Voiko 11-vuotias jo aloittaa seurustelun?
Minkä ikäisenä rakastutaan?
11
921
Vastaukset
- almasty
Todellakaan voi missään mielessä vaikka kai tuonkin ikäiset muksut jo sellaista leikkii.
- voi aloittaa
seurustelun voi aloittaa ihan minkä ikäisenä tahansa ja esim seurusteluun yleisesti liittyvä seksin harjoittaminenkin on täysin laillista kahden saman ikäisen henkilön välillä.
joten ei edes sillä saralla ole mitään esteitä aloittaa seurustelua.
t. F_C
P.S
ottaen huomioon että kysyjäkin on melkoisella todennäköisyydellä naispuolinen henkilö joka on saanut ensimmäisen lapsensa jo 7 luokalla keisarinleikkauksella nii kai se nuorempi polvi on aina vanhempaa edistyksellisempi silläkin saralla?- on oikeastaan ihan
turhaa, ei voi vastata. Kävin hakemassa 6 v poikaa ja 4 v tyttöä tarhasta. Poika ehti sitten huutamaan äitinsä mukana kulkevalle 5 v tytölle: "Mä rakstan sua, kiiltokuvien vaihto kesken".
Että aika varhain se tykästyninen voi alkaa eikä sitten lopu vaikka ikkääkin karttuu. Minäkin jo vanhus yli 60 v, huvikseni katselin sivuja.
Kierroksessa mummeli 58 v, rinnassa roihuavaa rakkautta ei sammuta edes palokunta.
Jos tässä pian vanhainkotiin ja samaan kerrokseen, mitähän ne hoitsutkin sitten sanoisivat yhsistetytästä vieri- ja saattohoidosta. - ????
on oikeastaan ihan kirjoitti:
turhaa, ei voi vastata. Kävin hakemassa 6 v poikaa ja 4 v tyttöä tarhasta. Poika ehti sitten huutamaan äitinsä mukana kulkevalle 5 v tytölle: "Mä rakstan sua, kiiltokuvien vaihto kesken".
Että aika varhain se tykästyninen voi alkaa eikä sitten lopu vaikka ikkääkin karttuu. Minäkin jo vanhus yli 60 v, huvikseni katselin sivuja.
Kierroksessa mummeli 58 v, rinnassa roihuavaa rakkautta ei sammuta edes palokunta.
Jos tässä pian vanhainkotiin ja samaan kerrokseen, mitähän ne hoitsutkin sitten sanoisivat yhsistetytästä vieri- ja saattohoidosta.Olet täysin väärällä palstalla (16 ) eikä se todellakaan tarkoita 16-60.
Rakastuminen pitäisi lain voimin ajaa vain ja ainoastaan yli 18-vuotiaille. Alle 18-vuotiailla ipanoilla kyse on vain huonosta vitsistä ja edelliselle henkilölle; 35-vuotiaana olisi jo hyvä lopettaa, 40 on viimeinen raja. Luulisi, että elämänkokemus olisi tuonut vähän viisautta päähän? - Nimetön
???? kirjoitti:
Olet täysin väärällä palstalla (16 ) eikä se todellakaan tarkoita 16-60.
Rakastuminen pitäisi lain voimin ajaa vain ja ainoastaan yli 18-vuotiaille. Alle 18-vuotiailla ipanoilla kyse on vain huonosta vitsistä ja edelliselle henkilölle; 35-vuotiaana olisi jo hyvä lopettaa, 40 on viimeinen raja. Luulisi, että elämänkokemus olisi tuonut vähän viisautta päähän?Kelaaks sä ihminen yhtää milt noi sun jutut oikein kuulostaa ja kuinka paljon ihmiset nauraa sulle noitte ikärajojes kans ku ne ei kuitenkaa tuu toimimaa. Et vedä vaa vittu päähäs noitte juttujes kans jollet muuta keksi! :D
- ...
Nimetön kirjoitti:
Kelaaks sä ihminen yhtää milt noi sun jutut oikein kuulostaa ja kuinka paljon ihmiset nauraa sulle noitte ikärajojes kans ku ne ei kuitenkaa tuu toimimaa. Et vedä vaa vittu päähäs noitte juttujes kans jollet muuta keksi! :D
>>Kelaaks sä ihminen yhtää milt noi sun jutut oikein kuulostaa ja kuinka paljon ihmiset nauraa sulle noitte ikärajojes kans ku ne ei kuitenkaa tuu toimimaa.>Et vedä vaa vittu päähäs noitte juttujes kans jollet muuta keksi! :D
- muutama mielipide
... kirjoitti:
>>Kelaaks sä ihminen yhtää milt noi sun jutut oikein kuulostaa ja kuinka paljon ihmiset nauraa sulle noitte ikärajojes kans ku ne ei kuitenkaa tuu toimimaa.>Et vedä vaa vittu päähäs noitte juttujes kans jollet muuta keksi! :D
Todellakin nämä edellisen kirjoittajan jutut ovat mielestäni naurettavia ja valtavirrasta poikkeavia. Vai ovatko ne vain julmia vitsejä, koska ei kai kukaan "valistunut ihminen" voi oikeasti olla tota mieltä.
Yksi argumenttisi hyppäsi silmilleni erityisesti:
>>Rakastuminen pitäisi lain voimin ajaa vain ja ainoastaan yli 18-vuotiaille.>Eli onko 11-vuotias valmis seurustelaan? Vastaus: Ei.
- moi-oon-hölmö
no kyllä voi ei rakatuneita saa estellä
- RANDOM 99
Joo kyl voi itte seurustelin ekaa kertaa 11 vuotiaana xd
- 11V
Oon 11v. Ja oon tykännyt jo kauan yhestä pojasta ja haluaisin vain seurustella. Ja on aika epäreilua kun te jotkut pälpätätte siellä että " ei 11v:t voi seurustella " ja blääblää. Mutta ne jotka eivät ole sitä vastaan niin kiitos. Ja se tuntuu kyl vähän pahalta et ei muka vois. Ihmiset saa mun mielestä ite päättää miten seurustelee ja milloin !!!!
- ....
Mä oon samaa mieltä. Jos haluu seukata 11 vuotiaana nii siitä vaa. Sen saa ihan ite päättää millo alottaa. Ei rakastumiselle oo mitää ikä rajaa. Siitä vaa jos tuntuu et on valmis. Ja en oikei usko et 11 vuotiailla se mitää vakavaa on. Ehkä pientä pussailuu ja kädestä pitämistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1104330Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k763135Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3152891Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622362- 771572
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen771398- 981352
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?721197- 801185
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911131