Pakkopsykiatria ihmisoikeusrikkomus

J. Åukamaa

Vaikka mielemme terveys on olennainen osa hyvinvointiamme ei sitä saa missään olosuhteissa pakottaa kenellekään. Kamputseassahan taannoin diktaattori nimeltä Pol Pot surmasi kolmanneksen maansa väestöstä "välttämättömäksi väkivallaksi" kutsumansa puhdistuksen nimissä.

Ajatustemme ja tunteittemme eli miljardivoittoja takovan, psykiatreja ylenpalttisesti kestitsevän lääketeollisuuden mielenterveydeksi kutsuman kokonaisuuden tahdonvastaisessa hoidossa on aina ja kaikkialla kyse ajatuksenvapauteen ja mielipiteenvapauteen puuttumisesta.

Mikä tahansa nykyisin tunnettu uskonnollinen, eettinen tai filosofinen koulukunta tuomitsee sellaisen. Yksilöllä ei ole mitään sen henkilökohtaisempaa kuin hänen ajatuksensa, tunteensa ja mielipiteensä.

Kaikkiin näihin puututaan laitospsykiatrian pakkoeristämiseen ja kemialliseen väkivaltaan tähtäävissä muodoissa.

Ihmisen aivojen toiminnasta tunnetaan vain pieni murto-osa. Kansalaisen eli ns. potilaan tunteiden ja käytöksen ohjaamiseen tarkoitetut lääkkeet ovat aina ja kaikkialla huumeita.

Kielletyn katukauppahuumeen käytön tai alkoholin ongelmakäytön voi lähes aina lopettaa kertaheitolla saattamalla elinolosuhteensa, saamansa kohtelun, elämänarvonsa, ruokavalionsa sekä liikuntatottumuksensa kohdalleen.

Pakkosairaaloissa ihmisiä koitetaan asettaa muottiin, jonkinlaisen päälinjamuodin mukaisiksi. Tähän tarkoitukseen käytetään eristämistä nimenomaan silloin kun raikkaassa ulkoilmassa vapaana olon tarve olisi suurin.

Psyykelääkkeet eli aivohuumeet aiheuttavat erittäin pahaa riippuvuutta aiheuttamalla muutoksia mm. aivosolujen solukalvon pintaan. Sellaisiksi ne on suunniteltukin. Kun vähän aikaa käytät yksityispsykiatrin ylipuhumana ihmissuhdekriisisi jälkimainingeissa tai kun sitä kehoosi ajatusdlaitoksen pakottamana suuhusi tungetaan saatat olla koukussa lopun ikääsi. Ehkäpä nämä "lääkkeet" on sellaisiksi suunniteltukin.

Aivokemikaalien ja ihmisoikeuksien vastaisen, epämuodikkaisiin ajatuksiin tai käyttäytymismalleihin perustuvan "oireen" hoitoon on aina käytettävä ensisijassa lähimmaisenrakkautta eli kuuntelua ja keskustelua niin kauan että solmut aukeavat. Kaikki muu vain peittää valtaväestön ongelmaksi mieltämän tilanteen ja aiheuttaa pitkän päälle pakkotoimenpiteiden kohteelle vain lisäkärrsimyksiä.

Pirkanmaan sydämessä tämä on jo onneksi huomattukin. Huumaamisen tilalle tulee sosiaalinen psykiatria eli lähimmäisenrakkaus raikkaine ulkoilmoineen, riittävine auringonvaloinen ja nimenomaa ns. mielenterveyspotilaalle tieteellisesti räätälöityinen ruokavalioineen.

23

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paskiatri

      Kuule ne lääkkeet on ihan turvallisia...

      • heheh,vitut,ole

        paskiatri oli nimensä veroinen kommentissaan :)

    • joo...

      uuden polven mileiala lääkkeisiin ei jää riippuvaiseksi! -KOKEMUSTA ON!!!!!!!!!!!-

      EI PIDÄ YLEISTÄÄ!!!

      • Paskiatri

        Eli popsikaa vaan niitä nappeja...

        Ne on iiiihan turvallisia...

        Ei niillä mitään haittavaikutuksia ole, lol.

      • ehdottomasti ehkä

        "uuden polven mileiala lääkkeisiin ei jää riippuvaiseksi! -KOKEMUSTA ON!!!!!!!!!!!-

        EI PIDÄ YLEISTÄÄ!!!"

        Sen sijaan ne ilmeisesti aiheuttavat pysyvät tarpeen tuoda mielipiteitä esiin HUUTAMALLA!!!!

    • rea2

      psykiatriaan ei tule mitään positiivista...koska se on alunperin lääketeollisuuden toimesta keksitty teoria opioidi bussnesta varten, jolla jo freud/jung kööri teki niin paljon rahaa, että teoria (on alunalkaen mielipide) julistettiin tieteeksi pikavauhtia..ja koska se on erittäin tuottava teoria (tuottavin maanpäällä olleista teorioista, tulee kolululääketeollisuys inttämään edelleen psykiatriaa tieteeksi ja rahastamaan kansakuntien saorasvakuutus kassat ja siihen tarvitaan pakkoa, ellei kansat tuota riittävästi rahaa lääketeollisuudelle syömällä hermomyrkkyjä vapaaehtoisesti..eli kyse on mafiamaisesta koululääketeollisuudesta, joka tulee manipuloimaan hallitusmiehet pakon taakse saadakseen rahaa KELA lta lääketeollisuudelle....eli lobatakseen kelan kassat tohtorien pitää inttää sinun kehon vaivoja psyykkisiksi ja estää tutkimukset inttämillään...se on taktiikka joka jatkuu niin kaun kn kela maksaa roska pillerit ja jos hermomyrkyt toki se loppuu jos teoriaperusteinen (psykolokia/psykiatria) koululääketieteen rahoitus looetetaan ja rahoitetaan vain fakta perusteista koululääketiedettä, jossa on labra ja kemiallinen kaava tai fakta tieteen teon perusteena, eikä vain luova lääketeollisuuden keksimä teoria...joiden harjoittajille lääketeollisuus hankkii saman vallan kuin ennen vanhaan tyranni kuninkailla oli-hakea tyrmään kenet tahtoi ja milloin tahtoi, jpten daman vallan lääketeollisuus on hankkinut psykiatrille jotka voi merkata kenet tahansa mielisairaaksi, jos menee valtion julkkistohtoreille valitteler selkäkipujaan tai mitä tahansa...ne markkinoi agressiivisesti psyykkediaknooseja..koska psykkepilleteillä saa hitosti rahaa kelalta lääketeollisuudelle.

      jos psykiatria inhimillistyy niin lääketeollisuus tulee lopettamaan koko teorian kannattamattomana ja myöntämään ettei se ole tiede vaan lääketeollisuuden keksimä teoria, josta on tullut kannattamaton ja se tulee lopettaa koska se ei tuota, jos psykiatrit lopettavat agressiiviset hyökkäilyt kipupotilaitten kimppuun.teorioista) ..tul

      • Realityman

        Keksitkö ihan ite tuon salaliittoteorian? Kyllä sitä tekee elämän vaikeeks kun aina pitää miettiä kuka hyötyy mistäkin. Ite oon saanu avun moneen vaivaan lääkkeistä ja aika moni sairaus on saatu lääketeollisuuden ansiosta taltutettua.
        Joo kyllä tulee haittavaikutuksia, mitä sitten? Menee yleensä ohi muutamassa päivässä jos on jatkuva lääkitys, osalla ei. Ei sellaista lääkettä olekaan josta ei tule haittavaikutusta, mut se on kärsittävä jos haluaa sen hyödyn. Ei kuulu tälle palstalle, mutta otetaan esimerkki nivelreuma, koska on lähipiirissä. Ennen olis ollu melkein sama kun kuolema, mut nykyisillä lääkkeillä saadaan reuma pysäytettyä. Joo ja varmasti on lääkeyhtiöt keräny hyvät tuotot, mut eipä haittaa.

      • Reality?
        Realityman kirjoitti:

        Realityman:"Joo kyllä tulee haittavaikutuksia, "

        Realityman:"mut eipä haittaa."

        Kun on riittävästi psykoottisia kemikaaleja verenkierrossa, niin tosiaan ei mikään haittaa...

      • pöööö
        Reality? kirjoitti:

        Realityman:"Joo kyllä tulee haittavaikutuksia, "

        Realityman:"mut eipä haittaa."

        Kun on riittävästi psykoottisia kemikaaleja verenkierrossa, niin tosiaan ei mikään haittaa...

        Heh heh. Näinhän se on. Neuroleptit lamauttavat ajatustoimintaa eli käytännössä rauhoittavat ihmisen. Onko ihminen silloin sitten parantunut? Ei ole, vaan hän on jumissa omassa sairaudessaan. Kyllä ahdistus helpottaa mutta korjaako se loppupeleissä mitään, ahdistus ei lähde pois ja saat päälle aimo kasan sivuoireita ja pitkässä käytössä metabolisen oireyhtymän jne. Joskushan tämä on joillekin ainoa keino saada joku apu tilanteeseen, koska sitä ihan oikeanlaista apua ei yksinkertaisesti Suomesta saa. Ulkomailta varmaan saisi jos olisi rahaa maksaa.

      • Realityman
        Reality? kirjoitti:

        Realityman:"Joo kyllä tulee haittavaikutuksia, "

        Realityman:"mut eipä haittaa."

        Kun on riittävästi psykoottisia kemikaaleja verenkierrossa, niin tosiaan ei mikään haittaa...

        Hyvin leikattu nuo asiat. Pointti oli että miks pitää lisätä ahdistusta ja omaa pahaa oloa sillä, jos lääketeollisuus saa tuottoa myydyistä lääkkeistä. Ja se ei haittaa, ainakaan mua. Yleensä itse avun saanu moneen vaivaan, verenpaineeseen, ahdistukseen, päänsärkyyn jne.
        Huvittaa ne jotka lukee pakkausselostetta kun piru raamattua ja saa jokaisen erittäin harvinaisen haittavaikutuksen sen jälkeen ja odotetaan avun tulevan heti.
        Olkaa käyttämättä lääkkeitä, jos se niin ärsyttää. Menkään luontaistuote kaupasta apua hakemaan.

    • Tosi asia!

      Hyvin moni netin myötä alkaa pian ymmärtämään että ei kannata mennä jokaisen pikku asian takia psykologille.
      Voi helposti saada leiman papereihinsa ja sitten ollaankin k*sessa mielivaltaisen suomivaltion kanssa.

      Moni ei vaan tätä tajua.

      • Juhla-aika

        Ihminenhän on siitä hassu olento, ettei se usko kuin vasta sitten kun itse on asian kantapään kautta kokenut.

        Nyt on vallalla ajatusmalli "hakekaa apua pahaanoloon" ja apua haetaan..

        Hyvin pian monet kuitenkin huomaavat ettei apua saanutkaan tai se apu ei ollutkaan sellaista jota kuvitteli saavansa.

        Apu on tänä päivänä = raskaansarjan mt-diagnoosi jota hoidetaan neuroleptein.

        Kun tuosta joskus / eräänä päivänä nousee pintaan ja tajuaa, että mitä ihmettä minulle tapahtui onkin jo myöhäistä enää elää ns normaalia elämää.

        Ikävä tosiasia on se, että jo vähänkin pidemmällä masennushistorialla on heitettävät hyvästit sellaiselle tavallisen kansalaisen elämälle. Merkinnät potilaspapereissa mt-taustasta tekee nimittäin tästä normi elämästä aika vaikeaa.

        Ainoa ratkaisu tuossa tilanteessa on jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle ja syödä niitä lääkkeitään, jottei vaan nouse ahdistus pintaan kadotetun oikean elämän vuoksi.

        Ei tämä meno näin villiä ollut vielä 20 vuotta sitten, jos meni lääkärille valittamaan koulukiusaamisen vuoksi huonosti nukuttuja öitään, ohjattiin psykologin luokse jutustelemaan ja elämä jatkui. Nykyisin saa pillerit käteensä joita on syötävä 2 kk:n ennen kuin pääsee keskustelemaan psyk.sh:n kanssa.

        Hyvin on lääketeollisuus ujuttanut lonkeronsa terveydenhuoltoon.

        Siksi tämä mt-potilaiden hoito on sitä mitä se nykypäivänä on, liian lääkekeskeistä. Ja tämä ei tiedä hyvää.

      • Pfizerin sininen
        Juhla-aika kirjoitti:

        Älä höpötä. Ei lääketeollisuus mitään kunnon voittoja psyykelääkkeistä saa.

        Minulle muun lääkityksen päälle määrätty Lyrica-lääkekin maksoi vuodessa vaivaiset 2847,00 euroa. 150mg x 5 kpl/päivä x 365pv).

        Voitte muuten uskoa, että lääkäriambulanssilla pääsee todella lujaa silloin kun on kiire.

        Eikä ollut kyse yliannostuksesta, vaan lääkärin ohjeiden mukaisesta annoksesta.

      • Pfizerin sininen
        Pfizerin sininen kirjoitti:

        Lyrica: http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?pagetype=1&catalog=yasalescatalog&productid=16315(yabasecatalog)

        Lyrican tuoteseloste:
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/17/ihmelaakkeen-vaietut-vaikutukset

        Lyrican mitättömiä haittavaikutuksia:

        huimaus, uneliaisuus ja päänsärky, nenänielutulehdus, lisääntynyt ruokahalu, painonnousua, hyvän olon tunnetta, sekavuutta, ärtyneisyyttä, sukupuolivietin heikkenemistä, unettomuutta, muistihäiriöitä, tarkkaavaisuushäiriöitä, väsymystä, tasapainohäiriöitä, vapinaa, näköhäiriöitä, mahavaivoja, lihas- ja niveloireita, oksentelua, suun kuivumista, erektiohäiriöitä, turvotusta, epätavallista oloa tai väsymystä...

      • komedi_sentral
        Pfizerin sininen kirjoitti:

        Älä höpötä. Ei lääketeollisuus mitään kunnon voittoja psyykelääkkeistä saa.

        Minulle muun lääkityksen päälle määrätty Lyrica-lääkekin maksoi vuodessa vaivaiset 2847,00 euroa. 150mg x 5 kpl/päivä x 365pv).

        Voitte muuten uskoa, että lääkäriambulanssilla pääsee todella lujaa silloin kun on kiire.

        Eikä ollut kyse yliannostuksesta, vaan lääkärin ohjeiden mukaisesta annoksesta.

        "Ei lääketeollisuus mitään kunnon voittoja psyykelääkkeistä saa."

        HAHAHAHAHAAAA HAHA hahhaha

        Mistä näitä koomikoita oikeen aina sikiää?!?

        HAHAHAHAhaa... henki loppuuuu!

      • pööööö
        Juhla-aika kirjoitti:

        Ihminenhän on siitä hassu olento, ettei se usko kuin vasta sitten kun itse on asian kantapään kautta kokenut.

        Nyt on vallalla ajatusmalli "hakekaa apua pahaanoloon" ja apua haetaan..

        Hyvin pian monet kuitenkin huomaavat ettei apua saanutkaan tai se apu ei ollutkaan sellaista jota kuvitteli saavansa.

        Apu on tänä päivänä = raskaansarjan mt-diagnoosi jota hoidetaan neuroleptein.

        Kun tuosta joskus / eräänä päivänä nousee pintaan ja tajuaa, että mitä ihmettä minulle tapahtui onkin jo myöhäistä enää elää ns normaalia elämää.

        Ikävä tosiasia on se, että jo vähänkin pidemmällä masennushistorialla on heitettävät hyvästit sellaiselle tavallisen kansalaisen elämälle. Merkinnät potilaspapereissa mt-taustasta tekee nimittäin tästä normi elämästä aika vaikeaa.

        Ainoa ratkaisu tuossa tilanteessa on jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle ja syödä niitä lääkkeitään, jottei vaan nouse ahdistus pintaan kadotetun oikean elämän vuoksi.

        Ei tämä meno näin villiä ollut vielä 20 vuotta sitten, jos meni lääkärille valittamaan koulukiusaamisen vuoksi huonosti nukuttuja öitään, ohjattiin psykologin luokse jutustelemaan ja elämä jatkui. Nykyisin saa pillerit käteensä joita on syötävä 2 kk:n ennen kuin pääsee keskustelemaan psyk.sh:n kanssa.

        Hyvin on lääketeollisuus ujuttanut lonkeronsa terveydenhuoltoon.

        Siksi tämä mt-potilaiden hoito on sitä mitä se nykypäivänä on, liian lääkekeskeistä. Ja tämä ei tiedä hyvää.

        "Ainoa ratkaisu tuossa tilanteessa on jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle ja syödä niitä lääkkeitään, jottei vaan nouse ahdistus pintaan kadotetun oikean elämän vuoksi.". Juuri näin minulle on käymässä. Takaisin en enää elämääni tuskin saa.. Tai no ehkä sitten osittain jos olen tarpeeksi kauan saanut olla rauhassa psykiatriselta hoidolta lopullisen eläkkeen saatuani!

      • Tabumään
        Pfizerin sininen kirjoitti:

        Lyrican mitättömiä haittavaikutuksia:

        huimaus, uneliaisuus ja päänsärky, nenänielutulehdus, lisääntynyt ruokahalu, painonnousua, hyvän olon tunnetta, sekavuutta, ärtyneisyyttä, sukupuolivietin heikkenemistä, unettomuutta, muistihäiriöitä, tarkkaavaisuushäiriöitä, väsymystä, tasapainohäiriöitä, vapinaa, näköhäiriöitä, mahavaivoja, lihas- ja niveloireita, oksentelua, suun kuivumista, erektiohäiriöitä, turvotusta, epätavallista oloa tai väsymystä...

        Luepa mitä sanotaan buranan haittavaikutuksista tai aspiriinin? Uskallatko käyttää?

      • antitabu
        Tabumään kirjoitti:

        Luepa mitä sanotaan buranan haittavaikutuksista tai aspiriinin? Uskallatko käyttää?

        Heitäpä yhtenä iltana Burana naamariin ja seuraavana Lyrica niin huomaat eron.

      • Burana
        Tabumään kirjoitti:

        Luepa mitä sanotaan buranan haittavaikutuksista tai aspiriinin? Uskallatko käyttää?

        Buranasta ohess....

        Yleisinä haittavaikutuksina (yli 1 potilaalla sadasta) on raportoitu:
         mustelmataipumuksen tai nenäverenvuotojen lisääntymistä (verihiutaleiden toiminnan
        heikkenemiseen liittyen)
         mielialan laskua tai uneliaisuutta
         pyörrytystä tai päänsärkyä
         korvien soimista
         sydämen vajaatoiminnan pahenemista (turvotusten tai hengenahdistuksen lisääntymistä)
         kehon ääreisosien, kuten jalkojen ja käsien, turvotusta
         närästystä, ylävatsakipua, pahoinvointia tai ripulia
         nokkosrokkoa, ihon kutinaa tai voimakkaampaa ihon tai limakalvojen turvotusta.
        Melko harvinaisina haittavaikutuksina (alle 1 potilaalla sadasta) on raportoitu:
         hermostuneisuutta, sekavuutta, painajaisia, havaintohäiriöitä, harha-aistimuksia,
        vainoharhaisuushäiriöitä, unettomuutta
         ihon kihelmöintiä tai ”tikkuilua” ilman näkyvää syytä (harhatuntemuksia eli parestesioita)
         suutulehdusta, ruoansulatuskanavan haavaumia ja verenvuotoja tai veriulosteita.
        Harvinaisina haittavaikutuksina (alle 1 potilaalla tuhannesta) on raportoitu:
         verihiutaleiden vähenemistä (joka voi ilmetä lisääntyneenä mustelma- tai
        nenäverenvuototaipumuksena)
         veren valkosolujen vähenemistä tai katoa (johon voi liittyä epäselvää kuumeilua, flunssan kaltaisia
        oireita tai kurkkukipua)
         veren kaliumpitoisuuden nousua
         näön hämärrytystä tai sarveiskalvomuutoksia
        sekavuustila (potilailla, jotka käyttävät takriinia)
         aivokalvontulehdus (potilailla, joilla on tietyntyyppinen sidekudossairaus)
         kuulonalenemaa
         sepelvaltimotaudin oireiden pahenemista (lisääntynyttä rintakipuilua) tai rytmihäiriöitä
         hengenahdistusta tai astman pahenemista
         ruoansulatuskanavan puhkeamisia, haavaisen paksusuolentulehduksen pahenemista,
        sylkirauhastulehdusta tai haimatulehdusta
         maksaentsyymien kohoamista, keltaisuutta tai maksatulehdusta (voi ilmetä ylävatsakipuna)
         voimakkaita hilsehtiviä tai rakkuloita muodostavia iho- tai limakalvoreaktioita, valoyliherkkyyttä,
        aknen pahenemista tai psoriaasin pahenemista, hiustenlähtöä
         munuaistoiminnan heikkenemistä
         voimakkaita allergiaoireita (anafylaksiaa).

      • Turhan parkuja
        Burana kirjoitti:

        "ruoansulatuskanavan puhkeamisia"

        Mitä tuolla nyt on väliä, jos ulosteet leviävät mahaonteloon ja aiheuttaa erittäin tuskallisen kuoleman?

        Krematoriossa ne suolenriekaleet ei haittaa yhtään.

        Aivan turhaa mäsrisemistä tyhjänpäiväisestä sivuvaikutuksesta

    • Kakarat kuriin

      Suomi on yksi harvoista maista joissa käytetään voimakkaita psyykelääkkeitä lastenkasvatuksessa, kun lapsi ei "osaa käyttäytyä" siten kuin aikuiset haluavat.

      "Risperidoni on voimakas antipsykoottinen lääke

      Risperidonia saatetaan käyttää lasten aggressiivisten, lääkkeettömälle hoidolle huonosti reagoivien käytöshäiriöiden hoitamiseen, "
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Risperidoni

      Nykyään häiriintynyt opettaja ei saa koulussa lyödä viivoittimella näpeille levottomia lapsia.

      Nykyään levottomat lapset hiljennetään pumppaamalla heidät täyteen vahvoja kemikaaleja...

      Hyvin menee Suomessa, eikö menekin?

    • tapsatapsa

      On se kuule psykoterapiakin melkoinen teollisuudenala. Hyväuskoisia ja epävarmoja nuoria ihmisiä ohjataan psykoanalyyttiseen terapiaan, joka voi kestää jopa vuosikymmenen. Nuorena ja ehkäpä tynnyrissäkin kasvaneena sitä uskoo hoitosetien ja -tätien hienot teoriat. Kunnes 30 iässä elämä onkin ohi eikä työkyvystä tietoakaan.

      KELA-korvatun psykoterapian haitoista olen kirjoittanut tuonne

      http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=1094499

      ja vähän pidemmin tuonne

      http://toivorissanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172264-psykoterapia-on-haitallista-ja-saattaa-johtaa-itsemurhaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      362
      3205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      140
      1217
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1167
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      136
      987
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      160
      752
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      689
    Aihe