AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  /  / Suomalaiset bassolaulajat

Suomalaiset bassolaulajat

17 Vastausta 6 983 Lukukertaa
Miten on tilanne suomalaisten bassolaulajien kanssa? Elossa olevista tunnetuimmat lienevät Matti Salminen ja Jaakko Ryhänen. Edesmenneistä Martti Talvela ja Kim Borg. Mahtaako löytyä nuoria lupauksia? Bassojahan ei taida ihan joka päivä syntyä.

joitakin

luulisin, että semmoiset kuin tilli ja korhonen löytyvät. jari parviainenkin päätti sitten lähteä oopperaan

????

Jaa, että missähän oopperassa se Parviainen esiintyy?...

Ainakin yksi!

On ainakin Karjalohjalla kanttorina toimiva Heikki Orama, joka esiintyi vuosia Saksan oopprataloissa ja esiintyy siellä vieläkin silloin tällöin. Nykyisin hän esiintyy pää-asiassa kotimaassa, mm. Karjalohjan jokavuotisessa elokuun musiikkitapahtumassa.

ainakin 4 tulee mieleen

Ainakin Dresdenin, Düsseldorfin, Karlsruhen ja Leipzigin oopperoissa on nuoria suomalaisia basso-laulajia kiinnityksellä.

kaksi

siiis mäkeläinen ja kilkkinen ne on ainaski eik oo mahtavat äänet me mun avoni kaa tykätään niist
iha sairaasti niin ja toi janne tulkki on kuin myös OTTAKEE KANATAA!!!!!

Eipä taida

olla bassoja, vaan baritoneja. Kilkkinen tosin on tenori. Tähtää vieläpä oopperaan. Kuuntelepa Kilkkisen kotisivuilla Besame muchoa, niin huomaat e:ssä tenoraalisuutta.

http://www.mikkokilkkinen.com/musiikki/besame_mucho.mp3

No huhhuh

No kylläpä veisaa tuo Kilkkinen. Kovin oli epäpuhdasta. Kannattais ehkä keskittyä tosissaan sitten siihen klassiseen jos oopperaa meinaa laulaa...

ilman mikrofonia

Eiköhän nyt unohdeta Kilkkinen ja Mäkeläinen, kun puhutaan suomalaisista bassolaulajista. Ensinnäkin edellämainitut herrat laulavat mikrofoniin ja klassisen musiikin idea on nimenomaan laulun akustisuus. Suomalaisista basso-laulajista voin todeta sen verran, että nuoria on tulossa ja tuossa yhdessä edeltävässä ketjussa mainittiin neljä nuorta bassoa niin lisätään listaan vielä yksi Chemnitzin oopperan basso. Ja ilokseni näitä basso-laulajien taustoja seuratessa totesin, että ohjelmistoonsa kuuluu neljälle viidestä myös Wagneria ja näyttää siellä olevan Sarastrojakin. Eli ei ne Suomalaiset bassot ole ehtyvä luonnonvara. Onko joku bongannut muitakin suomalaisia bassoja näiden viiden lisäksi, jotka työskentelevät ulkomailla?

Muutaman nimi

Salminen on edelleen koko maailman arvostetuimpia bassoja. Erityisesti Wagnerin ohjelmistossa han on ehka maailman ykkonen. Ryhanenkin on edelleen erittain arvostettu maailmalla. Myos Jyrki Korhonen ja Johann Tilli ovat arvostettuja laulajia Keski-Euroopassa. Tahan maailmalla arvostetut suomalaiset bassot loppuvatkin! Esim. Sami Luttinen, Tuomas Pursio ja Petri Lindroos ovat kaikki bassobaritoneja, vaikka laulavat myos bassorooleja. Samoin nuoret, Saksassa kiinnityksella laulavat Mika Kares Ja Kouta Rasanen ovat bassobaritoneja. Suomessa laulavista bassoista mainittakoon viela mm. Jaakko Hietikko. Hanhan jai juuri elakkeelle Kansallisoopperasta. Bassobaritoneja on Suomessa viela mm. Ilkka Vihavainen, Hannu Forsberg ja Marko Nykanen.

Viela muutama nimi

Kunnon bassoja ei siis Suomessa ole enempaa. Keskustelussa mainittiin aiemmin myos basso Heikki Oraman nimi. On totta, etta han on myos viela hyvassa aanessa ja esiintyy aktiivisesti konserttisolistina. Muita suomalaisia bassobaritoneja, jota laulavat bassorooleja, ovat mm. Kansallisoopperassa aktiivisesti esiintyvat Niklas Spangberg ja Veli-Pekka Vaisanen. Ensiluokan konserttilaulajista mainittakoon viela mm. bassobaritoni Erkki Rajamaen nimi.

vai bassobaritoneja..

Koska edellisessä mainittiin Sami Luttinen varmaksi bassoksi, minä varmistan vielä Mika Kareksen varmaksi bassoksi. Kares laulaa tällä kaudella Karlsruhen A-talossa varmaa bassokamaa, eikä kenelläkään Saksassa ole epäilystäkään hänen äänifakistaan. Hän on bassoksi vielä nuori, vasta 28-vuotias, mutta kykenee nyt jo suoriutumaan bassorooleistaan mainiosti. Ja tästä nimimerkki "bassimus" jo kertoikin, bassot ovat parhaimmillaan vasta yli nelikymppisinä, joten on täysin turhaa verrata kuusikymppistä ja vasta kolmekymppistä bassoa keskenään. Se ei silti tarkoita, että "nuori basso" olisi sama asia kuin bassobaritoni.

bassoiksi kasvetaan

Kyllä esimerkiksi Sami Luttinen on aivan varmasti jo basso. Herää vain kysymys, koska häntä olet viimeksi kuullut. Sitäpaitsi Matti Salminen ei sinun kriteereiden mukaan ollut myöskään vielä 35-vuotiaana Basso. Hän oli heleän kuuloinen bassobaritoni, jonka voi kuulla ja todeta myös monilta äänityksiltä. Jaakko Ryhänen on myös itse itseään tituleerannut bassobaritoniksi nuorempana. Ei ne bassot mihinkään lopu, mutta niitä tulee vain kasvattamalla. Meinaan ei bassoroolien laulajat maailmasta eikä edes Suomesta lopu, kun Salminen ja Ryhänen eläköityvät. Näillä yli 60-vuotiailla on nyt vaan sellainen 30 vuotta enemmän uraa ja kasvattelua takana. 40-ikävuodesta alkaa ne kunnon basso-vuodet minun mielestäni. Poikkeuksena voi mainita ainoastaan Martti Talvelan. Siihen kastiin Ryhäsellä ja Salmisella ei ollut mitään asiaa. Talvela oli kolmekymppisenä laulanut jo kaikki keskeiset ja matalat basso-roolit ja sen ikäisinä Salminen lauloi mm. Anttia Ratsumiehessä ja Ryhänen ministeriä Fideliossa. Ja sitten vielä miten hitossa bassobaritoni laulaa Sarastroa ja Inkvisiittoria. On se Luttinen sitten aivan ihmemies kun bassobaritonina sinne venyy. Selvä Basso! Ja näissä nuorissa miehissä on tulevaisuus, koska en minä ainakaan Salmista ja Ryhästä enää kymmenen vuoden päästä halua kuulla. Kurt Moll saisi lopettaa jo nyt.

Tulkinnallinen asia

Aanifakkien rajat ja erot ovat monesti pienen pienia ja monesti ne myos lomittuvat toisiinsa. Myos eri fakin roolien suhteen on nain: jopa baritonit laulavat monesti bassorooleja ja joskus harvemmin taas sopraanot mezzorooleja, kuten nyt Kansallisoopperassa on Oneginissa ja Patarouvassa tehty. Moni bassobaritoni on aloittanut bassofakissa ja ajan ja tekniikan kehittyessa siirtynyt sitten myohemmin Heldenbaritonifakkiin. Useimmat ovat kuitenkin jaaneet bassofakkiin. Tarkeinta on saada laulaa ja tehda ja nain kehittya niin aanellisesti kuin ammatillisesti muutenkin.

Myos Talvela on laulanut Fidelion Ministerin roolin.

tulkinnallinen asia vai pakko

Äänifakkien rajat ovat eivät ole tietysti kiveenkirjoitettuja, mutta puhutaan kuitenkin yksittäistapauksista. Kansallisoopperan Patarouvasta ja Oneginista voin todeta sen verran, että kyseessä ei ole mikään rajoja rikkova sopraano vaan entinen sopraano, joka ei enää pysty sopraano-osia laulamaan. Silloin on pakollista siirtyä matalampiin rooleihin. Sitten taas jotkut roolit miehitetään jonkun perinteen mukaisesti eri maissa eri tavalla.

Sitten totean vielä tuosta, että "Moni bassobaritoni on aloittanut bassofakissa......että siinä äänifakissa aloitetaan, jossa tuntuu hyvältä laulaa. Myöskään se, että kun ääni kehittyy ei tarkoita sitä, että suunta on aina ylöspäin esim. heldenbaritoniksi. Se voi olla myös alaspäin. Tärkeintä on antaa oman persoonallisen äänen kehittyä ja löytää omat vahvuutensa ajan mittaan tapahtuvan työn tekemisen kautta. Moni basso on myös aloittanut bassobaritonina tai jopa baritonina ja moni tenori baritonina. Usein käy myös niin, että kevyempi sopraano iän myötä laulaa raskaampia ja dramaattisempia rooleja.

Kyllä Rene Pape on myös laulanut Fidelion ministeriä ja laulaa Figaron häiden nimirooliakin Sarastron ja Wagnereiden ohella.

On ja olisi bassoja

Yksi vaalea basso on "eläkkeellä" Espanjassa, Martti Wallén. Tom Krause oli myös hieno laulaja basso- ja baritonifakissa, mutta huonosti niitä on, kun yhdestä tehdään jumala kuten kapuista, niin muut ovat varjossa kuin tatit ja sitten yhtäkkiä reväistään seinästä hätään joku! Uskokaa nyt, että kateus ei vie kuin kalat vedestä ja liebhaber-diletantit on saatava ulos musiikkielämän määräviltä pailoilta! Huh!

Kim Borg

Kim Borg oli ensimmäinen Suomalainen joka esiintyi NY Met Oopperassa .

Hönen tulkintansa Ruhtinas Igorista on ylivertainen .Jostain syystä hän ei kuitenkaan ole ollut niin arvostettu täällä
Ehkä hän oli liian suorasanainen suomalaisille.
 /   /  /  / Suomalaiset bassolaulajat

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta