ADHD-koira

Tanja

Minulla on 1,5-vuotias sekarotuinen leikattu uroskoira, jonka kanssa on ollut todella paljon ongelmia.

Vajaan vuoden iässä sille piti hankkia kuonopanta, koska emme saaneet opetettua sitä olemaan vetämättä tavallisen kaulapannan/valjaiden kanssa. Kokeilimme sitä tekniikkaan, jossa se aina istutettiin, kun hihna kiristyi, mutta tästä ei tosiaan ollut apua. Se vain jatkoi aina vaan vetämistä niin, että sen hengitys jo salpautui.

Noin vuoden iässä se myös rupesi ärisemään muille koirille (niin uroksille kuin nartuillekin) sekä vähänkin tuntemattomille ihimisille, joita se myös saattaa näykätä. Meillä ei voi käydä kylässäkään kuin omien perheidemme jäsenet, joihin koiramme on pienestä pitäen tottunut. Olemme kokeilleet lenkillä kiinnittää sen huomio itseemme makupalojen avulla, kun toinen koira on lähestynyt meitä, mutta aina äriseminen vie voiton.

Vuoden iässä se kastroitiin. Siitä on nyt kulunut reilu puoli vuotta eikä mitään parannusta ole tapahtunut.

Eläinlääkäri sanoi, että koira on epävarma ja suositteli koirakoulua, josta ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä, kun koiruutemme vain keskittyi haukkumaan ja rähjäämään muille koirille.

Koiramme osaa istua, antaa tassua ja mennä maahan, mutta paikka-käskyä se ei ole vieläkään oppinu. Se on hyvin rauhaton ja haluaa äkkiä saada vain makupalan, jos sitä istuttaa vähänkään kauemmin sen mielenkiinto makupalaa kohtaan katoaa ja se alkaa touhuta omiaan. Sillä ei tunnu olevan yhtään malttia.

Myös haukkuminen on suuri ongelma, koska asumme kerrostalossa. Se haukkuu rapusta ja ulkoa tuleville äänille. Sitruunapannasta oli alkuun apua, mutta nykyään se ei välitä pannasta lainkaan. Haukkuminen on todella häiritsevää, koska se on jatkuvaa räkyttämistä. Olemme kokeilleet rankaista suihkupullolla, ottamalla niskasta kiinni, kilisyttämällä avaimia, näpäyttämällä kuonolle ja kiinnittämällä huomio muualle herkkupaloilla tai leikin avulla, mutta mistään ei ole hyötyä. Kun se saa hullun puhdin ja rupeaa räkyttämään siihen ei tunnu auttavan mikään.

Otan kiitollisena vastaan neuvoja, mitä tekisin koirani kanssa. Itse olen jo aivan neuvoton asian suhteen.

7

4505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Buffy

      Ikävää tuollainen. Ja todella raskasta elämä tuollaisen koiran kanssa. Minusta teidän kannattaisi hakeutua ongelmakoira koulutukseen. Varata aika yksityiselle tunnille. Toinen vaihto ehto on että menette eri ell kuin käytte ja pyydätte ell tekemään tutkimuksen koiraan, että onko sillä elimistässä jotain kipuja, tai muita "vikoja" jotka sattuvat, ja siten voivat luoda käytöshäiriöitä. Sitten kannattaa miettiä itse koiran elämää. Stressaako sitä joku? miksi? Voiko sen stressin saada loppumaan itse? Onko perheessä paljon riitoja? Mitä koira syö? Usein ravinnon vaihto on lopettanut ongelmakäyttäytymisen. Saako koira tarpeeksi virikkeitä? Rakkautta? Onko sillä selvä paikka perheessä? Saako haukunnallaan aina tahtonsa läpi?
      Joskus tällaisissä tapauksissa suositellaan ns viikon eristämistä. Eli kun ollaan sisällä, koiraan ei saa kohdistaa minkäänlaista huomiota. Ei siis mitään. Ei saa katsoa edes päin, eikä puhua koiralle. Ulkona ollessa sitten halitaan ja leikitään, mutta sisällä ollaan kuin koiraa ei olisi. Tällaisellä käyttäytymisellä osoitetaan koiralle, että se on eläin ja me muut ihmisiä. Usein tämä tekniikka helpoittaa ja rauhoittaa koiraa ja sen käyttäytymistä.
      ADHD-koira on oikeessa merkityksessään yli vilkas. Ei niinkään agressiivinen tai kova luonteinen.
      Myös käskyttämisellä on hyviä tuloksia koiran raihoittamiseen. Eli mitä ikinä sitten olettakaan koiran kanssa tekemässä, niin käskekää sitä enemmän. ISTU, MAAHAN, PAIKKA, SIVULLE, TÄNNE jne.. Myös lenkillä ollessa vaikka ihmisiä ei olisi missään, kannattaa koira käskeä sivulle, ja kävelyttää sitä tuossa sivulla. Ja aina palkita hyvästä toiminnasta! Ongelma käyttäytymisen muuttamisessa on todella tehokkaammaksi tavaksi huomattu palkitseminen kuin väärästä kieltäminen.
      Myös tavalla miten kieltää ja kurittaa koiraa on merkitystä. Koiralle ei tarvitse huutaa. Mitä hiljaisempi ja painokkaampi äänen sävysi on kieltäessäsi koiraa, sitä paremmin se sinua myös tottelee. Ja muista olla rauhallinen ja varma itsestäsi. Älä anna koiralle vaihto ehtoa toimia väärin.
      Selättäminen ei ole oikea tapa kieltää ja kurittaa koiraa. Jos koira menee itse selälleen kurittaminen pitää loptettaan HETI. Koira on silloin itse alistunut ja tajuaa olla ryttyilemättä.
      Mitä vähemmän kieltäessä ja kurittaessa joudut käymään kiinni koiraan sitä parempi. Joskus kyllä poskista ravauttaminen on ihan tarpeen,mutta tavaksi ei saa tulla koiran retuuttaminen.
      Pienillä elämän muutoksilla, koira voi rentoutua ja muuttua paremmin hallittavaksi. Ihmiset menee aina ensin ovista, ihmiset syövät aina ensin, tähteitä ei anneta koiralle, ihmiset nukkuu sängyssä koira ei... Kaikilla perheen jäsenillä pitää olla samat sanat samaa käsky merkkaamaan. Ja koko perheellä pitää olla yhteiset pelisäännöt miten koiran kanssa toimitaan.

      Tässä jotain ajatuksia vaikean koira kanssa elämiseen. :o)
      Toivottavasti autoin edes jotenkin.

      • auttaako

        Voisitko tarkentaa :Siis minkätyyppinen ravinto olisi sopivaa tai mitä ei saisi antaa liikaa.Olen muistaakseni lukenut jostakin että liika valkuaispitoinen ruoka aiheuttaisi ärhentelyä;pitääkö paikkansa?vai olisiko joku muu ruoka-aine? Kiitos.

      • Buffy
        auttaako kirjoitti:

        Voisitko tarkentaa :Siis minkätyyppinen ravinto olisi sopivaa tai mitä ei saisi antaa liikaa.Olen muistaakseni lukenut jostakin että liika valkuaispitoinen ruoka aiheuttaisi ärhentelyä;pitääkö paikkansa?vai olisiko joku muu ruoka-aine? Kiitos.

        Kaikkein parasta ruokaahan koiralle on BARF-ruokavalio. Eli raakoja luita, lihoja, kalaa, sisäelimiä, kasviksia, hedelmiä, rasvoja jne ja kaikki raakana.
        BARFfista löytyy hirveesti tietoa googlettamalla joten en ala sitä tässä käsittelemään.. Tulisi muuten todellinen romaani kirjoitettua. :o)
        Mutta mutta, jo pelkällä nappula merkin vaihdolla ja raa'an lihan ja luiden lisääminen ruokavalioon voi helpottaa koiran oloa, ja siten vähentää häiriökäyttäytymistä. myös valkosipuli ja lisä öljyt on hyviä koiran terveydelle.
        Itse syötän koirilleni Frank's Pro Gold , Adulttia aamuisin ja sitten ilta ruokana, raakoja lihoja ja luita vaihdellen, kalaa, sisäelimiä jne. Eli ns sovellettu barf.
        Kokeilemalla löytyy se omalle koiralle juuri paras ruoka.
        Totta tuo että liika proteiini voi auheuttaa ärhentelyä. Senpä takia täytyy miettiä että saako koira tarpeeksi liikunta, jotta elimistö oikeasti tarvitsee kaiken saavansa ravinnon.
        Myös koiran rotu/rodut vaikuttavat siihen minkä lainen ruoka on hyvää juuri sinun koirallesi.
        Mitään yhtä oikeaa ruokavaihtoehtoa ei ole. Jollekkin sopii toinen ruoka ja jollekkin joku toinen. Mutta kehottaisin karttamaan näitä markkettien halpis ruokia. Sekä koiranmakkaroita, joista ei ole mitään ravinnollista arvoa. Mutta aian myöskään se eläinliikkeen kallein pussi ei ole se paras.
        Myös hyvää ja helppoa ruokaa on NEU. Reikon-kennel sitä valmistaa ja sitä saa tilattuakin itselleen. Googlettamalla tuon Reikon-kennel, niin löydät heidän sivut.
        Koira pystyy käyttämään ravinnokseen raakaa lihaa, raakoja luita, kalaa, kasviksia soseutettuna, rasvoja. Mutta toisin kuin me ihmiset koira ei tarvitse mihinkään hiilihudratteja. Eli siis perunan (joka toimii ulostuslääkkeenä koiralle) riisin, viljojen/puurojen, leivän, maissin yms antaminen kannattaa lopettaa. Koira ei saa niistä mitään. Hyviä hiilari lähteitä on koiralle kasvikset ja hedelmät, sekä silloin tällöin kokonaiset rouhitut jyvät, alkiot, leseet, ja muut terveelliset ruoka-aineet joissa on kaikki ravintoaineet tallella.
        En nyt tiedä mitä olette tottuneet syöttämään koirallenne ja kuinka paljon,mutta suosittelisin lisäämään raakaa lihaa ja raakoja luita ravintoon. Heittämään marketti moskat roskiin ja vaihtamaan laadukkaaseen kuivamuonaan.
        Jos koira tykkää, sille voi myös antaa tavallisten puruluiden siasta porkkanan järsittäväksi.
        Myös jos koira on allerginen jollekkin ruoka-aineelle ja vatsa on siitä syystä löysällä ja kipeytynyt, voi myös se aiheuttaa huonoa käyttäytymistä.
        Ja hyvän ruoakavalion perusta on, että raikasta puhdasta vettä on saatavilla koko ajan. Koiraa ei ärsyttää kun syö. Ns ruokarauha on meille ihmiselle hyväksi, ja on se myös sitä koiralle.
        Toivottavasti sait edes jotain tolkkua kirjoituksestani. :o)
        Kysy vain jos jäi joku vielä mietityttämään.

      • Saura
        Buffy kirjoitti:

        Näyttöä ravinnon aiheuttamasta aktiivisuustason vaihtelusta kuitenkin on olemassa. Aivojen serotoniinin tuotanto riippuu ravinnon mukana saatavasta tryptofaanista (C11H12N2O2), proteiinista löytyvästä aminohaposta. Riittävän tryptofaanimäärän turvaamiseksi on, paradoksaalista kyllä, ravinnon hiilihydraattipitoisuuden oltava korkean. Tämä johtuu hiilihydraattien insuliinin tuotantoa stimuloivasta vaikutuksesta. Insuliini puolestaan saa aikaan aminohappojen imeytymisen lihaksiin. Tryptofaani on molekyylirakenteeltaan melko poikkeava muista aminohapoista, eikä insuliini vaikuta siihen samalla tavoin. Tämän seurauksena tryptofaanin suhteellinen osuus aminohappojen määrässä nousee suureksi ja edesauttaa sen pääsemistä sinne, missä sitä tarvitaan eli aivoihin. Tryptofaanin lisääntynyt määrä aivoissa puolestaan johtaa lisääntyneeseen serotoniinin tuotantoon.

        http://home.online.no/~esakv/Dogs/ArtikkeliHyp.htm mainitaan seuraavaan liittyen noihin ADHD-oireisiin

        Mm. Spring esittää, että koiran ravinnon 18 % ylittävä proteiinipitoisuus saattaa estää aivojen riittävän tryptofaanin saannin [5]. Tällöin serotoniinipitoisuus laskee alle normin. Serotoniini säätelee mm. mielialaa, tunne-elämää, nukkumista, unen tarvetta ja nälän tunnetta. Riittävän serotoniinipitoisuuden ylläpitämiseksi on huolehdittava ravinnon riittävästä hiilihydraattimäärästä. Viljatuotteet ja sokeri sisältävät tunnetusti runsain määrin hiilihydraatteja. Jotta serotoniinin tuotanto saadaan nousemaan, tulee koiran ravinnon muodostua 1 osasta proteiinia ja 5-6 osasta hiilihydraatteja. Ravinnon hiilihydraattipitoisuuden (83 % - 86 %) tarve saattaakin yllättää monta (hyperaktiivisen) koiran omistajaa. Huomaa kuitenkin, että edellä oleva suositus on tarkoitettu liiallisesta aktiivisuudesta kärsiville koirille.

    • hae

      Koirasi on vielä suhteellisen nuori. Onhan sillä pahoja ongelmia ja monta, mutta luulen että kouluttamisella siitä saataisiin vielä ihan ok koira. Otahan yhteyttä lähimpään ongelmakoirakouluttajaan tai henkilöön joka tietää koirista paljon.
      Veikkaan että koirallasi on erinäisistä syistä johtuen ensinnäkin stressiä ja stressi estää hyvin kaiken uuden oppimisen ja vähentää rankaisun tehoa. Turhaa siis kieltäminen ennen kuin stressitasot on alhaalla.

    • Tappi

      hei

      suosittelen ongelmakoirakouluttajaa...
      meillä oli samat ongelmat mutta olemme jo voiton puolella. eikä tarvinnut käyttää fyysistä väkivaltaa vaan juuri meidän elämäntapoja hiukan muutettiin ja koira on löytänyt kuulonsa/paikkansa. eli ongelmakoirakouluttaja auttoi meitä.
      koirien ohi mennään haukkumatta mutta siinä tilanteessa vielä vetää joten koulutusta jatketaan.
      Tyytyväinen olen vaikka rahapussissa tuntuikin. :-)
      tsemppiä teille.

    • yhteys heti

      Nyt heti yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, maksaa mutta on sen arvoista.

      Yleisissä koulutuksissa on se ongelma että harvemmin siellä mitään päteviä neuvoja saa joten olen yllättynyt että ell suosittelee tuollaista jo muutenkin muille rähjääville koiralle.Eihän se mitään auta että menee sinne kentälle.
      Sama pätee neuvoihin täällä.
      En ainakaan itse halua alkaa neuvomaan koiraa jota en ole henk koht nähnyt ja jonka luonteesta en tiedä mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe