Päätäi tuli!

Mikä tehoaa

Tässä istun ja odotan, että kello tulisi kuusi, voisi laittaa taas pyykikoneen päälle.

Meillä löytyi lasten päästä täitä! En ollut uskoa silmiäni, mutta tosi se oli. He.vetti soikoon, löytyi niitä omistakin hiuksista. Iskä on ainoa täitön, onkin kalju.

Aihe on googlattu. Mutta muutama vinkki lisää ei olisi pahitteeksi. Kaikki niksit tervetulleita.

Ostin ensin Paranixiä ja käsittelin kaikkien päät. Oli hirveä homma, kun tytöllä mahdottoman pitkät ja paksut vähän luonnonkiharat hiukset, vähän tiheässä tuntui täikamman piikit olevan.

Aamulla löytyi vielä eloonjääneitä. Uusi käsittely Nixillä. Nyt tuntuu, että kaikki täinpoikasetkin olivat kuolleita. Nyt pitää vielä täikammalla käydä läpi päitä, että saa saivareetkin pois.

Yhtään ei tiedetä, mistä täit on tarttunu ja kelle ekana. Se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Ei kuulu, että kellään meidän kans tekemisissä olevilla ois samaa ongelmaa. Eipä kyllä mekään asiasta huudella.

Olipa kallista lystiä! Paranix maksoi yli kakskyt euroo pullo ja sillä käsiteltiin kerran kolmen hiukset, eikä edes tehonnut. Tää Nix maksoi kaksi pulloa kakskytviis euroa ja niillä saatiin taas kolmen hiukset hoidettua, reilu pullolinen meni tytön päähän.
Ja viikon päästä Nixillä mahdollisesti uusintakäsittely taas 25€! Siis tähänkö humpsahtaa seiskyt viis ekee rahaa ja tämä kaikki työ ja ällöys?

Pyykikonekin laulaa taas. Nyt olisi sauna hyvä, mutta ei ole.

Harmi on hirveä ja maksaahan sitä mitä vaan, että pääsee eroon täistä. Oisin leikkauttanu hiukset kaikilta, mutta en kehdannut mennä omalle kampajaallemme. Tytöltä kyllä lyhensin ite, mutta onkin ruman näköinen.

Toivon kyllä, että tuo Nix nyt ois tappanut kaikki.

Kertokaahan täikokemuksianne.

104

81405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täit riesana

      Meilläki on oli yks syksy jatkuva riesa täistä, kun tyttö kantoi koulusta kotiin yhä uudelleen tartunnan.

      Nix oli meillä yhtä tyhjän kanssa, sillä kanta oli osittain immuuni sille eikä se siten tuhonut kaikkia.

      Prioderm on halvempaa ja tehokkampaa, sitä kannattaa käyttä. Se on jääkaapissa säilytetävä tuubi. (sitä on muistakseni myös liuoksena, mutta toi tuubi on helpompi käytössä).

      Meillä tuli kallis syksy silloin.... laskin, etä täishanppoisiin meni kaikenkaikkiaan noin 350 euroa :( ja mikä vaiva koko ajan tehdä suursiivousta ja kammata täikammalla kaikki perheenjäsenet aamuin illoin. Kyllä siinä yksinhuoltajan voimia koeteltiin!

      Jaksamista teille!

      • täit riesana

        niin, ja kannattaa muistaa, että saivareet (täin munat) voivat säilyä jopa kaksi viikkoa elinkeltoisina esim. leluissa, joten aivan kaikki pehmeä pitää joko imuroida huolella tai laittaa pakkaseen vähintään vuorokaudeksi. Periaattessa pekkä isoon jätesäkkiin eristäminen pehmileluissa riittävän pitkäksi aikaa riittää ja sitäkin keinoa tuli käytettyä, kun pesukone oli jatkuvasti päällä ja pakkanen täynnä.

        Vaihdoin myös tyynyliinat päivittäin täipesun ja suursiivouksen jälkeen ihan vaan sen takia, että jos aine ei tehoa kunnolla, nin ainakin osa saivareista ja täistä kuitenkin tulee eliminoitua.

      • Mikä tehoaa
        täit riesana kirjoitti:

        Kyllä alkaa ärräpäitä lennellä, kun ajattelee rahanmenoa tän riesan lisäksi!

        Täällä minä pakastelen ja imuroin ja pyykkään. Ja yksin saan homman hoidella, koska mies lähti reissuun (oli aikoja sitten sovittu, en halunnut, että peruu sen).

        Tuleepahan käytyä pyyhevarastot läpi, kun mä joka käytön jälkeen pesen pyyhkeet ja otan aina uudet tilalle. Tähän asti ollaan vaihdettu kaikki petivehkeetkin, että tuleepahan liinavaatetilannekin tarkistettua.
        Nyt alan tehdä niin, että vaihdan vain tyynynpäälliset.

        Kiitos vaan, en Priodermistä oo kuullutkaan. Ei ne kyllä apteekissakaan oikein hyvin osanneet neuvoa.

        Katotaas kuin käy. Ei kyllä tästä mihinkään kehdata lähteäkään. Kyllä ne on helposti täytynyt tarttua, kun ei oo tartuntalähteestä tosiaan mitään hajua. Liekkö kauan muhineet päässä, kun oli niin pulskia täitä, hyi.

        Jos teillä tuli koulusta. Oliko siellä enemmänkin täitä liikkeellä?
        On tää aika kovaa hommaa. Ei varmaan kaikki jaksakaan hyvin hoitaa pois. Ja mistä rahat? Meillä oli säästetty kesäreissurahastoon, sieltä piti nyt ottaa.

        Miten sellaiset, jotka ei pysty tai viitsi alkaa täinpoistoon? Onko olemassa jotain palvelua sellaisille?

        Tiedänpähän nyt, mitä saivartelu tarkoittaa. Ja eiku saivareita taas jahtaamaan.

      • täit riesana
        Mikä tehoaa kirjoitti:

        meillä oli lapsen luokalla oikein epidemia ja ainahan sinne joku jäi joka ei viitsinyt hoidattaa lastaan, niin kierre alkoi aina alusta ja lopulta terkkarikaan ei enää viitsinut tehdä tarkastuksia, niin sehän vielä pahensi tilannetta.

        Teillä on se onni, että nytten on kesäaika ja pystyy paremmin eristäytymään kaikista (ei ole koulua). Meilläkin on kyläilyt täysin poissa laskuista täirumban aikaan ja varotoimenpiteenä vielä aika pitkäänkin sen jälkeen.

        Jos siellä petivaatteiden joukossa näkyy olevan saivareita tai täitä, niin silloin kannattaa vaihtaa tietty kaikki, mutta siinä vaiheessa kun ei enää löydä sängystä muualta kuin ehkä siitä tyynyltä täitä tai saivareita, niin siiloin tyynyliinan vaihto on riittävä. Niin, ja sen varmaan tiedätkin, että se pesulämpotila täyty olla vähintään sen 60 astetta.

        Eipä sinä syksynä sitten mitään ylimääräistä kyllä osteltu kun apteekkin meni niin paljon.

        Vaikka täit yleensä liitetään likaisuuteen, niin tosiasiassa täit viihtyy hyvinhoidetuissa hiuksissa ja siistissä kodissa.

        On se täistä eroon pääseminen kovaa hommaa ja jos sen tekee vähäänkään lepsuillen, niin koko tartunta alkaa taas alusta. Yksi täi tai elinkelpoinen saivare riittää siihen.

        Mitä enemmän niitä täitä löytyy päästä, niin sitä pidempään on tartunta muhinut.Jos nyt oikein muistan, niin yks täi tekee noin 6 saivaretta ja ne kehittyy parissa päivässä täiksi ja täi tulee muistaakseni muutaman päivän ikäisenä kypsäksi tekemään uusia saivareita. Joten aika nopealla tahdilla niitä sitten tulee kun tartunta on päässyt hyvään vauhtiin. Jos päässä on paljon täitä ja lapsesi on ehtinyt tartutamaan myös muihin perheenjäseniin kunnon täikannan jo, niin ajoittaisin lapsen saaneen tartunnan noin touko-kesä-heinäkuun aikana.

        Täikammalla ei lähde kaikki pikkutäit eikä pienimmät saivareet, joten ihan nyppimistäkin sormin (paperi siinä välissä, mihin täi/saivare jää kiinni) täytyi ainakin mun tehdä.

        Saivareiden "lempparipaikat" ovat niska ja korvan taustat, niissä kohdin kehon lämpötila on kaikkein mieluisin täille.

        On kyllä ihan kunnon täikanta.
        Inhottaa ajatus, että ne on voineet muhia meidän päissä pitkäänkin.
        Oisko tosiaan mahdollista, että tartunnasta olisi niin kauan?

        Sentään kiva, kun joku viitsii vastailla. Ja sinä tosiaan tiedät, mikä rumba tämä on!

        Koko ajan mun päätä kutittaa, vaikka ei siellä enää mitään näy. Varmaan niin hermoon käy tää homma, että tuntee harhoja:)

        Epäilisin, että lapsesi on leikkiessään ollut jotakuta toista lasta niin lähellä, että on saanut tartunnan. Periaatteessa sekin riittää, että joku jolla on täitä, on matkustanut bussilla ja nojannut selkänojan pehmusteisiin ja joku teidän perheestä on sitten ollut se onneton, joka on nojannut siihen seuraavaksi ja saanut täin tai saivareen mukaansa.

        Mä hyvin ymmärrän tuon inhotuksen tunteen, kun täitä on pää täysi ja alkaa miettimään aikaa taaksepäin ja ajoittamaan tartuntaa. Jos on kunnon täikanta päässä, niin noin kuukausi siitä tartunnasta on ainakin aikaa. Teitteko kentien Juhannuksena jotain tavallisuudesta poikkeavaa, tulisi nytten äkkisältään mieleen. Toisalta eihän sillä ole väliä, että mistä sen on saanut.

        Yleensä kaikki häpeilee täitä (mutta ne ovat nykyään hurjan yleisiä), eikä niistä vaan puhuta.

        Joo, valitettavaa on, että kokemuksen kautta tiedän täistä paljon enemmän kuin haluaisinkaan koskaan tietää :(

        Mä en yhtään tiedä, että miten tehokas se teidän eka ostaman täishampoo oli, mutta koska nix on yhtä tyhjän kanssa, niin kannattaisi nyt tänään tai huomenna hoidattaa itsensa uusiks sillä Priodermilla ja tehdä suursiivous uusiksi.

        Meillä tätä täirumbaa jatkui melkein vuoden (välillä oli vähän aikaa, ettei tartuntaa ollut) ja kyllä siinä meillä kaikilla alkoi päänahat kutista jo senkin takia, että ei ne aineet ole tarkoitettu jatkuvaa käyttöön ja ärsyttäähän se sitten päänahkaakin.

        Mulle jäi tuosta täirumbasta sellainen rutiini moneksi kuukaudeksi, että tarkastin säännölisesti täikammalla ja tarkkaan tutkimalla lasteni hiuksia. Siinä oli se etu, että kun huomasin taas uuden tartunnan tulleen, niin täikanta oli parhaimmillaan siinä yhdessä ainokaisessa (joka oli tehnyt sitten vasta parit saivareet), joten suursiivous ja täishamppoot tuhosi kannan heti alkuunsa.

        Tällaista ei toivoisi pahimmalle vihamiehellekään, on täiden karkoitamisessa vaan niin suuri urakka!

      • vainoharha

        Poikani sai ilmeisesti kesäleirituliaisina täitä, ja vajaa viikko sitten pidimme täisouvipäivän, eli Prioderm-pesut meille molemmille (asumme kahden), liinavaatepyykit & täkkien saunotukset & harjojen yms pakastukset. Poika oli valittanut kutinaa, mutta en ollut kaivelusta huolimatta mitään onnistunut hänen päästään löytämään, paitsi sitten Prioderm-pesun jälkeen sain täikammalla pari täitä napattua.

        Käsittelin Priodermilla siis tuolloin myös itseni, mutta en silloin enkä sen jälkeenkään ole itsestäni täikammalla mitään löytänyt - mutta vähän väliä on sellainen tunne, että enkö vain näe niitä/saa niitä täikampaan kiinni (mulla on keskipitkä kiharahko tukka). Pojan tukan (jonka myös leikkautin siiliksi, eli aika hyvin pitäisi näkyä jos siellä vielä kauheasti olisi elämää) Prioderm-käsittelin tänään uudestaan, koska oli lähdössä isänsä kanssa reissuun.

        Kertokaa siis, että voiko niitä täitä olla näkemättä/saamatta täikampaan kiinni - eli voiko mulla itselläni olla täitä, jos en niitä ole nähnyt/kiinni saanut (koska totta kai mulla kutisee ja "vilisee" päässä sitä enemmän mitä enemmän tätä asiaa pähkäilen). Olen nukkunut poikani kanssa samassa sängyssä, että sikäli tartuntaan olisi ollut aika hyvä mahdollisuus.

        Siis miten voin saada varmuuden, että onko täitä vai ei?

      • täit riesana
        vainoharha kirjoitti:

        Täit näkee katsomalla, mutta omasta päästäsi et voi itse nähdä vaan jonkun toisen olisi tutkittava sut. Se on ainoa varma tapa.

        Se, että poikasi tukan leikkasit siiliksi tarkoittaa sitä, että täit ei pysty kiinnitämään saivareita hiuksen juureen ja täitartunta siten menee itsekseenkin kohti loppuaan.

        Saivareeet (eli täin munat) ovat hyvin vaaleita. Hilseestä sen erottaa siitä, että hilse lähtee kevyesti hiusta pyyhkäisemällä kun taas saivare on tarrautunut hiuksen juureen ja tarvitseen kunnon otteet, että sen saa irti hiuksen juuresta.

      • kyselevä
        täit riesana kirjoitti:

        Epäilisin, että lapsesi on leikkiessään ollut jotakuta toista lasta niin lähellä, että on saanut tartunnan. Periaatteessa sekin riittää, että joku jolla on täitä, on matkustanut bussilla ja nojannut selkänojan pehmusteisiin ja joku teidän perheestä on sitten ollut se onneton, joka on nojannut siihen seuraavaksi ja saanut täin tai saivareen mukaansa.

        Mä hyvin ymmärrän tuon inhotuksen tunteen, kun täitä on pää täysi ja alkaa miettimään aikaa taaksepäin ja ajoittamaan tartuntaa. Jos on kunnon täikanta päässä, niin noin kuukausi siitä tartunnasta on ainakin aikaa. Teitteko kentien Juhannuksena jotain tavallisuudesta poikkeavaa, tulisi nytten äkkisältään mieleen. Toisalta eihän sillä ole väliä, että mistä sen on saanut.

        Yleensä kaikki häpeilee täitä (mutta ne ovat nykyään hurjan yleisiä), eikä niistä vaan puhuta.

        Joo, valitettavaa on, että kokemuksen kautta tiedän täistä paljon enemmän kuin haluaisinkaan koskaan tietää :(

        Mä en yhtään tiedä, että miten tehokas se teidän eka ostaman täishampoo oli, mutta koska nix on yhtä tyhjän kanssa, niin kannattaisi nyt tänään tai huomenna hoidattaa itsensa uusiks sillä Priodermilla ja tehdä suursiivous uusiksi.

        Meillä tätä täirumbaa jatkui melkein vuoden (välillä oli vähän aikaa, ettei tartuntaa ollut) ja kyllä siinä meillä kaikilla alkoi päänahat kutista jo senkin takia, että ei ne aineet ole tarkoitettu jatkuvaa käyttöön ja ärsyttäähän se sitten päänahkaakin.

        Mulle jäi tuosta täirumbasta sellainen rutiini moneksi kuukaudeksi, että tarkastin säännölisesti täikammalla ja tarkkaan tutkimalla lasteni hiuksia. Siinä oli se etu, että kun huomasin taas uuden tartunnan tulleen, niin täikanta oli parhaimmillaan siinä yhdessä ainokaisessa (joka oli tehnyt sitten vasta parit saivareet), joten suursiivous ja täishamppoot tuhosi kannan heti alkuunsa.

        Tällaista ei toivoisi pahimmalle vihamiehellekään, on täiden karkoitamisessa vaan niin suuri urakka!

        Mihin ne saivareet enimmäkseen kiinnittyy? Onko siis KOKO "pää täynnä täitä"...vai onko niillä erikseen joku erityinen LEMPIPAIKKA? jossakin kirjoitettiin, että korvantakusessa ja niskassa olisi mieluisammat paikat.
        MILTÄ se saivareen kiin-nit-ty-mis-koh-ta NÄYTTÄÄ? koholla, punoittava tms.?
        MITEN sen saivareen siitä huomaa????

        Minullekin tuli mieleen bussien/junien plyysipäällyset, joista on kiva siirtyä matkustajasta toiseen....
        Kuinka pitkän matkan täi hyppää?

      • täit riesana
        kyselevä kirjoitti:

        Niskaan ja korvan lähelle hiuksen tyveen saivareet kiinnittyy. Niissä kohdissa on pään lämpötila täille kaikkein mieluisin.

        Mutta siinä vaiheessa, kun täitartunta on ollut jo jonkin aikaa, niin kyllä niitä saivareita ja täitä löytyy koko päästä, mutta ensimmäisenä käytetään noita yllä kuvattuja "lempparipaikkoja".

        Kiinitymiskohta on hiuksen tyvestä noin sentin päähän ja siinä on saivare, joka näyttää noin puolen sentin mittaiselta valealta ja pitkulaiselta. Hilseestä saivaren erotta siitä, etä että hilse lähtee helposti, mutta saivare on kovin tarrautunut kiinni hiukseen.

        Päänahkaan saivare ei pysty kiinnittymään, mutta kutinaa päänahassa aiheuttaa täiden liikkuminen ja täiden pureminen.

        Ei täi pysty kovin pitkää matkaa hyppäämään (en tarkkaan tiedä, että mikä olisi sellainen matka), muta jos vaikka lähekkäin tehdään jotain ryhmätyötä, niin se voi olla riittävän lyhyt etäisyys.

        Saivare voi sopivassa lämpötilassa olla elinkelpoinen kaksikin viikkoa (esim. just jokin pehmeä päällyste, johon on tarttunut), mutta täin tarvitsee päästä vuorokauden sisällä uuteen päähän tai muuten se kuolee.

      • Anonyymi

    • vinkkiä

      Täi tekee saivareet hiusten juureen. Ja hius kasvaa kuukaudessa noin 1cm ja saivareet ovat vaikkapa 1cm päässä päänahasta......tarkoittaa, että siitä on se kuukausi aikaa.
      Ja toinen vinkki....täikammalla ahkerasti kampaaminen ja saivareiden nyppiminen sormin on nyt todella tärkeää/tärkeintä . Kannattaa jaksaa sitä hommaa kaiken pyykkäämisen ym. ohella !

      • täit riesana

        Täi tekee saivareen hiuksen juureen noin sentin päähän päänahasta, mutta ei se siinä ole kuukautta saivareena vaan kypsyy parissa päivässä täiksi, joka tekee taas lisää saivareita.

        Kun täoishampoopesu on tehty ja pää käyty läpi täikammalla ja silmin tutkimalla ja nyppimällä, niin sen lisäksi pitää viikon verran aamuin illoin kammata hiukset täikammalla huolellisesti ja ne peinet täit/saivareet, jotka ei jää kampaan kiinni, niin ne täytyy nyppiä erikseen.

        Liinavatteiden lisäksi pitää muistaa kaikki muutkin käyttävaatteet pestä tai eristää riittävän pitkäksi aikaa. Tärkeintä tässä koko touhussa on se, että kaikki tehdään samanaikaisesti, jotta kaikki tuhoutuisi kerralla.

        Oikaisen hieman :) Hyksin koulutuksesta kuultua tuo tietoni ja tarkistin nyt vielä tartuntatautiliiton sivuilta. Eli niistä saivareen kuorista ( joista siis on jo kuoriutunut tuo "nymfi" ) voi päätellä tuon munimisajan tuolla n.1cm hiustenkasvun " teorialla ". Tosin se tieto hiustenkasvusta oli tuolla n.1,5-2cm/kk. :)

      • täit riesana
        vinkkiä kirjoitti:

        Itse en sen terkemmin erotellut nyppiessäni, että millainen valkoinen saivare (tai ehkä saivareen kuori) oli, vaan nypin pois. Tosi tiukasti saivareet piti kylläkin hiuksesta kiinni.

        Oiskohan ne kertomasi tyhjät saivaareen kuoret olleet sitten sellaisia, jotka lähti helposti täikamman mukaan niin, ettei niiden kohdalla tarvinut suorittaa nyppimistä?

        Sorry, ymmärsin sun alkuperäisen viestisi väärin.

    • avuksi

      Täi tekee saivareet hiusten juureen. Hius kasvaa kuukaudessa noin 1cm. Jos saivareet ovat esim.1cm päässä päänahasta, silloin siitä on tuo kuukausi aikaa.
      Toinen vinkki....täikammalla ahkerasti kampaaminen ja saivareiden poisto sormin nyppimällä on nyt tärkeää/tärkeintä. Kannattaa jaksaa sitä kaiken pyykkäämisen ym. ohella !

      • täällä

        Samoin näytti minun viesteille käyneen. Tuplana tuli:)

    • Mikä tehoaa

      Vastaan tässä kaikille ja kiitän kaikista vinkeistä ja neuvoista. Ja siitä, että olen tänne voinut purkaa tätä päätäiahdistustani:) Häpeän asiaa niin, että en ole voinut kertoa kenellekään tästä täällä tosielämässä.

      Meillä on tainnut olla tartunta jo tosi pitkään, kun niitä munia ei näy päänahassa vaan ainakin kolme-neljäkin senttiä alempana hiuksissa. Ja tosiaan täitä oli jo niin paljon, että ne tippuilivat tytön päästä mustanaan öisin vuoteeseen. Uskoin ensiksi, että ne on jotain itikoita ja mäkäröitä metsästä hiuksiin tarttunut. Täi ei käynyt mielen vieressä!

      Tyttö on kauhean katkera, että miksi juuri hänelle piti täitä tulla. Hän pesee hiukset päivittäin ja on ollut tarkka hiustavaroistaan ja päähineistään. Olen koettanut selittää ja lohdutella.

      Kylläpä on ollut väsyttävää rumbaa.
      Vähän nyt helpottaa, kun ei muutamaan päivään ole enää ollut eloonjääneitä! Tuntuu, että ollaan voiton puolella, ainakin toistaiseksi.

      Tsemppiä täitten kanssa kamppaileville! Ja kiitos kaikille keskusteluun osllistuneille.

      • täit reisana

        Hyvä, että olette saaneet täit kuriin! Muista tehdä vielä uusintakäsittely (muistaakseni se oli viikon päästä ekasta käsittelystä) ja uus suursiivous samalla, niin täiden pitäisi olla tämän jälkeen historiaa!

        Jakossa suosittelen, että käyt teidän kaikkien tukat huolellisesti läpi päivitäin, jotta voit olla varma, että kaikki täit varmasti kuoli eikä mikään saivare pääse aloittamaan hommaa alusta.

        Meilläkin eka tartunta oli sellainen, että pää ihan vilisi täitä, kun ei sitä voinut mitenkään etukäteen tietää.

        Tartunta on voinut siis tulla jo toukokuussa kouluaika. Kun koulut uusiks alka, niin käy edelleen lasten päät joka päivä läpi, jotta huomaat heti alkunsa, jos uusi tartunta tulee.

        Toivottavasti selviätte vain tällä yhdellä tartunnalla eikä uutta tule!

        Kannattaa miettiä tuota täistä kertomista ihan läheisille, jos esim. olette olleet sukuloimassa ja mahdollisesti tartuttaneet jonkun läheisenne. Jos he huomaavat tartunnan vasta kukauden kuluttua, niin kamala tilanne se heille on. ja toisinpäin... jos sukuloitte uudestaan ja saatte heiltä uuden tartunnan kun he eivät ole osanneet vielä edes epäillä itse saaneensa tartuntaa, niin rumba alkaa alusta.

        Ei ole häpeä myöntää saaneensa tartunnan ja hoidattaneensa sen pois.

      • Mikä tehoaa
        täit reisana kirjoitti:

        Lulen, ettei täit meille pääse pesimään ikinä enää. Tässä on sen verran tarkat syynit kaiken aikaa. Ehkäpä tää syynäilyhimo helpottaa ajan myötä:)

        En tiedä, miksi niin häpeän. Täytyy ensin itse sulatella tätä asiaa, jos sitten vähän ajan kuluttua voisi kertoa joillekin.

        Tää tartunta on varmankin tullut jo koulusta. Onneksi ei olla oltu sukuloimassa missään, eikä muutenkaan yökylässä. Itseasiassa koko kesä mennyt aikalalla omissa oloissa.

        Elokuussa aiomme lähteä sukuloimaan ja reissuun muutenkin. Toivottavasti tää täisavotta on silloin historiaa! Niin ellei sitten, lomareissurahat oo menny täikarkotteisiin.

        Voiko sosiaalitoimistosta saada apua tällaisessa tilanteessa? Nämähän ei ole reseptilääkkeitä. Meillä ei ole raposet tulot, ettää tosiaan tuntuva menoerä nyt jo, saati jos vielä uusii.

        Mulla syynäilyhimo helpotti vuodessa... :) siitä ehkä puoli vuotta tutkailin joka päivä ja siten parin päivän välein (onneks luokka vaihtui tässä välissä ja tartunnat loppu samaten) ja sitten tulin siihen tulokseen, että tarkastelen vain silloin tällöin.

        Jos olette nyt olleet lähinnä omissa oloissanne, niin ei silloin mielstäni tartte kertoa asiasta sen enempää kenellekään. Sulattelette nytten rauhassa vaan tuota täijärkytystä. Lapsille on kuitenkin syytä painottaa, että asiassa ei ole mitään hävettävää eikä lapset ole tehneet mitään väärää, kun ovat saaneet tartunnan. Sanokaa kuitenkin vaikka että se on perheen sisäinen asia (samaan tapaan kuin esim perheen raha-asiat ym, joita ei kylillä huudella mihinkään), eikä siitä tarvitse kertoa kaikille.

        En tiedä, että miten sossu suhtautuu tuohon. Toisaalta se on pakollinen ylimääräinen menoerä, mutta tulot täytyy olla valmiiksi tosi alhaiset, että täi-menoerä laskettaisiin siten, että perheellä ei olisi varaa siihen (toimeentulotuen muodossa?).

        Meillä alkoi elämä pyöriä niin voimakkasti täitartuntojen ympärillä, että juttelin siitä aika avoimesti. Juttelun seurauksena oli se, että jo vain alkoi kuulua, että "niin meilläkin oli muutamava vuosi sitten niitä" , "mun tuttavani perheessä oli täiongelma" jne.... eli täit on yleinen ongelma, niistä ei vain puhuta ja se aiheutta sitä häpeän tunnettä, kun luullaan, "ettei kellään muulla ole" . (No, mitenkäs niitä tartuntoja sitten tulee, jos täit olisi niin harvinaisia?)

        Hyvää loppukesää ja toivottavati ilman täitä!

        Väsyttää ja viduttaa tää homma jo. Vielä löytyi eloonjääneitä pari kappaletta, elikä kolmas kerta tehtiin täintappo. Nyt käytin sitä Prioderm-shampoota. Keljuttaa, kun ei ne apteekissakaan mitään tiedä. Meidän apteekista ei meinattiin väkisin alkaa myymään Nixiä ja Paranixiä. Ei millään meinannut löytyä Priodermiä. Ärsyttää, kun apteekissa aletaan Googlettamaan samoja sivuja, mitkä itse on kattonut moneen kertaan. Eikö se ole tieto ja palvelu, mistä sitä apteekille maksetaan lääkkeiden hinnoissa?

        En jaksakaan nyt kirjoittaa, alan päikkäreille, kun tuli tilaisuus.

        Meilläkin yrittivät Nixiä tyrkyttää, mutta pidin pintani enkä ostanut vaan vaadin Priodermiä.

        Ilmeiseti apteekit ei kovin helposti "mainosta" Priodermiä, sillä se on tehokkampaa ja halvempaa kuin Nix. Meillä ainakin kouluterkkari sanoi (kun vaadin selitysta, että miksi ei olut kertonut muuta kuin Nixin), että hän ei suosittele kenellekään Priodermiä, koska jos täit tulee immuuneiksi Nixille, niin sitten ei tehoa enää mikään. Ihme logiikka, koska Nixille ne "meidän täit" oli jo immuuneja, niin ei ollut mitään hyötyä Nixistä.

        Toivottavasti nyt saatte kaikki täit häädettyä. Ja uusi suurssiivous sulla taitaa olla just menossa... Jaksamista!

        Jokohan usakltiasi huokaista? Kyllä olen väsynyt tähän rumbaan. Nyt kuitenkin näyttäisi, että tilanne on hallinnassa.
        Pitäisiköhän kuitenkin vielä varmuuden vuoksi tehdä se neljäs käsittely?

        Prioderm oli tosiaan kaikista riittoisin ja näin tuli myösin halvimmaksi. Edelleen ihmettelen, miksi sitä ei meinannut apteekista saada? Paranix-suihke oli ihan vitsi. Nix hääti enimmät.

        Tästä kuunvaihteessa nyt kuitenkin lähdetään reissuun. Pitää sitten katsoa, että tuleeko mahdollisesti sellaista tilannetta, että pitäisi kertoa. Ei kyllä haluta olla mitään täin levittäjiä. Pitää olla aika lailla keskenään.

        Nyt on jokapäiväinen täitarkastus, enää ei mitään löydy. Ja pitkät hiukset pidetään kiinni, etteivät heilu keräämässä täitä lisää.

        Niin, sai tyttökin pitää hiuksensa, vaikka oli mulla pari kertaa jo saksetkin kädessä:)

        Sinuna tekisin Priodermillä vielä uusintakäsittelyn ja tehosiivouksen samalla, ja vielä ennen tuota teidän reissuanne. Silloin uskailtaisi mielestäni lähteä reissuun hyvillä mielin. Jos nyt ei ole löytynyt yhtään ja teette uuden pesun (ja sen tehosiivouksen) vielä ennen lähtöä, niin silloin sanoisin, että on 0,001% mahdollisuus tartuttaa ketään eli ei välttämättä tartte mielestäni sanoa yhtään mitää, sillä tilanne näyttäisi olevan hallinnassa todella hyvin.

        Silloin kun meillä oli täirumbaa, niin se Prioderm oli maahantuojaltakin (joo, soitin siis maahantuojaa myöten, että onko heillä ja koska saapuu maahan seurava erä) lopussa, joten ehkä sen takia sitä oli teidänkin vaikea saada.

        Suosittelen ostamaan tätä pesukertaa varten sekä yhden varmuuden vuoksi jääkaappiin odottamaan. Koulut alkaa taas kohta ja jos uusi tartunta tulee, niin on heti käden ulottuvilla aloituskerta ja uusintakertaa varten on viikko aikaa metsästää uusi täishamppoo.

        Hyvää lomareissua!

        Niin mä taidakin tehdä viel yhden tänä iltana, vaikka ei ole mitään näkynyt. Päänahkoja raavittu niin, että hilse vaan rapisee.

        Olen ihmetellyt, miksi silloin kun oli täitä, kellään ei ollut hilsettä??

        Kyllä sitä Priodermiä oli apteekissa jääkaapissa. En vaan vieläkään tajua, että ne vielä kolmanteen kierrokseen yritti tarjota Paranixiä (kallis ja tehoton) ja Nixiä (Yksi pullo ei riitä mihinkään.
        Ihan vaatimalla piti vaatia sitä Priodermiä. Ja kiitos sinun, jaksoin sitä tiukkana pyytää. Olisi kyllä muuten saanut olon tosi epävarmaksi.

        Hyvää kesää!

        Päänahka ei tykkää, että jatkuvasti laitetaan tuollaista myrkkyä päähän, ja kyllä meilläkin kutisi ja kuivui pänaksa kaiken sen käsittelymäärän jälkeen.

        Mäkään en ymmärrä, etä miksi apteekki tuputtaa mielummin jotin muuta kuin sitä, joka tehoaa. Ehkä ne luulee, etä täit lähtee myös niillä heikommillakin aineilla.

        Tosin, voihan olla, että se Prioderm mielletään apteekissa enemmänkin satiaisiin kuin päätäihin liittyväksi lääkeeksi.

        Hyvä, että neuvoistani on ollut apua!

        Kiitos, hyvää loppukesää myös sinulle!

      • kokemusta löytyy

        Lueskelinpa tässä juttujanne ja samalla iski muistiin se kamala täi rumpa edellis talvena, huh huh...

        Nyt kärsimme madoista, mutta mutta jotenkin ne täit olivat isompi ongelma.

        Tyttö sai niitä kaveriltaan kun oli yö kylässä, onneks niistä ilmoitettiin, aloitettiin katsominen, mitään en nähnyt, kerran sitten kampaan osui yksi ja siit alkoi 3kk helvetti..

        Niitä löytyi myös tietenkin minulta, poika selvis kun otettiin kone ja pää siiliks.
        kammattiin, pestiin ja tultiin vainoharhaiseksi..
        meillä toimi ainoastaan prioderm liuos, joka pidetään yö päässä, huh se haisi, mutta toimi.

        Pipot oli aina käytön jälkeen pakkasessa, imuroitiin ja pestiin jne...

        yhä, melkeen kaks vuotta kulunut, tutkin lasten päät jos edes näen rapsuttavan ja muutenkin, hiekan jyväkin syynätään suunnilleen suurennuslasilla...huh

        tsemppiä teille jotka taistelette niitä vastaan jaoikeesti avatkaa suunne, en olis minäkään osannut varautua, ellei tytön ystävän äiti olis soittanut ja kertonut.

      • Nojatuoli
        Mikä tehoaa kirjoitti:

        Väsyttää ja viduttaa tää homma jo. Vielä löytyi eloonjääneitä pari kappaletta, elikä kolmas kerta tehtiin täintappo. Nyt käytin sitä Prioderm-shampoota. Keljuttaa, kun ei ne apteekissakaan mitään tiedä. Meidän apteekista ei meinattiin väkisin alkaa myymään Nixiä ja Paranixiä. Ei millään meinannut löytyä Priodermiä. Ärsyttää, kun apteekissa aletaan Googlettamaan samoja sivuja, mitkä itse on kattonut moneen kertaan. Eikö se ole tieto ja palvelu, mistä sitä apteekille maksetaan lääkkeiden hinnoissa?

        En jaksakaan nyt kirjoittaa, alan päikkäreille, kun tuli tilaisuus.

        Lähteekö muuten täit Priodermiä tällä aineella ?

      • täit riesana
        Nojatuoli kirjoitti:

        Lähteekö muuten täit Priodermiä tällä aineella ?

        Siis täit kuolee Priodermilä, mutta yksistään täishampoon käyttö on turhaa ellei sen lisäksi kampaa täikammalla ja nypi kaikki mahdoliset saivareet. Lisäksi on suoritetava kodin tehosiivous. Kaikki mahdollinen joko pesukoneeseen (60 asteiseen lämpötilaan) tai pakkaseen pariksi vuorokaudeksi. Jos kaikkea ai noilla keinoin onnistu, niin sitten (esim. pehmolelut) muovisäkkiin PARIKSI VIIKOKSI. Saivareet voivat pysyä jopa kaksi viikkoa elinkelpoisina, mutta sen jälkeen ne kuolevat.

    • karmeeta

      Täishampoot ei auta ja täit on olleet jo vuoden verran?Menee aina välillä pois,tulee takas,kammataan joka helevatun päivä ja pestään pyykkiä,saunotetaan ja pakastetaan leluja ja petivaatteita.
      Eikä tästä voi ees mainita kellekään enää.
      Ja koulussa on pakko käydä.
      Multa on vaihtoehdot loppu.

      • johan on aika

        Siis vuoden? Kauanko ovat aina poissa?
        Kuinka monta jäsentä perheessä oikeen on?

        Ilmeisesti ette ole saaneet niitä munia pois kunnolla..
        Kurjalta kun kuulostaa, niin tuossa tilanteessa leikkaisin lasten päät siiliksi ja omani kanssa.
        Ihan vaan siksi että ne tartttuu myös muihin ja näin taas takas teihin ja kouluissa on sitten ympäri vuoden kierre. Ja muutenkin, en jaksais vuotta tapella tulisin hulluks.

      • täit riesana

        Joko saatte jatkuvasti uuden tartunnan jostain (koulu?) tai sitten ette ole saaneet tehtyä täiden täystuohoa onnistuneesti ja olette omassa kierteessänne.

        Oletteko nyppineen kaikki saivareetkin aina pois? ja tehneet suurviisouden välittömästi samassa yhteydessä täipesun kanssa?

        Täiden munat eli saivareet saattavat elää jopa kaksi viikkoakin sellaisenaan jollakin pinnalla minne ovat tippuneet ja jos ehtivät siinä kahden viikon aikana uudestan tarttua päähän, niin uusi tartunta on valmis.

        Mitä täishampoota olette käyttäneet? Kuten olen jo tuolla aikaisemmin maininnut, niin Prioderm auttoi meillä ja samanaikaisesti on tehtävä se suursiivous.

      • taas alkoi koulu

        JOhan on outoa että yhdessä perheessä täit viihtyvät vuoden.
        Asiaa ei paranna yhtään se että perhe jopa salailee asiaa. Päinvastoin, juuri sentakia täit nykyään leviävät ja jatkavat eloaan kun asiasta ei infota esim. koulua.
        Ette kai itsekään haluaisi lasten kavereiden lainailevan esim. pipoja, kampaa tms.,jos näillä kavereilla olisi täitä? niin, ja perheen vanhemmat salaisi asian teiltä...
        Ja kampaajat ei kyllä ota täipotilasta vastaan! jossain viestissä joku ajatteli kampaajalle menoa, huh... Ei kai olisi kiva istua viereisessä tuolissa kun toiselta täit "pöllähtävät" päästä???
        Käyttäytykää ihmiset asian kanssa vastuullisesti, jokainen nykyään ymmärtää ettei täit tule ilman tartuntaa. Sitä ei kaikki ymmärrä että käyttäydytään leväperäisesti asian kanssa.
        P.s. Meillä kesti viimeksi täirumba 3 viikkoa ja nyt uusi tartunta tytöllä sukulaisilta loman lopuksi, että kiitti vaan...

      • Tää täi ei saa olla häpeä

        oikeesti miettikää, kun me häpeillään ko. ongelmaa, joka on muuten yllättävän yleinen, luullen, ettei sellaista tapahdu tänäpänä, teemme vain vahinkoa. Kun asioista häpeilemättä kerrottaisiin koulujen rehtoreille ym. lapsiamme hoitaville instansseille ja sen lisäksi avoin keskustelu lasten kanssa esim. miksi ei kannata mennä pallomereen eikä kammata kaverin kammalla, eikä varsinkaan kokeilla kaverin pipoa, ja pipo pannaan muutenkin takin hihaan koulussa tai reppuun! jne. ja miksi toimitaan tietyllä tavalla silloin, kun näitä ötököitä on, asiat ei olis näin hankalia. Nyt kun tämä kansainvälinen yhteys tuolta idästä ym. toimii niin nämä asiat tulevat valitettavasti kuin sivu ilmiöinä. Näihin ötököihin ei kuole! Niiden suhteen täytyy vain oppia menettelemään oikein ja järkevästi, ei tunteella.

      • Nolompaa olla hiljaa

        Vaikka alkuperäinen viesti onkin kirjoitettu jo vuosi sitten, niin pakko kommentoida, jos vaikka joku saman henkinen lukee tätä ketjua. Ongelmahan on juuri se, että ei kehdata mainita asiasta muille. Se juuri on kaikista tärkeintä, että muutkin tajuavat tutkia lapsensa, hoitaa ongelmansa, ettei sitten aina vaan tartunta tule uudestaan ja uudestaan. Jos jonkun mielestä on noloa kertoa täitartunnasta, niin minusta on tuhat kertaa nolompaa olla täiden tartuttaja. Mä ainakin kiittäisin ihmistä, joka kertoisi mahdollisesta täitartunnasta. Ja tämä puhumattomuus sekä tietysti joidenkin välipitämättömyys on juuri syy miksi täikanta pysyy yllä.

    • Nojatuoli

      Kerran mulla oli täitä , ja mentiin ostamaan äitinkanssa täi shamppoota, no ei siinä mitään pestiin ja aamulla huomattiin että ne ei ole lähtenyt pois sitte me mentiin uudestaan apteekkiin illalla klo 22.00
      No siellä ne tarjos jotain uutta mutta sit äiti sano että Ei me otetaan sitä samaa mitä ennenki .. päätettiin sitten ottaa nixiä . Kaikki täit lähtivät nixillä. Oli kyllä kauhee urakka .
      Ja vielä tänäänki kavereilta löyty todellakin isoja täitä. Nyt vaan pelkään pahinta että mullakin niitä täitä löytyy.. Soitin äitille ja sanoin mikä on homman nimi , äiti sano että se pääsee vasta 6 se sano että me mennään sitte yhessä ostamaan täi shamppoota.
      Tiedätkö muuten että lähteekö täit kestohiusvärillä ?
      Moni mun kaveri on sanonu että ne lähtee kestohiusvärillä. mut joo kiva kun sain kerrottuu edes jollekkin.

      • täit riesana

        Mitkään kestovärit, lakat ym aineet EI tehoa täihin.

        Nix ei tehonnut meillä olleeseen täikantaan ollenkaan.

        Ja suursiivous on aivan ehdoton juttu.

        Kun täishampota on käytetty ja kammattu täit pois, niin voi jokunen täi vielä siinä viikon mittaa kyllä näkyä ennen sitä uusitakäsittelyä (uusi täishampoopesu siis). Mutta juuri sen takia pitääkin täikammalla ja käsin nyppimällä tehdä täitarkastus aamuin illoin uusintäkasittelyyn asti ja senkin jälkeen jatkaa täitarkastusta.

      • moi vaan

        Hei vaan!! Tänä aamuna huomasin kakkosluokkalaisellani täitä, himputti sentään. Aiempaa kokemusta asiasta meillä ei ole. Pyykkikone on pauhannut koko päivän ja saunanmittari näyttänyt satasta aamuyhdeksästä saakka. Toivon tuon saunan todella auttavan petauspatjoihin. Illalla on käytävä apteekissa hakemassa shampoota, toivottavasti auttaa.

      • juu ei, ja totta kuitenkin
        moi vaan kirjoitti:

        Hei vaan!! Tänä aamuna huomasin kakkosluokkalaisellani täitä, himputti sentään. Aiempaa kokemusta asiasta meillä ei ole. Pyykkikone on pauhannut koko päivän ja saunanmittari näyttänyt satasta aamuyhdeksästä saakka. Toivon tuon saunan todella auttavan petauspatjoihin. Illalla on käytävä apteekissa hakemassa shampoota, toivottavasti auttaa.

        Voi vitsi, meiltäkin löytyi täitä viikko sitten. Täipesut ja suursiivous tehty, saunaa, pakastinta, pyykkikonetta, imuria ja "karanteenia" hyväksi käyttäen. Keskiviikko aamun jälkeen ei ole lapsen päässä näkynyt eläviä täinpoikasia eli toivottavasti täikanta on meiltä kukistettu. Hirvittää vaan jos ei olekkaan kun noita aikaisempia kirjoituksia lukee. Niin ja tuttava perheessäkin on löytynyt täitä, tosin ovat olleet toden näköisesti kauemman kuin meillä... Täytyy vaan toivoa että tää täirumba olis jo ohi eikä tarviis uudestaan ruveta samaan...

      • minä vaan
        juu ei, ja totta kuitenkin kirjoitti:

        Täit tuntuvat olevan joka vuotinen riesa. Kiitos ystäväperheen äidille, joka synttärikutsujen jälkeen löysi lapsensa päästä täitä ja soitti läpi koko kutsulistan. Näin ei epidemiasta tullut mittavaa ja saatiin täit kuriin ajoissa. Olisivat vielä levinneet kouluissa ja päivähoitopaikoissa. Avoimuus on siis hyvä asia. Joku sanoi "ettei viitsi asiasta huudella", kyllä pitää huudella ja kovaa, muuten täit leviävät kulovalkean lailla. Täit eivät johdu epäpuhtaudesta ja niitä voi saada kuka vaan, ei siinä ole mitään hävettävää.
        Tietääkö kukaan, tarttuvatko ne kissoihin?

      • ei-vielä-täitä
        minä vaan kirjoitti:

        Töissäni on täitä ollut muutamalla lapsella,
        itselleni en vielä ainakaan ole saanut täitartuntaa, mutta "mielenkiinnolla" odottelen koska saan itse ja koska lapseni kantavat niitä kotiin.
        Perheellämme on monta kissaa ja emme ole löytäneet tietoa tarttuvatko ne eläimiin? Jos joku tietäis, vastaa !?
        Samaa mieltä, että täitä ei pidä häpeillä, se voi tulla käytännössä kenelle vain ja sen salaaminen vain pahentaa asiaa.

        Olkaa avoimia tämän asian suhteen

      • skj
        ei-vielä-täitä kirjoitti:

        Helou! Luin jostakin etteivät täit tartu kotieläimiin. Ovat siis lajiuskollisia ihmisille. Jos koira nukkuu sängyssä, sen lämpö sattaa pitää täit elossa jonkun aikaa ja ne voivat siirtyä takaisin ihmiseen, mutteivat ne koirissa elä kuten ihmisissä. eivätkä myöskään lisäänny koirissa. ihmisten riesa siis. Kyllä tuo täi-asia vauhkoonnuttaa, itse ainakin hysteerisesti pesen koko ajan vaatteita jne. ja sauna on kuumana jo kolmatta päivää... mutta Nix- käsittelyn ja kovan kahdesti päivässä tapahtuvan harjaamisen jälkeen ei lapseltamme ole löytynyt kuin 2 pientä mustaa pomppivaa pistettä. niistäkin sain toisen kiinni, katsotaan saanko huomenna toisen.

      • onkohan tehoa, kokemuksia k...
        täit riesana kirjoitti:

        Mitkään kestovärit, lakat ym aineet EI tehoa täihin.

        Nix ei tehonnut meillä olleeseen täikantaan ollenkaan.

        Ja suursiivous on aivan ehdoton juttu.

        Kun täishampota on käytetty ja kammattu täit pois, niin voi jokunen täi vielä siinä viikon mittaa kyllä näkyä ennen sitä uusitakäsittelyä (uusi täishampoopesu siis). Mutta juuri sen takia pitääkin täikammalla ja käsin nyppimällä tehdä täitarkastus aamuin illoin uusintäkasittelyyn asti ja senkin jälkeen jatkaa täitarkastusta.

        Kävin apteekissa kyselemässä ja siellä opastettiin nyt syyskuussa 2007, että on olemassa uusi täiden/saivareiden,poistokampa, LiceMeisterComb,jolloin ei tarvitse käyttää kemiallisia aineita. Kampa on ennaltaehkäisyyn ja seulontaan ja poistoon.
        Onko kenelläkään kokemusta sen tehokkuudesta?
        Kuulostaisi tehokkalta kammalta. Maksaa jotakuinkin 16€.

      • loiseläjiä
        täit riesana kirjoitti:

        Mitkään kestovärit, lakat ym aineet EI tehoa täihin.

        Nix ei tehonnut meillä olleeseen täikantaan ollenkaan.

        Ja suursiivous on aivan ehdoton juttu.

        Kun täishampota on käytetty ja kammattu täit pois, niin voi jokunen täi vielä siinä viikon mittaa kyllä näkyä ennen sitä uusitakäsittelyä (uusi täishampoopesu siis). Mutta juuri sen takia pitääkin täikammalla ja käsin nyppimällä tehdä täitarkastus aamuin illoin uusintäkasittelyyn asti ja senkin jälkeen jatkaa täitarkastusta.

        hei,
        kaverini lapsi tartutti muhun täitä (ARGH!!)
        kysymykseni kuuluu: miten saan ne päästä pois kun ei voi omaan niskaan kattoa? sinkkuna vähän hankalaa pyytää ketään tutkimaan päänahkaa kun ei kavereitakaan haluaisi pelästyttää.
        Lasten päiden tutkimisesta löytyy paljon infoa mutta miten olette päässeet omista täistä eroon?

    • toimittaja etsii

      Hei!
      Olen tekemässä aikakauslehteen juttua jokasyksyisestä täishowsta. Kaipaisin siihen vielä hiljattain kyseisen rumban kokeneen äidin pari kommenttia.
      Olepa yhteyksissä, jos voisin lyhyesti haastatella sinua aiheesta.
      Jätä yhteystietosi vaikkapa sähköpostiini tarujussila(at)luukku.com

      • täit riesana

        Onneksi mun täirumbasta on kulunut jo aikaa ja todella toivon, että en uusiksi siihen rumbaan joudu.

        Meillä ainakin kouluterveydenhuolto oli mielestäni saamaton ja kun yritin tehostaa kouluterveydenhuoltoa, jotta täikierre olisi katkennut luokasta, niin sittenpä sain niskaani koko terysviraston voimallisen hiljentämisyrityksen ja syyllistämisen. Uskoisin monen vanhemman kokeneen tämän saman. Taisinpa päästä samalla "mustalle listalle", sillä kummallisia yhteensattumia on sen jälkeen tapahtunut terveysviraston kanssa asioidessani.

        Täikierrettä ei saada luokasta katkaistua ellei siihen puututa kunnolla ja ainakaan minun isohkossa kaupungissani ei asiaan haluttu paneutua. Sen sijaan viraston eri jäsenet peittelivät omia tekemisiaan ja tekemättäjättämisiään, joten mahdoton siinä oli yksittäisen vanhemman saada asiaan muutosta. Mielestäni lapset eivät saa kunnollista kouluterveydenhuoltoa, mutta viraston mukaan mitään lainpykäliä ei rikottu, joten silloinhan kaikki on viraston mielestä kunnossa.

        Että tällainen hyvinvointivaltio meillä on.

    • Mamma9

      Asun täällä rapakon takana. Olen itse 60-luvulta ja en ole ikinä edes nähnyt täitä tai muita loisia.

      Mutta mutta, tytär alkoi raapimaan päätään kamalasti,minä perässä. Huomasin tytöllä paljon hilsettä"" ja hoidin apteekin shampoilla jotka ei tietenkään auttaneet.

      Soittivat iltapäivähoidosta ja sanoivat että tytöllä on täitä ja munia pää täynnä.

      Minulla kun on ötökkäkammo, sanoin ettäpitäkääkoko lapsi :) mutta ei ne suostuneet, joten ostamaan lääkettä koko nelihenkiselle perheelle (200€).

      On kuulkaa kiroiltu, pesty pyykkiä, valvottu täipainajaisten kanssa,siivottu katosta lattiaan, äristy miehelle niin paljon että kohta se lähtee varmaan :).

      Että mäolen paniikissa. Ja vihanen. Miksi mun pitää maksaa paikallista valuuttaa 2000,00 sen takia että tytön uusi koulu kuhisee täitä??? En ymmärrä. Eikämulla ole siihen varaakaan senpuoleen.

      Olisko kellään vanhoja kotikonsteja täihin?

      Itse kuulin että viinietikkaa hieman hiustenpesuveteen niin johan lähtee. Aion kokeilla, sillä teen kaikki konstit jotta nuopikku pirulaiset häipyvät.

      • täit riesana

        Ainoa ilmainen ja nopea konsti on leikata tukat lyhyiksi (siis siiliksi). Täi ei pysty munimaan alle sentin päähän päänahasta ja kun uudet saivareet ei pääse mihinkään kiinnittymään, niin täikanta kuolee itsekseen.

      • (vierailija)

        Tappo-ohje:
        -Toimii aina, myös rastoihin, joihin ei siis täishampoot tehoa. Tosin aika hankala on tämä konsti pienempien lasten kanssa, kun alkoholi kirvelee ja on oltava niin kauan aikaa päässä.
        Väkiviinaetikkaa ja mahdollisimman vahvaa viinaa (80% virolaista, apteekin
        spriitä tms, Alkon vahvin ja halvin viina eli 60% dynamiitti toimii melko varmasti myös) samassa suhteessa eli puolet ja puolet. 1 rkl jauhettua pippuria ja 1 rkl jauhettua chiliä. Sekoita hyvin. Hiero koko hiuksiin, erityisen tarkasti päänahkaan. Korvien takana ja niskassa on isoimmat täipesäkkeet. Varo silmiä ja muita herkkiä paikkoja. Laita muovipussi päähän ja anna litkun vaikuttaa pari tuntia, lopuksi saunaan jos on siihen mahdollisuus. Huuhdellaan. Sama juttu uusiksi viikon päästä ja taas siitä viikon päästä, eli 3 kertaa yhteensä. Ensimmäisten käsittelyjen välissä voi
        päätä, varsinkin päänahkaa öljytä, etteivät kuoriutuvat ötökät
        saa henkeä. Oliiviöljy on paras, ja siihen voi sekoittaa eteerisistä öljyistä pari tippaa laventelia, geraniumia, bergamottia tai rosmariinia, tai useampaa noista. myös teepuu, neem tree, timjami ja mirha auttavat kuulemma loisten häädössä (noita ei mitään saa laittaa suoraan iholle eikä liian vahvoja laimennoksia). Öljy ei ole pakollista ollenkaan, se näyttää päässä inhottavalta, mutta hellii mukavasti ihoa viinakäsittelyn jälkeen. Kannattaa käyttää ahkerasti täikampaa, että munat irtoavat.
        Kaikki vaatteet (KAIKKI) pitää pestä 60 asteessa tai pakastaa yli 5
        tuntia -20 asteessa. Myös saunassa vähintään 80 asteessa voi paistaa reilun
        tunnin (ei ainakaan lyhyempää aikaa). Kaikki patjat, sohvat ym. joita
        ei voi pakastaa/lämmittää imuroidaan. Ja korvalappustereot ym.
        ilmatiiviiseen muovipussiin 3 päiväksi. Munat joita on hatuissa ja tyynyliinoissa jne. säilyvät hengissä 2 viikkoa kuoriutumisen jälkeen sen 1-3 päivää(?).
        Ja, jos ei muista kertoa ohjeita eteenpäin kaikille ihmisille joiden
        kanssa on tekemisissä niin että täit ovat voineet tarttua, kaikki tuo on turhaa kun ötökät tulee takas.

      • Mamma9
        (vierailija) kirjoitti:

        Kiitos ystävällisistä neuvoistamme. Meillä on akkavalta perheessä, kolme kiharapäätä, joten ei me raaskita millin sänkeä leikata :)

        Oisko suomenettuna viinietikkaa mitä laitettiin päähän kun netissä luki että munat irtois sillä. Mutta paras keino on kai kampaus, koska prkeleitä ei ole enää näkynyt kun olen ottanut tarkan kampaustyylin aamuin illoin.

        Nyt en tiedä kun joku kirjoittaa että munat kuoriutuu viimeistään 7 päivässä ja toiset sanoo 9:ssä päivässä. Mietin että milloin tää toinen myrkytys olisi parasta tehdä, 7 vai 9 päivän päästä.

        Kyllästyttää koko rumba. Tytärkin alkaa tulla vainoharhaiseksi,pyysi minua syynäämään koko päänahan kun oli halannut ystävää koulussa (kun se on mun paras ystävä niin piti halata).

        Aion kokeilla vinkkejäsi vierailija (luulin jo että viina pitää juoda, hih) jos elukat ei häivy. Mites tavallinen etikka, haisee ainakin kuin myrkky. Ois meinaan pullo kaapissa, viinaa ei tippaakaan. Kalliiksi meinaa tulla!

        Toivon vaan että tämä tragedia jäisi menneisyyteen eikä uusiutuisi ikinä.

      • nyt jo kolmatta kertaa
        Mamma9 kirjoitti:

        Kyllä se aina järkyttää eka kerralla, mutta onneksi siihenkin oppii suhtautumaan järkevästi. Täit näyttää olevan edelleenkin riesa, vaikka itsekin olin luullut, että nehän kuuluu sinne pula- ja sota-aikaan, jolloin myös oma äitini on asuntolassa ollessaan niitä päästään kammannut. Siis olen täältä Pohjois-Suomesta. Ensimmäinen kerta kun meille n. viisi vuotta sitten tuli täi tutuksi, se tuli Vantaalta sisaren tyttären päästä; hän oli saanut kotiin lapun juuri ennen lomalle lähtöä päiväkodista. Lapussa oli kehoitus tarkistaa lapsen pää, koska pväkodissa oli tavattu täitä. No siskopa tuli tänne pohjoseen seuraavana päivänä ja äitini (lapsen mummu, joka oli lapsena joutunut joka viikon perjantaina kampaamaan täitä sanomalehdelle koulun asuntolassa) tunnisti ötökän. Nuorimmaiseni on tämän ko. tyttären kanssa samaa ikäluokkaa ja tietysti he leikkivät päivän siinä tiiviisti ja seuraavana aamuna mummi soitti että tytöllä on täitä. No onneksi saimme kiinni niin nopeasti, että eivät kerinneet saivareita aikaan saamaan. Kyllä muistan sen paniikin mikä siitä seurasi silloin! Nyt kun asia on ajankohtainen kolmatta kertaa (siis viiden vuoden sisällä ja nyt jo kolmas koulu) asia menee jo rutiinilla (kyrsii kyllä, mutta ei niihin kuole) siis kampaamiset, pipot pakkaseen, lakana vaihtoon, petivaatteet/pehmot jätesäkkiin viikoksi ym. kouluun ilmoitukset..Nyt kokeilussa Paranix, haisee pahalle, joten jospa tehois, toki on häädetty ennenkin... Tsemmppiä tämänkin asian suhteen... ;)

      • Mamma9
        nyt jo kolmatta kertaa kirjoitti:

        Niin,kai elämä jatkuu täidenkin jälkeen.Voi miten oikein sattuu tuo sanakin.

        Mekin käytettiin viikon päästä tehtävässä häädössä sitä Paranixia. Kamala juttu vaan,koska aina syön flunssassa aniskarkkeja, ja juomme usein anisteetä,mutta emme ehkä enään ikinä sen Paramexin anislöyhkän jälkeen!!! Että voi olla kamala.Luulin jo että tappaa meidän ja täit selviytyy.:)

        Paramexissa luki että se öljy tukehduttaa täit, mietin vain että miksi en laittanut reilusti esim.oliviiöljyä kaikkien päähän ja tukehduttanut niitä halvemmalla.Olisi tullut litrahinnaksi vaan noin 10€.

        Voimia kaille taisteluissa täiden kanssa!

      • paras konsti

        Oliiviöljyä päähän paljon muutamaksi tunniksi.Sitten normaali pesu. Tämän jälkeen hiukset ovat kiiltävät ja sileät eivätkä katkeile kammatessa täikammalla. Öljy sitäpaitsi tukehduttaa elävät täit. Käsittelyn voi uusia aina halutessaan ja palkaksi saa kauniit terveet hiukset.

      • Azhdvao
        paras konsti kirjoitti:

        Oliiviöljyä päähän paljon muutamaksi tunniksi.Sitten normaali pesu. Tämän jälkeen hiukset ovat kiiltävät ja sileät eivätkä katkeile kammatessa täikammalla. Öljy sitäpaitsi tukehduttaa elävät täit. Käsittelyn voi uusia aina halutessaan ja palkaksi saa kauniit terveet hiukset.

        Oletko itse kokeillut oliiviöljyä vai vain kuullut tai lukenut, että oliiviöljy auttaisi? Tää täijuttu on meilläkin tulossa tai jo tullut ajankohtaiseksi, illalla pidetään tarkastus, tytär ja mies päiväkodissa ja töissä ja musta tuntuu, että mun pää kutisee epätavallisen paljon. Pitkät hiukset...

      • mamma9
        Azhdvao kirjoitti:

        Hei taas

        Täällä istun täimyrkyt päässä ja ajattelin kirjoittaa taas ja purkaa pahaa mieltä.

        Mietin että mistä rahat riittää tähän toivottomaan täikamppailuun.

        Tämä on taas 200€ paukku.

        Musta vaan tuntuu että mä en ole vastuussa tästä. Koulu? Terveysviranomaiset?

        Mä en jaksa tätä. Onko tähän mitään ratkaisua?

      • täit riesana
        mamma9 kirjoitti:

        Hei taas

        Täällä istun täimyrkyt päässä ja ajattelin kirjoittaa taas ja purkaa pahaa mieltä.

        Mietin että mistä rahat riittää tähän toivottomaan täikamppailuun.

        Tämä on taas 200€ paukku.

        Musta vaan tuntuu että mä en ole vastuussa tästä. Koulu? Terveysviranomaiset?

        Mä en jaksa tätä. Onko tähän mitään ratkaisua?

        Meillä oli yks syksy todella jatkuvaa täikierrettä, kun koulusta tuli yhä uudelleen tartunta. Asun aika isossa kaupungissa, mutta en kuitenkaan pääkaupunkiseudulla.

        Tein kouluterveydenhuollosta valituksen ja sain sen jopa kaupunginhallitukseen asti lopulta. Mutta ei koulu/terveysvirasto ole vastuussa, sillä heidän mielestään riittää se, että koulun kautta tiedotetaan ja tehdään "kaikki voitava" asian eteen. Eli ei koulusta ja kouluterveydenhuollosta ole vastuunkantajaksi.

        Mutta mitä useampi vanhempi tekisi valituksen kouluterveudenhuollosta, niin ehkä vähitellen täiohjeistus tulisi paremmaksi, sillä ihan maalaisjärjellä ajateltuna, niin kyllä kouluterveydenhuolto olisi vastuussa täitartunnoista, jos luokalla on jatkuvsti joku, jolla on täitartunta eikä sitä mukamas saada kuriin.

        Meilläkin terveydenhoitaja lopulta ei enää edes viitsinyt tehdä tarkastuksia ilman että soitin riittävän korkeaalle hänen esimiehelleen ja siinä touhussa taas tuhraantui monta päivää, että lopulta se täitarkastus taas tehtiin. Parhaimmillaan meni viiko! Vedottiin milloin mihinkin ns. kiireelliseen esim. normaalien terveystarkastus pitämiseen ettei mukamas ehtinyt täitarkastusta tehdä.

        Asun Suomen ulkopuolella, ja en tiedä jaksanko alkaa rumbaa vastuusta. Mutta kyllä se hirvittää kun kyse ei ole mistään pikkusummista.

        Josolisin Suomessa,taistelisin katkeraan loppuun asti vastuukysymyksessä. Taidan yrittää parhaani täälläulkopuolellakin,sen verran ottaa nuppiin.

    • hemppalurius

      Täi on vaarallinen loinen! Se tappoi minun siskonikin :(

      • Lurjuslemppa

        Menikö sillä hermot? Tappoi siksi itsensä?

      • piti tämäkin vielä
        Lurjuslemppa kirjoitti:

        Menikö sillä hermot? Tappoi siksi itsensä?

        nähdä.Syksyllä tuli lappu koulusta että täitä on löytynyt joten alettiin tarkistelemaan hiuksia aika ajoin.Ja saa...a viime sunnuntaina löytyi tyttärien päästä täitä.AAARGGHH!!Tunne oli sanoinkuvaamaton ja mukamas olen siivoushullu kaikkien mielestä (kun sairastan astmaa,pakko siivota )

        Luin jostain tohtori.fi palstalta oliiviöljystä,kun en kestä niitä apteekkien myrkkyjä.

        Hoito tehtiin sunnuntaiiltana ,Öljyt päähän 3 tuntia ja sitten kuumaan saunaan.Pesin kaikki vuodevaatteet,lakit ,takit ,puserot .

        Maanantaina uusittiin heti hoito ,Nyt oli oliiviöljyt päässä 5 tuntia ja lisäksi laitoin vähän ennen pesua soodaa hiuspohjaan.Se kun hävittää koirilta kirput.

        No tänä päivänä torstai ei enää ole ollut täitä vaikka olemme tarkkaan tutkineet päät.pesen kyllä vielä joka päivä tyynyliinat ja vaihdan puhtaat.

        Oltaisko me näin helposti selvitty kuiville.Saas nähdä.

        Mutta siis oliiviöljyä .Eikä ole myrkyllistä.Ja soodaa.

      • apua!
        piti tämäkin vielä kirjoitti:

        Kouluikäisiltä lapsiltamme löytyi mustia täpliä, kaksi elävää täitä ja pari valkoista munaa hiuksista . Tein kaiken mahdollisen, imuroin, pakastin, kuumensin saunassa, pesin ja puunasin. Pestiin tukat ensin nixillä ja sitten paranixillä. Meni viikko ja piénen pieniä pisteitä päässä taas. Mutta ei yhtään elävää täitä, eikä saivareita. Taas puunaukset ja hedriniä päähän. Nyt päitä kampailtu pari viikkoa ja taas löytyi muutamia tummia pisteitä päänahasta, eivät ole hiuksessa kiinni, vaan hiusten välissä päänahassa. Siis onko ne vauvatäitä, mitään isompaa ei löydy, ei katsomalla eikä kampaamalla.Tarviiko pestä vielä jollain aineella? Apua? Olenko jo vainoharhainen?

      • täitä
        apua! kirjoitti:

        Hei,

        Ajattelin vastata tähän vanhaan viestiketjuun, joka tuli meillekin ajankohtaiseksi.

        Joka vuosi on tullut päiväkodista sekä koulusta viestiä, että täitä on löytynyt, mutta tähän saakka olemme säästyneet.
        Jotenkin hämmästytti, kun päiväkodissa ei tunnuttu tekevän mitään mitään asian eteen. Siis kun sanoin, että teille on taas ylimääräistä työtä paljon tästä täiepidemiasta, eivät tajunneet mitä tarkoitin. Siellä ei oltu mitään ylimääräisiä petivaatteiden pesuja tehty lainkaan (enkä tiedä, tehdäänkö vieläkään)! Siis lasten pedit säilytetään päällekkäin ja tyynyt ja peitot yhdessä pinossa. Ei kai sitten ihme, että täit leviävät.

        No päiväkotilaisillamme ei ainakaan vielä ole ollut täitä, mutta 10-vuotias tyttäremme sai nyt elämänsä ensimmäisen tartunnan. Pari viikkoa on valittanut päänahan kutinaa, mutta tarkastuksista huolimatta en ole löytänyt mitään. Syytin siis vain huonoa tukan huuhtelua tms. kunnes sitten eräänä päivänä pienen pieni täi hyppäsi hänen päästään sohvalle. Sitä siinä sitten ihmeteltiin ja todettiin, että todellakin täistä on kyse. Edelleenkään en ole nähnyt mitään munia tai saivareita missään. Meillä oli kotona hiusöljyä, jolla hölväsin tytön tukan kauttaaltaan ja annoin olla yön yli. Aamulla tyttö sanoi kutinan kadonneen ja tiheällä kammalla kammaten sain 3 kpl pikkiriikkisiä täitä kiinni ja kaikki vaikuttivat kuolleilta. Sanotaankin, että rasvaisessa tukassa täit tai täin munat eivät pysy. Kunpa olisikin päästy näin helpolla, se jää nähtäväksi, mutta aion uusia tätä öljykäsittelyä aika ajoin ja kammata päivitäin täikammalla. Olen ajatellut ostaa myös Helpic-emulsiota, onko tästä kelläään kokemuksia?

        Kotia siivotaan tietysti myös, mikä onkin 5 lapsen perheessä aikamoinen urakka. Onneksi meillä on sauna ja pyykinkuivuri.

        Nyt jälkikäteen pari tuttavaperhettä, joista toisella tyttäremme oli yökylässä, on kertonut, että heilläkin on ollut täitä. Myös paras kaverinsa, luokkatoveri, kertoi, että hänellä oli ollut täitä kesäloman aikana.

      • täihelp
        täitä kirjoitti:

        Helpic on parhaillaan kokeilussa. Hankala aine sikäli, että pitää hautua päässä 45 minuuttia, mikä on varsinkin tuolle kaksivuotiaalle aika pitkä aika. Siis kun pitää varoa, ettei aine mene silmiin tai suuhun.

        Tehosta on liian aikaista sanoa, mutta muuten aine tuntuu siedettävältä: ei pahaa hajua tms. haittoja.

      • täihelp
        täihelp kirjoitti:

        Pari viikkoa tartunnasta, joten nyt uskaltanee sanoa, että aine tepsi. Käytettiin ohjeen mukaan eli eka käsittely koko perheelle, toinen muutaman päivän päästä VAIN niille, joilta täitä löytyi. Välissä kammattiin raivoisasti aamuin illoin ja tietty normaalit pesut, pakastukset ja vaatteiden saunotukset (tosin kun ei ole saunaa käytössä, pistettiin osa vaatteista ilmatiiviiseen muovipussiin karanteeniin).

        olihan tuosta aika lailla vaivaa, mutta taidettiin päästä aika helpolla moniin muihin verrattuna

      • hopplös

        Lähettämäsi on viimeinen päänriesa-aiheesta. Onnittelut,että helpotti niin pian! Hyvä ajatus ollut tuo jatkuva täikampaaminen,riittänee muovinen - ? Tarkoitan teillekin jatkotoimenpiteenä. Ja tässä kiitokset kaikille "suunsa -avanneille",kun kannustatte ajattelemaan,että joskus vielä ollaan "kuivilla". Meillä tuskailtu kohta pari kuukautta. Viime aikoina silmät koetuksella. Kellä sellaisia kokemuksia? Tukkaa kammatessa kun on luonnollisempaa vetää hiuksia kammalla alaspäin;silloin näkee haaviin joutuneet kaikkine muotoineen ja värineen. Nyt on nähtävyydet lopetettava ja kammattava niinkuin tyttärenikin,9v ainoastaan suostuu:alas taaksepäin. Lyhyessä tukassa vaan jotenkin ongelmallisempaa se. Mutta eivätpä pistele silmiä ja kaulasta alaspäin. Hulluksi tässä jo on tullut,kun yrittää ja yrittää ja jossain pesä
        ilkimyksillä vielä. Eihän tässä voi kaikille löytyä niitä saivareitten sormilla nyppijöitäkään,jos siinä ydin. - ? Tsemppiä kaikille ja ei tulla liian neuroottisiksi sentään,vaikka kaiken lisäksi tuntee välillä olevansa kuin ruttoinen tms toisten silmissä.
        Empatiaa kasvattavaa,vai mitä?

      • hopplös
        täihelp kirjoitti:

        Helpic on parhaillaan kokeilussa. Hankala aine sikäli, että pitää hautua päässä 45 minuuttia, mikä on varsinkin tuolle kaksivuotiaalle aika pitkä aika. Siis kun pitää varoa, ettei aine mene silmiin tai suuhun.

        Tehosta on liian aikaista sanoa, mutta muuten aine tuntuu siedettävältä: ei pahaa hajua tms. haittoja.

        Vaikuttaa niin hyvältä vihjeeltä tuo OLIIVIÖLJY.
        Sehän on ikivanha ravinto-,ihon-ja hiustenhoitoaine. Jäi nimittäin päähäni,siis ajatuksiin,että itselläsi vasta 2-vuotias. Toivottavasti helpottanut jo ko. aineellakin, sama jota myöskin kokeiltu,käytetty.

      • Epäilen

        Ja kysymyshän kuuluu. Voiko täi muka tappa? Ei sitä kyllä 0,8 mm pikku ötökästä/laumasta kyllä oikein uskoisi...

    • vanhat perinteet kun

      meillä tuli koulun alettua eka kertaa täitä...ja näin 6 henkisessä perheessä se tiesi aikamoista rahan menoa.
      eka piti pestä kaikki ja vkon päästä toistaa pesu.
      no tämähän ei riittänyt,vaan pian tyttö sai niitä uudestaan!
      ja taas pestiin kaikki mahdollinen kahdesti!
      kutina vaan jatkui minulla ja tyttärellä ja laitoin kumpaisenkiin mäntysuopaa!
      siihen loppui kutinat!
      kyllä nauratti...200e mennyt täishappoisiin ja mäntysuopa pullolla ois pesty monet kerrat..ja maksaa tyyliin pari e!

      • Täit...ei kiva!

        Poika soitti kun olin matkalla kotiin ja kertoi että oli koulussa löytänyt päästään ötökän. no,ei muuta kuin apteekkiin. Nixiä sieltä neuvoivat ostamaan. Pestiin hiukset ohjeen mukaan ja kammattiin sen jälkeen...vieläkin sieltä löytyi elävä täi. Vielä tunnin kuluttua siitä poika pyysi kampaamaan uudestaan ja jes, taas löytyi...no, nyt olen kästellyt pojan tukan suoristusraudalla, ja taas kammannut, katsotaan mitä aamulla näkyy. Tytär tuli sitten myöhemmin kotiin ja sanoi että päätä kutittaa...voi juma...meinasin repiä pelihousuni. Ei ollut enää shampoota ja oli jo myöhäkin joten taas suoritusrauta käyttöön, (siis meidän lapsilla on todella paksut, lähes afrohiukset, joten voitte kuvitella että täikampa ei siitä läpi mene jos ne ovat kiharalla). Lopuksi laitoin tytön päähän reilusti oliiviöljyä, muovinen suihkumyssy päähän ja eikun yön yli odottamaan. Saas nähdä mitä aamulla on vastassa. Toi mäntysuopa on hyvä juttu jos se tehoaa...siis käytittekö niinkuin shampoona vai laitoitte päähän sellaisenaan vaikuttamaan? Kerron sitten miten öljyn kanssa kävi...

    • Eitäipää...vielä

      Oliiviöljyä ja mäntysuopaa täidenin häätöön käyttäneet, saitteko täit hävitettyä???

    • kokemusta on-kihara

      Tuuheat, ruskeat ja kiharat hiukset.. ennemmin menevät täikammat rikki!

      Suosittelen ensin tavallisella kammalla suihkussa, kun on pessyt tukan ja laittanut hoitoainetta kampaamaan lavuaarin päällä, sitten tiheämmällä täikammalla.

      Ja TÄIKAMMOISSA EROJA! Ne mustat heiveröiset joissa molemmat puolet samanlaisia, joutaisi romukoppaan. Heti kammakset taipuu.. Mielestäni parhaita valkoiset tai vihreät kovemmasta muovista olevat.

      Ja muista pakastaa pehmolelut!

      Ja jatkossa, heti kun koululta tai päiväkodilta tulee ilmoitus, osta kampa ja käy läpi lavuaarin päällä vettä vaikka apuna käyttäen tai kuten edellä, niin ei pääse lisääntymään mikäli kaverin tukasta on joku tullut vierailulla:)

      • kokemusta on-kihara

        Ai, ja vielä.

        Älkää nyt säikähtäkö jos vielä löydätte shampoon jälkeen täitä-
        Tehokkain tapa on itse kampaus, yhdistettynä tietty shampooseen. Ja saivarehiuksia voi vaikka nyppäistä pois, ettei pääse saivare kehhittymään, jos jaksaa syynä tukkaa.

        Kannattaa googlata täin elinkierto, niin tietää mitä tekee. Yksi shampookerta ei riitä, ja kampausta kannattaa tehdä vähintään kaksi kertaa päivässä kunnolla.

    • Nyda-öljy

      Meillä lähti kertakäsittelyllä täit kun koko perheen hiukset ja etenkin päänahka öljyttiin reilusti apteekista saatavalla Nyda-öljyllä. Öljy jätettiin yöksi päähän, petivaatteet oli vaihdettu puhtaisiin ja hiusten suojana taisi olla muovipussi tms. Aamulla kunnon suihku ja tavallinen sahampoopesu ja hiusten harjaus. Imuroitin talo huolellisesti läpi, sohvat etenkin. Pehmolelut isoihin muovipusseihin viikoksi tai kahdeksi ja imuroidaan ennen kuin otetaan takaisin käyttöön. Kaikki vaatteet pesuun, pipot ja kaulurit pakastimeen jne.

      Nyda-öljy tappaa täit niiden kaikissa kehitysvaiheissa, myös saivareet! Siksi suosittelen!

    • TäidenYstävä

      Mitä vikaa täissä, mukavia pikku kavereita ovat, itse olen tässä jo vuosia antanut asian olla ja välillä vähän tarkoituksellakin levittänyt.

    • böbö

      tyttö täyttää kohta 5v.toissapäivänä tuli ilm.että päivähoidossa täitä ja tyttön ryhmässä.täit jyllänneet n.vkon.kysyin miksi asiasta ei ole kerrottu?koska he juuri saivat tietää.meillä ei ole ikinä ollut loisia.päiväkoti vaatii,että tytön pyllyyn ulottuva tukka on sidottu kiinni joka aamu,näin on tehtykkin,mutta joka kerta kun päikkäreiden jälk.haemme lapsen ulkoa leikkimästä tukka on auki.(eivät itse viitsi laittaa,vaik tarvikkeita on.)no täiepäilyn jälk.tulimme kotiin.jonkun banaanikärpäsen näkösen näin.ukko toi täisshampoota ,eka täikammal katottii tulos 0.pesun jälk.2 elävää pientä täitä.pienempiä,kuin puolet sokerimuurahaista.uusin käsittelyn tulos 0. vanhemmilta ei löytynyt mitään.työllä ei pisteitä,ei saivareita,eli tartuna varm.tuore.me käytimme upermetriiniä,antaa myös 14pv:suojan.pestiin ometkin päät,vaik tartuntaa ei ollut.asianmukaiset saunotukset,pakastukset tehty.kuitenin huomen painun apteekkiin ja ostan pajunkuori shampoota,joita täit vihaa tervantuoksun lisäksi.tsemppiä kaikille jotka tappelee ko lutikoiden kanssa.

    • AntiLice

      AntiLice tehoaa, muihin ei kannata rahaa tuhlata.

    • täipäätäi

      Oma kokemukseni täistä on,etteivät ne kerta pesulla lähde, jos kanta on suuri. El inäkyy paljon, erikokoisia elukoita. (meillä tämänkertainen tartunta on tuore, vain muutamia täysikasvuisia täitä)

      Ostin nix:iä, toivon, että se tehoaa. Mutta oman kokemukseni mukaan, kampaaminen on kaiken A ja O. Eikä millään muovirimpulalla, vaan niillä pitkäpiikkisillä, tiheillä, teräskammoilla, jotka maksavat jotain 16€. -mutta on hintansa väärti.

      tärkeää on myös huolellinen siivous. Vaikka väitetään, että täi elää isännän ulkopuolella vain hetken, oman kokemukseni mukaan se ei pidä paikkaansa. Ihmisen täi ei elä eläimessä, eikä eläimen ihmisessä, mutta eläin kyllä voi kuljettää ihmisen täitä edelleen.

      Meillä oli tässä keväällä koiralla täi tartunta. laitoin myrkyt, ja pesin ja imuroin kaiken mahdollisen. Sen, mitä ei voinut pestä, laitoin ainakin kuivausrumpuun.
      Koiran kaulapannat nakkasin naulakkoon, ajatellen, että pesen nuo nahkapannat myöhemmin, ja otin vain yhden pannan käyttöön. Koirassa oli siis paljon täitä, monen ikäistä jne.

      Meni reilu viikko, ja satuin vilkaisemaan niitä nahkapantoja, joita en vielkään ollut pessyt. ne olivat siis olleet koko ajan erillään koirasta, eteisessä, alle huoneen lämmön. Ne olivat TÄYNNÄ pientä, valkoista saivaretta. ihan vierivieressä. Naulaan laitettaessa niissä ei ollut mitään.

      ajattelin tehdä kokeen; laitoin pannat takaisin naulakkoon odottamaan, saivareineen. meni muutama päivä, katsoin, saivareet olivat kuoriutuneet, ja pannat kuhisivat pientä täitä.

      Kuitenkin, kun kerrotaan, ettei täi elä isäntäeläimen/ihmisen ulkopuolella kauaa, jätin pannat edelleen kokeeksi naulakkoon. kolmen päivän päästä en enää kestänyt katsoa niissä käyvää kuhinaa, (täit siis elivät!) vaan laiton pannat tiiviiseen muovipussiin ja viikoksi pakastimeen. Kuolivatpahan!

      Joten, vaikka esimerkki kertoo koirantäistä, täi on täi, ja ihmisilläkin on sitkeitä täi kantoja. Itse en ainakaan luota, että täi noin vain kuolee, vaan todellakin siivoan ahkerasti.

      Muuten tulee helposti kierre, ja se uusi täi tartunta tuleekin aina vaan omasta kotoa.

      Mikään lääke ei takuuvarmasti tapa munia, eli niitä saivareita, vaan ne aina vaativat uuden käsittelyn!

      Nykyinen (lapsen) täitartuntamme tuli toisen lapsen uimalakista, jonka lapsemme vahingossa laittoi päähänsä. ja tämän lakinomsitajan täitartunta oli muka hoidettu!

      Että se siitä täi tartunnan hoitamisesta! itse en pelkkiin oliiviöljyihin luota! Kylläkin mäntysuopaa ja öljyä olen käyttänyt varsinaisen hoidon jälkeen vielä varmistuksena.

    • kutinaa koko keholla

      Lapsen koulussa on täitä liikkeellä.. Lapsilla ei ole ollut minkäänlaisia oireita. Itselläni alkoi eilen kutittaa poskia korvien kohdalta, ei siis varsinaisesti päänahkaa. Tänään kutinaa on ollut vähän joka puolella kehoa ja iholle nousee selkeitä pistemäisiä kutiavia nyppyjä. Aiheuttaako täit tällaisia oireita vai jääkö vaan siihen päänähän kutinaan?
      Mulla on ollut joskus aiemmin koko kehon kutinaa allergisena oireena, mutta nyt alkoi mietityttää, kun noita täitä tuntuu muutenkin olevan liikkeellä..
      Ehkä haen huomenna täikamman apteekista, jotta voin seurata tilannetta. Tosin kukahan mun tukkaani seuraa, kun taloudessa ei ole toista aikuista?

      • 20+15

        Oliko se syyhy?

    • Täipään äiti

      Miten saivarit saisi tapettua täiden mukana, kun eivät ne kampaan kiinni jää vaan suurin osa jää päähän.

    • Kotikonsteilla eroon

      Kaverilta kuulin että pähän ruokaöljyä (rypsi tai olivi) ja perus kuumaan saunaan (n.80) vähintään vartiksi istumaat että öjy kuumenee. Vilvottelun jälkeen suositeltavaa mennä uudestaan saunaan. Oli kuulema toimnut heillä viimeksi ja sitä ajattelin itse seuraavaksi kokeilla. Kaksi kertaa olen nyt pessyt hiukset Linicin shampoolla 17.50e, eikä tulosta ole tullut. Opiskelijabudjetill kun ei kuheasti ole varaa shampoisiin laittaa toivon lämpimästi että kotikonstit toimisivat!

    • Täiähhyi!

      Ääääh! Taas on kyllä tehty meilläkin hommia tän täishown kanssa. Mutta siellä ne on ja pysyy. Ja kun en ees tiedä onko ne saivareita vai hilsettä vai mitä ne on. Osaisko joku kertoo mitä eroa on sairareella ja hilseellä? Tytöllä (13v) niin hiton paksut ja pitkät hiukset ettei ne millään lähde, nyt on 5 kertaa tehty täipesu & kampaus. Kai se on pakko sitte ruveta nyppimään.... Toissa vuonna kävin vaan yksinkertasesti leikkauttamassa tytön hiukset olkapäille asti, ja kyllä ne sitte lähti ku helpommin sai kammattua jne. Mutta eihän se enää neidille käy, ku on kasvattanu niitä hiuksia tarkotuksella pitkäksi. Mitä ihmettä mä tekisin?? Oisko kellään kokemuksiä pitkistä ja OIKEESTI paksuista hiuksista? Siis että montakohan euroa tähänkin menee?

    • täi kammoinen

      MInulla on kokemusta täistä. Tulin kerran koulusta sanoin äidille, mun pää kutiaa. Äiti löysi heti neljä ötökkää. Äiti heti tiesi et ne on täitä. Ja heti marssittiin apteekkiin. 5 pulloa Nix-shampoota. (huom! Kissoissa täit ei leviämutta ne voi kantaa saivareita,koirat pitää pestä koirien täi shampoolla!!) Pestiin niin oli ihan jumalattomasti täitä! 2 elävää vielä pesun jälkeen!! Sitten kun täit lähti pois niin meni 3 kuukautta ja niitä tuli uudelleen. Nyt munkaverilla on täitä. Miedän luokasta ne ei meinaa lähteä pois. Ja lasten kannattaa koulussa ja päiväkodissa laittaa pipo ja käsineet hihaan. Saivareet kuoriutuvat 7- 10 päivän päästä niiden ilmaan nuttua.

    • ketjun nosto

      Täällä yksi itkuinen ja kuolemanväsynyt täi-äiti : ( Piti yli 40v elää ennen kuin törmäsin mokomaan paskaelukkaan.
      Lapsen koulussa ja iltapäivähoidossa ei niitä ole ollut, joten mysteeriksi mistä ne meille tuli, koska ei olla nyt kuukausiin käyty kylässä paikassa missä olisi ollut akuuttina täihomma..

      Itselläni oli monta viikkoa tunne että joku samanmukaisesti kipittää päässäni ja vähän väliä tuntui, että minua purraan. Siis ihan kuin paarman purema! Lapsella ei ollut mitään oireita.
      Koska oma pää on vaikea tutkia niin tutkin lapsen pään suurennuslasilla. Sieltä löytyi muutama hiuksiin kiinnittynyt saivareen kuori. Silloin en vielä tiennyt että ne oli kuoria. Ne oli keskellä hiusta, ei tyvessä. Meillä molemmilla on täyspitkä tukka.

      Suoraan apteekkiin, josta (pakko) myytiin Nixiä. Sängyt tyhjennettiin patjoja myöten, vaatenaulakko tyhjennettiin, lapselta kaikki lelut pois joilla oli muutaman vkon sisään leikkinyt, kaikki hiusjutut tiiviisiin pusseihin,lapsen vaatteet pesin 90: ssa tai laitoin jätesäkkiin. Tyhjensin lähes koko huoneen, verhoja myöten. Puuvilla kestää 90 pesun, eli siitä lähtien on pidetty vain puuvillaa. Kammat jne on keitetty joka käytön jälk. Matot pois ja pussitettiin, sohvan pesin joka päivä NeoAmisepilla (nahkasohva). Lakanat vaihdoin ekan vkon ajan joka pv. Nukuimme varapatjoilla ja peitoilla, omat oli jätesäkeissä.. Tutkin sängyt aamulla suurennuslasilla. Pitsisetkin rintsikat liotin kiehuvassa vedessä ennen pesua. Ei mennyt pilalle!
      Täikampaukseen meni 3.5 tuntia joka päivä! Ihmettelen kirjoituksia, joissa "täikampaus tehty aamuin illoin!" SIIS MITÄ HELV? Kuka on pystynyt joka aamu kampaamaan parinkin lapset tukat ennen koulua? Herännyt 4ltä? Meillä meni eka 10 pv siihen että päivällisen jälk alkoi täikampaus, eikä sen jälk ehtinyt muuta kuin suihkuun, iltapala ja nukkumaan.

      Yhtään täitä ei tarttunut eka päivinä kampaan, silloin oli se valkoinen kampa. Keräsin löydökset teippiin. Aloin tunnistaa saivareet, niitä löytyi lapselta ja minulta yhteensä koko aikana noin 20 kpl, osa niistä oli vain 0,1 mm pitkiä! Miten ne saivaret voi olla niin eri kokoisia, koska ne kuoreksi tulkitsemani olivat millin mittaisia, kuten nettikin kertoo, mutta pienimmät vain 0,1mm??
      Kun oltiin myrkytetty Nixillä ja kammattu 3 pv, meillä oli ihan muista syistä lääkäriaika. Lääkäri tutki suurennuslasilla mun pään eikä löyutänyt mitään! Siinä meni melkein puoli tuntia! Mun päänahka oli niskasta ja korvien takaa pahasti tulehtunut, mikä viittasi kyllä täihin..Lääkäri oli myös törmännyt muutaman kerran täiongelmaan, lasten tuotua niitä, eli kyllä tiesi mitä etsiä.. Lääkäri sanoi naurahtaen että mun pään kutina on "psykogeenista" hahahahahaha

      Samana iltana tehdessäni täikampausta itselleni tippui kamman mukana SUURI kuollut täi - hyi hitto! Se oli ruskea ja lähes sentin pitkä. En tiedä kuoliko se kampaan vai oliko se ollut raatona päässäni monta pv Nixin jälk eikä tarttunut kampaan? No, sitten tajusin, että edellisenä päivänä lapsen huoneen lattialla TOOOODELLA kovaa juossut elukka oli täi eikä muu öttiäinen! Mulla on hyönteisfobia ja liiskasin sen automaattisesti. Ei tullut mieleenkään että se olisi täi, koska netin mukaan ne on vain 4 milliä aikuisena. Paskanmarjat, ne meidän täit oli kyllä miltei sentin!

      Nix ei tee muuta kuin antaa lisävirtaa täille! Taas apteekkiin ja tällä kertaa Paranixia. Ohjeen mukaan sitä ja vieläkin aktiivisempaa täikampausta. Munia löytyi kammalla satunnaisesti. Päänahassa kiinni olevia mustia juuri kuoriutuneita ei ole kertaakaan ollut. Otimme käyttöön vihreän metallikamman, joka liukuu valkoista paremmin pitkässä tukassa. Lapselta ei ole kohta 2 vkoon löytynyt edes niitä pieniä munia ja olemme vähentäneet täikampauksen 2 kertaan vkossa. Itselleni tein kolmannen Paranix - käsittelyn. Päänahkani on ruvella, alussa täikampa oli verinen. Minun piti riipiä voimalla pitkin päänahkaa, että saisin kaiken varmasti irti kun en näe sinne.

      Asunto on yhä karanteenissa, jätesäkkejä joka paikka täynnä. En uskalla purkaa niitä, koska eilen löysin taas itseltäni 3 kpl niitä 0,1 mm mittaisia munia. Alan tulla jo hulluksi.
      Miten siis saan tän katki? Emme ole käyneet kylässä eikä meillä ole käynyt ketään kuukauteen. Lapsella ei ole edes munia, joten hän ei niitä tuo. En ole koskettanut ketään muuta kuin kaupan kassan kättä kuukauteen, eikä minulla ole autoa.

      • Täitön

        Edellisen kirjoittajan kannattaa ottaa selville, voiko kyse olla jostain muusta ötökästä, esim. luteethan puree ihmisiä. Tuli vain tuosta kuvailusta ensimmäisenä mieleen. Täiden ei kai kuuluisi olla noin isoja,

      • jättitäinpesä
        Täitön kirjoitti:

        Edellisen kirjoittajan kannattaa ottaa selville, voiko kyse olla jostain muusta ötökästä, esim. luteethan puree ihmisiä. Tuli vain tuosta kuvailusta ensimmäisenä mieleen. Täiden ei kai kuuluisi olla noin isoja,

        No luteet ei luojan kiitos muni päähän... Ei ole luteita. Eikä puremajälkiä keholla. Luteiden puremat kolmen rivissä keholla.

        Kyllä tuttavani, jolla myös oli täitä, sanoi että heilläkin ne suurimmat täit olivat lähes sentin. Ja ne kaksi meiltä löydettyä täitä vastasi täysin netissä olevia täinkuvia.

    • Täi rumbaa täälläkin

      Meillä täit huomattiin heinäkuun alussa ja edelleen on tehty täipesuja ja kampauksia. Eivät meinaa lähteä millään. Ongelmaa lisää myös se, että lapset on joka toisen viikon isällään ja toisen mulla. Mut nyt on olleet heinäkuun alusta kaks viikkoa isällään, joka ei tehnyt täikampausta eikä nyppinyt saivareita sormin, joten aloitin heinäkuun puolessa välissä kaiken alusta.

      Todellakin meinaa kohta pää hajota, kun ei ole lomalla tehnyt muuta kuin pyykännyt ja neuroottisena tutkinut likan päätä. Pojan hiukset ajettiin 1mm pituseksi..helppoo!!

      Tsemppiä kaikille äideille ja perheille, jotka kamppailee saman ongelman kanssa.

      PS: Yhtään ei lohduta se, että kerran työskennellessäni sairaanhoitajana päivystyksessä yksi isä tuli epätoivoisena kysymään, että onko mitään reseptivalmistetta, jolla täit lähtisi kerralla pois, koska he olivat jo tehneet kolme kertaa koko rumban peräjälkeen. Vastaus on: ei ole.

      • traumatisoitunut

        Moi. Ja otan osaa tilenteeseenne. Kirjoitin "ketjun nosto" ja "jättitäinpesä" - nimimerkeillä. Kyllä on olemassa reseptillääke nimeltään Stromectol, jolla lähtee täit. Se on erityislupavalmiste, jolla ei ole myyntilupaa Suomessas, mutta lääkäri voi sen erityisluvalla määrätä. Me saimme siihen reseptin kun olimme taistelleet täitä vastaan lähes kaksi kuukautta ja tukkaa lähti jo tukoittain päästä käsittelyiden jälkeen. Etenkin oma päänahkani on yhä tulehtunut ja täynnä paiseita rumban jäljiltä. Lääkäri ei antanut enää muuta vaihtoehtioa kuin ajaa meille tytöillekin siilitukka. Teimme kaikkiaan 7-8 käsittelyä lähes kaikilla markkinoilla olevilla aineilla ja lopulta saimme nuo Stromectol- tabletit. Nyt toivon mukaan täitä ei ole enää ja kutina johtuu vain päänahan pateista...

        Teidän kohdallanne oletan, että lapset saavat aina uuden tartunnan isänsä luota? Ei kai siis auta muu kuin pitää heidät poissa sieltä 3 vkoa, eli sen ajan kun siellä olevat munatkin on kuoilleet, jos isä ei suostu tekemään huolellista siivoista ja tutkimaan/ hoitamaan lapsia päivittäin. Ja tietty isän täytyy ajaa siilitukka.

        Meillä meni koko kesä pilalle ja olen kuolemanväsynyt. Ei ollut kiva katsoa kuinka muut lomailee ja löhöää rannalla, kun en itse pystynyt poistua asunnosta, koska pesukone pyöri 12 tuntia päivässä. Kaikki lakanat, pyyhkeet, vaatteet piti pestä joka pv 90 asteessa.

        Jos tämä rumba alkaa uudestaan koulujen alettua, ajan suosiolla meidät kaljuiksi, muuten joudun mielisairaalaan.

        Se hyvä puoli tässä oli, että enää en pelkää ampiaisia tmv ollenkaan. Auinka kun näen jonkun ötökän, alan kiljua ja juosta, koska luulen sitä täiksi. Kun sitten huomaan, että olkapäälläni on ampiainen, rauhoitun ja totean muiden ihmetykseksi - huh helpotus!

    • Harhautettu

      Myyrmannin apteekin "osaavan" neuvonnan seurauksena tuli hanittu perheelle lopulta kolme pakettia Nix'iä, paljon helpommalla olisi päässyt jos olisi antanut rahat hyväntekeväisyyteen. Tuote on täyttä roskaa, itse meinasin että hyönteismyrkytöntä olisi syytä olla, mutta vakuutuin kun lupailtiin että "tämä saattaa tehota jopa kertakäsittelyllä"
      Paranix auttoi kerralla, nyt on 6 päivää kammattu ja etsitty jos jotain vielä löytyisi.

      Apteekin proviisorin kanta asiaan oli etteivät ota vastuuta tuotteen myymisestä, eli ei palautusta edes avaamattomalle paketille, koska tuotteella on voimassa oleva myyntilupa. Suosittelen välttämään kyseistä putiikkia

    • täiexpert

      Munmmoni konsti.
      Minulla oli täitä muutama vuosi sitten ja mummoni huomasi tämä, mummo pisti rasvaa päähän yöksi ja suihkuhattu päässä piti nukkua mutta täit ja täin munta kuoli heti ja toinen tapa on suoristaa suoristus raudalla hiukset.

    • mintti

      Hei!
      Meilläkin oli näitä inho-otuksia; onnex apteekista saa sellaista liuosta, joka tehoaa yhdellä kerralla: NYDA.
      Tytöllä myös meillä paksu pitkä tukka, mutta oli tosi riittoisaa: meitä käsiteltiin neljä. Aine vaikuttaayön ja päivän sitten huuhdellaan pois. OK! Kaikkai liinavaatteet pitää toki myös käsitellä, ettei uusiudu!!

      • Iina2014

        Hei

        Ostakaa Hyvän Mielen apteekeista Rausch Lice Stop shampoota, tai se on oikeastaan voidetta, joka tehoaa erittäin hyvin myös täiden muniin eli saivareisiin, joista alkaa aina uusi sukupolvi. Niiden hävittäminen on a.o varsinaisten sukukypsien aikuisten hävittämisen jälkeen. Se on kaikkein paras täiden häätöaine ja saa S-kortilla bonusta, voi tilata myös verkkoapteekista http://www.apteekkishop.fi/

    • Keinoton

      Mulla on täitä ja koko pää täynnä jokaisessa hiuksessa munia :,( oon tyttö enkä leikkaa hiuksia siiliks ja kahteen kertaa pesty jo täishampoolla hiukset, oltu 80 astee löylyissä, pesty hiukset 80 astee vedellä, kammattu etikalla hiukset(täikampa) koitettu hiustenkuivaajaa..... EIKÄ MIKÄÄN AUTA!? Kutiaa pää ja luulin jo ettei itse täitä enää oo mutta ei... Löyty TAAS uusia. Ollu jo viikon verra tässä tilassa ja alkaa ideat loppua... Mul on muutenki kurkku puhumiskelvoton, lihakset liikkumiskelvottomia ja vielä ne hemmetin täit ja saivareet :,( jos ois MITÄÄN mikä tehois VARMASTI viikon aikana :,(

    • ;(((((((((

      Jos minulla olisi täitä ja kertoisin kavereilleni, minulla ei kavereita sen jälkeen enää olisi. Sama kävi ydelle kaverillleni pari vuotta sitten, kaikki muut sen kaverit eivät enää halunneeto lla kyseisen henkilön kanssa. :(

    • Huoh.........

      Olen 30 vuotta elänyt viisi henkistä perhe-elämää, enkä ollut enen koskaan kohdannut tätä inhottavaa epidemiaa. :) Mutta tänään, sunnuntaina tuli sitten tänne meidän perheeseen. Perjantaina, lapseni lapsi tuli nuoremmalle tytölleni yöksi (13v) lapsen lapseni on 3v. Tämä 3 vuotias vilkas lapsi toi sitten täitä mukanaan. Hän nukkui tyttäreni vieressä. Tänään sitten vanhempi tyttöni soitti, että hänen lapseltaan on löytynyt täitä. Tutkin heti 13 vuotiaan tyttöni pään ja sieltähän yksi täi löytyi. Piti soittaa tyttöni kaverillekkin, kun oli ollut meillä yötä viime yönä. SIitä suoraapäätä ostamaan apteekista nix:iä kaksi purkka. Yhden kokonaisen purkin hinkkasin kiroten tyttöni päähän ja toisen puoliksi minun ja mieheni päähän. Itseltänikin löytyi yksi täi ja oli muuten hirveää! MIeheltäni ei löytynyt yhtään. SIllää aikaa kun kävimme apteekissa, niin tyttöni siivosi kämppää, vei kaikki lakanat 90 asteen pesuun, laitoi kaikki petivaatteet tyynyistä patjoihin jätesäkkeihin ja imuroisi koko talon. Kun kampasin tyttöi pään niin sieltä löytyi jo aika paljon munia, ken tietää jos hänellä oli ne jo aikaisemmin ollut. Tyttöni ei uskalla mennä omaan huoneeseensa, koska pelkää sieltä saavansa lisää täitä. Hän päätti että nukkuu koko viikon käytävän lattialla patjalla. Näin meillä.

    • Vastenmielistä

      Teillä sentään ymmärretään että ne on hävitettävä mutta omalla kokemuksella yhdellä perheellä ollut melkein vuoden ja tartuttaneet vaihka kuinka monta ja edelleen jatkuu.Meneevät kavereille yökylään vaihka ei pitäisi mennä kotoa minnekkään.Koulukan ei ole ilmoituksesta huolimatta hoitanut asiaa.Täytyyko tehdä lastensuojeluun ilmoitus

    • Entiset ystävät

      Täitä voi saada kuka hyvänsä mutta kuka niitä alkaa kasvattamaan kotonaan niin että ei edes yritä tuhota näitä ääliöitäkin löytyy täältä Koillis.Helsingistä.Sitten nuoretkin ihmettelee että ei ole tervetullut mihinkään täidensä kanssa.Siivotkaa ja siivotkaa ja peskää kaikki mitä kotoanne irti saatte ja hoitakaa täit päästänne ja olkaa niin kun toisetkin vastuulliset ihmiset.

    • minä minä

      Tehoaako nix-voide täihin, se on kyllä syyhyvoide mutta siinä on permetriiniä 5% täi shampoossa 1 %.
      pitäisi uusia täi kuuri ja on sitä voidetta kun ostin sitä vahingossa.
      Pidetäänkö sitä 8-tuntia päässä?

    • Iina2014

      Voitte tilata Saksasta www.Apo-Rot.de verkkoapteekista Antiscabiosum bentsyyli bentsoe voidetta, joka tehoaa täihin ja niiden saivareisiin. Sitä on ennen käytetty myös Suomessa parasiittien hoitoon ja eläinten lääkkeissä käytetään edelleen.

      Apteekissa on paljon erilaisia täiden hoitoaineita, hakusanalla "läuse"

      • Iina4

        Puolassa on edullinen apteekki www.i-apteka.pl ja sieltä saa Delacet nimistä täihäätöainetta, joka maksaa 8, 25 zlotya eli n. 2 euroa 100 ml pullo. Sitä tarvitsee käyttää vain kerran, koska se irrottaa saivareiden liima-aineen ja ne putoavat päästä ja kuolevat muutenkin. Tuote sisältää yrttiuutteita, jotka tappavat täit ja etikkahappoa, joka irrottaa liima-aineen. Delacetia on käytetty n. 40 vuoden ajan Euroopassa ja sitä myydään myös Amazon.co.uk, mutta hinta on siellä n. 11-12 euroa per pullo.

        Ja Paranix suihke on puolaksi nimeltään Paranit lotion ja maksaa n. 6,50 euroa. Tuotteet myydään zloty-hinnalla ja hinta kääntyy maksaessa euroiksi, joten tuotteet ovat hinnaltaan minimaalisia verrattuina Suomen hintoihin. Siellä on paljon muitakin täihäätöaineita todella edullisella hinnalla, joten kannattaa tilata varastoon, varsinkin lapsiperheisiin.

    • Möttönen

      mullakin löytyi, kun ihmettelin miks pää kutiaa niin mahdottomasti. Käsittelin 4pvää sit aineella ja nyt olen joka päivä kammannut tuntitolkulla ja aina tulee sellaisia pieniä. Sitten yhtäkkiä tupsahti kuin riisiryyni, meinasin pyörtyä. Mikähän se on ? Ihmettelen vaan kun olen niin paljon kammannut ja nyt sitten tuli tuo iso. Istuin vessanlattialla ja laitoin valkoisen paperin lattialle ja suurennuslasilla katoin kaikki, hyi olkoon. Pyykkiä olen pessyt petauspatjoista alkaen ja sitten vielä pitänyt vaatteita pakkasessa niin ulkona kuin jääkaappipakkases. Pakko laittaa enenaikoja uusintakäsittely niin ällöttävä tuo iso oli

    • ärräpää

      Eräs pöljä pöllytti tukkaansa jutellessamme. Olen käynyt täisotaa kolme kuukautta. Rahaa mennyt jo yli 500e. Kaikki aineet kokeiltu kahteen kertaan. Niin ja etikka ja raid! Stromectolia vedetty monta kuuria. Uusi resepti odottaa apteekissa. Lääkäri kysyi onko niitä myös häpykarvoissa! Kun kerroin et ne käy kutemassa nenässä, sieltä tulee verisiä mammoja ja tyhjiä munankuoria. Siis nenäkarvat pitää ajella. Kaljuksi en voi vetää päätä. Ei ole kaunis kallon muoto. Ollaan vanhoja eikä voimat tahdo riittää. Pyykinpesua, siivoamista, mällit päässä istumista ja kampaamista. Puolet hiuksista lähtenyt. Päänahka on vereslihalla. Infektio nakertaa terveyttä. Koulujen ja päiväkotien ovissa täi ja kihomatovaroitukset. Ei niitä kannata välillä poistaa. Tässä lasten suusta kuultua. Mun siskolla on kihomatoja. Mulla oli eilen täitä ?! Eipä mennyt loma toimettomana kotonakaan. Lapsenlapsia ei voinut mennä laskeman, ei elokuviin. Jos hius irtoaa, se leijailee pitkälle ilmastoinnin mukana ja Alien on kyydissä. Näin kun tuuli kuljetti katkenneen hiukseni matkustajineen, jäi kaiteeseen, jossa se oli nähtävissä. Nyt pitää lopettaa pyykkikone teki työnsä. Siis ripustamaan! Olikos ne täit jotka rahjustivat sinne Noakin arkkiin viimeisinä? Ihmiskuntaparka on vielä kusessa niitten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe