Hei!
Olen melkein valmis tradenomi, opinnäytetyö puuttuu. Olen työskennellyt maaliskuusta lähtien eräässä tilitoimistossa harjoittelijana. Harjoittelu kausi loppuu heinäkuussa, jonka jälkeen minua pyydettiin jatkamaan ainakin ensi vuoden syksyyn asti kyseisessä tilitoimistossa. Harjoitteluajan palkka on ollut 500€/kk ja nyt haluaisin tietää paljonko voisin pyytää palkkaa kun harjoittelukauteni loppuu. Aikaisempaa kokemusta alalta ei ole ollut ennen harjoittelua, mutta kaupan alalta kylläkin. Työtehtäviini kuuluu kaikki työtehtävät mitä tilitoimistoympäristössä tehdään. Tilinpäätöksiäkin pääsen luultavasti tekemään vuoden vaihteessa tai ainakin avustamaan niissä. Riippuu siitä kuinka hyvin asioita opin jatkossa. Työtehtäväni riippuvat paljolti siitä kuinka kehityn ja opin asioita. Opinnäytetyötä olisi tarkoitus tehdä töiden ohella, jotta saisin tradenomin paperit. Auttaisi todella paljon kun kertoisitte kuinka paljon voisin pyytää palkkaa. Kiitos paljon avustanne!




Olin
itse samassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Harjoitteluajalta sain palkkaa 1360 euroa, joka nousi jäätyäni sinne kirjanpitäjäksi nousi 1500 euroon, ei kovin iso nousu, mutta oppirahat on aina maksettava. Olin silloin tähän ihan tyytyväinen ja työpaikka oli yksityisellä ja sijaitsi Turussa.Mielestäni ainakin tuo 1500 euroa sinun tulisi saada, enempi on tietysti plussaa ;-)
Kirjanpitäjän palkka
Osoitteesta http://www.tilitoimihenkilot.com löydät alan työehtosopimuksen, jossa on vähimmäisehdot. Niitä pitäisi noudattaa ainakin tilitoimistoissa, joissa työantaja kuuluu työnantajaliittoon. Sieltä löytyy myös palkat, joita työnantajasi pitäisi vähintäin noudattaa mutta aina toki kannattaa neuvotella paremmista. Työehtosopimusta parannettiin 1.6.2006 (uudet vaativuusluokitukset ja palkankorotukset) mikä neuvottelutulos myös löytyy linkkinä Erton sivuille. Siellä on myös ennen työehtosopimusta tehty v 2004 palkkasuositus, joka kertoo silloiset käytännön palkat.Tilitoimihenkilöt ry Tito on tilitoimistoissa työskentelevien kirjanpitäjien ammattiyhdistys, joka omassa toiminnassaan valvoo tilitoimistolaiten etuja, käy neuvotteluja työnantajaliiton kanssa ja järjestää myös jonkinverran ammatillista koulutusta. Ammattiliittomme on Toimihenkilöliitto Erto.uskomatonta
Tervetuloa tälle erittäin huonosti palkatulle alalle! Katso noita summia ja katso sitten vaativuutta. Ihan uskomatonta!Työmäärä sitten vielä 1000...
Summat
mutta ne ovat ihan sitä vähintä mitä alalla voi ja saa maksaa!!! Aina voi ja pitääkin vaatia enemmän. Ennen kuin oli työehtosopimusta ei ollut mitään määritelmää mitä työnantajan pitää vähintäin maksaa koska Suomen laki ei määrää alarajaa! Tiedän tapauksen jossa kirjanpitäjälle maksettiin 700 euroa kuussa! Eikä lakimies mahtanut asialle mitään kun ei ollut edes normaalisitovaa työehtosopimusta. Mutta nyt on sopimus ja kun alamme työntekijät liittyvät omaan ammattiliittoonsa ja alkavat käyttää liiton kautta ääni- ja puhevaltaansa niin varmasti saamme yhdessä palkat nousemaan. Ja muistakaa että tämä oli alan ensimmäinen sopimus ja nyt meillä yhdessä tehden on vain mahdollisuus parantaa sitä ja siten nostaa alan arvosta. Mutta siinä ei auta kirjoittelut palstoilla taikka vain liiton tahto vaan siihen tarvitaan meitä kaikkia alan työntekijöitä yhteistyössä!Joo mutta
paljoa auta itku eikä hammasten kiristys jos olet tällaisesssa työpaikassa ja sulle maksetaan se minimi. Lakia ei ole rikkonut työnantaja siis. Mutta lisää et saa, vaikka kuinka vaadit. Vedotaan vaikka mihin, mutta lisää ei tipu. Motivaatiohan siinä kärsii, mutta siinähän olet.Se on helppo ulkopuolisen sanoa että vaadi lisää, no minkäs teet kun ei tule lisää vaatimallakaan!
Pointti onkin
Kun on työehtosopimus (tes) niin sen kautta tulevat tupo-korotukset palkkaan, eli lisää palkkaa puolestasi neuvoteltujen yleensä %-korotusten muodossa. Mutta koska tes on vielä ns. normaalisitova niin korotus on pakko maksaa vain jos työnantajasi kuuluu työnantajaliittoon. Eli nytkin tuli 1.6.2006 neuvottelutuloksen perusteella max yhteensä 2,3 % (mutta siis itsestä on kiinni yrittääkö saada vielä enemmän). Jos sopimus olisi yleissitova niin kaikkien työnantajien olisi pakko maksaa voimaan tulleet korotukset.Yleissitovaksi sopimus saataisiin jos tilitoimistojen kirjanpitäjät järjestäytyisivät omaan liittoonsa. Ja jos työnantaja ei jostakin syystä korottaisi palkkaasi niin järjestäytyneenä työntekijänä sinulla olisi apuna oman liittosi lakimiehet, jotka varmistavat korotukset ja niiden oikeellisuuden. Siitähän jäsen maksaa liitolle. Ja kun taas me olemme kaikki "samassa veneessä" eli yhdessä vaatimassa parempaa palkkaa ja arvostusta työllemme niin olemme vahvempia ja pystymme paremmin vaikuttamaan liittomme kautta myös neuvottelijoihin, niin työnantajapuolella kuin myös omalla työntekijäpuolellamme.Niinpä niin
Näinhän se on, palkat ovat pieniä ja nykyään vaaditaan melkein joka paikkaan traden tutkinto, ohi on ne ajat kun merkonomin paperit riitti pankinjohtajan paikkaan. Tosin merkonomeillakin aika hyvät etenemis mahdollisuudet jos vain tahtoa ja ammattitaitoa riittää. Mutta eiköhän meidän toimihenkilöiden pitäisi alkaa kerämään aderessia kuten s:hoitajat ja lähärit ovat tehneet, tajuais nekin ruikuttajat ettei ole ainoita joilla on huono palkka. Joskus suoranaisesti v.....aa niiden valitus, joten meidän korkeasti koulutettujen, vaativaa työtä tekevien palkat vähintään 2500 €/kk.ONKO IHMISEN ARVO 0???
Hei!Mielestäni ihmisen henki ja hyvinvointi on arvokkaampaa ja vastuullisempaa työtä mitä tästä maailmasta löytyy. Kyllähän sinäkin varmasti joskus tarvitset apua kyseiseltä taholta, vai onko parempi mennä sitten korkeasti koulutettuna vaikka ulkomaille hoitoon, kun työntekijöitä terveydenhoidon alalla ei kohta ole koti suomessa???!!! Elämässä kun sattuu ja tapahtuu, myös niitä huonojakin asioita :(
Samaa mieltä
Hieno puheenvuoro. Ala on aivan liian vähän arvostettu ottaen huomioon valtava tietomäärävaatimus ja vastuu. Palkkaus pitäisi olla vähintään se 2.500,-.EI palkat voin noustakaan
Miksi miksi titon puh.joht on yrittäjä, pitääkö se työntekijöiden puolta.Pettynyt
Kirjanpitäjät alipalkattuja...
Opiskelen tällä hetkellä tradenomiksi toista vuotta. Olin kesän töissä pankissa ja nyt pääsin vielä opintojen ohella pankkiin töihin. Tällä hetkellä palkkani on noin 1800€/kk, jos tuntipalkka kerrotaan 148 tunnilla.Olen todella tyytyväinen tämän hetkiseen palkkaani. En aio mennä tilitoimistoon töihin, vaikka taloushallintoa opiskelen, jos saan pankista parempaa palkkaa. Itse tällä hetkellä olen pankin kassapalveluissa...
No
Itse olen tilitoimistossa töissä. Teen ihan perus kirjanpitoa, tilinpäätöksiä ja palkkoja. Koulutuksena merkonomi.Palkka 2400 euroa.
vähän
Itse olen kirjanpitäjä tilitoimistossa, ja tosi kokenut. Aloittelija saa meidän toimistossa 1600€, ja me konkarit n. 2300 €, mut myö ollaankiin Savossa....Tejiän palkat
Mitä tohon 1600 vaaditaan?Toi 2300 - kauanko olet kp-hommia tehnyt? Ite olen kp-töitä tehnyt pienen ikäni ja palkkavaatimus on 2300. Jollei kiinosta niin voi-vioi.
min 3000 egeä
pk-seudulla, älä kusekaan muulla alhaisemmalla palkalla näihin töihin!tää on taas näitä
ja voit unohtaa koko jutun....Vanhoja juttuja kun oon lukenut, niin palkka näyttää TOSI pieneltä. Jos palkka on tosissaan noin naurettava, niin on varmaan pakko tehdä jotain muuta tai jättäytyä vaik työttömäksi, ku kohta saa siitäkin enemmän ku töistä palkkaa :(
Kiitti, jos joku viittis vastailla!
llähde: http://www.paljonkopalkka.com/
Itse olen yksityisessä firmassa töissä- meillä on neljän yhtiön muodostama konserni. Voin täysin samaistua tilitoimistotyöskentelyyn koska mulla on hoidossa yhtiöitä 7 kpl ja näistä 4 muodostaa tuon konserin.
Työmäärä siis hyvinkin samaa kuin tilitoimistossa.
Se mikä mut erottaa tilitoimistotyöntekijästä on palkka , 4.500 € /kk brutto
Kannattaa asennoitua niin, että menee n. 3 vuotta hankkia kokemusta ja osaamista. Ole ahkera ja opettele kaikkea mahdollista. Hakeudu palkan perässä eri työpaikkoihin.
Isoissa yksityisissä yrityksissä maksetaan controllereille ihan hyvää liksaa. Jos osaat verosuunnittelua, konsernitasoista tilinpäätöstä jne, niin pääset helposti tuonne yli 3000 e/kk ja kun on osaamista ja osoitat olevasi yritykselle tärkeä, niin pääset kyllä sinne yli 4000 e/kk. Siinä vaiheessa jos tuntuu siltä, että ei palkka ala tyydyttämään, niin vaihda duunia tai pistä oma yritys pystyyn.
Yrittäjänä ei ole myöskään pöllömpää olla. Voit palkata esim. oppisopimuksella edullisesti jonkun innokkaan nuoren. Yrittäjänä pääset mukaviin ansioihin, kun olet osaava, koska yritysten on pakko käyttää tilitoimistopalveluita.