Mitä teen - omenapuun muumiotauti?!?

aloittelijaomppu

Hei,
Muutimme kesällä rivitaloon, meillä ei ole ennen ollut pihaa. Pihassamme kasvaa kaksi ihanaa omenapuuta, mutta toisessa niistä vaikuttaa olevan muumiotauti - omput ovat pienia ja rupisia ja tippuvat muumioina maahan.
Onko muumiotaudista käytännössä mahdollista päästä eroon, vai onko ko. puu tuomittu muumiotautiin loppuiäkseen? Voinko suojella naapuripuuta muutoin kuin keräämällä ja hävittämällä kaikki sairaan puun omenat (ne jotka yletän poimimaan)?
Olen pitkään haaveillut omista omenapuista ja tuntuisi todella surulliselta esim kaataa toinen puu pois. Toisaalta ei muumio-omenoiden jatkuva keruukaan mukavalta tunnu. Ohjeista olen kiitollinen!!!

24

15909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miriam

      Muumiotauti on todennäköisesti tämän sateisen kesän aikaansaannoksia. Jatka vain edelleen sairaiden omenien keruuta ja hävitä ne huolellisesti pois (tauti-itiöt lentävät tuulen mukana). Muuta keinoa taudin pysäyttämiseen ei oikeastaan ole.
      Jos sinusta näyttää siltä, että sairaan puun latvus on liian tiheä (valo ei läpäise lehvästöä), leikkaa siitä tulevana kevättalvena muutama oksa pois. Silloin valo ja tuuli pääsevät paremmin lehvästön lävitse ja se tuulettuu paremmin mikä ehkäisee taudin uusiutumista.
      Leikkaamisessa kannattaa käyttää harkintaa: poista vain esim. toiseen oksaan hankaava oksa, pystysuoraan ylöspäin kasvava oksa, vahingoittunut/kuollut oksa jne... Ei mielivaltaisesti mitä tahansa. Ohjeita leikkaamiseen kuvien kera löydät alan kirjoista, jos siihen tarvetta ilmenee.

      • eroon

        Muumiotaudista ei pääse koskaan eroon,vähentää voi kun kerään kaikki pois ja vie roskiin,ei kompostiin,mistä sen itiöt leviää takaisin.


    • Agentti 0,07

      Moi !

      Meillä on sama ongelma ja kun en ole mikään omppupuuspesialisti niin kävin jututtamassa yhtä puutarhuria joka neuvoi keräämään kaikki saastuneet omenat pois ja ruiskuttamaan puut ja puiden ympäristön myöhemmin syksyllä urealiuoksella.
      Urealiuos tappaa hänen mukaansa tauti-itiöitä. Onko kenelläkään kokemusta asiasta?

    • meppuFIU

      tietoa omena lajikkeista, tuholaisista , omenareseptejä yms.
      Kirjan nimi omenapuu, kustantaja rakennusalan RAK 1996. Kirjottajat Anssi Krannila ja Anne Poolo.
      Omenapuissa esintyy aina jonkun verran muumiota, muumio omenat pitää vaan hävittää.
      Muumiotauti pilaa ainoastaan hedelmiä. Sieni talvehtii muumioituneissa hedelmissä, jotka ovat joko maassa tai puussa. Aikaisin kypsyvät, ohutkuoriset ja halkeilulle alttiit lajikkeet ovat muita herkempiä taudille. sairaat hedelmät pitää hävittää. t;-) 17 omenapuun onnellinen omistaja ;-)

      • meppuFIU

        Roskikseen voi laittaa eli sekajätteisiin muumioita, mutta omena aikana roskisfirma on helisemässä, koska se tuo painoa astiaan lisää ja voipi olla että jopa astia hajoaa?!! No..mutta kyllä ne muumiot ovat niin kevyeitä ja monestakaan puusta niitä ei paljon tule, joten jos ei ole sitoutunut biojätte touhuun. Enpä usko että biojätteiseen eli lämpökompostiin jos laittaa niin kuumuudessa "pöpöt" häviää. Joutomaalle niitä on hyvä hävittää mutta harva sit rivari tontille voi kaivaa....Hmmm


    • *yx vaa*

      esim. agrimarketista, maksaa n. 10 €/ 5 kg pönttö.
      Se pitäs olla puhdasta ureaa (99,9%) ja jos on, se on valkeaa raetta ja haisee kissan pissille.
      Siinä on kyljessä ohjeet muumiotaudin hoitoon eli ruiskuta puut sekä alue maasta johon lehdet tippuu 5%:lla urealiuoksella.
      Ei se sen kummenpaa vaadi.
      Tietysti pitää ensin kerätä ne huonot omenat pois tarkkaan ja heittää biojätteeseen, niitä ei saa kaivaa maahan.

      T. Jopi

      • JussiN

        Biologi Leena Luodon mukaan maahan hautaaminen on hyvä keino. Katso juttu:
        http://www.kotitieto.fi/index.php?32&cmsshow=762;news&Ehkäise muumiotaudin leviämistä - korjaa lehdet ja omenat pois.
        Kuulostaa järkeen käyvältä, koska sieni leviää itiöinä tuulen mukana ja ei ne sieltä kuopasta minnekään lennä. Ei vaan varmaankaan pidä pöyhiä heti seuraavana keväänä.
        Luoto ei suosittele ureaa.
        t
        Jussi


    • sieni elimistöön?

      Melko kauan sitten aloitettu ketju, mutta laitan tähän silti , koska vastausta en mistään löydä: Onko muumiotaudin vaivaaman puun terveeltä näyttävät omenat syömäkelpoisia ihan oikeasti?
      Saisimme omppuja, mutta puissa näyttää asuvan tauti.

      • On ihan syötäviä

        On syömäkelpoisia! Useimmiten muumiotauti vaivaa vain joitakin omenia. Joskus tautia on enemmän ja joskus vähemmän. Jos jaksaa ahkerasti hävittää kaikki tautiset omenat, niin ensi vuonna voi puussa olla vain pari muumio-omenaa.

        Me ollaan kerätty muumioiset omenat kasaksi ja tehty lapiolla niille kuoppa ja haudattu ne melko kauas omenapuista. Ollaan saatu aika hyvin tauti kuriin, tänä vuonnakin vaikka oli sadekesä, tuli vain muutama muumioinen omena.


    • tuleva puutarhuri

      Moi! Suosittelen ostamaan kompostiheräteainetta, löytyy ainakin Teho kompostiheräte nimellä..Hong Kong:sta löytyy 5L-astia hintaan 11,95e...

      • macin

        Kuka on ja missa on tutkittu ,Etta muumiotaudin alku on jossakin itioissa ?
        Alkuun tauti tuli Antonovkaan ,sitten punaseen kaneliin ja tana kesana valkeaan kuulaan. Olen havittanyt kaikki tautiset omenat tontiltani hyvin kauas jo usean vuoden ajan ,mutts omenat vaan sairastuvat entiseen tahtiin. havaitsin kaikissa sairaissa omenissa ennen muumuovaihetta toukanreian. Ensin omena alkoi matanemaan muuttuen ruskeaksi ja sen jalkeen kehittyi tama muumiovaihe. Voisiko taudin aiheuttja olla jokin hyonteinen esim pihlajamarjakoi ?


      • macin

        Kuka on ja missa on tutkittu ,Etta muumiotaudin alku on jossakin itioissa ?
        Alkuun tauti tuli Antonovkaan ,sitten punaseen kaneliin ja tana kesana valkeaan kuulaan. Olen havittanyt kaikki tautiset omenat tontiltani hyvin kauas jo usean vuoden ajan ,mutts omenat vaan sairastuvat entiseen tahtiin. havaitsin kaikissa sairaissa omenissa ennen muumuovaihetta toukanreian. Ensin omena alkoi matanemaan muuttuen ruskeaksi ja sen jalkeen kehittyi tama muumiovaihe. Voisiko taudin aiheuttja olla jokin hyonteinen esim pihlajamarjakoi ?


      • CH4N2O

        Ureaa hoitokeinoksi? No sitten vaan kaikki pojat ja miksei tytötkin puskapissalle tautisen omenapuun juurelle.


    • Kaisa T.

      Muumiotaudista välttyy parhaiten valitsemalla oikeat omenalajikkeet.
      Lähes järjestään kaikki Suomessa jalostetut lajikkeet (Maikki, Samo, Make, Vuokko, Pirja ym.) ovat sille erittäin alttiita. Välttäkää näitä ja valitkaa vaikkapa Särsö tai joku kestävä venäläinen lajike. Tuolla Savonlinnan suunnalla on yksi taimisto, jossa varmaan osataan asiassa neuvoa.

    • ureaa

      Todellakin kuulin,että kuskaa kannuun ja vettä päälle n.10 l niin tauti lähtee.Tosin kannattaa ehkä odottaa,että omenat syöty ensin.Urea kun urea siis halvalla pääsee ihan omin konstein.

      • ei-kusta

        Urealiuosta käytetään kyllä mutta Urea on tässä yhteydessä eri asia kuin pissa.


      • kuisäänoi

        wiki:
        "Virtsasta on 95 prosenttia vettä ja 2,5 prosenttia virtsa-ainetta eli ureaa, joka on suurina määrinä myrkyllistä. Loput 2,5 prosenttia virtsasta on erilaisia mineraaleja kuten magnesiumia ja kalsiumia. Virtsa sisältää myös virtsahappoa, hippuurihappoa, urobiliiniä sekä fosfori- ja rikkihappoa. Virtsa ei ole myrkyllistä,"


    • Anti-muumio

      Koska itiöt lentävät naapureiden pihoista, niin koko katu/alue on syytä osallistua takoisiin kitkeäkseen muumiotaudin.

      Lehdet kerätään ennen lumen tuloa mahdollisimman tarkasti pois joka puolelta. Sitten käytetään urealiuosta ympäristöön jossa voisi kuvittelevan muumiotaudin itiöiden talvehtivan. Ainakin puiden ympäristö käsitellään 5% urealiuoksella ja kenties vähän kauempanakin niistä.

      Tässä on aihe hyvin selostettu.
      http://www.simotuote.fi/Text/Muumiotauti.pdf

      • Lisätään_tämä

        UREA-ruiskute annetaan 5 % liuoksena maahan karisseille lehdille. (5 dl TEHOKOMPOSTI/10 l vettä)

        Teho perustuu lehtimassan nopeaan kompostoitumiseen ja lahoamiseen. Tällä keinoin hävitetään muumiotaudin itiöpesäkkeiden kasvualusta ja siten myös itse tauti alkaa pikkuhiljaa häviämään.


    • Torjuntavinkkejä

      Interneti ihmeellisetä maailmasta löytyi tällaista tietoa.

      Ennaltaehkäisy

      - Haravoi lehdet syksyllä pois puiden alta.
      - Nopeuta tautisten kasvinosien häviämistä levittämällä ureaa leh­timassalle. Älä kuiten­kaan levitä ureaa syk­syllä puiden alle, sillä se saattaa häiritä talvehti­mista. Hyvä ajankohta on heti lumen sulettua keväällä.
      - Huolehdi puiden hoito­leikkauksesta. Näin ok­sat eivät hankaa tuules­sa toisiaan ja riko hedel­mien kuorta.
      - Torju omenaa vioitta­vat tuholaiset, erityises­ti pihlajanmarjakoi ja omenakääriäinen.

      Suositeltavat torjuntamenetelmät

      - Muumiotaudin torjun­ta on vaativaa sekä am­mattiviljelijälle että har­rastajalle. Hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita ei ole.
      - Korjaa muumiotautiset omenat puista heti sa­tokauden aikana ja hä­vitä ne. Älä laita niitä ta­valliseen lehtikompos­tiin.

      Lisäksi löytyi tällaisia neuvoja Marttojen sivuilta.

      Puun alusta kannattaa pitää puhtaana, kaikki pudonneet lehdet kannattaa haravoida tarkkaan pois maasta. Sairaan puun lehtiä ei kompostoida vaan ne heitetään roskiin. Puu pidetään ilmavana leikkaamalla, samoin puun ympäristö avoimena. Maa kalkitaan tai levitetään tuhkaa keväällä. Raakilevaiheessa kaikki epäilyttävät raakileet poimitaanja tuhotaan.

      Valkosipulilla on myös sienitauteja tuhoava vaikutus joten valkosiulivesi sumutus muutaman kerran kesässä tekee puulle hyvää. Typpilannoitusta kannattaa välttää.

    • nokkoset_kukkivat

      Rupiresistenttiset omenalajikkeet kuulemma harvemmin saavat muumiotautia.

    • pääpuusta

      Helppo juttu. Hävitä muumioomput polttamalla. Leikkaa ruoho juurilta pois. Polta ruohokin kuivana. Ruiskuta juurille tuhka ja ureavesilios syksyllä. Pöpöt kuolee maastakin. Kevätruiskutus ötököille vielä keväällä.

    • urea.100prosenttia

      Minäkin kusen koivun juurelle ja se kasvaa koko hyvin .Paksu ,kun mulkku

    • ksjhdy

      Viime kesänä aloitin hävittämään sammalta yli 40 vuotta vanhojen omenapuiden alta kastelemalla virtsavedellä. Se tehosi hyvin sammaleeseen ja bonuksena 3 puun omenat olivat täysin terveitä. Aikaisemmin varsinkin Melba oli aivan muumiotaudin saastuttama.
      Omenasato oli valtava, kuivuri oli kuukauden ajan päällä kun kuivasin omenasatoa. Nuorin Pekka omenapuu oli kauempana ja sitä en kastellut koska sen juurella ei ollut sammalta, sen omenat olivat lähes kaikki taudin saastuttamia.
      Nyt aion jatkaa virtsalla kastelua kaikille puille.
      Talven aikana keräsin saunan kiukaan koivutuhkat ja leviten ne eilen omenapuiden alle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4643
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4522
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      614
      4130
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3077
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2651
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2193
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      346
      2144
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      209
      2121
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1745
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe