Maanjäristysvaara

YMMÄ

Eikös ketään pelota maanjäristyksen todennäköisyys Turkissa ? Se nimittäinen osuu kohdallesi paljon todennäköisemmin kuin lintuinfluenssatartunta. Itse ainakin emmin matkalle lähtöä, koska muistan Turkin viime vuosikymmenten maanjäristykset ja kuolonuhrien suuren määrän. Toki kaikkea voi sattua kaikkialla, mutta Turkki on maantieteellisesti paikassa, jossa maanjäristyksien todennäköisyys on melko suuri, joten miksi ottaa turha riski ? Hotelllisi hajoaa kuin korttitalo järistyksen heiluttaessa sitä.

8

1770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turkkiin taas kesällä

      Ajatko sinä autolla? Tai istutko sinä henkilöautossa matkustajana? Suomenssa kuolee keskimäärin yksi henkilö liikenneonnettomuudessa JOKA PÄIVÄ! Niin ja ei tarvitse edes mennä autoon, kun se auto voi ajaa päällesi vaikka suojatiellä.

      Maanjäristyksiä on turha pohtia. Vuoden 1999 järistyksessä kuoli 20 000 ihmistä, mutta edelleen todennäköisyys, että maanjäristys iskee juuri sinun lomaviikkosi aikana juuri sinun lomakohteeseesi ja vieläpä niin rajusti, että sinä kuolet tai loukkaannut siinä, on erittäin pieni. Toki kukapa olisi uskonut, että tsunami tappaa suositussa lomakohteessa suomalaisturisteja, mutta ei elämää voi ennakoida. On äärimmäisen huono tuuri jos turisti kuolee luonnonkatastrofissa.

    • eri mieltä

      olisi ihan samaa mieltä kun ensi kevään Turkin matkoja ajatellaan kun sanot "Se nimittäinen osuu kohdallesi paljon todennäköisemmin kuin lintuinfluenssatartunta." itse veikkaan ettei ulkoministeriö anna keväällä edes matkustaa Turkkiin ja minä en ainakaan edes menisi, pahin paikka euroopassa saada tauti johon ei ole lääkettä.

    • Zeynep1

      Itse olin Istanbulissa 17.8.1999 7.4 richterin maanjaristyksen aikana. Monta sukulaista kuoli ja joukkohautajaisissa tuli kaytya. Kymmenennessa kerroksessa olevasta kampasta halkesi parveke ja olkkarin seinaan tuli selva 3mm halkeama. Kaikki kaapit kaatui ja ovenpielista ropisi pikkukivia.

      Turkissa ja Kreikassa tietyt alueet ovat seismisempia kuin muut.

      Suuren maanjaristyksen vaara on paljon todennakoisempi Istanbulissa kuin esim Etela-Turkin lomakohteissa, joissa mannerlaattojen yhtymakohdat ei ole lahellakaan (ks. http://news.bbc.co.uk/1/hi/sci/tech/422669.stm).

      On siis aiheetonta vaittaa, etta missa tahansa pain Turkkia ollessasi hotelli voi kaatua niskaan kuin korttipakka koska nain asia ei ole.

      Vuoden 1999 maanjaristyksen aikana jopa jotkut maanjaristyksen keskuksessa olevat rakennuksen pysyivat pystyssa. Jokainen voi itse matkata Izmitiin ja Yalovaan ja todeta saman asian.

      Mikali suuri jaristys siis tapahtuu mannerlaattojen tormayspaikassa, rakennuksen rakennustapa ja -materiaalit laajalti sanelevat sen, selviavatko sisalla olevat ihmiset hengissa vai ei.

      • selam

        Vai satuit silloin paikalle. Huh huh. Itse saavuin Turkkiin juuri järistyksen jälkeen. Myöhemmin on ollut muutamia pienempiä järistyksiä Ankarassakin.

        Sekin kannattaa huomata, että Turkki on jaettu vyöhykkeisiin järistysriskin suhteen. Jotkut alueet todellakin ovat vaarallisempia kuin toiset. Vyöhykekarttaa minulla ei valitettavasti tähän hätään ole laittaa.

        1999 maanjäristyksen jälkeen Turkissa on otettu käyttöön uusia rakennusmääräyksiä (mihin ja miten saa rakentaa), joissa maanjäristyskestävyys on paremmin otettu huomioon. Uusien talojen järistyskestävyyden pitäisi näin olla parempi. Turkissa tehdään muuten huomattavaa asiaa koskevaa tutkimustyötä.

        Nyt kun keskustelu kulkee riskien ympärillä, niin muistuttaisin taas kerran, että liikenneonnettomuuden riski on yli muiden. Onneksi siihen voi vaikuttaa itse.


      • Laudan

        On turha miettiä etukäteen liikaa asioita. Ei hyvä. Itse lähden omaan asuntooni 12.02 ja ei sitten yhtään pelota ja olen nähtävästi siellä muutaman kuukauden. Kesämökkini on Alanyassa eli kerrostalo kolmio. Mansessa asun muuten. Ja siellä on lämpöä.


      • deprah
        Laudan kirjoitti:

        On turha miettiä etukäteen liikaa asioita. Ei hyvä. Itse lähden omaan asuntooni 12.02 ja ei sitten yhtään pelota ja olen nähtävästi siellä muutaman kuukauden. Kesämökkini on Alanyassa eli kerrostalo kolmio. Mansessa asun muuten. Ja siellä on lämpöä.

        hei, otin tsunamin jälkeen yhteyttäm seimologian laitokseen ja kysyin, onko Alanyassa tsunamin mahdollisuus.vastaus tuli muutamassa tunnissa sähköpostiini ja oli erittäin kattava ja hyvin selitetty. mutta näin lyhykäsiesti: mannerlaattojen liitoskohta on alanyan kohdalla meressä, joten semmoisia maanjäristykiä kuin istanbulissa esim. on ollut ei sinne tule, mutta koska ne laatat on siel meres, niin niin tsunamin mahdollisuus sillä on ja sen saapuminen alanyaan kestää n. puoli tuntia siitä kun ne laatat ovat liikkuneet ja se voi olla erittäin voimakas, tosin pienellä alueella, koska meri on siellä kohdin syvä, syvempi kuin thaimaassa.
        Silti olen sen tiedon jälkeenkin matkustanut sinne ja menen edelleenkin. sillä meidän jokaisen lähtö aika on edeltäkäsin määrätty, ja jos se tapahtuu sitten ulkomailla ja tsunamissa, niin sen on silloin tarkoitus.täällä kotona voit vaika hirvikolarissa menehtyä, tai kaadut liukkalla pihatiellä tms. turha niiden asioiden takia on lomalle olla menemättä.


      • Zeynep1
        deprah kirjoitti:

        hei, otin tsunamin jälkeen yhteyttäm seimologian laitokseen ja kysyin, onko Alanyassa tsunamin mahdollisuus.vastaus tuli muutamassa tunnissa sähköpostiini ja oli erittäin kattava ja hyvin selitetty. mutta näin lyhykäsiesti: mannerlaattojen liitoskohta on alanyan kohdalla meressä, joten semmoisia maanjäristykiä kuin istanbulissa esim. on ollut ei sinne tule, mutta koska ne laatat on siel meres, niin niin tsunamin mahdollisuus sillä on ja sen saapuminen alanyaan kestää n. puoli tuntia siitä kun ne laatat ovat liikkuneet ja se voi olla erittäin voimakas, tosin pienellä alueella, koska meri on siellä kohdin syvä, syvempi kuin thaimaassa.
        Silti olen sen tiedon jälkeenkin matkustanut sinne ja menen edelleenkin. sillä meidän jokaisen lähtö aika on edeltäkäsin määrätty, ja jos se tapahtuu sitten ulkomailla ja tsunamissa, niin sen on silloin tarkoitus.täällä kotona voit vaika hirvikolarissa menehtyä, tai kaadut liukkalla pihatiellä tms. turha niiden asioiden takia on lomalle olla menemättä.

        niin ja tsunamissahan on se juttu etta se tapahtuu vasta maanjaristyksen jalkeen.

        eli maalaisjarjella kannattaa siis pysya maanjaristysten jalkeen pois rannalta. niin yksinkertaista se on.

        jos thaimaassa ja sri lankassa etc olisi porukat - seka paikalliset etta turistit lukeneet maantiedonlaksynsa paremmin, olisi tuhannet saastyneet hengissa.

        muistuu mieleen tarina pienesta brittipojasta, joka meren vetaytyessa selitti rannalla oleville kuinka veden vetaytyminen on tsunamin ensimmainen merkki. pojan koko perhe ja monet muut selvisivat hengissa taman kommentin takia.

        jos tsunameista ja maanjaristyksista tietaa mitaan, tietaa myos sen, etta merelta pitaa pysya visusti kaukana parikin paivaa isomman, yli 5-6:n richterin maanjaristyksen jalkeen. ja isompia maanjaristyksia on muuten mahdotonta olla tuntematta.

        Kreikkaan matkustaville: mikakohan luonnonilmio tuhosi puolet Kreetasta ja koko minoalaisen kulttuurin silloin muinoin? Ettei vain olisi ollut maanjaristys Santorinilla, ja sita seurannut tsunami.


    • mutta

      sama maanjäristyksen vaarahan se on Kreikassakin? Et sitten pelottelis myös sinne matkaavia...

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe