Puhelinpelko

Kilppinen

Työskentelen sosiaalialalla, joten olen jatkuvasti vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa hyvin vaikeidenkin keskusteluaiheiden tiimoilta. Olen siviili-ihmisenä puhelias, avoin ja rakastan esiintymistä.

Minulle on alkanut viime aikoina kehittyä kammo puhelimella soittamista kohtaan. Eli jos minun täytyy soittaa jollekulle jota en tunne, ja täytyisi kysyä, pyytää jotain tms. ,minä ahdistun. Tilanteessa ei ole mitään hätää jos minulle soitetaan. Siviilielämässä esim. asuntoja etsiessämme soitatin miehelläni kaikki puhelut koska en itse kyennyt. Kampaaja-ajan varaaminen on usein ylivoimaista. Pahimpia kuitenkin ovat työpuhelut toisille viranomaisille tai siviilipuhelut virastoihin. Tiedustelen usein työkavereiltani jos minun tulee soittaa johonkin virastoon meneekö puheluni suoraan haluamalleni henkilölle etten joutuisi puhumaan esim. keskuksen kanssa. Käytän AINA ensisijaisesti sähköpostia mikäli se on mahdollista.

Olen vakuuttunut että kyseessä on jonkinlainen itsetuntoseikka, koska mm. purkaessani pomoni kanssa asiaa olen havainnoinut, että pahin pelkoni soittaessani on että minua pidetään tyhmänä ja langan toisessa päässä oleva henkilö esim. "irvistelee" tai ilvehtii käsimerkein jollekulle toiselle puhuessaan minun kanssani. Tai painuu kahvihuoneeseen ilkkumaan minkä idiootin kanssa joutui juuri puhelimessa puhumaan. Myöskään nauramisen puhelimessa voin helposti tulkita minulle nauramiseksi.

Usein käy niin, että minulla menee puhelimessa senat sakaisin, alan soperrella tai puhun puuta heinää mitä en itsekään ymmärrä, jolloin toinen joutuu kysymään useaan kertaan mitä tarkoitan. Ja tämä taas saa minut vielä enemmän sönkkäämään. Usein en edes ymmärrä kuulemaani, eli saatan kysyä asiaa jonka toinen henkilö minulle kertoi vain lause aikaisemmin. Hyvinkin usein en muista jälkeenpäin mitä henkilö oli jostakin asiasta sanonut- muistiinpanoja en saa otettua vaikka kynä ja paperia edessäni olisikin..

Oudointa jutussa tosiaan on se, että jos mitään edellä maintuista ongelmista ilmenisi live-tilanteissa mutta ei.. Itse asiassa olen tuttavapiirissäni ja työkavereideni keskuudessa aina se joka uskaltaa naamatusten ottaa ikävätkin asiat esille, puhuu koko ajan (liikaakin)ja näistä syistä johtuen kukaan ei tahdo uskoa tätä käsittämätöntä puhelinkammoani..

Kuten kerroin, olen puhunut asiasta pomoni kanssa ja olemme miettineet yhdessä ratkaisua. Ensimmäinen vaihtoehto voisi olla esim. joku kurssi, jossa käsiteltäisiin ja harjoiteltaisiin puhelimessa tapahtuvaa vuorovaikutusta ja muutoin voitaisiin kohottaa itsetuntoani tässä suhteessa.Olisiko kellään tietoa/kokemusta tälläisistä kursseista? Ainakaan googlettamalla en löytänyt. Mikä muu voisi olla avuksi? Olisiko hypnoosista apua? Onko kellään muulla samanlaisia ongelmia?

5

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo voi olla

      yksi sosiaalisen tilanteiden pelon ilmenemisen muoto. Minulla itselläni on sama ongelma, mutta kärsin myös muista sosiaalisista turhista peloista. Yleinen sosiaalisten tilanteiden pelko on ahdistuneisuushäiriö ja neuroosi. Yksittäinen vaiva taas fobia, kuten sinulla.

      Hypnoosista voi olla apua. Etsi tietoa siedätyshoito-nimellä. Se on terapiaa, jossa turvallisessa tilanteessa ihminen opetetaan tottumaan pelkoonsa, ja siitä voi päästä näin yli.

    • senat sakaisin

      Kuulostipa kaikin puolin tutulta tuo kirjoituksesi! Itsekin olen live-elämässä sosiaalinen enkä pelkää esiintymistä jne. ja tästä syystä puhelinpelolleni on lähinnä naurettu. Jos siis pitäisi soittaa jonnekin, suoritus vaatii minulta äärimmäisiä ponnisteluja ja asian hoidetuksi saaminen voi kestää viikkoja (esim. juuri kampaaja- tai lääkäriajan varaaminen) ja itsensä psyykkaaminen itse suoritukseen tunteja! Ja lopulta itse keskustelu menee aina enemmän tai vähemmän ohi. En ymmärrä miten joku kykenee soittamaan jostain tärkeästä asiasta vieraalle ihmiselle vaikka kadulla kävellessään! Kuten sinullakin, puhelun vastaanottamisessa minulla ei ole mitään ongelmia. Itse en kuitenkaan (onneksi) joudu työkseni soittelemaan, mutta voin vain kuvitella, miten tuskallista se olisi. Ja tosiaan kaikki asiat minäkin hoidan mieluiten joko kasvotusten tai sähköpostilla. Itselläni tiedostan tämän ongelman olleen oikeastaan ihan siitä lähtien kun olen omia asioitani nuorena alkanut hoitamaan, mutta tuntuu että koko ajan asia alkaa käydä vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

      Mitään apua en ole ainakaan vielä kyllä yrittänyt etsiä, mutta tuossa edellä taisi tulla meille molemmille hyviä vinkkejä. Toivottavasti puhelinpelkomme joskus hellittävät :)

      • Kilppinen

        Tosi hyvä kuulla että muilla on samantapaisia ongelmia. Päätin totaalisesti lopettaa asian häpeämisen. Siksipä puhuin tästä ongelmastani viimeksi eilen töissä työkavereiden kanssa, ja ne jotka eivät olleet asiasta vielä kuulleet, olivat (taas kerran) tosi yllättyneitä: "ai sullako muka, jeah right" mutta kun aikani vakuuttelin muutamatkin muisteli joskus ihmetelleensä kun minä olen kiemurrellut täysin irti jostain soittoa vaatineesta tehtävästä tai sitten nähnyt paljon vaivaa jonkun sähköpostiosoitteen selvittämiseksi ja vaikean asian mailillä kirjoittamiseksi kun se olisi vaatinut vain yhden puhelun..

        kiitos vinkistä jonka kirjoittaja laittoi, taidankin heti etsiä netistä löytyisikö jotain siedätyshoitoon liittyvää vinkkiä minullekin..


    • puhelintapelkäävä

      Onpas yllättävää, että on muitakin jotka pelkäävät puhelimella soittamista ... Olen luullut jo vuosikausia, että olen maailman ainut ihminen,joka pelkää soittamista tuntemattomille ... Sama juttu minullakin, että livenä pystyn keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta ihan kenen kanssa vain , ei mitään ongelmaa. Mut jos pitäisi soittaa tuntemattomalle ja kysyä tärkeitä asioita tai siis hoitaa omia asioitaan, menen aivan paniikkiin , joka ikinen kerta. Eipä ole auttanut mitkään ajatukset siitä, että "mitä pahaa voisi tapahtua?". Olen terapiassakin asiasta puhunut, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän, miten tällaista puhelinfobiaa voi edes olla kenelläkään.

      Soittaessani ennestään tuntemattomalle, alkaa kädet täristä, ääni väristä, alan usein sönköttään, enkä edes muista, mitä olen juuri sanonut. Välillä unohdan senkin, mitä minun piti edes kysyä ... Aina pyrin hoitamaan asiat kasvokkain tai sähköpostilla, tai millä tahansa muulla keinoin kuin soittamalla. Mutta on myös usein pakko soittaa, jotta saisi asiansa hoidettua.

      Mitenköhän tätä puhelinpelkoa voisi hoitaa?

    • Pelkuri

      Minulla on soittamispelon lisäksi vielä puhelimeen vastaamisen pelkokin. Minulla siis vakava sosiaalisten tilanteiden pelko eli onko se nyt siis sama asia kuin ahdistuneisuushäiriö. Pelkään siis oikeestaan kaikkia sosiaalisia tilanteita. Eipä taida oikein olla mitään keinoa selvitä näin vakavista ongelmista. :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe