lasikuituveneen pohjaan, Eikös se ole veden eriste kerros. Jos ostan uuden veneen ja pohjalle ei tehdä mitään niin imeekö keeli pinta vettä itseensä. Voinko ajaa uudella veneellä huoletta vaikka pohjaan ei maalattaisi mitään. Myrkky värin tarkoituksen tiedän, mutta miksi praimeri.
Varmistin vain omia käsityksiäni kun itse ihmettelin kun toiset eivät vedä praimeria niin sain toisessa foorumissa palautetta että olen väärässä ja uusia veneitä ei käsitellä. Oma veneeni on vedetty primerilla ja myrkky päälle.
Tarkoitus on toimia tartunta pohjana seuraavalle maali kerrokselle,mikä se sitten onkaan.Mutta se myös tosiaan myös toimii lisäksi suojaavana kerroksena.Eikä tämä koske pelkästään veneitä, monet muutkin maalaus kohteet hoituvat samoilla opeilla.
Primerin tehtävä on muodostaa vesitiivis kalvo gelgoatin päälle lasikuituruton ehkäisemiseksi. Kuivakalvon vahvuudeksi suositellaan 0,2-0,3 mm:ä, mikä vastaa noin kuutta sivelykertaa primerilla tai 2-3 kertaa liuotteettomalla epoksilla.
Jos vene vedetään kuivumaan käyttökertojen välillä primerikäsittelyä ei välttämättä tarvita, kuten ei myrkkyäkään.
mulla kun on tollanen avopulpettivene ja siellä lilluu sadevesi sisällä pitkiäkin aikoja ja pilssi on aina märkä niin pitääkö se vene tervata sisäpuoleltakin kuuteen kertaan primerillä, jotta ei ruttoonnu?
uusi vene ei ole vedenpitävä ja että se pitäisi heti käsitellä jotenkin? Ei minun venekauppiaani ainakaan sellaisesta ole mitään kertonut. Onko veneeni nyt siis lopullisesti pilalla kun sen on ollut useamman kesän vedessä? Tosin tässä tapauksessa siis makeassa vedessä, jos sillä nyt jotain merkitystä on.
-Vesi imeytyy lasikuituun (osmoosi).
-Vesi vie pinnan alu-pellistä (siksi niitä maalataan)
-Puuveneestä vesi kuluttaa lakkaa tai tervaa, siksi niitä maalataan/lakataan.
--Veneitä pitää hoitaa. ei ne ole ikuisia...
ei ole täysin kestävää materiaalia.....
Miksi ei
Primerin tarkoitus on lisätä vedeneristävyyttä ja varmistaa myrkkymaalin tarttuminen. Gelgoat pinta imee vettä muutaman painoprosentin.Miksi et halua tehdä pohjalle mitään? Jos pidät veneen pääasiassa maissa esim. trailerilla, ei maalaus ole tarpeen.
varmistin
Varmistin vain omia käsityksiäni kun itse ihmettelin kun toiset eivät vedä praimeria niin sain toisessa foorumissa palautetta että olen väärässä ja uusia veneitä ei käsitellä. Oma veneeni on vedetty primerilla ja myrkky päälle.Praimerin
Tarkoitus on toimia tartunta pohjana seuraavalle maali kerrokselle,mikä se sitten onkaan.Mutta se myös tosiaan myös toimii lisäksi suojaavana kerroksena.Eikä tämä koske pelkästään veneitä, monet muutkin maalaus kohteet hoituvat samoilla opeilla.pelkän primerin kitka
Mitenkähän lienee jos, vetää veneen pohjaan pelkän primermaalin, kitka ja maalin pysyvyys?Primerin tehtävä
Primerin tehtävä on muodostaa vesitiivis kalvo gelgoatin päälle lasikuituruton ehkäisemiseksi. Kuivakalvon vahvuudeksi suositellaan 0,2-0,3 mm:ä, mikä vastaa noin kuutta sivelykertaa primerilla tai 2-3 kertaa liuotteettomalla epoksilla.Jos vene vedetään kuivumaan käyttökertojen välillä primerikäsittelyä ei välttämättä tarvita, kuten ei myrkkyäkään.
entäs sisäpuoli?
mulla kun on tollanen avopulpettivene ja siellä lilluu sadevesi sisällä pitkiäkin aikoja ja pilssi on aina märkä niin pitääkö se vene tervata sisäpuoleltakin kuuteen kertaan primerillä, jotta ei ruttoonnu?Yleensä
veneen sisäpuoli on jo tehtaalla käsitelty jollain pinnoitteella, mutta jos tehdaskäsittely ei ole kunnollinen kannattaa sisäpuolikin käsitellä.kyllästä
jotta alu ja lasikuitu kestäisivät käytössä, niin ne on kyllästettävä ja suojattava maalaamalla.homemyrkky-kyllästys ja päälle maali.
Ilman maalausta alu hapertuu ja kovettuu.
Lasikuitu saa ruton ja osmoosi tuhoaa veneen.
miten
käyttökerta.Oma vene on korkeintaan 4 päivää peräkkäin vedessä ja sitten taas viikon trailerilla. Onko 4 päivää mielestäsi käyttökerta.
No, joka tapauksessa enemmän se on kuivana kuin vedessä.
Eiköhän
pärjää ihan hyvin pelkällä pohjan vahauksella keväisin.Siis väitättekö tosiaan että...
uusi vene ei ole vedenpitävä ja että se pitäisi heti käsitellä jotenkin? Ei minun venekauppiaani ainakaan sellaisesta ole mitään kertonut. Onko veneeni nyt siis lopullisesti pilalla kun sen on ollut useamman kesän vedessä? Tosin tässä tapauksessa siis makeassa vedessä, jos sillä nyt jotain merkitystä on.vahingoittuu
-Vesi imeytyy lasikuituun (osmoosi).-Vesi vie pinnan alu-pellistä (siksi niitä maalataan)
-Puuveneestä vesi kuluttaa lakkaa tai tervaa, siksi niitä maalataan/lakataan.
--Veneitä pitää hoitaa. ei ne ole ikuisia...
ei ole täysin kestävää materiaalia.....
Ymmärrän kyllä että...
venettä pitää hoitaa. Mutta kysyinkin, että onko täysin uusi vene heti käsiteltävä jotenkin, vaikka venekauppias itse ei moisesta puhu mitään?