AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  /  / Kahvipirtti

Kahvipirtti

183 Vastausta 9 316 Lukukertaa
Huomenet huhuilen uuden pirtin kynnykseltä, toivon että kuuluu täältä savon suunnasta ympäri armasta maatamme.
Ääneni on aika hiljainen, mutta näin mielikuvien ketjussa kun elämme, kaikki onnistuu.

Anulle viimeisenä vanhassa pirtissä käyneenä, kysäsen, että kai ovet lukkoon laitoit ja valot sammutit???
Tuosta Suomi24:n hitaudesta, se on hyllä hermoja raastavaa, ja jos mikä niin tämä kirjoittajat karkoittaa.
Jätin aamuun pirtinkin oven aukaisun, kun ei kerta kaikkiaan illalla tullut mitään.
Nyt olisi kyllä aika parannusta asiaan etsiä oikein tarmolla ja tietojakin asiasta saisi tulla.

Kitina ja viviann, eihän ne tuollaiset kauniisti muotoillut "piikit" niin kovasti satu,tai onkohan panssari vahvistunut;)).
Kallistun teidän mielipiteeseen, kateus paistaa pirttiämme kohtaan, jospa tälläinen tunne, kuin kateus on poissa sitten oikeassa elämässä, kun tänne saa purkaa.(vaikka en usko, kyllä se mukana kulkee aina, kun siihen taipumusta on)
Unohdetaan nuo ja ollaan iloisena, kun tänne ylös taas pystyttiin kapuamaan.

Sinisävyiset rättimatot lattialle ja sinertävä sävy poppanoissa ja verhoissa,odottelen itsenäisyyspäivän aikaa, siksi siniseen pirttimme somistin.
Lumimarjoista tehty kranssi ovessa toivottaa valkoisena tervetulleeksi ja valkoisia ruusuja maljakoissa, näin sisustuksen puolesta olemme valmiit aukaisemaan uuden pirtin, olikos se numero 57?
Tervakset rätisevät takassa, kynttilät lepattelevat lämpöään parhaansa mukaan, keinutuolissa tuo Mirrimme seurailee oven käyntiä ja niitä monia käsiä silittelemään ja hellimään.
Avajaispäivänä annoin kermakupin sen eteen ja voi miten sitten viiksiä pestiin, tyytyväinen on oloonsa ja miksi ei olisi, lemmikkimme on.

En toki ole unohtanut täyttää pirtin jääkaappia, siellä on sämpylää, rieskaa, piirakoita, palvattua hirvenlihaa ohuina siivuina syötävän päälle, takaan että maistuu.
Täytekakku kahvit päälle ja tottahan toki perinteinen kuohulasi, onnea uudelle pirtillemme ja toivon monia, monia oven kahvaan tarttujaa ja sisään astujaa.

Jatketaan yhdessä, suruinemme ja iloinemme, toinen toistamme rohkaisten, elämän karikoissa astellessamme.
Annetaan hymyn loistaa, myös noille muutamille, jotka eivät osaa mielikuvien maailmaan tulla mukaan, ehkä hekin joskus irtaantuvat tuosta jäykästä naamiostaan ja antavat lapsenmielen tulla sydämmeen.

Ps. Viviann, pirtin kirjoittajat eivät ole sivusta seuraajia,kaikki olette tutuiksi tulleet ja teitä jokaista kaivataan.
Meinasin unohtaa tuon merikarhun patsaan, no tuossa hän taas piippu suussa tervetulleeksi toivottaa.
Keskiviikko on pikkulauantai, viettäkää hyvä sellainen ja tarttukaa kahvaan ja sisälle vaan.

Oikein hyvää huomenta

Ja oikein paljon onnea uuteen Pirttiin.
Hyvä että edes muutama mieskin on löytänyt pirttimme

Eilen ei tosiaan tehnyt mieli palstoille tulla.
Niin oli hidas kone.

Meillä on varmaan lämpö ennätys tähän aikaan vuodesta +4,1c
lumi kökkäreetkin on jo sulaneet.

Nyt on laitettava kynttilöitä ja paljon palamaan.

Mirri kehrää tyytyväisenä,hyvä niin.

kiitokset herkuista,kaikkia maistoin;))

näkyillään...

Joko taas

muutto oli edessä. anteeksi kun en ollut avustamassa. Tuon tässä ison pussillisen "pusuja", sekä kuohuviiniä tupaantuliaisiksi. Tässä vielä itsevalamiani (kastelemalla) kynttilöitä. Yksi niistä on kaksihaarainen, kun alapään painot menivät yhteen ja kun huomasin, en malttanutkaan enää irroittaa niitä.
Onnea uuteen pirttiin.

Iltapaivaa pirttiin

Huh,olipas vaikeata paasta vastaamaan,aina meni 24 etusivulle,olen poiminut sylillisen keltaisia ruusuja ja asetan ne hopeamaljaan pirtin poydalle,nyt meillakin ruusupensaat leikataan 3kk talvilepoon.
Uskaltaisikohan maistaa noita ylikypsan pusuja,saisinko korvapuustin palkaksi?
Matkoilla olen ollut ja taas on mukava syoda koti ruokaa.Nuoriparimme palasi Intian matkaltaan,paljon on otettu kuvia Taj Mahalista tuosta rakkauden sympolista.

Uuteen pirttiin Onnea

Kyllä, kyllä valot sammutin ja ovet lukitsin kun vanhasta kahvipirtistä lähdin.
Haikealla mielellä lähdinkin, kun oli niin tutuksi tullut, mutta kyllä tämäkin tästä, uudesta on aina hyvä aloittaa.

Mielestäni tämä on 56 pirtti koska tuolla vanhanpirtin ovenpielessä oli numero 55, vai muistanko väärin, jokohan dementia vaivaa jo niin pahoin minua että en muista mistä eilen lähdin ;=))

Mutta onnea vain tähän uuteen pirttiin ja kaikki kateellisetkin on tervetulleita uskallan toivottaa, sillä ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Ehkä meissä kaikissa asuu sellainen pienen pieni kateudenpoikanen, emme vain aina tule sitä itse huomanneeksi, ei se tarvi olla suuren suuri mutta on jossain tuolla sisikunnassa kaihertamassa silloin tällöin.

Nyt kun olen täällä avajaisissa käynyt, niin poistunpa taas tuonne joulu kadulle katselemaan sitä rihkama määrää, mikä siellä on tarjolla.

Halaillaan kun tapaillaan.

Nolona taas

joudun perumaan tuon "juoksunumeron", 56:s on, kiitos Anu, kun tarkkana olit.
Tälläinen tuo muistini on ja kun hätäinen kaikessa tuppaan olemaan, tässä tulos.
Fiksu kirjoittaja olisi asian ensin tarkistanut, mutta enhän minä, ei tule kysymykseenkään;))
Oikeassa olet Anu, kyllä se vanha Aatami/Eeva meissä kaikissa asuu ja sitä pitäisi yrittää nujertaa itse kenenkin.
Ihminen on ihminen, mukava yleensä virheineenkin, mutta parantamisen varaa aina löytyy.

Samoja aatoksia tuo joulun alus tuo minullekin, pitäisi kierrellä ja katsella, löytyisikö jotakin järkevää, en mielelläni mitään tarpeetonta haluaisi pakettiin laittaa.

Ylikypsälle kiitos taas kuohuvasta ja pusuista, kynttilöistä myös.
Se voikin olla kaunis se kaksihaarainen, ainakin oman näköinen.
Kynttilän kastaminen on kivaa puuhaa, sitä minäkin joulun alla harrastan, kaikki pätkät kattilaan ja vanhasta uutta;))

Kiitos lämmin uzma Sinulle, on niin ihana tuo keltainen ruusu ja kimppuna on kuin auringon paiste olisi pirtiin tullut.
Ota vain "pusuja" karvapuustista ei ole pelkoa, korkeintaan suuhun pantavaa voidaan tarjoilla.
Ylikypsä vain tykkää, kun "pusut" kauppansa tekevät;))

Muorillekin kiitokset onnitteluista, vaikka puhua pälpätettiin jo Skypessäkin ummet ja lammet.
Hieno keksintö tuo Skype, puhetta saa tulla kuinka paljon tahansa, lasku ei kasva.
No jatketaan päivää, soitellaan ja kirjoitellaan, yhteyksiä on tarjolla, yksinäinen ei tarvitse olla, soitto vain ja taas on juttukaveri tiedossa;))

Iltapäivää

ja onnea uuteen pirttiin poikkesin taas tässä kulkiessani iltapäiväkahville ja jos löytyisi jotain hyvää ja kahvin kanssa nautittavaksi.
Emäntämme herkuttelee jo palvatulla hirvenlihalla minä meinaan vasta tänään viedä palvattavaksi että pääsen ja jossainvaiheessa herkuttelemaan sillä.
Eilen oli nuo hirvikoira kisat ja siinähän menee tosipitkä päivä kun aamulla puoli kuusi aloitin ja iltaan puoli kymmenen meni.
Porukkaa paljon kun yhtä koiraa kohti vähintään kolme henkeä, omistaja, opas ja tuomari.
Koira lasketaan arvottuun maastoon sen pitää etsiä hirvi sieltä katsotaan aika sitten kauanko haukkuu sitä ja lähteekö seuraamaan ja pitkäänkö seuraa ja häistä kaikista kertyy pisteitä ja se koira mikä eniten pisteitä saa on voittaja.
Että tämmöinen kisa nyt jatkan matkaa ja ei kun molskis vaan :))

Onnea vaan täältä länsi rannikoltakin.

Ja hei vaan kaikki 70+ kaverit,tämä on ensi kerta kun käytän tätä, eli tälläistä yhteyden ottoa. Mutta toivottavasti tähänkin tottuu ajan myötä.Tosiaan asun täällä länsi-Suomessa meren rannala matkaa mereen 500 m.Tämä tällä kertaa toisten lisää.

Hauskaa

Länsirannikon Hupilainen että löysit Pirtin !!!
Tervetuloa vain.

Nyt täytyy kertoa;olen odottanut ainakin kuukauden,
ai että mitä.No inspiraatiota;))
sain tänään aikaseksi pullaa ja toin tännekin rusinapullia...nammm...
Pistäkää poskeen;))

Kyllä nyt Hirvipaisteja riittää,emäntämme ja Roopekin tuo,mihkä mahhaa ne kaikki mahtuu;))

Kyllä pirtin eväät aina mahtuu;))

näkyillään...

Kattia kanssa!

Etteivätkö muka kahvipirtin herkut lihota!? Taas praatataan palvatuista paisteista sun muusta... Makunystyrät eivät erota virtuaalisuutta todesta, vaan panevat kuolan valumaan suupielistä. Sitten on pakko mennä jääkaapille kurkkaamaan, olisiko siellä mitään lohdutusta suolaisen kaipuuseen.

Minun mielenrauhaani eivät niinkään makeat herkut hetkauta. Kaapissa saa olla rauhassa vaikka minkälainen sokerikuorrutus. Ja saa olla alkoholiakin. Eivät "lismit" eivätkä "nismit" saa valtaa, mutta auta armias, jos siellä on vaikka suolasilakoita! Sellaista himoa en kykene hillitsemään!

Onpa muuten tyylikäs tämä uuden pirtin värisävytys. Oikein silmä lepää. Jotta onnea taas tupaan!

tupsahdin pirttiin ihan huomaamatta

kun en löytänyt enää vanhaa pirttiä,läksin kävelemään tietä pitkin ja siellähän se mutkaisen tien päässä loistaa juhlavaloissaan.

Ulkona palaa roihut ja oli juhlavaa kävellä eikä sateinen musta maa yhtään masenna.Syksy marras kuolemaa tarkoittaa ja pitää joskus kuolla että elämä saa uudestaan nousta.Maassa ne idut oottaa uutta elämää.

Me lataudumme marraksessa ja saamme siitä uutta elämän halua.
Pirtissä jo istuvat iltaa kaikki naiset ja miehet.Ovat kahvia juoneet ja syöneet hyvät leikkeet.Onneksi kerkesin ennekun kaikki söivät.
Kissalla se passa venyttelee lattialla matolla kollikin pitää mummojen hössötyksestä.

Kukapa kolli ei pitäisi,ei ole kiirettä poiskaan vaan istumme ja juttelemme maailman asioista.
Käy se ovi tiheään että kyllä ne kurkkaavat nekin jotka välillä katsovat nokkavartta pitkin.Tulkaa vain permmälle meillä tykätään kaikista.

Iltaan on

ehditty, alkaa olla päivän touhut pulkassa.
Kurkkasin tuonne Radiosavon pönttöön ja siellä höyhenpallo oli jo unten mailla.
Suojaa nuo pöntöt antaa tuulelta ja tuiskulta.

Tervetuloa pirttiime hupilainen, kiva kun siltäkin kolkalta juttua tulee.

Vai sellainen homma on koiranhaukunta, no ulkoilua tulee siinäkin, kaikestahan nykyään kilpaillaan.Moninaisia on harrastukset sielläkin, Roope.

Olen monasti kiroillut Tv:n ruokamainoksia iltaisin, juuri silloin kun ei pitäisi mitään syödä, mutta, että pirtinkin virtuaaliruuat saa kuolan valumaan, enpäs ole sellaista kokenut.
Hintriikka Sinullapa onkin hyvä tilaisuus itsekuria kasvattaa, kun emme sitä ruokaa oikeasti anna,ja et kumminkaan tuoksuunkaan lankea.
Tässä nähdään mihin kaikkeen pääsemme mielikuvien mukana, jopa jääkaapille;))

Pääskyllä mielikuvat näkevät pirtin täynnä nauravia ja juttelevia kirjoittajia, kumminkin, minun käydessä ei pirtissä ole kuin tuo Mirri, satun kai väärään aikaan.
Minähän päivänä istumme pikku-joulu pöytään, vai säästäväisyys syistä jätämmekö väliin.
Eipähän ne porkkana ja lanttulaatikko paljon maksa ja tuota hirven lihaa olisi paistiksi, miks ei myös kinkun asemasta.
Kalaa voisi yrittää vielä pakkaseen, onhan jäät melkoisesti sulaneet.
Pottujakin löytyy,salaattia syntyy nopsaan mutta sieniä ei kyllä ole.
Kuulostellaan , pohditaan, josko tonttuina pyörähdämme??

No nyt tuonne Tv.n ääreen, hyvää yötä.

Pimeää

katuvalotkin on pimeänä (osa)varmasti säästösyistä.
Huomenta siitä huolimatta ja hyvää alkavaa torstai päivää.

Lukaisin tuossa noita muita ketjuja ja eipä mieltä ylentänyt, purnausta sitä oli aika mittavalla tavalla.
Olisi mukavaa lukea iloisista asioista, ainakin silloin tällöin, vaikka asiat ei niin hyvin kaikilla olekkaan.(aika pieni porukka elää yltäkyläisenä)

Eläkkeeni ei suuri ole, mutta kun on tottunut jo työelämässä siihen pieneen tuloon(siitähän se eläke muodostuu)yrittää mitoittaa kulunsa sen mukaisesti.
Paljonkos tälläinen mummeli tarvitsee, kun on mahdollista saada ruoka ja lämmin koti, puhdasta päälle.
Ulkomaanmatkat ja oleilut jossakin, olen jo alkukättelyssä unohtanut, eikä se niin suurta mielipahaa tuota, vaikka ilman niitä elelen.

En nyt halua sanoa, että oikeuden mukaista on, että ihmiset joutuvat joka pennin viruttamaan ja ettäkö parannuksia pidä vaatia.
Sen tuntee joka ikinen päivä, miten on tarkasti laskettava, ei ostella ahaa elämysten mukaan, mutta ainainen valitus, ei se nosta mieltä, ei korjaa asioita, siksi vain tämän totean.

Kakun jakaminen tuntuu kovin vaikealta, sillä nekin joilla jo menee hyvin, valittavat ja haluavat lisää, mihin, hautaan niitä ei mukaan oteta.
Tämä nyt oli taas niitä minun juttujani, ja valmis olen taistoon parempien olojen puolesta, kun joku osaa sanoa mitä pitää tehdä,miten asiat korjataan, koska siitäkään ei löydy yhtä tietä, mitä kulkea.
Pankkien korkojen ja muiden tarjousten kanssa ei ole ongelmia, rahani vain kulkee läpi holvien,aivan sama, mikä korkoprosentti on;))
Kuun eka päivänä tulee ja sitten taiteilen menojani niin että loppukuuhun selviän;))

Toivoisin todella, että korjauksia tulisi juuri niihin köyhyysrajojen piirissä pyöriviin eläkkeisiin. Kaikille eläkeläisille olisi saatava kohtuullinen eläke, millä toimeen tulisi, ei niin, että pitää katsoa mitä syön, jos nuo lääkkeet ostan.
Korjattavaa löytyy, mutta kun raha on oppinut kulkemaan (opetettu) sinne missä sitä jo ennestään on, miten suunnan käännät.
Mistä löytyy se viisaus, mikä suunnan muuuttaa?

Tuo hitaus on puhuttanut myös kovasti ja hankalaa se on.
Miten toiset sivut ulkopuolella Suomi24 toimivat moitteettomasti, mistä kenkä puristaa, toisaalta
voinhan olla kirjoittamattakin.
Ei tämä elämän tärkein asia ole, ajankulu kylläkin, ja mukava on lueskella viestejä eri suunnista.
Sen havainnon olen tehnyt, että palsta on rauhoittunut, poistoista ei enää puhuta, ja ilkeydetkin ovat minimissään, se on mielestäni hyvä parannus.
Sinnikkyys palkitaan;))

Tälläisiä ajatuksia tänään aamuhämärässä ja nyt sitten vain toivottelen iloista ja voimia antavaa viikonloppua,palaillaan,,,,

huomenta

pirttiin kaikille tasapuolisesti !
Ja runsaat onnittelut taas uudelle pirtille!
edelleenkin näytän kuuluvan niihin matti myöhäisten joukkoon, muuttamaan en ehtinyt nytkään , mutta onnea silti ja rauhaisaa menestystä. (Näin joulun lähestyessä).
Rauhaa tarvitsee tietenkin aina.
Saman havainnon tein- on välillä aika riitaisaa ja alavireistä tuo touhuilu tuolla monellakin
palstalla!
Mutta jospa sinne valikoituu sellaiset jotka
pitävät siitä. Jos se on niiden elämän suola??
Tiedä häntä!!!KUn ei tämä nyt tosiaan pakollista ole!!
TÄmä pirtin leppoisa, rauhallinen, kodikas rupattelupaikka on ainakin minulle sopiva.
Asioistahan voi olla sovinnossa erimieltä !!
Ja ah, ne pirtin herkut, enpä ole niitä muualla
nähnyt!
Ihan todellisuudessa kuulun Hintriikan kanssa sarjaan, enemmän minua kiehtoo kaikki suolaiset
syömiset ja kahvileivät. Tietenkin joskus makeakin menee. Kunnon kotitekoinen kanelikorvapuusti on se paras kahvileipä suolaisten lisäksi.. ja nythän alkaa olla
karjalanpiirakoiden graavilohen aika.. niitä ei voita mikään.
Tietenkin hirvenliha paisti olisi myös mahtavaa...........NO niin ,nyt meni keittiö-osastolle heti aamusta.
Hyvät oli kahvit näin aamupimeällä. kahvileivistä puhumattakaan ! tuikut ja lyhdyt pääsevät todella oikeuksiinsa pimeälä!
Mikäpä on mirrin taas uudessa kauniissa pirtissä kehräillä..
mukavaa päivää kaikille pirtissä kävijöille !

Huomenet

vain kaikille.
Sateinen on taas aamu.Lämpötila on vähän laskenut,eilen kävi yli 5c.

Meillä talo tarjoaa tänään puurojuhlan.
Hakevat meidät autolla ja tuovat takaisin.

Nyt lähden yhden naapurin kyydissä kaupoille,hyvä tehdä viikonloppu ostokset kun kyydin saa.

näkyillään...

Aamujen aamua

Siitä se päivä taas alkaa harmaana ja sateisena mut näitäkinhän niitä pitää olla et kaivoissa vedet nousisi.
Emännällämme taisi olla hieman ankean tuntuinen aamu mut onhan noita elämän ohjeita vaikka tässä
Anna ihmisille enemmän, kuin he odottavat ja tee se iloisin mielin.
Pidä mielessäsi suosikkirunosi.
Älä usko kaikkea mitä kuulet, kuluta kaikki mitä sinulla on tai laiskottele niin paljon, kuin haluat.
JA HUOM, Kun sanot:"Minä rakastan sinua" tarkoitat sitä myös.
Mut nytpä otan tuossa aamukahvit ja jonkun leivoksen purtavaksi sillä nythän voin taas nauttia kun tuli tuolla terveyskeskuksessa käytyä ja filmitähtenäkin oltua mut nyt sitten menoksi eikun molskis vaan :))

Valoa korvien väliin!

Samat sanat, ettei jaksa lukea ainaista valitusta. Minulla olisi todellista syytä purnata raha-asioista... jokainen sentti on venytettävä ainakin puolimetriseksi! Vaan kun on oppinut elämään niitten vähien tulojensa kanssa, niin miksi pilata päiviään jatkuvalla ruikutuksella.

Polittiikka on tietenkin asia sinänsä. Vähäosaisten puolella olen ollut aina. Kuka se jo sanoikaan, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät! Pitää paikkansa yhä, vaikkei niitä Kallen oppeja muuten uskottaisikaan! Tuskin ne Liliuksen tai jonkun muun optiot minua paljon lämmittäisivät, vaikka ne saataisiin jaetuksi oikeudenmukaisemmin.

Mukavampi tämä maailma kuitenkin on, jos edes yrittää etsiä elämästä valopilökkujakin. Muutamat tuntuvat vaeltavan pimeydessä kuin menninkäinen laulussa...

Ääneen ajattelua

Kävin cityssä ihmisten ilmoilla, kurssilla. Kävelin kävelykadulla ja ihmettelin, kun vielä näin kylmällä ja kostealla ilmalla katusoittajat jaksoivat soitella. Sama soittajapari haitarilla ja saksofonilla päästelivät ilmoille Besame Muchoa ym ikivihreitä ihanuuksia. Vanhoja tummahiuksisia papparaisia olivat, eivät suomalaisia. Vein ostamani muistitikun Anttilaan, kun eihän se käynyt vanhaan Windows 98 koneeseeni. Pitänee viedä tämä kone nuorennettavaksi herra X:lle. En tohdi heittää tätä harakoille, turhaa jätettä tulisi. UBS-lisäystä hinkuan sekä skanneria ja kuvankäsittelyohjelmaa. Kyllä tässä ajan saa kulumaan eikös vaan. Jospa sitten ei jääkaapin ovikaan liian usein narahtaisi. Iso kuppi kohvia kiitos.

niinhän se on

Että me köyhät pysymme köyhinä ja rikkaat sen kun rikastuvat . Eikä se meidän elinaikanamme miksikään muutu,vaikka miten purnaisimme.
Parasta kun vaan jaksaisi elää kaikesta huolimatta iloisena ja repiä sitä ruokaa ja käyttää mahdollisimman edullisia "harrastuksia". Sellaisia mistä saisi iloa itselleen. Tietenkin
terveys on tärkeä- mutta kun sekin on loppujen lopuksi jonkun muun hallussa !!
kaikkia varmaan vihastuttaa, kun herrat keräävät
miljardi optiot toinen toisensa perään. Kun pieni ihminen taistelee leivästä....
Niitä vielä suojelee laki........
NO jo taas, Äsken vasta sanoin, etten pidä politiikan puhumisesta, ja nyt sitä tuli.
Sitä epäoikeudenmukaisuutta !!!!
Tuonkin tullessani korillisen joulutorttuja.
Punaisen joulutähden ostin tänään, eikä ole fiktiota nämä...!!
Tortut maistuvat varmaan kahvin kanssa illan hämyssä, ja tuikkujen loisteessa.
Vain valkoinen lumi puuttuu... sillekkään emme mahda mitään...!
Rattoisia iltahetkiä pirtissä vieraileville !

Niinhän se on

Hei vaan kaikille tasapuolisesti poikkesimpa minäkin uuteen pirttiin kun kaikki niin kehuivat, toin minäkin pipareita toivottavasti maistuu nekin pusujen sun muitten herkkujen ohella, Kitina on jo ostanut joulutähden minä en ole vielä nähnytkään, eihän se meidän leipä niin leveätä ole mutta ei valiteta joulu se tulee meillekin tonttuineen, minulta loppuu aina kirjoituspaperi mitähän varten??? Voiko joku neuvoa kun olen niin tyhmä??

Pirttiin tieni käy

Ehtoota vain pirttihin,
kävin tuolla vesisateessa rämpimässä ja
katsomassa että varmasti lukitsin vanhan pirtin ovet ja valotkin olin sammuttanut.

Kyllä se joulu tulla tupsahtelee,niin pieneen kuin isoonkin majaan,eikä sen leivän
tarvi niin kovin leveetä olla,kun itsekkin olen
tarpeeksi leveä.

Tontutkin alkavat jo kurkkia ikkunoitten takana, että ollaanks me kilttejä,voi,voi kun olisin osannut olla tarpeeksi kiltti.

Pusut täällä on hyviä,mutta niitten jakaja käy niin harvoin (anteeksi tuoja ) käy niin harvoin.

Ei tätä pirttiä suotta kehuta, kyllä tämä nimensä fäärtti on, leppoisaa on oleskella,ja ainakin kisuliini on kaverina jos ei muita näy.

Hyvää illanjatkoa nyt vain kaikille ja pitäkää huolta toisistanne.
Tavataan ja halataan.

Olen samaa mieltä

Kahvipirttiin voi aina tulla kuin kotiin. Täällä on niin lämmin tunnelma ja tuoksut. Toin pusuja ison pussin sekä tervaksia takkaan, että tarkenee istuskella, jos siitä vielä talvi tulee. Ei tosin hyvältä näytä, kun vettä sataa ja lämmintä on luvassa ainakin ylitse viikonvaihteen. jopa kahdeksaa astetta lämmintä. Ainakin tänne Hämeeseen.

Hyvää Joulun odotusta kaikille pirtissä kävijöille, ei muuta kuin lippu korkealle loskasta huolimatta.

vieläkin äänessä

Niin siellä Keskustan kauppakeskuksen sisätiloissa käytävillä kuljeskelee nuoria kansiot kainaloissaan. Metsästäjät hyväntekijöitä. Jo kaukaa huomasin joutuneeni tällaisen nuoren "uhriksi". Tunnettuahan on, että vanhoilta naisilta kukkaron nyörit usein aukeavat.
"Oletteko kiinnostuneet luonnonsuojelusta?"
- Kyllähän minä olen, kovastikin.-
" Voisitteko kenties ryhtyä Greenpeacen kannattajajäseneksi?"
-No en taida, kun olen vaan tällainen eläkeläinen. Pelastusarmeijaa olen kannattanut. Hyvää jatkoa sinulle nyt vaan työssäsi.-

painovirhepaholainen

po. metsästävät...

Ja sitten

on iltasadun aika.
Liikennepoliisi puhutteli vanhaa naista, joka oli lähtenyt kadun yli, vaikka poliisi oli kättään nostamalla antanut ymmärtää, ettei se sillä hetkellä käynyt laatuun.
-Ette kai väitä, rouva, ettette käsittänyt, mitä minä kättäni kohottamalla tarkoitin?
-Kuulkaa,konstaapeli, minä olen katsellut kohotettuja käsiä kolmekymmentäviisi vuotta, joten kyllä tiedän, mitä se tarkoittaa. Minä olen näet opettaja.
Mut nyt otan tuossa iltakahvin ja näkyy noita torttujakin jo olevan tarjolla kiitokset ja nyt taas taipaleelle eikun molskis taas :))

Greenpeace

Mistähän nekin nokkivat ne isot rahat, joilla "suojeluskuntansa" ylläpidetään. Luulisin ettei yksityisten "pienten ihmisten" tuella. Kohteetkin ovat yleensä länsimaisia.
Anteeksi skeptisyyteni ja hyvät illat pirttiin pitkästä aikaa. Sain juuri valmiiksi 30 neliötä pihalaattaa oikein sementöitynä paikoilleen (ei tarvitse täällä pelätä routavaurioita ;) Joskohan ehtisi taas istuskella pidempään tietokoneen ääressä vaikkapa lueskelemassa kotimaan uutisia.
Vielä ennen nukkumista taidan sekoittaa pari lusikallista capuccinopulveria veteen.

Hei Pirttiläiset !

Oikein hyvää huomenta kaikille! Ahkerasti kirjoittelemme, kun vanha pirtti tuli jo täyteen ja tätä uuttakin on käytetty jo hartaasti.Mukavaa täällä on käydä. Kun nyt satuin ensiksi,niin pistän kahvin- ja teeveden valmiiksi seuraaville. Minä pidän sellaisesta teestä kuin Forest Fruit Tea.Se maistuu. toin niitä tänne,jos jollekin muullekin maistuisi.
Sää on ollut ankea viime päivinä,,vettä satanut reippaasti,,mutta emme vaivu alakuloon,,ei ole nyt aikaa..joulu lähestyy tuotapikaa ja monenlaista puuhaa on ennen sitä.Olin tässä kehitysvammaisten joulujuhlissa..lauloimme joululauluja ja söimme torttuja ja kahvit..Oli arpajaiset ja kirpputori.
Siellä koin aidon ilon..Ei haitannut,että on vielä marraskuu,oli hyvä joulutunnelma...Nyt alkaa sitten lisääntyväsä määrässä olemaan joulujuhlia.
Pidän joululauluista,sellaisista hartaista..ei niihin kyllästy,kun vain joulunaikana lauletaan ja
soitetaan. Sellainen vanha laulu,on minusta ihana ja kaihoisa kuin ; Tuikkikaa te joulun tähtöset,kilpaa lasten tähtisilmäin kanssa!
Kertokaatte joulun satua,yhtä uutta,yhtä ihanaa, mieltä viihtävää,kuin muinen lasna....Niin niin..
ei joulu olekaan ,kuin lapsen silmin katsottuna, aitoa ja ihanaa. Tässähän tulee ihan surumieliseksi. Juon kahvit ja löytyi torttujakin
..Mukavaa päivää kaikille! Terveisin Irkku

kuukausi jouluun

Tulin aamun ensimmäisen koiralenkin jälkeen kahvipirttiin kurkistamaan, kun tuo kissakaan ei enää tunnu pelkäävän isoa kilttiä koiraani.Herttaista, kun Irkku on tänne laittanut jo kuumaa juotavaa , ja minulle tuo teelaatu hyvin maistuu näin kostenaraa'assa säässä.Tuo Irkun mainitsema laulu on hellyttävä, ja luulenpa, että joulun lähestyessä näitä lempijoululauluja pitissäkin muistellaan. Nyt on kuitenkin vasta adventti lähestymässä. Hoosiannaa käyn aina kirkossa laulamassa, samoin kauneimpia joululauluja. Kotikirkossani on ensi viikolla myös kansanalauluilta.Meillä lapsenlapset haluavat kesälläkin laulaa adventtivirttä: "Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa? Maahan on laskettu vaatteita,lehtiä , oksia."Tähän metsän laitaan, kuusen oksalle laitan myös lyhdyn palamaan, kävin sen hakemassa vanhalta pirtiltä.Hyvää viikonloppua pirtissä kävijöille!

Havumaja

Näin joulun lähestyessä, vuoden pimeimpänä aikana, kun kaikkinainen salaperäisyys kiehtoo mieliä, on paikallaan kertoa pieni satu onnellisuudesta.
Ja näin se menee.

Satu lapsenmielisille aikuisille

Vieläkö muistatte sadun suloisesta Keijusta ja ystävällisestä Peikosta?
He kohtasivat kesällä kerran täällä tyhjän Kahvipirtin terassilla, kun aurinko porotti kuumasti, ja kaikki pirtin vieraat, jopa itse emäntäkin, olivat paenneet helteitä rannoille ja kuka minnekin- vilvoittelemaan.
Suloinen Keiju ja ystävällinen Peikko viettivät yhdessä, täällä pirtin terassilla, unohtumattoman päivän. Sitten he poistuivat kumpikin tahoilleen metsän kätköihin.
Mutta koska saduissa kaikki on mahdollista, niin tapahtui, että suloinen Keiju ja ystävällinen Peikko kohtasivat uudelleen syksyn koittaessa. Heidän tapaamiset olivat kuitenkin satunnaisia ja hyvin harvoin toistuvia ja se aiheutti molemmissa kaipausta ja ikävää. Siihen tilanteeseen oli kuitenkin tyytyminen.
Myöhäissyksyllä, kun sade oli kastellut tienoon ja ensilumikin oli satanut, mutta pian myös sulanut pois, eräs satunnainen kulkija huomasi jotain outoa Kahvipirtin lähimetsikössä, kallion kupeessa, hyvin naamioituna.
Tarkemmin asiaa tutkittuaan satunnainen kulkija näki edessään pienen havumajan.
Kuka oli sen rakentanut ja mihin tarkoitukseen?
Satunnainen kulkija päätti ottaa selvää, mistä oikein oli kysymys. Hän jäi tarkkailemaan havumajaa.
Aikansa tarkkailtuaan hän näki, kun suloinen Keiju ja ystävällinen Peikko tulivat metsän kätköistä kohti havumajaa ja pujahtivat sisään sinne pienen pienestä oviaukosta.
Se havumaja oli siis heidän salainen kohtaamispaikkansa, päätteli satunnainen kulkija. Eikä väärin päätellytkään.
Suloinen Keiju ja ystävällinen Peikko olivat yhteistuumin päättäneet poistaa ainaisen ikävän ja kaipuun toistensa luo ja niin he rakensivat havumajan kohtaamispaikakseen.
Majaan oli tuotu lattialle taljoja ja peitoksi iso, paksu untuvatäkki. Olihan kylmä talvi edessä.
Aikansa majassa oltuaan, häipyivät Keiju ja Peikko onnellisen oloisina taas tahoilleen, palatakseen jälleen rakentamaansa kohtauspaikkaan, havumajaan yhä uudelleen.
Miten he aikaansa viettivät yhdessä, havumajassa ollessaan? Sitä ei kukaan tiedä.
Satunnainen kulkijakin vain arvaili, että kenties samaan tapaan, kuin rakastavaiset kaikkialla, halaillen, suudellen ja syleillen toisiaan.
Voisko tämän sadun kauniimmin lopettaa.

Ihana satu........

....tuota ainakin minä tarvitsin tässä kylmässä ja kovassa maailmassa. Televisiota katsoen ja lehtiä lukien ei tule kuin ahdistuneeksi näinä päivinä. Tuollaista lapsenomaisuutta meissä aikuisissakin pitäisi olla. Tuo ei satuta ketään, vaan antaa jokaiselle ripauksen hymyä suupieliin ja tuo vanhoja, ihania, rakkaita muistoja omasta rakstumisestaan ja rakastamisen kohteena olemisestaan. Tuollaisia satu-setiä me aikuisetkin tarvitsemme. Kiitos ihanasta aamusta, melkein olin tuolla havumajassa...:).

oli se ihana satu ihan kun ei olisi olemassakaan

mutta satu on olemessa ja niitten sydämmissä jotka löytävät havaumajan.Jotka kaipaavat toisiaan niin heille annetaan lopuksi.

Sumuista on mutta ei masenna ilma on ulkoillen mukavaa ja sisälle tullessa vielä mukavampi.
Mies lähti katsomaan Rukan kisoja olisin minäkin jos olisin kunnossa.Mutta minulla on monta kivaa odottamassa,ensin pottumuusin teko ja sitten kirjasto ja maalaus uusi ulkoilu vielä illalla.
Ei se todellisuus ole huonompaa kun saa olla terve ja liikkua ajatellaan ystävät näin.

Kuinkahan

nämä syksyt onkin menneet tämmöisiksi kun noi ilmat vaihtelee kovin.Huomenta vaan pirttiin meinasin tässä aamulenkille kun ei nyt vielä sadakaan, mut otampa tuossa kahvia enstä ja tortun niin jos sitten jaksaisi.
Aamun kevennys: Luokka oli saanut uuden opettajan. Hänen kirjoittaessaan tehtävää taululle Jukka kuiskasi vierustoverilleen:
-Kato taitaa olla sosialisti.
-Mitenkä niin?
-No kun se kirjoittaakin vasemmalla kädellä.
Mut ei kun matkaa jatkamaan kiitos kahvista ja molskista vaan :))

Hyvvee huomenta

Ompas täällä ollut aikaisia kävijöitä!
Kiitos Teille.
Kahvista ja takkatulesta.
Tuntuu niin kuin kotiin tulisi!!Niin on lämmin henki.

Minä olin eilen meidän Säätiön perinteisessä puurojuhlassa,siellä myös laulettiin joululauluja,
Eki Jantunen oli vetäjänä,hauskaa oli ja maha pakosalla,syömisistä;))ja nauramisesta.

Lämmintä +4,5c ja märkää on täälläkin.
Eihän tämä talvelta tunnu,jos ei kesältäkään;(

Tänään on sitten TAAS saunailta,kuinka nuo viikot
vilahtaa nykyään hurjan nopsaan,en kohta perässä
pysy;))

Kivoja nuo Roopen kevennykset;))

Surkeaa noiden mäkikisojen kohtalo,minä tykkään
seurata aina niitä.

Helsinkiläisille on kuitenkin laitettu iso luistinrata keskelle kaupunkia!!!

Täällä kaivat yhä sitä isoa kuoppaa tuossa aseman takana,kuulema 18m syvään,sehän on 6-kerroksisen
talon mittainen,huh...

Jatketaan puuhasteluja.
näkyillään...

Vihainen nainen

Pääsimpä vihdoin Pirttiin ilman "jonotusnumeroa".Ei ole meikäläisen hermot kestäneet tätä "ruuhkaa" Suomi24,niinpä olen jättänyt suosiolla rauhaan.
Eilen sai eräs bussikuski sappeni kiehumaan,harvoin matkustan bussilla,mutta sen kerran kun menen sattuu sitten tälläistä.
Olin elokuvissa Hesassa ( Bond elokuvan kutsuvierasnäytöksessä) Siinä sitten iltamyöhällä palailin bussilla kotiini.
Kuskin eka moka oli se,kun ajoi pysäkin ohi vaikka pysähtymismerkki oli annettu.Pois oli jäämässä ihminen joka ei tuntenut paikkoja,joutuen näin ollen aivan väärään paikkaan.Seuraavaksi kuski aikoi ajaa ihan omaa reittiään (on se kumma,kun matkustajista vain minä reagoin) Kuljettaja sieltä huuteli,että voihan kotiin kävelläkkin.Minulla alkoi "savu" nousta,huutelin vastaan;mene itse tuonne sateeseen kävelemään!Jotain se vieläkin yritti panna vastaan,johon minä;pidä nyt jo se suusi kiinni!Hävettää,pitikö sitä noin pahasti sanoa?
Mutta jotenkin ,kun tuo kuski teki mokan toisensa perään,eikä ollut edes pahoillaan!?
No kotiin pääsin minäkin lopulta,vaikka vieläkin vähän harmittaa.
Ulkona sataa,paistakoon meidän mielissämme kuitenkin aurinko tänään!

Kyllähän

se sappi väliin kiehuu kovinkin mutta jos kevennettäisiin ystävät hyvät.
Opettaja oli saanut raivarin.
-jokainen tässä luokassa, joka tuntee itsensä nyt typeräksi, nouskoon heti ylös!
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Pikku-Kalle nousi seisomaan.
-Ja miksi sinä tunnet olevasi typerä?opettaja pauhasi.
-Enhän minä tunnekkaan, mutta alkoi niin säälittää, kun opettaja joutui yksin seisomaan.

Kävin tuossa muutaman kilometrin kävelylenkin tekemässä ja tuli kahvin himo niin poikkesimpa pirttiin kahville ja onhan täällä noita torttujakin täytyisiköhän minunkin yrittää paistaa niitä. No kiitos kahvista ja herkuista jatkampa matkaa että ei kon molskis vaan :))

MOI

kaikille pirttiläisille !
Ja kas vaan, sataa vettä ! yön aikana tullut valkoinen vaippa oli aamulla tipotiessään !
JUonpa minäkin ensimmäiseksi kahvit, kun noita herkkujakin tuntuu taas olevan jokaisen makuun, pipareista ja pusuista lähtien !
Mukava tuo Roopen sosialisti juttu, niitä sosialisteja on aika paljon. Ja katsotaan kuuluvan yleensä hyvin menestyviin ihmisiin. Minunkin yksi lastenlapsista on vasenkätinen. Kaikki hoituu tosi hyvin , älykäskin on, muusta menestymisestä ei vielä tiedä kun on 11 v. vasta.
Joku taisi kysellä paperin loppumista kesken, eihän siinä mitä, kun pistää vaan kirjoitusta tulemaan, niin paperiakin löytyy . Tai vaihtaa entterillä riviä . ja taas on "paperia" !
mukavaa päivänjatkoa kaikille !

huomenta kaikille vaikka onhan se

iltapäivä.Tulin odottamaan median poikaa joka katsoo minne ovat kirjoitukseni kadonneet.Kasetilla piti olla muttei siinä ollut.Olen ollut metsäsätämässä vanhoja valokuvia nyt kun toipilaan asaan paremmin aikaan,kun en saa mennä harjoituksiin hyppimään.

Eilen olimme käveluyllä ystäväin kanssa muistaa aina etteä kohtuudella kävelyjäkin.Sain tehtyä myssyn vaikeimman kirjonnan,helpotus.Tänään korjailin vaatteita niissä on aina työtä.Käsinneulottuja ja kangaspuisa kudottuja kankaita eri mallisia.

Varasin lipun susipariin pikkujoulun päätteeksi menemme sinne.Olen jo silloin kunnossa.
Tänään menemme Tropiikiin kyläilemään.Nyt se korjaaja jo tuli.

Illatsut

Pirttiin.
Tulin juomaan saunateet.
Kateeksi käy kun katsoo noita Kuusamon kisoja,siellä sataa LUNTA !!!
Täällä vain vettä ropottaa,nurmikot vihertää ja lämpöä +5,7c.
Kohta lauletaan joululaulua;onkos tullut kesä....

Vai olet Pääskykin onnistunut "hukkaamaan",minä olen mestari siinä hommassa,kuvistakaan ei jää kuin pokat;))

Laitoin taas tuikut terassille ja kisukin sai iltapalaa.
Heitin myös takkaan tervaksia,kun nuo poijaat on
niin kivoja että pitävät niistä huolen.

Kyllä ne pusutkin maistui;))

näkyillään...

Minäkin ehdin pitkästä aikaa

Juon yrttiteetä ja syön sämpylän täällä viihtyisässä Kahvipirtissä. Voisin sanoa suihkuteen, sillä olin suihkussa ja pesin tukkani, vaikka huomenna on perinteinen sauna ja tukanpesuilta.
Uskokoon ken tahtoo, mutta minulla oli tukkakin kurassa kun ulkoiluttelin heppoja ja ratsastinkin tuolla kuraisella tiellä.
Voi kamala tätä loskaisuutta! Ei oikeastaan pihassa niinkään, mutta hevosaitauksessa.
Meilläkin on ulkona kynttilälyhtyjä. Laskin, että 8 kpl. Muuten maalla on pimeää - ei mitään katuvaloja, niinkuin taajama-alueilla.
Tälläisellä illalla on hyvätkin puolensa. Saa istahtaa takkatulen loimuun, ninkuin nytkin Kahvipirtissä. Saa puhua tai vain kuunnella.
Mukavaa, leppoisaa illan jatkoa kaikille Pirtin väelle ja heillekin, jotka eivät ehdi muilta kiireiltään piipahtamaan "kylässä!"

niin on mukava kuunnella teidän

kurajuttuja ja samalla takanloiteessa tuli katsella.Tulin juuri kotiin ja käväisen katsomassa unta odotellessa samalla seuraan hyvää musiikkia konsertista.

Tropiikin yhdessä mökissä syötiin oli hyvää kalaa suolasiikaa joka on minun herkkua ja mätiä.
Ystäviä ja toiset lähti jatkaman hotkuun.
Osa oli jo menyt kotiin kauas rajan pintaan kun verkot odottaa järvessä ja kauppaauton tulopäivä.

Onneksi jäänyt minullekkin yksi pusu ken lienee tuonut.Kauniit tuikut skillani se aina kaiken huolehtii aivan kun ystäväni Maija.

Aloitin uudestaan kirjoittaa ei se siitä huonone,valmistuu jos elinpäiviä riittää jos ei niin jatkan taivaassa!!

Lämmintä aamua

+6,5c olenko minä Suomessa vai missä??!!!

Kiitos satuilijalle hauska tarina;))

Merimonakin on sentään ehtinyt piipahtaa,kyllä varmaan niissä hepoissa touhua riittää,
muistan kun mieheni eläessään osti meille toisen kaverin kanssa
hevosen,sen rouvan kanssa kyselimme kumpii pää on kummankin??;))Enkä tiedä vieläkään varmaa vastausta.

Olipas kahvi taas maittavaa ja leivonnaiset erittäin hyviä.

Samat on herkut Pääskyllä kuin minullakin nam...
Mieheni eläessä oli aina näin syksyllä
ämpärillinen muikkuja ja toinen siikoja suolassa.
hyvä kun jouluun riitti.

Näkyillään...

Satujen mailmaan

tässä heti lauantaiaamusta joutuu.Pää pilvissä jatkan päivääni,mitäs tässä muuta.

Ojasta allikkoon

Saahan se pää olla pilvissä, jos on jalat tukevasti maassa! Näin sumuisella säällä se onnistuu tällaiselta "maanläheiseltä" mummunpätkältäkin.

Pakko on tänään edes kauppareissulla pistäytyä. Eilen en nokkaani ulos saanut. Niiden samojen www-sivujen kanssa ähräsin koneen ääressä. Iltamyöhäsellä huomasin, etten ole muistanut edes syödä.

Sinänsä syömättömyys ei olisi vahinko linjojen kannalta, mutta kun jossakin vaiheessa tulee kuitenkin nivo olo. Sitten ahmaisee kerralla itsensä täyteen. Eikä ähky ole nälkää parempi olotila! Ei varsinkaan niin myöhäiseen kellonaikaan.

Olisipa satua koko linjavikakin!

ilta-päivää pirttiläisille

Poikkean pirttiin ilta-päivä kahville, tulin juuri mökiltä ja nyt on kahvin paikka.. että osaakin maistua hyvältä näin ulkoilun jälkeen.

tuttu tunne tuo liikasyönti aina välillä !
sanonta : nälkäinen ei tiedä syöneen tuskia, pitänee paikkansa !
Niin ironiselta kuin se tuntuukin sanoa, kun monessa maassa nähdään nälkää.. päivästä toiseen!
Mutta eihän se meidän nälkäpaasto auttaisi yhtään ketään, saattaisi vaan lähteä omakin henki.
Tänään on vähän valoisampi päivä, sumu on hälvennyt. huomeseksi 6-7 lämpö-astetta, mutta sehän on jo tänään !!
Koko viimeyön satoi vettä joten jäät ovat tosi
vaarallisia-- kun muistaisi pilkkimiehet pysytellä poissa. Säästyisi moni henki !
kiitos kahvista ja mukavaa lauantai- ehtoota kaikille !

tuli mieleen

Noista "jääjutuista" tarina, kun talon isäntä päätti päästä kissasta eroon, ja lähti jäälle hukuttamaan kissaa. Aamuvarhaisella lähti, päivä kului, kului, emäntä huolestui kun isäntä viipyi. valitti naapurin rouvalle, kun ei vieläkään ollut kotiutunut.
naapuri lohdutteli:mitä sinä nyt niin hätäilet. viehän se oman aikansa....
johon emäntä: niin, niin mutta kun kissa tuli jo ajat sitten.... !

Niin, niin

Kiva tarina,kun kissa pääsi kotiin,kyllä kai se isäntäkin ajanoloon kotiutui,taisi saapua sitten kuppilan kautta,kun ei kissalle pärjännyt.

Niin iltapäivää olisi ensin tietenkin pitänyt toivottaa pirttiläisille,olette niin virkkuja, että aivan kateeksi pakkaa käymään, kun itse olen tälläinen tumpelo, että tänään nukuin 11,asti.

Nyt kävin ruokakaupassa, ja alan valmistella syötävää kun sitten lähdenkin mökille, ruokkimaan ulkoeläimeni, siellä oravaherra jo odottelee puolisonsa kanssa pähkinöitään ja linnut siemeniään.

Kiitos paljon iltapäivä kahvista, en tiedä missä ne suukot olivat kun ei ollut tarjolla, mutta otan toisella kerralla, jos niitä vielä jaetaan.

Iltaa jokaiselle

Enpä ole aikoihin pirtiin tullut juttusille, mutta kun huomasin sinun istuskelevan yksinäsi ja niin orvon näköisenä, niin tulin hieman seuraa pitämään.

Eihän minua oikein hyvänä seuranpitäjänä ole pidetty, mutta parastani yritän.

Ei olla edes "muualla" tavattu aikoihin, olet tainnut jäädä sinne oravien ja lintujen seuraan.
Vai mahdatko taas kierrellä siellä Norjan vuoristossa.

Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin ja kaikille toisillekin , mä meen taas.

siinähän kävi niinkun kertoo kirjassaan

Maggan Siiri.Isä laittoi tappamaan vanhan koiran kaksi tyttöä lähti tappoivat ja hautasivat.Kun tulivat kotiin koira oli jo siellä.

näin se on nähtävä.

<että me ihmiset emme pärjää noille luontokappaleille !!
Onkohan hirvimiehille koskaan käynyt niin ??
Että kunniallisesti kaadettu hirvi onkin odottamassa portinpielessä, kun isäntä tulee kotiin ??? siis omilla jaloillaan.Siis hirvi !
Eivät ainakaan kerro, eikä tarussakaan kerrota??
Miten on... Te hirvenkaatajat ??

Tuli mieleen kissasta

täällä meidän puolessa tapahtunut sinänsä karmaiseva juttu. Pitäisi olla totta. Ukot olivat ryypiskelleet ja olivat keksivinään hauskankin kepposen, sellaisen mitä sumeisiin aivoihin voi pälkähtää. Sitoivat kissan häntään tuohen käppyrän ja sytyttivät palamaan. Sitten nauraa röhöttivät, kun kissa kauhuissaan pinkoi pitkin pihaa. Nauroivat niin kauan, kunnes kissa livahti talon alle.
Vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan taloa.

Hiiren kosto

Kerran luin lehdestä vastaavanlaisen jutun. Se oli muistaakseni tapahtunut Ison Rapakon takana.

Mies oli pyydystänyt sisällä hiiren ja heittänyt sen pihalla nuotioon, jossa oli ollut polttamassa haravoimiaan lehtiä. Hiiri oli juossut nuotiosta tuli turkissaan takaisin sisälle ja polttanut koko talon.

Näistä tositarinoista opimme ainakin sen, että eläinrääkkäyksestä ei hyvää seuraa. Sydämettömän kalikka saattaa kalahtaa myös omaan nilkkaan.

Meidän pirtin Mirrille ei onneksi kukaan tee pahaa!

Kerran kävi näin

Tarinan mukaan.

Mies istui sohvalla ja puhelin soivaimonsa vastasi ja puhelun päätytyä mies kysi vaimoltaa...
Kuka soitti. johon vaimo vastasi: siellä oli se hirvi jota ammuit viime syksynä ja sanoi saaneensa 3 kilosen vasan.
Terv: Lokari1.

Illan köllykkätä

pirttiin poikkesimpa tuossa saunakahville kun tuli käytyä jo saunomassa niin kahvi onkin tosiaan poikaa ja otampa tortunkin tuossa.
Tulipa tuossa yksi tarina mieleeni.
Pikku-Kalle toi joka päivä opettajalle pussillisen rusinoita. Opettaja oli tietysti mielissään pienestä lahjastaan. Eräänä aamuna Pikku-Kalle näytti surulliselta eikä hänellä ollut opettajalle rusinapussia.
-No,Kalle, ovatko rusinat loppuneet?uteli opettaja.
-Sory,opettaja, meidän kani kuoli eilen, enää ei saada rusinoita.
No mut nyt sitten jatkan matkaa taas ei kun molskis vaan :))

Hehhee

Roopen kevennystä tässä hihittelen;))

Iltateetä nautiskelen ja hyvvee on;))
Kyllä nyt sää puhuttaa kaikkia,ainakin täällä.
Nytkin +6,2c onko tämä marraskuu????

Huomiseksi lupasi etelä Suomeen jopa +10c huhuh...
ja kaatosateita jonnekin.

Tämä päivä on mennyt kisoja töllöttäessä,kävin kyllä pienellä lenkillä välillä.

Kohta alkaa uutisvuoto,se täytyy katsoa ja sitten joutaa lukemaan.

näkyillään...

sunnuntai-aamun

huomenta !Poikkeanpa pirttiin minäkin, vaikka sen torttukahvin toivossa!
Ihan piti yksikseen nauraa noille rusina jutuille ! muut eivät olleetkaan niin naurettavia, päinvastoin, tuli mieleen että paha sai palkkansa.Eihän ketään, eikä mitään eläintä saa rääkätä.Ihan vitsit ovat eri asia !
Tulikin taas mieleen yksi juttu,Toivottavasti ei ketään loukkaava. Tai kysymyshän se onkin !
Miksi laihialainen huutaa rakastellessaan??
Hän huomaa, että taas meni kaikki omasta pussista!!
Kahvit on juotu, kiitos !
Pitäisikin olla "siistisuinen" tänäänhän on tuomiosunnuntai ! hyvää päivänjatkoa jokaiselle !

Hyvää huomenta

Kylläpäs nyt nukuttaa, kun ei kukaan ole herännyt kahvinkeit6toon. Laitoin kahvin tippumaan ja tein tulet takkaan ja sytytin tuomiani kynttilöitä vähän joka puolelle. Toin myös vielä lämpimiä pusuja pussillisen.
Laitoin lopun kahvin termariin, odottamaan jos vaikka joku poikkeaisi pirttiin.

HUOMENTA

Kylläpäs minuakin nukutti.

Ihan kiva kun on kahvit valmiina ja vielä pusujen
kanssa.nammmm.....

Sumuinen ja märkä aamu näyttää olevan.

Se on sunnuntai,tänään taitaa olla "en tee mitään"
päivä,vai miten se meni.
Kun on laho latvasta niin ei oikein muista.

Voikaa hyvin.
näkyillään...

Aamukahvilla

Kaikki Ylikypsän jäljiltä lämpimiä,pusutkin.Lämmintä pusua en olekkaan saanut aikoihin.
Stressi painaa päälle,ei montaa päivää kun muuttokuorma tulee.Kuka ihme tästä sekasorrosta saa selvää.Turhaa ei ihmiset sano että muutto on hirveä juttu.Saatikka sitten minulla,olen yrittänyt heittää kaiken turhan pois."Joutaa siis tuo ex-ukkokin mennä",päätin että lopetan tuon peräänsä haikailun.Vaan kun tuo sydän tahtoo olla eri mieltä.
Arvaattekos mitä teki Operaattorini,kytki netin jo nyt uuteen osoitteeseen,entiset asukkaat vielä sisällä.Nyt he eivät voi käyttää omaansa,kun tietenkin eri operaattori.Minä sain vihat niskaani.Että kyllä tässä rittää kestämistä.

muutot on rasittavia

viimekesänä teimme tyttären muuton.Omia on ainakin parikymmentä ja varmaan vielä edessä.

Tänään alkaa vaikuttaa kun en ole syönyt lihaa juuri.
Yhdellä ent.talonmies on tullut sellainen että alknut kasvaa selkään sian nahkaa karvoja ja leukaluut pienenee muuttuuko nekin,hampaita on pitänyt pienentää.

No sen jälkeen kun kuulin ei maistu liha eikä sianliha ollenkaan.
Miksi elukoille syötetään hormoonia että ne kasvaisi nopeampaan.Miksi viljan geenejä muutellaan.
Kädet alkaa vapisemaan pitää usein juoda kahvia leivän kanssa,kun en syö makkaraakaan.Kohta minä saan selkään uhkailee mies ellei liha maistu.

Onneksi on poroa ja kylmäsavuporo on hyvä leivän päällä.Kyllähän porojen loisia hoidetaan jollain,mutta ei hormoonilla.
Lohille kyllä syötetään.Villikalat puhtaita.

On täällä pirtissä tunnelmaa,toivottavasti en pilannut näillä jutuilla.Miten ylikypsä osaakin ajatella näin kauniisti ja tehdä onnelliseksi toisia.
Mikä kauniimpaa märällä ja pimeällä kun kynttilän valo.

Minulla oli kyllä tunteen purkaus kirkossa.Olin ottanut sen lumeen paleltuneen pojan itseeni ja kun ystäväni Oili lauloi kauniilla sopraanolla Klemetin iltalaulun niin mä itkin sen pojan ja vanhempien surua.Pojan isä joutui sairaalaan tapauksen vuoksi koska he olivat vasta eronneet ja poika oli isän luona.
Nuo vesipisarat parvekeen ikkunoissa ovat kun kyyneleitä.

Silläpä siis

kevennetään mut iltaa pirttiin ensin ja ottakaamme kuppi kahvia mut varokaa ettei mene väärään henkeen.

Nuori, kaunis tyttökoulun opettajatar istui bussissa. Häntä vastapäätä istui muuan keski-ikäinen herrasmies, jota opettajatar tervehtii iloisesti hymyillen. Herrasmies kiusaantuu:
-Mutta... emme kai me tunne toisiamme, neiti!
-Voi, suokaa anteeksi, minusta aivan tuntui, että te olette jonkun tyttöni isä!

No nyt voidaan juoda kahvi rauhassa ja ottaa joulutorttu tuosta kauniisti katetulta pöydältä näi pyhän kunniaksi.
Lähden tästä tuonne saunan lämmitykseen ja lauteille lämmittelemään kun oli tosi myrskytuuli tuolla ulkona vaikka lämpöä melkein 10astetta. Kiitokset kahvista vain ja hauskaa illanköllykkätä et molskis :))

Alkavan viikon

huomenet täältä savon rajoilta.
Pimeys ympäröi, mutta kaupungin valot kumminkin loistettaan antaa.
Näin sitä matkataan vuoden viimeistä kuukautta kohti, ja samalla uuteen vuosilukuun, ikäkin taas karttuu.
Ehkä kumminkin ollaan ensin tässä ihanan joulun ajassa.

Torttuja on pirttiinkin tuotu ja maisteltu, hyvin on pusujen rinnalla paikkaansa puoltaneet.
Roope on nyt etsinyt vitsikirjan ja siitä naurujuttuja meille aikaan saanut.
Vitsit on oma lajinsa, niiden kertojat samoin, minusta ei siihen ole,en edes muista tarvittaessa yhtään vitsiä.
Nauraa kyllä osaan, sanovat että kun vanhaksi tulee ei sula sokeri suussa ja naurut kuolee, eipä pidä paikkaansa, tunnen yhden muorin, joka nauraa masunsa kipeäksi;))

Vaarivaari on tainut mennä etelän lämpimiin, näin ymmärsin,, en kadehdi, mutta teillä on varmaan siellä kaunista ja lämmintä.
Minä tarvitsen talven ja pakkasen, aina voi odottaa uutta vuodenaikaa, ja talven jälkeen se kevät on vuorossa.

Sattuiko kukaan katsomaan Tv:stä ohjelman missä haastateltiin virtuaalimatkan tutkijaa, entistä tangoprinessaa, olikos hän Mutala,oli mikä oli.
Hän kertoi matkoja myös tehtävän virtuaalisesti,en kovin tarkkaan kuunnellut, mutta se tulee olemaan tulevan ajan elämää,matkoja tehdään mielikuvin ja sitten voi valita oikean kohteen.
Mehän ollaan oltu edeltäkävijöitä tässäkin asiassa, tarjoilemme virtuaalisesti vaikka mitä, musiikkia, ruokaa, takkatulen loistetta ja ennen kaikkea ystävyyttä.
Sanokoon sitten joku, että ei osaa juoda virtuaali kahvia, syytä olisi opetella, se on tulevaisuutta;))(hymyä ja hymyä)

Viikko alkaa jouluruokailulla, pikku-joulun merkeissä, käsityökerhon tyttöset laittavat pöydän koreaksi ja sitten vaan lauletaan ja syödään, käsityöt pysyvät kaapissaan.
Mukava päätös syksyn uurastukselle, vaikka vielähän joulumyyjäiset on edessä.

Lähden etsimään vintiltä joulukuusen jalkaa, sain kuusen tuolta viikonloppu paikastani, laitan sen parvekkeelle ja valoilla koristan.
Seppeletarpeet myös keräsin, niitäkin pitää askarrella, kyntteliköt hakea ja katsoa lamppujen kunto, yleensä ne ei pala.
Ensi pyhänähän se adventti meitä jouluun alkaa saattelemaan, on se kumma, miten joka vuosi jaksaa nämä samat puuhat puuhailla, se on kai se lapsi mikä sisällämme elää.(onneksi)

Astartella, ajattele sitä mukavaa tunnetta, kun sitten jouluna on uusi koti kunnossa ja kaikki turha tavara on poissa.
Sydämmestä se ikävä ei niin helpolla lähde ja ehkä joulun aika vielä lisää tuskaa, mutta siitä se elämä alkaa sitten sujua, päivä päivältä paremmin.(kokemusta on)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille teille erikseen ja yhdessä, vietäkää hyvä päivä.

joulukiireitä

Määtässä kuuraan pirttiä, aamulla navettapadassa vesi kiehuvaksi, sitten puusangoilla tupaan ja parin piian kanssa varpuluudalla hankaamme lattiat liitujauhon kanssa hohtavan valkoiseksi.

Äijät lahtaavat sikaa, poroa, vasikoita ja paria pässiä. Lihat kinteriin aittaan pariksi päiväksi riippumaan ennen marinoitumaan laittamista tai savustamista.

Minä piikojen kanssa teen makkaroita, sylttyä, aladoopia myöhemmin suolista saippuaa. Silavasta huomenna valamme kynttilöitä.

Olutta teen ruis-, ja ohramaltaista, tynnyrit kylmään odottamaan jouluviikkoa jolloin repee joulu. Voita kirnuttu iso vakallinen.

Zetsuuri-, peruna- ja ruislimput on leivottu, säilössä viljahinkalossa jossa ne pysyvät tuoreina pitkään homehtumatta. Maku senkun paranee.

Navetta on kalkittu ja lehmät,hepat, lampaat, loput siat, vasikat pesty, kanala puhdistettu.

Kangaspuut viety vintille, rukkien kanssa. Tulipa tehdyksi kauniita kankaita ommelluksi väelle uusia paitoja ja pussihousuja ja hameita. Lamkoja kehrätty, kudottu villasukkia ja kintaita, villapuseroita ja - takkeja. Raidallisia kaulaliinoja ja myssyjä värjäsimme langat jo syksykesällä luonnon väreillä.

Joulupöytään tulee 77 henkeä, kattaus hohtavan valkoiselle liinalle, hopeiset vasta puhdistetut aterimet VilroyBoshin astiasto kattaukseen. Lyijylasiset lasisto. Koristeena kukka asetelma rukiintähkista, tulppaneista ja katajista.

Kyllä pitää kiirettä koko talon väelle mutta kyllä joulua on hyvä juhlia sillä silloin on oluthanat ja viinileilit auki, on kiva köllötellä pirtin lattialla olkien päällä.
Onpa yötä yökötellä Tuomaan päivän aikaan.
Kerron myöhemmin joulutavoista, kirkosta ja muusta. Näin meillä Hämehes!

Kyll sää ehrit paljo

Sää ehrit varmaan noi kaikk työs tehrä sen takia, ku sull ei oo viell tiatokonetta ja telkkarii. Mull menee paljo aikka näihi.

Hellurei !

Harmaata, pimeää, sadetta, sitä se nyt on tämä Suomen talvi.
Lämpöäkin oli päivällä 9 astetta, onneksi sähköä säästyy, kun mahtavia hinnan nousuja ennustavat.
Harmittaa niiden puolesta, kellä on sähkölämmitys, vaikka nousee kai ne ajan kanssa muutkin lämmitys kustannukset.
Kaikkihan liittyy kaikkeen, ja kaikesta maksetaan.

No ikävästi aloitin taas jutusteluni, mutta kismittää nuo ainaiset hintojen nousut.
Eipähän nämä purinat auta, mutta tekee kumminkin hyvää purkaa pahaa mieltään ja tähänkin pirtissä on hyvä mahdollisuus, täällä aina samoin ajattelevia löytyy.

Meinasi mennä koko ilta, kun rupesin lukemaan ketjua, hidasteli mokoma vielä vaan, luulin että olisivat saaneet kuntoon.Paljon on kirjoittajia ollut, satuilua ja vitsejä, hymyyn veti meikäläisenkin suun, moni juttu.
Herkkua on ollut monenlaista ja harvinaisempiakin ystäviä käynyt, niistä nauttimassa, se on kiva.

Minä vielä vaan niitä hirvijuttuja, paketoin pakkaseen ja aika täyteen tuli.
En mitenkään himokas ole hirvenlihaan, mutta silloin tällöin oikein laitettuna,maistuu.
Joulupaisti ja hirvipalvi löytynee joulupöydöstä.
On siinä muuten aika suuri työ niitä puhdistaa ja kalvoja irroitella, kun ei ole tottunut moiseen.
Voin nyt sanoa, että ohi on,ohi on, ohi on, tämä hirvijuttumme ohi nyt on.

Minäkin taas hellyin, kun soittivat lastentautien tutkimuskeskuksesta, ja lupauduin maksamaan pienen summan, näitä "pieniä" summia tulee joka postin mukana, lepsu kun on, ei osaa sanoa ei.
Näin meitä mummuja lypsetään, tuntuu väliin, että jos ei mummoja olisi, ei mitään voitaisi tehdä.
Turhaapa tästä puputan, itse suostun lypsettäväksi.

Voi hyvänen aika joulu-aattoon vajaa kuukausi, miten tämä aika on näin nopsaan mennyt.
Lanttuja ja porkkanoita on ostettava,, onneksi miniäni hoitaa kalapuolen ja muutenkin jokainen tekee oman sovitun osansa, joulupöytään istumme suurella sakilla, minun luona.
Kaiketi 17 henkeä, saa siinä pöytää jatkaa, mutta sopuhan se tilaa antaa.
Perinteinen on tämä tapamme,kaksi joulua on poikennut, muuten aina luonani, lautasia on vain lisätty, vuosi vuoden jälkeen.

Tälläisiä alkaa nyt jutut olla, joulu ja sen tuleminen puhuttaa kaikkia, jollakin tavalla,
kokonaan kielteisesti aika harva ajattelee.
Noista lahjoista todella tuolla ylhäällä jutusteltiin, kyllä toivon että ne voisi kohdaltani mennä sivu suun,, mutta epäilys valtaa mielen;))

Hauskaa loppuiltaa ja viikonalkuja.

jouluvalmisteluja

Olen suolannut nelikon silakoita ja kaatanut hirven sekä kuivannut 41 kapakalaa ja savustanut sian sekä survonut puolukat jouluksi. Nautaeläimen lihoiksi löin pakastimeen.Sienet on suolavedessä omassa sievässä puupänikässä.Lantut porkkanat potut ja suolakurkut luomukasvatin jo viime kesänä maakuoppaan muhimaan. Viinat keitin viljasta korpikuusen alla ja kotiviinit poljin ostorypäleistä tammisammiossa.Niin ja pässin lahtasin ja lihat savusaunassa palvasin. Kynttilät valoin ja olkipahnat hain lattialle ja pollen silat puhdistin sekä ometan kalkitsin , lehmät pesin painepesurilla,joten joulu voi kuukauden päästä tulla . Katan päytään 57 savikippoa ja puulusikkaa ja puhdistan hopeat huomenna.
Maistakaa nyt kahvin kanssa kaikkia näitä minun jouluruokia, kissalle ei suolasta eikä makkeeta.Lihokaa akat ja ukot oikein kunnolla.

Ahkera olet

ollut, en mie mie miekään noin paljon jaksa.

Kiitos nyt kun pirttiinkin toit herkkujasi ja hyvän mielen sen mukanana, Sinä se osaat vaikka mitä.
Olet tuhat taituri!!!!

Voi sentään kun unohtui maito tuosta Mirrin kupista, etpäs Sinäkään hoksannut.

Kiva kun käväsit;))
Häviölle jään tuon Sinun vierasmääräsi kanssa;))

Huomenta

pirttiin.Tulin aamukahville,eilen en illalla käynyt,olin jotenkin matalapaineessa,ei mikään kiinnostanut ja joka paikkaa kolotti ja särki.
se oli sellainen väärältä kyljeltä noustu päivä.

En kyllä stressaa itseäni joululla.Menen lasteni luokse jouluksi,on kuulema heidän vuoronsa passata minua.Mikäs sen kivempaa.

Jospa tänään olisi pirtsakampi olo;))

näkyillään...

Viitsimättömyyden huippuko?

Pieni epäilys tuli mieleen, että miemie mie on eksynyt pirttiimme väärältä vuosisadalta, mutta näin joulun allahan liikkuu muutenkin kaikenlaista fiktioväkeä. Tontut kurkkivat ikkunoista ja Petteri Punakuonot kuopivat lunta vesisateisella Korvatunturilla...

Minä en ole vielä uhrannut ajatustakaan koko joululle. En sen vertaa, että edes tietäisin, missä sitä vietän. Yksineläjälle, kun lapsetkin asuvat toinen toisessa päässä ja toinen toisessa päässä Suomea, joulu on vähän yhtä tyhjän kanssa! Tuskinpa minä mihinkään viitsin matkustella.

En viitsi edes stressiä ottaa.

Järkiinnytty, karsittu

Sanoisin, että tuo ei ole viitsimättömyyttä vaan iän tuomaa järkiintymistä.
Niin olen minäkin karsinut joulun valmisteluista tosi paljon ainakin noiden ruokien osalta. Olen ottanut todesta nuo Juicen riimit "..loppuu aatto ja alkaa yö, ihminen on sitä mitä hän syö, sika lalalllalallalaa sika..." Ei enää ähkyä itselle eikä muille luonani kävijöille.
Mutta mitä en karsi ovat: kodin koristelu joulukuntoon, sukulaiset, haudallakäynti, joulukirkko (tv)pienet jouluhyasintit ja joulukorttien lähettäminen.

Eihän tuota

kannata joulusta ressantua onhan sitä elettävä joulunkin jälkeen, ei kun huomenta pirttiin näin vaihteeksi kirkkaalla ilmalla. Otampas tuossa kahvikupin ja voisi tuossa vaikka piirakan ottaa mutusteltavaksi kunhan ei vain henkeen murrunen menisi kun tuli tuossa mieleeni toi juttu.
Otto tuli kenkäkauppaan ostamaan kenkiä. Hänellä oli hirveä jalkahiki, joka lopulta haisi koko kaupassa, eikä myyjä tiennyt miten toimia. Muut asiakkaat alkoivat kadota kaupasta yksi toisensa jälkeen ja hän sanoi hädissään miehelle: Tässä, ottakaa nämä kengät ilmaiseksi ja menkää ulos!
Otto kiirehti onnellisena ovea kohti ja päästi mahtavan pierun.
-Mahtaiskos tuo riittää vielä sandaaleihin?

No niin nämähän on noita juttuja tuolta elävästä elämästä kaikenmoista kuultuna, mut nyt juon ton kahvinlopun ja jatkan matkaa pitää mennä tuota tohtoria puhutteleen varmaan noottia tulee mut ei ole kyllä ekakerta. Kiitos kahvista ja hyvää päivänjatkoa kaikille ei kun molskis vaan :))

En malta

olla kertomatta juttua, joka palautui Roopen eilisestä jutusta mieleen. Minulla se on vain tosijuttu, kun olen näköjään sellainen tosikko, että vain tosi jutut pysyvät mielessä. Appiukko oli sukulaismiehen häissä ja kun suku oli suuri, oli talon vintille laitettu pitkä siskonpeti kaukaa tulleita varten. Aamulla appiukko selviytyi kaupunkiin ja juna-asemalle. Siellä odottajien joukossa oli jotenkin tutun näköinen nuori nainen. Lopulta muistissa välähti ja appiukko kailotti kovalla äänellään, ettei ensin ollut muistaa, mutta "Teidän vieressähän minä nukuin viime yönä!" Oli ympärillä olleet katsoneet silmät pyöreinä vanhaa paapparaa, ihaillen vai paheksuen, sitä appiukko ei osannut sanoa.

kun on niin

huippu-ahkeria viime vuosituhannen ihmisiä tällä palstalla kuten tuo mää, mää,mää ja mie mie mie. Niin tulipa mieleen, että voisi tulla meillekkin
luutineen ja harjoineen tekemään joulusiivouksen... ja siinähän se joutusa ihminen pyyhkäsis samantien kevätsiivouksen...
Ja tietenkin voisit tuoda samalla ne Pässinpäät ja sianruhot..mitä niitä nyt olikaan, ja tehdä jouluruuat sun muut.. !
Johan helpon meikäläiselle heittäis.. kun olen
vähän hitaampi ...
Tietenkin olisi kiva jos makkarat sun muut inkeet ilmestyisi tänne. voisi kädet ristissä odotella joulukynttilöiden sytyttämistä.
AI niin ihan unohdin, että onkin lentoliput
kolmeksi viikoksi AURINKOON... siinähän se joulu menikin.. säästyy siltäkin tulitikun raapaisulta.
Sinulle mää, mää, mää,mukavaa joulun odotusta
ja ole kiltti lähimäisillesi... muuten pukki on tosi vihainen

Mies huomasi upean blondin katselevan

Lopulta blondi puhkesi puhumaan:

"Te olette varmaan yhden lapseni isä?"

"Ta-tarkoitatteko si-sillon siinä flyygelin kannella niissa Penan juhlissa...?"

"Minä olen poikanne opettaja."

No, onkos täälä

kaikki immeiset mummoutuneet ja ukkoutuneet niin pahasti, kun ei sitte kukaan enää puhu pikkujoulupippaloista?
Minäkin ihan vesi kielellä odottelen pääsyä pirtin pikkujouluihin, että vois hyvillä mielin lähteä vaikka kontaten kotihin, pää pilvissä ja lippu korkealla, olis se tosi reteetä taas kerran.
Jos jotain säpinää saatte aikaan, niin lupaan tulla opettamaan samban ensiaskeleita niille, jokka ei jostain syystä ole niitä vielä opetellut.

Pankaas nyt toimeksi, varmaan moni muukin samaa asiaa oottelee, no, kaunis emäntä, mites olis?
Tämmöstä asiaa täälä kuppi nenän alla ehdottelee
aina valmis partiolainen, savukalat ja oluet lupaan tuoda fölissä, kunhan tarjoilupuolelle en töihin muuten joudu;)))

Ilman muuta

se pikku-joulu, olen vain ideoilatani niin köyhä, ettei meinaa alkamaan päästä.
Keksikää hyvät ystävät miten juhlia vietetään.
Minä tietenkin loorat ja muut jouluiset ruuat hommaan, sitten vain työn jakoon.
Sambaa jees, minä vähän osaankin(jos muistan)
ja kyllä sitä Simpatin neuvottavaksi mielellään rupeaa. (kunhan ei tulisi käsirysy;))
Puuropuheen pitäjä, mistäs löydetään.
Kuka tuo kuusen ja koristaa kahvilan, ylikypsä varmaankin hoitaa nuo takat ja kynttilät.

No ideaa miettimään, kyllähän me hauskat juhlat aikaan saadaan, jos vain tahdomme.
Mietintä myssy päähän, palaillaan asiaan.
Muistuupa hämärästi pari vuotta sitten pidetyt pikku-joulut, meillä kaikilla oli niin mukavaa,,,,

Tältä illalta hyvää yötä.

Pikkujoulut.....

....jos tulee, minä voin kattaa pöydät ja laittaa kaiken esille. Olen hyvä siinä...jos ylikypsä laittaa nuo muut koristelut. Minä voin tehdä sienisalaattia, sellaista oikein tosi hyvää kuumien perunoiden kanssa. Juu, niistä tuleekin hyvät juhlat. Paljon kynttilöitä, takan lämpö ja samba....kyllä meitä sitten viedään. Ja sitähän voi tanssia vaikka silleen yksikseenkin, jos ei noita miehiä niin paljoa saada liikkeelle. Minä oon mukana, niin paljon kuin osaan.
Oli kaunis aurinkoinen päivä tänään. Aamulla voi sitten olla sitä mustaa jäätä, muistakaa ketkä lähdette autolla liikkeelle. Öitä ja kauniita unikuvia........:).

huomenia

pirtin kansalaisille.
heräsin kerran aikaisin minäkin. Keitän kahvit
termariin.Toin tullessani Sienistä (herkkutateista)tehtyä piirakkaa... suolaista näin aamutuimaan. Niitä oli viimesyksynä paljon, pakastin niitä- sieltä oli hyvä otta .Suolainen pohja ja siihenhän voi jokainen laittaa mitä tykkää! On ollut hyvä menekki, aina kun olen tehnyt. Itselläni siihen tulee runsaasti sipulusilppua tomaattia ja juustoraastetta päälle.
Maistelkaa olkaa hyvät!
Olen tässä vähän odotellut, kun tilasin eilen
sen mää,mie mään tekemään meille joulusiivousta-
ei ole vielä ilmoittanut milloin tulee...
Tässä olisi ollut hänellekkin sienipiirakkaa
aamukahvin kanssa. Olisi varmaan maistunut
lehmien pesun välissä
Se pikkujoulu on hyvä ajatus.
Ja tonttuleikki punaisine pipoineen kuuluu ilmanmuuta asiaan, ja siihen voi osallistua kaikki kerralla. kukaan ei jää sivuun.
Voihan siinä ahkerimmat kiemurrella välillä vaikka vähän samban askelia, tai mitä vaan!
Ei ole niin tarkkaa... sehän tuo sitä väriä ja tunnelmaa! Avustetaan kyllä jos jollakin on vähän vaikeampaa päästä liikkeelle.......
yleensä tanssi sujuu kyllä yllättävän hyvin monelta, vaikka liikkuminen olisi muuten vaikeaa.
Minä voisin tuoda piparit ja tortut.
Ja entäs se jouluglöki ???
Pullo pöytään -jokainen voi terästää sitä mielensä mukaan, tai juoda sellaisenaan!!
KYllä nyt yhdet pikkujoulut aikaiseksi aina saadaan.........
Mukavaa pikkujoulu-odotusta, ensi sunnuntai
onkin ensimmäinen adventti !

Huomenta

kitina ja viviann, joka varmasti on unten mailla vielä tähän aikaan.
Miten Sinä noin aikaisin ylös nousit kitina, taidat olla aamuvirkku.
Johan minä ajattelin että kun alkuun päästään kyllähän me yhdessä hauskaa keksitään;))

Kiitos ensin kitina sienipiirakasta, tiedän , että luu jää jakajan käteen, niin hyvää se on.
Harmi kun ei sieniä saanut tänä syksynä.
Viviann nuo hommat mitä luettelit saat ilolla suorittaa, pöydän kauniisti kattaminen on taidetta, puoliruokaa.
Rytmikkääät kappaleet suovat oivan tilaisuuden vaikka yksin tanssiin, jos miehistä on pulaa, vaikka luulen että, Simpatti, ylikypsä ja Roope tekevät parhaansa.
Tiedä vaikka joku yllättää ja tulee mukaan, satusetäkin???
Päivämäärä vain lukkoon ja sinä päivänä sitten musiikki soi ja kutsuu pirtin riehaan;))

Vai ei tilauksia ole suoritettu, no onneksi on aikaa vielä ja kunhan mää,mää kertoo vielä kirkkomatkastaan, jospa sen jälkeen, mie,mie saattaa joutaa aiemminkin;))(naurattaa)
Kyllähän hyvät eväät houkuttelee toimimaan ja sienipiirakka jos mikä on hyvää, kuola valuu suusta lainatakseni Hintriikkaa;))

Uusisuvi on unohtanut pirtin, my.mm.eliä ikävöin, jospa pienet juhlamme saisivat heidät mukaan ja Merimona, muistoja verestämään.
M75 piti puuropuheen kahdessa edellisessä pikku-joulussa, vieläköhän,,,,

Nyt jatketaan päivää, mikä pimeänä vielä köllöttää ja aamun valjetessa lähden pistäytymään mökillä, Anun mökistä maininta sai ikävän minullekin ja veden nousua lähden tarkistamaan.
Onkohan mökki mantereessa vai saaressa???

Idearikasta päivää teille ystävät.
Ps. Kissa tyytyväisenä nukkuu, taisi kitina jo sen ruokkia, pikkusen silmiään raotti, kun pirttiin astuin.

Kyllä olen

varmasti aina pirtissä kun siellä tanssitaan. Olen intohimoinen tanssimaankin. Vaikka minua ei näkyisikään olen siellä.
Toin mini, mini kalakukkoja. Miniä kävi Kuopiossa jossain palaverissa ja hän toi meille sieltä maistiaisiksi mini kukkoja, en ole aikaisemmin tälläisiä kerralla syötäviä nähnytkään, mutta hyviä ovat, mikrossa pitää kaksi sekuntia, niin voikin sulaa päällä.

Hyvää päivänjatkoa kaikille pirttiin poikkenneille ja hyvää Joulun odotusta.

Tiernapojat

Tiernapoikien esitys ihan pakko johonkin väliin.Ketkäs meidän "pojista" ilmoittautuu?

Tiernapojat jonoon

Aamupäivät pirttiin.
Tiernapojathan on jo valmiiksi
täällä, ei muuta kuin harjoittelemaan.

Aurinko paistaa ja lämpöasteita ,
peräti 7+.
Tuleeko joulu kultainen.

Kiitos kahvista ja ei kun liikenteeseen.

ISO Moi

Nyt pitää sanoa, että skillan arvasi väärin, eihän tässä nukkumaan jouda, loppuviikosta alkaa jo joulukuu , voi herttanen sentään, kun mie mie en oo tehny vielä mittää... Vitsi, vitsi!
Eihän sitä ilkeä saa olla, kun toisiakin pyysin kiltisti käyttäytymään. Kutkuttaa vaan niin nauruhermoja vieläkin.. että voikin jotakuta syvästi ärsyttää tää meidän niin mukava meininki !
Jospa mieli muuttuisi kun tulisi meidän vauhdikkaisiin pikkujoulu bileisiin.
Tontun paikat on avoimet kaikille, voi olla oma itsensä, ilman naamiota !!
Käväisin itsekkin mökillä viikonloppuna.
Meidän mökki oli vielä oikealla paikallaan rannassa. Tosin vesi oli noussut huimasti, jään reuna oli laiturin alla kiinni, kun syksyllä oli ainakin 60-70 cm väliä.
Voi olla että ensikäynnilä laituri köllöttelee jään päällä (jos on jäitäkään). Saas nähdä.
Kyllä luonto on ihmeellinen
joinpa kahvit tässä käydessäni minäkin, kaiken näköistä kahvileipää näkyy vielä olevan tarjolla.
On tosi kiva kun ei tarvitse lähteä pirtistä koskaan kuivin suin pois.
Päivän jatkot kaikille tasapuolisesti !

Oo, kuinka sa olet noin musta!

Ainahanntiernapoikia löytyy, ei kun treeneemaan vaan.

Kiitos kahvista, toin kynttilöitä lisää, että Joulun tuntu säilyy. Niin ja lämpimiä pusuja tietysti. Vaikka kyllä täällä on niin kodikasta aina.

Kiitos kahvista ja hyvää pikkujoulua kaikille. Tulin juuri pikkujoulusta ja hauskaa oli.

Oletko

Sinähän olet yksi sen Urisevien ukkojen altto. Ainakin yhdistän sinut porukkaan kuuluvaksi.

Altosta en tiedä.

Tänään oli pikkujoulut Waltikassa ja huomenna taas. Urisevien pikkujoulusiellä lauletaan. Tule kuuntelemaan ja tanssimaan.

KESTÄÄ JA KESTÄÄ

Kuin yksi huulipuna mainos aikoinaan ja sitten vielä uudelleen kirjautua.
Tämä Suomi24 on mennyt ihan metsään;((

Joo pidetään vaan pikkujoulut,olen ollut vähän kiireinen,enkä ole täällä paljon poikennut.
nyt tulin iltateelle,niin on lämpöinen tunnelma täällä,oikein mieli piristyy.

Lämpö asteita riittää täälläkin+5,7c,onko tämä marraskuu???

Hyviä jatkoja kaikille.
näkyillään...

Oo,kuinka sa..

Minä olen nyt todella myöhässä tässä pikkujoulujutussa mutta kun vasta nyt illalla rupesin lueskelemaan tätä ketjua ja innostuin tottahan minäkin tuon korteni kekoon, vähän ujo minä olen mutta ehkäpä rohkenen torttujen ja joulupullien kanssa tulla käymään, josko nyt en ihan tanssimaan vaikka nuorena tykkäsin tanssia hyvinkin, kai sitä joulukaljaakin olis hyvä olla jos alkaa janottamaan ettei tarvitse veteen tyytyä, kertokaa nyt koska ne on että edes sinne ehtisin aikanaan, kyllähän tässä kiire tulee kun ei taida olla hiivaakaan kotona no jos naapurista hakisin, odottakaa nyt minuakin..

Tuhrittu pirtin kyltti

Ihan piti tulla vaikka ketjun täytteeksi, kun huomasin tuossa ohi kulkiessani, että kahvipirtin viittaan oli tuhrittu "tukkisuma".
Vaikka eihän täältä malta pois olla, mutta nyt oli hianosti sanottuna sellainen force majeure kun vaihdettiin konetta sun muuta.

Uusia tulokkaita on ilmestynyt, tervetuloa vaan joukkohon jalohon. Kovin kodikasta ja jouluisaa jo on, valkea lumi vain puuttuu.
Mukillisen Keisarin morsian-teetä hörppään ja kourallisen pipareita - ovat muuten todella hyviä.
Kiitoksia ja nyt täytyy kaahottaa kotia kohti.

iltaa pirttiin jo kaukaa loisti

pirtin ikkunan kynttilät.Tuli niin hyvä meli katsoessa että halutti mennä sisälle.
Täällä on herkut ylikypsä tuonut kalapiirakoita ja sienipiirakoita.Minä leivoin juuri rusinaleipää ja joulukamapanisuja.Toin niitä maistella,lämpimänä parhaita.

Eipä muualla ole tullut käytyä kun pirtissä.Olen niin innokkaasti tehnyt rästissä olleita töitä kun alan paranemaan etten tänään meinannut koneelle ollenkaan.

Ihana asia kun sain sen myssyn tänään valmiiksi.Jos olisi ennen ollut muotissa sellainen itsemurhien teko kun nykyään ,niin tuon myssyn vuoksi olisivat tehneet sellaisen.

Nyt saan alkaa valmistela vaikka joulua.Tänään olin ystävän kanssa marketeissa kävellen kun ilma oli niin kaunis.

Aurinko paistoi kaamosmaisesti alhaalta ja taivas punotti amulla että saisi maalata vaikka kuinka punaista niin ei liikaa väriä.

Huomenna saan jo mennä kuoroharjoituksiin jos vielä adventin esityksiin.Pikkujouluja on monena iltana.Ainakin senioreiden pikkujouluun pitää mennä kun tulevat kaikki pohjosen puolen tanssijat.ihanaa kun elämä alkaa normaaliksi tulla.

Sitä tukkisumaa ihmettelen että mitä se tarkoittanee.Ettäkö pitäisi mennä hajottamaan ettei virta tukkeudu.
Kiitos kahvista je hyvistä tarjoiluista,on niin kaunista olla kynttilän valossa ja katsella teidän tyytyväisiä ja iloisia kasvoja.

Kivaa,

kun Uusisuvikin on pirttiin "kaahottunut" ja kivaa myös se että pääsky on saanut vauhtia elämään.
Onnittelen sen myssyn johdosta, on se kyllä aikamoinen suritus, tiedän, läheltä seuranneena.

En minäkään ymmärtänyt Uusisuven viittausta tukkisumaan, otaksun, että jotakin hankalaa oli.
Pääasia että olette paikalla.

Olin maalaamassa ja tein harmaasieppoa, opettaja sanoi, että liian pullea on tipunen, koko muu porukka oli sitä mieltä, että tipuseni oli vauvoihin päin, ja se meni läpi ja singneeraus laitettiin;))
Nyt olen koko illan opetellut pokerin peluuta( syntistä hommaa, mutta kivaa ajankulua)
hävinnyt olen koko ajan, kohta olisi mökin myynti käsillä, jos oikeesti olisimme pelanneet.

Kiva kun ihmiset ovat innostuneet pikku-joulusta, sovitaan päivä ja sitten karaukea laulamme koko illan ja sambaa väliin tanssahtelemme, siinä ne syömingit hupenee.
Tiernapojat varmaan kokoon saamme, jos ei muuten laulan alhaalta ja kovaa, vaikka nihtin osan, toivottavasti ei väki kaikkoa.

Joulupukkia tarvitaan, lahjojen sijasta toivomme toinen toisillemme lämpimiä toivotuksia.
Nyt on pakko kellistyä vuoteelle, jatketaan huomenna, olemme silloin jo puolissa viikon, hyvää yötä.

Kohta on

murtumispisteeni lähellä.Että voikin sattua,kaikki sisin revitty irti.Tavarat tuossa kaikki pakattuna odottelee,vain minä haluaisin jäädä tähän.Mihinkään entiseen ei ole enää paluuta.Yhtä mustalle ja synkeälle näyttää mieleni kuin on tuola ulkona.Ei valon häivähdystä.Tulisi lunta,se jäädyttäisi sydämeni,samalla antaen kylmää valoaan.Huumori on tältä erää loppu.Jospa se jostain nurkasta pilkistäisi huomenna?

Elämä jatkuu...

vaikka välillä tuntuukin kuin olisivat vitsit vähissä, mutta sanotaanhan että mikä ei tapa se vahvistaa.
Et arvaakaan miten tuttu tuo tämänhetkinen tunnelmasi onkaan. Vilpittömästi toivon sinulle voimia ja jaksamista. Aikaa se vie, mutta yli kuitenkin pääsee.

Ettei jäisi kovin arvoitukseksi, kerron tuosta tukkisuma-jutusta, että sattui silmiin vaan tuollainen ..."Skillanin Kahvipirttikin täyttyy ja palsta seisoo kuin tukkisuma"...

Älä toivo

sydämmesi jäätymistä, sillä se sulaa ja tuska jatkuu,jos pystyt niin itke.
Itke tuskaasi ulos, huuda, sen jälkeen olo tuntuu paremmalta, vähän aikaa, kunnes tuska taas rintaan "möykyn" kasvattaa, se vie aikaa,mutta kyllä päivä vielä paistaa.
Kunhan pääset uutta kotia sisustamaan, helpottaa, sillä hyvä lääke on työteko, silloin ei jää aikaa mietteille, lähetän voima energiaa luoksesi,muutaman ajan kuluttua katselet asiaa toisesta valosta.

Huomenta pirtin väelle, tuli niin kiire tuohon astartellan viesttiin vastata, että unohtui huomenetkin.
Uusisuvi, minäkin sitä "tukkisumaa" mietin ja tulin siihen tulokseen, että hyvällä lie sanottu, vaikka voihan siinä olla jotakin kiemuraa matkassa, tälläinen kun on, että aina ei osaa lukea rivien välejä, voi erehtyäkin.

Pirtti nyt vaan kulkee latujaan, myllyt jauhakoot;)), kulkee niin kauan, kun loppuu.
Hyvin yksinkertaista, ei vie tilaa keltään, ei sorsi ketään, antaa hyvien ja huonojen keskustelujen kulkea.
Voisko sanoa, paljon on pirttimme kielteistä huomiota saanut, mutta pystyssä on.
Siitä on kiittäminen kaikkia puheista piittaamattomia kirjoittajia, yhdesä saamme voiman kestää ja jatkaa.
Lukijoidenkin kiinnostuksesta olen oikein otettu, meillä on pirttiämme kohtaan ollut aina hyvät lukijaluvut, on mukava todeta virtuaali leikkimielisyys elää.
Mielikuvissa elävä, silti jalat tukevasti maassa elävä ihminen on rikas, elämä tuntuu useimmin elämisen arvoiselta, tosikolla on vaikeaa.

Astartella, käännä selkäsi kaikelle menneelle, aloita uusi jakso, kun aikaa kuluu, pystyt muistoihin palaamaan ja ne ei sitten enää tuskaa aiheuta, voimia yrittämiseen.
Joskus vielä naurat ja iloitset ja olet ihmisenä voimakkaampi kestämään esteet, mitä mahdollisesti elämä eteen tuo.
Olen tuon tuskan läpi käynyt ja selvinnyt, Sinä teet samoin.
Tästä tuli nyt tälläinen kirjoitus, mutta tunsin tuskasi mittavuuden ja pakko oli näin viestitellä.

Oikein antoisaa päivää kaikille pirtissä kävijöille, lukijoille, halaan teitä kaikkia, on taas sydän niin levallaan,,,rutistan;))

silloin se onkin tyhjin tunne kun

kaikki on paketissa eikä mitään entisestä näy.Laittaisi vaikka mattoja lattialle niin ei tyhjää olisi.Muutto masentaa muutenkin ei tarvitse olla muuta.Kun alkaa uuden sisutaminen niin siihen paneutuu kokonaan.kaikkea hyvää.

Huomenet pirttiin

Nyt taisin minä nukkua "rokuliin";))

Valvotti nuo kolotukset yöllä;(

Harmaa on tämäkin aamu,eilen pilkahti aurinko jossain välissä,sanoi kaverit ompa outo valoilmiö;))

Kyllä Skillan oikeassa on anna Astartelle itkun purkautua,kyllä on minullakin kokemusta kaikenlaisesta surutyöstä,itku helpottaa.Varmaan
läheisesi ovat myös tukenasi.Pura vain tuntojasi
täällä sekin auttaa.Olen myös hengessä mukanasi.

Eilen alkoi meillekin joululoma sieltä "nypläämöstä",nyt sunnittelemme pikkujoulua
tähän taloomme,laitoin nimilistan kerhohuoneen oveen,niin eikös joku ilkimys oli käynyt töhrimässä,piti laittaa uusi.
Ei tidetä kuka ,onko joku omantalon väkeä vai ulkopuolinen.Kyllähän me tiedetään että on noita vanhus vihaajia,olemme saaneet siitä kuulla.

Vaan emme välitä.

Pää pystyssä eteenpäin porskutamme.

näkyillään...

huomenta pirtin väelle

Luin minäkin sen tukkisuma jutun, ja olin kyllä hämmästynyt.. ! mikähän meitä ihmisiä vaivaa ???? Kateus vai kateus ?? No jääköön omaan arvoonsa !
Astartellan puolesta on kyllä ihan paha mieli...
Kun jotenkin voisi henkisesti tukea ja valaa
uutta uskoa tulevaan.... Mehän laittaisimme sitä
runsain määrin tulemaan !
KUn jaksaisit ajatella ,että tämä on ehkä se kaikkein vaikein vaihe... Kun tästä entisestä pääsee eroon, voi varmaan selkeämmin katsoa eteenpäin ja tulevaan !
Ja sitä tekemistä.. uuden kodin laittoa, ja ajatukset siinä, eikä menneessä !!
VIelä nämä kaaosmaiset säät lisäävät matalapainetta.....Mutta älä menetä uskoasi.
Varmaan kaikki ajallaan selkeytyy !
Mitä sinulle voisi sanoa.... halataan vaan !!!
Muista: me ollaan täällä kuulolla , jos asioiden kertominen helpottaa oloa.....
Join tässä rupatellessani kahvit, kahvileipiä on taas ylenmäärin.. joten kiitos !
Pian on ne pikku-pikkujoulut tonttuleikkeineen
ja samboineen.. muista astartelle myös tulla, niin pyöritellään sinua siellä niin vinhaa vauhtia, ettet sen jälkeen muistä mitään. muuta kuin uuden kodin ja sen sisustamisen....

Kumma juttu

Minua ei ole masennus vaivannut,liekö oikein milloinkaan,mutta nyt olen ollut ihan vetämättömissä,mikään ei huvita eikä kiinnosta.
Joku sanoi on kaamosmasennusta,tiedä sitten,olen yleensä positiivinen luonne.

ÄKKIÄ pikkujoulut pystyyn jos sitten piristyisi;((

Olen tässä naama kurtussa;(
näkyillään...

Niin ihmeen hyvä

kotiin tulla taas! Ja tietenkin suoraa päätä Kahvipirttiin, heti kun on saanut koneen päivitetyksi ajantasalle! Melkoinen homma siinäkin oli.

Tulipa "tuuletettua" oikein perusteellisesti, reilut kaksi viikkoa päivittäistä aktiivista kunnon kohennusta aina "kestokyvyn äärirajoille asti" ja sitten päälle perusteellinen "löhöily" ja nyt onkin olo kuin uudesti syntyneellä! Ainoa huono puoli asiassa, että taas kukkaroni huokaa tyhjyyttään ;(
On aloitettava jälleen uusi vimmattu säästökuuri, että olisi taas vuoden päästä varaa ottaa uusiksi tämä "vuosihuolto", joksi olen nimittänyt tämän joka syksyisen reissuni.
Kun vielä saisi nuo kaksi matkalaukullista reissussa rähjääntyneitä vaatteita pestyksi, niin voisi aloittaa jouluvalmistelut.

Edellisessä pirtissä en ehtinytkään käydä, nyt täällä on niin isänmaallinen "luukki", hyvin itsenäisyyspäivän tunnelmainen. Kaunista, mitäs muuta voisikaan SkillaNin käsien jäljiltä :)
Tuliaisiksi ehdin vain napata kaupan hyllyltä ison pussillisen pipareita, oikeita voilla leivottuja joulupipareita. Ja Juhlamokkaa pistin tulemaan koko pannullisen, siinä on kahvi minun makuuni;))

Sitäpaitsi, korkealle nostan hattuani Pauligin omistajasuvun päätökselle investoida Vuosaareen uusi kallis paahtimorakennus. Siinä on tosi isänmaallinen teko heiltä. Näinä aikoina kun KAIKKI firmat kilvan kiitävät ulkomaille! KIITOS PAULIG!

Pikaisesti vain vilkaisin otsikot tästä ja edellisestä Kahvipirtistä, näyttää tulleen uusia kirjoittajia mukaan. Se on oikein mukavaa, toivottavasti viihdytte. Muutama seuraava yö taitaa mennä minulla kirjoituksia lukiessa, kun alan tarkemmin kuulostella mitä teille kaikille pirttiläisille kuuluukaan ;)

Tällä istumalla sanon nyt vain HEIPSSAN kaikille!

Tuntuipas kivalta

lukea tuo nikkisi my.mm.eli, olen jo monet kerrat ehtinyt päiväillä mihin katosit.
Ehkä mainitsitkin, mutta tuo muisti tekee kepposet, ellet, tässä muistutus, Skillanin pitää tietää mihin ystävät katoavat.
Ei siis mihin, niin utelias en ole, mutta ilmoitus poissa oloista pidemmän aikaa, se on hyvä ilmoittaa;)))
No älä nyt vain ihan todesta ota, mutta kumminkin, todella ikävöin, niinkuin kaikkia, joita ei aikoihin ole näkynyt.
Pääasia olet taas vahvuuksissa ja pikku-joulua suunnittelemassa.
Suunnitellaan hyvin ja huiskis siinä se meni;))

Jotakin olisi keksittävä, muorikin vaipuu talviuneen, niinkuin kotkanpesän neiti karhu, joka on pieniin päin, ensi tammikuussa sitten katsellaan, kun uusi/uudet nallet putkahtavat maailmaan.
Muuten on tainut käydä neiti riiaamassa ilman aviovalaa,voi,voi.

Kyllähän ne lomailut/hoidot euroja vievät, ja niitä kun tuppaa aina olemaan niin vähän.
En nyt aloita siitä, kun tätä puutetta ja kurjuutta kokee täällä livenä ja sitten saa lukea vielä täällä "keskusteluissa", vaikka totta puhuvatkin.

Me olemme täällä yrittäneet nauttia vaikka minkälaisia herkkuja, hirvenlihasta, sienipiirakoihin, pusuja tietenkin jälkkäriksi;)
Nythän ne alkaa ne jouluruokien suunnittelut, kiva olisi saada jotakin uutta joulun aikaan, vaikka perinteet kunniaan, on mottoni.

Minä veivasin seppeleitä haudoille havuista ja käpyjä ja varpuja koristeluun, ihan nättiä, vaikka itse kehunkin. Aika monta kymmentä euroa säästyy, kun itse teen, ja samalla ajatukset pyörivät näiden rakkaiden ympärillä, nyt jo jaksaa muistojakin kestää.
Otin etuoton ja laitoin kyntteliköt ikkunoille, on niin kamalan pimeää, siksi tuntui oikealta tehdä niin.
Kuusikin sai kynttilät ja nyt tuikkujen kanssa kilpaa loistavat.
Tapanani on adventista joulu aloittaa, ei sääntöä ettei poikkeusta.

Oikein naurattaa, kun hoksasin, että ne hopeat voi jo kiillottaa, olikohan mie,mie joka siitä tuolla ylempänä mainitsi, kiitos vaan muistutuksesta;))
( ei tannut olla tarkoitus hyvää työtä tehdä?)

Tukkisumat ja muut esteet raivattu, tuokaa pirttiin joulumieltä ja intoa joulutunnelmaan pääsyssä.
Kyllä se lumi jouluksi vielä tulee, uskoo ikuinen optimisti SkillaN.

Ps.Mirri tuossa kyhnää, otan syliin ja vähän aikaa kiikutellaan, jospa joku tulisi seuraksi.
Laitan vaikka Konsta Jylhän kauniin Joululaulun soimaan, sopii tunnelmaan,kun noita seppeleitä haudoille tein.
Istuskelen ja väliin nyykkäsen, silittelen Mirriä ja ajtukset haikeina mielessä pyörii....
Torstaihin, sehän on toivoa ja iloa täynnä, heippa!!!!

Minä jo luulin!

Kyllä minä vähän aikaa nikottelin, että onkos muori67 pieniin päin! Vika on tietenkin minun päässäni, johon eivät liian monimutkaiset selostukset meinaa upota.

Sitten muistin telkkarista kuulleeni jostakin karhunpesästä, vaikka kotkan osuus asiaan jäi vieläkin epäselväksi. Vaan hällä väliä. Muori ei kuitenkaan ole ollut missään luvattomilla riiuureissuilla... tai siis... siitä ei ainakaan ollut puhe...

Eikös se hopeankiillotus käy nopeimmin, kun panee tiskialtaaseen foliota ja suolaa ja hopeat perään? Niin olen lukenut. Minulla taitaa olla yksi ainoa lusikka (ettei sekin olisi alpakkaa!), joten käytännön kokemus on heppasissa kantimissa! Joku varmaan tietää vahvistaa niksin paikkansapitävyyden.

Minä tarvitsisin sellaisen niksin että kun sanoo "hokkuspokkus", niin villakoirat juoksevat vikisten ulos. Nyt ne vain iloisesti haukkuvat nurkissa. Mutta eihän haukku haavaa tee, sanotaan! Kun ottaa lunkisti, niin ei masennuskaan pukkaa päälle.

Sen pikkujoulun

hyväksi minäkin tekisin jotain, mutta olen vähän taitamatoin ihminen. Kaikkea yritän innolla saada aikaiseksi, mutta ei niistä mallikelpoista synny. Tottelevainen kuitenkin olen, kun sille päälle satun eli komennelkaa te taitavammat, niin kyllä minä teen. Tiskihommat ja sellaiset sujuvat. Jotain piristystä tähän pimeyteen tarvitsee, kun on jo siinä pisteessä, että kun eilen käytin miestä lääkärissä, sekin tuntui kuin ulkomaan reissulta.
Koetetaan kestää. Vajaa kuukausi, niin päivät alkavat pidentyä.

Noinhan sitä

pitää ajatella, enää vajaa kuukausi, jopas alkaa valo voittaa.

Varmasti osaat kaikkea mitä me toisetkin ja kuiskaan, meidän tekemiset kelpaa, nehän ovat mielikuvitusta;))
On helppo luvata vaikka miten suuria tekoja, kukaan ei epäile etteikö olisi hyvin suoriuduttu.

Siitä vaan miettimään jotakin joulun omaa herkkua ja sitten pirtin pöytään, mieli joululauluja voisimme kertoilla,siitä se alkaa pikku-joulu kasvaa;))
Pirtissä kaikki tekemiset onnistuu ja näkyvät taidolla tehtyinä, kun niistä kerrotaan, tuhattaitureita olemme;))

Metsänväen pikkujoulu

Satu lapsenmielisille aikuisille.

Havumajan ympärilläkin alkoi kuhina, kun sinne kantautui tietoja pikkujoulujuhlien järjestämisestä Kahvipirtillä.
Metsän ystävällinen Peikko otti vapaaehtoisesti vastatakseen juhlien järjestämisestä Havumajan läheisyydessä.
Suloinen Keiju ilmoittautui myös mukaan järjestelyjoukkoon, johon sitä ennen olivat jo tulleet mukaan Menninkäinen, Sirriäinen ja Pörriäinen.
Herkällä korvalla puuhaporukka kuunteli Kahvipirtin joukon edistymistä järjestelyissä.
Samalla kaavalla aiottiin hoitaa metsän pikkujoulujuhlat, kuin Kahvipirtissäkin.
Ruokaa ja juomaa hankittiin ja kaikki oli viimeisen päälle herkullista juhlapöytään pantavaksi.
Ohjelmaakin suunniteltiin.
Keiju lupautui tanssimaan keijutansseja ja antoipa pienen näytteenkin taidoistaan järjestelyjoukolle. Ja näyte Keijun tanssitaidosta oli niin vakuuttava, että muut olivat aivan hullaantuneita Keijun pirueteista ja hypyistä.
Itse Peikko ilmoitti hoitavansa juhlamenojen spiikkerin tehtävät ja siinä ohessa lupasi kertoilla metsän väelle tarinoita metsän elämästä menneinä aikoina, tuttuun hieman leikilliseen tyyliinsä.
Näin pikkujoulujuhlien järjestely eteni.
Siinä juhlien järjestelypuuhien ohessa, oli ystävällisellä Peikolla ja suloisella Keijulla tilaisuus pistäytyä kahdestaan havumajassakin suutelemassa ja hyväilemässä toisiaan, niin että se ei herättänyt suurempaa huomiota muissa.
Juhlien lopuksi päätettiin tanssia, niin kuin paremmissakin pikkujoulujuhlissa.
Ja niistä tansseista olikin tuleva ikimuistoiset tanssit. Illan hämyssä ja kynttilöiden valossa metsän väki päätti tanssia sydämensä kyllyydestä. Voitte vain kuvitella, kun ystävällinen Peikko ja suloinen Keiju tanssivat, ihan kiinni toisissaan, hidasta valssia, kuun ja kynttilöiden valaistessa heidän onnelliset kasvonsa.
Sen pituinen se.

Hertanen kertomus

taas oli kiitos siitä.
Mites olis jos satusetä jonkun puheen kehittelisi pikku-joulun aikaan?

Olen siirtymäsä kauas tietokoneesta ja muutaman päivän rauhan teille suon;))
Jatkaakaa ja kehitelkää joulu teemaa, tavataan taas sunnuntain aikoihin.
Ihanaa ja lepoa antavaa viikonloppua kaikille.

Muori sai osoitteen joten asiat kunnossa siltä osin ja hopean kiilotukseenkin tuli täydennystä.

Illan hämärtyessä

poikkesin taas tänne iltapäivä kahville kun ei enään kerenny itse keittää, kauniita satukertomuksia kuuntelemaan samalla ja tulipa tuosta taas yksi juttu mieleeni.
Laihialaanen nuori isäntä oli nainu Fyrrykyrööstä ittellensä emännän ja trossas (kehuu) manttaalillaan.
Viimeen nuorikko tokaasi sängyssä:
- Aina mun tavarani on sun k-n ympärille ylettyny !
Mut kiitokset vaan kahvista ja tortusta taas on hyvä jatkaa matkaa et molskista vaan :))

voi herttanen sentään

Herttasta on meininki havumajassa näköjään, sopineeko metsän viattomille elukoille seurattavaksi tuommonen touhu.

saturuokalista

Luin juuri Niksi-Pirkasta, että lapset syövät mielellään tavallisia ruokia, kun ne nimetään houkuttelevasti, esim. keijukastike ja peikkoperunat. Luonnossa kaikki maistuu paremmalta, esim, voileivät ja mehu metsässä kannonnokassa. Metsästä saa hyvää askartelumateriaalia joulukoristeisiin: puolukanvarpuja, sammalta, käpyjä.
Täällä pirtissä on pikkujoulusuunnitelmat meneillään, metsän väki on jo näköjään oman varjopikkujoulunsa viettänytkin. Ne karkelot taisivat vain mennä monelta sivu suun.Pirtin pikkujouluun voisin tuoda loppukesällä valmistamaani rommiruukkua, johon olen säilönyt kesän ihanimmat mansikat,vadelmat, lakat ja kirsikat. Nyt se on maustunut parhaimmilleen.Toivottavasti muutakin musiikkia saadaan kuin sambaa, esim. hidasta valssia ja swingiä.Kuka mahtaa olla tiedotusvastaava, että kaikki tietävät saapua oikeaan aikaan paikalle?

Taaskos minä

sotken selviä asioita, huomenta kumminkin pirttiin ja tuolle kisulle silitykset ja maitolautanen.

Tahallani laitoin vähän kiemuraisiksi noita ajatuksiani, luulee joku, että jopa fiksusti kirjoittaa, heh,heh.
No väännän nyt tälle selkeälle, mitä minä kyllä hyvin osaan, siis, muori valitteli masennusta, siitä johtui se arvelu talviunista,vertaus karhuun,,,,,
ja kotkan pesän kameralla kuvataan nyt karhun talviunta ja se neiti karhu on pieniin päin, tammikuussa pitäisi nallukoita putkahtaa mualimaan, eli pesään, jota nyt sitten yritämme tarkkailla.
Jotakin pörröä sieltä näkyy, kun yritin tirkistellä, kotipakkani lehti tälläisen tiedon antoi, uteliaana otin tiedosta vaarin ja kurkkasin kotkan pesän linkkiin.
Hintriikka vähän venkoilee, mutta hyvä huomautus siitä, miten vaikeaa on lukea toisen ajatukset ja vielä käsittää sama, mitä kirjoittaja tarkoittaa, näistähän ne väärin käsitykset syntyy.

Heh,heh, onhan se kiva ja hienoa puhua hopeista, ja minulla on yksi lusikka enemmän kuin Sinulla, puhdistettava nekin on, tuo niksisi taitaa olla ihan oikein.
Minä olen hinkannut, tuntuu kuin olisi ison urakan tehnyt ja kasa ikään kuin kasvanut;)
Jotakin olen minäkin oppinut laistamaan, koska villakoirat näkyy juoksentelevan ja pyykkivuori kasvaa.
Tehdään, tehdään, kun ehditään.

Ostin valmiin pizzan( siis paistovalmiin) ja hyvää muuten, mutta suolaa vähän reilusti, juominen kelpasi.
Sitä oli niin reilusti( sellainen pitkä)toin loput tänne, jaetaan tämä loppu, vesi sitten maistuu toisillekin.
Joskus sorrun tälläisiin kauppoihin, vaikka pizza ei kuulu ruoka tottumuksiin,enemmän sitä kotoista arkiruokaa keittelen.

Simpatti taas häippäsi, pikku-joulu ideaa kävi vain tuomassa, no ymmärtäähän sen, kun on niitä tatuointeja, miestähän viedään näytille sinne sun tänne;))

Voi hyvä ihme noita sähköfirmoja, saivat minutkin höynättyä vaihtamaan, entisen turvallisen vaihdoin toiseen, nyt kiireesti tulin takaisin.
Parasta on istua sillä tuolilla, mikä on tutuksi tullut, sotkeutuu muuten kaikenlaisinn ongelmiin.
Muuten ii-li on kadonnut kokonaan, ei hän pirtissä käynyt, mutta hänen asiallisia viestejään sai toisista ketjuista lukea, vai olisiko toisella nikillä????

Tälläisiä nyt tällä kertaa, toivon nyt lukijoilta kykyä tavata näitä minun sepustuksiani ymmärtäväisesti;)) (leikkiä)

Huomenta

pirttiin vaan täs kiiruun keskellä mut poikkesin taas kahville välillä ihan rupes kahvihammasta pakottaan kun ei ole kerennyt etes kahville.
Pimee on ilma ulkona taas mut ei onneksi sada, kyl lunta sais hiukkasen viskata ois hieman laloisampaa.
Tulipa tuos mieleen kun pyhäkoulun opttaja aloitti kertomuksen siitä kuinka ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eeva luotiin. Pikkupoika ähkäisi harmistuneena:
-Tuo nyt on kuultu, mutta minua on alkanut kiinnostaa, kuinka sitä kolmatta ihmistä tehtiin!

Et tämmöistä pitää taas lähteä tuota naapuria jelppaamaan tuonne kunhan päivä vähän valkenee, mut kiitokset kahvista ja molskista vaan :))

HUOMENTAA

Taas minä vetelin unia pitkään,minne asti lienen vetänyt?;))

Tuli mieleeni,kun perhe oli koossa,niin tein aina jouluksi pipareitakin 700 kpl ruskeita ja noi 300kpl
valkeita ja piti laittaa korkealle kaappiin että kesti jouluun.Nyt on piparit kaupassa ja sieltä ostin ison purkillisen tuonne kehon juhlaan.

Muuten minä hukkasin sen kotkan pesän osoitteen,
pyydän antakaa se minulle.

Äsken piti käydä avaamassa kerho huoneen ovi,kun se on minun huolenani.

Katselin noita puita tuolla pihalla kaikki muut on paljaina paitsi tammet on ruskeissa lehdissä,mikskähän niistä ei lehdet ole tippunut?

Kiitokset kahvista hyvää oli ja purtavat myös.
näkyillään...

Osoite on

www.kotkanlento.org

Nyt siellä seurataan Niisku karhun
talviunia.

KIITOS

osoitteesta.
Tulen varmasti vierailemaan siellä.

Kiitos huomaavaisuudesta.

En ole käynyt sivuilla viikkokausiin enkä kirjoittele toisilla nikeillä. On vain tämä yksi.

Sain viestin, että olit muistanut minut. Se oli kovasti hauska kuulla.

Hyvää jatkoa Kahvipirtille.

Älä nyt

jätä meitä, täällä on monia, jotka Sinun ohjeita toivoo, minäkin, vaikka en mitään opikkaan, tai unohdan samassa oppimani.

Hyvää joulun odotusta kumminkin, ehkä näemme Sinut joskus?

kun minäkin olen

kaipaillut sinua ja olin aikonut kysyäkkin toisilta että missä on iili.Olen vain niin vähän ehtinyt kirjoitella.Kyllä tällä kaivataan jos olet kauan poissa.
Huomaan että helposti kirjoittelu unohtuu jos on paljon muuta tekemistä.Sitten muistaa että siellä kahvipirtissä on ystäviä että käympä moikkaamassa.

Suolan asemasta soodaa

tiskialtaan asemasta muovifati...
...niin kirkastuvat, myös uushopeaiset!

Kuka tietää paremmin, kerrotko?

Askareita pirtissä

Hyviä päiviä pirttiin.
On näköjään "hopehien" kiillotus meneillään.
Kovinpa kiiltääkin.

Toin hunajakarkkeja maistiaisiksi. Pistäkäähän suu makeaksi SkillaNin suolaisen, mutta hyvän pitsan jälkeen.
Se on päiväkahvin aika. Kun kahvi piti jättää pois laskuista, saan juoda sitä sentään täällä pirtissä. Siksipä etsin kaapista kaikkein suurimman mukin ja kaadan kahvia piripintaan.
Ai että oli hyvää. Kiitos ja taas menoksi...

iltaa ja hyvää pikkujolua

muistaakseni teillä oli puhetta.Kaikkia herkkuja on paljon odotetaan varmaan paljon porukkaa.

Käyhän täällä hiljaista väkeä joka ei sano sanaakaan.Ei meinannut päästä oli riukuaita tukossa ,minä vain hoputin hevosta ja se hyppäsi aidan yli.
Vain pullea oli skillanin lintu.onhan pullea kauniimpi kun laiha lintu.Olisippa niin ihmisilläkin.
Minulla on tullut oman tekstin kirjoiuts niin ei ehdi tänne monesti,se kun koneelta livahti jonnekkin ja pitää kirjoittaa uudestaan.Mistähän saisi tontun joka kirjoittaisi kaverina.

Käyn samalla kuvaarkistossa jos löytyisi ennen sotaaikaisia kuvia.On niitä paljon ja se hakeminen on aikaa vievää kun kaikki langalla sidotut kääröt avaa ja takaisin.Nekin on museon tyylillä sidottu.
Mutta mukavaa hommaa ja kuvat mielikuvituksen saavat liikkeelle.

Minä tulin sanireen kanssa jos joku haluaa kyytiä niin ajelutan.Lammasveltin alla istutaan.
Kaikia kiilloituksia olispa meilläkin tullainen toimiva talousihme kun tuo skillani on.
kissalla on varmaan mentävä uunille rauhaa hakemaan.
Juon kotikalja lasin ja toin savuporo siiluja,sitä rieskan päälle.Maistelen kaikkia herkkuja ja jään istumaan pirttiin ,ei ole kiirettä minnekkään.

On se hyvä

kun joku nykäisi "liikkeelle " nämä hopia-asiat !
Itse en tiedä muuta kuin jos jollain on oikeasti tarve Kiillotella hopeitaan, niin apteekista saa ns. hopean kiilloitus ainetta ! Purkin jossa on pieni sieni mukana, se kastellaan, pyyhkäitään purkista mönjää ja hangataa sienellä kirkkaaksi. huuhdellaan juoksevan veden alla!
Hyvin helppo käyttää, erittäin riitoisaa, eikä pahan kalliskaan.
Eikä varmasti naarmuja eikä läikkiä tule, on sen jälkeen paremmat kuin uudet !!
Mutta varmaanhan ne pirtin kemut hoituu ilman hopea ruokailuvälineitä... mutta jos nyt sattuisi tulemaan niin arvokkaita vieraita, niin olispahan otto valmiit (eikä mustuneina komeron hyllyllä) Jos vaikka Tarja ja Pentti piipahtaisivat tonttuleikissä mukana. Eihän sitä voi tietää. Toivoteltais Sydämellisesti tervetulleiks. kaivettais varmaan jostain hopealautanenkin !!
On muuten mukavia nuo roopen kevennykset,
vähän valoa näin pimeään, ja ihania satuja, kyllä niitä aikuinenkin kuuntelee mielikseen.
Ihan tulee Satumainen oli itsellekin......

Salaisuuksiako pirtissä?

Mitäs valonarkaa täällä pirtissä tapahtuu, kun aina vain tulee "sivua ei voi näyttää"? Tuonne raitille pitkän yrittämisen jälkeen pääsin, mutta pirtin ovi oli vieläkin tiukemmassa! Kun oikein rynkytin, niin aukeni. Vai olisiko vika ihan muualla kuin pirtin väessä? Niin se varmaan on.

Meinaan minäkin huomenna viettää pienimuotoista pikkujoulua. Ja mitäpä sitä suurta, kun kerran joulukin on vielä pieni! Meillä on täällä paikalliset joulun avajaiset kulkueineen ja juhlineen, niin ajateltiin yhden ystävän kanssa siinä ohessa viettää omaakin pikkujoulua.

Sitä varten ähräsin tänään pienen pieniä kakkaroita suolapaloiksi. Olivatkin yllättävän suuritekoisia, kun koko ilta hurahti saman tien. Jos uskaltaisi vähän maistiaisia tännekin jättää. Niissä on pinaattia ja fetaa lehtitaikinaan pyöriteltynä.

Meinasin puolukkaglögiä huomenna tarjoilla niiden kanssa. Vähän terästettynä tietenkin. Juhlaan on nimittäin toinenkin syy. Huomenna tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun muuttokuormani kanssa saavuin tänne. Eikä totisesti ole kaduttanut tämä vuosi!

"Sivua ei voi näytää"...

Eilen oli koko suomi24 vähän samalla linjalla sivujensa kanssa. Kyllä monta yritystä sai tehdä kunnen viimein kyllästyi ja jätin myöhempään ja jopas luisti. Se vaan on joskus niin vaikka ei salaisuuksia olekaan......

Jatkan viela a.p:n kysymystäni

ettei muita metalleja saanut olla kuviossa mukana, kuin hopea ja se folio siinä sooda-vedessä, siksi muistelen käyttäneeni muovivatia.
*Elektrolyysi' puhdistaisi hopeat säästävästi ilman hankausta 'Silverqvickillä', eräänlainen kemiallinen re-aktio siis tapahtuu.
Kukaan ei taida muistaa enkä minäkään kovin selvästi, vain harmaanpunainen aavistus.
Viime vuosina olen taas osaa niistä hankaillut.

Pistäudyin

keittämään aamukahvit. Tuossa sitä on nyt seuraavalle tulijallekin valmiina termospullossa. Pizzan olivat jo toiset syöneet, mutta kuivunuthan se olisikin jo eikä muutenkaan olisi ollut hyväksi leveneville kyljilleni. Kiitos karhun kotiosoitteesta. Seuraavaksi pistäydynkin siellä katsomassa mallia talviunelle. Ehkä tänään yritän kiillottaa hopeatkin, ne ovat saaneet nukkua kevät- kesä- syksy-talviunta viimeisen lapseni ristiäisistä saakka ja siitä on kauan.
Viihtyisää päivää kaikille teille, jotka tänne piipahdatte.

Huomenet pirttiin

Kiitos kun kaijakaukama on keittänyt kahvit.

Minun olisi pitänyt herätä jo tunti sitten,olisin saanut kyydin kaupoille,mutta minähän kuorsasin;))

Tyytyväiselle näyttää karhu muori nukkuessaan.

En saanut Suomi24 ilalla auki millään,joten lopetin ja pistin koneen kiinni,nyt näyttää toimivan.

nyt täytyy mennä
näkyillään...

Toin vähän

tervaksia ja lämpimiä pusuja, että tarkenee. Kiitos kaijakaukama kun keitit kahvin valmiiksi.
Tänään täytyy mennä kirkoon kuuntelemaan kauniimpia joululauluja, sekä kirkkokahville. Siitähän se Joulu alkaa. Mutta Ideaparkin avajaisiin en lähde mistään hinnasta. Sekin avataan tänään. Kai siellä joskus ensivuoden puolella täytyy käydä tutustumassa, kun pahin hässäkkä on ohitse.

Hyvää päivänjatkoa kaikille.

Olipa hyvä kun toit.

Nyt voisikin sitten kaiken muun hyvän lisäksi tarjoilla sitä "hurmauspannaria" omenahillon kanssa. Sittehän olis tunnelma täydellinen ja pikkujoulukin voisi alkaa.

tervehdys kuin tuulahdus

pirttiin! Kylläpä minä satuin ns. greivin aikaan pistäytymään pirttiin ! On kahvit, pusut, pannarit ja iloinen tuli räiskyy takassa !
Mitäpä enää muuta tarvitsisikaan, nyt just tähän hätään!!
Eilen oli kyllä jatkuvasti "sivut lukossa" , jostain syystä. Liekö ollut tontuilla niin hillitön kiire, etteivät joutaneen veräjiä aukomaan........??
Tänään tuntuu paremmin toimivan kaikki !
mukavaa joulukuun alkua kaikille ja kiitos pirtin tarjouksista !!

iltaa väelle

eilen oli turhaa yrittää ei päässyt.En päässyt ajalullekkaan kenenkään kanssa.Luulin että ainakin ylikypsän saan veltin alle istumaan ja ajelemaan hepalla.Tänään varmaan ne pikkujoulut on.
Meillä on huomenna senioreitten pikkujoulu,tulevat ympäristön kunnista meille vuorostaan En ole missään esityksissä kun en ole voinut harjoitella.Illalla on Susipari Päätalon näytelmä kuusmotalossa sen katsotaan viraiden kanssa.
Tänään olin kuvia katselemassa arkistossa ja metsähllituksella.
Sitten Ullaa katsomassa sillä oli ollut ikävä että kaulaan kapsahti.
En ollut käynyt pitkään aikaan toipilaana olon vuoksi.Sitten oli hoitajan kanssa jotain että ullaa itketti sanoi että täällä on ikävä.Minä että sen hoitajan hevonen maksaa niin paljon että se siksi ei jaksa olla hyvällä päällä aina.

Kiva että muori jaksaa olla aina paikalla pitäähän olla vaki porukkaa pirtin perällä.On mukava katsella takkatulta näin pimeällä ja kun tietää että täällä on tuttuja ystäviä.

Illan köllykkätä

poikkesimpa pirttihin tuossa kun sattui matkan varrelle meinasin käydä katsomassa miten noi kansaiväliset koirakisat tuolla alkaa hahmottua onko paljon norjalaisia ja ruotsalaisia tullut kisaan mukaan taas.

Valte ja Manne tapasivat toisensa pitkästä aikaa. Kun oli toivoteltu hyvät päivät ja syleilty oikein kunnolla, Valte katsahti Mannen kiireestä kantapäähän ja totesi:
-Hai, siullapa on kiiltävä tukka.
-Hai, niin on. Mie voitelen tukkaa munalla.
Valte miettii hetken ja sanoo:
-Hai sie oot ikäisekses ylen norja mies.

No niin nyt kahvit juotu ja tarinat kerrottu jatkan matkaa et molskis vaan :))

Hiki on virrannut

Ja monen monta huokaustakin on tainnut kuulua.Peräti
yksi yökin jo tullut nukuttua OMASSA kodissa.Aivan poikki olen ja en kyllä enää ikinä muuta,hullun hommaa tämä tuntuu olevan.
Uuden asunnon suihkukin niin hieno etten osannut sitä edes käyttää,luulin sen olevan rikki,joten pesin itseni hanasta tulevalla vedellä.Tietenkin sitten kun sain lasit silmille ja tutkailin sitä vempelettä,äkkäsin miten vesi saadaan tulemaan suihkun puolelta.Tässä vaiheessa myöhäistä,kun hiukset oli jo pesty.
Nyt vaan "naatitaan"!

Iltoja,iltoja

No nyt Sinulla Astartelle on jo asiat paremmalla puolella.Kyllä muutto on todella rankkaa,vaikka olisi apujakin.
Muistitko laskea ikkunat ensimäisenä iltana?;))
Eikös se ollut aikoinaan joku taika juttu??

Sauna ilta oli minulla TAAS,jestas että nämä viikot menee äkkiä,kohta en perässä pysy,vaikka kuinka mennä klenkkaisin.
Lämmintä vain lupaa sää tiedotukset ja nytkin on+4,9c.
Kunhan ei tuo karhuemo heräisi kesken uniaan.
Taisihan ainakin lappiin luvata lunta.

Kahvit tuli juotua,voi olla että valvottaa,mutta eipähänole huomenna kiire minnekään.
Otetaan longisti vaan;))

näkyillään...

Aamua vain

Nythän tämä menee ihan poskelleen,kun täällä ei taida muita käydä kun minä.
Mietin pitkään kirjoitanko vai en;((

Keittelin kuitenkin kahvit ja teeveden termareihin.

Yrittäkää nyt tulla porisemaan jotain.
kisuli sai maitonsa,laitoin vähän kermaa joukkoon.
Lämmintä riittää +5.7c on tämä joulukuu!!!!!

näkyillään...

no huomenia vaan.

Leipasin tuossa pullat aamutuimaan joten eikös tuoksu tuukin sinne asti. Nyt on kakku uunissa jotta se vielä parempi tuoksu tullee siitä.
Poskellaan on nämä joulukuun ilmat. vaikka lumettomia on kyllä ollu ennenkin mutta ei kai näin lämmintä. Eipä tartte pirttiä lämpimän vuoksi kovin tihiään lämmittää.
Lapsena oltiin ihan onnessaan kun sitten aatto-iltana kun oikein malttamattomana ooteltiin pukin tuloa niin alkoikin lumisade. Oli se sillon tosi joulun tuntosta. Saapa nähä saahaanko nyt edes aatoksi lumisadetta.

HUOMENIA

Missäs nyt kaikki ihmeiset on.

Täällä on nyt kahvit ja teet odottamassa,olkaapa hyvät ja ottakaa,pistäkää sekaan ja kastakaa.

Sen seitsemää sorttia;))

On vaihteen vuoksi taas satanut vettä.

Katselin tuossa tv;stä mielenkiintoisen luonto-ohjelman,päiväntasaajalta.
Kyllä täällä meidän Telluksella on sitten vaikka mitä.

Käykäähän pirtissä jutustamassa.

näkyillään...

1 Adventti

Heräsin tosi myöhään,jäi Adventtikirkko,pesutupa.Pää pyörällä heräsin luulin kellon olevan kahdeksan,vaan olikin 11.Täälä aurinko pilkistää pilvien lomasta saattaa tulla kiva päivä.Mitens ne meidän Pikkujoulut?Oliko ne jo?

Pipareita

Rauhaisaa ensimmäistä adventtia!
Täällä on kaikensorttisia herkkuja tarjolla, mutta satunnainen kulkija on ylen tyytyväinen, kun vaan saa hyviä pipareita napsiakseen.
Kaupoissa on monenlaisia pipareita myytävänä, mutta kyllä kotona leivotut ovat aivan omaa korkeata luokkaansa.
Ja ajatelkaapa sitä piparinleivonnan tuoksua, se huumaa ja juovuttaa, ainakin tällaisen miehen körilään. Ei paljon muuta juovutusainetta tarvita, kunhan lasillisen hieman terästettyä glögiä saa pipareiden kyytipojaksi.
Pipareiden syönti on satunnaisen kulkijan pikkujoulun kohokohta.
Se jälkeen voikin taas mennä katsomaan, mitä metsänväelle kuuluu...onko havumaja vielä pystyssä?

Rannikon piparit

Rannikon piparit ovat kauniin ruskeita, suussa sulavia,tuoksuvat houkuttavasti, niitä voi nakertaa ja maistella pitkään, jälkimakukin on kuin unelma.Yksikin tällainen pipari riittää kerrallaan juhlatunnelman saavuttamiseksi . Hehkuviini, Glühwein siihen juomaksi , pikkujoulu syntyy. -Mikäs havumajan pyyhkäisisi pois, se on vahvaa tekoa varmaan, tarkoitettu kestämään kauan.

Ehtoo puolta

pirttiin taas meni tänne illan puolelle kun kerkesin tänne kun piti vielä lähteä tuonne maastoon hirviä etsimään mutta hakusessa ovat et voi sanoa et tyhjän saa pyytämätikin.
Juu kyl toi joululöki on parempaa nauttia näin iltasella ei ainakaan vie yöunia. Pitääpä taas pirtin piristykseksi kertoa tuossa yksi tarina.

Viisivuotias pikku Matti seisoi oikeusministeri Koskisen tontin aidan vieressä pissaamassa tämän kukkapenkkiin, kun Koskinen huomasi hänet:
Ei tänne saa pissata, huomautti Koskinen ja lisäsi leikillään :
-Jos vielä kerran näen sinut, niin leikkaan pippelisi irti!
Matti ryntäsi kauhistuneena tiehensä, mutta kulman takana hän huomasi pikku Liisan kyykyllään samoissa puuhissa. Matti tuijotti hämmästyneenä Liisaa ja sanoi:
- Voi sinua ressukkaa, Koskinen on saanut sinut jo kiinni.

Kyllä se tuo kiikkutuoli on muuten mainio paikka siihen kun istahtaa niin tulee noita tarinoita mieleen. No kiitoksia klökistä taas ja ei kun molskis vaan :))

ja taas nauratti

Voi roope noita sinun juttujas....naurattaa ihan
yksikseen. Noin voi käydä koskisen kanssa jos ei tottele! Mistä muuten kaivat niitä tarinoita joka lähtöön ???
Varmaan meillä on tosi hauska pikkupikkupikkujoulu, kun kokoat sinne oikein "kootut-tarinat"!! Kyllä me glögin ja samban välissä mielellään kuunnellaan ,piparia
unohtamatta!!!
Siinähän ne menee silittäjäpojatkin samassa juhlassa,,, on joku aina joutavana kisu-mirriä
paijaamaan. Mirrikin saa varmaan tavallista paksumpaa kermaa juhlan kunniaksi !!
Tietää sekin sitten pikkujoulun olleen!!
Sitäpaitsi, poikatontuista onkin puutetta,
kun meitä "hameen pitäjiä" on enemmän, kuten jokapaikassa.
Varmaan emäntämme kertoo kotiuduttuaan, milloin
pannaan töpinäksi.......sytytetään kuuset ja silleen. tuikut sun muut tulet ovatkin jo valaisemassa pimeää säätä.....
mukavaa loppu-iltaa !

Moi,moi,

kotona ollaan ja hihittelen noille Roopen vitseille.
Ei auttaisi olla poissa näin monta päivää pirtistä, kun koko ilta menee viestejä lukiessa, niin hidas on tämä siirtyminen nyt toisesta toiseen.
Jouluisia on ajatukset kaikilla, ja alkaa tulla joulu mieleen monella tapaa minullekin.
Taitaa loppua päivät, minä kun en ole vielä edes suunnitelmiin päässyt, mutta nyt alkaa tapahtua.

Huomena saatte täytekakku kahvit, piparia ei vielä ole, mutta itsenäisyyspäivä niitäkin teen.

Olen ollut ulkotöissä ja kunto on kohentunut, toimin pyromaanina, savustin ympäristön risun poltolla.
Olin kyllä likainen ja taisi kärventyä hiukset ja kulmakarvatkin.
Kauniita päiviä on ollut ja mukavaa on puuhastella ulkohommissa.

Täällä on Ramoona1 ollut vähän sillä mielellä, että ei oikein toimi tämä pirttimme hänen odotusten mukaan.
Näin varmaan on, mutta täällä tavataan kirjoittajia niinkuin oikeissakin kahviloissa tuttuja tavataan, jutellaan mitä sillä hetkellä tärkeänä pidetään.
Monasti kahvilla olessa livenäkin, säät puhuttaa, sairaudet ja mukavat tapahtumat, surutkin, niin me täälläkin.
Jokainen voi tuoda mieleisen jopa keskusteltavankin aiheen, ja kyllä me vastaillaan, toki,toki.
Palstalla on monta keskustelevaa ketjua, meillä vain tavataan ja moikkaillaan;))

Satunnainen, Sinäkös satusetä oletkin, tottahan nyt joulusadun kerrot, ja sitä ennen monta muuta tarinaa.

Astartella, onnea nyt sinne uuteen kotiin ja siellä elelylle.
Nyt alkaa muutosten aika, kun vielä saat paikat kuntoon ja opit talon tavoille, huomaat miten elämäsi kumminkin sujuu, vastoikäymiset voitettu.
Hissukseen sisustele ja lepää ja nauti olostasi, olet sen ansainnut.

Muistanko oikein, saikos kitina lupauksen pikku-joulu silittelijästä, kai sitä silittelyä riittä meille kaikille naispuolisille;))

Siitä pikku-joulusta, laitettaisiko vaikka 12;sta näin alustavasti sille päivämääräksi, sitten tonttuhatut päähän ja herkkupöytään, ja silloin vietiin sambaan ja tonttuleikkeihin,joka ikistä.
Jos ei poikatonttuja kaikille riitä, niin käy se tanssi yksinkin.
Mietitään jokainen oma mieli joululaulu ja runojakin olisi kiva kuulla.
Alkakaapas valmistella.

Kiva oli lukea taas kaikkien viestejä, en vain voi kaikkia muistaa, ja romaani siitä tulisikin,
lämpimät, energiset terveiset, ilosta mieltä lähettelen joka ikiselle.
Hyvää eka adventin loppua, kynttilät ikkunoilla loistakoon.

Ps. tilaa heppakyyti viemään rekiajelulle sitten pikku-joulu iltana, pääsky.

olipa hauska sinulla riittä nuita vitsiä

istu vain kiikkutuolissa kauan että muistat kertoa.Kuka sinulle leipoo tortut ynnä muut kun joulu tulee.oli juuri kahipöydässä puhe ettei saa syödä mitään kahvileipää.
Tortun vuoksikkin pitää kävellä monta kilometriä.Minulla on oma ohje ja nimikin joulukampanisu.En pane siinen paljon taikinaa ohuen kuoren sisään hiilloa.
Hyvä kun pääsettä siitä hirvenjahdista,sitten käsitöitä tekemään.
Kiitos tarjoiluista lähdenkin tästä.

Kinkuttaako?

Löysinpä tänään kaupasta sellaisen parikiloisen, oikean "hellanlettas"-kinkkusen, nahattoman ja luuttoman. Ei taida paljon jäljelle jäädä, kun uuniin panee, mutta tärkeintä onkin se TUOKSU, mikä tulee uunista kinkkua paistaessa!

Niin oli passeli kooltaan, että pakastimeenkin mahtui tunkematta. Joku saattaa kauhistella kilohintaa pienessä kinkkupalassa, mutta en minä ymmärrä, miten voittaa maksamalla 3-4-kertaisen hinnan isommasta mötkystä. Enhän minä sillä isolla mitään tee! Joku tolkku täytyy olla joulunakin... Ja kuten sanottu, ei se kinkku minua innosta, paistamisen rituaali kyllä.

Ah, mitä muistikuvia se saattaakaan tuoda mieleen... Onneksi muistot ovat jo niin kultaantuneet, että kyyneleitten läpi voi hymyillä! Ette usko, kuinka hyvää tämä muutto pohjoiseen minulle teki!

Huomenia taas!

Menitkö kauaski pohjoseen? Ihanko pukin luo asti?
Ruokin muuten kissan jo, sanon sen takia kun näkkyy niin kovasti lihovan tuolla ruuan paljouvella.
On muuten hyvvää se villisian kinkkukin. Taianpa tuuva teille pikkujoulu-illaksi semmosen kun sitä pullanpuolta jo tuntuu tulevan tarpeeksi. Siihen lisukkeeksi vielä perunoita höystämään "sillikaviaaria" niin ei enää luulis sen samban ja muun piirileikin välillä tulevan hiuka.

Niin pimeä on

taivas niin pimeä on maa huomenta pirttiin läksin varhain liikkeele kun pitää taas keretä paljon kaiken laista touhuta tänäänki,
Otampa tuosta kahvin ja jotain hieman suolaissta palaa ja istumpas vaikka tuohon kiikkutuoliin istumaan hetkeksi. On se vaan kumma tuoli kun tässä tulee nuo tarinat mieleen että kerrompas tässä yhden taas.

Pikku Matti oli isän kanssa synnytyslaitoksella katsomassa vastasyntynyttä siskoaan. Äiti oli juuri imettämässä vauvvaa ja Matti kysyy, mitä hän teki.
-Katsos, kun siskosi on vielä liian pieni syömään, niin hänen täytyy imeä, vastaa äiti.
Pikku Matti kääntyi viereisen sängyn äärelle, missä vastasyntynyt julkkisvauva imi salarakas-äitinsä jättimäistä silikonirintaa.Matti tarkkaili pikkuista ja tuhahti:
- Senkin torvi, etkö tajua, että sinun pitää imeä eikä puhaltaa .

Kiitos kun jaksoitte kuunnella jatkampa taas matkaa hommiini hyvää päivänjatkoa että ei kun molskista vaan.

On sulla Roope

hauskoja juttuja aina käyvessäs. On se kiva kun poikkeat ohi mennessäs niitä kertomassa. Ja huomasitko, että kissa oli jo syöny? Eikös vaan kehrännykki jo tyytyväisenä.
Mutta näin kahvipirtissä ollessa täytyy olla kyllä metsän keskellä varuillaan villieläinten kanssa ettei käy kun sille Turkulaiselle. Hän valitti, että eläimet ovat varmasti hänen kohtalonsa. Kun syytä siihen kyseltiin olihan hän kaupunkilainen ja tunnetusti ei hänellä ollut eläimiä. Tähän vastasi Turkulainen: Lompakkoni on Hukassa. bassoni on Kanissa ja Verokarhu vie palkkani. Jos näin jatkuu, niin minut kyllä kohta Hukka perii.

Huomenta pirttiin

Tervehdys Suomen joulukaupungista Turusta. Joulumieli kohoaa kun katsoo Turun tuomiokirkon edessä seisovaa valaistua komeaa joulukuusta. Lumeton on maisema ja vettä satelee, mutta luja usko on valkeaan jouluun. Ani harvoin on nähty aivan musta joulu. Räntäkin kelpaa, kunhan vaan on valkoista maassa.
Muistan Hintriikka kun suunnittelit juurillesi muuttoa. Tosi mukava kuulla, ettet ole joutunut katumaan ratkaisuasi. Jouluna varmaan tuo hyvä olo oikein tuntuukin.
Kummallinen joulukuu minulla. Kolmet hautajaiset ja sitten pitäisi vielä kestää omat tasasynttärit heti joulupyhien jälkeen. Anna minun kestää..huokaan raskautettuna.

Hyvää alkavaa

ekaa viikkoa joulun aikaan ja aloitetaan se täytekakku kahveilla.
Kiireesti heti aamulla koristelin, täytteeksi laitoin omenahilloa ja soseutin vähän punaviinimarjoja sekaan, saas nähdä mikä maku tuli.
Keitän nyt vahvat kahvit pitkästä aikaa minäkin, ja katan pöydän kauniisti, taitaa näin joulun alla sekin usein unohtua, käykää pöytään, olkaa hyvät;))

Kinkusta Hintriikka juttelit, minä pääsen helpolla siitä hommasta,(tosin tuoksuakaan ei tule)tyttäreni paistaa kinkun ja tuo osan minulle.
Pipareita aion paistaa, niistä myös jouluisen tuoksun kotiini saan.

Vai on Catleijalla tasa vuosia täyttymässä, no vuosia minäkin joulun seutuun, mutta ei vielä karkuun tarvitse lähteä;))
Onnea ja kestämistä etukäteen sille päivälle (tietenkin onnea jatkuvasti)myös minä odotan lunta, ja jouluksi olen tilauksen tehnyt, jospa riittäisi Turun seudulle asti,kyllähän lumi joulun tunteen viimeistelee.

Noista keskustelun aiheiden etsimisistä, luulen ettei "kannettu vesi kaivossa kestä", täällä pirtissä jutellaan sellaisia asioita mitkä sillä hetkellä mielessä pyörii, ainakaan minulta ei onnistu väkisin kirjoittelu.
Sama pätee muihinkin ketjuihin, kirjoitan silloin kun "sisäinen ääni" käskee, eli kun mielestäni on jotakin sanomista aiheeseen.
Pirttimme ketjuun on niin helppo kirjoittaa, tuntuu että juttua tulee liian kanssa;))
Vapaa ehtoista sen olla täytyy.

Kaunista kuultavaa on taas Positiivarin joulukalenterissa joka aamulle, ajatusten aamiainen on aina aamun alkuun lukaistava.

Kiitos taas Roopelle tuosta aamu hymyn aikaan saamisesta, se ikään kuin jäisi päiväksi päälle, kun aamulla hymyilyttää.

Nyt on alettava hommiin, pesukone jo kolistaa, pullataikina kohoaa ja kukat huutavat vettä, miten ne meinaa jäädä kastelematta näin talven aikana.
Kissakin tuli huomenta sanomaan, kovin tyytyväiseltä vaikuttaa, kyllä sillä on todella kissan päivät.
Hyvää päivää ja viikon alkua, olkaa iloisella mielellä;))

huomenta

pirttiin ja taas uusissa tiloissa . Ja suuret onnentoivotukset, taas on uutta ja kaunista ja Jouluista pirtissämme !!
Kuulin kaapin olevan taas täynnä herkkuja-- niin ompa mukava poiketa kahville !
Skillan, olen itsekkin ajatellut kun aina välistä tulee noita "asiattomia" reunahuomautuksia. Onkohan sitä tosiaan "oma nahka" karaistunut vastaanottamaan niitä, vai onko kasvanut, että osaa olla välittämättä.
Niinhän se pitäisikin olla että jättää ne omaan arvoonsa ! kun aina malttaisi!!!
Toisaalta, emmehän mekään mene muille palstoille
sanomaan että puhutte väärästä asiasta- tai puhutte ihmisistä tai ette puhu.. yleensä väärin jokatapauksessa!!
Asiallinen kannanotto on aina eriasia ja toivottavaakin.
Ja sanojen vääristelijöitä , niitäkin löytyy !!
Mutta mitäpä näistä !!
Mirri on ollut kai vähän yksin, silittelen sitä vähän aikaa, kun niin tykkääkin siitä. Jää sitten kiikkustuoliin kehräilemään tyytyväisenä !!
kahvimaistui, kiitos !

moi taas

Olen varmaan ollut ihan sekaisin tuota edellistä kirjoitusta rustatessani.. mutta ehkä saanen anteeksi....... varmaan nämä sekoilut ovat lisääntymään päin tästä etiäpäin... !
Kaiken huippu kun en edes jouluglögiä ole vielä kotona maistellut, sitten sen paremmin ymmärtäisi. Piparit nyt yleensä eivät "nouse päähän" !
Minä vaan olin jo muuttavinani pirtin kanssa seuraavaan paikkaan. Siinä sitä olisi ollut teillä muilla etsimistä, että mihin se pirtti nyt hävisi, onneksi huomasin(hälytyskellot soi)!!
Olis Skillan ollut ihmeissään , kun pirtti olisi tietämättä häipynyt.

Joten jatketaampa joulupuuhastelua !!

Kerkisin minäkin

noppeena jo aatteleen, että millon tämä on uuvelleen rakennettu kun ei kauaa ole vielä ollukkaan. No et oo ainoo joka sekkoilee. Lohuttakoon tämä sinua.

Pikkujouluristeilyltä

palanneena ilmottaudun taas pirtin vahvuuteen ja tyytyväisenä , kun pikkujoulut on täälä vielä pitämättä, lupailinhan sitä samban opetustakin...

Nyt vaan kaikki halukkaat ilmottautumaan, ei siihen samban harjoitteluun, vaan 12. päivään, joka on valittu päivämääräksi, näin vähän ymmärsin..

On muuten nuilla risteilyillä menohaluista porukkaa näin joulun alla, semmoiset suhinat tanssiparketeilla, ja kaikki vaan sanovat, että "tällä lailla vaan joskus firman pikkujouluissa, en minä muulloin näin riehaannu".
Uskoako moista lausetta? No, hyvä kun joskus eikä taas vaan jouluna;))

Kahvi oli hyvää ja riittoisaa, oma seurakin kelpasi, kun muita ei näkynyt... tavataanko pikkujouluissa?

Risteilyllä tapaa

villejä ja vapaita, sen olen nähnyt minäkin.
Kyllä Simpatilla on ollut vientiä, kun sambaa on näiden riehakkaiden naispuolisten kanssa tanssahdellut.Uskoako, että vain laivalla riehaannutaan,,,,enpäs osaa sanoa.
Kivaa pitää olla.
'Tuo samba on kiva tanssi ja vaikka kiloja on kertynyt, väitän osaavani tanssia kevyesti kuin keijukainen;)) ( näin on kerrottu)
Tyydyn kyllä katselemaan penkiltäkin, tai pyörähtelen yksin, jos tanssiin kutsua ei tule.
Pitäisi kai laittaa sellainen vihko, mihin etukäteen tanssittajat merkattaisiin, tietäisi mikä vienti on tai voisi olla;))
Höpötän taas.

Laitoin tuon 12:sta tuosta vaan yhtä hyvin muukin päivä käy, mutta pidetään nyt sitä"sinä" päivänä, kun tonttuhatut päässä kirjoitellaan.
Lauletaan, tanssitaan syödään ja hullutellaan,
riehaannutaan laivalla käyneen oppien mukaisesti.

Runoja kaikki esittävät, omasta päästä tietenkin, tunnelmaan sopien, laulaa voi jokainen, oli ääni mikä tahansa, pirtissä kaikki osaavat kaikkea.
Yllätetään itsemme ja ennen kaikkea toisemme.
Nyt nukkumtti ilmottautui, jospa lähtisin hänen matkaan ja unissani laulelen että, soihdut sammuu kaikki väki nukkuu,,,,,

tulin taas ropen vitsin

hauskuuden jälkeen katsomaan onko täällä kuinka jouluinen tunnelma.Onhan täällä aina tunnelma jos ei muuta niin kissaa passaavat.

Niin pitkällä on skillani jouluvalmisteluissa että kinkusta puhuu pitäisi oikeasti alkaa,mutta olen kaikista saamattomin joulun alla.

En millään alkaisi tekemään mitään olisin vain ja jotain huvikseen.Kuka on keksinyt kaikki työt joulun alla.Olispa se Jukolan veljesten joulu että oljet vain lattialle,ja sahtia joisisvat ja lehmän sääriluuta jyrsittäisi.
Ostan kyllä kaupasta kaikki jos ukkeli haluaa tehhä niin siitä vain.Nälkä sillä tulee kyllä se kinkun laittaa.
Mutta olen saanut hiljattain valmiiksi kaksi taulua ja sen myssyn,muusta ei väliä.
Täällä on kuulemma herkkuja katsompa kaapista söin kyllä juuri monta annosta kaalipataa että jotain likööriä jos sais.Sitten keinuun istumaan kun roope meni johonkin käymään.

Ehtoot vain

Sataa ja sataa VETTÄ;((((

Minä olen ihan myrtsi,tulisi pikku pakkanen niin
varmaan nuo kolotukset helpottais.

No ainakin hyvää teetä saan täällä ja mukava lukea
noita Roopen vitsejä.
Simpattikin on maisemissa kiva.

Tytöthän täällä pyörähtelee mukavasti viestejä laittamassa.

En kyllä tiedä mihin minä aamupäivän hukkasin;)

Yritetään mennä taas eteenpäin.
näkyillään...

sateiset ehtoot

Niin, kyllähän laivoilla on yleensä sellainen menevä meininki ja sählinki. Varsinkin näin joulun alla, kun ihmiset vähän niinkuin "irroittelee" pikkujouluja sanotaan....
Ja hyvä niin ..ei käy liian tönköksi tämä elämä.
Silloinhan se on iloittava kun siihen vielä pystyy !! ja mikäpä sen mukavampaa, kuin tanssiminen ! Ja nauraminen ! Jos joskus saa nauraa oikein sydämensä pohjasta, tuntuu kuin koko sielu olisi puhdistunut!
Ei turhaan sanota että nauru pidentää ikää !!
Siis positiivinen elämänasenne!!!
Ei tietenkään kukaan voi aina pelkästään nauraa. Ompahan vaan nippu ikäviäkin asioita joista voi ehkä löytyä jotain hyvääkin. kun ei niille ikäville asioillekaan mitään voi.
Nämä nyt oli tallaisia ajatuksia.........
Kun ei täällä nytkään ole puhekaveria... ees Roope vitsiä kertomassa.Tai samban "opettaja" paikalla ! juon iltakahvit.. minulta ei siitä yöunet mene. taitaa mirrikin jo asettua yöpuulle!
Kiitos kahvista ja muista syömisistä !!!

No täytyhän

tulla kun noin kauniisti pyysit kaveriksi näin iltakahville otampa tuossa mukin käteen ja käyn tuohon kiiutuoliin istumaan kun toi kisukin tulee aina syliin ja alkaa kehräämään haluaa kai sekin noita tarinoita kuulla.

Rouva moitti kaiken aikaa nuorta virolaista kotiapulaistaan. Kotiapulainen suuttui viimein ja sanoi:
-Minulla on ainakin kauniimmat jalat kun rouvalla!
-Kuka niin on sanonut?
- Miehenne on sanonut. Ja minulla on sitä paitsi komeampi vartalokin kuin rouvalla
- Ahaa, kuka niin on sanonut?
-Miehenne! Ja olen vielä parempi rakastelemaankin kuin rouva!
-Onko mieheni sanonut senkin?
-Ei, vaan puutarhuri.

Tämmöinen oli tämän illan iltasatu kiva kun jaksoit kuunnella kiitoksia kahvista lähdempä tässä nukkumaan on taas huomenna kaikenmoista askaretta että ei kun molskista vaan :))

Kyllähän siellä

pitäis jotain kahvilikööriä ainakin olla. Mutta jos söit kaalipataa miten ne soppii keskenään. No siellähän ne mahassa tappelee.
Kyllä sitä laiskan suonta vettää minullakin vaikka sitä villisikkaa lupasin hommata mutta kun ei oo pyssyä millä ampuu ja tuskin sitä käsin kiinni saa. Mutta voinhan leipasta vaikka karjalan piirakoita. Hyvvää jatkoa vaan pirtissä kävijöille. Huom! Kissa syö näin syksyllä paljon kun se kerrää talvirasvaa.

hyvää uutta vuotta!

Kuulemma uusi kirkkovuosi on alkanut ;-)
Alkaa täällä etelässäkin olemaan viileää. Ei enää tarkene takitta ulkona juoda kahvia auringon laskettua. Päivisin vielä 20 molemmin puolin. Sierra Nevadalla on vasta 1 km laskettelurinnettä auki. Näihin aikoihin kuulemma pitäisi olla jo 10. Lämpöaalto on tuonuta Espanjaan torakkainvaasion. Kuulemma Madridissa ovat niistä pääsemättömissä. Meilläkin on jatkuvasti torakkasyötit kylppärissä. Onneksi niitä näkyy vain harvoin.

Loppuviikosta pitäisi teilläkin siellä mennä talveksi. Meille luvattiin n 5 asteen pudotusta yölämpöihin täällä.

Seuraavaan pirttiin kai pitänee takka muurata ;-)

Kumpa olisi totta!!!

Kiitos, vaarivaari, annat enemmän uskoa tulevaisuuteen kuin ilmatieteenlaitos! Lappiin on lupailtu pikkupakkasta, mutta nollaraja kulkee juuri tuosta meidän niskamme takaa. Yli kahta astetta plussaa näyttää nytkin mittari.

Vesisadetta ja sumua on riittänyt. Saisi jo loppua. Ällöttää tämmöinen sää! Nyt voi tosissaan puhua pimeästä kaamoksesta, kun ei ole valaisevaa lunta...

Käyttäkää, hyvät ihmiset, heijastimia! Ovat tämän kauden halvin henkivakuutus!!!

huomenta väelle

nyt herätti täysikuu ja naapurin Sylvin ikkunastakin valo loisti jo neljältä.Nousin ja keitin kahvit aloin kuunnella hyvää musiikkia radiosta ja lukemaan.

Mietiskelykin on luvallista.Nyt vasta aloin koneelle ja luin mm,vitsin jonka ruune oli murjaissut eikä edes runomuodossa mutta hauska.Osaa hän muutakin.

Näkee ettei toisillakaan nukuta.
Meillä hintriika sataa lunta ja maassa on jo parikymmentä senttiä.Olemme senverran ylempänä vaaraalueella.
Alankin vielä nukkumaan ja sitten pitäisi nousta pullaa leipomaan,olisin jo alkanut mutta ei ollut hiivaa.

Vaarin piti mennä epsanjaan russakoita katsomaan,täällä on muuten hyvä olla en kaipaa hiekkaa enkä kuumaa.Kyllä jotain romanttista mitä sinne liitetään mutta onkohan sitä sielläkään.

Tämä pimeä hoitaa että jaksaa sen auringon paahtamisen kesällä.
Niin lieneekö kukaan keittänyt kahvia,kissa kävellyt pöydällä ja syönyt astioista,mitänyt tehdään sille,vesisuihkutus.Tai yöksi pihalle.

Mitäs kummaa

pääsky haastat, että kisumme pöydällä käynyt, en usko.
Mirri on niin sievätapainen kissa, ettei pöydälle nouse, kyllä on joku kaksijalkainen käynyt kupit tyhjentämässä.
Oli miten oli, kuppeja ei yöllä pöydällä saisi olla, ruuat jääkaapissa ja astiat pestyinä kaapissa.
Vai vesisuihku, tai yöksi pihalle, ei onnistu, silityksen annan ja kermamaitoa kuppiin;))

Huomenet vaan täältä pimeästä ja sateisesta savosta, ei taida paljon paremmin muillakaan sään suhteen.
Pääsky voi onnellisena katsella valkeaa maisemaa, tuskin kuu sielläkään loistaa?

Vaarivaari hyviä ennustuksia lupaili, mutta kauhistelen niitä torakoita. Muistan lapsena kun äidin kanssa kävimme maalla ja jos yöllä valot päälle laittoi, kuhisi uunin tienoo torakoita, vieläkin puistattaa.
Toinen torakka kokemus mikä saa vilun väreet selkään, oli kun koulukaverin kanssa menimme hänen kotiinsa,yöksi piti panna astioiden päälle suojat, kun torakat tippuivat katostakin astioihin. Taisin nukkua mahallani, onneksi ei tavaroiden mukaan lähteneet.
Sellainenkin muistikuva jäi, kun tämä perhe muutti uuteen taloonsa, huonekaluja jätettiin talveksi pakkaseen, torakoiden tuhoamisen vuoksi.
Onneksi ne on Suomesta kai jo sukupuuttoon kuolleet.

Kyllä tämä pimeys meinaa matalaksi mielen viedä, mutta ei lannistuta, kohti kevättä vain katse, kyllä tähän väliin sataa lumetkin.
Krookukset muuten olivat kukassa, sekaisin on niidenkin kasvu mennyt.
Levoton on myös Niisku-neiti pesässään, myllää ja silmät auki suden unta nukkuu.
Kurkkasin tänä aamuna, tassut pystyssä selällään kellotti.
Lintupöntössä talitintti yöpuulle asettautui vasta kuuden jälkeen, lie ollut heilastelemassa.
Luonnossa eläimetkin stressaantuvat moisesta talvesta.

Aamupalaksi toin riisirieskaa, jospa jollekin maistuisi, ja nyt hyvät päivän jatkot, pimeydestä ja sateesta huolimatta.

Huomenet

Kylläpä uni taas maistui!
Heräsin puhelimen soittoon!!!ystävä herätti,kun ei kone ollut auki.

Kiitos kun laitoit Skillan kahvit ja tuo Sinun
piirakka on hyvää,olen sitä livenäkin saanut.

Ei meidän kisuli pöydällä hypi;))rapsutuksia ja silitystä kyllä vaatii.

UZMA tulepa kertomaan kuulumisia meillekin,joko rakennustyöt on pitkällä?

Vaihteenvuoksi;)vettä sattaa ja +4,6c lämmintä.

Huomenna mennään sitten linnan juhliin;))
pitäiskohän "pynttäytyä"kun niitä katselee;))

Nyt täytyy jatkaa aamupuuhia.
näkyillän...

kyllä sitä kissan rumahenkeä

sitten puolustellaan. Olisippa tuollaiset puolustajat mullakin kun olen tehnyt jotain.Te ette uskoisi vaikka häntä olisi kermassa.Me aina pojan luona nähtiin että kun hiljeni niin kissa meni pöydälle.Tiesi ettei saa mennä.

Alkaa olla jouluisen tuntuista kun lunta satelee ja laitoin jouluverhot ikkunoihin.Pullaa leivoin ja leivät uunissa.Huomenna menemme mökille kun pojan perhe tulee sinne metsää raivaamaan ja puita tekemään.Ne ovat himo työtekijöitä vapaa ajalla.

Katsoin kotimaista elokuvaa ne ovat sitten hassuja ja aina sama juoni niinkuin ennekin ja hienoissakin oopperoissa .Se sama rakkaus tarina on aiheena,eikä taida muu kiinnostaakkaan.

Olin katsomassa Susipari näytelmää.Se päätalon näytelmä on ihan eri luokkaa.Ei sillä paljon henkeä ja sielua ruokita.

Ei meillä ainakaan puhuttu niin.Vain juopot ja muut roskaväki sillälailla puhui.En ole ikinä kuullut kirosanaa kotona.Puhumattakaan muista hävittömistä puheista.

Joutuu katsomaan linnan juhlat 14, tuuman tv,stä
että pitää mennä varmaan naapuriin katsoman.
On siellä maalla tunnelmaa vaihteeksi ja pimeää.

On joku mieskin uskaltanut kurkata ja nähdä kuviteltua,ymmärtää että saattaa olla vaikeaa.

Luin juuri iltasanomista että Matti on ollut Suomi24.palstoilla.Sehän jännää.Miksi siitä pitää semmonen haloo nostaa. Täällä tulee lähemmäksi ihmisiä Vaikka kävisi pirtissä juomassa meidän knssa kahvia.

Nykänenkö?

aina ensteks tulee mielee

ei kukaan viitsi korvaansa

loksauttaa nykäsen matin vuoksi.En hilluisi paljon jos nykänen vierailisi palstallani.

Löytyihän Vanhasen Matistakin väriä kun moitittiin värittömäksi.Tarvitsee ensimmäinenkin mies naisen muuten neuvottelussa pyörii mieli vain niissä,eikä pysty keskittymään.

pääskyhän se "panee" naisia halvalla!

vain

siemenpussien tyhjennys"välineitä"

Muista: ihminen ei ole väline.

Oletko tottunut sellaiseen kohteluun?

Että: en tuonut kukkia,

mutta toin kaksi pussia siemeniä,

kuten Taapermanni.

on niin kornia kirjoitusta että

saa jäädä omaan arvoonsa.Huvittaa pussiajattelusi kun on ihmisistä kysymys.Eiköhän ne osaa käyttäytyä ihan yhtä hyvin kun mekin.

Turha nostella itseään sen ylemmäs.Kahvipirtin hengen mukaan emme jatka tällä tasolla.

Tiedätkös

Pääsky. Pääskyt aina härnää kissaa. Lentävät aivan liki kisumirriä ja sanovat.Si viet,si viet. Ei sovi ihmetellä, jos et ole Kahvipirtin kisunkaan kanssa oikein hyvissä väleissä.

kissat kyllä osaavat puolensa pitää

vaikka niitä härnäisikkin.Näin kissa teki että jos on yhtä ovela prtinkin kissa,ja ovelahan se on,kaikki pyöritellyt sormensa ympärille.

Kohta se vojottaa pää skillanin tyynyllä ja muori nukuttaa kun skillani on matkoilla.

Älä välitä

Minä lohdutan

Jestas, vaari

Hyvää kirkko-uuttavuotta vaan! Minä jo pelästyin, että olet ihan desorientoitunut tai saanut auringonpistoksen.

ps. Kaikille hyvää päivää. Huomasitteko, että vaari lupasi talven meille.

Torakkajutut

Vaarivaarilla Torakat tätä päivää,vaan minulla kauan sitten.Oli liikehuoneisto samassa talossa kuin Hotelli Torni.Torakat ainakin siihenaikaan todellinen kiusa koko hotellissa.Usein laitoimme illalla lähtiessä myrkyt yöksi ja aamulla sai lakaista lattian joka oli mustanaan kuolleita sellaisia.Inhottavinta oli jos jostain ruoka-astiasta löytyi elävä Torakka.Kertoisikohan kukaan Hotellin tätä päivää,onko Torakat saatu pois?Epäilen!
Minä tässä pähkäilen mistä saisin apua tavaroiden purkamiseen,itse en kykene (tuo selkäsairaus verottaa)Nyt on kadoksissa kaikki apu!Enemmän hermot menee siihen kun moni tarpeellinen asia on vielä jossain pakattuna (mm osa lääkkeistäni)Minun olisi pitänyt osata laitaa nuo tarpeelliset tavarat niin että löytyvät HETI.Vaan jotenkin nuo ajatukset olivat ihan muualla.Nyt olen sitten itselleni TOSI vihainen.
Edellisen asukkaan jäljiltä olen kuurannut uunia,kuka sellaistakin osaisi mennä tarkistelemaan etukäteen?Ihan hirveässä kunnossa,en edes tiedä saanko kuntoon,vai joudunko ostamaan uuden hellan?
Että ei tämä kovin auvoista ole vielä ollut,uusi kotini meinaan.

huomenta

päivää pirttiin !
Nyt pitäisi oikeasti hallita nämä tärkeät taikasanat... hokkus, pokkus.... ja olisimme
koko porukka siellä purkamassa Astartellen tavaroita ! Voisit itse olla vaan "piällysmies" !!
Kylläpä valmista alkaisi tulla- hyvä kun ehtisit opastamaan mitä mihinkin laitetaan..
Mutta ikävä kyllä taikasanat on kateissa !!
niistä russakoista, niinhän sitä sanotaan, että menyttä aikaa.. mutta toisaalta, useissa euroopan maissa ja hotelleissa niitä on. matkatavaroiden mukana niitä kulkeutuu myös suomeen . Jos niitä kylmällä yrittää hävittää, täytyisi pakkasta olla vähintään 20 , mitä enemmän sen parempi. Vähintään 1 vuorokausi
kylmähoitoa, on ne sen verran sitkeitä eläjiä.. ja tosi inhottavia.
Suomessa olen nähnyt viimeksi -60 luvun alussa,
eräässä hoitolaitoksessa. Mutta ulkomaillahan niitä on vaikka kuinka, tähtiluokitukseen katsomatta !!
Tuossa aiemmin oli mukavia mirri keskusteluja.
TUlikin mieleen, ihan muuten vaan, se neiti(lapseton) joka opasti äiti-ihmistä, kuinka pitää
menetellä sanoen: kyllä minä osaisin kasvattaa lapsia, jos minulla vaan niitä olisi!!!
Niinpä Niin ! Ihan kiva kun on viisaitakin joukossa !!
Eilinen ilta menikin mukavasti kiikkustuoli tarinoita kuunnellessa. Se on mahtava tuoli kun saa Roopen aina tarinoimaan mukavia.
Ihan jo harkitsin sellaisen tuolin ostoa itselle.......kylläpä menisi aika rattoisasti.
Tässä olen rupatellessa juonut kahvit, ja syönytkin kaikenlaista, joten kiitoksen paikka on nyt !!

Moi eihän

tuo meidän missekissa nyt semmoista tee sehän köllöttelee ihan repo rankana tuolla uunin pankolla kun sen illallakin sinne nostin haukotteli kiitokseksi.
No otampa tuossa kahvimukin käteen ja istahdampa tuohon tuttuun keinutuoliin taas.
On se vaan kiva tää tuoli kun tähän istahtaa niin heti tulee jokin tarina mieleen tuolta matkan varrelta.

Mummu ja Vaariolivat kyläilemässä naapurissa. Kahvittelun jälkeen naisväki siirtyi keittiönpuolelle tiskaamaan ja miehet jäivät vielä pöytään keskustelemaan.Vaari kertoi naapurilleen:
- Olimme eilen kaupungilla eräässä erittäin miellyttävässä ravintolassa, voin todella suositella sitä.
- Minkä niminen se ravintola on? kysyi naapuri.
-Hetkinen, muisti hiukan pätkii...mikäs sen kukkasen nimi on, joka kukkii aikaisin keväällä, niitä on valkoisia ja sinisiä?
- Tarkoitatko vuokkoja?
-Juuri sitä tarkoitin, vastasi vaari ja huusi keittiöön päin:
- Vuokko, muistatko mikä oli sen ravintolan nimi jossa eilen kävimme?

Et tämmöinen tarina ei kerennyt toi kitina nyt kuunteleen mutta jospa kerron sen hälle myöhemmin et näinkin meille voi käydä.
Ei muuta kun hauskaa iltaa pirttiin ja kiitos kavista hyvää oli nyt voinkin lähteä saunomaan ei kun molskis vaan :))

Hihihiii

taas Roope piristi iltaa.

Minä sain tänään halata joulupukkia!!!!!!

Kastuin kuin uitettu koira kun kävin kaupugilla,
yhtään ei näyttänyt sateiselta,vaan sitten tuli oikein lahjakas kuuro,eikä tietysti tippakeppiä mukana,vaan ravikalikat ja reppu selässä.
Onneksi oli noita putiikkeja pääsi vähäksi aikaa suojaan.

Kiitokset KAHVISTA,tavoistani poiketen join nyt iltakahvit.

näkyillään...

moi

Roope arvasit nyt kyllä ihan väärin. etkö nähnyt että olin juuri tulossa pirttiin ? etpä tietenkään, kun on niin pimeääkin . Ja kuulin miten niissä kukan nimissä voikin mennä niin sekaisin....se onkin vähän vaarallista meinaan, jos tuntee niitä kukasia useampia, ja juuri "väärällä hetkellä" sanoo väärän kukan nimen . mutta jos kukka taas muistaa oikean ravintolan... Hauska juttu !!
Kylläpä maistuukin iltakahvi hyvältä, kun osuin niin mukavaan aikaan pirttiin.
Näkyy että meidän suloista kisulia on taas tänään paijattu, on sen verran tyytyväisen näköinen !!kiitos kahvista !

Voi sen vuokkoset

noin meille monasti käy, kielen päällä pyörii, mut ei ulos pullahda.
Yhden asian kun muistaa toinen unohtuu, jännä vaan huomata,että näin tapahtuu tuttava piireissä muillekin, ikä ei tule yksin, tiedetään.

Taas tyrkkäsin pääni ulos pirtin uumenista ja sain kuulla mikä olen naisiani, hyvää se tekee, vaikka ei tipukkaan kuin luudalta lattialle.
Tietämättäni annan sellaisen kuvan, että olisin aina oikeassa, vaikka kuinka mielipiteissäni koetan jättää tilaa toisillekin.
Tämä kirjoittaminen on vaikea laji, senhän olemme monasti todenneet, tekstiä voi lukea niin monella tavalla.
Mikä ei riko, se vahvistaa;))( olikohan se noin)

Itsenäisyyspäivä huomena, juhlallisia menoja, vakavia ilmeitä ja kumminkin juhlimme iloista asiaa, elämme itsenäisessä Suomessa.
Tulipa lauluryhmässämme monenmoisia mielipiteitä pukeutumisesta kerhomme juhlaan.
No päädyimme miehillä tummaan pukuun ja naisilla valkoiseen pitkähihaiseen puseroon ja mustaan pitkään hameeseen.
Onhan se arvokas ja kalliisti hankittu tämä itsenäisyys,mutta voisi sitä myös ilolla juhlia.

Onhan siellä Halosen juhlissa sitten lopuksi tanssiakin ja hymyileviä kasvoja saamme katsella.
Ennätystä katsoja lukuihin povaavat, kai sitä tulee väliin tuijotettua minunkin.
Pitäisi kai ainakin sen verran katsoa, että tietäisi kenen juhlavaatteesta torstaina puhuvat;))

Ennustettu tänne savoon neljä viikkoa tälläistä keliä, vielä uuden vuoden alussa veneellä kuulema mökeille menevät ja lunta ei kuulema jouluksi tule.
Tälle ennustukselle toivon epäonnistumista, alkaa tämä pimeä jo käydä "hermoihin".
Asia mille ei kukaan mahda mitään, vaikka kuinka osaisi, taitaisi ja viisas olisi.
On vain tyydyttävä olotilaan.
Pitää tuudittautua tähän olotilaan ja sitten kaksinkertainen ilo, jos lunta tuleekin;))

Tavanomaiset illan toivotukset ja Roope kyllä kitina sinun purinan kuuli ja yritti ehättää, mutta myöhästyi.
Vielä te siihen kiikkuun yhdessä kerran satutte ja sitten sitä nyykkästään, vai kuinka??

Hau hau

miksi työnnät nenäsi joka paikkaan ja jokaiseen
juttuunkun ei mielipidettäsi kysytty. Sitten kerjäät myötätuntoa tää on taktiikkasi. Nähty monta kertaa

just joo

ei pä voi tympeämpää tyyppiä olla.Muista nyt jokikinen rivojen vitsien kertoja ja tatuoitu rietastelija ihastella.huhhuh, puistattaa.Kuittaa nyt kaikki, yleinen kuittaaja!Ja se kapinen kattisi vie hiiteen!

Tse,tse,,

Miksi mielestäsi kaipaan myötätuntoa, olen aika lujasti jalat maassa.

Eikös minulla ole oikeus käydä palstan muissa ketjuissa, sanothan Sinäkin, vaikka ei Sinulta mitään kysytty ja olet vielä aivan hakoteillä.

Valitan, jos Sinulla sellainen mielikuva minusta, totuus saattaa olla toinen ja taktiikkaa minulla ei ole, on vain tarve tuoda mielipiteeni esille, niinkuin Sinullakin.

Ah voik` kun Ihanaa

On käydä ryyppäämässä kuppi hyvää kahvia täällä Kahvipirtissä hyvän leivoksen kera,ja hyväillä samalla pirtin kisua joka makoilee tuossa uunin pankolla.Kaikki nämä sora äänet,mitkä tänne pirttiin tulee on selvää kateutta.Ystävät. Ymmärtäkää toisianne

vuh-vuh

Milloinkahan täällä uskaltaa kirjoittaa, jollei mielipidettä ole kysytty??? ;-)

http://www.wunderground.com/global/FI.html
näköjään peruvat jo kylmänlupauksiaan. Lohtuna tietysti se, että millistä vettä tulisi sentti lunta... Sateen jatkuessa olisi äkkiä lumenaurauspaikat kaupungeissa täynnä!

Joopa joo

noita häiriköitäkin tänne pirttiin on eksynyt hillumaan onkohan ne niitä ufoja.
No mitäpä noista otan vielä iltakahvit tuossa ennen nukkumaan menoa. No pitäisköhän se iltasatu kertoa kun tänne tulin.

Kauppiaalla oli erimielisyyksiä liikeasioissa tukkurin kanssa. Eräänä päivänä hän kuuli, että tukkurin vaimo oli synnyttänyt kolmoset. Tästä hän innostui niin, että soitti tuoreelle isälle ja sanoi:
- Onnitteluni! Nyt sinäkin saat kokea miltä tuntuu, kun tavaraa toimitetaan eri määrä kuin mitä on tilannut!

Tämä näin iltasatuna ettei kenellekkään tule levoton olo nukkuessa Et molskis vaan :))

Mistähän

noita häiriköitäkin tänne pirttiin on eksynyt hillumaan onkohan ne niitä aivottomia ufoja.
No mitäpä noista otan vielä iltakahvit tuossa ennen nukkumaan menoa. No pitäisköhän se iltasatu kertoa kun tänne tulin.

Kauppiaalla oli erimielisyyksiä liikeasioissa tukkurin kanssa. Eräänä päivänä hän kuuli, että tukkurin vaimo oli synnyttänyt kolmoset. Tästä hän innostui niin, että soitti tuoreelle isälle ja sanoi:
- Onnitteluni! Nyt sinäkin saat kokea miltä tuntuu, kun tavaraa toimitetaan eri määrä kuin mitä on tilannut!

Tämä näin iltasatuna ettei kenellekkään tule levoton olo nukkuessa Et molskis vaan :))
 /   /  /  / Kahvipirtti

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta