AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / Kuinka vaikeaa saada sixpack?

Kuinka vaikeaa saada sixpack?

18 Vastausta 7 356 Lukukertaa
Mietin vain, että kuinka vaikeaa sellaisen vähän erottuvan sixpackin saaminen on nuorille miehille? Itse olen siis nainen ja tehnyt monen vuoden ajan lähes joka päivä melko paljon erilaisia vatsalihasliikkeitä ja harrastanut vielä muutakin liikuntaa. Mielestäni syön kevyesti ja välillä on ollut pitkiäkin kausia, joiden aikana en ole ostanut ollenkaan karkkia jne. Silti vatsalihakset eivät erotu millään tavalla ja olen muutenkin aika pehmeä...En kuitenkaan kärsi tilanteesta millään tavalla.

Geneettiset tekijät vaikuttavat

hyvinkin paljon. Joillain ei välttämättä erotu kuutta palikkaa rasvattomassakaan kunnossa.Poimuttuneisuus ja symmetrisyys tulevat jo äidinmaidosta, niille ei voi tehdä sinällään mitään. Joillakin on mahdollista saada jopa 10-pack. Itselläni esim. oikealla puolella parhaimmillaan 4 ja vasemmalla puolella 3 selkeästi erottuvaa palikkaa. Pitkässä juoksussa kokoa voi aina kasvattaa, mutta symmetrisyyteen ja poimuttuneisuuteen ei tosiaan ole käytännössä mitään tehtävissä.

Jokaisellahan on kaksi pitkittäistä vatsalihasta ja ne varmasti saa erottumaan. Poikittaiset palaset loksahtavat sen mukaan mitä Jumala suo. Todettakoon vielä, että naisillahan lähtökohtaisesti on vaikeampi saada " sixpackia " erottumaan.

Vastaus

Suora vastaus: on vaikeaa. Mitä lihaksikkaampi keho, vielä vaikeampaa.

Miksi?

Ei lihasmassan paljous vaikuta millään lailla siihen saako vatsalihakset näkyviin. Rasvaprosentti on ainoa vaikuttava tekijä.

vastaus

Geeneistä ja kropasta se on enimmäkseen kiinni. Itselläni ei ole koskaan kunnon 6-packia ollut vaikka vatsalihakset ovatkin olleet ihan hyvässä kunnossa ja rasvat alhaalla. Toisaalta sitten parillakin kaverilla on ollut 6-pack niin kauan kuin muistan eli lapsesta asti ilman sen erikoisempaa treeniä. Toinen heistä lihosi reilu 10kg ja edelleen näkyy palat.

Eli vastaus on, että erittäin hankalaa tai sitten erittäin helppoa geeneistä ja kropasta riippuen.

Lisättäköön vielä sen verran

että näkyvyyteenhän tosiaan vaikuttaa todella paljon myös ruskettuneisuus. Ihon ollessa valkoinen ulkopuolisen on niitä hyvin vaikea havaita, vaikka ne selvästi erottuisivatkin kokeilemalla.

lisäys

Naisillahan rasvakudos tulee lihasten päälle, kun pojilla/miehillä se on suurimmaksi osaksi lihasten alla, toki sitä on myös vähän lihasten päällä. Siitä syystä naisten on vaikeampi saada vatsalihaksensa niin hyvin näkyviin kuin miesten.

kyllä

kyllä tosiaankin geenit vaikuttavat. mutta iän lisääntyessä myös elämäntavat ts. treeni ja ravinto. itsellä ikää n. 40 ja pack näkyy vielä tiukan paidankin läpi eikä tässä mitään erityisiä sixpack-treenejä ole vedetty. muuten vain kovaa aeroobista, punttia (joka kerta kylläkin vatsat tulee treenattua) ja kuntopiirityyppisiä liikeitä esim etunojapunnerrus ja leuanveto. aerobisista mielestäni murtomaahiihto ja soutu tehokkaimpia lajeja.

No jo on...

Kyse on rasvaprosentista ja siitä kuinka treenaat vatsoja. Jos ihminen on laiha niin ei sillon vatsalihakset näy vaan luut.jos teet 20vatsaa iltaisin lisäpainoilla ja syöt hyvin ( ei pelkkää salaattia) niin vatsalihakset näkyy alle 2kk.

niinpä

kyllähän laihallakin vatsalihakset löytyy ja geenit osittain vaikuttavat rasvaprosenttiin. --

helpoin konsti

siwasta saa 6.90 olvin six-packin. Punttisalilla saattaa mennä joitakin vuosia,eikä se salilla käyminenkään pelkästään auta. oikea ruokavalio ja blah blah blah.

no joo

mul näkyy 2 oikealla puolella ja 2 vasemmal puolella eli näkyy neljä enkä edes trenaa niitteen saamiseen paitsi välillä yritän saada ne vielä 2 lisää ja sitten rittää, alimmaiset ovat kyllä minulla eniten näkyvillä niin mullei näe kaikkia yhtä hyvin mutta kyllä ne vatsalihasliikkeet auttaa paljon ja juoksu myös mutta itse kun juoksen usein 60m 8,72sec eli aika huono aika ja paras tulokseni on 7,19 sec mut on sekin aika huono. mutta aika hyvin se on kuitenkin 13 vuotiaalta ja en ole varma puhuiko kaverini edes totta siitä että juoksisin sen 60m 7,19 sec mutta 8,72 sec on kyllä totta . mutta sitten siitä sixpackista niin siihen on monta tekijää eli ei pelkät geenit tai sellasta vaan on siinä muitakin asioita.

poika 94...

ei se musta niin vaikeeta oo oon nyt tehny vatsalihasliikkeitä 100 päivässä noin 1½ vuoden ajan ja ihan hyvin ne on esiin tullut...

?

Eikö näy muka :o ? aijaa mulla näkyy, harrastan juoksuu, ja urheilen joka päivä. Painan 49 ja oon 170cm. Ja mulla näkyy ainakin, ei nyt sillee aivan kuin bodari miehillä mutta näkyypä kummiskin. Pitää varmaan laihduttaa että näkyy ne?

ei voi olla

Joo laihduta vaan, olet nyt jo niin paksu. Oot oikeasti nyt jo alipainoinen anorektikko.

Pieni ihminen, suuret lihakset?

Elikkäs mulla on ollut nuorempana pack, kaikki lihakset näkyi, mutteivät selkeästi. Mä olen 146 cm pitkä ja painoin noihin aikoihin melko lailla saman verran. Olin 12-vuotias. Harrastin kamppailulajeja väh. 2 viikossa, pyöräilin päivittäin väh. 5 km ja lenkkeilin koiran kanssa kerran viikossa ja lisäksi kävin kahdessa tunnin sählyssä viikoittain. Pitää kattoo että on maha kuitenkin, mihin vauva tulee?

Helposti

Sixpack näkyy vain jos rasvaprosentti on tarpeeksi matala. Vatsarutistukset ei auta vaikka teet niitä 20000kpl päivässä jos rasvaprosentti on liian korkea. Tämä pitäisi olla tyhmällekin päivänselvä asia.

Täällä näkyy

Tosiaan se on rasvarprosentista pitkälle kiinni,naisilla varsinkin.
Itselläni näkyvät melko hyvin,2 alinta ei niin hyvin kuin ylemmät.
Olen siis 22v ja 161/52,harrastan kamppailulajia vähintään 4 kertaa viikossa jonka lisäksi joskus juoksen ja teen lihaskuntoa tai uin.
Rasvaprosenttini kävin mittauttamassa ja se oli 15,9%.
mulla näkyy ylemmät paremmin kuin alemmat:D
 /   /  / Kuinka vaikeaa saada sixpack?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta