Seppo Saurio mun urheilu urani ongelmat turun seudun alueella tähän mennessä Tämähän koko juttu todistaa että olen vain pelkästään kaiken suhteen täysin oikeassa.!
Mulle on ihan sama ketä, tai kuka tahtoo, tai haluaa mun ottelevan. Mä en piittaa enkä välitä hevon helvettiäkään siitä Suomessa. Koska kaikki turussa tietää kaduilla, kouluissa et Mä olen ollut ottelu kelpoinen jo 2-3-4 vuoden ajan, ainoa mitä olen ymmärtänyt, ja tajunnut et mun ei haluta ottelevan, tähän asti saakka koko Turun kansa, lähes koko Suomi on estänyt mua ottelemasta. mikä on kaikkista säälittävintä mutta mä toisaalta ymmärrän myös sen että ihmiset ovat mulle kateellisia. Koska kaikki tietää et oon monien tyyppien Idoli Turussa, etenkin lähes koko Suomessa. kaikki tyypit tietää et mä olen lähestulkoon kaikkista kovin, kaikkista parhain Meinaa tuokaa mulle naaman kasvojen eteen kaveri ketä mä muka pelkään, Mä en tasan pelkää ketään, mä en pelkää kehässä ketään, mä en pelkää saleilla ketään mun uraa on turha kenenkään yrittää pilata mä sanon ennenkuin mä todella olen hävinnyt jollekulle niin niin kauan ennen sitä mä olen juuri just niin hyvä kun sanon olevani. Enkä muuta sanomistani omasta itsestäni kenenkään muun, enkä kenenkään toisen takia. Ihmiset Turussa, ja koko vitun Suomessa saavat niellä sen mitä mä olen, ketä mä olen, kuka mä olen ja millainen mä olen, kuka mä olen, ja mikä mä olen.
Ainoa mitä mulle on yritetty tehdä mua on yritetty monien valmentajien taholta haukuttu häviäjäksi, luuseriksi, typerykseksi, hulluksi ehkä olenkin onko se syy ettei mun anneta Turussa, Turun seudulla eri taistelu-kamppailulajeissa otella että vetäisin turpaan jengiä silleen et mua vastaan ei kehään uskalla nousta tyypit. Onkohan myös todellinen syy se että sen takia mulle on aina laitettu päätä pidemmät, itseäni isomman kokoiset vastustajat, ja tyypit yyrittämään runttaamaan, mukiloimaan mua ja hakkaamaan mua että itsevarmuus ja itseluottamus menis, Vai onko koko Turku niin luuseri mesta kateellisuudesta että yhdelle tyypille kuka on todellinen aito oikea Real fighter- taistelija että ihmiset eivät vain halua kuulla, eivätkä toisaalta koska totuushan musta on että - I ain t gotta be nothing or nobody what I don t want to be, I m not afraid of to be what I wanna be, - ;Mä en pelkää olla sitä mitä mä olen, mä olen julkisesti sitä mitä mä olen Mä teen mitä mä haluan, mä teen mitä mä tahdon ketään ei mua omista ei kukaan Suomessa.
And I ain t afraid too be, What I wanna be.!
Vai onkos asia niin että lähes koko Suomen, ja koko Turun kaupungin kamppailulaji piirit tietävät siltikin kuka mä olen ja kun tietävät millainen olen, kuinka hyvä olen, kuinka kova olen & kuinka taidokas, ja taitava rehellisesti olen, ja faktan etten mä pelkää ketään. Niin sen syyn takia Suomessa vaikka olisin ikinä kuinka hyvä, kuinka taitava olen niin mun ei annettais otella missään ei nyrkkeilys, ei potkunyrkkeilys otella edes, aika säälittävää touhua. Mä sanon teille muille et FUCK YOU. Suomen perustuslain mukaan ainakin tietääkseni ihan tälläisena pr-tietona, kuten mulla kuten kaikilla muillakin on täysi vapaan-maan vapaus & oikeus olla mitä tahtoo, olla mitä haluaa, aion ainakin itse kaikkien muitten, kaikkien toisten sanomisista, ja tekemisistä huolimatta sanoa mitä haluan,. puhua mitä haluan, olla mitä haluan, edustaa mitä haluan olen sitä kunnes itse lopetan siihen saakka. Olen sitä mitä mä olen. Sitä kukaa, eikä ketään voi multa sitä ennen viedä. Mulla on täysi oikeus olla siinä missä kaikilla muillakin olla sitä mitä elämässä vapaasti haluan olla, juuri sitä mitä mä haluan olla, mitä, mikä, ketä ja millainen itse mä tahdon olla, Suomi on Vapaa Maa, Suomessa saa kuka vain tehdä mitä haluaa. Suomen perustuslain mukaan. Suomessa on sananvapaus ja olemisen vapaus jokainen ihminen on Suomessa vapaa tekemään mitä haluaa, sanomaan mitä haluaa, puhumaan mitä haluaa. Suomi on vapaa maa tämä ei ole mikään Venäjän entinen neuvostoliitto jossa pidetään ihmiset muurin takana konekivääreillä uhaten. Tietääkseni tämä maa on kaikista maista tämä on kaikkista vapain, koska tämä on vapaa-maa. Tietääkseni myöskään Suomi ei ole mikään Isä aurinkoisen stalinen omistama landia, Tä on Suomi. So Let s say it like it is. Mulle on ihan sama sellainen juttu ketä, tai kuka mut haluaa nähdä kehässä mä en pelkää edustaa itseäni, ja mä olen sitä mitä. Mä olen sitä mitä olen, se mikä olen, se mitä edustan aina siihen saakka kunnes mä lopetan vasta. Niin kauan kuin mä en lopeta kaikki tietää menin mä vaikkapa Kiinaan, Sweitsiin, Ruotsiin, Tanskaan, vaikkapa Pohjois-Koreaan , vaikkapa Afrikkaan. Niin kaikki all the ladies, all the people, kaikki ihmiset kaikki jengi tietää et mä olen todellinen taistelija tyyppiä oleva champ Mestari. Mä olen sitä niin pitkään, niin kauan kuin mä aion olla, kunnes joskus sitten mä lopetan ja kukaan ei multa vie sitä mitä mulla on, ja kukaan ei lopeta mun uraani urheilussa ennenkuin mä itse niin sanon.!.
Tähän asti saakka kun olen yrittänyt luoda urheilu-uraa mua on yritetty syyttää ties mistä, asioista kuten : Huumeet, Huumeiden käyttäjä Suomessa mua on julkisestii yritetty jatkuvasti leimata mun puhdasta tahratonta, rikosrekisteritöntä nuhteetonta mainetta pilatuksi, ja mustamaalatuksi maineeksi, likaiseksi sellaiseksi maineeksi. Jopa jotkut naiset ovat yrittäneet syyttää mua muka joksikin muka naisten raiskaajaksi, naisten pahoinpitelijäksi, huumeiden käyttäjäksi, nistiksi, varkaaksi. Mua on yritetty hidastaa, ja estää ottelemasta, mun ottelu uraa yritetty vaientaa, on yritetty hiljentää, sitä on toistaiseksi koko ajan Suomessa hidasteltu, sitä on vain vaiennettu, ja hidastettu, hidasteltu, en tajua sitä, kaikki tietää kuinka taitava, kuinka notkea, kuinka hyvä olin ja kuinka hyvä olen ollut, ja kuinka hyvä yhä olen Potkunyrkkeilemään & Nyrkkeilemään, ja taistelemaan, Potkunyrkkeilemään, ja , Sitä mitä mä olen olen siihen saakka kunnes lopetan, ja mun urani loppuu, ja aion olla siihen saakka kunnes mä joskus sitten lopetan, Mä olen sitä niin pitkään, niin kauan kunnes mä lopetan urani. Mua on tähän saakka asti mennessä yritetty nolata julkisesti. Mua on yritetty erottaa eri kouluista että mun elämäni menis huonosti, mulle on ihan sama ketä, ja kuka musta sellaista paskaa uskoo, kun mä en siihen edes itsekkään usko. Mutta mä uskonkin siihen että kaikki kateelliset ilkeät v-mäiset vittumaiset ihmiset tekee tollaista toisille ketä, ja ketkä menestyy hyvin, ja kenellä menee hyvin. Voisin jopa tässä mainita Yhden nimellä tunnetun Potkunyrkkeilynkin valmentajan täältäpäiin kenen syyn takia ja kenen takia olen ulkona. Tälläkin hetkellä Potkunyrkkeilystäkin, kuka on vähän päästään vialla sellainen vähän läskiintynyt, lihava, hiukan vatsakupuinen kapinen tyyppi. Ketä & kuka äijä on tähän mennessä yrittänyt estää mun pelkästä henkilökemioiden ristiin menon takia, pelkästään pelkän kateellisuuden takia mulle, mua kohtaan koko jätkä, koko äijä on vaan kateellinen tuntee tai vähintään ja enintään edes itse on ja tietää olevansa. Siksi kysyisinkin nyt koko kansalta, ja kaikelta jengiltä, että onko todellinen champ mestari se ketä vihalla, kateellisuudella , ja pelolla hallitsee ja hankkii kunnioituksen, vai se kuka hymyillen ystävällisyydellä, hymyllä, ystävyydellä, rakkaudella, välinpitämisellä, välittämisellä, ja saamalla lähes koko oman maansa, ja oman kaupunkinsa tuen on ihmisten silmissä todella se todellinen champ, jota jengi kunnioittaa, ja arvostaa kamppailulaji salien sisäpuolella, että ulkopuolella aidosti todella oikeasti.???,
Toisin kuin joku läskiintynyt keski-ikäinen äijä joka kuvittelee vain olevansa jotain. joka kuitenkin on joku kateellinen ikäänsä elähtänyt valmentaja. Joka potee jotain syyllisyyttä, ja huonompaa huonomman luokan alemmuuden kompleksia, siitä että ehkäpä. Minä - mä itse olen kyseistä tyyppiä enenmmän jotain mitä hän itse ei ikinä edes pystyisi olemaan mitä mä olen jo, mitä kaikki mä oon. ja Että ehkäpä jengi kunnioittaa mua enemmän kuin häntä uraani silkan, pelkän kateellisuuden takia hänestä kulkee yhden toisenkin ottelijan suusta juttua että" Hän on kuulemma sellanen perus vittumainen" jaa-a keneltäköhän oisin kuullut ton. Mä voin sanoa mä en ole mikään häviäjä, ja ainoa asia miksi olen tälläkin hetkellä pois ulkona Potkunyrkkeilystä, kun kaikki eri saleilla, kaupungilla, koska kerta joka jengi , porukat, nuoriso, kaduilla jengi tietää kuka mä olen, ketä mä olen, ja mikä mä olen niin mä sanon. Että älkää kysykö multa miksi olen ulkona siitä lajistakin kuten monista kamppailulajeista Turun alueella, Turun seudulla joku vältelty, salattu, valehdeltu syy siihen noissa piireissä salailusti on pakko olla jos jotain tälläistä asiaa salataan joku salattu syy siihenkin on olemassa jota koitetaan, ja yritetään peitellä, salata, panetella, valehdella, peittää ja unohtaa. Täytyy sanoa hyvin on jäljet teoista peitelty, valehdeltu, haudattu ja hiljennetty. , Joten älkää tulko multa julkisesti kaduilla syytä kyselemään miksi mulle kävi näin, miksi mulle on käynyt näin kysykää sitä itse mun valmentajilta koska syytä en mä itsekkään edes tiedä.!, . Joten vastaanpa omasta puolestani kaikkien toisten muiden kysymykseen näin vastauksella joka on- kysykääpä itse valmentajilta. että miksi jollekkin, jollekulle Suomessa kuka on tosi taitava, tosi hyvä siis todella hyvä taistelija notkea sellainen, kehitys kelpoinen sellainen, taidokas sellainen hyvin 99 % hyvä ottelu kelpoinen sellainen ottelija leimataan jänishousuksi, pelkuriksi, taaksepäin pakittelevaksi, kyyryyn meneväksi pelkuriksi muka joka mukamassa ei kestä iskun iskuakaan eiikä mukamassa pärjää kehässä. Kuka muka pelkää olla kehässä . Voin sanoa te muut voitte valheellisten oletusten. You all thought that Sepi Saurio / Seppo Saurio is going to fall, You all thought. I would fall, that it would be my destruction your , you re wrong wrong wrong wrong wrong again.!. Mä sanon taas kerran väärässä olette mä en ole koskaan murtunut, mua ei pysty murtamaan, mua ei pysty hajoittamaan olen liian sisupussi siihen, mä olen liian kova siihe, liian sisukas siihen, Jos mut yrittää murtaa se ei onnistu, mä voin sanoa mut voii hakata, mut voii vaikapa raiskata, mut voi pahoinpidellä, mut voi hiljentää, mut voi vaientaa, mua voi uhitella, uhkailla ja pelotella ottelemasta ja estää,. ainakiin yrittää estää ottelemasta, mut mun uraa ei kukaan voi eikä pysty lopettamaan ennenkuin itse lopetan and that s a fact - se on pelkkä fakta.!.
Kuten mun idolini Muhammed Ali sanoi - You would like it suppouse to me that it would be a meth that Muhammed would fall, that it would be my destruction, I shook all the world ravisutin maailmaa, you all are wrong I shook the whole world.! kuten Muhammed Alin tapauksessa hän sanoi. Kuten myös mun omassa tapauksessa you think twice, think again you think wrong, mä olen oikea aito fighter - taistelija niiin pitkään, niin kauan kun mä sitä olen Suomen-maassa -
Kaikki on läpi elämän tietänyt kuinka paljon mä itse ihailen Muhammed Ali: a, kaikki tietää että kuinka paljon samaa paskaa, samaa lokaa, samoja vaikeuksia, ja samoja ongelmia mun päälleni, ja mun niskoilleni on yritetty pistää, ja yritetty laittaa Suomessa kuten Muhammed Alin kohdalla jenkkilässä, Amerikas - You want to send me to jail, fine go ahead go right ahead - and you will apologize from me. Kun kaikki tietää kuitenkin et heitän sellaisen nyrkin iskujen sarjojen lyönti niitin, et teen toisesta ennenpitkää kuiteskin vain ihmis-sateelliitin.!
You can bust me up, but you can t break me, And I m not afraid to be what I wanna be, YOU fuckers can t break me.... You won t Break me.! mua ei voi murtaa, mua ei pysty murtamaan.! Mä olen siihen liian vahva, liian kova, liian luja, ja se ketä sitä yrittää tekee sen silkasta kateellisuudesta, alemmuuden tunteesta, ja alemmuuden kompleksin takia patethic, ... aika säälittävää touhua hei.!, hei camoon.
Voisin ottaa pöydälle tapauksen 70-luvulta tapauksen Cassius Clay tähän pöydälle esille tapaus Muhammed Ali, ketä koko Amerikka/Usa yritti estää ottelemasta, kunnes tajusivat etteivät voineet onko koko Suomi niin rasistinen maa, että jos mun kohdallani se ettei mun anneta otella johtuu esim.samanlailla kun Muhammed Alin, kohdalla mun uskonnon vaihdosta yhdessä vaiheessa, ja mun nimeni vaihdosta. Tietääkseni Suomessa on sanan,nimen ja sukunimen ja uskonnon vapaus, jokainen saa todistaa mitä nimeä, ja mitä uskontoa tykkää, tahtoo, ja haluaa. Mitä te muut haluatte tehdä mulle vai hä.!" heittää mut vankilaan , pelottaa mua, pelotella mua, mut , vaientaa mua. hä.Å?.,!, hiljentää mua vai,! hä.,?m, so what I ain t gotta be what I don t wan t to be. kukaan ei tule mulle sanomaan mitä mun pitää olla, tai mitä mun ei pidä olla, heittäkää saatana ittenne helvettiin vetäkää itsenne hirteen jojoon.!. Mua ei voi hiljentää, eikä vaientaa. Mä sanon se kuka sitä tulee yrittämään herää seuraavana aamuna siihen että haluaa välittömästi pyytää multa anteeksi sitä tekoa.!!!!. Koska mä voin sanoa sen että, oon pikkuhiljaa alkanut epäilemään että Suomessa mun tapaus on liki lähellä Muhammed Ali: n tapausta tavallaan siksi että koko suomi yrittää tehdä mulle samoin kuin Usa/Amerikka teki Muhammed Ali: lle.
Muutenkin mun ei ole ikinä tarvinnut koskea huumeisiin, eikä myydä yhtään kenellekkään yhtään mitään huumeita, en ole mikään vitun huumekauppias. Mun ei ole ikinä tarvinnut hakata, eikä lyödä naisen naista, mun psyyke, ja henkinen puoli muutenkin estää, ja estäisi. En vain ole mikään naisten hakkaaja luonteeltani, en toisaalta mikään huumekauppiaskaan, en mikään raiskaajakaan, sen , en vain ole sellainen en lyö naisia, en hakkaa naisia, mua on turha syyttää raiskauksista, Kuten mun oma henk.kohtainen asianajajani on sanonut. Että ellei noille tarinoille anteeksi sori siis" Noille valheellisille syytöksille, ja noille valheellisiille syytteille, niin on silloin mun oma maine täysin tahraton, täysin puhdas, joilla mun maineeni yritetään tuhota, ja yritetään pilata ja mustamaalata kateellisuuden takia. et ellei tollasille tarinoille jos ei löydy mitään aitoja faktoja, aitoja perusteita, ja aitoja pitäviä silminnäkijöitä, todistajia, todisteita ja sun muita niin tollaiset puheet eivät musta todista kuulemma yhtään mitään, silloin ne ovat yhtä kuin tyhjän kanssa.
Voin sanoa koko Suomi is holding me back.! - koko Suomi täl hetkel pidättelee mun uraani, on syy miksei mua ole näkynyt vielä missään ottelemassa.! heti kun koko Suomi, ymmärtää ettei tarvi pitää, eikä pidätellä jotakuta ja yrittää tuhota, pilata ja sabotoida jonkun ihmisen urheilijan urheilu-uraa niin. Sitten heti mut nähdään heti Ottelemassa sitten.!, mutta kukaan ei kukaan tule sanomaan mulle päin-naamaa mitä mun pitää tehdä, mikä, ketä ja kuka mun pitää mukamassa olla. ehei väärässä olette you think twice, you think again you think wrong .! mulle ei kukaan tule sanomaan päin naamaa mitä mun pitää olla, koska tiedän itse mitä, kuka, ja mikä mä olen, ja mitä mä yhä edustan siihen saakka kunnes mä lopetan.
Mä sanon koko Suomelle, ja Mä sanon koko Turulle mua on turha yrittää Vaientaa, .!, - Mua on turha yrittää hiljentää mä auon suutani, ja mä auon sitä niin kauan ku mä sitä auon. You can lock me up.! throw away the key, mut mua ei pysty vaientamaan , eikä hiljentämään,."! koko maailma tietää kuka mä olen.! vaikka tekis mulle mitä tahansa.!
Tiedoksi kaikille naisille Suomessa Mä OLEN YHÄ SINKKU, OLEN TÄYSIN VAPAA, en ole eronnut, mulla ei ole lasta vielä kenenkään naisen kanssa, en ole perheellinen, enkä varattu mulla ei toistaiseksi ole yhtään ketään tyttöystävää, eikä nais-ystävää, olen omasta halustani ollut vapaana sinkkuna täysin toistaiseksi jo kohta yli 2 vuotta jo kohta pian. Ejn ole sen aikana seurustellut yhdenkään , enkä kenenkään naisen kanssa sen koko aikana.! mulla ei ole ketään ,en ole kenenkään kanssa. Omasta tahdostani en seurustele tälläkään hetkellä kenenkään kanssa, kukaan nainen ei omista mua jos joku nainen niin väittää et kuulun jollekkin naiselle, ja et oon maannut jonkun tietyn naisen kanssa, ja et olen muka kihloissa, naimisissa tai varattu niin Tässä tulee suora Totuus BULLSHIT!!!!!!!!!. Tollanen puhe joltain naiselta, naisilta on täyttä paskaa, täyttä valheita, ja valetta. Musta että väittää olleensa mun kanssa, väittää paneneensa ja naineensa mun kanssa. Olen niin kauan itse seurustelematon, ja vapaana sekä sinkkuna ja niin kauan olen täysin sinkku, täysin vapaa , vapaana seurustelemaan kenen kanssa ikinä tahdon koska THE CHAMP is HERE,.! mä olen sinkku jos olen enkä oo toistaiseksi edes ollutkaan kenenkään naisen oma , enkä kenenkään naisen kanssa, en ole naimisissa kenenkään naisen kanssa,enkä varattu en edes kihloissa.!, joten Pelkkää paskapuhetta totaalista valehtelua, panettelua, ja paskapuhetta, sitäpaitsi mulla on se tietty juttu isompaakin isompi, ja käytän suojausta, ja ja käyn teisteis ja olen 100 % puhdas.!
Terveiset multa itseltäni terveiset by Turkulainen kehien fighter taistelija, Sepi Saurio / Seppo Saurio Turusta.!.! all the ladies out there know how it is, from the darkness to the light.! , you want to send me to the jail, fine , go ahead.!
T Sepi Saurio / Seppo Saurio tässä oma mielipiteeni asioista.!
Kuule mulla on sama sanottava sulle kun Rockyllä uusimassa elokuvassaan IT AIN T OVER BEFORE IT S OVER , what s and where s that from , from the eighties, probably from the seventies.,! Ime munaa it ain t over before it s over.! T : Seppo Saurio se ei oo taistelu kuule ohi, eikä hävitty not by a long shot, se ei ole sitä, eikä se ole ennenkuin se on ohi.! T : Seppo Saurio tämän ottelun sä olet o Chimp hävinnyt mulle Yksi Nolla.. Sun puheillasi ei ole mulle mitään merkitystä, mä en ole luovuttanu, enkä hävinnyt sitä kuule vielä ollenkaan it ain t over, before it s over.!, kuten sanoin
Höpö höpö
Everlast 27.11.2006 klo 13.37
Turha ja tyhjänpäiväinen uho on kaikkien munausten äiti. Olet jo hävinnyt tämän ottelun.
SE EI OLE OHI EIKÄ HÄVITTY, ENNENKUIN SE ON OHI, JA HÄVITTY.! pidä mielessäs tämä..luuseri.! mee himaas kotiis kasvamaan vuodeks pässi.! ime munaa oot nainen puheistas päätellen mä en ole hävinnyt vielä kuule nainen hyvä yhtään mitään. Sun puheillas ja väitteilläs ei ole mitään merkitystä, eikä mitään väliä tuu haastamaan mut missä tahansa, milloin tahansa ja mä näytän sulle henk.kohtaisesti kuka tässä todella on hävinnyt tämän ottelun.!
Olet henkisesti tasapainoton ja niin ollen sopimaton köysineliöön. Raivoava bokraaja ei ole hyvä bokraaja, vaan putoaa jo ennen kuin kongi toisen kerran kumahtaa.
Henkinen kasvu alkaa omien vikojen ja virheiden myöntämisestä. Tee parhaasi sen eteen ja vasta sitten saat respectini.
Terveisin
Entinen huippusparraaja
(iän myötä homma jäi)
vastaus sulle mä en tarvitse tollaisen entisen tyypin mitään respectiä , jos et mua kunnioita, etkä arvosta se on sun oma valintasi, ja sun oma oikeutesi, sit et mua arvosta, etkä kunnioita.!
Ei suuret sanat suuta halkaise
Everlast 29.11.2006 klo 16.11
Olet henkisesti tasapainoton ja niin ollen sopimaton köysineliöön. Raivoava bokraaja ei ole hyvä bokraaja, vaan putoaa jo ennen kuin kongi toisen kerran kumahtaa.
Henkinen kasvu alkaa omien vikojen ja virheiden myöntämisestä. Tee parhaasi sen eteen ja vasta sitten saat respectini.
Terveisin
Entinen huippusparraaja
(iän myötä homma jäi)
vastaus sulle mä en tarvitse tollaisen entisen tyypin mitään respectiä , jos et mua kunnioita, etkä arvosta se on sun oma valintasi, ja sun oma oikeutesi, sit et mua arvosta, etkä kunnioita.!, oot entinen kaikkea tiedän ketä, kuka, ja mikä sä olet sä olet entinen kaikkea, mä en tarvitse sun kunnioitusta, enkä sun respectiäs, ime munaas sä oot henkisesti tasapainoton, ja niin ollen sopimaton yhtään mihinkään ite blow me, ime munaas.!
Kyllä ainakin huomaa, että et ole stadilainen. Ei tuo slangi taitu teiltä provinssin pojilta. Sana "bokrata" on vanhaakin vanhempi slangimuoto, jota käytettiin vuosikymmeniä sitten. Vanhat starbut käyttävät sitä vieläkin. Olipa tuo sana hiljattain käytössä tv:ssäkin ja melko useaan otteeseen erään hupisarjan yhteydessä.
Opettele slangia vaikkapa netin kautta, niin voidaan sitten bamlata skeidaa kimpassa. Se o eri vänkää, ku stikkaa fraasei mitä monikaa ei bonjaa. Ootsä muuten koskaa stikannu skrubuu? Se on aika kliffa geimi, ku siit voi saada hyvin lovvoo. Tiesitsä, et landebrygatki o hunajaa, ku niille praataa slangii. Heti o fjanttu auki.
Mut läsaa sä tota slangii, ni sil aikaa mä skulaan Fenkkuu ja skrivaan biisei. Koita myös holaa sun nuppi kondikseen, ni sen jälkee elämäki on ku kattois kliinin fönsterin läpi.
Paa nuppis kondikseen
Everlast 30.11.2006 klo 09.29
Kyllä ainakin huomaa, että et ole stadilainen. Ei tuo slangi taitu teiltä provinssin pojilta. Sana "bokrata" on vanhaakin vanhempi slangimuoto, jota käytettiin vuosikymmeniä sitten. Vanhat starbut käyttävät sitä vieläkin. Olipa tuo sana hiljattain käytössä tv:ssäkin ja melko useaan otteeseen erään hupisarjan yhteydessä.
Opettele slangia vaikkapa netin kautta, niin voidaan sitten bamlata skeidaa kimpassa. Se o eri vänkää, ku stikkaa fraasei mitä monikaa ei bonjaa. Ootsä muuten koskaa stikannu skrubuu? Se on aika kliffa geimi, ku siit voi saada hyvin lovvoo. Tiesitsä, et landebrygatki o hunajaa, ku niille praataa slangii. Heti o fjanttu auki.
Mut läsaa sä tota slangii, ni sil aikaa mä skulaan Fenkkuu ja skrivaan biisei. Koita myös holaa sun nuppi kondikseen, ni sen jälkee elämäki on ku kattois kliinin fönsterin läpi.
Terveisin
Everlast
Moro Tamppari..noh mitäs sä _The Everlast.," hahaha huomaa et oot joku entinen brandi boxari..eiks niin.=).?. Mahdat olla Hesan, ja koko Stadin, sekä kaikkien toistenkin stadilaisten julkkis hero starana..taidat pitää itseäs Arnold Schwarzeneggerinä takuulla.? sellainen Arskan Commando...liikut varmaan jatkuvasti himassaki Commandona..eiks näin.?
Oot takuulla niinku Stadin Danny eiks vaan.?, pidät varmasti itteäs parempana jopa ku Mattia ja Teppoa...?ja niiden veljeä Seppoa.?, pidät itteäs varmaan parempana kuin kaikkia toisia muita...oot varmaan tosi Everlast stara, kaikki muutkin stadilaiset pitää varmasti sua parempana kaikkia muita eiks vaan.?. Oot vissiin ensiluokan stadin Ylpeys sellane oikein " Koko Stadin NS" Viimeisen Puolustus Linjan viimeinen toivo..hahahahaha... Sellainen first class ensi-luokan ykkäsluokan stadilainen.?. Kyl huomaa ainaski, et oot aika leiju tavikseks, epäilemättä taidat luulla olevas parempi muita kaikkia stadilaiset ... Kaikki stadin muijat antais sulle varmasti... on varmasti heti haarat levällään ja litimärkinä pikkuhousuista.. aina ku sä käveletkin jonku naisen ohi, naiset varmasti kaatuu oikein sun syliis eiks jee.=).?, ne varmasti sun ihaniin tuoksuihis lakoaa yks toisensa jälkeen ku tosta vaan...taidat olla Sellainen tuoksuva Axe Poju...eiks jees.?..hehehehehe. Ku oot niin ihanan romanttinenkin Herra. Mr. Stadi. Mr. Olympia Helsinki 2006 eks ookkin.=).?, kaikki misut pitää sua varmasti siis kaikki stadin kisut ja gimmat pitää sua takuulla kauheen pelottavana romanttisena Mr. Lova Lovana ku osaat kato bamlata skeidaa kimpassa. Se o eri vänkää, ku stikkaa fraasei mitä monikaa ei bonjaa. Ootsä muuten koskaa stikannu skrubuu? Se on aika kliffa geimi, ku siit voi saada hyvin lovvoo. Tiesitsä, et landebrygatki o hunajaa, ku niille praataa slangii. Heti o fjanttu auki.
Kaikki muut stadilaiset varmasti on ylpeitä susta osaat kato rakastaa sua ihan takuu varmasti ton jutun takia ihan kympillä..hahahahahaha...ei hitsi mikä tamppari, pien tampio taidat olla mees bokrailees mutsis kaa, niih elämäki vois alkaa niinku shine niinkus hohtaa katos...Taidat leikkiä olevas ku jostain leffasta Bad Luck Love päähenkilö Ali eiks vaan.?.. Sä oot yhtä tyhmä tyyppi kun sen veli hahmo siin leffas se mitä kutsuttiin Puluks..saaks mäkin kutsua sua puluks.?,.
Mut Hei pulu..relaa, rentoudu,...relax don t do it maybe wanna go through it.!..heh..eiks näin.=).?, hei come on Relax man.!, Vedä kortsu päähäs niin ehkä näet todellisen umpi sulkeutuneen mieles umpisulkeutuneittes silmies läpi. Taidat kieltämättä olla juuri nyt tällä hetkellä koko Stadin ylpeys Ex- Entinen Boxari tuu joskus boxaileen niin oot yhä senkin jälkeen entinen ex Boxari mitä oot aina ollu Pelle..hahahahaha.. paa kuule pääs ite kuntoon friikki...."FRIIKKI"
Terveisin Seppo Saurio, Kaikki muutkin Helsinkiläiset takuu varmasti tajusivat sun viestisi mulle, et kuinka vajaa pystyt oleen... The Everlast..hahahahahahahaha...salli mun nauraa sulle. Luulenpa että kaikki saavat susta hyvät naurut..hahaha..ainakin mä saan...
Paa nuppis kondikseen
Everlast 30.11.2006 klo 09.29
Kyllä ainakin huomaa, että et ole stadilainen. Ei tuo slangi taitu teiltä provinssin pojilta. Sana "bokrata" on vanhaakin vanhempi slangimuoto, jota käytettiin vuosikymmeniä sitten. Vanhat starbut käyttävät sitä vieläkin. Olipa tuo sana hiljattain käytössä tv:ssäkin ja melko useaan otteeseen erään hupisarjan yhteydessä.
Opettele slangia vaikkapa netin kautta, niin voidaan sitten bamlata skeidaa kimpassa. Se o eri vänkää, ku stikkaa fraasei mitä monikaa ei bonjaa. Ootsä muuten koskaa stikannu skrubuu? Se on aika kliffa geimi, ku siit voi saada hyvin lovvoo. Tiesitsä, et landebrygatki o hunajaa, ku niille praataa slangii. Heti o fjanttu auki.
Mut läsaa sä tota slangii, ni sil aikaa mä skulaan Fenkkuu ja skrivaan biisei. Koita myös holaa sun nuppi kondikseen, ni sen jälkee elämäki on ku kattois kliinin fönsterin läpi.
Terveisin
Everlast
- Moro Tamppari..noh mitäs sä _The Everlast.," hahaha huomaa et oot joku entinen brandi boxari..eiks niin.=).?. Mahdat olla Hesan, ja koko Stadin, sekä kaikkien toistenkin stadilaisten julkkis hero starana..taidat pitää itseäs Arnold Schwarzeneggerinä takuulla.? sellainen Arskan Commando...liikut varmaan jatkuvasti himassaki Commandona..eiks näin.?
Oot takuulla niinku Stadin Danny eiks vaan.?, pidät varmasti itteäs parempana jopa ku Mattia ja Teppoa...?ja niiden veljeä Seppoa.?, pidät itteäs varmaan parempana kuin kaikkia toisia muita...oot varmaan tosi Everlast stara, kaikki muutkin stadilaiset pitää varmasti sua parempana kaikkia muita eiks vaan.?. Oot vissiin ensiluokan stadin Ylpeys sellane oikein " Koko Stadin NS" Viimeisen Puolustus Linjan viimeinen toivo..hahahahaha... Sellainen first class ensi-luokan ykkäsluokan stadilainen.?. Kyl huomaa ainaski, et oot aika leiju tavikseks, epäilemättä taidat luulla olevas parempi muita kaikkia stadilaiset ... Kaikki stadin muijat antais sulle varmasti... on varmasti heti haarat levällään ja litimärkinä pikkuhousuista.. aina ku sä käveletkin jonku naisen ohi, naiset varmasti kaatuu oikein sun syliis eiks jee.=).?, ne varmasti sun ihaniin tuoksuihis lakoaa yks toisensa jälkeen ku tosta vaan...taidat olla Sellainen tuoksuva Axe Poju...eiks jees.?..hehehehehe. Ku oot niin ihanan romanttinenkin Herra. Mr. Stadi. Mr. Olympia Helsinki 2006 eks ookkin.=).?, kaikki misut pitää sua varmasti siis kaikki stadin kisut ja gimmat pitää sua takuulla kauheen pelottavana romanttisena Mr. Lova Lovana ku osaat kato bamlata skeidaa kimpassa. Se o eri vänkää, ku stikkaa fraasei mitä monikaa ei bonjaa. Ootsä muuten koskaa stikannu skrubuu? Se on aika kliffa geimi, ku siit voi saada hyvin lovvoo. Tiesitsä, et landebrygatki o hunajaa, ku niille praataa slangii. Heti o fjanttu auki.
Kaikki muut stadilaiset varmasti on ylpeitä susta osaat kato rakastaa sua ihan takuu varmasti ton jutun takia ihan kympillä..hahahahahaha...ei hitsi mikä tamppari, pien tampio taidat olla mees bokrailees mutsis kaa, niih elämäki vois alkaa niinku shine niinkus hohtaa katos...Taidat leikkiä olevas ku jostain leffasta Bad Luck Love päähenkilö Ali eiks vaan.?.. Sä oot yhtä tyhmä tyyppi kun sen veli hahmo siin leffas se mitä kutsuttiin Puluks..saaks mäkin kutsua sua puluks.?,.
Mut Hei pulu..relaa, rentoudu,...relax don t do it maybe wanna go through it.!..heh..eiks näin.=).?, hei come on Relax man.!, Vedä kortsu päähäs niin ehkä näet todellisen umpi sulkeutuneen mieles umpisulkeutuneittes silmies läpi. Taidat kieltämättä olla juuri nyt tällä hetkellä koko Stadin ylpeys Ex- Entinen Boxari tuu joskus boxaileen niin oot yhä senkin jälkeen entinen ex Boxari mitä oot aina ollu Pelle..hahahahaha.. paa kuule pääs ite kuntoon friikki...."FRIIKKI"
Terveisin Seppo Saurio, Kaikki muutkin Helsinkiläiset takuu varmasti tajusivat sun viestisi mulle, et kuinka vajaa pystyt oleen... The Everlast..hahahahahahahaha...salli mun nauraa sulle. Luulenpa että kaikki saavat susta hyvät naurut..hahaha..ainakin mä saan...
Vastaus Vladimir Nyyssöselle Lääkkeistä apu on takuu varmasti Vladimir Nyyssöselle T: Seppo. takuulla ois senkun hankit vaan ekaks lääkityksen, ja sit menet sellaisel sekä ammatti auttajalle käymään.
Vladimir Nyyssönen 30.11.2006 klo 12.36
Jos teiltäpäin löytyy psykiatri, tilaa sille aika. Kyl se varmaan auttaa sua.
Ny Seppo niin Vladimir. Toki sellanen vois auttaa, toisaalta jopa suakin..taidat olla jonkinlaisten henkisten omien ongelmiasi takia Psykiatrin tarpeessa. Oot tainnut saada jo vähän liikaa iskuja päähän Vladimir Nyyssönen...Mees Nyyssöillee ja nössöilemään johonki muualle.. Meneppä sun omalle leikki kentälles, sieltä varmasti löytyy sulle riittävästi omastakin takaa sitä psykiatrien apua. Vaikkakin uskon että jos sut pumpattais täyteen 100 mg Thorazonia. Oisit varmasti NS" niin sanotusti" aikamoisis tujauksis unten mailla rauhottavien jälkeen. Mutta huva nimi sulla olla Vladimir. Eiks vaan Tampio..hahahahahaha. Noh eipä oo nimessäs kauheesti kehumista toissaalta ei se nimi miestä pahenna, ellei mies nimeään mut tässä tapauksessa sun kohdalla Vladimir nimi pahentaa miestä kylläkin.
Kuules kaveri vaikeet sanoa sun kannattais nois sun ihan omissa henkisissä ongelmissa hakeutua hakeen apua, ihan ammatti-auttajilta sun omaan synkkään, ankeaan hyväksi käytettyyn nuoruuteesi, ja lapsuuteesi, tais olla sulla sun ikävästä, henkisestä ongelmallisesta puheestas päätellen rankka lapsuus sulla. Mutta iin Vladimir sille löytyiskin hyötyä et sut pumpattais täyteen lääkkeitä, eipä tarttis kuunella tollasen täys idiootti ääliön turhia lässyn lässyn lässytyksiä joka hetki... Kyl meiltäpäin varmasti löytyy sulle ihan sellane joku sopiva psykiatri takuulla.=)...hahhaha. Toivottavasti saisit sellaisen luona ton päänuppiski kuntoon ettei toisii tarttis aina välttämät olla kehottelemas menos kaikenmaailman lääkäreille, ja psykiatreille aina. Jos mä osaisin sua hyvin auttaa neuvoisin sua hakeutumaan lähimmälle lekurille oikein hyvälle ammatti-apu tason ammatti-auttajalle juttelemaan siitä miten sua on sun nimestä. Vladimir Nyyssösestä varmasti menneisyydes koulukiusattu.
Mä voin ihan nähdä sun menneisyytes miten julmasti sua jotkut ovat varmasti kiusanneet, pilkanneet, juosseet sun peräs, ja haukkuneet sua. Sulla oli, tai sori anteeks ku korjaan sulla tais olla sellanen aika fyysisesti, ja henkisesti takuu varmasti ahdistava, rankka ankea synkkä ghetto pojan nuoruus, ja lapsuus, sun isäs tais käyttää sua hyväksi jutuistas, ja puheistas päätellen, taisit olla joitakin niitä niin sanotusti ns" hyväksi käytettyjä Vladimir lapsia... Ja käskeneet jo nimen perusteella mennä Psykiatrille, ammatti avun tarpeessa.
Kyllä sä mulle voit kertoa Vladimir.. Sua on varmasti koulukiusattu... Myönnä nyt .. Oon jostai lukenut psykologiaa et sun kaltaiset ihmiset jotka on olleet puoli elämäänsä poissa ruodusta, poissa muiden toisten ihmisten maailmasta, eivät aina välttämättä ole itse varmoja niin kauheankaan paljon,. onks sut raiskattu nuorempana.?. Sä oot tainnu olla sun omien vanhempien, ja sun isä-ukkos sexuaalinen koe-kaniini pienempänä.?, taisi olla aikamoinen suihin otto kone faijalles, taisit olla jo sekaisin syntymästä asti..voi voi voi.. mä vaan säälin sua kateellinen surkea, rasistinen, fasistinen rasisti kateellisuus tapaus, voi voi mä sanon mä säälin sua kaveri. t: Seppo, ps sun todellakin kandeis hakea sun hankaliin, vaikeisiin ammatti-avun tarpees oleviin sun henkisiin ongelmiin välittömästi apua ihan tosi Vladimir, ainakin kovin kuulostat siltä.
Oisko Sepi niin, että sua on joku kiusannut? Muistan niin elävästi kuinka sua kiusattiin isojen poikien toimesta. Oltiin niin pieniä ettei voitu auttaa sua sori.
vastaus viestiin By Seppo Saurio - Atti
Sepi the great 5.12.2006 klo 22.46
Niin Pääskyvuoren Oma ala-asteen "MArkus The Great onE" hehehe...hahahahaha Salli mun nauraa jo sun jutuilles Sepi tässä. Mitä mun nyt pitäis kumartaa sua, vai palvoa sua.?. Pakko ihan on myöntää. Tiedän kyllä kuka oot, sillä ei susta, eikä sun jutuistas sit millään voi erehtyä kukaan. Tiedätkös MArkus--- Mä ite henk.kohtaisesti. Oon sun ihan hillitön idolis tiedät sä.!.=). Oisko Sepi niin, että sua on joku kiusannut?. Ehkei ois niin sillä mä voin vaikkapa vastata heti tohon: oikea vastaus on ...hhmmm annas ku muistelen. Niin sun ajoiltasi pari sellaista vaihetta muistan hyvin selvästi yhä, kuinka syvät, haavoittavat koulu-kiusaamis traumat se Markus suhun jättikään. Mut Life Goes on. Mut hei sori mutten en muista ainakaan sellaista kiusaamis tilannetta kun vain sun turpaan veto ajoiltas, kuinka sä aina pillitkään ja paruitkaan aikoinas.-hahahahaha. Kun sua aina siellä koulussa vedettiin turpaan, ja koulukiusattiin jatkuvasti aina.. Hmm miten mä Muistankaan niin elävästi että kuinka ne ns" isot pojat" sua kiusasivatkaan. Oi kyllä mä vielä muistan sen miten sua kiusattiin Markus todella niiden NS" Isojen poikien taholta. Oikein oikein isojen poikien toimesta. Oltiin niin pieniä ettei voitu auttaa sua sori.
Niin Moi taas Markus. Kyllä mä nyt kun siitä kiitos vain muistutit jälleen taas, noh nyt sitten kun asia tulikin mieleen. Niin mä sattumalta muistaisin asian vähän näinpäin / toisinpäin ja se asia taas puolestaan menikin näin vai mitä" Pääskyvuoren Markus "the Great,!.
Muistan miten isot pojat vainosivat, ja koulukiusasivat sua jatkuvasti, miten piilouduitkaan äitisi sängyn alle äitisi luona aina kotona takuu- varmasti joka pelokas iltasi. Aina sun homo isäsi, ja sun apina isäsi, ja sun pelokkaan mutsis luona. Aina kotona sängyn alle peloissasi kuten aina sillonkin kun ...Ai niin nyt muistankin tämän jutun...nyt kun se sitten tuli mulla mieleen kun.
Muistan niin elävästi kuinka sua kiusattiin isojen poikien toimesta. Sua on taidettu koulukiusata silloin aikoinaan todella paljon. Hhhmmmm Miksi muistankaan sen yhä niin elävästi yhä vieläkin millainen pussy, nöhverö, nyssy, pussy,. nössö, raukkamainen raukkis, chicken, raukkis, pelkuri, kakkahousu ja yellow yhä vieläkin olet. Varo ettei taas isot pojat tule kiusaamaan niinkuin pillitit, ja paruit sitä asiaa sillonkin jatkuvasti aina siellä Pitkin Ja Poikin pääskyvuoren pihoja..hahahahahah. Sä oot säälittävä luuseri tapaus.! joku ihmeen typerys säkin Markus yhä olet, kun kaikki sua kiusaa, ja säälii yhä.!. Oletkos yhä niitä poikia jotka käy 8: ahdeksan - 10:ymmenen kundin kans yhen kundin kimppuun raukkamaisesti kuten silloinkin muistan sut kyllä ns" Pääskyvuoren "MArkus The Great" Varo ettei tuu taas vahingossa turpaan uudestaan-! kuten sillonkin.. The Poliisin poika.!..hahahaha salli mun nauraa sunkin jutuilles. Yhtä huvittavia kuten aina.!, ps. sulla ois lääke hoidon tarve, oot selvästikin Markus yhä Lapsuuden Traumojes takia lääke-hoidon tarpees By Seppo Saurio.! & pelkkiä faktoja.
Atti
Sepi the great 5.12.2006 klo 22.46
Oisko Sepi niin, että sua on joku kiusannut? Muistan niin elävästi kuinka sua kiusattiin isojen poikien toimesta. Oltiin niin pieniä ettei voitu auttaa sua sori. - By Seppo Saurio.
Olisko Seppo niin, että toi kaveri yritti vähän pyytää sulta anteeksi sitä sun kiusaamista. Mihin ei uskaltanut tulla auttamaan? Toivottavasti saat matseja ihan kehässä tulevaisuudessa :) Muistathan, että todelliset taistelijat jättävät ne katutappelut väliin ja omaan arvoonsa.
Äläkä muutenkaan ota niin raskaasti mitä täällä kirjoitetaan. Yritä tosielämässä saadaan niitä otteluja kehässä. Niiden vähyydestä tilittäminen täällä ei auta asiaa yhtään.
vastaus viestiin: ulkopuolinen By Seppo
Ulkopuolinen11 6.12.2006 klo 04.21
Seppo
Ulkopuolinen11 6.12.2006 klo 04.21
Olisko Seppo niin, että toi kaveri yritti vähän pyytää sulta anteeksi sitä sun kiusaamista. Mihin ei uskaltanut tulla auttamaan? Toivottavasti saat matseja ihan kehässä tulevaisuudessa :) Muistathan, että todelliset taistelijat jättävät ne katutappelut väliin ja omaan arvoonsa.
Äläkä muutenkaan ota niin raskaasti mitä täällä kirjoitetaan. Yritä tosielämässä saadaan niitä otteluja kehässä. Niiden vähyydestä tilittäminen täällä ei auta asiaa yhtään.
By Sepi Saurio - Noh toivotaan tottakai sitä et aina niitä matseja sais tulevaisuudessa todellakin toivon sitä kans, mut palataan tohon kannan ottoos mis kirjoitit mul just et. Olisko Seppo niin, että toi kaveri yritti vähän pyytää sulta anteeksi sitä sun kiusaamista. Mihin ei uskaltanut tulla auttamaan? Toivottavasti saat matseja ihan kehässä tulevaisuudessa :) Muistathan, että todelliset taistelijat jättävät ne katutappelut väliin ja omaan arvoonsa.
Äläkä muutenkaan ota niin raskaasti mitä täällä kirjoitetaan. Yritä tosielämässä saadaan niitä otteluja kehässä. Niiden vähyydestä tilittäminen täällä ei auta asiaa yhtään.
By Seppo SAurio, - Tiedät sä mä ymmärrän sun näkökantasi sun vastauksessas, mä ymmärrän sitä, se on päivän selvä asia että. Todelliset taistelijat jättävät ne katutappelut väliin ja omaan arvoonsa. Ja jos asia ois niin, niin ois hyvä, mut joskus aina todella miehen on tehtävä sekä mikä miehen on tehtävä, ja puolustettava mainettaan, ja kunniaansa ja pidettävä oma maine puhtaana, sekä täysin tahrattomana. Että jos toi kaveri yritti vähän pyytää sulta anteeksi sitä sun kiusaamista. Ihmettelen sit sitä että mitä ihmettä pyytelee oikein anteeksi, Kun en tiedä mistä kiusaamisesta kaveri todellakaan horisee, puhuu tai edes selittää alkuunkaan.????. Kun tietäisi edes kato olisi helpompi siihe suhtautua, tietää, ja muistaa mitä toikin kaveri horisee.?. Mutta kun kyseessä on kaveri, joka pälpättää, ja horisee omiaan. Enkä osaa oikein ymmärtää, enkä tietääkkään edes että. Mistä kiusaamisista tämä kaveri puhuu. Näköjään omistaan kun tuo ne niin voimakkaasti, niin voimakkaina tuoreina muistoina pöydälle, Kaveri kärsii takuulla psykosomaattisestam psykoterapian tarpeesta, neuvoisin kaverille hakeutumista Psykiatrin hoitoon ei millään pahalla.!
vastaus viestiin: ulkopuolinen By Seppo
Ulkopuolinen11 6.12.2006 klo 04.21
Seppo
Ulkopuolinen11 6.12.2006 klo 04.21
Olisko Seppo niin, että toi kaveri yritti vähän pyytää sulta anteeksi sitä sun kiusaamista. Mihin ei uskaltanut tulla auttamaan? Toivottavasti saat matseja ihan kehässä tulevaisuudessa :) Muistathan, että todelliset taistelijat jättävät ne katutappelut väliin ja omaan arvoonsa.
Äläkä muutenkaan ota niin raskaasti mitä täällä kirjoitetaan. Yritä tosielämässä saadaan niitä otteluja kehässä. Niiden vähyydestä tilittäminen täällä ei auta asiaa yhtään.
By Sepi Saurio - Noh toivotaan tottakai sitä et aina niitä matseja sais tulevaisuudessa todellakin toivon sitä kans, mut palataan tohon kannan ottoos mis kirjoitit mul just et. Olisko Seppo niin, että toi kaveri yritti vähän pyytää sulta anteeksi sitä sun kiusaamista. Mihin ei uskaltanut tulla auttamaan? Toivottavasti saat matseja ihan kehässä tulevaisuudessa :) Muistathan, että todelliset taistelijat jättävät ne katutappelut väliin ja omaan arvoonsa.
Äläkä muutenkaan ota niin raskaasti mitä täällä kirjoitetaan. Yritä tosielämässä saadaan niitä otteluja kehässä. Niiden vähyydestä tilittäminen täällä ei auta asiaa yhtään.
By Seppo SAurio, - Tiedät sä mä ymmärrän sun näkökantasi sun vastauksessas, mä ymmärrän sitä, se on päivän selvä asia että. Todelliset taistelijat jättävät ne katutappelut väliin ja omaan arvoonsa. Ja jos asia ois niin, niin ois hyvä, mut joskus aina todella miehen on tehtävä sekä mikä miehen on tehtävä, ja puolustettava mainettaan, ja kunniaansa ja pidettävä oma maine puhtaana, sekä täysin tahrattomana. Että jos toi kaveri yritti vähän pyytää sulta anteeksi sitä sun kiusaamista. Ihmettelen sit sitä että mitä ihmettä pyytelee oikein anteeksi, Kun en tiedä mistä kiusaamisesta kaveri todellakaan horisee, puhuu tai edes selittää alkuunkaan.????. Kun tietäisi edes kato olisi helpompi siihe suhtautua, tietää, ja muistaa mitä toikin kaveri horisee.?. Mutta kun kyseessä on kaveri, joka pälpättää, ja horisee omiaan. Enkä osaa oikein ymmärtää, enkä tietääkkään edes että. Mistä kiusaamisista tämä kaveri puhuu. Näköjään omistaan kun tuo ne niin voimakkaasti, niin voimakkaina tuoreina muistoina pöydälle, Kaveri kärsii takuulla psykosomaattisestam psykoterapian tarpeesta, neuvoisin kaverille hakeutumista Psykiatrin hoitoon ei millään pahalla.!, Mutta asiasi otettu huomioon, pointtisi otettu huomioon, se on nyt huomioitu.=).. kiitos kritiikistäsi, kiitos kommenteistasi.. asia selvä, asia otettu huomioon, se on jo nyt sitten huomioitu, asiassasi oli paljon ytyä, paljon järkeä, ja paljon pointtia,,,kiitos kommentistasi se oli asiallinen.=).thanks.=)
Sinä et itse osaa kirjoittaa yhdyssanoja, pilkkuja, pisteitä etkä isoja alkukirjaimia. itselläsi ei ole elämää koska kirjoittelet kaikkialle miten sinua kohtaan väärin tehdään vaikka itse teet vääryyttä itse itsellesi. Ole vain herkkusienimestari mutta älä käy sanomaan muille että hankkisi elämän koska vastaa sinun typeriin viesteihisi. Joten painuos jorpakkoon.
Oikea mies vai... Noh Huh huh. et taida ainakaan olla oikea mies puhumaan siitä mistä puhut, taidat olla siihen hommaan kuules aivan väärä mies huh huh taas yksi näitä toisille muille kateellisia ihmisiä..Surkeaa oot täysi surkimus kun puhutkin noin. Sen huomaa siitä et ne jotka yleensä toisia mollaa surkimuksiksi ovat todellisuudessa realistisesti sitä ihan itse. Sen näkee siitä taas että psykologisesti sellaisten ihmisten on pakko saada pönkittää huonoa alhaista todella matalaa paskaa egoaan.! sunkin ehkäpä vai.?,
Onkos itsellesi tullut, jollei niin sulle ainakin vois antaa vielä pari osumaa lisää Luuseri.! vai että luuseri noh huh onneksi en sentään sellainen totaalinen täysi luuseri kuin sä itse olet hiton turhautunut dream team turha joukko ääliö paskahousu, jänishousu, kakkahousu, neiti, ämmä luuseri mee puhuu äidilles noita surkeita kesken kasvuisen miehen puheita, älä mulle mulle susta ei oo sanomaan, eikä puhumaan mitään mikä Champ sä luulet olevas, sä oot Chimp,! et mikään champ, sä oot vaan pelkkä chimp.! sä olet apina monkey mee punapeppu paviaani muualle himaas."!, tainnu sulle tulla todellakin vähän liikaa noita osumia jo puheestas päätellen.
sua on taidettu kiusata ala ja ylä-asteen kouluissa varmasti todella paljon, sua on tainnut isä joskus olla aika väkivaltainen, ja psykologian mukaan pahoinpidellä, sua on varmasti tainnut jompi kumpi vanhemmistasi unohtaa, hylätä kohdella sua kaltoin, ja käyttää sua hyväksi kun tunnet itsesi aina niin luuseriksi mutta silti oikeaksi mieheksi vielä..hahahahahahahahahahahaha tulee ihan vedet silmiin, mä nauran sulle.!
Taitaa olla niin että sä luuseri olet aloittanut ton taistelija juttusi kun oot saanu pienestä pitäen pataas.....sulla on vakava päävamma.kirjoittamisesta puhumattakaan....toistatako itseäs......?
Taitaa olla niin että sä luuseri olet aloittanut ton taistelija juttusi kun oot saanu pienestä pitäen pataas.....sulla on vakava päävamma.kirjoittamisesta puhumattakaan....toistatako itseäs......?
Niin kerroppa nimes ... niin tiedän ketä tulla vetämään pataan Pelle.!, Luulet sä et mä pelkään sua. Mee himaas! mee kotiis kasvamaan. Tai sitten se on niinpäin että oot tainnut aloittaa ite ton sun uhoamis juttus pienestä pitäen kun kaikki on antanut sulle pataan jo pienestä lähtien. Mä olen aina miettinytkin että miltähän tuntuu saada koko elämä turpaansa. Sillä vain, ja vain ainoastaan vain tämä nimimerkki mies tietää sen totuuden miltä se tuntuu, tämä mies NS niin sanottu" Oikea mies ...hahahah kaveri taitaa näihin juttuihin olla ihan väärä mies. jopa omalta netti nimimerkiltään, mutta vain tämä mies osaa vastata teille henk.kohtaisesta kokemuksestaan oikein haudan takaa, ja kokemuksen takaa. Tässä Oikeassa Mies tapauksessa puhuu näköjään todellisen miehen. eikun sori siis naisen tuoksu, tässä taitaa puhua kakkahousun, pissahousun, yellowin, chickenin, kanan, pelkurin, nössön , pussyn ja jänishousun kokemus kaikiilta näiltä aikamme vuosilta..hahahahah salli mun nauraa sun naurettaville jutuilles " Oikea Mies....hahahahaha oot yhä se väärä mies.! : Oikea mies... Taidat olla henkisesti, niin keskenkasvuisesti väärä mies puhumaan näistä asioista, jätä tosi seikat, ja tosi asiat tosimiehille Pelle - By Seppo Saurio. Taas yksi kateellinen tapaus.!
Vai kiusattu?
Oikea mies 4.12.2006 klo 10.50
Taitaa olla niin että sä luuseri olet aloittanut ton taistelija juttusi kun oot saanu pienestä pitäen pataas.....sulla on vakava päävamma.kirjoittamisesta puhumattakaan....toistatako itseäs......?
Mä haluaisin nähdä sun ottelevan, ja uskon että aika moni muukin. Me täällä Helsingissä uskotaan suhun ja toivotaan että ottelet mahdollisimman pian esim. Fight Festvalissa, jotta koko maailma saa nähdä että oikeasti olet CHAMP niinkuin on tullut jo muutamaan otteeseen todettua.
Ota reippaasti yhteyttä promoottoreihin, niin eiköhän sullekin titteliottelu saada.
ps. Älä välitä siitä ilkeästä valkusta, se on vaan niin kaljamahainen ja sulle kateellinen, että pelkää päästää sua kehään, koska saisit todennäköisesti kaiken huomion kohdistumaan itseesi.
Mä haluaisin nähdä sun ottelevan, ja uskon että aika moni muukin. Me täällä Helsingissä uskotaan suhun ja toivotaan että ottelet mahdollisimman pian esim. Fight Festvalissa, jotta koko maailma saa nähdä että oikeasti olet CHAMP niinkuin on tullut jo muutamaan otteeseen todettua.
Ota reippaasti yhteyttä promoottoreihin, niin eiköhän sullekin titteliottelu saada.
ps. Älä välitä siitä ilkeästä valkusta, se on vaan niin kaljamahainen ja sulle kateellinen, että pelkää päästää sua kehään, koska saisit todennäköisesti kaiken huomion kohdistumaan itseesi.
Thanks kamut.. Mäkin toivon samaa kuin tekin, Sillä tiedän mistä, kenestä puhutte sen takia en epäile tippaakaan sanojanne, se ilkeä valkku se vaan on sellainen, en epäile yhtään sitä mitä sanotte, olen saanut jo kokea sen monesti, moneen eri kertaan itsekkin. Se asia on jo todetusti harvinaisen päivänselvä asia, joka todella on kans niin paljon NS" Todella lasikristallin selvä asia kuin pläkki..siis oikeesti niin päivänselvä asia että se on sellainen tiedän mitä tarkoitat.=).
Thanks kiitokset Helsiinkinpäin teille. Ottaisinkin yhteyksiä promoottoreihin, jos joku promoottori olisi kenties valmis sen verta muhun luottamaan, ja uskomaan että uskaltaisi antamaan / antaisi mulle edes yhden mahdollisuuden - yhden ainoan tilaisuuden titteli-otteluihin, en pelkäisi sitä, en pakittelisi siitä. Todistaisin teille haluamanne todistamisen että voisitte jatkossakin luottaa, uskoa muhun en pelkäisi sitä haastetta, olen puolet elämästäni tähdännyt sekä henkisesti & Fyysisesti sinne saakka asti elämässä, se on ollut toiveeni ... yhä se sitä on toivon ettei tarvitsisi uskosta luopua sen asian suhteen. Uskokaa kamut pois luuletteko etten toisaalta itse sitten haluaisi nähdä oman itseni ottelevan. Ennen kaikkea haluaisin todistaa olevani sanojeni vertainen, ja sanojeni mittainen kaveri en halua että turhan takia, turhaan kateelliset ihmiset pilaisivat ja mokaisivat multa mun maineeni, mun jutut, vaan pelkästään, pelkän kateellisuuden takia... etten ole mikään paskahousuinen, jänihousu joka vain pelkästään louskuttaa leukoja, jänistää, ja puhuu pelkästään.
se merkitisee & meinaa mulle todella paljon kaikkea ihan. Te kaverit te olette todellisia ihmisiä kenellä on sydän kotona rinnassa vielä...Kiitos uskomisesta & Kiitos tuesta muistan sydämmessä tämän uskon & tsemppauksen & kannustuksen.
vastaus viestiin Mr. Blue : lle Sepolta:...kiitos kamu... thanks man kiitti kaverit Tuesta ja tsemppauksestanne.=).. Sitä ei ikinä koskaan oo liian vähän, eikä liian paljoa sitä tarvitaan nyt jos koska kun asiat käyvät todella vaikeiksi, ja hankaliksi..kohdallani mun urallani... Toivon että pystytte ja et jaksatte uskoa muhun vielä, tsempata mua, ja kannustaa mua. yrittäkää jonkun verran vielä jos jaksaisitte uskoa muhun yritän olla toiveittenne, ja uskomuksenne , kannustuksenne ja tsemmpauksenne arvoinen tyyppi kaikessa sanan merkityksessä.=)..todella.
Terveisin Seppo. Kiitti tsemppauksesta, haluan kertoa kuinka iloinen & onnellinen olen kuullessani että edes joku osaa tsempata, ja kannustaa sydämmestä oikein. Muut toiset ihmiset,siinä mielessä tarkoittaa, merkitsee ja meinaa mulle todella paljon, etenkin siis ihan jokainen, ihan kaikki toiset Nyrkkeilijät, toiset Potkunyrkkeilijät. Minua arvostavat toiset muut ihmiset, toiset boxaajat sekä Potkunyrkkeilijät ja kaikki ihan muutkin ihmiset ketkä mahollisesti vain voivat, ja pystyvät uskomaan muhun niin. I Love you rakastan teitä, ja uskon teihin myös...Kaikki toisetkin taistelija , kaikki toisetkin ihmiset, kaikki minun Fanit meinaa mulle paljon.,.. Mutta tietenkin siis .. noh jos sellaisia enintään, ja vähintään on edes, oishan se jotain, ja oishan se jotain upeaa, jotain hienoa jos sellaisia mulla oiskin.=). Lupaan en lannistu aion yrittää kahta kovemmin vielä jatkossa. Älä missään nimessä sinä aikana jos mahollista menetä luottoasi, ja uskoasi muhun.
It z All eyez on me ..me against the whole world mä vastaan koko maailmaa mä kaikkia mahiksia, ja kaikkia lukemia vastaan. Pakkohan niitä otteluita ois saada Suomesta. Hulluahan se ois jos niitä ei sais Suomesta. Ali oli kaikkista paras, Ali on yhä kaikkista paras se fakta totuus ei ikinä koskaan vanhene. Aion todella, todellakin yrittää kaikkeni olla uskomisen arvoiinen ja sanojeni veroinen aion tehdä kaikkeni, ja töitä sen eteen ja. Todistaa sanani että voiin ja pystyn olemaan ihmisten silmissä jälleen taas uskottavasti nousussa, ja ihmisten luoton ja uskomisen arvoinen. Aion todistaa sanani ja väitteeni ja pitää siitä kiinni etten vaiin jauha paskaa ja valehtele pelkkä puhuminen, paskan jauhaminen ja valehtelu on vaan niin hiton persiistä.!..hehe.=). Ali on paras, Ali is the best, Ali is the Greatest. Keep on champing, myös säkin kans...joohan.=).?,
Terve Mr.Nlue Seppo täs , Oisin kysynyt sulta vaan ihan sellasta että. Mitä Muuta Toista KB - Kickboxing seuraa suosittelisitte rehellisesti Helsingin seudun alueelta jos oisi kyseessä seuran vaihto. Että Pääsisi matsaamaan´salikisoihin voisitkos nimetä jonkun Hesalaisen Kickboxing seuran. Joka on sen verta sellainen todella hyvä sali, jonka kautta pääsisi hyvin suosituksin, ja hyvin mahdollisuuksien kanssa kilpailemaan tai mitä seuraa te siellä Helsingin alueella suosittelisitte rehellisesti.???
Mä haluaisin nähdä sun ottelevan, ja uskon että aika moni muukin. Me täällä Helsingissä uskotaan suhun ja toivotaan että ottelet mahdollisimman pian esim. Fight Festvalissa, jotta koko maailma saa nähdä että oikeasti olet CHAMP niinkuin on tullut jo muutamaan otteeseen todettua.
Ota reippaasti yhteyttä promoottoreihin, niin eiköhän sullekin titteliottelu saada.
ps. Älä välitä siitä ilkeästä valkusta, se on vaan niin kaljamahainen ja sulle kateellinen, että pelkää päästää sua kehään, koska saisit todennäköisesti kaiken huomion kohdistumaan itseesi.
Terve Mr.Blue Seppo täs , Oisin kysynyt sulta vaan ihan sellasta että. Mitä Muuta Toista KB - Kickboxing seuraa suosittelisitte rehellisesti Helsingin seudun alueelta jos oisi kyseessä seuran vaihto. Että Pääsisi matsaamaan´salikisoihin voisitkos nimetä jonkun Hesalaisen Kickboxing seuran. Joka on sen verta sellainen todella hyvä sali, jonka kautta pääsisi hyvin suosituksin, ja hyvin mahdollisuuksien kanssa kilpailemaan tai mitä seuraa te siellä Helsingin alueella suosittelisitte rehellisesti.???
Moro Mä Täs vielä Mr. Blue...oisin kysynyt sulta yhtä juttua jonka todella ois tärkeää, ja jonka todella pitäisi tietää, ja pitäisi kysyä joka on et vastaus tähän viestiin et:
Moro mä täs vielä, ps mistä tiesit sen miltä se valkku näyttää.?, tiedätkös tai tunnetkos kyseisen tyypin/sen ilkeän valkun.?, tai mitä tiedät siitä kyseisestä oudosta, väkivaltaisesta, inhottavasta, ilkeästä valkusta kysyn huolissani ihan tosissani. Mistä ihmeestä oikeesti. Sä / Te siellä Helsingin alueella tiesitte, tiesit et sillä on just semmonen, sellanen hiukka paksu, puksu, hiukka ylikokonen kupu läskiintynyt kaljamaha ja sen semmonen...?, Onks tämä sama kyseinen Valkku yleisesti tiedetty, tiedettävissä jossakin, joidenkin tyyppien kautta tekojensa, käytöksensä perusteella.?. Onks se sama Valkku ollut ennenkin jossain toises muus seuras, ja ollut sellanen ihan samanlainen v-mäinen, perus vittumainen, inhottava, ilkeä joillekkin muillekkin toisil , ja sellanen kateellinen pöhöttynyt, yli kokoinen testopunttaaja, testoTaneli.?, jos sais kysyä.?
Mikset saa matseja ?
Kirjoittanut: Mr.Blue 29.11.2006 klo 15.58
Mä haluaisin nähdä sun ottelevan, ja uskon että aika moni muukin. Me täällä Helsingissä uskotaan suhun ja toivotaan että ottelet mahdollisimman pian esim. Fight Festvalissa, jotta koko maailma saa nähdä että oikeasti olet CHAMP niinkuin on tullut jo muutamaan otteeseen todettua.
Ota reippaasti yhteyttä promoottoreihin, niin eiköhän sullekin titteliottelu saada.
ps. Älä välitä siitä ilkeästä valkusta, se on vaan niin kaljamahainen ja sulle kateellinen, että pelkää päästää sua kehään, koska saisit todennäköisesti kaiken huomion kohdistumaan itseesi.
Moro mä täs vielä, ps mistä tiesit sen miltä se valkku näyttää.?, tiedätkös tai tunnetkos kyseisen tyypin/sen ilkeän valkun.?, tai mitä tiedät siitä kyseisestä oudosta, väkivaltaisesta, inhottavasta, ilkeästä valkusta kysyn huolissani ihan tosissani. Mistä ihmeestä oikeesti. Sä / Te siellä Helsingin alueella tiesitte, tiesit et sillä on just semmonen, sellanen hiukka paksu, puksu, hiukka ylikokonen kupu läskiintynyt kaljamaha ja sen semmonen...?, Onks tämä sama kyseinen Valkku yleisesti tiedetty, tiedettävissä jossakin, joidenkin tyyppien kautta tekojensa, käytöksensä perusteella.?. Onks se sama Valkku ollut ennenkin jossain toises muus seuras, ja ollut sellanen ihan samanlainen v-mäinen, perus vittumainen, inhottava, ilkeä joillekkin muillekkin toisil , ja sellanen kateellinen pöhöttynyt, yli kokoinen testopunttaaja, testoTaneli.?, jos sais kysyä.?
-Moro Mä Täs vielä Mr. Blue...oisin kysynyt sulta yhtä juttua jonka todella ois tärkeää, ja jonka todella pitäisi tietää, ja pitäisi kysyä joka on et vastaus tähän viestiin et:
Moro mä täs vielä, ps mistä tiesit sen miltä se valkku näyttää.?, tiedätkös tai tunnetkos kyseisen tyypin/sen ilkeän valkun.?, tai mitä tiedät siitä kyseisestä oudosta, väkivaltaisesta, inhottavasta, ilkeästä valkusta kysyn huolissani ihan tosissani. Mistä ihmeestä oikeesti. Sä / Te siellä Helsingin alueella tiesitte, tiesit et sillä on just semmonen, sellanen hiukka paksu, puksu, hiukka ylikokonen kupu läskiintynyt kaljamaha ja sen semmonen...?, Onks tämä sama kyseinen Valkku yleisesti tiedetty, tiedettävissä jossakin, joidenkin tyyppien kautta tekojensa, käytöksensä perusteella.?. Onks se sama Valkku ollut ennenkin jossain toises muus seuras, ja ollut sellanen ihan samanlainen v-mäinen, perus vittumainen, inhottava, ilkeä joillekkin muillekkin toisil , ja sellanen kateellinen pöhöttynyt, yli kokoinen testopunttaaja, testoTaneli.?, jos sais kysyä.?
Mikset saa matseja ?
Kirjoittanut: Mr.Blue 29.11.2006 klo 15.58
Mä haluaisin nähdä sun ottelevan, ja uskon että aika moni muukin. Me täällä Helsingissä uskotaan suhun ja toivotaan että ottelet mahdollisimman pian esim. Fight Festvalissa, jotta koko maailma saa nähdä että oikeasti olet CHAMP niinkuin on tullut jo muutamaan otteeseen todettua.
Ota reippaasti yhteyttä promoottoreihin, niin eiköhän sullekin titteliottelu saada.
ps. Älä välitä siitä ilkeästä valkusta, se on vaan niin kaljamahainen ja sulle kateellinen, että pelkää päästää sua kehään, koska saisit todennäköisesti kaiken huomion kohdistumaan itseesi.
Moro mä täs vielä, ps mistä tiesit sen miltä se valkku näyttää.?, tiedätkös tai tunnetkos kyseisen tyypin/sen ilkeän valkun.?, tai mitä tiedät siitä kyseisestä oudosta, väkivaltaisesta, inhottavasta, ilkeästä valkusta kysyn huolissani ihan tosissani. Mistä ihmeestä oikeesti. Sä / Te siellä Helsingin alueella tiesitte, tiesit et sillä on just semmonen, sellanen hiukka paksu, puksu, hiukka ylikokonen kupu läskiintynyt kaljamaha ja sen semmonen...?, Onks tämä sama kyseinen Valkku yleisesti tiedetty, tiedettävissä jossakin, joidenkin tyyppien kautta tekojensa, käytöksensä perusteella.?. Onks se sama Valkku ollut ennenkin jossain toises muus seuras, ja ollut sellanen ihan samanlainen v-mäinen, perus vittumainen, inhottava, ilkeä joillekkin muillekkin toisil , ja sellanen kateellinen pöhöttynyt, yli kokoinen testopunttaaja, testoTaneli.?, jos sais kysyä.?
Niin ehkä niissä on paljon informaatiota. Mutta however silti kuitenkin. kuvailin hiukan, ihan vähän sitä mutta en muista puhuneeni mistään valkuista, enkä valmentajista sen kerroit, lisäsit sinä, muistaisin kyllä, ja sattumalta kiitos vain, olen lukaissut omiakin juttujani. Mitä olen kirjoittanut. Mutten sanonut sitä kuitenkaan kateelliseksi, ja kaljamahaiseksi sentään sen sanoit kuitenkin sinä ihan itse. Lukisit myös hyvä mies kanssa omiakin juttujasi niin huomaisit että kuvailit tämän kyseisen Valkun juuri niin ihan itse, sen sinä sanoit ihan itse täällä keskustelu palstalla MR. Blue. Mä vaan sanoin että se oli, on ilkeä,iso kokoinen, v-mäinen, vittumainen,paskamainen, ja huono, paska,,, en sanonut muuta, sä ton muun itse sanoit. T: Seppo.
- Vastaus viestiin ilkeä Valkku viestiin, Mr. Bluelle T: Seppo.
Niin ehkä niissä on paljon informaatiota. Mutta however silti kuitenkin. kuvailin hiukan, ihan vähän sitä mutta en muista puhuneeni mistään valkuista, enkä valmentajista sen kerroit, lisäsit sinä, muistaisin kyllä, ja sattumalta kiitos vain, olen lukaissut omiakin juttujani. Mitä olen kirjoittanut. Mutten sanonut sitä kuitenkaan kateelliseksi, ja kaljamahaiseksi sentään sen sanoit kuitenkin sinä ihan itse. Lukisit myös hyvä mies kanssa omiakin juttujasi niin huomaisit että kuvailit tämän kyseisen Valkun juuri niin ihan itse, sen sinä sanoit ihan itse täällä keskustelu palstalla MR. Blue. Mä vaan sanoin että se oli, on ilkeä,iso kokoinen, v-mäinen, vittumainen,paskamainen, ja huono, paska,,, en sanonut muuta, sä ton muun itse sanoit. T: Seppo.
-Hei Mr.Blue mä en kertonut sulle tasan kaikin mahdollisin sanoin, asiasta todellakaan millainen se Valkku on puhuin syistä, miksen ole päässyt ottelemaan mielestäni kerroit tälläisen tiedon itse omassa viestissäsi siitä valkusta sähän kerroit asian näin ihan itse viime viestissäsi, tälläisin omin sanoin kuin että:
Mikset saa matseja ?
Kirjoittanut: Mr.Blue 29.11.2006 klo 15.58
Mä haluaisin nähdä sun ottelevan, ja uskon että aika moni muukin. Me täällä Helsingissä uskotaan suhun ja toivotaan että ottelet mahdollisimman pian esim. Fight Festvalissa, jotta koko maailma saa nähdä että oikeasti olet CHAMP niinkuin on tullut jo muutamaan otteeseen todettua.
Ota reippaasti yhteyttä promoottoreihin, niin eiköhän sullekin titteliottelu saada.
ps. Älä välitä siitä ilkeästä valkusta, se on vaan niin kaljamahainen ja sulle kateellinen, että pelkää päästää sua kehään, koska saisit todennäköisesti kaiken huomion kohdistumaan itseesi.
Vai etkö tätä keskustelu viestiä muka itse mulle lähettänyt ainaskin viimeeksi keskustelussa sen lähetit mulle...?, pätkiikö muisti eikai, Joten älä yritä, äläkä koita tehdä musta jotain vasikkaa, rottaa jos itse kerroit siitä tälläisen asian viestissä, ps muistaisin kyllä jos siitä oisin jotain sellaisesta henkilöstä, tyypistä jotain kertonut, ja maininnut itse mainitsit ton ainakin joka on ylempänä muistatkos.??????, eikai muisti petä.?, mut silti kiitos infostasi.
Mä kerroin joo, eikä se tee kenestäkään vasikkaa jos haukkuu valkkuaan kaljamahaiseksi, varsinkin jos se on sitä.
Relaa.
VASTAA
Kerro kaverille:
Ilmoita asiattomasta viestistä
00
vastaus By Sepiboxer of real deal of Turku...1.12.2006 12:47
vastaus By Sepi
viestiin:
Joo
Mr.Blue 30.11.2006 klo 15.17
Mä kerroin joo, eikä se tee kenestäkään vasikkaa jos haukkuu valkkuaan kaljamahaiseksi, varsinkin jos se on sitä.
Relaa.
Noh hyvä kun sanot ton, hyvä kun totesit ton..hehe.=), hahaha.=) totta mutta realismia, totta mutta aitoa... " Legendaarista.!..hahahaha. Relaan koko ajan, Mä vaan Kelaan, Relaan ja sitten just likah a fucking playah mä Pelaan.
hahahaha..oot kyl oikees silti, sun jutuissas on pointtia , muute tein tälläisen yhden riimin ajattelin kysyä mitä tykkäät.!.? se menee vähän näin-
Mä ja Mun Nyrkit, ja mun Potkut ollaan yhdessä kuin Tappava Tiimi. Mä kehitin niistä mun action - toiminta tiimin, riimin, sisältä oon kova kuin kiva, vaara, action ja toiminta on mun toinen nimi, Mä tätä sceneä joka päivä kelaan, vihdoin kun pääsen himaan sitten vasta koko päivän treeniltä Relaan, Olen toiminnan mies Kenties, Mä olen vain yksinäinen Peluri ja mä kissoja pelaan, Oon katujen uskottavuudelta mun maineelta, nimeltä kaikilla Suomen kaduilla yhtä aito kuin perus Suomalainen Valion Ykkösmaito.
Mä juoksen kierroksia radoilla kuin salama, Olen upea, loistava, komea, ja kaunis kuin rasvattu salama, olen upea, kapea , kopea ja enenenkaikkea hyper yli nopea. Kuljen huppu päässä, kehässä mun pää on lujan kova kuin kivi mikään ei tunnu, mikään ei satu tuntuu olo kun pääs ois jäätä, ja mikään ei vaivaa päätä, tuntuu kuin pää on niin vitun kova, ois kuin mulla fiilarit ku aivot ois jäässä, mietin onkohan mulle jäätä, rautaa vai terästä mun päässä, Kun mä hetkellisesti sitä sceneä kelaan, istun mun kämpän huoneeseen ja koitan rentoutuu, sit alan relaan Palaa mulla silloin Fiilikset viime kesään, kun pistin makkaraa piiloon, yhden tosi hot kauniin kissan pesään.
Käsisiteet käsissä, Huppupäässä, Murtunut nenä, arpia, mustasilmä, ja mustelmia kasvoissa sekä päässä. Huomaan sitten vasta miten mulla mun runosuoni sykkii, kun tsiigaan yhtä mageeta mega kisuu ja sanon hei beibe tsiigaa tätä tykkii, joka rakkaudesta, nollasta sataan mun housuissa sulle sykkii, haluaisin tota sun suuhun, ja sun sisääs alkaa lykkii. Mua ei kiinnosta mikään muu kuin kamppailu ja taistelu kehässä, ja vehtaaminen naisten kaa sängys mun rakkauden kivikova suoni, gimman kosteessa pesässä. Jos yritätki edes matkia mua, tai olla kuten mä et voi olla mua ei kiinnosta, mua kiinnostaa vain Naiset jos koitat olla mun varjos mun feikki kopio mä sanon hei luuseri please. hei sä haiset.!,
Mut on luotu tekemään mitä miehen pitää tehdä, Mä olen Rakkauden & taisteluiden kone, mulla on oma missio , missä kuuman kauniin gimman tissi o , mua ei kissat, kuin kissat sänkyyn koskaan ennen kuin haluan saada, mua sinne sänkyyn kaada, Ennen kun mä Gimmalta haluan pesää saada.
Mä Potkin, ja Nyrkkeilen kuin Terävä, Palava Tuli , oon kova kuin kivi oon Täyttä dynamiittia Rautaa, ja Terästä kaikki mua matkia yrittävät feikki kopiot tulevat vasta mun perässä, tai suoraan ovat, ja tulevat Perästä !, mulla on mun oma taktiikka, ja strategia, oon eläny ja asunu kaduilla mua ei pelota yhtään mikään ei kaljamahaiset läskit, eivät pulsut, eivät deekut, eikä toiset kehätaistelijat, mulla oma maine, nimeä kaduilla, oon täys aito real deal tapaus joten Nouse mua vastaan Kehään , Siis jospa kaikesta tästä aitoa Tehään, Mä kaikilta mun feimin, mun tunnettavaisuuden Salaan kunnes kuin terästäkin rautaa kovempi Teho tappokone täys mittanen Rautaakin kovempana kehätaistelijana comebackin tekemänä Taistelukehiin palaan., ja itseni sitä enenen muilta kaikilta pidän piilos, ja itteni salaan kunnes. Sitten sua mun rautaisil Nyrkeil ja rautaisel puristuksella todella rautaisesti halaan, kun mun Number 1 place sijalleni ykkös pokaali paikalle mä palaan. Män sanon teille hei Beibe please sun juttujas kelaa, ota iisisti, ota rennommin niin elät kauemmin , hei kaveri relaa, ennenku joku toinen sut pelistä ulos pelaa, mun sisälläni terästäkin kovempi taistelija sykkii iskee kehässä kovemmin kuin mikään rauta teräs tykkii kun alan riimejäni koko jengille lykkii isken kuin tykkii, Kehässä nollasta sataan kaikkeni 100 % annan , ja oman vastuuni kehätaisteluissa siitä kannan. - the end.
Mitäs pidät.!..hah..hehehe.=). Mitäs pidät Riimeistä.=). Mun Oma tekemäni.heh.=)
Mä oisin takuulla Kiitollinen kuitenkin siis sori, ei millään niinku mitenkää epäkunnioituksella, sua kohtaan, ja teitä kohtaan mut oisin tosi kiitollinen jos et nois jutuissas siltikään laittais tavallaan sanoja mun suuhuni, sanoja mun tekstiini. Jota en ole kertonut, ja jota en ole sinne laittanut, enkä kirjoittanut, olen lukenut juttujani, tiedän tasan juttuni, tiedän mitä olen kirjoittanut, ja mitä en, tiedän mitä olen sanonut ja puhunut, ja mitä en. Joten älä koita mua lähteä jutuissa huijaamaan, kusettamaan, tohon tyyliin ja laittaan sanoja mun suuhuno joita joko en ole sanonut, tai kirjoittanut kuten sä olet itse kirjoittanut, ja maininnut sen valkku jutun, ja kuvaillut sen kohta jo kahteen eri kertaan, Koska itsehän sinä kuvailit sen valkun ja olet maininnut sen kahdessa eri viestissäsi jo kahdesti. Sun ihan itse omissa viesteissäsi keskustellessasi mun kanssani näillä keskustelu palstoilla. T: Seppo, sori mut en mene noin halpaan, sori mut en lankea tollaiseen ps. älä laita sanoja mun suuhuni, ja mun tekstiini, kirjoituksiini. kaikella kunnioituksella sua, teitä kohtaan. Kiitos.
Olisiko sinunkin kenties aihetta palata ihan kansakoulutason perusasioihin? Nuo sinun tekstisi ovat kaikkea muuta paitsi selkeitä. Kirjoituksesi ovat lähes kaiken aikaa olleet yhtä pötköä ja vailla kappalejakoa. Pilkkujen ja pisteiden käyttökin on ihan kuralla.
Oikein kirjoitettu ja jaoteltu teksti on selkeämpää lukea ja hyvällä onnella itse aiheesta voi lukija saada jotain selvääkin.
Kansalaisopistot järjestävät oikeinkirjoituskursseja edulliseen hintaan ja sinne kannattaakin hakea. Näin sinäkin saat elämällesi tarkoituksen, kun osaat kirjoittaa selkeästi ja oikein.
Vastaus viestiin Sepiltä Herra Lehtori Vittuselle, Vihtori Lettuselle, Suosittelen kurssia niin mäkin sulle anaalitappi perspano kurssia suosittelenkin tollaiselle homolle, Mee imee miesten kalua niinkuin sä osotat olevas yks kullin lutkuttaja, koko äijä cock sucking cock sucker...taidat olla siellä juttelu kumppanin puutteessa, taidat muutenkin takuu varmasti olla tosi puutteessa noh mä sanon sulle voi luoja kun tietäisit hyvä mies, ei mikään ihmekkään.!
Vihtori Lettunen 30.11.2006 klo 15.50
Olisiko sinunkin kenties aihetta palata ihan kansakoulutason perusasioihin? Nuo sinun tekstisi ovat kaikkea muuta paitsi selkeitä. Kirjoituksesi ovat lähes kaiken aikaa olleet yhtä pötköä ja vailla kappalejakoa. Pilkkujen ja pisteiden käyttökin on ihan kuralla.
Oikein kirjoitettu ja jaoteltu teksti on selkeämpää lukea ja hyvällä onnella itse aiheesta voi lukija saada jotain selvääkin.
Kansalaisopistot järjestävät oikeinkirjoituskursseja edulliseen hintaan ja sinne kannattaakin hakea. Näin sinäkin saat elämällesi tarkoituksen, kun osaat kirjoittaa selkeästi ja oikein.
Kuule Vihtori meneppä sä haistelemaan mutsias senkin ruma ankanpoikanen, mikä sä olet muita toisia ihmisiä arvostelemaan kysyisin ihan.?,
Sä täällä luennoit toisten ihmisten kirjoitus tyyleistä, toisten ihmisten käsi-alasta onks sulla juttu-kumppaneista puutetta vai.?, Tuntuupa siltä et oli kirjoitukset oikein tai ei niin sä olet siitä aiheesta täällä valittamassa millä oikeudella sä puutut toisten ihmisten elämään ketä, ja kuka sä oikein luulet olevasi Vihtori Lettunen toisinpäin Lehtori Vittunen.hahahahahahaha..
...Älä nyt pahastu Lehtori Vittunen vai oliks se nyt Vihtori Lettunen ...Mut Salli mun nauraa sulle, sä oot yks chimpa, Sä oot täys pelle sä itse asiassa oot yks täys joke, sä oot feikki, yks apina jos ei millään pahalla. Mutta ime mun letkua asioiden suhteen avaa suu ja ime kullia niin ehkä suuskin menis ajanmyötä tukkoon taidat olla oikeesti. Just niitä miehiä sellaista juttua mä teistä Lehtoreista ainakin olen kuullu ja muutenkin ehkäpä-
vastaus By Sepi. Suosittelen kurssia
Vihtori Lettunen 30.11.2006 klo 15.50
Olisiko sinunkin kenties aihetta palata ihan kansakoulutason perusasioihin? Nuo sinun tekstisi ovat kaikkea muuta paitsi selkeitä. Kirjoituksesi ovat lähes kaiken aikaa olleet yhtä pötköä ja vailla kappalejakoa. Pilkkujen ja pisteiden käyttökin on ihan kuralla.
Oikein kirjoitettu ja jaoteltu teksti on selkeämpää lukea ja hyvällä onnella itse aiheesta voi lukija saada jotain selvääkin.
Kansalaisopistot järjestävät oikeinkirjoituskursseja edulliseen hintaan ja sinne kannattaakin hakea. Näin sinäkin saat elämällesi tarkoituksen, kun osaat kirjoittaa selkeästi ja oikein.
Ihanko totta hei , et oo tosissas aivanko totta,,, Kiviäkin kiinnostaa.! Mut noh anyways however ... Noh kerroppa mulle mikä sun elämäsi tarkoitus on vai kerronko mä sen sun puolestasi oliskohan se kenties tämä imeä nuorten kundien mulkkuja.?, ottaa salaa suihin pojilta.?, oot varmasti koko Koulukunnan ja Kansakunnan yks suurimpia kullin lutkuttajia...taidat haaveilla joka ilta nuorten poikien kyrvistä.?, mieti sitä sitten oooh it suits you sir.! eiks jee.? ahh ooh it suits you sir - sopii teille Sir.!, taidat haaveilla olevasi Nainen joka ottaa takaapäin ja ähkii ja puhkii kuin villi sika ja kiimainen emakko lehmä aammuu amuuu ammu sisään ne vaan.! eiks jees.!.?. Sä oot ku Sika joka röhkii Oink Ooink Röh Röh mut sun omissa puheissasi ei ole mitään kunnollista hyvää pointtia ollenkaan kun puuttua toisten käsi-alaan ja valittaa toisille siitä eiks näin vähän oo sellaisen kuvan mä susta ainakin sain...niinkuin kaikki varmasti muutkin.! t: Sepi Saurio, ps. Ime kullia niin tuut kunnolliseksi Lehtoriksi.! ehkäpä edes sitten joskus ja -
vastaukset By Sepi. Suosittelen kurssia
Vihtori Lettunen 30.11.2006 klo 15.50
Olisiko sinunkin kenties aihetta palata ihan kansakoulutason perusasioihin? Nuo sinun tekstisi ovat kaikkea muuta paitsi selkeitä.
vastaus By Sepi , Noh Oliskohan sun oot kuten sanoin, Oot kuin Sika joka röhkii ja sanoo Oink , Oink, Röh Röh. Mut siihen se vain jää, koska sun jutuissas ei ole mitään pointtia, eikä järkeenkäypää selitystä sä vaan röhkit, ja haiset pahalle kuten siat yleensä.!, oot tainnu kierii sikojen kanssa vähän liikaa.!
Kirjoituksesi ovat lähes kaiken aikaa olleet yhtä pötköä ja vailla kappalejakoa. Pilkkujen ja pisteiden käyttökin on ihan kuralla.
By Sepi - Noh sulla varmasti on pilkut hyvin tunnettuja, ku oot yks perus pilkun nussija koko äijä.!, Sulla varmasti on tota Pötköä takuulla, enemmän tai vähemmän on ollutkin joko, more or less.!, eiks jee.=).?,. Puheistas päätellen taidat tuntea noi sun pötköt oikein hyvin tarkkailet omia pötköjäs kun ne tulee sulta, ja valuu sulta yhtenä pötkönä pönttöön aina vessassakin, taidat olla yksi pötköjen hallitsija, oikea aito Pötköjen mestari, niinkuin Pötkö maailmassa & Pötköjen maailmassa Pötköjen Herra. Vähän niinku tyyliin Kärpästen Herra. Paska kärpästen Herra Sulla sun tapauksessa kuten varmasti kaikki osaavat veikata on tota pötköä tullut imettyä vuosikauan on meinaa, sen verran kustakin osaamises suhteen noussu jo vuosinmittaan päähän, otat varmaan joka iltaa edestä, ja takaa tota pötköä hanuriis. Sinne sun leveeseen rasvattomaan liika suureen, liika leveeseen hanuuris se varmasti uppoaa kuin veitsi voihin, Se luultavasti menee sulle ilman lubricanteja, ilman kosteutus ja liuku voiteita, ja ilman rasvoja, taidat taas olla yksi tapaus niitä peräkammarin perätuuppari pojuja, jotka haisee pahalle ottaa suihin, imee kulleja, ja ottaa vain huvikseen joka aamu, joka ita ja yö takaapäin persuksiin suoraan syvälle sisään suoleen sun hanuriis.! eiks jees.!.? By Sepi.
Vastaus By Sepi. Noh mitä noihin pisteisiin tulee, mä voisin maalata sulle persvakoon Bulls Eye - Napakymppi tähtäys maalitaulun, Ampua 38: asil sulle uuden pers-reiän miten se kävis sulle pisteistä, siinä olis kymmenen pistettä ja Papukaija merkki kaupanpäälle, vanha kunnon Täys Napakymppi, oikea häränsilmä , Bulls Eye.!..hahahahaha
Oikein kirjoitettu ja jaoteltu teksti on selkeämpää lukea ja hyvällä onnella itse aiheesta voi lukija saada jotain selvääkin.
By Sepi. - Lue Rivien välistä hyvä Lehtori Vittunen, Vihtori Lettunen sun pitäis itse tässä oppia lukemaan rivien välistä, osta anaalitappi ja oo hiljaa rauhoitu, Relax, man RElax don t do it , maybe wanna go through it.! , ota iisisti chill out ,,,,, chillaa relaa hei, rentoudu ja lopeta imemästä niitä kulleja, ja keskittyisit sinäkin elämään siinä tavallisessa normaalissa muiden toisten ihmisten maailmassa.
Kansalaisopistot järjestävät oikeinkirjoituskursseja edulliseen hintaan ja sinne kannattaakin hakea. Näin sinäkin saat elämällesi tarkoituksen, kun osaat kirjoittaa selkeästi ja oikein.
AAAAAAAAhahahahahahahahaha... Salli mun nauraa sulle äijä. !hahahahahahaha.=), oot yks joukki vitsi pelle koko Suomen maas.
Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
Uutta: Rekisteröitynyt käyttäjä voi itse poistaa oman rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittamansa viestin.
Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.
Varaa oma nimimerkki
By Sepi - No vaude hei sä taidat olla yksi tosi todellinen älykkö, sä taidat olla oikea ruudinkeksijä Markus ihmekkös säootkin sen verta vajaa tyyppi aivoistas.!, kun sun täytyy aina olla kaikista jopa, kuten musta olla kirjoittelemas aina jotain paskasta sontaa nettiin, oot vihdoin viimein tainnut tajuta lääkityksiltäs, kuinka viirahtanut, ja tärähtänyt kaveri oot ehkä huumeet tais sekoittaa sillon siel. Pääskyvuores aika paskaks sun aivot vai mitä.=).?. Oot tainnut kirjoitella, ja keksiä tuon kaiken ihan aivan yksin...taidat kirjoitella, ehkä sulla on päässä patti. Sä taidat olla varmasti tosi pimeä päästäsi, kun toissta ihmisistä kirjoittelet tollasta paskaa,. ei millään pahallaa Alexander. Vai olisikos se. Se kaikkien tuntema jänishousu Markus pääskyvuoresta, ja Pääskyvuoren ala-asteelta. Moih Markus muistatkos vielä kun vedin sua sllon turpaan , ja aloit parkua, ja sit sä kävit ruinaan et isot pojat veti sua turpaan..hahahaha salli mun nauraa tollasel ääliöl kasva jo vähitellen säkin Markus aikuiseks ku sä saat aina kaikilta turpaas kuitenkin.! jopa multa By Sepi.!
Moro ite mitä ite oliks se Makke, vai markus, vai alexander vai mikä ootkaan kasva aikuiseks ... oot sä kyl yks tosi surkea tapaus ei millään pahal..mut hahahahaha..heheheh ... salli mun nauraa sulle, ja sun lapsellisille jutuilles..hahahaha ei hitsi mikä pelle.!, oot tainnut oppia aivokapasiteetiltas jotain uutta etkös ookkin osaatkos kertotaulun tai ab ja c: een jo ihan oikein vai kertaatkos peruskoulun juttuja vielä. Vai ootkos kade muille sekä mulle.?, kun jätkän on pakko kirjoitella nettiin tollasta paskaa toisista muista hei rauha jätkä hanki uus elämä, uus laiffi, kasva aikuiseks , ja kasva mieheks.! tai tulee uudestaan turpaan kuten aina ennenkin.!, hei rauha.! ota iisisti... kyllä se niillä rauhottavilla. Hei totta tosiaan Markus ... kyllä se niillä rauhottavilla.
Kyl se siitä. Ehkä oikeilla lääkkeillä. Nii-in Markus ehkäpä se siitä. Ehkä oikeilla lääkkeillä. mitä lääkkeitä oot viimeeks taas kokeillut diapamia.?, Rohypnolia.?, ecstacya, ?, Morfiinia.?, Amfetamiinia.?, vaiko kenties jo kokaiinia noh ei sen väliä sä olet yks sellanen huume hörhö.! sä oot koko jätkä skeidaa, sä oot täys Pelle kukaan ei pelkää tollasta mänttiä luulet olevas joku champ.! sä oot chimp niinkuin simpanssai mee kotiis kasvaa aikuiseks, ja mieheks.!!!.
Ja tiedätkös Mitä Markus sä oot aika vajaa nupistas oon aina tainnu miettiä et ooks sä muuten vaan tollanen, vai tehtiinkö sulle lapsena jotain. Sä olet tainnut olla sun muistatkos kuten sanoit sun NS" Poliisi isä-ukkos hyväksi käytön kohde.? vai mitä.?, sua taidettiin pienempänä käyttää aika lailla hyväksi.. vai mitä.?, muistan ku oot saanu kymmeniä kertoja turpaas.!.
Muistatko ne ajat vielä.?. Ei niinku millään pahalla mut sä olet todellinen luuseri...koko jätkä, Typerys, Luuseri, Narkkis, ! yks koko koulun friikki sekopää huume hörhö, vihdoin vimein huumeet tais ja noi niin sanotut sun mainitsemat ns" Huumeet sekoittaa sun päänuppis täysin. Ooot varmasti itsestäsi todella ylpeä...etkös ookkin kun sä osaat kirjoitella toisista nettiin vähän mitä sattuu. Ei mut meinaan siis kaikki tietää et et sä muuten noita sivuja ja niiden osoitteita tohon ny pistäis ellet sä niitä tarkoituksella olis menny alunperin kirjoittelemaan. hahahahahahahahahaha... Salli mun nauraa sulle oikein Leveästi...=).=).=).
Muistatko kun sait pitkin ja poikin turpaas !, mä muistan sun jutut yhä niin selkeän hyvin että ei tässä tapauksessa voi henkilöstä erehtyä...! oot tainnu jäädä jotenkin meidän kaikkien muistiiin niin hyvin.!. So what sit mitä siitä sitten et sä osaat kirjoitella tollaista tekstiä musta nettiin mitä mun nyt pitäis olla onnellinen.! iloita ja hymyillä, kumartaa ja niiata tollasta alhasta runkkaria. Joten mitäpäs jos kertoisit oikean nimes niin tietäisin ketä tulen vetämään alta yksikön turpaan.!.?, Kerro nimes chicken.!, pelkuri.!, nössö.!, mutsis hameen helmois.!, kana.!, kakkahousu, vellihousu, yellow,! , no good.! , pussy,!, pussycat,.!. Siis kerros toi sun koko aito oikea nimes ja tuu käymään mun luona ja selvitetään tä ku miehet, ei kehäs, kaduilla on mun kehäni entäs sun, taitaa olla sun mutsis luona.!, senkin Pelle.!, eikä siinä vielä kaikki, mut tällä välil Pelle. Salli mun tosiaankin nauraa sun netti-jutuilles. Sä oot ollut koko Pääskyvuoren idoli.!..hahahaha. Siitä ei voi enää pistää paremmaks....kukaan.!..hahahahahaha.-
- Jatkuu vielä ja anteeks vaan ei oo toi Atti mikään mun nimeni, en tiedä mistä oot tollaisen nimen kekannu.!, enpä tiedä mistä olet sen keksinyt. Tai taikonu esiin.!. Oot naurettavampaakin NAurettava Pelle olit sitten kuka tahansa, Mä nauran tollasen pellen netti jutut ihan täysin, Hirtä ittes Pelle.!, vedä jojo kaulaan , ja vedä ittes jojoon.! jookosta.!.
Kasva pari senttiä mieheks niin puhutaan sit uudelleen ihan ku tollasta pelleä joku pelkäis..HAh.. Salli mun nauraa sulle, ja sun jutuilles!..hahahahahahahaha. Hyvä yritys tosin..pakko myöntää. Jopa sun älykkyys-osa määrällä, ja sun aivokapasiteetillas.!, vaikkapa taisi se olla sulle todella hankalaa, ja todella vaikeaa.!. Mietit varmaanki joka ilta mua kun oon sun idolis.!, haaveilet varmaankin millasta ois saada multa takapuoleen, sun persreikääs, mut hei sori kundi. Mutta miehet eivät mua yhä edelleenkään kiinnosta, eivätkä kiihota katos kun mä harrastan vain naisia.!. Tiedän että oot yks ruskeanreiän ritari, sitä sä olet aina ollut.!, takaperäkammarin poju..hahaha.
Mut hei Markus, Sä olet silkkaa sitä mitä olet aina ollut oot aina ex- entinen kaikkea, surkimus, luuseri, kade, kateellinen, sä olit aina luuseri, sä olet sitä yhä vieläkin. Ja kaikki sen ny tietää.!. Mutta on se hyvä että on olemassa sunkin lainen ääliömäinen idioottimainen, kesken kasvuinen . hyvin lapsellinen... Infantaalinen.!, Yks Stupido, Idiote.!, Idiootti Elefantti.!.
Taidat olla mun yks suurimpia idoleita, siksi sähän käytät kotona aina aikaas kaikkien musta olevien juttujen etsimiseen netistä,!..uuh beibe hei sä taisitkin olla kerrankin tosi älykäs kun onnistuit musta löytämään netistä jotain sivuja kuten :http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?p=1060231
Way the go Markus, Hei kerros mulle yks juttu... Onks joku näitten vuosien aikana ostanut sulle uudet aivot.!, uudet solut kenties sinne.!, niin totta tosiaaan sun tapaukses Markus vai kuka sitten oletkin niimpä Kyl se siitä. Ehkä oikeilla lääkkeillä. Mut kasvata ekaks muna ja kives karvat,kainalo karvat, ja lopuks miehiset rintakarvat ja tuu sitten puhumaan uudestaan.!
Eiks sun yksityis elämäs oo mitään muuta tekemistä normaalisti, kun tiedon haku musta internetistä...voi voi voi pikkuista raukkaa.. Joku tainnu taas sua vähän töniä, tuuppia..ja ehkäpä samalla taas jälleen antaa sulle turpaan ku oot taas back tääl itkemäs asiaa.! Kasva jo mieheks helvetti.! & GEt A Life man - hanki hyvä mies elämä, New Brains - uudet aivot,ja uudet solut sinne.!. Taidat vieläkin olla poikien perään, ja yhä yhtä kateellinen toisille ihmisille kuten aina.!, sun isäukkos tais vedellä aina sua takaapäin joka yö, öisin.! vai mitä.?, mä olen aina miettinyt et hei Markus miten ihmeessä sä olet vielä järjissäs, kun et ollut silloinkaan.!,. Oot tainnut kokea kaikenlaista pahaa sun elämäs äitisi hyväksi käyttöä.!, sexuaalista hyväksi käyttöä.!, isäsi hyväksi käyttöä.!, ilkeyttä, paljon koulukiusaa, ja paljon pahuutta. Mä kuulinkin juttua et sut kuulemma raiskattiin mä en vaan muista ketä, ja kuka se oli kuka sen teki sulle enää siis sori"ns" homoraiskasi tais olla sun isäsi.! hyväksi käyttöä elämässäs. Sun isä-ukkos taisi-raiskata sut aika usein. Siis sori" homoraiskata.!, Poliisin poika..hahahahaha.
Hey camoon give me a break - anna olla jo ja kasva aikuiseksi... ja Salli mun nauraa tollasel pellel.!, ei tässä tapauksessa susta ja sun nimimerkistäs, ja sun jutuistas voi sit millään erehtyä....Lu-huuser....Luuseri Markus oot ikuinen häviäjä. Mitä olet aina ollutkin. ja yhä olet.!, ps. Hirtä ittes.!, vedä ittes jojoon.!..hahahaha .. Säälittävää kuinka kateellinen toisille kaikille muille olet."! Kaikki tietää kuka olet. Pääskyvuoren Markus tietenkin.!.!, koko koulun pelle, ja idoli.!, By Seppo Saurio.!.. Ps. susta on tainnut tulla oikea AO älykkö kun osasit etsiä tollaisia paskanpuhumis nettisivu osoitteita musta netistä.. Joissa musta puhutaan pelkkää paskaa.. Way the Go Makke / Markus.! . Kyl se siitä hanki todellakin vain nyt se lääkitys, ja mee hoitoon-.!
- By Sepi Saurio Vastaus viestiin Atti vai Sepi / Markukselle - Markus " The Greattille." vastaus viestiin By Sepi Saurio . Hei pieni lisäys sun noihin Atti juttuihin Hei jätkä tä on suorat terveiset multa sulle, jos sä jätkä luulet edes unissas olevas kovempi kaveri kun mä, niin tehdään näin, juuri näin kaveri hyvä. et Todista kerrankin noi sun miehiset kesken kasvuisen lapsen puheet.Se katos on meinaa aika yleinen tieto fakta mistä mut voi bongata, mistä mut löytää, ja tavoittaa nii tuu yksin kehään mua vastaan, ja sit katotaan onko puhees enään niin suuret. Meinaa en mä ainakaan sua, enkä ketään muutakaan pelkää. Tuu, Tule yksin, etsi mut, etsi mua, ja etsi mut käsiis, ota osoite selville, aika ja paikka missä, millon oon treenaamas , ja tuleppa yksin haastamaan vai vaatiiko se sen että sulla pitää olla mukana joku sun Pääskyvuoren - Maan-alainen Pääskyvuoren gheton amerija mukana.?.
Joten jos sä ketä pistit mulle tota Atti vai Sepi viestiä, varmasti saat jostain selville mistä mut löytää, mistä sä mut löydät, mistä milloinkin niin tule kerrankin saatana yksin.!, ja katotaan yks ykkösessä reilusti mies miestä vastaan yks yhtä vastaan onko luulos, ja puhees enää yhtä suuret kun ne oli. Sen jälkeen ku oon vetäny sua turpaan, halki, poikki ja pinoon, nenä rustos poskel, hampaas kurkkuun, ja poskiluus vituiks.!. Luulet sä sälli,et jotakuta Turkulaista hievautat, tai pelotat..hahahahaha.
Hei sälli salli mun taas jälleen kertaalleen nauraa sun jutuilles. Grow Up.!, kasva aikuiseks,! Luulet sä Punk ass.! Bitch - et mä sua tai jotakuta muutakaan pelkään hei GEt Real..!... Aikuistu jätkä hyvä jo.! hei pahvi herää jo,. vittu sä oot kahvilla koko tyyppi.!, vai mites on kaveri... Joten so what let s see hei et. Oisko susta siihen vai pitääks sun tuoda mukanas taas ne NS" Isot Pojat" kun et ite musta selviä yksinäs. Mutta kato sunlaisilla chickeneillä, taviksil sellasil junteil pelkureil onkin aina tapana monen kaverin porukal yhen tyypin kimppuun kun ei sit yksin uskalleta kato. Sepäs se taitaakin olla kavereiden kans se onnistuu mut ilman niitä tulee turpaan kuten aina. Noh seuraavan kerran ku nähdään. Sä joudut vastaan puheistas mulle. Yksinäs.ja sillon mä en enää puhu, sillon puhuu aivan muu kuin sanat, ja suu. Joten shut the hell fuck up.! ja ala aikuistua. Jätä tosimiesten hommat tosi miehille,. Eiks sun isäs ikinä sulle opettanu yhtä maailman tärkeintä asiaa joka on että älä koskaan ikinä lähetä äläkä pistä poikaa tekemään miehen hommaa/työtä.?.!.?. Vai luuleks sä et mä alan taas pyyteleen sulta anteeksi oikeesti hei FUCK YOU jätkä.!, ime mutsiis, vitun harppuuna.!,oot just samanlainen jealous kade kateellinen ruho harppuuna kuten mutsis oli. Oot täysin samanlainen pelokas läski saatanan delfiini.!, Vitun ryho ruho valkohai, saatanan pöhöttynyt läski valas.!. Mitä hittoa säkin oikein kaljupää läski tajuat.! tajuat sä ketä sä sit olitkaan mee sä saatanan white fang valkohammas babyface vittuun.!. Hei camoon kundi... hyvä hei oikeesti ala mieheks jo vähitellen edes kasvaa.!, ja muista edes joskus kasvaa aikuiseks.! tai jollet aikuiseks, niin mieheks vähintään. Sillä mä suoranaisesti haastan sut,.! tule, ilmesty ja näytä millainen mies vittu saatana olet oikein.! Kun puhetta riittää oikein olan takaa. oikein rutosti.!, todista että seisot noitten sanojes takana ettei taas kertaalleen oo pelkkää puhetta. koko jätkä kuten aina.!. älä piilottele turhaan jonku typerän nimimerkin takana, anna vaikka koko nimes, ja osoittees chicken.!, tuleppa tapaamaan mua kasvotusten ja todista koko Turulle, millainen tosimies sä todella olet.!
Oletko sepi jo käynyt lääkärissä? Mielenterveyden ongelmiin on monenlaisia hyviä lääkkeitä olemassa niitä kannattaa käyttää.
Toivottavasti emme joudu lukemaan sinusta sanomalehdistä tyyliin "Seppo the Real Deal tappoi viattoman ohikulkija kierrepotkulla." Apua on tarjolla sitä kannattaa käyttää.
vastaus viestiin Mites sepi ne lääkkeet?- By Seppo Saurio
Seppo the... 16.12.2006 klo 20.16
Oletko sepi jo käynyt lääkärissä? Mielenterveyden ongelmiin on monenlaisia hyviä lääkkeitä olemassa niitä kannattaa käyttää.
Toivottavasti emme joudu lukemaan sinusta sanomalehdistä tyyliin "Seppo the Real Deal tappoi viattoman ohikulkija kierrepotkulla." Apua on tarjolla sitä kannattaa käyttää.
Mites sepi ne lääkkeet?
Seppo the... 16.12.2006 klo 20.16
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - että Sori mutten mä lähde kommentoimaan tollasia noin hiton lapsellisia ensinnäkin, noin sairaanloisen kateellisen mustis ihmisen puheita. Ei sun kaltaisen, sun ala-arvoisen sori siis" Noin matala otsaisen, ja noin ala-arvoisen Yli-liika kateellisen ihmisen puheita, ei kannata kenenkään lähteä kommentoimaan. Mä sanon sulle vaan Kasva jo aikuiseksi.!, Kasva Mieheks.!, Grow Up.!. En sitten millään viitti, enkä jaksa noin typeriä, lapsellisia matala otsaisia vai pitäisikös sanoa kateellisten pikku poikien kateellisia järjettömiä puheita, missä ei päätä eikä häntää, ei järjen hiventäkään. Hei sori vaan nyt mutta en lähde vastailemaan noin ala-arvoisiin toisia ihmisiä, sillä mun mielestäni sulta pitäis tässä tapauksessa kysyä että oletkos jo käynyt lääkärissä?, Jos et niin korkea aika ois.!
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - Oletko sepi jo käynyt lääkärissä? mun vastaus on oletkos ite käynyt tekisi hyvää käydä sellaisen ihmisen joka kyselee sitä toisilta muilta, sori nyt vain mutta minun omasta mielestäni. Olet todella Mielisairas ei millään niinkuin pahalla" ns. Mutta Paha alaston totuus sun puheista on ensinnäkin et puolet sun puheista tämä osa tämä" Toivottavasti emme joudu lukemaan sinusta sanomalehdistä tyyliin "Seppo the Real Deal tappoi viattoman ohikulkija kierrepotkulla." Apua on tarjolla sitä kannattaa käyttää. Mä en voisi olla sun kanssa asiasta yhtään enempää yhtä ja samaa mieltä että se ihminen joka toisesta tollaista köykäistä, paksua bullshit hevonpaskaa suustaan jauhaa ..kun ei ole muutakaan ton parempaa tekemistä niin ehdottomasti pitäisi hakeutua todellakin hoitoon, ja lääkitykseen.! ps. Ja Nopeasti. Sulla taitaa olla juttujesi perusteella aikalaista hoidon tarpeessa olevaa vajaavaisuutta siellä latvassa, ylä-päänupissa meinaa ns" Aivoissas niinku, aika lailla, aika pahasti.
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - Taitaa sulla olla siis jotain todella häiriintyneesti vialla, pahasti olisiko sulla halua, aikaa kertoa vähän sun ankeista, tummista, synkistä sua, sun mieltäsi, sun henkistä puoltasi, sun aivojasi, sun vajaavaisuuttasi vaivaavista menneisyyden peikoista.????. Luulisin kylläkin että sulla kaveri hei on tällä kertaa aika viirahtaneesti kyllä jotain todella pahoja luurankoja.!,tunnut jotenkin oman arvosi menettäneeltä, oman ylpeytesi menettäneeltä, itse -keskeiseltä, lapselliselta, katkeroituneelta, katkeralta, suuttuneelta, vihaiselta, Aggressiiviselta yksilöltä, sairaalta sellaiselta, ja hyvin oudolta, Väkivaltaiselta ja hyökkäävältä sellaiselta joten en ole oikea henkilö keskustelemaan kanssasi menneisyydestäsi, neuvon sua, hakeudu hoitoon.!
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - ..Pakko sanoa että Huh...HUh" menee jutut sulla vähän oudoiks vai pitäisikös sanoa häiriintyneen omituisiksi, tunnut hyvin kitkerältä, ja kateelliselta, katkeroituneelta ihmiseltä.?, onko sua kenties käytetty hyväksi joskus nuorempana.?, voisitkos Kertoa Tohtori Tri " Sepille the Family Love People s Tohtorille mistä kenkä tiukistaa.?, mistäs taas kenkä oikein puristaa,.? Onko jäänyt vihdoin jo ne lääkkeet sulta todella ottamatta.?
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - Tulee tässä kohtaa ihan mieleen sellane pieni kysymys" tyyliin - Olenko kenties Joskus kussut sun aamu-muroihis kenties.=).?, vai kusiks mä sun aamumuroihis ihmettelen niinku vaan.?,. Kerros mulle" The Love Doctorille Sepille Tri Sauriolle että. Pitääks sun vainota muita ihmisiä sen takia että podet kauheeta kateellisuutta, olet puolittain lähes kokonaan puoliksi häiriintynyt kateellinen ihminen.
- By Seppo Saurioa tiätkö mulla on susta oma visio valmiina jo menee tähän tyyliin että - Mä ihan voin kuvitella sut ainoastaan tuolla viikonloppuna Torin laitamilla siel kulmil sun omilla kierrepotkuillasi kenkimässä, ja potkimassa muita viattomia ohi-kulkijoita. Taidat olla joku sekopää. Joka saa hyvät kicksit toisten ihmisten hakkaamisesta. Ja nyt koitat vierittää syytä mun niskoilleni teoistasi, ja huonosta omasta tunnostasi eikös.?, eiks jee.?, eiks se vähän näin mee.?. Kuule ei onnistu..ei ei ei No Noup ei onnistu sun teot sun omat teot kanna itse vastuu teoistasi, ja huonosta kolkuttavasta omasta tunnostasi.!
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - Oletko sepi jo käynyt lääkärissä? Mielenterveyden ongelmiin on monenlaisia hyviä lääkkeitä olemassa niitä kannattaa käyttää....
- By Seppo Saurio Well mutta no tämän perusteella. Mutta sä taidat olla tuon lääkityksen expertti noissa lääkitys asioissa. Hei Sori jätkä, Sori mutten mä harrasta tollasta sekoilua, ja skitsoilua niinkuin sä.!, Ei ole mun alaani, ei ole mun hommaani, eikä mun juttuni, toisin kuin sun.!
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - Ensinnäkin - Minun omasta mielestäni Olet hyvin pahasti, sekä hyvin syvästi, patoutunut tyyppi pää-täynnä pahanlaatuisia psykologisia patoutumia aggresiivisuudesta, lapsuudesta, menneisyydestäsi, takuulla on. Pakko vähän olla kertoisitkos niistä Sepille.?. Koska tunnut olevan hyvin pahasti häiriintynyt yksilö ja täys "Psyko, sosiopaatti, ja psykopaatti kaiken kaupan päälle vielä aika täys Seko, Skitso, Skitsofreeninen, jakomielitautinen ihminen sinun todella kannattaisi alkaa hakeutumaan sinne hoitoon.!
Mielenterveyden ongelmiin on monenlaisia hyviä lääkkeitä olemassa niitä kannattaa käyttää.
Mun Vastaus sulle on - By Seppo Saurio - Tähän kommentoiminen ois sun kaltaiselle yksilölle pelkkää ajan hukkaa, ja turhaa hakeudu ekaksi hoitoon että ajatuksesti tosta vielä järkenevät. Toivottavasti emme joudu lukemaan sinusta sanomalehdistä tyyliin " Pahasti häriintynyt kaveri keskellä perjantai iltaa /yötä tappoi viattoman ohikulkija kierrepotkulla." Apua on tarjolla sitä kannattaa käyttää. Olen sun kanssasi aivan asiasta samaa mieltä.! "TÄYSIN"., ps. Hakeudu jo hoitoon hyvä mies, vai haluaisitkos kertoa Tohtori Sepille, Omasta ankeasta, hyväksikäytetystä, sexuaalisesta,vääristyneestä maailmastasi, ja menneisyydestäsi, ja menneisyytesi peikoista Seppo " The LOVE Doctor Psykologille.?
Rekisteröi oma nimimerkki
Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
Uutta: Rekisteröitynyt käyttäjä voi itse poistaa oman rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittamansa viestin.
Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.
vastaus viestiin. - Mites sepi ne lääkkeet? vastaus viesti numero.2 By Seppo Saurio.
Seppo the... 16.12.2006 klo 20.16
Oletko sepi jo käynyt lääkärissä? Mielenterveyden ongelmiin on monenlaisia hyviä lääkkeitä olemassa niitä kannattaa käyttää.
Toivottavasti emme joudu lukemaan sinusta sanomalehdistä tyyliin "Seppo the Real Deal tappoi viattoman ohikulkija kierrepotkulla." Apua on tarjolla sitä kannattaa käyttää.
- By Seppo Saurio, Sori muttei mulla ole samanlaisia harrastuksia, eikä mieltymyksiä tohon katutappelu touhuun, ja viattomien ihmisten, sekä viattomien ohi-kulkijoiden, ja mummojen potkimiseen kadulla toisin kuin sulla kaveri sori nyt vain, Ei mun juttuni, Sorke. Olen pahoillani harrastukses ei kiinnosta mua.!, ja. Jos sä puhut musta Paskaa niin tuleppa todistamaan sinne Nyrkkeily salille missä treenaan puheesi, paska housu, Jänishousu, Pelkuri, Chicken,jännäri, yellow, mutsis hameen helma, mutsis isäs silmän pilke, mamis, mammanpoju,mammanpoika, raukkis, kana, pekka pelkuri, hanuri, hannari... chicken, raukkis.! - By Seppo Saurio
Hei mulla on kysymys sulle - Onko sulla sisua tulla sanomaan mullepäin naamaa Turussa ei ole kuin yksi nyrkkeily sali missä olen treenaamassa, Tule kiskaisemaan hihasta ja sanomaan kaikkien nähden toi mullepäin naamaa niin tiedät mitä tapahtuu sen jälkeen, Nilkki.!,. Miten on löytyykö susta miestä vähän vai oletkos pelkkää ämmää, akkaa ja naista koko jätkä.?, Miten on- onko sisua vai löytyykö sitä jänishousu helppoa täällä puhua tuleppa käymään Siellä mulle tuo sanomassapäin naamaa niin annan sulle nuijanukutus Rystys Nyrkki" Nukutus lääkityksen samantien.!, - By Seppo Saurio
Sun ei tarvi tehdään mitään muuta siellä sit kun Kysyt vain Seppoa, Seppo nimistä Nyrkkeilijää, ja tulet mun naamani eteen, alat uhoamaan, ja koitat onneas pakko sanoa" Onnea yritykselle.!,ja mä hoidan loput siitä sitten, siis jos susta siihen on pelkuri chicken tajua mäntti en pelkää ketään, joten ein ainakaan tollaista pelkurin planttua tajuaks sä ässä.???, mee mutsis hameen alle piiloon raukkis.!.! - By Seppo Saurio.
vastaus viestiin - Mites sepi ne lääkkeet? By Seppo Saurio.
Seppo the... 16.12.2006 klo 20.16
Oletko sepi jo käynyt lääkärissä? Mielenterveyden ongelmiin on monenlaisia hyviä lääkkeitä olemassa niitä kannattaa käyttää.
Toivottavasti emme joudu lukemaan sinusta sanomalehdistä tyyliin "Seppo the Real Deal tappoi viattoman ohikulkija kierrepotkulla." Apua on tarjolla sitä kannattaa käyttää.
- Ja sitäpaitsi todista yksikin sun muhun kohdistuva Tappamis - Tappo väite jos pystyt, sun pitää julkisesti kaikille suomen ihmisille todistaa löytäneesi musta jonkun jutun, että olen ollut istumassa aikaa jonkun ihmisen tappamisesta, Kerrot tääl vaan silkkaa pelkkää paskaa muutenkin, kerroppas kuka tollaisen vajaan puheita edes uskois.!, en mä ainakaan eikä ketään toinen muukaan, Mun asianajajakin sanoo aina sitä et ellet sä pysty todistamaan yhtäkään sun puheistas, etkä yhtään sun paskajauhanta, puheistasi niin sillä sun väitteilläs ellei niillä ole mitään aitoa, todellista oikeaa perää-edes.!, niin Sitten tollaisille puheille ei tarvi mun eikä kenenkään lopsauttaa korvaakaan edes.!. - By Seppo Saurio
Katos kun jollet pysty todistamaan että olen Tappanut jonkun toisen ihmisen niin sitten sun noilla tollaisilla puheillasi ei ole paskankaan mitään painavaa arvoa tollasilla kateellisilla puheillasi ei yhtään mitään väliä, ei mitään paiinavaa arvoa yhtään kenellekkään, ensinnäkin kukaan ei usko sua kuitenkin, ja toiseksi saat nähdä pian mitä alkaa tapahua, kun jo huomis aamuna ehkäpä otan netin kautta selville kuka, ketä olet, sulle tulee kivanlaiset, kivan sanottaisko muhkeat,isot, laajat rahalliset korvaukset, Toisen ihmisen maineen pilaamisesta, julkisesta vääristelystä, julkisesta panettelusta.!, Julkisesta toisen ihmisen maineen pilaamisesta, ja toisen ihmisen maineen tuhoamisesta. - By Seppo Saurio
Kyllä katsos Poliisi vielä voi saada sinun henkilöllisyyden selville.!, Kerros mitäs jos ottaisin selville hetkessä sen kuka, mikä, ja ketä olet, ja sun ovesi taakse ilmestyisivätkin yhtäkkiä Poliisit hakemaan sua. niin oisko sulle yllätys.!.?, kerros mulle.! saisit päästä makselemaan mulle korvaus rahoja, heti sen jälkeen kun olisin ekaksi nostanut jutun,ja syytteet sua vastaan.! ja haastanut sut raastupaan, oikeuteen käräjöimään tätä asiaa julkisesti.! haluatko aloittaa sellaisen prosessin kerros mulle vielä.?, että jatka vaan samaan malliin kaveri niin ehkä päästään pian tapaamaan face to face oikeudessa kasvotusten ihan meinaa.! Toivottavasti sulla kaveri hyvä on hyvä rahatili pussi. Joten meneekö sun likainen valehteleva suusi kiinni ihan itsestään. Vai Kerroppa minulle että ai pitääkö se sulkea, tukkia ja täysin sen lisäksi hiljentää, vaientaa.!!!.! - By Seppo Saurio
Mulla on yks viesti kaikille ihmisille enkä aio muuta enää sanoa kun, että katotaan mitä tapahtuu kun lähden tekemään sen minkä pitää ulkomaille pois Suomesta kokonaan en halua puhua tääl enää mistään. Mulla ei ole asiaa täällä enää kellekkään. Ei yhtään kenellekkään paskaiselle kirjoittelijoile jotka kirjoittavat tämän kaiken tyyppistä sontaa musta tääl netis.
Kaikki te jotka tääl rumasti kirjoittelette kaikista mahdollisista ihmisistä mukaan lukien mustakin esim..mmm Pian sanotaan näin alle vuoden päästä. Olette kun palaan Ulkomailta takas kotiin anteeksi pyynnön julkisesti mulle velkaa vielä sitten nähdään mikä totuus musta todella rehellisesti on joten kiitos ja moi.
Katsotaan mikä totuus on ja millaiseksi puheet muuttuu sitten heti tässä kun pääsen ulkomaille tästä paskasta maasta hevon vittuun saatana. Eipä ole kehumista tässä maassa pahemmin huomaa kyl kuinka rasistisia ihmisiä ovat omanmaalaiset kotimaan kansalaiset yleensäkin kyl hävettää suoraan sanoen.
Vai ette kai kuvitelleet et mä kauheen kauaks oisin suunitellu tänne maahan jäädä mulla on yks I got a Thing for you & it goes like this yo .! Totuus musta nähdään vuoden päästä siihen saakka well let s see then miten asiat tulevat muuttumaan.
Tiedätte kaikki keneltä tämä viesti on, ja tä on ainoa viesti mikä ihmisille multa menee kunnes until for that.
Puoli kansaa on niin sanotusti ns" On silloin kun palaan Suomeen takaisin. Mulle silloin julkisen anteeksi pyynnnön velkaa vielä sillon, ja sillon odotan ihmisten lunastavan omat lupauksensa ja nöyrtyvän ja pyytävän multa kaikkia näitä puheita, sekä kirjoitteluitaan vielä julkisesti anteeksi.
Ei millään pahal en jaksa kiroil ei kauheesti kiinnosta, toisaalta ei anna fiksua kuvaa mut täs tilantees ei voi muuta sanoa tollaisille nimimerkkien takana piileskelevil raukkis pelkureille ku et Eat Shit syökää omaa paskaanne ja tukehtukaa siihen ! siihen saakka until that Good Bye s T: S. S
Ja sitäpaitsi kuka sanoo et tä maa Suomi on ainoa hyvä maa harrastaa kyseistä lajia, ja kilpailla siinä tä on suoraan sanoen huonoin maa jonka tiedän, most racist, kaikkista rasistisin, paskin vitun paskin maa mitä mä tiedän...ei niinku millään pahal.
Mut jos niin rasistisia kuin mua kohtaan ovat muut toiset Suomalaiset ihmiset tähän mennees olleet, niin jos yhtään todella oman maan kansalaiset ovat todella nykypäivänä nykyään niin rasistisia monet useimmat kuin on tullut todettua yhtään niin kyl mua sit kyl hävettää ...ja big time "! Miettis millaisia ovat saisivat hävetä silmät päästään, kyl hävettää oman maalaisten Suomalaisten puolesta tai noh en mä ny tiiää siksi koska mun kohdal asiat on kyl niin et ei kyl tää maa kateeks käy yhtään
syyt ovat -
- Suomi on rasistisista rasistisin maa mitä maa mitä itse ainakin vihaan ja inhoan ylitse kaiken Sen syvän rasistisen rasismin takia mille laki ei suomessa tee ikinä yhtään mitään.
- Tä on rasisminsa takia rasistisessa mielessä kyl sit yks täys paska maa.
- Tääl on eniten Apartheid tyyppisiä sortajia, rotu sortajia joihin lukeutuu lukuisat rasistiset ääliöt jotka luulevat tietävänsä mitä kaikkea rasismi on mutteivät oikeasti sitäkään edes tiedä hankkisivat aivot ekaks !
Mä voin sanoa et mikään ei mua vuoden päästä pidättele eikä tosin alle vuodenkaan päästä tai puolen vuoden päästä mikään ei mua pidä, eikä pidättele kotimaas Suomes - Suomi on yks paha paska pettymys mulle. En ole sattumoisin ylpeä omani maalaisista moni ihminen saisi katsoa itsekkin vähän sinne peiliin. Ennenku leikkii major rasisti natsia.
- Mä vihaan asioita Suomes jotka ovat osuneet kohdalleni eli jos esim todistaa toista uskontoa kuin kristin uskoa, niin heti on number one suspect target täys kymppi napakymppi maalitaulu.
- Jos on toisen näköinen kuin muut toiset suomalaiset yleensä jos yhtään näyttääkään toisen maalaiselta kuin Suomalaiselta saa heti niskaan vitukseen turhaa paskaa. ! - Miinus Pointti
Noh onneks mikään dna testi ei ole tähän mennes vielä paljastanu, tai todistanu et olisin 100 % : rosenttisesti kokonaan täysin Suomalainen eli kotimainen meidän maalainen, siksi jokainen ihminen ku on mun kans tekemisis kysyy aina multa olenko mä Suomalainen vai en ?
Totuus on en itsekkään tiedä haluan paljastaa tälläisen asian isäni ei koskaan ole antanut dna testiä tai dna verikoe tulosta, ei verikoetta, ei mitään testiä tai testi tuloksia siitä että biologisesti olisi mun oma aito isäni.
Koska on kieltäytynyt siitä, eikä aio sitä tehdä, eikä sitä antaa, eikä suostu sitä teetättämään ei tekemään eikä otattamaan ja todistamaan biologisesti olevansa isäni aidosti niin siihen saakka mua ei voi sanoa Kokonaan täysin Suomalaiseksi ennenkuin testi tulokset niin sanovat, ja muutenkin häpeän niin Suomalaisuutta että olen vaihtanut ja muuttanut nimeni koko nimeni etu ja sukunimiä myös myöten ihan ulkomaalaiseksi nimeksi.
Syyt ovat
a) en halua tunnustaa samaa uskontoa
b) Suomessa on kait vielä voimassa uskonnon vapaus, sanan vapaus, mielipiteen vapaus, uskonnon todistamisen ja uskon vakaumuksen vapaus.
c) Toisaalta, voi olla etten ole kokonaan täysin 100 % : rosenttisesti Suomalainen ollenkaan täysin kokonaan sekin voi olla, sekin mahdollisuus voi olla, ja on olemassa yhä se prosentti mahdollisuus siis. Koska asian laidan faktaa ei ole biologisesti koskaan tullut vielä todettua eikä millään testi tuloksilla todistettua että olisin että repikääpä reikänne siitä ihan itse !
Mutta katotaan alle vuoden - vuoden päästä katsotaan silloin kuka on todella kuka mikään ei vuoden sisäl mua pidättele Suomes enää ! and that s fact ja näin on vitun näreet ! repikää siitä huumoria ! =).=)
t: S.S, tiedätte kuka.
Te muut sanotte mua natsiks, rasistiks noh pistäkää paremmaks
Mä sentään tos pari vuotta sitten Seurustelin yhden Somalialais tytön kans about vuoden - 1-2 vuotta, ja olin kihloissakin mustaihoisen, tumma ihoisen tytön kans,
Kenen takia sattumoisin sattumalta otin muslimi uskontoisen toisen kansalaisen sekä toisen maalaisen etu ja sukunimen ja tein koko nimen vaihdoksen
Vaihdoin Uskontoa, sekä nimeäkin yhdessä vaiheessa kyseisen Somalialais syntyisen tytön takia Rakkaudesta kenen nimi alkoi B: eellä uskon sekä Uskonnon vapauden takia. Olen sentään itse ollut kihloissa ja seurustellut tummaihoisen afrikkalais syntyisen Somalialais syntyperäisen tytön kanssa. Ammattikoulun aikoihin.
Sekä olin yhden Kurdi tytön kans jonkin aikaa yhes kenen etunimi alkoi S- Kirjaimella kenen kans seurustelin.
- Myönnän myös Seurustelleeni Yhden Portugalilais naisen kans alle vuoden
- Myönnän, Myönnän myös Seurustelleeni Yhden Portugalilais naisen kans alle vuoden
Myönnän myös Seurustelleeni Yhden Tanzanialaisen naisen kans alle vuoden sekä myös yhden virolaisen tytön kans.
Myönnän myös Seurustelleeni Yhden afroamerikkalaisen naisen kans alle vuoden
Myönnän myös Seurustelleeni Yhden Vietnamilaisen tytön kans alle vuoden
Myönnän myös Seurustelleeni Yhden Sudanilaisen Sudanilais naisen kans alle vuoden
Myönnän myös Seurustelleeni Yhden Vietnamilais naisen kans alle vuoden
Myönnän myös Seurustelleeni Yhden Portugalilais naisen kans alle vuoden
Myönnän myös Seurustelleeni Yhden tumman mustan tummaihoisen Kenialais tytön kans kenet tapasin samalla kuntosalilla - samalla punttisalil mis kävin , mistä löysin,iskin ja pokasin sen kyseisen naisen kans alle vuoden
Ja sen myös myönnän että mulla on ollut suhde yhden polakki muijan kans ketä oli, on Puolasta eli Puoliksi ainakin puolalainen eli Puolasta kotoisin olleen tytön kans ja voin sanoa jokainen näistä naisista on mun mielestä ollut parempi kuin yksikään Suomalais tyttö mun rehellinen mielipide tähän mennes eivät ainakaan yksikään ole olleet rasistisiia yksikään kuten taas monet muut Suomalais tytöt eli oman kotimaan kotimaalaiset tytöt yleensä jotkut ovat !!
ja suora rehellinen totuus on jokainen niistä näistä naisista on ollut joka tapauksessa parempi aina kuin yksikään omanmaalainen.
Silti useasti mua tääl haukutaan natsiks ja rasistiks noh jee hei noh niimpä varmaan juuh !
hullu sekopää :DD oot jätkä sekasi... sul flippaa pahasti :PP jos olisin ammattilaine nyrkkeilys en mä sua vastaa uskaltais otella... sama ku laittas ittensä kehää hannibalin kaa xP
Oon kuunnellu tota sun juttuus ja lukenu niin ei sul taida ihan valot palaa. Jos olet itsellesi noin vaarallinen ettet ymmärrä että kehään meno tai taisteleminen ei ole mitään kivaa leikkiä sull ei taida olla siit oikeen käsitys. Olet sen tyypin kaveri joka uhoo ja sit ku joku sanoo ett pöö... niin kakka valuu lahkeesta.
Oikeesti herää ny ennen kuin luikastut jossain ja lyöt pääsi meinaa jutut on niin korkeella.
Heips kuules Mike-72: akkonen taidat olla mielestäsi täällä hyvin huvittava kundi, nimimerkkis takana. Mutta tosi elämässä totuus on sunkaltaiset puskapaska jussit on niitä perus supi-Suomalaisia hinttari pelkureita jotka ei uskalla uhota kun tääl. Mutta totuus on että, sä itse saisit turpaas kadulla koska tahansa, joten ole toki niin ystävällinen & kerro Toki nimesi, koti osoitteesi, sekä puh.numerosi niin tullaan ilomielin testaan ootkos niin hurja jätkä ku suun soitollas väität olevasi joten hei hinttari mitäpä jos tukkisit suusi ajoissa. Tuki Turpas kii
Tiedätkös Mike-72 sä olet kuin yksi Turkulainen Potkunyrkkeilyn KB-Valmentaja, joka sai ilta aikaan tuntemattomana tulleen soiton noh huh huh" Olipa se kumma juttu kun yksi Turkulaisista potkunyrkkeily valmentajista sai juuri kaksi-kolme päivää sit yhden puhelinsoiton niin, oli kyllä kyseisellä kaverilla paniikki pääl & paskat housussa puhelin soiton aikana.
mike-72 3.11.2007 klo 08.31
Oon kuunnellu tota sun juttuus ja lukenu niin ei sul taida ihan valot palaa. Jos olet itsellesi noin vaarallinen ettet ymmärrä että kehään meno tai taisteleminen ei ole mitään kivaa leikkiä sull ei taida olla siit oikeen käsitys. Olet sen tyypin kaveri joka uhoo ja sit ku joku sanoo ett pöö... niin kakka valuu lahkeesta.
Oikeesti herää ny ennen kuin luikastut jossain ja lyöt pääsi meinaa jutut on niin korkeella.
- Ja näin tiedoksi teille puhujille, jotka puhutte tääl Seposta, kantsis jättää kyseinen kaveri rauhaan ja antaa hänen ajois olla, koska periaatteessa häntä ei ole enää olemassa, eikä hänen nimistään kaveria ole enää olemassa. Ei ole tasan ikinä koskaan biologisesti ollutkaan sillä, Seppo ei ikinä ollut alunperin biologisesti 100 % täysin Suomalainen kaveri alkuperältään muutenkaan.
Mitä teihin tulee Laki & Oikeus on olemassa vaikkei ,laki,oikeus,järjestys, sekä Poliisi pitäisikään siitä aina rehellisesti kiinni, Teot, Keinot on olemassa muillakin ihmisillä kuin vain Suomalaisilla, tai Suomalaisilla Poliiseilla.
Katsos Suomen lakien mukaan kenenkään ei ole pakko pitää omaa etu ja sukunimeään jos biologisesti ei ole ikinä ollutkaan täysin kokonaan alkuperältään perinteisesti täysin 100 % varmasti Suomalainen. Niin kauan kuin ei löydy mitään paperia, ei mitään todistusta eikä dokumenttia alkuperäistä siis ei väärennettyä täysin se yksi se alkuperäinen dokumentti ennen sen löytymistä jos " ns sitä ikinä on, tai jos sitä ikinä edes alkuunkaan on ollut olemassa tai jos sitä ikinä edes tulee löytymään tai tulee edes olemaan tai edes ois olemassa, niin ennenkuin sellainen on tai löytyy jotain dokumenttia siitä että, Seppo on mustaa valkoisella biologisesti täysin suomalainen kaveri, jolla täysin Suomalainen syntyperä, alkuperä, kotimaa, ja 100 % vuoren varma varmistettu totuus siitä että löytyy aito (ei feikattu, sekä ei huijattu, muunneltu ja kusetettu muokattu ) dokumentti siitä, että kaveri bilogisesti on alkuperältään täysin suomalainen until that.......
Ihan näin tiedoksi ihmisille jotka jauhaa tääl turhan päiväistä hevonkukkua asioista. Ihan tiedoksi teille tietämättömille. Syntymä dokumentteja, syntymätodistuksia ja syntymäpapereita pystyy vaihtaa, niitä pystyy todellakin muuttamaan, ja muuntelemaan ihan hyvin pystyy ainoa mitä ei pysty on asiat kuten : syntymäaika, sosiaaliturva tunnus, ihonväri, silmienväri, hiusten aito alkuperäinen väri, syntymä vuosi, kuukausi, päivä ja kellon aika.
Suomalaiset luulee, sekä olettaa ettei papereita tai papereiden tietoa pysty muka muuttamaan, tai muuntelemaan syntymän jälkeen ootteks varmoja ettei muka pysty miksi sitten tunnen ainakin noin. n" 5 eri ulkomaalaista sekä 4 eri Suomalaista kaveria kenen kohdalla heti syntymän jälkeen tehty niin. ??????????????
Ihan näin tiedoksi, ei voi jotkut ihmiset olla noin vammaisia ettei tiedä että Suomessa voi joko alkuperän takia, syntyperän takia, biologisen isän tai biologisten vanhempien takia ottaa joko Ulkolaisen tai Suomalaisen etunimen tai sukunimen. Sillä Myöhemmin sitä pystyy, sekä sitä voi muuttaa voi voi taas kirjoittelijat olleet tietämättömiä ignorant assholes...
Kuinka tyhmiä Suomalaiset voivat tasan olla joskus aina kun eivät ymmärrä kaikkia asioita kuten että fakta, on jollakin voi olla ollut joskus suomalainen etu nimi tai Suomalainen sukunimi. Se ei tarkoita, eikä tasan tosiaankaan todellakaan meinaa eikä tarkoita sitä, että joku on alkuperältään silti välttämättä syntymästään saakka Täysin Suomalainen vai meinaako ???????????????????????? pyyh noh ei todellakaan meinaa ette sit kamalasti tunnu tietävän. Jollakin voi olla ollut suomalainen isoveli, pikkuveli, iso-sisko tai pikku-sisko, tai suomalainen isä, sekä Suomalainen äiti se ei meinaa sitä, että yksi perheen lapsista jotka ovat syntyneet tähän maailmaan on välttämättä suomalainen lapsi. Toki kasvatuksen, tukemisen, perheen voi tehdä ja laittaa silleen että. Joku voi olla koko elämänsä ollut, sekä asunut suomalaisessa kodissa ja Suomalaisessa perheessä vaikka uskonto olisi esim.Buddhismi, Hindulaisuus, Islam, Jehova, Kristitty, Agnostikko, satanisti, hare-krishna, tai joku muu ei tarkoita että jos kaikki ihmiset tietävät että esim isoveli, pikkuveli tai iso-sisko tai pikku-sisko tai isä tai äiti on koko elämän ollut syntymästään saaka Suomalaisesta perheestä, Tai suomalaisesta kodista ei meinaa, eikä tarkoita todellakaan sitä että kaikki perheessä siten olisi aina alkuperästä, syntyperästä, kotimaasta, syntymästään, vanhemmistaan , ja alustaan saakka ollut täysin suomalainen ellei siitä löydy esim papereita, dokummentteja, todistuksia, ja jotain edes mustaa-valkoisella olevaa paperia piste.
ehkä Sä joka olet sanonut Pöö- Sepolle olet niitä yksiä harvinaisia henkilöitä jotka ovat typerän rasisminsa takia päätyneet turun tyksin sairaalaan teho-osastolle. uhkailtuaan tai koskettuaan Seppoon väärällä tavalla niin siinä käy kun vittuilee väärälle henkilölle tai uhkailee väärää henkilöä ja väärää ihmistä.
Muistan juuri sen yhden kaverin ku Sai Sepolta Pullosta päähän pari viikonloppua täs sit, ku alko vinoileen ja vittuileen vähä vääräl taval.
Joka myöhemmin hakattiin, silleen et päätys kuulemma kaveri Sairalaan. Sitä sattuu kato lattia voi olla liukas, kaikkea voi tapahtua jos etenki vittuiles vääräl ihmiselle, sekä väärälle henkilölle tais asia olla niin, et oot se sairaalaan joutunu kaveri, ja nyt ku et ite uskalla tehdä mitään niin taitaa paskat valahtaa sulla kaveri housuun ku täällä vaan uhoot.
Vai ootkos se kaveri kuka juoksi puol turun keskustaa pakoon karkuun, ku sun peräs tai juosta tyyppei veitsien, putkenpätkien,pesis-mailojen ja pamppujen ja parin aseen kans .. Joka luikkis karkuun tuhatta ja sataa uhkailtuaan Seppoa, hei kuules kaveri et ole ainoa tyyppi jolla on kavereita, tai jolla on yhteyksiä tai kontakteja tässä maailmassa muista se " Besos...ja moro
Että silleen Besos. " ehkä sut vähä nussittiin ja oikee kunnolla ku menit vähä liian pitkälle asioissa ehkä sut jag jag jag jag chag chag chag nussittiin vähä kaveri ja kunnolla ku et tainnu puhetta ymmärtää. Ehkä tulit sanomaan pöö-väärässä paikassa väärään aikaan " sitäkin sattuu niin typerille henkilöille" & koska sä taisit saada turpaas ja lujaa, niin nyt et uskalla uhota ku täällä enää vaan patethic säälittävää kaveri niin säälittävää.
Tervehdys kaikille siis jokaiselle siis myös teille jotka ovat minulle pahaa, ilkeää, julmaa asiantonta sanoneet tai kirjoittaneet. pyydänkin teilta siis kaikilta joille olen sanonut tai kirjoittanut eli herjannut ni tänään tai eilen menneellä viikolla tai kuukausina aivan hirveästi siis älyttömästi ANTEEKSI en tiedä tai siis tiedän mikä minuun Seppo Saurioon the killeriin meni. Olen kärsinyt, sairastanut tai siis voinut pahoin niin henkisesti siis mun pääni on reistaillut ja siksi pyydänkin teiltä siis kaikilta joille olen tuottanut pahaa katkeraa kiukkua järkytystä tai jotenkin muuten vaivannut nyt mieleni pohjilta Anteeksi olen ollut typerä.
Olen minä siis the dragon siis seppo saurio saanut lääkäriltä apua helppiä neuvoa mieleni siis pääni oikkuiluihin. En ole huomannut siis hokannut taikka tiennyt että olen erillainen toisenlainen en siis samanlainen kuin muut. Ennenkuin kävin lääkärissä.
Olenkin luullut siis käsittänyt että olen kehässä siis nyrkkeilyssä thai boksingissa ja kb. niin hyvä ettei minulle ketään mitään voi tai siis mahda / pärjää ja ymmärrän nyt että juttuni ovat vahingoittaneet järkyttäneet teitä.
En ole tai siis nyt olen huomannut / ymmärtänyt tai siis käsitänyt miksi minä seppo saurio en pärjää nyrkkeilyssä thai boksingissa tai kb:ssä.
En myöskään ymmärrä miksi soittelen tai pirauttelen toisille tai muuttelen vääntelen muokkaan tekstejä siten että ne sopivat mulle siis sepolle paremmin. Nimini siis the dragonin pitäisi olla Seppo ? Saurio.
Toivon saavani siis että antaisitte anteeksi hyväsyisitte homman ja antaisitte mulle anteeksi. asia siis on selkeytynyt minulle lääkärin avulla.
Hienoa että olet saanut apua. ajattelinkin ettei kaikki ole kunnossa. Jatka salilla ja reenaa kovin. 17 vuotta reenanneena tiedän että se tuo rauhan ja järjestyksen päähän.
Ei kukaan eikä kukaan eikä mikään eikä nothing eikä mikään mukaan... :D:D:D
:D Taidat olla kuule sepi saanu siellä kehässä enemmänki turpaas ku ei pää näytä pelaavan mitenkää.
Kelasin aluks et toi paska mitä horiset maailman paskimmal suomen ja englanninkielentaidoilla on läppää mut taidat olla ihan tosissas kehitysvammanen...
Hah, sä taidat olla aikas pelle tyyppi :D:D *repee* Ennen ku lähet kirjottelee jonnekki julkisesti niin sun kandeis käydä joku suomenkielenkurssi läpi.En muuta voi todeta et oot TODELLA nolo :D:D:D