Äitini kuoli 17.11.2008

Äitisi on nyt paljon paremmassa paikassa, siellä ei kipuja ole.

Minun äitini kuoli 5 vuotta sitten myöskin syöpään. Se oli hyvin ruma ja tuskallinen kuolema ainakin vierestä katsottuna, ja järkikin äidillä sumeni. Oli omakin järkeni sumeta seuraavien kuukausien aikana. Yritin kuitenkin ajatella positiivisesti ja ajatella, miten hyvä hän oli ollut silloin kun olin pikku poika ja nuorukainen: puolusti kiusaajia vastaan, vei turvaan väkivaltaiselta humalaiselta isältä. Nyt ei äitiä enää ole, vaan hän on jo maatunut maaksi. Kenties jatkaa elämäänsä kukkana tai puuna tai oravana. Se on elämää, siihen tottuu, ettei ole äitiä, jota voisi käydä katsomassa, ja joka hössäisi ympärilläni yrittäen huolehtia minusta kuin pikkulapsesta ja taukoamatta höpöttelisi niitä äitien juttuja. Lämpö ja kiitollisuus ovat vain vuosien myötä kasvaneet. Kaipaus ja suru ovat jo väistyneet taka-alalle. Omien lasten kanssa usein mummua muistellaan ja hänestä puhutaan. Lämpöä sulle.

kuoli syöpään loppukesästä. Hyvin kammottavia ja tuskallisia olivat viimeiset päivät. Ei ollut kaunis kuolema.Pitkään pyöri painjaisena mielessä, nyt on vähän jo alkanut unohtua.

Äiti oli minulle niin läheinen, paras ystävä. Ikävä ja tuska ovat suunnattomat mutta olen nyt jo muutaman kuukauden sinnitellyt joten kai tästä selvitään.Eivät meidän äidit meitä rakastaneet ja hoivanneet jotta jäisimme murtuneina makaamaan vaan että eläisimme eteenpäin niin että he pilvenreunalla voivat olla ylpeitä!

Otan osaa... Kyllä suru ajanmittaan helpottaa... Se vaatii vain oman aikansa. Voimia sinulle. Tukekaa te toisianne. Tarvitsette toisianne nyt enemmän kuin koskaan. Ja sinunkin äitisi oli onnellinen siitä kun sai viettää elämänstä teidän kanssa ja hänen oli ihana lähteä kun perhe oli hänen vierellään viimeisellä hetkellä :)

Otan osaa suruusi. Minun isäni kuoli 3.11.2006. Isänpäiväkynttilän laskin kalmiston eteen, kun hautaa ei vielä ollut.
Vuoden sisällä se kaikki tapahtui, diagnosoitiin mahasyöpä, luultiinparantuneeksi kunnes takapakki vei. Vierellä minä ja hänen vaimonsa, kun hän viimeisen kerran henkeä veti keuhkoihinsa. Sitten korahdus ja syvä hiljaisuun. Kasvot kipuun vääristyneinä, sormet kippurassa mahan päällä, tuskan hiki otsalla. Edes morfiini ei enää auttanut, kun kipu viilsi hänet ensin tajuttomuuden tielle ja sieltä kuolemaan.

Ikävä on vieläkin, mutta muistot hänestä lämmittävät, ja unet.

Tämä on aikuistumisen paikka. Hän ei enää minulle nauvojaan ole antamassa, ei kuuntelemassa ja kannustamassa. Nyt on vain pärjättävä. Kiitollinen olen hänelle siitä että hän oli isäni.

Syvin osanottoni,luulen tietäväni aika hyvin miten kamala olo sinulla on:(olen saman kokenut ensin meni rakas täti sitten rakas äiti ja nyt elokuussa paras lapsuuden ystävä vain 29 vuotiaana ja kaikki syöpään:(ihan järkyttävää on tää elämä välillä.
Kyllä aika tämänkin varmasti jossain vaiheessa parantaa(osaksi)mutta se tieto ei paljoakaan tässä tilanteessa meitä auta

Voimia sinulle ja muista että suru on rakkauden hinta
yst terv surusilmä

Oi, kuinka suuri suru sinulla onkaan. Otan syvästi osaa suruusi. Anna itkun tulla aina kun siltä tuntuu...itke, ihan kuin se hieman lohtua toisi. Hyvä, että puhut siitä, kirjoitat, keskustele ja puhu aina uudelleen....se auttaa. Haluan myötäelää kanssasi suruasi. Ja jos se hieman lohduttaa, niin heillä on siellä rajan tuolla puolen hyvä olla. Se on minua itseäni lohduttanut, kun siskoni kuoli kuukausi sitten. Mutta kyllä se kuule joskus ihan hieman helpottaa. Voimia paljon teille kaikille, sinulle, sisaruksille ja isällesi.

Kiitos kaikile vastaajille.
Kai se ikävävä tästä häivenee mutta on se niin vaikeaa jättää rakas äiti tuntemattomaan.

Äiti koskaan en sinua unohda vaan ikäkävöidään sinua jään.
Rakas poikasi.

Mummoni kuoli 18.11.08 Keuhkosyöpään.:'(

Kaikille tiedoksi isomummoni kertoi jostain tuhka vedestä, mikä parantaa syövän. Hänellä itsellään oli ollut syöpä, hän oli lukenut lehdestä kun joku nainen oli kirjoittanut näin: " sain viikon aikaa elää, kuulin tuhkavedestä ja parannuin" isomummoni kokeili sitä, ja parantui. Kiihtelysvaarassa joku mies myis sitä, mutta hän oli jo niin vanha, ettei varmaan enää keitä. Mutta jos kuulette mistä sitä saa niin ilmoitelkaa:)

Osanottoni sinulle ja perheellesi. Ymmärrän tunteesi ja tuskasi, koen itse samaa. Isäni nukkui pois 16.11
Viimeiset hetket raikkaiden ympäröimänä. Äiti oli vierellä viimeisten hengäysten aikana. Illalla sairaalasta lähtiessäni, isän otsaa ja hiuksia silitin ja sanoin, nuku rauhassa. En olisi uskonut,etten aamulla enää tapaa. Ei ole kauniita syöpäpotilaan viimeiset tunnit, vain sitä rukoilin, että isää auttaa tieto että meistä kokoajan joku vierellä pysyy. Kipulääkitys piti hänet lauantai illasta unessa,josta hän nukkui sunnuntai aamulla pois.Taistelu syöpää vastaan kesti vain vähän yli vuoden.
Ei tätä voi ymmärtää, suru ja ikävä on suuri.
Voimahali -

Äitini kuoli 50v myös syöpään, hän sai diagnoosin aggressiivisesta keihkosyövästä joka viikoissa eteni maksaan, aivoihin, luuytimeen ja äiti kuoli 2kk diagnoosista. Kipu joka hän kärsi oli jotain sanoinkuvaamatonta vaikka selkäytimessä oli kipupumppu ja viimeiset päivät oli traumaattisia nähdä äiti kauheissa kivuissa. Hänelle vielä sattui outoja hoitajia jotka lukuisat kerrat vinoili äidilleni, näin sen omin silmin, mm eräs hoitaja sanoi äidilleni että alappas valmistautua siihen saapuvaan kuolemaan ja että kuolinkamppailu on vaikeaa mutta se on nyt tehtävä, äitini itki ja minä ja pikkuveljeni pyydettiin heitä lopettamaan ne puheet kun se äitiäni ja meitä ne ahdistaa mutta hoitajat sanoivat että heidän pitää kuolemasta puhua. Äitini odotti pitkään hoitoon pääsyä ja kun ensimmäinen kemoterapia tuli, totesi lääkäri äidin olevan liian heikko ja määräsi äidin saattohoitoon. Ambulanssikuskit hakivat äidin ja hänet siirrettiin toiseen sairaalaan saattohoitoon, kuskit tokaisivat äidilleni että sinulle me ei hyvää joulua toivoteta koska menet kuolemaan. Se kaikki oli traumatisoivaa kun näin jälkikäteen ajattelee vaikka äidin kuolemasta ei ole kuin 7kk. Pahinta oli nähdä äiti niin kovissa kivuissa ja hoitohenkilökunnan tylyys. En ikinä haluaisi sairaalan armoille ja toivon että saisin lähteä täältä kivuttomasti ja nopeasti, se on kauheeta kun ihminen kituu tuskissaan. Hermoperäiset syöpäkivut, en voi edes kuvitella sitä kipua.

Mieska kiitos viestistäsi vaikka ehkä joskus näet sen omassa kiusaajanilkassasi kun kaikki tulee karman bumerangin tavoin takaisin sen lähettäjälle elämääsi tuhoten kuten sinä tuhosit kanssamatkaajasiasi kiusaamisellasi. Pakoon et Miska pääse, oikeudenmukaisuuden karma seuraa kaikkialle. Anteeksi voi antaa mutta se vaatii suuren ymmärryksen ja yhteiskunnan hyväksymisen kiusaajajien taholta, mutta kuka voi hyväksyä raamattua kuten se opettaa tappamaan ja luokittelemaan ja tuomitsemaan ihmiset? Vain Raamatun sadistinen Jumala ja se on vihan sadistinen jumala. Uskonnot on luotu miksi?: Viha luo vihaa. Rakkaus Rakkakkautta. Kiusaajat luo epäharmoniaa ja kipua kanssamatkaajalle vaikka tietävät sen vahingoittavan heitä eniten itseään vihan valinnoilla. Eli siis rakkaat kanssamatkajaat, ei anneta niiden vihan lähettiläsdemoneinen tuhota meitä. Mestareilta yksi opetus tähän hetkeen: Muistakaa kaikki eläimet ja luonto ja varsinkin luonnon ja eläimet tuhoava ihminen, että valo voittaa aina pimeän ja aina, eläimet pyytää suojelusta meiltä ihmisiltä. Ihmiset rakkaat aletaan puskeen veke ne alaspainavat yhteiskuntaa luokittelevat energiavarkaat ja kiusaajat, tehdään se rakkaudella ja luodaan tilaa rakkaudelle. Please?