Perisynti on tässä selitettynä

Suuri paljastaja

Kun kysytään mikä tai mitä on perisynti niin vastaan kysyjille että ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki perimme luonnostamme Aadamilta sellaisen sydämen, mielen ja ajatustavan, joka korkeimpien kykyjensä ja järjen valon puolesta asennoituu jyrkästi Jumalaa ja hänen korkeinta käskyään vastaan. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan.

Mikään "taipumus" se ei ole vaikka joillakin näkyy olevan taipumus juosta lahkosta toiseen,uusia Jumalan tekoja, viettää sapattikynttilöiden valossa tutkiskellen ellen whiten kirjaa ja muuta sellaista mikä on suoranaista saatanan palvontaa.

25

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun tietää,

      että perisyntiä on vain luterilaisilla.
      Muiden perisynti on sovitettu! He kun niin tykkäävät
      retostella syntejään!

      • Suuri paljastaja

        en tiennytkään että vain tyhmät älykääpiöt vastaavat viestiini kun se oli tarkoitettu niille joita perisynti vaivaa.

      • vanha-tuttu
        Suuri paljastaja kirjoitti:

        en tiennytkään että vain tyhmät älykääpiöt vastaavat viestiini kun se oli tarkoitettu niille joita perisynti vaivaa.

        OSOITTAVIA SANOJA onkinut? Sinulla on VARSIN ERIKOINEN RAAMATTU, jos siellä noita ilmaisuja käytetään. Osoitat oikein oivallisesti "fiksuutesi" tuollaisella kielenkäytöllä. Ihan AITOA LUTERILAISUUTTA SIELTÄ SUORAAN OPPI-ISÄSI OPETUKSISTA, hän sai ne opit suoraan SAATANALTA, sillä ne olivat erittäin käyttökelpoisia, kun saksalaisia kansan RUHTINAITA KIIHOTETTIN HÄNEN TOIMESTAAN TAPPAMAAN KASTAJIA.

        Olet hyvin oppinut näemmä toimintamallisi ja niin ollen ERITTÄIN SUURTA KUNNIAA TUOTAT EVANKELISLUTERILAISELLE KIRKOLLESI.

        On todella suuri vahinko, kun et minua pysty mihinkään leimaamaan, niin halulla kuin sen tekisitkin. Lyöt minkä leiman tahansa, niin EI OSU: VÄÄRÄ LEIMA. Kun en ole -linen, -lainen, -nisti, -disti, -tisti. Jaa niin, yhdellä leimalla voit lyödä ja sen tunnustan olevan oikein: Jeesukseen USKOVAINEN. Sitä et minulta pois saa millään tavalla.

    • miksi sitten

      pienenä kastamattomat lapset ja pienenä kastetut lapset käyttäytyvät aivan samalla tavalla varttuessaan? Siis lapsikasteessa puhdistettu Jumalan lapsi ja perisyntinen lapsi? Miten se on mahdollista, pitäisihän niiden selvästi erottautua? Eivät edes tiedä ovatko kastettuja ellei niille joku aikuinen kerro!

      • vanha-tuttu

        on sillä "kastamattomalla" se etu puolellaan tavallisesti, että hänen USKOVANA KASTETUT isänsä ja äitinsä kasvattavat hänet Jumalan tuntemiseen alusta saakka, kun taas sen lapsi"kastetun vauvan vanhemmat ovat useimmiten TÄYSIN PIITTTAAMATTOMIA HENGELLISISTÄ ASIOISTA.

        Monesti kuitenkin tapahtuu niin, että sen USKOVAN KODIN LAPSELLA TULEE KAPINAMIELEN MUKANA RAJOJEN KOETTELEMINEN, kuten minullakin tuli. Myöhemmin sitten kuitenkin se HYVÄ LAPSUUSKODIN PERINTÖ löytyy ja Jeesus astuu elämään. Niin kävi minullakin, - vaikkakin äärimmäisten koetusten kautta.

      • Suuri paljastaja

        Siinä näet kuinka lapsillakin on perisynti jonka kadottavainen voima annetaan kasteessa anteeksi.

        Tekosynnit kyllä tulevat ja siksi täytyy syntyä uudesti ylhäältä evankeliumin kautta,jolloin alkaa jokapäiväinen kilvoitus syntiä, maailmaa, perkelettä ja vielä pahempia nimittäin adventisteja vastaan.(lahkol.)

        Olin ehtoollisella jokin aika sitten mutta en muista tilaisuutta kuin osittain.

        Huono homma jos kaste jää muistin varaiseksi tapahtumaksi.

        sen LUTERILAISEEN "SEURAKUNTAAN" KUULUMISESTA TODISTAVAN "kastetodistuksen" ja sanot: "Tällä perusteella MINULLE KUULUU AVATA PORTIT JA PÄÄSTÄÄ MINUT SINNE, sillä pääni valeltiin kuten raamattu käskee vauvoille tehdä, joten minulla ei ole perisyntiä taakkanani, kuten noilla LAHKOLAISRIIVATUILLA"!!!

        Mitäs luulet vastattavan?

      • Suuri paljastaja
        vanha-tuttu kirjoitti:

        Emme pysty pelastamaan lapsiamme vaikka kuinka oikein opettaisimme heitä.
        Jumala pelastaa kenet pelastaa ja tuomitsee kenet tahtoo.

        Lapsenakastettu saa usein vanhemmiltaan virpomis-ja muita oppeja joissa Jumalan sana kielletään ja sitä sitten rienataan maailman jumalattomien kautta.
        Kyllä se on koettu lähes päivittäin.

        Sanotaan että vanhurskaan muisto herättää lapset, ja niin usein käy että uskova ei näe lastensa kääntyvän uskon tielle.
        Ja jos toinen puolisko on jumalaton niin elämä on varmasti taistelua se on ristin alaisuutta, taistelua sieluista.

      • Suuri paljastaja
        vanha-tuttu kirjoitti:

        sen LUTERILAISEEN "SEURAKUNTAAN" KUULUMISESTA TODISTAVAN "kastetodistuksen" ja sanot: "Tällä perusteella MINULLE KUULUU AVATA PORTIT JA PÄÄSTÄÄ MINUT SINNE, sillä pääni valeltiin kuten raamattu käskee vauvoille tehdä, joten minulla ei ole perisyntiä taakkanani, kuten noilla LAHKOLAISRIIVATUILLA"!!!

        Mitäs luulet vastattavan?

        oikea ja elämääni hallitsee anteeksiantamus Kristuksen kautta.

        Uskon että pelastun koska raamattu niin vakuuttaa.
        Itseeni en luota saati uskooni, mutta Jumalan armoon uskon ja otan selvää armon rikkauksista jotta osaisin toisia opettaa.

        Tulin uskoon about 3 vuotiaana.

      • vanha-tuttu
        Suuri paljastaja kirjoitti:

        oikea ja elämääni hallitsee anteeksiantamus Kristuksen kautta.

        Uskon että pelastun koska raamattu niin vakuuttaa.
        Itseeni en luota saati uskooni, mutta Jumalan armoon uskon ja otan selvää armon rikkauksista jotta osaisin toisia opettaa.

        Tulin uskoon about 3 vuotiaana.

        oleva voi olla uskossa; tiedät sen kyllä, jos vähänkin Sanaa tunnet. Ja oppisi sanoo "kasteen hengen" teidät pelastavan, sillä LAPSI"KASTE" ON SINULLE VÄLINE, millä luulet joskus ukset aukaisevasi. Siis oppisi mukaan.

        Tuo valitsemasi nimimerkkikin sinulle puskista-ampujalle osoittaa sen hengen, millä aloit jo KIRKKAUDESSA OLEVIA jälkikäteen halveksimaan. Minua halveksimisesi on minulle vain KUNNIAKSI: OLENHAN SILLOIN SAMASSA RINTAMASSA ESIMERKEIKSENI KELPAAVIEN APOSTOLIEN KANSSA. En minä kuitenkaan sinua halveksi vaikka nollaankin sinun väitteesi; SÄÄLIN SINUA SIKSI, että "oikeaoppisuutesi" ei salli sinun ylpeytesi vuoksi sinun ajatella ehkä erehtyneesi. Vaikka monet ovat osoittaneet perusteittesi olevan sellaisia, joita et Raamatusta SANAAKAAN LÖYDÄ.

        En viitsi enää, olet niitä juupas-eipäs - poikia.

        Näen kyllä kuinka viha ja pahuus laittaa huulet vapisemaan, mutta väärään seuraan ajautunut uppotukki menee virran mukana.
        En pysty sinulle puhumaan muuten kuin suorilla apostolisilla ja lutherilaisilla sanoilla joka ovat laittanet monet"vellihousut"monen monta kertaa häpeämään kun on höynäytetty pahan kerran.
        Usko ei ole joka miehen, mutta jospa laittaisit hameen päällesi niin saattaisit näyttää haudasta nousseelle..ellen whitelle.

        Suosittelet minulle sen Ellen hametta -ja luulet olevasi HYVINKIN 'FIKSU'!!! Sillä lailla. Olenpa tainnut käyttää omia housujani jo kauan ennenkuin sinä olit edes 'pilkkeenä' isäpuolesi silmäkulmassa'. Tai vaipoissasi sätkyttelit ja niihin kakit. Ainakin nuo kyhäelmäsi viittaavat siihen. Sillä lailla -- KILTTI PISSAA!

        Mutta jätä nyt sentään ne apostolit rauhaan; sinulla ei ole minkään vertaa heihin yhtäläisyyttä. Ja he puhuivat sitä paitsi aina TOTTA.

        Oletko milloinkaan sattunut huomaamaan, että Raamatussa on näinkin: "5. Vaelluksessanne olkaa viisaat ulkopuolella olevia kohtaan, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä.
        6. Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata."

        Ja näin: "5. Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. "

        Ja vielä: "32. Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
        33. eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
        34. Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. "

        Edelleen: "48. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
        49. ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
        50. niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
        51. ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

        Vaimoni on kuuden lapsen äiti ja vanhustyössä. Olen itse eläkeiässä, mutta edelleen täysipainoisesti työssäni. Lapsemme ovat myös työelämässä ja nuorin vielä lukiossa. Sinä SUURI ITSESIPALJASTAJA, mitä sinä siellä pensaikossa teet?

      • jos kastetaan
        Suuri paljastaja kirjoitti:

        Siinä näet kuinka lapsillakin on perisynti jonka kadottavainen voima annetaan kasteessa anteeksi.

        Tekosynnit kyllä tulevat ja siksi täytyy syntyä uudesti ylhäältä evankeliumin kautta,jolloin alkaa jokapäiväinen kilvoitus syntiä, maailmaa, perkelettä ja vielä pahempia nimittäin adventisteja vastaan.(lahkol.)

        Olin ehtoollisella jokin aika sitten mutta en muista tilaisuutta kuin osittain.

        Huono homma jos kaste jää muistin varaiseksi tapahtumaksi.

        ihmisten keksimän kaavan mukaan ja itsensä tietämättä kansankirkkoon ja kastettu ei huomaa millään tavalla saaneensa kastetta! Hänelle on siis kirkon mukaan kerrottava että hän on Jumalan lapsi kun ei kerran itse tiedä! Harhaoppia ikä kaikki, sitä on kansankirkkomme tarjonnut kaikenikäisille ja tarjoaa edelleen. Kun olisi edes vain aivopestyjä mutta kun on saastutettu väärillä opeilla.

      • mitähän

        kirjaa sinä olet lukenut? Laita se heti takkaan ja ota raamattu luettavaksi!

      • Suuri paljastaja
        jos kastetaan kirjoitti:

        ihmisten keksimän kaavan mukaan ja itsensä tietämättä kansankirkkoon ja kastettu ei huomaa millään tavalla saaneensa kastetta! Hänelle on siis kirkon mukaan kerrottava että hän on Jumalan lapsi kun ei kerran itse tiedä! Harhaoppia ikä kaikki, sitä on kansankirkkomme tarjonnut kaikenikäisille ja tarjoaa edelleen. Kun olisi edes vain aivopestyjä mutta kun on saastutettu väärillä opeilla.

        eivät he usko vaikka joku kuolleista nousisi ylös sillä heille riittää farisealainen usko ja siihen liitetyt joulupukit tonttuineen ja pääsiäisen aikana on pakanoiden huipentuma katsos kun pääsevät "täysillä" rienaamaan Jumalaa lähettämällä vielä ne pikkunoidat oven taakse noitumaan ihmisiä(uskovia)

        Niille pakanoille pitää huutaa ja aina valmis kertomaan kuinka uskova pääsee taivaaseen ja pakana menee helvettiin.

      • Suuri paljastaja
        vanha-tuttu kirjoitti:

        Suosittelet minulle sen Ellen hametta -ja luulet olevasi HYVINKIN 'FIKSU'!!! Sillä lailla. Olenpa tainnut käyttää omia housujani jo kauan ennenkuin sinä olit edes 'pilkkeenä' isäpuolesi silmäkulmassa'. Tai vaipoissasi sätkyttelit ja niihin kakit. Ainakin nuo kyhäelmäsi viittaavat siihen. Sillä lailla -- KILTTI PISSAA!

        Mutta jätä nyt sentään ne apostolit rauhaan; sinulla ei ole minkään vertaa heihin yhtäläisyyttä. Ja he puhuivat sitä paitsi aina TOTTA.

        Oletko milloinkaan sattunut huomaamaan, että Raamatussa on näinkin: "5. Vaelluksessanne olkaa viisaat ulkopuolella olevia kohtaan, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä.
        6. Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata."

        Ja näin: "5. Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. "

        Ja vielä: "32. Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
        33. eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
        34. Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. "

        Edelleen: "48. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
        49. ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
        50. niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
        51. ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

        Vaimoni on kuuden lapsen äiti ja vanhustyössä. Olen itse eläkeiässä, mutta edelleen täysipainoisesti työssäni. Lapsemme ovat myös työelämässä ja nuorin vielä lukiossa. Sinä SUURI ITSESIPALJASTAJA, mitä sinä siellä pensaikossa teet?

        My purpose is to give chance to you now I inform to you of that destination of which you cannot
        se owing to your spiritual blindness.

        Työ vanhusten parissa on arvokasta vaikka vanhukset halutaan eliminoida keskuudestamme ja yhteiskunta on valmis tuhoamaan ja tappamaan, myöskin uskovat.

      • vanha-tuttu kirjoitti:

        sen LUTERILAISEEN "SEURAKUNTAAN" KUULUMISESTA TODISTAVAN "kastetodistuksen" ja sanot: "Tällä perusteella MINULLE KUULUU AVATA PORTIT JA PÄÄSTÄÄ MINUT SINNE, sillä pääni valeltiin kuten raamattu käskee vauvoille tehdä, joten minulla ei ole perisyntiä taakkanani, kuten noilla LAHKOLAISRIIVATUILLA"!!!

        Mitäs luulet vastattavan?

        Niin, Jeesuksen kuolo ja kasteeni kallis, siinä mä kurja oon taivaaseen valmis.

    • Matti E Simonaho

      44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

      45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

      46 Kuka teistä voi NÄYTTÄÄ minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?

      47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."

      NÄYTTÄÄ : sanat ei riitä, vaan sinun pitää näyttää/esittää konkreettiset todisteet.

      Sielujen Valtakunta ja Jumala on läsnä ja todistaa
      Todista minun syntisyyteni; Esitä kaikki syytöksesi, ja konkreettiset todisteet syntisyydestäni, kaikista rikoksista mitä minä Jumlan mukaan olen tehnyt.

      Jos et pysty sitä tekemään, minä olen syytön ja synnitön, ja uskontoasi ei ole; Minulla on näyttöä siitä että uskontosi, ja se joka sinun mieltä riivaa, on rikkonut kaikkia lakeja.

    • sama kaikilla eläimilläkin ...
    • uskovainen

      "ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki perimme luonnostamme Aadamilta sellaisen sydämen, mielen ja ajatustavan, joka korkeimpien kykyjensä ja järjen valon puolesta asennoituu jyrkästi Jumalaa ja hänen korkeinta käskyään vastaan. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan"

      Osittainen aamen! Näin se on, mutta ihmisen tarina ei pääty siihen. Jeesus on sovittanut syntimme aina perisyntiä myöten. Ylösnousemusruumiissamme perisynti ei enää vaikuta.

    • synti ei periydy

      Meneppäs eenokki taas maaten josko se helpottaisi oloasi !

      perisyntiin ei vauvakasteet tehoa enempää kuin ritsa panssarivaunuun. oli sitä sitten tai ei.

      • synti periytyy

        Kaste pesee synnit pois, ts. antaa ne anteeksi. Pätee niin vauvaan kuin aikuiseenkin. Tämä on Raamatun oppi,

        Meneppäs katkera u-kastaja hetekeksi vetämäään henkeä, että olosi halpottuis ja näkisit Raamatun totuuden :-)

      • -.,mlkn
        synti periytyy kirjoitti:

        Kaste pesee synnit pois, ts. antaa ne anteeksi. Pätee niin vauvaan kuin aikuiseenkin. Tämä on Raamatun oppi,

        Meneppäs katkera u-kastaja hetekeksi vetämäään henkeä, että olosi halpottuis ja näkisit Raamatun totuuden :-)

        Anteeksi mutta opetat väärennetyn raamatun oppia!
        huvittavaa...!

      • Luderin Matille
        -.,mlkn kirjoitti:

        Anteeksi mutta opetat väärennetyn raamatun oppia!
        huvittavaa...!

        Anteeksi mutta opetan Jumalan Sanan oppia!
        Sinulla taas ei ole mitään todisteita että Raamattu olisi väärennetty!
        huvittavaa...!

    • hgfdrew

      Opettakaa herra jumalanne oppeja sen herranne nimissä sillä Jumalan Valtakunnassa ei ole syntiä eikä perisyntiä joten sitä ei ole myöskään ihmisten lapsilla:

      Jeesus todisti lasten olevan Jumalan Valtakunnan kaltaisia, synnittömiä ja peristynnittömiä sillä sellaisia syntejä ei Jumalan Valtakunnassa ole:
      Markuksen evankeliumi:
      10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
      Luukkaan evankeliumi:
      18:16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

      Kenen opin mukaan Jumalan Valtakunnan kaltaisesta lapsesta pakko kastettuna tulee muuta kuin herra jumalan palvelija?
      Jeesuksen "sallikaa" sanan ymmärrystä:
      "SALLIKAA" ei tarkoita, että lapset pitää kastaa lapsia tappaneen rikollisuuden edustajan toimesta joka usein on myös vapaamuurari, lähetystyö rikollisuuden tukija ja kenties vielä pedofiilikin!
      "SALLIKAA" ei tarkoita, että lapset pitää raahata lapsiakin tappavan rikolliSjärjestön jäsenyyteen kastettavaksi JA teettää salakavalasti lasten vanhempien lastiksi rikos lapsikaste päätösestä!
      "SALLIKAA" ei tarkoita, että lapset pitää raahata lapsiakin seksuaalisesti hyväksi käyttävän rikollijärjestön edustajajien kastettaviksi!

      OLISKO kumminkin niin, että Jeesuksen tahto tarkoittaa sitä, että lapsi saa OIKEUDEN pitää Luojaltaan saamansa JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUDEN?
      Eksytyksen tielle kastetaan...

      Ja Jumalallisuuden tielle siunataan:
      Mar 10:16
      Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe