Kaikkein armottomimmin vanhoillislestadiolaiset kohtelevat omiaan. Lestadiolaisnaisella ei ole ihmisoikeuksia. Hän ei saa päättää omasta ruumiistaan eikä seksuaalisuudestaan, eikä valita vapaasti ammattiaan, aviopuolisoaan eikä harrastuksiaan.
Täysin totta. Noin sen voi pelkistäen todeta. Itse puolstani nostan esiin avioitumiseen liittyvän vakavan ongelman.
Vl-liikkeessä on naisenemmistö ja suuri joukko avioitumisikäisiä naisia ilman minkäänlaista mahdollisuutta löytää vaadittu vl-puoliso. VL-uskon ulkopuolelta ei puolisoa ole lupa etsiä.
Nämä naiset uhraavat haaveensa omasta puolisosta, seksuaalisuudesa, lapsista ja perheestä seurakuntajumalalle. Koskaan ei kukaan mies tule suutelemaan, nainen ei tule koskaan kokemaan orgasmin nautintoa, ei koskaan saa syliinsä omaa lastaan...
VL-naiset uhraavat itsensä samalla tavoin kuin Waltarin Sinuhessa kaunis Minea uhraa elämänsä Härkä-jumalalle... jokainen kirjan lukenut millaiseksi tämä jumala-usko karmeassa lopussa paljastui.
Yhtä turha ja mieletön on vl-naisten uhri vl-seurakunnalle/uskolle. Tuhansille naisille käy samoin kuin Minealle.
Se, että eri tavalla uskovan kanssa naimisiin meneminen on nähty synniksi, on aiheuttanut sen, että hyvin suuri joukko vl-naisia ovat joutuneet luopumaan omasta perheestä.
Aiheesta käydään parhaillaan keskustelua myös Mopin palstalla.
Biologisen kellon käyntiä ei taaksepäin voi tuupata!
Tuota ajattelen tosiasiassa melko usein, nykyään yhä useammin... kylmä kauhu puristaa sydäntä joka kerta. Voitko minulle tosiaan oikeasti lopulta käydä näin...? Ei vaan sitä oikeaa miestä ole näkynyt eikäkuulunut, vaikka kierrän kaikki isommat seurat ja käyn eri paikkakunnilla... Millainen on tulevaisuuteni?
Itse olen puolisoni valinnut ja hän minut. Hän ei edes ole uskova,minä olen. Omaan ammatin,jossa olen myös toimessa.On lapsia,osa aikuisia jo.Harrastan mitä haluankin. Saan päättää omasta,huom MINUN ELÄMÄSTÄNI ihan itse. Lopettakaa jo nämä provosoivat juttunne,hankkikaa tekin jokin harrastus,joku muu kuin uskovien ihmisten elämän arvosteleminen. Mikä tai kuka luulet olevan,että on oikeus nälviä ihmisiä,ilman että edes tunnet heitä. Kyllä tekisi sinullekin hyvää mennä peilin eteen ja katsoa syvälle silmiin,jos vaikka näkisit sielusi,mitä se on vailla. Niin minä teen,tutkistelen monesti,mikä luulen olevani ja mitä olen. Ei ole aina kuule hurraamista.Että näin.
Tein tilastoa pari vuotta sitten erään suuren ry:n osalta yksinäisistä naisista. Laskin Päivämiehen joulutervehdyksistä yksin tervehdyksen jättänneet naispuoliset henkilöt, joita oli 480 henkilöä. Oletin, että tervehdyksen jättää yksin erillään perheestään ehkä 18 vuotta täyttänyt henkilö, poikkeuksia voi tietysti olla. Toinen oletus oli, että naispuolisia leskiä olisi 100 henkilöä. Näin ollen jäljelle jää 380 naimaikäistä naista. Valitettava tosiaasia on, että samaisella ry:llä miehiä on kourallinen!
näissä olosuhteissa mahdottomuus. Yhden miehen kimpussa on kymmeniä naisia ja naiset eivät kaihda keinoja ajaessaan omia etujaan. Toisia panetellaan, iltakyliin kutsuttaessa käytetään tosi röyhkeää kyynärpäätaktiikkaa. Peli on todella kovaa!
Kun kyseessä on maailman voimakkain ihmistä liikuttava voima, lisääntymisvietti, silloin ei keinoja todellakaan kaihdeta. Tämä on täysin luonnollista.
Sinulle VL-nainen joka haluat tästä huolimatta itsellesi hyvän parisuhteen ja perheen, annan ilmaisen neuvon: etsi suosiolla puoliso liikkeen ulkopuolelta. On fiksuja, sivistyneitä ja vastuullisia miehiä, jotka kaipaavat juuri sinun kaltaisesi naisen läheisyyttä ja uskollista puolisoa!
ja vilkuilla. Taas se katsoi minua, ihanaa! Mihinkähän se lähtee seurojen päätyttyä tsup, tsup... Sitten lyöttäydytään johokin porukkaan ja niihän siinä kävi, ettei hän tullutkaan. Sama peli jatkuu kaikissa seuroissa ja myös kesätapahtumissa.
Silmäpeli saataa jatkua jopa vuosikausia, kunnes joku muu...
Kun kaksi Jumalanlasta kohtaa toisensa,katseet kohtaa.Juttu luistaa ja huomaa,että tuon kansapa onkin mukavaa rupatella,niin niistä tulee pari. Ei auta silmäpeli seurapenkissä,kun rakkaus roihahtaa. Nii että se varhainen luntu parraan madon nappaa.
kyllä se on totta.Minäkin olen ihan onneton , kun ei saa miestä kuka elättäis minut.Ei ole ammattia, kun en ole uskaltanut hakea opiskelemaan, kun täällä on kerrottu, että me ei saada päättää itse.En ole uskaltanut mitään harrastuksiakaan liiemmin ajatella, no vähän salaa olen haaveillut. Mutta kun sais sen miehen kumminkin, nälkä tässä tulee kohta.Mutta onkohan se srk minulle tarkoittanut sellasta . En uskalla kyllä kysyä sitä.
Kun tekee havaintoja ympärillään, niin voi todeta, että monesti ne ihanimmat ja kauneimmat naiset kulkevat yksin. Miksi? Poikkeuksiakin on. Uskon, että miehet vain haaveilevat niistä ihanimmista, mutta arkoina lähtevät kuitenkin niiden röyhkeimpien mukaan.
Jos kaikki tutustuminen ja seurusteleminen saisi tapahtua positiivisessa ja totuudenmukaisessa ilmapiirissä, taitais pariyhdistelmätkin olla vähävän erilaisia. Se kylläkin kumoaisi teorian, jonka mukaan joku on jollekin tarkoitettu.
Juttujen parhaimmistoa on, kun nainen on touhunnut suurinpiirtein yksin kaiken niin pitkälle, että hääkutsutkin on jo lähetetty, jossa vaiheessa vasta mies on uskaltautunut sanomaan itsensä irti koko touhusta.
"Huomenta Pupu, olen nukkunut tyynysi kainalossani, onneksi tulet kohta itse kotiin kainaloon........"
En ole vl, mutta oli "ihan pakko" vastata... ;-)
Asiaan liittymättä mitenkään, järkyttävä tuo Ruotsin surmatyö!! Kuinka ihmisellä voi niin paljon pimahtaa päässä, että surmaa lapsen :´(
Tai ylipäätänsä, miten joku voi satuttaa avutonta lasta millään tavalla? Ainut heikkouteni kun ovat lapset, heidän väärin kohtelu ja kärsimys ymv nostattaa vihan pintaan armotta!!
Puhujat lohduttavat usein yksinäisiä vl-naisia saarnassa, "Kaikille Jumala ei ole tarkoittanut aviopuolisoa. Meidän täytyy tyytyä siihen mitä Jumala meille antaa, on nähnyt meille parhaaksi".
Minea etsii turhaan Rauhanyhdistyksellä
Täysin totta. Noin sen voi pelkistäen todeta. Itse puolstani nostan esiin avioitumiseen liittyvän vakavan ongelman.Vl-liikkeessä on naisenemmistö ja suuri joukko avioitumisikäisiä naisia ilman minkäänlaista mahdollisuutta löytää vaadittu vl-puoliso. VL-uskon ulkopuolelta ei puolisoa ole lupa etsiä.
Nämä naiset uhraavat haaveensa omasta puolisosta, seksuaalisuudesa, lapsista ja perheestä seurakuntajumalalle. Koskaan ei kukaan mies tule suutelemaan, nainen ei tule koskaan kokemaan orgasmin nautintoa, ei koskaan saa syliinsä omaa lastaan...
VL-naiset uhraavat itsensä samalla tavoin kuin Waltarin Sinuhessa kaunis Minea uhraa elämänsä Härkä-jumalalle... jokainen kirjan lukenut millaiseksi tämä jumala-usko karmeassa lopussa paljastui.
Yhtä turha ja mieletön on vl-naisten uhri vl-seurakunnalle/uskolle. Tuhansille naisille käy samoin kuin Minealle.
...ei taaksepäin voi tuupata!!
Tämä on traaginen tosiasia.Se, että eri tavalla uskovan kanssa naimisiin meneminen on nähty synniksi, on aiheuttanut sen, että hyvin suuri joukko vl-naisia ovat joutuneet luopumaan omasta perheestä.
Aiheesta käydään parhaillaan keskustelua myös Mopin palstalla.
Biologisen kellon käyntiä ei taaksepäin voi tuupata!
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?p=10748#10748
Kylmä kauhu puristaa sydäntäni
Tuota ajattelen tosiasiassa melko usein, nykyään yhä useammin... kylmä kauhu puristaa sydäntä joka kerta. Voitko minulle tosiaan oikeasti lopulta käydä näin...? Ei vaan sitä oikeaa miestä ole näkynyt eikäkuulunut, vaikka kierrän kaikki isommat seurat ja käyn eri paikkakunnilla... Millainen on tulevaisuuteni?Kuinka niin ?
Itse olen puolisoni valinnut ja hän minut. Hän ei edes ole uskova,minä olen. Omaan ammatin,jossa olen myös toimessa.On lapsia,osa aikuisia jo.Harrastan mitä haluankin. Saan päättää omasta,huom MINUN ELÄMÄSTÄNI ihan itse. Lopettakaa jo nämä provosoivat juttunne,hankkikaa tekin jokin harrastus,joku muu kuin uskovien ihmisten elämän arvosteleminen. Mikä tai kuka luulet olevan,että on oikeus nälviä ihmisiä,ilman että edes tunnet heitä. Kyllä tekisi sinullekin hyvää mennä peilin eteen ja katsoa syvälle silmiin,jos vaikka näkisit sielusi,mitä se on vailla. Niin minä teen,tutkistelen monesti,mikä luulen olevani ja mitä olen. Ei ole aina kuule hurraamista.Että näin.Olet oikeassa!
Tein tilastoa pari vuotta sitten erään suuren ry:n osalta yksinäisistä naisista. Laskin Päivämiehen joulutervehdyksistä yksin tervehdyksen jättänneet naispuoliset henkilöt, joita oli 480 henkilöä. Oletin, että tervehdyksen jättää yksin erillään perheestään ehkä 18 vuotta täyttänyt henkilö, poikkeuksia voi tietysti olla. Toinen oletus oli, että naispuolisia leskiä olisi 100 henkilöä. Näin ollen jäljelle jää 380 naimaikäistä naista. Valitettava tosiaasia on, että samaisella ry:llä miehiä on kourallinen!Seurusteleminen on monesti...
näissä olosuhteissa mahdottomuus. Yhden miehen kimpussa on kymmeniä naisia ja naiset eivät kaihda keinoja ajaessaan omia etujaan. Toisia panetellaan, iltakyliin kutsuttaessa käytetään tosi röyhkeää kyynärpäätaktiikkaa. Peli on todella kovaa!täysin
ja olen kulkenut kaikenlisäksi todella useassa vl-porukassa.Katso tosiasioita silmiin ja etsi...
Kun kyseessä on maailman voimakkain ihmistä liikuttava voima, lisääntymisvietti, silloin ei keinoja todellakaan kaihdeta. Tämä on täysin luonnollista.Sinulle VL-nainen joka haluat tästä huolimatta itsellesi hyvän parisuhteen ja perheen, annan ilmaisen neuvon: etsi suosiolla puoliso liikkeen ulkopuolelta. On fiksuja, sivistyneitä ja vastuullisia miehiä, jotka kaipaavat juuri sinun kaltaisesi naisen läheisyyttä ja uskollista puolisoa!
Saa siinä seurapenkissä käydä silmäpeliä...
ja vilkuilla. Taas se katsoi minua, ihanaa! Mihinkähän se lähtee seurojen päätyttyä tsup, tsup... Sitten lyöttäydytään johokin porukkaan ja niihän siinä kävi, ettei hän tullutkaan. Sama peli jatkuu kaikissa seuroissa ja myös kesätapahtumissa.Silmäpeli saataa jatkua jopa vuosikausia, kunnes joku muu...
kadehditteko työ ?
Kun kaksi Jumalanlasta kohtaa toisensa,katseet kohtaa.Juttu luistaa ja huomaa,että tuon kansapa onkin mukavaa rupatella,niin niistä tulee pari. Ei auta silmäpeli seurapenkissä,kun rakkaus roihahtaa. Nii että se varhainen luntu parraan madon nappaa.Kun olis, jota kadehtia
todella vaikeaa on olla kadehdittu, kun miehet ja etenkin ne naiset kulkevat perässä kuin kulkukissat.Täyttä valhetta
Jos voisi jotenkin korostaa tätä asiaa, niin harvinaisen vääränlaista mielipidettä on tuo.Ei ole valhetta
Täyttä totta.Joo
kyllä se on totta.Minäkin olen ihan onneton , kun ei saa miestä kuka elättäis minut.Ei ole ammattia, kun en ole uskaltanut hakea opiskelemaan, kun täällä on kerrottu, että me ei saada päättää itse.En ole uskaltanut mitään harrastuksiakaan liiemmin ajatella, no vähän salaa olen haaveillut. Mutta kun sais sen miehen kumminkin, nälkä tässä tulee kohta.Mutta onkohan se srk minulle tarkoittanut sellasta . En uskalla kyllä kysyä sitä.eläpä kehtooo
joutaviqa häpiäTäyttä totta!
Kun tekee havaintoja ympärillään, niin voi todeta, että monesti ne ihanimmat ja kauneimmat naiset kulkevat yksin. Miksi? Poikkeuksiakin on. Uskon, että miehet vain haaveilevat niistä ihanimmista, mutta arkoina lähtevät kuitenkin niiden röyhkeimpien mukaan.Jos kaikki tutustuminen ja seurusteleminen saisi tapahtua positiivisessa ja totuudenmukaisessa ilmapiirissä, taitais pariyhdistelmätkin olla vähävän erilaisia. Se kylläkin kumoaisi teorian, jonka mukaan joku on jollekin tarkoitettu.
Juttujen parhaimmistoa on, kun nainen on touhunnut suurinpiirtein yksin kaiken niin pitkälle, että hääkutsutkin on jo lähetetty, jossa vaiheessa vasta mies on uskaltautunut sanomaan itsensä irti koko touhusta.
Entäs se mies, joka...
ei puhunut häissään yhtään mitään.Kohtalokas shokki voi kestää yli häiden.
Se on menoa.Kielletty ja vaiettu
Jumalan lapset eivät puhu tuollaisia. Amen.ÄLÄ HÖPÖTÄ
ja yritä käynnistää konetta.Tuohon ei nyt usko kukaan muu, kuin joka ei voi kauhalla ammentaa.Alistumisen
eräillä elinehto. Älkää puuttuko terveiden keskusteluun, kiitos.Mustamaalaamisen
eräille elinehto. Älkää puuttuko vl-ihmisten seurustelu- ja ihmissuhdeasioihin, kiitos.Pikkulusikka ei paljoon riitä...
mutta kaikilla on vapaus tänne kirjoittaa asiaa ja asiatonta.ei syytä huoleen
Missään ei sanota, etteikö noin saa tehdä. Saan tehdä juuri niinkuin halua, Jumala on antanut vapaan tahdon.Vastatkaa vl-naiset...
... saatteko koskaan ilman varsinaista syytä omilta miehiltänne esim. hellittely-viestejä/soittoja keskellä työpäivää tmv?Oma mieheni lähettää lähes päivittäin jonkun söpön viestin: suukkoja, haleja, saisinpa nyt rutistaa jne.
Tarkoititko
"Smack hunajainen, arvaa, kenen kuvaa katselen?""Huomenta Pupu, olen nukkunut tyynysi kainalossani, onneksi tulet kohta itse kotiin kainaloon........"
En ole vl, mutta oli "ihan pakko" vastata... ;-)
Asiaan liittymättä mitenkään, järkyttävä tuo Ruotsin surmatyö!! Kuinka ihmisellä voi niin paljon pimahtaa päässä, että surmaa lapsen :´(
Tai ylipäätänsä, miten joku voi satuttaa avutonta lasta millään tavalla? Ainut heikkouteni kun ovat lapset, heidän väärin kohtelu ja kärsimys ymv nostattaa vihan pintaan armotta!!
"Kaikille ei ole tarkoitettu aviopuolisoa"
Puhujat lohduttavat usein yksinäisiä vl-naisia saarnassa, "Kaikille Jumala ei ole tarkoittanut aviopuolisoa. Meidän täytyy tyytyä siihen mitä Jumala meille antaa, on nähnyt meille parhaaksi".Seuraavassa saarnassa he sitten kertovat
Miten Jumala on heitä siunannut ja antanut heille sen toiseksi tärkeimmän lahjan (usko on tärkein lahja), eli aviopuolison.