Vesimiehen rakkauselämä - hullua?

Venusnainen (.)(.)

Ajattelin kertoa tarinani ja laittaa lusikkani soppaan tässä vesimies-keskustelussa. Olen 15 vuotta harrastanut astrologiaa ja teen karttoja ihan harrastukseksi, mutta nyt ajattelin kertoa ihan yksityisenä henkilönä kokemuksia veskareista.

Minulla on ollut 4 veskarimiestä elämäni aikana. Eka poikaystävä oli veskari jota muistelen lämmöllä. Tosin hän jätti minut kun tunsi rakastuneensa "liikaa" ja se tietenkin kosketti 16 vuotiasta tyttöä. Hän kyllä sitten yritti paluuta mutta yhdessä lopetimme sen minkä aloitimme - vanhan lämmitystä se olisi ollutkin. Suhde oli kaunis ja kunnioittava - hän opetti minulle erotiikasta kaiken mutta varsinaiseen seksiin en uskaltanut silloin ryhtyä. Loistava ope jokatapauksessa :).

Noin 15 vuotta sitten törmäsin veskariin ja hänen kanssaan seksi oli loistavaa (taas!) mutta maailmamme eivät oikein kohdanneet. Lopetin suhteen, tai riitamme lopetti sen. Minusta hän oli "aivan eri planeetalta" kuin minä...hulluksikin nimittelin....Kuitenkin hän soitti minulle noin 2 vuotta suhteen päättymisen jälkeen ja kysyi joko olen leppynyt...???!!!! Löin luurin korvaan. Kului 10 vuotta ja hän soitti ja kertoi ettei hänellä ole ollut ketään minun jälkeen ja kiinnostaisiko vielä, hän oli matkustanutkin vuokseni 950 kilometriä ja suuttui kun sanoin että ei todellakaan enää halua tavata. Hullu?

No, noin 5 vuotta sitten silloisen eroprosessini keskellä tapasin työn kautta erään minua paljon nuoremman veskarin, jonka kanssa olimme lähinnä sähköpostitse yhteydessä vain "kavereina". Purin hänelle silloista elämäntilannettani ja hän kilttinä ymmärsi. Sitten kävimme silloin tällöin kahvilla jne. Kerran lipsahdimme samaan sänkyynkin, jonka jälkeen hän ilmoitti että olemme vain kavereita ja hän ei halua sitoutua. Loukkaannuin, sillä taas se veskarin seksi sekoitti pääni...ilmoitin että minä en rakastele kavereiden kanssa ja nyt sitten koko yhteydenpito on minunkin puolelta loppu - minä en miesten takia enää itke! Hän perääntyi silloin mutta siitä alkoi 4 vuoden pommitus hänen puoleltaan: maileja, postia, lahjoja, lounaspyyntöjä eli jatkuvaa monologia hänen puoleltaan. Ensimmäiset 2 vuotta olin aina kiireinen ja viimeiseen 2 vuoteen en vastannut mihinkään sekä ilmoitin että olin löytänyt miehen jonka kanssa seurustelin. Hän vaan jatkoi ja saattoi tulla jopa oveni taakse ilmoittamatta. Ahdistavaa! Lopulta hän päätti "perustaa perheen" ja tekikin kaiken vajaassa vuodessa: lapsen, talon jne. Kirjoitti minulle että hänen oli vaikea päästä rakkaudesta minua kohtaan eroon mutta nyt kaikki on toisin. Huokasin helpotuksesta - vaikka hän vieläkin on yhteydessä minuun huolimatta että olen monasti pyytänyt lopettamaan...minusta tällainen on käsittämätöntä rakkautta: perääntyy ja pelkää jonka jälkeen roikkuu!!!!

Tarina jatkuu: tapasin taas muutama kuukausi sitten magneettisen veskarin joka vei jalat alta. Kävin kylässä, oli ihanaa, kauniita lupauksia ja toiveita että olisin hänen rakkaansa...Taas hulluus tuli esiin: kun lämpesin niin yhteydenotot harvenivat. Laitoin tekstareita ja toivoin kutsua kylään: ei tullut. Kerroin miten loukkaavalta se tuntui ja että hän tulee jäämään kuin tikku paskaan jos ei muuta tyyliään. Ei muuttanut. Laitoin hänelle tylysti tekstarin jossa ilmoitin että voi pyyhkiä minut yli kännynsä nimilistasta...luulen vaan että saan hänet vielä maanvaivaksi kuten kaikki muutkin veskarit. Sääli että pilaavat omat juttunsa ihan itse!

Olen itse oinaspainotteinen härkänainen, ja varsin lämmin ja intohimoinen. Pidän rakastelusta, kosketuksista, tuoksuista, kaikenlaisesta nautiskelusta....saan edelleen (tässäkin iässä ja näillä kiloilla) miehet sekaiseksi olemalla vain oma itseni. Minusta nämä veskari-miehet ovat kertakaikkiaan helvetillisen hulluja ja käsittämättömiä pelkureita! Kun rakkaus alkaa tuntua, peräännytään. Kuka tahansa tervepäinen (ja varsinkin härkä :) vastapuoli tulee hulluksi tuollaisesta pelleilystä - paitsi jos on itse veskari tai ehkä rapukin perääntyy...mutta on jo sitennen pihdittänyt uhrinsa tiukasti :).

Astrologina en ole löytänyt mistään merkistä niin paljon hulluutta, erikoisuutta, neroutta, lahjakkuutta (mm. Mozart joka oli aikansa futuuri), itsekkyyttä tai oikeastaan sisäänpäinkääntyneisyyttä, seksipoikkeavuutta sekä ystävällisyyttä ja toveruutta kuin veskarissa. Mutta mistä johtuu se perääntymisvaihe ja itsetutkiskelu/rankaisu??? Kertokoon joku täyspäinen veskari, jos vielä löytyy...!!!!

Ihmisenä luulisin että tällainen käyttäytyminen ei edistä ainakaan veskareiden omaa rakkauselämää. Koska olen itse aurinkomerkiltäni härkä tiedän että meissäkin on tietenkin omat hulluutemme: keräämme mielellämme useita ihailijoita ympärillemme vain varmistuaksemme ettemme jää yksin jos joku lähtee. Onhan se kiva että aidan takana on jonoa katsomassa kun härkä märehtii...;o)

Humanistina ymmärrän toki ihmisen käyttäytymistä ja jonkin verran vaikutteitakin, mutta please, kertokoon joku veskari: miksi? MIKSI???

146

28760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Akilla

      En ole juurikaan itse perehtynyt astrologiaan, seurailen näitä juttuja lähinnä puolihuolimattomasti toisella silmällä. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta kirjoitella omasta rakkauselämästäni tähän, vesimies nainen kun olen.

      Olen seurustellut nuoren elämäni varrella puolenkymmentä kertaa niin, että suhdetta voisi melkein parisuhteeksi kutsua. Suhteeni ovat olleet katastrofaalisia. Jostain syystä, silloin kun kykenen jotain suhteenoloista väsäämään, väsään ne sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa toivoa tai tulevaisuutta ei alunperinkään ole. Siis erittäin itsetuhoista käytöstä. Joskus olen itse miettinytkin, pelkäänkö niin kovin tasapainoista, "normaalia" parisuhdetta, että alitajuisesti hakeudun sellaisten ihmisten seuraan ettei mahdollisuuksia onnistua ole alunperinkään? Jos kaikki menee alunperinkin pieleen, en joudu itse siitä sen kummemmin vastuuseen tai joudu miettimään asiaa sen enempää. Suhteeni ovat olleet myrskyisiä jotka kuitenkin ovat pohjautuneet (varsinkin alun alkaen) hyvään ja vahvaan ystävyyteen. Ihastun itse tuon tuosta mutta syvemmät tunteet toista kohtaan antavat odottaa itseään. Usein miehet kyllästyvät odottelemaan, kun minä pikastartin jälkeen alan empimään..Eli ihastun ja hullaudun ihmisiin jonka jälkeen alan miettimään asian toisia puolia ja alan ottaa takapakkia. Jossain vaiheessa usein sitten tajuan mitä olen menettänyt ja hakeudun taas ihastukseni läheisyyteen. En kuitenkaan koskaan ole jäänyt ruikuttamaan rannalle tai tehnyt mitään vastaavaa josta sinä kerroit, vaan pikemminkin niin haluan pitää nuo ihanat ihmiset elämässäni jollain keinolla. Yleensä lyhyiden juttujen miehet jäävätkin elämääni kavereina, ystävinä ja tuttuina. Pidempien suhteiden miehet ovat yleensä teillä tietämättömillä; riitaisien erojen vuoksi en juurikaan heidän kanssa ole tekemisissä. Pidemmät suhteeni ovat olleet ravun, leijonan ja neitsyen kanssa. Minusta tuntuu, että etsin rinnalleni jotain niin hienoa ja erikoista, suurta ihmistä, että alkuhuuman jälkeen usein petyn siihen todelliseen ihmiseen jonka elämääni toin. Etsin ihmistä jota kunnioittaa, jonka kanssa olla tasavertaisia, toisiaan kunnioittavia kumppaneita joiden välinen side on jotain mitä kukaan muu ei pysty ymmärtämään.

      Nautin seksistä ja olen erittäin aktiivinen seksuaalisesti. Koen myös, etten huonoa palautetta ole sillä saralla koskaan saanut, kiitos mielikuvitukseni. Myös kaikki muut tuntemani vesimiehet, sekä naiset että miehet, ovat vahvasti seksuaalisesti orientoituneita.

      Mutta muista, etät minä olen nuori vielä, joten minussa sekoittuu horoskooppiini vielä nuoruuden hulluus ja kokemattomuus! =)

      • Venusnainen:)

        ja oikein hyvin ajateltu!

        Aika tyypillinen tarina veskariksi, erityisesti huvitti tuo "pikastartin jälkeen alan vetää takapakkia"-osuus.

        Ikävä toisaalta kuulla että kärsit ainakin jonkinverran tästä ominaisuudestasi - varmasti menetät sen vuoksi monta hyvää ihmissuhdetta. Nopeat, intensiiviset ihmiset putoavat kelkastasi aika nopeasti koska eivät voi sietää pitkiä odotusaikoja kun sinä "ryvet kauhugalleriassasi". Harmi, sillä veskareiden kanssa saisi aikaan tasapuolisen ja kaverillisen suhteen, johon moni hyvä liitto perustuu. Lisäksi veskarit suhtautuvat yleensä seksiin melko mutkattomasti joten sellainen tasainen seksielämäkin olisi tällaisessa liitossa tarjolla....

        Kysynkin vielä, onko todella niin että sinä aivan varmasti otat takapakkia OIKEIDEN syiden takia vai tekeekö illusoorinen Uranus niitä kuvitelmia päähäsi? Mietipa sitä, varsinkin jos et ole edes kokeillut parisuhdetta niiden kelkasta pudonneiden kanssa...!

        Mukavaa päivää Akilla ja kiitos - jatketaan keskustelua!

      • Akilla
        Venusnainen:) kirjoitti:

        Minulla on todella oma kauhugalleriani johon liittyy paljon pahoja muistoja varhaisnuoruudestani eli minulla henkilökohtaisesti on todella olemassa "oikeita" syitä miksi ryhtyä pakittelemaan. Muista veskareista en tiedä. Tosin, olen miettinyt, aionko koko ikäni olla suunniltani joistakin vanhoista asioista ja pakitella hyvän alun nähdessäni vai ajattelinko kenties joskus niellä pelkoni ja kauhuni ja mennä siihen suuntaan mihin mies näyttää. Mene ja tiedä. Saatan myös kyllä alkaa maalailemaan piruja seinille jo niin varhain, että alan itsekin soperruksiini uskoa. Pystyn siis lietsomaan itseni vaikka mihin! Olen myös kova haaveilemaan. Kuten sanoin aiemminkin: ihastun ja elelen pilvilinnoissa muutaman viikon jonka jälkeen alan pilvien välistä nähdä todella sitä ihmistä joka tykö on. Sitten muutun kerta heitolla arkiseksi ja alan empimään.

        Niiden kelkastapudonneiden kanssa en todella sitten koskaan ole kaveruutta kummempaa koettanut. Enkä usko, että heistä kukaan olisi minun kanssani enää leikkiin lähtenytkään. Törmään usein siihen, että miehet eivät usko minun olevan hankalaa seuraa. Ilmeisesti olen päällisin puolin sen verran korrekti. Ja yleisesti ottaenhan miehet taitavat aina ajatella, että naiset ovat hankalia..

        Mutta todella minä kärsin tästä omituisuudestani. Haluaisin niin kovin löytää vierelleni kumppanin jonka kanssa rakentaa jotain tasapainoista muttei tylsää. Ihmisiä kulkee elämässäni paljon, mutta harvat jäävät niin, että jättäisivät jälkensä minuun.

      • Venusnainen:)
        Akilla kirjoitti:

        sinäpä olet syvällinen ja selvästikin sillä tiellä mikä johtaa johonkin!

        Luulenpa että sinussa on kala-vaikutusta, sillä tuo haaveilu (varsinkin jos nostat toisen vielä "korokkeelle") kuuluu kalan sielunelämään. Tiedän toki että veskareillekin se on tyypillistä: jalat vaan irtoaa maasta: kiitos Uranuksen! Minua hiukan hymyilytti (rakkaudella) tuo vanhassa maailmassa roikkuminen, historian ja nykyhetken sekoittaminen. Usein kun kerron millainen veskari on sanon: hänellä ei ole nykyhetkeä vaan veskarit muistelevat aina vanhoja traumojansa ja suhteitansa ja haaveilevat tulevasta - nykyhetki unohtuu :)

        Laitan sinun matkallesi luettavaa vesimiesnaisista, jos se jotain auttaisi...ja saatanpa kertoa sinusta jotain lisääkin jos annat tarkemman syntymäaikasi ja paikkasi :)

        Vesimies 20.1.-19.2.
        Mihin ihmeen soppaan olet nyt lusikkasi työntänyt. Sitä tulet tuskin koskaan saamaan selville, sillä Vesimiesnainen elää täysin omassa maailmassaan ja omilla säännöillään. Hän on omalla tavallaan vesimiehenajan sanansaattaja, joka omistautuu välttämättömien muutosten ja uudistusten toteuttamiseen yhteiskunnasssa henkilökohtaisen elämänsä kautta. Erilaisuudessan ja riippumattomuuden tarpeessaan hän on yksi kiehtovimmista eläinradan merkeistä. Monet miehet haaveilevat hänestä, mutta vain harvoilla on rohkeutta lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Hän ei vahingossakaan erehdy rohkaisemaan sanoilla tai ilmeillä miespuolista ihailijaansa tämän lähestymisyrityksissä, mikä saa valtaosan miehistä jo etsimään peruutusvaihdetta. Keskustelemalla hänen kanssaan rohkeasti ja aidosti itseäsi kiinnostavista asioista saat pian selville onko sinulla mahdollisuus päästä seuraavalle kierrokselle. Älä yritä mitään myyntimieskikkoja pyrkimällä selvittämään hänen mielenkiintonsa kohteita, sillä hän on Uranuksen, korkeamman tietoisuuden lapsi ja lukee paremmin ajatuksiasi kuin sanojasi, tietäen todelliset motiivisi ehkä paremmin kuin sinä itse.

        Vesimiestyttö syntyy perheeseen, jossa eletään mahdollisimman järkevästi ja konkreettisesti. Hänelle tunteiden peittäminen ei ole itsetarkoitus, hän ei vain ole lapsena oppinut miten niitä ilmaistaan. Hänen vanhempansa ratkaisivat kaikki asiat käytännölliseltä pohjalta mahdollisimman teoreettisesti ilman tunteita.

        Isän hyväksymistä ja arvostusta etsiessään hän oppi elämään ideoiden ja ajatusten maailmassa. Omissa fantasioissa eläesssään hänen isänsä jäi hyvin etäiseksi lapselleen. Tästä juontaa juurensa Vesimiesnaisen alitajuinen pyrkimys saada sinulta konkreettinen näyttö tai lupaus, että todella välität hänestä. Kokeilepa antaa hänelle sitä säännöllisyyttä, jota hän näyttää sinulta vaativan ja voit vain huomata kuinka jäätävä ja välinpitämätön hän sinua kohtaan voikaan olla. Pohjimmiltaan hän ei voi hyväksyä mitään paikalleen pysähtynyttä elämässään. Tuodessasi mitä tahansa säännöllistä ja pysyvää hänen elämäänsä aloittaa hän oman sisäisen taistelunsa sitä vastaan.

        Vesimiestä hallitseva Uranus on vapauden ja riippumattomuuden symboli velvoittaen Vesimiesnaista enemmän kuin hän itsekään osaa kuvitella. Hänellä täytyy olla vapaus lähteä koska tahansa minne tahansa punaisen ristin paikallisosastosta Namibian nälänhätäalueelle. En tarkoita, että hän lähtisi, mutta vapaudestaan tehdä se hän lopulta ei tule antamaan periksi.

        Tietoisesti hän kuvittelee haluavansa jotain pysyvää elämäänsä, mutta alitajunnassaan hän kunnioittaa vain vapautta. Uskaltamalla toteuttaa hänen todellista tarvettaan olemalla itse hänestä täysin riippumaton, saaavutat hänen todellisen luottamuksensa ka kunnioituksensa. Hän laatii itse omat, omituiset, tavallisesta poikkeavat sääntönsä elämälle ja on valmis ymmärtämään, että sinä teet samoin. Elämä hänen kanssaan on parhaimmillaan jatkuvaa seikkailua, sillä mikään ei tule pysymään paikallaan. Nauti seikkailusta ja jännityksestä yrittämättä vangita häntä pulloon koristamaan kirjahyllyäsi, sillä sellaista pulloa ei ole vielä keksitty, jossa hän pysyisi. Toivotan sinulle jännittävää taivalta hänen kanssaan.

        Seppo Tanhua

        Vesimies-nainen 21.1 -19.2
        Vesimiesnaisen ymmärtäminen voi vaatia tavalliselta mieheltä paljon työtä.
        Hän ei kuulu eläinradan yksinkertaisimpiin tyyppeihin. Hänen naisellisuutensa laatu myös voi olla tavallisuudesta erottautuva. Miehen pitäisi osata höllätä normaaleja odotuksiaan ja toiveitaan Vesimiesnaisen edessä. Hänet tunnistaa melko vapaasta elämäntyylistä, joka ei sovi aivan ensimmäiseksi omaa perhettä ja elämänmuotoa hakevalle emotyypille. Hän voi olla rohkea ja ennakkoluuloton kokemaan ja kokeilemaan ihmissuhteidenkin rajoja. Hän on eläinradan naistyypeistä se, joka todennäköisesti nousee edustamaan mitä tahansa vielä kokeilematta olevaa vapauden muotoa. Vesimiesnainen hyväksyy viimeisenä oman vapautensa rajoitukset olipa ne fyysisiä tai henkisiä. Hän on liiankin tietoinen siitä, että hänet on luotu edistämään yhteiskunnan vähemmistöjen, erikoisryhmien ja naisen oikeuksia. Hän on aatteellinen nainen tai aikaansa seuraava älykkö, joka tietää paljon ja on siksi myös huolestunut asioiden tilasta. Maailmanparantajana hän voi aloittaa juuri sinusta, jos olet hänestä kiinnostunut. Hänen kanssaan on mahdollista oppia ymmärtämään miten suhteellisia ovat sukupuolierot ja roolikäyttäytymisen peruskaavat. Hän ei helposti loksahda perinteisiin lokeroihin ja ihmissuhde hänen kanssaan vaatii suvaitsevaisuutta, kaukokatseisuutta ja tietyn määrän mahdollisuutta ottaa etäisyyttä.
        Miehen maailmassa Vesimiesnainen on joko poikkeustapaus tai mielenkiintoinen opettava naistyyppi, joka ei päästä miestä helpolla lässähtämään sovinnaisiin kaavoihin tai totunnaiseen elämänmuotoon. Hän voi asettaa haasteita, joihin mies kompastuu tai hän etäännyttää miehen tunteiden välittömästä kokemuksesta niin, että suhde kuivuu. Hänellä voi olla voimakas vaikutus jossain syvemmällä tasolla koska hänen androgyynisyytensä muokkaa myös miehen psyykeä. Vesimiesnaisen parisuhde on parhaimmillaan pienoismuotoinen sosiaalinen seikkailu ja roolirajoja rikkova vapauttava kokemus, jonka jälkeen odotukset, asenteet ja mallit ovat muuttuneet. Suhdetta pitää elävänä vain aktiivinen ja osallistuva henkinen vire, sosiaalinen toiminta ja yhteiset kirjalliset tai älylliset harrastukset ja laajentavat kokemukset maailmanmenosta kotona ja kaukana.

        Horoskooppi.com - Raimo A. Nikula

        Mielelläni kuulisin lisää! Löysin paljon yhtäläisyyksiä noista laittamistasi analyyseistä.

        Olen syntynyt 9.2.1984 klo 22.46 Kiuruvedellä.

      • Venusnainen:)
        Akilla kirjoitti:

        Mielelläni kuulisin lisää! Löysin paljon yhtäläisyyksiä noista laittamistasi analyyseistä.

        Olen syntynyt 9.2.1984 klo 22.46 Kiuruvedellä.

        Syntymäaika-analyysi Akilla 09.02.1984 Kiuruvesi 22.46. Tein tämän omalla ohjelmallani joten näin kirjallisesti en tehnyt syvempää tulkintaa. Ilmapainotteinen kuitenkin olet mutta tiettyä staattisuutta on myös tasaamassa. Laittaisitko kommentteja kun olet lukenut...

        PS: kovasti pidät näkymättömissä kaikenlaista koska karttasi heilahtaa tuonne yön puolelle. Rohkeasti vain esiin tyttö!

        Alaotsikko: Askendantti merkissä Vaaka
        ELÄMÄNTIE: Ihmissuhteet
        Yksityiselämä
        Olet pohjimmiltasi hyväntahtoinen ja vilpittömästi kiinnostunut muista ihmisistä. Sinua pidetään todennäköisesti seurallisena ja miellyttävänä ihmisenä, sillä sinulla on kyky luoda rauhallinen ja sopusointuinen ilmapiiri. Ihmissuhteet ovat sinulle erittäin tärkeitä, etkä ole yksiksesi kovin usein. Olet valmis tekemään kompromisseja varmistaaksesi, että ihmissuhteesi toimivat hyvin. Pystyt estämään ristiriitojen syntymisen, koska sinulla on kyky nähdä asiat myös muiden näkökulmasta. Muut voivat tulkita tämän taipumuksesi siten, että haluat väistellä tärkeitä asioita, jotka saattavat aiheuttaa ristiriitoja, ja se voi aiheuttaa yhteenottoja lähipiirissä. Olet erittäin arvostelukykyinen. Käytä tätä ominaisuutta hyväksesi harkitessasi, pitääkö sinun tehdä kompromissi vai pitää kiinni mielipiteestäsi.

        Alaotsikko: Aurinko ---> Vesimies
        IDENTITEETTI: Vala energiaa ympäristöösi
        Yksityiselämä
        Mullistavat muutokset ihmissuhteissasi ovat elämäsi suuria käännekohtia. Mielipiteidesi ja uskomustesi muututtua huomaat miettiväsi, keiden kanssa haluat olla. Menetät jostain syystä monta hyvää ystävää ja tunnet joutuvasi eristyksiin, mutta käytät tämän ajan visioidesi uudelleenarviointiin. Paras puolesi on alitajuinen kyky luoda miltei taianomainen ilmapiiri, kun olet tekemisissä ihmisten kanssa. Olet lämmin ja ystävällinen, mutta läheisissä ihmissuhteissasi sinun on vaikea paljastaa tunteesi. Stressaavissa tunne-elämän tilanteissa olet taipuvainen jähmettämään tunteesi ja ottamaan etäisyyttä, ja se voi herättää levottomuutta toisessa osapuolessa. Viisas partneri ei asetu koskaan poikkiteloin sinun ja ystäviesi tielle.

        Alaotsikko: Kuu ---> Härkä
        TUNNE-ELÄMÄ: Säilytä vakaa perusta
        Yksityiselämä
        Olet yleensä antava osapuoli tunnetasolla. Haluat ilmaista tunteesi koskettelemalla. Turvallisuudentunne, hyvinvointi ja tasapaino ovat sinulle tärkeitä asioita elämässä, mikä ilmenee siten, että mukaudut vastahakoisesti ympäristössäsi tapahtuviin muutoksiin. Kiinnityt asioihin, jotka edustavat sinun mielestäsi turvallisuutta, ennen kaikkea parisuhteessasi, mutta kypsymisen myötä opit, että on tärkeää luopua merkittävinä pitämistäsi aineellisista asioista, koska ne saavat sinut urautumaan. Elämäsi kipeimmät muistot liittyvät tilanteisiin, joissa tunsit olosi turvattomaksi, ja siitä syystä haluat välttää niitä.

        Alaotsikko: Merkurius ---> Vesimies
        MENTALITEETTI: Ole valmis muutoksiin
        Yksityiselämä
        Henkiset virikkeet ovat sinulle hyvin tärkeitä. Olet mielelläsi tekemisissä ihmisten kanssa ja vaihdat mielipiteitä. Olet ylpeä avoimuudestasi ja suvaitsevaisuudestasi, mutta et loppujen lopuksi voi sietää suvaitsemattomia ihmisiä. Olet todennäköisesti kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, ja sinulla on niistä järkähtämättömät mielipiteet. Olet melko itsepäinen, kun on kyse uskomuksistasi, mutta et suostu myöntämään sitä.

        Alaotsikko: Venus ---> Kauris
        Avainsana: ARVOMAAILMA: Vastuu ihmissuhteissa
        Yksityiselämä
        Kokemukset ovat opettaneet sinua olemaan erittäin varovainen ihmissuhteissasi, ja otat niitä solmiessasi huomioon myös toisen osapuolen työtilanteen, moraalin ja vastuuntunnon. Status ja taloudellinen tulevaisuus voivat mennä romanttisen rakkauden edelle. Miehet tuntevat vetoa tehokkaisiin ja kunnianhimoisiin naisiin, jotka eivät ole kovin haavoittuvia. Naiset nauttivat yleensä enemmän työ- kuin yksityiselämästä, kunnes he uskaltautuvat paljastamaan haavoittuvuutensa. Kummankin sukupuolen edustajat suhtautuvat parisuhteeseen vakavasti, ja molemmilla on tiukat moraaliset arvot. Jotkut valitsevat itseään vanhemman ja kypsemmän partnerin. Avioliitto on suhde, jonka pitäisi kestää hautaan asti.

        Alaotsikko: Mars ---> Skorpioni
        MOTIVOIVAT VOIMAT: Mene suoraan asian ytimeen
        Yksityiselämä
        Olet ahdistettuna vaarallinen ihminen, vaikkei sitä huomaa ensi silmäyksellä. Muut vaistoavat voimasi ja saattavat olla melko hermostuneita seurassasi. Olet intohimoinen ihminen ja reagoit herkästi siihen, että asemaasi horjutetaan. Sinulle olisi eduksi, jos suhtautuisit rennommin kilpailutilanteisiin. Jos olet mies, sinulla on magneettinen aura ja voimakas sukupuolivietti. Olet taipuvainen alistamaan suhteen toista osapuolta. Myös naisilla on voimakas aura, ja seksuaalisuus on heille tärkeää. He tuntevat vetoa salaperäisiin miehiin. Mustasukkaisuus - tai jopa kostonhalu - saattavat vaikuttaa alitajuisesti parisuhteeseen. Kummankin sukupuolen edustajat inhoavat voimattomuuden tunnetta ja käyttävät paljon energiaa säilyttääkseen aina tilanteen hallinnan. Elämän varrella suuret psyykkiset muutokset vaikuttavat siihen, miten suhtaudut tunne-elämän kielteisiin puoliin, ja voit saada paljon hyvää aikaan ympäristössäsi.

        Kiitoksia analyysistä, piti ihan ajatuksen kanssa lukea jotta pystyisin tuosta kommentoimaan.. Kieltämättä löysin niin paljon itseäni, että meinasi vetää hiljaiseksi ihmisen joka ei oikeastaan koskaan ole uskonut astrologiaan saati tällaisiin analyyseihin. Toki on olemassa myös itseään toteuttava ennuste, mutta teki ihan hyvää lukea tuo analyysi. Tässäpä päällimmäisiä ajatuksiani tuosta..

        Minun kiinnostukseni ihmisiin ja ihmissuhteisiin tuli tuossa esille useampaan otteeseen. Opiskelen ammattiauttajaksi ja olen erittäin sosiaalinen muutenkin. Minulla on aina ollut laaja ja todella kirjava kaveripiiri, mutta niissä ihmisissä on vain muutama joille paljastan itseni todella. Varsinaisia ystäviä on siis ollut aina harvemmassa. Sama on aina pätenyt myös miehiin; monet ovat luulleet että olen avautunut heille, mutta sitten kun he pääsevät vähän enemmän perille (omasta mielestään) minun elämästäni he ymmärtävät etteivät tiedäkään mitään. Kerran eräs mies sanoikin, että mitä enemmän saa tietää, sitä vähemmän ymmärtää ja tajuaa ettei tiennytkään mitään. Suhteessa olen myös erittäin vahvasti yhden ihmisen ihminen. Jo ajatuskin toisen kanssa pelailusta puistattaa ja aiheuttaa huonoa omaatuntoa.. Minulla on tarve näyttää kiintymystäni. Vahvemmat tunteet ovat minulle sen verran harvinaisempia, että haluan muidenkin tietävän niiden olemassa olosta silloin kun niitä on.

        Olen melko kärkäs arvostelemaan ja vahvaluontoinen muutenkin. Mielipidevaikuttaja lienee aika sopiva termi. Olen saanut palautetta siitä, että juuri ristiriitatilanteissa olen täysin mahdoton. Ilmeisesti luonteenlujuuteni antaa ymmärtää, että mielipiteitäni tai päätäni on mahdotonta kääntää vaikkei asia näin todella ole. Jostain syystä harvat rupeavat minun kanssani vääntämään kättä vaikka aika ajoin sitä todella haenkin. Lievää eripuraa joka aiheuttaa kehitystä ihmisten välisissä suhteissa.

        Turvallisuus on minulle tärkeää, mutta koen sen johtuvan aika pitkälle kipeistä muistoistani. Jos tunnen oloni uhatuksi, yleensä otan jalat alleni ja häviän maan rakoon vähin äänin. Kuten useaan otteeseen ollaan jo todettu, ihastun ihmisiin todella hartaasti ja usein tunnen että olen ainoa ihminen siinä suhteessa joka niin tuntee ja antaa niin paljon. Samaan aikaan minussa yhdistyy ulospäin näkyvä räikeys, kärkkäys ja lujuus vaikka sisältä olen herkkä ja haavoittuvainen joka pelkää menettävänsä hyvät asiat elämästään. Tämän vuoksi en siis monesti uskalla yrittääkkään. Lievästi häiriintyneet miehet ovat erikoisalaani. En ole koskaan seurustellut tai muutenkaan pitänyt mitään peliä ns. tavallisen miehen kanssa. Jos ei ulkoisesti erikoinen niin sitten pään sisältä sitä enemmän..

        Tunnustaudun kontrollifriikiksi. Tämä liittyy useimmiten tuohon turvallisuuden tunteeseen; on tilanteita joissa tunnen oloni turvalliseksi vain siten, että pidän itse kaikki langat käsissäni. Kilpailuviettiäni olen kyennyt tyrehdyttämään viime aikoina. Olen ajatellut sen johtuneen hieman parantuneesta itsetunnostani. Usko siihen, että toistaiseksi on vielä ihan kelpo ihminen on vähentänyt tarvetta näyttää muille. Tämä on vaikuttanut myös tuohon kärkkäyteen; pätemisen tarvekin on helpottanut.

        vaikka kone tässä tapauksessa sen tekikin :)

        Kuitenkin olen sitä mieltä että jokaisessa lauseessa on paljon mietittävää ja pohdittavaa. Joku täällä sanoi että elämä on matka...tässä vaiheessa sinun kannattaa nyt tulla rohkeasti esiin ja näyttää kykysi. Tunnut olevan oikealla tiellä ja uskon että olet oikealla alallakin. Sopivasti analyyttinen ja sopivasti jämäkkyyttä!!!

        Pois pusikosta tyttö, olet upea ihminen!

      • Vesnainen myös

        kuin AMEN. Hienosti kuvasit minun parisuhde-elämäni, tosin sillä erotuksella, että nuo pitkätkin suhteet, joita ihme kyllä olen pystynyt muutaman pitämään, ovat päättyneet syvään ystävyyteen.

        Ja ne pitkät suhteet ovat olleet omistavia härkiä, jotka eivät ole minua päästäneet ottamaan takapakkia. :)

      • Akilla
        Venusnainen:) kirjoitti:

        vaikka kone tässä tapauksessa sen tekikin :)

        Kuitenkin olen sitä mieltä että jokaisessa lauseessa on paljon mietittävää ja pohdittavaa. Joku täällä sanoi että elämä on matka...tässä vaiheessa sinun kannattaa nyt tulla rohkeasti esiin ja näyttää kykysi. Tunnut olevan oikealla tiellä ja uskon että olet oikealla alallakin. Sopivasti analyyttinen ja sopivasti jämäkkyyttä!!!

        Pois pusikosta tyttö, olet upea ihminen!

        Mielelläni kuulisin lisääkin, mikäli sinä pystyisit minulle kertomaan?!

    • jo on

      Taitaa olla pojilla vaan pyörähtäny vintillä hihna paikoiltaan hetkeks...vetskari =)

      • Venusnainen:)

        Kyllä se hihnakin meni pois päältä...

        mutta kyllä tää kertoo enemmän:

        Vesimies-mies 21.1 -19.2
        Vesimies saa sinut mukaansa laajoihin sosiaalisiin kuvioihin.
        Hänen rinnallaan opit aina paljon uutta ja joudut tarkistamaan lähtökohtiasi ja ennakko-oletuksiasi. Naiselle hän on myös etäinen ja viileä, joka voi sinänsä jo kiehtoa sinua. Mitä hänen nahkansa alla tapahtuu? Hän suuntaa katseesi usein kaukaisiin asioihin ja tulevaisuuteen, jonka hahmottelijana, profeettana tai ennakoijana hänessä on aineksia. Hän on usein poissa aivan tavallisesta, arkisesta elämästä koska ajatuksesi ja visiosi vievät hänet moniin muihin ulottuvuuksiin. Kun tunteet ovat hereillä, ne tiedostavat kumppanista mahdollisuudet tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, jakaa tärkeitä asioita ja arvoja. Jos tämä taso puuttuu ja jäljellä on vain tunnetta tai intohimoa, hän voi kokea sen ahdistavana ja yksipuolisena. Etäisenä ja viileänä hän voi katsella itseä ja tarpeitasi hieman ulkopuolelta.
        Vesimies pystyy ironisoimaan tunteita ja hän voi paeta niitä avoimesti älyllisiin harrastuksiin tai sosiaaliseen toimintaan luoden ystävyyssuhteita helpommin kuin pysyviä tunnesiteitä. Hän on outo sekoitus etäistä, ironista ja älyllistä ihmistä ja porukoissa viihtyvää sosiaalista ihmistä, joka hallitsee suuret yleistykset ja linjanvedot elämässä, mutta joka parisuhteessa voi olla melko tottumaton tai korkeiden kynnyksien taakse vetäytyvä mies. Tunteiden paljastaminen on hänelle heikkouden merkki tai tunnetaso ei yksinkertaisesti ole kovin syvä ihmissuhteissa. Sen sijaan avoin kumppanuusliitto sopii hänelle hyvin ja hän voi olla poikkeuksellisen omistautunut ja uskollinen onnistuneessa liitossa.

        Ilman elementin ihmisenä rakkauden kokemus voi sekoittua toveruuteen ja älylliseen kumppanuuteen., joskus kokeilevuuteen ihmissuhteissa. Jos et voi ilmaista hyväntahtoisia ideaalejasi ulospäin, hän voi jäädä vaikeisiin tilanteisiin pystymättä sitoutumaan kehenkään toiseen yksilöön. Hänet voidaan kokea miehenä, joka pitää toista jalkaa koko ajan oven raossa. Vapauden menetyksen tunne saattaa tehdä hänestä kyvyttömän antautumaan kokonaan toiselle ihmiselle. Keinot paeta sitoumuksia voivat olla erikoiset, hän voi vain haihtua tai käyt perusteellisen periaatteittesi selvityksen avulla asiaan tai antaudut antoisaan ystävyyssuhteeseen entisen kumppanin kanssa.

        Horoskooppi.com - Raimo A. Nikula

      • Molskis ja loiskis...

        joo kertaa joo..
        Oon jokusen tovin lueskellu noita horoskooppihölinöitä ja vesimiehen puuhastelu menee aika yksiin oman soutamisen kaa...
        Mut ihmisii on erilaisii ja paljon.
        Itte oon vetskari ja oon kyl sukeltanu täysil suhteisiin ja kolauttanu sit pään pohjaan, ja aion täst edeskin kolauttaa karikolle jos mahdollista..
        Eli toi ei oo täys totuus... ?,)

    • Minä hullu

      Kovasti tuntuu tutulta, mutta me on toimittu toisin. Astrologian harrastajana huomasin että neptunus siirtyi 1998 vesimiehen merkkiin ja osasin varautua siihen. Meillä on toki lapsiakin ja kyllä me on pärjätty. Veskarin mielikuvitus tekee vaan omat tepposensa hänelle itselleen.

      • Venusnainen:)

        koska Uranus on nyt pistänyt vuorollaan kalat sekaisin. Voi voi kalamiesten vaimoja....mutta se onkin jo eri palstan asia :) !

      • Minä hullu
        Venusnainen:) kirjoitti:

        koska Uranus on nyt pistänyt vuorollaan kalat sekaisin. Voi voi kalamiesten vaimoja....mutta se onkin jo eri palstan asia :) !

        Niin ja saturnushan on leijonassa. Eikä se härälle ja skorpionille ole hyväksi. Mulla on kuu härässä, mutta olen sitkeä sissi. Eikä veskari hehkuta enää sillä tavalla. Kiip smai.!

      • Venusnainen:)
        Minä hullu kirjoitti:

        Huomasin itsekin että juuri kun olin jotenkuten selvinnyt maan pinnalle Saturnusyhtymästä alkaa neliötä jo pukkaan aurinkoni päälle :(...

        Aina joku pukkaa jostakin päin....härillä on kuulemma ollut viimeisen 100 vuoden sisään kaikkein hankalimmat aspektit niskassaan. Ja miltei kaikki tuntemani aurinkohärät ovatkin JOUTUNEET liikahtamaan turvallisilta sijoiltaan -erityisen kamalaa staattisille ja jämähtäneille härille!!! Onneksi minussa on paljon oinasta ja olenkin päättänyt selvitä ja jatkaa elämääni. Saas kattoo mitä se Saturnus nyt keksii :)

        Sitäpaitsi se on nyt oppositiossa veskareihin, että lällällää. Minäpä asetun vaan odottelemaan kolmiota....

        Niin sitä vaan että härän vaihteluhalun tyydyttää pieni itsejärjestetty riita kotona jota sitten saa sovitella, oikein sohvalta käsin. Venukselle töitä mutta härällä seuraava transiitti on päällä kun edellisen on saanut analysoitua. Siitä johtuu tuo 100 v. Kyllä se tuo kuukin jäytää härässä. Siitä on se etu että monelta loppuu hermot härän kanssa. Se tuntuu kyllä pelaavan veskarin kanssa punkatessa. Mulla on käynyt niin että veskarin toimet eivät ole minuun juurikaan kohdistuneet ja siksi olemme voineet olla näin kauan yhdessä. Ja kyllä veskarikin kärsii toisen tunteettomuudesta. On sekin tullut testattua. Veskari ei tykkää tyhmistä ihmisistä. Ja kun sen karma-astrologinen ikä on 45 v, niin siitäkin voi päätellä jotain.

        tuo: sohvalta riitojen sovittelu ;)....

        Se on todella aika ikävä piirre meissä härissä että olemme todellisia sohvaperunoita joten kyllä ne riidatkin on kiva sieltä hoitaa...ei tule hiki!

        Tuosta veskarin tunteettomuudesta: kyllä minunkin on pakko myöntää että veskareilla on aika ilmavat tunteet eli jotenkin tunneskaala aikas kapea. Huomasin juuri että tämä minun 4. veskarini olikin kuumerkiltään vaaka joten ihan se on kuin kauhisi haavilla ilmaa....en jaksa noin "kylmiä" ihmisiä. Olen hyvin tulipainotteinen ihminen joten kyllä tuo on minulle liian kevyt tyyppi. Toisaalta tuo ilmavuus ihmisessä on viehettävää ja rauhottavaa kun ei tarvi koko ajan viedä omia skaaloja laidasta laitaan. Tuli tarvii ilmaa palaakseen mutta parempi liitto on maa-ilma eli maailma.

        Onnea sinulle ja veskarillesi, voin kuvitella että liitossanne on paljon hyvää ja tärkeätä on että ystävyys toimii - ja sitähän veskarilta saa.

    • wesimies-70

      Jassoo. Taas joku "minäpä-tiedän-jotain-mitä-kukaan-muu-ei-tiedä"-tyyppi määrittelee kylmästi vesimiehet tällaisiksi, ja härät tollaisiksi, ja bla bla blaaa..! Onko kertaakaan käymyt pienessä sievässä mielessä, että jokainen ihminen on saari, horoskoopista tms ulkoisesta attribuutista viis?! Totta munassa monet horoskooppi.ennusteet ja/tai persoonallisuusmääritteet pitävät paikkansa, mutta lähes yhtä paljon tulee huteja...
      Ja pieni sievä mieli vois myös viettää aikaa seuraavanlaisen ajatuksen kera: seura tekee kaltaisekseen.
      Yhtä lailla kun horoskooppeihin, voi uskoa vanhan, viisaan kansan totuuksiin...Jotta pipoa höllömmälle, siskot & veljet, ja sitä rataa (vaik sit Linnunrataa!). Ja tähän lisään tietysti hymiön. =) Sic!

      • Venusnainen:)

        että kaikkihan saa uskoa mihin tykkää!!!!

        Pidän lukijaani sen verran fiksuna että hän voi valita mihin uskoo ja kuinka paljon. Oletan kuitenkin että roikkuessaan tällä palstalla hän on ainakin kallellaan tähän astrologiaan joten en jaksanut pitää pitkäpiimäistä aloituspuhettani siitä että astrologia on yksi tapa tulkita ihmiseloa...

        Sitäpaitsi, rakas kyynikkoni, juttuhan alkoi minun omista kokemuksistani ja päättyi pohdintaan: miksi! Olen tehnyt satoja karttatulkintoja ja kokemukseni perustuvat hyvin pitkälle niistä saatuihin tietoihin. Seuraan (jos mahdollista) ja haluan kuulla mitä ihmisten elämään kuuluu tulkintani jälkeenkin. Haluan myös kuulla milta osin tulkinta pitää paikkansa. Siihen perustuu tämä tietoni veskareista. Joskus suoraan sanoen harmittaa kun "tiedän" niin paljon enkä kuitenkaan haluaisi...

        Tulkinta perustuu myös paljon psykologiaan ja elämänkokemukseen sekä vaistoihini ihmisestä: mitä painotan ja mikä tämän ihmisen kartalla ei ole toteutunut, vaikka mahdollisuus olisi ollut. Joskus laitan paperit pois ja puhun täysin intuitiivisesti enkä tiedä mistä se puhe tulee...

        Summa summarum: astrologia on huuhaata jos näin haluaa. Psykologia on huuhaata jos haluaa. Mutta elämä se vasta huuhaata onkin...mikä on totta ja kenen tulkitsemana?

        Menehän siis Skepsis ry:n sivuille, ja tutustu vaikka sporalogiaan - se vasta huuhaata onkin! Minä jatkan täällä omien mielipiteiden (jotka eivät sovi kaikille) jakamista. Keskustelua syntyy ja se on pääasia! Ja mikä tärkeintä minä teen tämän hymyssä suin - eihän tätä voi ottaa niin vakavasti, eihän? ;o)

      • minä hullu

        Minäpä tiedän. Tämä puree todellakin vesimieheen. Aikoinaan kemian tunnilla opetettiin liuoksista, että sillä se lähtee millä on tullutkin. Pooliset liuottavat poolisia. Tämä pätee vesimiehiin erityisesti, mutta myös muihin merkkeihin. Parhaita ovat herkästi tuntevat kalat, ravut ja skopet.Taisteluun on lähdettävä samoilla aseilla tai käytettävä toisen aseita. Jos nimittäin tulee veskarin tontille ja alkaa käyttäytyä kuten veskari, niin se ei tiedä miten siihen suhtautuisi. Vaatii vaan vapautta, on erikoinen, epäjohdonmukainen ja ennalta-arvaamaton, niin pyyhkeitä tulee. Hän kun ei salli sitä muille. Muiden kuuluu ollakin erilaisia kuin hän. Mitä siitä muuten tulisi: niin ja leijonakin samanlainen.
        Mutta toki tiedät, että vesimiehen tunnuslause on juuri "TIEDÄN KAIKEN"

        ...ja hyvää ystävänpäivää. Puhut asiaa!

      • Venusnainen:)
        minä hullu kirjoitti:

        Näin se menee:

        olenkin huomannut että "sitä saa mitä antaa" on melkoisen hyvä kypsyttelykonsti. Kasvatuksessakin se pätee: jos mukula huutaa kita ammollaan ja olet lopen kyllästynyt siihen, karjaise kerran kunnolla niin johan on hiljaista! Toimii, mutta en suosittele kenellekään sillä huutamalla oppii vain huutamaan.

        Olet selvästi viisas nainen, sillä juuri näin kypsennät miehet: varsinkin veskarit. Ihan luonnostaan olen aina lähtenyt kun MINUSTA tuntuu siltä ja jättänyt veskarin pällistelemään perääni ihmeissään, ei anelua, ei mitään yhteydenottoa. Hiljaisuutta - ja johan kypsyy! Alkaa itse harrastamaan perisyntinä pitämäänsä vapaudenriistoa: roikkumista. Siinä sitten odottelet rauhassa ja sopivassa kohdin liikahdat hieman. Tämä varmaan selittää kummallisen veskari-härkä vetovoiman, ja tämä leikki sopii heille kuin nakutettu - vaikka kummatkin ovat todella kuin eri planeetalta :) ! Härälle sopii hyvin flegmaattisuus, useimmille naisille ainakin alkuvaiheessa: pitää olla todistelua ja mielellään jatkuvaa ihailua, joka ei tietenkään koskaan saa mennä yli. Härkä kun kammoaa teeskentelyä eikä sillä liikahda minnekään. Parempi vain antaa aitauksen yli pieniä ruohotupsuja ja silitellä, nam nam.

        Samalla kun kirjoitin tätä, on tämä neljäs veskarinikin herännyt ja lähettänyt lemmekkään viestin: pidinkin ihan hiljaista muutaman päivän niin johan hänkin heräsi (lähtikö se oma lehmäni johonkin, muu muu...;). Kyllä lähti ja taitaa kyllä kaunoineen pysyäkin poissa aika pitkään. Meissä härissä on se pirullinen piirre että kun loukkaannutaan loukkaajat muuttuvat ilmaksi - heheh, veskarit ovat kyllä sitä entuudestaan.
        Toisen koulukunnan astrologini varoitti minua tästä ilmanmerkistä: mielipahaa tiedossa minun tyyppiselle ihmiselle. Olisi pitänyt uskoa ajoissa. Vaikka naiset saavat yleensä mielipahaa kaikista miehistä - oli sitten miltä planeetalta tahansa :) ! Ja onneksi päinvastoin...

        YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE LUKIJOILLE!!!
        (Ottakaa tämä vuodatus osittain huumorilla!)

      • .....

        soppaan. Elikkä oon veskarinainen nouseva skorppari, ei hyvä :)

        Pisin eipäs juupas suhde on ollu jellonamiehen kanssa. Eli tarina alko niin et mentii hirveel vauhdilla suhteessa eteenpäin, mut otin pakkia jossain vaiheessa. Jellona lopulta kyllästy ja lähti. Yks päivä se sitten ilmestykin oven taakse ja kyseli, että jos kuitenkin ja vastasin ei.
        Noh, meni vuosi eteenpäin, oltiin hirmu hyviä ystäviä, kun mulla alko vanha suola janottaa. Alettiin seurustella, mut tais aikanaa olla liian iso kolaus jellonalle, että torjuin sen ja siitä se jahkaaminen varsinaisesti alko. Pari vuotta meni juupas eipäs linjalla.
        Mua ärsytti jellonassa se ylidramaattisuus ja hyökkäävä asenne. Toisaalta rakastin tuota jellonaa yli kaiken, mut ahdistuin kun jellona vei mun vapauden kokonaan. Tai itse menettämisen pelossani yritin olla niinkun jellona haluaa. Tuo jellonamies taas ärsyyntyi yli kaiken siitä ettei saanu omien sanojen mukaan musta minkäänlaista otetta. Se vieläkin sanoo, et kaikista muista ex muijista se osaa sanoa et millasia ne on, mut sil ei ole mitää käsitystä et miten se mut luokittelis. Täysin mahdoton eukko :D Ja ain oon koittan ajatella ennemmin muita kun itteeni, mut tän jellonan mukaan oon kylmä ja itsekäs ihminen. Kylmä en missään nimessä ole, kun rakastun niin rakastunkin aika tavalla, mut sen osoittaminen toiselle on himpun verran hankalaa.
        Kaipaan kauheesti älyllistä keskustelua ja parhaiten oon sen huomannu toimivan oinaan ja neitsyen kanssa. Naispuolisia ystäviä kumpikin.
        Rakkauselämä on mul ollu aina perin kaoottista. Yrittäny etsiä vakaata parisuhdetta, mut onko se sitten meille veskareille aika mahoton tehtävä...

        Niin paljastankin nyt tätä keskustelua ajatellen ehkä hyvin tärkeän asian. Molemmat olemme ammattikasvattajia ja näin meillä on ollut suuri ´tutkimusaineisto´ käytettävissä. Me keskustellaan paljon,lapsemme ovat jo aikuistumassa. Itse olen neitsyt optiona kuu härässä ja olen todella sitkeä ja teen aina millintarkkaa työtä. Se koskee myös ihmiselämän suuria haasteita.

      • Venusnainen:)
        ..... kirjoitti:

        soppaan. Elikkä oon veskarinainen nouseva skorppari, ei hyvä :)

        Pisin eipäs juupas suhde on ollu jellonamiehen kanssa. Eli tarina alko niin et mentii hirveel vauhdilla suhteessa eteenpäin, mut otin pakkia jossain vaiheessa. Jellona lopulta kyllästy ja lähti. Yks päivä se sitten ilmestykin oven taakse ja kyseli, että jos kuitenkin ja vastasin ei.
        Noh, meni vuosi eteenpäin, oltiin hirmu hyviä ystäviä, kun mulla alko vanha suola janottaa. Alettiin seurustella, mut tais aikanaa olla liian iso kolaus jellonalle, että torjuin sen ja siitä se jahkaaminen varsinaisesti alko. Pari vuotta meni juupas eipäs linjalla.
        Mua ärsytti jellonassa se ylidramaattisuus ja hyökkäävä asenne. Toisaalta rakastin tuota jellonaa yli kaiken, mut ahdistuin kun jellona vei mun vapauden kokonaan. Tai itse menettämisen pelossani yritin olla niinkun jellona haluaa. Tuo jellonamies taas ärsyyntyi yli kaiken siitä ettei saanu omien sanojen mukaan musta minkäänlaista otetta. Se vieläkin sanoo, et kaikista muista ex muijista se osaa sanoa et millasia ne on, mut sil ei ole mitää käsitystä et miten se mut luokittelis. Täysin mahdoton eukko :D Ja ain oon koittan ajatella ennemmin muita kun itteeni, mut tän jellonan mukaan oon kylmä ja itsekäs ihminen. Kylmä en missään nimessä ole, kun rakastun niin rakastunkin aika tavalla, mut sen osoittaminen toiselle on himpun verran hankalaa.
        Kaipaan kauheesti älyllistä keskustelua ja parhaiten oon sen huomannu toimivan oinaan ja neitsyen kanssa. Naispuolisia ystäviä kumpikin.
        Rakkauselämä on mul ollu aina perin kaoottista. Yrittäny etsiä vakaata parisuhdetta, mut onko se sitten meille veskareille aika mahoton tehtävä...

        varmasti ihanaa mutta raskasta.

        Hyvin luonnehdit jellonaasi ja omaa osuuttasi suhteessa. Sinun on kyllä jotenkin ponnisteltava noiden olen-en ole juttusi kanssa, älä anna mielikuvituksesi ja pelkojesi tehdä itsellesi tepposia ja lykätä sinua pois suhteesta. Skorpparinousuisille kyllä kuuluu nopeat alut ja lopetukset sekä dramatiikka: 0 tai 100% ! Ihmissuhteissa joudut kyllä koulua käymään - kuten me kaikki muutkin ressukat.

        Oletko ajatellut härkäkumppania joka saattaisi pystyä olemaan rauhoittavana vierelläsi ja antamaan sinulle jatkuvuutta? Sopisi sinulle noususkorpparina....

      • ......

        joo, sitä yleensä mennään täysillä tai ei ollenkaan :D Ja itsekin joskus sortunu tuohon ylidramatisointiin. Ihastun/rakastun harvoin kunnolla, mutta kun se rakkaus loppuu niin se vaan loppuu. Saatan jättää miehen aika tylystikin ilman sen kummempia selittelyjä, enkä sitten menneitä haikaile. Paitsi 2 miestä, toinen jellona ja toinen kaksonen. En käsitä että mikä siinä oli, että se jellona sai mun polvet aina niiin veteläksi ja toisaalta meinas ajaa hulluuden partaalle sen älyttömien temppujen kans :D
        Mutta härkä miehiin en olekkaan vielä törmänny... pitää kait katella ympärille :)

      • VesiEläin
        Venusnainen:) kirjoitti:

        varmasti ihanaa mutta raskasta.

        Hyvin luonnehdit jellonaasi ja omaa osuuttasi suhteessa. Sinun on kyllä jotenkin ponnisteltava noiden olen-en ole juttusi kanssa, älä anna mielikuvituksesi ja pelkojesi tehdä itsellesi tepposia ja lykätä sinua pois suhteesta. Skorpparinousuisille kyllä kuuluu nopeat alut ja lopetukset sekä dramatiikka: 0 tai 100% ! Ihmissuhteissa joudut kyllä koulua käymään - kuten me kaikki muutkin ressukat.

        Oletko ajatellut härkäkumppania joka saattaisi pystyä olemaan rauhoittavana vierelläsi ja antamaan sinulle jatkuvuutta? Sopisi sinulle noususkorpparina....

        Härkä ehkä pahin mahdollinen kumppani veskarille.
        Oma härkämieheni hurmasi vuoden, kyllästyi, petti ja jätti. Ei kiitos enää.

      • Venusnainen:)
        VesiEläin kirjoitti:

        Olen lukenut nyt montaa eri palstaa ja tuo härkien pettäminen on kyllä tullut monta kertaa esiin. Liian monta. Minä pidän härkänä meidän härkien perisyntinä mukavuudenhalua ja tietynlaista saamattomuutta. Yllättäen onkin käynyt niin että olemme ravistaneet tämän saamattomuuden pois ainakin alotteellisuudessa vastakkaisen sukupuolen suhteen (tai kuka mistäkin tykkää)...hmmm....

        Itse tunnustaudun kyllä "mies kerrallaan"-linjalaiseksi, tosin myönnän että jos suhde on hiukankin "löysä" katselen mieluusti muitakin enkä sulje ovia keneltäkään. Mutta oikeassa suhteessa olen yksioikoisen rehti. Ja kun vielä mietin härkäystäviäni (joita on n. 10kpl, miehiä ja naisia), voin sanoa että pettäjiä ei kyllä löydy, keimailijoita, flirttailijoita yms. onkin sitten paljon härissä. Pelien pelaajia, jotka kyllä lompsivat kotiinsa kun ovat saaneet vakuutuksen omasta viehätysvoimastaan!

        Perimmäisenä tunteena monilla härillä on epävarmuus, jota täytyy pönkittää näillä peleillään. Jos ei saa tarpeeksi vahvistusta suhteelle aletaan kuikuilemaan vieraisiin pöytiin. Siihen syyllistyn minäkin. Lopetan kyllä edellisen suhteen ennenkuin siirryn seuraavaan, mutta tiedän että monet härät keräävät haaremin ympärilleen tunteakseen olonsa turvatuksi. Ja juuri turvallisuus on härille erityisen ja rasittavankin tarpeellista. Jos olet haaremisi ympäröimänä, saat moninkertasesti vahvistusta egollesi ja turvallisuutta jota kaipaamme - emme jää yksin ainakaan!

        Tämä kyllä koskee tänä päivänä meitä kaikkia vauhdin huumassa eläviä: ihmiset ovat kertakäyttö-tavaraa emmekä pysähdy ajattelemaan todellisia tarpeitamme ja niiden pitkäaikaista tyydyttämistä niin että kaikki olisivat tyytyväisiä. Emme ajattele toisten tunteita koska emme tunne omiammekaan. Surullista. Varsinkin niille uhreille, olivatpa ne minkä merkkisiä vaan....

        Pahimpina pettureina pidän kyllä kaloja (jäävät kiinni miltei aina), kaksosia (humalassa lipsahtelijoita), rapuja (hurskastelijoita ja marttyyreja: enhän minä hyi...), leijonia (yleensä vaimon lisäksi rakastajatar tai kaksi), skorppareita (et saa todella koskaan tietää!) ja ehkä jonkin verran nämä veskarit (olemme vain kavereita)....

      • älähtää

        johon kalikka kalahtaa!
        Ihan hyvä puolustuspuhe ja samalla vieritetään "syy" toisten niskoille.
        Tyypillistä härkää!:)

      • minä hullu
        ..... kirjoitti:

        soppaan. Elikkä oon veskarinainen nouseva skorppari, ei hyvä :)

        Pisin eipäs juupas suhde on ollu jellonamiehen kanssa. Eli tarina alko niin et mentii hirveel vauhdilla suhteessa eteenpäin, mut otin pakkia jossain vaiheessa. Jellona lopulta kyllästy ja lähti. Yks päivä se sitten ilmestykin oven taakse ja kyseli, että jos kuitenkin ja vastasin ei.
        Noh, meni vuosi eteenpäin, oltiin hirmu hyviä ystäviä, kun mulla alko vanha suola janottaa. Alettiin seurustella, mut tais aikanaa olla liian iso kolaus jellonalle, että torjuin sen ja siitä se jahkaaminen varsinaisesti alko. Pari vuotta meni juupas eipäs linjalla.
        Mua ärsytti jellonassa se ylidramaattisuus ja hyökkäävä asenne. Toisaalta rakastin tuota jellonaa yli kaiken, mut ahdistuin kun jellona vei mun vapauden kokonaan. Tai itse menettämisen pelossani yritin olla niinkun jellona haluaa. Tuo jellonamies taas ärsyyntyi yli kaiken siitä ettei saanu omien sanojen mukaan musta minkäänlaista otetta. Se vieläkin sanoo, et kaikista muista ex muijista se osaa sanoa et millasia ne on, mut sil ei ole mitää käsitystä et miten se mut luokittelis. Täysin mahdoton eukko :D Ja ain oon koittan ajatella ennemmin muita kun itteeni, mut tän jellonan mukaan oon kylmä ja itsekäs ihminen. Kylmä en missään nimessä ole, kun rakastun niin rakastunkin aika tavalla, mut sen osoittaminen toiselle on himpun verran hankalaa.
        Kaipaan kauheesti älyllistä keskustelua ja parhaiten oon sen huomannu toimivan oinaan ja neitsyen kanssa. Naispuolisia ystäviä kumpikin.
        Rakkauselämä on mul ollu aina perin kaoottista. Yrittäny etsiä vakaata parisuhdetta, mut onko se sitten meille veskareille aika mahoton tehtävä...

        Vesimies-leijona lienee aurinkomerkkien kenties vaikein oppositiopari. Kysymyshän on yksilön ja yhteisön dilemmasta. Molemmat inhoavat toistensa piirteitä ja haluavat päästä niistä eroon itsessään. Ja pakkoko on kaivaa verta nenästään. Leijona haluaa oman laumansa, jota se sitten saa ´puolustaa´ ja karkulaiset se palauttaa takaisin laumaansa. Mutta jokin motiivi täytyy silti olla, sillä luonto toimii evoluution kannalta johdonmukaisesti. Joko niin että vesimiehen liiallinen vapaudenkaipuu lievenisi ja pariutumisen tuloksena tämänkin eliön geeniperimä siirtyisi eteenpäin. Joten leijona tekee evoluutiolle palveluksen vai tekeekö? Pitäisikö antaa tämän aurinkomerkkityypin (vesimiehen) kuolla sukupuuttoon? Mutta kuka silloin uudistaisi maailman! Pariutumisen tarkoituksena on etsiä kumppani, jolla on parhaat mahdolliset ominaisuudet huolehtia uusista jälkeläisistä geenien eteenpäin siirtämiseksi. Onko se suuri koko vai paksu lompakko sen me päätämme itse omien taipumustemme mukaan. Oppositiomerkit vetävät toisiaan puoleensa, mutta vain vetävät. Jos aikoo, että parisuhde onnistuu myös pitkässä juoksussa, on oltava jotain yhteistä. Jos ajatellaan ns. rakkaussuhdetta, niin paras tae siitä on aurinkojen konjunktio tai trini venuksiin. Yhteinen sävel löytyy herkästi, jos kuu tai aurinko on jomman kumman vastaavassa merkissä, nouseva merkki konjunktiossa kuuhun tai aurinkoon jne. Mutta sotkua tuo neptunuksen konjunktio toisen aurinkoon. niin että so not! ja jokainen säänssihän on mahdollisuus.

      • Venusnainen:)
        älähtää kirjoitti:

        johon kalikka kalahtaa!
        Ihan hyvä puolustuspuhe ja samalla vieritetään "syy" toisten niskoille.
        Tyypillistä härkää!:)

        vaan pohditaan.

        Kyllä tuossa pettämisessä juttu on niin että pitää määritellä pettäminen: seksikontaktiko? Minä määrittelen henkisen pettämisen...koska jos olet toisen ihmisen kanssa henkisessä liitossa on siitä lipsahtaminen vakavaa: seksi on vain seksiä. Vaikka olen itse ehdottoman tarkka kummassakin suhteessa: ei seksiä toisten kanssa eikä ystävyyttä enempää henkisessä mielessä. Pahinta on tulla petetyksi jos toinen on ollut henkisesti etäällä ja johonkin kolmanteen liittoutunut tietämättäni...se on pettämistä. Silloin petturi ei enää halua kehittää suhdetta eikä rakastaa sieluani.

        Tämä kommentti ei tarkoita todellakaan siis että hyväksyisin ns. perinteisen pettämisen: se on minusta pienempi paha kuitenkin jos kumppanini hullaantuu jonkin toisen ihmisen ulkonäköön, vetävyyteen tms. En haluaisi edes tietää....

        Määritellään siis pettäminen ensin ennenkuin puhutaan siitä. Ovatko härät fyysisiä pettureita vai henkisiä? Väitän että tuodessaan petturuutensa näyttämölle härät pönkittävät vain egoaan. Ja pettävätkö he todella vai onko se jotain turvallisuushakuisen pienen mielen performanssia jolle haetaan katsojia ja salaa toivotaan että pysäytä tämä ja todista että rakastat vain minua?

        Toivon kuitenkin kasvamista pettureille ja uhreille nopeaa toipumista. Ehkä hän ei ollut vertaisesi....

      • VesiEläin
        älähtää kirjoitti:

        johon kalikka kalahtaa!
        Ihan hyvä puolustuspuhe ja samalla vieritetään "syy" toisten niskoille.
        Tyypillistä härkää!:)

        Ai jos suhde on vähänkin "löysä", niin aletaan katsella ympärille? Mielenkiintoista. Ja veskarit kuitenkin pahimpia pettäjiä? Kummallisen paljon tuolla Härkä-osastolla kuitenkin on tuota petettyjen puhetta. Liekö sitten kovin luotettavaa empiiristä aineistoa. :D

        Selityksen makua.

        Luulenpa, että aloittajalla on käynyt vähän silleensä, että: koska veskarit ihastuvat helposti, mutta rakastuvat harvoin, niin kiihkeän alun jälkeen veskari on tajunnut, että ei nappaakaan. Härkä kuitenkin on sinnikkäästi pommittanut veskaria niin kauan, että veskari on saanut vakiinnutettua tunteensa. Sen jälkeen, kun härkä on saanut veskarin innostumaan, hän kyllästyykin. Ruohohan on aina härälle vihreämpää aidan toisella puolen, nääs. Joten ta-daa! Meillä on kaksi tyytymätöntä.

        Luulen, että härkä-, rapu- ja neitsyt-merkkien tyyppilliset edustajat eivät sovi alkuunkaan veskarille. Näin se vaan on. Onhan se ihmeellistä, että juuri näiden merkkien kanssa tulee eniten kahnausta ihmissuhdepuolella. Ovat vaan liian erilaisia ihmisinä. Siis noin astrologiselta pohjalta. (Muuhun en nyt jaksa puuttua, jokainen ihminen on yksilö, ympäristön ja kasvatuksensa tulos jne. bla bla blaa. Kyllä te tiedätte...)

        Ja lopuksi, Venusnainen, kyllä olet hyvin verhoillut aggressioitasi "ammattimaiseen" ja "astrologisen analyyttiseen" potaskaan. Katkeruus on katkeruutta, vaikka voissa paistaisi. Jotenkin outoa ammattikasvattajalta lyödä leimaa yhden ihmistyypin edustajiin. Mutta... olethan loukattu härkä, joka ei KOSKAAN unohda.

      • Venusnainen:)
        minä hullu kirjoitti:

        Vesimies-leijona lienee aurinkomerkkien kenties vaikein oppositiopari. Kysymyshän on yksilön ja yhteisön dilemmasta. Molemmat inhoavat toistensa piirteitä ja haluavat päästä niistä eroon itsessään. Ja pakkoko on kaivaa verta nenästään. Leijona haluaa oman laumansa, jota se sitten saa ´puolustaa´ ja karkulaiset se palauttaa takaisin laumaansa. Mutta jokin motiivi täytyy silti olla, sillä luonto toimii evoluution kannalta johdonmukaisesti. Joko niin että vesimiehen liiallinen vapaudenkaipuu lievenisi ja pariutumisen tuloksena tämänkin eliön geeniperimä siirtyisi eteenpäin. Joten leijona tekee evoluutiolle palveluksen vai tekeekö? Pitäisikö antaa tämän aurinkomerkkityypin (vesimiehen) kuolla sukupuuttoon? Mutta kuka silloin uudistaisi maailman! Pariutumisen tarkoituksena on etsiä kumppani, jolla on parhaat mahdolliset ominaisuudet huolehtia uusista jälkeläisistä geenien eteenpäin siirtämiseksi. Onko se suuri koko vai paksu lompakko sen me päätämme itse omien taipumustemme mukaan. Oppositiomerkit vetävät toisiaan puoleensa, mutta vain vetävät. Jos aikoo, että parisuhde onnistuu myös pitkässä juoksussa, on oltava jotain yhteistä. Jos ajatellaan ns. rakkaussuhdetta, niin paras tae siitä on aurinkojen konjunktio tai trini venuksiin. Yhteinen sävel löytyy herkästi, jos kuu tai aurinko on jomman kumman vastaavassa merkissä, nouseva merkki konjunktiossa kuuhun tai aurinkoon jne. Mutta sotkua tuo neptunuksen konjunktio toisen aurinkoon. niin että so not! ja jokainen säänssihän on mahdollisuus.

        Olet näköjään hiukan eri koulukuntaa kuin minä. Mielenkiintoista on oppia sinun näkemyksiäsi rakkaussuhteista astrologiselta kannalta. Perinteisesti vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa mutta liitto syntyy valtavien kriisien ja kasvun jälkeen #vaikeuksien kautta voittoon". Pahat aspektit kumppanin kuulle ennustaa ongelmia tunneasioissa. Naisen ihannemies löytyy hänen Marsistaan ja miehen Venuksesta. Seksuaalisuus lötyy Marsista, arvomaailma Venuksesta. Joissa näissä on konjuktioita aika monet asiat natsaavat. Kolmiot tietty myös helppoja.

        Mutta kuka haluaa helppoa? Kasvu tulee yleensä kriisien kautta...ja tarkoitushan on kasvaa. Turhaan pelätään vaikeita aspekteja: polariteettia ja neliöitä. Jotkut suorastaan kerjäävät niitä :)....

        Ja kun keskustelu alkoi Vesimiehistä, mitä hittoa minä yleensä kerään niitä???? Masokismia? Tuntuu vaan että helppous ei ole minua varten, tulta päin aina...hohhoijaa ;o)....

        Tuo vanha viisaus ei sovi kenellekään muulle niin hyvin härille, aivan arkkityypiksi asti. Kuten olen kertonut minulla kuu on härässä. Siksi esimerkiksi parhaiten työssä tulen toimeen eli saan irti eniten juuri häriltä, on se sitten aurinko tai kuu härkä. Missä sinun kuu on? Jokin merkki tai aspekti sulla nyt kuitenkin vaikuttaa, kun vesimies vetää noin voimakkaasti.
        Sitten tuo koulukunta-asia. Jos tarkoitat että haen helppoutta suhteessa ja että niin pitäisi olla, niin asia ei ole niin. Monet eivät vaan osaa asennoitua tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Jotkut luovuttavat heti tai tappelevat hamaan loppuun saakka saamatta kuitenkaan mitään aikaan. En tarkoita sinua, sillä sinulla on varmasti jokin alitajuinen motiivi siihen. Minulle helpotusta itseni ymmärtämiseen ovat tuoneet lapset, sekä omat että uusi tuleva sukupolvi, jota koulutan työkseni luonnontieteilijänä. Sitä kautta olen oppinut tuntemaan itseni. Itse asiassa mulle ei ole pahoja aspekteja ja oikeastaan viihdyn ja herään työssänikin silloin, kun henkilöiden hankalat aspektit törmäävät toisiinsa. Ja jokainen shäänssihän on mahdollisuus!

      • Venusnainen :)

        eli samaa koulukuntaa edustetaan mutta painotukset ovat hiukan erilaiset. Kyllä tuo helppo-vaikea aspekti keskustelu voisi olla jotenkin erilainenkin: mikä on ihmisen omat motiivit: haluaako haasteita vai päästä helpolla. Kummallakin on haittansa ja etunsa. Uskon että ajattelemme samoin asiasta :)

        Minun oma karttani on melko selkeä: kohtalon sormi, (jod: jupiter-merkurius-neptunus) mutta suojana kultainen kolmio: pluto-saturnus-kuu/merkurius/noususolmu-yhtymään. Kuu, merkurius ja venus oinaassa, mars kaloissa. Minulla ei ole veskareissa kuin MC ja Leijonassa Uranus....

        Siksipä itsekin ihmettelen mitä kummaa on noissa veskareissa....hmmmm.....Ymmärrätkö sinä?

      • Venusnainen:)
        VesiEläin kirjoitti:

        Ai jos suhde on vähänkin "löysä", niin aletaan katsella ympärille? Mielenkiintoista. Ja veskarit kuitenkin pahimpia pettäjiä? Kummallisen paljon tuolla Härkä-osastolla kuitenkin on tuota petettyjen puhetta. Liekö sitten kovin luotettavaa empiiristä aineistoa. :D

        Selityksen makua.

        Luulenpa, että aloittajalla on käynyt vähän silleensä, että: koska veskarit ihastuvat helposti, mutta rakastuvat harvoin, niin kiihkeän alun jälkeen veskari on tajunnut, että ei nappaakaan. Härkä kuitenkin on sinnikkäästi pommittanut veskaria niin kauan, että veskari on saanut vakiinnutettua tunteensa. Sen jälkeen, kun härkä on saanut veskarin innostumaan, hän kyllästyykin. Ruohohan on aina härälle vihreämpää aidan toisella puolen, nääs. Joten ta-daa! Meillä on kaksi tyytymätöntä.

        Luulen, että härkä-, rapu- ja neitsyt-merkkien tyyppilliset edustajat eivät sovi alkuunkaan veskarille. Näin se vaan on. Onhan se ihmeellistä, että juuri näiden merkkien kanssa tulee eniten kahnausta ihmissuhdepuolella. Ovat vaan liian erilaisia ihmisinä. Siis noin astrologiselta pohjalta. (Muuhun en nyt jaksa puuttua, jokainen ihminen on yksilö, ympäristön ja kasvatuksensa tulos jne. bla bla blaa. Kyllä te tiedätte...)

        Ja lopuksi, Venusnainen, kyllä olet hyvin verhoillut aggressioitasi "ammattimaiseen" ja "astrologisen analyyttiseen" potaskaan. Katkeruus on katkeruutta, vaikka voissa paistaisi. Jotenkin outoa ammattikasvattajalta lyödä leimaa yhden ihmistyypin edustajiin. Mutta... olethan loukattu härkä, joka ei KOSKAAN unohda.

        tulee lisää: olet erittäin terävästi huomannut tämän kaavan mikä toimii veskareiden ja härkien välillä: se käy juuri noin. Minunkin alkuperäisissä kokemuksissani veskareiden kanssa kävi juuri noin: veskari lämpiää ensin ja lämmittää härkää samalla. Sitten veskari joko pelästyy tunteitaan tai muuten vain haihtuu, alkaa härkä vuorostaan pommittamaan häntä. Kun sitten veskari uudelleen lämpiää, on härkä jo märehtimässä muissa karsinoissa :)...Juuri näin se menee! Sainpahan annettua pienen näpäyksen veskarille! Minä vain en pommita kuin pari kertaa, koska olen melkoisen ylpeä nainen enkä pidä kenenkään painostamisesta: menköön jos on mennäkseen! Minä otan siis askeleen sivulle ja tästäkös vesimies yllättyy: se ei ruinaakaan, mitä kummaa...! Katoan häneltä ja johan sitten alkaa painostus ja ruikutus. Minä vaan olen jo mennyt eteenpäin enkä lähdettyäni katso enää taakseni.
        Melkoista peliä! Olen hieman erilainen härkä koska olen nopeasti kyllästyvä - siksi minun kanssa täytyisi toimia intensiivisesisti heti alussa - tyrkyttäminen ei kuitenkaan tietenkään käy - määrätietoinen viettely kyllä :). Koittaa siinä sitten miesparatkin selvitä tällaisen kanssa...o tempores o mores!
        Loukattu härkä kyllä olen, mutten sitkeänä halua tehdä tästä elämäni ongelmaa. Miehiä tulee ja menee - ja miehistä ihminen oppii ;o) ! Minäkin yritän ja sitä kautta saan omiakin palikoitani järjestykseen...
        Sekoitit muuten minut "minä hullu"-nikkiin, en ole ammattikasvattaja joten tässä suhteessa saanen yhden synnin anteeksi? Viikonloppua :)

      • sopisi

        minuun ja ex-härkämieheeni.
        Eli merkit vain toisinpäin.:)

      • Minä hullu
        Venusnainen :) kirjoitti:

        eli samaa koulukuntaa edustetaan mutta painotukset ovat hiukan erilaiset. Kyllä tuo helppo-vaikea aspekti keskustelu voisi olla jotenkin erilainenkin: mikä on ihmisen omat motiivit: haluaako haasteita vai päästä helpolla. Kummallakin on haittansa ja etunsa. Uskon että ajattelemme samoin asiasta :)

        Minun oma karttani on melko selkeä: kohtalon sormi, (jod: jupiter-merkurius-neptunus) mutta suojana kultainen kolmio: pluto-saturnus-kuu/merkurius/noususolmu-yhtymään. Kuu, merkurius ja venus oinaassa, mars kaloissa. Minulla ei ole veskareissa kuin MC ja Leijonassa Uranus....

        Siksipä itsekin ihmettelen mitä kummaa on noissa veskareissa....hmmmm.....Ymmärrätkö sinä?

        Tuo mc vesimiehessä on kyllä aika vahva syy ja kun se on oppositiossa leijonassa olevaan uranukseen ja se tekee yhtymää saturnukseen nyt, niin siinä se on. Veskaria se on. Luulisin.

      • Venusnainen:)
        Minä hullu kirjoitti:

        Tuo mc vesimiehessä on kyllä aika vahva syy ja kun se on oppositiossa leijonassa olevaan uranukseen ja se tekee yhtymää saturnukseen nyt, niin siinä se on. Veskaria se on. Luulisin.

        kyllä se taitaa noin olla.

        Se Uranus irrottaa jalat maasta ja Saturnus "opettaa" joten kyllä se taitaa napsahtaa kohdalleen koska vaikuttaa nyt minun IC:ssä (Inum Coeli (IC) – taivaan alin kohta: Ihmisen yksityiselämä, perhe, koti, juuret, psyyken sisäisyys). Ja kun se on oppositiossa MC:hen Vesimiehessä joita vedän puoleeni, on "vaikeuksien kautta voittoon" teema päällä. Enpä ole muuten ajatellut....hmmm...Kiitos!

        Olen muuten nousu-Rapu joka jäi kertomatta, vaikka olen kyllä sitä mieltä että minun pitäisi olla nousu-Leijona. Sopisi ajankohtaan hyvin...En ole tarkastanut syntymäaikaani ja se on vain äitini muistin varassa ollut...

        Kiitos uudesta näkökulmasta jokatapauksessa, oikein kauhistuin sillä jokin kumma mystinen vetovoima on aina ollut veskareiden kanssa: sanoisinko tunne että olen tullut kotiin....

        Todelliset rakkauteni olen kuitenkin löytänyt Kaloista, mutta se onkin sitten tarina sinällään...;o)

      • Waterlady

        Minua jostakin syystä taas nuo härät kiehtoo ja ei ihan vähääkän.;)

      • Venusnainen:)
        Waterlady kirjoitti:

        ja miksi härät kiinnostavat?

        Olisi kiva kuulla päivastainen tarina: veskarinainen-härkämies! Varsinkin jos sinulla on ollut enemmän kuin yksi esimerkki ;o).....

      • minä hullu
        Waterlady kirjoitti:

        Minua jostakin syystä taas nuo härät kiehtoo ja ei ihan vähääkän.;)

        Mulla on kuu härässä ja se on siis neliössä veskarin aurinkoon. Minuakin kiinostaa tuo yhteys, sillä mulla ja veskarillani on myös se yhteys, että hänen kuu on minun aurinkomerkissä, jossa myös nousevat merkit yhtyy. Nyt löysin tuon härkä vesimies yhteyden. Anna omia koordinaattejasi.

      • Waterlady
        minä hullu kirjoitti:

        Mulla on kuu härässä ja se on siis neliössä veskarin aurinkoon. Minuakin kiinostaa tuo yhteys, sillä mulla ja veskarillani on myös se yhteys, että hänen kuu on minun aurinkomerkissä, jossa myös nousevat merkit yhtyy. Nyt löysin tuon härkä vesimies yhteyden. Anna omia koordinaattejasi.

        ,,vaan saa pääni kääntymään.
        Olen näiden härkien kanssa sikälikin ihmeissäni,että itse en omaa merkeissäni mitään härkää...mutta se hauska huumorintaju,toisen huomioiminen ja rauhallisuus,kohteliaisuus,intohimo ja paljon muuta vetää puoleensa ja lujaa!!!
        aikaisemmin härkien kanssa seurustellessani lopahti into kun hiipui tuo seksipuoli jonnekin ja itse voisin pyöriä sängynpohjalla useinkin.;)
        Tämä viimeisin tapaus,,,voi sitä vetovoiman määrää!Enpä muista milloin olisin vastaavaa kokenut.
        Mutta tämä härkä lähti karkuteille ja teki "veskarit".Heh,heh.
        En saa tätä kaveria ihan heti mielestäni mutta meillä todella synkkasi ajatusmaailmassa ihan kaikki ja huumori yhdisti jos mikä mutta en saanut härältä selitystä yhtäkkiselle mielenmuutokselle vieläkään vaikka silloin tällöin soitellaan.Ihana mies...
        Ystäväpiirissä löytyy härkiä ja heidän kanssaan vaan synkkaa ja arvostan härissä monia puolia ja tuntuu,että juuri härkä ymmärtää veskariakin tosi hyvin.
        Mulla on kuu leijonassa ja nousu vaaka,venus oinas...tällä härälläkin oli sama kuu ja nousumerkki ja venus oinaassa myöskin.

        Siis miehellä sama kuumerkki ja venus mutta nousumerkki jouskari.:)

        Sulla on kuun oppositioasema, johon härkä tekee neliötä. Sopii veskarille ja tuntemuksesi on oikea.

      • Waterlady
        Minä hullu kirjoitti:

        Sulla on kuun oppositioasema, johon härkä tekee neliötä. Sopii veskarille ja tuntemuksesi on oikea.

        Että mikä?Oppositio neliötä..hepreaa meikäläiselle.:)
        Onko se oppositiojuttu juuri härille vai tälle tietylle härälle?
        Härkä on muuten myös todella romanttinen merkki ja ainoa sellainen jonka seurassa jopa tälläinen viileä veskarikin näyttää tunteensa ja on itsekin hyvin romanttinen.Voihan tuo romanttisuus tulla tuolta nousuvaa`astakin mutta aina olen ollut todella herkkä ja empaattinen.Mutten hevillä näytä sitä ihan jokaiselle.;)

        Joopa joo. Kuun oppositio aurinkoon tarkoittaa sitä että olet syntynyt täydenkuun aikaan. Härkä 'katsoo' näihin nähden tarkalleen sivulta ja sanotaan sen olevan haasteellinen. Se panee sinut miettimään asioita joita härkä tuo esille. Siksi se merkki kiinnostaa sinua.

      • Waterlady
        minä hullu kirjoitti:

        Joopa joo. Kuun oppositio aurinkoon tarkoittaa sitä että olet syntynyt täydenkuun aikaan. Härkä 'katsoo' näihin nähden tarkalleen sivulta ja sanotaan sen olevan haasteellinen. Se panee sinut miettimään asioita joita härkä tuo esille. Siksi se merkki kiinnostaa sinua.

        Ilmankos härkien seurassa on niin "kotoisa" olla.:)
        Ei tule vaivautunutta hiljaista hetkeä ja puhetta riittää molemmin puolin.
        Kyllä härillä on paljon ajatusmaailmallisesti niin samaa,että ihan karvat nousee pystyyn kun kuntelee niitä mietteitä jotka voisivat olla omiani.No,katsotaanpas tuoko "kohtalo" lisää härkiä elämääni.;)

        Että tuleeko lisää härkiä? Niitä tulee jos on tullakseen! Hih! Sulla on potentiaalia tuolla au -kuu yhdistelmällä toteuttaa se. Nythän saturnus on leijonan merkissä peräytyvänä, jonka se aloitti marraskuun lopussa. Se on rauhoittanut paitsi aurinkoleijonat myös kuuleijonat. Saturnus lähtee menemään eteenpäin huuhtikuun alussa ja tuo sitten kevättä rintaan, mutta jarruttelee kuitenkin vielä ja tuo härille tyypillistä rauhallisuutta elämääsi. Mutta veskareillahan on nyt neptunus aurinkomerkissänne ja panee päätä pyörälle. Sulla on siis nyt sellainen härkävaihe , juu nou, menossa. Voi olla että tulee uusia härkiä mutta yhtä kaikki voi tulla eteesi uusia merkkejä. Skorpioni on nyt myös aivan mahdollinen, sillä se myös on neliössä sekä vesimieheen että leijonaan ja se on kaiken lisäksi vastakkaismerkki härälle. MUlla on ollut sellainen tilanne että aikojen kuluessa myös merkki-ihanne on muuttunut. Ihminen on toisen peili ja peili on nyt sulle härkä. Mutta tuo härkien seurassa viihtyminen kuvastaa sitä että et oinaasta huolimatta ole mikään hätähousu. Että nyt näin! :)

    • vesimiesnainen

      On aivan itsestäänselvää, että vesimiehen on ennenkaikkea saatava tuntea vapaasti ja vaihtaa tuntemuksiaan kuin kevättuuli! Pelkkä ajatus tukehduttavasta romanttisesta sitomisesta toisen taholta saa aikaan todellisen fyysisen pahoinvoinnin tunteen. Härät,neitysyet,ravut ovat todennäköisesti ehkä pahimpia tässä suhteessa! Se ei ole sitoutumispelkoa, päinvastoin, mutta harvaa osaa antaa toisen olla oma itsenäinen kokonainen itsensä. Eikä tämäkään tarkoita kukasta kukkaan lentelyä. Ehkä vain toinen vesimies voi tietää mitä se tarkoittaa..

      • N30vAquarius

        Kiteytit asian pilkulleen. Mitäpä tuohon enää lisäämistä:)

        Kiitos, siskoseni!

    • veshhiNainen

      Itselläni ei ole kokemusta vesimies-miehistä, paitsi yhdestä jonka kanssa meillä oli jonkinlaista juttua puolen vuoden ajan, mutta yhtäkkiä sekin vain meni ohi koska tämä mies sanoi, että juttumme ei ikinä tule toimimaan..

      Itse ainakin jos rakastan toista niin en halua jättää ilman syytä enkä etenkään silloin kun olen rakastunut korviani myöten, mutta pelkään että minut jätetään ja se tekee välillä musta epävarman kun seurustelen.
      Myönnetään että olen murtanut aika monen sydämen koska olen ryhtynyt suhteeseen liian nopeasti ja sit ne tunteet onkin lopahtanut.. Siitä on tullut opittua se,että pitää kunnolla tutustua ennen kuin alkaa seurustelemaan. Joskus siis oma rakkauselämä saattaa olla hullua...
      Mutta minulla on takana kaksi pitkää seurustelusuhdetta kalamiehen ja skorpionimiehen kanssa.. Skorpioni tosin vieläkin roikkuu ja syyttelee ihan oudoista asioista.

      Vapaudenkaipuu ja menettämisenpelko ovat ehkä vaikuttaneet noihin vesimies-miehiin aika paljon.. Oon saanut sellasen kuvan että noi veskari miehet on ihan sairaita! :(

      Mikäköhän sussa on kun vedät puoleesi vesimiehiä? :o Kannattaa pysyä tästä lähtien erossa niistä ainakin noin rakkauskuvioita suunnitellessa ettei käy pahemmin!

      terv. Vesimiesnainen -81

      • Akilla

        Miten sulla kävi sen kalamiehen kanssa?

      • veshhiNainen
        Akilla kirjoitti:

        Miten sulla kävi sen kalamiehen kanssa?

        Kalamiehelle olivat myös tärkeitä työ joka välillä häiritsi meidän suhdetta, mutta muuta valittamista ei ollut...ja sitten kalamies jätti koska viimeiset kuukaudet olivat yhtä riitelyä ja hänen omatunto kärsi :(

        Mutta en todellakaan kadu kun ryhdyin suhteeseen hänen kanssa!

      • Venusnainen:)

        että miksi olen saanut veskarit lähelleni...hmmm

        Varmasti yksi syy on että kun vähiten odotan sattuu usein juuri veskarimies tielleni ja pääsee ikäänkuin sujahtamaan varustusteni läpi...

        Ja totisesti olen oppinut heiltä paljon: hillitsemään omistamisen haluani ja kunnioittamaan toisen persoonaa ihan aidosti. Se on yksi minun korkeimmista pyrkimyksistäni: aito toisen kunnioittaminen. Mutta koska olen raadollinen ihmisparka olen vasta oppimassa tätäkin asiaa ja veskarit ovat tässä olleet hyvänä apuna. Joudun heidän kanssaan vastakkain erään peruspelkoni kanssa: menettämisen. Ilmeisesti en ole vieläkään ylennyt luokaltani tässä asiassa ja siksi minua aina ja aina koetellaan....armoa :-) ! Saattaapa olla näin keittiöpsykologisesti ajateltuna että veskarin kanssa vaistoamme toisissamme saman pelon - se yhdistää.

        Varmasti yksi syy on myös se asia, että ilmaihmisten kanssa (varsinkin jos kuukin on ilman merkissä) voi levähtää ja laittaa ne valtavat tunteensa, joita minulla oinaspainotteisena ihmisenä on, syrjään. Olla välillä älyllään olemassa ilman rassaavia tunteita - ihanaa lepoa minulle. Helppoa tyyliin: "olet ilma jota hengitän...."

        Kyllä tätä keskustelua seurattuani olen tullut siihen lopputulokseen että kyllä minä ihan oikeasti jätän nuo veskarit rauhaan, en jaksa nyt kasvaa vaan haluan olla taas oma juntikka härkä itseni...muu muu =) Olen tunneihminen, jolle veskareitten älyllisten monologien seuraaminen (varsikin kun ne tapahtuvat hänen pään sisällään eikä hän kerro niistä minulle) on liian raskasta. Olen vain yksinkertainen ja yksioikoinen härkä...kellä on liian juurevat ja maanläheiset käsitykset maailmasta. Muille toivotan pelkästään onnea tässä suhteessa!

        ....jo tunsin tämän vesimieheni. En tiedä, mutta tätä pointtia ei ole täällä pohdittu. Niin että, mites ikä vaikuttaa suhteen kehittymiseen? Nuorempana ei halua sitoutua ja vanhempana ei osaa. Meillä siis ensitapaaminen oli jo kouluikäisinä ja sitten transiitit sattu kohdalleen ja alettiin rakentamaan pesää. Meillä oli välillä luonnollinen katkos, koska mitään sitoutumista ei sitä ennen ollut. Mutta kun suhteemme lähti nousuun, keskustelimme myös siitä mitä suhde tarkoittaa. Sitten kun olimme erillämme työn vuoksi, sain häneltä kirjeen. Siinä hän sanoi rehellisesti, että ´älä anna hänen leikkiä minun kanssani´. Silloin tein päätöksen, että suhde loppuu, jos tämä suhde vahingoittaa minua. Sen päätöksen tein meidän molempien parhaaksi ja se on edelleen voimassa. En ikinä olisi alkanut lämmittämään suhdettamme.

        on täyttä kultaa!

        Ja sinulla tuntuu olevan sellainen. Hienoa että hän on jo silloin oivaltanut tämän ikävähkön ominaisuutensa ja halunnut säästää sinut siltä. Sanoisin että koska olet itsekin kehittynyt ihmisenä (mikä kuultaa teksteistäsi) olette juuri sen vuoksi onnistuneet.

        Jos kaksi kehittynyttä ihmistä kohtaa ja solmii liiton on tulos taattu - huolimatta astrologiasta tms. Silloin ei omia kipeyksiä projisoida toiseen eikä myöskään ole mitään tarvetta "kasvattaa" tai rankaista toista...

        Kateeksi käy, varsinkin meidän keskenkasvuisena....:) Hienoa, antaa toivoa mullekin!

        Hiihtäjälegenda Juha Mieto sanoi eräässä lehtihaastattelussa kasvattamisesta näin:"Kun nykyään puhutaan niin paljon tunteista, niin voi sitä kasvattaa järjelläkin". Tästä voisi päätellä, että toinen näistä sulkee toisensa pois. Mielestäni asia onkin näin, mutta järjestys on tunteesta järkeen. Tunteella on aistitaan ja se on se meidän pimeä puoli, mutta järjellä niille annetaan arvo. Kysymys siitä että "järjellä vai tunteella" asiat ratkaistaan on väärin asetettu, vaikka niiden painotus vaihteleekin eri ihmisillä. Toisen asemaan asettuminen on sitä järkeilyä eikä se tule itsestään. Näin minä ajattelen. Mutta ihmisten väliset suhteet tulevat entistä mielenkiintoisemmiksi, kun yritetään jäljittää toisen "ajatuksia". Se on syy miksi kiinnostuin astrologiasta. En toisten vaan itseni vuoksi ja se on auttanut pitämään jalat "maan pinnalla" ja muistuttaa siitä aina kun ajattelen astrologisesti. Tässä mielessä on yhdentekevää, onko se trooppinen vai sideerinen. Ihminen vaan tarvitsee toista, vaikka se tekisi kipeääkin.

    • N30vAquarius

      Ensinnäkin, täytyy heti alkuun sanoa, että jotkut pitävät veskaria kylmänä, mikä ei ole totta. Usein vain ainakin itselläni kestää tovi "lämmetä". Useimmat veskarit todella herkkiä, ja ei-pinnallisia, katsovat ihmisestä ihan muuta kuin titteliä, varallisuutta ja ulkonäköä. Jotta näkisi varauksellisen pinnan alle, täytyy käyttää hieman enemmän aikaa ja vaivaa. Itse pystyn näkemään ihmisestä heti, onko vilpitön asiassaan ja erotan teeskentelijät ja huijarit heti.

      En tunnista tuota piirrettä, että roikkuisin eksissäni eikä sitä löydy myöskään veskarikavereistani. Ei tunnu yhtään veskarille tyypilliselle käytökselle, päin vastoin. Yleensä veskari on se, joka ei haikaile menneitä. Itse ainakin olen sellainen. Kun suhde on loppu, se myös on loppu. Vanha suola ei KOSKAAN janota. Helpottaa muuten kummasti elämää.

      Ihan noin mielenkiinnosta, ammattikasvattajina ja astrologian harrastajina te ette oikein tunnu ymmärtävän veskarin sielunelämää? Mutta se onkin aika selvää, ainakin toinen teistä taisi olla härkä...ja oliko toinen neitsyt. Traumaattisin suhteeni muuten oli pettävään härkämieheen, jolla olikin kokoelma naisia varalla. Siinäpä vasta mielenkiintoinen psykologinen tapaus.

      Mielestäni ainakin me veskarinaiset olemme uskollisia rakkaillemme ja kestämme arkea erittäin hyvin, kunhan ei tarvitse kotona kököttää miestä ja lapsia passaamassa loppuelämää. Älykkö taidan olla enemmänkin ja muutenkin henkinen ihminen. Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä arvoja, ja olen usein rehellinen silloinkin, kun ei kannattaisi.

      Luulen, että monia hämää veskareissa nimenomaan varautuneisuus. Minä ainakin olen sen verran järki- enkä tunneihminen, että menee useampi kuukausi ennen kuin rakastun. Härkämies aikoinaan sanoi jo kolmansilla treffeillä, että rakastaa. Ja minä olin aika ihmeissäni... Eihän ventovieraaseen voi rakastua! En siis usko sanontaan "Rakkautta ensi silmäyksellä". Rakastun nimenomaan ihmisen sisimpään, sieluun enkä fyysiseen kuoreen tai seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkäpä tämä erottaa veskarin monista muista merkeistä?

      Ystävissäni on monenkirjavia merkkejä. Neitsyet koen usein tunteettomiksi, tiedä sitten mistä johtunee. Myös ravun kanssa vaikeuksia kommunikoida, jotenkin aina ymmärrämme toisiamme väärin. Ilmamerkkien kanssa synkkaa yleensä parhaiten.

      Itse en ole perääntynyt koskaan, kun olen ollut tosissani. Enkä harrasta "rankaisua". Jos olen TODELLA rakastunut, niin otan kyllä yhteyttä ja pistän asiat tapahtumaan. Olisikohan tuossa Venusnaisen kokemuksessa osansa silläkin, että kyseessä on ollut nimenomaan miessukupuolen edustajat? Vapaudenkaipuu tuntuu olevan nykyaikana enemmän sääntö kuin poikkeus.

      Tyypillistä vesimiestä ei taida oikein ollakaan. Jotain yhteisiä piirteitä löytyy, esim. vapaudenkaipuu. Meitä on vaikea laittaa muottiin. :D

      • minä hullu

        Sun kuvaukses vesimiehestä on myös mulle tuttu. Ja eihän vesimieskään aina toteuta itseään, mutta tuntuu että aina on jokin yhteisöllinen projekti menossa. Tasa-arvo vaatii sitä eikä laakereille auta jäädä. Sitten tuo meilläkin usein esille tuleva 'ymmärtäminen'. Veskari omii itselleen sen että kukaan ei ymmärrä hänen tunne-elämäänsä. Miten ylipäätään voi ymmärtää toisen tunteita? Mutta se on klisee, silloin pitää kertoa tunteistaan ja se taas on veskarille vaikeaa. On parempi loukkaantua ja sanoa ' siinäpähän mietit'. Veskarin se hankala puoli on hallitsematon erilaisuus ja parasta hallittu erikoisuus ja uusien urien avaaminen.

      • N35vAguarius

        Voisin allekirjoittaa kaiken kirjoittamasi.
        Minä kyllä toisinaan sorrun lämmittelemään aikaisempaa suhdetta mutta jos suhde kaluttu loppuun,,,ei kiitos enään.
        Ihmissuhteissani olen avoin ja huomaavainen ja pidän seksistä.Annan toiselle tilaa ja muuten jos ihastun,heittäydyn mukaan 100%:sesti.
        Nuorempana lähdin karkun tai en osannut päättää ja moni tilaisuus meni menojaan.
        Tuo vapaudenkaipuu...minä en tarvitse vapautta kuin siihen,että voin harrastaa kolme kertaa viikossa urheilua.Ei muuta.Sitoudun toiseen täysin ja valitettavasti nostan miehen jalustalle ja huomaan itse jääväni vaille jotakin.
        Tätä siis täytyy opia vielä,vaatimaan itselleen.

        Hmm,minä olen vetänyt puoleeni "hankalia" miehiä kautta aikojen.:)Mistä sekin sitten johtuu?Haastetta?

      • Venusnainen:)
        N35vAguarius kirjoitti:

        ja yhteen tullaan - taas :)!

        Kaikki yllä olevat kirjoitukset ovat taas lisäyksiä veskarikeskusteluun ja vahvistavat käsitystä heistä.

        Hauska pikku yksityiskohta oli että sinä Vesineito tässä viimeisessö tekstissäsi peräännyit tuosta veskareiden suhteen aloittamis-lopettamis jutusta sanomalla: "sorrun lämmittelemään aikaisempaa suhdetta..." ja kohta: "Nuorempana lähdin karkun tai en osannut päättää ja moni tilaisuus meni menojaan..."

        Hehe, ihan sama asia mutta kivasti paketoitu =)Ja niin veskaria niin veskaria että....;o)

        Ota tämä rakkaudella....Mukavaa päivää!

        Niin. Siis ylläoleva kirjoitushan ei ollut minulta... Vaan merkkisiskolta joka 5v vanhempi. En rupea puheitani perumaan:D Te härät ette tiedäkään, kuinka jääräpäisiä myös me veskarit osataan olla. Tai varmaan tiedätkin, Venusnainen.

        Nouseva merkkini on muuten Neitsyt, ja sen huomaa ajoittain. Ehkä siksi ystävissäni on paljon Neitsyitä. Rakkaita ystäviä, vaikka en aina ymmärräkään heitä.

        Mutta kukapa tosiaan pystyisi täysin toista ymmärtämään ikinä? Se vaan jää tuonne veskarin alati työskentevään aivorunkoon kiusaamaan. Kun mieluummin sitä mietiskelisi parannusta maailman nälänhätään kuin yrittäisi tulkita ystävänsä käytöstä. Eikö me kaikki voitais vaan sulautua yhdeksi isoksi massaksi ja rakastaa toisiamme...
        Heh.

        Ihanan aurinkoista päivää kaikille;)

      • Venusnainen:)
        N30vAquarius kirjoitti:

        sekaisin menin kyllä! Asiaa silti :)

    • Vesimiesnainen -61

      Minun kohdalla on aina niin että kun alkaa tuntua vakavalta,tule tämä pelko että onko tämä mies rehellinen vai onko vain hakemassa hetkellistä seuraa?Siinä pisteessä perutan ja hetken päästä kadun sitä.Mutta sitten asia on jo ohi.En osaa selittää tätä ihmeellistä tunnetta.En oikein voi tätä kuitenkaa kuvailla,ehkä rupeaa jollakin lailla ahdistamaan.

      • Venusnainen:)

        sillä pelko on oikea ydintunne!

        Hyvin olet analysoinut tunteesi sillä kyllä se Neptunusplaneetta laittaa päähän juuri sellaisia turhiakin pelkoja: pelkoa rakastetun menettämisestä, vapaudenmenettämisestä jne. Sanotaan että veskareilla tämä juontaa juurensa jo lapsuudesta...tiedä hantä...?

        Ikävää kuitenkin veskareille itselleen että toteuttavat itse hurjimmat pelkonsa! Jos pääsisitte sen järkipitoisen mutta tunnepohjaisen jarruvaiheen ohi niin teilläkin olisi helpompaa. Kuitenkin olisitte monelle loistava kumppani. Hienoa että olet jo noin pitkällä ajattelussasi, luulen että pääset pelostasi hyvinkin eroon, onnea jokatapauksessa!

      • Psyko-oppilas

        Ei ehkä johdu aurinkomerkistä. Oireesi kuulostaa tyypilliseltä hylkäämispelolta. Kelaappa vähän lapsuuttasi, suhdettasi vanhempiisi, muihin ihmisiin jne. Onko vanhemmillasi ollut parisuhde ongelmia? Mikä on ollut asemasi perheessänne? Tunnetko syyllisyyttä?

      • Venusnainen:)
        Psyko-oppilas kirjoitti:

        En vain uskaltanut asiaa ihan noin suoraan sanoa. Olet oikeasti opiskellut psykaa koska osasit loistavasti laittaa kysymyksesi kohdalleen - minä en tohtinut! Vastausta odotellessa....ja itsekin saman asian kanssa painiva :)

    • N30vAquarius

      Ollaan niin leikkimielellä, mutta kuitenkin pakko päästä sanomaan viimeinen sana...?

      En kyllä haluaisi, että minut tuupataan johonkin kategoriaan. Mielelläni olisin sellainen liukas luikku, josta ei saa kiinni!

      Lopuksi, elämähän on matka. Matkan varrella opitaan. Itsekin aikoinani olin helisemässä uljaan leijonamieheni kanssa. Käsittämätöntä valtataistelua käytiin piiitkä aika. Mutta puhumalla kaikesta selviää.

      Koen usein olevani se aloitteentekijä, moottori. Sekä ystävyyssuhteissani että parisuhteessani. Välillä väsyttää aina olla se, joka joutuu kyselemään, mikä hätänä. En tiedä onko tämä tyypillistä vesimiehille. Itse en panttaile ajatuksiani, vaan annan tulla täyslaidallisen. Suora ja rehellinen puhe on valitettavan hukassa monelta.

    • vesimies saa kaikki naiset ...

      Voi kamalaa.... Yritähän nyt löytää itsellesi skorpparimies, joka ei liikahdakaan kun on rakkauden tunnistanut. Olen itse vaaka ja aivan sama juttu, vesimiehiin aina aikaisemmin rakastuin. Suuri rakkaus oli vesimies, joka on näyttelijä, varsin boheemieläjä siis. Hän rakasti minua ja esim. tv:stä pulpahteli minusta tehtyjä minileffoja. Rakkaus oli täysin abstraktia. Toisaalla hän tapaili naisia ja minä olin vain näyttelijäntyöhön tarvittava muusa. Olen kanssasi ihan samaa mieltä, että vesimiespainotteiset miehet pelkäävät sitoutumista, vapauden menettämistä. Aika hauskaa oli lukea tuosta sinun
      kuvailusta, mulla on suhteentynkää oinasmieheen jolla on kuu härässä ja voi sitä hellyyttä ja suukkojen määrää. Pässillä sattuu vaan olemaan kartalla rapua (nouseva ja Mars) joten tässä vielä nikottelen. Härkänainen lopettaa nyt suhteet vesimiehiin, vaikka kemia saisikin planeetat jysähtelemään. Haluan, että koet onnellisen ja turvallisen pitkän parisuhteen. Villi vesimies ei ehkä sitä sinulle anna. Onnea rakkauteen ja kiitos piristävästä jutustasi! M

      • tekisin

        Mutta härkä on universumin sitkein kosija.

    • jalopM

      tarinastasi ja tekemästäsi analyysistä.

      Itsekään en juuri aiemmin ole astrologialle lämmennyt, mutta viimeisen vuoden olen asioita seurannut mielenkiinnolla.

      Olen löytänyt hienon veskariladyn ja pohdin, että josko saisimme kartan/analyysin meidän merkeistä.

      Mitä mieltä olet?

      Jalo

    • Kaurisko

      "Ja minähän en ole sellainen, ei kyllä mussa on noita samoja piirteitä"

      "Lälläää sä oot sellanen ja tollanen, no en varmaa ole!"

      Ja ihmisen kasvatus, ympäristö ja elinolosuhteet ei koskaan vaikuta......(?)

      (No niin, nyt tulee jotain kommenttia sitten kauriin siitä ja siitä)

      • N30vAquarius

        Taidat seikkailla väärällä sivustolla. Äläs nyt tule tänne hämmentämään selviä säveliä.

        Hus hus!

      • Lälläri2
        N30vAquarius kirjoitti:

        Taidat seikkailla väärällä sivustolla. Äläs nyt tule tänne hämmentämään selviä säveliä.

        Hus hus!

        Miten muuten kauris ja veskari passaisivat yhteen?

    • Nimetön

      rapu vesipää siinä atomipommin kaava. vesipää ahdistaa niin kauan kunnes rapu syttyy ja räjähtää.

    • Waterlady

      Aika hyvin kirjoitit.Härkä on sellainen jota tosiaan nyt kaipaan.Se rauhallisuus ja niin loistava yhteenkuuluvuuden tunne on aivan mahtavaa!Itse olen sellainen varmanpäälle eläjä ja rauhallisesti eteenpäin menevä,,,mikä on jännä kun ennen olen ollut hyvinkin kärsimätön ja nopeasti ihastuva ja nopeasti kyllästyvä.:)
      Härissä on nyt tosiaan jotain.
      Olin todella yllättynyt tästä skorpparijutusta.Yleensä tulen toimeen kaikkien kanssa mutta skorppari on ollut sellainen jonka kierrän kaukaa mutta olen toki ystävälinen skopeille.Nyt eräs skorpparimies lähestyi minua ja menin ihan "paniikkiin" ja kieltäydyin välittömästi treffipyynnöstä...että silleen.
      Minusta nyt muutenkin tuntuu saavan väärän käsityksen kun miehet joista pidän (pidän yleensäkin erilaisista ihmisistä) ystävänä ja sitten tulee ikävä kohta kun pyydetään treffeille ja minuapa harmittaa kun minua ei kiinnosta sillä tavalla tyyppi laisinkaan ja kieltäydyn kohteliaasti mutta sen jälkeen miesten on vaikeaa olla samalla lailla kaveri ja se ottaa päähän todella!
      Harmi kun tähän ei mahtunut kirjoittamaan sinun kirjoituksesi alle,,,en enään muista mitä tarkalleen kirjoitit (veskarin kuuluisa muisti) mutta mukava tässä kirjoitella ja olisi muuten kiva itsekin ymmärtää noita merkkejä ja palaneettoja sun muita,,,voisi löytää kaikenlaista.:)
      Hauskaa tiistaita sulle.:)

    • härkä n.

      Olen menettäny sydämeni vesimiehelle..Mutta eihän siitä tule mitään.. mutten haluais antaa periksi..En aijo näyttää kuinka tärkeä Hän on minulle,koska tunnen sisimmissäni, että se saisi vesimiehen juoksemaan kirkuen karkuun...

      Olen tässä jonkin aikaa tapaillut hullua vesimiestä :) Niin ihanan mystinen ja VAPAA..niin kiehtova.. Kun tapasimme ensi kerran,olimme kumpikin varattuja..Minä (onnettomasti) kihloissa..En olisi koskaan uskonut tekeväni niin-mutta niin tein--> Siihen jäivät kihlattuni ja niin jäi myös veskarini tyttöystävä.hetken mielijohteesta... Ja mitään en kadu.
      Hän halusi kai viettää vapaata sinkkuelämää mutta kuitenkin otti yhteyttä..Ja aloimme tapailla..Usein minun aloitteestani..Hän on semmoinen huithapeli :)

      Hän osti yllättäen lahjoja ja kaikkea muuta yllättävää.. Seksi oli taivaallista eikä siitä todellakaan ollut puutetta..Se oli siteenämme...

      Mutta tässä on ongelma: kun suhteemme alkaa edes vähänkin vaikuttaa SUHTEELTA,tai jos meillä on ollut toedella ihania hetkiä yhdessä,jos hän on onnessaan minun olemassaolosta---hän karkaa! Kun hän näytti minulle todella välittävänsä minusta,hän ei ottanut mitään yhteyttä kahteen viikkoon.Menin tapaamaan häntä-hän oli niin onnellinen!Ja niin olin minäkin.Sen jälkeen suhde jatkui ja tapailimme paljon..Vietimme aivan ihanan illen yhdessä 3 viikkoa sitten..Ja sen jälkeen taas kahden viikon breikki!!sydämeni itkee verta!Sitten hän otti ihan vaan kaverina yhteyttä..Sitten viime keskiviikkona tapasimme sattumalta.Hän oli taas niin iloinen!Ja minä olin niin onnellinen että suurin piirtein itkin onnesta..Puhuin että lähden perjantaina juhlimaan..Hän halusi lähteä mukaan..Vietimme illan yhdessä..Hän oli todella varovainen..Mutta sitten kuitenkin vietimme romanttisia hetkiä.. :) Tunsin kuinka hän oli kaivannut minua..kuten minäkin häntä... Kun hän vei minut kotiin,sanoin että nähdään perjantaina..Hän sanoi VIIMEISTÄÄN perjantaina :)
      Mutta kun perjantai saapui hän teki oharit..Lähti muualle..oli pahoillaan..Mutta sanoi,että jos ehdin sitten myöhemmin niin nähdään...

      Mutta nyr hänellä on jo juttua erään toisen naisen kanssa..jotain pientä..-kuulin..

      Sydämeni on särkynyt..Mutta hän on tehnyt näin ennenkin..Mutta palasimme yhteen..

      Tekisin mitä vain hänen vuokseen.En usko että vika on minussa.Tuntuu että vika on siinä, että hän pelkää että on jäänyt "kiinni", tuntuu että hän pelkää menettävänsä vapauden..Aivan kuin hänessä olisi kaksi eri puolta..Se toinen joka rakastaa minua,ja se toinen joka yrittää taistella niin perkeleesti vastaan!!!Kun tapaamme hän antaa periksi ja uskaltaa antautua rakkauteen...Mutta kun olemme erossa hän ottaa taas takapakkia ja yrittää "viilentää" suhdetta..Ettei vain pääsisi liian vakaaksi...

      Mitä sanotte..Luovutanko.. Sydämeni sanoo että hän rakastaa minua..mutta pelkää liikaa ja siksi juoksee karkuun..Mutta palaako hän koskaan?Olisin valmis odottamaan..Toista noin hellää,kiihkeää,mielenkiintoista,hullua ihmistä en tule koskaan löytämään!Hänen kanssaan ei voi tulla tylsää!Suhde pysyy tuoreena ja aina yhtä jännittävänä.Itse en pysty liian rauhallisiin suhteisiin..En pysty pysymään uskollisena liian sitovassa suhteessa..haluan kokea..Siksi tämä onkin niin ihanaa..vapaata rakkautta..Mutta hänelle voin antaa sydämeni.Hän saa minut elämään.Hänen seurassaan on niin hyvä olo.Täyttä onnea.Minun ei tarvitse edes sanoa ääneen kun hän jo tietää :) Se on niin uskomatonta.Se kiihko meidän välillämme.Se jännite.Hänen taistelunsa minua kohtaa...antautuako vaiko ei..Seurassani hän antautuu..Mutta pian pakenee..Rakastan tätä herra mysteeriä koko sydämestäni.. Mutta palaako hän luokseni tällä kertaa? Onko mitään mitä voin tehdä?

      • veskari n

        Voi kun tuli oikein kylmät väreet pitkin kehoa kun luin juttuasi.!!
        Minulla aivan vastaava tarina mutta tämän vesimiehen paikalla on härkä m.:)Sama kuvio ja olimme yhdessä loppuaikana vain kun minä otin yhteyttä.Juttu jäi ja nyt kulunut siitä muutama kk ja yhteyttä pidetään harvakseen.
        Tuntuu käsittämättömältä,että niin upeaa kun olikin,sen piti päättyä.
        Tuntumani on,että härkä lähti karkun omia tunteitaan ja sitä,että hänellä on takana todella vaikea suhde ja pelko uudesta epäonnistumisesta.Mutta,en "luhistunut" kun hän ilmoitti suhteen olevan loppu,sillä jotenkin vain uskon,että se meidän aika tulee vielä.Hänen täytyy ensin käsitellä asiansa kuntoon.Tunne on vahva tästä.:)
        Tiedätkö,ei vesimies tykkää huonoa jos sinä otat yhteyttä.Päinvastoin,vesimieskin on omalla tavallaan epävarma itsestään vaikka toinen kertoisi kuinka pitävänsä.Anna palaa vaan!
        Itse kaipaan toiselta "näyttöä" ja sanoja kuinka minusta pitää,jos niitä ei kuulu,alan vetäytymään pikkuhiljaa pois.Itse olen huono kertomaan ensin omista tunteistani vaikkakin tämän härän kohdalla kyllä toimin toisin.;)
        Olisin valmis mihin tahansa tuon ihmisen vuoksi ja se on paljon se!!!

        Onnea sinulle ja toivon,että saatte vielä toisenne.

      • härkä n
        veskari n kirjoitti:

        Toi juttu kuulosti ihan mun mun jutulta! :D Ehkä se toimii toistekinpäin... Härkä ja vesimies on aika samanlaisia...tietyllä tapaa.. Mustaki tuntuu siltä, että ehkä vielä joskus törmäämme toisiimme..Sitten ku hän on käynyt läpi asioita ja saanu kokea...mitä ikinä haluukin vielä kokea.. Oon itekin samanlainen sellasessa tilanteessa,kun suhde vaikuttaa liian kestävältä..Alkaa pelottaa.. ja otan pakkia..Sitten mietin asioita rauhassa ja antaudun :).
        Tää suhde ei oo sellanen ahistava,vaan ihanan vapaa, jossa viihtyisin niin hyvin.. :( Mut nyt tuntuu siltä että tää mun veskari on täysin unohtanu mut.. :( Se on hullaantunu toiseen.. :( Sen suhteet ei oo koskaan kestäny kuukautta pidempään!!!uskomatonta..
        Taisin olla poikkeus...

      • veskari n.
        härkä n kirjoitti:

        Niinpä!
        Sehän tässäkin suhteessa oli upeaa se yhteenkuuluvuuden tunne.Asiat loksahteli niiin hyvin yhteen ja toisen kanssa oli niin luontevaa olla,olla siis täysin oma itsensä.:)
        Enpä usko,että vesimies on sinua unohtanut.Ei kuulosta vesimieheltä,että huvikseen pomppisi luonasi,,,kyllä hän vielä palaa.Usko vain siihen.:)
        Laita välillä viestiä ihan vaan kuulumisia kysellen,,,muistutat että olet olemassa.;)
        Niin minäkin olen toiminut härkämiehen suhteen,laittanut välillä ihan tavanomaista viestiä "mitä kuuluu" ja kyllä aina on käynyt niin,että sieltä tulee puhelu hetken päästä.:)En ole ahdistellut,en vihjaillut vaan ollut kuin kaveri.Yhteyttä otan kerran kahteen viikkoon tai harvemmin mutta kyllä härkä on selkeästi iloinen näistä yhteydenotoista.
        Vaikeaa,vaikeaa mutta olen edelleen sitä mieltä,että härkä on ainakin tälle veskarille se tosimies!!:)

        Koitetaan jaksaa ja pidetään uskoa parempaan yllä.

      • tämäkin

        Oletteko panneet merkille, että vesimies on hyvin yhteiskuntapainotteinen henkilö. Hän kerää jäseniä ryhmäänsä, jotta voi toteuttaa suunnitelmaansa. Vesimies on leijonan oppositiomerkki ja sillä on selvä yhteys tähän aspektiin. Vesimies sitoo juuri tuolla tavalla ihmisiä ja toimintatapa on aina sama. Otsassa lukeekin "älä koske". Härkä on hyvä kohde vesimiehelle, se on vahva ja sitkeä ja on helppo pitää narussa. Vesimies ei itse tee juuri mitään vaan laaitta muut tekemään sen. Neitsyt on vaikea vesimiehelle, se kun pystyy paljastamaan vesimiehen juonen. Skorpioni taas pystyy toimimaan härän kanssa. Molemmilla on yhtistä raha. Skorpioni pyrkii hoitamaan härän ansaitsemia rahoja ja ottaa härän tällä valtaansa.

      • härkä n
        veskari n. kirjoitti:

        Niinpä!
        Sehän tässäkin suhteessa oli upeaa se yhteenkuuluvuuden tunne.Asiat loksahteli niiin hyvin yhteen ja toisen kanssa oli niin luontevaa olla,olla siis täysin oma itsensä.:)
        Enpä usko,että vesimies on sinua unohtanut.Ei kuulosta vesimieheltä,että huvikseen pomppisi luonasi,,,kyllä hän vielä palaa.Usko vain siihen.:)
        Laita välillä viestiä ihan vaan kuulumisia kysellen,,,muistutat että olet olemassa.;)
        Niin minäkin olen toiminut härkämiehen suhteen,laittanut välillä ihan tavanomaista viestiä "mitä kuuluu" ja kyllä aina on käynyt niin,että sieltä tulee puhelu hetken päästä.:)En ole ahdistellut,en vihjaillut vaan ollut kuin kaveri.Yhteyttä otan kerran kahteen viikkoon tai harvemmin mutta kyllä härkä on selkeästi iloinen näistä yhteydenotoista.
        Vaikeaa,vaikeaa mutta olen edelleen sitä mieltä,että härkä on ainakin tälle veskarille se tosimies!!:)

        Koitetaan jaksaa ja pidetään uskoa parempaan yllä.

        Tää mun veskari käyttäytyy juuri noin- lähettelee kahen viikon välein tekstarin.. :)(yllättäen ystävänpäivänä lähetti viestin,se oli kyllä tosi sulonen ele..) Ilmottaa olemassaolostaan aina välillä..Mut kyl se tietää että haluan sen..Mut en sit tiedä mikä on ongelmana.. :( Ei auta kuin odottaa.. Ikävä on! :(

        Että alkoi naurattamaan,hih.
        Tämä minun härkä kohteeni livisti karkuun ja hänellä ei ole mitään aavistusta siitä,että ottaisin hänet ilosta kiljuen takaisin.En ole uskaltanut sitä kertoa hänelle.Että mietippäs sitä sinun vesimiestäsi..;)
        Turhaan ei vesimies yhteyttä pidä,voin puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä.:)
        Jospas hän on niin epävarma.Oletko sinä muuten pitänyt yhteyttä?Vastailet varmaankin niihin hänen yhteydenottoihinsa.
        Näinköhän molemmat omilla tahoillaan odottaa jotakin merkkiä.:)Vesimieshän tarvitsee niitä vakuuksia,niinkuin muuten härkäkin.;)
        Kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy.
        Ikävöin tätä ihanaa härkää mutta kyllä tämä ikävä vielä palkitaan!!!Usko on luja.:)
        Koitetaanhan taas pyrisellä!Mukavaa torstaita.:)

        Eilen kello 24 tuli puhelu!Ja kukas se olikaan.. :) Soitti vaan ja kysyi että olenko juhlimassa kaupungilla että nähtäisiinkö..? Olin kotona,mutta hän tuli hakemaan mut.. Tiesin heti mistä oli kyse.. ;) Villiä seksiä..:) Oli kiva nähdä häntäkin taas.. Mutta selväksi tuli se,ettei hän halua "kunnon" suhdetta.. Jotenki nyt tuntuu paremmalta jos olemme vain kavereita..Pidän hänestä..paljon..
        Mutta hän ei halua sitoutua..? Kai se vaan täytyy kaverina katsoa että miten tässä käy..Syveneekö suhteemme vielä joku päivä..vai..Kaikki on hänestä kiinni..Hänen seurassaan on hyvä olla..-kyllä minulle pelkkä ystävyyskin sopii..muttei suhteessakaan mitään vikaa olisi.. :)
        Juuri tämä yllättävyys on niin ihanaa hänessä :) Aina kun vähiten odottaa,hän ottaa yhteyttä ja hänen seurassaan on niin mukavaa..-tylsää ei tule todellakaan!

        Mutta miten saisin hurmattua hänet?Kun tuntuu että ehkä juttumme alkaa kuivettumaan kokonaan..?Miten hurmata vesimies..? Aluksi hän oli todella kiinnostunut minusta..mutta sitten se alkoi hiipumaan..En ota hänestä mitään selvää..En tiedä kuinka käyttäytyä hänen seurassaan..Olenko villi vai kiltti? Olen sellainen sekoitus..en tiedä että pelottaako villeyteni häntä..Vai kyllästyttääkö kiltteys?Eilen oli kyllä aika villiä menoa..Meillä oli tosi mukava ilta yhdessä...mutta kun hän aamuyöstä saattoi minut kotiin,oli hyvästit todella kylmät :( ..Se oli vaan että:soitellaan taas..moi..
        Että tässä sitä sitten taas odotellaan milloin nähdään seuraavan kerran..Ja missä merkeissä..

    • Venusnainen:)

      eli haluan kertoa teille romaanini jatko-osan.

      Ensiksi kiitos kaikille tämän otsakkeen alla keskustelleille ja erittäin hyviä huomioita antaneille. Olin tässä reissussa välillä joten en ehtinyt ihan kaikille vastata enää. Teimme kuitenkin Veskariosaston ennätyksen lukijoissa ja vastauksissa. Se ei ollut tarkoitukseni mutta tuli tämän sydämenpurkauksen sivutuotteena. Hyvä ME !!!

      Tarinan jatko: kuten aiemmin kerroin sain veskarimieheltä nätin ystävänpäivätervehdyksen johon vastasin tyyliin "kiitos samoin...". Sen koommin en ole häneen pitänyt yhteyttä koska ajattelin itsekin että me härät todella olemme yli-innokkaita kosijoita ja minä kammoan sellaista. En todellakaan roiku kenessäkään, haluan että ihmisellä on täysin vapaa tahto jota hän toteuttaa. Heitän kyllä syötin ja katson onko käyty mutta siihen se jää...:)

      Ja niin vain kävi että herra lähetti uusia tekstareita jossa kysyi koskas tulisin käymään....?!!! Meillä jäi oikeasti eräs juttu kesken kun kävin hänellä viimeksi kylässä mutta: Voi pyhä lehmä! Ettäs kehtaa ajattelin ensimmäisenä. Toisena ajattelin kun olen jo päässyt hänestä eroon en viitsisi enää alkaa tällaista sekoilua uudestaan. Sitten kuitenkin henkeä vedettyäni ajattelin että miksipä ei. Otan asian oikein puheeksi, kuten ennenkin sanoin hänelle käytöksensä loukkaavan minua. Kerron miltä tuollainen tuntuu. Käy nimittäin niin että viha on syydettävä sen aiheuttajalle, vaikka todellisuudessa minun oma maailmankatsomuksenihan tuottaa tämän vihan: asiat ei mene niinkuin MINÄ haluan. Eli aiheutan itse itselleni tämän. Kerron sen hänelle kun tapaamme. Rauhallisesti ja sen jälkeen päätämme mitä teemme. Just like that!

      Toki voi olla että suunnitelmat muuttuvat ja minultakin menee into mennä kylään. Otin juuri aika kovan työprojektin eri paikkakunnalla ja varmasti joudun käyttämään vapaitakin suoriutuakseni siitä. Siis jos jaksan, tapaan hänet. Jos tuntuu etten jaksa en tapaa. Kerroin sen hänellekin ja hän hyvin nöyränä ehdotti että voihan hän tulla minunkin luo....TAAS siis kävi kuten ennustin: hän on jäämässä roikkumaan kun minä jo kyllästyin ja ajattelen seuraavia juttuja. Ei kohtaa luonteet, vaikka tällainen haasteellinen suhde kiehtoisi minua, mutta nyt ajoitus ei natsannut...

      Kommentteja, ystävät! Mikähän olisi aikuismaista käytöstä mielestänne?

      • härkä n

        Jaa-a.. Minullakin kävi vähän samallalailla..Olin umpirakastunut vesimieheen, mutta sitten yhtäkkiä hän ei ottanut mitään yhteyttä kolmeen viikkoon.Sitä edeltävät treffit olivat aivan ihanat,enkä voinut käsittää mikä meni vikaan.. No ajattelin sitten, että se juttu oli sitten siinä..Mutta yllättäen ystävänpäivänä tuli ystävänpäiväviesti.. Ja sitten törmäsimme toisiimme sattumalta seuraavana päivänä :) Se oli niin ihana&onnellinen jälleennäkeminen :)

        Jos tämä sinun tapauksesi on ihan tosissaan sinun suhteesi, niin kannattaa antaa mahdollisuus..Kuhan ei itse mene peliin liian tosissaan..-Koska veskarit ailahtelevat niin pahasti..Juuri kun itse rakastuu, veskarin innostus laantuu..Kannattaa antaa mahdollisuus ja katsoa jonkin aikaa että mitä mies meinaa-onko kuinka tosissaan? Jos on niin... :) mikäs ssinä :) Veskarit ovat ainutlaatuisia :)

        ps.se on kyllä ihme juttu,että niin kauan kun ei niin hirveästi vielä välitä veskarista,niin tämä on aivan hullaantunut..Sitten kun itse hullaantuu niin miehen kiinnostus laantuu..-eli kannattaa sitten varmaan pysyä vaikeasti tavoitettavana ;)...

        Osoittamalla itse kiinostusta vesimieheen romutatte sen haavemaailman missä hän elää. Veskarin juna kun ei nyt liiku minnekään. Se on tuo neptunus saturnus oppositio. Jos pidätte yllä illuusiota niin hän pysyy vierellänne.

      • Venusnainen:)
        minä hullu kirjoitti:

        Osoittamalla itse kiinostusta vesimieheen romutatte sen haavemaailman missä hän elää. Veskarin juna kun ei nyt liiku minnekään. Se on tuo neptunus saturnus oppositio. Jos pidätte yllä illuusiota niin hän pysyy vierellänne.

        tämä elämä on!

        Olit aivan oikeassa taas: juuri näin se menee....kun osoitat kiinnostusta hän häviää. Kun häviät itse hän lähestyy, hohhoijaa....

        Minun kiinnostus on vähentynyt 70%:lla joten nyt taiteilen tällä 30:ellä mitä on jäljellä. Kyllä siihen tarvitaan todella minun puoleltani illuusiota että vielä lämpiän - suorastaan harhaa! Katsotaan miten mummon käy ;)....

      • Venusnainen:)
        minä hullu kirjoitti:

        Osoittamalla itse kiinostusta vesimieheen romutatte sen haavemaailman missä hän elää. Veskarin juna kun ei nyt liiku minnekään. Se on tuo neptunus saturnus oppositio. Jos pidätte yllä illuusiota niin hän pysyy vierellänne.

        osastoa "Astrologia" (ylempänä),

        ja kertoisit harrastelijalle että mahtaako tuo Yod tai kultainen kolmioni vaikuttaa asiaan....

        Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja lisäapua tulkintaan tarvittaisiin....ja nöyrin mielin opiskelen lisää!

      • Minä hullu
        Venusnainen:) kirjoitti:

        osastoa "Astrologia" (ylempänä),

        ja kertoisit harrastelijalle että mahtaako tuo Yod tai kultainen kolmioni vaikuttaa asiaan....

        Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja lisäapua tulkintaan tarvittaisiin....ja nöyrin mielin opiskelen lisää!

        ....Olen tuon kirjoittaja eli "kuufani". Tiesin että se olet sinä ja vastaus on siellä kysymyksiisi, mutta että vaikuttaako? Tutkin sitä sillä olet mielenkiintoinen ihminen. En olisi muuten ollut tässä ketjussa mukana.

      • Venusnainen:)
        Minä hullu kirjoitti:

        ....Olen tuon kirjoittaja eli "kuufani". Tiesin että se olet sinä ja vastaus on siellä kysymyksiisi, mutta että vaikuttaako? Tutkin sitä sillä olet mielenkiintoinen ihminen. En olisi muuten ollut tässä ketjussa mukana.

        Kommenteistasi sekä siellä että täällä!

        Mielenkiintoinen...hmmm...eivätkös kaikki ole? Olen kyllä jopa itselleni mysteeri välillä mutta kyllä nahkani pikkuhiljaa on tullut lähemmäksi sieluani. On pakotettu tulemaan tämän värikkään elämäni aikana ja itsetutkiskelu-etsikkoajat ovat kyllä liiankin tuoreessa muistissa...:) Siinä olit kyllä oikeassa että elämän tarkoituksen pohdiskelu oli jossain vaiheessa miltei päivätoimeni, enkä vieläkään ole ratkaisusta varma...paitsi siitä että sen pohtiminen on melkolailla turhaa. Olen siis pohtinut nimenomaan oman elämäni tarkoitusta, ja siinä yhteydessä tuo Yod tuli esiin. Kaikki tulkitsijat aina väistävät vastausta ja siksi pengoinkin vähän asiaa: mm. Timo K. Mukalla oli samanlainen ja hän sitten päätti itse päivänsä lahjakkaana ja osittain aliarvostettuna....ei kiva! Tosin en ole varma mitkä planeetat olivat...

        Korrektisti kaikki tulkitsijat ovat ohittaneet Yodin ja sanoneet että onneksi sinulla on suojana tuo kultainen kolmiosi...tosin siltä kolmioltani taisi välillä hommat livetä ja Yod kävi kimppuun :) ! Karmallisia tapahtumia, raskaita menetyksiä ja tapahtumia sekä kovaa taistelua on ollut osanani mutta toisaalta suojanani on ollut tietynlainen lahjakkuuskin. Sen varmaan arvaatkin...?

        itse päättänyt päiviään... Halusin vain korjata. Muuten kylläkin vaikea elämä.

      • Kuufani

        Hei, mutta sulla tuo kärki on aurinko ja tässä haastetta tuo kaksi kvinkunssia, mikä vastaa neitsyttä. Se taas minä olen, ja tiedän neitsyenä olemisen. Jupiter saturnus sekstiili taas on 'iloinen asia' ja se purkaa nuo kvinkunssit.

      • ..että..

        ..näin voi käydä siis kun kyseessä on vesimiesmies.
        Olen tuntenut n.5v erään vesimiehen ja koko sen ajan olen ihmetellyt hänen käytöstään.Kemiaa ja vetovoimaa on vaikka toisille jakaa,mutta silti hän teki lapsen pitkäaikaisen naisystävän kanssa.
        En tiedä kummanko hän on tuntenut kauemmin,mutta
        yllätyin ihan hirveesti kun kuulin tästä.
        Silti,hän olisi halunnut tavata minua vielä.
        Ei jäädäkseen luokseni,vaan ihan vaan hyödyntääkseen kemiaa ja intohimoa.En suostunut,koska se loukksi minua niin paljon.
        Toisaalta ajattelin että ei voi olla onnellinen,kun minua haluaa(koska olen aika terävä kielinen kun loukkaannun.Kukapa ei olis)
        Toisaalta olisin halunnut,mutta ihan kuten sinäkin mietit eroamisen jälkeistä aikaa,en suostunut.Olen kärsinyt niin paljon tunteiden pidättelystä,että se oli suurin syy.
        Kovasti hän ihmetteli MIKSI en häntä halunnut tavata..
        No..tilanne meni ohi.Sovittiin että jos vahingossa törmätään,niin katsotaan sitten mitä tapahtuu.Hän on musiikkimiehiä ja minä tanssiva ihminen,joten jos tämän puitteissa törmätään,niin se on sit kohtalo.
        Tosin minä käyn katsomassa heidän keikkakalenteria niin useasti,että tiedän missä hän menee..
        Onko se sitten kohtalon välttelemistä,vai itsensä suojelemista.En tiedä..
        Mutta sen tiedän,että jalat menee ihan oikeasti alta,jos yllättäin häneen törmään.Siis pyörryn.
        Tietoisesti voin mennä keikalle,kunhan pääsen rauhassa kokoamaan itseni.Kerran sen teinkin,mutta hän ei ollutkaan siellä.
        Eli laitoin viestin että tulen keikalle hänen takiaan,mutta en häntä varten.Eipä ollut mies paikalla..liekkö tarkoituksella vai tuurilla.

        No,tässä tuli minun lyhyt mielipide,siitä kannattaako tavata vai ei.Tosin luin äsken jatko-osan kolmannen vaiheen,joten olet hänet jo tavannut :)

    • rölli2

      No joo,mutta eikös asia oo yleensä niin että vesimies kyllästyy kun härkä on aina samanlainen???
      En mä ainaskaan muista peräytyneeni montakaan kertaa mut usein käy niin et härät ei tee mitään vain oottavat et jos jotain tapahtuis ja sit vesimiehet on jo menneet menojaan ja joskus jopa tulleet takasinkin...
      Oon mäkin härän kans joskus meinannut jopa naimisiinkin mut jotenkin tuntui liian tasaiselta..koska olin nuori..mut se härkä oli kyllä aika villikko....
      Oon muuten syntynyt 25.01.1957 klo 4 aamulla ,koitas vetää siitä joku diagnoosi mun sähköpostiin..
      Mut älä tänne sitä jätä näkyviin..
      Voit yllättyä..

    • Venusnainen:)

      Kaiken kiireen keskellä laitan taas muutaman sanan. Valitettavasti en ehdi nyt tiirailemaan kenenkään karttoja tarkemmin :( koska rupeaa työt haittaamaan tätä harrastusta...

      Vesimiehen paluu tapahtui kohtuullisen näyttävästi: hän vain tulla tupsahti ovelleni eräs aamu. Oli kysynyt tiedustelusta osoitteeni koska ei ollut aiemmin käynyt luonani. Niin veskaria, niin veskaria oli juuri tuollainen temppu. Viihtyi luonani loivasta vastustelusta huolimatta miltei haitaksi asti ja lähtiessään vannotti että näkisimme taas.

      No niin, nyt sitten on todella toisenlainen ongelma: miten voisin puolestani ottaa aikalisän. Tuntui todella vaan että planeetalta ollaan ja kyllä hän oli jonkinlainen illuusio minullekin. Kiltti, erikoinen, humanisti, rauhallinen sähköisestä olemuksestaan huolimatta...intohimoa ei kyllä tästä miehestä sanottavasti löydy eikä väkevää tunnemaailmaa. Vaikka juuri kaikkia näitä ominaisuuksia hänessä ihailenkin, niin nyt ne tuntuvat latteilta...

      Tarinan opetus: pitää olla varovainen mitä toivoo!!! Vai mitä...?

      PS. terveisiä kuufanille mikäli sieltä kukkamerestä tänne kurkottelet!!!

      • Kuufani

        Joo täällä ollaan la saakka. Aivan upea paikka. Täytyy tulla jouluna taas? Kiitti sullekin en voinut olla lukematta sun tarinaa. Täällä veskari on toisenlainen. Vaikka aina hän on veskari. Ehkä ikä tasottaa särmiä, hei, sä ajat oppia 'veskaria'! Onnittelut huikeasta lukijamäärästä. Terv minä hullu kuufani.

    • vaikuta nousevatkin merkit

      itse olen veskari ja myönnän ettei elämässäni ole välillä päätä eikä häntää :) Olen nouseva skorpioni, joka taas tuo tietyllä tavalla oman tuskaisen lisän elämääni. Elän jatkuvasti ristiriitaisten tunteiden keskellä, toisaalta kaipaan vapautta yli kaiken ja toisaalta skorpioni minussa nostaa välillä päätään. Tarvitsen ehdottomasti toisen ihmisen lähelleni, hyväksymään minun kokonaan ja kokonaisena. Sitten se vapauden kaipuu taas iskee. Kukapa kumppani sellaista jaksaisi? Huokaus, se on vaikeaa...

      • yksiVMNyksin

        VeskariN nouseva skorppioni ja mausteena tai vähän ehkä enemmän kuu härässä. Joo, samaa vikaa löytyy aika paljon. Suhteet ahdistaa ja ei ahdista, haluaa ja ei halua. Tahtoo olla vapaa ja tahtoo sitoutua. Tunteita on niin paljon ja voimakkaita ja sitten taas vähemmän. Välillä järkeillään ja sitten taas mennään vain tunteella kiihkeästi ja intohimoisesti. No kuka tästä nyt selvän ottaisi, kun ei siihen itsekään pysty. Mutta aina olen mennyt enempi sillä tunteella päin tiiliseinää.
        Nyt ollut järjellä vuoden yksin. Ja varmaan aina tulen olemaan, lopulta. Ja ne lapsetkin on jo tehty....Mutta tää yksinäisyys. Välillä sitä haluaa ja välillä ei. Muttei pelkkää seksiäkään. Siis yksin. Siis...!!! Ja haluaa sellaisen ja sellaisen ja sitten kun saa sen, ei juuri sellaista haluakaan. Ei vois enää vaikeampaa olla, ei.

      • Venusnainen:)

        on tämä minun veskarinikin...

        Siksi varmaan hän tuntee vetoa minuun koska olen härkä eli nousun polariteetti. Aika yleinen vetovoimatekijä...

        Minä henkilökohtaisesti olen aina pitänyt noususkorppareista ja suuret rakkautenikin löytyvät siltä osastolta. En vain ole kovinkaan monta veskaria skorppari nousulla tavannut mutta se tekee kyllä melkoisen jännitteen kun on noin tunnemerkki päällä. Jos jotai olen yleensäkin noususkorppareista oppinut heillä on yleensä melko vaiheikas elämä johon kuuluu paljon nopeita alkuja ja loppuja. Lapsuus voi olla aika vaikea (ulkoisilta olosuhteiltaan) mutta toisaalta skorppari nousuna on onneksi aika lailla vahvuutta heijastava juttu. Yksi hankaluus on sitten se seksiosasto, perinteisesti on ongelmia sillä osastolla vaikka yleensä luullaan että skope on varsinainen peto. Mutta tuossa seksiasiassa on joko 0 tai 100: todellinen seksipeto tai impotenttius/frigiditeetti. Kun skorppari on veskarin päällä voivat seksipoikkeavuudet vahvistua entisestään tai sitten tuo 0/100 pätee tässäkin.

        Kommentoikaa noususkorpparit....opin innolla lisää :)

        Kiitti kuulumisista Kuufani!

      • miettii tämä vesipeto

        Voinkos sulta kysyä kun olen saannut kuvan,että sulla nämä horoskoopit hansikkaassa aika hyvin,että kuinkas au veskari,nousuvaaka,kuuleij. ja au härkä,nousujouskari,kuuleij. sopisivat näiden merkkien osalta yhteen?
        Hauskaa ainakin on kaverina....
        kiitti jos ehdit/viitsit kommentoida.

      • härkä-nainen
        yksiVMNyksin kirjoitti:

        En näistä horoskoopeita tiiä hirveesti..Mut mulla on mars vesimiehessä ja oon huomannu paljon vesimiesmäisyyttä itsessäni..Se on aika hullu sekotus..Härkää ja vesimiestä.. Vesimiestä on se, että en pysty sitoutumaan.. Rakastun tulisesti ja uskon kohteen olevan jotain elämää suurempaa ja hienompaa..Niin kauan ku haastetta riittää illuusio pysyy..Elän kunnon pilvilinnassa ja uskon rakkauden tekevän musta onnellisen ja parantavan kaiken. Sit jos saan vastakaikua..alan miettimään et eihän hän olekaan kaikkea sitä mitä luulin..Ja ettei hän ehkä olekaan se paras mulle..Sit alkaa kauhee epävarmuus ja se saa mun härkä puolen ihan sekaisin. Pelkään menettäväni jotain sitoutumalla.En uskalla riskeerata.Mitä jos tuolla jossain on jotain paljon hienonpaa? Seurustelin skorpparin kanssa pari vuotta..Sit halusin härkämäisesti sitoutua ja "kosin"... Mä itkin ihan hulluna kun sanoin sen ääneen..Ahdisti niin saatanasti.Tuntu et annoin elämäni pois..No me vaihdettiin sormuksia.Mut vuoden päästä "tajusin" ettei hän ole sitä mitä halusin ja vaihdoin hänet kerta heitolla vesimieheen...Mutta nyt tämä vesimies teki mulle niin...Lähti... Nyt oon sit jälleen yksin... Hullua..Tiedän etten voi sitoutua,mut silti osa musta haluu sitä turvallisuutta... Siks mä rakastuinki tähän vesimieheen niin syvästi,koska suhde ei muuttunu missään vaiheessa sellaseks ahdistavaks..Se oli tosi vapaata..Häneen olisin voinut sitoutua.En sit tiedä mikä meni vikaan,mut mies lähti... :( Jäin ikävöimään..

      • Venusnainen:)
        härkä-nainen kirjoitti:

        tarkoittaa sitä että: miesihanteesi on vesimies. Siksi varmaan tunnet vetoa veskareihin. Jos olet lukenut tätä palstaa niin olet varmaan tehnyt joitakin johtopäätöksiä veskareista. Huhhuh, sulle kävi tosi köpelösti! Minä olisin kyllä valinnut sen skorpparin, mutta riippuu tietenkin sinun nousumerkistä, kuumerkistä ja ehkä venuksesta mikä olisi paras "match"...
        Lueppa tätä tekstiä alla, mitä se kertoo marsista vesimiehessä:

        TYÖELÄMÄ:
        Olet kaukonäköinen, ja sinulla on paljon kärkeviä, joskus jopa ärsyttäviä mielipiteitä. Tahdot ratkaista vanhoja ongelmia uudella tavalla ja saatat osoittaa siinä melkoista kekseliäisyyttä. Olet kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, ja epäoikeudenmukaisuus saa sinut usein järkyttymään. Tunnet eläväsi perinteisen elämäntavan äärirajoilla ja tunnet usein itsesi yksinäiseksi, vaikka sinulla onkin paljon ystäviä ja tuttavia. Ehkä kohtalonasi on jäädä ulkopuoliseksi. Jos haluat parantaa ihmissuhteitasi, sinun on yritettävä olla ärsyttämättä muita. Olet ehkä suvaitsevainen, mutta sinulla on taipumus esittää mielipiteesi provosoivasti. Pärjäät hyvin epäsovinnaisilla aloilla, joilla vaaditaan kokeilunhalua. Saatat menestyä yhteiskunnallisissa ja poliittisissa tehtävissä joko pienessä tai laajassa mitassa, tai olet ehkä kiinnostunut New Age -liikkeen toiminnasta.

        PRIVAATTI:

        Yksilöllisyys on sinulle erittäin tärkeä asia, ja voit joutua sen vuoksi nuorena ristiriitatilanteisiin perheesi tai yhteiskunnan kanssa. Et pidä siitä, että sinua komennellaan, sillä haluat itse löytää epäsovinnaisia ratkaisuja. Viihdyt muiden seurassa, mutta toisaalta tunnet olosi yksinäiseksi osittain siksi, että sinun on vaikea hyväksyä poroporvarillisia arvoja. Tulet hyvin toimeen ihmisten kanssa, joiden elinympäristö on täysin toisenlainen kuin omasi. Jos olet mies, asetat ehkä miesystäväsi ja harrastuksesi parisuhteen edelle, sillä et suostu alistumaan perinteisiin kaavoihin. Nautit yllättävistä suhteista, ja olet kokeilunhaluinen seksielämässä. Jos olet nainen, tunnet useimmiten vetoa epäsovinnaisiin miehiin - ehkä ulkomaalaisiin tai jotenkin ulkopuolisiin miehiin. Kummankin sukupuolen edustajat haluavat kokea yllättävän muutoksen jossain parisuhteen vaiheessa.

        Natsasko? Ja kyllä sinä löydät härkänaisena vielä monta, monta miestä itsellesi. Sympatisoin sinua silti, tuntemukset ovat täällä välillä aivan samat...;o)

      • Venusnainen:)
        miettii tämä vesipeto kirjoitti:

        Voinkos sulta kysyä kun olen saannut kuvan,että sulla nämä horoskoopit hansikkaassa aika hyvin,että kuinkas au veskari,nousuvaaka,kuuleij. ja au härkä,nousujouskari,kuuleij. sopisivat näiden merkkien osalta yhteen?
        Hauskaa ainakin on kaverina....
        kiitti jos ehdit/viitsit kommentoida.

        ja ihan äkkiä vain vastaisin että:

        aurinkojen yhteensovittaminen on haasteellista kuten olet varmaan lukenut pitkistä ritirimpsuistamme. Tämä nousuvaaka on yleensäkin aika ilmava yhdistelmä jolla nuo tunteet eivät niin määritä elämää. Eli huomattavasti kevyempi yhdistelmä kuin tuo härkä nousu jouskari, jossa on tunteenpalo ja ideologiaa ja taistelutahtoa kerrakseen - sitkeydestä puhumattakaan! Kummallakin on kuu leijonassa joten tunnetasolla ymmärrätte toisianne hyvin, ja siinä on ehkä vetovoiman syy....
        Toisaalta härkä tässä tapauksessa on todellinen esitaistelija siinä missä veskari visioi, härkä siis voisi parantaa maailmaa ihan ruohonjuuritasolla - sekin yhdistää teitä.
        Parisuhteena kuitenkin ei ihan paras "match", mutta tietenkin kun en tiedä koko karttojanne niin...

        Odotellaan "minä hullu"-nikkiä lomilta niin hän saattaa valaista lisää asiaa. Synastria on minullakin jotenkin hanskassa, ja ohjelmakin on, mutta tämä tuli ihan "sombreerosta" nopeasti....

        Kerro miten natsasi....?

      • härkä nainen
        Venusnainen:) kirjoitti:

        tarkoittaa sitä että: miesihanteesi on vesimies. Siksi varmaan tunnet vetoa veskareihin. Jos olet lukenut tätä palstaa niin olet varmaan tehnyt joitakin johtopäätöksiä veskareista. Huhhuh, sulle kävi tosi köpelösti! Minä olisin kyllä valinnut sen skorpparin, mutta riippuu tietenkin sinun nousumerkistä, kuumerkistä ja ehkä venuksesta mikä olisi paras "match"...
        Lueppa tätä tekstiä alla, mitä se kertoo marsista vesimiehessä:

        TYÖELÄMÄ:
        Olet kaukonäköinen, ja sinulla on paljon kärkeviä, joskus jopa ärsyttäviä mielipiteitä. Tahdot ratkaista vanhoja ongelmia uudella tavalla ja saatat osoittaa siinä melkoista kekseliäisyyttä. Olet kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, ja epäoikeudenmukaisuus saa sinut usein järkyttymään. Tunnet eläväsi perinteisen elämäntavan äärirajoilla ja tunnet usein itsesi yksinäiseksi, vaikka sinulla onkin paljon ystäviä ja tuttavia. Ehkä kohtalonasi on jäädä ulkopuoliseksi. Jos haluat parantaa ihmissuhteitasi, sinun on yritettävä olla ärsyttämättä muita. Olet ehkä suvaitsevainen, mutta sinulla on taipumus esittää mielipiteesi provosoivasti. Pärjäät hyvin epäsovinnaisilla aloilla, joilla vaaditaan kokeilunhalua. Saatat menestyä yhteiskunnallisissa ja poliittisissa tehtävissä joko pienessä tai laajassa mitassa, tai olet ehkä kiinnostunut New Age -liikkeen toiminnasta.

        PRIVAATTI:

        Yksilöllisyys on sinulle erittäin tärkeä asia, ja voit joutua sen vuoksi nuorena ristiriitatilanteisiin perheesi tai yhteiskunnan kanssa. Et pidä siitä, että sinua komennellaan, sillä haluat itse löytää epäsovinnaisia ratkaisuja. Viihdyt muiden seurassa, mutta toisaalta tunnet olosi yksinäiseksi osittain siksi, että sinun on vaikea hyväksyä poroporvarillisia arvoja. Tulet hyvin toimeen ihmisten kanssa, joiden elinympäristö on täysin toisenlainen kuin omasi. Jos olet mies, asetat ehkä miesystäväsi ja harrastuksesi parisuhteen edelle, sillä et suostu alistumaan perinteisiin kaavoihin. Nautit yllättävistä suhteista, ja olet kokeilunhaluinen seksielämässä. Jos olet nainen, tunnet useimmiten vetoa epäsovinnaisiin miehiin - ehkä ulkomaalaisiin tai jotenkin ulkopuolisiin miehiin. Kummankin sukupuolen edustajat haluavat kokea yllättävän muutoksen jossain parisuhteen vaiheessa.

        Natsasko? Ja kyllä sinä löydät härkänaisena vielä monta, monta miestä itsellesi. Sympatisoin sinua silti, tuntemukset ovat täällä välillä aivan samat...;o)

        Natsas todellakin! :) Siitä skorppari jutusta..Se oli liian sellasta kaavoihinkangistunutta... tapeltiin ihan älyttömästi.Ei me pidetty sitä pahana :) pieni tappelu piristää päivän..Kaikki tuttavat oli kauhuissaan et miten voidaan tapella niin paljon jne..mut ei se meitä häirinny..Jossain vaiheessa aloin sitten epäillä omia tunteitani ja tän skorpparin tunteita ja se aiheutti ahdistusta..Joten vaihdoin maisemaa..(mikä ei kyllä ole mun tapaistani!!mulla oli kriisi itseni ja elämäni kanssa...)Se kyllä pelotti hirveesti,mutta en todellakaan kadu..Vaikka nyt sitten olenkin taas yksin..Mutta ei se haittaa..
        Oon huomannu et mulla on jokin ihmeellinen vesimies-tutka!! :) Ihan tosi! Tunnen aivan omalaatusta vetoa vesimiehiin! Kiinnostun ensi näkemällä..Vastaan tulevan veskarin ei tarvii edes sanoa mitään..Ja mä olen jo ihan viety...Oon kokenu sen monta kertaa..Ja niinhän se oli tän viimesenkin kanssa..Kun näin sen olin varma että tuon haluan.Harmi vain etten sitten saanut... :( Mutta ei vesimiestä voi koskaan "saada"..Voi vaan yrittää ottaa kaiken irti hetkistä joita voi tuon menevän miehen kanssa viettää..Joka treffien jälkeen saa sydän syrjällään miettiä että tapaakohan tuota ihanaa miestä enää ikinä...Mulla on kumminki sellanen outo,vahva tunne et ehkä me vielä palataan yhteen...?? Oon nyt kuitenkin yrittäny unohtaa ja siirtyä eteenpäin..Mut en vaan saa häntä mielestäni..Kaikki muistuttaa hänestä eikä kukaan ole niin kuin hän... :(

      • Vesinainen
        härkä nainen kirjoitti:

        Mulla on päinvastoin.
        Härkämiehet vetää puoleensa ja viimeisin härkä lähti karkuteille ja mulle jäi vahva tunne siitä,että meidän aika on myöhemmin.Mistäköhän tuo tunne tulee?
        Kun "erosimme",en surrut,itkenyt vaan olin ja olen edelleen rauhallinen ja varma siitä,että nyt tarvittiin vain aikalisä.:)

      • kysyjä,,,
        Venusnainen:) kirjoitti:

        ja ihan äkkiä vain vastaisin että:

        aurinkojen yhteensovittaminen on haasteellista kuten olet varmaan lukenut pitkistä ritirimpsuistamme. Tämä nousuvaaka on yleensäkin aika ilmava yhdistelmä jolla nuo tunteet eivät niin määritä elämää. Eli huomattavasti kevyempi yhdistelmä kuin tuo härkä nousu jouskari, jossa on tunteenpalo ja ideologiaa ja taistelutahtoa kerrakseen - sitkeydestä puhumattakaan! Kummallakin on kuu leijonassa joten tunnetasolla ymmärrätte toisianne hyvin, ja siinä on ehkä vetovoiman syy....
        Toisaalta härkä tässä tapauksessa on todellinen esitaistelija siinä missä veskari visioi, härkä siis voisi parantaa maailmaa ihan ruohonjuuritasolla - sekin yhdistää teitä.
        Parisuhteena kuitenkin ei ihan paras "match", mutta tietenkin kun en tiedä koko karttojanne niin...

        Odotellaan "minä hullu"-nikkiä lomilta niin hän saattaa valaista lisää asiaa. Synastria on minullakin jotenkin hanskassa, ja ohjelmakin on, mutta tämä tuli ihan "sombreerosta" nopeasti....

        Kerro miten natsasi....?

        Meillä on sillain,että minä vaakanousuisena olen hyvin tunteellinen ja romanttinen.Tämä härkä-jouskari on vähän sellainen tunteidensa piilottelija mutta kirjoittaa niistä kyllä avoimesti.Pienessä humalassa puhuu kyllä mutta kuka ei.:)
        Välillämme on sähköä ja olemme molemmat sen huomanneet.Joskus leikkimielessä olemme suudelleet ja se oli järisyttävää.Olimme molemmat aivan hämmentyneitä siitä kuinka välillämme roihahti mutta olemme pysyneet ystävinä "järkisyistä" eli olemme niin hyvät ystävät ettemme halua pilata sitä.:)
        Kieltämättä tilanne on kammottava kun molemmat ajattelevat muutakin ja nimenomaan sen suudelman jälkeen.Hän sanoi,ettei ole koskaan kokenut yhdestä suudelmasta sellaisia intohimoisia tunteita.:)Enpä kyllä minäkään.
        no,jokatapauksessa kavereita ollaan ja vietetään yhdessä aikaa toisinaan ja pidetään paljon yhteyttä.
        Olisi niiin helppoa langeta..;)

      • kysyjä,,,
        kysyjä,,, kirjoitti:

        Huumorintaju meillä on aivan loistavasti yhteen menevä,hiljaista hetkeä ei tule ja naurua riittää.Ajatusmaailma samanlainen ja mielipiteet usein samat.:)

        ja Rytkönen on pitkä!!

        Herran jestas, jos synkkaa niin: go for it baby!!! Tietämättä teidän karttojanne tarkemmin jokin yhdistävä tekijä teillä täytyy olla. Ja ystävyys on todella hyvä pohja alkaa romanssi - mielestäni ihan paras!!!! Hyvää ystävyyttä ei voi pilata kun huonolla pa......;)......

        Hopi hopi nyt!

      • tuomas

        Tee itsellesi yksinkertainen kysymys:Mikä vika hänessä on?

      • kuufani
        Venusnainen:) kirjoitti:

        ja Rytkönen on pitkä!!

        Herran jestas, jos synkkaa niin: go for it baby!!! Tietämättä teidän karttojanne tarkemmin jokin yhdistävä tekijä teillä täytyy olla. Ja ystävyys on todella hyvä pohja alkaa romanssi - mielestäni ihan paras!!!! Hyvää ystävyyttä ei voi pilata kun huonolla pa......;)......

        Hopi hopi nyt!

        Ensiksi terveisiä sulle, venusnainen! On mukava olla taas mukana arjessa.- hop hop ja "äksöniä on saatava tähän olemisen ällöttävään harmoniaan". Ja mitäänhän ei kadu paitsi nuorena naimistaan. Ei vaan taisi olla toisinpäin. Ja kyllä nykänen on oikeassa: elämä on ihmisen parasta aikaa.

      • tsempistä:)
        Venusnainen:) kirjoitti:

        ja Rytkönen on pitkä!!

        Herran jestas, jos synkkaa niin: go for it baby!!! Tietämättä teidän karttojanne tarkemmin jokin yhdistävä tekijä teillä täytyy olla. Ja ystävyys on todella hyvä pohja alkaa romanssi - mielestäni ihan paras!!!! Hyvää ystävyyttä ei voi pilata kun huonolla pa......;)......

        Hopi hopi nyt!

        Mutta,mutta,,,kun tunnen tämän härän hyvin ja on usein puhunut siitä,että miettii mikä kumma saa hänet innostumaan ja äkkiä naps ja hänen mielenkiintonsa on mennyt naisiin.Itse olen yli varovainen jne.:)
        En halua ja haluan,you know.:)
        Katsotaan nyt jos tilaisuus eteen tulee ja molemmat siihen hyppää,niin sitten.;)
        Kiitos ihanan innokkaasta viestistä!!

        tuossa joku mietti mitä vikaa tässä härässä on?EI niin mitään.:)

        Torstai on toivoa täynnä ja lumet sulaa.Jee.:)

      • härkiin
        Venusnainen:) kirjoitti:

        on tämä minun veskarinikin...

        Siksi varmaan hän tuntee vetoa minuun koska olen härkä eli nousun polariteetti. Aika yleinen vetovoimatekijä...

        Minä henkilökohtaisesti olen aina pitänyt noususkorppareista ja suuret rakkautenikin löytyvät siltä osastolta. En vain ole kovinkaan monta veskaria skorppari nousulla tavannut mutta se tekee kyllä melkoisen jännitteen kun on noin tunnemerkki päällä. Jos jotai olen yleensäkin noususkorppareista oppinut heillä on yleensä melko vaiheikas elämä johon kuuluu paljon nopeita alkuja ja loppuja. Lapsuus voi olla aika vaikea (ulkoisilta olosuhteiltaan) mutta toisaalta skorppari nousuna on onneksi aika lailla vahvuutta heijastava juttu. Yksi hankaluus on sitten se seksiosasto, perinteisesti on ongelmia sillä osastolla vaikka yleensä luullaan että skope on varsinainen peto. Mutta tuossa seksiasiassa on joko 0 tai 100: todellinen seksipeto tai impotenttius/frigiditeetti. Kun skorppari on veskarin päällä voivat seksipoikkeavuudet vahvistua entisestään tai sitten tuo 0/100 pätee tässäkin.

        Kommentoikaa noususkorpparit....opin innolla lisää :)

        Kiitti kuulumisista Kuufani!

        se on tuskallista myös..
        Itselläni kun tuo skorppari nousevana, rapu kuussa ja härkä laskevana niin.. ilmankos elämä on kuin sitkeä kiisseli välillä, vaikken näiden vaikutuksista paljon ymmärräkään :) Sen olen huomanut että nopeita alkuja ja loppuja tosiaan löytyy, asiassa kuin asiassa.

        Ei mitään havaintoa, millainen kumppani sitten lopultakin sopisi, osaisitko sanoa? Härät ja neitsyet jostain kumman syystä vetävät vastustamattomasti puoleensa..
        Ja kyllä, olen varsinainen peto, mutta poikkeava en ainakaan tietääkseni ;)

    • Elenizzz

      Miten voin selittää tämän; rakastan hulluna kun hän on poissa ja kun hän tulee luokseni toivon että hän olisi poissa, jotta voisin rakastaa häntä hulluna?

      • Akilla

        Komppaan edellistä.

        Olen nyt sotkeutunut skorpionimieheen ja haluan häntä aina eniten silloin kun hän ei ole paikalla. Sitten kun hän on vieressä, mietin miksei hän jo mene. Todella haluaisin hänen vain olevan siinä ja asettavan riehuvat tunteeni paikalleen. Mutta näin ei kai koskaan käy.. =(

    • erikoinen

      Voihan se ollakin melko hullua. Tietynlaista kaavaa ei ole. Itse tämän hetkisessä suhteessani koen kyllästymistä ja jonkinasteista puutumista, mutta en osaa lähteäkään. Toisaalta rakastan, mutta voisin myös ihastua johonkin toiseen, ehkä myös lähteä jos löytäisin jotain muuta. Ennen kaikkea pelaan varman päälle.

    • Venusnainen ;o)

      menee niinkuin arvelinkin. Veskari oli vieraanani mutta intohimo ei enää sytättynytkään minua joten tunne latistui olemattomiin välillämme. Jopa niin että en ole enää pitänyt yhteyttä häneen enkä vastaa yhteydenottopyyntöihin. "Sydämeni osuman sai..." sanotaan laulussakin ja kyllä jos kohdellaan näin kuka tahansa kylmettyy. Mukavaa asiassa on että hänen avullaan opin viimein olla antamatta kohdella itseäni paskamaisesti. Ja ekaa kertaa se toimi ihan syvältä sisältä käsin enkä väkisin yrittänyt "muuttua" mieleisekseen...

      Hienoa, hyvä minä!!! Kiitos veskarille, joka varmasti nyt avaa oman keskustelun tonne härkä-osastolle teemalla "paskamaiset härät"....;o)

      Hyvä minä, hyvä naiset ja varsinkin hyvä kaikki lukijat ja kirjoittajat!!! Tarina saattaa jatkua veskarin osalta vielä mutta minä lopetin sen jo sydämessäni joten päätän omalta osaltani tämän keskustelun sanoihin:
      MIEHISTÄ IHMINEN OPPII!!!!

    • anntpp
    • Rapumiestä.

      Mars leijonassa, historiaa ja ms.

    • vesimiehellä täysi kannu

      jo paljon aiheesta jutelleet, enkä jaksa kahlata, onko joku jo ajatukseni sinne heittänyt, mutta ajatelmiani nyt sitten heitän toisenlaiselta näkökannalta. Eli ei seksiä ennen rakkautta.

      Mennään siis elämämme alkuun, paluun teemme, tai sisimpämme lähteille. ja mitä sielä tai ketä sielä asustaa todella? Mitä se sisäinen lapsi todella haluaa? Haluaako se heti seksiä vai ovatko sen tarpeet kuitenkin toisenlaiset ja piilossa itseltämme? Kun suhdetta rakentaisi niillä todellisilla sisimmän tarpeilla saisiko siitä seksistäkin toisenlaisen mielikuvan itselleen?

      Nuoren tytönhän oletetaan menevän ennen seksiä naimisiin ja mikä siinä onkaan takana. Ne sisäisen lapsen tärkeimmät tarpeet saada eetteriin.

      Miksi sitten aikuinen niin usein voi unohtaa tai olla koskaan löytämättäkään omia tärkeitä tarpeita ja niiden täyttymistä? Mitä ne sitten kenellekin sattuvat olemaan. Liian aikainen seksi voi edelleenkin tämä tarpeet polkea unohduksiin maahan siten jotta niitä ei itse löydäkään.

      Se jokin joka sitoo toisia itseensä on itsessä oleva täyttymätön voima, voit valita vetäväsi kokonaista armeijaa perässäsi tai sitten selvittää ajatuksella yksi tapaus.

      Vaihtoehtona joka on itselle lohdullisempaa on vetää luokseen heitä ilman seksiä, siitä huolimatta heidät olet itseesi sitonut. ja mitä sitten saattaa tapahtuakaan, oletkin luomassa pitävämpää ihmissuhdetta elinikäistä ystävyyttä. Juuri sitä jota olet kenties vältellyt aiemman elämäsi, miksi sitä pelkäät? Mitkä ovat olleet esteet pysyvyydelle? Mikä peloistasi on estänyt sinua pääsemään eteenpäin? Kun on ilman seksiä suhde niin annat sille uudenlaisen mahdollisuuden edetä uudenlaisiin tuuliin.

      itselläni nämä ilman seksiä suhteet pari niistä on etenemässä todella syvään ystävyyteen,sillä seksiä ei luonnollisesti ole ollut heidän kumppaneistaan johtuen.
      Vaan mitäpä neito tekee miehellä joka haluaisi vain seksiä hänen kanssaan eikä antaa mitään sen enempää?

      Toisen heistä vaimo on sangen nuorella iällä muuttunut psyykkisistä syistä vanhukseksi joka ei enää halua seksiä, silti heillä on hyvä liitto. Toinen ei haluaisi viedä minua minnekään jossa tyttöystävän kaverit minut näkisivät,silti vuodesta toiseen hänellä on olo jotta jotain on jäänyt kesken. Seksiä hän on vain tarjonnut, nyt kelpaa jo silkka ystävyys ja on jo ymmärrys jotta ystävyys olisikin se tärkeämpi keskeneräinen asia.

      Näinkin siis voi itseään eteenpäin asioissa kasvattaa, ystävä toistaan kasvattaen niissä asioissa jotka toisella keskeneräistä on. Vain yhteisymmärryksessä voi kasvaa jotain enemmän. Toisen huomioimisesta,se ei aina ole pelkästään seksiin sidonnaista vaan uskoa ja luottamusta toiseen ihmiseen.

    • Veskarinainen :)

      kantaa korteni kekoon ja kirjoittaa myös mutta kun juuri tuli mieleeni, että miten se saturnuksen rengas pysyy siinä saturnuksen ympärillä, ehkä se on sumua mutta millaista sumua......kauheasti mietittävää.
      Haluan kyllä vielä miettiä ja harkita tuotakin mistä täällä keskustellaan.
      Mutta ensin tärkeämmät ja sitten nämä tunnepuolet :)

    • Vesimiesnainenmyös

      ettei vika ole juuri sinussa ja sinun härkäpäisyydessäsi

    • vesmes

      Tervepäiset älkää vaivautukaa. Tulette pettymään kuitenkin...

    • pohdinta vesimiehen rakkauselämästä. En jaksanut lukea. Mutta kerropa mulle yks juttu. Missä kohtaa rakkaudessa ei ole hulluutta?

      • MyösVeskariNainen

        Huh ei ole helppoa tämänkään vesimiesnaisen rakkauskuviot. Jos vesimiestä sanotaan tyypillisesti yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneeksi, niin näissä suhteissa osuu kohdallani nappiin: olen kiinnostunut politiikasta, yhteiskunnasta ja psykologiasta, ja pohdiskelen maailmanparannusjuttuja jatkuvasti itsekseni tai kavereitten kanssa. Lisäksi olen tottakai vannoutunut feministi, koska eihän tässä nyt perinteisen naisen muottiin voi mahtua.

        Rakkauselämäni on luonnollisesti ollut yhtä kaaosta. Ihastun helposti ja voimakkaasti ja juoksen silmät kiinni täysillä metsään. Sitten avaan silmät että ohoh mihin sotkuun sitä tulikaan itsensä taas laitettua, ja alan vetää takapakkia.

        Paras suhteeni tähän mennessä oli 19-20-vuotiaana vuoden mittainen seurustelu härkämiehen kanssa. Seksi toimi ja toverillisuus. Toisaalta intohimo rapisi ja lopulta todellinen keskusteluyhteys oli heikohko, koska hänen mielensä oli paljon yksinkertaisempi ja terveempi kuin minun. Olin pettynyt kun härkämies ei tajunnut kaikkia hourailujani, vaikka toisaalta nyttemmin tuntuu että tällaisen tervejärkisen miehen ehkä nimenomaan tarvitsisin. Ja hänhän siis jätti minut, varmaan ei kestänyt kun olin niin hullu, ja hyväksyin homman, sillä olisi ollut täysin vastoin periaatteitani pakottaa joku olemaan kanssani.

        Sittemmin sinkkuilin ahkerasti kunnes 21-22-vuotiaana seurustelin runsaan vuoden suhteen, tälläkertaa neitsyen kanssa. Tämä suhde oli katastrofaalinen. Neitsytmies oli sairaalloisen mustasukkainen ja neuroottinen, lakkasin tapaamasta omia ystäviäni ja yritin turhautuneena mukautua hänen maailmaansa. Lopputulos: yritin 1,5v kestäneestä suhteestamme viimeiset puolivuotta jättää häntä, mikä oli vaikeaa, kun kokoajan itki että älä' jätä, älä jätä. Lopulta sain kuitenkin jätettyä ja antauduin tyytyväisenä elämään jossa hengaillaan kavereitten kanssa, ilman miestä.

        Sittemmin minulla oli rapumies vähän aikaa, johon kyllästyin nopeasti (jo 3kk:ssa) ja sain jätettyä. Ja sen jälkeen melko toimiva suhde toisen vesimiehen kanssa. Tämä suhde oli toisinaan riitaisa mutta toisaalta ystävyys, juttelu ja seksi toimi. Suhde tapahtui vaihdossa ollessani ja on tällähetkellä suht mahdoton välimatkan takia.

        Nyttemmin olen tutustunut scorpparimieheen, jonka kanssa suhde meni näin: mentiin leffaan yhdessä, josta menin heille yöksi, josta lähtien hengattiin suoraan kuukausi kokoajan kimpassa. Todellinen pikasuhde, nyt alkaa jo kummaltakin tunteet kuolemaan kun tuhlattiin niin nopeassa ajassa niin paljon intohimoa... Toisaalta tämä scorppari-juttu on hankala senkin takia, että noin kaksi viikkoa sitten (kun hänen pahin ihastus oli laantunut) hän ilmoitti että tykkää hengailla kanssani ja seksistä mutta meillä ei voi olla sen vakavampaa suhdetta keskenämme. Ja tästä ihme touhusta johtuen olen itse alkanut suhtautua häneen viimeisen viikon aikaan kylmästi ja vihamielisesti, ei melkein tekisi mieli enää edes nähdä, mutta nyt hän soittelee ja kyselee että tule sinne ja voiko tulla teille yöksi. En tiedä miten suhtautua, toisaalta tykkään tunnetasolla aika paljonkin tästä scorpparista (jolla sivumennensanoen on melko paljon mielenterveysongelmia, enkä ole ihan terve itsekään) mutta toisaalta mietin että saatanan hullu, en kyllä tapaa sitä enää ikinä. Eli ristiriitaiset on fiilikset :D. Pitäisköhän vaan palata sen ulkomailla asuvan veskarin luo.

    • Vesis

      Toivottavasti näinkin kauan aikaa sitten aloitettu keskustelu eläisi vielä täällä.

      Kiitos Venus-nainen ja Akilla noista alun kommenteistanne, saivat minut vielä paremmin tajuamaan, kuinka paljon horoskooppimerkkini Vesimies minussa vaikuttaakin. Aivan samankaltaisia ajatuksia on oma elämäni minussa herättänyt, samantapaista kritiikkiä itseäni kohtaan. Mutta ainakin tiedostan sen nykyään, miten erikoinen saatan seurustelukumppanina olla; Mitkä ovat niitä asioita minussa, jotka itsekkyydessään ja erilaisuudessaan saattavat aiheuttaa ongelmia rakkaan kanssa ja loukata häntä, vaikken sitä aikoinaan tullut ollenkaan huomanneeksi ja ajatelleeksi.

      Se, että olen vesimies (olen nainen), näkyy ja tuntuu minussa siten, että olen mitä hyväsydämisin ihminen, mutta jo lapsesta lähtien olen ollut mitä vahvin aatteiltani. Tärkeintä minulle on olla mahdollisimman hyvä muille (mikä itseni kohdalla on näyttäytynyt monenlaisen itseensä kohdistuvan väärinkohtelun kestämisenä rakkauden nimissä, mitä yritän nyt viisastuneena välttää) ja elää rakkaus suurimpana innoittajanani, mutta samalla olla aina uskollisesti ja vankkumattomasti oma itsensä, mikä näkyy etenkin instituutioissa eriasteisena kapinallisuutena. Tämä sama "kapinallisuus", erilaisuus, herkkyys ja syvällisyys, boheemiuus talous ja materiaalikeskeisessä maailmassa taitaa olla samanaikaisesti se vesimiehen kiinnostavuus ja haaste, mitä seurustelukumppanit hänessä näkevät. Vesimies on niin aukottomasti se, millainen on, erilainen ja outo itsensä, että se voi näyttäytyä monelle kumppanille itsekkyytenä, jopa loukatakin häntä, vaikka omasta puolestani voin kertoa, etten ollut aikoinaan tullut edes ajatelleeksi, että käyttäytymiseni olisi ollut jotenkin loukkaavaa toista kohtaan. Nykyään tiedostan, että minun on muistettava, ettei se riitä, kuinka vahvasti ja yliluonnollisen rajattomasti rakastaisin jotakuta, vaan minun täytyy myös miettiä mitä viestitän kumppanilleni teoillani, puheillani ja etenkin tekemättä ja puhumatta jättämisellä.

      Mutta joo, itsellä ollut sama pelko siitä, että löytääkö koskaan sitä oikeaa, kun tuntuu ettei itselleen ns. kelpaa kukaan, vaikka ihailisi jotakuta ja tuntisi vetoa, ei se riitä, täytyy olla sitä, mistä saduissa kerrotaan. Mutta koen, että tuon nirsouden rinnalla olen myös vahvojen sydänsurujen ansiosta alkanut tiedostamaan omaa miesihannettani, sitä, millainen se on ollut, ja millainen se on nykyään; erilainen. Vesimies on aatteellisuudestaan huolimatta myös maailmanihminen ja avarakatseinen, ja kuten muillekin, voi hänkin tehdä virheitä. Luova vesimies kohtaa jonkun itseään muistuttavan mutta niin erilaisen ihmisen, josta tulee muusa ja ensirakkaus, rakkaus roihahtaa tämän mysteerisen hahmon muodossa, mutta monen vuoden jälkeen voi vesimies tajutakin olleensa täysin mielikuvituksensa lumoissa, että kyseessä onkin ollut täysin hänen luonteelleen sopimaton henkilö.

      Vesimiehenä en siedä arkea, tasaisuutta, taantumaa...elämä on ihmeellistä koko ajan, eikä se ole aina helppoa, joten toivottavasti tätä tekstiä ei väärinymmärretä vesimiehen kehumiseksi. Kun vesimiehellä on joku, joka hyväksyy hänen itsenäisyyden tarpeensa, ollaan jo oikeilla vesillä. Mutta tämä itsenäisyyden tarve ei missään nimessä peitä sitä välillä epärealistiseltakin tuntuvaa rakkauden ja rakastamisen tarvetta, jota vesimies tuntee toisen ihmisen suhteen.

      Olen iloinen, että se ihminen, jonka haluan nyt rinnalleni, on sellainen, josta ystävätkin saattasivat ajatella, että hän sopii minulle :D Ja hän on aivan erilainen kuin aiempi rakkauteni. Ainut, mikä heitä yhdistää, on karismaattisuus, vahvat mielipiteet ja intohimoisuus. Tämä nykyinen on taiteellinen ja enemmän ulospäinsuuntautunut (mutta muuten oma persoonansa, ei kokonaan peilikuvani) kuten minäkin, edellinen oli tieteellinen ja sulkeutunut, johon silti henkisesti samastuin.

      • oinas friidu

        Kerroit tässä ihan mun elämästäni..... Olen aurinko oinas, ja ihmetelyt käytöstäni aina, se ei oikein sovi oinaan piiriin. Mutta nyt tiedän, kun sain slville, että sisällä velloo kuu, venus ja mars vesimiehessä!! Läheisissä suhteissa olen siis kuin vesimies.

        Niinpä, mistä sen yliluonnollisen romanttisuuden perikuvan löytäisi?? Jolla on omai mielipiteitä, mutta silti myös ihannoi mun mielipiteitä?

        Mulla on nyt just tää "Itseään muistuttava, mutta erilainen ihminen, joka toimii muusana". Leijona tyyppi. Hän kai arvostaa mua, mutta kuitenkin on liian negatiivinen ja arvotelee mun korkealentoisia mielipiteitäni. Mun pitää saada heitellä niitä rauhassa ilmen kenenkään sättimistä. Osaan kyllä sättiä itseäni jos tarve vaatii. Tarvitsen hyvää flowta ja eteenpäin menemistä.
        Tämä juttu ei ehkä kestä, mutta se oli kai luotukin väliaikaiseksi.

    • veskarinainen

      kyllä tulee mieleen, että et vain ollut Se Oikea. muista vesimiehistä en tiedä, mutta itse testailen pitkänkin aikaa, että toimiiko jokin juttu. yleensä se ei silloin toimi, jos peräännyn, mutta joskus voin toki myös testata, että onko toinen oikeasti kiinnostunut, vai lopahtaako vastapuolen kiinnostus jos alan pakittamaan. mutta sitten jos rakastun, niin se tapahtuu salamannopeasti, siinä ei sitten enää ehdi sanomaan mitään, vaan se on menoa, eikä toiselle osapuolelle jää epäselväksi tunteeni..

      • Vesis

        Joo, rakastumisen suhteen itsellä aivan sama. Silloin erittäin harvoin kun se roihahtaa, siihen tarvitaan vaan hetki, joka ei vaadi välttämättä mitään muuta kuin sen ihmisen ilmestymisen johonkin lähelle, jolloin tuntuu, että jotain ympärillä on muuttunut. Että jotain ns. outoa on tekeillä ja sitten ymmärtää, että se johtuu sen tietyn ihmisen läsnäolosta/karismasta. Että sen aistii sen ihmisen sisimmän, auran, vaikkei olisi vielä edes silmiin katsonut tai sitten kohtaa sen katseen jolloin kohtaa samalla sielunveljensä :D Että se ihminen on jotenkin hirveän lähellä, että tuntuu kuin oltais "samassa paatissa", samaa heimoa tj. :D >> Naurua, koska yllätyin itsekin että noin överi tapa kuvata se tilanne on vaan lähimpänä totuutta. Hups taisin juuri vahvistaa kuvaa friikkivesimiehestä entisestään...

      • veskarinainen
        Vesis kirjoitti:

        no tuota, juuri noin minäkin kuvailisin tuota tunnetta, sen vain tietää :D vesimiehillä taitaa olla ns kuudes aisti :D

      • oinas-veskari friidu
        Vesis kirjoitti:

        Joo, rakastumisen suhteen itsellä aivan sama. Silloin erittäin harvoin kun se roihahtaa, siihen tarvitaan vaan hetki, joka ei vaadi välttämättä mitään muuta kuin sen ihmisen ilmestymisen johonkin lähelle, jolloin tuntuu, että jotain ympärillä on muuttunut. Että jotain ns. outoa on tekeillä ja sitten ymmärtää, että se johtuu sen tietyn ihmisen läsnäolosta/karismasta. Että sen aistii sen ihmisen sisimmän, auran, vaikkei olisi vielä edes silmiin katsonut tai sitten kohtaa sen katseen jolloin kohtaa samalla sielunveljensä :D Että se ihminen on jotenkin hirveän lähellä, että tuntuu kuin oltais "samassa paatissa", samaa heimoa tj. :D >> Naurua, koska yllätyin itsekin että noin överi tapa kuvata se tilanne on vaan lähimpänä totuutta. Hups taisin juuri vahvistaa kuvaa friikkivesimiehestä entisestään...

        Hahhaa! Naulan kantaan. Ei Yhtään överisti.

        Sitten kun se ihminen on vierellä ja sen vain aistii ja niin edelleen....

        Mutta ikinä en ole vielä saanut tätä tällaista ihmistä itselleni. Tarvitsen sen ihme ajan jona punnitsen kiintymystäni. "Oliko tää ihan oikeaa, vai sittenkin hetkellinen tunteen puuska."
        Ei ne leijona/vesimies/jousimies/kaksos miehet jaksa odottaa. Ne on ainoita jotka oikeesti kiinnostuu musta, mutta eivät viitsi venailla sitä, että ehkä joku päivä tajuan hänen olevan se oikea. :D
        Kun mä saan päätöksen tehtyä, niin niillä on jo käsipuolessa joku tavallinen muija joka miellyttää niitä ja jonka kanssa tulee riitaa. Mut se joku suostu ottamaan ne heti.

    • Raputyttönen

      En tiedä lukeeko tätä enää kukaan, mutta täytyy vaan kirjoittaa omasta jutustani. Olen itse aurinkomerkiltäni rapu mutta tunteiltani vesimies ja tunnistan molemmista merkeistä piirteitä itsestäni ja se aiheuttaa kyllä välillä suurta ristiriitaa... Naispuolinen hlö siis olen.
      Ongelmani on se, että vähän aika sitten tajusin, et mulla on tunteita yhtä tyyppiä kohtaan ja etenkin viime aikoina luulen et on johtunut erityisesti siitä et en oo saanut ukuttua kunnolla, enkä syötyä ja muutenkin levoton/ahdistunut/ikävä olo koko ajan. No, voi johtua vähän muistakin tekijöistä mut varmaan tuostakin. Nyt kuitenkin pelottaa koska kyseessä suorastaan henkeen ja vereen oleva pelimies ja uskoisin että on kalat, vaikuttaa siltä. Ja jos olette lukeneet kalamiehistä niin auta armias niitä, niistä ei ikinä tiedä milloin ovat vikittelemässä jotain tyttöä, fiilikset vaihtuu niin tiuhaan ettei kissaa ehdi sanoa jne. Eli hyvin epäluotettava tapaus kyseessä. Olisin todella, todella kiitollinen jos joku osaisi neuvoa mitä tehdä tämän asian kanssa, välillä tuntuu että tulen ihan hulluksi, en pyst keskittymään juuri mihinkään muuhun. Saakeli, ei ollu mitään hajua et tää johtais tällaiseen... Nyt vaan haluaisin tiukasti eroon tästä jotenkin, joten... APUA! Oon miettinyt mennäkö terapiaan, noussut tässä samalla juttuja omista vanhemmista jotka nous pintaan kun erosin mut en oo koskaan täysin käsitellyt niitä tässä oon suuntaamassa omaa elämääni ehkä aika paljonkin uusille urille, joten siinäkin olis juttelun aihetta. Mut niin toi ns. ihastusjuttu on semmonen et on aivan hullut pelot et mulle käy jotain tosi pahaa tossa ja viimeisin ero on erittäin hyvin mielessä ja siinäkin kävin oikeastaan niin pohjalla kuin mahdollista. En haluais kokea samaa mieluiten ikinä. se tyyppi on luultavasti loppujen lopuksi ihan liian erilainen et ei tulis mitään, kunhan taas oon päässäni kuvitellut vaikka mitä... Helvetti tätä päätä, ahdistaa välillä toden teolla kun pää vaan miettii kaikenlaista eikä saa melkeinpä koskaan siltä rauhaa, huoh... Vinkkejä otetaan vastaan, miten tunteet kuoletetaan ja pääsen tästä jutusta mahdollisimman kuiville. Tai kai se tästä vähintään ajan kanssa... (??)

      Btw, en tiedä onko tää tyypillistä veskaria vai joku suomalainen piirre mut en meinaa mennä lääkäriin tai edes pyytää apua ennen kuin tuntuu et oon ihan kuoleman kielissä, itse pitää selvitä vaikka melkein henki menis :p. Ei oo kyl yhtään hyvä juttu.

    • vesimies69

      Pakko kommentoida tähän jotain kun harvoin tulee naurettua niin makeasti kuin luin tuon ekan tekstin. Olen siis vesimies mies ja en kyllä usko/uskonut horoskooppeihin pätkääkään ennekuin luin tuon oman merkkini ominaisuudet. Lisäksi nuo alun kuvaukset kyllä osuu, aika tavalla muhun. Ihan kuin olisin ollut joku noista osapuolista... huh. Tosin en roiku kenenkään entisen perässä, mutta ajattelen niitä aika usein. ...

      Kauheaa kun ei haluaisi koskaan oikeasti loukata ketään, mutta kun keskittyy niin miltei kenen tahansa saa... Ihme juttu. Enkä ole kyllä yhtään pelimies, enkä pokaaja, enkä pidä yhtään mistään suhdepeleistä... mutta jotenkin sitä tietää mitä toinen haluaisi kuulla ja sanoo juuri päinvastaista, ihan suoraan päin naamaa ja kai se joihinkin vetoaa... ? Hyvänä puolena on että parisuhteessa, en ainakaan itse, koskaan petä kumppaniani.

      "Mutta mistä johtuu se perääntymisvaihe ja itsetutkiskelu/rankaisu???"

      En tiedä mistä johtuu, mutta totta tuo on. Mulla tuo rankaisu näkyy siten että olen kauhean intensiivinen fyysisien lajien treenaaja. Kroppa on oltava iskussa, yksinkertaisesti pakko olla, vaikka eihän noilla lihaksilla mitään tee...

    • Raputyttönen

      vesimies69: tossa kuten edellä mainitsin, niin kuuhoroskoopiltani olen vesimies ja oon itekin huomannut et liikunta on tosi tärkeä, tai lähinnä se et on hyvässä kunnossa. Inhoan tosi paljon jos on fyysisesti huonossa kunnossa tai ei oo tullut liikuttua, tuntuu et pahimmillaan ei oikein mikään suju. Sit kun liikkuu on parempi mieli, jaksaa tehdä asioita yms. ja tuntuu et on paremmin elossa.

    • kandipaatti

      Sinun syntymähetkesi (tai ekstrapolaationa hetki, jolloin vanhempasi harrastivat seksiä) EI.MÄÄRITÄ.LUONNETTASI.TAI.KOHTALOASI.

      On tuhansia ja taas tuhansia tutkimuksia, joiden perusteella tiedämme, että ihmisen persoonallisuuspiirteet, sosiaalisuuden aste, erilaiset lahjakkuudet, väkivaltaisuus tai empatia ja moni muukin elämänkaarta määrittävä asia ovat genetiikan sekä kasvatuksen ja muiden vastaavien ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta. Usko siihen, että syntymähetki olisi tässä mikään tekijä on naivia ja tietämätöntä junttiutta. Ja entäpä sitten keisarileikkauksella syntyneet? Heidän *oikea tähtiin kirjoitettu* syntymäaikansahan olisikin voinut olla ihan muuna päivänä! Eikä vauvan persoonallisuus muokkaudu sillä sekunnilla, kun hän syntyy, vaan sitä ennen ja sen jälkeen.

      Horoskoopin syyttäminen käytöksestä on vastuunpakoilua. Yhtä hyvin voisit syyttää naapurin koiraa tai kuun asentoa. Syy, miksi vähän yksinkertaiset ihmiset vielä uskovat näihin on se, että jokaista merkkiä kuvaamaan on 93827493856 eri luonteenpiirrelistaa, ja jokainen halukas kyllä löytää jostakin niistä itsensä "just tollanen mä oon" koska aivan kuten esim. meedioiden harrastamalla cold reading-huijaustekniikassa ihminen jättää valikoivasti huomiotta asiat, jotka eivät sovi ja innostuvat suhteettomasti niistä muutamasta, jotka sattuvat sopimaan. Testaa vaikka. Lue itsellesi todella kaukaisen horoskooppimerkin luonteenpiirrelistauksia - varmasti löydät niistä itsesikin.

      Eletään vuotta 2014. Ihminen on käynyt kuussa, geeniteknologia on keksitty ja muutakin hauskaa vastaavaa on saatu aikaiseksi hylkäämällä taikausko. Jos homma olisi horoskooppiväestä kiinni, uskoisimme edelleen että maapallo on lettu ja asuisimme ojissa.

      Muut taivaankappaleet (tähdet, planeetat jne) ovat fyysistä materiaa, joiden painovoima tai muutkaan ominaisuudet (Aurinkoa ja Kuun aiheuttamaa vuorovesi-ilmiötä lukuun ottamatta) eivät vaikuta maapallon asukkaisiin millään tavalla. Aurinko on leimuava kasa ydinreaktioita ja kuun on kivinen murikka. Millä ihmeen ilveellä kuvittelette, että niillä olisi merkitystä esim. sille, paljonko sinä nalkutat parisuhteessa? Astrologia/horoskoopit ovat niiden hupia, joilla ei ole minkäänlaista yleissivistystä tai suhteellisuudentajua. Tutustukaa genetiikan, muutenkin biologian, kemian ja tähtitieteen perusfaktoihin niin jopas rapisee alas tällainen kivikautinen höpöusko.

      • kutina kandipaatille

        Niin, on siis sellainen kutina, että olet luterilainen, kandipaatti. Olenko oikeassa? Vesimiehenä en ala selittämään kysymykseni motiiviä. Tarpeeksi fiksuna kuitenkin ymmärrät, että kritisoin sun ylläkirjoittamasi tekstiä.

      • Anonyymi

        Enpä tiedä muuta enempää kuin että tämä höpöhöpö on peräisin samalta ajalta, olisko samoista piireistäkin kuin varsinainen astronomia elikä kosmologia. Onhan sieltä tultu ajassa pitkälle. Pitää kyllä se paikkansa että horospit kuvaa hyvin sitä, miten ihmissuhteissa haetaan joko lietsontaa tai rajoitusta minän ominaisuuksille. Kuten tässä ilmamerkki vs maamerkki. Arkipäivään vietynä, vapaan ilman miestä viehätti naisen vapaaehtoinen, jopa uskollinen aistillisuus, mikä on ihan tervettä. Tyypillisesti tässä maasidonnainen nainen haluaa vastapalvelukseksi pysyvyyttä ja omistusta. Eikä pidä unohtaa että kaikissa merkeissä on myös oikeasti hulluja, vaikka luonnekuvaukset avaa positiivisia mahdollisuuksia.

    • Kandipaatti

      olen kuule jotain ihan muuta kuin uskovainen tai viel pahempaa eli tällaiseen taikauskoon taipuvainen. Osaan ajatella omilla aivoillani ja ottaa asioista selvää. Kritisoit siis tekstiäni, mutta missä se kritiikki on? Ei pelkkä kysymys koskien uskonnollista vakaumustani ole kritiikkiä vaan ainoastaan kysymys.

      • Kandipaatti

        perustelepa sinä, miksi astrologia toimii HUOLIMATTA listaamistani seikoista. Ja vastaukseksi ei riitä, että koska sinulla on sellainen fiilis. Kaksosveljeni muuten on vesimies, eivätkä häneen sovi mikään tässä ketjussa esitetty...

    • Skeptikoille hyvää

      Jos asia sinua todella kiinnostaa, voit ottaa itse selvää. Ihmisen järki ja aistit ovat rajalliset, ja on paljon sellaista, joita tiede ja ns. äly eivät voi selittää, mutta joka silti toimii ja on totta.

      Niin hölmö ei kuitenkaan kannata olla, että tulee astrologiapalstalle ja luulee saavansa vastaanvänkäämiselleen tukea. Sitä et täältä tule saamaan, vaan kaltaisellasi tavalla ajattelevien parista.

    • Kaniini123

      Itse olen veskari nainen..tunnistan tuon perääntymisen. Mitä vähemmän minuun osoitetaan kiinnostusta sen kiinnostuneemmaksi minä tulen. Jos minulle tuodaan kuu taivaalta kiinnostus loppuu siihen. Nyt minulla on vesimies joka on hieman etäinen ja tulen hulluksi tunteideni kanssa.. olen korviani myöden rakastunut.

    • Anonyymi

      Olen hullu vesimies ja pystyn ennustamaan pörssiä, ongelma on, että pelkäämme menettävämme vapautemme jos sitoudumme, jonka jälkeen emme pysty tutkimaan maailmaa enään samalla tavalla.

      • Anonyymi

        Ai kauhia ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe