AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  /  / KAHVIPIRTTI

KAHVIPIRTTI

204 Vastausta 9 064 Lukukertaa
Nyt sitä muutetaan ja aika erikoinen on muutto.
Vieläpäs ehdittiin tällä vuodelle muutto suorittaa, aloitamme vauhdilla uuden vuoden, uudessa pirtissä.
Tanssimalla ja kippistämällä vuodelle 2007,kaikkea hyvää toivottamalla kirjoittajille ja lukijoille.

Hyvin tuolla liideltiin tanssin tahtiin ja jatkoja varmaan on tiedossa, ellei kirjoittajat häivy katselemaan ilotulituksia.
Kamala on pauke tuolla ulkona, voi koira parkoja.

Muutto kävi hujauksella ja taas on pirtti valmis vastaan ottamaan käviöitä.
Tuli takassa loimuaa ja siinä on hyvä tinat valaa, katsoa ennusteet , mikä meitä odottaa, ken uskoo, kuka ei.

Kippistä nyt 60:lle pirtille, jos olen laskuissa pysynyt.

Nyt oikein hyvää tulevaa vuotta kirjoittajille, lukijoille,pirtille ja sen kiltille kisulle.

kahvipirtti 60 2007

teilla senkun tanssit jatkuvat,meilla on jo aamu yo,onnea ja terveytta viela kerran meille kaikille.

saanhan

hakea ensimmäiseen valssiin. Mennään oikein dundeellisesti poski poskea vasten.

Nyt onkin sitten juhlavuosi, joten nämä tanssit voivat jatkua aamuun saakka.

Kilistellään nyt kuitenkin ensin uudelle pirtille ja sitten uudelle Vuodelle ja vielä kuusikymppiselle pirtille. Eipä uskoisi tätä pirttiä niin vanhaksi, meillähän on pirskeet kuin joskus nurnamiesnä.

Kiirettä piti , mutta kerkisinpäs

Nyt sitten yritän tansitaa kaikki naiset, jos en saaa rukkasia...

Onnelista uutta vuotta 2007 toivotan kaikille .

Nyt kun kahvit kerkiän juomaan ja pikku terästystäkin , että jalkani notkistuu.

Niin nyt sitten voitais alkaaa.

Kiitos kahvista ja ryypystä , taisi olla ihan henessyä tuo ryyppy.
Kukas olis ensimmäinen joka haluais ..... tanssia.

Terv: Lokari1.

Onnea SkillaN

Uuteen pirttiin ja ONNEA UUDELLE VUODELLE 2007. Niin ja onnea 60:lle pirtille.

Lähdin vielä kattomaan saiko muutto tapahtua rauhallisesti kun ulkona paukkuu niin kovasti.

Vieläköhän ylikypsä jaksaa yhen valssin viijä uuven pirtin lattialla. Näyttää niin liukkaalta uus lattia. Jos mentäs vaikka kontaten. Jookos vaa. Oon kyllä vieläki lääpällää entisistäki. Kiitos vaan niistä.

On hyvät sapuskatki tullu tänne ja ne ihanat pusut mukana. Vielä oli samppanjaaki vähä ja voi olla että se jo mennee jalkoihi.

No aamulla ollaan Uuven Vuojen puolella ja katotaan ihan uusin silmin maailmaa.

Sillon tappaillaa taas.. hyviä öitä....

kylläpä on ollut

mukavaa tanssia koko ilta, kengän pohjat ovat saaneet kyytiä. Valssit, humpat, tangot, kaikki.
Samalla on ollut uuden pirtin avajais tanssit, sen verran säpäkästi se muutto kävi. Eikä mitkä tahansa avajaiset.. ilotulitusraketit ovat paukkuneet koko illan, ja shampanjaa on kohoteltu. Niin uudellevuodelle, kuin uudelle pirtille!!
Mukavasti väkeäkin ilmestyi.. ja muutama herrasmies. Mukavaa kun suostuitte meitä kaikkia lattialla pyörittelemään, kaikki meni niin mukavasti !! Ihan kuin vuoden vaihtuessa pitääkin !
Sää on ulkona sumuinen ja pimeä. Lähes käsikopelolla pitää kotiin juhlista suunnistaa.
Mutta vielä puolenyön yli on ensin tanssittava.
Että saadaan uusivuosi kunnolla alkamaan........
Siitä se sitten ikäänkuin automaattisesti jatkuu kohti kevättä ja niitä ystävänpäivä tansseja, siellä laivalla.
Ja vielä ennen lähtöä maistelemme niitä skillanin tuomia ihania juustoja ja mitä kaikia
herkkuja nyt olikaan, mietitään millä ne huuhdeltais alas.... ?
Toivotellaan hyvää tulevaa vuotta ja hyvää loppuyötä !

Kitutunti!

Vielä ehdin niiata yhden miehen vuoden viimeiseen chachachahan;) Vai onko tytöt ehtineet jo tanssittaa sekä ylikypsältä että villeltä jalat alta? Eikö muita rohkeita uroita pirtin tansseihin uskalla tulla?

Nyt jo kuusi tuntia on hirmuinen pauke ja räiske tälläkin kylällä kuulunut ja ilma sakeana savusta, niin kyllä se tunnin päästä vielä kiivastuu yhtämittaiseksi mekkalaksi. Näkyy nyt olevan runsaasti ostettu noita "sarjatulta" ampuvia raketteja, 15 - 30 paukkua peräperää. Ihan saa käsiä pidellä korvilla ja lattia tärisee kun tuossa melko lähellä paukuttelevat.

Mutta nyt kohotan maljan 60. pirtin menestykseksi: Kippis ja ONNEA!

No olihan Lokariki

uskaltanu tulla. Minä SkillaN jälkeen seuraavaksi. Kun kerran oot ottanu notkistusta mennee siinä samoilla vaivoilla usseempiki kipale.

Jos vaikka mentäs humppa. Onko liian raju, tai samba no taitaa seki olla aika kova mutta mennään poskivalssi ja niin hittaasti että kestää kauan.

Oli tosi kivat tanssit juu silleen. Tapaillaan taas....

Ompahan

ne nuo muutkin mummot säpäköitä.. ajattelin että saisin nyt vähän aikaa tanssia , niin jo ovat tulossa vaikka kontaten.... onneks tuo Lokari vielä ilmesty, olit varmaan kuullut, että tänne kannattais tulla.. Nyt ei hätäpäivää !!
Mutta oikeasti, silloinhan se on tanssittava kun on sen aika ....... ja on taikaa, kuten uunnavuonna!

Ja se on nyt

MINUN TUO LOKARIN SEURAAVA TANSSI!

Etuilevat, vaikka minä näin lokarin ensin :DDD
Hitaana karjalaisena en vaan ensin ehtinyt niiata, pahus sentään ;))

Kun kävi niin köpelösti, että viestini luiskahti käsistä, sinne kuuluisaan bittitaivaaseen.

Vielä on

minunkin tultava, kun en millään meinaa jaksaa ylhäällä olla.
Täällä on sellaien sota käynnissä, että hirvittää.

Kiitos ville-vallaton, ylikypsä ja Lokari tnssista, meiltä se vaan käy;))
On se kumma noita miehenpuolia, kun eivät näin iloiseen porukkaan tule mukaan, Simpattikin siellä bubissa kai juhlii.
My.mm.eli olisit Juhosakarin vaikka väkipaolla tuonut, kyllä me häntä olisi viety, että kateellisekai olisit tullut;))DDDD
No eikun jatketaan, jos joku jaksaa, kitinakin puuskuttaa,vaikka on niin paljon viimeaikoina tanssinut.
Mummeli tuolla kontallaan, ei kai ville- vallaton siellä ole mukana.
Otan tuosta pusun ja häippäsen taas,,hei vaan!

Hyvät naeiset, vähän rauhalisemmin

Minähän olen kohta ihan loppuuunväsynyh.

Taikka oikeestaan jalat meinaa loppua, jos saisin pienen lepo hetken , niin sitten taas koitasin jos jaksasin tanssittaa teitä kaikkija vielä vähän.
Kiitos paljon kun veitte noinkin monta kertaa, nyt kun olen saanut toisen pienen niin tass aletaan....

Kyllä tanssiminen on mukavaa kun on näinkin paljon hyviä tanssijoita , mikä vielä parasta kun kukaan ei antanut rukkasia minulle .
Minä kyllä pelkäsin että rukkas kuorman kanssa saan kotioni lähteä.
Jatketaan...
Kiitos mukavasta illan alusta , täällähän oli oikeen mukavaa, kiitos tytöt.

Noita miehiä en kiitä kun en ole koskaan miesten kanssa tanssinut.
Mukavia pirtinmiehet oli kun kukaan ei ollut mustis.
Terv: Lokari1.

No ei ne ny miähet ollukkan mustiksia

Joku likka saatto vaikka ollakkin.
Sää ootkin oikein parkettien partaveitsi./0

Tuli vaan miäleen, että vaikka ny täälä Pirtissä virtuaalisesti tanssit, niin sun koros saatta olla mekonen volyymi kun rokit soi ja kimmat häärää ympärillä.
Mää oon istunu kaiken ehtoota peilin eressä kynttilät molemmin pualin. Ny vasta ehrin sullekin toivottaan hyvää alkanutta vuatta.
Panisin laittain sen miähen nimenki tähän, jonka näin peilistä, mutta en viitti aiheuttaa mitään tunneraumoja muille likoille.
Nymmää unohrinkin , että eihän tää ookkan murrepalsta ja puhuin tätä ainutta murretta mitä osaan, mansee, nääs.
Nymmää paan maata kun näin sun kuv.....näin peilistä kuvan taikoja terhressäni.

Juulija menes nyh takas murrepalstalle

Mää sitten kirjotelen siellä sulle.
Nääs kuh määkän enosaaa oikeen asijallisesti täällä kirjotaa.
Hyvää jah onnelista 2007 vuotta sullekih. Terv: Lokari1.

Kaikille ONNEE!!!

Piti taas ottaa takasin alkuun kun uhohtu ne hyvät tavat eli HUOMENET. Oikein hyvää huomenta ja ihan puhasta vuotta kaikille pirtissä kulkijoille. Poikkesin vaan kattoon onko kaikki päässeet katon alle jos ovat tänne joutuneet yöpymään.

Näkkyy olevan siivoa sakkia kun ei näy kettään ja kaikki paikat on, no aika siistinä.

Mitä ny Lokarin kenkä on tuonne jääny ja ylikypsältä vissiin tuo kravatti. Hänen se täytyy olla koska ville vallatonta ei näkyny ja hänen luvattiinki tulla ilman sitä ja Lokarilla en semmosta huomannu. Kenenköhän lienee tuo pitkä hame? No kaipa omansa hakkee.

Toin vähän suolapallaa tänne poikkeeville. Ja juomaksi saatte ottaa kyllä nyt tuota puolukka-karpalo mehua. On joku tolkku oltava sekotuksillaki.

Kisukin on ihan hyvin kestäny pirskeet ja nukkuu tyytyväisenä. Sitä kahenistuttavaa kiikkua ei vaan oo näkyny mutta eihän täällä kyllä koskaan ookkaan kahta kerralla joten turhaahan se oiskin. Ois vaan niin mukava istahtaa turisemaan siihen jonkunkulkijan kanssa päivän polttavista asioista kuten nyt tuosta Saddamin hirttämisestäkin. Minun mielestä se mies päsi liian vähällä. No se onkin vaan yhen ihmisen mielipide.

Niin päästiin siinä tanssin pyörityksessä yön yli ja uuden vuoden puolelle. Pohkeissa ja vaivasenluissa tuntuu mutta sydämmessä on hyvä olo niin ei se haittaa.

Kylläpä kivasti tuo takkatuli tuossa lämmittää. Keitin tuohon kahvia ja teetä kulkijoille ja niitä suolakurkkuja on sitte jääkaapissa iso törppö.

No niin katotaan nyt miten ollaan kukin selvitty tähän uuteen päivään

Tapaillaan taas....

Ei ollu mun kenkäni

Ku mulla on vieläki omat jalassa.

Emää niin hullu vielä olekan et tommoseen kuraan lähtisin käveleen paljasjalon.

Kyl sää mummeli-36 olet erehtynyh niiren kenkijen omistajasta.

Meinaan vaan et mulla on omat mukananih.

Terv: Lokari1.

No oliskohan ollu

joku vieras mies. Miehen kenkä se oli varmasti.
Mutta ilmankos niitä tanssittajia oli niin paljo kun kaikkia ei tuntenu.

Vappautan sinut siittä. Ethän tosiaan ois tommoseen kuraan menny sukkasillaan.
Mutta aippa hakkee omansa.

Tapaillaan taas...

Joopa-joo

Joopa-joo sano rengit ja piiat pirtissä päissään, kissa istui silmät kiiluen pankon pimeässä, sano isä kukot orrella vot,vot,vot, tiput ne kaakatti kot,kot,koo. Musikantit putosivat palleiltaan ja housuistakin repes se istumapuoli.
Oli siinä Kitteen Helmeä maisteltu, lähitaistelut rauenneet, joopa- joo heräs eräs joka huus nyt on tainnu vaihtuu uusvuos.

Pirti uuvvesta vuuestapa huomoo

jotta hyvi saap KillaNi pivettyy komennossaa
koko pirti väje, ei ole ennee vastaa pullikoijjaa ei sitte yhtäkkää, nii ova alistunnee aena Mermuonaa ja MTK ta myöte.
Se onkii hyvä, jotta komentoo piät.
Onnellista uutta vuottä koko sakille!

Haaskoo on ollunna

Haaskoo on ollunna monenmoista,kuka on tinnaasa lämmittäny missäkii paikass. Lokarikkii rapakon takkoo on tullu pirttiin kenkiisä hukkoomaa. Tais löytää perstaskustaa ylmeäräset bikinit kun hak niit kenkijää.
Pittee sitä sillo ilakoija ku emäntä on riijuu reissuilla. Ylleesä lesknaiset on hyvällä tuulella sellasilt reissuilt palatessaa.
Taijanki lopettoo tän jutustelun, alan kahtommaa televisioo mehtätohtuuri Tapion kainaloss. Se on muute mulle nii rakas ukonköriläs,vasitenkii varakkuuve takkuuna tähä huushollii. Yks juttu näin meijän kese, hää ku tahtoo et häntä pittää alati hyvväillä. No jouvanhan tästä.

Haesta sinä paskoo

Tämän kerran vuan puan tielä ketjussa murteella mänemään, kun tahon iliminierata, että minä en ou mihinkään alistuna!
Porttikieltoonkaan ee ou panna Skillani, vuan on ollunna kiireitä, niinkun eekkoimmeisen elämässä tuppoo olemaan.
Alistuna minä! Älähän naarata!

Ihte lienet haestanna ommoos, ku nuin out

Ee saa mermuona rummii pirtii kirjutella,,,Skillani pian kovistelloo sinnuu. hyvil tavoil.

Kitukymmen 60 - 70

Tapanina päivä kukonaskelta pitempi,

huhtikuussa jo hullukin huomaa.

Kaikille

onnea, nyt alkaneen uuden uutukaisen vuoden johdosta.
Palstan 70+ kirjoittavalle joukolle,sheriffille,ja lukijoille, pitäkäämme palsta mukavana tänäkin vuonna.

Hurraa vuosi 2007 ja tervetulut olet.

Kiitos

ehtoiselle emännällemme Skillanille, sekä seriffillemme kuluneesta vuodeta. Nyt lipåpu korkelle ja tutumaan.

Hyvät alkavan vuoden toivotukset
ylikypsa

Kiitos pirtin antimista.

Sinne meni

muistojen joukkoon vuosi 2006! Olkoon tämä vuosi meille kaikille onnekas!
Voi pojat, vieläkös kellään jalka nousee, tässä lähtee pyörimään vuoden ensimmäinen cha-cha-cha ;)

Joudunkos ihan yksin veivaamaan, onko virta lopussa tanssittajilta?
Kun on tuo Juhosakari niin kaino julkeemaan, ettei sitä saa mukaan pirttiin. Kyllä se kotona tanssittaa, (joskus sillon tällön toisinaan :DD) vaan ei julkisesti!

Kippistä vaan tälle vuodelle ja meille kaikille!

Tälle vuodelle....

Oikein raikkaat aamuiset Hyvän Uuden Vuoden toivotukset pirttiin ja Onnea 60:lle...onhan se ihan kiva luku...mukavia juttuja tällekin vuodelle !!

Uusi vuosi-uudetko kujeet

Oikein mahdottoman hyvää ja mielenkiintoista Uutta Vuotta Kahvipirtin väelle...eritoten sen puuhanaiselle Skillanille.
Toivotaan, että vuosi 2007 toisi tullessaan pelkkää hyvää meille kaikille ja jos jotain muuta kuin hyvää tulee, niinkuin elämässä on valitettavasti tapana, niin että osaisimme suhtautua asioihin ja ilmiöihin rauhallisesti ja maltilla.
Toivotaan myös, että voisimme yhä useammin pitää pikku pirskeitä täällä Kahvipirtin, useimmiten miellyttävässä ilmapiirissä.

vielä

suuret kiitokset kuluneesta vuodesta. Jatketaan samaan malliin. On tämä niin ihana pirtti, että tuskin on toista samanlaista. Kiitokset Maarit60. ja kaikki tytöt. Tanssitaan taas, vaikkapa kuusikymppisiä joskus.

Hyvää uudenvuodenpäivän aamua!

Enpä ehtinyt aaton tansseihin, mutta nythän on varsinainen juhlapäivä ja Wienin Strauss-konserttikin on tänään. Taidanpa liidellä Tonava kaunoisen tahtiin vaikka yksin, jos ei kavaljeeria löydy.Kyllä on muuten ihmisillä paljon ylimääräisiä euroja taivaalle ammuttavaksi ja tällä kertaa näin myös Helsingin kaupungin ilotulituksen. Kiitos menneestä vuodesta pirttiläisille sekä onnea ja terveyttä alkaneelle vuodelle.

huomena pirttiin

Ja kiitos kaikile,eritoten niille mukaville miehille jotka kiidättivät meitä tanssin pyörteissä. taisi olla välillä kaksikin naista jonkun kainalossa.. mutta hyvinhän se sambaamminen niinkin kävi....
Ja hyviä syömisiä ja juomisista puhumattakaan.......... kunnon juhlat !!!
Ja minun hameeni oli päälläni, kun kotiin tulin ..
eikä se nyt ollut niin kovin pitkäkään, sellainen tanssihame... tiedättehän ???
Eikä kukaan tanssittaja sitä ainakaan moittinut.
Se kun ei takertunut nilkkoihin vauhdin hurmassa.
hyvät vuoden jatkot kaikille.!

Sinäpä sen sanoit

joten uuvet pirskeet pystyyn jo heti kun entisten pyörrytys päässä seisahtaa.

Sormetki hyppii missä sattuu yön jälkeen. Käväsin juomassa kupin kahvia ja otin hiuko pallaa ja niitä suolakurkkuja. Mutta nyt levolle että jaksaa

Tapailla vaikka siellä taas...

Tarkastin

se oliki oma hammeeni. Se puuttuu kaapista.
sori eppäilyt.

Huomenta eka aamuna

2007 ja kiitokset vielä kerran meneestä vuodesta.

Kiitos ystävät, aaton tanssiaiset meni hyvin ja hauskaa oli , uskoisin jokaisella.
On mukava huomata, että pystymme mielikuvissa liikkumaan ja näin rikastuttamaan mieltämme.
Luovia ihmisiä, sellaisesiksi luokittelisin tätä pirtin väkeä, kaikki ei ehken ole samaa mieltä, hyväksyn kyllä erilaisetkin mietteet.

Mennyt vuosi jäi monessa mielessä mieleen, kesä erikoinen samoin syksy ja tämä talven tulokin.
Monenlaisia kokemuksia olemme kokeneet, suruja ja murheita monellakin, mutta selvitty on ja esteet ovat voittamista varten.
Itse olen saanut olla onnellisten tähtien alla, terveyttä on riittänyt ja elämä on kulkenut tasaisia latujaan, tyytyväinen saan olla.

Nyt katselemme ensimäistä aamua tänä vuonna ja monenlaiset suunnitelmat ja toiveet mielessä monellakin.
Näin se on oltava, tuntematon tulevaisuus odottaa, mitä tuonee tullessaan, sitä ei kukaan tiedä.
Tässäkin elämän vaiheessa tulisi suunnitella, ja unelmoida, ilman eteenpäin tehtäviä ajatuksia elämä muuttuu pelkäksi arjeksi.
Haaveillaan tulevasta, mutta edetään päivä kerrallaan, otetaan vastaan mitä elämä tuo, jos haaveet ei toteudu, hyväksytään se ja elellään uusia suunnitellen;))

Kunpa jaksaisime iloita joka päivästä, mikä eteemme tuodaan, nauttia siitä mitä meillä on ja kiitollisin mielin eloamme kulkea.
Tälläisiä mietteitä minulla näin aamusta, kasvamista ihmisenä itseltäni odotan, mitään lupauksia en tehnyt, mutta ponnistelen joka päivä pästäkseni eroon omista paheistani.( niitä harmittavan paljon löytyy)

Jatketaan pirtissä iloitsemalla ja murheitakaan emme säiky, lohduttaen ja tukien toinen toistamme, niillä kyvyillä mihin pystymme.

Hyvää vuoden ensimäistä päivää, ystävät!

Loistavaa ja onnekasta Uutta vuotta

rakkautta, terveyttä, kaikkea hyvää ja eritoten leikkimieltä toivotan kaikille pirtin asiakkaille, upealle emännällemme suuri uuden vuoden halaus, sellainen, että se tuntuu ihan varpaissa asti;)))

Olipa teillä lystiä uuden vuoden pippaloissa, oi, jospa oisi saanut olla mukana... mutta väillä on poikettava "sivuraiteillakin", rakettien paukkeessa ja kotikylän riemuissa.

Onneksi on olo mitä mainioin, kävin jo lenkillä, mutta eipä tullut vastaantulijoita, autojakaan ei liikkunut, oli kuin maa olisi ollut ihan autio ja tyhjä. Niin se vuosi vaihtui ja toivossa taas eletään, parempaa ja rikkaampaa tulevaa vuottahan aina toivotaan.
Minulle riittää vähempikin, kunhan terveyttä ja hyviä ystäviä ympärillä, siinä on elämän tärkeimmät näin aluksi...

Hyvää alkavaa vuotta kaikille kanssakulkijoille, pirttiin vain kaikki kynnelle kykenevät!
Terveisin: Vanha seilori.

Loistavaa ja onnekasta

Kyllä minäkin siellä pippaloissa kävin ja tanssinkin jonkun kanssa Mies hän oli mutten
nimestä tiedä ja ei kai
sillä ole väliäkään mutta hyvin tanssi,
en minä siellä kauan ollut kun pelotti se kotimatka kun oli niin pimeä.
ja lenkilläkin kävin niin kuin Simpattikin aamulla ja raitis ilma oli kevyttä hengittää, mutta siitä yöstä vielä kyllä meidänkin nurkissa oli semmoinen jyty että olis luullut sodan alkaneen, hyi kauheeta,mutta oikein hyvää tätä vuotta kaikille jotka täällä ja Kahvipirtissä käyvät, terveyttä ja onnea !!!

onnea uuteen pirttiin

Ovat kaikki päässet tänne mäen päälle kun kuulivat tanssien alkaneen.Se meteli ja pauke kuului,ja musiikki kuului sisältä.Naurut ja kikatukset kuului ainakin skillanin ja muorin ja mm.ny.la utzma ja kenen kaikkien en erottanut.

Miehiä kuului olevan mukana.Ulkona ottamassa paukkuja omista taskumatteista.
Ei tarvinnut järjestysmiestä kun billmanni om etukäteen jo terottnut miten pitää olla.

Minä unohduin ihailemaan glamouria minkä silmäimme eteen loihtivat venäläiset juolun viettäjät Tropiikissa.
Hiihtolenkin jälkeen menin sinne mies odotteli seillä.Arvasin että siellä sai silmänruokaa hän lehtien takaa.

Naiset ja lapset oli kun prinssessoja kun kulkivat illallisille ja niin kauniita ihmisiä.

Ei meillä sellaiset kengänkorot ja seksikkäät puvut ja vartalot.
Osaisimmekohan edes kävellä niin toisen pariskunna kanssa katseltiin.
Ne olivat karavaanareina siinä vieressä.

Tiesin että täällä juhlittiin mutta en enää ehtinyt teillä on ollut seuraa täällä.

Mäki on liukas alastullessa on joku laskenut pyllymäkeäkin turkki luistaa hyvin lumessa.
Sylikkäin taisivat tulla ylikypsän kanssa kuka sitä oli katsomassa.Ovat jo täysi-ikäisiä ettei siihen billmanninkaan säännöt päde.
Hyvää Uuutta vuotta la pidetään pirttiä
lämpimänä,kissa taisi unohtua matkalle kun ei näy missään.

Pannukakkua on palanen että kiitos kahvista.

Kukas sitä resptiä kyseli

oliko se my.mm.eli. Tässä tullee:
-3 munnaa
-6 dl.maitoo
-4 dl. vehnäjauh.
-2 tl. suolaa
-6 dl. sokeria
-1 dl. voi sulaa
-2 dl. kermaa

Kaikki vaan sekasin ja pellille uuniin noin kolmeksi vartiksi 200 asteeseen.
Ja kohhoilee kovasti sekä hyvvää on.

No sitte maistamaan vaa. Tappaillaa taas....

kiitos vaan

reseptistä mutta ---sokeria oli 6 dl, on minusta vähän liian reilusti --ja kermaa ja voita --ei sovi minun vartalolle --tai kohta saan hakea uusia vaatteita kun en mahdu entisiin,jos tollasta pannukakkua syön .

P.S. meinasi

pääasia unohtua .
HYVÄÄ tätä vuotta ja kiitos viimevuodesta kaikille mukana olleille ,ja myös niille näkymättömille jotka ovat niitä maan hiljaisia ja eivät rohkene sanoa mitään ,senkun vaan lukevat ,mutta kiva kun on tällainen mukava Kahvipirtti.

Minäkin käyn melkein päivittäin ja lueskelen ,on tosi rattoisaa ,ja mukavia ihmisiä täällä.
Nyt sitten ovat juhlimisesta väsyneitä ,me Jerryn kanssa käytiin aikaisin lenkillä kun eilen jäi keikat väliin .(jerry pelkäs)!

Varottelinkin jo maistajille

että jos ovat laihiksella ei kannata asettaa ittiään kiusaukselle sillä jos tuota leipoo ei voi lopettaa syöntiä ennenkun lautanen on tyhjä.

Lisäys tähän reseptiin

Siinäse nähhään mitä se yö juhliminen tekkee. Hyvä Ulla-Mirjami kun huomasit.

Se sokeri on: 6-7 ruokalusikallista.

Anteeksi nöyrimmästi. Toivottavasti kukkaan ei ehtiny laipomaan.

Tapaillaan taas.

sitä minäkin ihmettelin

Laitoin reseptin esille ja aattelin että teen,mutta kauhistutti se sokerin määrä.Rasvaa kyllä kolmelle munalle saa olla.

Juu oli hyvä kun huomasi ullamirjami.

Ei siihen oo pakko panna niinkään paljoo sokeria jos ei halua mutta minä oon laittanu.
Olipa hyvä jos kukkaan ei ehtiny taikinaan sa sotkee. Sori vaan.

moi !

Kylläpä vähän ihmettelin minäkin pannaria, että kakun tarveaineethan nuo enempi ovat, mutta varmaan hyvää juuri sillä oikealla sokerimäärällä.
Niin ei se eilinen juhliminen rasittanut- vaihtelu tuo nääs uusia voimia arkipäivään !
Kävin itsekkin jo 10km lenkillä (kävelin reippaasti) ja sittenpä olikin mukava olo !
Ja kas vaan, taas ruoka maistui, kuin ei olisi ikinä ennen syönyt !
Jos elämän-arvot laitetaan tärkeys järjestykseen
kyllä terveys on ehdottomasti tärkein.
Hyvät ja luotettavat ystävät, joilla on myös huumorintajua, ehdottomasti . Kyllä elämä käy hyvin yksiniitiseksi, jos ei välillä heitä vähän huumoria sekaan.
Tilannetaju pitäisi hallita, kaikkeen ei huumorikaan käy, joskus voi mennä itkun puolelle.
Sekin pitää hyväksyä !!
Siis laulun sanoin , elämä on kui kirjava riepumatto: raitoja ja muistoja on tummaa, vaaleaa, iloista, surullista,valoisaa ja mustaakin, varmaan joskus jokaisen elämässä.
Kaikissa on vain yksi tie: Yrittää selvitä huomeseen ja eteenpäin!
Pienemmän rahankin kanssa oppii jotenkin elämään jos saa olla terve (noin suunilleen)
Pientä ikäänkuin asiaan kuuluvaa remppaa on jokaisella !
Tämmöisiä ajatuksia tuli mieleen näin vuoden ensimmäisenä päivänä. Mitä lie viimeisenä !!
Liekkö vielä tällä pallolla silloin ??

ollaanhan tällä palstalla jos

ei onnistu suututtamaan seriffiä.
Kyllä tuollainen pannukakku saa miehissä ainakin vipinää.

Eikä mummutkaan ole ihan anhittomia etteikö tuhti olo saa muutakin aikaan kun kiloja.

Kävin lenkillä,työnsin rullatulissa olevaa siskoa,oli välillä työnnettävä voimansa takaa.
Nyt punotta posket ihan kun hiihtolenkin jälkeen.
Lomalainen lähti ja kone on taas minun hallusa.

Hotellin ikkunoista katseli lomalaiset.Tuntuu hassulta että me menemme niitten hotelleihin lomalle ja ne meidän.Ollankohan höynättyjä koko porukka.

Herre du milde!

Unohdit uunipannun rasvat!
Eli puoli kiloo voita silleeksi pannulle ennen kuin kaadat pannaritaikinan sille!

Ei tarvii

Laita leivin paperi pellille niin se riittä. Ei tarvii rasvaa.....

Ihan oikeasti luulin vitsiksi sen 6 dl sokeria yms

ja siksi jatkoin sitä, mutta sittenhän sinä teitkin korjauksen: 6dl muuttui 6:ksi rlk:ksi.

Olen huomannut huumorintajusi jossain viestissäsi, silloin helposti ajattelee hupijutuksi vakavaa reseptiäkin.
:DDDDDDDDDD

Ei ollu vitsi

Epä huomiossa laitoin mutta kun illalla tanssittiin niin kovasti se vei pään ihan pyörälle.

Oli hyvä etten sitä hametta mennyt kenellekään muulle kauppaamaan sillä se oli oma paras hammeeni. Mitäs panisin päälle sinne ystävänpäiväristeilylle.

Oli kyllä tosi hyvät pirskeet. On menny päivä sitä sulatellessa. Poikkesin kattomaan taas iltalenkillä mitä tänne nyt kuuluu. Kivasti on kaikki.

On ollu tuli takassa ja juotavaa ja syötävääkin ois mutta justiin söin tuolla talon puolella. On sitte kaunis taas tää uusi pirtti. Ei ehitty entisessä olla kun reilu viikko mutta kyllä tää taas tuntuu kivalta.

Passaa tänne ylikypsän tuuva tervaksia ja pusuja. Ne on sitte hyviä mutta kyllä se "Hurmauspannari" on kans hyvää. Se vaan on linjoille surmaksi tai oikeestaan paisuttaa niitä. Sitä kun ei voi keskeyttää sen syöntiä ennenkun kaikki on syöty.

Kokkeiltu on ja siksi en ennää itelle sitä paistakaan tuon vaan tänne että saatas tänne enemmän miehiä. Siksi sen nimi on "Hurmauspannari". Naisilla on nähkääs monenlaiset konstit saaha miehiä mukkaan.

No niin nyt voisinkin harjotella nukkumista kun viime yö jäi vähä lyhkäseksi. Oikein hyvää loppuvuotta niinkuin tuolla ylläällä sanottiin ja hyvvää yötä kans.

Tapaillaan taas.....

Tarkoitat tuota metoodia, että tie miehen

männöö mahan kautta.

Sydämen ohitus ussein sitte vuorossa.

Käytäntö on ossoittana näin.

Se pannari mennee

ohi syvämmen ihan mahhaan asti jä sieltä käsin alkaa sitte vaikuttammaa.

On kokkeiltu sen teho. Ja monneen kertaan. Siinä kuppilan pannaritki kalpeni kun rakennus miehet sai tätä. Heti kun minut näkkeevät huutaavat ja pokkuroivat eessä, että teethän lissää me tehhään sulle vaikka kaappi.

Niin, että teho on varma.Tosin myöntää täytyy, että kyllä se tuhti voimasta on. En itekkään syö sitä kun vahingossa kun en voi himojani hillitä. Niitä syömä himoja. Painoo pittää vahtia ettei tuu liikaa sitä ihraa tuohon maha kumpuun.

No mutta siinä kaikki taas ja tappaillaa...

Tappaillaa... tappaillaa....

Tie miehe syvämmee käv mahan kautta, joo, nii se ol.

Vua nyt on ohitusleikkaus jouvuttu kestämmää,

jote ei ennee sitä ruokoo.

Ensimäinen päivä

alkaa lähetä loppuaan.
Hyvä ilma on ollut,tuli tehtyä pitkä lenkki, josko rupeaisi saamaan puhtia lenkkeilyynkin.

Väkeä on käynyt kummasti ja ilosia on kirjoittajat olleet.
Tuolla joku yritti vähän ehkä ilkeilyn makuisena kirjoitella, mutta kukapa niistä välittää.
Sen veran sanon Kiteen helmelle, että ei kuulu minun tapoihini komennella ketään,(joskus kotijoukkoja)ja tuskin kukaan komenteluihini alistuisi, ei ole tarviskaan.
Voihan olla, että huumoria oli,mutta kaikki ei ymmärrä siksi.
Tellervoinenkin voisi arvailujaan olla kertomatta, muuten ihan kiva kun pirtissä pistäydyt.

Haleista kiitän Simpattia, ja toisille totean, että kivat oli tanssiaisemme.
Hyvä että kaikki on omillaan noiden vaatteiden suhteen, minulla oli omat ylläni kun kotiin tulin,emmehän vaatteiden vaihtoon menneetkään;))DDD

Huomenna arkeen, jotenkin ihan jo toivoo, että arkiset rutiinit palajaa.
Loppiainen on launtai ja sitten ne pyhät on takana päin.
Pitkällä keväässä jo ollaan kun pääsiäiseen päästään.
Silloin alkaa se odottaminen, miten kevät etenee ja odotellaan ensi kukkien lumen lomasta nousevan.(jos sitänyt tuleekaan)
Pääsiäinen onkin tänä vuona huhtikuusa, joten keväässä ollaan.

Tälläistä se on elämän kulku, aina joku etappi odottamasa, ja kiva niin,vaikka arkea nyt kaipaan, siihenkin tule kyllästyminen ja sitten jo muutos on paikallaan.

Muori67 on kadonnut???misä on muori?
Monta muutakin on kadoksissa, mutta jospa ovat matkoilla, niin kuin kitinakin oli ja aikanaan pirtin vahvuuteen tulevat.

Uusi vuosi, uudet kujeet, jospa uusia kirjoittajiakin tulisi hyvässä hengessä mukaan.
Hyvään alkuun on päästy,tästä vain eteenpäin,sano mummo lumihangessa.( kulunut juttu on, anteeksi)

Huomisiin!!!!

Ihan kivahan.....

...tänne on kurkistella päivittäin ja lukea juttujanne...kun vielä joku tuttukin näkyy olevan...ja eihän tiedä koska oman sanaisen arkkunsa saa avattua...ja jopa seuraaviin tansseihinkin pyörähtää...oikein mukavaa vuoden alkua ja kivoja juttuja...ja odotellaan nyt sitä oikean talvenkin tuloa...huomiseen ja arkeen iloisella mielellä...

Heheeee

Mihkäs minä häviäisin;))
Täällä ollaan ja hyvää vuoden jatkoa KAIKILLE
toivotan.
Tuli valvottua melkein aamuun tuolla naapurissa.
Siksi tämä päivä on mennyt torkkuessa;)

Vesiräntää satelee täällä,alan todella kyllästyä
tuohon veden tuloon,vaan minkäs sille teet;(

Nyt juon kyllä kahvit,vaikka sitten valvottaisi kuinka.

Orimattilan sääprofeetta lupasi;tammikuussa tulee
lunta,ei kyllä sanonut minä vuonna;)

näkyillään...

onhan se sanonta

osittain tottakin, että tie miehen sydämmeen käy vatsan kautta. mutta voihan sitä välillä olla "terveellistä hyvää" ja herkkuja aina joskus! liikkua kun muistaa (ken kykenee)niin kyllä se siitä !!
Ihan kateeksi käy nämä hyvän pannarin tekijät.... ovat niin etulyönti asemissa meihin muihin nähden. oma kielikin meinaa mennä jo pelkän ajatuksen mukana.... saatika sitten miehet ovat myytyä kamaa sydämmineen.. !
sen nimihän taisikin olla hurmaus pannaria...
nyt muistankin sen !! Varmaan hyvää !!aineista päätellen !
Nyt pitää vaan jäädä odottelemaan seuraavia
tanssiaisia. Kiilloitella kenkiä ja tuulettaa hametta, ja palata ,kuten skillan sanoi, arkirutiiniin. Mutta arkikin voi olla rikasta ja elämisen arvoista.
Vielä viimeiseksi maistelen uudenvuoden herkkuja
ja päälle raikasta puolukkamehua.. kiitos !!
Mirrikin katsoo anovasti, täytyy sitäkin vähän silitellä, kun jää taas yksikseen, tai jos joku vielä kävisi.
huomeseen !!!

Halaus kaikille!

Täällä on ollut sellaiset hyppelöt, että on lattialankkujen kestävyys ollut koetukselle!Paljon rauhallisemmin minä... vaikka vähän katteeksi käy, kun en ehtinyt mukaan.

Taisin jo viime vuonna kehua, että meillä kaupunki järjestää ikään kuin yksityisilotulituksen minun parvekeyleisölle. Niin se teki taas. Nyt älysin ottaa kamerankin käteen ja sain muutaman oivallisen kuvan.

Olkoon hyvä ja lempeä tämä alkanut vuosi meille!

No ne jo vähän natisi

uutuuttaan ne lattialankut mutta hyvin ne kesti. Ja kun ottaa huomioon, että hyppelyt alotettiin jo entisessä pirtissä niin ei se tämän pirtin lattia koko ajan ollu lujilla.

Kitina:kö se mainihti siitä miesten hurmaus tyylistä. Mie oon kokeillu se tepsii tällä pannarilla. Ota nyt ihmeessä tuo pannari ohje ja vie ujona tyttönä johonkin tyrkylle. Kato sitte nurkan takkaa ite mitä alkaa tapahtua. Se tekkee tehtävänsä ihan ite.

No ja siulla Hintriikka oli se ilotulitus tanssien sijaan. Joku toinen kerta on sitte siun vuoro olla hyppelyissä mukana.

Nyt kun Lokarinkin kenkä ei ollu hävinnykkään, jaa niin kenenkähän se oli. Niin ja miun oma hame löyty niin ne hyppelyt on takana. Nyt tosiaan kaikki valmiiksi kiillottammaa kenkiä seuraavaa koitosta varten.

Lokari sentään jakso jo tulla pirttiin pistäytymään mutta ylikypsä tais uuvahtaa kokonaan.

No niin nyt miekin jo jouvan nukkumaan. Piti vaan tulla käymään kun muistelin viime yötä. Mutta kaikkihan täällä on kunnossa ja kisu syötetty ja kiikku vaan oottaa vieläki Roopee juttuja kertomaan.

No sitte tapaillaan taas......ja hyvvää yötä

Hei Pirttiläiset !

Niin meni ensimmäinen päivä ,että hujahti ja niin taitaa taas mennä koko vuosi..Hyvää jatkoa vaan kaikille ja onnellista elämää..Tälle uudelle pirtille myöskin Onnea ja SkillaNille,että jaksaa vetää tätä.,Täällä oli hauskat juhlat,mutta enpä
ehtinyt osallistua..piti olla tässä kotosalla.
Vielä on juhlia edessäpäinkin,joten ei hätää..
Minä taas istun täällä keinutuolissa Mirrin kanssa ja lueskelen juttujanne,kun olen tämä yökyöpeli..
Kahvia keittelin ja löysin syötävääkin,,hyvää pannaria ja mansikkahilloakin oli kaapissa..ai ai
ei taida olla linjoille hyvää tämä yö-herkuttelu,
mutta eihän niistä kukaan enää välitä,joten nautiskelen vaan täällä, Kiitos Mummeli-36..hyvää oli..Kyllä siitä miehetkin varmasti tykkäävät..
Kyllä on mukava tämä kahvipirtti ja niin kodikas
Minä täällä istuskelen taas joku yö. Voimia ja iloa kaikille! Terveisin Irkku

HUOMENTA !!!!

Nyt se eilinen torkkuminen sitten kostautui.
Ei nukuttanut enää;)
On jo toinen mukillinen kahvia menossa.

Laitoin termariin että saa toisetkin ja teevettä on myös.
Syömisiä näkyy vielä olevan,toin kyllä kääretorttua lisää,sitä aroniahillo torttua.

Ulkona on edelleen märkää,2,7clämpötila.
Täytyy tänään mennäkaupalle maitoa hakemaan
kun olen sellainen"maito kissa".

Koettakaahan heräillä!!!
näkyillään...

Herätteli Malla miut ja läksin

Kattomaan onko jo muut heränny. No siinä muorinkahvin juonti oli kostautunu ja oli ehtiny ennen minnuu tänne.

No voi hitsi, hitsi taas. Unohtu se huomenta. Oikein hyvvää huomenta kaikille pirttissä kävijöille ja niille jotka tulleevat käymään.
No niin tuli tuoki kohteliaisuus taas tehtyä ja voidaan siirtyä asiaan.

On tosiaan märkää niin kun muori sano.
Suututtaa oikein kun aina saa olla koiran jalkoja kuivailemassa kun vähänkin pistää nokan ulos sen kanssa.

On se kummaa tuo karjalan murre kun kirjottaa tuonne murre palstalle niin meinaa tulla tännekin. No täällähän on kaikki kunnossa. Olikin hyvä kun toit muori sitä kääretorttua. Söin lähtiessä puuron niin nyt otan kahvia kun olit keittäny ja sitä sinun torttuasi. Hyvältäpä näyttää.

On täällä pirtissä taas kivaa. Niin lämmintä ja lepposaa kun ei ois ulkona noin pimmeetä ja märkää. Jospa se muorin sanoma sääukko ois kerranki oikeessa ja lunta tulis kohta.

Lähenkin jatkamaan hommia että joutusin taas illansuussa sinne vesijuoksuun kun meni pyhien aikana kuntoilu ihan pyllylleen siinä suhteessa. Oli juoksukaveri kuumeessa ja kuka sitä nyt yksin, ei ainakaan näin puhelias.

No hyvvää päivän jatkoo kaikille ja tapaillaan taas....

Sadetta vain

piisaa,ja jatkossa luvassa edelleen, kyllä tämä ennustaja, mistä muori puhuit tarkoitti seuraavaa vuotta;))
Huomenet siitä huolimatta, aamu on jo pitkällä, työssä käyvät ihmiset jo työn touhussa, mitäs me vapaaherrattaret/herrat, me vain unia vedellään.
On tässä jo kahvit juotu ja viestit tutkittu ja nyt pitäisi päivää eteenpäin suunnitella.

Tuo vesisade sotkee, olisi voinut viedä matot ulos ja siivota, pitää ruveta vaikka kirjahyllyä siivoamaan.
Tiedä vaikka järjestystä vähän muuttaisin, jos ei vastaan sanomisia mistään tule.

Huomenna on tarkoitus lähteä kaupungin kauppoja kiertämään, vanhan lapsuusystävän kanssa, tiedä vaikka löytöjä löytyisi.
Tämän ystävän kanssa lapsena leikittiin ja sitten maailma vieroitti ja nyt muutama vuosi sitten hän etsi minut esiin ja nyt olemme tapailleet.
Paljon on tullut asioita esiin, mistä minulla ei minkäänlaisia muistikuvia, niitä sitten verestellään.
Lapsuuteen siis palataan ja kaihotaan täällä oikeassa elämässäkin.
Toivottavasti olisi kiva ilma huomenissa.

Täällä pirtissä jo uusia tanseja suunnitellaan, kyllähän loppiainen selainen päivä olisi, mutta jos vain istuskellaan ja surraan joulun loppumista;))
No tehdään niin kuin tuntuu kivalta, kaikki järjestelyt sopii.

Maarit60,Sinulle sanon, että kiva kun olet pirttiin löytänyt,tervetuloa vaan.
Joku jossakin sanoi, että hullua kun joku terveulleeksi toivottelee, mutta pirttiin tulevia olen tervehtinyt, kun tuntuu jotenkin siltä kuin olisin velvollinen niin tekemään.
Emännäksi kutsuvat, siksi kai tämän tavan olen itselleni ottanut.
Oli nyt miten tahansa, tervetullut olet pirttiin, kiva kun tänne löysit,jos taas unohdan jonkun, niin samaa tervetulo toivotus kuuluu jokaiselle.

Tuo Mirri tuossa kyhnää, kai on sylissä pidettävä, huomaa ettei Roope ole pirtissä käynyt, kun kissakin sylin kipeä on.
Kiitos muorille kahvista, on se pienoinen nautinto valmiiseen pöytään istua,pirtissä, kuin myös oikeassa elämässä.

Älkää antako mielen mustua noista sateista, kohta on päivä jo pitenpi ja valosta voimaa saamme, kyllä se aurinkokin useammin alkaa esiin tulla, usko vaan muorikin;))

Olin jo vähällä pompata

pystyyn noitten kahen arvostelijan takia kun sinua SkillaN sanovat komentajaksi. Et ikkään oo meitä komentanu etkä alistanu. Siksi kai niin hyvin pärjäämmekin keskenään. Tänne pirttiin ei kuulu tuommoset arvostelut. Pysykööt pois kuka komentoo ja alistusta pelkää tai haluaa. Täältä sitä ei löydy.

No niin olit ite onneks jo puolustus suu vuoron pitäny niin että jätän tähän.

Kyllähän ne kivat ois loppiaisenaki ne tanssit ja kun vielä se hurmauspannari houkuttelis miehiä enemmän mukkaan niin pirskeet vaan paranis. Onko ne niin ujoja vai mikä niitä estelee. Tuompas taas pian uuden pannarin houkutukseksei ja tuon ihanaa omenalohkohilloo myös.

Niin ja se Maarit60 sais kanssa tulla mukkaan. Siinä ujoudet karisee kun meidän porukkaan iskeytyy.

Kiitos.....

SkillaNille tervetulotoivotuksesta...ainahan pirtissä "yksi kiva emäntä" pitää olla...olenkin tässä lukiessani huomannut että olet oikein sopiva siihen "rooliin" ja toivonkin että jaksat jatkaa seuraavissakin pirteissä...
ja mummeli-36:lle terkkuja kanssa...ettei "se Maarit60" ole todellakaan ujo...ettenkö seuraanne uskaltaisi tulla...vauhtihan on ihan hyvä kun pysyy asiallisena ja niinhän täällä pirtissä näyttäisi enimmäkseen olevan...enkä usko että täällä kukaan komentelee ja kukapa antaisi itseään komennettavankaan...
mutta oikein kivaa jatkoa pirtille...nähdään ja moikkaallaan kun tavataan...

Taas niityt vihannoivat...

Aamupäivää ja hyvää vuotta 2007. Ennen vuoden vaihtumistahan jo toivottelin, mutta ei kai toivottelukoppa ole täysi.
Nyt odotellaan lumen tuloa ja sitten sen sulamista jne.

Mieli tekisi lähteä pistelemään siemeniä viljelypalstalle, niin on keväistä. Mitä nyt vähän välillä vettä lorottaa.

Pirtissä taidettiin pistää "monoo vinoon" oikein rajuimman jälkeen. Kissa ei vissiin sentään pyörtynyt pankolla. Voi jospa oisin voinut olla mukana.

Nyt on kaahotettava mittailemaan mummon mussukoita. Odottavat malttamattomina mittanauhan kanssa. Muuten, oikeaan aikaan mitataankin, onhan todettu että ihminen on aamulla ja päivällä hiukan pitempi kuin illalla. Menee nääs nikamat kasaan. Olisinkohan minäkin hiukan kasvanut - katotaan.

Jatkoa edelliseen kirjoitukseeni

Tässä sen taas näkee, että kun minä suuni aukaisen, ei loppua meinaa tulla.

Luin äsken noita edellisiä kirjoituksia ja yllätyin. On näköjään tullut vierasmaalaisia pirttiin. Kovin erilaista kieltä kuin mihin olemme tottuneet. Kai tuo on sitä globaalisoitumista vai mitä se nyt onkaan.
Vaikka niinhän se on että jokainen taaplaa tyylillään, mutta taso se pitää olla vaikka sitten huonompikin:DDD

pimmeetä

ilta-päivää pirttiin. Sää on sellainen, mutta mieli kyllä ihan valoisa !
Tuo edellinen viesti, mikähän siellä mahtoi olla niin erilaista ?? Eikös se ole kiva jos "värikkyyttä" kirjoituksissa löytyy, ja luovuutta. Noin niinkuin ystävällisessä mielessä ? Se erilaisuus juuri onkin se kiva juttu !
Mummeli 36 ! nyt on sitten pannari ohje tallessa !
Ihan uunissa ei vielä ole- mutta ei hurmattavatkaan vielä paikalla !!
Kohta kuitenkin kokeillaan, miten tehoaa !!
Siirrynkin nyt keittiöhommiin !

Mitäkö!

Onhan se tietenkin jonkinlaista luovuutta, jos piikitellään ja haistatellaan.
Mitään nokertelemista siinä ei pitäisi olla, jos esitin oudoksumiseni.
Muuten kuinka oletkin osannut valita noin sopivan nimimerkin?

miten uskallat killan

Miten uskallat noita kuusimymmenvuotiaita tyttöjä toivotella tervetulleiksi seitenkymppisten pirttiin? Nehän nappaavat nuo vähät ukkelit teijän seitenkymppisten näpeistä mennen tullen.Siinä saattekin myötäänsä käyvä permanentissa ja retonkikaupassa.Ja leipomuksia ja viinaksia papoille kantaa selkä vääränä.

Ihanko hätä tuli.....

kun ukkeleiden nielijöiksi kuuskytvuotiaita...mä luulin että tämä on ihan juttelupaikka... mutta että vaareja iskemään...no niitähän voi iskeä ihan tuolla muuallakin...ja jos on iskettävissä niin eihän sille mitään mahda... ehkäpä se vähän vanhemmilla naisilla on sitten vaikeempaa...
ihan rauhallisella mielellä saatte jakaa ne vähät papparaiset jotka täällä pyörii...jospa nimimerkki "monet naurutkin" sitten löytää oman iskettävänsä...on sitten joku mummo tai papparainen....
kiitos SkillaN kuitenkin...

moi !

so, so ! tytöt tämähän on fiktio, ja leppoisa
keskustelupalsta !
luulisi kaikkien tietävän, ettei luova keskustelu tarkoita mitään hävyttömyyksiä tai haistatteluja, tai toisen nimimerkin arvostelua.
Ja jos miehiä vampataan, on jo kotona yksi jonka aion hurmata pannarilla tänään....
ja voisinpa kutsua muutkin pirtin miehet ja naiset samalle pannarille... kaikki jotka eivät ..........se on ihan sama mikä nimimerkki

on. Itse me ihmiset käytöksellämme vaikutamme miltä se alkaa kuulostaa toisten mielessä !!
Leppoisaa illanjatkoa- kireät pipot nurkkaan heti alkuvuodesta!olisi kaikille mukavampi

Noh.....

herneitä hiukkasen nenään...mutta huomenna sopaksi...huumorinkukka on erittäin kaunis...kun sen oivaltaa...
ja nauru pidentää ikää toivottavasti siellä ja täällä... eikun juttuja vaan...
ystävyyteen kuuluu sekä mummoja että vaareja ikään katsomatta......

Ketäs ne on ne kuuskymppiset????

Meillä ei ikkää kysytä. Joka viihtyy niin saa istahtaa ja jutella rauhassa ja jos meijän miehet lähtee perrään niin tehhään uus pannukakku.

Uskosin vaan et meijän miehet on sen verran viisaita että ne ei noin vaan loiki. Ovat sen verran fiksua sakkia.

Ja siulle kitina varotan, oo varovainen mihin paat sen pannarin tyrkylle. Siinä käy kohta kuhina. Voit oven raosta antaa vähän tuoksua tuulen mukaan ja sitte vaan ovi säppiin ja säästin mukkaan sissään.

Ja siulle joka noita murteita hyljeksit. SkillaN on sanonu et täällä saa jokkaine puhua sitä kieltä mikä on luonnolisinta. Nii että jos et ymmärrä hae sanakirja kättees.

Nyt meen uimahallille vesijuoksuun ja illalla poikkeen kattomaan minkälainen on meininki pirtissä.

Tappaillaan taas......

niih

että saapi puhhuu mitä kieltä lystee. Kippistä sille ja loput kirjeessä.

Ja kitinät nurkkaan

kitisemmään!

Ei kai

vaan kukaan käsittänyt väärin, kun kerroin, että juhlitaan kuuskymppisiä. Tarkoitin sillä Kahvipirttiä, enkä kenenkään ikää. Nythän on n:o 60 menossa.

Pusupussin laitoin komeron hyllylle ja siinä vieressä on yllätys. Kissalle toin vähän vielä jäljellä ollevaa kinkkua, ei tämä ole suolaista.

Hyvät yöt, nyt saunaan.

HYVÄÄ VUOTTA 2007

Tervehdys pirttiin nyt on sitten vuosi vaihdettu saas nähdä mitä saadaan taas tänäkin vuonna muutakin kuin kosteutta.
Jaha otampa taas tuon kahvimukin ja istahdan tuohon keinuun ja ompa tainnut kisullakin olla ikävä kun heti on tuohon syliin tulossa ja voi sitä hurinaa taas.
Olin tuossa reissunpäällä vuodenvaihteen ja tuli tuossa niiltä tiimoilta mieleen tapaus joka sattui tässä pohjanmaan junassa.

Laihialainen matkusti junassa suuren matkalaukun kanssa. Konduktöörin saapuessa tarkastamaan matkalippuja laihialainen ojensi lastenlipun.
-Tämä lippu ei kelpaa.
-Notta miks ei kelepaa?
-Tämä lippu on lastenlippu.
-No lippuhan se on siinä missä muutkin!
-Niin mutta teillä pitää olla aikuisten lippu.
-En hyväksy, tämä lippu on ihan yhtä hyvä kuin aikuistenkin lippu.
Miekkoset sanailivat siinä aikansa, kunnes konduktöörin hermot pettivät. Hän tarttui laihialaisen isoon matkalaukkuun ja heitti sen junan ikkonasta ulos. Silloin laihialainen kimpantui, pomppasi ylös penkiltä ja karjui:
-Hävytöntä! Minä teen teistä valituksen. Ensin valitetahan, notta lippu ei kelepaa ja sitten vielä heitetähän pikkuveli ikkunasta ulos !

Juu näitähän laihialaisten kommelluksia varmaan on aika lailla tuolla maailmalla mut tässä nyt yksi tuli mieleen.
No niin kisu nyt on taas kuule tuonne pankolle meno minä lähden lämmittään saunan et molskis vaan :))

Iltaa ja

Hyvää uutta vuotta vielä kerran (vanha toivotus jäi edelliseen pirttiin)
Minä en muista vitsejä lainkaan, mutta yhden laihialaisvitsin muistan.

Kysymys siihen aikaan, kun markka oli Suomen raha ja se kelluikin välillä.
"Mitäs laihialainen tekee, kun markka kelluu?"--"hän ui suu auki."

Arki alkoi

ja koko päivän olen jotakin tuhertanut ja nyt uupumus tuli.

Johan on Roopekin kotiutunut,arvelinkin että etelän suunnassa olit;))
Uusisuvi malta nyt vielä tovi niiden siementen kanssa, vaikka voisivat itääkin;))

Maarit, ei täällä vaareja ei miehiäkään vahdita , menevää sorttia jos ovat,vapaa on mennä, joten älä usko kaikkea, tervetullut olet, emme nuorempia pelkää.
Pirtissä on käynyt hyvinkin nuoria kakskymmentä kesäisiä ja hyvin on tultu toimeen.

Jokainen kirjoittaa tyylillään siihenkään ei mitään sääntöä ole, ja tiedän mitä Uusisuvi tarkoitti, siis toraisia juttuja emme hyväksy, ja onneksi sheriffi puuttuu asiaan jos kovin ilkeitä rupeaa tulemaan.

Kahvipirtin henki on rauhaisa, huumoria viljellään ja asioitakin jututaan, että silleen, jatketaan sopuisasti kaikki.

Minusta on aivan ihana lukea kaikkia näitä viestejä, nytkin kun tuntuu raukealta, on kiva ruveta lueskelemaan.
On tuota juttua tullutkin, ihan hämmästyin miten paljon on pirtissä käviötä ollut, hupaa on kahville, muuta voittoa tuottaa;))D
Sitten nuo tarjoukset mitä olette kantaneet, monta nälkäistä suuta ruokittaisiin, kunpa tämä olisikin todellista näin tekisimme.

Vielä olisi astiat lasikaappeihin kannettava, ja voin olla tyytyväinen töihini.
Lieneekö talon vakiasukas, kun pistin myllin,mallin.
Oikein itseäni ihmettelen,kun kotona ei voi myllätä, siirryn kylille,))DDD

Virkistävää yöunta kaikille, sitten kun se aika koittaa.
Kiitokset Uuden Vuoden toivotuksista ja samalla mitalla takaisin.

Ensikertalainen

Hyvää Päivää ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille tasapuolisesti. Olen eka kertaa pyrkimässä joukkoonne. En tunne talon tapoja.Toivonkin saavani käyttäytymisohjeita talon tavat tuntevilta.
Jäänkin odottamaan mielipiteitänne. Joista kiitos etukäteen.

Tule pirttiin

ja tunne itsesi tervetulleeksi, sillä me täällä ilomielin otamme vastaan uudet kirjoittajat.

Leikkiä laskemme, asiaakin juttuamme, mutta tärkeintä, että sovussa ja rakkaudessa.
Voimme heittäytyä mielikuvien maailmaan, mutta voimme myös iloita sekä surra ihan livenäkin tapahtuneista.
Jokainen päättää itse mitä ja miten ottaa kantaa asioihin, tai kertoo omistaan.

Pienistä ei nenuun oteta, mutta kirjoittaminen on vaikea laji, silloin kun yrittää viestiä niin, että kaikki sen ymmärtäisi.
Selvitty on puhumalla ja selittelyillä.
Johan tuli "ohjeita" älä kumminkaan säikähdä;))

Tervetuloa Rantakallio, minä vähän niin kuin emäntänä täällä touhuilen, olet varmaan lukenutkin ketjua.
Illan jatkot Sinulle!

Olet varmaan...

mutta olisi kiva, jos olet se, keneksi sun luulen.

Odotan, kun liityt jäseneksi ja saat sp-osoitteen tänne, sitten kirjoitan viestin sulle.

Serkkusi.

En sanokaan

Viestin lähettäjä "en sanokaan". Odotan viestiäsi.

Just ignoore it

En sanokaan,

soitin kaikki serkkuni läpi, et ole.

Mutta

tervetullos 60+palstalle ja tännekin, jos haluat.

Toivottaa *sanaton*

minäkin harvoin

otan osaa keskusteluun , mutta seuraan tapahtumia kiinteesti ,ja hauskaa täällä kahvipirtissä on aina .
Nyt kai on päivätanssit vai odottaako porukka että Lokarikin pääsee tolpilleen ,siellä kun on yö nyt .
Mutta mikäs ettei sitä voi jatkaa tanssahtelua illallakin.
Kiva kun olet tullut joukkoon "tummaan". --vai olisikoos parempi sanoa että Skillan nuorisoseuraan :=)

Kivasti

sanoit,, nuoroisoseuraan!!

Tuolla maailmalla puhutaan "vaaleanpunaisesta hiekkalaatikosta" no kivahan sekin;))DD

Voih...

teidän kanssanne. Pallea repeää laihialaisvitsienne kanssa.
Samanlaisia "koiranleukoja" olette.
Roopenhan vääräleukaisuuden tunnen entuudestaan jo salmonella-ajalta mutta että sinä kuulut samaan kaskuilijaporukkaan, sitä en arvannut.
(Koiranleuka ei sitten ole haukkumanimitys. Siten nimitettiin ennen hauskuttajaa/naurattajaa).

Kiitosta paljon,

Uusisuvi muistit sentään vielä, oikein hyvää vuodenjatkoa sinullekkin.
Tulipa tuossa mieleeni sieltä kaukaa hyviltä ajoilta juttu kun.
Laihialaisessa lehdessä kirkkoherra ilmoitti: Tiedoksi täten seurakunnalle, että lottokuponki on ihan sopiva kolehtiin pantava, mutta olisi parempi, jos se pistettäisiin haaviin ennen arvontaa.
Et tämmöistä täällä pohjanmaalla molskista vaan :))

onpas kiva

kun Roopekin on löytynyt juttuineen kiikkutuoliin istumaan. Ihmeteltiinkin jo, että maako sinut on nielaissut !
meidän kisumirrikin on selvästi tyytyväisen näköinen !
Uudenvuoden tanssit jäivät sinulta välin, mutta vielä tulee seuraavakin vuosi.......
Hyvää Vuoden jatkoa !!

Terveisiä saunasta

Kiitos kitina samoin sinulle hyvää vuodenjatkoa juu siellä etelämpänä suomea viiletin vuodenvaihteen ja kyllä siellä kauhea sota olikin luulin et irakkiin olen eksynyt semmoinen oli meininki. Istuppas tuohon keinutuoliin niin teen muutaman kysymyksen.
-Miksi turkulainen lisää suolaa sipseihin?
- No siksi kun niissä lukee "Pan suolaa".

Tidäkkös miksi suosituin turkulainen on mulkukka?

- Aina kun turkulainen tulee kotiinsa, hän kysyy:
-Onks MULKUKKA soittanu?

Näitäkinhän oisi vaikka millä mitalla kuulema yllätyin kovin kun kuulin olen aina luullut et laihialaisista vain on näitä tarinoita kerrottu.
Kiitokset kahvista kyl nyt sitten taas jaksaapi matkaa jatkaa et molskis vaan :))

No voi kun ihana että Roope

On tullu takasin. Mie jo luulin että pittää sulle tehä uus entistä tehokkaampi pannari niin että tuut takasin.

Kyllä sinua kaivattiin vuoden vaihteen tansseissa. Lokari ja ylikypsä tekivät urheen työn meitä tanssittaessa. Niin kun jo edellä sanottiin niin tulleehan se seuraavakin kerta.

Kyllä kisu on ikävöiny kun et oo käyny kiikuttelemassa sen kanssa. On se nyt tuolla onnessaan polleena ihan kun haluaisi ilkkua että tulipas Roope takasin vaikka luulitte hänen hävinneen. No nauttikoon nyt oikeessa olostaan. Ompahan hälläkin jottain naatintoja.

Käväsin taas altaassa juoksemassa ja harjottelemassa sitä kesäistä Tampereelle juoksua varten. Yks kaveri jo lupas lähtee huoltojoukkoihimme hierojaksi. Semmostakin isolle reissulle tarvitaan. Niin on sekin puoli järjestyksessä.

No niin nyt on levollinen olo alkaa nukkumaan kunhan käytän koiran ulkona, niin sen takkia se levollinen olo kun Roope on tullu kottiin.

No niin nyt tarkastin taas että ei jäleltäni mikkään jääny pois paikoiltaan tai muuten sekasin. Sen taion minä osaan, että aina on jälissäni korjaamista. En oo läheskää niin tehokas ku tuo SkillaN mikä pannee kaikki asiat järjestyksee. Ollapa tuommone tarmo. Hoh, hoh, hoi. Nyt lähen nukkumaan. Hyvvää yötä. Tapaillaan taas......

Uuden vuoden

lupaus itselleni: tänä vuonna olen rohkea ja reipas, en enää sivullisena lue kahvipirtin juttuja, vaan lisään omat söhellykseni joukkoon:

Joten, tässä sitä ollaan, taas vuotta vanhempana ja viisaampana, vähän vielä hämmentyneenä omasta rohkeudestani, mutta uskon että tänne uudet asiakkaatkin kelpaa, siispä tuliaisina tuon laatikollisen paraisten piparkakkuja, suussa sulavia ja paljon syödessä lanteita lihottavia, mutta jumppahetkiä useesti viikossa kun harrastaa, niin ei jenkkakahvoja ja muita lisäkkeitä pääse kroppaan kerääntymään.

Toin tänne myös jumpasta suoraan tullessani pari keppiä, jospa joku innostuu täällä keppijumppaa vetämään porukoille, se on niin mukava ja helppo liikuntamuoto, ei tule liian hiki, vaan koko kroppa tuntuu nuortuvan ja vetreytyvän.

Tässä sitä ens alkuun vähäsen tutuksitulo tekstiä, jospa sovin mukaan vaikka olenkin hameväkeä, sitte jatketaan lisää seuravalla kerralla. Vähiä miehiä en rupee vikittelemään, omassa on jo tarpeeksi vikittelemistä;DDDD

Iltaa tupaan!

Ja hyvää vuodenjatkoa!

Ilahduttavan vilkkaasti on pirtin ovi käynyt ja uusia kirjoittajia esittäytynyt. Kiva, tervetuloa vaan ”joukkoon tummaan”;))

SkillaN, taptaptap *taputtaa* erittäin hyvän uudenvuodenpuheen johdosta! Ajatuksiisi on helppo yhtyä. Noissa merkeissä minäkin toivon tämän yhteisen virtuaalipirttimme jatkavan eloaan. Moni on jo ehtinyt ennen minua, mutta kerta vielä: Suurkiitokset Sinulle SkillaN, kun jaksat pitää ”pirttiämme pystyssä”. Siihen toivon Sinulle voimia tällekin vuodelle ja omalta osaltani yritän parhaani mukaan tukea työtäsi.

Mummeli-36 - Olisihan se pitänyt arvata: runsaasti sokeria, kermaa ja voita! Niillähän se herkullinen maku on ennenkin saatu aikaan! Kiitos ”reseptioonista” (korjauksineen), tallessa on ja pakkohan tuota on tehdä!

Joopajoo - vesijuoksua varten ei ole tarvinnut mennä uimahalliin, taivaalta on tullut ihan riittävästi! *hekoheko - olin olevinani vitsikäs*
Mutta kun olisi niin komea täysikuu taivaalla, vaan eipä näy. Vaan kyllä se saattaa valvottaa pitkälle aamuyöhön kuitenkin. Ison kahvin voi nyt juoda ilman pelkoa sen valvottavasta vaikutuksesta. Herranjestas kun on hyvää kääretorttua, otanpas toisenkin palan ja sitten vielä Paraisten piparit päälle!

Kiitos heppulii, mainio oivallus kun toit nuo jumppakepit! Nehän täältä puuttuikin, minä vain olen tuota katuharjavartta pyöritellyt.
:D Sen kanssa piti loppuyö uudenvuodentansseissakin veivata ne viimeiset cha-cha-chaat kun tanssittajilta meni tyystin jalat alta tai sitten jatzareista pohjat puhki ;)kun katosivat. Niin vaan lopulta notkuivat omatkin polveni, että piti pyllymäkeä lasketella pirtinmäeltä kotiin. Siinähän se kai viisti helmani vesilätäkössä mäen alla, että ihan piti puhaltaa kuivaksi uudella hiustenkuivaajalla. (Kas kun simahti se vanha juuri sopivasti kaksi viikkoa ennen joulua, ihan kuin vihjeeksi joulupukille! Pääsi mokoma helpolla lahjan keksimisessä! ) Onneksi oli Juhosakari jo nukkumassa, ja sain salaa kuivaksi hameeni helmat. Sanomistahan siitä olisi muuten tullut :D

Taitavat taas kaikki muut olla yöpuulla. No, huomenta sitten vaan teille!
Heippssan!

Taas uusi

aamu käsillä, hyvin tuli nukuttua, uniakaan en muista nähneeni.
Olen viime aikoina nähnyt miestäni unissani ja hän on jutellut kanssani, ja se ei kuulema tiedä hyvää.
Olenkin sellaisia miettinyt, josko luokseen tahtoo, aika sen näyttää.
Olen huomnnut, että minun uneni ei yleensä käy toteen, mutta silti nuo mietteet mieleen tulee. Rikas mielikuvituksinen olen, ehdin yleensä ennakoida kaikkea ennen kuin mitään tapahtuu, ja sitten ei yleensä mitään tapahdu.
Olikohan tuossa nyt mitään tolkkua;))DD

Huomenta kumminkin ja aina yllätyn kun uusia kirjoittajia pirttiin astuu ja se on hyvin mieleinen yllätys, tervetuloa Heppulii.(olikos oikein)
Aloittaminen tai kynnyksen ylittäminen on joskus vaikeaa, mutta pirtiin se ei sitä pitäisi olla, tänne tullaan ihan ilman mitään ennakko paineita kirjoitetaan vaan sitä mikä mielessä pyörii.
Olkoon ne ajatukset iloista,suruista, tai vaikka kannanotto johonkin aiaan,kaikki mielikuvitus jututkin tänne sopii.
Aina hauskempaa onkin jos pystyy huumorilla ja mielikuvituksella värittämään kirjoituksia, tähän pirtin väki on hyvin ylttänyt, esimerkiksi tuo my.mm.eli;))DD
Ei tarvitse ajatella,että minä en osaa leikkiä laskea, se nimittäin tarttuu, on hauska miten viestit toisiinsa liittyy, huomasinkin, että heti mielikuvituksesi lensi Heppulii, kun kepit mukanasi toit, siitä se alkaa.
Nyt joku sanoo, että no niin tuota huuhaata, mutta kenenkään tosi mielessä kirjoitettujakaan juttuja ei yli hypätä, yritämme olla mukana kaikissa kirjoituksisa.

Hymyilyttää nämä saarnani, ikään kuin olisin hyväkin neuvomaan, juttu luistaa kaikilta niin, ettei kohta ehdi muuta kuin pirttejä siirtelemään ja se on minusta kivaa hommaa, se käy jo niin tottuneesti.
Ei muuta kuin kaikki innolla kirjoittamaan, uudet ja tietenkin vanhat kirjoittajat, jokaista kaivataan, tuli tässä astartella mieleen, ei ole näkynyt pitkään aikaan.

Ei välitetä, jos silloin tällöin joku arvosteleva juttukin tulee, uskoisin että sellaisella ihmisellä, joka ilkeyksiä kirjoittelee, on aina paha olla ja silloin ymmärrystä tarvitaan toisilta.

Hyvää päivää kaikille, silitykset tuolle söpöliinille ja maitokuppi nenun eteen, kovin onkin tyytyväinen, huomaa, että Roope on ollut asialla.
Kahvit on termarissa ja toin kanelipullia, isoja tuoksuvia, ottakaa,älkää "natkako" eli ei aina tarvitse sitä painoa ajatella.
Joskus sanoin ettei pirtin tarjoukset lihota, johon Hintriikka väitti, että kyllä lihomisen mahdollisuus on, kun kuola suusta valuu, herkuista kerrottaissa, voihan se olla niinkin.
Luonteen kasvatusta ystävät, sanoo SkillaN jolla ei luonnetta nimksikään;))D

terveisiä metsästä

Eipäs ole mummelikaan vielä aamulenkin jälkeen ilmoittautunut pirttiin, vaikka olet varmaan jo koirien kanssa lenkin rehnyt. Minäkin olin jo parin kilometri metsäpolkulenkilla Kertun kanssa tehokkaan dioditaskulampun turvin. Kuu jä tähdet valaisivat myös polkuamme.Mielikuvitus laukkasi, metsä oli satumaisen kaunis ja hiljainen. Polku johti kahvipirtille, jonka ensimmäinen vieras tänään olen. Laitan kahvin, keitän teevettä ja kattilallisen kaurapuuroa, koska niin moni tuolla puuroketjussa sitä ylisti.Saskatoonmarjoista murotaikinaan tehtyä piirakkaa ja kuohkeaa vaniljakastiketta jätän myös herkkusuille.Leppoisaa keskiviikkopäivää ,pirttiläiset!

Kiitos

pistelinpä heti lautasellisen kaurapuuroa, se onkin niin hyvää, kun on hyvin hautunut, tulee vain niin harvoin keitettyä, se laiskuus.

Olen varmaan ennenkin kysynyt, mikä on saskatoonmarja, en vain muista millään, kasvaako sitä Suomessa??

Hermot lepää näiden juhlimisten jälkeen, jos metsälenkille pääsee, ja kun on tuollainen ystävä rinnalla kuin Kerttu, pelkoa ei mistään.
Hyvää päivää teille molemmille.

Huomenta kaikille

Täällähän on kaikki valmiina,kiva käydä valmiiseen pöytään;)

Onkin tänään taas markkina päivä,kohtalähden torille

Nyt siellä ei näytä satavan,tuon sitten sitä rinkeliäkin,vaikka täällä on noita herkkuja yllin kyllin.

Hyvä tosiaan että Roopekin on kotiutunut ja olemme saaneet uuden ystävän tänne.

nyt on mentävä
näkyillään...

saskatoon

Saskatoon on aika uusi viljeltävä Suomessa, Kanadasta kotoisin. Se on marjatuomipihlajan näköinen ja sukuinen, maku muistuttaa pensasmustikkaa ja kirsikkaa. Etelä-Suomessa siitä on tullut oikein muotikasvi, taimetkin loppuvat kesken tarhoilta. Viihtyy se varmaan seuraavallakin vyöhykkeellä. Se on ravintoarvoltaan parhaita marjoja, jopa rautaa se sisältää reilusti, flavonoideja myös. Sitä voi käyttää kaikkeen mihin mustikkaakin ja 3- vuotiaasta lähtien sato on taattu ja runsas. Ei tarvitse lähteä mustikkametsään hirvikärpästen ja paarmojen kiusattavaksi.Olen innostunut kovasti puutarhan hoidosta, ja odotan aina kevättä multasormet syyhyten.Paras äitienpäivälahjani on ollut 13 kuution lasti muhevaa Kekkilän multaa.Taidat sinäkin olla puutarhaihmisiä, Skilla-nimi jo siihen viittaa.

Ai sellainen

kasvi on.
Minulla on mökillä tuomipihlaja, mutta ei se varmaan se ole, siniset marjat tekee ja linnuille kyllä kelpaa, upea muuten kukinnaltaan.
Keväällä aikaisin kukkii.

Kyllä tykkään tonkia maata ja kaikkea kokeilla, mutta olen niin hätäinen, että sellaista perustellisuutta mitä pitäisi puutarhan hoidossa olla minulta puuttuu.
Heittelen siemeniä ja taimia puolihuolimattomasti, paikkojen sopivudesta piittaamatta, ja kaikki eivät kasvuun lähde.
Kiitettävästi kyllä piha kukista loistaa ja kasvukin rehottaa, usein joudun leikkauksia suorittamaan.
Keväällä ehdin aina liian aikaisin taimet laittaman ja siten turhaa työtä joudun tekemään, kun harsoja päälle asettelen.

Voin sanoa, että olen puutarhastani innostunut.
Kiitos tiedosta, pitääpä kysyä kasvaisiko näillä suunnilla.

Otsikkosi luettuani

Nimittäin turkulainen sanoo "saaskattoo" kun odotellaan jotain

Huomenia kaikille.

Kyllä käväisin täällä aamulla mutta en ehtinyt mitään vielä saada kirjoitetuksi kun tuli puhelu ja siinä turistessa meni aika ja nyt ehditte jo ennen minua.

En ehtinyt edes tulta takkaan laittaa mutta se sienipiirakka oli valmiiksi leivottuna kotona niin toin sen tänne. Kun nyt kaikki muka joulukilojaan tiputtaa niin tuon piirakan kalori määrät on ihan sitä varten. Sitä kärsii ottaa kyllä mutta sillon on sitten lenkin jälkeen paras jättää muu päiväkahvi leipä pois.

Onneksi itselläni ei kilot lisääntyneet joulun aikaa vaan päinvastoin. Peräti 1 kilo tipahti vaikka kuljin syömässä toisten eväitä. Nyt pitäisi vaan noita roikkuvia nahkoja saada kutistumaan ja hyvä kun Heppulii on tuonut nuo kepit tänne joten otankin sellaisen pienen helikopteri liikkeen tuossa ohimennen.

Koiralenkit aamuisin on hyvät antamaan aamupuurolle maistunisen mahdollisuuden. Aamulla ei muuten ole nälkä mutta lenkin jälkeen kunnon puuro maistaa ja se jos mikä pitää nälän pois kauan.

Eilen kävin tuolla chatti puolella ja siellä ilmeni, että kyllä sielläkin on niitä jotka käyvät lukemassa näitä kirjoituksia. Eivät itse kirjoita mutta lukevat näitä. Eräs kyseli olenko sama mummeli joka näille palstoille kirjoittelee ja hän oli kyllä lukenut ennenkin koska muisteli kun tuolla aikaisemmin kauan sitten puhuimme Lokarin kanssa Reska kävelykadusta. Niimpä ilmeni, että olemme kotoisin samasta kaupungista. Joten kun on vähänkään äänessä se kuuluu, tosin minä en ookkaan vaan vähän äänessä.

No niin ja nyt ylös, ulos ja uudelleen lenkille joten tapaillaan taas.......

No nyt on jumpat jumpattu tuossa turistessa ja on jatkettava matkaa. Kisulle oli jo annettu kermaa joten jumpan päälle vähänistutaan kiikussa ja sitten kisu menee tuonne pankolle oottelemaan jos vaikka Roope tulisi kevennyksiä kertomaan.

PS. Kitinalle.

Miten pannari tehosi?

kiitos kysymästä

mummeli36.. jokohan saisi sanotuksi,kun meinasi mennä kieli mukana... !hyvvee oli !!
sattui niin kivasti, että kun otin sen uunista,
samalla hetkellä tuli pojan perhe käymään,
Siinäpä sitä ihan tuoreena maisteltiin.
vähensin vaan sokerin vieläkin puoleen
-laitoin 3rkl.. senhän voi tehdä makunsa mukaan.
Sai kyllä kiitosta , ja :mistä sait ojeen !
Heti vastasin, että kysykää vaan mummelilta, niin että jos semmoinen 38 v.komea pikä mies kyselee siulta pannarin ohjetta.......
niin että näyttäisi tehoavan hyvin, jopa nuorempiin MIEHIIN !
Mutta kyllä on pirttiinkin kannettu taas herkkuja pilvin pimein........olette te ihania ihmisiä kaikki.
On suolaista ja makeaa... ei tiedä mistä aloittaisi !
En tuokkaan nyt mitään, kun on entisiä herkkuja syöty vähemmäksi, tuon sitten!
Kyllä aamukaurapuuro on ihan tuttu juttu, kotona, ja ulkomaillakin.
Mikä ihana hyvä olo aloittaa päivä puurolla,
Kotona siihen pakastemarjoja tai kiisseliä.
Ulkomailla on hyviä hilloja tai marmelaadia kuka mistä tykkää!
On pitkälle päivään kylläinen olo ja vatsa pitää siitä.
Sietää paremmin jos toisinaan kaltoin kohdellaan, Siis vatsa !!Tungetaan kaikkea sopimatonta, ja ärsyttävää.
kiitos pirtin herkuista.

Oon omista pojistanikin huomannu.

Oikeessa oot kitina. Kyllä tehhoo miehiin lun hunaja mehiläisiin. Ei se ikkää kysy kun hyvä kelpaa. Miekin joskus vähennän sen sokerin vähemmäksi ja hyvin käy niin.

Elä nielase kieltäs. Seuraava ruoka ei maistu miltään.

Valoa tunnelin päässä

Huomenta päivää! Kävin pirtissä jo aikaisemmin aamulla. Se kaurapuuro ahmaisi minut!
Rynnistin puurokattilan kimppuun sellaisella innolla, etten saanut suu täynnä sanaakaan sanotuksi. Johan sitä lapsena opetettiin, ettei saa puhua ruoka suussa!

Meillä tässä Etelä-Lapissa on päivä pidentynyt tänään jo tasan puoli tuntia. Muonion korkeudellakin ekaa kertaa aurinko nousee ja laskee kaamoksen jälkeen. Tosin taitaa tehdä sen pilven takana. Siitä huolimatta heilläkin on peräti 28 minuuttia pitkä päivä!

Kohta on kaamos ohi päälaellakin. Eli kevät tulee, vaikka talvi ei ole edes alkanut... Eipä ole tämmöistä talvea Lapissa nähty ennen. Sitten se vähän kenkuttaa, jos pakkaset tulevat silloin, kun pitäisi jo kevään alkaa.

Reilut kolme tuntia aikaa auringonlaskuun, joten täytynee lähteä ilmaa haistelemaan. Plussan puolella näyttää olevan ja taivas ilottoman harmaa. Ilo on löydettävä itsestään, kun ei sitä kerran säästä löydy!

Uuteen päivään...

Valoisampaa päivää tänne...no nyt on puurot ja hernesopatkin keitetty ja syöty... ja kun ikkunasta katsoo pihalle niin outoa valkoista näkyy tulevan taivaalta...tuliskohan se talvi sittenkin kohtapuoleen...tännekin...
näkyy kovasti tuolla Oberstdorfissakin satelevan kun hiihtäjät taistelee turneellaan...
mukavia kahvihetkiä pirttiin...

Täällä ei sada

valkoita lunta. Aamulla satoi vettä, mutta nyt paistaa aurinko kuin kesällä. Tekisi mieli mennä ottamaan aurinkoa. Aattona olimme pihaheinussa vilvoittelemassa saunan välillä. Lämmintä oli nelisen astetta ja ihan tyyni, että kiva siinä oli ottaa huurteiset.

Hyvää alkanutta vuotta sinne "Napapiirille" ja kaikille muillekin pirttiläisille.

Kiitokse kaikesta tarjottavasta ja hyvää aurinkoista päivänjatkoa.

Terveiset

markkinoilta,ei siellä ollut paljon väkeä eikä myyjiäkään.Pilvipoutaa oli,mutta nyt roiskii jotain valkoista,RÄNTÄÄÄ.

Toin rinkelin tännekin vaikka täällä on syötävää niin että pöytä notkuu;))

Nyt alkoi TENNIKSET ja minä olen koukussa niihin;)
Että älkää ihmetelkö jos ei minua näy;)

Voikaa hyvin ja näkyillään...

Kesä kaikilla

Soma on päivä täälläkin. Olen povaillut, että juhannuksena sitä on lunta ja pakkasta. Toivottavasti olen väärässä. Nyt täällä etelässä ovat nuo punkit lemmikkien riesana. Saisihan tuo edes sen verran pakastaa, että punkit paleltuisivat.

Lämmintä näkyy olevan 4,4. Pojantyttö juuri soitti, että pukki toi sukset, mutta ei tuonut lunta.

SkillaN jo toppuutteli minua, kun olin valmis istuttelemaan siemeniä viljelyspalstalleni. Katotaan...

Tunnetko ihanan tuoksun? Leivoin juuri Fröökynän pipareita kun piparipurkki oli tyhjentynyt jotenkin ihmeellisellä tavalla. En minä vaan tiedä miten:DD. Että osaavatkin olla hyviä.
Tuon illalla purkillisen sinne pirttiin. Eiköhän ne syötyä tule.

Kaikkee hyvvää sitä onkin.....

keksitty ihmispolosen riesaksi. On pannaria ja fröökkynän pipareita. Kyllä ei oo ihme jos kappee ala vyötäröltä häipyy. Miullakin kyllä on piparit muut säästyny mutta pitsiset kauraleivät hävis just noin kun Uusisuvi sano. En
tiijä mihin.

Mutta suklaa ei liikaa kulu kun vaan ei käy vieraita. Sain sellasen ½ m. x ½ metriä kanttiinsa olevan suklaarasian joululahjaks. jätän sen tänne pirtin pöyvälle nyt teille. Sitte en ainakaa tiijä kuka sen on syöny kun nyt koko ajan eppäilen itteeni niitten piparienkin kanssa. Dementia kun ei tuu yksin.

Kisuakin silittelen samalla ja varottelen ettei nää sovi sulle ollenkaan siis ne konvehdit.

Katotaan miten pian ne häviää. Tapaillaan taas.....

Hyvvee päivee

sano pirtin väk tetil kaikil tuos poikkeesin kattoon oisiko tuol pannussa vaikka kahveeta.
No mukillinen riittää näin aluksi ei nyt ahneeksi heittäyytä kun toi saunankin lämmitys on kesken.
No niin kisu istahettaas tuohon keinutuoliin ja katotaan minkäslaista juttua tännään ois.
Muistupa tuos yks juttu tuolta Pielaveeltä kun siellä Urkinkaa kierrettiin yks kesä.

Siellä savossa isäntä souteli pappia kapeahkon salmen yli. Pappi istui perässä ja heitti viskurilla vettä veneestä niska limassa koko matkan. Tultiin rantaan ja isäntä teki kotiinlähtöä. Pappi kysyi hädissään:
-Voi voi, kuinkas isäntä selviää takaisin kun vene vuotaa aivan valtavasti.
Isäntä lohdutti pappia:
-Minä laitan tapin kiinni.

Kiitos vuan kahvista minä jatkankin tuota saunan lämmitystä et piäseepi kylypemmään tuas et molskista vuan :))

piäsiskös

niin Roope, tarjouvvun selänpesijäksi. Olen oikein pätevä siinä. Toivoo Mirrinen

hei teille pirttiläiset

Taas joku mirri on uimassa roopen liiviin.Hyvä että kotiuduit roope olimme kaivanneetkin jo.
Meillä hiihtajat on olleet tyytyväisiä rukan latuihin,parikymppiä hiihtaneet.Minulla on pitoteippiä suksissa niin ei lipsu.

On hienoa kun puut lumessa.Olin hierojalla ja ihan tyrmässä nyt nukahtamisen jälkeen tokkurassa.En edes aleen selvinnyt,joulu lamput poistin ja verhot vaihdoin.
Pirtin palsta menee niin kovaa että loppuu kohta.kahvi kyllä piristää,kiitos.

Hohhoijaa!

Päivä illassa, väsyykö kuka muu noilla "shoppailu" reissuilla, minä olen kuin rankan työpäivän tehnyt.
Olis edes hyvä mieli, mutta kun ei.
Ostelin vähän "parempia" röijyjä ja siten kotiin tultua hoksasin kysyä itseltäni, että missä minä näitä pidän.
Nyt on varmaan teatterin ja konserttisalien penkkejä ruvettava kuluttamaan.
Eurojakin meni, mutta lohduttelin itseäni, että sain kumminkin 50% alennuksella.
Yksi pusero oli onnistunut,punainen trikoo juttu, maksoi vain kuusi euroa, topakka ja istuva.
Olen aina vierastanut punaisia vaatteita ja nyt sitten ryppyisenä mummona sellaisen ostin, kyllähän se väriä naamaan antaa, kai sopiikin.

Kyllä on vaatetta kaupassa, mutta suurin osa on niitä napa paljaana puseroita, mahtuukos ne nyt päälle, ei tietenkään.
Riittääpä taas pitkäksi aikaa alennusmyynnit.
Istuimme ystävättäreni kanssa kahvilla, sellaisessa antiikki liikkeen yhteyteen laitetussa kahvipaikassa,siellä oli valtavan isot pullat tarjolla .
Otimme pizsapalat ja kupin kahvia, 7 euroa annos, minusta kallista.(mummonmarkoissa 42 mk)

Arvaatteko kierettiinkö antiikkia tuijotellen, oli niin kaunista ,vankkoja lipastoja,kristallia ja kaikkea ,kaikkea,,, ihanaa, mutta mihin niitäkän keräisi.(onneksi ei budjetti kestäkkään)
Kiva on katsella ja ihastella.
Tulihan siinä puhuttuakin aina välillä ja siltä osin virkistävä päivä.

Minäpä keitin marjapuuroa ja vispasin sen niin pehmeäksi ja kauniiksi, että pakko sitä on ottaa, vaikkei tarvitsisikaan.
Haluaisiko joku toinen maistaa, tuossa kulhollinen, olkaa hyvät.

Vai ei markkinat väkeä vedä, ei täälläkään, meillä onkin vain kaksi kertaa vuodessa.
Pirtissä on pannaria syöty niin paljon, että minä täytyn jo lukiessa, uskon että hyvää on.
Se että sillä miehiä valloitetaan, ,,,ei oikein usko, ei kai ne nyt ihan niin helpolla kumminkaan,,epäuskoinen olen.
Toisaalta onhan sekin sanonta, että tie miehen sydämmeen vie vatsan kautta,,,,mutta nykyiset miehet osaavat kyllä sanoa ei, liioille herkuille, on he niin valistuneita, kunnosta huolehditaan.

No jospa nostan jalat pystyyn ja löhöilen tämän illan, olen en ansainnut;))DD

minä taas

tulin ihan hyvälle mielelle, kun luin skillan noita sinun juttujas. tuntuivat niin perin tutuilta, että ihan sydäntä lämmitti !
Monestiko sitä meikäläinen hölmöilee vaate-ostosten kanssa... ! Itsekkin olen aina vierastanut punaista väriä, kaunista on toisilla mutta minulle ei sovi. Jo nuorena sain nootin, että olen värisokea, kun aina jotain muuta vaatteissa mutta ei punaista. Silloin meillä oli jo tytär. Odotin toista ja lupasin, että jos tulee poika minulla on punainen mekko.
Poika tuli ja punainen mekko oli pakko ostaa !!
ja muutenkin olen poikkeus, olisi kiva olla välillä hienoissa vaatteissa, MUTTA MISSÄ ??
toisaalta inhoan vaate-ostoksia, kun yrittää saada sitä mitä ei ole olemassakaan.
Siis halvalla mahdottoman hyvää ja kaunista, arkeen ja juhlaan sopivaa, silittämättä siistiä ja kestävää !!
Nykyisin tuodaan halpamaista kaikenlaista lumppua, Helsingin arvostetuissa liiketaloissa myydään samanlaista huonostitehtyä......no niin,
varmaan juttu onkin niin että minä vaan en ymmärrä (kun vertaa ennen hyvään suomalaiseen käsityöhön) eroja löytyy.Lankoja roikkuu, kun vetäiset langan päästä.. simsalapim.. koko sauma on auki. KOkemusta on ja faktaa !!
Ostin tosin sieltä matkaltakin 2 hametta.....
ehkä niitä täytyy pitää sitten pirtin tanssiaisissa, jos ei muualla.Tai ystävänpäivä risteilyllä !
Sitäpaitsi jos ei miehiä hurmatakaan pannarilla,
niin miten olis vaatteet ??
Skillan sinunkin punainen puku voisi olla kova sana ... saisi vauraammankin polvet notkistumaan.....
No ei se mitään, hukkaostoksia tulee aina tehtyä
ainakin meikäläisellä.
sanonta vahingosta viisastuu... vaan enpä aina viisastukkaan.
Varmaan Roopella olis tähänkin jokin sopiva riimi. Jäähäämpäs oottelemaan..............

Ostamisen karmea vaikeus

Kun katselee nykyvaatteita, niin ei tule edes mielitekoa ostaa mitään. Niin ovat kamalan näköisiä! Minä inhoan vaatteiden sovittamista. Niinpä joskus ostan "silmämitalla" jonkun halvan puseron. Käytettävähän sitä on, vaikka ei ihan just prikulleen olisikaan...

Vaikeinta on pitkien housujen kanssa, kun vyötärön kohdalta saisi olla large, lantion kohdalta medium ja lahkeiden pituus extra small! Eihän sellaisia ole olemassakaan.

Miten epäoikeudenmukaisesti meitä toisia onkaan muotoiltu!!! Leveyttä voisi periaatteessa tahdon voimalla säädellä, mutta entäs pituutta! Iän myötä se vain lytistyy entisestään...

Toin vähän nirunarujuutstoa ja hilloja eli suomuuraimia, ettei tule niitäkin yksin popsittua. Ystävät vissiin luulevat, että minä nälkään kuolen, jos he eivät tuo kaikenlaista.

Elä SkillaN yhtään eppäile.

Tei tännään semmosen pannarin kun talonmies aiko tulla käymään. Ei ois kuulema muuten tullu. No vein sen vähäks aikaa verannalle jäähtymään ja kun menin hakemaan ei sitä ollu. Naapurin uroskoira oli sen vieny.

En nyt tiiä minkä verran oli ossuutta sillä että miun koiralla oli juoksuaika. Talonmiehen sain narrattua sisälle kun sanoin paistaneeni pannarin. Sanoin vasta sisällä, että koira söi sen. Ja kun niitä oli vielä kaksi. Niitä pannareita.

Mutta ompa hyvä kun toit sitä vispi puuroa se kun on minnun herkku ruokaa. Onneksi ei ees oo kovin kalori pitosta.

Kyllä tuo kisukin nyt on tyytyväinen kun Roope on tullu. Nakkelee mulle vaan niskojaan leuhkana.
No minäpä nyt kuitenkin pyöräytän parit helikopterit tuossa kun nuo kepit on valmiina. Ja sen päälle vois vaikka ottaa pari kärrinpyörää. Se tuo kärrinpyörä kum on meikäläisellä niin vaikee tehä, että siinä kulluu enrgiaa kun sehän ei kerralla onnistu. Aina kaatuu väärään suuntaan ja taas otetaan uusiksi. Kun sitä kaikkineen harjottellee kyllä siinä voimat kasvaa. No niin johan tuota tuliki taas jumpattua.

Taiampa lähtee pikku hiljaa hiipimään sänkyä kohti. Taas meni yö vähän lörinäksi viime yönä. Pitäis yrittää nukkua kunnon yö. Neljästä kuuteen tuntiin kun nukkuu kauan alkaa lopulta väsyttämmää.

Ja ei sitten muuta kun pirttiläisille hyvvää yötä ja kauniita unia. Tapaillaan taas....

pirtin lyhdyt näkyi,niin

tulinpa vielä kurkistelemaan pirtin kuulumisia.
Samalla teen nuo mummelin helikopterit sun muut kuperkeikat.. käypi sellainen viuhtominen keppien kanssa, että tosi hyvä kun ei muita ole paikalla !
siinä olisi lähimmäisen silmät mustana ja mitä ruhjeita tahansa... ja ihan ilman tarkoitusta.
Hyvää tekkee jokainen liike, ja olis aiheelista
tehdä.
Nais-ihminen on sellainen, että sitten voi ikäänkuin hyvällä mielellä taas popsia herkkuja kun vähän ensin liikkuu.. puhun siis itsestäni !!
nyt kun on iltajumpat tehty, voi toivotella hyviä öitä kaikille !

Talonmies

Heikki Hietamiehen jutun, kun hän kertoi tyttäriensä olevan ^enempi talonmiehen näköisiä^. Nauratti.

Älä SkillaN vielä nuku...

iltakahvitkin on vielä juomatta. Järjestelin tuossa valokuvia albumiin ja aika hurahtikin huomaamatta. Unohdin kokonaan että olin päivällä luvannut tuoda näitä Fröökynöitä pirttiin. Tässä niitä nyt on korillinen, olkaatten hyvät ja ottakaa.

Tuota ihanaa puuroasi täytyy ottaa. Eihän iltasyöminen ole pahitteeksi eihän?
Ja kuulemma täyden mahan kanssa nukkuu kuin kahden kesken.

Kiitoksia ja hyvää yötä, "nähdään" huomenna!

Huomenia kaikille taas.

No jopas jotain kun ehdinkin ensimmäisenä koiran kanssa tänä aamuna pirttiin. Keitämpä kahveet valmiiksi termariin ja toiseen teevettä. toin tuohon hunajapurkin ja erilaisia teepusseja. Ottaapi ite kukin tarpeensa mukkaan.

On se hyvä kun kitinakin on alottanu tuon jumppauksen. Tulkaahan toiset perässä. Siin on tuo jumppa palloki. Koittakaapa istua sen päällä niin ettei jalat oo maassa. Uskon, että sitten ku se onnistuu hyvin ootte tarpeeksi jumpannu.

Kisukin tuli tuohon kummastelemaan kun sen pallon päällä kiemurtelin. Mahtaa sekin ressukka olla ihmeissään kun täällä helikopterit heiluu ja kärrinpyörät kolisee. No menehän vähä etemmäs ettei käy päähäs kun heitän taas kärrinpyörää. Eikös tunnukin siltä jotta se miulta käy luonnostaan ihan oikein mutta elkää uskoko. Harhaa se on . Opettelen vasta ja se se on se kolina.

No niin kisu nyt on taas jumpattu ja nivelet notkeina. Ja kohta lihakset kippeinä. Miehelläni oli tapana sannoo siitäki kun puhuin lihasten kippeyvestä, että puhun niinku miulla niitä oiskin. On niitä jos nyt ei pullistelekkaan kun adoniksella. Ainakin kivusta päätellen.

No nyt on jo kahvi valmis joten aamu myrkytys eessä ja siihen hyvät piparit niin ei laihu liikaa noin kovan jumpan johosta. Tuota ihanaa lappapuuroo myös niin taas on hyvä päivä eessä.

Nyt on jo pakko hillitä tuota pannari himoa ja oottaa kun se iskee kuitenki uuvestaan laskiaisen aikaan. Eikä tää elämä oo yhtä jumppaa ja koira lenkkiä joten äkkiä kottiin ja jottain hyövyllistä tekemää kuten leppäämää.
Hyvvää päivää vaan kaikille ja harrastakkaa tekin liikuntaa.

Tapaillaan taas........

Fröökynöitä

kiitosta vaan, hienommilta maistavat, kuin omani, nimikös sen tekee?
Minä annoksen joulupipareita teen ja ne sitten kestävät vaikka juhannukseen, kun ei kenellekään maistu.
Totta puhutaan, hyviä ovat minunkin piparit, mutta meillä ei kukaan ole pipareista innostunut.
Olenkin juustojen kanssa niitä kaupannut ja pippurijuusto ja pipari,nam.
Tuleekos näihin Sinun pipareihisi jotakin erikoista taikauhoa,kun näin hyviltä maistuu.

Minä nukuin kuin tukki, johtuiko siitä että väsyin, vai siitäkö, että tiliäni tyhjensin.
Luulisi, että unet hävisi, kun turhuuksia ostelin;))
Päätäni on ruvennut usein särkemään, muistan kun mieheni aina sanoi, kun valittelin kipua päässä, sinulla on sen mallinen pää.
Niitä uniakin näin,,,,ja höpsistä.

Pitäisi kai noita keppejä ruveta pyörittelemään ja pallollakin keikkumaan, kärrinpyörää en kyllä yritäkkään, miks pitäskään, en sitä nuorenakaan osannut,,en nimittäin ole iän myötä notkistunut;))DDD
Toivottavasti tuolla pääkoppasa olisi jotkin kehitystä tapahtunut, kaikki muu minussa on taantumaan päin.
Älykkyys osamääräni ei varmaankaan ole parantunut, mutta tarkoitin noita kokemusten tuomia kehityksiä, niistäkin pitäisi osata oppia ottaa.
Pakkohan se on hyväksyä, jos sekin osa-alue vain rapistuu,kunpa edes tälläi menisi;))

Kisuliini katsoo kummissaan, että mitä tuo mummeli ähkii ja könyää, lattialla itsekin itselleni nauran, tulisi nyt joku pirttiin, näkisi alnnustilani, vaikka en tätä siksi koe, ylöshän tässä könytään ja uusiksi vaan, älä kisu ivallisesti katso, minä vielä pallolla istun ja jalat ilmasa heiluu.
Tämän könyämisen jälkeen kahvit ja " fröökynät" maistuu,,, että maasta se pienikin ponnistaa, kerran pientäkin onnistaa,,,hyvät päivät kaikille!

Ja taas piti kirjautua

jo nyt on kumma,sen remontin jälkeen tämä kone
tekee ihme juttuja.

ompas yöllä ollut pikku pakkanen,kun maa näyttää olevan kuurassa,vaan tuo itäinen taivas on sitten kauniin lohen punainen.

Hehee se tuo pallo juttu onkin kiva;))

Lattialta minäkin itseni löysin,varmaan useimmin kuin sieltä pallon päältä;)

En ole yhtään käynyt noissa ale-myynneissä.
Kaappiini ei mahdu mitään ja kun en oikein entisistä raaski luopua.
Tuostä päänsärystä sen verra,oletko tarkistuttanut silmäsi??

teet sentään aikapaljon käsitöitä.

Kiitokset kahvista ja pipareista.
näkyillään...

Kuutamo

Huomenta

Tuossa keittiössä aamupalla ollessani katselin ikkunasta kun kuu mollotti täysinäisenä. Ei koskaan aikaisemmin ole tullut ajateltua miten hienon näköinen se onkaan. Siinä sitä olis jumppapalloa erräänkin kerran.
Tuumailussani taidan uhkaavasti muistuttaa Havukka-ahon ajattelijaa.

Kai tuon joulunalusmelskeen takia lenkkeilykin on jäänyt minimiin, mutta en sentään ole autoa käyttänyt kuin pitemmillä matkoilla.

Vaikka turhaksi tuon kapineen ovat katsoneet nuo talomme toimitusjohtaja ja kumppanit. Olivat laputtaneet, että siirtävät varikolle sen.
Kummastelen ja hämmästelen. Autopaikka on pysyvästi maksettu ja auto normaalissa kunnossa ja rekisteröity. Ei kai kukaan voi määrätä miten paljon sen on oltava ajossa.
Kun soittelin asiasta lapun jättäjälle, ei ne kaikki olleet painokelpoisia sanoja, joita tuli päästeltyä.

Mistä arvasit SkillaN että se Fröökynöiden leipominen on hiukan mystistä. Melkein kuin lapsille taikakahvin keittämistä. Siihenkin laitan hunajaa ja siirappia ja kaapasen aurinkoa ja naurua... ja ai miten lapsia naurattaa ja heti tulee hyvä mieli kun sitä juovat.

Nyt taidan tulla siihen jumppajonoon.

Hyvää alkavaa päivää.

Eikös ollutkin vaikeeta.

Se siis pallon päällä pysyminen ja siinä tullee maha nahat kippeeksi. Mullakin tuli jo kun luin tuota sinun yritystäs.

Nauro se kisu mullekin mutta komensin pankolle hirnumasta.

Kuule ei se haittaa mittää jos tuo lihallinen puoli rapistuu. Siinä vaan äly kasvaa ja se taas pannee liikkeelle halut liikkua. Niin että kehäs ollaan. Luulis että sinä saat sekä aivoille että kropalle liikuntaa kun oot niin enerkinen tuon siivouksen kanssa. Meillä ois siulle työ maata tää niinku vihjaukseks.

Pitkästä aikaa miekin nukuin kun tukki peräti kaheksan tuntia ihan ilman tuutulauluja. Taas jaksaa viikon huonommallaki nukkumisella. Meillä ei oo koskaan koiraa päästetty sänkyyn. Kissa kyllä nukkuu minun jaloissa. Kun tänä aamuna heräsin luulin jo onneni koittaneen kun oli niin lämmim joku selän takana. Kun katoin niin Mallahan siinä makas pää tyynyllä vieressä. Voi mikä pettymys. Oli kai ollu katteeline kun kissa oli menny sinne tyynyni taa seinän viereen eikä ollutkaan jalkopäässä niinkun tavallisesti.

Ossaa mokoma olla mustis. Miulle kun joku soittaakin se alkaa heti vinguttaa lelujaan tai töniä kättäni, että huomaan hänet.

Kai niiläkin tunteet on. Tämä pirtinkin kisu kyllä osotti jo mieltään sillo kun Roopee ei näkyny. Ompaha rauhottunu nyt.

Juonkin taas kupin kahvii ja se ei ookkaan vielä paljoo kulunu kun vissiin muut nukkuu vielä pitempäänkun me SkillaN:in kans.

Lähenkin välillä taas ulos joten tapaillaan taas.....

Voi kun oon mielissäni,

että tänne on tuotu tuo jumppapallokin. Minulle on tullut ihan himo tuohon jumppaan, kun sain itseäni niskasta kiinni, ja laihduttaa päräytin itseni kolmessa kuukaudessa 14 kiloo keveemmäksi.
Jo on sen jälkeen ollut omenainen olo!

Siitä on jo melkeen vuosi, kun moisen taikatempun sain aikaseksi, helppoa ei aina ole ollut pysytellä kohtuudessa, mutta luja luonne ei lisää läskiä;)))
Liikunta ja voimistelu on minulle ennen ollut sellaista pakkopullaa, mutta laihdutuksen jälkeen sain kimmokkeen niihinkin, kun ei enää vatsa ollut tiellä kumarruksia ja taivutuksia tehdessä.
Nykyään käyn kolme kertaa viikossa jumpassa, ja kerran salilla, se riittää normaaliliikunnan lisäksi pitämään painon kurissa.

Vaatekerrat meni uusiksi, mutta naiselle se on vain ilo, kun voi kokeilla jo peräti 36 numeron kokoa entisen 44 koon jälkeen. Tunnen itseni ihan uudesti syntyneeksi!
Peilistäkin katselee minua vastaan nyt paljon iloisempi nainen, ja tuntuu mukavalta kun kaupungilla nuoremmatkin miehet katselevat perään! Tätä lausetta ei saa kuitenkaan sanoa ääneen kotona, muuten alkaa mökötys!

No, tulipa kehuttua omia saavutuksia, muuta kukas sen kissan hännän nostaa, ellei kissa itse.))

Hauskaa päivää kaikille, kuppi kahvia riittää, kiitos, lähden tästä parin päivän matkalle, palataan "astialle" sen jälkeen, heipsan!

Kyllä se siitä

olo kepenee, kun ajattelee vain myönteisiä asuoita. Kaikki muuttuu täysin toisin. Ajttelet kohta, että eipä tuota rahaa paljon mennytkään, sekä kaikki mitä ostin on varmasti tärkeää.

Toin kisulle kirjolohta ja tervaksia, kun täälläkin näkyy olevan puolitoista lumipisaraa ilmassa. Ihme kyllä. Niitä tummia jota ei saa sanoa, pusuja toin, ovat vielä lämpimiä.

Hyvää päivänjatkoa ja kiitokset pannarista, Pohjalaisittain kropsusta. Oon Kurikasta kotoosin ja on kropsua eväänä, sanottiin Pohjanmaalla. En minä ole Kurikasta, vaan Alajärveltä lähtöösin.

vanne pyörii, lanne pyörii

Vyötärön saa pysymään mallissaan vannetta pyörittämällä. Monet varmaan muistavat hula-hula -vanteen pyörityksen 6o-luvulta. Ostin lapsenlapsille sellaisia muutama vuosi sitten ja pyörittelen sitä usein itsekin. Tarkoituksena on saada se pyörimään mahdollisimman kauan vyötäröllä ilman pudotusta.Joskus pyöritetään lasten kanssa kilpaa, lasketaan kierroksia.Oikea rytmi ja liike löytyy kokeilemalla, tulee lantion keikutuksesta ihan latino-olo Rion karnevaalella, kokeilkaapas sopvan musiikin kanssa ja porukalla!

Sitä olisi

hienoa katsella, kuinka se lanne nätisti keinahtaa. Kyllä siinä varmasti hoikistuu, kun riisuu vaatteet pois, että vanne kuluttaa pelkkää ihoa. Kyllä se varmasti tekee oman uransa vyötäröön. No tämä oli vitsi. On se varmasti hieno homma miehillekin ja hyvää hierontaa vartalolle kokonaisuudessaan. Jos vain selkä kestää. Minä kyllä luulen, että en saisi yhtään kierrosta vannetta pysymään. Tarttee joskus kokeilla.

Hyvää päivänjatkoa kaikille pirttiin poikkeaville ja kiitokset taas antimista, kahvia jäi termariin.

Ps. Täällä alkaa olla jo maa valkoisena taas pitkästä aikaa.

Hula hula-vanne

Hula hooppaa pitkät pätkät
hoikat, paksut, missit, jätkät.
Pyörii vinhaan muoivanne
lainehtivat lonkka, lanne.

Hoikka taipuu niin kuin vaha
mutta kuinkas läskimaha
tempun taitaa, siinä niksi
kuinkas väännyt vieteriksi...

Hyviä vinkkejä

Likka se heittelee kehiin sopivin väliajoin toinen toistaan parempia vinkkejä kunnon, hyvinvoinnin ja terveyden suhteen.
Minä kaipaisin nyt juuri hyviä vinkkejä siitä, miten selviytyä flunssasta.
Kaikkihan tiedämme, että funssa kestää pari viikkoa, kun sitä lääkitsee itseään tipoilla ja napeilla ja 14 päivää, kun sitä ei hoida mitenkään.
Mutta olisko Likalla tai jollakulla muulla pirtin väestä poppakonsteja, millä flunssasta selviäisi viikossa?
Luotan pirtin väen tietorikkaaseen joukkoon, mutta sen tiedän jo ennakkoon, että mitkään pannarit ei auta.

No ei tietenkään.

Eihän pannari oo tehtykää kun hurmaamista varten. Flunssaan on kokonaan toiset lääkkeet ja kun en oo sitä sairastanu pitkiin aikoihin en ossaa neuvoo antaa.

Mutta se hula hula vanne oiskin vielä hyvä. Oon kerran elläissäni kokeillu ja sain pyö rimmään vinhasti ainakin ½ kierrosta. Siihen mulla sen kohalla into lopahti. Eikä se tuo kärripyöränkään harjotus oo vielä lopussa kun aina kupsahan kyljellee. Pitäneekö siirtyä kuminauha jumppaan. Minulla on näitäki kaks ja toine joutaaki tänne ihan hyvin. Sitä ei oo tarkotettu sitte ritsaks. Tää oli ohjeeks miehille.

Niillä kun aina tahtoo se poikamaisuus tulla essiin. On kiva kun ootte niin ahkerasti alkaneet tuota liikuntaa harrastammaa. Miehetki vois pyörittää vaikka varpaita jos että viitti lanteita pyörittää. Nii ja sittehän voisitte pyörittää tyttöjä tanssiparketilla. Liikuntaa se on sekin.

Nyt lähen ulkoilemmaan koiran kans. Lokariki ain kertoo mihi mennee et mist hänet tavottaa. Kyllä tuon jumpan päälle täytyy yks munkki ottaa ja kahvit juuva. Kiitos vaan ylikypsä niistä. Juu kyllä se pohjalainen kropsu on ihan samanlaine ku se pannarikin.

Taas jäi takka niin iloisesti loimuammaan kun panin niitä tervaksia palamaan. Ompaha kisullakin lämmin kun ulkona tuulee ja tippuu jokusia hitaleen puolikkaita taivaalta.

Nyt me mallan kanssa mennään. Tapaillaan taas.....

mikäpä on

taas pirttin tullessa, huomenta vaan tai jo iltapäivää !
Takassa loimuaa ihana tuli, rätisee mukavasti.
Kahvia termarissa, tuoreita pusuja, kiikkustuoli tyhjänä ! Mirri vaan katselee viekkaan näköisenä- varmaan se tunnistaa meikäläisen sen eilis illan
jumppa episodin takia. Pelkääköhän se että taas tuo mummo alottaa.........sen liehumisen!
eilen ei ollut palloa.. tiedän että vaatii hyvää tasapainottelua sen päällä istuminen.
Lapsilta se onnistuu näppärästi.
Eikä kuminauhoja........ Kohtahan meillä onkin koossa kuntosalivälineet........ renkkua ja roikkua kukin mielensä mukaan.
kaikki tekee hyvää, kun ei vaan itseään särje!
mutta pienet jutut hoidellaan kyllä pirtinkin puolesta.... ainahan me sen verran osataan.
Aina muuten oppii uutta- että päänsärkyyn vaikuttaa päänmuoto.
Itselläni ei koske päähän juuri koskaan, mutta
onkin varmaan tosi omituinen nuppi malliltaan.
Nyt mirri laskeutuu arvokkaasti alas uunin
päältä... ihan kuin viestittäisi silmillaan, että eiköhän tuo jo riitä.
On vielä vähän kuin olevinaan kun Ylikypsä on
tuonut sille peräti lohta syötäväksi.
On sillä kissanpäivät totisesti, mutta mukava ja sopuisahan mirri on ! kaikki kissat eivät sitä ole ! Niillä on oma tahto kuten meillä ihmisillä !
Suurkiitos kahvista, pusuista, ja todella hyviä pipareitakin maistelin !

Oli semmoinen

tai tuli mieleeni, mut hyvät päivät pirttiin kuitenkin ja otan tuosta taas kahvimukin ja no niin kisu hyvin olet syönyt tuleppas nyt sitten syliin istumaan ja huristamaan. Niin piti kertomani et näinkin voi käydä.
Oli suuri firma ja siellä siivoojana yks Rissanen. Firmaan tuli vierailulle George W Bush ja nähdessään Rissasen hän sanoi"Morjens Rissanen.Mitä äijä"
Pomo ihmetteli, että mistä toi Bush voi Rissasen tuntea. Rissanen vastasi vain, että on tullut käytyä kalalla pari kertaa.
Sitten sinne firmaan tuli Vladimir Putin ja nähdessään Rissasen hän sanoi: "Moro Rissanen! Mitä äijä"
Taas pomo oli ihan ihmeissään, mistä Rissanen voi Putininkin tuntea. Rissanen totesi käyneensä metsästämässä Putinin kanssa.
-Tunnen minä muuten paavinkin, Rissanen sanoi.
Sovittiin, että lähdetään Vatikaaniin katsomaan ja se kumpi on väärässä, maksaa matkan. Vatikaanissa paavi oli pitämässä puhetta isolla aukiolla. Yhtäkkiä paavi huusi: "Moro Rissanen! Mitä äijä? Tuu pitään puhetta tänne mun kanssa."
Rissanen meni paavin kanssa yleisöjoukon eteen pitämään puhetta. Paikalleen palattuaan hän löysi pomonsa tajuttomana. Elvytettyään pomonsa Rissanen kysyi, että ei kai se nyt noin kauheaa ole jos paavinkin tunnen.
Pomo vastasi:
-Ei se, mutta kun tuossa vieressä oli pari kiinalaista ja ne kysyi, että kuka toi pipopäinen jätkä tossa Rissasen vieressä on?

Et tämmöinen tarina tälläkertaa näin lumipyryisenä päivänä, no meneppäs sinäkin kisu tuonne lämpöiselle pankolle kun on noin komea valkea tuossa takassa lisään hieman puita siihen vielä no niin molskis vaan :))

Kiitti Roope, tosi paljon nauratti!

:)))

Olipa hiljane vitsi.....

Näkkyy menevän hiljaseksi muutenki kun lähtee sanat pois lukematta. No jospa Roopella ei ollu asiaa mutta kun lähtee pois semmosetkin mitä haluais lukkee ja vielä oottaa kommenttiakin.

No kaipa ei ollu tarpeeks painavaa asiaa.

Tappaillaan taas-----

Anteeks luin väärän vitsin.

Roopen vitsi oli paikallaan ja tosi hupanen kaiken lisäksi. Sori vaan.

Että

Tuo samainen vitsi on ennekin tällä palstalla tullut luettua.
Löytyy muuten netistä etsimällä.

sopii netistä vitsi napata

Netissä on vitsejä pilvin pimein. Vitsit kiertää suusta suuhun, useinhan saman vitsin kuulee useamman kerran. Jotkut ihmiset muistaa vitsejä ja pystyvät niitä sopivan tilaisuuden tullen kevennykseksi laukomaan. Eipä haittaa, mistä Roope sen vitsin on löytänyt. Mukavia kevennyspaloja ne Pirtissä ovat.

Peukkua kanssas painan.

Onko joku katteeline noille kevennyksille. Kertos ite eikä kajehtis.

Juupajuu

nämä tarinathan kiertää milloin missäkin mut näköjään sinä et pysty etes kertomaan minkäänlaista tarinaa et se siitä puskista huutelija :))

Älä hikeenny

Hauskoja sun vitsis ovat.
Minä myös yritän samaa, jos osaisin kumminkin

Sovitaanko näin...
> Seuraavis juhlis ei sit ryypätä. Juttuhan on simmone, ettei
> juhlatunnelma ain tartte ryyppäämist. Voi sitä pittä
> muutenki hauska: juara kaffe ja muistella mennei simmottis lunkiste, vai
> kui?
> Jos KUITENKI ryypätä, niin ryypätä iha vähä vaa. Oteta korkeintas yhret
> tai kahret ja maistella niit hittaste niinku herrasmiähet. Sit voira otta
> vaik jotta viini, ettei ain koskist tai votka kauhioi määri.
> Jos KUITENKI ryypätä paljo, niin ei ainaka ruveta laulama. Se on
> simmottis ku juavuksis oleva ihmine laula, nii ei sitä mielelläs kuuntel.
> Eli ei sit lauleta, olla juavuksis vaa.
> Jos KUITENKI ruveta laulama juavuksis, niin ei lauleta mittä härskei
> värssyi.
> Ei se loppuje lopuks ol mittä hauska, et ain tartte olla nii härski, voi
> sitä juavuksis olla siivoste vaa.
> Jos KUITENKI lauleta härskei värssyi, niin ei lauleta niin kovi, et joku
> naapuri tai isäntä tule valittama.
> Jos KUITENKI tulla valittama, niin pyydetä silt vaa iha kiltiste
> antteks, eikä ruveta tappelema.
> Mut jos KUITENKI ruveta tappelema, niin tapella simmottis iha vähä vaa,
> ettei tul mittä yleist mellaka.
> Mut jos KUITENKI tule simmone yleismellakka, niin lähretä aikonas pakko,
> ettei koko viikolopp men iha piäle.
> Jos koko viikolopp KUITENKI menee iha piäle, niin ei sit ryypätä ens
> juhannukse yhtää!
> VAI KUI?

Täkin tarina

> *Hiekkaan kirjoitettu, kiveen hakattu*
>
> Tarina kertoo ystävyksistä, jotka vaelsivat halki autiomaan.
> Yhdessä vaiheessa matkan aikana ystävykset joutuivat sanaharkkaan ja
> alkoivat riidellä.
> Riitely loppui, kun toinen läpsäisi toista.
> Ystävä, jota toinen löi, oli surullinen.
> Sanaakaan sanomatta hän kirjoitti hiekkaan:
>
> "TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI LÖI MINUA"
>
> Toinenkin oli kovin pahoillaan.
> Ystävykset sopivat riidan ja jatkoivat matkaa, kunnes tulivat keitaan
luo.
> Siellä oli lähde, jossa ystävykset päättivät kylpeä.
> Se, jota toinen oli lyönyt, luiskahti kiveltä ja oli hukkua
lähteeseen,
> mutta ystävä ehti pelastaa hänet.
> Kun ystävistä se, joka oli meinannut hukkua, palautui
> kokemuksestaan, kaiversi hän kiveen:
>
> "TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI PELASTI HENKENI"
>
> Se ystävistä, joka oli lyönyt toista ja myöhemmin pelastanut tämän,
kysyi:
> "Kun löin sinua, kirjoitit hiekkaan, ja nyt hakkasit sanat kiveen.
> Miksi?"
>
> Toinen ystävistä vastasi: "Kun joku tekee meille jotain pahaa,
> se pitäisi kirjoittaa hiekkaan, jotta anteeksiannon tuulet voivat
viedä
> kirjoituksen mukanaan.
> Mutta kun joku tekee meille jotain hyvää, meidän tulisi kaivertaa se
kiveen,
> jottei kukaan voisi pyyhkiä sitä pois ja unohtaa"...
>
> Opettele kirjoittamaan surusi hiekkaan ja kaivertamaan onnesi kiveen.
>
> Lähetä tämä kirje niille, joita et koskaan unohda.
> Ellet lähetä tätä kenellekään, se voi tarkoittaa sitä,
> että sinulla on liian kiire elämässäsi, jolloin helposti unohdat
ystäväsi.
>
>
> MUISTA VARATA AIKAA ELÄMISEEN!

Kiitos Roope .

Huomenta kaikille. nukuimme, koirani ja minä pommiin tänä aamuna. Ei ehditty aamukahvin keittoon eikä näköjään joidenkin iltakahvillekaan.

No viis siitä. Kiitokset Roopella kauniista sanoista. Siinä olikin elämän filosofiaa pitemmällekin ajalle. Kumpa tuon taidon oppisimmekin. Tosin itse olen sen sortin ihminen etten vihaa kanna vaan yritän selvittää asiat jos se on minulle mahdollista. Tuo kiitoksen kiveen hakkaaminen kyllä tahtoo monesti uhohtua. Oli vaan tälle aamulle sellainen viisas elämän ohje.

No nyt aamujumppaa. Parit helikopterit ja sitten pallolle. Ei tuu mitään. On mokoma liian pyöree. Just kun saan jalat ilmaan oonkin pyllyllään maassa. No oon yrittäny ainakin. Sitten kuminauhan venytystä eessä ja takana, ylös ja alas. Miten sitä onkin näin kankee. No ei mittään kun Likka123 lupas sen trampoliinin tuohon pihalle niin sitten notkistuu.

On täällä hyvät kahvit taas. Ja nyt kun jumppasin uskallan taas syyvä noita SkillaN:in tuomia herkkuja.

Ai siekintuut mukkaan. Kisukin tuli jumppapallon päälle. Kato kun se pyssyy siinä ihan hyvin. Leuhkana näyttää mallia. Ei oo jalat lattiassa.

Taitaa olla viisaampi että meet uunille siitä ilkkumasta. Siellä on nyt lämminkin kun tervakset on palanu pesässä jo tovin aikaa. Onkohan niitä pusuja vielä jossain. LÖYTY. Nyt hyvillä mielin päivää jatkamaan taas.

Tapaillaan taas.....

Tämähänse

juttu oliki, huumoria aivan parasta laatua, eikö kukkaan honassu tätä?

"Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme"

Näinhän neuvotaan vanhassa lastenlaulussakin, ja että uni paras lääke on, nalleraukan kuntohon aamuksi jo saamme. Hellässä hoidossa ei oireita huomaakaan. Parane pian!

Iltaa ystävät

taas on päivä täysi ja riennot riennetty.

Tuntuu kuin en olisi mitään saanut aikaan, mutta koko päivän olen kumminkin jotakin tehnyt.
Hirvijauheliha pihvejä tein, laitoin valkohomejuustoa taikinaan ja hyvää tuli.
Tein elämäni eka kerran kaakkaopullia, piti tulla kanelipullia, mutta sotkin pussit.(irtojauhetta)
No ei mitään hyviä ihan olivat;))
Hiekkakakun leivoin, siitä tuli maukas.
Kirjoitan nyt näistä herkuistani, kun koko päivän olette jumpanneet, pitää näitä kiusauksia tarjolle tuoda;))DD

Että te jaksatte hoitaa itseänne, minä pistän kädet silmille, kun peilin edestä kuljen, sillä harmittaahan se, kun ei pysty tuommoiseenkaan asiaan kuin laihtumiseen;(((((

Kävin ruokakupassa ja lankesin taas peliautomaattiin, siis on muitakin heikkouksia, kuin ruoka,,,,,muita ei kai olekkaan;)
Hohhoi, kukapas sen kissan hännän ja niin edelleen.

Muorille sanon, että puhut asiaa noista silmien tarkastuksesta, käsitöitä teen paljon ja tätä tietokonetta töllötän luvattoman paljon myös, ja tämä silmiä ja niskaakin kysyy.
Tosin lasini uusin vajaa vuosi sitten, mutta kauankos se vie tällä iällä, kun kaihi on kypsynyt.
Sellainen on kasvussa, muuta viimeksi käydessä ei vielä jonoon asti ylttänyt.

On sellainen mieltä matalaksi vetävä keli, räntää sataa, ei kävelemäänkään viitsi lähteä,josko huomenna tulisi ilma paremmaksi.

Roope on kova poika saunomaan, joka iltako saunan lämmität?
Meikäläinen vain kerran viikossa pääsee löylyyn itseään pehmentämään.
Kesällä on toinen juttu.

RadioSavon linnunpönttöä olen seurannut ja joka päivä, siinä kolmen maissa tulee talitintti ja pörhistää itsensä nukkumaan ja aamulla ennen yhdeksää poistuu pesästä.
Karhu on kovin levoton pyörii kuin väkkärä, vähän
väliä asentoa muuttaa.Olin kuulevinani, että karhu on tullut pesästään ja raadellut hevosen, niin on luonto sekaisin.
Näsiät kukkivat, pensaiden silmut paisuvat, millainen onkaan kesä meillä edessä.

No nyt tämä ihminen kylläkin alkaa valmistautua lepäämään, jos torkkuisi vielä vähän aikaa tuon yhden laatikon edessä, ja sitten sukellus höyhensaarelle.
Hyvät yöt kaikille.

Vielä poikkesin pirttiin

ilta jumpalle. Kiitos SkillaN niistä ihanuuksista. On mahtavaa kun ei tiiä mistä laihutus johtuu ja uskaltaa syyvä noita sinun herkkuja aina tietysti vasta kun on laskenut tuhanteen kertaan jumppasinko niitten eestä tarpeeksi.

Kai sitä on kuitenkin jo tuonne tään malliseen päähän menny joku neuvo miten paljon uskallat makkeeta syyvä. En kyllä oo oikeen mikkään makkeen nälkänen. Syön mieluummin suolan puolta.

Elä vaan Roope välitä noista huutelijoista. Katteelisia ovat kun ei ite ossaa yhtään vitsiä murjasta. Jottain pittää sitte äännellä.

Kuule Skillan. ei siun tarvii sokkona peilin eestä kulkee eikä surra jos et laihuta. Jos tykkäät olla sellanen ku olet niin ole vappaasti. Elä pakota ittees niihi jumppa laitteisii ettet loukkaa ittiäs.

Me tuolla kyllä jo likan kans meinattiin et vielä pitäs tuuva trampoliini tuohon pihalle. Mutta jos tuuvaan se vasta kesällä tai ainaskin sen jälkeen kun pirtti on taas muuttanu.

Olis se niin mahtavaa hyppiä siellä levveet hammeen helmat hulmuten. Siinä viuhke kävis. Vois miehetki innostuu jumppaamaa.

No jääköön se haave nyt hautumaan. Kiitos taas tästäkin päivästä kaikille. Käytin kissan ulkona ja sinne kipus pankolle. Kaikki ruuat on kaapissa jo joku sattuu vielä käymään. Hyvvää yötä kaikille ja nukkukaa hyvin.

Tppaillaan taas....

Ajatuksia sivupoluilta

Tuosta pölhöstä naljaisusta Roopen vitsejä kohtaan tuli mieleen, kun olin joskus kurssilla, jossa kustantajan edustaja puhui julkaisukynnyksestä. Hän varoitteli meitä, että älkää koskaan kirjoittako runoa tai muutakaan sellaisesta aiheesta, josta joku on jo kirjoittanut.

Hyvänen aika! Eihän sellaista aihetta ole olemassakaan. Kaikesta joku on jo kirjoittanut! Jokainen tarina maailmassa on kerrottu miljoonia kertoja! On vain osattava ympätä vanhaan runkoon oma tarinansa vähän uusin sanoin ja kääntein.

Vaikkapa 1800-luvulla julkaisukynnys olisi ollut paljon alempana... Silloin joka jätkä (muoreista puhumattakaan) ei edes osannut kirjoittaa. Ja hakusissa oli suurella osalla tavallista kansaa lukutaitokin.

Aleksis Kivi todella teki käsikirjoituksensa KÄSIN. Nykykirjailijoista suurin osa käyttää tietokonetta. Kirjoittaminen on teknisesti
helpompaa, mutta ei riitä laadun takeeksi.

Alkuun palatakseni: Vitsejä lisää! Minä nauran samalle hyvälle vitsille monesti, koska ehdin unohtaa sen siinä välillä!

On vuodenajat sekaisin

olleet ennenkin. 1800-luvun lopullahan voitiin kevättalvella poimia ahomansikoita ja juhannuksena ajella reellä järvenjäällä. Ja sitten myöhemmin kuolla nälkään ja tauteihin, kun halla vei sadon. Vaikka tulisi samanlaisia vuosia, ei meidän elämämme sentään olisi yhtä ankaraa.
Keitin kahvit termospulloon seuraaville tulijoille. Istun tässä kiikkustuolissa hetken ja silittelen kissaa. Olen istunut tuolla nurkassa katselemassa muita, kun olen kaivannut seuraa, mutten ole jaksanut osallistua jutteluihinne. Luulen, että teidän joukossanne on sellaisia, jotka ovat kokeneet tämän. Istun päivät sairaalassa. Siellä meni niin joulut kuin uusi vuosikin.
Arvostelkoot toiset pirttiä jos eivät ymmärrä, miten hyvä on tällainen paikka, johon voi pistäytyä lukemaan toisten rupattelua. Kiitos SkillaN! Ja hyvää alkanutta vuotta Teille kaikille!

Tulin ilta kahville

Onkos täällä ketään ?

On kaijakaukana näköjään kahvit keittänyt.

Saat keitää toisenkin kerran , hyvää nimittäin on kahvi.
Terv: Lokari1.

Huomenta kaikille

Kiva kun tytöt on virkeinä,minä heräsin äsken,heti piti kiirehtää tänne.

On se metkaa kun toisella on yö ja toisella aamu;)
Hyvä että Lokarikin käy kahveella täällä pirtissä,vaikka on tuota välimatkaa.

Vettä näkyy vaihteen vuoksi tiputtelevan;)
Tänään on TAAS saunapäivä.

Kiitos kahvista ja herkuista.
näkyillään...

Vai saunapäivä

niinhän se on minullakin, eli taas on viikko vierähtänyt edellisestä, ja viikko ollaan eletty jo heti tätä vuottakin.
Kai sitä on vanhempikin samalla, vaikkei parin viikon aikaisia huomaa, miten lienee vuoden lopulla, onko askel lyhentynyt.

Kaijakaukamo, ikävä Sinulla, sairaalassa käynti ei ole mieleistä muutenkaan, saatikka jos joku rakas on vuoteen omana.Voimia ja jaksamista, uskoa siihen, että toivo elää paremmasta.
Toivottavasti pirtin kirjoitukset Sinua virkistävät jatkossakin, ja jaksat käydä joskus kuulumisia laittamassa.
On niin mukava aina huomata, että tutuiksi tulleet nikit pistäytyvät ja olonsa julki tuovat.

Huonosti nukuin, nuo unet nykyään untani häiritsevät, mistähän nekin tulevat.

Tuohon pallon päälle könyän, lopputuloksen tiedän, lattialta itseni löydän, onneksi pirtti on tyhjä, ei tuo kisakaan silmiään raota.
Osaisko ajatella, pomppoile rauhassa mummu parka,minä tiedän kykysi.
No kepit ne heiluu minultakin ja kuminauhat viruu, että kyllä jotakin osaan;))

Mistähän noita pikkusen närkästyneen oloisia viestejä aina silloin tällöin tulee, no se on ainakin varma, että kiinnostuneita ovat, eihän muuten vastaviestiä osaa kirjoittaa, jos ei ensin lue edellisiä.
Joten vitsejä ja muitakin juttuja maan ja taivaan väliltä sopii pirtin ketjuun.

Trampoliini, no mikäs siinä, kunhan ei luita katkottaisi, se olisikin jo hankalampi homma tällä iällä.
Olenhan kertonutkin tyttäreni jalasta, helmikuussa viime vuona katkesi toisesta jalasta kumpikin sääriluu ja vaiva vielä vain on korjaantumaton.
Helmikuuhun jännätään, joutuuko uusinta leikkaukseen ja ikää ei kumminkaan vielä viittäkymmentäkään.
Hypitään hissukseen ainakin alkuun ja sitten taitojen lisääntyessä, voi jo vauhtia lisätä;))

Nyt näihin perjantain puuhiin ja Mummelille sanon, että oikeasti itseni hyväksyn, kukas jos en minä, kaikkine kiloineni.
Pitäähän maailmassa olla näitä pyöreitä, että hoikat pääsevät loistamaan, jos kaikki olisimme nuoria, nättejä ja missivartalolaisia, mikäs ilo siitä tulisi, eroja pitää olla.
Aikansa kutakin, kuvista pystyn todistamaan, että hoikka olin minäkin joskus;))D

Antoisaa päivääkaikille!

Uudet huomenet.

Tuossa aiemmin kun käväsin jumppasin niin kovasti et ei ennää muistanu mitä ois pitäny kirjottaa. Se vie voimat varsinkin jos et oo syöny ennen sitä. No nyt on aamu puurot syöty ja ollaan virkkuna.

Katselin tätä pirttiläistaen täällä käyntiä, että ovat tosi usseesti pyrähtäneet kuka jumpalla kuka muuten ohi kulkeissaan. Ei mee kauan kun taas saa SkillaN olla uutta pirttiä avvaamassa. Muutto hommat on taas lähellä. Ei oo vielä viikkoakaan tässäkään oltu. Mehän ollaan ku evakot ainakin.

Mutta tosi kiva kyllä kun on paikka missä pistäytyä näin vaan turisemassa. Täälä ei ole pukeutumis pakkoo pirskeissäkään ja jopa rapakon takasetkin pääsee meijän mukkaan vaikka on iso lätäkkö välissä. Siellä vaan tanssitaan eikä ees jalat kastu.

No nyt on taas tuumailtu kisun kanssa näitä tässä kiikkustuolissa. Kisuu... ei nyt ei jumpata tällä kertaa. Innostu siitä aamusesta pallo jumpasta niin että nytkin pitäs mennä. Nyt meet uunille ja oot kiltisti.

Kiitokset taas kahveesta. Keitin lissää ja söin kyllä niitä evväitä. Pittää kahtoo mitä sitä taas illaksi syötävää tois.

Hyvvää päivän jatkoo kaikille ja tapaillaan taas....

huomenta,huomenta.

Nyt on taas ruokaa raahattu kaupasta selkä vääränä. Onkohan se niitä arjen pieniä iloja ??
Tuo ruuan osto !
Sää on vieläkin pimeä, ei kai tänään selkenekkään, Valot oltava mieli jotain nähdä.
On se kyllä ikävää, kun aina välillä tupsahtaa puskasta huutelijoita. Vaikkei pitäisi välittää, niin aina siitä mieli pahoittuu. Milloin on kukakin niillä hampaissa.
Onneksi Roopella oli hyvä vastaus.. niinhän se on,
että ikävät asiat saa tuuli aikanaan pyyhkäistä, mutta hyvät ja mukavat saisi kiveen kaivertaa, ja niillä on arvoa !
Sehän on erittäin mukavaa ja positiivinen asia että kiikussa jutustelijoita olisi, Kummasti päivää piristää ja välillä naurattaakin makeasti........
Se tramboliini... onpa mukavaa kesää odotella, pääsee siihen pomppimaan...lanteen pyörityksen välillä !
Tuonkin tullessani karjalanpiirakoita, ja graavilohta ja tietenkin munavoita.
Sen se tekee kun on vierailla mailla joulun niin jää omat eväät syömättä.
Piirakat otin pakkasesta, mutta lämmitetään ne siinä pirtin uunissa - sitte ovat kuin tuoreita!
Olkaa hyvät ! kannattaa syödä lämpiminä !
mukavaa päivää !

Kevättä ilmassa kieltämättä

Hei!
Sateesta huolimatta on niin keväinen tuntu, tintit tirskuttavat tikahtuakseen kuin keväällä konsanaan.

Taasko se on saunapäivä! Ja vasta viikkoa aloiteltiin. Kyllä tämä aika ryntää vauhdilla nyt, vaikka muksuna viikonloppuloma tuntui tulevan niin kovin hitaasti.

Tuosta peiliin katsomisesta. SkillaN kertoi laittavansa kädet silmilleen, minä taas otan silmälasit pois, sillä ilman niitä olen sokea kuin lepakko.

Kiitoksia taas kahvista, viimeisen konvehdin nappasin tuosta rasiasta. Hei taas

Ennen kuin

unohdan,Lean päivä onnittelut, pirtissä käyvälle Lealle ja tietenkin kaikille koneella kävijöille, minne viestini löytää.

Ehkä nyt olemme jo niin tottuneet tähän lämpötilaan, että mitenkähän sitä pakkasta kestää, jos sitä joskus tulee.
Vähän huolettaa tuo tuleva kesä, voi olla aika erikoinenkin.
Eipäs pitäisi mennä asioiden edelle, mutta tälläisiä nämä mietteet ovat.

Harmaata taivasta edelleen katselen, jospa edes aurinko esiin tulisi!

Viesti pieni tässä

Lealta kone tiltissä;(( ei pääse edes pirttiin.

Sumuista ja pimeää on.Mutta tulihan pyykit pestyä ja

saunaan menoa odottelen.Kahvi kyllä piristää ja tuo kisuli on hyvä kaveri,hyrisee niin kotoisasti,kun silittelen sitä.

Uunissa muhii lihakönttä,lipeäkalaa ostin tänään,laitan huomenna...nammmm...

näkyillään...

Nauru päivässä

Minä nauroin ennen tänne Kahvipirttiin tuloani kun katsoin näiden ketjujen otsikoita. Itse olin kaipaillut MdK:ta kirjoittelemaan ja se sai aikaan lumipalloreaktion. Joku muukin kaipaa "entisiä" kirjoittajia, eikä vaan kaipaa vaan TAHTOO. Voisi kuvitella pikkulapsen huutavan:" Tahtoo karkkia!"
Tuo yläoleva ei kyllä ollut se huvittuneisuuteni syy, vaan jonkun mielipide Kahvipirtin, termarista kahvia juovasta porukasta ja varsinkin sen "itserakkaasta savolaiseukosta", emäntä Skillanista. Tuokaan ei ollut se lopullinen vitsi, vaan se kun Skillan sanoi jotenkin siihen tapaan, että kiinnostaa se pirtti varmaan sinuakin, koska tiedät mistä siellä puhutaan ja mitä ja mistä juodaan.
En laittanut "päivän vitsiä" siihen ketjuun missä kaipailtiin ja kadehdittiin, sillä sheriffi poistaa sen, luulisin.
On tämä pirtti ollut todella suosittu, koska muistaakseni jo 60 kertaa on emäntä, ja meistä monet apureineen joutunut roudaamaan muuttokuormaa uuteen paikkaan, aina yhtä hyvään.
Tsemppiä Skillan ja kaikki Kahvipirtin väki, sekä hyvää alkanutta vuotta hänellekin, joka käväisee joskus hörppäämässä termarista kahvit.
Ei täältä voi pois ollakaan!

Helähtääkö

vanha kansa sanoi, jos tammikuussa oli tasasta.

Niinpä niin !

Loppias- saunassa on käyty, olo on puhdas ja mukava, tuleehan sitä käytyä ainakin paristi viikossa. Luin tuossa minäkin noita "lapsitahtoo"
viestejä! On se vaan kiva kun tämä pirtti on niin mahdottoman suosittu: Kaikkien on pakko kateellisina seurata, mitä täällä tehdään !
Tai syödään tai juodaan.
Nyt seuraavaksi otan pienen jumppatuokion,
Jospa mummeli 36 tulisi kaveriksi... olis mukavampi yhdessä .. toinen tekisi keppiliikkeitä,
kun toinen pyörittäisi vannetta. Pallon päällä voitais yrittää istua yhdessä, tai ottaa mirri vielä kaveriksi ??? samalla vois jutella tästä maailman menosta.. kun kerran pirtti on niin "tapetilla" !! Ja lopuksi tietenkin kahvit termarista, ja kaikenlaisia herkkuja, mitä kaikkea sieltä nurkkakaapista mahtaakaan löytyä????
Näinhän se maailma tulisi taas paljon paremmaksi!
Tein muuten taas tänään hurmauspannaria kun muutenkin lämmitin uunia- eikä ole fiktiota-
se sai kyllä oikeasti kehumista, ja aihettakin oli!!Sitä söisi kuulema rajattomasti. Sokeria laitoin vain ihan vähän !
Kissalle annan maitoa lähtiessäni, kun tuli tuohon jalkojen juureen kiehnäämään,
mukavia iltoja !

Terveisiä

saunasta. Paikat on taas puhtaana ja parta ajeltu, että leuka on kuin naisen polvi.

Tätä kesää näyttää jatkuvan edelleen, miten lienee sitten oikea kesä, jos sitä tulee.

Hyvää loppiaista kaikille ja kiitos pirtin antimista. On tämä vain sellainen pitti, että eipä sitä ole joka kadunkulmassa. Kissoineen laikkineen. Tännw on ihana poiketa kahville, kun alkaa kahvihammasta pakottamaan, Yoin niitä lämpimiä pusuja taas, ja prinssi everstiä pullon, että saa yömyssyn.

Kauniita unia kaikille.

No niitä kaipasinkin

kun vaan paljasta kahvia kiskasin. En vaan viittiny mainita. Kyllä oikeessa oot. Ei oo toista tämmöstä pirttii olemassakaan.Täällä ei pahemmasti tuu riitaa kenenkään kanssa. Minulle ne riita tilanteet on semmosia kauhun paikkoja vaikka suulas olenkin mutta en häijy. Paremminkin oon tottunut sovittelemaan asioita jo aikoinaan erilaisten piirien parissa.

Minä vasta oon saunaan menossa kun tuolla justiin jumppasin niin kovasti ja hiki tuli. Otettiin kitinan kanssa oikein yhteis jumppa.

Jottain hupia on keksittävä kun se oikee kesäkään ei näy tulevan.

Mutta jatketaan taas etteenpäin talvee ootellessa.

Loppiasaatto illassa

Kohta on joulu muisto vain, loppiaiseen se aika monelta loppuu.
Nuuttihan se ennen aikaan se paha oli, mikä joulun vei mennessään.
Johan tuo joutaa, on hyvin mukava palata arkeen ja aloittaa harrastukset taas, tavata ystävät ja palata tavan rutiinihin.

Loppiaistanssit taisi unohtua, jokaisella on noita omia rientoja ja tällä iällä on niitä perillisiä useammassa polvessa, aikaa menee heidän kanssa touhutessa.

Koulut alkavat ja pitkä kevätlukukausi on ponnisteltavaa.
Vanhojen tanssit ovat helmikuussa ja minäkin menen katsomaan, kun pojan tytär tanssahtelee.
Puvut on hommattu ja vanhempien euroja kului aikamoinen määrä.

Verokortitkin tuli ja pidätys on aika eilu, tosin samana on pysynyt koko mieheni kuoleman jälkisen ajan.
Tulihan sitä korotustakin, ruhtinaallisesti, vaikka tuskin se milloinkaan liian isoksi tulisi;))

Taas sain kuulla minkälainen "savolaismuija" olen, mutta onneksi alan olla kovaksi keitetty, näiden kolmen vuoden aikana minua on aika kovallakin kädellä koulattu.

Jospa tässä nyt saunan jälkeen noita kuminauhoja viruttelisi, ettei hiki tulisi, ja otan tuolta puolukkamehua, kun sauna verotti kuumuudellaan.
Takkaan heitän jonkun tervaksen, jos sattuu iltamyöhään kävijöitä.
Kyllä on huolta tuosta Mirristämme pidetty, melkein jokainen kävijä huomioi, on se muuten niin hellyttävä.
Laitan tuohon TERMARIIN kahvia, kun muistelen, että heitäkin on, jotka näinkin myöhään kahvia juovat.

Päivällä keitin kaalikeiton ja syömään ruvetessa huomasin, että perunat puuttui, siis unohdin sellaisen homman.
No maistuihan se ilmankin ja muistelen ettei anoppini laittanut koskaan kaalikeittoon perunoita, savossa se on kyllä tapana.
Dementtia siis taas yllätti;)

Lähdenpäs katsomaan mitä Paukun tytär saa aikaan, jatkuuko katselu, riippuu paljon tästä illasta.
Hyvää ja levollista yötä kaikille.

Saanko luvan

Illan viimeiseen valsiin. Haluan tanssia ehtoisan emänntämme kanssa oikein ihanan poskivalssin ja sitten, otan vielä kahvit päälle. Minä kun en saa unta, jos termariin jää kahvia.

Hyvää yötä kaikillemattimyöhäisillekin jotka tänne pokkeavat.

Miten ois ne tanssit????

Huomenia. Kyllä se näkkyy Lokarikin pikku hiljaa niihin tansseihin innostuvan. Hänhän sano olevansa hämäläinen niin kai lämpenee hittaasti. Hyvä kun lämpeni. Siinä sen näkkee et nälkä kasvaa syödessä. Oli niin kivaa sillo viimeks, että miten ois SkillaN jos kuitenki illalla pyörähettäs pikkusen.

Uuden Vuoden tansseista jäi niin hyvä maku suuhu. Kenen raukan kenkähän se oli minkä löysin kun Lokarilla oli omat jalassaan. No se siitä. Minäkin voisin jättää sen hammeen kokonaan pois niin ei ainakaan jäis sitte sinne siinä tuiskeessa. Panisin leningin.

Tuo Lokari se on joutusa mies. Noin vaan kävi meille aamutuimaan kahvit kiehauttamassa sieltä asti. Ja tuli on takassa valmiina sekä kisu onnellisena uunilla. Tuuppas tänne pallo jumppaan minun kanssa.

Noin seiso varovasti siinä päällä.... ja siitä ympäri ja sitten loikka ....ei niin pitkälle. Iteppä putosit. Kato vaan minä oon vielä jalat irti lattiasta pallollaaaa...aa...aijai... nyt oon jo liian laiha. Selässä nikamat osu lattiaan. Kävi makkeesti. No jos illalla tanssitaan niin varmasti paranee siellä viimestään.

Voi kun tuli ilosesti loimuaa takassa. Otankin tässä tulen loisteessa kiikussa istuessani jottain hyvvää tuolta jääkaapista. Ai niin kuka se nyt toikaan noita piiraita ja munavoita. Kyllä ovat hyviä kun vähän lämmäytin tuossa tulen loimussa. Näkkyy olevan vielä noita ylikypsän pusujakin. Ne ne on jottain. Nyt kärsii syödä jos illalla tanssitaankin. Olkoon nyt enempi jumppaaminen tänä aamuna kun tein vähän pitemmän lenkin Mallan kanssa. Jumpatkaa te toiset senkin eestä.

Nyt saunaan ja tukka rullille. Muuten ei illalla kukkaan hae tanssimaan. Kun ei oo peruukkia vaikka muita varaosia oiskin. Kahvia jäi termariin ja kuumaa vettä tee porukkaa varten. Sitä hörppypulloo en avannu näin aamusta. Ja nyt tapaillaan taas........

Pakko rohkaistua viimeinkin

sama kuin Ursula numeroinen? (Varmuudeksi sanon, että tarkoitan mummeli-36:ta)

Huumorintajusi on sitä luokkaa kuin hänelläkin,
olen häntä kaipaillut, sitten en ole enää murreketjua avannutkaan, kun hän ei tullut takaisin.

Ei tietenkään tarvi vastata, ellet halua. :)

Tulenhan toki mielellään jumppaamaan

kaveriksi. Voijaan me sillä kepillä heiluttaa molemmat yhtä aikaa kun näkkyy olevan kaksi niitä. Kun vaan ne helikopterit ei sotkeutuis siivistään. No sitte voitas vaikka ottaa se kuminauha..hei...hei... elä irrota se räpsähtää.
Mennään kuitenki tuohon pallolle vaa. Niin ja kisu mukkaan. Sehän voi pittää meitä kiinni ettei pudota. Siinä kun istutaan selät vastakkain niin ei haittaa vaikka jalat on maassa. Annetaan vauhtia kumpaankin suuntaan.

Kyllä minä ootan kun se Likka sen trampoliinin tuo tuonne ulos. Kieppi sinne ja toinen tänne ja sitte lannevanne mukkaan niin johan on liikettä.

Nonniin. Tulipahan jumpattua oikein kunnolla. Nyt saunaan ja nukkumaan. Juon kuitenkin kahvia etten heti nukaha.

Jotku eppäilee ettei se pannari tehhoo. Väärässä ovat tai sitte ei oo tehty oikein. Tietysti siinä voi joittenkin kohalla tarvita vielä silmän vilkettäki. Minulla kyllä on tehonnu pelkkä pannari. Se silmän vilke on vaikeita tappauksia varten.

Huomasitteko että otin vaan paljaan kahvin. Se on sitä itte suojelu vaistoa. Nyt kisumirri uunille ja nukkumaan. niin teen minäkin. Kaikille pirttiläisille oikein hyvvää yötä ja kauniita unia.

Ja tappaillaan taas......

mukavaa

kun oli jumppaseuraa !!
Tuli vielä mieleen tuosta ii-lin huutelupalstasta yksi juttu!
Eihän meitä täällä kukaan komentele. Se on selvää,ettei asiatonta ja rivoa kieltä pidä käyttää, eikä niin tehdäkkään- ne tulee yleensä "ulkopuolelta" !!
Skillan jaksaa olla empaattinen lohduttaa toisiakin ja tukee jaksamaan vastoinkäymisissä !!
Kyllä ne arvostelijat ovat itse erehtyneet........ Sitäpaitsi, tuskin täällä viihdyttäisiin jos olisi paha olla.
Jo ketjun runsas osallistuminen todistaa sen !
Nyt Oikein Hyvää Loppiaista KAIKILLE !!

Heippa

Toivottelen kaikille hyvää alkanutta vuotta ja mukavaa loppiaista.
Mun täyty tulla kattoon kuinka toi voimistelu tehrään ihan oikeesti, niin että sais kiloja pois. Niin tai edes läskit lakoon, siis piukemmaks vaikka toi ahteri. Mummeli36 sano että täällä tiedetään.Juu ja mää uskon sen.
Niin skillaN, sinuun minä luotan. Niinkun olen ollut liian kauan pois, mutta muistan iloisen olemuksesi. Upeaa vuotta sinulle.
Siis, Koukista vasen käsi,oikea käsi,nosta niskaan, hyppy ympäri. Jestas täähän on makareenaaa

Kato kun hyvin mennee.

Tahti sulla on jo ihan oikee ja sitten kun vielä istut sen pallon päälle ja yrität pittää ne jalat irti maasta niin saa maha sekä pakarat molemmat kyytiä. Ensi alkuun on hyvä panna kyynärsuojat. Sitte helikopterit ja sillä lähtee ne makkarat siitä kainalon vierestä etupuolelta. Kuminauhalla saa hauiksia kasvamaan mutta ei saa tehä liikaa ettei ala muistuttaa adonista. Mutta se tekkee hyvää myös olkalihaksille.

Pallolle vielä yks tehokas liike. Käy kontalleen lattialle sen viereen ja paa kädet vaikka ristiin ja pallon päälle. Työnnä palloo ittestäs pois päin niin kauas kun yltät ja sitten taas takasin ja ens alkuun 20 kertaa niin et seuraavana päivänä halua nähä koko palloo. Tää vaikuttaa just niihin mitä halusit pienemmäks.

Mutta luulen että tässä on jumppaa tälle illalle jo tarpeeksi. Joten nyt nukkumaan jos uni tullee kun uhmakkaasti join sitä kahvia aikasemmin jumpatessa. Vahinko kun ei huomattu et ois tanssitki voinu pittää. No ollaan viisaampia ens kerralla.

Hyvät yöt taas ja tappaillaa.....

Eikös lopiaisena noin yleensä ollu ennen

aikaan tanssit?

Mitäs jos tänä iltana pistettäis tanssit pystyyn.
Meinaan ku viime kerralla oli niin mukavija tyttöjä täällä.
Vaikka meinasin minä kyllä ihan väsyä lopullisesti ennen kun minä olin kotona.

Mut oli mulla sentään molemmat kenkät jalassa vielä aamullakin.

Ai niin huomentakin pitäis sanoa, no kun minua se tanssiminen alko kiinostaa, niin jäi tuollaiset aamun toivotukset sanomata, onkos ne niin kauheen tärkeitä?

Antakaa munkin tietää jos tanssit on tänään, nyt otan kupin kahvia ja pienen , tulen takasin jos ne tanssit pystyyn pannaan tänään.

Terv: Lokari1

Kyllä varmasti

tytöt jaksaa illalla tanssia, kun ovat vielä kaikki nukkumassa. Hyvä niin. Toin kahvinmuroja, että voi levittää lattialle. Eihän se muuten ole pliukas. Illalla nähdään. Kyllä me Lokarin kanssa pyöritellään kaikki plikat näännyksiin..

Kiitos pirtin antimissa, kissalle toin muikkuja, kun en jaksanut kaikkea syödä.

Hyvää Loppiaista vain kaikille.
ylikypsa

Muistakkin!

Minä olen varannut taas sen ensimmäisen tahdin!
Mennään ja liihotellaan niin et noi likat näkkee kuinka me!
Hyvää päivää Sinulle sinne kauas ja kuullaan taas!

Loppiasaamua

Kävipäs nöpelösti, nukuin puoli yhdeksään, mikä on saavutus minulta.
Kyllä tässä nyt vaikka tanssimaan jaksaa.
Ylikypsä oli pyydellyt illan viimeiseen valssiin, mutta en käynyt pirtisä enää illalla, joten jäi tanssimatta.
Mikäs estää, vaikka valssilla aloitettaisiin tämä päivä ja siitä jatkettaisiin vaikka huomisaamuun.
Kyllä melkein pakko on tanssit pystyyn laittaa, kun Lokarikin noin innostui, aina on väittänyt ettei osaa.
Luulen , että se kenkä on ville-vallattoman, hän niin kiireesti lähti viimeksi.

Tulenlieskat kiitos sanoistasi, mukavaa luettavaa tuollainen ja jatkoja runoketjuun, minäkin pistäydyn, kun saan sellaisen inspiksen, että jotakin saan syntymään;))

Minua alkaa ihan pyörryttää tuo voimistelu into,ainako sitä pitää jaksaa,minä luotan siihen, että saan tanssia, se on minulle sopivampaa ja se rytmikäs, tsat,tsat,saa.
Missähän Simpatti taas luuraa ja monet muut tanssittajat,Sinikynäkin,,,

Laitan ison lapun tuohon ikkunaan, että nyt tanssitaan joulut pois,jospa sytyttäisi ohikulkijatkin.
Tuosta Ii-lin ikävöinnistä vielä,mukava olisi kun mukaan tulisi, mutta kai jokaisella on oma halu, jos se lopahtaa, ei mahda mitään.
Toivon minäkin Ii-lin ja monen nyt kirjoittamisen lopettaneen palaavan palstalle, aina on kiva lueskella viestejä, asiallisia, kaikenlaisia.
Odotellaan, jospa vielä ilmestyvät, nämä kaipaamammekin.

Laitan noita kuntoiluvälineitä hiukan sivummalle, jos sitä tanssitilaa tarvitaan, laitan tanssiin kutsuvaa musiikkia levylautaselle ja kahvia keitän monia termareita täyteen, että ei kesken lopu.
Herkkuja vielä on kaapissa, ja nythän on se laihdutus buumi päällä, joten ei ihmeellistä tarvitse ollakkaan.
Ylikypsän pusuja näkyy olevan ja fröökynän piprkakkuja, jos suolasta kaivataan, haetaan jostakin.

Tässäpä tuli jaariteltua, muuten Roopekin voisi tulla tanssimaan, bellaviitta myös, olisi oikein kivaa.
Nyt laittautumista tansseihin, minä vain tälläisenä savolaismuijana tulen, kestäkää;))DDD

Tanssiin kutsu

Suurkiitokset emännälle muistamisesta. Vuoden vaihteen tanssit jäi tanssimatta, kun flunssapöpö tunki nenän varteen, mutta nyt Loppiaiaaton tansseihin on yritettävä tulla mukaan, kun ihan nimellä kutsuttiin.
Oikein vaan mukavata Loppiaisaattoa ite kullekin täällä pallolla tallustelijalle.
Ehtoolla tavataan...toivottavasti ja myös tanssitaan...toivottavasti.

Aamupäivää

täytyy minun toivotella,nukiun vielä pitempään kuin Skillan.

vai että illalla tanssitaan,no sehän olisi kivaa !!

Mekin taidamme pitää kuusen riisujaiset tuolla alakerrassa.Vaikka kerhohuone on niin kivan näköinen
koristeineen ettei niitä raskisi poiskaan ottaa.
Mutta menisihän siitä maku jos koko vuoden niitä pitäisi.

Kiitos kahvista ja pusuista;))

näkyillään...

Kiva, Kiva sittenkin tanssitaan....

Olipa kiva kun sittenkin tanssitaan. Sinäpä sen sanoit, että kenkä oli ville-vallattoman. Hänhän todellä hävisi kummasti. Minäkin pistän mekon päälle niin ei hame jää.

Se jos jää niin jo on kumma. Elä sinä Skillan turhaan pakota ittees jumppaamaan. Kyllä se kun tanssit koko vuorokauven riitää sulle kerraksi.
Me kisun kanssa vaan pallolla leikitään ja tulilieska sekä kitina myös.

No niin Lokari lunasta luppaukses ja tuu tanssimaan.
Mieheeeeeet, missä ootteeeee. Tulkaaa tanssimaaaaan.
Tappaillaa taas siellä.......

saisipas tanssia

Uudenvuoden tansseihin en ehtinyt, mutta nyt yrtitän tulla paikalle asianmukaisesti pukeutuneena, sillä olen intohimoinen tanssija, ja vaikka tyttöparissa mennään. Mummelin kanssa meillä varmaan hyvin sujuu tanssi, jos eivät miehet kaikkia likkoja ehdi huomioimaan.Meillähän on aikeena keväällä tuoda tramboliinikin pihalle, jotta ohikulkijat saavat ihmetellä. Termarikin siinä jää toiseksi.Tulin juuri Kertun kanssa 8 kilometrin lenkiltä ja otanpa termarista kupillisen kahvia ja pari piparia, niistä pidän ertyisesti.Näyttää tuolla pakkasessa olevan vielä Skillanin tuomia hirvenluitakin, joten Kerttukin saa loppiaisherkkunsa.Tansseissa tavataan!

Juu tanssitaan me.

Olin kyllä justiin tuolla cätissä ja yhen nuoren miehen kanssa tanssimme koko rytmi skaalan läpi. Jo oli hyvä viejä. Teki kaikki justiin niin kun ehottelin. Siis tanssit. Hän kokos kaikki irto osatkin mitkä miusta tippu ja saatteli ne korissa kottiinki vielä.

Huutelin siellä kaikille, että täällä on illalla tanssit. Tulloo jos tulloo.
Likan kans me kyllä tanssitaan pölkkyparissa jos ei miehiä oo tarpeeksi. Paitti jos joku haluaa sitä korva tangoo taivutella. Se ei oikein pölkkyparissa käy.

Se trampoliini on varmasti hyvä vehe kun siellä sitä lannevannetta heilutellaan.

No niin nyt peruukkia asentelemaan ja muut vara osat kans paikolleen ja sitte vaan illalla menoks.

Tänne pirttiinhä on SkillaN jo näköjään tillaa tehny iltaa varten. sitten tappaillaan taas......

Moottori vaatii lämmittelyä!

Hei, malttakaa nyt vähän, ettei iltaan mennessä ole koko into ohi! Minä olen vähän sellainen kuin vanha dieselmoottori, että aikansa kestää, ennen kuin vauhtiin pääsee.

Vaikka kuinka aikaisin aamulla nousisin, niin vasta illansuussa saan elämisen kiihkosta kiinni. Sitten ei meinaa malttaa nukkumaan alkaa ollenkaan.

Tänään on ihan kunnon pakkaspäivä, mutta ennusteen mukaan jo alkuviikosta muuttuu taas vesikeliksi. Täytyy lähteä haistelemaan talvea, ennen kuin se taas on ohi. Älkää sillä aikaan tanssiko itseänne loppuun!

Tulen vielä huhuilemaan. jos joku tanssikaveri sattuisi löytymään. Ei kai ole mitään pukupakkoa? Äts, en minä alasti aio tulla, mutta noita hienoja hepeneitä minulla ei oikein ole.

Dantsitidullaa...

Meinaatkos?

"päivä on illas, vaikka kuinka varahin nousis".

no nyt pelastui

koko päivä, kun on illalla tanssit pirtissä!!
Kiireellä pää raanan alle, tukkaa pesemään, että tuoksuu ees puhtaalle.
Tanssihame tuuletukseen, ja kengät eteiseen ojennukseen. Jos hyvinkin kiireellinen lähtö... Ei siinä tohinassa muista, mistä ne ottaa........
Roope pitäis saaha herätettyä jostakin mukaan .. kun miehistä on vajetta. ja jäi uudenvuoden tanssit väliin hältäkin !!
Sitäpaitsi voihan sitä joku vauraampi mies
ottaa tytön molempiin kainaloihin..
jaksaskohan ne röijätä kahta mukanaan...
sambat sun muut noppeet vois hyvin onnistua.
Niihän se nuorisokin pitää niitä "kimppatanssia"
Niin miks ei pirttiläiset ???
Valssia ja tankoo voin sitten ootella kun kiireisemmät on tanssineet... ja hätätilanteessa voin sitten liihotella yksinkin tai mummoparilla.
Kun ei niitä kahvinporoja nyt niin paljon olis lattialla, että kaikki pysys pystyssä....
mutta toisaalta.. kaikki "lentäneet" nostetaan joukolla pystyyn , ja tanssit jatkuu.
Laittaiskohan ihan uuven hammeen vai tulisko entisellä?? Aletaas naiset oikoo ryppyjämme..
Ilta on kohta eessä !!

no niin nyt saankin

tilaisuuden laittaa sen 20v sitten laittamani leninki päälleni .Koitin sitä joulun alla ja ihme kumma se sopi hyvin .olin iloisesti yllättynyt. Siihenaikaan (20v sitten) oli sillä mekolla tosi vientiä.NYYH, Meni vanhojen muisteluks".
Se on musta ja tyköistuva ,hiat ja tartiat on kaunista mustaa pitsiä ,minun piti se laittaa jouluna ,mutta en sitten kuitenkaan laittanut ,
nyt sitten onkin tilaisuus.

Luulin että pidätte päivätanssit ,mutta hyvä että säästetään energia illaksi ,silloin Lokarikin kerkiää mukaan .

Loppiaisiltapäivää....

tänne pirttiin toivottelen, hieno päivä onkin ollut, aamulla jo lumisilla kaduilla sai aurinkoisessa talvisäässä lenkillä käydä, siihen sauna päälle... ja kun kuulin että on loppiaistanssit tulossa pirttiin ja usrsulakin kutsui mukaan niin pitihän sitä tukkakin sitten nätisti laittaa...hametta ei kuuleman kannate laittaa päälle se vauhdissa saattaa pudota...mutta jospa löytyy kaapista jotain nättiä mekkoa niin siitä sitten...eihän tiedä vaikka nuo tutut pojat tanssiinkin vievät...
ja SkillaN...älä liian tarkkaan sitä peiliä tuijota...on meitä pyöreähköjä enemmänkin...eikun iloista menoa illan tansseihin...nähdään...

Saanko luvan

Satumaa kuuluu soivan, lähtisikö maarit kanssani daividdelemaan dangoa. Kyllä tässä illan mittaan mennän huntutanssit sun muut, kunhan ilta vanhenee.

Hyvää loppiaisen jatkoa vaan kaikille.
ylikypsa

Paa vaan entinen ja mieluummin mekko.

Tai vaihtoehtosesti henkselit. Kokemuksen rinta äänellä puhun. Hame voi vauhissa lentää. Ja kaiken lisäksi tullee varmasti muutto taas tanssien aikana.

Sehän on sama siellä hämärässä ja huonolla näöllä mitä on päällä. Ja me on jo Likan kanssa aiottu noppeet pelit tanssia sovinnolla keskenään jos miehistä on pula. Tuu sinä kolmanneksi ja ollaan kimppa tansissa.

Kyllä se Roope pitäs saaha herreille mutta onkohan se taas niissä tärkeissä palotehtävissä.

On kiva kun niin paljon porukkaa on tulossa. Huutelin Chatissa porukkaa mukkaan ja siellä jo harjotukset tein ja nyt nukuin sen päälle jotta nyt on nivelet ja muutkin jäsenet notkeena. Niin ja Ruuneperiiiiiii. Tanssit pirtissäääää.

Eiköhän tuu kun kuulee. nähhään siellä......

niin tosiasiassa

välttäähän sitä ihan oikeella... näin pimmee päiväkin on ollut. Ja kynttilät ja lyhdyt kun valoa näyttää ,kukkaa mittää nääkkään.
Minäkin jos heitän vielä silmälasit kotiin, niin ihan talutettavassa kunnossa oon.......
mutta ei oikein uskalla.... jos ei niitä taluttajia sitten ilmaannukkaan, niin oon ihan tuuli-ajolla !! Se ei auttas muu kuin mennä vaan ääntä kohti käet harallaan..... niin että asu kun asu käynee jos ei vielä itekkään nää mitä muilla on.
Tämähän on kuin oikeasta elämästä:
Menestyvän miehen takana on aina nainen jolla ei ole koskaan mitään päällepantavaa. (vaikka komero pursuisi vaatteita )!

Kyl maar

piti taas tänään kiirutta kun loppu toi joululoma ja alkoi toi kaurisjahti tuolla metsissä ja pelloilla, no sekin näin vähänlumen aikaan helpompaa . Ja sitten kun oli nuo hyvänteväisyys konsertin hoitamiset.
No otampa tuossa kahvimukin ja kerron tuoreimmat terveiset no kisukin tuli ja eikun hurina heti käyntiin.

Jokainenhan tietää tämän Jari Sillanpään ja oli heittämässä nyt sitten keikkaa. Keikanjälkeen hän jäi seurustelemaan vanhusten kanssa. Istahtaessaan erään vanhemman rouvan viereen Jari kysyi tältä:
-Tiedättekö te kuka minä olen?
Vanha rouva katsoi hetken aikaa Jaria ja vastasi sitten:
-Nuori mies, älkää olko huolissanne. Kyllä hoitajat kertovat teille kuka te olette.

Nauruhan siinä piisas mut nyt saunaan jos vaikka kerkiäisi tansseihin mukaan molskista vaan :))

Onpas räväkästi tempaistu

loppiaisen vietto pirtissä alkuun!
Terve, terve vain kaikille, minä tempaisen tästä reunasta pääoven auki päiväkahveelle tullessani. Ettei pääse hierarkia hirvittelemään pirttiin tulijoita.
Olisiko perunapiirakoita, minä kun niitä mieluummin kuin noita riisisiä. Ei taida löytyä, no paremman puutteessa menee kai yksi riisipiiras. Runsaasti munavoita päälle, a vot!

Terapiapallot siirretty pirtin reunoille ja kaikki tytöt menneet tukanpesuun, höh! Meinasin ryhmäjumppaa ohjata tässä, mutta olkoon. Mirrikin vain pankolla makoilee, liekö aamujumpassa väsyksiin itsensä saanut tai kermaa mahantäydeltä litkinyt.

Uusisuviko se muka viimeisen konvehdin söi, hah hah ;) olisikohan optikolle asiaa :DDD
Minä tempaisen tuon valepohjan rasiasta ylös ja aaaah mikä löytö!!! Ainakin 30 makoisaa namupalaa näkyvillä ;))) Kyllä on ihanaa suklaakahvia konvehdin läpi ryystettynä. KIITOS - maistuisi varmaan sullekin ;)

Älkää nyt vielä aloittako tansseja, Lokarikin vielä nukkuu. Ja muutto taitaa taas tulla kesken tanssin. No, sehän meiltä käy. Vanhasta kokemuksesta viisastuneena, tytöt, jätetään pitkät hameet kotiin hengariin roikkumaan, jookos?
Nähää...

A-tilaus

Pitänee minunkin oikein nääläytyä kun muutkin taitavat pukkeutua viimeisen päälle.

Iltahan sen näyttää miten tuossa käypi. Onnistuu se vaikka seihtemän hunnun tanssi näin virtuaalisesti minultakin vielä.

Voi harmi. Luulin syöneeni sen viimeisen konvehdin ja niitä olikin enemmän. Sanoinhan, että olen sokea kuin lepakko ilman likilaseja.

Nappaan tuosta riisipiirakan sokerittoman teen kanssa (onneksi on hunajaa). Kyllä kahvi olisi
poikaa, mutta aikansa kutakin. Nähdään!

Nyt on pakko kommentoida

Olen vuosikaudet käynyt hiljaisuudessa pirttiin kurkkimassa mutta enpä ole uskaltanut juuri juttusille ,vaikka muilla palstoilla kylläkin. Nyt ihan säikähdin ,ettette kai aio pirtista enemmän kuntosalia tehdä?.
Minä ajattelen että kaikkine läskineni olisi yksi rauhan paikka köllötellä ihan ilman jumppia.
Sen verran kerron ,jos ei joku muista että minun täytyy tuossa "tosielämässä" jumpata ja kuntoilla joka päivä jos aion pystyssä pysyä.
No jos kunnon takia vähän näin uuden vuoden alussa kuntoilette niin pistäkää välillä pallot ja kepit komeroon.
Toivottavasti "kaima" ei suutu kun toi liikunta idean pirttiin.
Jospa minäkin tänä vuonna saan suuni auki pirtissäkin ,kun muuten olen kova puhumaan.

Elä kaima oo milläskään.

Saat olla varma että kohta se into loppuu kun huomataan ettei se paino ala puota. Mutta saishan ne paikat ja läskit vähän kovemmiksi sillä jumpalla. Tule vaan sinäkin tänne pirtiin ja päästään näkö ettäisyydelle.

Viimestään kevväällä ne kepit joutaa nurkkaan kun tuodaan se trampoliini siihen uuven pirtin, tai kuin mones se jo sillon lienee, pihalle. Siinä trampoliinissä kun ollaan aateltu käyttää vaan sitä, mikäs vanne se nyt olikaan. Niin ja se kuminauha vois olla hyvä SkillaN:illa kun ei jaksa muulla jumpata niin kiikussa sitä pystyy venyttelemään.

Hyvä Skillan kun varotit niistä vaatteista. Ota sie ullamirjami jottain kevyttä vaan siinä muutossa jos paat sen hienon mekon.

No niin kohtahan ne tanssit sitten alkaa. vai onko muutto jo käynnissä. Tapaillaan taas....

Uskaltaisinkos minä

pistää tilauksia sisään, tuntuu siltä, että joudun istumaan kiikkustuoliin ja jalalla tahtia lyömään, niin on toinen toistaan hurmaavampia naisia esille tulossa.

Kyllähän pirtin miehet yleensä kohteliaita ovat, kai ne nyt minunkin mieleni hyväksi tahtovat laittaa.
No tuo nyt oli vähän kerjäyksen makuinen, mutta katsotaan, en ole katkera, jos istumaan jään, aloitan huntutanssin Uusisuven kanssa, ja silloin kyllä pitäisi tärpätä.

Olen minä yksin osannut tanssia enenkin ja hyvä säästyy tanssittajan varpaat, ei vaineskaan, hyvä olen tanssimaan, vaikka itse pitää kehua.

Pitää laittaa varovasti noita tervaksia, tulee hiki muutenkin.
Olen varannut tuonne ovenpieleen vesisankon, jos niin kuin jano tulee, järissään on jokaisen oltava, ei niitä hameita huommenna sovi kenenkään etsiä,,,
Laittelen tuohon soimaan Tonava kaunoisen, jos se alkaisi väkeä sisään vetää.
Ei ole mitään järkeä koko iltaa odottaa, kun muuttokin siihen väliin varmasti tulee, ja varoitan älkää parhaimpianne päälle laittako, jokaisen on kumminkin muuttoon osallistuttava.

Tanssimaan, olkaa hyvät!

Mahtava Tonava!

Onpa hyvä, että saa tuosta muutosta syyn tulla ihan näissä jokapäiväisissä kamppeissa (mistäpä kukaan tietää, ettei minulla parempia ole)! Olisi se aika hankalaa ruveta juhlahepeneissä rahtaamaan tavaraa. Kompaselisi hameenhelmoihin ja liukastelisi piikkikoroilla!

Aijai, kun menee jalan alle tuo Tonava kaunoinen. Ellei äkkiä joku hae tanssimaan, niin ihan tästä on yksin liihoteltava lattialle! Kohta tulee valomerkkikin pirtissä...

Tässä tanssiin pokkaajaa odotellessa näitä arkilaseja pakkaan aaltojen loiskeessa ja muistelen, kun oikeasti tanssin Tonavan rannalla. Vuosi oli 1959...

No niin

SkillaN, Saanko luvan. Mennään vaikka kohtalon tango. Paula Koivuniemi laulaa niin hemaisevia kappalita, että pakko oli tulla tänne loppiaistansseihin. Kyllä täällä on paljon romanttisempaa, kylttilöiden valossa tanssahdella. Lattiakin on niin liukas, että ei voi kunnolla ponnistaa.

Kiitoa paljon, saanhan hakea vielä toisenkin kerran.

Hyvää koppuiltaa kaikille.
ylikypsa.

Niiaan kauniisti

ja sitten tyylikkäästi tangoa taivutellaan, meiltähän se käy;))
Toki saat pokata toistekin, kunhan kaikki pirtin ihanaiset on tanssitettu.

Mummeli1, olen samaa mieltä , pitänee kuntosali tuohon viereen laittaa, että nuo innokkaat kuntoilijat saavat innolla kuntoilla.
Mukava kun olet pirtissä Sinäkin, muistelen että joskus ennenkin olet käynyt.

Mummeli-36 korjaan pikkusen, jaksamisesta ei ole kyse, olen vain niin laiska, että en viitsi, olen niin sopinut itseni kanssa, että en viitsi
tehdä mitään, mikä ei huvita, minä vain kirjoittelen;))

Mutta tanssia minä tahdon, kun vain tansittajia löytyy.
Laitanpa tässä nyt letkajenkan soimaan, tarttukaa kiinni, kovin kauan en jaksa, "letkis maailma on, letkis tanssi huoleton,,,,

Ruvetaanko muuttopuuhiin

Iltaa pirttiin ja erityisesti sen emännälle, Skillanille...mielleläni lähtisin kanssasi letkajenkkaan mutta pitäiskös ensin muuttaa uuteen pirttiin, kun tää vanha vetää jo viimeisiään

Tehdään niin

Letkiksen tahdissa se muuttaminen sujahtaakin kepeästi.
Ei kun kamat kasaan ja menoksi.
Otetaan me hennommat näitä kevyempiä laatikoita ja jätetään isommille painavat:DD

kiitos ylikypsä

no tänne tie johti...ja tanssiinkutsukin näkyy olevan...kiitos ylikypsä...sen satumaan tahtiin...ja mennään sitten uudessa pirtissä sitä Lapin tangoo....

Niin tehdään

Tänään mennään vanhaan malliin. Mennään Skillan:n aloittamaan letkajenkkaan mukaan. Poskivalssikin olisi kiva mennä. Hidas valssi on minun lempikappaleitani tangon lisäksi. Humpalla ja polkalla taas nuortuu ainakin kymmenen vuotta.

Nyt kahville välillä.
ylikypsa

Voi hurja!

Muutto meneillään, antakaas kun minäkin työnnän yhdestä nurkasta! Keräsin loput tavarat reppuselkään, joten eikunmenox ;))

Kahvipirtti

Lähdin etukäteen aukomaan ovia uuteen pirttiin, kun porukat muuttokuormia kantavat.

Näin ne tanssiaiset pääsevät kunnolla täällä uudessa pirtissä alkuun.
Kipin kapin tavarat on paikoillaan ja tarjoilut esillä, vesisankko oven pielesä, janohan se tulee tässä hötäkässä.
Levysoitin on paikallaan, levyt odottavat, jokaiselle soittoa toivomusten mukaan.
Nyt vain kaikki miehet mukaan, huhuilen tuossa oven suussa josko kadulta saisin tanssittajia.
( aika epätoivoisen tuntuista, mutta ei se sitä ole,tanssi luistaa oli miehiä tai ei)
Meillä on nämä pirtin uskolliset, kivat ja empattiset miehet.

Nyt sitten Sinikynä mentiin, sydän kyllä hakkaa, mutta niinhän sen pitääkin.
Tervetuloa ystävät tanssimaan ja viihtymään!!

ulos asti kuului

tuo letkajenkan jytke ! Näytätte jaksavan aikamoista vauhtia ylläpitää... tietenkin vielä näin alkuillasta. AAttelin tulla vasta uuteen pirttiin, mutta niin kutkuttavalta kuulosti tuo tanssimusiikki... ei voinut ohi mennä.
ja melkein muuttovaatteissa... korkkarit jäi kotiin , mutta eihän se tanssimista estä. Istumpa nyt kiireimmäksi aikaa tähän ovensuu penkille... eihän sitä koskaan tiedä milloin se
onni pyyhkäisee kohdalle.....
 /   /  /  / KAHVIPIRTTI

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta