Yleisavain

MMM

En keksinyt muutakaan palstaa asialleni. Eli tietääkö kukaan vastausta tai tahoa josta voisi saada luotettavaa tietoa seuraavaan ongelmaan:

Eli meidän talonyhtiössä on eräällä asukkaalla yleisavain jolla pääsee siis myös asuntoihin, tämän eläkelläisen latva on mielestäni jo hieman laho ja selittelikin minulle kuinka oli kerran käynyt jonkun asukkaan huoneistossa (syynä sade ja aukinaiset parvekelasit!!!) Mielestäni tälläisella asukkaalla (eikä oikeastaan kenelläkään) ei ole mitään oikeutta säilyttää yleisavainta. Ja haluaisinkin tuon avaimen pois hänen hallustaan.

Juu voisin soittaa isännöitsijälle mutta en luota siihen laiskuriin ja haluaisinkin selvittää etukäteen että eihän edellä mainittu voi olla norm. käytäntö. Asukas jolla avain on ei ole edes hallituksen jäsen.

19

3286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuohan on selkeä turvallisuusriski. Uhkavaatimus isännöitsijälle, että jos ei yleisavainta saada pois asiaankuulumattomien hallusta, tulee isännöitsijälle lasku oven lukon uudelleensarjoituksesta.

      • Tosin, jos meno on muutenkin tuollaista taloyhtiössänne, asentaisin itse kyllä ylimääräisen turvalukon yhtä kaikki ja joka tapauksessa. ;)

      • MMM
        Kollimaattori kirjoitti:

        Tosin, jos meno on muutenkin tuollaista taloyhtiössänne, asentaisin itse kyllä ylimääräisen turvalukon yhtä kaikki ja joka tapauksessa. ;)

        Ajattelin itsekkin että soitan isännöitsijälle ja sanon että jos avain ei lähde niin sarjotan lukkoni uudestaan ja lähetän laskun perästä.
        Meillä on kyllä turvalukkokin mutta en haluaisi sitä käyttää esim. lemmikkien takia.
        Plus mielestäni on ihan hullua että tuollaisella asukkaalla avain on ja minun pitää siksi miettiä miten oveni lukitsen.

        Onkos sulla tarjota mitään "kättä pitempää" mihin vedota että sais tuohon isännöitsijän laiskaan takamukseen vähän vauhtia?

      • On hallitus
        MMM kirjoitti:

        Ei siihen isännöitsijään kannata yhteyttä ottaa. Ota yhteyttä taloyhtiön hallitukseen ja kerro murheesi.

      • MMM
        On hallitus kirjoitti:

        Ei siihen isännöitsijään kannata yhteyttä ottaa. Ota yhteyttä taloyhtiön hallitukseen ja kerro murheesi.

        Riittääkö että kerron huoleni yhdelle hallituksen jäsenelle vai onko jokin "virallinen reitti"? Hallituksen puheenjohtaja tämän "avaimenhaltijan" vanha naapuri ja tuttu...

      • Yhdelle
        MMM kirjoitti:

        Riittääkö että kerron huoleni yhdelle hallituksen jäsenelle vai onko jokin "virallinen reitti"? Hallituksen puheenjohtaja tämän "avaimenhaltijan" vanha naapuri ja tuttu...

        Taloyhtiön hallituksessa kaikki jäsenet ovat "samanarvoisia". Pj eroaa vain siten, että jos hallituksessa äänestetään ja äänet menevät tasan, niin pj:n ääni ratkaisee. Muuta eroa ei ole ihan lainkin mukaan. No, jokin nimenkirjoitusoikeus saattaa olla, riippuen yhtiöjärjestyksestä.
        Ja jos haluat asian varmasti hallituksen käsittelyyn, niin laita se asia kirjallisena hallitukselle. Silloin se on pakko käsitellä ja lopputulos ilmoittaa sinulle.

      • MMM
        Yhdelle kirjoitti:

        Kiitokset sinulle :)

      • kuutamourakoitsija
        MMM kirjoitti:

        Riittääkö että kerron huoleni yhdelle hallituksen jäsenelle vai onko jokin "virallinen reitti"? Hallituksen puheenjohtaja tämän "avaimenhaltijan" vanha naapuri ja tuttu...

        Isännöitsijän moitittu aktiivisuus ei poikkea taloyhtiön hallituksen aktiivisuudesta tippaakaan. Hallitus toimii vain, jos puheenjohtaja kutsuu sen koollee tai hankkii muuten toimenpiteelle päätöksen.
        Yhtä vetämättömiä molemmat.
        Laita oveesi oma varmuuslukko jos pelkäät hiippareita.

      • ne lemmikit
        MMM kirjoitti:

        Ajattelin itsekkin että soitan isännöitsijälle ja sanon että jos avain ei lähde niin sarjotan lukkoni uudestaan ja lähetän laskun perästä.
        Meillä on kyllä turvalukkokin mutta en haluaisi sitä käyttää esim. lemmikkien takia.
        Plus mielestäni on ihan hullua että tuollaisella asukkaalla avain on ja minun pitää siksi miettiä miten oveni lukitsen.

        Onkos sulla tarjota mitään "kättä pitempää" mihin vedota että sais tuohon isännöitsijän laiskaan takamukseen vähän vauhtia?

        vaikuttaa turvalukon käyttöön? Osaako ne avata oven, jos on hätätilanne?
        Meillä oli samanlainen tilanne ja en minä nyt siitä paljon pulttia ottanut, jotkut asukkaat halusivat säästää ovenavausmaksuja, kun tämä eläkeläinen aukoi niitä ilmaiseksi, myös lapsiperheet. Minä väänsin turvalukon päälle aina poistuessani, kesti varmaan 2 sekuntia ja tiesin, ettei kukaan "vahingossa" käynyt kotonani. Hätätapauksissa palokunta kyllä menee sisälle ja vesivuotokin saadaan aisoihin, kun kännykät on keksitty.

      • Nnebr
        ne lemmikit kirjoitti:

        Eikö yleensäkin ole rikos/rike/tms. mennä toisen asuntoon mitään siitä ilmoittamatta etukäteen? Tietenkään yksityishenkilöllä ei ole oikeutta edes silloin, mutta entä isännöitsijä/huoltomiehet?

        Meillä oli käyty ilmoittamatta vaihtamassa hella. Siinä samalla olivat tappaneet kaktukseni.
        Eikö ole laitonta jopa isännöitsijältä tms. mennä toisen asuntoon ilmoittamatta siitä etukäteen?

        Vuokranantajakaan ei saa käydä vuokraamassaan asunnossa ilmoittamatta ja meillä on omistusasunto. Eli kenenkään ei pitäisi kulkea yleisavaimella asuntoomme ilman meidän tietoamme.

      • juu,juu
        Nnebr kirjoitti:

        Samanlainen ongelna on meillä. Naapurilla on yleisavain .Hän on saanut sen rakennuttajalta väittämänsä mukaan, kun on ollut ensimmäinen asukas talossa. Talo on rivitalo. Hallituksen kokouksessa on päätös että avain pitää luovuttaa ja annetaan se huoltoyhtiön huostaan. Siitä huolimatta tämä eläkeläinen ei suostu luovuttaamaan avainta. On varmasti todisteita että on käynyt toisten asunnoissa muka lämpöjä mittaamassa, ja valoja sammuttamassa kun asukkaat ovat olleet matkalla. Kenenkään asuntoon ei saa mennä ilman omistajan lupaa . Ja jos joudutaan menemään ei saa mennä yksin. Täytyy olla toinen vastuuhenkilö mukana.

      • Hallituksen jäsen..
        juu,juu kirjoitti:

        Pitää mennä kahden hallituksen jäsenen hakemaan se avain pois. Jos ei anna niin päätös paperi mukaan ja poliisin juttusille.
        Tuo vaikuttaa siltä että se avaimen haltija haluaa käydä kyttäilemässä toisten asunnoissa tai on hukannut avaimen.

      • Avaimen haltija
        Hallituksen jäsen.. kirjoitti:

        Pitää mennä kahden hallituksen jäsenen hakemaan se avain pois. Jos ei anna niin päätös paperi mukaan ja poliisin juttusille.
        Tuo vaikuttaa siltä että se avaimen haltija haluaa käydä kyttäilemässä toisten asunnoissa tai on hukannut avaimen.

        Periaatteet ne on olemassa yleisavaimen käytöstä ja myös se, kenen hallussa avaimet on. Hallitus vastaa hallinosta ja siis päättää yleisavainten hallinnasta. Tietysti yhtiökokouksessa voidaan myös päättää yleisavainten hallinnan periaatteista, jos hallitus haluaa antaa asian yhtiökokouksen päätettäväksi. Isännöitsjää tässä asiassa syyllistämällä haukutaan väärää puuta.

    • kokemusta on

      Yleisavain saa olla vain jonkun hallituksen jäsenen hallussa sekä isännöitsijällä.Muilla ei ole oikeutta pitää kyseistä avainta hallussaanJa jos joudutaan menemään jostain syystä yleisavaimella jonkun asuntoon,niin pitää olla 2 henkilöä mukana.Jos joudutaan esim. avaamaan jollekulle asunnon ovi yleisavaimella,niin sitä avainta ei saa antaa esim. huoneiston asukkaalle.Vaan avaimen "omistajan"on itse käytävä aukaisemassa ko. ovi.

      • Avaimen haltija

        Mihin perustuu väite, että yleisavain saa olla vain jonkun hallituksen jäsen hallussa ja isännöitsijällä? Ei ainakaan asunto-osakeyhtiölakiin, mikä säätelee pitkälti taloyhtiöiden toimintaa. Monesti yleisavain on myös huoltoyhtiön hallussa.

      • isäntä ...
        Avaimen haltija kirjoitti:

        Mihin perustuu väite, että yleisavain saa olla vain jonkun hallituksen jäsen hallussa ja isännöitsijällä? Ei ainakaan asunto-osakeyhtiölakiin, mikä säätelee pitkälti taloyhtiöiden toimintaa. Monesti yleisavain on myös huoltoyhtiön hallussa.

        Yleisavaimen haltijoiden määrittely on ihan taloyhtiön sisäinen turvallisuusasia.
        Yleisimmin hallitus määrittelee, että haltijat ovat käytännön syistä huoltoliike sekä isännöitsijä.

        Ps, Jos jossain on vielä käytössä ura-avaimet, niin voisi jo harkita avaimien uudistamista patenttisuojattuun järjestelmään, kuten Abloy Sensoon , voimassa 2025!

    • Jermukörmy 1980

      Jos sattuu oleen taloyhtiön hallitukses ni voi omata yleisaavaimen. Mulla on yleisavain, mut se on hätätapauksia varten, ei mulla oo mitään oikeutta mennä toisten kämppiin, ellen näe ikkunoista että nyt siel palaa tms.

      Kannattaa käydä yhtiökokoukssissa, mm näistä asioista siellä päätetään.

      • ex pj

        "Jos sattuu oleen taloyhtiön hallitukses ni voi omata yleisaavaimen"

        Ei oo määritetty pykälissä, tuskin yhtiöjärjestyksekään.
        Monissa yhtiöissä avain on annettu esim. jollekin melkein aina paikalla olevalle säästettäessä oven avauksessa tunnetuille asukkaille. Muitakin syitä on.

    • Abloy7

      Luvaton käyttö on kotirauhan rikkomista.
      Huoneistoon voidaan tulla yleisavaimella ilman haltijan lupaa vain hätätapauksessa.
      Muuten käynnit on järjestettävä haltijalle sopivana ajankohtana.
      Jokaisesta yhtiöstä pitää löytyä avainvastaava joka pitää kirjaa kenellä on yleisavain ja tietysti sen antamisesta täytyy löytyä hallituksen kokouksen päätös

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe