Muistaako joku v. 78 Karnevaalit?

Hiekkakuoppa

Kirjoittelen yhtä tekstiä, jossa vieraillaan Suonenjoella v. 78 Mansikkakarnevaaleilla. Launatain iltana Kontra soitti Vasaman Kaarihallilla, perjantaina oli Tapio Rautavaara. Ja mansikkaraveissa oli Charme Asserdahl.
Muistaako kukaan noita festivaaleja? Tai muita samoilta asjoilta. Minkälainen se kaarihalli oli ulkoa, entä sisältä? Mäntymetsän keskellä se taisi olla.
Itse nukuttiin Hiekkakuopassa ihan keskustan liepeillä. kai siellä leirintäaluekin olisi ollut. Missähän se oli?
Olikohan se Shellin baari joka oli siinä Iisvedentien ja Rautalammintien kulmauksessa? Joku huoltoasemahan siinä oli?

25

5034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistikuvia on

      Shell oli siinä kulmassa. Rakennus on vieläkin, nyt osana varaosaliikkeen kiinteistönä. Baarimyyntiä ei sinä kesänä ollut. Kaarihalliin mentiin sisälle vasemmanpuoleisesta ovesta, lippukassat olivat tuulikaapin vasemmalla seinustalla, sieltä lippu ja yrmeät maajussit antoivat leiman käteen. Sisällä oli vasemmalla puolella baari vai liek kahvion nimellä ollut, oikealla seinustalla oli narikka. Pöytiä ja tuolia oli pieni osasto molemmin puolin narikan ja baarin jälkeen. Taas vasemmalla puolella oli esiintymislava, hallia taisi kiertää penkit ja takaseinällä oli pari ovea, hätäuloskäyntiä varten kai, ne oli sitten puolenyön jälkeen auki kun pääsi ilmaiseksi sisälle. Hallin mittoja en pysty sanomaan, päällinen oli muovin tai pressun tapaista vihreää, olisikohan ollut muutama vaalea raita ollut. Viimeksi näin hallin osia Maajussi-Jussin tontilla. Kaaret olivat muistikuvani mukaan liimapalkin tapaisia. Kertokoon kuka muistaa paremmin. Nykyisen Carneval-ravintolan paikkeilla oli joskus telttakylä, joskus se leirintäalue oli lentokentällä. Toivottavasti tästä on jotain apua.

      • Hiekkakuoppa

        No mutta kiitoksia. Sinullahan oli hyviä muistikuvia paikasta. Noista on apua. Jos joku muistaa vielä enemmän niin siitä vaan.

      • muistat

        Leirintäalue taisi juur siihen aikaan olla siellä, Hotelli ravintolan paikalla *muistelee* Karnevaalialue tais olla ala-asteen kohdilla ja tivoli siinä urheilu kentällä.
        Eikös ollut joku huoltoasema siinä Kestikeisarin (silloin Musta Pekka)päässäkin? ja varsinainen Kestikeisari oli siinä, missä on nyt Tiimari ja Hilkka.
        Siellä kaarihallin kahviossa oli sellaiset oranssit muovituolit ja ne penkit kiersi siellä ympäriinsä hallia.

        Sinä kesänä 18wee :D

      • Karnevaaleissa alusta saakk...
        muistat kirjoitti:

        Leirintäalue taisi juur siihen aikaan olla siellä, Hotelli ravintolan paikalla *muistelee* Karnevaalialue tais olla ala-asteen kohdilla ja tivoli siinä urheilu kentällä.
        Eikös ollut joku huoltoasema siinä Kestikeisarin (silloin Musta Pekka)päässäkin? ja varsinainen Kestikeisari oli siinä, missä on nyt Tiimari ja Hilkka.
        Siellä kaarihallin kahviossa oli sellaiset oranssit muovituolit ja ne penkit kiersi siellä ympäriinsä hallia.

        Sinä kesänä 18wee :D

        On tullut monissa karnevaaleissa oltua - nuoruuden muistikuvia on 70 -luvun lopun sekä 80-luvun karnevaaleistakin jotain, mutta mitään tarkkaa ohjelmasta tms. ei ole.

        Olettaisin että se hiekkakuoppa missä majoituit oli siinä kohdin missä nykyisin on jäähalli eli silloin siinä nykyisen pururadan kohdalla oli betonituotetehdas. (muistaakseni alun perin Savon Betoni ja myöhemmin Pasamosaiikki).

        Karnevaalialue oli aidattu ja maksullinen - karnevaalien aikaan oli usein teatteria Kaatron lammen rannalla ja tivoli tosiaan siinä Urheilukentän kohdilla. Esiintymislava oli ammattikoulun pihalla, joskus vasten ammattikoulun seinää ja joskus pihan suuntaisesti en muista miten oli vuonna 1978.

        Karnevaalitoimisto oli ammattikoululla.

        Se huoltoasema mikä oli nykyisen marketin parkkipaikan kohdalla silloisen musta pekan vieressä oli muistaakseni Itkosten omistama Esson huoltoasema joka sitten myöhemmin siirtyi parkkipaikan alta Iisveden tien varteen - nykyisen ABC -polttoainejakelupisteen kohdalle.

        Kestikeisari oli tosiaan legendaarinen paikka - silloin siellä oli alakerrssa ns. kansantupa jossa saattoi ottaa "kevyet humalat" - yläkerrassa oli sitten varsinainen kestikeisarin ravintola, joka oli silloisen tason mukaisesti tosi siisti paikka. Rakennuksessa oli myös hotellitoimintaa ollut ja tietenkin ravintolassa oli myös varattavissa saunakin, muistaakseni käräjatuvan nimellä - jos joku muistaa paremmin oikaiskoon - siellä kokoontui myös Suonenjoen kerho, jonka historia sitten on ihan omansa eikä siitä tässä enempää.

        olikohan jo vuonna 1978 purettu kaarihallin vieressä ollut vanhempi tanssipaikka ns. Vasaman maja, jossa pidettiin aikoinaan aika rajujakin "bileitä" - lähimetsiköissä otettiin kostuketta ja taidettiin sitä joskus vähän "nahistella" Pieksämäkelaisten kollien kanssakin (tämäkin on oma lukunsa josta joskus enemmän jos joku haluaa tietää)

        Vielä tuolloin Karnevaalit olivat oikea suurtapahtuma omine lieveilmiöineen - valvottu telttaalue oli siinä nykyisen Hotelli Carnevaalin alueella mutta se oli aika ahdas paikka ja sen vuoksi useat laittoivat teltan pystyyn mm. soramontulle ja lähimetsään ja paljon telttoja oli myös Kaarihallin lähimetsikössä lähellä Lepomäen hautuumaata.

        Karnevaalien aikoihin silloin järjestettiin myös jokamiehen luokan ajoja eli karnevaalijokkis joka oli myös tosi laadukas tapahtuma - rata oli siinä missä nykyisinkin.

        Karnevaaliravit oli myös tapahtuma jota ei tullut ohitettua.

        Alko oli silloin ns. HS Pitkäsen talon päädyssä - sitä ennen Alko oli Juhlatalossa jota sanoivatkin jotkut täyden palvelun taloksi koska samassa talossa oli etupuolella Alko, Ravintola ja takaosassa Poliisilaitos. 70 -luvun lopussa taisi olla alkon paikalla jo SYP -pankin konttori ja taisi olla yhtä aikaa alkonkin kanssa (ainakin jonkin aikaa) Putkat olivat juhlatalon alakerrassa ja niihinkin moni karnevaalivieras sai tutustua - tosin juhlien aikaan ei päihtyneitä sinne pahemmiten keräilty vaan katsottiin asioita "sormien läpi".

        Anteeksi kun tämä muistelo on nyt näin hajanainen ja huolimattomasti kiireessä kirjoitettu - lomamatkalla kun olen ja lainakoneella kirjoitetlen niin muutamassa minuutissa tällaisia muistoja tälle foorumille sain - toivottavasti joku oikaisee/täydentää jos muistan väärin.

      • Hiekkakuoppa
        Karnevaaleissa alusta saakk... kirjoitti:

        Kiitos tosi hyvistä muistoista. Nyt uteliaisuus herää oikein kunnolla:

        Mikä oli Musta Pekka? Oliko se kauppa vai kapakka? OOliko se Rautalammintiellä vai Iisvedentiellä vai missä?

        Samoin Kestikeisari? Missä se oli?

        Entäs se hotelli Carnevaal? Onko se keskustassa jossain?

        Entäs tuo alko v. 78? Siinä Pitkäsen talossako? Oliko se Rasutalammintiellä? Mitäpä muuta siinä vieressä oli?

        Alko kai oli juuri silloin aloittanut olla kiinni kesälauantaisin. Se kai tuli monelle festivaalivieraalle yllätyksenä.

        Oliko Kaarihallilla ulko vai sisävessat? Muistaako joku oliko se puuseetyyppinen vai kusilaari?

      • Jonkinlaisia muistoja demen...
        Hiekkakuoppa kirjoitti:

        Musta Pekkka oli ravintola. Ravintolan alakerrassa on joskus ollut jopa discon tapainenkin joskus kauan aikaa sitten.

        Samassa rakennuksessa toimi aikoinaan myös huonekaluliike jonka omistaja oli samainen Pekka.
        Omistaja itse asui ravintolan yläkerrassa olleessa huoneistossa.

        ---
        Tuosta Rautavaaran Tapiosta hän on ollut Karnevaalien aikaan ennenkin Suonenjoella - silloin kun karnevaalit järjestettiin Rautalammin tiellä - alkuaikoina. Tosin taisi silloin esiintyä samoihin aikoihin järjestetyillä Suonenjoen-Rautalammin Yrittäjien messuilla jotka pidettiin Suonenjoen Yhteislyseon tiloissa (nykyinen Lukion rakennus) ja taisipa Tapsa käydä samalla ilahduttamassa vanhainkodin asukkaitakin - silloiset yrittäjäjärjestön pomot taisi Tapsan paikkakunnalle hommata.

      • Vanha pappa
        Hiekkakuoppa kirjoitti:

        Kiitos tosi hyvistä muistoista. Nyt uteliaisuus herää oikein kunnolla:

        Mikä oli Musta Pekka? Oliko se kauppa vai kapakka? OOliko se Rautalammintiellä vai Iisvedentiellä vai missä?

        Samoin Kestikeisari? Missä se oli?

        Entäs se hotelli Carnevaal? Onko se keskustassa jossain?

        Entäs tuo alko v. 78? Siinä Pitkäsen talossako? Oliko se Rasutalammintiellä? Mitäpä muuta siinä vieressä oli?

        Alko kai oli juuri silloin aloittanut olla kiinni kesälauantaisin. Se kai tuli monelle festivaalivieraalle yllätyksenä.

        Oliko Kaarihallilla ulko vai sisävessat? Muistaako joku oliko se puuseetyyppinen vai kusilaari?

        Mikä oli Musta Pekka? Oliko se kauppa vai kapakka? OOliko se Rautalammintiellä vai Iisvedentiellä vai missä?
        Ravintola Musta Pekka - sijaitsi Rautalammintiellä

        Samoin Kestikeisari? Missä se oli?
        Kestikeisari oli silloin vastapäätä Ravintola Musta-Pekkaa (Mustapekasta tuli sitten myöhemmin kestikeisari)

        Hotelli Carneval sijaitsee Iisvedentien varrella TB:n vieressä Koulukadun alkupäässä.

        HS. Pitkäsen Talo oli Rautalammin tien varressa - ja siinä talossa sijaitsi Alko ja tämä kodinkoneliike. Taisipa siinä joskus toimia Sekatavaraliike /kodinkoneliike erään Nyyssösen ylläpitämänä.

        Tuota en muista - mutta joskus siinä Alkon edessä oli karnevaalien aikaan makkaramyyjiäkin :)

        Tuolta kohden ei muistoja --- oliskohan että tuli käytyä metässä kusella kun se mettään menevä ovikin oli auki puolenyön jälkeen ja jemmapullokin oli siellä :)

      • ripu
        Vanha pappa kirjoitti:

        oliko siihenaikaan jo "paskapekka"suonenjoella,oli muuten sama omistaja kuin muissakin "pekoissa".Olenko aivan väärässä.

      • Hiekkakuoppa
        Karnevaaleissa alusta saakk... kirjoitti:

        On tullut monissa karnevaaleissa oltua - nuoruuden muistikuvia on 70 -luvun lopun sekä 80-luvun karnevaaleistakin jotain, mutta mitään tarkkaa ohjelmasta tms. ei ole.

        Olettaisin että se hiekkakuoppa missä majoituit oli siinä kohdin missä nykyisin on jäähalli eli silloin siinä nykyisen pururadan kohdalla oli betonituotetehdas. (muistaakseni alun perin Savon Betoni ja myöhemmin Pasamosaiikki).

        Karnevaalialue oli aidattu ja maksullinen - karnevaalien aikaan oli usein teatteria Kaatron lammen rannalla ja tivoli tosiaan siinä Urheilukentän kohdilla. Esiintymislava oli ammattikoulun pihalla, joskus vasten ammattikoulun seinää ja joskus pihan suuntaisesti en muista miten oli vuonna 1978.

        Karnevaalitoimisto oli ammattikoululla.

        Se huoltoasema mikä oli nykyisen marketin parkkipaikan kohdalla silloisen musta pekan vieressä oli muistaakseni Itkosten omistama Esson huoltoasema joka sitten myöhemmin siirtyi parkkipaikan alta Iisveden tien varteen - nykyisen ABC -polttoainejakelupisteen kohdalle.

        Kestikeisari oli tosiaan legendaarinen paikka - silloin siellä oli alakerrssa ns. kansantupa jossa saattoi ottaa "kevyet humalat" - yläkerrassa oli sitten varsinainen kestikeisarin ravintola, joka oli silloisen tason mukaisesti tosi siisti paikka. Rakennuksessa oli myös hotellitoimintaa ollut ja tietenkin ravintolassa oli myös varattavissa saunakin, muistaakseni käräjatuvan nimellä - jos joku muistaa paremmin oikaiskoon - siellä kokoontui myös Suonenjoen kerho, jonka historia sitten on ihan omansa eikä siitä tässä enempää.

        olikohan jo vuonna 1978 purettu kaarihallin vieressä ollut vanhempi tanssipaikka ns. Vasaman maja, jossa pidettiin aikoinaan aika rajujakin "bileitä" - lähimetsiköissä otettiin kostuketta ja taidettiin sitä joskus vähän "nahistella" Pieksämäkelaisten kollien kanssakin (tämäkin on oma lukunsa josta joskus enemmän jos joku haluaa tietää)

        Vielä tuolloin Karnevaalit olivat oikea suurtapahtuma omine lieveilmiöineen - valvottu telttaalue oli siinä nykyisen Hotelli Carnevaalin alueella mutta se oli aika ahdas paikka ja sen vuoksi useat laittoivat teltan pystyyn mm. soramontulle ja lähimetsään ja paljon telttoja oli myös Kaarihallin lähimetsikössä lähellä Lepomäen hautuumaata.

        Karnevaalien aikoihin silloin järjestettiin myös jokamiehen luokan ajoja eli karnevaalijokkis joka oli myös tosi laadukas tapahtuma - rata oli siinä missä nykyisinkin.

        Karnevaaliravit oli myös tapahtuma jota ei tullut ohitettua.

        Alko oli silloin ns. HS Pitkäsen talon päädyssä - sitä ennen Alko oli Juhlatalossa jota sanoivatkin jotkut täyden palvelun taloksi koska samassa talossa oli etupuolella Alko, Ravintola ja takaosassa Poliisilaitos. 70 -luvun lopussa taisi olla alkon paikalla jo SYP -pankin konttori ja taisi olla yhtä aikaa alkonkin kanssa (ainakin jonkin aikaa) Putkat olivat juhlatalon alakerrassa ja niihinkin moni karnevaalivieras sai tutustua - tosin juhlien aikaan ei päihtyneitä sinne pahemmiten keräilty vaan katsottiin asioita "sormien läpi".

        Anteeksi kun tämä muistelo on nyt näin hajanainen ja huolimattomasti kiireessä kirjoitettu - lomamatkalla kun olen ja lainakoneella kirjoitetlen niin muutamassa minuutissa tällaisia muistoja tälle foorumille sain - toivottavasti joku oikaisee/täydentää jos muistan väärin.

        Kiitos tarkkanäköisestä viestistäsi. Ajattelin vielä kysyä, että muistatko minkänäköistä festivaaliyleisö oli siihen aikaan? Maajusseja puku päällä ja rouvilla hameet ja huivi päässä? Entäs kansallispukuja?

        Osaatko vielä sanoa, että miten tässä 30 v ajanjaksolla Suonenjoen keskusta on muuttunut? Onko pikkukaupat kadonneet? Mitkä kaupat ihan konkreettisesti on väistyneet muiden tieltä? Mitä oli silloin mitä nyt?Silloin taisi olla jo se Sokoksen Marketti? Mitenkäs vaatekaupoille on käynyt? Oliko kenkäkauppaa esimerkiksi silloin 78 Rautalammintien varrella? Myytiinkö mansikkaa Rautalammintiellä karnevaalien aikaan?

        Mitä muita muutoksia tapahtunut? Omakotialueet ainakin laajentuneet? Näkyikö muutoksen merkkejä jo 70-luvun lopulla?

      • kolmisoppelainen

        Vasaman maja oli arviolta vielä -81,82 pystyssä. Tuli siihen aikaan kerättyä noita pullonkorkkeja ja muistikuvat näin kertovat..... ;)

      • Makkaramyyjä
        Hiekkakuoppa kirjoitti:

        Kiitos tarkkanäköisestä viestistäsi. Ajattelin vielä kysyä, että muistatko minkänäköistä festivaaliyleisö oli siihen aikaan? Maajusseja puku päällä ja rouvilla hameet ja huivi päässä? Entäs kansallispukuja?

        Osaatko vielä sanoa, että miten tässä 30 v ajanjaksolla Suonenjoen keskusta on muuttunut? Onko pikkukaupat kadonneet? Mitkä kaupat ihan konkreettisesti on väistyneet muiden tieltä? Mitä oli silloin mitä nyt?Silloin taisi olla jo se Sokoksen Marketti? Mitenkäs vaatekaupoille on käynyt? Oliko kenkäkauppaa esimerkiksi silloin 78 Rautalammintien varrella? Myytiinkö mansikkaa Rautalammintiellä karnevaalien aikaan?

        Mitä muita muutoksia tapahtunut? Omakotialueet ainakin laajentuneet? Näkyikö muutoksen merkkejä jo 70-luvun lopulla?

        Vaatekauppoja oli ainakin ns. puhelintalossa kokon miesten vaatekauppa jota ei ole, samassa talossa oli pieni baari jota sanottiin "hippiäisen baariksi" taisi olla koivistoisen omistama pikku kahvila.

        Sokos taisi olla jo silloin paikallansa tosin aikalailla laajemmalla tuotevalikoimalla kuin nykyisin.

        Rautalammintiellä vastapäätä nykyistä alkoa eli hiljattain rakennetun uuden kerrostalon kohdilla oli Tuunasen vaatekauppa jossa oli ennen vaatekauppaa osuuskaupan elintarvikeliike.

        Nykyisen K-marketin talossa oli Kansallisosakepankki. (KOP)

        Siinä missä nykyisin on apteekki oli Säästöpankki.

        Apteekki sijaitsi Iisveden tien varrella valintatalossa - en muista missä vaiheessa Makkosen Kirjakauppa valintataloon muutti aikaisemminhan se sijaitsi kirkkoa vastapäätä lukion vieressa (rakennus on edelleen pystyssä ja saman omistajan hallinnassa ennen makkosen paperikauppaa siinä oli Makkosen muotiliike)

        Rautalammintien varrella on ollut kenkäkauppakin jossain vaiheessa nykyisen tiimarin paikalla mutta milloinkas se siitä pois muutti sitä en jaksa muistaa ja missä oli sitä ennen - jospa joku muu muistaisi.

        Ihan tavallisissa vaatteissa ihmiset kulki karnevaaleissa - nuoriso farkuissa kuten nykyisinkin ja empä muista maajusseja puku päällä nähneeni - nuorisoa oli nykyistä enemmän liikkeellä - olihan nuorille enemmän ohjelmaa - karnevaalit kun tuli ilmaiseksi niin samalla haluttiin juhlia siistä järjestyshäiriöistä joten ohjelmisto laadittiin enemmän koko perheelle sopivaksi.

      • Pummilla karnevaaleille
        Makkaramyyjä kirjoitti:

        Silloin kun Karnevaalit vietettiin silloisen Ammattikoulun eli nykyisen Lintharjun koulun kohdilla - tapahtuma oli maksullinen ja alue oli aidattu.

      • suonenjokelainen
        Makkaramyyjä kirjoitti:

        Vaatekauppoja oli ainakin ns. puhelintalossa kokon miesten vaatekauppa jota ei ole, samassa talossa oli pieni baari jota sanottiin "hippiäisen baariksi" taisi olla koivistoisen omistama pikku kahvila.

        Sokos taisi olla jo silloin paikallansa tosin aikalailla laajemmalla tuotevalikoimalla kuin nykyisin.

        Rautalammintiellä vastapäätä nykyistä alkoa eli hiljattain rakennetun uuden kerrostalon kohdilla oli Tuunasen vaatekauppa jossa oli ennen vaatekauppaa osuuskaupan elintarvikeliike.

        Nykyisen K-marketin talossa oli Kansallisosakepankki. (KOP)

        Siinä missä nykyisin on apteekki oli Säästöpankki.

        Apteekki sijaitsi Iisveden tien varrella valintatalossa - en muista missä vaiheessa Makkosen Kirjakauppa valintataloon muutti aikaisemminhan se sijaitsi kirkkoa vastapäätä lukion vieressa (rakennus on edelleen pystyssä ja saman omistajan hallinnassa ennen makkosen paperikauppaa siinä oli Makkosen muotiliike)

        Rautalammintien varrella on ollut kenkäkauppakin jossain vaiheessa nykyisen tiimarin paikalla mutta milloinkas se siitä pois muutti sitä en jaksa muistaa ja missä oli sitä ennen - jospa joku muu muistaisi.

        Ihan tavallisissa vaatteissa ihmiset kulki karnevaaleissa - nuoriso farkuissa kuten nykyisinkin ja empä muista maajusseja puku päällä nähneeni - nuorisoa oli nykyistä enemmän liikkeellä - olihan nuorille enemmän ohjelmaa - karnevaalit kun tuli ilmaiseksi niin samalla haluttiin juhlia siistä järjestyshäiriöistä joten ohjelmisto laadittiin enemmän koko perheelle sopivaksi.

        Kop ei ollut nykyisen K-marketin talossa vaan K-marketin ja puhelintalon välissä olleessa rakennuksessa. Siinä oli myös tuo Kokon vaateliike. Muistaakseni. Kun K-market laajentui, tuo Kopin talo purettiin pois.

      • ooooooooooo
        ripu kirjoitti:

        oliko siihenaikaan jo "paskapekka"suonenjoella,oli muuten sama omistaja kuin muissakin "pekoissa".Olenko aivan väärässä.

        No olet! Lindlöf ja Niskanen ihan eri kavereita, Pekkoja tosin molemmant.

    • jotain muisteloa

      Rautalammintie:kin oli eri kohdassa missä nykyään, nyt jää ihan piiloon. Siitä jo alkoi jonkinmoiset hiekkarinteet... Ehkä tuli joskus rymyttyä siellä :)
      Kestiin oli muuten sellaiset korkeat rappuset ja sitten oli se Laineen porrassyvennys, missä oli kiva istuskella.
      Mustaan Pekkaan oli sisäänkäynti toisessa kohdassa kun nykyään, sillo mentiin sisälle siitä kohtaa, missä on vessatkin nykyään.

      • muistikuvia on

        Vasaman maja oli silloin vielä voimissaan. Vapun seutuvilla taisi olla kesäkauden avajaiset siellä? Vieläkin pyörii mielessä kuva (joltain kesältä) kun Irwin ajoi kolmetonnisella Granadalla pihaan. Sisältä jäi mieleen kuinka antaumuksella hän spiikkasi erään hänelle rakkaan kappaleen, se oli Haistakaa paska koko valtiovalta. Olikohan sama kesä kun hän ajoi hirvikolarin Hankasalmella. Sammonkadun seutuvilla oli noina aikoina, entisen R-kioskin ja nykyisen Risfoton paikkeilla sellainen puutalo jossa Piirosen Olli piti maatalouskauppaa tms. Esson piha oli iltaisin suosittu parkkipaikka.

    • Hiekkakuoppa

      Täällähän on tosi tarkkoja silmiä ja hyviä muisteja. Yhtenä teemana tässä tekstissäni on tällaisten pienten maaseutukaupunkien keskustojen muutos.

      Haluaisin vielä kysyä, että miten tässä 30 v ajanjaksolla Suonenjoen keskusta on muuttunut? Onko pikkukaupat kadonneet? Mitkä kaupat ihan konkreettisesti on väistyneet muiden tieltä? Mitä oli silloin mitä nyt?Silloin taisi olla jo se Sokoksen Marketti? Mitenkäs vaatekaupoille on käynyt? Oliko kenkäkauppaa esimerkiksi silloin 78 Rautalammintien varrella?

      Mitä muita muutoksia tapahtunut? Omakotialueet ainakin laajentuneet? Näkyikö muutoksen merkkejä jo 70-luvun lopulla?

    • muistan aina

      Olimme nuoria,sisareni vasta täyttänyt 17v.Siitälähtien on tekohampaissa täysin ollut.Teimme virheen kun telttailimme kaupungin ulkopuolella.Leirintäalue oli,mutta ihan täysi.Jossain kahvilassa söimme mitä sai ja mansikkaleivokset muistan,oli hyviä pieniä ja kalliita.Myöhään illalla musiikki pauhasi,en nauttinut siellä olostani koko aikana.Vielä sellaisen pahoinpitely tapauksen jälkeen vihasin kauan koko suonenjokea ja sitä varkautelaista miestä joka sen teki.Mansikkakarnevaaleihin ja muihin suuriin tapahtumiin en koskaan senjälkeen mennyt,eikä siskonikaan.Avomieheni kuoli seuraavana vuonna syöpään ennen karnevaaleja.Hakkaaja miehellä on kehitysvammainen poika taakkana,kuljettaa sitä mukanaan.Liekö ollu palkkapäivä hänellä.

      • muistan aina-

        Olisi mekin saatu poliisit ja ambulanssi nopeasti paikalle.Meidän oli odotettava 5tuntia ennenkun avomieheni uskalsi lähteä Kuopion sairaalaan ajamaan.Oli kauheeta katsoo siskoni kärsimystä.En tiennyt missä oltiin,olimme aika kaukana suonenjoen keskuksesta ja valtateistä.Kännykkä on monen pelastus nykyisin ja kamerakännykkä on okei.Ammattikoululla oli silloin tapahtumat kun me oltiin.Ihan kivaa porukkaa oli noin yleensäottaen.Ei siellä kansallis pukuja näkynyt muistaakseni.Mulla oli farkku takki ja farkut,olin 23v silloin.Meillä oli punainen elite silloin,siis mosse auto.SE oli silloin.

    • hilebileet

      Tautista biletystä silloin ennen ollut. Tietenkin, koska ei ole ollut kännyköitä, ei ole voinut lähettää tekstiviestejä missä mennään, eikä selittää koko ajan illan tapahtumia puhelimeen. Eikä ottaa kamerakännykällä kuvia eikä videokuvaa. Siksi aneemista ja tylsää touhua, koska kansa sivistymätöntä. Onneksi kehitys siinä suhteessä mennyt parempaan suuntaan. Ilonpito tervehtynyt.

    • 80-lukulainen

      mikä baari se oli siinä vanhan apteekin talossa jossa oli "gongin" toisella puolella Sulosen kangaskauppa?

      • 70-lukulainen

        Taisi olla Pikabaari siinä.

      • 80-lukulainen
        70-lukulainen kirjoitti:

        Taisi olla Pikabaari siinä.

        Kiitos niin oli :) siellä oli hyvä ruoka! Kävihän siellä jotkut kaljallakin.

    • hapotin

      Tulipa oltua monta vuotta töissä kaarihallilla, ei oltu yrmeitä maajusseja !
      Mukavia muistoja sieltä tuli, oli nimekkäitä orkestereita, paljon nuorisoa, joka kävi tansseissa ja tosiaan myös tanssittiin.
      Sitä ennen kerran talvella mentiin mopolla naapurin pojan kanssa kaarihallille, kaaduttiin juuri ennen pihaa, kahdestaan ajettiin häpeä oli suuri.

    • lissu-66

      Täällä kun joku kyseli joistain nimenomaisista kaupoista, niin silloin 70-luvulla ns. puhelintalossa, (eli Mustan Pekan vastapäätä, toisella puolen katua, matala vaalea rakennus joka on vieläkin pystyssä), oli vasemmalta lukien ensin Kello-Peltolan kultaliike, sitten Kemikalio Terttu, sitten oli Raitavuon kenkäkauppa. Sitten en muista mitä muuta oli, ehkä jotain toimistoja. Olisiko sitten ollut se puhelinfirma.? Yläkerrassa taisi olla joku asuntokin.

      Samaisen talon yläkerrassa oli 80-luvulla mm. optikkoliike,,baari, kampaamoja ym. Parturi-kampaamo Parisissa piti valita mallikirjasta tukanleikkauksen malli. Kun kysyin, eikö muuta saa kuin nämä mallit, niin vastaus oli että "ei".
      Sitten hämmentyneenä nuorena tyttönä valitsin sieltä yhden mallin, jonka ajattelin olevan "ihan kiva".
      Meininki oli siis kuin Pohjois-Koreassa, vain tietyt hiusmallit olivat "sallittuja" ja niistä oli valokuvat. :))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe