Yhtäkkiä vain käskettiin tulla kokoukseen ry:lle. Jokaisen uskovaisen piti olla ehdottomasti paikalla. Tilaisuuksiin kutsuttiin myös ilmoituksella Päivämiehessä. Joskus niitä nimitettiin selvittelykokoukseksi, ja saattoi olla muitakin nimityksiä. Muuan ystäväni oli silloin oppilaana SRK:n opistossa. Siellä kehotettiin jokaista oppilasta menemään oman paikkakunnan hoitokokoukseen paikalle. Oli vakavasta asiasta kyse, sanottiin. Se kuulosti nuoresta ihmisestä pelottavalta. Se kyllä kävi selväksi että jotain erilaista on kuin tavalliset seurat. Niitä vaan jatkui vuosikausia. Jos joku ei tullut paikalle, tämä saattoi poissaolevana joutua erotetuksi muitta mutkitta. Kokouksessa saattoi olla jokin nimellisesti otsikoksi laitettu teema. Mutta ohjelma oli aina täysin sama, riippumatta otsikosta. Ovet lukittiin ettei kukaan päässyt sisään kokouksen alettua. Kaikkia kehotettiin olemaan kertomatta kenellekään mitä illan mittaan tapahtuisi. Ja yksittäisiä uskovaisia nostatettiin seurapenkistä seisomaan ja kehotettiin tulemaan seurakunnan eteen. Sitten alkoi julkinen kuulustelu. Asiasta ei ollut yleensä ennakkoon asianomaiselle puhuttu mitään. Hän ei voinut aavistaa joutuvansa kohteeksi. Minulle jäi niistä vuosista sellainen olo että tavallisista riviuskovaisista ei kenelläkään ollut tietoa, minkä takia tällaisia kokouksia oli. Emme me ymmärtäneet. Kun joku oli yrittänyt siinä tilaisuudessa kysellä, että mistä on kysymys,kuten alkuun tapahtui, tämä kyselijä pantiin ristikuulusteluun ja saatettiin leimata väärässä hengessä olevaksi. Vaikka hän oli vain tehnyt yksinkertaisen kysymyksen. Sen jälkeen ei kukaan uskaltanutkaan kysyä mitään. Kauheinta oli, kun seurakunta ei uskaltanut enää julistaa evankeliumia kuten oli totuttu. Kokouksen vetäjänä olleet saarnaajat kielsivät antamasta syntejä anteeksi. Ihmisiä nöyryytettiin ja häpäistiin alentavalla tavalla julkisesti. Heidän yksityisimpiä asioitaan pengottiin siinä kaikkien kuullen. Hävetti monesti sitä katsella vaikka olin murrosikäinen nuori. Sitä sattoi jatkua pitkälle yöhön. Kahteen-kolmeen saakka olen itse istunut monen monessa hoitokokouksessa.
En koskaan ymmärtänyt miksi sellainen monivuotinen kokousnäytelmä pantiin toimeen. Ei ollut esiintynyt minkäänlaista erimielisyyttä tavallisten uskovaisten kesken. Ei ollut eriseuraa. Olen ajatellut että ehkä SRK:n johtokunnassa oli valtataistelu.
Näille ihmisille pitäisi pitää aivan oikeat seurat, jossa käsiteltäisiin suhdetta lähimmäiseen. Siis näille ihmisille, jotka pitävät näitä oikeana.
Seuraavaan kokoukseen pitäisi kutsua aivan henkilökohtaisella kutsulla myös ne, jotka tulivat väärin kohdelluiksi.
Olis todella hienoa, kun löytyisi katumuksen ja anteeksiantamuksen henki.
On kamala tilanne noilla hoitokokouspuolustajilla kuulla, mitä hekin ovat tehneet itselleen Jeesukselle Kristukselle nöyryyttäessään ja häpäistessään lähimmäisiään.
Se ei ole näiden toisten vioilla edes puolustettavissa.
Voin vain kuvitella sitä helpotuksen ja onnen tunnetta, joka hoitokokoussyyllisille tulisi, kun kymmenien vuosien piina lähtisi sydämeltä. Monien uniin nousivat varmaan hoidettujen reaktiot vielä vuosia.
Anteeksianto tästä olis niin ihana, että monet varmaan kiittäisivät ääneen Jumalaa.
Tapahtumien kulkua ei ole tutkittu. Tietoa ei ole. Luultavasti saisit vastauksia vain SRK:n entiseltä puheenjohtajalta Matti Lääköltä sekä nykyisen johtokunnan vanhimmilta jäseniltä. Jos he ovat suostuvaisia asiaa selvittämään.
Vain yksi pro gradu -työ aiheesta on tehty Oulun yliopistossa, jostain keskipohjalaisen rauhanyhdistyksen alueelta. Sekään ei suoranaiseti koske hoitokokouksia vaan on ry:n historiikki.
hankalalta uskoa, että yhtäkkiä vaan kutsuttiin koolle hoitokokous ja alettiin grillaamaan. Jokin sysäsi varmaan ilmapiirimuutoksen.
Olisiko seurakunnassa ollut jotain politisoitumista, synnin luvallisuutta tms? Tähän varmaan sen ajan nuorella vaikea ottaa kantaa.
Vai järjestettiinkö hoitokokous ry x:llä koska myös ry y ja ry z järkkäsi? Tai SRK halusi että kaikilla ry:illä pidetään sellainen?
Kokoukselle varmaan valittiin pj ja sihteeri? Tehtiinköhän kokouksista pöytäkirja? Olikohan paikalla toisen ry:n puhujia tai SRK:n lähetyspuhujia tms.
Paljon kysymyksiä, mutta haluaisin todella viedä keskustelua aiheesta tunnepitoisesta analyyttisempaan suuntaan :-) ja uskon että monella palstalaisella on annettavaa, ehkä sirpaleita, mutta sieltä kokonaiskuva vähitellen voisi hahmottua, ehkä värittyneenä, mutta kuitenkin oikean suuntaisena...
ja laitteli lähettiläitään yhdistyksille. Jakaantuminen valtataistelun takia olisi ollut edessä ja tällä toimella saatiin alamaiset nöyriksi ja hangoittelijoille näytettiin pelin raakuus.
Taatusti niistä ei ole pöytäkirjoja tms, tietokin kulkee erotettujen ja onneksi muutamien luopioiden kautta - pääpukarit ovat vapaalla jalalla tai helvetissä!
Mainitun gradunhan srk vesitti! Uutta ja laajaa, puolueetonta tutkimusta vaatinee kirkkokin kohtapuolin?
Hoitokokouksista keskustelun voi tietysti sysätä ”katkerien ja vl-uskosta syntiensä vuoksi eronneiden” höpinäksi. Tosiasia kuitenkin on, että 60-70-luvuilla SRK-lestadiolaisuudessa opetettiin tavalla, josta liike myöhemmin itsekin on sanoutunut irti. Esimerkki: puhujina on yhäkin sellaisia, jotka tuolloin opettivat jumalan huoneenhallitusoppia ja myöhemmin sanoutuivat siitä opista irti. Yksi ratkaisematon kysymys on ns. henkivaltaoppi. SRK:n puhenjohtaja opetti itsekin henkien taisteluoppia ja on myöhemmin sanoutunut siitä opista irti.
Ongelma kuitenkin on, mitä tehdä itse hoitokokouksille. Pääkysymys ei niinkään ole se, mitä pysyvästi erotetuille tapahtui, vaan niille, joita piinattiin ja nöyryytettiin ja jotka lopulta murtuivat parannukseen helvetin pelossa.
Mitä heidän omalletunnolleen tapahtui?
Heikki Saari oli lähes jumalan asemassa 70-luvulla. Kuitenkin hänen koko oppinsa oli pohjimmiltaan ennen sotia vallinneen uuden heräyksen sävyttämää. Asianomainen teki itse parannuksen, mutta hänen oppinsa oli ehtinyt vaikuttaa vuosikymmeniä ja osin se tuntuu varsinkin iäkkäiden vanhoillislestadiolaisten opetuksessa yhä.
Monet vl-puhujat opettivat ns. juurioppia. Valvottiin ja kytättiin hengen hedelmiä ja kun niitä ei näyttänyt olevan, vaan päin vastoin huonoja, vaadittiin parannusta väärästä hengestä. Ja kun hyviä hedelmiä ei löytynyt lopulta itsestäkään, orjuutettiin lopulta oma sielukin.
Saarnaaja Arvi Hintsala tiivisti hänestä tehdyssä elämäkerrassa 70-lukua osuvasti katsoessaan sen raskaammaksi kuin sota-ajat. Henkien taistelu oli armotonta. Mutta se taistelu oli SRK:n johdon sisäistä taistelua. Hintsala tokaisi kerran erään hoitokokouksen lopussa tuskastuneena "Sinä Heikki olet nokkinut minua kuin tikka jauhosäkkiä." Tuossa hoitokokouksessa muuten kaikkien osallistujien todettiin ollen väärässä hengessä. Että sellaista sielunhoitoa.
SRK-lestadiolaisuus ei ole tehnyt tiliä itsensä kanssa 70-luvun tapahtumista. Hoitokokousruljanssissa mopo karkasi käsistä. Sen huomaa pelkästään jo silmailemällä 70-luvun Päivämiestä. Ihmisiä kutsuttiiin hoitokokouksiiin kaikkialla paikallisissa rauhanyhdistyksissä, ympäri maata. Menettelyjä arvostelleet tuomittiin väärähenkisiksi. Samanaikaisesti opetettiin pian tulevaa maailmanloppua. Puhuttiin yleisesti lopun ajoista.
>>>"Hoitokokouksista keskustelun voi tietysti sysätä ”katkerien ja vl-uskosta syntiensä vuoksi eronneiden” höpinäksi. Tosiasia kuitenkin on, että 60-70-luvuilla SRK-lestadiolaisuudessa opetettiin tavalla, josta liike myöhemmin itsekin on sanoutunut irti. Esimerkki: puhujina on yhäkin sellaisia, jotka tuolloin opettivat jumalan huoneenhallitusoppia ja myöhemmin sanoutuivat siitä opista irti. Yksi ratkaisematon kysymys on ns. henkivaltaoppi. SRK:n puhenjohtaja opetti itsekin henkien taisteluoppia ja on myöhemmin sanoutunut siitä opista irti."<<<
Muutoin kirjoituksesi vastaa omaakin käsitystäni, mutta yuosta minulla on eri näkemys. Ihan muutama päivä stten eräässä toisessa ketjussa joku sanoi, että Erkki Reinikainen on ainoa, joka on jukisesti irtisanoutunut 70-luvun opeista. Voisittko mainita näitä muita nimeltä, jos tiedät?
Anteeksi että puutun sivusta tähän. En tiedä onko Seppo Lohi ollut hoitokokousmies. Hän on joka tapauksessa julkisesti tuominnut opin "Jumalan huoneenhallituksesta".
Se koskettelee Hannu Karpon haastattelua, jossa hän kertoi vieläkin olevansa järkyttynyt niistä hoitokokouksista. Tausta: Hän teki TV-jutun nimellä "Elävä arkisto", jossa haastatellaan useita hoitokokousten uhreja.
Jos haluat lukea myös vastauksia, löydät avaukseni alla olevalla nimellä.
Kaikki on totta - "Karpon järkytykseen".
Kirjoittanut: Alpo Murberger 25.5.2007 klo 23.32
Koska edellinen kirjoitukseni poistettiin, teen uuden yrityksen, jonka aion tällä kertaa säästää tietokoneeseeni.
Aloitin poistetun tekstini nimimerkillä: "Kaikki on totta".
Se pätee edelleenkin.
Käytän omaa nimeäni, koska minulla ei ole mitään salattavaa. Kerronhan vain TAPAHTUNUTTA ASIAA. Ehkä se auttaa uskomaan, että en kerro satuja, vaan tapahtunutta asiaa.
Muutimme Oulusta Ruotsiin, jossa v.1969 päädyimme Luulajaan josta sain mainosmiehen toimen. Saimme heti yhteyden Luulajan ja Morjärven uskovaisiin ja meidät otettiin vastaan rakkaudella. Joka toinen viikko oli seurat Luulajassa, ja joka toinen viikko Morjärvellä.
Vielä Oulussa, ja myöhemmin Oulunsalossa asuessamme aloin huomata sellaista "vikovaa henkeä". Tai sanoisinko "hengen haistelua".
Luulajan/Morjärven seurakunnassa olimme kuin linnunpoikaset äiteomon hoivassa.
Jo ensimmäisissä seuroissa huomasimme, että siellä uskottiin Jumalan sanan ja Lutherin opin mukaisesti. Morjärven seurasali oli, Larssonien entisen kodin olohuoneessa, jonne mahtui jotakin sata sanankuulijaa.
Aina jäi lämmin tunne sydämeen kun seurat loppuivat. Saarnattiin elävää ja puhdasta Jumalan evankeliumia.
Riidoista, jotka Suomessa olivat jo alkaneet, emme tietäneet mitään. Me vain kilvoittelimme panemaan pois OMAT syntimme Jeesuksen nimessä ja veressä
Kiitosäänet kaikuivat jokaisissa seuroissa. Meillä oli keskinäinen rauha ja rakkaus.
Joku, en tiedä kuka, oli kuitenkin "Juudas", joka otti SRK:n yhteyttä ja pyysi heitä tulemaan Luulajaan pitämään "hoitokokousta".
Yllätyimme täysin SRK:n kirjelmästä, (muistaakseni v. 1972, 73.) jossa he kertoivat "kuulleensa", että seurakuntamme jäsenillä on kodeissaan televisioita.
Seurakuntamme "vanhimmat" vastasivat kirjeeseen ja toivottivat SRK:n miehet tervetulleeksi.
Ennen näitä tapahtumia, joista aion kertoa, olivat SRK:n saarnamiehet aina kehuneet kuinka mukava oli tulla Morjärvelle, koska meillä oli niin lämmin henki ja hyvä keskinäinen uskonrakkaus.
Pidettiin siis ensimmäinen kokous Luulajassa, jossa oli mukana myös Morjärven seurakunnan jäseniä.
Poissa oli se entinen rakkaus, jota puhujaveljet aina olivat ylistäneet.
Torniosta tuli H.....nen, ja eräs muu jonka nimeä en enää muista. Huomasimme heti sen vaativan hengen, että tuli tehdä eriseurasta parannus.
Puheenvuoroja käytettiin ahkeraan ja tehtiin parannusta TV:n katselusta, koska ainakin me nuoremman polven edustajat olimme sitä - ainakin joskus katselleet, tosin kyläillessämme kodeissa joissa oli TV.
Kokous päättyi siihen, että "H" ja se toinen mies, sanoi välittävän kokouksen kulun SRK:lle Ouluun.
Kohta tuli SRK:lta kirje, jossa K....mäki kirjoitti, mielestäni, suorastaan loukkaavan kirjeen seurakunnillemme. Hän syytti esimerkiksi erästä tulkkiamme siitä, että hän "ei tulkinnut saarnoja oikein, vaan laittoi niihin omiaan".
Hän nimitteli kyseistä tulkkia "tutisevaksi ja hourailevaksi".
Voin kertoa, että hän tarkoitti rakasta uskonveljeämme Viktor S:ää. Alunperin ruotsinkielinen, mutta joka oli opetellut suomenkielen niin hyvin, että pystyi toimimaan tulkkina.
Eniten minua siinä K......en kirjeessä loukkasi maininta "tutisevasta ja hourailevasta tulkistamme. Olen jälkeenpäin nähnyt asian näin: K......ki, entisenä armeijan "kapiaisena", oli tottunut sotilaalliseen kuriin.
Kun siis Viktor S:llä, silloin tällöin sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun (sekin parkinsonin sairauden seurausta), jolloin hän joutui rykimään kurkkunsa selväksi, ajatteli ehkä entinen "kapianen", että mies "hourailee".
Useimmat puhujaveljet, ainakin he, jotka osasivat jakaa sanomansa "sopivan" mittaisiin lauseisiin, malttoivat odottaa kunnes tulkki oli ennättänyt kääntää tekstin ruotsinkielelle.
Ehkä tämä ärsytti kyseistä Ki......keä, koska hän ei ymmärtänyt, että on mahdotonta pystyä tulkita pari kolme lausetta yhteen syssyyn.
Kerrottakoon, että tulkkimme Viktor sairasti Parkinssonin sairautta, joten hänen kätensä vapina oli seurausta parantumattomasta sairaudesta.
Se oli suoranainen häpäisy ja loukkaus, meitä aina uskollisesti palvellutta tulkkiamme kohtaan.
Hallitsen sitäpaitsi, sekä ruotsin kuin suomenkin kielen kokolailla hyvin, olenhan entinen niin sanottu "sotalapsi", jonka vuoksi ruotsinkielentaitoni on parempi kuin suomenkieli. (Olenhan asutut Ruotsissa yhteensä yli 45 vuotta) En siis KOSKAAN huomannut tulkkimme lisänneen saarnaan "omiaan".
Järjestettiin toinen kokous, johon tietysti tuli taas SRK:n valittuja miehiä.
Televisiokysymys tuntui olevan kaikkein tärkein "hoidettava" asia. Kokouksessa esitettiin kysymyksiä. "Eikö saa edes urheilua seurata TV:stä?"
Oli parannuksen tekijöitä siitäkin "synnistä".
Luulajan seurakunnassa oli yhdellä naisopettajalla TV. Hän sanoi katsovansa vain UR, eli Ruotsin Radion (Utbildningsradion) ohjelmia, koska hän tarvitsi niitä opettajan toimessaan. Hänelle vastattiin: "Joko luovut TV:stä, tai et enää kuulu Jumalan lasten joukkoon". Hänelle tarjottiin vaihtoehdoksi - ammatin vaihto. Hän lähenteli eläkeikää!
Välihuomautus: Koko Luulajan/Morjärven seurakunnissa hän oli AINUT jolla oli TV.
Saimme kuitenkin kohta kuulla suoranaista valhetta.
Tornion RY:llä oli eräässä saarnassa mainittu:
"Jos Luulajan ja Morjärven televisiot koottaisiin kasaan ja sytytettäisiin niistä kokko - näkyisi se roihu tänne Tornioon asti". (väimatkaa noin 80 km.)
Jo tämän kokouksen päättyessä oli niitä, jotka eivät erotessamme enää toivottaneet "Guds frid", eli Jumalan rauhaa.
Oli selvästi havaittavissa, että se entinen, niin rakas ja kotoinen seurakuntamme oli hajautumassa. Oli vain kysymys siitä - kumpaanko puoleen kuuluit?
Kolmannessa kokouksessa ilmoitti Morjärven seurakunnan vanhin, Sigurt Johansson, pitkän miettimisen ja Jumalan sanan tutkimisen jälkeen seurakuntamme yhteisen kannan:
SRK:n nykyinen oppi on Jumalan sanan vastaisista, "ihmisoppia ja lakihenkeä".
Täytyy tässä yhteydessä mainita, että olimme mekin "viittä vaille" hyväksymässä SRK:n määräykset, muka Jumalan sanana.
Tietysti kaikki tällainen oli henkisesti tavattoman koettelevaa. Istuin yökaudet - lukien raamattua ja Lutherin kirkkopostillaa. Mitä enemmän luin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että "nyt on SRK mennyt hakoteille".
Eräs, ehkä koko hajaannuksen päämiehiä oli Heikki.S. Jokainen tietää ketä tarkoitan. Muita "myötänuolijoita" olivat muun muassa Einari L, everstiluutnantti "R.......nen"
Olimme sen jälkeen pakanoita ja eriseuraisia. kaikki yhteydenpito SRK:n puolelta loppui siihen.
Jatkoimme kuitenkin seurojen pitoa, aivan kuin ennenkin. Suomesta saapui saarnamiehiä, jotka hekään eivät hyväksyneet sitä "uutta, vierasta henkeä", joka oli tullut "pyhään sijaan".
Voin kertoa, itse paikan päällä olleena, kuinka veljemme Paavo Sillanpää, kuunnellessaan erään toisen veljen saarnaa, liikuttui niin, että rupesi kiittämää Herraa Jeesusta Kristusta.
Istuin hänen vieressä juuri silloin, ja pelkäsin, että hän saattaisi saada sydänkohtauksen. Hän oli tulipunainen kasvoiltaan, mutta huomasin, että hän eli autuuden ja rauhan sanoman tuottamassa - täydellisessä ilossa.
Hannu Karposta vielä hieman.
Tunnen hänet henkilökohtaisesti. Olimme Haminan AU koulun samalla kurssilla v. 1960)
Opin tuntemaan hänet erittäin sympaattisena, rehellisenä ja oikeudenmukaisena miehenä. Hän oli jo ennen armeijaa ollut jonkin aikaa mukana TV-hommissa.
Siis, kaikki se mitä Hannu Karpon ohjelmassa kerrotaan - on TÄYTTÄ TOTTA!
Voiko kukaan väittää vastaan, koska hän vain kuvailee millaista se SRK:n oppi oli hänen tehdessään ohjelman.
Loppukaneetiksi sanoisin:
On tietysti niitä, jotka eivät tiedä, tai usko todeksi sitä mitä tässä kerron. On minulla kuitenkin yksi, ja kaikkein parhain todistaja siitä, että kertomani on totta - nimittäin - Jumala taivaassa.
Ihmettelen vain, miksi meitä nyt, yli 30 vuoden jälkeen aletaan houkutella takaisin? Siis 30 vuoden TÄYDELLISEN VAIKENEMISEN jälkeen!
Eihän näistä asioista saanut keskustella SRK:laisten kanssa ollenkaan, vaan sanottiin heti, että olette eriseurasia koska ette ole Jumalan seurakunnalle kuuliaisia.
Niin, emme olleet sitä. Olimme kuuliaisia vain Jumalan Pyhälle Sanalle.
Meitä alettiin nimittää "sillanpääläisiksi" ja amerikan vastaavat uskovaiset saivat nimen "töröläläiset".
Toivotan siis lopuksi Jumalan rauhaa teille kaikille.
Rienaamista, saattaa joku sanoa. Miksi niin? Eihän ole mitään väärää, päinvastoin, jos toivottaakin Jumalan rauhaa!
Se "Jumalan rauhan toivotus" oli kuitenkin yleisesti käytössä - reformaation jälkeisinä aikoina. Kun tultiin tupaan kuin tupaan - toivotettiin Jumalan Rauhaa.
Näin vielä Ruotsin Lapissakin, kun Laestadius alkoi vaikuttaa saamekansan keskuudessa.
Yhtäkkiä ne alkoivat
Yhtäkkiä vain käskettiin tulla kokoukseen ry:lle. Jokaisen uskovaisen piti olla ehdottomasti paikalla. Tilaisuuksiin kutsuttiin myös ilmoituksella Päivämiehessä. Joskus niitä nimitettiin selvittelykokoukseksi, ja saattoi olla muitakin nimityksiä. Muuan ystäväni oli silloin oppilaana SRK:n opistossa. Siellä kehotettiin jokaista oppilasta menemään oman paikkakunnan hoitokokoukseen paikalle. Oli vakavasta asiasta kyse, sanottiin. Se kuulosti nuoresta ihmisestä pelottavalta. Se kyllä kävi selväksi että jotain erilaista on kuin tavalliset seurat. Niitä vaan jatkui vuosikausia. Jos joku ei tullut paikalle, tämä saattoi poissaolevana joutua erotetuksi muitta mutkitta. Kokouksessa saattoi olla jokin nimellisesti otsikoksi laitettu teema. Mutta ohjelma oli aina täysin sama, riippumatta otsikosta. Ovet lukittiin ettei kukaan päässyt sisään kokouksen alettua. Kaikkia kehotettiin olemaan kertomatta kenellekään mitä illan mittaan tapahtuisi. Ja yksittäisiä uskovaisia nostatettiin seurapenkistä seisomaan ja kehotettiin tulemaan seurakunnan eteen. Sitten alkoi julkinen kuulustelu. Asiasta ei ollut yleensä ennakkoon asianomaiselle puhuttu mitään. Hän ei voinut aavistaa joutuvansa kohteeksi. Minulle jäi niistä vuosista sellainen olo että tavallisista riviuskovaisista ei kenelläkään ollut tietoa, minkä takia tällaisia kokouksia oli. Emme me ymmärtäneet. Kun joku oli yrittänyt siinä tilaisuudessa kysellä, että mistä on kysymys,kuten alkuun tapahtui, tämä kyselijä pantiin ristikuulusteluun ja saatettiin leimata väärässä hengessä olevaksi. Vaikka hän oli vain tehnyt yksinkertaisen kysymyksen. Sen jälkeen ei kukaan uskaltanutkaan kysyä mitään. Kauheinta oli, kun seurakunta ei uskaltanut enää julistaa evankeliumia kuten oli totuttu. Kokouksen vetäjänä olleet saarnaajat kielsivät antamasta syntejä anteeksi. Ihmisiä nöyryytettiin ja häpäistiin alentavalla tavalla julkisesti. Heidän yksityisimpiä asioitaan pengottiin siinä kaikkien kuullen. Hävetti monesti sitä katsella vaikka olin murrosikäinen nuori. Sitä sattoi jatkua pitkälle yöhön. Kahteen-kolmeen saakka olen itse istunut monen monessa hoitokokouksessa.En koskaan ymmärtänyt miksi sellainen monivuotinen kokousnäytelmä pantiin toimeen. Ei ollut esiintynyt minkäänlaista erimielisyyttä tavallisten uskovaisten kesken. Ei ollut eriseuraa. Olen ajatellut että ehkä SRK:n johtokunnassa oli valtataistelu.
Kuitenkin
ihmisiä, jotka pitävät tätä aivan oikeana.Näille ihmisille pitäisi pitää aivan oikeat seurat, jossa käsiteltäisiin suhdetta lähimmäiseen. Siis näille ihmisille, jotka pitävät näitä oikeana.
Seuraavaan kokoukseen pitäisi kutsua aivan henkilökohtaisella kutsulla myös ne, jotka tulivat väärin kohdelluiksi.
Olis todella hienoa, kun löytyisi katumuksen ja anteeksiantamuksen henki.
On kamala tilanne noilla hoitokokouspuolustajilla kuulla, mitä hekin ovat tehneet itselleen Jeesukselle Kristukselle nöyryyttäessään ja häpäistessään lähimmäisiään.
Se ei ole näiden toisten vioilla edes puolustettavissa.
Voin vain kuvitella sitä helpotuksen ja onnen tunnetta, joka hoitokokoussyyllisille tulisi, kun kymmenien vuosien piina lähtisi sydämeltä. Monien uniin nousivat varmaan hoidettujen reaktiot vielä vuosia.
Anteeksianto tästä olis niin ihana, että monet varmaan kiittäisivät ääneen Jumalaa.
Tutkimaton aihe
Tapahtumien kulkua ei ole tutkittu. Tietoa ei ole. Luultavasti saisit vastauksia vain SRK:n entiseltä puheenjohtajalta Matti Lääköltä sekä nykyisen johtokunnan vanhimmilta jäseniltä. Jos he ovat suostuvaisia asiaa selvittämään.Vain yksi pro gradu -työ aiheesta on tehty Oulun yliopistossa, jostain keskipohjalaisen rauhanyhdistyksen alueelta. Sekään ei suoranaiseti koske hoitokokouksia vaan on ry:n historiikki.
Jotenkin tuntuu
hankalalta uskoa, että yhtäkkiä vaan kutsuttiin koolle hoitokokous ja alettiin grillaamaan. Jokin sysäsi varmaan ilmapiirimuutoksen.Olisiko seurakunnassa ollut jotain politisoitumista, synnin luvallisuutta tms? Tähän varmaan sen ajan nuorella vaikea ottaa kantaa.
Vai järjestettiinkö hoitokokous ry x:llä koska myös ry y ja ry z järkkäsi? Tai SRK halusi että kaikilla ry:illä pidetään sellainen?
Kokoukselle varmaan valittiin pj ja sihteeri? Tehtiinköhän kokouksista pöytäkirja? Olikohan paikalla toisen ry:n puhujia tai SRK:n lähetyspuhujia tms.
Paljon kysymyksiä, mutta haluaisin todella viedä keskustelua aiheesta tunnepitoisesta analyyttisempaan suuntaan :-) ja uskon että monella palstalaisella on annettavaa, ehkä sirpaleita, mutta sieltä kokonaiskuva vähitellen voisi hahmottua, ehkä värittyneenä, mutta kuitenkin oikean suuntaisena...
srk kaiken
ja laitteli lähettiläitään yhdistyksille. Jakaantuminen valtataistelun takia olisi ollut edessä ja tällä toimella saatiin alamaiset nöyriksi ja hangoittelijoille näytettiin pelin raakuus.Taatusti niistä ei ole pöytäkirjoja tms, tietokin kulkee erotettujen ja onneksi muutamien luopioiden kautta - pääpukarit ovat vapaalla jalalla tai helvetissä!
Mainitun gradunhan srk vesitti! Uutta ja laajaa, puolueetonta tutkimusta vaatinee kirkkokin kohtapuolin?
Tätähän
sekin, että SRK-opistolla tiedettiin käskeä oppilaat omien paikkakuntiensa hoitokokouksiin.Näinhän ei olisi ollut, jos paikallisseurakunnat olisivat olleet alullepanijoita.
Kutsut opiskelijoille olisivat tulleet omilta pikkakunnilta eikä opiston hallinnon kautta.
Yksi todiste tosiaan
Totta. Enpä ollut tullut tuota ajatelleeksi.Silminnäkijöinä
Hoitokokouksista keskustelun voi tietysti sysätä ”katkerien ja vl-uskosta syntiensä vuoksi eronneiden” höpinäksi. Tosiasia kuitenkin on, että 60-70-luvuilla SRK-lestadiolaisuudessa opetettiin tavalla, josta liike myöhemmin itsekin on sanoutunut irti. Esimerkki: puhujina on yhäkin sellaisia, jotka tuolloin opettivat jumalan huoneenhallitusoppia ja myöhemmin sanoutuivat siitä opista irti. Yksi ratkaisematon kysymys on ns. henkivaltaoppi. SRK:n puhenjohtaja opetti itsekin henkien taisteluoppia ja on myöhemmin sanoutunut siitä opista irti.Ongelma kuitenkin on, mitä tehdä itse hoitokokouksille. Pääkysymys ei niinkään ole se, mitä pysyvästi erotetuille tapahtui, vaan niille, joita piinattiin ja nöyryytettiin ja jotka lopulta murtuivat parannukseen helvetin pelossa.
Mitä heidän omalletunnolleen tapahtui?
Heikki Saari oli lähes jumalan asemassa 70-luvulla. Kuitenkin hänen koko oppinsa oli pohjimmiltaan ennen sotia vallinneen uuden heräyksen sävyttämää. Asianomainen teki itse parannuksen, mutta hänen oppinsa oli ehtinyt vaikuttaa vuosikymmeniä ja osin se tuntuu varsinkin iäkkäiden vanhoillislestadiolaisten opetuksessa yhä.
Monet vl-puhujat opettivat ns. juurioppia. Valvottiin ja kytättiin hengen hedelmiä ja kun niitä ei näyttänyt olevan, vaan päin vastoin huonoja, vaadittiin parannusta väärästä hengestä. Ja kun hyviä hedelmiä ei löytynyt lopulta itsestäkään, orjuutettiin lopulta oma sielukin.
Saarnaaja Arvi Hintsala tiivisti hänestä tehdyssä elämäkerrassa 70-lukua osuvasti katsoessaan sen raskaammaksi kuin sota-ajat. Henkien taistelu oli armotonta. Mutta se taistelu oli SRK:n johdon sisäistä taistelua. Hintsala tokaisi kerran erään hoitokokouksen lopussa tuskastuneena "Sinä Heikki olet nokkinut minua kuin tikka jauhosäkkiä." Tuossa hoitokokouksessa muuten kaikkien osallistujien todettiin ollen väärässä hengessä. Että sellaista sielunhoitoa.
SRK-lestadiolaisuus ei ole tehnyt tiliä itsensä kanssa 70-luvun tapahtumista. Hoitokokousruljanssissa mopo karkasi käsistä. Sen huomaa pelkästään jo silmailemällä 70-luvun Päivämiestä. Ihmisiä kutsuttiiin hoitokokouksiiin kaikkialla paikallisissa rauhanyhdistyksissä, ympäri maata. Menettelyjä arvostelleet tuomittiin väärähenkisiksi. Samanaikaisesti opetettiin pian tulevaa maailmanloppua. Puhuttiin yleisesti lopun ajoista.
Yhdestä kohdasta kysymys
>>>"Hoitokokouksista keskustelun voi tietysti sysätä ”katkerien ja vl-uskosta syntiensä vuoksi eronneiden” höpinäksi. Tosiasia kuitenkin on, että 60-70-luvuilla SRK-lestadiolaisuudessa opetettiin tavalla, josta liike myöhemmin itsekin on sanoutunut irti. Esimerkki: puhujina on yhäkin sellaisia, jotka tuolloin opettivat jumalan huoneenhallitusoppia ja myöhemmin sanoutuivat siitä opista irti. Yksi ratkaisematon kysymys on ns. henkivaltaoppi. SRK:n puhenjohtaja opetti itsekin henkien taisteluoppia ja on myöhemmin sanoutunut siitä opista irti."<<<Muutoin kirjoituksesi vastaa omaakin käsitystäni, mutta yuosta minulla on eri näkemys. Ihan muutama päivä stten eräässä toisessa ketjussa joku sanoi, että Erkki Reinikainen on ainoa, joka on jukisesti irtisanoutunut 70-luvun opeista. Voisittko mainita näitä muita nimeltä, jos tiedät?
S. Lohi on tuominnut opin
Anteeksi että puutun sivusta tähän. En tiedä onko Seppo Lohi ollut hoitokokousmies. Hän on joka tapauksessa julkisesti tuominnut opin "Jumalan huoneenhallituksesta".joonavalaskalalle vastaus
>>Miltä paikkakunnalta lähtivät liikkeelle?<<Tämän avauksen tein 25.5.07.
Se koskettelee Hannu Karpon haastattelua, jossa hän kertoi vieläkin olevansa järkyttynyt niistä hoitokokouksista. Tausta: Hän teki TV-jutun nimellä "Elävä arkisto", jossa haastatellaan useita hoitokokousten uhreja.
Jos haluat lukea myös vastauksia, löydät avaukseni alla olevalla nimellä.
Kaikki on totta - "Karpon järkytykseen".
Kirjoittanut: Alpo Murberger 25.5.2007 klo 23.32
Koska edellinen kirjoitukseni poistettiin, teen uuden yrityksen, jonka aion tällä kertaa säästää tietokoneeseeni.
Aloitin poistetun tekstini nimimerkillä: "Kaikki on totta".
Se pätee edelleenkin.
Käytän omaa nimeäni, koska minulla ei ole mitään salattavaa. Kerronhan vain TAPAHTUNUTTA ASIAA. Ehkä se auttaa uskomaan, että en kerro satuja, vaan tapahtunutta asiaa.
Muutimme Oulusta Ruotsiin, jossa v.1969 päädyimme Luulajaan josta sain mainosmiehen toimen. Saimme heti yhteyden Luulajan ja Morjärven uskovaisiin ja meidät otettiin vastaan rakkaudella. Joka toinen viikko oli seurat Luulajassa, ja joka toinen viikko Morjärvellä.
Vielä Oulussa, ja myöhemmin Oulunsalossa asuessamme aloin huomata sellaista "vikovaa henkeä". Tai sanoisinko "hengen haistelua".
Luulajan/Morjärven seurakunnassa olimme kuin linnunpoikaset äiteomon hoivassa.
Jo ensimmäisissä seuroissa huomasimme, että siellä uskottiin Jumalan sanan ja Lutherin opin mukaisesti. Morjärven seurasali oli, Larssonien entisen kodin olohuoneessa, jonne mahtui jotakin sata sanankuulijaa.
Aina jäi lämmin tunne sydämeen kun seurat loppuivat. Saarnattiin elävää ja puhdasta Jumalan evankeliumia.
Riidoista, jotka Suomessa olivat jo alkaneet, emme tietäneet mitään. Me vain kilvoittelimme panemaan pois OMAT syntimme Jeesuksen nimessä ja veressä
Kiitosäänet kaikuivat jokaisissa seuroissa. Meillä oli keskinäinen rauha ja rakkaus.
Joku, en tiedä kuka, oli kuitenkin "Juudas", joka otti SRK:n yhteyttä ja pyysi heitä tulemaan Luulajaan pitämään "hoitokokousta".
Yllätyimme täysin SRK:n kirjelmästä, (muistaakseni v. 1972, 73.) jossa he kertoivat "kuulleensa", että seurakuntamme jäsenillä on kodeissaan televisioita.
Seurakuntamme "vanhimmat" vastasivat kirjeeseen ja toivottivat SRK:n miehet tervetulleeksi.
Ennen näitä tapahtumia, joista aion kertoa, olivat SRK:n saarnamiehet aina kehuneet kuinka mukava oli tulla Morjärvelle, koska meillä oli niin lämmin henki ja hyvä keskinäinen uskonrakkaus.
Pidettiin siis ensimmäinen kokous Luulajassa, jossa oli mukana myös Morjärven seurakunnan jäseniä.
Poissa oli se entinen rakkaus, jota puhujaveljet aina olivat ylistäneet.
Torniosta tuli H.....nen, ja eräs muu jonka nimeä en enää muista. Huomasimme heti sen vaativan hengen, että tuli tehdä eriseurasta parannus.
Puheenvuoroja käytettiin ahkeraan ja tehtiin parannusta TV:n katselusta, koska ainakin me nuoremman polven edustajat olimme sitä - ainakin joskus katselleet, tosin kyläillessämme kodeissa joissa oli TV.
Kokous päättyi siihen, että "H" ja se toinen mies, sanoi välittävän kokouksen kulun SRK:lle Ouluun.
Kohta tuli SRK:lta kirje, jossa K....mäki kirjoitti, mielestäni, suorastaan loukkaavan kirjeen seurakunnillemme. Hän syytti esimerkiksi erästä tulkkiamme siitä, että hän "ei tulkinnut saarnoja oikein, vaan laittoi niihin omiaan".
Hän nimitteli kyseistä tulkkia "tutisevaksi ja hourailevaksi".
Voin kertoa, että hän tarkoitti rakasta uskonveljeämme Viktor S:ää. Alunperin ruotsinkielinen, mutta joka oli opetellut suomenkielen niin hyvin, että pystyi toimimaan tulkkina.
Eniten minua siinä K......en kirjeessä loukkasi maininta "tutisevasta ja hourailevasta tulkistamme. Olen jälkeenpäin nähnyt asian näin: K......ki, entisenä armeijan "kapiaisena", oli tottunut sotilaalliseen kuriin.
Kun siis Viktor S:llä, silloin tällöin sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun (sekin parkinsonin sairauden seurausta), jolloin hän joutui rykimään kurkkunsa selväksi, ajatteli ehkä entinen "kapianen", että mies "hourailee".
Useimmat puhujaveljet, ainakin he, jotka osasivat jakaa sanomansa "sopivan" mittaisiin lauseisiin, malttoivat odottaa kunnes tulkki oli ennättänyt kääntää tekstin ruotsinkielelle.
Ehkä tämä ärsytti kyseistä Ki......keä, koska hän ei ymmärtänyt, että on mahdotonta pystyä tulkita pari kolme lausetta yhteen syssyyn.
Kerrottakoon, että tulkkimme Viktor sairasti Parkinssonin sairautta, joten hänen kätensä vapina oli seurausta parantumattomasta sairaudesta.
Se oli suoranainen häpäisy ja loukkaus, meitä aina uskollisesti palvellutta tulkkiamme kohtaan.
Hallitsen sitäpaitsi, sekä ruotsin kuin suomenkin kielen kokolailla hyvin, olenhan entinen niin sanottu "sotalapsi", jonka vuoksi ruotsinkielentaitoni on parempi kuin suomenkieli. (Olenhan asutut Ruotsissa yhteensä yli 45 vuotta) En siis KOSKAAN huomannut tulkkimme lisänneen saarnaan "omiaan".
Järjestettiin toinen kokous, johon tietysti tuli taas SRK:n valittuja miehiä.
Televisiokysymys tuntui olevan kaikkein tärkein "hoidettava" asia. Kokouksessa esitettiin kysymyksiä. "Eikö saa edes urheilua seurata TV:stä?"
Oli parannuksen tekijöitä siitäkin "synnistä".
Luulajan seurakunnassa oli yhdellä naisopettajalla TV. Hän sanoi katsovansa vain UR, eli Ruotsin Radion (Utbildningsradion) ohjelmia, koska hän tarvitsi niitä opettajan toimessaan. Hänelle vastattiin: "Joko luovut TV:stä, tai et enää kuulu Jumalan lasten joukkoon". Hänelle tarjottiin vaihtoehdoksi - ammatin vaihto. Hän lähenteli eläkeikää!
Välihuomautus: Koko Luulajan/Morjärven seurakunnissa hän oli AINUT jolla oli TV.
Saimme kuitenkin kohta kuulla suoranaista valhetta.
Tornion RY:llä oli eräässä saarnassa mainittu:
"Jos Luulajan ja Morjärven televisiot koottaisiin kasaan ja sytytettäisiin niistä kokko - näkyisi se roihu tänne Tornioon asti". (väimatkaa noin 80 km.)
Jo tämän kokouksen päättyessä oli niitä, jotka eivät erotessamme enää toivottaneet "Guds frid", eli Jumalan rauhaa.
Oli selvästi havaittavissa, että se entinen, niin rakas ja kotoinen seurakuntamme oli hajautumassa. Oli vain kysymys siitä - kumpaanko puoleen kuuluit?
Kolmannessa kokouksessa ilmoitti Morjärven seurakunnan vanhin, Sigurt Johansson, pitkän miettimisen ja Jumalan sanan tutkimisen jälkeen seurakuntamme yhteisen kannan:
SRK:n nykyinen oppi on Jumalan sanan vastaisista, "ihmisoppia ja lakihenkeä".
Täytyy tässä yhteydessä mainita, että olimme mekin "viittä vaille" hyväksymässä SRK:n määräykset, muka Jumalan sanana.
Tietysti kaikki tällainen oli henkisesti tavattoman koettelevaa. Istuin yökaudet - lukien raamattua ja Lutherin kirkkopostillaa. Mitä enemmän luin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että "nyt on SRK mennyt hakoteille".
Eräs, ehkä koko hajaannuksen päämiehiä oli Heikki.S. Jokainen tietää ketä tarkoitan. Muita "myötänuolijoita" olivat muun muassa Einari L, everstiluutnantti "R.......nen"
Olimme sen jälkeen pakanoita ja eriseuraisia. kaikki yhteydenpito SRK:n puolelta loppui siihen.
Jatkoimme kuitenkin seurojen pitoa, aivan kuin ennenkin. Suomesta saapui saarnamiehiä, jotka hekään eivät hyväksyneet sitä "uutta, vierasta henkeä", joka oli tullut "pyhään sijaan".
Voin kertoa, itse paikan päällä olleena, kuinka veljemme Paavo Sillanpää, kuunnellessaan erään toisen veljen saarnaa, liikuttui niin, että rupesi kiittämää Herraa Jeesusta Kristusta.
Istuin hänen vieressä juuri silloin, ja pelkäsin, että hän saattaisi saada sydänkohtauksen. Hän oli tulipunainen kasvoiltaan, mutta huomasin, että hän eli autuuden ja rauhan sanoman tuottamassa - täydellisessä ilossa.
Hannu Karposta vielä hieman.
Tunnen hänet henkilökohtaisesti. Olimme Haminan AU koulun samalla kurssilla v. 1960)
Opin tuntemaan hänet erittäin sympaattisena, rehellisenä ja oikeudenmukaisena miehenä. Hän oli jo ennen armeijaa ollut jonkin aikaa mukana TV-hommissa.
Siis, kaikki se mitä Hannu Karpon ohjelmassa kerrotaan - on TÄYTTÄ TOTTA!
Voiko kukaan väittää vastaan, koska hän vain kuvailee millaista se SRK:n oppi oli hänen tehdessään ohjelman.
Loppukaneetiksi sanoisin:
On tietysti niitä, jotka eivät tiedä, tai usko todeksi sitä mitä tässä kerron. On minulla kuitenkin yksi, ja kaikkein parhain todistaja siitä, että kertomani on totta - nimittäin - Jumala taivaassa.
Ihmettelen vain, miksi meitä nyt, yli 30 vuoden jälkeen aletaan houkutella takaisin? Siis 30 vuoden TÄYDELLISEN VAIKENEMISEN jälkeen!
Eihän näistä asioista saanut keskustella SRK:laisten kanssa ollenkaan, vaan sanottiin heti, että olette eriseurasia koska ette ole Jumalan seurakunnalle kuuliaisia.
Niin, emme olleet sitä. Olimme kuuliaisia vain Jumalan Pyhälle Sanalle.
Meitä alettiin nimittää "sillanpääläisiksi" ja amerikan vastaavat uskovaiset saivat nimen "töröläläiset".
Toivotan siis lopuksi Jumalan rauhaa teille kaikille.
Rienaamista, saattaa joku sanoa. Miksi niin? Eihän ole mitään väärää, päinvastoin, jos toivottaakin Jumalan rauhaa!
Se "Jumalan rauhan toivotus" oli kuitenkin yleisesti käytössä - reformaation jälkeisinä aikoina. Kun tultiin tupaan kuin tupaan - toivotettiin Jumalan Rauhaa.
Näin vielä Ruotsin Lapissakin, kun Laestadius alkoi vaikuttaa saamekansan keskuudessa.
Terveisin Alpo.
Katso oheinen ohjelma
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=184Ja hae ohlelma:
"Syntisin silmin", se on täyttä asiaa.Terv. Alpo.
Seppo Lohi ja
vastaavat kysymykseesi.