Alle 16 ja mahd. raskaana

Alassë

Hei kaikille. Olen siis alaikäinen ja mahdollisesti raskaana. Yritin selata netistä paikkoja, josta voisin kysyä hieman kysymyksiä, mutta ei löytynyt sopivaa paikkaa.

Olen ollut suojaamattomissa yhdynnöissä saman henkilön kanssa. Hän otti elimensä pois sisältäni kun laukesi. Tiedän, että siittiöitä on voinut ja varmasti onkin päässyt sisääni. Tein joitain kuukausia sitten testin, joka näytti negatiivista.

Nyt uuden testin tekeminen on ajankohtaista (merkit alkuraskauteen) joten ajattelin, että menisinkin terveyskeskukseen jossa saisin varman testin tehtyä. (otettuna verestä siis)
Minua pelottaa, koska olen alaikäinen, ja että romahdan jos olen raskaana. Jos niin olisi, minulla ei olisi minkäänlaista tukea. Koska raskaus olisi oman typeryyteni tuotos.

Jos abortti täytyisi tehdä ja joutuisin itse pitämään kasassa itseäni.. En tiedä minkälaiset jäljet se minuun, jo ennestään masentuneeseen nuorukaiseen jättäisi. Minua häiritsee henkilökohtaisesti ajatus, että jokin voisi todellakin kasvaa sisälläni. Ja kamalalta kuulostaa se ajatus, että se kaavittaisiin pois tai popsittaisiin joitain lääkettä siihen, että raskaus keskeytyisi.

Tiedän, että se on ainoa vaihtoehto, joka minun täytyykin tehdä, koska en halua synnyttää. En tulisi ikinä selviytymään siitä, että murhaisin oman lapsen. Tiedän, että olen aloittanut seksielämän varhain, (joka on oma asiani) olin siihen valmis, mutta huolimattomuus oli typerää. En halua tehdä enään sitä virhettä.. En aio kertoa tästä edes vanhemmille, hyville ystävilleni, enkä seksikumppanilleni. Mielestäni minun täytyy kärsiä tyhmyydestäni. Olla siis yksin tämän asian kanssa.

Yhdellä sivustolla kerrottiin, että abortti maksaa. Muistelisin kuitenkin, että alaikäisillä siihen oli jokin poikkeus? Jos menen sinne terveyskeskukseen testeihin, ja tulos on positiivinen, ohjaavatko he minut jonnekin muualle sitten? Saan sieltä varmaan tarvittavat ohjeet, mutta olisi kiva tietää tämän tapahtuman kulku.. Ja että missä vaiheessa abortti on mahdollista.

Tavallaan tällä viestilläni tahtoisin muiden mielipidettä tästä asiasta, mitä minun täytyisi vielä tehdä tai jotain..
Kiitos.

16

1948

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      ensin minua kyllä ihmetyttää se, että jos olet mielestäsi ollut valmis seksiin eikä sinua ole siihen painostettu, niin miksi ihmeessä ehkäisy on unohdettu??? Se on ratkaiseva asia, kun on valmis seksiin. Minun mielestäni et siis ole ollut vielä ihan valmis näihin puuhiin, jos et seuraamuksia ole ajatellut kovinkaan pitkälle.

      Sinuna ostaisin apteekista raskaustestin kun menkat ovat myöhässä. Tai sitten menet omaan terveyskeskukseen ja varaat ajan raskaustestiä varten. Kerro ihmeessä asiasta seksikumppanillesi, jos hän edes jollain tavalla tukisi sinua tässä tilanteessa. Olettehan molemmat osallisia tilanteeseen. Terveyskeskuksesta saat kyllä opastusta ja valistusta olit raskaana tai et.

      Toivottavasti rohkenet nyt hankkimaan ehkäisyn vastaavanlaisten tilanteiden varalta. Mukavaa talven jatkoa.

      • Alassë

        Ehkäisyä on kyllä käytetty edellisinä kertoina, mutta asiat vain menivät niin, että ehkäisyä ei käytetty. (Kondomit loppuivat eikä kumpikaan vaivautunut ostamaan lisää) Emme edes puhuneet asiasta.. Annoimme vain sen asian olla ja harrastimme keskeytettyä yhdyntää kun vietti johti siihen.. Opin kyllä tästä. En tiedä mikä siinä sitten oli. Olisi vain pitänyt viitsiä puhua asiasta. Sitä vain oppii tyhmyytensä kautta.


      • nainen 26 v

        Yhdyn edelliseen puhujaan. Kyllä ehkäisy kuuluu asiaan aina silloin, kun ei nimenomaan toivota lasta. Eli nyt kipin kapin terveyskeskukseen tekemään testi ja hankkimaan lähete, jos olet raskaana. Ja sitten ehdottomasti ehkäisy kuntoon, kele!


    • JEHBLKBFORGUOER

      TÄÄ ON PALSTA 18-VUOTTA TÄYTTÄNEILLE JA SIITÄ YLÖSPÄIN!

      • Alassë

        Voi kun kamalaa, nyt kyllä perse repiää.


    • 15.v

      Mun sisko sai lapsen 15v. ja toisen 17. ja niil oli eri isä, minä siskona oisin sillon ekä raskauden aikana toivony, ett keskeyttäs, mut Luojan kiitos ei tehny sit, sillä tästä pikkuneidistä kasvoi meidän kaikkien lellikki ja bytheway nykyään jo itsekin äiti 17v.
      Lapset tulee kun niiden aika on. Kenties voisit mennä vain omatuntosi ja kohtalon mukaan. Mikään mikä ei tapa, se vahvistaa. ;)

    • sjsks

      Tuo että keskeytetään kun mies laukeaa, ei ole ehkäisytapa. Ehkä kannattaisi miettiä että siinä vaiheessa kun mies on lauennut, niin lapsi tulee ainakin noin 95% varmuudella, ellet osta jälkiehkäisylääkkeitä. Ostakaapa ne ehkäisy tarvikkeet jatkossa se on turvallisempi tapa.

    • voi voi

      "Tiedän, että olen aloittanut seksielämän varhain, (joka on oma asiani) olin siihen valmis."

      Jos olisit valmis seksiin niin olisit valmis myös huolehtimaan ehkäisystä! Jos sitä ei tapahtunut niin et todellakaan ole valmis. Ennen yhdyntää täytyy tarkasti miettiä oman kumppanin kanssa miten suojautuu raskaudelta!

      En vaan ymmärrä niitä nykyajan nuoria!

      Mut joo asiaan.. Eli menet sinne terveyskeskukseen ja teet raskaustestin.. Abortti maksaa tietääksen n. 50-100e. Riippuu millä tavalla se tehdään. Ja kyl kannattaa kertoa ainakin vanhemmille/äidille ja SEKSIKUMPPANILLESI MYÖS! Koska sekin on vastuussa tapahtuneesta ja jos olet raskaana niin se on velvollinen auttaa sua henkisesti että rahallisesti. Eikä sinun tarvitse yksin kärsiä tyhmyydestäsi vaan sen pojan myös, se olisi voinut käyttää kondomia, mut se ei huolehtinut siitä! Ja kyllä sun äiti ymmärrä, onhan se sun äiti eikä mikään hirviö. Abortit voi tehdä myös lääkkeillä, mikä on edullisempi ja ei välttämättä niin kivulias vaihtoehto. Onnea matkaan!

    • -samanlainen tilanne-

      Hei,

      Sanoit että teit testin ja se näytti negaa, joten miten nyt sitten olisitkaan raskaana? Riippuu siitä kyllä, milloin teit sen testin- heti vahingon jälkeen testiä ei kande tehä, koska se ei näytä oikeaa tulosta. Menkkoja ei kuulunut vai?

      Itselleni kävi jokunen kk takaperin vahinko mieheni kanssa kondomia käytettäessä ja typeryyksissäni en lähtenyt apteekkiin ostamaan jälkiehkäisyä. Odottelin siinä sitten stressissä menkkoja, jotka eivät tulleet- tein testin ja se näytti negaa. Menkat alkoivat sitten viikko sen testin ottamisen jälkeen eli olin vain itse stressaamisella saanut menkat sekaisin. Raskaustestit ovat tarkkoja, jos ne vain ottaa oikeaan aikaan!

    • ja vastaa tekosistaan?

      Tässä on taas oivallinen esimerkki siitä, että ylä- ja alapää kehittyy eri aikaan!
      Jos olet ollut mielestäsi kypsä seksiin, niin nyt ei auta muuta kuin kärsiä siitä seuraamukset, oli lopputulos sitten mikä tahansa.
      Jos et muuta opi tästä, niin sen, että aikuinen tai se, joka aikuista leikkii, vastaa myös tekosistaan ja sen seuraamuksista.
      Minua inhottaa kaltaisesi pikkutytöt, jotka ovat mielestään "niin aikuista, niin aikuista" heti kun hiukankin tissit ja karvoitus kasvaa. Entä nyt, kun tulikin seurauksia, niin pystytkö kohtaamaan ne kuin aikuinen?
      Entäs partnerisi, kai hänelläkin on jotain vastuuta tai sanomista tähän asiaan? Onhan se hänenkin lapsensa, mitäs jos hän vaikka haluaisi pitääkin sen?

      • LoveKorn

        Jaah..ilmeisesti herran oma kalu vieläkin paketissa.Jos olet niin vitun täydellinen että voit arvostella toisia inhimmillisestä lipsahdukseta vain siksi että "tissit ja karvat" ovat vasta kasvamassa niin pyri sitten lakimieheksi.Jos ei tee virheitä niin ei voi oppia.Ja jos seksi on sinulle sitä että sille varataan kalenteristä päivä ja valmistellaan sille oikein oma huone ja harjoitellaan puolivuotta nuken kanssa että varmasti onnistuu ilman sen suurempia suorituspaineita ja tunteita niin kertoisitko sen jossain muualla, kiitos.


    • jumala joka

      on tehny abortin ja omakotitalon.Aja partas pelle, mua et kuseta saatanan hintti.

    • apua sinullle

      ikävä juttu, ihan asiallisesti kuitenkin asiasta puhut ja toivottavasti saat tilanteen selvitettyä.
      Ota yhteyttä omaan terveysasemaan, varaa aika terveydenhoitajalle, joka ohjaa sut raskaustestiin (pissakoe). Testejä saa myös apteekista, erimerkkisiä, halvin on noin 6euroa. Joillain paikkakunnilla on myös nuorisoneuvoloita, joiden puoleen voi kääntyä.
      Jos nyt olet raskaana ja keskeytyksen haluat, tekee lääkäri sinusta lähetteen alueesi alue/keskussairaalaan. Keskeytystapa riippuu siitä, miten pitkällä raskaus on. Tableteilla tehty keskeytys ob nykyään tavallisin, siinä ei tarvitse nukuttaa, eikä yleensä jäädä sairaalaseurantaan. Keskeytys maksaa sairaala poliklinikkamaksun verran kummaltakin sairaalassa käydyltä päivältä (yleensä tarvitaan 2 käyntiä), hinta siis yhteensä noin 40 euroa.
      Toivoisin kuitenkin että kerrot kotona tai edes luotettavalle kaverille, siitä mitä sinulle on tapahtumassa, viimeistään jos tosiaan raskaana olet.
      Eli ota nyt niskasta itseä kiinni ja vie asiaa nopeasti eteenpäin.

      • .....

        Olen just samaa mieltä..


    • Panikoiva

      Auttakaa...oon itse 15vee ja täytän ensivuonna 16 ja olen raskaana tänävuonna 19-vuotta täyttäneelle ,rakastamme toisiamme ja haluamme pitää lapsen ,mutta mitkä voisivat olla rangaistukset/seuraamukset?

      • ---

        Mies voidaan tuomita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 4kk-4v vankeuteen. Sinun osaltasi asiasta voi kiinnostua sosiaalihuolto.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe