Osaisiko joku kertoa hieman Rooman hintatasosta, jotta nuorena innokkaana shoppailijana osaisin varautua riittävällä matkabudjetilla matkaan, eli lähinnä kiinnostaisi vaatteiden hinta? En ole merkkitietoinen, joten minulle kelpaisi vaikka kopiot yms. ei yleisesti kalliit vaatteet, löytyykö Roomasta ja mikä on hintataso?
Entäpä kosmetiikan hinta verrattavissa Suomen hintoihin? Onko kukaan käynyt kampaajalla Roomassa? Kannattaako käydä (onko siis halvempaa)? Entäpä osaisiko joku kertoi mistä Roomasta voisi kysellä hiustenpidennystä? Kiitos
Kosmetiikkaa, vaatteita yms.
4
1937
Vastaukset
- on melkosesti
kalliimpaa kuin suomessa.
- heips
kun joku vastaa asiallisesti! Kiitos siitä, itse lähden reilun viikostä Roomaan.
- Rooman rouva
minun on kerrottava että Italiassa on maailman kovimmat lait mitä tulee kopioden myyntiin ja ostoon. Siinä ei auta edes selittelyt ettei tiennyt tai luuli että se tavara oli aito. Poliisit voivat puuttua ihan kadulla kenen tahaansa ostoksiin jos he näkevät tai epäilevät että on henkilö on ostanut kopioita. Sakot ovat aivan hurjat, noin 90 000 euroa yksistä aurinkolaseista tai rannekellosta, kassista ja ym. Tämä on totta joten ei missään nimessä kannata ostaa mitään kaduilta tai kojuista.
Italian laki määrää myös että kaikista ostoksista pitää antaa kuitti. Kuitit on tallennettava turistien koko matkan ajan.
Hajuvedet ovat ihan samoissa hinnoissa kuin Suomessakin.
Kampaajia on monen hintaisia, riipuu hieman missä kampaamo sijaitsee.
Asusteet ovat enimmäkseen muotitalojen desing asusteita ja kalliita. Discount dell'Alta Mode ja Discount System myyvät merkkituoteita 50% halvemmalla. Myyvät edellisten sesonkien asusteita.
Discount dell'Alto Mode sijaitsee via Gesú e Maria 16 ja Discount System Via del Viminale 35.
Via Nazionale ja Via Babuino myyvät nuorille asuteita ja Via del Coverno Vecchiolta löytyy useita käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden myymälöitä. Via Corso on pitkä katu ja sen varrelta löytyy putiikkia poikineen.
Tavaratalot ovat omasta mielestäni parhaat meille suomalaisille. Siellä saa rauhassa katsella asusteita, säästyy hässäkästä ja mallit ja kootkin ehkä meille sopivampia.
Tavaratalo Coin on kallis. Eräs Coin tavarataloista sijaitsee metrosemalla San Giovanni. Siinä vieressä Via Sannion varrella myydään loppistavaraa arkisin klo 8-13, lauantaisin koko päivän siinä kai klo 18 asti ja sunnutaina nämä myyjät siirtyvät Porta Porteseen myymään tavaroitaan. Ikävä kyllä joukossa on varastettua tavaraa. Vahtikaa rahapussejanne ja pyytäkää kuitti.
Omasta mielestäni paras tavaratalo on La Rinascente Via del Corson puolessa välissä. Toinen löytyy Piazza Fiumelta.
La Standa Via Cola di Rienzo, Viale Trastevere. Tavaratalo Upim sijaitsee Via del Tritone, Via Nazionale ja Via Gioberti.
Italiasta kannatta ostaa alusvaatteita, yöpaitoja, kenkiä ja kasseja. Taidetta ja antiikkia tietysti myös. Oliiveja, oliiviöljyä, saippuoita, kahvia, viinejä jne.- venetsia2
KANNATTAA TIEDUSTELLA SUOMALAISELTA JANITA HELOVALTA
KAMPAAJA, MEIKKAAJA JOKA ASUU ROOMASSA. AUTTAA VARMASTI KAIKISSA HIUS PULMISSA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k984108Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k282886Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2342249Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet602112- 721456
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761300- 901109
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911101- 71964
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?57955