Laajasalossa pitkään asuneet: MURHA 1977

Nuuskija

Pohjolan Poliisi kertoo 1979 -kirjassa kerrotaan surmasta ja ruumiinpaloittelusta, jotka tapahtuivat laitapuolen kulkijoiden kojuyhdyskunnassa Helsingin Laajasalossa v. 1977.

Minua on, Laajasalossa paljon aikaani viettävänä, aina kiinnostanut kovasti tapaukseen liittyvi paikkojen sijainnit: Missä oli kalliolouhos, johon Kalen palaset upotettiin? Entä missä oli Kalen koju, johon hänet ammuttiin? Tai edes, missä sijaitsi kyseinen kojuyhdyskunta???

Tuo vuosi 1977 oli sellainen, että Laajasalon rakentaminen paljon väkeä vetäväksi asuinalueeksi oli jo käynnissä. Seudulla noista vuosista asti asuneet varmaan muistavat tapauksen ja osaisivat paikankin määrittää, vaikka se lieneekin paljon muuttunut rakentamisen myötä.

Olisikohan jollain jotain tietoa asiasta?

4

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • googlaa

      tai kysy poliisilta.
      Ei tänne mitään yksityishenkilön tietoja laiteta!

      • kysy?

        Kysy poliisilta. On siinäkin neuvo. Ne poliisit, jotka juttua tutkivat ovat jo ajat sitten lähteneet eläkkeelle.
        Silloin ei myöskään ollut tietokoneaikaa, joten asiakirjat tapauksesta laitettiin arkistoon. Sielläkin niitä säilytettiin vain 10 vuotta, jonka jälkeen ne hävitettiin.

      • Hanna

        Toki olen yrittänyt googlettaa. Ongelma vaan on se, että tuolloin vuonna 1977 ei vielä ollut nettejä ja systeemeitä, eikä kaipaamiani tietoja ole nettiin ilmestynyt nyt myöhemminkään niin että nettiin oisi tämän päiväntapaan tulut henkirikoksesta tietoa aivan heti. Ja eipä tiedon määrä ole seuraavina 30 vuoden aikanakaan kasvanut. Niin että nyt taitaa ainoa toivoni olla ne ihmiset, jotka ensimmästen joukossa muuttivat Laajasaloon 70-luvulla. He voisivat ehkä muistaa tapauksen, jopa paikankin. Suomalaiselle henkirkikossivustollekin olen asiasta laittanut kovasti kyselyä. Kyselyllä on ollut paljon lukijoita, ei lainkaan vastaajia. Eivät kai sivuston lukijta ole minua viisaampia tässä.

        Joten saarelaiset please, auttakaa uteliasta lähitienoon Harriet Makepeacea!

      • on eletty jo ennen
        Hanna kirjoitti:

        70-lukua. minäkin jo 60-luvun alusta tähän päivään. Tuollaista en kyllä muista, vaan nuo murhat ja tapo eivät koskaan ole minua kiehtoneet, ovat paremminkin inha jutuja.
        Olisiko paikka jossain hopeakaivoksen suunnassa luulisin, vaan en tiedä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe