AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / runsas karvan lähtö

runsas karvan lähtö

3 Vastausta 4 132 Lukukertaa
Mulla on 11v uros noutaja ja vasta nyt vuoden alusta pisti merkille sellainen, että karva lähtee sellaisina "tukkoina" ja vaikka juuri olisi harjattu. Toinen asia mikä on ihmetystä ja huolta aiheuttanu on, että tässä muutaman kerran on oksentanu sisälle ja ulos keltaista nestettä. Asioita yhdistelemällä olen pohtinut, että voisiko tuo runsas karvanlähtö ja oksentelu olla seuraus jostakin kasvaimesta tai tms. Outoa on vaan, että koiruli on ikäänsä nähden hyvin energinen ja jaksaa aina vaan leikkiä, joten jos kasvainta olisi eipä kait paljoo jaksais olla innokas.

Vanheneva

Ehkä karvan lähtöön on vain syynä koiran ikääntyminen, jolloin ravintoaineiden imeytyminen heikkenee. Jollei koira saa senoir muonaa kannattaa siihen vähitellen siirtyä. Keltaisen nesteen oksentelu johtuu yleensä vatsahapoista, ja tilannetta voi helpottaa ruokkimalla koiraa useammin ja vähemmän kerrallaan, jolloin tyhjän vatsan aiheuttama oksentelu jää pois.

Meillä

ensimmäiset oireet oli just nuo samat. Koiralla todettiin pernakasvain, joka leikattiin. Kasvain oli iso ja "ässä" menehtyi viikko leikkauksen jälkeen, vaikka kaikki mahdollinen sen eteen tehtiinkin. Elimistö ei vain jaksanut.
Sinuna veisin koirasi mahdollisimman pian ell, en odottaisi yhtä ainuttakaan ylimääräistä päivää!

menettänyt kultsin

Vie ihmeessä kultsisi tutkimuksiin,voihan se olla iän tuomaakin,mutta et ainakaan häviä mitään jos käytät tarkistuksessa.Itse jouduin lopettamaan kultsini muutama vuosi sitten,kun kultsini oli 11-vuotias ja oli kasvain pernassa mutta ei suositeltu leikkausta menetys riskin takia,elimme päivä kerrallaan lähes puolivuotta ilmenemisen jälkeen ja sitten annoin siunauksen kultsilleni joka oli vaikeaa ja on aina mielessä,kultsini oli loppuun asti virkeä ja energinen eikä koskaan näyttänyt kipujaan.Näytä rakkautesi ja huolenpito kultsillesi,se on vain sen parhaaksi.
 /   /  /  / runsas karvan lähtö

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta