Tissimaidon maistaminen

Omituistako?

Mieheni mielestä tissimaidon maistaminen on outoa eikä hän halua tehdä sitä. Hän oli myöskin sitä mieltä etteivät muutkaan miehet halua maistaa tissimaitoa, minä olin asiasta eri mieltä. Päätimme siis hieman kysellä tästä asiasta miten oikeasti muut ajattelevat asiaa ja onko kukaan tohtinut ruveta maistelemaan? Joten kertokaa mielipiteitä asiasta ja siitä onko tullut maistettua kyseistä tuotetta?

31

5714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lehmäntissimaitoon

      Siitä on jo...vuosikymmeniä aikaa! Olin silloin hyvin pieni.

    • olen

      maistanut tissimaitoa ja ei se kokemus hirveä ollut.

    • perhe on maistanut

      eikä se kelvannut kissallekkaan. Kahvissa se menee ihan täydestä, eikä sen makeus haittaa.

      No, noista miehisitä ennakkoluuloista, meillä mies ensin sanoi,ettei ole sopivaa miehen pussata poikavauvaa.

      Sitten kun pojan saimme, on onneksi järkiintynyt, eikä moisia enää muista.

    • mutta en enempää

      Maistoin toki tissimaitoa, mutta en sen enempää. Ei meillä pannareita tissimaidolla valmisteta. Mutta uteliaisuuttani maistoin, mitä meidän vauva juo.

      • tullut maistettua

        Eikä tuo nyt niin kauheaa ollut.

    • ihmeessä..

      ..sitä pitäisi maistaa?? Itse nainen enkä ole omaanikaan maitoa maistanut..

      • tissimaitoa

        kuulu taaperolle antaa, ei isälle? Vaikka kuinka tekis mieli maistaa tai antaa maistaa.
        Miun tissimaidot oli muutenkin kortilla, en olisi voinut kuvitella antavani sitä lapsen isälle, oli sitä maitoa tai ei. Jääkapissa löytyy lehmänmaitoa jos isälle tulee jano.

      • mieltä

        en minäkään kyllä ymmärrä miksi sitä pitäisi maistaa.. en maistaisi itsekkään edes omaani, saati sitten jonku toisen tissistä. eihän se ole mikään rakkauden tunnustus tms maistaako tissimaitoa vai ei. ehkä joku uteliaisuudesta sen saattaakin tehdä mutta ei tulisi kyllä naisena mieleenikään itse pyytää miestä sitä maistamaan.. yök

      • Aatu
        tissimaitoa kirjoitti:

        kuulu taaperolle antaa, ei isälle? Vaikka kuinka tekis mieli maistaa tai antaa maistaa.
        Miun tissimaidot oli muutenkin kortilla, en olisi voinut kuvitella antavani sitä lapsen isälle, oli sitä maitoa tai ei. Jääkapissa löytyy lehmänmaitoa jos isälle tulee jano.

        Mutta mitäs jos maitoa tulee ihan riittävästi, kai silloin saa maistaa.

        Ei sitä maistamiseen niin paljon kulu, että vauva nälkiintyisi. Meillä ainakin jäi pullonpohjiakin niin usein, että niistä maistelin parikin kertaa. Maistui muuten selvästi erilaiselta eri kerroilla.

      • 13+14=

        No ihan uteliaisuuttaan!
        Että miltä se vauvan ravinto maistuu.

    • outoko?

      meillä mies halus maistaa kun mulla tulee ihan suihkuamalla välillä maitoa.jäi yhteen kertaan ja ei se minusta niin kamalan ihmeellistä ole.samaa asiaahan se on kuin lehmällä eri elukka vaan.

    • Maidonmies

      Minä tietenkin uteliaana ihmisenä ilman muuta maistoin. En ihan alussa, kun imetys oli äidille niin herkkää ja maitoa niukemmin. Mutta sitten kun homma sujui, niin maistettiin molemmat.

      Kurkkasin muuten synnytyksessä alapäähänkin aina välillä. Kovasti hämmästyin, kun työkaveri (mies) piti sitä täysin mahdottomana tekona.

      • .............

        Meillä nainen ainakin kielsi alapäähän kurkkimisen. Eikä kyllä mitään halua sinne kurkkiakaan....

    • joten ei

      Vaimolla kummatkin tissit tulehtuivat (huom. hyvin tuli maitoa) mutta sitten iski tulehdus kumpaankin. Lääkäri ilmoitti, että nyt on saatava tyhjksi tavalla tai toisella.

      Ensin koetettiin rintapumppua - ei auttanut.
      Muksullakaan ei imu riittänyt.
      Ei sitten muuta kuin tissi suuhun ja imemään.

      Henk. koht. en pitänyt.

      • mut ite

        Mies ei maistanu mut ite tipanmaistoin, aika makeetahan tuo oli!

      • helvetti
        mut ite kirjoitti:

        Mies ei maistanu mut ite tipanmaistoin, aika makeetahan tuo oli!

        itse en koskaan maistaisi itse saatika laittaisi muita maistamaan/antaisi maistaa. Mulle sama asia ku jois toisen kusta..yhtä normaalia..

      • totta!
        helvetti kirjoitti:

        itse en koskaan maistaisi itse saatika laittaisi muita maistamaan/antaisi maistaa. Mulle sama asia ku jois toisen kusta..yhtä normaalia..

        Miten voikaan ihminen olla niin vieraantunut itsestään, että äidinmaito tai sen maistaminen tuntuu kuvottavalta. Eikö sen lehmänmaidon juominen lähtökohtaisesti pitäisi olla vastenmielisempää?
        OT, mutta tuolla on hyvä keskustelu, jonka aihe ei liity äidinmaidon maisteluun, mutta samaa aihetta silti käsittelee (ehkä kiinnostaa enemmän naisia) -> http://kuukuppikunta.net/foorumi/viewtopic.php?t=17

      • ....
        helvetti kirjoitti:

        itse en koskaan maistaisi itse saatika laittaisi muita maistamaan/antaisi maistaa. Mulle sama asia ku jois toisen kusta..yhtä normaalia..

        Mistä lähtien maito on sama asia kuin kusi?!?

      • yököttää?
        helvetti kirjoitti:

        itse en koskaan maistaisi itse saatika laittaisi muita maistamaan/antaisi maistaa. Mulle sama asia ku jois toisen kusta..yhtä normaalia..

        Miten näinkin normaali asia voi olla toisille ihmisille suorastaan yököttävä asia?

        En ymmärrä mikä tässä on niin vastenmielistä.

      • tuleva iskä
        helvetti kirjoitti:

        itse en koskaan maistaisi itse saatika laittaisi muita maistamaan/antaisi maistaa. Mulle sama asia ku jois toisen kusta..yhtä normaalia..

        jos lapselles kusta juotat. No niin no, kyl mie ainaki meinasin maistaa ku o tilaisuus, sen verran utelias olen.

      • tissimaitoa
        totta! kirjoitti:

        Miten voikaan ihminen olla niin vieraantunut itsestään, että äidinmaito tai sen maistaminen tuntuu kuvottavalta. Eikö sen lehmänmaidon juominen lähtökohtaisesti pitäisi olla vastenmielisempää?
        OT, mutta tuolla on hyvä keskustelu, jonka aihe ei liity äidinmaidon maisteluun, mutta samaa aihetta silti käsittelee (ehkä kiinnostaa enemmän naisia) -> http://kuukuppikunta.net/foorumi/viewtopic.php?t=17

        Hei. Mää haluaisin juoda tuttipullosta ja rinnasta. Voisin maksaa sopivan summan sulle joka suostuisit antaaa juoda sitä. Kiinnostaiskos ? numero olis 0409312593
        Sähköpostiki ois. [email protected]
        Ota yhteyttä. Suositus yksinhuoltaja jolla yksi tai kaksi imeväisi käistä lasta
        .

    • ...

      maistoi tissimaitoa kun imetin, mutta hänellä meni maha sekaisin.. =D Hyvää sanoi olevan mutta vatsan liikatoimivuus ei ollut niin mukavaa..

    • jeppulis222

      ite maistoiin tänään ja aioin imuttaa ne tyhjiin niin kauan kun sitä riittää mulle!!

    • HerttaMartta~

      kyllä minun mies maistoi ja maistoin itsekin :D ei suoraan tissistä imenyt, mutta "ruiskautin" lusikalle josta maistettiin :)

    • mhfn

      Kysäisin mieheltä joskus että haluaako maistaa, ihan uteliaisuutta - kieltäytyi kunniasta. Minusta siinä ei olisi ollut mitään outoa, mutta ei toki toisen TARVITSE maistaa jos ei halua :)

    • maistettu on

      Olen maistanut pariinkin otteeseen.

      En tykännyt mausta - vähän niinkuin lämmin hylamaito.

      • tissimaitoa

        Hei. Mää haluaisin juoda tuttipullosta ja rinnasta. Voisin maksaa sopivan summan sulle joka suostuisit antaaa juoda sitä. Kiinnostaiskos ? numero olis 0409312593
        Sähköpostiki ois. [email protected]
        Ota yhteyttä. Suositus yksinhuoltaja jolla yksi tai kaksi imeväisi käistä lasta

      • Imettäjä äiti

        Joko oot päässyt maistamaan? Meillä alkaa miehen imetys jokapäiväisenä sessiona kun olen 8kk raskaana, enkä malta odottaa.. Itse olen imettänyt lapsiani 9kk ja miestä siinä ohessa kun lapsi on ravittu. Mies taas on saanut olla rinnoilla niin kauan kun on halunnut. Yleensä puoltoista vuotta.. Lapsen imetyksestä en kiihotu, miehen kyllä. Seksi maistuu niin hyvältä kun mies lusuttaa (alkuun ei joka pv, mutta kun lapsen rintaruokinta loppuu, miehen pakko touhuta rintojen kanssa pari tuntia illassa että pidetään tuotantoa yllä) joskus jopa aamulla herään siihen kun mies lusuttaa ennen töihin lähtöä.

    • hyhhyh

      ootte ällöjä maitoihmiset.

      • tissimaitoa

        Itse olet ällö.

    • Hoitoa ensin

      Nämä ovat niitä hyvin arkoja asioita, joten antaisin asian olla käsittelemättä pasltoilla, jokainen tekee oman perhennsä ajatusten mukaan, mutta ei lietsota täällä minkäänlaista viha, katkeruus suhdetta alulle.

      Nyt on jo saatu aikaan tämä valtava eropuumi aivan suotta, sillä täällä kirjoittelut aivopesevät ihmiset ajattelemaan ja tekemään jonkun toisen aivoistusten mukaisia törkeitä tekoja.
      Kuinka monessa kirjoituksessa sanotaan, että jät se toinen, mutta kukaan ei sano että mitä seuraa erosta. Kun todella herää eron jälkeen näkemään, mitä menettää, jotan ei ole aihetta tehdä mitään ennkuin on hakenut apua ajatuksiinsa asiantuntevalta taholta tai uupuneet ihmiset lääkäriltä.
      Jo tuo uupumus kiukkuineen ajaa toisen pois kauemmaksi, kun uupumuksen saa pois, palaa elämä raiteilleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe