kuukautisvuoto(GALLUP)

tinde^

Hei kanssasisaret,

kaipailisin tietoa siitä minkälaista vuotoa muilla naisilla esiintyy kuukautisten aikaan eli mikä kaikki mahtaa olla normaalia. Kaikki ällötys-HC-yökötys-kuvaukset ovat nyt siis erittäin tervetulleita. ;)

[ne herkkämahaiset jotka vahingossa eksyivät tämän otsikon alle voivat sulkea ikkunan NYT]

Itselläni vuoto on ollut aina runsasta. Lähes poikkeuksetta menkat alkavat ja loppuvat ruskeaan vuotoon. Yleensä se on ihan normaalia(?) rusehtavaa tuhrua, mutta joskus melkeinpä suklaakiisselin väristä ja näköistä "mössöä". o_O Runsaiden kuukautisten yhteydessä, eli siis lähes aina, mukana tulee melkoinen määrä hyytymiä. Nyt olen hoitojen väleissä käyttänyt e-pillereitä ja tyhjennysvuoto on ollut aluksi väriltään lähes mustaa.

Minua hoitavalle lääkärille olen joskus asiasta maininnut mutta hän ei ole juurikaan ottanut asiaan kantaa. Mutisee vain jotain tyyliin "se voi olla ihan normaalia". Nämä sanat eivät kauheasti jelpi niillä hetkillä kun löydän siteestäni jotain käsittämättömän näköistä moskaa. Ahdistus nousee joka kerta - mikä minussa on vikana?
Minut on ultrattu sata ja yksi kertaa, laparoskopiassakin olen ollut kerran (muista syistä tosin), eikä ainakaan näillä eväillä ole endometrioosia löytynyt. Lapsettomuudelleni on jo löytynyt ilmeinen syykin, muttei se selitä näitä vuotoja.

Vähän tuli sielunpurkamistakin viestiini mukaan, mutta perimmäinen tarkoitukseni siis on pyytää muiden naisten kokemuksia aiheesta, josta ei pöytäkeskusteluissa kauheasti puhuta :). Loksahtiko leuka lattiaan minun tarinaani lukiessa, vai oliko ensimmäinen ajatus että "seen that"?

11

6700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen samanlainen

      ...hyvin kuvailtu se käsittämätön moska hehehhh...juu, mulla on aivan sama homma.olen myöskin useasti miettinyt että olenko mätänemässä.. mutta kun kuukautiset ovat suht normaali rytmissä ja lekuri ei asiasta nostanut meteliä,olen antanut tulla mitä vaan.. mulla kans kuukautiset tosi runsaat, nyt kun oli kohdun ulkoinen raskaus,niin poiston jälkeen tämä paheni entisestään..kivoja ne hyytymät ei todellakaan ole mutta kaipa ihan sitten normia.aina vaan tosi epäsiisti olo vaikka kuinka hoitais itteensä.. sori jos pahensin oloasi :D

    • Nimetön

      kuvaamasi vuoto on ihan normaalia.Mulla vuoto on aina todella niukkaa, mut useimmiten alkaa ja loppuu ruskeana,joskus voi olla hyvinkin tummaa. Kerran ivf-hoidon jälkeiset kk:t olivat lähes koko ajan tummanruskeat... olen saanut sen käsityksen että ruskea veri on ns."vanhaa" verta, jo hieman hyytynyttä ja paikallaan seissyttä.Kannattaa silti vielä varmistaa jos joku asiantuntija sattuu puheille.

      • emmiina00

        Hauska keskustelu :D

        en tiedä onko tästä nyt mitään apua mutta mulla oli pari vuotta sitten kuukautis veri tosi kirkasta ja "laimeeta" ei puhettakaan hyytymistä (sanon niitä itse iilimadoiksi:DD). Sillon kävin ultrassa ja kohdun limakalvot olivat kuulemma mitättömät, lääkäri sanoi että raskaus liki mahdoton limiksen vuoksi.

        Mutta nykyään menkat on tosi runsaat ja iilimatoja tulee melkeenpä koko ajan, lopussa ehkä ei. Samoin vuoto on tummaa. Ja nyt kun oon käyny ultrassa niin limakalvot on ollut täydelliset. Siis ne kolme kerrosta ja paksuutta löytyi.

        Eli kaippa sen tästä voisi kuvitella että ei se ainakaan huono asia ole? tiedä sitten.. :)


      • Aini..
        emmiina00 kirjoitti:

        Hauska keskustelu :D

        en tiedä onko tästä nyt mitään apua mutta mulla oli pari vuotta sitten kuukautis veri tosi kirkasta ja "laimeeta" ei puhettakaan hyytymistä (sanon niitä itse iilimadoiksi:DD). Sillon kävin ultrassa ja kohdun limakalvot olivat kuulemma mitättömät, lääkäri sanoi että raskaus liki mahdoton limiksen vuoksi.

        Mutta nykyään menkat on tosi runsaat ja iilimatoja tulee melkeenpä koko ajan, lopussa ehkä ei. Samoin vuoto on tummaa. Ja nyt kun oon käyny ultrassa niin limakalvot on ollut täydelliset. Siis ne kolme kerrosta ja paksuutta löytyi.

        Eli kaippa sen tästä voisi kuvitella että ei se ainakaan huono asia ole? tiedä sitten.. :)

        Tuopa oli mielenkiintoinen juttu... (hih). Ei mutta ihan tosi itsekin olen miettinyt mikä tarkoitus, kun välillä on menkat täynnä puolukoita ja nyt taas niin niukat kun voi olla. Tai yksi ainut päivä tuli viimeksi enemmän vuotoa (ei klimppejä), mutta menkat kolmessa päivässä jo ohi!

        Kertomasi mukaan todistettavasti siis on parempi että mahdollisimman klimppiset ja runsaat kuukautiset. Silloin limikset kunnossa.

        Eikös ne "klimpit" ole juuri munasolusta irtoavia osia? Eli ovulaatio on silloin varmemmin tapahtunut?


      • ....
        Aini.. kirjoitti:

        Tuopa oli mielenkiintoinen juttu... (hih). Ei mutta ihan tosi itsekin olen miettinyt mikä tarkoitus, kun välillä on menkat täynnä puolukoita ja nyt taas niin niukat kun voi olla. Tai yksi ainut päivä tuli viimeksi enemmän vuotoa (ei klimppejä), mutta menkat kolmessa päivässä jo ohi!

        Kertomasi mukaan todistettavasti siis on parempi että mahdollisimman klimppiset ja runsaat kuukautiset. Silloin limikset kunnossa.

        Eikös ne "klimpit" ole juuri munasolusta irtoavia osia? Eli ovulaatio on silloin varmemmin tapahtunut?

        "Eikös ne "klimpit" ole juuri munasolusta irtoavia osia? "

        Siis .. häh! Munasolu on mikroskooppisen pieni, ei siitä mitään klimppejä irtoile ... :D

        Ne klimpit on kohdun limakalvoa. Eli jos limis on paksu, tulee klimppejä, koska kohdun limakalvohan poistuu kuukautisvuodon mukana. Jos limis on ohut, ei mitään klimppejä tule.

        Itselläni kohdun limakalvo on todella ohut (ei kasva paksuutta edes millään lääkkeillä lapsettomuushoidoissa :( ) eikä menkkojen mukana ole koskaan tullut minkäänlaista klimppiä :(
        Vuoto on joko ruskeaa tuhrua tai kirkasta verta, siinä se. Joskus on sellaisia "rihmoja", ehkä ne on sitä onnetonta limakalvoa ...


    • tuttuja!

      Moi!

      Mulla menee niin, että ekoina päivinä tulee varsin nestemäistä vuotoa. Aluksi vuoto on kuin verensekaista valkovuotoa ja myöhemmin aivan kuin verta, kolmantena päivänä jo runsastakin vuotoa.

      Loppumenkoista (n. kp:t 4-5) vuoto onkin klimppiä klimpin perään! Ensin vähän kipuilua alkumenkkojen tapaan, mutta tuotos ei olekaan tavanomaista nestettä, vaan ihan kunnon klönttejä, jotka suorastaan tunnen pulpahtavan siteelle. Tässä vaiheessa saankin yleensä varautua käyttämään yösiteitä, koska klimppien seassa saattaa holahtaa isokin määrä verta ja jopa yöside täytyy vaihtaa samantien uuteen!

      Ei vuoto koko aikaa runsasta ole, nuo holahdukset ehkä kuvastavat tilannetta parhaiten. Vessassa oon joskus alapäätä pestessäni saanut kädellekin tuollaisen isohkon (isoimmillaan noin puolen kämmenen kokoisen) klimpin ja se on ihan kiinteän tuntuista ja tummaa "kudosta". Siteeltäkin oon niitä tarkastellut ja itsekseni (kuinkas muuten?) ihmetellyt.

      Tuon melko nopean klimppivaiheen jälkeen on ehkä enää päivän, korkeintaan kaksi tiputtelua tai niukkaa vuotoa ja kaikki on taas muutamaksi viikoksi ohi.

      Pahoittelut tästä rajusta tositarinasta, mutta toivottavasti tästä on sinulle jotain apua! :)

      • erilainen???

        Tulee ja rajusti = iso määrä, ja siksi käytänkin vauvan vaippoja, heh. Ja ihan on kirkkaan punaista, ja kuin palopostista. Ei juurkaan kökön kökköä, eikä ole ruskeeta??? saati mustaa??? Loppuu onneks kans sitte kuin seinään, (kolmessa päivässä)

        Mulla on kolme lasta, luomuna, pienin 7kk.


    • tinde^

      toinen samanlainen: "olen myöskin useasti miettinyt että olenko mätänemässä" Meinasi tulla juomat nenän kautta ulos, heh. Hienoa että joku muukin osaa ottaa huumorilla. Kyllä on veikeetä tämä naisen elämä, eikö vaan!

      emmiina00: Kuvaava sana tuo 'iilimadot'! Kertomuksesi on kyllä aika lohdullinen. Itselläni on muutaman harvan kerran ollut niukat kuukautiset (mm. pieleen menneen hoidon jälkeen kun limis ei kasvanut) ja silloin ei kyllä hyytymiä tullut.

      tuttuja!: Sun "raju tositarina" kuulostaa kyllä erittäin tutulle. Itsellänikin hyytymät ovat joskus niin isoja (ja kiinteitä), että oikein tuntee kun sellainen tulee ulos. Synnytys pienoiskoossa, heh.


      Lisää törkyistä tekstiä kaivataan! :P
      Tuli heti parempi fiilis kun sai näin nopeasti vertaistukea.

      • kanssasisar

        Ihanaa,löysin kanssasisaret:)
        En tiedä mitä tämä on, mutta tullut nyt viikon tummanruskeeta/melkein mustaa vuotoa...Ihmettelen tässä tosiaankin, välillä voi tulla pienesti verta,minimaalisesti siis.Vatsa on välillä vähän outo..
        Kuukautiset olivat kk.sitten ja yleensä menkat ovat suurivuotoiset, ei ollenkaan näitä tummia vuotoja,mietinkin et mikä mulla nyt on......menkat ,ovikset,vai menkkojen alkuaikaiset vuodot..:D


    • sama vika

      Kahlattuani netin uskomatonta maailmaa etsien vastausta ongelmaani löydänkin sen täältä !
      Mulla klimppien kanssa sama ongelma ,määrä on ihan hulvattoman suuri ja olo todella epämukava kun joka kerta kun nouset seisomaan tuntee että taas on jotain tulossa.Erilaisilla lääkärisivuilla en mainintaa moisesta ole löytänyt , kahlasin jopa "teinisivut" läpi. Ihanaa kuulla etten kuitenkaan ole yksin!

    • jansku5

      Rakkaat naiset, ette kukaan ole yksin. Ennen katumuspilleriä tänä syksynä oma vuoto oli runsasta ja hulahtelevaa, klimpit täysin arkipäivää. Tampoonin käyttö täysin mahdotonta. Nyt vähän rauhottunu ja alotin kans e-pillerit uudestaan, vuodosta tullu kirkasta verta. Klimppejä muutamia muttei niin paljoa kuin ennen. Tsemppiä kaikille jotka tästä kärsii!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe