Painekattilan käyttö?

Avuton

Kuinka oppisin käyttämään painekattilaa?? Olisiko jollain neuvoja?

22

17594

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • john doe

      Anteeksi, ei saisi nauraa (nauroin nimittäin todella makeasti). Mutta kysymys oli mielestäni aivan loistavan humoristinen, vaikkakin ihan vakavasti otettava.

      Painekattilaa et opi käyttämään muuten kuin käyttämällä. Ole vain varovainen kannen aukaisussa. Muista jäähdyttää kattila kylmän veden alla, kunnes kuuluu paineen possahdus (vieno sellainen, jos haluat aukaista kannen heti keittämisen jälkeen). Nimimerkillä parsakaalit lensi pitkin seiniä ja kattoa, kun aukaisin kannen liian hätäisesti. Onneksi en polttanut itseäni.

      Itse käytän painekattilaa suurimmaksi osaksi purkkien umpioimiseen. Siinä se on loistava laite. Esim. 400g sillipurkki on hyvä siinä. Purkkiin olen laittanut muikkuja, ketsuppia, öljyä, pippuria, suolaa. Purkit on täytettävä mahdollisimman täyteen. Kansi hyvin ja puhtaiseen pintaan kiinni. Kattilaan 1,5h ja mitkään kaupan kalapurkit eivät pärjää tuolle tuotteelle. Olen myös säilönyt lihaa samalla idealla

      Mielestäni painekattilan käyttö normaalissa ruoanlaitossa ei ole oikein toimiva. Koska et voi tarkistaa keittämisen aikana keitettävän aineen kypsyyttä. Toivottavasti tästä jotain hyötyä.

      • Avuton

        No arvaa vaan naurattiko minua, kun uudessa vuokra-asunnossa oli tällainen varuste.. En ikuna kuuna äivänä etes vanhan äiteeni ole moista nähnyt käyttävän.. lisää neuvoja, Porfavor.

      • NSW

        Elikkä miten laitat muikku herkun?Siis lasiseen sillipurkkiinko??Ja sitten raa'at fisut sisään ja mausteet sekaan...Ja sitten 1,5 tuntia painekeittimessä?Miksei voisi keittää tavallisessa kattilassa..??
        Kertoisitko lisää muikun ystävälle

      • John Doe
        NSW kirjoitti:

        Voi toki keittää ihan tavallisessakin kattilassa muikut purkissa, mutta... Keittoaika on varmaankin lähes kaksinkertainen verrattuna painekattilaan. Sekä painekattilan lämpötila kohoaa 117C asteeseen, joka tappaa umpioimisprosessissa mikrobit itiöineen sekä entsyymit. Myöskään tavallisella avokattilalla ei saada tuota lämpötilaa nostettua ja vaarana on vatsalle epäystävälliset mikrobit.

        Lasiseen sillipurkkiin ja ennen kuin kansi laitetaan paikoilleen, niin reunat pyyhittävä puhtaaksi. Mausteet laitetaan purkin pohjalle ja muikuista perataan evät ja pyrstö pois (toki ei pakollista, mutta minusta niitä ei ole kiva syödä). Saksilla muikut palasiksi ja purkkiin, suht tiukasti niin, että jää mahdollisimman vähän ilmatilaa. Kansi tiukasti kiinni ja painekattilaan 1,5h. Purkkien jäähdyttyä, jos kansi painuu koveraksi alaspaäin, olet onnistunut.

        Ohjetta en nyt kerkiä kirjoittamaan, mutta voin sen tehdä, jos jotakuta kiinnostaa.

      • NSW
        John Doe kirjoitti:

        Kiitos paljon tiedoista.
        Olen aina kuvitellut että lasipurkki räjähtäisi paineessa,mutta se on ollut väärää tietoa.
        Jos suinkin joskus ehdit laittaa lisä ohjeita,niin kiitos jo etukäteen tiedoista!!

      • John Doe
        NSW kirjoitti:

        Kiitos paljon tiedoista.
        Olen aina kuvitellut että lasipurkki räjähtäisi paineessa,mutta se on ollut väärää tietoa.
        Jos suinkin joskus ehdit laittaa lisä ohjeita,niin kiitos jo etukäteen tiedoista!!

        Tässä tulee muikkusäilykkeen ohje, jota olen itse käyttänyt ja hyväksi todennut. Ja kannattaa joskus kokeilla lohella samaa reseptiä, sekin on hyvää. Itse olen muikun ystävä.

        N. 650g lasipurkkeja tai sitä kokoa, mikä sopii painekattilaan.
        Yhden purkin ainesosat.

        4rkl ketsuppia
        1/tl suolaa
        4-5kpl pippuria
        1kpl laakerilehti
        2-3rkl öljy
        1/2tl sokeri

        Seos sekoitetaan hyvin ja annostellaan purkin pohjalle. Muikuista poistetaan evät, pyrstöt yms. pois. Muikut paloitellaan tiukkaan purkkiin, niin että seos nousee koko ajan ylöspäin. Päällimaäseksi laakerinlehti. Purkin suu kuivataan ja kansi tiukasti kiinni. Painekattilaan vettä (hyvä jos pohjalla ritilä, eivät purkit kolise toisiinsa niin helposti), ja siitä kun paine on noussut(omassa suhisee), niin keitetään 1 tunti. Kolme purkkia n. 2kg muikkuja.

        Purkkeja on käsiteltävä varovasti kun ovat kuumia. Purkkien jäähdyttyä, jos kansi menee lommolle, olet onnistunut. Säilykkeiden teossa on aika kova homma, mutta ovat tumman leivän päällä verratonta kamaa, jota ei kaupoista saa. Ja kun olet ekan kerran tehnyt, niin ilmoita mulle, haluan tietää. [email protected]

        Toki niihin purkkeihin voi säilöä samalla periaatteella lähes mitä vain. Lihaa, sieniä,kalaa ym. Olen esim. lihaa säilönyt erilaisilla mausteilla ja ovat aina kelvanneet. Joskus olen kauan pakkasessa ollutta lihaa ensin keittänyt painekattilassa lihan kypsäksi. Sen jälkeen pilkkonut ja laittanut vain öljyä tilkan ja sitten keittänyt painekattilassa. Saa lisää säilöntäaikaa, sekä helppo käyttää seuraavaan ruokaan, kun on jo kypsää. Sekä säilykkeet säilyvät lähes ikuisuuksia purkeissa. Toki kun purkki on auki, niin se kannattaa syödä myös kohtuullisessa ajassa. Itse olen pitänyt maksimissaan neljä päivää aukaisun jälkeen. Ei ne kyllä niin kauaa koskaan joudu purkissa olemaan, kun se on jo tyhjä.

        Kiitti ohjeista.Huomasin vaan hetki sitten että olen hävittänyt vanhan painekattilan.Kaikki pitäis nykyään kait säästää,mutta etsin kirppareilta uuden tilalle.Ilmoittelen sitten miten muikut onnistui...

      • nimis
        John Doe kirjoitti:

        Tässä tulee muikkusäilykkeen ohje, jota olen itse käyttänyt ja hyväksi todennut. Ja kannattaa joskus kokeilla lohella samaa reseptiä, sekin on hyvää. Itse olen muikun ystävä.

        N. 650g lasipurkkeja tai sitä kokoa, mikä sopii painekattilaan.
        Yhden purkin ainesosat.

        4rkl ketsuppia
        1/tl suolaa
        4-5kpl pippuria
        1kpl laakerilehti
        2-3rkl öljy
        1/2tl sokeri

        Seos sekoitetaan hyvin ja annostellaan purkin pohjalle. Muikuista poistetaan evät, pyrstöt yms. pois. Muikut paloitellaan tiukkaan purkkiin, niin että seos nousee koko ajan ylöspäin. Päällimaäseksi laakerinlehti. Purkin suu kuivataan ja kansi tiukasti kiinni. Painekattilaan vettä (hyvä jos pohjalla ritilä, eivät purkit kolise toisiinsa niin helposti), ja siitä kun paine on noussut(omassa suhisee), niin keitetään 1 tunti. Kolme purkkia n. 2kg muikkuja.

        Purkkeja on käsiteltävä varovasti kun ovat kuumia. Purkkien jäähdyttyä, jos kansi menee lommolle, olet onnistunut. Säilykkeiden teossa on aika kova homma, mutta ovat tumman leivän päällä verratonta kamaa, jota ei kaupoista saa. Ja kun olet ekan kerran tehnyt, niin ilmoita mulle, haluan tietää. [email protected]

        Tämä aika vanha viestiketju. Riittääkö tunnin kiehuttaminen? Mulla tuossa kattilan mukana tullut ritilä/kehikko ja ilmeisesti sen alle tuleva koroke. Paljonko sinne pitäisi vettä lisätä? Ritilän alareunaan, jolloin purkit jäävät nestepinnan yläpuolelle vai pitäisikö nestepinta nousta purkin jollekin tasolla? Purkit kokonaan veden alla tai osittain veden alle?

      • Cydonia-1
        John Doe kirjoitti:

        Toki niihin purkkeihin voi säilöä samalla periaatteella lähes mitä vain. Lihaa, sieniä,kalaa ym. Olen esim. lihaa säilönyt erilaisilla mausteilla ja ovat aina kelvanneet. Joskus olen kauan pakkasessa ollutta lihaa ensin keittänyt painekattilassa lihan kypsäksi. Sen jälkeen pilkkonut ja laittanut vain öljyä tilkan ja sitten keittänyt painekattilassa. Saa lisää säilöntäaikaa, sekä helppo käyttää seuraavaan ruokaan, kun on jo kypsää. Sekä säilykkeet säilyvät lähes ikuisuuksia purkeissa. Toki kun purkki on auki, niin se kannattaa syödä myös kohtuullisessa ajassa. Itse olen pitänyt maksimissaan neljä päivää aukaisun jälkeen. Ei ne kyllä niin kauaa koskaan joudu purkissa olemaan, kun se on jo tyhjä.

        Niin tämä on vanha, mutta hyvä viestiketju.
        Mutta on jäänyt epäselväksi myös minulle veden määrä painekattilassa.
        Olisi kiva jos joku tuntee henkilön John Doe, niin kertoisi että lukisi tämän.Hänen email ei toimi.

      • paljonko vettä
        nimis kirjoitti:

        Tämä aika vanha viestiketju. Riittääkö tunnin kiehuttaminen? Mulla tuossa kattilan mukana tullut ritilä/kehikko ja ilmeisesti sen alle tuleva koroke. Paljonko sinne pitäisi vettä lisätä? Ritilän alareunaan, jolloin purkit jäävät nestepinnan yläpuolelle vai pitäisikö nestepinta nousta purkin jollekin tasolla? Purkit kokonaan veden alla tai osittain veden alle?

        Niin minäkin haluaisin tietää paljonko painekattilaan laitetaan vettä?

      • Muikkupurkki
        paljonko vettä kirjoitti:

        Niin minäkin haluaisin tietää paljonko painekattilaan laitetaan vettä?

        Vesimäärä ei ole lämpötilan kannalta oleellinen koska kattilan höyry tulistuu yli sadan asteen lämpötilaan. Muutama sentti riittää, purkkien ei tarvitse olla kokonaan veden alla.

      • Anonyymi
        NSW kirjoitti:

        Kiitos paljon tiedoista.
        Olen aina kuvitellut että lasipurkki räjähtäisi paineessa,mutta se on ollut väärää tietoa.
        Jos suinkin joskus ehdit laittaa lisä ohjeita,niin kiitos jo etukäteen tiedoista!!

        Ei rähjä lasipurkki, jos paine on purkin sisällä sama, kuin ulkopuolella. Eli onnistuu vain painekattilassa.

    • Kokkkkii

      Tefalin ohjeessa lukee että vettä laitetaan kaksi vesilasillista...

    • Lissu 35

      Paljonko vettä kun kypsennän esim. punajuuria.
      Kuuluuko kattilan pohjalle ritilä tai joku levy.
      sain vanhan kattilan apeltani ja siinä ei ollut minkäänlaisia ohj.
      Äitini käytti painekattilaa monipuolisesti,mutta se oli erilainen ja
      minä en ollut silloin vielä kiinnostunut kokkaamisesta.

    • omenasosetta

      Tulimpa vanhaan viestiin kun etsin miten lasipurkissa olevaa omenasosetta kuumennan painekattilassa.
      Mehumaijassa kypsennin omenalohkot. Mehu lasipulloihin. Omenalohkot sosemyllyn kautta soseeksi. Soseen joukkoon hieman sokeria 1tl/kg pektiiniä ja lisäsin hieman sitruunahappoa.
      Nyt sose on lasipurkeissa ja painekattilassa.
      Sulkeako tiukasti kannet. Edellä olevan mukaan tiukasti.
      Minkä aikaa pidän painekattilassa (kypsä), ehkä sen tunnin.

      • venetto

        Muikkuohjeessa luki, että onnistumisen näkee siitä kun kansi painuu jäähtyessä lommolle, ja jotta purkki tällätavoin umpioituisi, sen pitää olla täysin ilmatiiviisti kiinni. Sama juttu kun keittää hilloa ja purkittaa kuumana, jolloin purkkiin jää alipaine jos hyvin käy ja silloin kansi sihahtaa avatessa. Tämä suoraan purkkiin menettely ei tapa kaikkia mikrobeja mutta on kelvollinen sokerisäilykkeille.

        Liha, kala ja muut vaativat umpioimisen yli 100 celsiuksen lämpötilassa. Ja mikäli sattuu epäonnistumaan, on vaarana botulismi, josta näyttää olevan keskustelua esimerkiksi tuolla http://keskustelu.suomi24.fi/node/2138182

        Kohtuullisen turvallisia apukeinoja kotisäilönnässä ovat sokeri, suola ja etikka riittävän suurina pitoisuuksina, plus kuivaaminen ja pakastaminen. Loput konstit, kuten kalan ja lihan umpioimisen mausteliemeen, jättäisin suosiolla alan harrastajille koska siinä tarvitaan jonkin verran enemmän tietämystä kuin pelkästään yksittäinen suomi24ohje.

    • Rapelo

      Minäkin olisin kiinnostunut Painekattilan käyttöohjeesta, kun ostin vanhan kattilan. Tuo alkuperäinen kysymys hukkui noihin muikku ym. Ohjeisiin. Ihan peruskäyttöohje kiinnostaisi.

    • Siru-Marjatta

      Kalapurkit ja kannet pitää ensin desinfioida keittämällä niitä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia.

      • Anonyymi

        Painesäilöessä riittää astianpesukoneessa peseminen, umpiointi tappaa loput pöpöt.

        Keittäminen tehdään esim hilloille ja muille ilman kuumennusta tehtäville säilömisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe