En halua enää elää!

Masentunut-77

Se iski taas, masennus. Tunne sisälläni, että en kuulu tähän maailmaan! En halua enää elää, haluan kuolla.
En voi, koska olen pienen pojan yksinhuoltaja ja hän jäisi ilman äitiä.
Minun on jaksettava hänen takiaan, mutta en jaksa.
En halua luopua elämästäni, mutta en jaksa enää elää.
Tunnen itseni epäonnistuneeksi paskaksi, joka ei saa elämässään mitään aikaan... vaikka sainkin ihanan pienen pojan jolla näyttää olevan hyvin muuten, paitsi hänen äitnsä ei tahdo enää elää.
Kuinka itsekeskeinen paska olenkaan??? :´(

En jaksa tätä elämää. Kaikki on niin helvetin tylsää... herätään aamulla, mennään töihin, tienataan juuri sen verran rahaa että pärjätään, säästetään että saadaan jotain pientä kivaa... mitä järkeä on oikeasti enää elää, jos elämästä puuttuu elämisen ilo???

Lapseni saa paljon enemmän myös muualta, mutta eihän se koskaan voi olla sama kuin äidin rakkaus. Ja rakastankin poikaani enemmän kuin itseäni. Hänen vuoksi täällä olen. Hän on elämäni paristo, minkä avulla jaksan. Mutta en halua elää vain hänen takia. Olisihan minullakin oltava syy elää, kuin vain hän?! Eikö ??

Tätä tuskin kukaan edes lukee tai kommentoi...

APUA... En enää tiedä missä menen...
Kauanko enää jaksan tätä??

Miksi en onnistunut itsemurhassa jo silloin teininä, kun sitä eka kerran yritin?!!!!

:´(

55

12486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikun...

      Mitä sitten...

    • .....

      Ota yhteyttä johonkin auttavaan puhelimeen tai mielenterveystoimeen tai työpaikkalääkäriin.
      Oletko saanut lääkitystä masennukseen? Toimi heti.

      • Masentunut-77

        Aika lääkärille on täksi päiväksi jo varattuna. Toisinaan tämä masennus yllätää minutkin. Se tulee niin voimakkaana tunteena. Vaikka lääkitys onkin.


      • Kiinnostunut lähimmäinen
        Masentunut-77 kirjoitti:

        Aika lääkärille on täksi päiväksi jo varattuna. Toisinaan tämä masennus yllätää minutkin. Se tulee niin voimakkaana tunteena. Vaikka lääkitys onkin.

        Hiukan ymmärrän ajatuksiasi.
        Et kuitenkaan voi enää pitkään aikaan tuhota itseäsi koska elät pojassasi. Jo poikasikin vuoksi tarvitset kiireellistä apua. Puhu aivan totta lääkärillä,niin olosi kohentuu.

        Sinulla on vaikeahkon masennuksen oireita jhasehän on sairaus. Oletko yksinäinen? Onko joku pettänyt sinua`Oletko jäänyt vaille rakkautta?Auttaako lapsesi isä teitä? Missä lähinnä tarvitsisit kannustusta ja apua`?
        Onko ystäviä? Ainakin sinulla on kaksi ihanaa asiaa: Työpaikka ja lapsi. Lisäksi olet nuori.
        Minulla ei ole niistä mitään, mutta siraus on sama.
        Palaa tänne kertomaan, ole niin hyvä.


      • Masentunut N78
        Masentunut-77 kirjoitti:

        Aika lääkärille on täksi päiväksi jo varattuna. Toisinaan tämä masennus yllätää minutkin. Se tulee niin voimakkaana tunteena. Vaikka lääkitys onkin.

        Olen koko aikuisikäni ollut masentunut, saman ikäinen kuin sinä..
        Välillä on parempia aikoja, välillä huonompia.
        Kerran yritin itsemurhaa lääkkeillä, mutta äitini löysi minut.

        Minulla ei ole edes lapsia, enkä voi sellaisia hankkiakaan kärsimään masennuksestani.
        Olen kuitenkin saanut paljon iloa elämääni hankkimalla pari koiraa ja kissan=)
        Niiden takia minun on jaksettava päivästä toiseen. Samoin on sinun jaksettava lapsesi takia, sinun on PAKKO!

        Ja sanon myös, että syö ihmeessä masennuslääkkeitä, ne auttavat kyllä jonkin verran, vaikka pahoja päiviä kyllä tulee silti, mutta silloin olen lohduttanut itseäni ajattelemalla: "Tämä menee ohi parissa päivässä".
        Ja niin se meneekin.

        Tsemppiä, muista ettet ole ainoa. Emme me kaikki voi vaan tappaa itseämme, katsotaan nyt tää juttu läpi, kyllä me joskus kuollaan ihan ilman yrittämistä, onneksi ei ihminen elä kauhean kauan..


      • ollaan me
        Masentunut N78 kirjoitti:

        Olen koko aikuisikäni ollut masentunut, saman ikäinen kuin sinä..
        Välillä on parempia aikoja, välillä huonompia.
        Kerran yritin itsemurhaa lääkkeillä, mutta äitini löysi minut.

        Minulla ei ole edes lapsia, enkä voi sellaisia hankkiakaan kärsimään masennuksestani.
        Olen kuitenkin saanut paljon iloa elämääni hankkimalla pari koiraa ja kissan=)
        Niiden takia minun on jaksettava päivästä toiseen. Samoin on sinun jaksettava lapsesi takia, sinun on PAKKO!

        Ja sanon myös, että syö ihmeessä masennuslääkkeitä, ne auttavat kyllä jonkin verran, vaikka pahoja päiviä kyllä tulee silti, mutta silloin olen lohduttanut itseäni ajattelemalla: "Tämä menee ohi parissa päivässä".
        Ja niin se meneekin.

        Tsemppiä, muista ettet ole ainoa. Emme me kaikki voi vaan tappaa itseämme, katsotaan nyt tää juttu läpi, kyllä me joskus kuollaan ihan ilman yrittämistä, onneksi ei ihminen elä kauhean kauan..

        tunnen itseni nykyisin naan masentuneeksi ja kuolema-ajatus on tullut monasti mieleen.minulla on åperhe lapset jo teini-iässä ja hyvä aviomies. mutta..mikä tekee tämän pahan ja murheellisen olon-syön tällähetkellä masennuslääkkeitä-mutta turhanko syön. ajattelen vaan kuinka turhaa KAIKKI on. ihan totta. aamulla noustaan -määräaikaistyökin päättyi viime kuussa-ei millään mitään merkitystä. miksi jäin työttömäksi vaikka pidin työstäni ja ollut koko ikäni työelämässä. vaikka mietinkin että onhan muitakin työttömänä tunnen olevani aivan turha täällä, samaa paskaa aina vaan. oikeesti en jaksa kotitöihin paneutua paljoakaan.joskus vaan tulee sellainen ahaa-juttu että leivonpa jotakin. mutta se on todella harvoin. kannattaisko mennä lääkäriin vaikka cipramileja syönkin. onko se noloo?en tiedä-en vaan jaksa. ehkäpä kevät tuo parempaa. tsemppiä kaikille! tv:Nina


      • lähellä
        ollaan me kirjoitti:

        tunnen itseni nykyisin naan masentuneeksi ja kuolema-ajatus on tullut monasti mieleen.minulla on åperhe lapset jo teini-iässä ja hyvä aviomies. mutta..mikä tekee tämän pahan ja murheellisen olon-syön tällähetkellä masennuslääkkeitä-mutta turhanko syön. ajattelen vaan kuinka turhaa KAIKKI on. ihan totta. aamulla noustaan -määräaikaistyökin päättyi viime kuussa-ei millään mitään merkitystä. miksi jäin työttömäksi vaikka pidin työstäni ja ollut koko ikäni työelämässä. vaikka mietinkin että onhan muitakin työttömänä tunnen olevani aivan turha täällä, samaa paskaa aina vaan. oikeesti en jaksa kotitöihin paneutua paljoakaan.joskus vaan tulee sellainen ahaa-juttu että leivonpa jotakin. mutta se on todella harvoin. kannattaisko mennä lääkäriin vaikka cipramileja syönkin. onko se noloo?en tiedä-en vaan jaksa. ehkäpä kevät tuo parempaa. tsemppiä kaikille! tv:Nina

        Cipraleksia popsin minäkin, annostu tuplattiin mutta tuntuu että turhaan, olen ollut työtön kahdeksan vuotta, melko mahdotonta että töitä löytyy olen jo 56v. mies. ainoa valon pilkku on kun päiväraha tulee haen kaljaa, se päivä on vähän parempi. Olen kerännyt lääkkeitä ja köyden, itse päätän koska tämä päättyy. Muille toivotam voimia.


      • Anonyymi

        Minulla ei auta lääkkeet,ei mikään. Masennusta jo 15vuotta!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla ei auta lääkkeet,ei mikään. Masennusta jo 15vuotta!!

        voimia! mullakin sama oire


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla ei auta lääkkeet,ei mikään. Masennusta jo 15vuotta!!

        15 v masennusta ??? Sitten se ei ole masennus ollenkaan!!!


    • jokaisen..

      elämään kuuluu ajoittain masennusta. Toiset vain ovat herkempiä masentumaan, mutta kyllä siitä selviää ja elämä alkaa taas maistumaan.
      Itse alan ajattelemaan ja vertaamaan ja kuvittelemaan vielä kurjempaa "kohtaloa" kun masennus iskee. Tiedän oitis, että monella on vielä hankalampaa.

      Ja ikuinen onnen tavoittelu ei ole realistista eikä mahdollista. Onko sitä edes olemassakaan - sitä ikuista onnea ja auvoa? Elämään kuuluu nousuja ja laskuja ja onni on pieni asia. Se voi olla niin pieni, ettei sitä tajua, jos ei ala miettimään.

      Itseään voi psyykata ja kirjoittaa paperille niitä asioita, mistä voi olla kiitollinen elämässä. Niitä kyllä löytyy, kun alkaa miettimään. Sinun päivänsäteesi/onnesi on oma poikasi, joka tarvitsee sinua vielä kauan.
      Tarvitsee vielä sittenkin, kun on aikuinen. Kuljemme kohti valoisampaa aikaa - kevättä.
      Ei pidä luovuttaa koskaan. Apua löytyy, kun hakee. Tsemppiä!

    • Sinttu-Säde

      Kuule "pikku ystäväiseni". Elämä on tarkoitettu elettäväksi, jokainen meistä varmasti kuolee ajallaan, ei pidä sitä kiirehtiä. Sinulla on lapsi, nauti hänestä. Käy terapiassa. Ota lääkkeesi. Älä käytä alkoholia/huumeitä. Nauti joka hetkestä jonka saat olla. Hengitä ilmaa, käännä kasvosi aurinkoon. Älä haikaile menneitä. Elä tässä ja nyt. Olet nuori ihminen ja kaikki on sinulle mahdollista, jos niin päätät! Usko kokenutta :) Haleja sinulle. T. Sani

      • kun todeta

        että Sinttu-Säde osas mennä asian ytimeen. Ei ois voinu paremmin sanoa ja siksi en viitsi alkaa viisastelemaankaan omalla keittiö-psykologialla. Voimia! -Jukka


    • Sanna-Julianna

      Minäkin olen ollut masentunut. Nytkin olen. Älä tee itsemurhaa, vaikka kuinka siltä tuntuisi, on parempi olla tekemättä. Minulle tuli eilen hyvin surullinen olo, hyvä kaveri suuttui yhdestä jutusta, kun käsitti minut väärin. Pyysin anteeksi, mutta hän ilmoitti että välimme ovat poikki. Se tuntuu niin pahalta, ja en voi tehdä mitään. Mutta minulla on tosi monta ystävää, työ ja harrastuksia, ja niiden avulla jaksan. Olen kärsinyt masennuksesta ja huonosta itsetunnosta yli kymmenen vuotta. En ole koskaan syönyt masennukseen mitään lääkkeitä.

      • no miten jaksat?

        No tota mikset ole syönyt?- mää ihan sillä vähän ihmettelen koska masennus itte ihmisessä on niin kamala tauti että lääkkeet itsessäänhän on keksitty hoitamaan sen ihmisen omaa olo tilaa...mää itte muutama vuosi sitte menin lääkärille ja SE TOTESI mulla masennuksen!!!. no alkoi älytön kiista siitä että MINÄHÄN on ala kaikenmaailman pillereitä popsimaan jotka vie ihmiseltä toiminta kyvyn ja kaiken ja LIHOTTAA sohvanpohjalle kamalan näköisen hyypiön en en ja en !!! MUTTA tämä lääkäri sai kun saikin mun sit aloittamaan (sellasen miedon aineen joka...kun aivoista puuttuu se välittäjä aine joka tuottaa mielihyvää)sen lääkkeen kun sit aloin ottamaan ja jo muutaman viikon päästä alko ihan oikeesti tapahtumaan mun mielialassa kohoamista ETTÄ SE TOIMI...ja en ole lihonut yhtään grammaa...liikun ihan sikana hiihdän lenkkeilen ja kaikki käy mullon kaksi työpaikkaa joita hoitelen ja OIKEESTAAN ELÄN vaikkei ehkä henkilökohtaiset asiat aina niin onnellisesti ole kohdallaan mutta MASENNUS se on pois...joten en kyllä LÄÄKKEISSÄ aina nää niin negatiivisia asioita voi olla ettei muuten parane...ja itsetuntokin on aika kohdillaan kun mieliala on edes parempi joten jos sinä pystyt elämään masennuksen kanssa ihan hyvin kaikkien kohdalla se ei onnistu...mutta et kai sää siinä niiku tuominnukkaan toteat ilmeisesti oman asiasi laidan...


    • ajattele niitä

      asioita jotka ovat kohdallasi hyvin.
      Minullekin on tapahtunut pahoja asioita ja välillä pelkään elää.
      Keitä teetä tai kahvia ja ajattele miten hyvältä ne olisivat maistuneet ihmisille sodan aikana, jos vain olisivat niitä saaneet.

    • olet jumissa

      Olet kuvitteellisessa jumissa elämäsi kanssa.

      Se on kuvitteellinen siten, että ne rajat, jotka estävät sinua muuttamasta elämääsi ovat vain oman mielesi keksintöä. Suhteet tuttuihin, yhteiskunnan säännöt, kuviteltu muoto, jossa vastuut on kannettava... Ne ovat kaikki vain mielikuvituksen tuotetta.

      Lyöttäydy yhteen vaikka jonkun toisen äidin kanssa, joka tarvitsee samanlaista uutta elämään. Yhdistätte resurssit yhtiön kautta ja alatte pyörittään jotain yhteistä bisnesideaa jonkin sellaisen ympärille, mikä todella kiinnostaa. Talouskin sujuu helpommin. Yksi keittiö mutta kämpässä vaikka kaksi hieman erillisempää suuntaa.

      Ole luova ja mieti jokin ihan erilainen tapa elää, kuin mitä muut nyhjöt Suomalaiset uskaltaa keksiä.

      Jos sopivaa tiimihenkeä löytyy muista tuommoisesta kiinnostuneista voitte lähteä vaikka ulkomaille aurinkoon elään jotain ihan muuta, kuin mitä Suomesta irtoaa.

      Onnea.

      • Äidin tyttö

        Elämä on tylsää, jos niin päivästä toiseen itselleen kertoo. Kerropa itsellesi, että tänään ei ole tylsää, tee jotain itsellesi mieleistä, nauti kirpeästä talvisäästä, ota kamera käteen ja kuvaile päivänsädettäsi, luontoa tai mikä silmääsi miellyttää, lue hyviä, elämäniloisia kirjoja, suukota poikaasi ja paina sydämeesi kuva hymyilevästä lapsestasi, haluatko oikeasti tuon kaiken jättää? Elämä on ihanaa, kun sitä niin ajattelee. Jos et viihdy työssäsi, vaihda sitä tai juttele esimiehesi kanssa, josko vaikka saisit tehtäviä vaihdettua. Nauti pitenevistä valoisista päivistä. Itsemurha on itsekäs teko, josta jälkeesi jäävät omaiset kantavat syyllisyyttä, nauti elämästä täysin siemauksin, jokainen meistä lähtee ajallaan, kun elämän kangas on loppuun kudottu.


    • Joonasx2

      Minulla on auttanut tuon elämän rajallisuuden tajuaminen. Itselläkin on 30-40 hyvää kesää jäjellä, siis jos tuuri käy. Sain minä sitten hyvän työpaikan, suuren rakkauden tai mitä tahansa ei tämä elämä loputtomasti kestä.

      Itseasiassa todennäköisesti minunkin elämäni päättyy itsemurhaan, toivottavasti vasta sitten kun olen liian vanha tai viimeiseillä voimillani vielä enen kuin sairaus vie lopullisen voiton.

      30-40 kesää on myös liian kauan tehdä työtä jossa ei viihdy. Tee jotain, lähde opiskelemaan. Ei poikasi rakkaus ole rahasta kiinni. Samalla annat hänelle hyvän esimerkin.

    • ...

      Miksi ajattelet noin?? ''Miksi en onnistunut itsemurhassa jo silloin teininä, kun sitä eka kerran yritin?!!!!''
      Olet saattanut maailmaan poikasi jolla on vielä koko elämä edessään, se jos mikä on todella hieno asia!! Saisit olla ylpeä.. Yritä nauttia arkipäiväisistä asioista, sinua rakastetaan ja ihmiset välittävät, saat kyllä apua masennukseen. Tsemppiä! Asiat eivät muutu ellet muuta niitä!

    • sanoo eräs ystäväni usein

      Itse asiassa meidän kaikkien masennus on ihan looginen ja ymmärrettävä asia. Ajatelkaa vaikka ihan oikeestikin, mitä järkeä on elämässä. Kukaan ei valitse eikä päätä siitä, syntyäkö tähän maailmaan vai ei. Sitten täällä meitä aletaan kohteleen monella tavalla kaltoin alkaen sikiöiästämme jo ennen sitä aikaa, kun pystymme jotenkin puolustautumaan tai valitsemaan reaktiomme pahaan. Rakennelmaa rakennetaan ihan heikolle perustalle vuosi vuodelta sitä rakennetaan ja itsekin rakennetaan niinkuin osataan, mikä liian usein tarkoittaa sitä, että valmistellaan itsellemme koko ajan yhä surempaa tuhoa. Kaikki sortuuu uudestaan ja uudestaan. No kuka tässä kaikessa voi muka jaksaa aina vain mennä eteenpäin? Kuka voi kokea itsensä onnelliseksi ja elämänsä merkitykselliseksi? Kuka voi oikeesti voida hyvin? Ketä kiinnostaa käydä jossain tuntemattoman ihmisen puheilla suuresta rahasta juttelemassa? No hyvänen aika, pitääkö maksaa kultaa etsiäkseen jotain hyvää tästä läpeensä pahasta maailmasta? Ketä kiinnostaa oikeesti syödä joitain kemikaaleja voidakseen ihan hitusen paremmin? Pyöritään vain päivästä päivään ja mietitään läheisiämme, joita niitäkin hajotetaan, ollaan me sitten hengissä tai kuollaan! Tää ihmiselämä on kyll ihan pimeetä touhua, jos yhtään pysähtyy sitä miettimään!

      Emme me olla mitään poikkeuksia tai kummajaisia! Me vaan ollaan jääty näiden ajatusten koukkuun. Me uskaltaudutaan tunnustamaan, että ei tää maailma ja elämä vastaa sitä, mitä me olisimme tarvinneet ja halunneet. Ja meille on tarjolla liian vähän niitä korvikkeita, jotka voisivat viedä huomion muualle tai sitten olemme liian viisaita tarttuaksemme niihin.

      Mutta meissä on elämän voima. Elämä on ihmeellistä. Se on jotakin käsittämätöntä. Se on jotakin suurenmoisen arvokasta. Ei se oo voinut tulla tyhjästä, eikä se voi vain haihtua! Järki sanoo välillä (ihan järkeviäkin), ettei oo mitään järkeä elää, mutta elämä silti vain jatkuu ja jatkuu. Elämän henki erottaa elollisen elottomasta. Ja se, mikä on elämän keksinyt, hyvin todennäköisesti tietää, mitä varten se on sen keksinyt. Tässä kaikessa on vain pakko olla jotakin järkeä, kuhan me etsimme sitä oikeista lähteistä!

      Onnea etsintöihimme ja potkua elämäämme!

      • kuin myös

        Hei!
        Niinhän se on. Turha sanoa että nauti siitä ja tästä, kun ei mistään nauti ja hymy on hyytynyt kuukausi- tai vuositolkulla. Paras hetki päivästä on kun nukkuu, niin ajattelen että paras hetki myös omassa elossa on kun nukkuu pois.
        Aktiivisesti en meinaa tehdä, en voi vanhemmille sitä tehdä, ja on kolme lastakin, jo aika isoja, mutta jos rinnasta puristaa sydäninfarktimallisesti katselen ylöspäin ja sanon, kiitos, saako jo lähteä.
        Itsellä on masennuslääke, ja se sentään auttaa nukkumaan niin ei ole ihan koko ajan paha olla, vain melkein koko ajan.
        Oma elämä muuten on hyvä, mutta on ollut suhteita, minulle todella tärkeitä, ja minut on jätetty. Sattuu niin kamalasti ja kauan. kai minä sitten elän yksin ja kuolen yksin. Tosi ärsyttävää työmaalla onnellisia ihmisiä katselle ja kadulla käsi kädessä kulkijoita. Itse en ole saanut mitä olen elämältä toivonut.
        Ajattelen että on se hyvä kun meidät kerran kuolo korjaa pois. Kun olin onnellinen pelkäsin kuolemaa, nyt se on ystävä, voi kun saisi jo tulla. Kai minun täytyy odottaa että omat vanhemmat ovat haudassa.. omat lapset isoja.(AU-lapsia, eivät mulla kodissani).
        Niin on epäreilusti onnen anti täällä jaettu. Sitäkin pelkään, jos taivas olisi, että siellä sitten rakkaidensa kanssa... kenen kanssa minä siellä olisin, sielläkin yksin ja ikiajoiksi, ei vain tämä rajallinen elämä. Mutta ei varmaan mitään taivasta olekaan, tai varmasti ei ole. Kyllä me kuolemassa aikanaan olemme tasa-arvoisia. Niinkuin nukkuessa.
        Ei minulla ole neuvoja-lopputulos on sama lopulta. Itse olen ajatellut elellä ilman iloja kunnes joskus kuolo korjaa.
        Mikähän siinäkin on? Joku syöpäsairas jolla on kipuja, itsemurha on "sallittu ratkaisu". Onko jotain eroa kun koko ajan henkisesti sattuu.


      • Anonyymi

        Moikka

        Olen itse potenut jos jonkinlaista masennusta, alemmuudentunnetta ja syrjintää läpi koko elämäni. Vammauduin pahasti 18-kesäisenä ja päässyt (melkein) eläkkeelle. "Melkein" siinä mielessä, että musta halutaan vielä saada kalu yhteiskunnan pyörään ja koittavat siten puolittaa mun tuloni, että työkyvyttömyyteni ei johtuisikaan kokonaan siitä onnettomuudesta... Jatkuvaa taistelua eri tahojen kanssa erinäisistä asioista ainakin vielä toistaiseksi.
        Paljon olen lillunut siinä itsesäälin lätäkössäkin ja miettinyt itsemurhaa. Miettinyt sitä paljon. "Yrittänytkin" kerran, vaikka laskinkin tietoisesti lääkkeeni, että tarvitsen niitä vielä myöhemminkin. :D Se oli vain avunhuuto, mitä ei lähes kukaan sitten edes noteerannut. Olen ollut pitkään niin yksinäinen.
        Toisen kerran olin ihan tosissani, että nyt tää leikki loppuu ja päätän päiväni... Kuinka kävikään? Niillä kriittisillä minuuteilla Jumala veti mua todella puoleensa. Tuli nimittäin ihan ovelta hakemaan palvelijansa välityksellä!

        Miehenikin kuoli 1,5 vuotta sitten.

        Elänkö täällä vain, jotta voin auttaa toisia? Jotta voin kärsiä lisää? Onko meillä mitään muuta? Onko toista elämää? Miksi ihmiset ovat niin törkeitä/kylmiä/itsekkäitä/vailla hyvyyden rakkautta? Mitä järkeä on elää tämä meille "annettu" lyhyt elämä? Olen saanut näihin kysymyksiin ja paljon muuhunkin vastaukset Raamatusta.


        Elämä voi olla onnellista ja merkityksellistä, jos sitä voimaa saa ammennettua oikeasta paikasta. Meille on luvattu parempi tulevaisuus ja siinä on ainakin mulla syy jatkaa tätä räpiköimistä tässä loputtomassa halveksunnan, vähättelyn, haukkujen ja syytösten kuralammikossa.

        En tässä rupea enempää "saarnaamaan", mutta kehottaisin tutustumaan Raamattuun. Sieltä olen itse saanut tyydyttävät vastaukset kaikkeen. Moni nyt varmaankin siellä ajattelee, että "ihan huuhaata", mutta onko näin? Tuomitsetko ennen kuin olet kääntänyt kaikki kivenmurikat ja tutkinut asioita? Saanut selville totuuden tästä kaikesta, mikä kerrotaan meille siinä Sanassa?

        -Elämänilo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moikka

        Olen itse potenut jos jonkinlaista masennusta, alemmuudentunnetta ja syrjintää läpi koko elämäni. Vammauduin pahasti 18-kesäisenä ja päässyt (melkein) eläkkeelle. "Melkein" siinä mielessä, että musta halutaan vielä saada kalu yhteiskunnan pyörään ja koittavat siten puolittaa mun tuloni, että työkyvyttömyyteni ei johtuisikaan kokonaan siitä onnettomuudesta... Jatkuvaa taistelua eri tahojen kanssa erinäisistä asioista ainakin vielä toistaiseksi.
        Paljon olen lillunut siinä itsesäälin lätäkössäkin ja miettinyt itsemurhaa. Miettinyt sitä paljon. "Yrittänytkin" kerran, vaikka laskinkin tietoisesti lääkkeeni, että tarvitsen niitä vielä myöhemminkin. :D Se oli vain avunhuuto, mitä ei lähes kukaan sitten edes noteerannut. Olen ollut pitkään niin yksinäinen.
        Toisen kerran olin ihan tosissani, että nyt tää leikki loppuu ja päätän päiväni... Kuinka kävikään? Niillä kriittisillä minuuteilla Jumala veti mua todella puoleensa. Tuli nimittäin ihan ovelta hakemaan palvelijansa välityksellä!

        Miehenikin kuoli 1,5 vuotta sitten.

        Elänkö täällä vain, jotta voin auttaa toisia? Jotta voin kärsiä lisää? Onko meillä mitään muuta? Onko toista elämää? Miksi ihmiset ovat niin törkeitä/kylmiä/itsekkäitä/vailla hyvyyden rakkautta? Mitä järkeä on elää tämä meille "annettu" lyhyt elämä? Olen saanut näihin kysymyksiin ja paljon muuhunkin vastaukset Raamatusta.


        Elämä voi olla onnellista ja merkityksellistä, jos sitä voimaa saa ammennettua oikeasta paikasta. Meille on luvattu parempi tulevaisuus ja siinä on ainakin mulla syy jatkaa tätä räpiköimistä tässä loputtomassa halveksunnan, vähättelyn, haukkujen ja syytösten kuralammikossa.

        En tässä rupea enempää "saarnaamaan", mutta kehottaisin tutustumaan Raamattuun. Sieltä olen itse saanut tyydyttävät vastaukset kaikkeen. Moni nyt varmaankin siellä ajattelee, että "ihan huuhaata", mutta onko näin? Tuomitsetko ennen kuin olet kääntänyt kaikki kivenmurikat ja tutkinut asioita? Saanut selville totuuden tästä kaikesta, mikä kerrotaan meille siinä Sanassa?

        -Elämänilo

        Ja tuo sana "annettu" heittomerkeissä sen vuoksi, että tämä elämämme pituus ei ollut Jumalan suunnittelema... Hän loi täydellisen ihmisparin elämään ikuisesti.

        -Elämänilo


    • jk

      vai niin

    • Adaam

      Hei , Sun tarina on tosi koskettava , Käy lauantaina adventtikirkossa , jumalapalveluksessa . Jumala on se ainoa joka voi auttaa

      • eimyydäadventtia

        Mutta onko se siellä adventtikirkossa?
        Itse suosittelisin vaan ihan raamatun lukemista. Miettimistä ja kyselemistä.
        Tässä yhteiskunnassamme on sellainen vika, että se on kovin pinnallinen. Kun pinta ei tunnu enää tarjoavan mitään, putoaa syvälle "masennukseen". Siinä välillä puuttuu hyvin tärkeä asia, ihmisen hengellinen elämä.
        Kaikkia ihmisiä masentaa välillä, se on ihan normaalia ja kuuluu elämään.
        Hengellinen elämä taas tarjoaa loistavia ulottuvuuksia itselle ja henkiselle kehitykselle. Sen jälkeen ihminen ei koskaan ole yksin ja oikeastaan aika harvoin masentunutkaan. Väsynyt voi olla, mutta sitten pitää nukkua ja popsia vitamiineja.
        Myös ihan pelkkää vettä on hyvä juoda ja käydä kävelyllä. Ihan perusjuttuja, mutta vaikuttavat suuresti psyykkeeseen.


    • toivoton16w.

      Itse mietin just niin, että mitä järkeä tässä mun elämässä on ku mulla ei oo omasta mielestäenää mitään toivoa paremmasta, vaikka pitäisi olla, ei kunnollaisia unelmia tai tulevaisuuden suunnitelmia. En nyt ole niinkään masentunut mutta toivoton. Surullisinta omasta mielestänä tässä on se että oon vasta 16vuotta. Elämä pitäisi olla vielä edessä mutta mietin välillä et mielummin kuolisin kuin kestäisin tätä paskaa. Ei oo ystäviä, ei oikein kavereita joiden kanssa olla, ei ketään auttajaa. Mä en enää tiiä mitä teen! Toisaalta en halua tehdä itsemurhaa, koska tää paha olo ja tuska ei oo mun itse aiheuttamaa. Aamusin ku herään, mietin et onko täs mitää järkee. En tiiä. Ja tosiaan haluaisin tietää. Silkkaa kidutusta tää elämä välillä. Mut pitäis olla TOIVO.

    • Paras lääke ikina

      Masennus ei ole sairaus, masennus on hetki katsoa mailmaan eri tavalla ja vaihtaa jotain teidän elämästanne.

      Itsemurha on helpoin asia tässä mailmaassa, eli ei me ollaan tultu tähään mailmaan tekemaan itsemurhia vain elää ja tehdä jotain hyvä.

      Käykä lenkille, harastakaa jotain urheilua tai menkkä tansimaan.

      Joka helvetin kerta kun te ajattelet että olete masentuneita se ajatus vain vahvistuu ja vahivistuu, olkaa vittu oma lääkärine tuntekka omat tunnet ja vaihtaka elämän tapaa.

      Niille kelle on lapsia ne vaan ovat vasyneitä ja väsymyksestä ette pysty enää ajattella kunnolla, ja kun lapset kasvaa voitte sitten nähdää kuin tyhmiä te olitte että ajattelite näin. Kaikki mene ohi.

      Ajatelkää aina positiviseesti, lopetaka lääkeiden syömiseen, ei auta, koska aina kun ter syöte niitä se muistuta teille että teilla on ongelmia joten vittu menkä ulos puhuka tuntematomalle ihmiselle, menkka kerhoin, harsastakaa jotain.

      Urheilu on paras lääke, liikunta toiseksi paras.

      Pois huonot ajatukset päästä se on ainoa vaihtoeto. Toipuminen ei tapahtuu heti mutta täytyy vain ajattella joka helvetin päivä positivieesti joten tiedän hyvät hormonit nousis, koska olette tappaneet niitä tämoisella ajatuksella.

      • 3+25

        Vittu mitä lässytystä. Sama kun psykologi sanoi että lopeta se masennus, kesäkin on tulossa. Vittu ne jotka ei ole kokeneet syvää masennusta voi mennä vittuun jauhamasta scaibaa. Meettekste jollekin ydinfyysikollekin selittämään ydinreaktiosta. Tai jollekin jota on puukotettu sanomaan että: en oo kokenut tota mutta ei se oikeasti satu niin paljon.


      • Paras lääke ikina
        3+25 kirjoitti:

        Vittu mitä lässytystä. Sama kun psykologi sanoi että lopeta se masennus, kesäkin on tulossa. Vittu ne jotka ei ole kokeneet syvää masennusta voi mennä vittuun jauhamasta scaibaa. Meettekste jollekin ydinfyysikollekin selittämään ydinreaktiosta. Tai jollekin jota on puukotettu sanomaan että: en oo kokenut tota mutta ei se oikeasti satu niin paljon.

        Lue: http://tomahaiku.com/youre-not-depressed-youre-selfish/

        Iso valhe. Onko sinulla iso vanhempia? Kysy niiltä mitä masennus tarkoita, mutta anna niile oikeasti vastatat älä puutuu mitenkään heidän ajatuksiin ja anna niiden ajattelaa vapaasti sitten menee ja ajattelle uudestaan mitä masennus tarkoitaa.

        "As humans we get in this state of sadness over very real psychological issues and we think about them endlessly, feeding them and making them worse than they ever needed to be. This creates emotions and chemical reactions in the body that doctors diagnose as ‘depression’."


    • Voi teitä

      Joo tossa tilanteessa se itsari on kaikista huonoin vaihtoehto. Sen ku tekee niin paluuta ei ole ja turha toivoa pääsyä sinne parempaan paikkaan, se on suoraan meno sinne hiilipesään, ihan oikeesti. Sielä tuonelan liekkihäkeissä sitten itkette, että pitipä mennä itseltään se henki riistämään, kun olisi voinut elää elämän arvokkaasti loppuun saakkakin ja päästä pilvien päälle perhheensä luo ja syömään mäkkärin kanahamppareita.

    • TresDios

      Tämän ketjun eka viesti on vuodelta 2008 eli 6 vuotta vanha ... ehkä ajankohtainen?

      menkää nyt hyvät ihmiset vaikka tavalliselle terveysasemalle saamaan alkuaskel masennuksen hoitamiseen. JOs ei millään pysty sinnekään menemään niin luuletteko Suomi24-palstan ohjaavan teidät pois depressiosta? Tällä palstalle on hyvin usein marttyyreita, kiukkuisia menehelvettiin-ihmisiä, jotka todella saavat masentuneen mielen entistä masentuneemmaksi. Tämä ei todellakaan ole oikea foorumi sen avun saamiseen. Olisikohan henkinen mielenterveys -osio tähän parempi? Muistaakseni löytyy ihan masennus-osiokin
      .
      Jos jaksaa edes näihin kirjoittaa niin tilanne ei ole ollenkaan menetetty kokonaan siten että itsari olisi paras mahdollinen vaihtoehto. Hankkikaa apua! Olette vastuussa itsellenne ja monelle muulle henkilölle itsestänne. Ei elämällä ole tarkoitus ihmisen leikkiä siten, että tappaisko tässä nyt itsensä vaiko ei.

      JOs ei itse pysty hankkimaan itselleen mitään apua niin pitää kertoa asia jollekin, joka kykenee auttamaan alkuun. Tarkoitan esim. vanhempia, sisaruksia, sukulaisia, ystäviä, tuttavia, työpaikkalääkäriä, terveysasemaa, näitä löytyy. Jos on aivan akuutti paniikki päällä niin vastaantuleva ihminen ventovieraskin siis varmasti soittaa ambulanssin tai poliisin tms. ja apua saadaan.

      Etenkin jos kyseessä on henkilö jolla itsellään on lapsia, pysähdy. Oma puolisoni teki itsemurhan ja meiltä jäi kaksi yhteistä lasta.

    • ollut ja mennyt

      Ja jos ei itse aloituksen tekijä halua kertoa kuulumisistaan vuosien takaan (se on ihan eri asa), niin olisi kyllä parasta tehdä i uusi aloitus. kuin kaivella melkein kymmenen vuotta vanhoja juttuja esille.

    • 6886

      Jos sinua huoletta se miten poika pärjää ilman sinua niin voisit laittaa hänet adoptoitavaksi ja sitten tappaa itsesi.

    • masentunut-äiti

      Masennus on sairaus ja kaikki tunteet ja ajatukset täysin tosia. En itsekään jaksaisi tällä hetkellä elää mutta en halua kuolla. Tiedän että vuoden päästä olen luultavasti taas terve (kokemusta masennuksesta 15 vuoden ajalta) vaikka sitä on erittäin vaikea tällä hetkellä uskoa. Lääkkeistä on jonkun verran apua, terapiasta paljon. Masennuksen ymmärtäminen itsestä riippumattomana ja omasta persoonasta irrallisena sairautena on auttanut ottamaan sairauteen etäisyyttä.

      Voimia kaikille meille masentuneille! Minullakin on kaksi alle kaksivuotiasta lasta joiden takia on noustava sängystä joka aamu

    • Yhtkuntatarvii

      Ihminen käyttää huumeita. Hän tarvii
      1 ihmisen, johon luottaa. Siinä oljenkorsi.

    • Jokaikinenaamu

      Sul on kaks vaihtoehtoo, voit luovuttaa tai uskoo..

    • Kuolemaosaelämää

      Minusta ihmisellä tulee olla lupa kuolla. En haluaisi, että joku minulle rakas kärsii täällä jonkun muun takia. Olisin onnellinen,jos hän pääsee pois.

      Se ei myöskään ole totta, että aina olisi apua olemassa. Toisinaan ei apukanavia enää ole.

      Eikä itsemurhahaaveiden tarvitse kummuta ajatuksista tai vaikeasta olosta. Joskus kyseessä on ihan järkiperäinen päätös.

      Toivoisin, että terveyskeskuksesta voisi varata ajan myös kuolemalle. Lääkityksen ja kuoleman.

      Ainakin itse elän sellaisten rakenteiden puristuksessa, että ihan konkreettisesti ei enää ole mahdollista saada psykiatrista apua/hoitoa tästä maasta. Aivan sama miten pahaksi tilanne menee,en voi enää sellaista saada.

      Olen jo melkein vuoden pitkittänyt kuolemaa. Aina jollain harhauttanut vielä viikon tai päivän tai tunnin. En ole aikaisemmin elämässä mennyt näin vaikeasti kuolemaan johtavia polkuja ja näin pitkän aikaa. On väärin sanoa,etten ole yrittänyt tässä elää ja selvitä. Mutta on tässäkin jokin loppupiste oltava. Kohta jossa täytyy jo olla lupa ihan järkiperäisestikin todeta, että kuolema on hyvä ratkaisu.

      Kyllä se varmasti osin on masennuksen sävyttämää tai muiden psykiatristen vaikeuksieni. Taatusti siinä on seassa vuodeb aikana elettyjä kuormittavia tekijöitä. Eikä olotilakaan hyvä ole,vaan tuskainen. Niin ja ajatukset toivottomia. Näiden tekijöiden lisäksi vain on faktisesti tosi,etten voi enää koskaan tässä maassa saada apua tai hoitoa enkä itsekseni tahdonvoimalla enää yksinkertaisesti aio painaa lisää tämmöisiä vuosia. Tilanteeni ei voi mennä paremmaksi itsekseen,mutta huonommaksi kyllä.

      Syitä on jo niin monta ja lopulta minusta ihminen ei tarvitse yhden yhtä hyvää syytä, riittää, että haluaa kuolla. Sekin oikeus tähän ratkaisuun tulee jokaisella olla olemassa. Ei sitä muiden vuoksi voi valita muitakaan isoja ratkaisujaan tai ainakaan ei tarvitse niin toimia. Hoidoista saa kieltäytyä kuolemaanjohtavien sairauksien kohdalla. Kuoleman saa valita.

      Jos ei halua kuolla kannattaa varmasti huutaa apua, mutta jos haluaa, ei sen tarvitse olla niin dramaattinen päätös.

      Ainakin minä annan luvan kuolemalle tulla, jos niin haluan enkä vaatisi ketään toistakaan jatkamaan elämäänsä, jota ei halua jatkaa. Kuolemakin kuuluu elämään. Toinen kuolee nuorena,toinen vanhana. Toinen valiten itse, toinen elämän valitessa. Tarvitseeko sen olla väärin tai huonompi kuolema,jos sen on itse itselleen lahjaksi antanut? Eikö kuolema ole aivan se sama kuolema tulipa se sitten milloin ja miten vain?

    • Mies32wee

      Tässä sitä ollaan. Ikuinen nolla.

      En kelpaa kenellekkään, ketään ei kiinosta minun elämä. Helvetin yksinäinen ja mieliala vaihteluja ollut jo todella pitkään. En vaan jaksa olla näkymätön ja riittämätön.

      Ehkä täältä olisi jo aika lähteä pois. Minkä vuoksi itseään kituuttaa kokoajan? Päivä päivältä itsemurha ei tunnukkaan niin huonolta ajatukselta. Kivuttomin olisi varmaan köyden jatkoksi.

    • Anonyymi

      Huoran perseestä olen syntynyt tänne vain henkisesti kärsimään

    • Anonyymi

      Jumala on olemassa ja taivas odottaa niitä jotka Jeesusta haluavat seurata. Rukokuksessa voi saada ihanan hyvän mielen. Älkää menkö kadotukseen

    • Anonyymi

      Kyllä se valitettavasti niin taitaa olla, että hyvin harvat ahdingosta nousevat sinne kerran pudottuaan. Yhteiskunnan on mielestäni turha pitää pitää kiinni häviäjien seitinohuesta elämänlangasta. Eiväthän kaltaisemme ihmiset tule enää koskaan hyödyttämään julkista taloutta lainkaan - päin vastoin. Päästäkää irti ja antakaa meidän surkeiden mennä!

    • Anonyymi

      Kyllä taitaa tää masennus ja ahdistus viedä hautaan, oman käden kautta.. Elämässä ei ole mitään. Yksin, sinkku, perheetön.. 33v m..

      • Anonyymi

        Itse olen 32-vuotias ja melkein samassa tilanteessa. Kyllä meistä on jo aika ajanut ohi. Perheestäkään on turha tässä vaiheessa enää edes haaveilla. Annetaan tilaa voimakkaammille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen 32-vuotias ja melkein samassa tilanteessa. Kyllä meistä on jo aika ajanut ohi. Perheestäkään on turha tässä vaiheessa enää edes haaveilla. Annetaan tilaa voimakkaammille.

        Itse olen 57 v mies. Kaikkee mulla on; omaisuutta ym mut diabetes vei sukupuolielämän; oli mulle tärkeää. Nyt oon alkanut järjestellä testamenttia ym et tiedän kuka mut perii; löysinkin sisaren lapset, metsät menee heille! Mut on 2017 syksyllä ohitusleikattu, en sais tupakoida mut poltan kuitenkin. Odotan vaan et kuolo korjaa, sit elämäni jatkuu sisareni lasten myötä. En enää koe tätä ongelmaksi, pääasia et jatkuvuus on taattu. Voikaahan paremmin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen 32-vuotias ja melkein samassa tilanteessa. Kyllä meistä on jo aika ajanut ohi. Perheestäkään on turha tässä vaiheessa enää edes haaveilla. Annetaan tilaa voimakkaammille.

        Vielä hengissä? Itse olen ajatellut että viimeistään 32 v. ikäisenä täältä lähden, ja tämä ajatus tuntuu entistä vahvemmalta päivä päivältä. Nyt ikää siis 30 v.


    • Anonyymi

      Yhteiskunta on julma.

      • Anonyymi

        Heikommat täältä poistuu ja itse kuulun niihin.


    • Anonyymi

      Kehottaisin, ettei kukaan tulisi ainakaan tänne kertomaan itsariaikeistaan. Provoja ja trolleja riittää.

    • Anonyymi

      Itse täytin juuri 14v ja elämästä menny kakki moti. Näin 10v miten 12v isosiskoni aloitti puhelimella pelaamisen(on kiellettyä meillä). Siitä asti olen kantanut sitä tietoa ja se on vain pahentunut isommaksi ja isommaksi. En ole koskaan onnistunut hankkimaan kunnon ystäviä. Nyt vihdoin sain seiskaluokal ystävän. Ketään muu ei oo koskaan lle tiennyt millainen olen oikeiasti ei edes perheeni. Mut en enää jaksa nostaa sitä verhoa eteen. Olen miettinyt monta kertaa miksen vain kuole. Toisin sanoen masennukseni on sisareni syytä joka on nyt 16v. Kukaan ei tiedä että olisin masentunut. Voi olla että on joku muukin mut netin mukaa ne ois masennuksen oireita. Alipainoiseksi on myös väitetty olen siis hiukan yli 160centtinen ja painan 44-45kiloo.

    • Anonyymi

      Voi paska......... Auttaisin, jos pystyisin, mutta mun pitää huomioida myös omakin jaksaminen, joka vaihtelee..........Oon ite yksin elävä 34-vuotias nainen ja mulla on myös välillä synkkiä ajatuksia, mutta en ole kliinisesti masentunut, saan mielihyvän kokemuksia ja pystyn nauttimaan asioista ja elämästä.
      Mun itsetunto on vaan hauras, se pistää miettimään välillä synkkiä ajatuksia, vaikka yritän psyykata itteeni, että oon ihan tarpeeks hyvä ihminen, ei mun tartte tuntea itteeni huonommaksi kuin muut jne.
      Koulukiusaaminen aikoinaan pilas mun itsetunnon ja ku en saanu kotona aina positiivistä palautetta........ Mutta joo, sanoisin, että itsemurha ei hyödytä tai kannata.........
      Oon ite ollu aikanaan itsetuhoinen 6 vuotta masennuksen ja koulukiusaamisen ja ton huonon itsetunnon takia ja sit viimeks, ku olin parikymppisenä osastolla lääkkeiden yliannostuksen jälkeen, mulla diagnosoitiin ton itsariyrityksen perusteella psykoottinen masennus ja aloitettiin Seroquel lisälääkkeenä ja nyt edelleenki käytän sitä iltaisin ja oon koukussa siihen ja joo, mun vuorokausirytmi on sellanen, että se ei edes natsaisi pienen lapsen kanssa......... :DD
      On perheen perustaminen käyny mielessä, mutta en joo jaksais vauvan/lapsen kanssa enkä pärjäis ainakaa yksin............
      Pystytkö hakemaan tilanteeseen jotai ulkopuolista apua?
      Pisteet sulle, kaikista ei olis yksinhuoltajiks, ei ainakaan musta, mulla on tällä hetkellä ainoastaan koira, joka on koko ajan mun armoilla 24/7 ja välillä toivoisin, että se olis jossain hoidossa tai että sitä ei olis, ku siinä on kiinni 24/7.........
      Mutta ei, onhan siihen kiintyny, mutta se vie oman aikansa päivästä, pitää viedä ulos, vaikka ei aina huvittaisi ja joo, koiran omistajallakin on oikeus olla niitä huonoja päiviä, jolloin ei kiinnosta lenkkeily koiran kanssa, vaikka pakkohan se on lenkittää, ei ole mulla ainakaan hiekkalaatikkoa sisällä koiralle, jossa käydä asioilla..........
      Mutta päiviä on erilaisia ja aina ei tuu lähettyä pitkälle lenkille, mutta ei varmaan kaikilla muillakaan......... Ainut, joka mulla estää tekemästä mitää ns. tyhmää, on mun koira, koska en voi jättää sitä heitteillekään, täysin mun armoilla........
      Sulla on taas pieni lapsi..........Varaa aika lääkärille, jos on paha masennus, itsemurhaa en suosittele tekemään, koska masennuksestaki voi toipua ja saada apua.......
      Ite sain 17-vuotiaana masennukseen lääkityksen ja sen ja terapian myötä toivuin ajan kanssa..........Joo, elämä ei ole helppoa eikä arki yleensä, mutta siihen saa apua, onneks.......... 😶🙂🙂

    • Anonyymi

      (Olen 12v tyttö)

      Olen jäänyt luokalle se on ollut iso askel mutta en pääse siitä yli. En jaksa elää missään tilan testaa en enään osaa nauraa. Tuntuu että voin kuolla olen menettänyt toivoni elämän suhteen, kun kakki menee peleen. Minua kisataan, syrjitään, ahdistelaan mutta ei siihen puututa. Haluisin normaalin elmään kun olen jo yrittänyt itse murhaa mutta mä en jaksa elää mikään 😭😭😭😭

    • Anonyymi

      Jää sairaseläkkeelle. Mitä useampi näin toimii, sitä nopeammin tämä yhteiskunta romahtaa.

      • Anonyymi

        Niin, luulette, että kuoleman jälkeen olette helpottuneita, koska menette olemattomuuteen, mutta näin ei ole.

        Itsemurhan tehnyt henkilö ei saa uutta fyysistä kehoa niin kauan kuin hänen olisi pitänyt elää tässä elämässä. Toisin sanoen niin kauan kuin hänellä olisi vielä elämää jäljellä tietyssä elämässä. Hän kärsii ilman fyysistä kehoa, koska hänellä on edelleen erilaisia haluja, esimerkiksi halu syödä ja juoda ja niin edelleen, mutta hänellä ei ole kehoa, jolla hän voisi täyttää nämä halut ja niin edelleen.

        Itsemurhaajan ei tarvitse odottaa rangaistusta, sillä hän rankaisee itseään tuhoamalla kehonsa. Tämä on kuin ihminen, joka poltti oman talonsa ja on nyt tuomittu vaeltelemaan kellareissa. Elämä ilman fyysistä kehoa mutta ilman henkistä kypsyyttä on eräänlaista helvetillistä olemassaoloa, koska hänellä on edelleen monia aineellisia haluja, eikä hän voi täyttää niitä. Tämä tuottaa hänelle mittaamattomia kärsimyksiä, jotka eivät käytännössä eroa helvetin kärsimyksistä. Ainoastaan tähän helvettiin ihminen tuomitsee itsensä ja luulee, että itsemurha on ulospääsykeino. Tosiasiassa se on sisäänkäynti pahempaan todellisuuteen kuin se, josta ihminen yritti paeta itsemurhalla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan

      Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      156
      2722
    2. Taasko se show alkaa

      Koo osottaa taas mieltään
      Ikävä
      24
      2006
    3. Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus

      Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha
      Ikävä
      22
      2001
    4. Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!

      Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.
      Perussuomalaiset
      89
      1806
    5. Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?

      Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?
      Perussuomalaiset
      67
      1550
    6. Sakarjan kirjan 6. luku

      Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se
      Profetiat
      19
      1313
    7. Avaa sydämesi mulle

      ❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo
      Ikävä
      37
      1212
    8. Söpö lutunen oot

      Kaipaan aina vaan, vaikkakin sitten yksipuolisesti.
      Ikävä
      10
      1201
    9. Elia tulee vielä

      Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan
      Helluntailaisuus
      36
      1188
    10. Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa

      Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k
      Isovanhempien jutut
      9
      1171
    Aihe