Ruokasooda ja

kiille

Olen kuullut monien varoittavan, että ruokasooda vahingoittaa kiillettä niin paljon ettei sitä saisi missään nimessä käyttää hampaiden valkaisuun tai muutenkaan hampaiden pesuun. Mutta pitääkö se todella paikkaansa? Onko asiasta tehty mitään tutkimuksia vai voiko kyseessä olla pelkkä lentävä legenda? Ainakin paljon ruokasoodaa sisältävän Parodontax-hammastahnan hankaavuusarvo (RDA) on n. 50-60, mikä on kirkkaasti suositusten mukainen ja käsittääkseni myös hammastahnojen keskiarvoa alhaisempi. Parodontax siis on kiilteelle täysin turvallista, vaikka perustuukin ruokasoodalle. Voiko tämän perusteella siis päätellä, että ruokasooda on myös sellaisenaan ihan turvallista, vai onko multa jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä?

9

5724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pointti on se

      että, pelkkää ruokasoodaa käyttäessäsi otat sitä ison annoksen hammasharjaan. Sillä kun harjaat, sen valkaiseva vaikutus perustuu siihen, että se on niin karkeaa, että "hioo" värjäymät pois. Liian karkea liian usein käytettynä voi vahingoittaa kiillettä kuluttamalla sitä. Eli voi siis silloin tällöin, harvakseltaan (=pari kolme kertaa vuodessa) toki käyttää, ei se kiille ihan pienestä kulu. Käyttäähän hammaslääkärikin pastapuhdistuksessa varsin karkeaa tahnaa.
      Älä kuitenkaan laita soodan sekaan sitruunaa, se on jo liian voimakas, syövyttävä yhdistelmä.

      Hammastahnoissa on taas kunkin merkin patentoitu koostumus, jossa soodaa on todennäköisesti aika vähän. Hankaavuus on tarkkaan määritetty tietylle tasolle, jotta sopii jatkuvaan käyttöön. Hammastahnan kuuluukin hieman hangata, jotta olisi tehokasta, mutta erittäin vähän. Sooda ei todellakaan ole hammastahnan ainoa ainesosa.

      • kuiteski

        käyttää vaikka Elmex Tehopuhdistetta, jota saa apteekista ja käytetään kerran pari viikossa.
        Sähköhammasharjan kanssa tulee ihan mukiinmenevä lopputulos.


    • Natriumkarbonaatti

      Natriumkarbonaatin pH on 8,6=emäksinen.

      Emäksiset liuokset tuntuvat sormissa niljakkailta, ja niillä on pistävä, karvas maku.

      Monet vahvojen emästen väkevät liuokset ovat hyvin syövyttäviä iholla ja limakalvoilla.

      Voisit etsiä tietoa hampaiston eroosiosta...

      Eroosio: hampaan kovakudoksen häviäminen kemiallisessa prosessissa, johon ei liity bakteereita eli hammasainesta katoaa kerros kerrokselta ja syntyy eroosiovaurio.

      Eroosio hampaan pinta kuluu ja ohenee, värjäytyy helpommin ja hammas vihloo/arka kylmälle, koska hampaan kiille on kulunut.

      Mikä aiheuttaa eroosiota:
      -Happamat ruuat(sitrushedelmät) ja juomat (mehut/virvoitusjuomat)
      -Lääkkeet
      -Närästys/röyhtäisyt/oksentelu

      Tavallisimpia juomien pH-arvoja:
      JUOMA pH
      Kolajuomat 2,4
      Energiajuomat 2,5
      Appelsiinimehu 3,7
      Sitruskivennäisvesi 4,1
      Kahvijuoma 4,8 – 5,2
      Piimä 5,5
      Tee 7
      Vesi 7,0
      Natriumkarbonaatti=Ruokasooda 8,0
      Suun normaali pH on 7.0

      Itse en hampaitani pilaisi ruokasoodalla. Valkaisujakaan ei suositella tehtäväksi koko ajan, koska hammas kuluu joka kerralla. Kun kiille kuluu niin hampaan pinta myös värjäytyy helpommin.

      Jotkin hammastahnat sisältää sodiumkarbonaattia, mutta ei todellakaan suuria määriä ja hammastahnassa on kiillettä kovettavaa fluoria. Et siis voi verrata hammastahnaa ruokasoodaan.

      Kannattaisiko mielummin miettiä mikä niitä hampaita värjää: kahvi, tee, punaviini, tupakka, sikari, nuuska...jätät pois sen joka värjää ja käyt kerran valkaisemassa kunnolla hammaslääkärin luona.

    • kiinnostavaa

      Tästä olisi kyllä mielenkiintoista nähdä jokin tutkimus tahi testi :) Hääfoorumilla sanotaan (mikä tieteellisesti uskottava lähde:), että ei kannata kirjoittaa auton pintaan hammastahnalla, tulee naarmuja. Hätkäytti ainakin minua, kun ei voi laittaa autoon mutta suuhun kyllä.

      Jos suu on liian hapan, luulisi, että emäksisyys vaan tasottaa sitä. Ja ruokasooda kuitenkin liukenee toisin kuin hammastahna. Jaa-a, lisää (puolueetonta) tietoa tarvittaisiin, hammasbisnes vrt ruokasooda ei ole kovin tasaväkinen yhdistelmä. Itse uskaltaisin välillä käyttää mut en ehkä joka päivä.

      Mitenköhän mahtaisi toimia xylitol, siis se pelkkä sokerimainen xylitol? Olisiko vähän kuin kostutettu sokeripala -kikka siivouksessa (ei naarmuta koska liukenee), ja samalla hoitaa kiillettä?

      • Hei haloo!

        Suu ei ole hapan, jos pH on 7!


    • minäpä mä

      voiko käyttää hampaidenpesuun, mitä vaikutuksia?

    • Hapanta on

      Mitäs nämä kovin happamat juomat aiheuttavat suulle ja hampaille?

      > Tavallisimpia juomien pH-arvoja:
      JUOMA pH
      Kolajuomat 2,4
      Energiajuomat 2,5
      Appelsiinimehu 3,7
      Sitruskivennäisvesi 4,1
      Kahvijuoma 4,8 – 5,2
      Piimä 5,5
      Tee 7
      Vesi 7,0
      Natriumkarbonaatti=Ruokasooda 8,0
      Suun normaali pH on 7.0

    • :>E)

      Tykkään purskutella ruokasoodavedellä hammaspesun yhteydessä, koska se vie happaman maun hammasväleistä. Hammastahna ei pysty samaan. Mutta en tiedä, tuhoaako sooda hampaat vai ei.

    • laboo

      Älä kuitenkaan laita soodan sekaan sitruunaa, se on jo liian voimakas, syövyttävä yhdistelmä.
      >Mitä järkeä sekoittaa happoja ja emäksiä.

      Emäksiset liuokset tuntuvat sormissa niljakkailta, ja niillä on pistävä, karvas maku.
      > Tarkoitat varmaan alkaalisia liuoksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5148
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3367
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1333
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      938
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe