Minulle sopivat ja kuuluvat naiset pyörivät viikonloput yökerhoissa ja liihottelevat rahan perässä, pintajulkkisten panopuina kolmekymppisiksi ja muutenkin pelaavat korttinsa nuorena viimeiseen virteen asti. Kun lopulta jää pelkkä lyhyt tikku käteen, aletaan kääntämään katsetta itselle kuuluvien miesten puoleen(joille on myös jo tullut koulutuksen suoma palkka-asema). Siinä vaiheessa meillä on jo naiset itäisestä euroopasta tai etelä-amerikasta taikka aasiasta. Näinkö se menee? Olen yrittänyt tehdä tästä viestistä mahdollisimman provosoimattoman ja kirjoitan kuten ajattelen.
Tällä hetkellä seurustelen pelkän seurustelun takia naisen kanssa, josta en oikeastaan välitä, mutta yksinkin on ikävä olla. Aiemmin olin sinkkuna, koska uskottelin, että parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Ei se ihan niin ole kohdallani, mukavempaa elämä on kun on läheinen ystävä. En kuitenkaan rakastamaan häntä pysty ja sen tiesin jo suhteen alussa ja lähdin juttuun parempaa odotellessa.
Ajattelen kumppanikseni yhtä urheilullisen tai hoikan, iloisen kuten minä, pitkälle kouluttautuneen ja söpön kuten itsekin olen flirttien perusteella. Realistisesti en vaadi enempää toiselta kuin mitä itse voin tarjota, mutta käytännössä nyky-yhteiskunnassa kaikki kauniit naiset ostetaan iltaseuraksi roikkumaan yökerhoihin ja pintaelämään. Vain ne miehet joilla on rahaa kilpailevat keskenään 90% kauniista naisista. Jäljelle jää opiskelijoille ja vastavalmistuneille eli 20-30 -vuotiaiden ikäluokille kauniit jehovat ja ujot puhumattomat yms.
Ikävää elää koko varhainen aikuisuus puoliteholla iltaisin miettien kaiholla millaista elämä olisi, jos olisin itsekin teollisuussuvun jälkeläinen. Ja ikävää rikkoa sydämiä ja suhteita sitten muutamien vuosien kuluttua kun itselle tulee sosioekonominen asema nostaa kytkintä.
