Siitä olen ainakin varma että hänellä ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin. Kun vain itse jaksais elää tämän surun ja ikävän kanssa. Minulla on yksi lapsi ja hänestä saan kyllä paljon voimaa, ei ole yhteinen lapsemme...valitettavasti. Sekin harmittaa kun häneltä ei jäänyt yhtään lasta tähän maailmaan... :( lapsen teko ei vain kuulunut suunnitelmiimme, suhde oli kuitenkin vasta niin alussa. Nyt olisin ollut ikionnellinen yhteisestä lapsesta, se olisi ollut elävä muisto poikaystävästä... mutta ei kait se auta harmitella.
Olen odottanut että hän tulisi uniini, mutta vasta vain kerran olen unta nähnyt hänestä. Siinä hän halasi minua ja sanoi ettei käynyt mitenkään, kaikki on hyvin. (Näin siis unta siitä miten hän kuoli, mutta hän ei kuollut unessa.) Yhden perheen jäsenen luona hän on käynyt unessa hyvästelemässä ja sanonut myöskin että, ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin. Nämä unet on kyllä aika jänniä... - Pieni Ihminen **
sinullekin kirjoitti:
Anteeksi tyhmyyteni, mutta mitä se universumi oikeastaan tarkoittaa? Tunnen kyllä välillä kuinka hän olisi tässä lähelläni...en tiedä kuvittelenko, mutta sellainen ihana tunne tulee välillä kuitenkin. Ehkä hän sitten enkelinä käy luonani, mutta en vain näe häntä, tunnen sen kuitenkin..? Hauluan todellakin uskoa siihen, että kun oma aika koittaa, me tavataan siellä jossain...eihän tässä muuten ole mitään järkeä.. elämässä siis. Ennen en ole tällaisia asioita edes miettinyt, mutta kyllä tällainen menetys pistää miettimään/uskomaan kaikenlaista.
Siitä olen ainakin varma että hänellä ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin. Kun vain itse jaksais elää tämän surun ja ikävän kanssa. Minulla on yksi lapsi ja hänestä saan kyllä paljon voimaa, ei ole yhteinen lapsemme...valitettavasti. Sekin harmittaa kun häneltä ei jäänyt yhtään lasta tähän maailmaan... :( lapsen teko ei vain kuulunut suunnitelmiimme, suhde oli kuitenkin vasta niin alussa. Nyt olisin ollut ikionnellinen yhteisestä lapsesta, se olisi ollut elävä muisto poikaystävästä... mutta ei kait se auta harmitella.
Olen odottanut että hän tulisi uniini, mutta vasta vain kerran olen unta nähnyt hänestä. Siinä hän halasi minua ja sanoi ettei käynyt mitenkään, kaikki on hyvin. (Näin siis unta siitä miten hän kuoli, mutta hän ei kuollut unessa.) Yhden perheen jäsenen luona hän on käynyt unessa hyvästelemässä ja sanonut myöskin että, ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin. Nämä unet on kyllä aika jänniä...Kamalaa kun ihmiset kuolevat nuorena! ..aina on jonkun vuoro lähteä. Minunkin poikakaveri oli kuukausi sitten todella lähellä, onnettomuutta. Ihmiset on varmaan kuullu Rovajärven ampualueen tapaturmasta. :( Elämä ei ole oikeudenmukaista.. :/ Jaksamista!!
- ÄLÄ VÄLITÄ
älä välitä.... mun isä kuoli 4 päivää sitten
- alkup.
En nyt oikein ymmärtänyt... mutta osanottoni sinunkin suruusi! Niin ne päivät vain menee..eikä sitä edes tajua...tuntuu ettei millään ole mitään väliä... masentaa ja masentaa..... tekisin mitä vain että kaikki ois niin kuin ennen, mutta kun ei... :(
- NuoriLeski
alkup. kirjoitti:
En nyt oikein ymmärtänyt... mutta osanottoni sinunkin suruusi! Niin ne päivät vain menee..eikä sitä edes tajua...tuntuu ettei millään ole mitään väliä... masentaa ja masentaa..... tekisin mitä vain että kaikki ois niin kuin ennen, mutta kun ei... :(
Heippa. Olen kokenut saman vajaa 2 kuukautta sitten. Rakkaani kuoli yllättäen, yhtäkkiä. Hän lähti kotoa eikä enää palannut. Se tuska, se ikävä, on niin suuri. Sitä ei jaksa kantaa. Kaikki sanoo, että "Aika parantaa", en usko, että se koskaan tekee minua eheäksi enää. Olen katkera, vihainen, surullinen. Miksi? Eikö täällä maailmassa olisi ollut huonompiakin ja vanhempiakin ihmisiä, jotka olisivat voineet lähteä? Osa täältä haluaakin lähteä. Miksi minun rakas, nuori ihminen, joka ei tahtonut koskaan kellekään mitään pahaa? meillä piti olla elämä vielä edessä, meidän elämämme oli niin alussa ja sen piti jatkua. Niin ei vain käynyt..
- alkup.
NuoriLeski kirjoitti:
Heippa. Olen kokenut saman vajaa 2 kuukautta sitten. Rakkaani kuoli yllättäen, yhtäkkiä. Hän lähti kotoa eikä enää palannut. Se tuska, se ikävä, on niin suuri. Sitä ei jaksa kantaa. Kaikki sanoo, että "Aika parantaa", en usko, että se koskaan tekee minua eheäksi enää. Olen katkera, vihainen, surullinen. Miksi? Eikö täällä maailmassa olisi ollut huonompiakin ja vanhempiakin ihmisiä, jotka olisivat voineet lähteä? Osa täältä haluaakin lähteä. Miksi minun rakas, nuori ihminen, joka ei tahtonut koskaan kellekään mitään pahaa? meillä piti olla elämä vielä edessä, meidän elämämme oli niin alussa ja sen piti jatkua. Niin ei vain käynyt..
Voi että tiedän varmastikin miltä sinusta tuntuu!:( Se on totta että kun ihmiset puhuvat että "aika parantaa", se tuntuu niin turhalta! Ei tällaista menetystä voi koskaan ymmärtää... itse olen kans miljoona kertaa kysynyt että, MIKSI? Vastausta en vain siihen saa... Elämä on niin epäreilua, juopot täällä kyllä saa elää (siis tarkoitan katujuoppoja!)
Ei tässä vain ole mitään järkeä! Oletko muuten nähnyt unia hänestä? Minä olen nähnyt vain yhden unen..olen odottanut lisää unia mutta en vain niitä hänestä näe. Mistähän se johtuu? Mutta voimia sinulle, vaikka tämäkin voi turhalta tuntua.. tiedän sen :( Älä kuitenkaan jää yksin, ja varsinkaan niinä vaikeina hetkinä jolloin se tuska ja ikävä iskee. Puhuminen auttaa, minä puhun jopa poikaystävälleni...kyllä hän jostain minua kuuntelee ja ymmärtää. Silloin kun on ikävä ja muistelet häntä, silloin hän on sinun kanssasi. - NuoriLeski
alkup. kirjoitti:
Voi että tiedän varmastikin miltä sinusta tuntuu!:( Se on totta että kun ihmiset puhuvat että "aika parantaa", se tuntuu niin turhalta! Ei tällaista menetystä voi koskaan ymmärtää... itse olen kans miljoona kertaa kysynyt että, MIKSI? Vastausta en vain siihen saa... Elämä on niin epäreilua, juopot täällä kyllä saa elää (siis tarkoitan katujuoppoja!)
Ei tässä vain ole mitään järkeä! Oletko muuten nähnyt unia hänestä? Minä olen nähnyt vain yhden unen..olen odottanut lisää unia mutta en vain niitä hänestä näe. Mistähän se johtuu? Mutta voimia sinulle, vaikka tämäkin voi turhalta tuntua.. tiedän sen :( Älä kuitenkaan jää yksin, ja varsinkaan niinä vaikeina hetkinä jolloin se tuska ja ikävä iskee. Puhuminen auttaa, minä puhun jopa poikaystävälleni...kyllä hän jostain minua kuuntelee ja ymmärtää. Silloin kun on ikävä ja muistelet häntä, silloin hän on sinun kanssasi.Kiitos osanotosta..
Nään unia rakkaastani melkein joka yö. Joskus ne tuovat lohtua, joskus olen aamulla ihan hysteerinen, kun herään. Saatan nähdä kamalaa unta, että hän on jättänyt minut ja on ilkeä minulle, toisinaan taas näen kaunista unta. Useimmiten näen unta, jossa hän on kuollut, mutta yhtäkkiä tuleekin jostain ja ottaa kaulasta kiinni ja sanoo rakastavansa minua ja sanovansa, ettei hän nyt oikeasti kuolisi koskaan ja jättäisi minua.. Mutta ne ovat vain unia. Nyt taas itken.. Joka yö en enää tarvitse unilääkettä, toisinaan kyllä.
Yritän näyttää kaikille, että pärjään, mutta oikeasti en pärjää. Olen ihan hajalla asoiden kanssa ja jossain vaiheessa pienikin muisto saa minut hysteeriseen pisteeseen. Pitäisi itkeä, kun itkettää, eikä aina niellä itkua pois ja lysähtää jossain vaiheessa - jalat alta pois-tyyliin.. Yritän olla vahva, että kaikki tietäisivät, että pärjään, ettei kukaan olisi huolissaan siitä jaksanko. Kaikkien muiden omaisten takia yritän olla voimissani, vaikka minulla olisi oikeasti kaikista isoin oikieus itkeä.. Meni hieman pitkäksi tämä kirjoittelu..
Kauanko sinulla on aikaa rakkaasi menetyksestä? Jos haluat, voisimme vaihtaa s-postiosoitteita. Olisi ehkä molemmille hyvästä..? - alkup.
NuoriLeski kirjoitti:
Kiitos osanotosta..
Nään unia rakkaastani melkein joka yö. Joskus ne tuovat lohtua, joskus olen aamulla ihan hysteerinen, kun herään. Saatan nähdä kamalaa unta, että hän on jättänyt minut ja on ilkeä minulle, toisinaan taas näen kaunista unta. Useimmiten näen unta, jossa hän on kuollut, mutta yhtäkkiä tuleekin jostain ja ottaa kaulasta kiinni ja sanoo rakastavansa minua ja sanovansa, ettei hän nyt oikeasti kuolisi koskaan ja jättäisi minua.. Mutta ne ovat vain unia. Nyt taas itken.. Joka yö en enää tarvitse unilääkettä, toisinaan kyllä.
Yritän näyttää kaikille, että pärjään, mutta oikeasti en pärjää. Olen ihan hajalla asoiden kanssa ja jossain vaiheessa pienikin muisto saa minut hysteeriseen pisteeseen. Pitäisi itkeä, kun itkettää, eikä aina niellä itkua pois ja lysähtää jossain vaiheessa - jalat alta pois-tyyliin.. Yritän olla vahva, että kaikki tietäisivät, että pärjään, ettei kukaan olisi huolissaan siitä jaksanko. Kaikkien muiden omaisten takia yritän olla voimissani, vaikka minulla olisi oikeasti kaikista isoin oikieus itkeä.. Meni hieman pitkäksi tämä kirjoittelu..
Kauanko sinulla on aikaa rakkaasi menetyksestä? Jos haluat, voisimme vaihtaa s-postiosoitteita. Olisi ehkä molemmille hyvästä..?Minun mielestäni sinun ei tarvitse olla muitten omaisten vuoksi vahva ja se on aivan ymmärrettävää. Suru on surtava ja aikaa se vie...ei tähän oikotietä ole. Minä olen käynyt sielunhoitajalla 3 kertaa juttelemassa sairaalassa. Ehkä se on vähän auttanut ja nyt tuntuu että olen päässyt pahimman shokin yli ja yritän jatkaa elämää... Helppoa se ei siltikään ole. Ikävä on se josta ei koskaan pääse eroon. Kysyin sielunhoitajalta että miksi en näe unia poikaystävästä...hän vain sanoi että joillekin ne tulee melkein heti ja joillakin se vie aikaa. Ja olen yrittänyt ajatella että kultani toivoisi että en sure koko ajan ja että yrittäisin jatkaa eteenpäin... siitä ajatuksesta saan voimia. Mutta välillä tulee niitä masis kohtauksia ja itkettää koko ajan. Kiva ajatus että vaihdettaisiin sähköposti osoitteita, laita omasi niin laitan sinulle postia! Ja yritä jaksella ja älä todellakaan peitä huonoa oloasi, hae vaikka ammattiauttajalta apua. Voimia!
- NuoriLeski
alkup. kirjoitti:
Minun mielestäni sinun ei tarvitse olla muitten omaisten vuoksi vahva ja se on aivan ymmärrettävää. Suru on surtava ja aikaa se vie...ei tähän oikotietä ole. Minä olen käynyt sielunhoitajalla 3 kertaa juttelemassa sairaalassa. Ehkä se on vähän auttanut ja nyt tuntuu että olen päässyt pahimman shokin yli ja yritän jatkaa elämää... Helppoa se ei siltikään ole. Ikävä on se josta ei koskaan pääse eroon. Kysyin sielunhoitajalta että miksi en näe unia poikaystävästä...hän vain sanoi että joillekin ne tulee melkein heti ja joillakin se vie aikaa. Ja olen yrittänyt ajatella että kultani toivoisi että en sure koko ajan ja että yrittäisin jatkaa eteenpäin... siitä ajatuksesta saan voimia. Mutta välillä tulee niitä masis kohtauksia ja itkettää koko ajan. Kiva ajatus että vaihdettaisiin sähköposti osoitteita, laita omasi niin laitan sinulle postia! Ja yritä jaksella ja älä todellakaan peitä huonoa oloasi, hae vaikka ammattiauttajalta apua. Voimia!
Laitan osoitteeni tänne vaikka huomenna.
Itse en tiedä mitä ihme vaihetta käyn läpi. Ajattelen, että jos vain mietin ja suren, niin Rakkaani tulee takaisin, vaikka tiedän, että niin ei ole. En jaksa ymmärtää, että hän sanoi minulle viimeistä kertaa rakastavansa minua, viimeistä kertaa sain pitää häntä kädestä kiinni, viimeisen suudelman. Niin se vain on, mutta en ymmärrä enkä hyväksy sitä. Olen vaiheessa, että olen tottunut niihin kamaliin asioihin mitä näin, pystyn syödä, pystyn nukkua (useimmiten).. Jokainen päivä tuntuu vain pahemmalta.
Tulevaisuudelle ei ole suunnitelmia. Elämäni tuhoutui täysin! Totaalisesti, maa jalkojen alta pois. Ihan kaikki! Tulevaisuuden piti olla rakkaani kanssa ja sitä ei enää voi tulla.
Tiedän, että rakkaani halusi/haluaa minun jatkavan. En vain jaksa. Enkä pysty. Jaksan juuri ja juuri nousta sängystä ylös.. - pitää...
NuoriLeski kirjoitti:
Laitan osoitteeni tänne vaikka huomenna.
Itse en tiedä mitä ihme vaihetta käyn läpi. Ajattelen, että jos vain mietin ja suren, niin Rakkaani tulee takaisin, vaikka tiedän, että niin ei ole. En jaksa ymmärtää, että hän sanoi minulle viimeistä kertaa rakastavansa minua, viimeistä kertaa sain pitää häntä kädestä kiinni, viimeisen suudelman. Niin se vain on, mutta en ymmärrä enkä hyväksy sitä. Olen vaiheessa, että olen tottunut niihin kamaliin asioihin mitä näin, pystyn syödä, pystyn nukkua (useimmiten).. Jokainen päivä tuntuu vain pahemmalta.
Tulevaisuudelle ei ole suunnitelmia. Elämäni tuhoutui täysin! Totaalisesti, maa jalkojen alta pois. Ihan kaikki! Tulevaisuuden piti olla rakkaani kanssa ja sitä ei enää voi tulla.
Tiedän, että rakkaani halusi/haluaa minun jatkavan. En vain jaksa. Enkä pysty. Jaksan juuri ja juuri nousta sängystä ylös..elämästä kiinni, tiedän että se on vaikeaa mut on pakko yrittää... itselläni on lapsi ja sen avulla luulen jo selvinneeni pahimman yli, häntä on pakko hoitaa, syöttää, leikkiä, nukuttaa...joka päivä. Mutta ne itkukohtaukset tulee sit ihan yhtäkkiä. Nyt tapahtui jotain outoa!!! Ihan kuin mun päätä olis joku koskettanut...oikeesti outoa... hyi pelottaa! Olipa pelottavaa....enkä nyt oikeesti keksi tätä. En tajua, pitää soittaa kaverille....
- alkup.
pitää... kirjoitti:
elämästä kiinni, tiedän että se on vaikeaa mut on pakko yrittää... itselläni on lapsi ja sen avulla luulen jo selvinneeni pahimman yli, häntä on pakko hoitaa, syöttää, leikkiä, nukuttaa...joka päivä. Mutta ne itkukohtaukset tulee sit ihan yhtäkkiä. Nyt tapahtui jotain outoa!!! Ihan kuin mun päätä olis joku koskettanut...oikeesti outoa... hyi pelottaa! Olipa pelottavaa....enkä nyt oikeesti keksi tätä. En tajua, pitää soittaa kaverille....
jokohan tässä hulluksi tulee?... mielikuvitus voi kyl tehdä kepposia! :)
- NuoriLeski
alkup. kirjoitti:
jokohan tässä hulluksi tulee?... mielikuvitus voi kyl tehdä kepposia! :)
On ollut taas raskaita päiviä. En ole koneella jaksanut olla.
Itse olen kokenut samankaltaisia juttuja.. Yhteen väliin näin mitä sattuu, en kuolleesta rakkaastani, vaan muuten, plottavia otuksia ym. Johtunee väsymyksestä, syömättömyydestä, lääkkeistä ja onhan se totta, että psyyke ei tosiaanole nyt aivan niinkuin pitäisi. Kunhan saisin aikaiseksi tehtyä sähköpostiosoitteen, en viitsi tänne julkisesti käytössä olevaa laittaa. Jos jaksaisin huomenna, olisi mukava kirjoitella. Nyt taas väsyttää hirveästi ja ei jaksa muutako makoilla. - alkup.
NuoriLeski kirjoitti:
On ollut taas raskaita päiviä. En ole koneella jaksanut olla.
Itse olen kokenut samankaltaisia juttuja.. Yhteen väliin näin mitä sattuu, en kuolleesta rakkaastani, vaan muuten, plottavia otuksia ym. Johtunee väsymyksestä, syömättömyydestä, lääkkeistä ja onhan se totta, että psyyke ei tosiaanole nyt aivan niinkuin pitäisi. Kunhan saisin aikaiseksi tehtyä sähköpostiosoitteen, en viitsi tänne julkisesti käytössä olevaa laittaa. Jos jaksaisin huomenna, olisi mukava kirjoitella. Nyt taas väsyttää hirveästi ja ei jaksa muutako makoilla.Ymmärrän toki ettet halua julkisesti käytössä olevaa osoitetta laittaa. Ihan rauhassa ja ilmoita tänne sitten kun saat tehtyä osoitteen, tai voin minäkin kun ehdin tehdä uuden osoitteen. Katsellaan ja ilmoitellaan. Ja voimia sinulle! Minulla kans nyt taas ollut välillä vaikeampaa, masentaa eikä mikään kiinnosta. En tiedä johtuuko surusta, mutta syön välillä tosi paljon...sitä olen ihmetellyt miten voin syödä näin hyvin. Ei tällaista surua pitäisi koskaan kenenkään kokea! Ikävä on mullakin poikaystävää kova... välillä jo haudalla käyminenkin tuntuu karmealta kun se kulta ei voi mitään minulle vastata vaikka mielessä hänelle siinä jotain sanonkin, joka kerta. Niin väärin.... :(
- alkup.
alkup. kirjoitti:
Ymmärrän toki ettet halua julkisesti käytössä olevaa osoitetta laittaa. Ihan rauhassa ja ilmoita tänne sitten kun saat tehtyä osoitteen, tai voin minäkin kun ehdin tehdä uuden osoitteen. Katsellaan ja ilmoitellaan. Ja voimia sinulle! Minulla kans nyt taas ollut välillä vaikeampaa, masentaa eikä mikään kiinnosta. En tiedä johtuuko surusta, mutta syön välillä tosi paljon...sitä olen ihmetellyt miten voin syödä näin hyvin. Ei tällaista surua pitäisi koskaan kenenkään kokea! Ikävä on mullakin poikaystävää kova... välillä jo haudalla käyminenkin tuntuu karmealta kun se kulta ei voi mitään minulle vastata vaikka mielessä hänelle siinä jotain sanonkin, joka kerta. Niin väärin.... :(
Minä kävin tekemässä uuden sähköpostiosoitteen, voit siis kirjoitella minulle osoitteeseen: [email protected]
Vaihdetaan kuulumisia ja ajatuksia! :) - NuoriLeski
alkup. kirjoitti:
Minä kävin tekemässä uuden sähköpostiosoitteen, voit siis kirjoitella minulle osoitteeseen: [email protected]
Vaihdetaan kuulumisia ja ajatuksia! :)Nyt kirjoitin sinulle.. :)
- mamma_78
Mie jäin yksinhuoltajaksi ja leskeksi 30.10.2005. Poika oli vajaan kolmen kuukauden ikäinen kun iskä ei enää jaksanu elää. Matto vedettiin jalkojen alta juuri sillon kun kaikki oli niin ihanaa..pieni lapsi,oma koti ja rakas mies. Mietin edelleen ett miks mie en saanu vihdoinkin olla onnellinen ja elää elämääni rakkaan ihmisen kans. Kaikki vastuu painaa ja pelottaa. Onko ketään kohtalontoveria? Kaikesta huolimatta aurinkoisia päiviä kaikille jotka lukevat tämän! Elämä jatkuu...jonakin päivänä...
- nainen25
Minä en ole menettänyt ketään läheistä vielä. Aivan kauheaa lukea tälläisia, mutta käyn aina joskus lukemassa tätä palstaa, jotta osaisin enemmän arvostaa sitä kaikkea, mitä minulla on. Vaikka osaankin kyllä arvostaa, mutta vielä enemmän.
Vaikka kuvittelenkin että pystyisin, niin tuskin pystyn tietämään, mitä te rakkaanne menettäneet tunnette. Itsekin on vaikea uskoa tuohon aika parantaa -juttuun, mutta kyllähän se suru kai helpottaa ajan myötä, vaikka ei koskaan kuolisikaan pois. Menetys on aina menetys ja tuollaisen menetyksen mukana menettää aina myös palan itseään.
Voimia kaikille läheisensä menettäneille, halauksia ja enkeleitä! - alkup.
Kiitos paljon teille kaikille tuesta ja kauniista sanoista! Päivä kerrallaan mentävä ja kyllä tämä jo vähän helpottaa, vaikka ikävä onkin kova!
- Rikki
Mun rakkaimpani lähti tästä maailmasta ja mun luotani omasta päätöksestään. Vaikeaa on, järjettömän vaikeaa, muuta en voi sanoa. Mä haluaisin myös uskoa että hän kuitenkin jollain tavalla on mukana, katselemassa mun perääni, ja siltä välillä tuntuukin.. saatan herätä keskellä yötä siihen, että tiedän hänen olevan läsnä.. halaa ja antaa pusun, ihan niinkuin ennenkin. Tuntuu että millään ei ole enää mitään merkitystä, odotan vain sitä parantavaa aikaa mistä ne paremmin tietävät puhuvat.
- peippo
alkuperäiselle kirjoittajalle ja sinulle rikki, otan sydämestäni osaa..tiedän ettei tarinani Teitä tällä hetkellä lohduta, mutta toivon sen kuitenkin jollain tapaa tuovan siihen pienen toivon kipinän..oma avomieheni lähti täältä oman käden kautta 22 vuotta sitten, toinen lapsi oli kaksi vuotias ja toinen puolen vuoden ikäinen, silloin ajattelin etten millään pysty enkä jaksa elää..lähden perään..mutta lapset pitivät siitä huolen..muistan monesti käyneeni ikkunasta katsomassa koska hän tulee, unessa vieraili usein..siihen meni viisi vuotta etten joka päivä muistanut häntä, löysin sitten itselleni ihanan poikaystävän, joka tällä hetkellä on mieheni..
nyt kun aikaa on kulunut, tulee mieleen hyvin harvoin..tiedän että kokemuksesta pääsee yli..surutyö on vain tehtävä..minulle hän on tällä hetkellä enkeli tuolla jossain.. - NuoriLeski
peippo kirjoitti:
alkuperäiselle kirjoittajalle ja sinulle rikki, otan sydämestäni osaa..tiedän ettei tarinani Teitä tällä hetkellä lohduta, mutta toivon sen kuitenkin jollain tapaa tuovan siihen pienen toivon kipinän..oma avomieheni lähti täältä oman käden kautta 22 vuotta sitten, toinen lapsi oli kaksi vuotias ja toinen puolen vuoden ikäinen, silloin ajattelin etten millään pysty enkä jaksa elää..lähden perään..mutta lapset pitivät siitä huolen..muistan monesti käyneeni ikkunasta katsomassa koska hän tulee, unessa vieraili usein..siihen meni viisi vuotta etten joka päivä muistanut häntä, löysin sitten itselleni ihanan poikaystävän, joka tällä hetkellä on mieheni..
nyt kun aikaa on kulunut, tulee mieleen hyvin harvoin..tiedän että kokemuksesta pääsee yli..surutyö on vain tehtävä..minulle hän on tällä hetkellä enkeli tuolla jossain..Tosiaan, mieheni kuolemasta on vähän reilu 2kk. Tie on pitkä, mutta elämän on jatkuttava. Niin hänkin toivoi! Tunteet kulkee aaltoilemalla, välillä helpottaa, välillä tulee suuri askel taaksepäin. Mutta se on varmaan aivan normaalia. Nyt pystyn jo syödä ja nukkua, olen saanut jonkin verran asioitani eteenpäin. vaihdoin kyllä totaalisesti maisemaa, voi johtua siitäkin.
Kyllä minä uskon, että Rakkaani on minun enkelini. Vahva usko siihen. Ei arkun vieressä tullut tunnetta, että hänen kuorensa olisi vain siellä. Uskon, että hän suojelee ja ohjaa, millä tasolla onkaan. ja tietää, että minä rakastan, vaikka jatkankin elämääni. Suruun ei saa rakastua!
- bloodred247
Näin kävi minullekin tänään… Lunta on pyryttänyt päivän-pari hieman liiankin kanssa. Olin koirakoulussa päivän, jonka jälkeen lähdin autolla lumimyräkässä takaisin kotiin. Hieman illemmalla sain kuulla, että poikakaverinikin oli ollut samaan aikaan liikkeellä, mutta hän ei ollutkaan päässyt kotiin… Se suru, tuska, ahdistus, pelko, ikävä, kaikki vyöryivät päälleni yhtä aikaa. Olen hukassa.
Meillä oli riita, melko pahakin, jonka seurauksena mykkäkoulua oli kestänyt viikkoja (asuimme eri paikkakunnilla). Eilen hän kuitenkin laittoi viestin jossa kertoi rakastavansa ja kaipaavansa minua. Vastasin myös kaipaavani häntä.
Tänään häntä ei kuitenkaan enää ollutkaan.
Olo on hyvin epätodellinen. Olen aina miettinyt mm. laulujen sanoja, joissa joku kertoo epätodellisesta maailmasta ja olemisesta. Nyt sen kuitenkin ymmärrän. Tuntuu, ettei joku voi tuosta noin vain lähteä ja kadota. Mutta miksei muka voisi?
Eniten ahdistaa se, etten kertonut hänelle pitkän seurustelusuhteemme aikana kunnolla, kuinka hänestä välitän ja rakastan. Mutta viimeisin viesti, jonka hänelle lähetin, lohduttaa kuitenkin hieman. Olen myös jutellut nyt hänen kanssansa ja kertonut kaikki asiat jotka ovat jääneet aiemmin sanomatta. Lupasin myös kertoa hänelle aina välillä mitä täällä maan päällä tapahtuu. Onhan hän kanssani, tai ainakin siltä tuntuu. Tänään myös ensimmäistä kertaa elämäni aikana pyysin taivaanisää pitämään huolta tärkeimmästäni, jonka otti luoksensa.
Uskon että aika parantaa haavat, syvätkin. Olen itse todennut sen. Nyt yritän kuitenkin elää suruaikaa ja keksiä jonkin rakentavan keinon jatkaa elämääni, sitten kun sen aika on. Halusin tulla käymään täällä palstalla lukemassa muiden kokemuksia. Jotenkin ajatus siitä, ettei ole yksin, helpottaa. - isäonlähelläni
Otan osaa suureen suruusi ja haluan antaa sulle halauksen ja toivon että saat voimia jaksaa jatkaa eteenpäin . Varmasti rakkaasi kuulee sinua ja on lähelläsi, tiedän sen koska itse olen kokenut tai siis saannut koskettavan viestin kuoleman jälkeen läheiseltäni... en halua sitä kertoa, pidän sen itselläni, mutta se auttoi jaksamaan aina kun tuli paha olla. Kaikkea hyvää toivon sulle.
- jk
kylä sä tavat h'net joskus
- temetos184
Surullista oli lukee, jos mun tyttöystävä kuolisi niin en mä kyllä näkis mitään syytä jatkaa omaakaan elämää.
- Nuori leski
Kaikki te rakkaanne menettäneet olette tervetulleita yhteisöön:
www.nuoretlesket.fi
olittepa olleet seurusteleva, avo- tai aviopari.
Toivoisin, ettei kukaan joukkoomme liittyisi, mutta kun niin tapahtuu, saa saman kokeneilta korvaamatonta tukea. - Menettänyt
Heippa!
Minulla taitaa olla aivan samat tunteet tällä hetkellä kuin sinulla. Oma poikaystäväni kuoli vain vajaa kaksi viikkoa sitten... Nuori hänkin ja hyväkuntoinen, ei sairauksia tms... Pakko yrittää jaksaa päivästä toiseen. Rukoilen hänen puolestaan joka ilta, katselen kuvia enkä vain voi uskoa että hän on poissa. Huomenna muistotilaisuus, se tulee olemaan vaikeaa. Hän lähti pois nukkuessaan, ja syytä tutkitaan vielä. Siihen voi mennä kuukausiakin... Kamala piina odottaa vastausta.
Kaipaus on suuri, muistot hyvät säilyy kauniina mielessä mutta ei se auta.
Tiedän miltä sinusta tuntuu.
Voimia sinulle ja iso halirutistus, kyllä me tästä selviämme, vaikka vaikeaa se onkin! - Mä vaa
Yyy koita kestää :,( :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.2574230Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha282398- 242151
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.932096Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?1031740Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se261432- 161382
Kenen etua Stubb ajaa Euroopassa ilmoittaessaan olevansa enemmän Ruotsalainen
Tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi ensimmäisellä valtiovierailullaan Ruotsissa, että hän ei ole koskaan tunte3271333Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo361317Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351237