Ei se oo tää

viuhku

Tällaisen kappaleen kuulin 80-luvulla isäni vanhalta C-kasetilta. Kappaleen lauloi joku mies joka etsi jotain paperia. Kertosäkeessä laulettiin tuo "Ei se oo tää, ei se oo tää eikä tää" Laulun lopussa mies sitten löytää hakemansa ja sanoo: "No tää se ny site o"


Laulu on äänitetty isäni ollessa 20-30vuotias, joten voisi olla joltain 60-luvulta. Kiitoksia jo osaatte auttaa.

Isäni ei itsekään muista esittäjää tai nimeä, eikä siskonikaan.

2

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anno dazumal

      Esittäjää tai laulun nimeä en tiedä minäkään. Tarina kokonaisuudessaan kulkee näin:

      Tapahtumapaikkana on sotilaskoulutuskasarmi. Yksi sälli tarkistaa joka ainoan näkemänsä paperilapun hokien jatkuvasti: "Ei se oo tää."
      Kouluttajat ja kallonkutistajat ja muut sykiatrit alkavat epäillä tyypin mielenterveyttä, mutta arvelevat, että saattaa olla kyse hämäyksestä vapautuksen saamiseksi. Päättävät lopulta kokeilla isolla setelillä. Häiskä poimii sen, tutkii aikansa, heittää pois ja toteaa: "Ei se oo tää." Niinpä kirjoitetaan vapautuspaperit mielenterveydellisten syiden perusteella. Saatuaan lapun käteensä alokkaantekele katselee sitä tarkkaan ja sanoo sitten: "Tämä se on!"

      Tarina on aika vanha, isäni (s. 1923 ) kertoi sitä aikoinaan. Hänkin on kuollut jo yli kolmekymmentä vuotta sitten, joten ikää jutulla kyllä on. Enpä ole koskaan aikaisemmin kuullut, että siitä olisi laulukin tehty.

      • viuhku

        Sen muistan että ko. kappale on akustisella kitaralla säestetty


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4964
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3257
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1395
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1235
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      71
      929
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe