miksiköhän

??????

niin, miksiköhän meitä ei koulutettuja siivoojia arvostellaan? Myös työn kautta voi oppia ammatin, sehän vaatii vain kiinnostuksen alaan. Olen siivonnut kolme vuotta ja mielestäni olen aivan hyvä siivooja, hoidan työni tunnollisesti ja jopa tykkään työstäni. Enkä myöskään häpeä sanoa olevani siivooja. Voisin väittää, että jokaisessa ammatissa on ihmisiä, jotka tekevät työnsä miten sattuu ja ovat aivan väärällä alalla.

27

1676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvostellaan, että

      teillä ei ole mitään todistusta joka osottaisi, että oikeasti osaatte siivota eikä vain oma mielipiteenne.

      Olette myös sekalainen joukko ihmisiä. Koulutettuina kaikilla olisi edes sama pohja, mutta nyt kouluttamaton voi olla vaikka mikä likaämpäri liisa tai huippuhyvä heidi. Miksi likaämpäri liisaa ei saisi kritisoida? Tekeekö yksi hyvä siivooja 50 surkeasta hyviä tai edes kelvollisia?

      • Helllewi

        Ammattitutkinnonhan voi suorittaa ilman koulutustakin, jos kokee omavansa vaaditut tiedot ja taidot. Itsekin olen tutkintoni hankkinut näytöillä ilman teoriaopintoihin osallistumista. Ei maksa kuin muutaman kympin ja on paperi, jonka esittää.

      • ??????

        auts! Nyt kyllä tunnen itseni surkeaksi ja kelvottomaksi. Oletko oikeasti tätä mieltä, että me kouluttamattomat olemme jotain pohjasakkaa?

      • jiiojpjj
        ?????? kirjoitti:

        Kamala asenne on tosiaan toisilla. Se koulutuksen osoittava paperi ei todellakaan tee kenestäkään Hyvää Siivoajaa. Se on vain pala paperia. Samat asiat voi myös oppia käytännön kautta ja väitän että motivoitunut kouluttamaton saattaa olla parempikin työntekijä kuin se koulut käynyt. Ja päinvastoin.

        Nimimerkillä kouluttamaton kotisiivoaja, ylepä työstään ja pelkkää hyvää palautetta saanut.

      • Pro siivous
        Helllewi kirjoitti:

        Ammattitutkinnonhan voi suorittaa ilman koulutustakin, jos kokee omavansa vaaditut tiedot ja taidot. Itsekin olen tutkintoni hankkinut näytöillä ilman teoriaopintoihin osallistumista. Ei maksa kuin muutaman kympin ja on paperi, jonka esittää.

        Nykyinen ammattitutkintokäytäntö on mielestäni ollut alaspäin menoa ammattien arvostus- ja taitoaspektista nähtynä. Kun ammattitutkinnon voi suorittaa kuka tahansa, joka onnistuu tutkinnosta läpi pääsemään, ei tutkinnon läpäisy tuota välttämättä hyviä ammattilaisia, sellaisia kuin nimike ammattitutkinto minusta edellyttäisi. Nyt puhun sellaisista, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta alasta, jonka ammattitutkintoa menevät suorittamaan.

        Useinkin ammattitutkintoja edeltää lyhyt koulutus, vuoden puolentoista, jolla muka saavutettaisiin pätevyys ammattiin ja tutkintoon. Tietysti aikuisena on jo yleensä kokemusta jostain muusta alasta ja omaksuu paremmin asioita kuin alle parikymppisenä ammattikoululaisena, mutta ei minusta aikuinenkaan pystymetsästä repäistynä ole pätevä ammattitutkintoon lyhyellä iltakurssin tapaisella koulutuksella, varsinkaan jos on kyseessä vähänkin spesiaalimpi ala.

        Ammatin perusteet pitäisi olla hallussa kun ammattitutkintoa mennään suorittamaan. Sillä ei sitten ole merkitystä, onko ammatin perusteet hankittu koulutuksella tai työelämässä. Ja pitäähän koulutuksella ammatin perusteet hankkineen pätevöityä jonkun aikaa työelämässä ennen ammattitutkintoa.

        Joten aloittajan ei kannata tuntea huonommuutta koulutuksella ammatin perusteet hankkineisiin. Jos olet alasta kiinnostunut ja motivoitunut, siivousammatin oppii käytännössäkin ja aina voi itse opiskella teoriaa siivousalan kirjoista.

        Ja yleistävä kritiikki koulutusta vailla oleviin ei anna aihetta mielipahaan. Pää pystyyn vaan – ja sen ammattitutkinnon voit toki suorittaa, kunhan hankit käytännössä ensin tiedot siivousalasta.

      • pääsee näytöistäkin läpi.
        Pro siivous kirjoitti:

        Ei laikkarin tutkinto mikään iltakoulutus nyt ainakaan ole ja siihen sisältyy kuitenkin ainakin 12vk työharjoittelua,konekortti, ensiapu 1, työturvallisuuskortti ja hygieniapassi.

        Työharjoittelupaikan hyöty on asia erikseen. Monessa paikassa on kouluttamattomat siivoojat ja työharjoittelu on silloin sellaista nollaharjoittelua. Paskaa kun osaa levittää ilman koulutustakin ja sen huomaa. Mutta onpahan jotain mitä kertoa palautteessa, että saadaan kaikki nauraa ja kauhistella.

      • oppii käytännön kautta.
        jiiojpjj kirjoitti:

        Kamala asenne on tosiaan toisilla. Se koulutuksen osoittava paperi ei todellakaan tee kenestäkään Hyvää Siivoajaa. Se on vain pala paperia. Samat asiat voi myös oppia käytännön kautta ja väitän että motivoitunut kouluttamaton saattaa olla parempikin työntekijä kuin se koulut käynyt. Ja päinvastoin.

        Nimimerkillä kouluttamaton kotisiivoaja, ylepä työstään ja pelkkää hyvää palautetta saanut.

        Asenne on kuitenkin se monella, että en minä mitään koulutusta kaipaa ja en halua mitään tietääkään. Kaikki on vaan jotain uusia kotkotuksia ja on ennenkin pärjätty. Sitten ei myöskään eroteta siistin ja puhtaan eroa. Siisti kun voi olla likainenkin, mutta kun se mikrobilika ei ole hevosen kokoisia kakkaroita. Onneksi sitä ei tajua asiakaskaan.

      • Pro siivous
        pääsee näytöistäkin läpi. kirjoitti:

        Ei laikkarin tutkinto mikään iltakoulutus nyt ainakaan ole ja siihen sisältyy kuitenkin ainakin 12vk työharjoittelua,konekortti, ensiapu 1, työturvallisuuskortti ja hygieniapassi.

        Työharjoittelupaikan hyöty on asia erikseen. Monessa paikassa on kouluttamattomat siivoojat ja työharjoittelu on silloin sellaista nollaharjoittelua. Paskaa kun osaa levittää ilman koulutustakin ja sen huomaa. Mutta onpahan jotain mitä kertoa palautteessa, että saadaan kaikki nauraa ja kauhistella.

        varsinaisesti siivousalan ammattitutkinnosta vaan yleisellä tasolla.

        Juuri se näytöistä helpolla läpi pääseminen onkin kinkkinen juttu kun se ei välttämättä kerro ammattitaitoa. Ja en taaskaan tarkoita pelkästään siivousalaa.

      • ??????
        oppii käytännön kautta. kirjoitti:

        Asenne on kuitenkin se monella, että en minä mitään koulutusta kaipaa ja en halua mitään tietääkään. Kaikki on vaan jotain uusia kotkotuksia ja on ennenkin pärjätty. Sitten ei myöskään eroteta siistin ja puhtaan eroa. Siisti kun voi olla likainenkin, mutta kun se mikrobilika ei ole hevosen kokoisia kakkaroita. Onneksi sitä ei tajua asiakaskaan.

        minä kyllä pystyn ottamaan neuvoja ja tietoa vastaan muilta siivoojilta. Täältäkin saa hyvää tietoa ja alan kirjallisuutta löytyy. Enkä ole koskaan kuvitellut olevani kaikkitietävä, vaan hoidan oman työni, kysyä osaan ja kyllähän se ammattitaito voi myös kehittyä työtä tekemällä, kuten täällä jo sanottiin. Sehän on siitä asenteesta kiinni, niinkuin myös muilla aloilla. Koulutus on tärkeä asia, mutta minulle riittää tällä hetkellä tämä työ (myymäläsiivous),jossa pärjään ilmankin.

      • saivarrella??

        Kaipaisin vastausta teiltä, jotka hössötätte mikrobiliasta: Milloin koti on TÄYSIN VAPAA mikrobeista???

        Ihmisessä on koko ajan kaksi KILOA erilaisia bakteereita. Koti ei puhdistu ikinä niin puhtaaksi, että siellä kannattaisi puhua jostain mikrobilioista!! Koti on aivan hyvä normaalien viikkosiivousten ja silloin tällöin tehtävien perussiivousten jälkeen.

        Käsitän pikkutarkat jutut laitoksissa ja leikkaussaleissa, mutta on aivan turhaa saivartelua puhua näistä asioista kotisiivouksen ohessa!!!

      • kyllä puhutaan ihan
        saivarrella?? kirjoitti:

        yleisesti siivouksesta eikä pelkästään kotisiivouksesta. Se 1.5kg bakteereja ja mikrobeja voi olla väärässä paikassa ihmisen kehossa ja olla silloin haitallista/ vaarallista. Mutta oletan ettet tarkoittanut kuitenkaan henkilön omaa bakteerikuormaa, koska se ei ole sama asia kuin pinnoilla oleva mikrobilika.

        Ja todellakin kotisiivous ei ole sama asia kuin laitossiivous ja siksi haastavuudeltaan kotisiivous on aika mielenkiinnotonta, vaikka aseptinen työjärjestys sielläkin on punaisena lankana.

      • ei ole kokemusta
        ?????? kirjoitti:

        minä kyllä pystyn ottamaan neuvoja ja tietoa vastaan muilta siivoojilta. Täältäkin saa hyvää tietoa ja alan kirjallisuutta löytyy. Enkä ole koskaan kuvitellut olevani kaikkitietävä, vaan hoidan oman työni, kysyä osaan ja kyllähän se ammattitaito voi myös kehittyä työtä tekemällä, kuten täällä jo sanottiin. Sehän on siitä asenteesta kiinni, niinkuin myös muilla aloilla. Koulutus on tärkeä asia, mutta minulle riittää tällä hetkellä tämä työ (myymäläsiivous),jossa pärjään ilmankin.

        kuin sen verran, mitä opiskelijoita olen joutunut mukana pyörittämään. Surkeaa sakkia nykynuoriso. Vanhempi opiskelijaväki on innostunutta ja kuuntelee mitä sanotaan, nuoret ei.

        Ei se paperi siivoojaa tee, kyllä se on nähty niin monta kertaa. Itselläni oli sellainen työpari, joka teki ja teki ja touhusi, sai aikaan, mutta mitä? Työnjälkeä, joka piti itse korjata perästä. Kyllä oli paperit kunnossa, ja puhui miten edellisessä työpaikassa oli NIIIIN kehuttu, mutta ei. Teki työnsä suullaan. Haukkui minut jokaiselle seläntakana (tiedän) mutta sowhat!
        Hän ei keskittynyt työhönsä, ja sen näki. Onneksi lähdit. Nyt on työrauha minulla ja uudella työparilla, hommat hoituu ajallaan, eikä minun tarvitse juosta suunapäänä, kun entinen työpari ihmetteli maailmanmenoa ikkunasta... Ja kyllä sen muutkin huomasivat kuin minä, mutta ei käymäläiset puuttuneet asiaan, varsinkin kun eivät itse olleet vastuussa alueesta...

        Ja sitten on näitä 2 viikkoa opiskelleita, joiden työnjälki on parempaa kuin 20 vuotta tehneillä...

        Kaikista ei ole siivoajiksi, ja pahimpia on ne, jotka todella luulee osaavansa siivota. Kritisoikaa vaan, mutta näin se on.

        Ei se paperi vaan se OIKEA AMMATTITAITO.

      • paikassa ja
        ei ole kokemusta kirjoitti:

        heti sai alkaa siivoamaan edellisen siivoojan jälkiä. Vaunut oli jonkun mähmän peitossa, pyyhkeet ja mopit kuulemma pestään kerran viikossa?! ja sitä rataa. Työpäivä alkoi heittelemällä pyykkiin likaisia välineitä ja puhtaidenkin joukossa näytti olevan jotain koppuroita. Wc-tilat on paksun pölyn peitossa ja lattiat hoitamattoman näköiset. On siinä työsarkaa, että saa paikat kuntoon siihen pisteeseen, että saa alkaa tekemään pelkästään ylläpitosiivousta. Jään siis vieläkin odottamaan sitä ihmeellistä kouluttamatonta jonka siivouskeskus ei ole sontaläjä.

      • lpjoitp
        paikassa ja kirjoitti:

        Siivouskeskuksen siisteys tai siivottomuus ei mahda pelkästään koulutuksesta tai sen puutteesta johtua?? :DDDDD Aamun piristys.

      • puhtaat välineet
        lpjoitp kirjoitti:

        Siivouskeskuksen siisteys tai siivottomuus ei mahda pelkästään koulutuksesta tai sen puutteesta johtua?? :DDDDD Aamun piristys.

        ja pyyhkeet/mopit liitykään mitenkään siivoukseen. Ovat vain yksi tärkeimmistä asioista. Luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvin puolesi..

      • ??????
        paikassa ja kirjoitti:

        heti sai alkaa siivoamaan edellisen siivoojan jälkiä. Vaunut oli jonkun mähmän peitossa, pyyhkeet ja mopit kuulemma pestään kerran viikossa?! ja sitä rataa. Työpäivä alkoi heittelemällä pyykkiin likaisia välineitä ja puhtaidenkin joukossa näytti olevan jotain koppuroita. Wc-tilat on paksun pölyn peitossa ja lattiat hoitamattoman näköiset. On siinä työsarkaa, että saa paikat kuntoon siihen pisteeseen, että saa alkaa tekemään pelkästään ylläpitosiivousta. Jään siis vieläkin odottamaan sitä ihmeellistä kouluttamatonta jonka siivouskeskus ei ole sontaläjä.

        Kuinka monta "kouluttamatonta" siivooja olet tavannut? Sinä vaikutat tosi vihaiselta ihmiseltä, nautitko noin muuten työnteosta?

      • jodtpjp
        puhtaat välineet kirjoitti:

        ja pyyhkeet/mopit liitykään mitenkään siivoukseen. Ovat vain yksi tärkeimmistä asioista. Luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvin puolesi..

        Nimenomaan tossa annettiin ymmärtää että kaikki johtuu siitä KOULUTTAMATTOMASTA työntekijästä. Luepa itse uudestaan. :)

      • siivooja.
        jodtpjp kirjoitti:

        Nimenomaan tossa annettiin ymmärtää että kaikki johtuu siitä KOULUTTAMATTOMASTA työntekijästä. Luepa itse uudestaan. :)

        Epäiletkö, että asiakkaat käy sotkemassa välineitä ja likastamassa pyyhkeet? Täytyykin ruveta vahtimaan niitä jos niin ilkeitä on...

      • Kaikilla sama vika
        ?????? kirjoitti:

        Kuinka monta "kouluttamatonta" siivooja olet tavannut? Sinä vaikutat tosi vihaiselta ihmiseltä, nautitko noin muuten työnteosta?

        Ei jakseta ottaa uutta moppia vaan huuhdellaan moppeja. wc pyyhkeitä ja tasopyyhkeitä ei pestä kuin se kerran viikossa kuten ei moppejakaan. Parhaimmillaan olen nähnyt likaisia wc pyyhkeitä säilytettävän tasopyyhkeen päällä. Niin siivojahan ei tarvitse kuin yhden pyyhkeen per 20 vessaa ja 1000 neliön tilassa vain yhden tasopyyhkeen. Samaan syssyyn pyyhitään terveydenhoitajankin tilat näillä likaisilla välineillä jne..

        Tunnen yhden kouluttamattoman siivoojan joka pääsisi näytöistä läpi tosin hänkin on käynyt kursseja ja päivittää jatkuvasti tietojaan.

        Voin ollakin vihainen ihminen. Olen myös ihan mahdoton kyylä ja ratsaan aina ihmisten siivousvaunuja ohimennen kaupoissa, terveyskeskuksissa jne... Poikkeuksetta löytyy aina likaisten väineiden kanssa huseeraamassa joko lähes 60v täti tai opiskelijatyttö. Opiskelijatytön vielä ymmärtää, mutta näitä vanhempia ei. On kuitenkin ollut muutama kymmenen vuotta aikaa kiinnostua työstään.

        Anteeksi nyt vaan jos loukkaa. Työnantajan vikahan se on kun palkataan kaikenlaisia pystymetsäläisiä.

      • ihjoöjipo
        siivooja. kirjoitti:

        Epäiletkö, että asiakkaat käy sotkemassa välineitä ja likastamassa pyyhkeet? Täytyykin ruveta vahtimaan niitä jos niin ilkeitä on...

        taitaa olla sulla lukemisen ymmärtämisessä ongelmaa? Sitä nyt yritän tarkoittaa että yleistät aika rajusti että kouluttamattomat työntekijät eivät osaa pitää siistinä jne. Taisi olla joku lause että Näyttäkää kouluttamaton jolta nämä onnistuu tai jotain sinnepäin... En muista mutta ihan sama... Sille teidän kouluttamattomalle voisi joku opastaa mitä tehdä?

      • Helllewi
        Kaikilla sama vika kirjoitti:

        Ei jakseta ottaa uutta moppia vaan huuhdellaan moppeja. wc pyyhkeitä ja tasopyyhkeitä ei pestä kuin se kerran viikossa kuten ei moppejakaan. Parhaimmillaan olen nähnyt likaisia wc pyyhkeitä säilytettävän tasopyyhkeen päällä. Niin siivojahan ei tarvitse kuin yhden pyyhkeen per 20 vessaa ja 1000 neliön tilassa vain yhden tasopyyhkeen. Samaan syssyyn pyyhitään terveydenhoitajankin tilat näillä likaisilla välineillä jne..

        Tunnen yhden kouluttamattoman siivoojan joka pääsisi näytöistä läpi tosin hänkin on käynyt kursseja ja päivittää jatkuvasti tietojaan.

        Voin ollakin vihainen ihminen. Olen myös ihan mahdoton kyylä ja ratsaan aina ihmisten siivousvaunuja ohimennen kaupoissa, terveyskeskuksissa jne... Poikkeuksetta löytyy aina likaisten väineiden kanssa huseeraamassa joko lähes 60v täti tai opiskelijatyttö. Opiskelijatytön vielä ymmärtää, mutta näitä vanhempia ei. On kuitenkin ollut muutama kymmenen vuotta aikaa kiinnostua työstään.

        Anteeksi nyt vaan jos loukkaa. Työnantajan vikahan se on kun palkataan kaikenlaisia pystymetsäläisiä.

        Monia virallinen koulutus auttaa omaksumaan asioita, koska siellä asiat selitetään perin juurin ja varmistetaan, että tehdään oikein. Miksi sitten useat esim. laitoshuoltajan koulutuksen käyneet eivät osaa oikeassa työelämässä soveltaa oppejaan? Tiedän monia, jotka eivät osaa käyttää vedetöntä siivousta, vaikka työpaikalla edellytykset siihen ovat. Sen sijaan kouluttamaton saattaa osata, ainakin pienen opastuksen ja ohjauksen jälkeen.

        Tiedän siivoojia, jotka ovat istuneet laikkarikoulutuksen läpi mutta eivät ole päässeet näytöstä läpi, koska eivät osaa siivota. Tämä kummastuttaa.

        Eräs siivooja oli suorittamassa työpaikalla oppisopimuksella laikkarin tutkintoa työn ohessa ja pesi siistin toimiston lattiaa pesumopilla. kun kysyin, eikö koulutuksessa ole tullut vastaan nykyaikaisempaa ja helpompaa menetelmää, hän vastasi,että kyllä koulussa tehdään kaikki eri tavalla, mutta se ei sovellu oikeaan työelämään. Ja sitten vielä tämä lause: Täällä on aina tehty näin...

      • solinorja
        ihjoöjipo kirjoitti:

        taitaa olla sulla lukemisen ymmärtämisessä ongelmaa? Sitä nyt yritän tarkoittaa että yleistät aika rajusti että kouluttamattomat työntekijät eivät osaa pitää siistinä jne. Taisi olla joku lause että Näyttäkää kouluttamaton jolta nämä onnistuu tai jotain sinnepäin... En muista mutta ihan sama... Sille teidän kouluttamattomalle voisi joku opastaa mitä tehdä?

        kettu sentään...Meidän firma kun vaatii järjettömiä tehoja jo muutenkin, niin ala siinä sitten omalla ajalla siivouskomeroa ja kärryjä kiillottamaan, joopajoo..ei kiitos! Pakkohan ne on välillä siivota, eihän niitä nyt erkkikään muuten katsele! Kyllä mullekkin oli aikaisemmin kunnia asia että koppi ja kärryt jää työpäivän jälkeen siisteiksi, mutta on tuo into moiseen karissut pikkuhiljaa! Siivousliinat menee pesukoneeseen joka ikinen päivä, vaikka koulutukseni on aika kaukana tältä alalta:)

        On tullut myös huomattua että siivousalan opiskelijat pitävät itseään ylempiarvoisina, kun me työtätekevät joilla ei alan koulutusta ole, mistä moinen ylemmyydentunne?! En itse ikinään hankkisi koulutusta tähän p**kahommaan!!!!!!!

      • ??????
        Helllewi kirjoitti:

        Monia virallinen koulutus auttaa omaksumaan asioita, koska siellä asiat selitetään perin juurin ja varmistetaan, että tehdään oikein. Miksi sitten useat esim. laitoshuoltajan koulutuksen käyneet eivät osaa oikeassa työelämässä soveltaa oppejaan? Tiedän monia, jotka eivät osaa käyttää vedetöntä siivousta, vaikka työpaikalla edellytykset siihen ovat. Sen sijaan kouluttamaton saattaa osata, ainakin pienen opastuksen ja ohjauksen jälkeen.

        Tiedän siivoojia, jotka ovat istuneet laikkarikoulutuksen läpi mutta eivät ole päässeet näytöstä läpi, koska eivät osaa siivota. Tämä kummastuttaa.

        Eräs siivooja oli suorittamassa työpaikalla oppisopimuksella laikkarin tutkintoa työn ohessa ja pesi siistin toimiston lattiaa pesumopilla. kun kysyin, eikö koulutuksessa ole tullut vastaan nykyaikaisempaa ja helpompaa menetelmää, hän vastasi,että kyllä koulussa tehdään kaikki eri tavalla, mutta se ei sovellu oikeaan työelämään. Ja sitten vielä tämä lause: Täällä on aina tehty näin...

        se kouluttamaton siivooja, silti osaan käyttää vedetöntä siivousta,pitäisi jo järjenkin kertoa miten pääsee helpommalla. Ja kyllä minun jäljiltäni wc:t ovat puhtaita, siivouskomerot siistit ja kärry järjestyksessä. Ne kaikki kun kuuluu työhöni. Tosin olen itse ollut raivon partaalla, kun olen tullut loman jälkeen töihin ja siivouskomeron siivous on aamulla ensimmäisenä edessä...

      • 27 vuotta siivoojana
        solinorja kirjoitti:

        kettu sentään...Meidän firma kun vaatii järjettömiä tehoja jo muutenkin, niin ala siinä sitten omalla ajalla siivouskomeroa ja kärryjä kiillottamaan, joopajoo..ei kiitos! Pakkohan ne on välillä siivota, eihän niitä nyt erkkikään muuten katsele! Kyllä mullekkin oli aikaisemmin kunnia asia että koppi ja kärryt jää työpäivän jälkeen siisteiksi, mutta on tuo into moiseen karissut pikkuhiljaa! Siivousliinat menee pesukoneeseen joka ikinen päivä, vaikka koulutukseni on aika kaukana tältä alalta:)

        On tullut myös huomattua että siivousalan opiskelijat pitävät itseään ylempiarvoisina, kun me työtätekevät joilla ei alan koulutusta ole, mistä moinen ylemmyydentunne?! En itse ikinään hankkisi koulutusta tähän p**kahommaan!!!!!!!

        Onko ammattisiivoojalla koppi? ja kärry? luulin että ne siivousvaunu ja siivoushuone?

    • koulutettu

      Oli kohde mikä hyvänsä, aseptisuus siivoustyössä on paikallaan.
      Sairaaloissa ym. se on ehdoton edellytys mutta sitä tarvitaan myös muualla.
      Minua niin ärsyttää nuo mielipiteet että "eihän me olla sairaalasiivoojia" ja sitten siirretään sitä mikrobilikaa paikasta toiseen sen sijaan että yritettäisiin poistaa sitä.

      Koulutuksessa tulee tietoa mutta sitä toki voi motivoitunut siivooja itsekin hankkia.
      Ei motivoitunut koulutettu siivooja, joka viis veisaa esim. aseptiikasta on huonompi siivooja kuin ei kouluttautunut joka haluaa siivota aseptisesti.
      Koulutettu, alastaan kiinnostunut ja aseptisen omantunnon omaava siivooja on kuitenkin se kaikkein parhain vaihtoehto niin työnantajalle kuin asiakkaillekin.

      • kokemusta on

        Koulutuksesta ei ole mitään hyötyä jos asenne ei ole kohdallaan,

      • 16...
        kokemusta on kirjoitti:

        Koulutuksesta ei ole mitään hyötyä jos asenne ei ole kohdallaan,

        Nimenomaan asenne on se tärkein. Eräs työnantajani sanoikin osuvasti, että kaikkea muuta voi oppia mutta asennetta ei.

        Onhan sitä tullut törmättyä laikkareihin jotka ei välitä esim. aseptiikasta pätkääkään vaikka heillä kyllä pitäisi koulutuksen kautta olla tieto asioista.
        Eräskin laikkari rääpi paljain käsin vessoja, siirtyi vessasta toiseen ja sitten välillä muuhun siivoukseen pesemättä niitä käsiänsä.
        Eli toisin sanoen levitti sitä mikrobilikaa kaikkialle, muihin tiloihin, oven kahvoihin ja siivousvälineisiin. Kyllä silloin ajattelin että kaikenlaisia laikkareita sitä onkin. Myös siivoustyönohjaajissa on ihmisiä, joita ei aseptiikka pahemmin kiinnosta.

        Koulutus on tärkeää juuri tiedon saamisen kannalta ja sitä tietoa kannattaa sitten soveltaa käytäntöön, muussa tapauksessa koulutus on ollut turhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe