Auto seisontavakuutukseen

Armeijaan lähtö

12-päivä tammikuuta pitäisi lähteä armeijaan. Onko mahdollista saada seisontavakuutus joka astuisi automaattisesti voimaan tuolloin 12-päivä? Toisin sanoen sehän olisi hemmetin kiva jos 11-päivä saisi viedä auton pölkkyjen nokkaan laillisesti.

Ei taida onnistua enää tekstiviestillä seisontavakuutukseen laitto, olen joskus kuullut, että on pystynyt ennen laittamaan?

11

15380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KENNE Käytöstä poisto!!!

      Liikennekäytöstä poistosta:
      Taas on keksitty ja uusi rahastusmuoto autoileville kuluttajille.
      On täytäntöön pantu ns. ajoneuvon liikennekäytöstä poisto ja liikennekäyttöön otto?!
      Ko. nimihirviötä kantavat toimenpiteet korvaavat entisen niinsanotun seisontavakuutuksen.
      Idea kaupattiin kansalle siitä koituvan säästön varjolla. Tuo säästö syntyisi yhdeksänkymmentä luvun alussa voimaan tulleen väliaikaisen ajoneuvoveron eli käyttömaksun perimättä jättämisestä, siltä ajalta kun ajoneuvo on liikenne käytöstä poistettu.
      Vähemmälle huomiolle jätettiin luonnollisesti muita seikkoja, joista muutama seuraavaksi:
      Kuten se että liikennekäytöstä poisto maksaa 10,20 e ja käyttöön otto saman verran. Koska ilmoituksen yhteydessä kuluttaja joutuu ottamaan aina uuden rekisteriotteen ilmoitus, sekä teknisen osan. tuo ilmoitus on henkilökohtaisesti tehtävä katsastuskonttorilla, tai kuuleman mukaan myös vakuutusyhtiössä? Tuohon kuluu vapaa-aikaa, jota nyky yhteiskunnassa työssäkäyvällä ihmisellä ei liikaa ole. Tuon menetetyn vapaa-ajan arvoksi voitaneen laskea n. 50 euroa tunti, joka lienee enemmän kuin kohtuullista, verrattuna esim bensiinikäyttöisen auton katsastusmaksuun, jonka hinta pakokaasutesteineen lienee 70-80 euroa. Aikaa katsastukseen kuluu n. 15 min. Tuo maksu on muuten katsastustoiminnan vapautumisen ja euroon liittymisen seurauksena lähes kolminkertainen, verrattuna suomen itsenäisyyden ja markan aikaan.
      Jotta ns. säästöä syntyisi, ja tällöinkin pelkistä suorista maksuista, ajoneuvon tulee olla liikenne käytöstä poistettu n.90 päivää, mikäli se on vm. 94 tai vanhempi. Uudemmissa tuo aika on jonkun verran lyhyempi, koska käyttömaksu on kalliimpi. Tämä verrattuna entiseen seisonta vakuutukseen.
      Vakuutus yhtiöhän luonnollisesti perii edelleen tuon toimenpidemaksun, joka lienee n. 13 e. kerta? Ennen tuolla summalla sai palveluna sen, että seisontaaika ilmoituksen voi tehdä arkisin puhelimella, tai netissä myös viikonloppuisin. Tämä palvelumuoto on niinikään mennyttä.
      Nykyinen henkilökohtainen käynti edellyttää luonnollisesti sitä että se tehdään ko. konttoreiden aukiolo aikana. Tuota ilmoitusta ei myöskään voi tehdä etukäteen, joten jos olet hankkinut uuden auton. ja tarkoituksenasi on myydä itse vanha, on tuo käytännössä melko hankalaa. Vakuutus maksujen kohtuutomuuden vuoksi, ei useinkaan liene mahdollisuutta pitää kahta tai useampaa autoa vakuutuksessa saman aikaisesti, bonuksia kun normaalisti kertyy vain yhteen vakuutukseen. Joten on tiedettävä jo perjantaina, jos joku on tulossa tutustumaan ajoneuvoosi sunnuntaina, jotta voit tedä tuon ilmoituksen. Tosin eräät katsastusasemat ovat myös auki launtaisin, ei toki kesällä. Mikäli kauppoja ei synny, niin maanantaina taas henk. koht. tekemään liikennekäytöstä poisto. Minimissäänkin tästä tulee liikennekäyttöä kolme vrk. Mikä lienee vakuutusyhtiöiden minimiveloitus vuorokausissa laskettuna? Käyttömaksuhan tuolta ajalta luonnollisesti peritään, minimimaksun ollessa siltä osin 10 euroa!!!?
      Koitappa vaihtoehtoisesti myydä liikennekäytöstä poistettua autoa, kenties 300.n kilometrin päästä saapuneelle katsojalle, ehdottaen että tulee arkipäivänä uudestaan , ja tokihan voit sen vasta sitten noudettaessa koeajaa, jahka ensin olet suorittanut tuon liikennekäyttöön oton!!!?
      Entäpä harraste autot. joita suomessa on tuhansia? Suurin osa tuohon ryhmään luettavista autoista ei suinkaan ole ns. museoajoneuvon statuksen omaavia, niitähän tämä uudistus ei onneksi koske, tai sillä ei niinkään ole merkitystä niiden niinsanotun museoajoneuvo vakuutuksen ”edullisuuden” vuoksi. Tuota edullisuutta punnittaessa on syytä muuten muistaa, ettei niillä saa ajaa kuin 30nä päivänä vuodessa, niin että onkohan se niin edullinen? Siihen voi joku muu kenties ottaa kantaa. Itselläni alkaa voimat tämän nylkemisen alla loppua.
      No niin, ja asiaan. Harrastajan on siis tiedettävä jo kesä perjantaina, onko sunnuntaina sateetonta, jotta voi silmäterällään käydä vaikkapa kirkossa, ja tuostahan kertyy liikennekäyttöpäiviä jo 4 kpl, kävi kirkossa tai ei. No vakuutus yhtiöt, ake ja katsatuskonttorit saa joka tapauksessa ”omansa”. Harraste ajoneuvoilla kun ei suinkaan ajeta joka päivä, eikä edes joka viikko, vaikka olisi kuinka kesä. Kivahan se on muuten viettää perjantaita ja seuraavaa loma maanantaita katsastuskonttorilla, semminkin kun ei sinne voi harrastepelillä mennä, vaikka kuinka aurinko paistaisi. sillä kun saa ajaa vasta tuon henkilökohtaisen käynnin jälkeen. Tokihan tämä uudistus jollekin harvalukuiselle joukolle sopii, jos ajoneuvolla ajetaan kerran vuodessa vaikkapa viikko, tai ei ajeta lainkaan auton ollessa kenties käyttökelvoton.
      Varmaa on se, että usealle kuluttajalle tämä tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin entinen seisonta-aika oikeus. Mitään juridista syytähän tähän uudistukseen ei liene olemassa, vaan tarkoituksena on imeä autoilevilta kulluttajilta viimeisetkin jäljellä olevat roposet autovero uudistuksen jäljiltä. ( Tuosta autovero uudistuksesta voisi myös kerta joitain totuuksia, mutta jääköön tuonnemmaksi.)
      Laillista estettä seisontavakuutus järjestelmän uudelleen käyttöön ottoon ei liene olemassa, se kun sopisi mainiosti tämän uuden käytännön rinnalle, ja palvelisi suurta osaa kuluttajia huomattavasti paremmin, kuin äärimmäisen hankala ja monelle kalliimpi liikennekäytöstäpoisto prosessi.
      Kuka tai mikä taho tämän idioottimaisen säädöksen takana lienee?

      • joku vaan

        Ennen "uudistusta ja parannusta" onnistui auton seisokkiin laitto netistä ja ilmaiseksi.

        Nyt maksaa mennen tullen ja pitää käydä konttorilla.

        Tämä siitäkin huolimatta että nykyisin on saatavissa kaikenlaisia pankkivarmenteita jotka kelpaavat kaikkialla muualla. Ja se entinenkin systeemi oli aika aukoton, kukaan ulkopuolinen ei tiedä liikennevakuutukseni numeroa.


      • soviet finland
        joku vaan kirjoitti:

        Ennen "uudistusta ja parannusta" onnistui auton seisokkiin laitto netistä ja ilmaiseksi.

        Nyt maksaa mennen tullen ja pitää käydä konttorilla.

        Tämä siitäkin huolimatta että nykyisin on saatavissa kaikenlaisia pankkivarmenteita jotka kelpaavat kaikkialla muualla. Ja se entinenkin systeemi oli aika aukoton, kukaan ulkopuolinen ei tiedä liikennevakuutukseni numeroa.

        että järkilähtee. Ihmisiä pidetään aivan idiootteina. Kaikkea paskaa sitä keksitäänkin kun asiat voitaisiin netissä hoitaa ilman kuluja ja ihmisten hyppyyttämistä milloin missäkin paperilappusten vuoksi. TÄYSIN VENÄLÄISTÄ TOUHUA 2009 LUVUN SUOMESSA.


    • Jätä kaverille valmiiksi allekirjoitettu ilmoitusosa, jossa lisätieto-kenttään on kirjoitettu liikennekäytöstä poisto tai laitettu uudemmassa painoksessa rasti ruutuun. Pyydä ystävääsi pudottamaan 12.päivä lappu lähimpään katsastuskonttoriin, niin homma on selvä. Maksaa sen 10,20€. Se on ainoa helppo tapa hoitaa se pois.
      Tai nakkaa lappu tutulle vakuutustätille tai setälle ja sano et 12. laita Lkp päälle.
      Tarvitset joka tapauksessa ilmoitusosan.

    • 11. päivä

      Autolla saa ajaa vielä sen päivän, jolloin liikennekäytöstä poisto tehdään.

    • pakollinen liik.vak.

      "Seisonta-ajalta" =tilapäiseltä liikenteestäpoiston ajalta, saatat joutua maksamaan erisuuruisia maksuja vakuutusyhtiöstä riippuen. Sen verran olen asiaa jo tiedustellut että Tapiolassa seisonta-ajalta pakollinen liikennevakuutus on maksuton, Pohjola laskuttaa täyden maksun seisonta-ajalta. Muidenkin yhtiöiden maksukäytännöt kiinnostavat, yhtiönvaihtoa silmälläpitäen.

      • Tap

        iola velottaa 13 e Toimenpidemaksua joka liikennekäytöstäpoitokerralta.


      • todella

        että Pohjola laskuttaa vakuutuksen vaikka auto on poistettu liikennekäytöstä? En vielä tältä istumalta usko tuota.


      • todella kirjoitti:

        että Pohjola laskuttaa vakuutuksen vaikka auto on poistettu liikennekäytöstä? En vielä tältä istumalta usko tuota.

        Miksi Tapiola laskuttaisi toimenpidemaksua 13€? Mihin lakiin se perustuu tai mihin sopimukseen?
        10,20€ on viranomaismaksu jonka perii AKE. Jos 13€ on liikennevakuutuksen minimimaksu niin sitten se on ok. Ei sitä kuitenkaan joka kerta voi periä.
        Pohjola jos ei palauta liikennevakuutusmaksua tai perii koko kauden vaikka LKP tehtäisikin, kuulostaa utopialta. Vaihda sit firmaa jos näin on.


      • OP-Pohjolassa,,,

        perjantaina 2.1.2009, Pohjolan virkailija vahvasti epäili että kyseessä oli virhe, (mutisi jotain vanhasta tietojärjestelmästä) mutta hän ei pystynyt varmistamaan asiaa...Lupasi soittaa ensiviikolla.
        Lakiuudistus päivätty 7.3.2008 voi olla taustalla: http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2008/03/te1204889979117/passthru.pdf
        Pohjolan sivuilla ei mainita vakuutusmaksun katkeamisesta tilapäisen liikennepoiston ajalta.
        Jään odottelemaan lisätietoja ensiviikkoon.


      • liik.vak.asiaan
        OP-Pohjolassa,,, kirjoitti:

        perjantaina 2.1.2009, Pohjolan virkailija vahvasti epäili että kyseessä oli virhe, (mutisi jotain vanhasta tietojärjestelmästä) mutta hän ei pystynyt varmistamaan asiaa...Lupasi soittaa ensiviikolla.
        Lakiuudistus päivätty 7.3.2008 voi olla taustalla: http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2008/03/te1204889979117/passthru.pdf
        Pohjolan sivuilla ei mainita vakuutusmaksun katkeamisesta tilapäisen liikennepoiston ajalta.
        Jään odottelemaan lisätietoja ensiviikkoon.

        tänään 7.1. OP-Pohjolasta soitettiin että kohdallani oli tapahtunut virhe, lähettävät uudet pienemmät laskut:)
        Siis Pohjola ei laskuta tilapäisen liikenteestä poiston ajalta liikennevakuutusmaksua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe