Miten syöpä vaikuttaa elämääsi? Keskustele syövästä jne.. Sehän on tämän kanavan tarkoitus.
Minuun syöpä vaikuttaa vaikkei se itselläni olekaan vaan läheiselläni.
Olen saanut kahden viikon aikana tiedon isäni syövästä ja nyt siitä ettei hoitoa ehkä enää ole. Minä romahdan, vaikka minun pitäisi pysyä vahvana ja tukea isääni.Yritin tänäänkin sairaalassa olla itkemätäj atukea häntä kunnes lääkäri antoi tiedon ettei parantavaa hoitoa ehkä enää ole olemassa. Romahdin, ei voi mitään. Kaikki tämä on tullut tysin yllätksenä muun tutkimuksen ohessa. Terveessä isässäni ei ollut mitään mikä olisi antanut merkkejä lähestyvästä kuolemasta. Mahahaava olisi sentään ollut parannettavissa...
Tuntuu hölmöltä että minä tarvitsen sairaslomaa. Mistä ihmeestä saan voimia tukea?
Miten voin yhtä äkkiä kasvaa niinpaljon että ihminen joka on ollut minun tukenani ja turvanani aina onkin nyt se jonka tukena minun pitäisi kyetä olemaan, kun en vielä ole valmis menettämään isääni?
Sori, te jotka sairastatte itse. Tämä on vain ensirektioni. En ole vielä käsitellyt tätä asiaa tarpeeksi, mutta yritän.
syöpäpotilaan omaiset
29
7731
Vastaukset
- tukea
hei
omaisille on tukihenkilöitä, kysy isäsi sairaalasta. Useita mahdollisuuksia on. On myös vertaisryhmiä, toisia jotka ovat kokeneet, kokemassa samaa. Monia helpottaa kun voi puhua asiasta.
Ei sinun tarvitse yrittää selvitä kaikesta yksinäsi!
Voimia sinulle ja isällesi, ja halaus sinulle. Kirjoita myös täällä palstalla, luulen että tukea löytyy sinulle täälläkin.- miten selvitä?
Kiitos että vastasit viestiini.
Minusta todella tuntuu että minun täytyy selvitä tästä yksin... ja kaikesta muustakin.
Enkän minä voi isääni hoitavassa sairaalassa pyytää tukea je "heittäytyä" potilaaksi. Isäni on se joka on vakavasti sairas. Minä "vain" tunteilen. Tunnen kuitenkin että kaikki aika, hoito ja huomio isääni hoitavassa sairaalassa on ja kuuluu hänelle. En voi "kiilata" siihen joukkoon...
Menen kuitenkin lääkäriin itsekin, sitten kun ehdin.... mutta ehkä työpäikkalääkärilleni tai "vain" päivystyslääkärille... Kun eivät isääni hoitavassa lääkärissä kuitenkaan hoida minua... - ehdottomasti
miten selvitä? kirjoitti:
Kiitos että vastasit viestiini.
Minusta todella tuntuu että minun täytyy selvitä tästä yksin... ja kaikesta muustakin.
Enkän minä voi isääni hoitavassa sairaalassa pyytää tukea je "heittäytyä" potilaaksi. Isäni on se joka on vakavasti sairas. Minä "vain" tunteilen. Tunnen kuitenkin että kaikki aika, hoito ja huomio isääni hoitavassa sairaalassa on ja kuuluu hänelle. En voi "kiilata" siihen joukkoon...
Menen kuitenkin lääkäriin itsekin, sitten kun ehdin.... mutta ehkä työpäikkalääkärilleni tai "vain" päivystyslääkärille... Kun eivät isääni hoitavassa lääkärissä kuitenkaan hoida minua...puhua jollekkin..ystävälle,omaiselle tai hakea apua vertaistukiryhmästä, yksin ei kannata eikä saakaan jäädä koska silloin sairastut itsekkin.Tunteet pitää näyttää ja purkaa,muuten ahdistus käy liian isoksi.Itselläni kävi niin,että lopuksi potilas lohdutti minua,kun tuntui ettei jaksa...
- guru
miten selvitä? kirjoitti:
Kiitos että vastasit viestiini.
Minusta todella tuntuu että minun täytyy selvitä tästä yksin... ja kaikesta muustakin.
Enkän minä voi isääni hoitavassa sairaalassa pyytää tukea je "heittäytyä" potilaaksi. Isäni on se joka on vakavasti sairas. Minä "vain" tunteilen. Tunnen kuitenkin että kaikki aika, hoito ja huomio isääni hoitavassa sairaalassa on ja kuuluu hänelle. En voi "kiilata" siihen joukkoon...
Menen kuitenkin lääkäriin itsekin, sitten kun ehdin.... mutta ehkä työpäikkalääkärilleni tai "vain" päivystyslääkärille... Kun eivät isääni hoitavassa lääkärissä kuitenkaan hoida minua...Kukapa olisi sen tuskan kokenut jonka itse koin.elämä oli mitä parhain ja kaikki näytti hyvältä ...kunnes tuli ilmoitus sairaudesta.kaikki pysähtyi ei tarvinnut miettiä enään huomista eikä tulevaisuutta.elin vain sumussa ja ajatukseni oli vain lapsissani.miten tästä eteenpäin?vaimoni laitoimme hautaan ja lapset koulutettiin sen jälkeen toivoton yksinäisyys.muistojen kanssa samassa taloudessa oli kerran kodin enkeli.vaan ei enään.oli siinä mielessä josko itse saan oikeuden lähteä täältä oman käden kautta mutta lapset olivat mielessäni ja heidän elämänsä.jumala antoi meille elämämme vaikka hän meitä koetteleekin emme saa olla itsekeskeisiä.
- asia
guru kirjoitti:
Kukapa olisi sen tuskan kokenut jonka itse koin.elämä oli mitä parhain ja kaikki näytti hyvältä ...kunnes tuli ilmoitus sairaudesta.kaikki pysähtyi ei tarvinnut miettiä enään huomista eikä tulevaisuutta.elin vain sumussa ja ajatukseni oli vain lapsissani.miten tästä eteenpäin?vaimoni laitoimme hautaan ja lapset koulutettiin sen jälkeen toivoton yksinäisyys.muistojen kanssa samassa taloudessa oli kerran kodin enkeli.vaan ei enään.oli siinä mielessä josko itse saan oikeuden lähteä täältä oman käden kautta mutta lapset olivat mielessäni ja heidän elämänsä.jumala antoi meille elämämme vaikka hän meitä koetteleekin emme saa olla itsekeskeisiä.
on.Meillä eletään puolisoni sairauden varjossa ja kuitenkin elämän täytyy jatkua ns.normaalina vaikka tiedämme ettei tästä paluuta ole.Päivä kerrallaan mennään ja toivotaan vaan lisää päiviä ja viikkoja ja pelko on suuri mitä sitten tapahtuu ja kuinka jaksaa kun häntä ei enää ole....
- ja ole läsnä
Olen ollut monen kuolevan vierellä ihan loppuun saakka. Ihan työni puolesta. Itse olen ajatellut, että kun olen menettämässä läheisen, haluan puhua kuolemasta kuolevan kanssa jos toinen niin haluaa. Ei sitä tiedä kuinka paljon kuolevaa painaa toisen ahdistus ja suru, kyllä hän sen vaistoaa. Tuntuu varmaan jälkeenpäin hyvältä kun on voinut olla avoin loppuun asti.
- miten selvitä?
Juuri noin minäkin ajattelen asian olevan käytännössä, mutta kun suruni on tässä vaiheessa niin hallitsemtonta että vaikka kuinka yritän isäni vuoksi olla reipas ja tukea ja kuunnella häntä en saa työnnetyksi omaa suruani syrjään. Näen että isäni kärsii kun ei voi tehdä surulleni mitään, minä jään kaipaamaan ja se painaa häntä. Siihen minä juuri voimia tarvitsisin että voisin olla hänen tukenaan nämä ajat eikä niin että todellakin hän on meistä se vahvempi tässäkin tilanteessa.
Minua painaa tässä moni muukin asia. Elämässäni on mennyt kaikki asiat päin seiniä viimeisen parin kuukauden aikana, yllättäviä kriisejä työ- ja perhe-elämässä.. ja nyt sitten viime iskuksi tämä isäni juttu vielä kaiken päälle.
Mutta yritän itkeä itkuni jossain muualla kuin isäni luona, sillä hän ei pidä tunteilusta koska itku tarttuu ja hän haluaa yhä edelleen olla vahva. Omia muita murheitani en isälleni enää puhu,tietenkään. Hänellä on kuormaa omastakin takaa... - voimaa
miten selvitä? kirjoitti:
Juuri noin minäkin ajattelen asian olevan käytännössä, mutta kun suruni on tässä vaiheessa niin hallitsemtonta että vaikka kuinka yritän isäni vuoksi olla reipas ja tukea ja kuunnella häntä en saa työnnetyksi omaa suruani syrjään. Näen että isäni kärsii kun ei voi tehdä surulleni mitään, minä jään kaipaamaan ja se painaa häntä. Siihen minä juuri voimia tarvitsisin että voisin olla hänen tukenaan nämä ajat eikä niin että todellakin hän on meistä se vahvempi tässäkin tilanteessa.
Minua painaa tässä moni muukin asia. Elämässäni on mennyt kaikki asiat päin seiniä viimeisen parin kuukauden aikana, yllättäviä kriisejä työ- ja perhe-elämässä.. ja nyt sitten viime iskuksi tämä isäni juttu vielä kaiken päälle.
Mutta yritän itkeä itkuni jossain muualla kuin isäni luona, sillä hän ei pidä tunteilusta koska itku tarttuu ja hän haluaa yhä edelleen olla vahva. Omia muita murheitani en isälleni enää puhu,tietenkään. Hänellä on kuormaa omastakin takaa...tukea isääsi. Nyt on aika keskustella rehellisesti, enkä tarkoita ettekö olisi keskustelleetkin aiemmin. Tyttäreni taisteli samojen asioiden kanssa vajaa vuosi sitten. Valitettavasti hän menetti isän syövälle ja nopeasti. Rehellisyys ja välittäminen, sekä tunteiden näyttäminen on ihan hyvä. Tottakai isäsi tietää surusi. Älä puhu kuolemasta jollei hän itse halua. Syövästä toki parannutaankin.
Kaikkea hyvää sinulle ja isällesi, rukoilen puolestanne.
- annetaan
taakkaa juuri senverran kuin jaksamme kantaa. Tiedän että selviät tästäkin. Aurinko nousee joka päivä!
Olet vahva! - on juuri
saanut tietää sairastavansa imusolmukesyöpää. Itse romahdin ensin, kun kuulin asiasta, vaikka silloinkaan en ajatellut, että mieheni kuolee nyt. Säikähdin vain. Onneksi hyvä ystäväni tuli viipymättä luokseni ja jo saman illan aikana tuntui siltä, että asiat järjestyvät ja elämä voittaa. Mutta minä tai mieheni emme siis kumpikaan edes alussa ajatelleet, että hän kuolisi. Lähinnä sitä ehkä ajatteli taloudellista puolta (olen hoitovapaalla itsekin) ja sitä miten rankkoja ne hoidot ovat.
Minulla on paljon ystäviä ja läheisiä joiden kanssa voin purkaa asioita, jos siltä tuntuu joten asiani ovat siinä mielessä hyvin järjestyksessä. Olen aina myös ollut avoin puhumaan ja tästäkin olen kertonut ihan kaikille puolitutuillekin, kun ovat kuulumisia kyselleet.
Minulle eräs ystäväni sanoi, kun kuuli miehestäni, että "Älä toivo voimiesi mittaisia tehtäviä vaan tehtäviesi mittaisia voimia." Minusta tuo on hyvä ja jo sinällään voimia antava lause.
Meillä myös muutaman kuukauden sisään kasaantunut paljon kaikkea ja tiedän miltä tuntuu, kun joutuu miettimään, että miten paljon pahaa on yhden ihmisen mahdollista saada niskaansa.
Voimia sinulle! - päivä kerrallaan
vuosi sitten isäni sai täysin yllättäen tiedon, että sairastaa levinnyttä eturauhassyöpää, joka ei parane. Hän itse sopeutui tilanteeseen nopeasti. Tilanne on ollut sikäli helppo, että hänellä ei ole ollut mitään kipuja vielä. Virtsaamisvaivat kiusaavat tietty koko ajan, samoin hormonihoidosta aiheutuvat hikoilu- ja palelupuuskat. Hän on ollut kotona koko ajan.
Aluksi itselläni oli tosi raskasta asian kanssa, sillä olen myös vanhempieni tuki- ja yhteyshenkilö sairaaloihin ja muihin omaisiin. Kaikki asiat menevät nyt kauttani ja olen aina polikäynneillä mukana jne. Tilanne on nyt niin hyvä kuin se voi olla. Äitini ja osa sisaruksistani ovat tarvinneet kovasti tukea minulta asian suhteen.
Toisaalta silloin alussa helpotti, kun sai tehdä jotain asian eteen, mutta on se ollut ajoittain raskastakin.
Vaikka syöpä ei paranisi, voi elinaikaa silti olla vuosiakin jäljellä. Me olemme jo saaneet yhden hyvän vuoden. Tilanne tuntuu nyt ihan erilaiselta kuin vuosi sitten. Kaikkeen imeisesti tottuu.
Voimia sinulle ja perheellesi! - miten selvitä?
Isäni leikattiin. Sitten tuli suolitukos ja hän oli tukehtua omaan paskaansa ennen kuin hänet leikattiin toistamiseen auki. Hän siis kirjaimellisesti oksensi paskaa ja veti sitä keuhkoihinsa ennenkuin tukos leikattiin pois. Nyt hän on teholla keuhkokuumeessa ja aloittaa toipumisen alusta... etäpesäkkeistä ei ole vielä tullut löydöksiä vaikka kirurgikertoi syövän olleen jo useita vuosia....
Minä olen tehnyt ennätyksen. Olen itkenyt nauranut ja pierryt samanaikaisesti.- Mies palasina
mies ihan palasina.
Diagnoosi on ollut olemassa jo vuoden eikä miestä leikattu, koska leviäminen niin todennäköistä. Nyt sitten on todettu, että metastaasit olivat jo olemassa vuosi sitten, vaikka eivät selkeästi vielä silloin niitä olleetkaan (?).
Joku toivo ilmeisesti nyt saanut pahan iskun, koska mies on jotenkin ihan kuutamolla surunsa kanssa. Naisihmisen on hieman vaikea käsittää tuollaista itseensä sulkeutumista, mutta kukin tyylillään. Apppi ei siis ole kuitenkaan vielä kuollut vaan ulkoisesti sangen "krappevan" (hyvässä kunnossa) oloinen.
Pelkää tietysti tulevaa sytostaattihoitoa ja muistaa oman isänsä menoa keuhkosyöpään kauhulla.
En oikein tiedä miten parhaite tukea, kun tuntuu, että ns. naisten keinot eivät toimi.
Omatkin tarpeet ovat olemassa ja lapsellisesti suututtaa, että jään tässä huomiotta "suuren kuoleman" edessä. - mies palasina
Mies palasina siis = syöpäsairaan poika.
Appi on ollut meille läheisin isovanhemmista.
Olen ollut alalla töissä ja tavallaan myös jo väsyttää etukäteen ajatus siitä, että tietää mitä on edessä. - Omainen
mies palasina kirjoitti:
Mies palasina siis = syöpäsairaan poika.
Appi on ollut meille läheisin isovanhemmista.
Olen ollut alalla töissä ja tavallaan myös jo väsyttää etukäteen ajatus siitä, että tietää mitä on edessä.Aloittajalle voimia ja haleja. Olen itse samassa tilanteessa. Isäni 89 vuotias joka on ollut oikein teräsvaari meni aivan yllättäin ja nopeassa tahdissa todella huonoon kuntoon. Hän on sairastanut eturauhassyöpää v -97 lähtien ja pärjännyt soladex piikillä näihin asti ,hän liikkui paljon ajoi autolla kunnes sitte syksyllä alkoi huimaus ja selkä kipu. Syyskuun 15 kävimme luukart´ta kuvassa ja siellä näkyi että syöpä on levinnyt luustoon ja siitä selkä kivut ja huimaus johtui. Isäni ei asiaa sisältäny ihmetteli vain kun on niin kipeä.
Lokakuun alussa alkoi pahoinvointi ja raju oksentelu ,en enää uskaltanu pitää häntä kötona joten soitin sisarelleni että mitä teen ,hän soitti ambulanssin ja niin lähettiin lääkäriin...sieltä sairaalaan ja sieltä tk;n vuodeosastolle. Vielä ennen tätä edellispäivänä hän ajoi pyörallä. Vuodeosastolla hän vielä perjantaina käveli ite vessaan tippatelineen kanssa ,lauantaina ei enää jalat pitäneet. Appeni oli samassa huoneessa ja hän kuoli viikonpäästä isäni tulosta vuodeosastolle ja siitä alkoi isän alamäki. Nyt hän vain milteipä nukkuu ja hereillä ollessa on ihan sekaisin . Olen käynyt joka päivä häntä syöttämässä ja istunut vierellä kun hän on nukkunut. Sisarusten kanssa vuorotellaan he tulevat sitten iltaisin. Monta kertaa olen itkien lähtenyt hänen viereltään ja ollut aivan varma että yöllä soitetaan ettei häntä enää ole ,mutta taas aamulla kun olen mennyt hän onki ollut pirtea mutta sekava. Näin ollaan menty jo kuukausi ,tilanne vaihtelee nopeassa tahdissa. Hoitajilta olen saanut paljon tukea ja he sanoivatki että saa soittaa milloin vain jos alkaa ahdistaa. Nyt olen lähdössa sinne taas siinä toivossa että saisin puhutella lääkäriä kun on lääkärinkierto päivä. Viime päivinä olen vain rukoillut että Isä pääsis pois koska hän kärsii jo siitä että on autettavissa eikä enää pääse liikkumaan (aina silloin kun on selvempi päivä hän kysyy kauanko tätä kestää).On niin raskasta katsoa kun oma rakas isä kärsii. - K1ss
En tiedä kuinka koen suruni. Tällä hetkellä veljelläni todettiin syövän leviäminen. Kuinka voisin tukea häntä?
- sysi pimeys
Paljon voimia teille kaikille sairastaville ja omaisille,oma isäni sairastaa myös syöpää,hän on tosi reippaan kuuloinen vaikka makaakin nyt sairaalassa itse en tiedä miten tästä selvitä,tuntuu että joka asiasta tulee rakas isäni mieleen ja alkaa itkettämään,on niin voimaton olo,
- peipponen1
Hei, anteeksi, että taas kirjoittelen tänne tästä samasta asiasta, mutta varsinkin tuollaisten "kuolemaantuomittujen", kuten isäsi, kannattaisi ehkä harkita jotain vaihtoehtoisia hoitoja. Ne kun ovat parantaneet kuitenkin tuhansia.
Ruokavaliolla on suuri merkitys terveyteen, ja toivottomalta näyttävästä tilanteesta saattaa vielä selvitä, varsinkin jos ei edes aloita kroppaa tuhoavia sytohoitoja.
Katso ohjelma Miksi syöpää ei saa parantaa?
http://bambuser.com/v/1548437?v=m
Tilaa pillereitä: https://www.essiacproducts.com/secureorder/international
Ja lue lisää eri hoitoprotokollista: cancertutor.com
Saksassa on useita eri klinikoita, jotka hoitavat luonnonmukaisesti, sillä funktionaalisen lääketieteen perinteet ovat siellä kunniassa.
★It's not over 'till the fat lady sings★ - sysi pimeys
kiitos peipponen1 keskustelen isäni kanssa kaikista vaihtoehdoista,tämän synkkyyden keskellä ei voi muuta kuin yrittää valaa uskoa että tästä selvitään vielä jotenkin,vielä ei ole isäni aika
- leijona11
Siitä huolimatta että on raskasta seurata omaisen kärsimyksiä sairauden sattuessa, elämän tosiasia on että kaikilla on aikansa. Isälläsi on kunniakas 89v ikä. Siinä iässä solujen uusiutuminen on jo melkoisen hidasta jolloin kasvaimet leviävät verkkaisemmin. Isälläsi on ilmeisesti jo pitkälle levinneitä metastaaseja. Tärkeintä on pitää kivut poissa kunnollisilla ja riittävän vahvoilla kipulääkkeillä jolloin loppuelämän laatu voisi olla niin hyvää kuin suinkin. Jossain vaiheessa tulee vaan päästää irti...
- 804
Minun läheinen kuoli syöpään. Mainitsen vaan hänen elintapoja... hän söi paljon sokeria, vehnäjauhoja ja valmisruokia. Niissä kaikissa on paljon E-koodeja. Erityisesti hän piti kääretortusta. Jostain luin että sellainen oli säilynyt vuosikausia muovin sisällä, ja näytti samalta kuin ostaessa. Kiitos lisäaineiden. Hän tupakot on-off koko ikänsä. Nuorena hän poltti yli askin päivässä. Liikunta oli vähäistä. Hän käytti hiuksissa pahoja kemikaaleja. Ne imeytyvät verenkiertoon päänahan reikien kautta. Eli ottakaa opiksenne.
Toinen seikka on koko yhteiskunta ja ihmisten toiminta; ilmansaasteet, pakokaasu, vähentynyt otsoonikerros -> uv-säteily. Tilanne tulee pahentumaan väestönräjähdyksen myötä ja ahneuden myötä. Ihmiset syö lihaa ja sokeria yli rajoitusten. Ei sinänsä siis ihme, että syöpä on lisääntynyt.- Tiima
Isäni on juuri sairaalassa syövän takia, jota ei voi leikata, eikä parantaa.
Hän on koko elämänsä ollut urheilullinen ja perusterve, syö itse tehtyä kotiruokaa, käytti alkoholia kohtuudella, eikä ole tupakoinut nuoruusvuosien jälkeen, eli moneen vuosikymmeneen.
Ei se niin yksinkertaista ole.
- heku0202
Itse sain tänään viestin että äitini imuaolmukesyöpä levinnyt keuhkoihin ja maksaan.ei voi hoitaa koska ei kestä hoitoja elinaikaa luvattu2vk-2kk.Ja kyllä se ainakin nyt itsestä pahalta tuntuu..töissä tulen käymään ja lapsetkin hoidettavana vaikka pahaa tekee.äitini 65v, ei silti mikään ikäloppu..
- -N28-
Moikka alkuperäinen! Tarinasi kuulostaa ikävän tutulta ja jotenkin jäi se tunne että sinunkin kohdallasi isäsi ei ole vielä mitenkään iäkäs (ja sen myötä samoin itsekin vielä aika nuori kohtaamaan tollaista tilannetta)..? Sama täällä. Jos kiinnostaa vaihtaa kokemuksia, niin laita ihmeessä vaikka mailiosoitteesi. Tsemppiä!
- neli
olen elänyt syövän kanssa koko ikäni. nuoruuden rakastettuni kuoli maksasyöpään. poikieni isä kuoli paksunsuolensyöpään. Nykyinen rakkaani sairastaa ärhäkkää eturauhassyöpää.. Kyllä se vaan vaikuttaa. Että ei oikein jaksa uskoa mihinkään tulevaisuuteen. ja miksei pahoille ihmisille käy mitenkään.
- K1ss
Hei! Miten voin selvitä siitä, että veljeni syöpä on edennyt luihin ja imusolukkeisiin? Ole aivan tolatani. En nuku ja itku on herkässä.
- s1n1kka
Olen siinä tilanteessa, että pikkuveljeni 59 vee, on sairatunut syöpään eni kerran noin 5 vuotta sitten. Häneltä leikattiin osaksi viisan alakeuhko. Sitten huomattiin oikeassa ylhäältä pieni epämääräinen löytö. Jatkossa se pienentyi. Nyt hänellä syöpä on levinnyt imusolmukkeisiin ja luihin. Kuinka te jaksatte läheisen tilanteen?
- Tiima
En valitettavasti voi tarjota vastauksia siihen, miten tällaisesta selviää. Voin vain suositella jonkun ammattiauttajan luokse hakeutumista, heiltä pitäisi löytyä tukea ja keinoja käsitellä tilannetta.
Itse valitettavasti tunnun hieman sysäävän koko ajatuksen sivuun, kunnes tulee taas huonoja uutisia sairaalakäyntien tuloksista tai kun näen isäni väsyneenä ja laihtuneena. Ja silloin se sitten iskeekin kahta pahemmin.
Isä on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka diagnoosin aikaisesta ennusteesta on enää 4kk-7kk jäljellä. Kivut on pysyneet kurissa eikä sytostaattihoidotkaan ole tuoneet pahoja sivuoireita.
Itse hän ei vaikuta edes kovin huolestuneelta, ottaa vain päivän kerrallaan ja tuntuu hyväksyneen koko asian.
Ei olla koskaan juuri tunteista puhuttu, joten olen ihan hukassa sen suhteen, miten hänelle ilmaisisin huoleni. Menen vain lukkoon. Äiti on menehtynyt jo kun olin lapsi eikä ole sisaruksiakaan, joiden kanssa jakaa tämä. Ystäville voin puhua, mutta tuntuu, ettei tällaista voi ymmärtää ellei sitä ole itse kokenut. Tunnen jääväni aivan yksin. Isällä onneksi on naisystävä, joka pitää hänestä hyvää huolta ja on tukena. - syöpis
Vaimollani todettiin 16 vuotta sitten, 4:n aivohalvauksen jälkeisissä tutkimuksissa teoriassakin parantamaton verisyöpä.
Elinikä ennuste oli 3 - 12 vuotta.
Samana keväänä eturauhaseni PSA varoitteli syövästä ja keskussairaala oli kadottanut tiedot koepaloista 6:ksi viikoksi.
Olipa muuten paskamoinen kesä.
Minun eturauhaseni oli pudas. Koekea PSA lukema oli johtunut jostakin tulehduksesta.
Puolen vuoden tutkimusten ja kokeilujen jälkeen löytyi vaimolleni sopiva, välittömän vaaran poistava lääkitys. Ensimmäinen vuosi solumykkypiikeillä aiheutti voimakkaita sivuoireita mutta siirtyminen kapseleihin, poisti oireet ja olemme eläneet nämä vuodet normaalia elämää.
Seuranta on 3kk:n välein ja myrkkyjä vahvennetaan hiljalleen. Kun oireet ilmenevät niin lähtölaskenta kestää pari, kolme kuukautta.
Ei tämä pahemmin haittaa. Asialle ei mahda mitään joten sitä on turha märehtiä.
Muutamam vuosi noiden jälkeen vaimoni elämään vaikutti minun peräsuolisyöpäni. Ensin 3kk avanneaukon suojavahan muotoilua ja pussin kiinnitystä.
Tuon jakson jälkeen muutaman viikon ajan olivat mattomme seinustoilla ja lattiat peitetty sanomalehdillä.
Kun uskalsin sänkyyn nukkumaan niin lakanan alla oli vahakangas patjan suojana.
Puolisen vuotta oli vaimoni "hapatissa" vuokseni mutta hiljalleen elämä muuttui normalimpaan suuuntaan.
"Aina paremmaksi kaikki muuttuu, mutta hyväksi ei milloinkaan" lauloi joku. melko lähellä hyvää olemme.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?
Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https2722663En sitten aio sinua odotella
Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e721432- 411431
Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"
Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan231189Hei, vain sinä voit tehdä sen.
Only you, can make this world seem right Only you, can make the darkness bright Only you and you alone Can make a change71154En vain ole riittävä
Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o271153Kuka sinä oikeen olet
Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej451151- 91141
Oon pahoillani että
Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(431089- 101070