Oli onni , että neuvostoliitto puuttui Suomen sisäisiin asioihin sodan jälkeen.
Se mahdollisti, että kaikki ajatustavat olivat sallittuja politiikassa. Lisäksi se lakkautti suojeluskunnat. Niitä rahvas vihasi.
Kaiken tämän seurauksena maa alkoi vaurastua.
Nyt saa kaikki poliittiset virtaukset kokeilla siipiään. - Tämä on oikeudenmukaisuutta.
Kaikki
Kaikki väittämäsi ovat vääria.Jotain hyvääkin NL:sta
Minun teoriani on, että niin kauan kuin Lännessä oli vasemmiston vallankumouksen pelko eli koko 1900-luku, niin silloin kapitalisti itsesuojeluvaiston takia antoi periksi sosiaalisille uudistuksille. Varsinkin pohjoismaissa kansan elintaso nousi.Mutta kun NL romahti, kaikki muuttui hetkessä. Välittömästi kapitalisti ryhtyi ottamaan tappioitaan takaisin! Terveydenhuolto, sosiaalihuolto yms. yksityistetään jne.
Nyt ei ole maailmassa enää vastavoimaa äärimmäiselle itsekkyydelle.
Voisi jopa sanoa, että neuvostokansa omalla kurjuudellaan lunasti meille meidän elintasomme. Kohta kuitenkin olemme tasoissa!
Paskaa
Ai että Suomella itsellään ei ollut mitään osaa ja arpaa elintasomme nousuun, vaan että vain N:liitolla on kunnia elintasomme noususta, vittu mitä paskaa.Miten voi
asian noin pahasti pieleen? Minusta Starikku ei sanonut noin, vaan toi esille sen, että kommunismin pelko pakotti kapitalistit taipumaan sosiaalisiin uudistuksiin.Ei pidä paikkaansa!
ajatustapa kiellettiin ja maanpuolustusjärjestöjä pakkolakkautettiin. Mitä demokratiaa sellainen muka on?Jos maamme vaurastui sen takia, että Neuvostoliitto puuttui maamme sisäisiin asioihin, pitäisi tuolla samalla logiikalla olla entisten itäblokin maiden nyt supervauraita.
Tekeekö vasemmistolaisuus ihmiset tyhmäksi, vai onko niin, että vain tyhmistä tulee vasemmistolaisia?
hajoaminen
Kuinka ollakkaan Suomen lama ajoittui N:liiton hajoamisen aikoihin ?Kommunistit
ja muut demareista vasemmalle sijoittuvat kuppikunnat kyllä vihasivatkin Suojeluskuntia ja Lotta Svärdiä, koska ne estivät heitä vallankumouksellisista vehkeilyistä Stalinin porukoiden kanssa. Heitä vissiin tarkoitatkin "rahvaalla".Väinö Tanner kehotti sosialidemokraatteja liittymään Suojeluskuntiin ja näin tapahtui.
Sodan jälkeen
Asevelisosialistit olivat sodan jälkeen tärkein kommunismin vastainen voima Suomessa.Sitä tarkoita
Suojeluskunnat jakoivat ihmiset kahteen leiriin. He harjoittivat myös terroritoimintaa.Ei tarvi olla vasemmistolainen jos arvostelee suojeluskuntia.
Heitä voidaan arvostella ihan humaanisyiden valossa.
Jos täällä olisi ollu puna-armejaan nojautuvia punakaarteja, arvostelisin heitä yhtä paljon.
Kiihkoilu sikseen!
on hyväksyttävä! Jo on kummaksi maailma mennyt, kun historiastakin saadaan moista meuhkaa aikaiseksi - ennen tätä pidettiin pölyttyneenä vanhojen miesten harrastuksena.Kantani viestiin on historian valossa, että ennen sotia Suomi oli maatalousmaa ja köyhä sellainen. Kun Suomelle määrättiin sotakorvaukset ja kun niitä ei saatu maksaa elintarvikkeina tai puunjalostuksen tuotteina, piti alkaa rakentaa raskasta teollisuutta kuten laivatelakoita ja niin sai alkunsa meidän kulkumme kohti hyvinvointi Suomea. Neuvostoliiton kanssa käymämme kahdenvälinen kauppa oli myös erittäin merkittävässä asemassa.
Vielä kiihkoilusta - on se tosiaan kumma juttu, että palsta toisensa jälkeen kääntyy antiteesiksi eli jos palstan nimi on esim. kommunismi - niin takuulla siellä suuremmassa äänessä ovat ne, jotka eivät aatetta hyväksy eivätkä siitä mitään tiedä. Tärkeintä näyttää olevan provosointi ja asioiden kärjistäminen, jolloin asiallinen keskustelu hukkuu sen joukkoon tai asialliset keskustelijat lähtevät pois.
asian vierestä
Nuo mainitsemasi asiat ovat eittämättä lopulta olleet Suomelle eduksi. Keskustelun aloittaja ei kuitenkaan puhunut näistä mitään. Hän sanoi, että oli Suomelle eduksi, että NL puuttui Suomen sisäisiin asioihin. Näitä ei varsinaisesti olleet sotakorvaukset tai kahdenvälinen kauppa. Olen samaa mieltä, että oli Suomelle eduksi, että täällä sallittiin mielipiteenvapaus. Mutta kun sanotaan, että kaikki aatteet saivat kokeilla siipiään, ei se oikein vastaa todellisuutta. Onhan nimittäin niin, että tämä kommunismin lintu sai NL:lta perseeseensä suihkumoottorin. NL:n romahtaminen tarkoitti myös kommunistisen liikkeen romahtamista Suomessa.Voidaan myös miettiä, oliko Suomelle eduksi se, että Suomesta luovutettiin Suomen kansalaisia Neuvostoliittoon tuomittavaksi olemattomista rikoksista? Oliko Suomelle eduksi, että Miehikkälän varavankilassa pidettiin vangittuina "lista 1:n" vankeja? Oliko Suomelle eduksi, että suojeluskunnat, jotka olivat kylläkin olleet vastuussa myös kansalaisten sortamisesta 30-luvulla, mutta olivat suurelta osin vastuussa myös Suomen puolustuskyvyn korkeasta taidollisesta tasosta sodissamme, lakkautettiin? Oliko Suomelle eduksi, että kommunistinen Valpo suoritti poliittisin perustein pidätyksiä? Oliko Suomelle eduksi, että sen oli tuomittava sotasyylliset teosta, joka ei ollut sen tekohetkenä rikos? Oliko Suomelle eduksi, että sen oli tuomittava asekätkijät teosta, joka ei ollut sen tekohetkellä rikos, eli hylättävä eräs sen oikeusjärjestykseen kuuluvia perustavia periaatteita? Nämä ovat puuttumisia Suomen sisäisiin asioihin, joita keskustelun avaaja ylisti.
Vain punikit vihasivat suojeluskuntia
Eikä mikään ihme, olihan suojeluskunnat estänyt heidän kommunistisen hirmuhallinnon luomiseen tähdänneen vallankumousyrityksensä. Ei ihme, että suojeluskunnat laillisuuden esitaistelijana vitutti kapinallisia...Muut suomalaiset tiesivät, että suojeluskunnat oli järjestö, joka oli omistautunut laillisuuden, vapauden ja itsenäisyyden puolustamiselle.
S-kunnat ja kapina
"...suojeluskunnat estänyt heidän kommunistisen hirmuhallinnon luomiseen tähdänneen vallankumousyrityksensä"Kapinan kukisti yleisellä asevelvollisuudella koottu armeija, ei niitä suojeluskuntalaisia ollut kun joku kymmenentuhatta ukkoa. Asevelvollisuus piti julistaa kun valkoista armeijaa ei muuten olisi saatu kasaan.
"Muut suomalaiset tiesivät, että suojeluskunnat oli järjestö, joka oli omistautunut laillisuuden, vapauden ja itsenäisyyden puolustamiselle."
Näin varmaan, eivät vain itse välittäneet niin osallistua...
suojeluskunta
Jos et kuulunut suojeluskuntaan et päässyt tehtaalle töihin ,se siitä demokratiasta, JSS:n on syytä selvittää itselleen kummunismi ja missä se on toiminut, opiskele ja lue.Mitä se muka kertoo?
"Näin varmaan, eivät vain itse välittäneet niin osallistua..."Väitätkö muka, että esim. Kokoomusta äänestää vain puoleeseen kuuluvat? Ei tietenkään, useimmat äänestäjistä vaaleissa eivät kuulu mihinkään puolueeseen.
Sama pätee Suojeluskuntiin, moni tuki, muttei laiskuudesta tai muusta syystä jaksanut liittyä.
Totuus
Suojeluskunta oli armeijan selkäranka.Venäläiset kielsivät suojeluskunnan,koska tiesivät sen merkityksen sodassa.Fasismin kanssa suojeluskunnilla ei ollut mitään tekemistä.Se väite oli komukoiden keksintöä.Lisäys
Myös Lotta-Svärd lakkautettiin samasta syystä.