Onko tavallista?

ultrajumi

Onko tavallista, että Hesarissa ilmoittelevat klassista hierontaa tarjoavat hierojat tarjoavat myös alapään hierontaa? Minulle on kaksi kertaa käynyt niin, että mennessäni jalkahierontaan keski-ikäinen naishieroja on sanonut saman tien, että myös housut otetaan pois.

Ensimmäisen kohdalla kieltäydyin, sanoin pitäväni mieluummin housut jalassa, josta hän loukkaantui. Toisen hierojan kohdalla otin housut pois kuten hän kehoitti. Hän oli hyvin ystävällinen ja jätti jalkojeni väliin pienen pyyhkeen, jonka hän välillä kylläkin otti pois jostain syystä. Ainakin hän aika pitkään arvioi jalkoväliäni, yleensähän hierojat kääntävät häveliäästi päänsä muualle. Hän ei suoranaisesti ehdottanut seksipalveluita, mutta sanoi kyllä lopuksi, että seuraavalla kerralla voidaan tuo "pikkuvelikin" hieroa jos haluan.

Olen normaali mies, mutta kieltäydyin kohteliaasti palvelusta, vaikka alakerta sellaisessa tilanteessa meinaa reagoidakin. Jäi vain jännä fiilis, että onko tosiaan kaikki Hesarissa ilmoittelevat hierojat rinnastettavissa Thai-hierojiin, vai sattuiko minulle vain 2 poikkeuksellista hierojaa?

Kommentteja otetaan vastaan. Tällä ei ollut tarkoitus dissata hierojia, lähinnä tilanne vaikutti mielenkiintoiselta.

45

6908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trubaduuri2

      Olen kuullut että tuollaista toimintaa kyllä on liikkeellä. Ilmeisesti jotkut hierojat luistavat moraalistaan, koska alapään hieronnasta taitaa saada enemmän rahaa kun normaalihieronnasta, se vain on fakta...

    • (())(())

      Oletko jotenkin poikkeuksellisen komea tai keski-ikäisiin naisiin muuten vain vetoava, että he ovat pyytäneet sinua riisuutumaan? Yleensähän asia on niin päin, että asiakkaat haluavat riisutua ja pyytävät alapäähierontaa.

      • ultrajumi

        En ole mielestäni mikään erikoisen näköinen, normaali urheilullinen keski-ikäinen mies, kyse ei ole kuitenkaan mistään DavidBeckamista :)

        Ilmeisesti naisilla oli rahankiilto silmissä...

    • podypilderi

      Luulen tietäväni jälkimmäisen hierojan, olen varmasti käynyt samalla naisella. Itselläni on varmaan kohtuullisen lihaksikas kroppa ja luoja on suonut jalkojen väliinkin jonkin verran kokoa. Olin jalkahieronnassa ilman housuja ja kyseinen hieroja alkoi kehumaan penikseni kokoa ja lihaksikasta kroppaani. Yleensä se ei ole normaalia. Hän kysymättä hieraisi pari kertaa jalkojeni väliä ja ehdotti tuhdimpaa käsittelyä josta kieltäydyin. Loppuaika oltiinkin sitten hiljaa ja toista kertaa en ole sen puutteessa olevan naisen luokse mennyt.

      Luulen, että harvinaista tuollainen on, koska minä itse en tehnyt mitään aloitetta.

      • kallepoika.

        kaltaisia miehiä siis vielä löytyy jotka uskaltavat kieltäytyä. voihan nivusia hieroa sisäreisiä rehellisesti.

    • ...........

      Niin se vaan on että, hierojat on keltaisilla sivuilla ja "hierojat" Hesarissa (ollut ainakin viistoista vuotta).

    • kommentoitu ????

      Ettei vain "keltaisten sivujen" töitä kaipaileva hieroja ole "kaiken" takana :)

      • gikufffot

        Taisit sitten ilmoitella siellä Hesarissa (siinä huoran ja thai-hierojan välissä). Vai kuinka?

      • lykky
        gikufffot kirjoitti:

        Taisit sitten ilmoitella siellä Hesarissa (siinä huoran ja thai-hierojan välissä). Vai kuinka?

        Ettei tarvitse toimia silla alueella ja
        -alalla !!!

        Parempi olla ihka oikeana koulutettuna hierojana ja täällä selväjärkisempien (ainakin jutuista päätellen) keskuudessa :)

    • timpse

      Kun tilaatte hierontaa,miehet sekä naiset.
      Taikasana on - Koulutettu Hieroja-. Kaikki muut ovat
      amatöörejä tai prostituoituja.

      • ikävää kuulla

        tuollaiset hierojat pilaavat muidenkin hierojien maineen. itselleni on käynyt niin päin että asiakkaat ovat kyselleet, mutta sellainen EI kuulu repertuaariini.
        Tuosta koulutettu hieroja-jutusta, on todella loukkaavaa väittää että kaikki muut kuin koulutetut hierojat olisivat seksipalvelujen tarjoajia. No eivät ole! Hierontaterapeutti ei ole seksityöläinen. Onko tuo timpse sellainen joka sitten häiritsee hierontaterapeutteja haeskelemalla heiltä itselleen seksipalveluja kun asiasta kerran on noin kaikkitietävä? On moukkamaista mennä tuollaisia laukomaan ja mustamaalaamaan toisten työtä kun ei siitä mitään tiedä. Kokemukseni koulutetuista hierojista ovat juurikin sitä että he ovat tuollaisia hirvittävän ylimielisiä ja heillä on olevinaan oikeus arvostella muita ja pitävät toisia itseään alempiarvoisina. Inhottava piirre ihmisessä.

      • hieronta-asiakas

        Tulee tuosta koulutettu hieroja-korostuksesta mieleen, että olen koulutetulla käynyt, mutta en pitänyt. Työtilan tunnelma oli ankea, jopa kliininen, katossa loisteputkivalaisin loisti suoraan silmiin, joko oli hiljaista tai radio höpisi, koulutettu hieroja ei osannut pitää suutansa kiinni eikä hieronta tuntunut edes tehokkaalta.
        Sitten paikkakunnalle ilmestyi uusi hierontaterapeutti ja menin kokeilemaan hierontaa. Tämä hierontaterapeutti löi tuon koulutetun hierojan 10-0! Hieronta oli tehokasta, hieroja oli asiantunteva, hierontatila oli sisustettu niin että siellä tuli lämmin tunnelma, ei ollut kirkkaita valaisimia, taustalla soi rentoutusmusiikkia eikä todellakaan ollut sellaista koulutetun hierojan turhantärkeilevää asennetta!
        Ja voin sanoa että oli pätevä ihminen ja koulutus oli kyllä kohdallaan, osasi antaa jatkoon hoito-ohjeet.
        Väitänkin kokemukseni jälkeen, että koulutettujen hierojien vouhkaaminen siitä koulutettu-sanasta osoittaa vain sen että he pelkäävät menettävänsä asiakkaat hierontaterapeuteille ja siksi ovatkin aina niin hanakasti levittelemässä näistä terapeuteista perättömiä valheita, kuten tuokin yksi tuossa edellä erittäin asiattomasti myöskin lateli valheita terapeuteista.
        Ikinä en mene enää ainakaan sellaiselle koulutetulle hierojalle, kenellä on noin surkea itsetunto että sitä täytyy yrittää kohottaa latelemalla perusteettomia valheita muista saman alan työntekijöistä.

      • oikaisuja

        pelkurimaisten koulutettujen hierojien tahallaan luomiin väärinkäsityksiin: myös hierontaterapeuteilla on työtään varten vakuutukset. Myös hierontaterapeutit ovat käyneet saman koulutuksen kuin koulutetut hierojatkin. Ja nyt tiedoksi koulutetuille hierojille ja kaikille muillekin...: hierontaa ei opi näyttökokeessa vaan opiskeluaikana. Nyt tietysti koulutetut hierojat kavahtavat takajaloilleen kun heidän luomiaan myyttejä puretaan!

      • tuotahan minäkin
        oikaisuja kirjoitti:

        eihän ne hierontaterapeutit mitään seksiammattikoulua ole käyneet vaan hierojakoulun. mikähän siinä on että aina kuulee koulutetuilta hierojilta tuollaista sontaa? ei tee mieli kyllä minunkaan mennä k.hierojille jotka noin epävarmoina omasta työstään levittelevät ihme juttuja h.terapeuteista. Niin ja on niitä seksipalvelujen tarjoajia koulutettujenkin hierojien joukossa, iso raha kun heikompia houkuttaa. niin että sattuu sitä "paremmissakin" piireissä.

      • terapeutti ???
        hieronta-asiakas kirjoitti:

        Tulee tuosta koulutettu hieroja-korostuksesta mieleen, että olen koulutetulla käynyt, mutta en pitänyt. Työtilan tunnelma oli ankea, jopa kliininen, katossa loisteputkivalaisin loisti suoraan silmiin, joko oli hiljaista tai radio höpisi, koulutettu hieroja ei osannut pitää suutansa kiinni eikä hieronta tuntunut edes tehokkaalta.
        Sitten paikkakunnalle ilmestyi uusi hierontaterapeutti ja menin kokeilemaan hierontaa. Tämä hierontaterapeutti löi tuon koulutetun hierojan 10-0! Hieronta oli tehokasta, hieroja oli asiantunteva, hierontatila oli sisustettu niin että siellä tuli lämmin tunnelma, ei ollut kirkkaita valaisimia, taustalla soi rentoutusmusiikkia eikä todellakaan ollut sellaista koulutetun hierojan turhantärkeilevää asennetta!
        Ja voin sanoa että oli pätevä ihminen ja koulutus oli kyllä kohdallaan, osasi antaa jatkoon hoito-ohjeet.
        Väitänkin kokemukseni jälkeen, että koulutettujen hierojien vouhkaaminen siitä koulutettu-sanasta osoittaa vain sen että he pelkäävät menettävänsä asiakkaat hierontaterapeuteille ja siksi ovatkin aina niin hanakasti levittelemässä näistä terapeuteista perättömiä valheita, kuten tuokin yksi tuossa edellä erittäin asiattomasti myöskin lateli valheita terapeuteista.
        Ikinä en mene enää ainakaan sellaiselle koulutetulle hierojalle, kenellä on noin surkea itsetunto että sitä täytyy yrittää kohottaa latelemalla perusteettomia valheita muista saman alan työntekijöistä.

        joo joo ! Taidat puhua itsestäs ?

      • vakuutuksen te
        oikaisuja kirjoitti:

        pelkurimaisten koulutettujen hierojien tahallaan luomiin väärinkäsityksiin: myös hierontaterapeuteilla on työtään varten vakuutukset. Myös hierontaterapeutit ovat käyneet saman koulutuksen kuin koulutetut hierojatkin. Ja nyt tiedoksi koulutetuille hierojille ja kaikille muillekin...: hierontaa ei opi näyttökokeessa vaan opiskeluaikana. Nyt tietysti koulutetut hierojat kavahtavat takajaloilleen kun heidän luomiaan myyttejä puretaan!

        Saatte toiminnallenne ? Ette ainakaan potilasturvavakuutusta. Jos joku laitos antaa teille vastuuvakuutuksen, niin mahtaa se vuosimaksu olla aika korkea ?

        Ja kyllä se varsinainen ammattitaito tulee ajan ja ajatuksen kanssa töitä tekemällä....

        Jos on olevinaan valmis koulutuksen jälkeen (oli se mikä koulutus tahansa), niin on jo valmis eläkkeelle tai vaihtamaan ammattia !

      • mutta ????

        Jos teillä on sama koulutus ja ammattitaitotaso kuin koulutetuilla hierojilla, niin miksi ihmeessä haluatte maksaa alv:N, kun pääsette siitä eroon suorittamalla näyttökokeen ????

      • hierontaterapeutti
        mutta ???? kirjoitti:

        Jos teillä on sama koulutus ja ammattitaitotaso kuin koulutetuilla hierojilla, niin miksi ihmeessä haluatte maksaa alv:N, kun pääsette siitä eroon suorittamalla näyttökokeen ????

        Olen hierontaterapeutti ja olin menossa näyttökokeeseen mutta pyörsin tuon päätöksen. Syy oli se että koulutetut hierojat puhuvat niin paljon aiheetonta paskaa hierontaterapeuteista ja koulutetuilla tosiaan on ihmeellinen ylimielinen asenne ja hehän sitä vasta tekevätkin työtään vain rahan kiilto silmissä kun kerran alvittomuus toimii houkuttimena.

        Mutta siis ratkaisuni oli jäädä hierontaterapeutiksi, sillä töitä silläkin nimikkeellä riittää yhtälailla enkä halua lukeutua koulutettujen kusipäiseen ryhmään. Teen omalla työlläni käytännön tasolla ihmisille yksitellen selväksi että myös hierontaterapeutti osaa asiansa, jolloin ihmiset alkavat itsekseen kyseenalaistaa koulutettujen hierojien itsensä hehkutuksen ja toisten perättömän haukkumisen.

        Itse myöskin käyn säännöllisesti hieronnassa. Ja käyn nimenomaan hierontaterapeutilla mieluummin kuin koulutetulla hierojalla, sillä en jaksa sellaista koulutettujen hierojien itseriittoisuutta.

        Kun hierontatyötä tekevä työnantajani palkkasi minut aikoinaan, sanoin ettei minulla sitten ole sitä näyttötutkintoa, johon työnantaja, että se näyttötutkintopaperi ei todista mitään että osaatko oikeasti hieroa, sillä sen kokeen voi suorittaa kun on hyvä pänttääjä. Hyväksi hierojaksi on luontaiset valmiudet kehittyä tai sitten ei, mutta se paperinpala ei sitä hierontataitoa todista eikä takaa. P.S. Hakijoita oli monia, myös niitä koulutettuja hierojia, mutta hierontataitoni olivat heitä paremmat, sillä minulla on tähän hommaan luontaisia kykyjä toisin kuin monella väkisin vääntäjällä joiden on ollut pakko suorittaa näyttötutkinto kun usko omiin kykyihin on muutoin niin heikkoa.

        Tässä siis yhden hierontaterapeutin syy olla ryhtymättä koulutetuksi hierojaksi.

      • .......

        Koulutetusta hierojasta ja hierontaterapeutista tosiaan löytyy yksi ero: koulutetut hierojat eivät ole olleet sillä oppitunnilla mukana, millä on puhuttu hierojien ammattietiikasta, eli että tee työsi hyvin ja anna kolleegasikin tehdä työnsä rauhassa. Osoittaa kypsymättömyyttä ja huonoa ammattikäytöstä häiritä toisen saman alan tekijän työtä esimerkiksi juuri levittelemällä suoranaisia valheita toisen työstä tai muuten häiritä toisen työtä/työnsaantia. Sitähän nuo koulutetut kovasti harrastavat. Muistutus muuten vielä tästä, te arvon koulutetut: herjaus on rikos ja sitä te toden totta harrastatte juuri tuonkaltaisilla väitteillä että hierontaterapeutit olisivat prostituoituja.

      • Koulutettu hieroja04
        oikaisuja kirjoitti:

        pelkurimaisten koulutettujen hierojien tahallaan luomiin väärinkäsityksiin: myös hierontaterapeuteilla on työtään varten vakuutukset. Myös hierontaterapeutit ovat käyneet saman koulutuksen kuin koulutetut hierojatkin. Ja nyt tiedoksi koulutetuille hierojille ja kaikille muillekin...: hierontaa ei opi näyttökokeessa vaan opiskeluaikana. Nyt tietysti koulutetut hierojat kavahtavat takajaloilleen kun heidän luomiaan myyttejä puretaan!

        Koulu ja näyttötutkinto ei tee vielä hierojaa, ainakaan hyvää sellaista. Vasta työn kautta satojen ja satojen hierontojen jälkeen alkaa olla "oikea hieroja"

      • K. hieroja 04
        hierontaterapeutti kirjoitti:

        Olen hierontaterapeutti ja olin menossa näyttökokeeseen mutta pyörsin tuon päätöksen. Syy oli se että koulutetut hierojat puhuvat niin paljon aiheetonta paskaa hierontaterapeuteista ja koulutetuilla tosiaan on ihmeellinen ylimielinen asenne ja hehän sitä vasta tekevätkin työtään vain rahan kiilto silmissä kun kerran alvittomuus toimii houkuttimena.

        Mutta siis ratkaisuni oli jäädä hierontaterapeutiksi, sillä töitä silläkin nimikkeellä riittää yhtälailla enkä halua lukeutua koulutettujen kusipäiseen ryhmään. Teen omalla työlläni käytännön tasolla ihmisille yksitellen selväksi että myös hierontaterapeutti osaa asiansa, jolloin ihmiset alkavat itsekseen kyseenalaistaa koulutettujen hierojien itsensä hehkutuksen ja toisten perättömän haukkumisen.

        Itse myöskin käyn säännöllisesti hieronnassa. Ja käyn nimenomaan hierontaterapeutilla mieluummin kuin koulutetulla hierojalla, sillä en jaksa sellaista koulutettujen hierojien itseriittoisuutta.

        Kun hierontatyötä tekevä työnantajani palkkasi minut aikoinaan, sanoin ettei minulla sitten ole sitä näyttötutkintoa, johon työnantaja, että se näyttötutkintopaperi ei todista mitään että osaatko oikeasti hieroa, sillä sen kokeen voi suorittaa kun on hyvä pänttääjä. Hyväksi hierojaksi on luontaiset valmiudet kehittyä tai sitten ei, mutta se paperinpala ei sitä hierontataitoa todista eikä takaa. P.S. Hakijoita oli monia, myös niitä koulutettuja hierojia, mutta hierontataitoni olivat heitä paremmat, sillä minulla on tähän hommaan luontaisia kykyjä toisin kuin monella väkisin vääntäjällä joiden on ollut pakko suorittaa näyttötutkinto kun usko omiin kykyihin on muutoin niin heikkoa.

        Tässä siis yhden hierontaterapeutin syy olla ryhtymättä koulutetuksi hierojaksi.

        Täynnä itseäsi. Itse tuossa juuri haukuit omaa ammattiryhmääsi. Lisäksi omakehu haiskahtaa. Et taida olla edes varma että pääsisitkö näyttökokeen läpi.. Itselläni näyttökoe oli kohtuu haastava 3 osainen setti, johon kuului myös yrittäjyys hieronta näyttöjen lisäksi. Hieronta näytöt kestivät yhteensä 2 viikkoa. Ei pidä yleistää, Koulutettu hieroja jos toimii oikein niin ei mustamaalaa muita terapeutteja vaan pikimmiten päin vastoin.

      • ring ring
        Koulutettu hieroja04 kirjoitti:

        Koulu ja näyttötutkinto ei tee vielä hierojaa, ainakaan hyvää sellaista. Vasta työn kautta satojen ja satojen hierontojen jälkeen alkaa olla "oikea hieroja"

        tuolla koulutettujen hierojien logiikalla siis jos kaikki muut paitsi koulutetut ovat prostituoituja, niin seksinnälkäisen kannattanee soitella siis tuolle lähimmälle urheiluhierojalle? sehän kun ei ole koulutettu hieroja vaan urheiluhieroja...seksiä voi saada kai sitten myös aromaterapiahierojilta, vyöhyketerapeuteilta ym. jos ei urheiluhierojalta juuri sillä hetkellä lohkea..?
        Ja koulutettujen hierojien tarjontaan on tuolla logiikalla ilmeisesti kuulunut vähintäänkin runkkaus kunnes ovat suorittaneet tuon paljon puhutun näyttökokeen ja ovat siinä tulleet paremmiksi ihmisiksi kuin kaikki muut?

      • Hierojia tarvitaan
        ring ring kirjoitti:

        Hatunnosto koul.hierojille jotka ovat tarpeeksi aikuisia jättämään piruilun sikseen. Eivät hier.terapeutit ole heille mitään tehneet joten antaisivat koulutetut olla.
        Ei ihme että alkaa toisilla verenpaine kohoamaan kun jatkuvasti saa kuulla ties mitä vähättelyä. Se kuulostaa jo muistakin pulliaisista ja asiakkaista ikävältä kun yhtä ammattiryhmää ollaan aina lyömässä maan rakoon. Kyllä terapeuteillakin on oikeus työhönsä ja toimentuloon, eiköhän tässä maassa riitä asiakkaita ihan joka hierojalle.
        Jos vaikka kymmenen hier.terapeutin joukosta löytyy yksi itseoppinut, se ei tarkoita että myös se 90 % ammattikunnasta olisi samaa tavaraa. Sama pätee siihen jos kymmenestä koul.hierojasta yksi tarjoaa seksipalveluja, niin samoinko muka myös se loppu 90 %?
        Itse olin eilen hierottavana. Hierojana oli hier.terapeutti mutta hyvä se oli ja todistukset koulutuksista oli ripustettu seinälle julkisesti nähtäviksi. Jos sitä alkaa mietityttämään että mistä ja miten se hier.terapeutti on osaamisensa hankkinut niin silloin sitä kannattaa reilusti kysyä ja selvittää. Sillähän se selviää.

        On tuolla aiemminkin keskusteltu näistä kahdesta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000284&posting=22000000012452154

      • ylimielinen

        asenne koulutetulla hierojalla ei houkuta. En menisi kampaajallekaan joka haukkuu muiden kampaajien työt ja kehuu omaansa.

      • suorittaminen
        ....... kirjoitti:

        Koulutetusta hierojasta ja hierontaterapeutista tosiaan löytyy yksi ero: koulutetut hierojat eivät ole olleet sillä oppitunnilla mukana, millä on puhuttu hierojien ammattietiikasta, eli että tee työsi hyvin ja anna kolleegasikin tehdä työnsä rauhassa. Osoittaa kypsymättömyyttä ja huonoa ammattikäytöstä häiritä toisen saman alan tekijän työtä esimerkiksi juuri levittelemällä suoranaisia valheita toisen työstä tai muuten häiritä toisen työtä/työnsaantia. Sitähän nuo koulutetut kovasti harrastavat. Muistutus muuten vielä tästä, te arvon koulutetut: herjaus on rikos ja sitä te toden totta harrastatte juuri tuonkaltaisilla väitteillä että hierontaterapeutit olisivat prostituoituja.

        Muuttaisi sinutkin (ilmeisesti mahtava ihminen ja ammattitaitoinen ?) vittumaiseksi ääliöksi, joka ei osaa enää töitään ???

        Pitää se ottaa tosi koville se näytön suorittaminen!

      • maksaisi
        hierontaterapeutti kirjoitti:

        Olen hierontaterapeutti ja olin menossa näyttökokeeseen mutta pyörsin tuon päätöksen. Syy oli se että koulutetut hierojat puhuvat niin paljon aiheetonta paskaa hierontaterapeuteista ja koulutetuilla tosiaan on ihmeellinen ylimielinen asenne ja hehän sitä vasta tekevätkin työtään vain rahan kiilto silmissä kun kerran alvittomuus toimii houkuttimena.

        Mutta siis ratkaisuni oli jäädä hierontaterapeutiksi, sillä töitä silläkin nimikkeellä riittää yhtälailla enkä halua lukeutua koulutettujen kusipäiseen ryhmään. Teen omalla työlläni käytännön tasolla ihmisille yksitellen selväksi että myös hierontaterapeutti osaa asiansa, jolloin ihmiset alkavat itsekseen kyseenalaistaa koulutettujen hierojien itsensä hehkutuksen ja toisten perättömän haukkumisen.

        Itse myöskin käyn säännöllisesti hieronnassa. Ja käyn nimenomaan hierontaterapeutilla mieluummin kuin koulutetulla hierojalla, sillä en jaksa sellaista koulutettujen hierojien itseriittoisuutta.

        Kun hierontatyötä tekevä työnantajani palkkasi minut aikoinaan, sanoin ettei minulla sitten ole sitä näyttötutkintoa, johon työnantaja, että se näyttötutkintopaperi ei todista mitään että osaatko oikeasti hieroa, sillä sen kokeen voi suorittaa kun on hyvä pänttääjä. Hyväksi hierojaksi on luontaiset valmiudet kehittyä tai sitten ei, mutta se paperinpala ei sitä hierontataitoa todista eikä takaa. P.S. Hakijoita oli monia, myös niitä koulutettuja hierojia, mutta hierontataitoni olivat heitä paremmat, sillä minulla on tähän hommaan luontaisia kykyjä toisin kuin monella väkisin vääntäjällä joiden on ollut pakko suorittaa näyttötutkinto kun usko omiin kykyihin on muutoin niin heikkoa.

        Tässä siis yhden hierontaterapeutin syy olla ryhtymättä koulutetuksi hierojaksi.

        Ainakin minulle 1000 € /kk alv: muodossa.
        Jännä asia se näyttökoe, kun pelkäät sen muuttavan itsesi ylimieliseksi, ammattitaidottomaksi ja ahneeksi vittupääksi !

        Itsekään en allekirjoita
        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000284&posting=22000000037040844
        , mutta olet aika eri linjoilla sinäkin minun kanssa...

        Muuten... jos olet niin mahtava ja hyvä, niin miksi olet vieraan palveluksessa? Ai niin, olet niin hyvä ihminen, kun haluat tehdä alvillista työtä (avustat monia pikku vähävaraisia) ja vielä elätät työnantajasikin perheineen !
        Niin, tai oikeastaan asiakkasihan ne elättävät...

        Koulutettun hierojan nimike ei välttämättä takaa hyvää kädenjälkeä, mutta nämä kaikenmaailman terapeuttinimikkeet eivät takaa yhtään mitään. Kuka tahansa voi nimittää itseään es "selkäterapeutiksi", "rentoutusterapeutiksi" tai "hierontateraputiksi" ilman minkäänlaista koulutusta, ohjausta tai edes perittyä parantamisen lahjaa! Eli jos kalle 19 vee amiksen jälkeen potee rahanpuutetta, niin siitä vaan terapeutiksi ja hyppimään vaikka ihmisten selkien päällä. Suomen laki ja asetukset eivät sitä kiellä. Koulutettu hieroja on ainoa nimikesuojattu ammattinimike, joka takaa näyttökokeessa punnitun tieto-taito-tason riittävyyden!

      • ihmisiä ?

        Tunnen ihan henkilökohtaisesti kaksi oikein tt.umaista koulutettua hierojaa, mutta kyllä ne ihan ilmoisen ikänsä sellasisia ovat olleet... (ja molemmilla myös toinen entinen ammatti)

        Tiedän ja olen joutunu tututstumaan pariin tosi hankalaan kansanedustajaan, yhteen kansan rakastamaan kirjailijaan, pariin todella suosittuun "mega" laulutähteen ja yrittipä kerran entisissä töissä minut puukottaa yksi IHAN kuluja käymätönkin.....

        Eli jaarituksen pointti. KAIKISSA ihmis- ja ammattiryhmissä on parempia ja huonompia IHMISIÄ, erilailla ammattinsa taitavia eli IHMISET ovat erilaisia. Jotkut ihmiset sitten suvaitsevat toisiaan ja toisia ryhmiä vielä huonommin kuin toiset. En ole havainnut, että vaikka sanotaan tiedon lisäävän tuskaa, että tieto tai koulutus olisi muuttanut IHMISTÄ ihmisenä huonommaksi.

        just. Jos arvasittekin, niin koulutettu hieroja avautuu.... ja nyt asiakkaiden kimppuun :)

      • kyllä
        suorittaminen kirjoitti:

        Muuttaisi sinutkin (ilmeisesti mahtava ihminen ja ammattitaitoinen ?) vittumaiseksi ääliöksi, joka ei osaa enää töitään ???

        Pitää se ottaa tosi koville se näytön suorittaminen!

        että tämä on oikein arka kohta koulutetuille hierojille. Noin kovasti pelkäävät hierontaterapeutteja.

        Kiinnittäkääpä huomiota siihen mistä tuo alkoi, taas oli ilmeisesti yksi koulutettu hieroja äänessä väittämässä hierontaterapeutteja prostituoiduiksi. Mistä ne koulutetut sellaisia väitteitä vetää jos ei ole kokemukset omia ja Suomen kaikkia hierontaterapeutteja kokeiltu ja kaikilta seksiä saatu?
        Ette tekään haluaisi että joku jatkuvasti olisi haukkumassa teidän työtänne muille ilman että asiasta edes mitään tietäisi.

        Tyhmempi aloittaa, viisaampi lopettaa. Riidelkää itseksenne, koulutetut hierojat.

      • näyttökoe
        maksaisi kirjoitti:

        Ainakin minulle 1000 € /kk alv: muodossa.
        Jännä asia se näyttökoe, kun pelkäät sen muuttavan itsesi ylimieliseksi, ammattitaidottomaksi ja ahneeksi vittupääksi !

        Itsekään en allekirjoita
        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000284&posting=22000000037040844
        , mutta olet aika eri linjoilla sinäkin minun kanssa...

        Muuten... jos olet niin mahtava ja hyvä, niin miksi olet vieraan palveluksessa? Ai niin, olet niin hyvä ihminen, kun haluat tehdä alvillista työtä (avustat monia pikku vähävaraisia) ja vielä elätät työnantajasikin perheineen !
        Niin, tai oikeastaan asiakkasihan ne elättävät...

        Koulutettun hierojan nimike ei välttämättä takaa hyvää kädenjälkeä, mutta nämä kaikenmaailman terapeuttinimikkeet eivät takaa yhtään mitään. Kuka tahansa voi nimittää itseään es "selkäterapeutiksi", "rentoutusterapeutiksi" tai "hierontateraputiksi" ilman minkäänlaista koulutusta, ohjausta tai edes perittyä parantamisen lahjaa! Eli jos kalle 19 vee amiksen jälkeen potee rahanpuutetta, niin siitä vaan terapeutiksi ja hyppimään vaikka ihmisten selkien päällä. Suomen laki ja asetukset eivät sitä kiellä. Koulutettu hieroja on ainoa nimikesuojattu ammattinimike, joka takaa näyttökokeessa punnitun tieto-taito-tason riittävyyden!

        minua muuttaisikaan, mutta sitten muut ihmiset lukisivat minut siihen samaan koulutettujen hierojien ryhmään joka mollaa muita.
        Vieraan palvelukseen pääsee kun on mahtava ja hyvä. Jos ei ole, niin vieraan palvelukseen ei pääse ja on pakko pistää pystyyn oma toiminimi kun ei yhdellekään työnantajalle kelpaa.

      • kummaa
        maksaisi kirjoitti:

        Ainakin minulle 1000 € /kk alv: muodossa.
        Jännä asia se näyttökoe, kun pelkäät sen muuttavan itsesi ylimieliseksi, ammattitaidottomaksi ja ahneeksi vittupääksi !

        Itsekään en allekirjoita
        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000284&posting=22000000037040844
        , mutta olet aika eri linjoilla sinäkin minun kanssa...

        Muuten... jos olet niin mahtava ja hyvä, niin miksi olet vieraan palveluksessa? Ai niin, olet niin hyvä ihminen, kun haluat tehdä alvillista työtä (avustat monia pikku vähävaraisia) ja vielä elätät työnantajasikin perheineen !
        Niin, tai oikeastaan asiakkasihan ne elättävät...

        Koulutettun hierojan nimike ei välttämättä takaa hyvää kädenjälkeä, mutta nämä kaikenmaailman terapeuttinimikkeet eivät takaa yhtään mitään. Kuka tahansa voi nimittää itseään es "selkäterapeutiksi", "rentoutusterapeutiksi" tai "hierontateraputiksi" ilman minkäänlaista koulutusta, ohjausta tai edes perittyä parantamisen lahjaa! Eli jos kalle 19 vee amiksen jälkeen potee rahanpuutetta, niin siitä vaan terapeutiksi ja hyppimään vaikka ihmisten selkien päällä. Suomen laki ja asetukset eivät sitä kiellä. Koulutettu hieroja on ainoa nimikesuojattu ammattinimike, joka takaa näyttökokeessa punnitun tieto-taito-tason riittävyyden!

        eihän se alv kuulu yrittäjälle, vaan sen maksaa asiakas valtiolle jonka tässä tapauksessa hieroja vain välittää eteenpäin. eli se ei ole hierojan rahaa missään vaiheessa.

      • kumma...
        maksaisi kirjoitti:

        Ainakin minulle 1000 € /kk alv: muodossa.
        Jännä asia se näyttökoe, kun pelkäät sen muuttavan itsesi ylimieliseksi, ammattitaidottomaksi ja ahneeksi vittupääksi !

        Itsekään en allekirjoita
        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000284&posting=22000000037040844
        , mutta olet aika eri linjoilla sinäkin minun kanssa...

        Muuten... jos olet niin mahtava ja hyvä, niin miksi olet vieraan palveluksessa? Ai niin, olet niin hyvä ihminen, kun haluat tehdä alvillista työtä (avustat monia pikku vähävaraisia) ja vielä elätät työnantajasikin perheineen !
        Niin, tai oikeastaan asiakkasihan ne elättävät...

        Koulutettun hierojan nimike ei välttämättä takaa hyvää kädenjälkeä, mutta nämä kaikenmaailman terapeuttinimikkeet eivät takaa yhtään mitään. Kuka tahansa voi nimittää itseään es "selkäterapeutiksi", "rentoutusterapeutiksi" tai "hierontateraputiksi" ilman minkäänlaista koulutusta, ohjausta tai edes perittyä parantamisen lahjaa! Eli jos kalle 19 vee amiksen jälkeen potee rahanpuutetta, niin siitä vaan terapeutiksi ja hyppimään vaikka ihmisten selkien päällä. Suomen laki ja asetukset eivät sitä kiellä. Koulutettu hieroja on ainoa nimikesuojattu ammattinimike, joka takaa näyttökokeessa punnitun tieto-taito-tason riittävyyden!

        kun tässä maailmassa löytyy vielä jokunen sellainenkin joka ei ole pohjattoman rahanahne.

      • toinenkin poski
        kyllä kirjoitti:

        että tämä on oikein arka kohta koulutetuille hierojille. Noin kovasti pelkäävät hierontaterapeutteja.

        Kiinnittäkääpä huomiota siihen mistä tuo alkoi, taas oli ilmeisesti yksi koulutettu hieroja äänessä väittämässä hierontaterapeutteja prostituoiduiksi. Mistä ne koulutetut sellaisia väitteitä vetää jos ei ole kokemukset omia ja Suomen kaikkia hierontaterapeutteja kokeiltu ja kaikilta seksiä saatu?
        Ette tekään haluaisi että joku jatkuvasti olisi haukkumassa teidän työtänne muille ilman että asiasta edes mitään tietäisi.

        Tyhmempi aloittaa, viisaampi lopettaa. Riidelkää itseksenne, koulutetut hierojat.

        On se helpompi solvata sellaista joka ei koskaan solvaa takaisin, vai mitä, koulutetut hierojat?
        Kova älämölö noilta koulutetuilta, kun nyt sitten hierontaterapeutit ei jaksa enää kuunnella tuota vittuilua.

      • nyt sentään
        suorittaminen kirjoitti:

        Muuttaisi sinutkin (ilmeisesti mahtava ihminen ja ammattitaitoinen ?) vittumaiseksi ääliöksi, joka ei osaa enää töitään ???

        Pitää se ottaa tosi koville se näytön suorittaminen!

        Taitavat vain koulutetut hierojat yrittää kalastella tällä tavoin asiakkaita itselleen. Eivät kohkaisi noin paljon hierontaterapeutteja vastaan ellei terapeuteista oikeasti olisi kunnon haastajia koulutetuille hierojille. Jos olisivat terapeutit silkkaa huuhaata, ei kannattaisi nähdä tuota solvaamisen vaivaa, asiakkaat kun näkisivät asianlaidan itsekin, mutta kun heillä mitä ilmeisimmin tietoa ja taitoa on, ovat he uhka koulutetuille hierojille ja näin ollen sitten koulutetut hierojat lankeavat varsin kieroon kilpailutapaan. En ole kyllä vielä nähnyt tai kuullut yhdenkään terapeutin puhuvan samoin koulutetuista hierojista? Taitaa tosiaan moraali olla näiden ryhmien ainoa ero.

      • toki
        vakuutuksen te kirjoitti:

        Saatte toiminnallenne ? Ette ainakaan potilasturvavakuutusta. Jos joku laitos antaa teille vastuuvakuutuksen, niin mahtaa se vuosimaksu olla aika korkea ?

        Ja kyllä se varsinainen ammattitaito tulee ajan ja ajatuksen kanssa töitä tekemällä....

        Jos on olevinaan valmis koulutuksen jälkeen (oli se mikä koulutus tahansa), niin on jo valmis eläkkeelle tai vaihtamaan ammattia !

        hierontaterapeuteillakin on toiminnalleen vakuutukset!
        enkä itse kyllä valitsisi hierojaa sen perusteella minkälaiset vakuutukset tällä on, sillä hieronnalla ei yksinkertaisesti voi saada mitään vahinkoa aikaan. Mieluummin menen sille joka hieroo hyvin, oli koulutettu tai terapeutti, kuin kulkisin vakuutusten perässä.

      • .............
        nyt sentään kirjoitti:

        Taitavat vain koulutetut hierojat yrittää kalastella tällä tavoin asiakkaita itselleen. Eivät kohkaisi noin paljon hierontaterapeutteja vastaan ellei terapeuteista oikeasti olisi kunnon haastajia koulutetuille hierojille. Jos olisivat terapeutit silkkaa huuhaata, ei kannattaisi nähdä tuota solvaamisen vaivaa, asiakkaat kun näkisivät asianlaidan itsekin, mutta kun heillä mitä ilmeisimmin tietoa ja taitoa on, ovat he uhka koulutetuille hierojille ja näin ollen sitten koulutetut hierojat lankeavat varsin kieroon kilpailutapaan. En ole kyllä vielä nähnyt tai kuullut yhdenkään terapeutin puhuvan samoin koulutetuista hierojista? Taitaa tosiaan moraali olla näiden ryhmien ainoa ero.

        Hei,

        Toiseksi viimeisin lauseesi askarruttaa, näissä viesti ketjuissa ovat kyllä olleet enemmän äänessä terapeutit. Vai kuinka?

        Työn iloa kaikille lihas huollon ammattilaisille!

        P.S. Eiköhän jo lopettetaisi, minä ainakin olen niin vanha etten jaksa olla kateellinen, ylimielinen enkä niin kiinnostunut muiden tekemisistä että rupeaa ahdistamaan.

      • nykyinen koulutettu hieroja
        ylimielinen kirjoitti:

        asenne koulutetulla hierojalla ei houkuta. En menisi kampaajallekaan joka haukkuu muiden kampaajien työt ja kehuu omaansa.

        kävin täydentämässä koulutukseni ja suorittamassa näyttökoen

        Taksani on pysynyt asiakkaille päin sama ennen kuin jälkeen, paitsi, että saan 22& itselleni enemmän. Tekeekö se minusta raha-ahne ?

        Kuka nyt ei haluaisi nostaa oma ansionsa 22%:lla kerrallaan, ilman että asiakkaat kaikoavat ?
        Jos joku väitää vastaan, minä väitän että se puhuu puppua ;-)

        Ja vakuutuksista

        hieroja / hierontaterapeutti voi saada vastuuvakuutuksen, eli jos asiakas liukastuu ja loukantuu vakuutus korvaa, ei muuta

        koulutettu hieroja ottaa vastuvakuutuksen ja on velvollinen ottamaan potilasvahinkovakuutuksen (27 e / vuosi) joka korvaa myös mahdolliset ammativahingot. Samalla tavalla kuin lääkärit tai muut terveydenhuollon ammattilaiset.

        Näen vain etua siitä, että olen koulutettu hieroja, sain myös perusteellisemman koulutuksen Valtion valvomassa koulussa kuin yksityisessä .. ja kun olen ollut molemmissa, se on ensi käden tietoa.
        Paljon jälkimmäisessä koulussa oli entisiä yksit. koulun opiskelijoita, ei toisin päin, pane miettimään ...

      • olen sen minäkin ymmärtänyt
        nykyinen koulutettu hieroja kirjoitti:

        Se on pelkästään asiakkaan etu, että käy alv-vapaalla-koulutetulla-potilasturvavakuutusmahdollisella-hierojalla.
        (Taitää minun äikkän ope hypätä kattoon :)

        Tosin ammatinvaihtaja-aikuisena en nähnyt mitään muuta mahdollisuutta, kun ottaa heti lähin ja paras mahdollinen koulutus ja ottaa se alusta saakka niin tosissaan, että asuntolainat tms ei haittaa toiminnan aloittamista heti yksityisenä ammatinharjoittajana. Miksi kiusata asiakastaa maksattamalla omien huolieni lisäksi hienot puitteet, ajanvaraushenkilöston, pari-kolme päällikköä jne... Kädenjälkeni ei siitä tule muuttumaan. Itsenäisenä ammatinharjoittajana on asiakaspalautteen kärkipäässä...Syyllistä onnistamattomuuuteen/ONNISTUMISEEN ei tarvitse kaukaa,. eikä kauaa etsiä.....

        T: alusta asti koulutettu hieroja (tosin vasta 35-vee asti ja vasta 10-vee... jos olisin tiennyt pikku poikana tämän alan olevan yhtä kivaa ja kannustavaa, niin PAAAALJON aikaikaisemmin :)

        Kaikkea hyvää kaikkea (oikeaa eli poislukien s-ammattilaiset, tai mikä minä olen tuomitsemaan) hoitotyötä tekeville...

      • kestojumi skolioosi
        hieronta-asiakas kirjoitti:

        Tulee tuosta koulutettu hieroja-korostuksesta mieleen, että olen koulutetulla käynyt, mutta en pitänyt. Työtilan tunnelma oli ankea, jopa kliininen, katossa loisteputkivalaisin loisti suoraan silmiin, joko oli hiljaista tai radio höpisi, koulutettu hieroja ei osannut pitää suutansa kiinni eikä hieronta tuntunut edes tehokkaalta.
        Sitten paikkakunnalle ilmestyi uusi hierontaterapeutti ja menin kokeilemaan hierontaa. Tämä hierontaterapeutti löi tuon koulutetun hierojan 10-0! Hieronta oli tehokasta, hieroja oli asiantunteva, hierontatila oli sisustettu niin että siellä tuli lämmin tunnelma, ei ollut kirkkaita valaisimia, taustalla soi rentoutusmusiikkia eikä todellakaan ollut sellaista koulutetun hierojan turhantärkeilevää asennetta!
        Ja voin sanoa että oli pätevä ihminen ja koulutus oli kyllä kohdallaan, osasi antaa jatkoon hoito-ohjeet.
        Väitänkin kokemukseni jälkeen, että koulutettujen hierojien vouhkaaminen siitä koulutettu-sanasta osoittaa vain sen että he pelkäävät menettävänsä asiakkaat hierontaterapeuteille ja siksi ovatkin aina niin hanakasti levittelemässä näistä terapeuteista perättömiä valheita, kuten tuokin yksi tuossa edellä erittäin asiattomasti myöskin lateli valheita terapeuteista.
        Ikinä en mene enää ainakaan sellaiselle koulutetulle hierojalle, kenellä on noin surkea itsetunto että sitä täytyy yrittää kohottaa latelemalla perusteettomia valheita muista saman alan työntekijöistä.

        Olen tässä kahdenkymmenen vuoden aikana käynyt sekä fysioterapeuteilla, hierontaterapeuteilla, hermoratahierojilla, omt-tyypeillä, kiropraktikoilla, naprapaateilla ja vaikka sun millä. Niskat/iskias kaiken maailman jutut vaivaavat vuodesta toiseen 15 tunnin työpäivät tietokoneella eivät auta asiaa:-)

        Olen löytänyt noin viisi hyvää hierojaa näiden vuosien aikana. Siis sellaista, jotka ovat osanneet "nähdä" sormillaan sen kipupisteen ja ongelman ytimen ilman että tarvitsee erikseen kertoa. Kaksi oli fysioterapeutteja, yksi oli laillistettu hieroja Arlainstituutista (aivan mielettömän hyvä, valitettavasti nykyään liian kaukana reiteiltäni) ja yksi kurssitettu hierontaterapeutti ja sen yhden koulutusta en tiedä, kun oli virolainen ja hieronta tapahtui Virossa kylpylässä (olen nainen).

        Tällä hetkellä käyn valtavan mukavalla ja hyvällä hierojalla, joka on koulutukseltaan fysioterapeutti. Hän myös kertoo minulle, miten voin estää vastaisuudessa ihan näin pahat jumit ja antaa kotihoito-ohjeita, mitä kukaan ei ole aiemmin tehnyt. Olen toki aina netistä googlettanut ohjeita, mutta ilmeisesti teen liikkeet liian nopeasti ja saan itseni pahemmin jumiin. Nyt on hidas venyttelyohjelma ja kunnon ohjeet!

      • lahjoja
        Koulutettu hieroja04 kirjoitti:

        Koulu ja näyttötutkinto ei tee vielä hierojaa, ainakaan hyvää sellaista. Vasta työn kautta satojen ja satojen hierontojen jälkeen alkaa olla "oikea hieroja"

        ei tule edes tuhansien harjoitteluiden jälkeen. Pelkästään kouluttatautumalla ei hierojaa tule.

    • sitä

      munaa tai pillua ole pakko antaa hieroa.
      kaikenlaista maailmassa tarjotaan, asakas valitsee.

    • annan kaikkien..

      pitää ne pikkuhousut jalassa,kun hierontapöydälle tulevat.Varmaan on niitäkin jotka hieroskelevat pikkuveikatkin,kun siitä sitä fyffeä tulee helpommin.No,saa kai se asiakaskin siinä jotain..

    • Yksi koulutettu

      En nyt yhtään ihmettele, kun muutama vuosi sitten kuulin, että näyttökoe on nykyään jo 4-osainen: anatmia ja hierontaotteet, yrittäjyys, hierontanäyttökoe (se 2-viikkoinen jossa "pyöritetään yritystä itsenäisesti" ja selostetaan kirjallisesti näyttöasiakkaan hoito kyseisenä aikana ja hänen hoitosuunnitelmansa eteenpäin) ja AMMATTIETIIKKA. Se on lisätty näköjään aivan tarpeesta.
      Tämä kyllä koskee näitä terapeutteja yhtä lailla, sillä hehän tässä ketjussa ovat pitäneet isompaa älämölöä.
      Ja kuten nykyinen koulutettu hieroja kirjoitti, kukapa se haluaisi vähemmän tienata, kun voi tienata hiukan enemmänkin. Ammatinharjoittaja kun on yrittäjän kanssa samalla viivalla, vaikkei kuitenkaan pysty kasvattamaan yritystä määrättömästi. Tulee vuorokaudan tunnit vastaan ja oman kropan kestokykykin.
      Se, että onko koulutettu hieroja vai hierontaterapeutti tai ihan mikä peutti tahansa, ei kuitenkaan takaa hoidon laatua. Laatuun vaikuttaa loppujen lopuksi hierojan ammattiinsa sitoutuminen. Kerran käyty koulutus ei yleensä riitä loppuiäksi, koska tietoja joutuu päivittämään ajoittain ihan senkin vuoksi, että tiede menee eteenpäin. Tietoja on myös hyvä kerrata ajoittain, sillä ei kenenkään pää ole kuin tietokoneen muisti ettei mikään pääse unohtumaan.
      Kun on käsityöammatista kyse, on myös selvää, että hierojillakin on ns oma "käsiala". Jollekin asiakkaalle sopii käsialakirjoitus ja toinen tarvii tekstausta. Näin se vaan on.
      Mummot sanoisi tässä tilanteessa: Riita poikki ja voita väliin. HYvähän se on, että meitä hierojia on moneen lähtöön - niin koulutettuja kuin muitakin kehon huoltajia nimikkeestä huolimatta.
      Työn iloa kaikille, sillä ilman iloa, ei työ maistu.

    • 554354

      Ap, kuulostaa pimeeltä. Onneksi mun kohdalle ei ole osunut tuollaista

    • kolla

      Kolkuttavalle avataan, ja kysyjälle vastataan, joten rohkeesti vaan liikkeelle.

    • jiwfg00

      provojahan voi kirjoittaa että tuollainen lähestymistapa lisääntyisi. se lienee aloittajan tarkoitus..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3481
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      185
      1567
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1297
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1162
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      48
      786
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe