Stressihermon salpausleikkaus (Privatix)!

Privatix-kotisivuila lukee, että joku x-henkilö olisi tehnyt tästä väitöskirjan ja sen tulosten mukaan salpaus auttaa 9/10 potilaista. Ilmeisesti tehoa on paranneltu vuosien saatossa? Toki väikkäri voi olla Telarannan itsensä tilaama? , mutta epäilen. Siksi rohkenen uskoa, että suurinta osaa leikkaus auttaisi. harmi, ettei sinulle tapahtunut niin.

punaposki kirjoitti:

Privatix-kotisivuila lukee, että joku x-henkilö olisi tehnyt tästä väitöskirjan ja sen tulosten mukaan salpaus auttaa 9/10 potilaista. Ilmeisesti tehoa on paranneltu vuosien saatossa? Toki väikkäri voi olla Telarannan itsensä tilaama? , mutta epäilen. Siksi rohkenen uskoa, että suurinta osaa leikkaus auttaisi. harmi, ettei sinulle tapahtunut niin.

Lue lisää

Tehtiinkö sinullekin koepuudutus? Toimiko se sinulla?

punastelija kirjoitti:

Tehtiinkö sinullekin koepuudutus? Toimiko se sinulla?

punastumiseen se auttaa mutta mutta hikoilu on inhottavaa:(:(

aina on toivoa kirjoitti:

punastumiseen se auttaa mutta mutta hikoilu on inhottavaa:(:(

Mahdollinen hikoilun loppuminen tekeen elämästä helvetin, liikunta ja saunomiset muuttuvat todella tukaliksi, eikä keho kestä enää edes helteitä.

Hei!
Olen menossa nyt marraskuussa toimenpiteeseen. Voin tulla sitten kertomaan lisää! Leikkaus on 14.11.

punaposki kirjoitti:

Hei!
Olen menossa nyt marraskuussa toimenpiteeseen. Voin tulla sitten kertomaan lisää! Leikkaus on 14.11.

sehän on hyvä juttu, toivottavasti toimii!
Mul olis tämmönen tyhmä kysymys että onko sulla joku yksityinen sairasvakuutus? Toimenpideaikas kallis.haluisin vaan tietää korvaako se vakuutus sen leikkauksen? tietämätön kun oon......

kypsä kirjoitti:

sehän on hyvä juttu, toivottavasti toimii!
Mul olis tämmönen tyhmä kysymys että onko sulla joku yksityinen sairasvakuutus? Toimenpideaikas kallis.haluisin vaan tietää korvaako se vakuutus sen leikkauksen? tietämätön kun oon......

Lue lisää

Mulla on vakuutus Fenniassa, mutta se ei korvaa toimenpidettä. Onhan se kallis, mutta onneksi tilanteemme on nyt sellainen, että saan maksettua koko summan omasta pussista (myytiin kämppä, jäi ylimääräistä). Olisin joka tapauksessa ottanut sitten lainaa pankista ja maksellut sitä sitten pienissä erissä pois. Sen verran tärkeältä tuntuu päästä tästä vaivasta eroon! Jotkut vakuutusyhtiöt saattavat korvata leikkauksen ja siis pitää olla se sairasvakuutus tietty ko.yhtiössä.

palaamisiin!

punaposki kirjoitti:

Hei!
Olen menossa nyt marraskuussa toimenpiteeseen. Voin tulla sitten kertomaan lisää! Leikkaus on 14.11.

Eli ilmoittelethan sitten miten meni ja miten vaikutti... josko sitten itekki innostuis operaatiosta.

Läikkä kirjoitti:

Eli ilmoittelethan sitten miten meni ja miten vaikutti... josko sitten itekki innostuis operaatiosta.

Moi ja kiitos...mutta valitettavasti sain tulehdukden käteeni enkä päässyt operaatioon. Sain uuden ajan 28.11. eli silloin uusintayritys...

punaposki kirjoitti:

Moi ja kiitos...mutta valitettavasti sain tulehdukden käteeni enkä päässyt operaatioon. Sain uuden ajan 28.11. eli silloin uusintayritys...

Ja uudestaan... eli huomiselle onnea ja toivotaan parasta kaikin puolin!!!

Läikkä kirjoitti:

Ja uudestaan... eli huomiselle onnea ja toivotaan parasta kaikin puolin!!!

Moi!
Olin siis keskiviikkona salpauksessa ja toimenpide meni hyvin. Vielä en osaa sanoa vaikutuksista, mutta hieman osviittaa olen jo saanut muutamasta tilanteesta tämän päivän aikana, jolloin yleensä olisin punastunut, mutta nyt en! Ehkä kuvittelen klipsine auttavan tai ehkä ne todella auttavat! Menen ensi viikolla uuteen työpaikkaan ja siellä varsinainen 'tulikoe' sitten tulee eteen.

Toimenpiden meni ohi nopeasti, nukutuksessa. Heräsin ja oli jotain kiua rintalastassa ja selässä, mutta kipulääkkeillä sain/saan ne kuriin. Nyt 2 vrk tähystyksestä ei kipuja juuri enää ole ja voin tehdä asioita normaalisti. Vielä syön varm vuoksi Panacodia 3x vrk.

Netissä on todella vähän kokemuksia tai kirjoituksia aiheesta. Monilla palstoilla puhutaan vääriä asioita, joihin ei siis kannatta uskoa. Tähystys siis tapahtuu rintojen sivuilta, EI PÄÄSSÄ, kuten moni luulee. Klipsit tulevat siis rintaonteloon, ei aivoihin:) Mitään ei leikata poikki vaan stressihermo ainoastaan puristetaan kiinni. Klipsit voidaan myös poistaa, joten toimenpide ei ole peruuttamaton.

Minun vieressäni sairaalassa makasi 3 muuta saman toimenpiteen käynyttä aikuista. Meitä oli siis sen päivän aikana 4! Tri Telarannan mukaan salpauksia tehdäänkin n.200 vuodessa eli kyse ei ole mitenkään harvinaisesta toimenpiteestä (kuten jollain saiteilla väitetään).

Voin tulla kertomaan kuulumisia myöhemminkin; onko apua, haittavaikutuksia, yms.

Olen itse käyttänyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa enkä koe tätä asiaa mitenkään huonompana vaihtoehtona, päinvastoin. Mielluummin olen syömättä pillereitä ja säästän terapiakuluissa, jos tästä suinkin vaan on helpostusta elämääni!
t. punaposki (toiv ex)

punaposki kirjoitti:

Moi!
Olin siis keskiviikkona salpauksessa ja toimenpide meni hyvin. Vielä en osaa sanoa vaikutuksista, mutta hieman osviittaa olen jo saanut muutamasta tilanteesta tämän päivän aikana, jolloin yleensä olisin punastunut, mutta nyt en! Ehkä kuvittelen klipsine auttavan tai ehkä ne todella auttavat! Menen ensi viikolla uuteen työpaikkaan ja siellä varsinainen 'tulikoe' sitten tulee eteen.

Toimenpiden meni ohi nopeasti, nukutuksessa. Heräsin ja oli jotain kiua rintalastassa ja selässä, mutta kipulääkkeillä sain/saan ne kuriin. Nyt 2 vrk tähystyksestä ei kipuja juuri enää ole ja voin tehdä asioita normaalisti. Vielä syön varm vuoksi Panacodia 3x vrk.

Netissä on todella vähän kokemuksia tai kirjoituksia aiheesta. Monilla palstoilla puhutaan vääriä asioita, joihin ei siis kannatta uskoa. Tähystys siis tapahtuu rintojen sivuilta, EI PÄÄSSÄ, kuten moni luulee. Klipsit tulevat siis rintaonteloon, ei aivoihin:) Mitään ei leikata poikki vaan stressihermo ainoastaan puristetaan kiinni. Klipsit voidaan myös poistaa, joten toimenpide ei ole peruuttamaton.

Minun vieressäni sairaalassa makasi 3 muuta saman toimenpiteen käynyttä aikuista. Meitä oli siis sen päivän aikana 4! Tri Telarannan mukaan salpauksia tehdäänkin n.200 vuodessa eli kyse ei ole mitenkään harvinaisesta toimenpiteestä (kuten jollain saiteilla väitetään).

Voin tulla kertomaan kuulumisia myöhemminkin; onko apua, haittavaikutuksia, yms.

Olen itse käyttänyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa enkä koe tätä asiaa mitenkään huonompana vaihtoehtona, päinvastoin. Mielluummin olen syömättä pillereitä ja säästän terapiakuluissa, jos tästä suinkin vaan on helpostusta elämääni!
t. punaposki (toiv ex)

Lue lisää

Näköjään tuo aikaisempi ketju suljettiin mihin kirjotin kokemuksista. Sulkeeko Terveystalo tämänkin ketjun? ;D

punaposki kirjoitti:

Moi!
Olin siis keskiviikkona salpauksessa ja toimenpide meni hyvin. Vielä en osaa sanoa vaikutuksista, mutta hieman osviittaa olen jo saanut muutamasta tilanteesta tämän päivän aikana, jolloin yleensä olisin punastunut, mutta nyt en! Ehkä kuvittelen klipsine auttavan tai ehkä ne todella auttavat! Menen ensi viikolla uuteen työpaikkaan ja siellä varsinainen 'tulikoe' sitten tulee eteen.

Toimenpiden meni ohi nopeasti, nukutuksessa. Heräsin ja oli jotain kiua rintalastassa ja selässä, mutta kipulääkkeillä sain/saan ne kuriin. Nyt 2 vrk tähystyksestä ei kipuja juuri enää ole ja voin tehdä asioita normaalisti. Vielä syön varm vuoksi Panacodia 3x vrk.

Netissä on todella vähän kokemuksia tai kirjoituksia aiheesta. Monilla palstoilla puhutaan vääriä asioita, joihin ei siis kannatta uskoa. Tähystys siis tapahtuu rintojen sivuilta, EI PÄÄSSÄ, kuten moni luulee. Klipsit tulevat siis rintaonteloon, ei aivoihin:) Mitään ei leikata poikki vaan stressihermo ainoastaan puristetaan kiinni. Klipsit voidaan myös poistaa, joten toimenpide ei ole peruuttamaton.

Minun vieressäni sairaalassa makasi 3 muuta saman toimenpiteen käynyttä aikuista. Meitä oli siis sen päivän aikana 4! Tri Telarannan mukaan salpauksia tehdäänkin n.200 vuodessa eli kyse ei ole mitenkään harvinaisesta toimenpiteestä (kuten jollain saiteilla väitetään).

Voin tulla kertomaan kuulumisia myöhemminkin; onko apua, haittavaikutuksia, yms.

Olen itse käyttänyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa enkä koe tätä asiaa mitenkään huonompana vaihtoehtona, päinvastoin. Mielluummin olen syömättä pillereitä ja säästän terapiakuluissa, jos tästä suinkin vaan on helpostusta elämääni!
t. punaposki (toiv ex)

Lue lisää

punaposki satuikko samaan heräämöön? ryynäsit lattialle siinä vieres? :D

punaposki kirjoitti:

Moi!
Olin siis keskiviikkona salpauksessa ja toimenpide meni hyvin. Vielä en osaa sanoa vaikutuksista, mutta hieman osviittaa olen jo saanut muutamasta tilanteesta tämän päivän aikana, jolloin yleensä olisin punastunut, mutta nyt en! Ehkä kuvittelen klipsine auttavan tai ehkä ne todella auttavat! Menen ensi viikolla uuteen työpaikkaan ja siellä varsinainen 'tulikoe' sitten tulee eteen.

Toimenpiden meni ohi nopeasti, nukutuksessa. Heräsin ja oli jotain kiua rintalastassa ja selässä, mutta kipulääkkeillä sain/saan ne kuriin. Nyt 2 vrk tähystyksestä ei kipuja juuri enää ole ja voin tehdä asioita normaalisti. Vielä syön varm vuoksi Panacodia 3x vrk.

Netissä on todella vähän kokemuksia tai kirjoituksia aiheesta. Monilla palstoilla puhutaan vääriä asioita, joihin ei siis kannatta uskoa. Tähystys siis tapahtuu rintojen sivuilta, EI PÄÄSSÄ, kuten moni luulee. Klipsit tulevat siis rintaonteloon, ei aivoihin:) Mitään ei leikata poikki vaan stressihermo ainoastaan puristetaan kiinni. Klipsit voidaan myös poistaa, joten toimenpide ei ole peruuttamaton.

Minun vieressäni sairaalassa makasi 3 muuta saman toimenpiteen käynyttä aikuista. Meitä oli siis sen päivän aikana 4! Tri Telarannan mukaan salpauksia tehdäänkin n.200 vuodessa eli kyse ei ole mitenkään harvinaisesta toimenpiteestä (kuten jollain saiteilla väitetään).

Voin tulla kertomaan kuulumisia myöhemminkin; onko apua, haittavaikutuksia, yms.

Olen itse käyttänyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa enkä koe tätä asiaa mitenkään huonompana vaihtoehtona, päinvastoin. Mielluummin olen syömättä pillereitä ja säästän terapiakuluissa, jos tästä suinkin vaan on helpostusta elämääni!
t. punaposki (toiv ex)

Lue lisää

Mukava kuulla, että kaikki sujui hyvin. Mielelläni kuulisin jatkossakin miten menee ja onko ollut apua. Kun sitä aikaa oon varaamassa, ehkä... Eli palaillaan!

Kuupajones kirjoitti:

Näköjään tuo aikaisempi ketju suljettiin mihin kirjotin kokemuksista. Sulkeeko Terveystalo tämänkin ketjun? ;D

No kerrohan uudelleen nuo kokemuksesi:)

Kuupajones kirjoitti:

punaposki satuikko samaan heräämöön? ryynäsit lattialle siinä vieres? :D

Siis juu, sähän oot sä! Joka jäit sinne yöksi ja kirosit mutsilles puhelimeen;)

Kerro vaan kokemuksistas, miten voit ja onks auttanu?

punaposki kirjoitti:

Siis juu, sähän oot sä! Joka jäit sinne yöksi ja kirosit mutsilles puhelimeen;)

Kerro vaan kokemuksistas, miten voit ja onks auttanu?

Joo sama tyyppi. Onneks jouduin jäämään, oli aika paska olo, mut hyvät sapuskat ja telkku ni mikäs siin :D
Leikkaus auttoi, juuri niinkuin pitikin, vähän aristaa vielä mut eiköhän tämä tästä.

Kuupajones kirjoitti:

Joo sama tyyppi. Onneks jouduin jäämään, oli aika paska olo, mut hyvät sapuskat ja telkku ni mikäs siin :D
Leikkaus auttoi, juuri niinkuin pitikin, vähän aristaa vielä mut eiköhän tämä tästä.

Lue lisää

Mul oli tänään eka duunipäivä. Aamupalaveri meni hienosti, ei mitään jännitystä/punastumista:) Mutta iltapäivällä tuli takapakkia, kahvipöydässä:( Vähänkö vitutti.

En tiedä, ootko halukas kertomaan, mut olis kiva kuulla omasta 'vaivastas' ja et miksi hakeuduit Telarannalle.

Mulla särkee vielä selkää ja kainaloiden kohdilta on arkana. Rintalihakset on vähän puutuneet. Muuten voin toimia ihan normisti.

Kiva, et sulla hyvä fiilis! Mä toivon, et kunto oireet tästä häviäis ainaki suurimmaksi osaksi...

punaposki kirjoitti:

Mul oli tänään eka duunipäivä. Aamupalaveri meni hienosti, ei mitään jännitystä/punastumista:) Mutta iltapäivällä tuli takapakkia, kahvipöydässä:( Vähänkö vitutti.

En tiedä, ootko halukas kertomaan, mut olis kiva kuulla omasta 'vaivastas' ja et miksi hakeuduit Telarannalle.

Mulla särkee vielä selkää ja kainaloiden kohdilta on arkana. Rintalihakset on vähän puutuneet. Muuten voin toimia ihan normisti.

Kiva, et sulla hyvä fiilis! Mä toivon, et kunto oireet tästä häviäis ainaki suurimmaksi osaksi...

Lue lisää

Mitä tarkoitit ku kerroit, et tuli iltapäiväl takapakkia?

punaposki kirjoitti:

Moi!
Olin siis keskiviikkona salpauksessa ja toimenpide meni hyvin. Vielä en osaa sanoa vaikutuksista, mutta hieman osviittaa olen jo saanut muutamasta tilanteesta tämän päivän aikana, jolloin yleensä olisin punastunut, mutta nyt en! Ehkä kuvittelen klipsine auttavan tai ehkä ne todella auttavat! Menen ensi viikolla uuteen työpaikkaan ja siellä varsinainen 'tulikoe' sitten tulee eteen.

Toimenpiden meni ohi nopeasti, nukutuksessa. Heräsin ja oli jotain kiua rintalastassa ja selässä, mutta kipulääkkeillä sain/saan ne kuriin. Nyt 2 vrk tähystyksestä ei kipuja juuri enää ole ja voin tehdä asioita normaalisti. Vielä syön varm vuoksi Panacodia 3x vrk.

Netissä on todella vähän kokemuksia tai kirjoituksia aiheesta. Monilla palstoilla puhutaan vääriä asioita, joihin ei siis kannatta uskoa. Tähystys siis tapahtuu rintojen sivuilta, EI PÄÄSSÄ, kuten moni luulee. Klipsit tulevat siis rintaonteloon, ei aivoihin:) Mitään ei leikata poikki vaan stressihermo ainoastaan puristetaan kiinni. Klipsit voidaan myös poistaa, joten toimenpide ei ole peruuttamaton.

Minun vieressäni sairaalassa makasi 3 muuta saman toimenpiteen käynyttä aikuista. Meitä oli siis sen päivän aikana 4! Tri Telarannan mukaan salpauksia tehdäänkin n.200 vuodessa eli kyse ei ole mitenkään harvinaisesta toimenpiteestä (kuten jollain saiteilla väitetään).

Voin tulla kertomaan kuulumisia myöhemminkin; onko apua, haittavaikutuksia, yms.

Olen itse käyttänyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa enkä koe tätä asiaa mitenkään huonompana vaihtoehtona, päinvastoin. Mielluummin olen syömättä pillereitä ja säästän terapiakuluissa, jos tästä suinkin vaan on helpostusta elämääni!
t. punaposki (toiv ex)

Lue lisää

Moi, hieno homma jos salpaus auttaa, toivottavasti minullekkin. mille tasolle salpaus tehtiin sulle? itellä on tämä leikkaus edessä jos vaan uskallan mennä sinne.

punastuja m-84 kirjoitti:

Moi, hieno homma jos salpaus auttaa, toivottavasti minullekkin. mille tasolle salpaus tehtiin sulle? itellä on tämä leikkaus edessä jos vaan uskallan mennä sinne.

Ja hei, mikset uskaltaisi? Mitä pelkäät? Itse toimenpidettä vai jotain muuta? Kerro, ehkä voin lievittää pelkojasi.

P-P

punaposki kirjoitti:

Ja hei, mikset uskaltaisi? Mitä pelkäät? Itse toimenpidettä vai jotain muuta? Kerro, ehkä voin lievittää pelkojasi.

P-P

Moi, kai se suurin pelko on se leikkaus ja sen sivuvaikutukset. oon vasta menossa sinne ensikäynille tampereelle. ikinä kun ei ole edes tarvinu tikata niin nyt suoraan leikkaukseen ja vähän pistää pelottamaan :)

punaposki kirjoitti:

Ja hei, mikset uskaltaisi? Mitä pelkäät? Itse toimenpidettä vai jotain muuta? Kerro, ehkä voin lievittää pelkojasi.

P-P

Moi, kai se suurin pelko on se leikkaus ja sen sivuvaikutukset. oon vasta menossa sinne ensikäynille tampereelle. ikinä kun ei ole edes tarvinu tikata niin nyt suoraan leikkaukseen ja vähän pistää pelottamaan :)

punastuja m-84 kirjoitti:

Moi, kai se suurin pelko on se leikkaus ja sen sivuvaikutukset. oon vasta menossa sinne ensikäynille tampereelle. ikinä kun ei ole edes tarvinu tikata niin nyt suoraan leikkaukseen ja vähän pistää pelottamaan :)

Lue lisää

Moro

Ymmärrän, että leikkaus pelottaa. Mutta tosiasiassahan se ei ole edes leikkaus vaan tähystys. Toki siinäkin mennään ihon läpi ja haava tulee, mutta ei todellakaan mikään massiivinen operaatio. Sä meet sairaalaan aamulla, puet kaavun päälles, Telaranta tulee vielä juttelemaan ja sitten ootkin valmis leikkaussaliin. Sut nukutetaan, se ei tunnu miltään (oikeestaan magee fiilis) ja kun heräät, kaikki on ohi. Voi olla vähän huono olo, ei välttämättä. Mun vieressä oli 3 muuta samassa operaatiossa ja olin ainoa, joka voi huonosti (oksensi).Kotiin lähdin jo 15 maissa ip, kun aamujunalla täältä pk-seudulta Treelle läksin.
Kotona sitten kipulääkkeen turvin pärjäilin ihan ok, rinnassa arkuutta oli ehkä viikon verran. Mulla tosin kaksi pientä lasta, joita piti kannella enkä saanu kunnolla levätyksi.

Viikko toimenpiteestä oli saunassa, kaksi viikkoa kävin jumpassa ja salilla. Haavat parani hyvin.

Älä siis pelkää, hyvin se menee!

P-P

punaposki kirjoitti:

Moro

Ymmärrän, että leikkaus pelottaa. Mutta tosiasiassahan se ei ole edes leikkaus vaan tähystys. Toki siinäkin mennään ihon läpi ja haava tulee, mutta ei todellakaan mikään massiivinen operaatio. Sä meet sairaalaan aamulla, puet kaavun päälles, Telaranta tulee vielä juttelemaan ja sitten ootkin valmis leikkaussaliin. Sut nukutetaan, se ei tunnu miltään (oikeestaan magee fiilis) ja kun heräät, kaikki on ohi. Voi olla vähän huono olo, ei välttämättä. Mun vieressä oli 3 muuta samassa operaatiossa ja olin ainoa, joka voi huonosti (oksensi).Kotiin lähdin jo 15 maissa ip, kun aamujunalla täältä pk-seudulta Treelle läksin.
Kotona sitten kipulääkkeen turvin pärjäilin ihan ok, rinnassa arkuutta oli ehkä viikon verran. Mulla tosin kaksi pientä lasta, joita piti kannella enkä saanu kunnolla levätyksi.

Viikko toimenpiteestä oli saunassa, kaksi viikkoa kävin jumpassa ja salilla. Haavat parani hyvin.

Älä siis pelkää, hyvin se menee!

P-P

Lue lisää

Moi, Hei kiitos paljon sulle tiedoistasi ja rohkasusta. Kyllä minäkin sen operaation varmaan sitte selviän.

punaposki kirjoitti:

Moi!
Olin siis keskiviikkona salpauksessa ja toimenpide meni hyvin. Vielä en osaa sanoa vaikutuksista, mutta hieman osviittaa olen jo saanut muutamasta tilanteesta tämän päivän aikana, jolloin yleensä olisin punastunut, mutta nyt en! Ehkä kuvittelen klipsine auttavan tai ehkä ne todella auttavat! Menen ensi viikolla uuteen työpaikkaan ja siellä varsinainen 'tulikoe' sitten tulee eteen.

Toimenpiden meni ohi nopeasti, nukutuksessa. Heräsin ja oli jotain kiua rintalastassa ja selässä, mutta kipulääkkeillä sain/saan ne kuriin. Nyt 2 vrk tähystyksestä ei kipuja juuri enää ole ja voin tehdä asioita normaalisti. Vielä syön varm vuoksi Panacodia 3x vrk.

Netissä on todella vähän kokemuksia tai kirjoituksia aiheesta. Monilla palstoilla puhutaan vääriä asioita, joihin ei siis kannatta uskoa. Tähystys siis tapahtuu rintojen sivuilta, EI PÄÄSSÄ, kuten moni luulee. Klipsit tulevat siis rintaonteloon, ei aivoihin:) Mitään ei leikata poikki vaan stressihermo ainoastaan puristetaan kiinni. Klipsit voidaan myös poistaa, joten toimenpide ei ole peruuttamaton.

Minun vieressäni sairaalassa makasi 3 muuta saman toimenpiteen käynyttä aikuista. Meitä oli siis sen päivän aikana 4! Tri Telarannan mukaan salpauksia tehdäänkin n.200 vuodessa eli kyse ei ole mitenkään harvinaisesta toimenpiteestä (kuten jollain saiteilla väitetään).

Voin tulla kertomaan kuulumisia myöhemminkin; onko apua, haittavaikutuksia, yms.

Olen itse käyttänyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa enkä koe tätä asiaa mitenkään huonompana vaihtoehtona, päinvastoin. Mielluummin olen syömättä pillereitä ja säästän terapiakuluissa, jos tästä suinkin vaan on helpostusta elämääni!
t. punaposki (toiv ex)

Lue lisää

ota selvää missä vaiheessa klipsit täytyy poistaa jos tuleekin tilanne että haluaa ne poistattaa

Kiitos kokemuksistasi! Mun elämä on kyllä muuttunut 90%:sti parempaan suuntaan salpauksen ansioista. On aivan upeeta, kun ei tarvitse enää miettiä, missä ja milloin ja kelle voin sanoa mitään, etten lehahda tulipunaiseksi. Nyt teen sellaista duunia, jossa joudun puhumaan jopa 6 hengen porukassa ASIAA ja kaikki siis kuuntelee mua. Ennen leikkausta en olisi koskaan ikinä maailmassa voinut kuvitellakaan istuvani pyöreän pöydän ääressä palaveeraamassa asiantuntijoiden kanssa tiedostaen, että jokainen silmäpari tuijottaa minua ja arvioi sanomisiani. Nyt se onnistuu: sydän ei hakkaa eikä muljahtete, naama ei helota kirkkaan punaisena eikä kädet tai ääni tärise lainkaan. Olen rentoutunut ja itsevarma.

Mä kävin aikoinani terapiassa, mutten koe tarvitsevani sitä nyt. Mun ongelma on yksinkertaisesti ratkaistu. Mä en tiedä, mistä punastelu joskus alkoi, mutta herkkänä ihmisenä siitä tuli kierre, josta ei päässyt irti. Mulla ei ole mitään traumoja lapsuudessa tms vaan olen aina saanut tukea ja kannustusta vanhemmiltani jne.

Ainoa negatiivinen asia tässä on, että kainalot ja jalkapohjat hikoavat enemmän. Se ei silti ole mitään verrattuna siihen entiseen panikointiin ja elämänhalun kaventumiseen punastelun myötä. Nyt mun elämä on mallillaan ja olen siitä ikinonnellinen.

punaposki kirjoitti:

Kiitos kokemuksistasi! Mun elämä on kyllä muuttunut 90%:sti parempaan suuntaan salpauksen ansioista. On aivan upeeta, kun ei tarvitse enää miettiä, missä ja milloin ja kelle voin sanoa mitään, etten lehahda tulipunaiseksi. Nyt teen sellaista duunia, jossa joudun puhumaan jopa 6 hengen porukassa ASIAA ja kaikki siis kuuntelee mua. Ennen leikkausta en olisi koskaan ikinä maailmassa voinut kuvitellakaan istuvani pyöreän pöydän ääressä palaveeraamassa asiantuntijoiden kanssa tiedostaen, että jokainen silmäpari tuijottaa minua ja arvioi sanomisiani. Nyt se onnistuu: sydän ei hakkaa eikä muljahtete, naama ei helota kirkkaan punaisena eikä kädet tai ääni tärise lainkaan. Olen rentoutunut ja itsevarma.

Mä kävin aikoinani terapiassa, mutten koe tarvitsevani sitä nyt. Mun ongelma on yksinkertaisesti ratkaistu. Mä en tiedä, mistä punastelu joskus alkoi, mutta herkkänä ihmisenä siitä tuli kierre, josta ei päässyt irti. Mulla ei ole mitään traumoja lapsuudessa tms vaan olen aina saanut tukea ja kannustusta vanhemmiltani jne.

Ainoa negatiivinen asia tässä on, että kainalot ja jalkapohjat hikoavat enemmän. Se ei silti ole mitään verrattuna siihen entiseen panikointiin ja elämänhalun kaventumiseen punastelun myötä. Nyt mun elämä on mallillaan ja olen siitä ikinonnellinen.

Lue lisää

Mä olen miettiny salpausta,mut se on hurjan kallis. Ajattelin mennä kysyy pankisa lainaa,niin saakohan tuollaiseen lainaa,vai pitäisikö hakea sitä "johku muuhun",onko kellään kokemusta tästä asiasta?

punastelija kirjoitti:

Mä olen miettiny salpausta,mut se on hurjan kallis. Ajattelin mennä kysyy pankisa lainaa,niin saakohan tuollaiseen lainaa,vai pitäisikö hakea sitä "johku muuhun",onko kellään kokemusta tästä asiasta?

Lue lisää

moi
Mä hain ainaki pankista lainaa, ei ne juuri mitään kyselleet, jos on talous kunnossa. Sovin järkevät maksuerät/kk ja ne on ihan tyytyväisiä. Mikset voisi sanoa suoraan syytä?

Minusta leikkaus ei ole kallis, kun vertaa esim. kauneusleikkauksiin ( silikonit tms)- moni kärsii esim. isosta nenästä tai liian pienistä rinnoista ja menee leikkauttamaan ne. Kukin tekee elämästään juuri sellaisen, kun haluaa. Minusta salpaus (jos se onnistuu) voi oikeesti pelastaa ihmisen hengen tai ainakin mielenterveyden eikä sitä voi rahassa mitata...

punaposki kirjoitti:

moi
Mä hain ainaki pankista lainaa, ei ne juuri mitään kyselleet, jos on talous kunnossa. Sovin järkevät maksuerät/kk ja ne on ihan tyytyväisiä. Mikset voisi sanoa suoraan syytä?

Minusta leikkaus ei ole kallis, kun vertaa esim. kauneusleikkauksiin ( silikonit tms)- moni kärsii esim. isosta nenästä tai liian pienistä rinnoista ja menee leikkauttamaan ne. Kukin tekee elämästään juuri sellaisen, kun haluaa. Minusta salpaus (jos se onnistuu) voi oikeesti pelastaa ihmisen hengen tai ainakin mielenterveyden eikä sitä voi rahassa mitata...

Lue lisää

Onko sulla ollut vielä jotain oireita salpauksen jälkeen? Esim huonoa oloa?

punastelija kirjoitti:

Onko sulla ollut vielä jotain oireita salpauksen jälkeen? Esim huonoa oloa?

Moi
Ekat pari viikkoa oli rintalihakset kipeenä, mutta ei muuta oiretta. Tietty nukutuksen jälkeen heti voin pahoin, mutta se meni alle vuorokaudessa ohi. Ei oo muuta oiretta, mistä tietäs, että jotain on tehty, kun se hikoilemisen lisääntyminen ja leposykkeen lasku. Ennen leposyke oli noin 60-85, nyt se on 50-55.

punaposki kirjoitti:

Moi
Ekat pari viikkoa oli rintalihakset kipeenä, mutta ei muuta oiretta. Tietty nukutuksen jälkeen heti voin pahoin, mutta se meni alle vuorokaudessa ohi. Ei oo muuta oiretta, mistä tietäs, että jotain on tehty, kun se hikoilemisen lisääntyminen ja leposykkeen lasku. Ennen leposyke oli noin 60-85, nyt se on 50-55.

Lue lisää

Kiva,ettei ole mitään oireita jäänyt,paitsi tietty tuo hikoilu.Entä kun on leposyke niin alhainen,onko se kuitenki ihan ok? Urheiletko,lenkkeiletkö?Vaikuttaako se sellaseen?
Mä kun käyn lenkillä,niin poset on tulipunaset pari tuntia lenkin jälkeen,tai salilla en viitsi ees käydä,kun posket punottaa niin kauheesti!
Kiva kun kerrot täällä kokemuksistasi!

punastelija kirjoitti:

Kiva,ettei ole mitään oireita jäänyt,paitsi tietty tuo hikoilu.Entä kun on leposyke niin alhainen,onko se kuitenki ihan ok? Urheiletko,lenkkeiletkö?Vaikuttaako se sellaseen?
Mä kun käyn lenkillä,niin poset on tulipunaset pari tuntia lenkin jälkeen,tai salilla en viitsi ees käydä,kun posket punottaa niin kauheesti!
Kiva kun kerrot täällä kokemuksistasi!

Lue lisää

heips
mä käyn salilla ja jumpissa, ennen harrastin itsepuolustuslaleja. oon siis ollut aina suht hyvässä kunnossa fyysisesti. nyt se syke vaikuttaa silleen, että syke ei nouse urheillessa läheskään niin korkeelle kun yleensä. 160 sykettä on nykyisin vaikea tavoittaa. eikä naamakaan punoita samalla tavalla yhtään.

tosin, se urheilusta johtuva punoitus kasvoilla on ihan eri puna kun se, mikä johtuu sosiaalisista peloista ja jännityksestä. mulla on luonnostaankin ns. couperosa-iho (googleta, jos et tiedä mikä se on) ja naama punoittaa helposti muutenkin esim. saunan jälkeen tai pakkasella. (verisuonet pinnassa)

sykkeenlasku ei ole haitannut elämääni mitenkään, kivempi urheillakin, kun ei sydän hakkaa tuhatta ja sataa koko ajan:D

ootko menossa salpaukseen/harkitsemassa/käynyt jo?

punaposki kirjoitti:

heips
mä käyn salilla ja jumpissa, ennen harrastin itsepuolustuslaleja. oon siis ollut aina suht hyvässä kunnossa fyysisesti. nyt se syke vaikuttaa silleen, että syke ei nouse urheillessa läheskään niin korkeelle kun yleensä. 160 sykettä on nykyisin vaikea tavoittaa. eikä naamakaan punoita samalla tavalla yhtään.

tosin, se urheilusta johtuva punoitus kasvoilla on ihan eri puna kun se, mikä johtuu sosiaalisista peloista ja jännityksestä. mulla on luonnostaankin ns. couperosa-iho (googleta, jos et tiedä mikä se on) ja naama punoittaa helposti muutenkin esim. saunan jälkeen tai pakkasella. (verisuonet pinnassa)

sykkeenlasku ei ole haitannut elämääni mitenkään, kivempi urheillakin, kun ei sydän hakkaa tuhatta ja sataa koko ajan:D

ootko menossa salpaukseen/harkitsemassa/käynyt jo?

Lue lisää

Joo,mulla myös couperosa iho. Mä haluisin mennä salpaukseen,mut rahotusongelmia on. Olen yksityisellä työssä,joten pankki ei halua antaa tuota summaa lainaan,(ilman takauksia,joita mulla ei ole),ehkä voisin saada sen jostain muusta rahotuksesta,mutta se tulee sit kyl puolet kallimmaksi! Mut ilmeisesti menen,makso mitä makso,vaik sitä tietty mietin,että jos se sit ei mun kohdal onnaaka!

punaposki kirjoitti:

Kiitos kokemuksistasi! Mun elämä on kyllä muuttunut 90%:sti parempaan suuntaan salpauksen ansioista. On aivan upeeta, kun ei tarvitse enää miettiä, missä ja milloin ja kelle voin sanoa mitään, etten lehahda tulipunaiseksi. Nyt teen sellaista duunia, jossa joudun puhumaan jopa 6 hengen porukassa ASIAA ja kaikki siis kuuntelee mua. Ennen leikkausta en olisi koskaan ikinä maailmassa voinut kuvitellakaan istuvani pyöreän pöydän ääressä palaveeraamassa asiantuntijoiden kanssa tiedostaen, että jokainen silmäpari tuijottaa minua ja arvioi sanomisiani. Nyt se onnistuu: sydän ei hakkaa eikä muljahtete, naama ei helota kirkkaan punaisena eikä kädet tai ääni tärise lainkaan. Olen rentoutunut ja itsevarma.

Mä kävin aikoinani terapiassa, mutten koe tarvitsevani sitä nyt. Mun ongelma on yksinkertaisesti ratkaistu. Mä en tiedä, mistä punastelu joskus alkoi, mutta herkkänä ihmisenä siitä tuli kierre, josta ei päässyt irti. Mulla ei ole mitään traumoja lapsuudessa tms vaan olen aina saanut tukea ja kannustusta vanhemmiltani jne.

Ainoa negatiivinen asia tässä on, että kainalot ja jalkapohjat hikoavat enemmän. Se ei silti ole mitään verrattuna siihen entiseen panikointiin ja elämänhalun kaventumiseen punastelun myötä. Nyt mun elämä on mallillaan ja olen siitä ikinonnellinen.

Lue lisää

Moi Punaposki!:)

Mulla tuli niin iloinen olo, kun luin sun viestin! Tiedän ja muistan hyvinkin, miten suuri muutos salpaus kuitenkin oli ja voi sitä elämäniloa, jonka se kaikki muutos sai aikaan! Tuntui, että sai olla just sellainen kuin olisi aina halunnut!

Mulla tuli kuitenkin jossain vaiheessa salpauksen jälkeen, kun koin jotain pieniä punastumisen tuntemuksia sellainen pelko, että mitä jos kaikki taas palautuu ja oon taas kohta samassa inhottavassa tilanteessa. Sitten tarkkailin paljon itseäni peileistä joka paikassa ja joskus koin punastuvankin (ja kyllä punastuinkin). Jotenkin ahdistuin taas kun kaikki se alkuvaiheen vapaus oli hieman kadonnut ja olin todella pettynyt. Sain masennuslääkettä ja se auttoi: olin taas vapaa, vaikka punastuminen oli tuntemuksineen hieman palautunut. Lopetin lääkkeet noin vuoden käytön jälkeen ja ahdistuin täysin! Silloin päätin hakea (vanhempieni lähes käskystä) psykoterapiaan, jossa olen nyt käynyt reilut puoli vuotta. Lisäksi jatkoin lääkitystä. Taas meni paremmin (koko viime syksy) ja päätin taas kokeilla lääkkeiden lopettamista. No samalla tavalla siinä kävi kuin viimeksi, ehkä vielä vähän pahemminkin. Reilun kuukauden olin todella ahdistunut ja punastuminenkin tuntui lisääntyvän. Tällä hetkellä lääkkeitä otetaan taas ja tuntuu, että vähän paremmin taas menee. Terapiassa aion käydä ainakin kaksi vuotta ehkä kolmannenkin. SIellä ei ole selvinnyt mitään traumoja lapsuudesta ym., mutta pyrkimykseni on vavhistua siellä niin, että en ahdistu hieman takaisin tulleesta punastumisesta ja sen tunteista. Uskon, että loppujen lopuksi siihen pääsen - ilman lääkkeitäkin.

Haluan vain tällä kokemuksieni kirjoituksella sanoa, että vaikka punastuminen hieman palautuisi, niin ei punastuminen varmastikaan mene niin pahaksi kuin se josksus oli! Että sitä ei kannata pelätä. Ja myös, että muitakin keinoja päästä eteenpäin on. Itse olen niin kriittinen itseni suhteen, että pienikin vika minulle (kuten nyt tämä punastumisen osittainen palautuminen) saa minut ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Mutta onneksi kaikki eivät ole niin tarkkoja itsensä suhteen kuin minä! Yritänkin päästä siitä eroon..Nyt terapialla ja lääkkeillä. Jotenkin siellä taustalla mulla on jotain tällaisia itseä hyvin arvostelevia ajatuksia.

Mutta kaikkea hyvääkin on tästä prosessista seurannut. Olen paljon läheisempi vanhempieni kanssa ja hyväksyn toisten vajaavuksia paljon paremmin. Osaan myös nauttia elämän pienistä asioista. Ja olen myös päässyt lähemmäksi Jumalaa. Koen, että kaikkia meidän asiat on Hänen käsissään ja Hän meitä auttaa omalla tavallaan. (Pieni julistus tähän loppuun..hehe :))

Voikaa hyvin kaikki ja krijotelkaa ajatuksianne. Aina joskus tulee täällä käytyä vähän kohtalotovereiden kokemuksia lukemassa.

Hyvää kevättä!:)

toivoa on aina kirjoitti:

Moi Punaposki!:)

Mulla tuli niin iloinen olo, kun luin sun viestin! Tiedän ja muistan hyvinkin, miten suuri muutos salpaus kuitenkin oli ja voi sitä elämäniloa, jonka se kaikki muutos sai aikaan! Tuntui, että sai olla just sellainen kuin olisi aina halunnut!

Mulla tuli kuitenkin jossain vaiheessa salpauksen jälkeen, kun koin jotain pieniä punastumisen tuntemuksia sellainen pelko, että mitä jos kaikki taas palautuu ja oon taas kohta samassa inhottavassa tilanteessa. Sitten tarkkailin paljon itseäni peileistä joka paikassa ja joskus koin punastuvankin (ja kyllä punastuinkin). Jotenkin ahdistuin taas kun kaikki se alkuvaiheen vapaus oli hieman kadonnut ja olin todella pettynyt. Sain masennuslääkettä ja se auttoi: olin taas vapaa, vaikka punastuminen oli tuntemuksineen hieman palautunut. Lopetin lääkkeet noin vuoden käytön jälkeen ja ahdistuin täysin! Silloin päätin hakea (vanhempieni lähes käskystä) psykoterapiaan, jossa olen nyt käynyt reilut puoli vuotta. Lisäksi jatkoin lääkitystä. Taas meni paremmin (koko viime syksy) ja päätin taas kokeilla lääkkeiden lopettamista. No samalla tavalla siinä kävi kuin viimeksi, ehkä vielä vähän pahemminkin. Reilun kuukauden olin todella ahdistunut ja punastuminenkin tuntui lisääntyvän. Tällä hetkellä lääkkeitä otetaan taas ja tuntuu, että vähän paremmin taas menee. Terapiassa aion käydä ainakin kaksi vuotta ehkä kolmannenkin. SIellä ei ole selvinnyt mitään traumoja lapsuudesta ym., mutta pyrkimykseni on vavhistua siellä niin, että en ahdistu hieman takaisin tulleesta punastumisesta ja sen tunteista. Uskon, että loppujen lopuksi siihen pääsen - ilman lääkkeitäkin.

Haluan vain tällä kokemuksieni kirjoituksella sanoa, että vaikka punastuminen hieman palautuisi, niin ei punastuminen varmastikaan mene niin pahaksi kuin se josksus oli! Että sitä ei kannata pelätä. Ja myös, että muitakin keinoja päästä eteenpäin on. Itse olen niin kriittinen itseni suhteen, että pienikin vika minulle (kuten nyt tämä punastumisen osittainen palautuminen) saa minut ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Mutta onneksi kaikki eivät ole niin tarkkoja itsensä suhteen kuin minä! Yritänkin päästä siitä eroon..Nyt terapialla ja lääkkeillä. Jotenkin siellä taustalla mulla on jotain tällaisia itseä hyvin arvostelevia ajatuksia.

Mutta kaikkea hyvääkin on tästä prosessista seurannut. Olen paljon läheisempi vanhempieni kanssa ja hyväksyn toisten vajaavuksia paljon paremmin. Osaan myös nauttia elämän pienistä asioista. Ja olen myös päässyt lähemmäksi Jumalaa. Koen, että kaikkia meidän asiat on Hänen käsissään ja Hän meitä auttaa omalla tavallaan. (Pieni julistus tähän loppuun..hehe :))

Voikaa hyvin kaikki ja krijotelkaa ajatuksianne. Aina joskus tulee täällä käytyä vähän kohtalotovereiden kokemuksia lukemassa.

Hyvää kevättä!:)

Lue lisää

Sulla on tavallaan hyvin asiat, kun olet kyennyt puhumaan tästä 'ongelmasta' vanhemmillesi. Mun sosiaalisia pelkoja ei tiedä kukaan muu kun mun mieheni. Onneksi ees se. Tuskin koskaan meinaan muille edes jutella asiasta.
Mäkin olen syönyt paroxetin-nimistä lääkettä aikoinani, mutta lopetin sen kun tulin raskaaksi enkä kokenut siitä suuria apuja olevan...psykoterapiassakin kävin, mutta en uskaltanut sille terapeutillekaan jutella avoimesti...
Mä olen nyt lähiaikoina huomannut, että miten paljon sellaista punastumista oikeestaan onkaan ihmisillä! Hirveen paljon. Olen alkanut tarkkailla esim kaupan kassoja, työkavereita jne. Moni punastelee, mutta niitä se ei ilm. haittaa?! TAi mistäpä mä tiedän. Onpahan sellanen olo ainakin, etten ole yksin!!
En mäkään siis todellakaan valkoiseksi ole muuttunut, mutta sellanen paniikissa hetkeksi tulipunaiseksi muuttuminen on kadonnut ja se tunne rinnassa, kun joku yhtäkkiä kysyy jotain tai joudun puhumaan yleisesti muiden tuijottaessa....sellanen kaikki on kadonnut ja se tekee mut todella onnelliseksi. Mä en enää tavallaan välitä siitä, jos mä MUUTUN pikkuhiljaa punaisemmaksi esim palaverin aikana...koska se ei tapahdu nopeesti tai silleen hetkessä. Ja mun sydämensyke pysyy kaikesta huolimatta rauhallisena eikä ala jyskyttää tuhatta ja sataa.
Ihan eroon salpauksella siis punastumisesta ei koskaan pääsekään, sen mä tieson jo alunperinkin. Mutta tällänen balanssi on mulle hyvä. Oma identiteetti ei ole kriisissä, mutta elämä on rennompaa. Musta on upeeta, kun saa olla tavallaan oma itsensä nykyään esim. työpaikan kahvihuoneessa...voi heittää läppää, nauraa ja kertoilla juttuja. Sellanen mä olen pohjimmiltani ja olin vielä lukioiässä. Jossain vaiheessa aloin sitten jännittää ja punastella yms ja muutuin hilajaiseksi taustahenkilöksi koko ajan peläten, että joku kysyy jotakin. En olltu se, mitä halusin olla, mutten muuhunkaan pystynyt. Mulla olis ollut aina kauheesti asiaa ja sanottavaa, mutten uskaltanut sanoa mitään. kamalaa.

Nyt siis voin elää normaalia elämää, sillä sosiaalinen jännitys on LÄHES poissa.

Toivottavasti sullakin asiat kääntyy parhain päin!

punaposki kirjoitti:

Sulla on tavallaan hyvin asiat, kun olet kyennyt puhumaan tästä 'ongelmasta' vanhemmillesi. Mun sosiaalisia pelkoja ei tiedä kukaan muu kun mun mieheni. Onneksi ees se. Tuskin koskaan meinaan muille edes jutella asiasta.
Mäkin olen syönyt paroxetin-nimistä lääkettä aikoinani, mutta lopetin sen kun tulin raskaaksi enkä kokenut siitä suuria apuja olevan...psykoterapiassakin kävin, mutta en uskaltanut sille terapeutillekaan jutella avoimesti...
Mä olen nyt lähiaikoina huomannut, että miten paljon sellaista punastumista oikeestaan onkaan ihmisillä! Hirveen paljon. Olen alkanut tarkkailla esim kaupan kassoja, työkavereita jne. Moni punastelee, mutta niitä se ei ilm. haittaa?! TAi mistäpä mä tiedän. Onpahan sellanen olo ainakin, etten ole yksin!!
En mäkään siis todellakaan valkoiseksi ole muuttunut, mutta sellanen paniikissa hetkeksi tulipunaiseksi muuttuminen on kadonnut ja se tunne rinnassa, kun joku yhtäkkiä kysyy jotain tai joudun puhumaan yleisesti muiden tuijottaessa....sellanen kaikki on kadonnut ja se tekee mut todella onnelliseksi. Mä en enää tavallaan välitä siitä, jos mä MUUTUN pikkuhiljaa punaisemmaksi esim palaverin aikana...koska se ei tapahdu nopeesti tai silleen hetkessä. Ja mun sydämensyke pysyy kaikesta huolimatta rauhallisena eikä ala jyskyttää tuhatta ja sataa.
Ihan eroon salpauksella siis punastumisesta ei koskaan pääsekään, sen mä tieson jo alunperinkin. Mutta tällänen balanssi on mulle hyvä. Oma identiteetti ei ole kriisissä, mutta elämä on rennompaa. Musta on upeeta, kun saa olla tavallaan oma itsensä nykyään esim. työpaikan kahvihuoneessa...voi heittää läppää, nauraa ja kertoilla juttuja. Sellanen mä olen pohjimmiltani ja olin vielä lukioiässä. Jossain vaiheessa aloin sitten jännittää ja punastella yms ja muutuin hilajaiseksi taustahenkilöksi koko ajan peläten, että joku kysyy jotakin. En olltu se, mitä halusin olla, mutten muuhunkaan pystynyt. Mulla olis ollut aina kauheesti asiaa ja sanottavaa, mutten uskaltanut sanoa mitään. kamalaa.

Nyt siis voin elää normaalia elämää, sillä sosiaalinen jännitys on LÄHES poissa.

Toivottavasti sullakin asiat kääntyy parhain päin!

Lue lisää

Hei tosi kiva kuulla! Oon tosi iloinen, että sait avun salpauksesta. Sun ajatukset kuulostaa tosi terveiltä ja uskon, että sä pääset vielä elämässä pitkälle! Mäkään en enää tulipunasseksi tule, mutta kuitenkin on raskas olo. Joten mulla taitaa olla sitten muutakin selvitettävää omassa itsessäni, joten sitä sielä psykoterapiassa hoidetaan. Toivottvasti asiat selvenee pikku hiljaa!

Vaikeita juttuja nääkin on ymmärtää, mutta onneksi on näitä keinoja saada fyysisisä ja psyykkisiä vaikeuksia hieman hillittyä.

Oikein mukavaa kevään jatkoa!:)

punaposki kirjoitti:

Moi
Ekat pari viikkoa oli rintalihakset kipeenä, mutta ei muuta oiretta. Tietty nukutuksen jälkeen heti voin pahoin, mutta se meni alle vuorokaudessa ohi. Ei oo muuta oiretta, mistä tietäs, että jotain on tehty, kun se hikoilemisen lisääntyminen ja leposykkeen lasku. Ennen leposyke oli noin 60-85, nyt se on 50-55.

Lue lisää

Moi, kiva kuulla että salpaus auttaa, toivottavasti itellenikin. mille tasolle sulle salpaus tehtiin? itellä sama leikkaus edessä jos vaan uskallan sinne mennä. mä tarvisin punasteluun ja kasvojen hikoiluun avun.

punastuja m-84 kirjoitti:

Moi, kiva kuulla että salpaus auttaa, toivottavasti itellenikin. mille tasolle sulle salpaus tehtiin? itellä sama leikkaus edessä jos vaan uskallan sinne mennä. mä tarvisin punasteluun ja kasvojen hikoiluun avun.

Lue lisää

Moi!
Mä en valitettavasti ihan muista, mille tasolle salpaus tehtiin...taisi olla T2. Mulla ei hiloilu ollut se päällimäinen ongelma vaan punastuminen.
Mitään ei voi ennustaa etukäteen, ei myöskään sitä, auttaako salpaus sinua. Mutta koskaan et sitä myöskään saa tietää, mikäli et koita. Joskus sitä on vaan sellaisessa tilanteessa, umpikujassa, josta on vain tie ylöspäin. Mun kohdalla salpaus nosti mut sieltä pohjalta, koska muuta vaihtoehtoa mulla ei enää ollut.

Toivottavasti saat apua.

toivoa on aina kirjoitti:

Moi Punaposki!:)

Mulla tuli niin iloinen olo, kun luin sun viestin! Tiedän ja muistan hyvinkin, miten suuri muutos salpaus kuitenkin oli ja voi sitä elämäniloa, jonka se kaikki muutos sai aikaan! Tuntui, että sai olla just sellainen kuin olisi aina halunnut!

Mulla tuli kuitenkin jossain vaiheessa salpauksen jälkeen, kun koin jotain pieniä punastumisen tuntemuksia sellainen pelko, että mitä jos kaikki taas palautuu ja oon taas kohta samassa inhottavassa tilanteessa. Sitten tarkkailin paljon itseäni peileistä joka paikassa ja joskus koin punastuvankin (ja kyllä punastuinkin). Jotenkin ahdistuin taas kun kaikki se alkuvaiheen vapaus oli hieman kadonnut ja olin todella pettynyt. Sain masennuslääkettä ja se auttoi: olin taas vapaa, vaikka punastuminen oli tuntemuksineen hieman palautunut. Lopetin lääkkeet noin vuoden käytön jälkeen ja ahdistuin täysin! Silloin päätin hakea (vanhempieni lähes käskystä) psykoterapiaan, jossa olen nyt käynyt reilut puoli vuotta. Lisäksi jatkoin lääkitystä. Taas meni paremmin (koko viime syksy) ja päätin taas kokeilla lääkkeiden lopettamista. No samalla tavalla siinä kävi kuin viimeksi, ehkä vielä vähän pahemminkin. Reilun kuukauden olin todella ahdistunut ja punastuminenkin tuntui lisääntyvän. Tällä hetkellä lääkkeitä otetaan taas ja tuntuu, että vähän paremmin taas menee. Terapiassa aion käydä ainakin kaksi vuotta ehkä kolmannenkin. SIellä ei ole selvinnyt mitään traumoja lapsuudesta ym., mutta pyrkimykseni on vavhistua siellä niin, että en ahdistu hieman takaisin tulleesta punastumisesta ja sen tunteista. Uskon, että loppujen lopuksi siihen pääsen - ilman lääkkeitäkin.

Haluan vain tällä kokemuksieni kirjoituksella sanoa, että vaikka punastuminen hieman palautuisi, niin ei punastuminen varmastikaan mene niin pahaksi kuin se josksus oli! Että sitä ei kannata pelätä. Ja myös, että muitakin keinoja päästä eteenpäin on. Itse olen niin kriittinen itseni suhteen, että pienikin vika minulle (kuten nyt tämä punastumisen osittainen palautuminen) saa minut ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Mutta onneksi kaikki eivät ole niin tarkkoja itsensä suhteen kuin minä! Yritänkin päästä siitä eroon..Nyt terapialla ja lääkkeillä. Jotenkin siellä taustalla mulla on jotain tällaisia itseä hyvin arvostelevia ajatuksia.

Mutta kaikkea hyvääkin on tästä prosessista seurannut. Olen paljon läheisempi vanhempieni kanssa ja hyväksyn toisten vajaavuksia paljon paremmin. Osaan myös nauttia elämän pienistä asioista. Ja olen myös päässyt lähemmäksi Jumalaa. Koen, että kaikkia meidän asiat on Hänen käsissään ja Hän meitä auttaa omalla tavallaan. (Pieni julistus tähän loppuun..hehe :))

Voikaa hyvin kaikki ja krijotelkaa ajatuksianne. Aina joskus tulee täällä käytyä vähän kohtalotovereiden kokemuksia lukemassa.

Hyvää kevättä!:)

Lue lisää

Mulle tehtiin esb3 toimenpide loppuvuodesta.
Aluksi toimi hyvin, vapinat ja hikoilu loppui.
Nyt noin 1kk. sitten alkoi oireet palautua pikkuhiljaa (keskivartalohikoilu/nivushikoilu) ja nykypäivänä saa taas otsaa pyyhkiä hiestä vaikka vaan istuu, sekä paitaa vaihtaa viidesti päiväs, että semmosta. Hikistä kesää odotelles..

punaposki kirjoitti:

Kiitos kokemuksistasi! Mun elämä on kyllä muuttunut 90%:sti parempaan suuntaan salpauksen ansioista. On aivan upeeta, kun ei tarvitse enää miettiä, missä ja milloin ja kelle voin sanoa mitään, etten lehahda tulipunaiseksi. Nyt teen sellaista duunia, jossa joudun puhumaan jopa 6 hengen porukassa ASIAA ja kaikki siis kuuntelee mua. Ennen leikkausta en olisi koskaan ikinä maailmassa voinut kuvitellakaan istuvani pyöreän pöydän ääressä palaveeraamassa asiantuntijoiden kanssa tiedostaen, että jokainen silmäpari tuijottaa minua ja arvioi sanomisiani. Nyt se onnistuu: sydän ei hakkaa eikä muljahtete, naama ei helota kirkkaan punaisena eikä kädet tai ääni tärise lainkaan. Olen rentoutunut ja itsevarma.

Mä kävin aikoinani terapiassa, mutten koe tarvitsevani sitä nyt. Mun ongelma on yksinkertaisesti ratkaistu. Mä en tiedä, mistä punastelu joskus alkoi, mutta herkkänä ihmisenä siitä tuli kierre, josta ei päässyt irti. Mulla ei ole mitään traumoja lapsuudessa tms vaan olen aina saanut tukea ja kannustusta vanhemmiltani jne.

Ainoa negatiivinen asia tässä on, että kainalot ja jalkapohjat hikoavat enemmän. Se ei silti ole mitään verrattuna siihen entiseen panikointiin ja elämänhalun kaventumiseen punastelun myötä. Nyt mun elämä on mallillaan ja olen siitä ikinonnellinen.

Lue lisää

Hei. Missä ja kuka em. toimenpiteen Sinulle teki.Oliko jälkitoimenpiteitä,särkyä,kuinka pian olo helpottio operaation jälk...entä oliko terapiasta mitään apua ja millaista se oli? Tiedosta Kiitollinen M-69

punastelija kirjoitti:

Hei. Missä ja kuka em. toimenpiteen Sinulle teki.Oliko jälkitoimenpiteitä,särkyä,kuinka pian olo helpottio operaation jälk...entä oliko terapiasta mitään apua ja millaista se oli? Tiedosta Kiitollinen M-69

Lue lisää

Moi! Mulla auttoi jännittämiseen ja niihin reaktioihin, joita esiintyessä tai sosiaalisissa tilanteissa koin. Täysin 100%:sti ei auttanut, mutta tarpeeksi, jotta ellämänlaatu on parantunut huomattavasti´. Tää kai on aika yksilöllistä. Jos ei ole liian suuret odotukset, tuskin pettyy. Mä en punastele oikeestan enää ollenkaan silleen häiritsevästi ja se on ihanaa! Mulle toimenpiteen teki Timo Telaranta Tampereen terveystalossa. Kävin miehen vastaanotolla Helsingissä ja leikkaus oli Tampereella. Samana päivänä pääsi kotiin. Viikonn, pari kesti rintakipua, mutta se meni ohi eikä muita oireita tullut. Nyt salpauksesta 1,5v ja hikoilu ón valitettevasti lisääntynyt. Sen saa onneksi kuriin esim apteekin Absolutt Torr- dödön avulla, joten pieni pulma alkuperäiseen verrattuna. Maksoi muistaakseni 4900e.

Olisi kiva kuulla lisää ja muutenkin, miten asiat ovat helpottuneet salpauksen jälkeen?
Onneksi olkoon ilmeisesti onnistuneesta toimenpiteestä:D

punaposki kirjoitti:

Olisi kiva kuulla lisää ja muutenkin, miten asiat ovat helpottuneet salpauksen jälkeen?
Onneksi olkoon ilmeisesti onnistuneesta toimenpiteestä:D

Morjesta. Viikko leikkauksen jälkeen oli tosi hyvä, ei hikoilua eikä punastumista. nyt on kyllä vähän palautunut taas :( mutta pitää toivoa että ei niin pahaksi kun ennen. Oliko sulla miten leikkauksen jälkeen?

punastuja m-84 kirjoitti:

Morjesta. Viikko leikkauksen jälkeen oli tosi hyvä, ei hikoilua eikä punastumista. nyt on kyllä vähän palautunut taas :( mutta pitää toivoa että ei niin pahaksi kun ennen. Oliko sulla miten leikkauksen jälkeen?

Lue lisää

Moi
Mulla vaihtelee. Nyt siis salpauksesta reilu puoli vuotta. Enää en lehahtele punaiseksi ja sydämen syke on matalampi koko ajan. Ei siis ala enää jyskyttää esim. jossain tilaisuudessa, jossa pitäisi puhua ääneen tai joku kysyy multa jotakin. Punainen olen usein kasvoiltani, mutta enää en siis tule silleen yhtäkkiä punaiseksi. usein en lainkaan. Mutta jos joudun esim puhumaan pitkään ja moni ihminen katsoo minua, muutun silleen pikkuhiljaa punertavaksi naamaltani. Mutta se ei haittaa mua, sillä se ei tapahdu yhtäkkiä. Olen huomannut, että lähes jokainen, joka joutuu esiintymään tai puhumaan yleisesti esim palaverissa, on kasvoiltaan punertava. Ennen kuvittelin, että olen ainoa, mutta en todellakaan ole!
Nyt, jos on tiukka paikka, ajattelen niitä klipsejä siellä stressihermossa kiinni ja rauhoitun- mielikuvissani siis en punastu ja luotan tavallaan niiden klipsien voimaan. Itsevarmuuteni on kasvanut ihan sairaasti. Toki siis pois ovat jääneet kaikki sellaiset kaupan kassalla punastumiset jne. Enää ei sentyyppistä paniikkia tule enää koskaan. ja olen oppinut elämään asian kanssa, että olen usein kasvoiltani punainen. MITÄ SITTEN?! Ennen en muuta ajatellutkaan, nyt se ei juuri voisi vähempää kiinnostaa, vaikka tiedostankin asian.

Telarantahan kirjoittaa (ja sanoo), ettei kukaan ole koskaan täysin valkoinen lakana kasvoiltaan. Se olisi luonnotonta. Sitähän ei salpaus edes lupaa tehdä. Pieni punastuminen voi jäädä ja se on ihan normaalia. Salpaus on mulla auttanut ainakin rauhoittumaan stressitilanteissa ja just niissä tilanteissa, missä usein punastelin (joku tulee kysymään jotakin henkilökohtaista, kuvittelen junassa/kaupassa, että kaikki katsoo mua yms)
Toisinaan en punastu siis enää lainkaan, joskus saatan olla punertava kasvoista, mutten silleen tulipalopunainen, kuten ennen.
Eniten häiritsee kainalo ja jalkahikoilu, joka on lisääntynyt:/

Mutta siis en osaa paremin selittää....tokihan kai sunkin kannattaisi käydä vielä jossain terapiassa tai terapeutilla juttelemassa olostasi ja syistä, mitkä johti punastelukierteeseen. mä en koe tarvitsevani sellaista. Koen siis, että SUURIMMAT ongelmat ovat ratkenneet ja koen, että salpaus oli yksi elämäni tärkeimmistä ja upeimmista asioista, mitä ole tehnyt. En kykenisi toimimaan tässä ammatissa, missä nyt ole, ilman salpausta.

Luulen, että säkin odotit totaalista punastumisen poistumista ja kun niin ei tapahtunutkaan, luulet, että salpaus on epäonnistunut. En usko, että on. Alat vaan luottaa siihen, ettet punastu ja että vaikka vähän tuntuiskin siltä, että punastut, anna olla. Se ei näy kuitenkaan niin hyvin, kuin ehkä sulla ennen. Onko sydämen lyöntitiheytesi laskenut? Mulla jo sekin auttaa, kun sydän lyö aina rauhallisesti, vaikka kuinka jännittäisi.
Voihan olla, että sulla isompi vaikutus näkyy vasta vähän ajan kuluttua.

Zemppiä!

ex-punaposki:)

punaposki kirjoitti:

Moi
Mulla vaihtelee. Nyt siis salpauksesta reilu puoli vuotta. Enää en lehahtele punaiseksi ja sydämen syke on matalampi koko ajan. Ei siis ala enää jyskyttää esim. jossain tilaisuudessa, jossa pitäisi puhua ääneen tai joku kysyy multa jotakin. Punainen olen usein kasvoiltani, mutta enää en siis tule silleen yhtäkkiä punaiseksi. usein en lainkaan. Mutta jos joudun esim puhumaan pitkään ja moni ihminen katsoo minua, muutun silleen pikkuhiljaa punertavaksi naamaltani. Mutta se ei haittaa mua, sillä se ei tapahdu yhtäkkiä. Olen huomannut, että lähes jokainen, joka joutuu esiintymään tai puhumaan yleisesti esim palaverissa, on kasvoiltaan punertava. Ennen kuvittelin, että olen ainoa, mutta en todellakaan ole!
Nyt, jos on tiukka paikka, ajattelen niitä klipsejä siellä stressihermossa kiinni ja rauhoitun- mielikuvissani siis en punastu ja luotan tavallaan niiden klipsien voimaan. Itsevarmuuteni on kasvanut ihan sairaasti. Toki siis pois ovat jääneet kaikki sellaiset kaupan kassalla punastumiset jne. Enää ei sentyyppistä paniikkia tule enää koskaan. ja olen oppinut elämään asian kanssa, että olen usein kasvoiltani punainen. MITÄ SITTEN?! Ennen en muuta ajatellutkaan, nyt se ei juuri voisi vähempää kiinnostaa, vaikka tiedostankin asian.

Telarantahan kirjoittaa (ja sanoo), ettei kukaan ole koskaan täysin valkoinen lakana kasvoiltaan. Se olisi luonnotonta. Sitähän ei salpaus edes lupaa tehdä. Pieni punastuminen voi jäädä ja se on ihan normaalia. Salpaus on mulla auttanut ainakin rauhoittumaan stressitilanteissa ja just niissä tilanteissa, missä usein punastelin (joku tulee kysymään jotakin henkilökohtaista, kuvittelen junassa/kaupassa, että kaikki katsoo mua yms)
Toisinaan en punastu siis enää lainkaan, joskus saatan olla punertava kasvoista, mutten silleen tulipalopunainen, kuten ennen.
Eniten häiritsee kainalo ja jalkahikoilu, joka on lisääntynyt:/

Mutta siis en osaa paremin selittää....tokihan kai sunkin kannattaisi käydä vielä jossain terapiassa tai terapeutilla juttelemassa olostasi ja syistä, mitkä johti punastelukierteeseen. mä en koe tarvitsevani sellaista. Koen siis, että SUURIMMAT ongelmat ovat ratkenneet ja koen, että salpaus oli yksi elämäni tärkeimmistä ja upeimmista asioista, mitä ole tehnyt. En kykenisi toimimaan tässä ammatissa, missä nyt ole, ilman salpausta.

Luulen, että säkin odotit totaalista punastumisen poistumista ja kun niin ei tapahtunutkaan, luulet, että salpaus on epäonnistunut. En usko, että on. Alat vaan luottaa siihen, ettet punastu ja että vaikka vähän tuntuiskin siltä, että punastut, anna olla. Se ei näy kuitenkaan niin hyvin, kuin ehkä sulla ennen. Onko sydämen lyöntitiheytesi laskenut? Mulla jo sekin auttaa, kun sydän lyö aina rauhallisesti, vaikka kuinka jännittäisi.
Voihan olla, että sulla isompi vaikutus näkyy vasta vähän ajan kuluttua.

Zemppiä!

ex-punaposki:)

Lue lisää

Moi, Joo mulla kun on ollu se punastelu aika herkässä aina, että ei väliä onko tuttu ihminen vai ei kun alkaa panikoimaan, tai melkein sitä punastuu helpommin tutun ihmisen seurassa. Kyllä tuntuu että se sydänmen lyöntitiheys olisi laskenu, se on ihan positiivinen asia kyllä. Mulle tehtii se t3 tason salpaus mikä ei ole ihan yhtä tehokas kun t2. Toivottavasti klipsit on vielä kiinni kun sekin riski on että ne voi irrota. KIITOS SULLE JA PALAILLAAN..

punastuja m-84 kirjoitti:

Moi, Joo mulla kun on ollu se punastelu aika herkässä aina, että ei väliä onko tuttu ihminen vai ei kun alkaa panikoimaan, tai melkein sitä punastuu helpommin tutun ihmisen seurassa. Kyllä tuntuu että se sydänmen lyöntitiheys olisi laskenu, se on ihan positiivinen asia kyllä. Mulle tehtii se t3 tason salpaus mikä ei ole ihan yhtä tehokas kun t2. Toivottavasti klipsit on vielä kiinni kun sekin riski on että ne voi irrota. KIITOS SULLE JA PALAILLAAN..

Lue lisää

Kuinka olet voinut,onko ollut apua salpauksesta?
Oliko sulla sillai,että kaulakin punotti,vai posket vaan?Mulla tulee myös kaula punaiseksi tai läikykkääksi.Olisi kiva kuulla,kuinka salpaus on auttanut,vai onko se?

Otettiinko kaikilla muillakin keuhkokuva ennen toimenpidettä?Minulla vasta toimenpiteen jälkeen.Minulle salpauksesta oli hyötyä,juuri punastumiseen ja sosiaalisiin ahdistuksiin.Minulle ei tehty koepuudutusta.

mä9 kirjoitti:

Otettiinko kaikilla muillakin keuhkokuva ennen toimenpidettä?Minulla vasta toimenpiteen jälkeen.Minulle salpauksesta oli hyötyä,juuri punastumiseen ja sosiaalisiin ahdistuksiin.Minulle ei tehty koepuudutusta.

Lue lisää

Ei minullekaan tehty keuhkokuvausta kuin vasta toimenpiteen jälkeen. Olen siis se sama henkilö, joka kirjoitti tuon viestin johon vastasit.

Nyt on selvinnyt hieman, että miksi toimenpide ei ehkä minulle tehonnut. Olin tässä kuukausi sitten psykiatrisessa päiväsairaalassa, jossa todettiin, ettei minulla olekaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa ollenkaan, vaan todennäköisemmin neuropsykiatrinen sairaus, joita selvittelevään tutkimukseen olen jonossa. Osaston henkilökunnan mielestä diagnoosi sosiaalisten tilanteiden pelko on annettu minulle ilman huolellista harkintaa. Vaikkei minulla olisikaan mitään neuropsykiatrista diagnoosia, joka tapauksessa minulla ei ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Mielenkiintoista ja asiallista keskustelua. Itseä kiinnostais tietää, kuinka tuo leikkaus vaikuttaa fyysiseen kuntoon. Muutaman kerran käyny lenkillä beetasalpaajan vaikutuksella ja voin kertoa että oli aika kauheeta.syke ei noussut yli 140 ja puolen tunnin hölkkäilyn jälkeen tuli kylmä hiki ja tosi heikko olo. Onko samaa ongelmaa havaittavissa tässä hermon salpauksessa, ettei kestävyys urheilua pysty enää tosissaan harjoitteleen

maratonari kirjoitti:

Mielenkiintoista ja asiallista keskustelua. Itseä kiinnostais tietää, kuinka tuo leikkaus vaikuttaa fyysiseen kuntoon. Muutaman kerran käyny lenkillä beetasalpaajan vaikutuksella ja voin kertoa että oli aika kauheeta.syke ei noussut yli 140 ja puolen tunnin hölkkäilyn jälkeen tuli kylmä hiki ja tosi heikko olo. Onko samaa ongelmaa havaittavissa tässä hermon salpauksessa, ettei kestävyys urheilua pysty enää tosissaan harjoitteleen

Lue lisää

Moi! Ei vaikuta mitenkään pitkäaikaiseen urheilusuorituksee´n, aluksi tietenkin, mutta ei enää parin kuukauden jälkeen. Nyt salpauksesta on 1,5v ja ihan normaalisti urheilen. Tosin, en ole maratoonari, joten siihen ei osaa vastata, vaikuttaako siihen. Tuskin, kun ei 1,5 tunnin nyrkkeilytreeniinkään vaikuta negatiivisesti.

punaposki kirjoitti:

Moi! Ei vaikuta mitenkään pitkäaikaiseen urheilusuorituksee´n, aluksi tietenkin, mutta ei enää parin kuukauden jälkeen. Nyt salpauksesta on 1,5v ja ihan normaalisti urheilen. Tosin, en ole maratoonari, joten siihen ei osaa vastata, vaikuttaako siihen. Tuskin, kun ei 1,5 tunnin nyrkkeilytreeniinkään vaikuta negatiivisesti.

Lue lisää

olen jo viitisen vuotta kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja viimeisen vuoden aikana jätettyäni koulun kesken, olen hieman erakoitunut syödessäni lääkkeitä, enkä edes tiedä onko oireita enää koska en kyseisiin tilanteisiin ole joutunut, mutta yksi asia kuitenkin vainannut, tuo couperosa-iho. Ajattelin myös tuota leikkausta, mutta itselläni tai vanhemmillani ei siihen varmastikkaan ole varaa ja oma itsetunto ja elämänhalut on valunu jo aikapäiviäsitten kaivoon. Olisi hienoa päästä näistä paniikkihäiriöistä eroon, noiden takia sain vapautuksenkin armeijasta, mutta eise silti helpota asiaa että elämä on päin honkia. Olisi ihana jos kertoisit omaa kokemusta, millainen tilanteesi oli aikoinaan jne. Olen toki tavannut erästä ihmistä, ja tuntuu että hänen seurassa ei ole ikinä mitään ongelmaa, ei edes ensimmäisen kerran tavatessamme, kaikenlisäksi hän on vastakkaista sukupuolta eli nainen, joka on itselleni ollut sellainen arka alue, saada naiselta mm. ulkonäköön liittyvää palautetta tai jos toinen repeää nauruun paniikkihäiriön aikana. Tämä henkilö on tukenut minua paljon, vaikkei tiedäkkään meikäläisen paniikkihäiriöistä, luulee vain että minulla on masennus, ei näistä asioista uskalla puhua koska se ajatus tuomitsemisesta ja ilkkumisesta on juurtunut alitajuntaan. Toki olen viime aikoina uskaltautunut puhumaan ongelmastani sisaruksille ja lapsuuden ystävälleni, apu oli hetkellinen, nyt en enää sitä kovinkaa tunne.

pelkääjä kirjoitti:

olen jo viitisen vuotta kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja viimeisen vuoden aikana jätettyäni koulun kesken, olen hieman erakoitunut syödessäni lääkkeitä, enkä edes tiedä onko oireita enää koska en kyseisiin tilanteisiin ole joutunut, mutta yksi asia kuitenkin vainannut, tuo couperosa-iho. Ajattelin myös tuota leikkausta, mutta itselläni tai vanhemmillani ei siihen varmastikkaan ole varaa ja oma itsetunto ja elämänhalut on valunu jo aikapäiviäsitten kaivoon. Olisi hienoa päästä näistä paniikkihäiriöistä eroon, noiden takia sain vapautuksenkin armeijasta, mutta eise silti helpota asiaa että elämä on päin honkia. Olisi ihana jos kertoisit omaa kokemusta, millainen tilanteesi oli aikoinaan jne. Olen toki tavannut erästä ihmistä, ja tuntuu että hänen seurassa ei ole ikinä mitään ongelmaa, ei edes ensimmäisen kerran tavatessamme, kaikenlisäksi hän on vastakkaista sukupuolta eli nainen, joka on itselleni ollut sellainen arka alue, saada naiselta mm. ulkonäköön liittyvää palautetta tai jos toinen repeää nauruun paniikkihäiriön aikana. Tämä henkilö on tukenut minua paljon, vaikkei tiedäkkään meikäläisen paniikkihäiriöistä, luulee vain että minulla on masennus, ei näistä asioista uskalla puhua koska se ajatus tuomitsemisesta ja ilkkumisesta on juurtunut alitajuntaan. Toki olen viime aikoina uskaltautunut puhumaan ongelmastani sisaruksille ja lapsuuden ystävälleni, apu oli hetkellinen, nyt en enää sitä kovinkaa tunne.

Lue lisää

Hei pelkääjä. Minä aloin oirehtia joskus 10 vuotta sitten tavattuani erään miehen, joka oli minulle todella kurja. Hän haukkui, ilkkui, huomautteli ja varsinkin siis huomautteli, jos punastuin hänen seurassaan. Siitä kaikki alkoi, punastelu, joka vain paheni pahenemistaan. Aloitin amk:ssa opiskelut, joista ei meinannut tulla mitään, koska jopa ruokasalissa menin aina ihan punakseksi, jos joku vaikka vain vilkaisikin minuun vastakkaisesta pöydästä. Saatikka esseiden yms pitäminen....ihan kamalaa. En uskaltanut vastata ikinä kysymyksiin, olin hiljainen ja vetäydyin kuoreeni. Kaupan kassalla menin paniikkiin, jos takana oli jonoa..ja jos jouduin esim hetkekin kauemmin kaivamaan rahaa lompakosta yms. Menin ihan punaiseksi ja paniikkiin. Tilanteita olisi kerrottavana vaikka kuinka...voit vain kuvitella esim. metro/junamatkat, kun ihmiset tuijottaa jne... Kävin yksityisellä psykiatrilla, joka määräsi mulle paroxetinia. Kävin myös omaan piikkiin kognitiivisessa psykoterapiassa n. 6 kertaa. Silloin sain helpotusta olooni, ymmärsin, mistä tää kaikki johtuu. Oireet helpottui joksikin aikaa, kunnes pahenivat taas tossa 2-3 vuotta sitten. Olin hoitovapaalla enkä voinut kuvitellakaan palaavani töihin oireitteni takia.Päätin tehdä asialle jotakin ja silloin silmiini osui mainos salpauksesta. Se oli viimeinen keinoni. Ajattelin, että raha on pieni pulma tämän kaiken edessä; rahaa saa pankista ja se on vain materiaa; en haöunnut pilata koko elämääni rahan puutteen vuoksi. Onneksi menin salpaukseen, sillä elämäni on todellakin muuttunut! Olen rohkeampi, avoimempi, en pelkää astua ihmisten eteen. Uskallan sanoa mielipiteeni, opiskelen uutta ammattia ja pidin yliopistolla kuukausi sitten jopa puheen (otin tosin yhden beetasalpaajan varmuuden vuoksi). Muuten en ole lääkkeitä tarvinnut tänä aikana, kun hermot ovat olleet salpautuneina.:) Olethan koittanut eri terapiamuotoja? On helpottavaa puhua avoimesti luotettavalle henkilölle ja saada kenties vastauksia siihen, mistä kaikki oireet johtuvat.

punaposki kirjoitti:

Hei pelkääjä. Minä aloin oirehtia joskus 10 vuotta sitten tavattuani erään miehen, joka oli minulle todella kurja. Hän haukkui, ilkkui, huomautteli ja varsinkin siis huomautteli, jos punastuin hänen seurassaan. Siitä kaikki alkoi, punastelu, joka vain paheni pahenemistaan. Aloitin amk:ssa opiskelut, joista ei meinannut tulla mitään, koska jopa ruokasalissa menin aina ihan punakseksi, jos joku vaikka vain vilkaisikin minuun vastakkaisesta pöydästä. Saatikka esseiden yms pitäminen....ihan kamalaa. En uskaltanut vastata ikinä kysymyksiin, olin hiljainen ja vetäydyin kuoreeni. Kaupan kassalla menin paniikkiin, jos takana oli jonoa..ja jos jouduin esim hetkekin kauemmin kaivamaan rahaa lompakosta yms. Menin ihan punaiseksi ja paniikkiin. Tilanteita olisi kerrottavana vaikka kuinka...voit vain kuvitella esim. metro/junamatkat, kun ihmiset tuijottaa jne... Kävin yksityisellä psykiatrilla, joka määräsi mulle paroxetinia. Kävin myös omaan piikkiin kognitiivisessa psykoterapiassa n. 6 kertaa. Silloin sain helpotusta olooni, ymmärsin, mistä tää kaikki johtuu. Oireet helpottui joksikin aikaa, kunnes pahenivat taas tossa 2-3 vuotta sitten. Olin hoitovapaalla enkä voinut kuvitellakaan palaavani töihin oireitteni takia.Päätin tehdä asialle jotakin ja silloin silmiini osui mainos salpauksesta. Se oli viimeinen keinoni. Ajattelin, että raha on pieni pulma tämän kaiken edessä; rahaa saa pankista ja se on vain materiaa; en haöunnut pilata koko elämääni rahan puutteen vuoksi. Onneksi menin salpaukseen, sillä elämäni on todellakin muuttunut! Olen rohkeampi, avoimempi, en pelkää astua ihmisten eteen. Uskallan sanoa mielipiteeni, opiskelen uutta ammattia ja pidin yliopistolla kuukausi sitten jopa puheen (otin tosin yhden beetasalpaajan varmuuden vuoksi). Muuten en ole lääkkeitä tarvinnut tänä aikana, kun hermot ovat olleet salpautuneina.:) Olethan koittanut eri terapiamuotoja? On helpottavaa puhua avoimesti luotettavalle henkilölle ja saada kenties vastauksia siihen, mistä kaikki oireet johtuvat.

Lue lisää

Olin alkuvaiheessa säännöllisesti nuorisopsykiatrilla, noin 10 kertaa siellä kävin, sitten se jäi, tiedän toki mistä kaikki johtuu mutta se ei oloa niinkään helpota kun ajatus juurtunut tuonne aivokoppaan niin vahvasti. Olen tässä välillä diapamia rauhoitavana, sertralin orionia 50mg masennus/ahdisutkseen ja nyt siirtynyt sertralin tevan 100mg. Onko nämä diapamit sitten niitä betasalpaajia vai pitäiskö mun ihan ensalkuun niitä käydä apteekista hakemassa? Lainan vois pankista ottaa tuohon leikkaukseen, kuulostaa erittäin hyvältä idealta koska ei tälläistä elämää kuin itsellä, kovinkaan kauan jaksa jatkaa(mm. isän asekaappia yrittänyt murtaa). Ja on aina helpottava lukea kuinka samanlaisia kokemuksie sinullakin on, se on kuin suoraan omasta pääkopasta ja samaisesta syystäkin. Itse opiskelin 2v ravintolakokiksi ja ekan vuoden alkuvuonna tuntui että oireet on hävinny kun uusia ihmisiä jotka ei ns. tunne mun ongelmaa, siihen asti meni hyvin, huomasin että muutama nainen jopa kiinnostunut musta ja tuntu että elämä on niin hyvin raiteilla että siitä on mukava jatkaa(tämä kaikki siis ennen lääkityksen aloitusta). Sitten alkoi tulla näitä esitelmiä yleisainejaksolla ja saatoin olla jopa viikon pois koulusta sen takia ettei vaan kyennys "pilaamaan" kaikkea sitä hyvää oloa minkä oli saanu, noh lopulta jouduin sitten esitelmän pitämään, ilkkuvia uteluita myös missä olin ollut viikon ajan ja tuntui että lattia olis vedetty jalkojen alta. Siitä sitten kakkosvuodelle sinnittelin kunnes puolivälissä lukukautta ei enää edes jaksanut herätä kouluun, eristäydyin, masennuin todella pahasti ja olin jo suorastaan valmis poistumaan oman käden kautta. Sitten luokkakaverit sanoivat luokanvalvojalle ettei minulla taida olla kaikki ihan kunnossa koska olin niin usein poissa koulusta, hän otti sitten vanhempiin yhteyttä ja siitä varattiin aika lääkärille josta sitten minut ohjattiin nuorisopsykiatrille ja erikoislääkärille joka sitten määräsi lääkityksen.

pelkääjä kirjoitti:

Olin alkuvaiheessa säännöllisesti nuorisopsykiatrilla, noin 10 kertaa siellä kävin, sitten se jäi, tiedän toki mistä kaikki johtuu mutta se ei oloa niinkään helpota kun ajatus juurtunut tuonne aivokoppaan niin vahvasti. Olen tässä välillä diapamia rauhoitavana, sertralin orionia 50mg masennus/ahdisutkseen ja nyt siirtynyt sertralin tevan 100mg. Onko nämä diapamit sitten niitä betasalpaajia vai pitäiskö mun ihan ensalkuun niitä käydä apteekista hakemassa? Lainan vois pankista ottaa tuohon leikkaukseen, kuulostaa erittäin hyvältä idealta koska ei tälläistä elämää kuin itsellä, kovinkaan kauan jaksa jatkaa(mm. isän asekaappia yrittänyt murtaa). Ja on aina helpottava lukea kuinka samanlaisia kokemuksie sinullakin on, se on kuin suoraan omasta pääkopasta ja samaisesta syystäkin. Itse opiskelin 2v ravintolakokiksi ja ekan vuoden alkuvuonna tuntui että oireet on hävinny kun uusia ihmisiä jotka ei ns. tunne mun ongelmaa, siihen asti meni hyvin, huomasin että muutama nainen jopa kiinnostunut musta ja tuntu että elämä on niin hyvin raiteilla että siitä on mukava jatkaa(tämä kaikki siis ennen lääkityksen aloitusta). Sitten alkoi tulla näitä esitelmiä yleisainejaksolla ja saatoin olla jopa viikon pois koulusta sen takia ettei vaan kyennys "pilaamaan" kaikkea sitä hyvää oloa minkä oli saanu, noh lopulta jouduin sitten esitelmän pitämään, ilkkuvia uteluita myös missä olin ollut viikon ajan ja tuntui että lattia olis vedetty jalkojen alta. Siitä sitten kakkosvuodelle sinnittelin kunnes puolivälissä lukukautta ei enää edes jaksanut herätä kouluun, eristäydyin, masennuin todella pahasti ja olin jo suorastaan valmis poistumaan oman käden kautta. Sitten luokkakaverit sanoivat luokanvalvojalle ettei minulla taida olla kaikki ihan kunnossa koska olin niin usein poissa koulusta, hän otti sitten vanhempiin yhteyttä ja siitä varattiin aika lääkärille josta sitten minut ohjattiin nuorisopsykiatrille ja erikoislääkärille joka sitten määräsi lääkityksen.

Lue lisää

Hei!
Tehtiinkö jollekin muulle koepuudutus?
Kahden tunnin ajan minulla oli todella hyvä olo (puudutksen kesto n. 2h)
Itse salpaus oli minulle pettymys,myöhemmin keskustelin asiasta Telarannan kanssa
sähköpostilla ,hän myönsi,että koepuudutus oli"voimkkaampi"kuin varsinainen
salpaus.Minulle jäi arvoitukseksi miksi koepuudutus piti tehdä vaikka se oli eri tasoa ,kuin varsinainen salpaus.

Elä ihmeessä mene. Minä onneton menin 10 vuotta sitten ja kyllä olen katunut. Ei mitään hyötyä, mutta hikoilen keskikropasta kuin pieni possu. Poistattaisin, mutta turha mennä enää niitä poistattamaan, kun klipsit on tehneet tehtävänsä.

Tiedätkö tekeekö ne näitä leikkauksia Mehiläisessä enään? :( Tuntuu että se olisi vähä luotettavampi vaihtoehto kun toi Telaranta...