Kaupunkimetsänomistajat ovat uhka Suomen metsätaloudelle

Uhattu metsä

Kaupunkilaismetsänomistajat ovat uhka Suomen metsätaloudelle. Ummikko kaupunkilaismetsänomistajat ovat helppoa riistaa Suomen metsäkoneistolle.Puuyhtiöt ja metsänhoitoyhdistykset tekevät peruuttamattomia tuhoja sinisilmäisten kaupunkilaismetsänomistajien metsiin luottaen siihen, että virheet ja laiminlyönnit paljastuvat vasta vuosikymmenien päästä kun asiat ovat jo korvausmielessä vanhentuneet ja syylliset itse ovat päässeet turvaviroistaan pois. Asian tekee vakavaksi myös se, että kys. henkilöt tietävät asioiden oikean laidan mutta he eivät itsekkäistä syistä johtuen toimi parhaan tietonsa mukaisesti.

En. syystä metsänhoitomenetelmiä ja -koneita kehitetään aivan väärien argumenttien perusteella.

Paine yhteiskunnan, puuyhtiöiden, koneurakoitsihoiden yms. taholta on niin kova, että asioiden todellisen totuuden tietävät metsänomistajat ovat voimattomia toimimaan oikein edes omissa metsissään.

12

1231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Metsällinen

      Varmasti tuossa on perääkin, mutta vain osaksi. Eivät kaikki ole itsekkäitä huijareita, ei MHY:ssä eikä muissakaan organisaatioissa. Ehkä sinne jokunen itsekäs ja epärehellinen mahtuu. Niin mahtuu metsää omistaviinkin.
      Mitä sinä meinaat OIKEINtoimimisella omissa metsissä? Minä ainakin olen saanut ja saan toimia aivan omien halujeni ja käsitysteni mukaan. Ehkä käsitykseni ja toimimiseni vain sattuvat olemaan tutkitun, koetun ja hyväksi havaitun metsänhoitotavan mukaisia.

    • Puolueeton tarkkailija

      Ymmärrän puuyhtiöiden pyrkimykset. Jokainen pyrkii saamaan maukkaimman palan omaan suuhunsa. Se on luonnollista. Jo asetelma varoittaa kaupunkilaismetsänomistajaa riittävästi.

      MHY:n toiminta on paljon pahempaa. Siitä ei varoita kukaan. Viranomaiset suosittelevat MHY:tä liki kaikkeen metsäaktivismiin. Kaupunkilaismetsänomistajalle MHY on yleensä ainoa mahdollinen auttaja metsän läheisyydessä. MHY:n toimintaa ei vieras etukäteen osaa epäillä.

      MHY:n vastuunkannosta olen toista mieltä. MHY on pulja, jolla ei ole mitään vastuuta. Vaikka kuinka virheellinen neuvo tai väärä toiminta, niin toiminnanjohtaja sanoo aina: "Me ei korvata mitään. Jos haluat jotain niin haasta käräjille. Siellä tulee Metsäkeskuksen miehet asiantuntijoiksi. Aivan samoin kuin me olemma asiantuntijoita, jos Metsäkeskusta syytetään käräjillä jostain. Ja hävinnyt maksaa kaikki kulut:"

    • kirjoitusta aloittajalta

      Ei todellakaan ole noin, tai no tietysti jos ei itse ole mitenkään kiinnostunut muusta kuin merkkisestä tulosta.

      Aina mistä saa tuloja on AINA menojakin, tämä on syytä muistaa vihreän kullan kiilto silmissä.

      Onhan jokainen kiinnostunut tietämään vaikkapa omistamansa asunnon tilasta, kunnosta, korjauksista jne, sama pätee omistamaansa metsäänkin. Jos tuntuu että taidot ja tiedot eivät riitä on nykyaikana moniakin palveluja ja jopa kursseja kirjallisuutta ym. josta voi päivitää tietonsa ja oppia uutta.

      Tosi asia on että jos ei itse tee metsätöitä niin aina löytyy tekijä, joutuu vain aina maksamaan itse ostamastaan palvelusta kuten missä tahansa realielämässä.
      Tämä tuntuu unohtuvan kummallista kyllä monilta metsänomistajilta.Eikä vaikkapa metsänuudistaminen ole ilmaista eikä edes aina edes halpaa, onhan siitä hakkuusta tullut taaloja joten miksi ihmeessä niitä on sitten niin vaikea sijoittaa uuden metsän syntymiseen, kyseessä kun vain muutama % tulosta. HOH Hoijaa.

    • Varkki

      Ostin pläkän ja taidan ostaa nyt lisää, kun se kerran on näin helppoa. Muut vaan koneella ajelee mun metsässä ja rahaa tulee. Näin ajattelin tehdä, mitäs siihen sanot?

    • vihaaja

      Eikö tällä palstalla ole muita kirjoittajia kuin aina tämä sama inisiä joka valittaa mhy.n toimista?

      • Kusetettu kaupunkila

        Miksi puutavaran ostajat pitävät Pystykaupan ja Hankintakaupan hintaeron pienenä ? Pystykaupassa metsänomistaja luovuttaa hakkuuoikeuten ostajalle, joka käyttää omia sopimus urkitsijoita jotka hakkaavat sellaista tavaraa kuin mitä ostaja pyyää.Jos kone on sellsisessa leimikossa josta tulisi tukkeja, ostajan asiakkaan pitäisi saata kuitua menevät tukkipuut kuitupinoon. Kannattaa myydä sahoille jotka hakkaavat tukkipuut tukiksi. Kuitupuun ja tukkipuun hintaero on yli 30€ ostaja joika tarvitsee kuitua hakkaa aina tukkipuuta kuitupinoon
        Kokemuksesta tiedän entiset kartelliyhtiöt,metsän omiastajain oma jäsenyritys,on pahin metsänomistajan kusettaja. Kuituvirmat pitävät sen tukkipuun hinnan korkeampana mitä käyttävät sellu kattiloissaan,siinä menee metsänmyyjä ansaan. Kun tekee puukaupan hyvässä uskossa että on onnistunut puukaupassa, vuoden lopussa tulee ostajalta vuosiilmoitus, silloin totuus paljastuu kun huomaa kuika pieneksi on jäänyt tukin osuus puumäärästä.
        Jos myy entiselle kartelliyhtiölle kannattaa myytä hankintana.
        Metsänhoitoyhtistys on hyvin prillä kuituyhtiöitten toiminnasta. Ei valvo hakkuita. Tuntuu siltä että metsänhoitoyhdistykset ovat ostajien lahjottu etujärjestö.
        Tämä on suurempi tulonmenetys metsän omistajille kun kartelli.

      • Silmäänkö kusivat
        Kusetettu kaupunkila kirjoitti:

        Epäilen että oletkohan yhtään puukauppaa tehnyt kun tuollaista paskaa suollat. Mikä ihmeen vuosi-ilmoitus? Puukaupassa pelataan kylläkin nykyisin mittaustodistuksilla mistä selviää hakatut puutavaralajit eikä mistään vuoden lopun ilmoituksista. Mittaustodistukset tulee heti hakkuun jälkeen ja ne kuuluu jokaisen itseään vähänkin metsänomistajana itseään pitävän tarkastaa ennen hyväksymistä. Jos on ihan tumpelo niin antaa sellaisen tarkastettavaksi joka jotain ymmärtää. Jos ei mistään mitään ymmärrä ja lueskelee jotain ihmeen vuosi-ilmoituksia niin kannattaa pitää leipäläpensä ummessa.

        Edellisen kirjoittaja on kyllä täyttä ymmärrystä vailla puukaupasta.

      • vihreen koneen kuski
        Silmäänkö kusivat kirjoitti:

        Kyllä se niin vaan on että sellunkeittäjät ostavat paperipuuta ja sahat tukkeja.Kauppoja tehdessä on vaan vaikeaa tietää mitä sieltä metsästä tulee ja etenkin mitä sieltä tehdään. Siinä on ihan turha enää mittaustodistusta pällistellä kun tukit on tehty kuiduksi.Kauppoja tehdessä toinen on voinut tarjota tukeista vaikka 10€ enemmän motista, kun toinen tarjouksen tehnyt. Loppupelissä pienempää kuutiohintaa tarjonnut hakkaa enemmän tukkia,jolloin itseasiassa tukeista saakin enemmän rahaa. Esim. A-tarjous kuitu 25€/m2 ja tukki 65€/m2,B-tarjous kuitu 25€/m2 ja tukki 55€/m2. A tekee kuitua 200m2 ja tukkia 200m2 tulee hinnaksi 17000e ja B tekee kuitua 100m2 ja tukkia 300m2 tulee hinnaksi 19000. Etukäteen on vaa todella vaikea tietää ja vertailla millaista puuta sieltä metsästä tulee ja kenen tarjoama hinta loppupelissä on paras. Ps. hinnat vedin hatusta

    • tosi on

      Se koira älähtää johon karttu kolahtaa ,taisi Kartelli virman etustaja kommentoita kirjitusta. Kyllä näytti tehneen kipeää jos vähänkin kertoo tosiasioita.

    • Pettynyt MHYn toimin

      Näin toimii metsänhoitoyhdistys. Tein puukaupan Metsäliiton ostomiehen kanssa, Huomasin kun hakkuu oli suoritettu että tukkipuut oli hakattu kuitupuuks. Pyysin Yläkainuun Metsänhoitoyhdistystä selvittämään asiaa. Ei sieltä apua tullut. Koska asiat eivät edistyneet tein tutkintapyynnön poliisille. Poliisi kuuli ostomiestä Ostomies oli kehottanut Poliisia kuulemaan Metsänhoitoyhdistyksen miehiä. sieltä oli tullut apua ostomiehelle ja poliisi lopetti tutkinnan.

      • puunostotarjous

        ”...tukkipuut oli hakattu kuitupuuksi...” Tarkoittaako, että sait ostotarjouksen mukaisesta tukista kuitupuun hinnan?
        Ostotilanteessahan Metsäliiton ostomies käy palstalla metsänomistajan kanssa ja tekee puun myyjälle ostotarjoukseen kirtjallisena, jossa arvioitu tukki- ja kuitukuutiot hintoineen. Hakkuu tehdään tarjouksen mukaan.

    • Puut-on..

      Kuitupuuta syntyy jonkin verran väkisinkin tukkipuita hakattaessa. Käyrät osat puussa, hirmu oksaiset osat ja latvat ja muut virheelliset puun osat. Hakkuukoneen kuljettajalla lienee jokin vastuu puiden pätkimisestä eri laaduiksi, koneeltahan se mittaustodistuskin tulee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe