Mitä mieltä olette nuorten ja kokemattomien avioliitoista?
OLen erittäin huolissani ystävästäni joka on tuntenut sulhasensa 6kk ja he ovat asuneet yhdessä n.1kk.. nyt he aikovat naimisiin, kihloihin menevät viikon päästä. Tuntuu että kaikki on tapahtunut niin nopeasti enkä saa ystäväni päähän minkäänlaista järkeä. Hän on liian nuori tajuamaan kuinka suuresta asiasta on kysymys ja mitä hän on lupaamassa. hän ei kuuntele minua, eikä vanhempiaan. en vain haluaisi että kaikki menee pieleen...
mitä voin enää tehdä?
kuinka luulette että tässä käy?
minusta tuntuu että liitto ajautuu karille ennemmin tai myöhemmin kun niin hopulla pitää muuttaa yhteen ja vielä naimisiinkiin mennä !
19v naimisiin
huolestunut ystävä
33
2527
Vastaukset
- Tyhmyydestä kärsii
No anna tytön hoppuilla jos siltä kerran tuntuu. Itse hän omat
päätöksensä tekee, myös väärät sellaiset. Jos hän ei kerran
muita suostu kuuntelemaan, niin anna mennä naimisiin.
Joko suhde toimii, tai sitten ei. Jos ei, niin oppiipahan tyttö
ainakin kantapään kautta kun on avioero takana.
Itse en ymmärrä, että mikä ihmeen hoppu ihmisillä on naimisiin.
Jollain uskovaisilla jotenkin vielä ymmärrän motiivit,
kun seksihommiin ei voi ryhtyä ennen papin aamenta, mutta miksi
ei-niin-uskovaiset eivät voisi ihan rauhassa seurustella
ja katsoa toimiiko suhde oikeasti? Yhdessä asuessa sitä
vasta alkaa kuitenkin toista tuntemaan ja 1kk yhdessä asuminen
6kk suhteessa on käytännössä vieläkin alkuhuumaa, jossa
toisen kaikkia "virheitä" ei vielä edes huomaa.
Ilmeisesti tyttö haaveilee jostain satuhäistä, sormuksista
ja hääpuvusta, eikä järki mahdu mukaan romanttiseen hössötykseen.
Vaikea siinä on kenenkään muun järkeä päähän takoa, jos
ei toinen ole haluakas kuuntelemaan.
Voittehan te vielä yrittää tytöltä tivata, että miksi hänellä
muka oikeasti on niiiiiin kauhea kiire naimisiin? - juujuuu...
Kuulostaa harvinaisen fiksulta tytöltä ikäisekseen. Jos kaikki kuuntelisivat ja eläisivät vanhempien ja ystävien neuvojen pohjalta, niin eihän meillä olisi kuin perässähiihtäjiä. Ja niitä kyllä riittää....
- Ole tukena kun tarvitaan
Todennäköisesti, jos hän noin pääkkönä on vihille kipittämässä, niin se, että ystävät tai vanhemmat yrittävät puhua järkeä, vain tekee hänestä entistä itsepäisemmän. Valitettavasti. 19-vuotiaana kun moni tietää kaiken kaikesta paremmin kuin kukaan muu. Ja jos joku väittää vastaan, ystäväsi todennäköisesti pitää vanhempiaan turhaan hössöttävinä kalkkiksina ja sinua luultavasti kateellisena hänen onnestaan.
Tuskin muuta voit tehdä kuin antaa hänen poukata naimisiin. Kukaan kun ei voi elää toisen elämää eikä tehdä siitä päätöksiä. Tietysti jollain realismijutuilla (miten he aikovat kustantaa elämisensä jne.) voi saada hänet ajattelemaan. Mutta tuskinpa. - Marja-
itse olin 21v kun menin naimisiin, puolen vuoden seurustelun jälkeen. Vauvakin oli tulossa. Varmaan moni ajatteli, että hullu...
Mutta, mutta, nyt on menossa 16. avioliitossa ja lapset ovat jo teinejä, parisuhdekkin kukoistaa. Mitä tästä opimme? Kyllä sen oikean tunnistaa kun kohdalle sattuu ja silloin pitää pitää vain kiinni.
Nuorena solmittu avioliitto ei ole tie epäonneen, vaan ihan tavalliseen elämään. Meilä molemmilla on korkeakoulututkinto, hyvät työpaikat, jopa ura. Ja toisaalta, jos minun nyt pitäisi alkaa tekemään lapsia, niin tähän loppuisi uran tekeminen. Eli lapset jäisivät tekemättä, sen verran kovaa on kilpailu yksityisellä sektorilla hyvistä paikoista. Minun ratkaisussani sain olla lasten kanssa kotona ja opiskella samalla. Yksi kolmesta oli kuukauden kunnallisessa hoidossa;=)- joitakin onnistaa
Ihastumisen huumassa on vaikea sanoa onko toinen se oikea vai ei, varsinkaan nuorena kun ihastumis/seurustelukokemusta on vähän.
Tosiasia on myös se, että hyvin monilla nuorena avioituneilla tulee menovaihe siinä 25-30-vuotiaana (haluaa vielä nähdä maailmaa, ei ole varma tekikö oikean päätöksen sitoutua niin nuorena jne.) ja silloin koetellaan liiton rajoja. Jotkut löytävät toisensa uudelleen, toiset eroavat. Sinulle kävi onnellisesti, mutta et voi esittää itsestäänselvänä, että kannattaa avioitua nuorena! - MäV
Vanhempani tapasivat kun äitini oli 15 ja isä kolme vuotta vanhempi.. Äitini meni naimisiin 17 vuotiaana ja sai lapsen samoin 17 vuotiaana ja yhä 30 vuoden jälkeen ovat ONNELLISESTI yhdessä. Minun vanhempani näyttävät toisilleen avoimesti tunteensa myös lasten nähden ja kertovat, että ovat onnellisia. Ovat kasvaneet yhteen. En väitä, että heillä aina olisi ollut helppoa, mutta kenellä on??? Mielestäni kaunista ja ihanaa sitoutua tässä maailmassa, jossa vaihdetaan kumppania kuin paitaa. Toivottavasti itse löydän samanlaisen onnen.
- Kaikilla ei
"Mitä tästä opimme? Kyllä sen oikean tunnistaa kun kohdalle
sattuu ja silloin pitää pitää vain kiinni. "
Voi kun juttu aina menisikin noin, mutta kun ei mene. Enemmän
niitä esimerkkejä on, joissa on rynnätty kiireellä naimisiin
ja perin vuoden päästä on jo erottu.
Tuskin kovin moni nuori menee naimisiin niin, ettei luulisi
sen toisen olevan juuri se oikea. On siis aika hullua väittää,
että "sen oikean" aina tunnistaisi. Miksi muka nämä eronneet
olisivat naimisiin aikoinaan menneet, jos eivät edes tunteneet
sen toisen olevan oikea heille?
Urasta/lapsista: Voi olla että sinä olisit jättänyt lapset tekemättä
uran takia, mutta melko mainiosti näyttävät monet yhdistävän
lapset ja uran, vaikka ovatkin tehneet lapset siinä kolmen kympin
paikkeilla. Myös meidän yrityksemme korkeakoulutetut naiset,
joilla on menestyksekäs ura yhdessä Suomen kansainvälisesti
menestyneimmistä yrityksistä.
Ei oman elämän tai omien valintojen pohjalta siis voi sanoa
mitään yleisohjetta kaikkia varten. - em.
Kaikilla ei kirjoitti:
"Mitä tästä opimme? Kyllä sen oikean tunnistaa kun kohdalle
sattuu ja silloin pitää pitää vain kiinni. "
Voi kun juttu aina menisikin noin, mutta kun ei mene. Enemmän
niitä esimerkkejä on, joissa on rynnätty kiireellä naimisiin
ja perin vuoden päästä on jo erottu.
Tuskin kovin moni nuori menee naimisiin niin, ettei luulisi
sen toisen olevan juuri se oikea. On siis aika hullua väittää,
että "sen oikean" aina tunnistaisi. Miksi muka nämä eronneet
olisivat naimisiin aikoinaan menneet, jos eivät edes tunteneet
sen toisen olevan oikea heille?
Urasta/lapsista: Voi olla että sinä olisit jättänyt lapset tekemättä
uran takia, mutta melko mainiosti näyttävät monet yhdistävän
lapset ja uran, vaikka ovatkin tehneet lapset siinä kolmen kympin
paikkeilla. Myös meidän yrityksemme korkeakoulutetut naiset,
joilla on menestyksekäs ura yhdessä Suomen kansainvälisesti
menestyneimmistä yrityksistä.
Ei oman elämän tai omien valintojen pohjalta siis voi sanoa
mitään yleisohjetta kaikkia varten.Minäkin uskon löytäneeni "sen oikean". Se tapahtui nelikymppisenä ja olemme olleet nämä muutamat vuodet hyvin onnellisia. On ihanaa elää aikuisen ihmisen kanssa, kaikkien tapaamieni keskenkasvuisten ongelmakimppujen jälkeen. Uskon että tämä kestää meidän loppuikämme, mutta suureen ääneen en mene vannomaan, koska elämässä voi tapahtua ihan mitä vain, huolimatta siitä, että on päätetty pitää yhtä viimeiseen asti.
Minä suosittelen odottamaan sitä oikeaa, vaikka tuntuisi että sitä ei koskaan tulisi vastaan (edelliselle kirjoittajalle sanon, että kyllä monet menevät yhteen, vaikka toinen ei herättäisi semmoista tunnetta, että haluan olla nimenomaan tämän enkä kenenkään muun ihmisen kanssa loppuelämäni). - Marja-
Kaikilla ei kirjoitti:
"Mitä tästä opimme? Kyllä sen oikean tunnistaa kun kohdalle
sattuu ja silloin pitää pitää vain kiinni. "
Voi kun juttu aina menisikin noin, mutta kun ei mene. Enemmän
niitä esimerkkejä on, joissa on rynnätty kiireellä naimisiin
ja perin vuoden päästä on jo erottu.
Tuskin kovin moni nuori menee naimisiin niin, ettei luulisi
sen toisen olevan juuri se oikea. On siis aika hullua väittää,
että "sen oikean" aina tunnistaisi. Miksi muka nämä eronneet
olisivat naimisiin aikoinaan menneet, jos eivät edes tunteneet
sen toisen olevan oikea heille?
Urasta/lapsista: Voi olla että sinä olisit jättänyt lapset tekemättä
uran takia, mutta melko mainiosti näyttävät monet yhdistävän
lapset ja uran, vaikka ovatkin tehneet lapset siinä kolmen kympin
paikkeilla. Myös meidän yrityksemme korkeakoulutetut naiset,
joilla on menestyksekäs ura yhdessä Suomen kansainvälisesti
menestyneimmistä yrityksistä.
Ei oman elämän tai omien valintojen pohjalta siis voi sanoa
mitään yleisohjetta kaikkia varten.vaan, että nuorena solmittu liitto ei ole aina epäonninen. Näin kun yleensä ajatellaan! Kaikissa avioliitoissa on samat riskit epäonnistua ja tämän lisäksi on vielä huomioitava, että me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Tiedän, että minulla on ollut onni mukana, mutta vähintäänkin puolet onnestamme on seurausta siitä, että olemme halunneet olla yhdessä - myös niinä vaikeina aikoina, jolloin moni hakee sen eron ja etsii uuden suhteen. Eli parisuhteen eteen on tehtävä todella paljon töitä, että se voisi hyvin. Ja siltikin tulee niitä päiviä, jolloin onni ei kukoista. Mutta niitä on vanhoja ja nuorten liitoissa.
Ja enkä todellakaan halua neuvoa muita omien valintojeni pohjalta, vaan enemmänkin suitsuttaa suvaitsevuutta muiden valintoihin: kun se naapurin Liisa menee naimisiin 19v ja on raskaana, ei aleta voivotella edes Liisan äidille, vaan etsitään se hyvä asia jutusta. Löytyy varmasti. - itsekin
em. kirjoitti:
Minäkin uskon löytäneeni "sen oikean". Se tapahtui nelikymppisenä ja olemme olleet nämä muutamat vuodet hyvin onnellisia. On ihanaa elää aikuisen ihmisen kanssa, kaikkien tapaamieni keskenkasvuisten ongelmakimppujen jälkeen. Uskon että tämä kestää meidän loppuikämme, mutta suureen ääneen en mene vannomaan, koska elämässä voi tapahtua ihan mitä vain, huolimatta siitä, että on päätetty pitää yhtä viimeiseen asti.
Minä suosittelen odottamaan sitä oikeaa, vaikka tuntuisi että sitä ei koskaan tulisi vastaan (edelliselle kirjoittajalle sanon, että kyllä monet menevät yhteen, vaikka toinen ei herättäisi semmoista tunnetta, että haluan olla nimenomaan tämän enkä kenenkään muun ihmisen kanssa loppuelämäni).löytäneeni sen oikean nelikymppisenä. Oltiin tosi rakastuneita ja mentiin naimisiin 2,5v yhdessäolon jälkeen. Ja saman verran avioliitoa takana niin mies ilmoitti yhtäkkiä ettei halua ollakaan naimisissa ja ero tuli. Olen aina aiemmin ollut sitä mieltä, että sen vaistoaa etukäteen, mutta nyt voin sanoa, että toisen erohalut voi tulla aivan yllättäen oltiin nuoria tai vanhoja
- mek
Marja- kirjoitti:
vaan, että nuorena solmittu liitto ei ole aina epäonninen. Näin kun yleensä ajatellaan! Kaikissa avioliitoissa on samat riskit epäonnistua ja tämän lisäksi on vielä huomioitava, että me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Tiedän, että minulla on ollut onni mukana, mutta vähintäänkin puolet onnestamme on seurausta siitä, että olemme halunneet olla yhdessä - myös niinä vaikeina aikoina, jolloin moni hakee sen eron ja etsii uuden suhteen. Eli parisuhteen eteen on tehtävä todella paljon töitä, että se voisi hyvin. Ja siltikin tulee niitä päiviä, jolloin onni ei kukoista. Mutta niitä on vanhoja ja nuorten liitoissa.
Ja enkä todellakaan halua neuvoa muita omien valintojeni pohjalta, vaan enemmänkin suitsuttaa suvaitsevuutta muiden valintoihin: kun se naapurin Liisa menee naimisiin 19v ja on raskaana, ei aleta voivotella edes Liisan äidille, vaan etsitään se hyvä asia jutusta. Löytyy varmasti.Jollain onnistuu jollain ei ja ainakin melkein kaikki kaverit jotka ovat alle 30 v menneet naimisiin ovat eronneet 10 vuoden jälkeen jostain syystä mutta on muutama sellisnekin jotka ovat melkein teineinä alkaneet seukkaamaan ja menneet noi 30v naimisiin ja vielkin 30v jälkeen naimisissa ja se siitä. Se riippuu ihan henkilöistä pysytääkö naimiisssa vai ei. Joillekkin tulee jossain vaiheessa se menovaihe kun ei sitä sinkkuaikaa vietetty ja sitten 30-49 välillä erotaan tai jotain muuta vaikeuksia liitossaan mutta aikansa kutakin.
- erias
Se nyt on aivan normaalia että ihmiset menevät nuorina naimisiin.. ..tai on ainakin joskus ollut. Parempi kait se on katsoa ja katua kuin jättää elämä elämättä!
Ettet vaan ois kateellinen :P - mies_vm56
iästä ole kiinni, pikemminkin luonteesta, molempien. Onhan noita esimerkkejä nuorina avioituneista, jotka tänä päivänä viettävät jo yhteisiä eläkepäiviä. Jotkut toiset taas eivät pysy saman kumppanin kanssa muutamaa vuotta kauempaa ikänään.
Älähän hötkyile kun et kuitenkaan heidän aikeitaan voi estää.- nuorena
niin, minäkin menin aikoinani 19-vuotiaana naimisiin ja hyvin on mennyt. tänäkesänä tulee 22-vuotta avioliittoa täyteen, enkä ole kertaakaan nuorena naimista katunut!
- mies_vm56
nuorena kirjoitti:
niin, minäkin menin aikoinani 19-vuotiaana naimisiin ja hyvin on mennyt. tänäkesänä tulee 22-vuotta avioliittoa täyteen, enkä ole kertaakaan nuorena naimista katunut!
ei se ikä, vaan se "älli";) ja joskus kai vähän tuurikin.
Hyvää kesäistä hääpäivää vaan teille! - nuorena
mies_vm56 kirjoitti:
ei se ikä, vaan se "älli";) ja joskus kai vähän tuurikin.
Hyvää kesäistä hääpäivää vaan teille!Kiitos, mies_vm56!
kun avioliitto perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja rakkauteen, ei sillä iällä ole niin väliä.
juhlimme hääpäiväämme yhdessä neljän aikuistuvan lapsemme kanssa ja olemme onnellisia toisistamme ja perheestämme. Hyvää kesää sinullekin! - sanon minä
nuorena kirjoitti:
Kiitos, mies_vm56!
kun avioliitto perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja rakkauteen, ei sillä iällä ole niin väliä.
juhlimme hääpäiväämme yhdessä neljän aikuistuvan lapsemme kanssa ja olemme onnellisia toisistamme ja perheestämme. Hyvää kesää sinullekin!Aivan yhtä tärkeä asia kuin kunnioitus ja rakkaus on oikea puolisovalinta! Ei se auta, jos kumpikin yrittää rakastaa ja kunnioittaa, jos toisella on esim. luonnehäiriö. Itse olen pitkässä ja hyvässä liitossa, mutta se mitä olen vierestä seurannut, joillakin ystävillä ei auta vaikka kumpikin kuinka kirkassilmäisesti ja rakastuneina menevät naimisiin, kun toinen on esim. sairaalloisen mustasukkainen, väkivaltainen tai on jokin muu ongelma. Yrityksen puutteesta ei heitä voi mielestäni syyttää, he eivät vain ole osanneet valita oikein (osassa sivullinen on nähnyt ongelmia jo ennen häitä, mutta kun se rakkaus on sokeaa...varsinkin nuorena kun ei ole elämänkokemusta).
- MäV
Ja niin parempi mielestäni, että he menevät naimisiin kuin, että heti olisivat lapsia tekemässä, koska mielestäni lapsen tekeminen vaatii todellisuudessa enemmän sitoutumista, kuin avioliittoon meneminen.
- muuta katuu
vaan ei nuorna naimistansa, näin sanoo vanha sananlasku.Meillä oli kolme lasta, kun vaimoni oli 21v.Sittenkun nuorin oli 14, tehtiin kaksi lisää.Nyt on lapsenlapsilla(serkuksilla) ikäeroa 18v.What a nice life!
- kokenut
menin 19 naimisiin ja lapsi perään (yht 3). En edes ymmärtänyt, mikä on sellainen "oikea". Halusin oman perheen. Halusin pois kotoa. Vanhempieni mukaan mies oli "oikea", joten riemulla he katsoivat naimisiin menoa.
Kyllä, se ei kestänyt kuin 14,5 vuotta. Halusin ammatin ja tehdä oikeaa työtä, janosin kokemuksia muustakin kuin äitinä olemisesta. Seksikin hiipui alun jälkeen olemattomiin. Mies tahtoi aivan toisia asioita kuin silloin nuorempana - hänestä tuli esiin hyvin pinnallinen ja kunnianhimoinen puoli.Minun olisi pitänyt vaan istua kaupan kassalla lopun ikääni, että olisi ollut sitä "elintasoa". Erosin, opiskelin ammatin yksinhuoltajana, sain hyvän duunin.
Nyt elämä rulaa. Olen 2 lapsenlapsen mummo, saanut korkeakouluopintoni päätökseen, tosi ihan työn ja mikä parasta, kohdannut NYT se oikean.
Sääli olisi ollut odottaa näin kauan "oikeaa", elämäni rikkaus ovat olleet lapset, jotka älysin tehdä nuorena!
Utele vähän mitä motiiveja ystävälläsi on avioitua? Mutta vaikka se olisikin väärä ratkaisu, saattaa hänen elämänsä kääntyä siitä huolimatta parhaaseen mahdolliseen suuntaan ;)- huolestunut ystävä
no minua ihan hävettää kertoa näitä ystäväni motiiveja:
näin suunnilleen hän vastasi minulle kun kysyin miksi?
"nokun yhessäki asutaan ja kumpiki haluu olla yhes, eikä oo nyt aatellu muuttavansa pois mihinkään ja koska kummatki haluaa sitä"
tunnen myös tämän sulhasen.. hän seurusteli 2v toisen tytön kanssa ja alkoi saman aikaisesti seurustelemaan ystäväni kanssa, jätti sitten entisen sanomalla "mä en ole valmis enää seurustelemaan kenenkään kanssa" ja jatkoi suhdetta ystäväni kanssa. hyvä ja kestävä avioliitto tulossa?
- olette
Vanhojen ja elämää nähneiden avioliitoista?
Eipä tässä ole varaa olla mitään meiltä kenenkään avioliitoista yleensä. Keskeisenä riskitekijänä en pitäisi tuota ikää, vaan seurustelun lyhyyttä... eihän tuossa ajassa VOI oppia tuntemaan toista. Ja kyllä - lyhyestäkin seurustelusta voi seurata onnellinen avioliitto, mutta se on kuin arpajaisiin osallistumista... eikö kannattaisi ennemmin tutustua ensin?
Et sinä kuitenkaan asialle voi mitään tehdä. Eikä sinun kuulukaan. Oletko sitten itse paljon vanhempi ja/tai viisaampi, kun oletat ymmärtäväsi hänen suhteestaan enemmän kuin hän? Onhan se mahdollista, mutta hieman ylimielistä. - suski76
mutta etpä sinä voi paljon mitään asian eteen tehdä. Tiedän myös yhden parin, joka teki samoin ja sitten tultiin vuoden kuluttua suu mutrussa eropapereiden kanssa vinkumaan, kun ei sittenkään tunnettu kunnolla.
Moni nuori sekoaa siihen hulluun rakastumis vaiheeseen, joka kestaa yleensä sen 1-2 vuotta. vasta sitten kun suhde muuttuu arjeksi ja rakastuminen muuttuu rakastamiseksi, niin voi miettiä onko siitä kumppanista loppuelämän kullaksi.
No, ystäsi pääse ehkäpä joskus parantamaan avioerotilastoja..heh. mutta ei se ole kuitenkaan sinun ongelmasi, etkä voi sille mitään. Sillä tuollaisessa mielentilanteessa oleva ei kyllä kuuntele ketään ulkopuolisia.. Kaikki mulle ja äkkiä. Ja sitten kun ei ole kivaa,erotaan. Jos mietitään,että tämän ihmisen kanssa olen 70 seuraavaa vuotta ,niin kukaan ei kyllä menisikään naimisiin. Nuorena ollaan "tyhmiä" ja vanhana viisaita.Et voi mitään.
- satumari_---__
itse ajattelen niin että kaikki ihmiset tekevät omat virheensä/päätöksensä, ja niistähän oppivatkin. Ei se, että ystäväsi on nuori, tarkoita sitä että hän virhettä tekisi tai ettei tietäisi mitä on tekemässä..Tunteilleen harvoin voi mitään. Eikö avioliitto ole myöskin yhdessä elämään oppimista. Parempi katsoa kuin katua sitä vanhana minkä joskus on jättänyt tekemättä. Erota voi aina, vaikka se ei niin kivalta kuullosta.Ystävänä sinun kuuluu antaa tukesi ystävällesi ja olla olkapäänä jos vaikka huonosti käykin. Ystäviä maailmassa tarvitaan enemmän kuin arvostelijoita ja epäilijöitä.
- amandalie
Olin itse alle parikymppisenä ystäväni kaasona. Hänkin oli sulhasensa kanssa myös alle parikymppinen silloin ja he olivat alkaneet seurustella 14-15 vuoden ikäisinä.
Kauhulla kuuntelin hänen juttujaan, tuntui olevan avioliiton odotukset aika epärealistisella pohjalla. Mietin, että näinköhän tuosta hyvä tulee mutta en sanonut mitään. Ajattelin että se on ystäväni asia ja hänen elämänsä, ei se kuulu kenellekään muulle.
Heitä on elämä ja arki koulinut, ketäpä ei. He ovat hitsautuneet yhteen ja yksi lapsikin on syntynyt.
Olen hyvilläni että heille ei ole käynyt huonosti.
Sinä et oikeastaan voi tehdä mitään. Oman mielipiteesi voit toki sanoa mutta siitä tuskin on mitään hyötyä, sillä vaikuttaa sille että ystäväsi on päätöksensä tehnyt ja siinä pysyy.
Ole ystävällesi ystävä, olkaa niinkuin ennenkin. Yritä olla osa ystäväsi uutta elämää vaikka huolestunut oletkin. Hän kyllä ymmärtää ennemmin tai myöhemmin (tässä tapauksessa ehkä jälkimmäistä) että et tarkoita sillä mitään pahaa, että olet huolissasi. - 20v sulhanen
Mentiin vähän yli kahden vuoden seurustelun jälkeen naimisiin. Vaimoni oli silloin 18v ja minä 20v. Nyt on kulunut vähän yli vuosi siitä. Tämä on ollut elämämme paras vuosi.
Uskon, että mikä tahansa avioliitto tai parisuhde voi kaatua. Mä kuitenkin uskon, että onnistunut avioliitto on kaksi vapaata ihmistä, jotka valitsevat joka päivä toisensa. Näin se on ollut meillä ja meillä on voima tehdä sellaisia päätöksiä, että se tulee jatkumaan näin.
Ei tietenkään ole helppoa aina. Silloin rakkaus mitataan, kun ei huvita.
Tärkeimpinä asioina on se, että ei koskaan mennä riidoissa nukkumaan. Jutellaan aina kaikki asiat selviksi, vaikka ne olisi kipeitä tai vaikeita. Ollaan kaikessa täysin rehellisiä. Meidän suhde on rakennettu työllä varmalle perustalle, ei pilvilinnoille.
Lapsia suunnitellaan tällä hetkellä n. kahden vuoden päähän, kun opinnot näyttää paremmilta ja se on realistisempaa.
Voisin puhua tästä paljon. En usko, että kovin useat enää ottaa avioliittolupauksia vakavissaan. Onkin hassua, kun ihmiset rinnastaa meidät joihinkin aivottomiin romantiikkoihin, vaikka näen ympärilläni paljon vanhempia ihmisiä, jotka eivät silti käsitä edes perusteita yhdessäolosta.
Tarkoitukseni on sanoa, että ei se ikä pelkästään. Mutta toisaalta, me ollaan koettu paljon yhdessä (masennuksesta toisen äidin kuolemaan ja vastaavaa) ja se on tuonut meidät lähelle. Tällä hetkellä vaimo on kavereilla ja on todella ikävä, vaikka se onkin vain tämä ilta. Jokainen tapaus on kuitenkin omansa, eikä mulla ole tarvetta kertoa muille, mikä on heidän tapauksensa, koska mä en toivo, että niin tehdään meille.
Kuitenkin kulunut vuosi on ollut mun elämäni onnellisin. Ei sen takia, että kaikki olisi mennyt putkeen tai mitään. Pelkästään sen takia, että ollaan voitu kokea kaikki yhdessä, ne huonot kuin hyvätkin asiat.
Joten jos kaverillasi on jotain kuvitelmia, niin olisin huolissani. Se on elämää. Ja juuri siksi niin ihanaa. Jokainen koneellinen pyykkiä, jokainen tiskattu astia, kertoo rakkaudesta.
Tässä joitakin ajatuksia. - nuorena äidiksi
itse olin 18 vuotias ja naimisissa pojan kanssa jonka kanssa olen suerustellut 13 vuotiaasta asti ja nyt olen 20 ja meillä on kaksi ihanaa poikaa joita emme kadu
- mek
Osotappa 20 vuotta ja katotaan sitten oletko vielä naimisissa vai et. Millä s tuossa iässä ne lapset elätetään kun ei vielä ole koulututsta ja onko työpaikaakaan.
- ..ja yhtä en vaihda.
Minä olin 17, mies 24 kun naimisiin mentiin. Kaksi poikaa on siunaantunut, Hyvät ammatit meillä molemmilla. Opiskelin sairaanhoitajaksi, erikoistuin naistentauteihin ja sitten kätilöksi. Mies on kirvesmies jolla hommia riittää melkein yli oman tarpeen.
Nyt olen 36, ja onnellisia ollaan oltu. Talo on rakennettu ja yhdessä aiotaan vanheta. Piste.
Vanhempi veli oli 20 ja vaimonsa 18 kun vihittiin. Veli opiskeli insinööriksi naimisissa ollessaan, ja on nyt oma yritys. Vaimonsa työskentelee siinä konttorinpuolella. Kahden tytön onnelliset vanhemmat ovat.
Kyllä onnistua voi. Itsestä se on täysin kiinni! Kyllä meilläkin riidelty on, kovaakin, mutta koskaan ei ole ero käynyt mielessä. Miksikä se siitä paranisi? Ja oma puoliso on se paras ja rakas, pois en vaihtaisi! - 24v.
Menin 21 vuotiaana naimisiin ja oltu nyt yli 3 vuotta yhdessä en ole katunut tästä.
- cho-
Sehän on tätä nykypäivää, kaikki mulle heti nyt! Vaikea sanoa onnistuuko vai epäonnistuuko ystäväsi liitto, ihmisiä kun on niin monenlaisia. Ystävänä voit kuitenkin parhaasi tehdä tukemalla ja kuuntelemalla vaikka sitten joskus liitto kariutuisikin. Ystäväsi on päätöksensä tehnyt ja ilmeisesti aikoo siinä pysyäkin, joten sinun ystävänä pitäisi se hyväksyä.
Itse olen ystäväpiirissäni nähnyt jos jonkinlaisia liittoja. Eräs ystäväni tapaili n.1kk miestä jolle tuli vahingossa raskaaksi. Kihlat vaihdettiin (miehen aloitteesta) ja naimisiin menivät pian tämän jälkeen. Liitosta syntyi 2 ihanaa lasta, vaikkakin ero tuli vain vajaan 3v jälkeen.
Toisaalta taas siskoni joka seurusteli ~15 vuotiaasta lähtien miehensä kanssa, menivät naimisiin ~21 vuotiaana kun raskaus oli jo melkein loppupuolella. Heillä nykyään 4 lasta ja vieläkin (~30 vuotiaina) ovat yhdessä.
Itse taas olen seurustellu 5 vuotta, joista vuoden olemme nyt olleet kihloissa (yhdessä asuttu 4v). Kihlauksen yhteydessä sovittiin pidettävän häät 2 vuoden kuluttua kevät-kesä-syksy akselilla. Tällä tavallaan annettiin toisillemme vielä vähän aikaa miettiä onko tuossa juuri nyt se ihminen jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä.
Eli summa summarum, kukin tyylillään! Liittoja kun on yhtä paljon erilaisia kun on pariskuntiakin maailmassa. Ja voihan sitä aina ajatella pahemman kautta jos on tylsää, eli mieti jos olisimme sellaisen maan kansalaisia (tai uskonto määrittelee) joissa jopa 10 vuotiaita "myydään" avioliittoon isän/perheen toimesta. Tässä ystäväsi tapauksessa on kuitenkin kyse vapaaehtoisuudesta :)- cho-
Ainiin oma ikähaarukka unohtui, eli olimme mieheni kanssa parikymppisiä kun tapasimme, nyt 25 vuotiaita. Naimisiin mentäessä sitten 26v :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031525
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781164- 881097
- 139996
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt580965Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras1917Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8872- 19842
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9664Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8640