Nuorten seksin harrastaminen!

Kyllä!!!!

Heippa, vanhemmat. Haittaako teitä, jos teini-ikäinen jälkikasvunne harrastaa seksiä? Yritättekö estää sen vai neuvotteko vaan ehkäisyä käyttämään. Itse olen jälkimmäisen kannalla, ei sitä vanhemmat voi määrätä oikein...

496

44654

    Vastaukset

    • sääntömuutos

      Ns. kristillisen vakaumuksen vuoksi, mielestäni voi teini-ikäiselle antaa valistusta ja kertoa, ettei seksi ole aikuista leikkimistä 14-15-vuotiaana. Eikä sitä ole PAKKO harrastaa. ei myöskään vastoin tahtoaan.
      En todellakaan suositellut sitä aikanaan omalle jälkikasvulleni. Seksikokemukset voi hankkia vasta sitten,kun tietää kantaa niistä vastuunsa. Ja sen seuraukset.

      • tarja84.

        mielestäni ei sillä ole merkitystä minkä ikäisiä ovat. jos 14 ja 18 vuotiaat seurustelevat, on luonnollista että seksiä tullaan jossain vaiheeessa kumminkin harrastamaan. kypsyyttä ei katsota iällä. on hyvin mahdollista että 30 ja 60 vuotiaatkin ovat yhdessä ja ei seksi silloin ole mitenkään erikoista. jotkut lapset vain kypsyvät muita nopeammin.

      • 10v poika

        Moi! Onko ketään Lohjalaista tyttöö joka haluis poikaystävän? Joka asuu Routiolla tai on muuttamassa Routiolle. Sähköposti:[email protected]

    • triplamamma

      - esim. 14-v tyttö ja 18-v poika >>> EI, eivät ole tasaväkisiä seksisuhteeseen, sitäpaitsi kyseessä olisi lain mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
      - 2 vuotta seurustelleet 16-v tyttö ja poika >>> no joo ehkä jos molemmat sitä haluavat (ilman painostusta) ja ehkäisystä huolehtiminen on kohdallaan
      - pari kuukautta seukanneet 14-vuotiaat >>> EI, seksiin tarvitaan turvallisuutta ja luottamusta, opetelkoot ensin tuntemaan toisensa ja harjoittelemaan seksuaalisuutta muuten.

      • 17 v

        no jos 14 ja 18 v. harrastaa seksiä, ja ne molemmat haluu niin se ei oo seksuaalista hyväksikäyttöä

      • paradise

        älä ruee toiste seksii määräilee.
        opeta

        aina sanon ÄLKÄÄ DISSATKO LAPSIANNE TEINEIKSI
        voikun mun faija näkis ton

      • Help !
        17 v kirjoitti:

        no jos 14 ja 18 v. harrastaa seksiä, ja ne molemmat haluu niin se ei oo seksuaalista hyväksikäyttöä

        Itse olen 14 vuotias ja 19 vuotias poika halusi olla minun kanssani ja harrastaa seksiä. halusin sitä myös itse, mutta äitini tuli väliin. hän katsoi viestejäni ilman lupaa ja sai tietää meistä. Emme olleet vielä yhdessä kuitenkaan. Nyt äitini meinaa että menee sossun puheille kun ei jaksa minua ja hän hankkisi minulle valvonnan kun äiti olisi iltavuoroissa. Poika tietää tästä kyllä, mutta mitä minä tekisin ?

      • mek
        Help ! kirjoitti:

        Se 19v poika on lapsiin sekaantuja kun suomessa ei täysi-ikänen saa harataa seksiä alle 16v kanssa että silleen. Itsellä isänä on että rippikoulu on vähintää käytävä ja onneksi tyttäremme ei seukkaillut ennen 16v ja aatonaattona täyttää 18v ja silloin täysi-ikäinen niin ei paljo hänen asian minulle kuulu mutta kunnon tyttö.

      • Jonna from Vantaa :)
        mek kirjoitti:

        Se 19v poika on lapsiin sekaantuja kun suomessa ei täysi-ikänen saa harataa seksiä alle 16v kanssa että silleen. Itsellä isänä on että rippikoulu on vähintää käytävä ja onneksi tyttäremme ei seukkaillut ennen 16v ja aatonaattona täyttää 18v ja silloin täysi-ikäinen niin ei paljo hänen asian minulle kuulu mutta kunnon tyttö.

        Onhan tää nyt niin että mä olen 14 (kaikki kylläkin luulevat henkisesti ja fyysisesti lukiolaiseksi) ja poikaystäväni on 18. Saahan siitä kuulla kaikkea, mutta ollaan molemmat tähän sitoutuneita.
        Seksiä on harrastettu ja eipä poika sen jälkeen hylännyt :)
        Ja minusta kylläkin ala-astelaiset ovat hieman nuorehkoja, vaikka poikkeustapauksiakin löytyy...
        Minulla alkoi menkat 10v, rinnat olivat silloin jo b-kupit, nykysin c-kupit. Karvoitustakin silloin oli (minkä nykysin kylläkin sheivaan, but that's not the point)
        Enpä silloin olisi uskonut todellakaan olevani valmis seksiin. Vasta tavattuani poikaystäväni tunsin niin. Ja kaikki painukaat nyt helvettiin, jotka väittävät näitä jätkiä pedareiksi. 14 ja 19? Ei ees paha, jos jätkä on luotettava :D
        Koska mun oma ainakin on (ja ah niin hotti pitkähiuksinen hevari ;D)
        Ja itse hoidan ehkäisyasiani. Ollaan kumilla menty, mutta itse käyn hommaamassa pillerit lähiaikoina. Eli repikää siitä! Hoidamme itse ehkäisyn.

      • 11v

        misä asut voisimme harrastaa seksiä ootko facebookissa

      • Nyymi from Ylilauta
        Jonna from Vantaa :) kirjoitti:

        Onnea vaan teille. Ei muuten niitä pillereitä hankkiessa kannata kertoa, että poikaystävä on täysi-ikäinen, on nimittäin rikollista toimintaa (Rikoslaki, 20. luku, 6. pykälä). Voi poika joutua hankaluuksiin. Niin ja kerro sitten miten kävi.

      • HUH HUH!

        JOO! EI ny iha 9 vuotiaana seksii!

      • +.-
        11v kirjoitti:

        misä asut voisimme harrastaa seksiä ootko facebookissa

        -.-

      • seksiä haluava
        11v kirjoitti:

        misä asut voisimme harrastaa seksiä ootko facebookissa

        kyllä haluan seksiä oon 11 vuotias

      • seksiä haluava
        11v kirjoitti:

        misä asut voisimme harrastaa seksiä ootko facebookissa

        haluan seksiä oon 14 vuotias ja haluan kumin kans

      • 14v
        seksiä haluava kirjoitti:

        haluan seksiä oon 14 vuotias ja haluan kumin kans

        Haluan myös seksiä;) milloin?

      • asdhdfhg
        17 v kirjoitti:

        no jos 14 ja 18 v. harrastaa seksiä, ja ne molemmat haluu niin se ei oo seksuaalista hyväksikäyttöä

        Lain mukaan on, halusit tai et

      • ahah
        seksiä haluava kirjoitti:

        kyllä haluan seksiä oon 11 vuotias

        ootko poika vai tyttö?

      • Linnaa tulee
        Jonna from Vantaa :) kirjoitti:

        Onhan tää nyt niin että mä olen 14 (kaikki kylläkin luulevat henkisesti ja fyysisesti lukiolaiseksi) ja poikaystäväni on 18. Saahan siitä kuulla kaikkea, mutta ollaan molemmat tähän sitoutuneita.
        Seksiä on harrastettu ja eipä poika sen jälkeen hylännyt :)
        Ja minusta kylläkin ala-astelaiset ovat hieman nuorehkoja, vaikka poikkeustapauksiakin löytyy...
        Minulla alkoi menkat 10v, rinnat olivat silloin jo b-kupit, nykysin c-kupit. Karvoitustakin silloin oli (minkä nykysin kylläkin sheivaan, but that's not the point)
        Enpä silloin olisi uskonut todellakaan olevani valmis seksiin. Vasta tavattuani poikaystäväni tunsin niin. Ja kaikki painukaat nyt helvettiin, jotka väittävät näitä jätkiä pedareiksi. 14 ja 19? Ei ees paha, jos jätkä on luotettava :D
        Koska mun oma ainakin on (ja ah niin hotti pitkähiuksinen hevari ;D)
        Ja itse hoidan ehkäisyasiani. Ollaan kumilla menty, mutta itse käyn hommaamassa pillerit lähiaikoina. Eli repikää siitä! Hoidamme itse ehkäisyn.

        Jos ulkopuolinen saa tuosta tietää, poikakamusi voi joutua linnaan. Ihan oikeasti, ei se tarvitse kuin yhden pahantahtoisen ihmisen tietoon kantautua, että harrastatte seksiä, siitä ilmoitus poliisille ja kaveri on kusessa loppuelämänsä. Itse asiassa pahimmillaan riittäisi, että tästä viestistä joku tekisi ilmoituksen, ja jos poliisi katsoo, että on oikeasti syytä epäillä hyväksikäyttöä, sen ip-osoitteen saa hyvin helposti selville.

        Voin vakuuttaa, että kun poikaystäväsi tuomitaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankilaan, häntä ei siellä kohdella silkkihansikkain, pedofiilit joutuvat kaikkien tähtäimeen. Ja vaikka hän jotenkin selviytyykin vankilavuosistaan, kukaan ei ikinä kohtele häntä kuin ihmistä, jos vain vähänkin saa vihiä hänen tuomionsa syistä.

        En sano, että itse pidän seksisuhdettanne pahana asiana, mitäpä muiden asiat mulle kuuluu. Mutta tosiasia on, että pelaatte molemmat poikaystäväsi loppuelämällä venäläistä rulettia. Jos häkki heilahtaa, kaverin elämä on ohi. Mutta eipä se taida kaltaistasi itsekästä pikkutyttöä kiinnostaa.

      • XDlol
        seksiä haluava kirjoitti:

        haluan seksiä oon 14 vuotias ja haluan kumin kans

        Mäki haluun seksii kauhee himo! Oon pian 12v.

      • joku vaan
        seksiä haluava kirjoitti:

        haluan seksiä oon 14 vuotias ja haluan kumin kans

        Misä päin asut voisimme harrastaa seksiä

      • 12v poika haluu seksiä.
        XDlol kirjoitti:

        Mäki haluun seksii kauhee himo! Oon pian 12v.

        Haluun seksii.asuuko kukaan kauhavan lähellä?

      • raceri1
        XDlol kirjoitti:

        Mäki haluun seksii kauhee himo! Oon pian 12v.

        Haluuks harrastaa seksii mis asut?

      • 35v
        14v kirjoitti:

        Haluan myös seksiä;) milloin?

        mäkin haluun seksiä , oon 35v , mut oon harrastanut seksiä jo 7 vuotiaasta asti.

    • vastaus numero 1

      mattopiiskalla ne panohalut karkoo

      • huoh..

        vitun tyhmä...!

      • Milla

        Se taas olisi pahoinpitely!

    • blondeistablondein72hki

      määrätä mutta jutella pitää haitoista ja yrittää puhua niin ettei teini liian aikaisin aloita ja ehdottomasti hommattava ehkäisy.

    • kameliankukka

      mutta se on asia, jolle ei voi mitään - se tapahtuu jos on tapahtuakseen. Tarkoitan, että ei sitä pysty koko ajan vahtimaan lasten tekemisiä. Eli ei voi oikeastaan muuta kuin puhua asiasta ja toivoa, että puhe menee perille. Mun mielestä seksi ei kuulu lapsille.

      • Arvi

        näinhän se on. mut tuntuu ihmeelliseltä, että mun lapsi on jo niin iso, että seurustelee ja kaula on fritsuilla. Vaikka itse olisi kuinka aikaisin aloittanut "touhut", oman lapsen kohdalla se tuntuun oudolta!!!

      • 12v

        Ai ja säkö saat harrastaa seksii??!! kyllä sitä saa kokeille että iha vaa tiedoks että oisko kivaa jos "lapset" kieltäis "aikuisilta" seksin!!??

      • juuri se ero
        12v kirjoitti:

        Ai ja säkö saat harrastaa seksii??!! kyllä sitä saa kokeille että iha vaa tiedoks että oisko kivaa jos "lapset" kieltäis "aikuisilta" seksin!!??

        lapsi on lapsi,aikuinen on aikuinen

      • 12vtyttö
        juuri se ero kirjoitti:

        lapsi on lapsi,aikuinen on aikuinen

        AI,ja säkö päätät millon on aikuinen!! tai millon on valmis seksiin!!?

      • 15v tyttö
        12vtyttö kirjoitti:

        AI,ja säkö päätät millon on aikuinen!! tai millon on valmis seksiin!!?

        Joo, mun mielestä 12-vuotias on kyllä ihan liian nuori harrastaan seksiä. Iteki oon vasta 15 ja seki tuntuu välillä liian nuorelta.

      • Purzz
        15v tyttö kirjoitti:

        Joo, mun mielestä 12-vuotias on kyllä ihan liian nuori harrastaan seksiä. Iteki oon vasta 15 ja seki tuntuu välillä liian nuorelta.

        Miten niin 12-vuotias ei olisi valmis seksiin? Vaikka todella harva 12-vuotias on liian nuori seksiin niin on silti tyhmää yleistää. Joku 12-vuotias voisi olla jo tarpeeksi kypsä seksiin.

      • 12v poika
        12v kirjoitti:

        Ai ja säkö saat harrastaa seksii??!! kyllä sitä saa kokeille että iha vaa tiedoks että oisko kivaa jos "lapset" kieltäis "aikuisilta" seksin!!??

        itse olen 12w poika.. ja haluaisin harrastaa seksiä. mutta tyydyn runkkaamiseen ei 12w kuulu mitään tämmöstä tehdä ajatella saa mutta itsekkin varmaan jänistäisin... tilanteessa jossa seksiä harrastaisin joten en suosittele sitä sinullekaan ainakaan jonku 16v vuotiaan niin sanotun *hottiksen kanssa*!!!!

      • HUOHH!!
        Purzz kirjoitti:

        Miten niin 12-vuotias ei olisi valmis seksiin? Vaikka todella harva 12-vuotias on liian nuori seksiin niin on silti tyhmää yleistää. Joku 12-vuotias voisi olla jo tarpeeksi kypsä seksiin.

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Purzz
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        No vaikka on erittäin todennäköistä että tuo kyseinen 12vee ei olisi valmis seksiin niin on silti tyhmää yleistää sillä joku(mutta hyvin harvinaista) voi olla valmis seksiin joten on tyhmää yleistää;).

      • tsemppiä vaan :)
        Purzz kirjoitti:

        Miten niin 12-vuotias ei olisi valmis seksiin? Vaikka todella harva 12-vuotias on liian nuori seksiin niin on silti tyhmää yleistää. Joku 12-vuotias voisi olla jo tarpeeksi kypsä seksiin.

        Sillä 12v:llä ei oo vielä menkkoja, ja on kuullu ekaa kertaa seksistä vasta koulun terveystiedon tunnilla. Mietipä SITÄ! :)

      • jlohui.ijugb

        TYHMÄÄ! mieti nyt... 10v. mun mielestä sksii ei pitäis harrastaa ennen kun on jonkun kanssa naimisis tai ois ees täyttäny 18v. ootko ees vilä viidennellä ja mitenkäs sun ja sen tytön väline suhde nyt on?

      • täysi pikkupentu
        12vtyttö kirjoitti:

        AI,ja säkö päätät millon on aikuinen!! tai millon on valmis seksiin!!?

        12 vuotias on vielä täysi pentu. jos kasvaisit muutaman vuoden ja miettisit sitten sitä seksiä :) ok ?
        ja palaahan nukkejen pariin

      • kokenut247
        12v poika kirjoitti:

        itse olen 12w poika.. ja haluaisin harrastaa seksiä. mutta tyydyn runkkaamiseen ei 12w kuulu mitään tämmöstä tehdä ajatella saa mutta itsekkin varmaan jänistäisin... tilanteessa jossa seksiä harrastaisin joten en suosittele sitä sinullekaan ainakaan jonku 16v vuotiaan niin sanotun *hottiksen kanssa*!!!!

        siis välttämättä 12v poika ei pysty harrastamaan seksii jos sen penis ei niiku pysy ees pystyssä XD joten kannattais tulla ekaks sukukypsäks ja sitte voit alkaa harkita näitä juttuja

      • Justjustjoojust

        Just... Ette saa viel ees orgasmia.

      • 12 vee
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        sanoo tyyppi joka varmaa ees tiiä minä kyrpä pistetään

      • ಠ_ಠ
        kokenut247 kirjoitti:

        siis välttämättä 12v poika ei pysty harrastamaan seksii jos sen penis ei niiku pysy ees pystyssä XD joten kannattais tulla ekaks sukukypsäks ja sitte voit alkaa harkita näitä juttuja

        mä ooon kuule 12 vee mulla kuulekyrpä seisoo ku teräs tanko

      • haloo!
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        kuuleppas mä olen 11 vuotias ja mulla on jo menkat alkanu ja karvoitusta on myös aika paljo paitsi että mä ajelen ne aina,mutta mun mielestä jos on
        kuukautiset jo alkanu niin on myös valmis seksiin,,,ja sitä paitsi,10-12 vuotiaat eivät ole mitään pentuja ,ite oot vaikka olisit kuinka vanha tahansa jos meet tollaista laittaa tänne,

      • IME MUNa
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Anteeks vaa, oon 12v tyttö ja mulla alko menkat 11v eli 4kuukautta sitte. Mulla onbpillukarvoja ja rinnat aika isot et.... LOL

      • Roskapostibootti
        12vtyttö kirjoitti:

        AI,ja säkö päätät millon on aikuinen!! tai millon on valmis seksiin!!?

        Et vaa tajuu vielä näitä asioita... ja sen huomaa kyllä reaktioistas. -.-

      • :D voi voi
        täysi pikkupentu kirjoitti:

        12 vuotias on vielä täysi pentu. jos kasvaisit muutaman vuoden ja miettisit sitten sitä seksiä :) ok ?
        ja palaahan nukkejen pariin

        Leikitkö sinäkin silloin 12-vuotiana nukeilla? :D

      • gcurt7irhytuqrqwoeåp
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        12v on valmis, jos siltä tuntuu! mä oon 12v ja mull on tosi tuuheet ja tummat pillukarvat et revi siitä!

      • ciuwfiow4ir0,w
        tsemppiä vaan :) kirjoitti:

        Sillä 12v:llä ei oo vielä menkkoja, ja on kuullu ekaa kertaa seksistä vasta koulun terveystiedon tunnilla. Mietipä SITÄ! :)

        entä jos sillä 12v:llä on menkat? mull alko 11v menkat. et revi siitä! ja siitä seksistä voi kuulla toooooosi monesta paikasta.

      • Gorjanderi
        ಠ_ಠ kirjoitti:

        mä ooon kuule 12 vee mulla kuulekyrpä seisoo ku teräs tanko

        Päivän naurut kiitos ::D:D:D:D:D:D Ebin KaksoispisteDeeDee

      • 15v poju
        15v tyttö kirjoitti:

        Joo, mun mielestä 12-vuotias on kyllä ihan liian nuori harrastaan seksiä. Iteki oon vasta 15 ja seki tuntuu välillä liian nuorelta.

        jos ihminen on oikein terve ja tajuaa kaiken niin kai sitten saa harrastaa. hyvä että ite päätät. mitä jos unelmapoikas pyytäis sua leffaa seurustelisitte pari kk. ja se olis kiva. jos sulla ei oo unelmapoikaa oot sairas

      • paradise
        täysi pikkupentu kirjoitti:

        12 vuotias on vielä täysi pentu. jos kasvaisit muutaman vuoden ja miettisit sitten sitä seksiä :) ok ?
        ja palaahan nukkejen pariin

        älä rupea haukkumaan toisia, yritä ymmärtää sitäkin. 12 v on liian nuori 15 sopiva.

      • paradise
        12v poika kirjoitti:

        itse olen 12w poika.. ja haluaisin harrastaa seksiä. mutta tyydyn runkkaamiseen ei 12w kuulu mitään tämmöstä tehdä ajatella saa mutta itsekkin varmaan jänistäisin... tilanteessa jossa seksiä harrastaisin joten en suosittele sitä sinullekaan ainakaan jonku 16v vuotiaan niin sanotun *hottiksen kanssa*!!!!

        kyllä kuuluu ajatella oikeesti se on oikein

      • paradise
        ಠ_ಠ kirjoitti:

        mä ooon kuule 12 vee mulla kuulekyrpä seisoo ku teräs tanko

        älä rupee oon 15 vee mennäänks larppaamaan (kts.youtube)

      • posliini
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Hei,
        onkse ongelma?

      • 15

        Eihä sulla ees oo tarpeeks pitkä.
        Sille tytölle riittää harjoitteli keitetyllä spagetilla

      • lämäri
        jlohui.ijugb kirjoitti:

        TYHMÄÄ! mieti nyt... 10v. mun mielestä sksii ei pitäis harrastaa ennen kun on jonkun kanssa naimisis tai ois ees täyttäny 18v. ootko ees vilä viidennellä ja mitenkäs sun ja sen tytön väline suhde nyt on?

        joo et sä saiskaa ennen kun oot se 18 ja naimisissa läskin kaa

      • 12v OON valmis seksii
        tsemppiä vaan :) kirjoitti:

        Sillä 12v:llä ei oo vielä menkkoja, ja on kuullu ekaa kertaa seksistä vasta koulun terveystiedon tunnilla. Mietipä SITÄ! :)

        Siis mä oon 12v ja mulla on isot rinnat. Joku 75a ja mulla ON paljo pillukarvoja menkat ollu n. vuoden et revi reikää

      • Hahhaa!

        Varmasti oot joo harrastanut..... Eräät tuskin tietää mitä siemensyöksytkää on ja sulla tuskin alkanutkaan.... Tytöllä karvatkaa kasvannu.

        Mahollista on et oot koskettannu tyttöö selkään ja aattelet että sitähän se seksi on.

      • -.-
        gcurt7irhytuqrqwoeåp kirjoitti:

        12v on valmis, jos siltä tuntuu! mä oon 12v ja mull on tosi tuuheet ja tummat pillukarvat et revi siitä!

        Ja pituus on karvan pituus millin sadasosa?

      • teinixlulz
        12v OON valmis seksii kirjoitti:

        Siis mä oon 12v ja mulla on isot rinnat. Joku 75a ja mulla ON paljo pillukarvoja menkat ollu n. vuoden et revi reikää

        Olen 19, menkat ollu tässä 9 vuotta ja sitä karvotustakin löytyy. Rinnatkin tuppaa olemaan. Enkä ole valmis seksiin.
        Repikää siitä. :DDD

      • =!
        12v poika kirjoitti:

        itse olen 12w poika.. ja haluaisin harrastaa seksiä. mutta tyydyn runkkaamiseen ei 12w kuulu mitään tämmöstä tehdä ajatella saa mutta itsekkin varmaan jänistäisin... tilanteessa jossa seksiä harrastaisin joten en suosittele sitä sinullekaan ainakaan jonku 16v vuotiaan niin sanotun *hottiksen kanssa*!!!!

        Mäkin haluaisin seksii, mutta mulla on alkanut menkat ja oon 11-vuotta vanha.

      • =!
        Purzz kirjoitti:

        Miten niin 12-vuotias ei olisi valmis seksiin? Vaikka todella harva 12-vuotias on liian nuori seksiin niin on silti tyhmää yleistää. Joku 12-vuotias voisi olla jo tarpeeksi kypsä seksiin.

        No. Mä oon 11-vuotias tyttö ja mäkin oisin valmis seksiin. Niinh, että syökää, vaan sikunaa! Kyllä se mulle käypi! Kliffaa hei!

      • 13v
        15v tyttö kirjoitti:

        Joo, mun mielestä 12-vuotias on kyllä ihan liian nuori harrastaan seksiä. Iteki oon vasta 15 ja seki tuntuu välillä liian nuorelta.

        boo!

      • mietipä

        Kun mietitään, että seksin ehkä yksi perimmäisistä tarkoituksista on hommata lapsi, niin 12 vuotias tuntuisi olevan hieman liian nuori sellaseen. TIETENKIN eriasia jos on jotain pienimuotosempaa hyväilyä yms.
        ja vaikka ihmisen ulkoinen kehitys on aikaistunut, henkinen ei juuri ole muuttunut. Viitaten siihen, että 100 vuotta sitten murrosikä alkoi tytöillä keskimäärin 15 vuotiaana! (ja nyt n.12 aikaistuen koko ajan D:)
        :D että semmosta

      • lukiolainen :))
        paradise kirjoitti:

        älä rupea haukkumaan toisia, yritä ymmärtää sitäkin. 12 v on liian nuori 15 sopiva.

        ai onko olemassa maaginen ikäraja?? tää on nyt ehkä yks paksuimmista yleistyksistä ikinä :DDD
        miehen kehityskin on 3 vuotta naista jäljessä ennen kun ollaan 23v joku on valmis vasta kolmekymppisenä! mutta joo, 12 kuulostaa vielä siltä että ite leikin vielä koiranpentua :D

      • Yes!
        ಠ_ಠ kirjoitti:

        mä ooon kuule 12 vee mulla kuulekyrpä seisoo ku teräs tanko

        AHHAHHAAHHAH :D piristävää faktaa!

      • K-12
        Hahhaa! kirjoitti:

        Varmasti oot joo harrastanut..... Eräät tuskin tietää mitä siemensyöksytkää on ja sulla tuskin alkanutkaan.... Tytöllä karvatkaa kasvannu.

        Mahollista on et oot koskettannu tyttöö selkään ja aattelet että sitähän se seksi on.

        Tiaroks vaan kuule 11v tietää kyllä siemen syöksyn kätteen vetämise laukeemisen ehksyn jne oon11v jonka poitsuuden eräs huora nyysi vialakin ******** ja kun hyvvee toivoo huonoa saa!

      • K12
        12 vee kirjoitti:

        sanoo tyyppi joka varmaa ees tiiä minä kyrpä pistetään

        Sanoo tyyppi joka ei naama värkkiään pelistään erota!

      • K12
        12v poika kirjoitti:

        itse olen 12w poika.. ja haluaisin harrastaa seksiä. mutta tyydyn runkkaamiseen ei 12w kuulu mitään tämmöstä tehdä ajatella saa mutta itsekkin varmaan jänistäisin... tilanteessa jossa seksiä harrastaisin joten en suosittele sitä sinullekaan ainakaan jonku 16v vuotiaan niin sanotun *hottiksen kanssa*!!!!

        Joo jos erottaisit ne toisistaan seksi runkkaaminen oon siisti kun mää en erota runkkaamista seksistä mut tyydyn siihen plup!

      • K12
        ಠ_ಠ kirjoitti:

        mä ooon kuule 12 vee mulla kuulekyrpä seisoo ku teräs tanko

        Sen sä sinne itse änkäsit!!!! Lasikukko sulla on kuin joku teräs tanko!!

      • hahatietämysli
        12v OON valmis seksii kirjoitti:

        Siis mä oon 12v ja mulla on isot rinnat. Joku 75a ja mulla ON paljo pillukarvoja menkat ollu n. vuoden et revi reikää

        se 75 on sitse rinnanympärys tiedoksi vaan :D ja A on toisiks pienin rintsikka koko jota vissiin saa en sano et ois isommat on itelki A:t
        just saying :D

      • K-12
        K12 kirjoitti:

        Sanoo tyyppi joka ei naama värkkiään pelistään erota!

        Sillä mem jauhot suuhun muahhahahaa!!!

      • K-12
        K12 kirjoitti:

        Sanoo tyyppi joka ei naama värkkiään pelistään erota!

        Sillä mem jauhot suuhun muahhahahaa!!!

      • 11VPOIKA<33
        =! kirjoitti:

        No. Mä oon 11-vuotias tyttö ja mäkin oisin valmis seksiin. Niinh, että syökää, vaan sikunaa! Kyllä se mulle käypi! Kliffaa hei!

        MISSÄ ASUT VOISIN TUNKEE MUN SORMIII JA NUOLLA SUN PILLUU MUT SEKSII EN HALU. 11V POIKA

      • :C
        =! kirjoitti:

        No. Mä oon 11-vuotias tyttö ja mäkin oisin valmis seksiin. Niinh, että syökää, vaan sikunaa! Kyllä se mulle käypi! Kliffaa hei!

        toi on oikeest niin helvetin tyhmää mäkin oon 12-vuotta ja kuvittelen et oisin valmis vaiks en oikeest oo kaikki vaan tulee sanoo lähtekää asiaan sitten kun ootte viistoista.

      • ei helevetti
        haloo! kirjoitti:

        kuuleppas mä olen 11 vuotias ja mulla on jo menkat alkanu ja karvoitusta on myös aika paljo paitsi että mä ajelen ne aina,mutta mun mielestä jos on
        kuukautiset jo alkanu niin on myös valmis seksiin,,,ja sitä paitsi,10-12 vuotiaat eivät ole mitään pentuja ,ite oot vaikka olisit kuinka vanha tahansa jos meet tollaista laittaa tänne,

        Se, et on menkat alkanu, ei tarkota että olisi valmis seksiin hei haloo vasta sitten ku on kypsä ja empä usko että 10-12 vuotiaat on kypsii (ehkä jotkut, mutta hyvin harvat) sillä 10-12 on vielä pentuja, et ehkä usko nyt, mut ootappa ku kasvat aikuseks nii mielipide vaihtuu.

      • anteeks mitä??

        tiedätkös sinä edes miksi karvoja ajellaan? niin tekee pornotähdet. ja anteeks vaan 10-12 on vielä ihan lapsia ja saattas jäädä ihan traumoja seksistä niille. kun useimmiten ei sitä kehitystä hirveäminn ole senikäisillä

      • haloo..
        12v OON valmis seksii kirjoitti:

        Siis mä oon 12v ja mulla on isot rinnat. Joku 75a ja mulla ON paljo pillukarvoja menkat ollu n. vuoden et revi reikää

        ei juma...mä oon 13.v,enkä tod tuu tänne leveilee et joo on menkat alkanu,tuuheet pillukarvat ja isot tissit a-kuppi,oon valmis seksiin!:""""D kyl voi alkaa menkat 11v,mullaki alko,tai olla c75,niinkö mul,mut ei silti oo valmis seksiin,ja on joillain aikuisillakin pienet rinnat tai ei pillukarvoja,ette te noilla voi vertailla:""D

      • SeTyyppi
        mietipä kirjoitti:

        Kun mietitään, että seksin ehkä yksi perimmäisistä tarkoituksista on hommata lapsi, niin 12 vuotias tuntuisi olevan hieman liian nuori sellaseen. TIETENKIN eriasia jos on jotain pienimuotosempaa hyväilyä yms.
        ja vaikka ihmisen ulkoinen kehitys on aikaistunut, henkinen ei juuri ole muuttunut. Viitaten siihen, että 100 vuotta sitten murrosikä alkoi tytöillä keskimäärin 15 vuotiaana! (ja nyt n.12 aikaistuen koko ajan D:)
        :D että semmosta

        Miten helvetissä sä aattelet,että seksin perustarkotus on hommata lapsi.Seksi lasketaan harrastukseksi,ite oon nyt 14 ja seksiä on tullu harrastettua.

      • ei oikeesti 10v D:

        Oliko kovaki st0ndis ??

      • peukku pystyssä

        Rispektit sulle :)

      • lol

        pedari

      • Randlereri
        haloo! kirjoitti:

        kuuleppas mä olen 11 vuotias ja mulla on jo menkat alkanu ja karvoitusta on myös aika paljo paitsi että mä ajelen ne aina,mutta mun mielestä jos on
        kuukautiset jo alkanu niin on myös valmis seksiin,,,ja sitä paitsi,10-12 vuotiaat eivät ole mitään pentuja ,ite oot vaikka olisit kuinka vanha tahansa jos meet tollaista laittaa tänne,

        Kyllä te ootte viel penuja, älkää pelätkö.

      • juippi joka tupakoi
        15v tyttö kirjoitti:

        Joo, mun mielestä 12-vuotias on kyllä ihan liian nuori harrastaan seksiä. Iteki oon vasta 15 ja seki tuntuu välillä liian nuorelta.

        Mulle on iha sama mitä muut ajattelee seksin ikärajasta oon 12 ja oon monta kertaa harrastanu seksii ja nautin siitä

      • poika 12v
        :D voi voi kirjoitti:

        Leikitkö sinäkin silloin 12-vuotiana nukeilla? :D

        niin ja varsinkin jos on poika :D

      • 12v
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        vitos luokalla käydään seksijutut läpi, ja nykyajan nuoret tietää yllättävän paljon. oot varmaan vaa turhan vanha ees aattelee sitä, et nykyää nuoret ei 12veenä enää leiki barbeil. ja myös se karvotus alkaa nykyää yleensä 11v, ja jos on kerran nii kypsä et kokee olevansa valmis seksiin, ni kai se on jo fyysisestikki kasvanu.

      • Iknowthetruth
        ei helevetti kirjoitti:

        Se, et on menkat alkanu, ei tarkota että olisi valmis seksiin hei haloo vasta sitten ku on kypsä ja empä usko että 10-12 vuotiaat on kypsii (ehkä jotkut, mutta hyvin harvat) sillä 10-12 on vielä pentuja, et ehkä usko nyt, mut ootappa ku kasvat aikuseks nii mielipide vaihtuu.

        Ei noin pienet viel tiedä kaikkee, mitä täytyy tietää seksistä. Se ei välttämättä tunnu hyvältä, vaan voi sattuakin. Muutenkin osaatkon 10 vuotiaana asettaa esim. Kondomin oikein ? En usko.Olet varmaan kuullut kaikkea ihmeellisiä ja hienoja asioita seksistä, mutta se ei ole välttämättä samanlaista, kuin netissä tai televisiossa. Mielestäni peruskouluikäiset ovat hieman liian nuoria seksiin, kun
        Kiirehditään asioihin, eikä kuitenkaan ihan tiedetä mitä kaikkea tapahtuu. Seksille ei ole ylä tai ala ikärajaa ja luulen, että kyllä sen itse tietää kun on siihen valmis.
        Jos olet päättänyt, että aiot harrastaa seksiä, puhu siitä aikuisen kanssa. Vanhempasi kyllä kertovat kaiken tarpeellisen, mutta voit myös soittaa vaikka nuortenpuhelimeen...tärkeää on kuitenkin myös, että molemmat osapuolet haluavat harrastaa seksiä

      • Eihelekutti
        IME MUNa kirjoitti:

        Anteeks vaa, oon 12v tyttö ja mulla alko menkat 11v eli 4kuukautta sitte. Mulla onbpillukarvoja ja rinnat aika isot et.... LOL

        Voi helvetti! Ei se, että onko valmis seksiin tai onko liian nuori riipu siitä, että kuinka karvanen sun pillus on. Et LOL vaa teillekki

      • 99+2=3
        12v kirjoitti:

        vitos luokalla käydään seksijutut läpi, ja nykyajan nuoret tietää yllättävän paljon. oot varmaan vaa turhan vanha ees aattelee sitä, et nykyää nuoret ei 12veenä enää leiki barbeil. ja myös se karvotus alkaa nykyää yleensä 11v, ja jos on kerran nii kypsä et kokee olevansa valmis seksiin, ni kai se on jo fyysisestikki kasvanu.

        Karvoitus alkaa NYKYÄÄN yleensä 11-vuotiaana..?

      • jaahas..
        12v kirjoitti:

        Ai ja säkö saat harrastaa seksii??!! kyllä sitä saa kokeille että iha vaa tiedoks että oisko kivaa jos "lapset" kieltäis "aikuisilta" seksin!!??

        Nyt tytteli hei... Tänne ei kaivata roskapostia.. Ensinnäkään kukaan tuon ikäinen ei ole siihen valmis ja voin sanoa että tuosta jää ikuiset arvet eli suosittelisin lopettamaan. :)

      • äxdeez
        11VPOIKA<33 kirjoitti:

        MISSÄ ASUT VOISIN TUNKEE MUN SORMIII JA NUOLLA SUN PILLUU MUT SEKSII EN HALU. 11V POIKA

        nyt menee liian pitkälle

      • K-11
        kokenut247 kirjoitti:

        siis välttämättä 12v poika ei pysty harrastamaan seksii jos sen penis ei niiku pysy ees pystyssä XD joten kannattais tulla ekaks sukukypsäks ja sitte voit alkaa harkita näitä juttuja

        oon 11v ja muna muuten seisoo

      • Ei sexii alaikäsille!!!
        haloo! kirjoitti:

        kuuleppas mä olen 11 vuotias ja mulla on jo menkat alkanu ja karvoitusta on myös aika paljo paitsi että mä ajelen ne aina,mutta mun mielestä jos on
        kuukautiset jo alkanu niin on myös valmis seksiin,,,ja sitä paitsi,10-12 vuotiaat eivät ole mitään pentuja ,ite oot vaikka olisit kuinka vanha tahansa jos meet tollaista laittaa tänne,

        Meille kerrottiin viidennellä luokalla seksistä ja murrosiästä. Nyt oon kuudennella luokalla (12v) ja mulla on menkat alkanu. Mulla on myös poikaystävä (13v) ja me pussaillaan joskus ;) Mutta seksiä EN aio kokeilla vielä tän ikäsenä (tai ainaki täl hetkel tuntuu siltä). Mun isä on vähän liian ylisuojeleva mua kohtaan ja se ärsyttää...
        Ihmekyllä sain luvan viimekuussa mennä poikkikselle yöks. Nukuttiin samas sängys ja yöllä heräsin, silitin kultani hiuksia ja hän heräsi, sit me ruvettiin pussailee kiihkeästi ja mä menin hänen päälleen

      • Juu moro
        jlohui.ijugb kirjoitti:

        TYHMÄÄ! mieti nyt... 10v. mun mielestä sksii ei pitäis harrastaa ennen kun on jonkun kanssa naimisis tai ois ees täyttäny 18v. ootko ees vilä viidennellä ja mitenkäs sun ja sen tytön väline suhde nyt on?

        Se on kylläkin niiden oma asia jos he tunsivat saman tunteen ja halusivat sitä ... Ehkä he miettivät sitä ennenkuin tekivät mutta olkoon oma katasi näin ajattelin valaista ...

      • Wippu
        haloo! kirjoitti:

        kuuleppas mä olen 11 vuotias ja mulla on jo menkat alkanu ja karvoitusta on myös aika paljo paitsi että mä ajelen ne aina,mutta mun mielestä jos on
        kuukautiset jo alkanu niin on myös valmis seksiin,,,ja sitä paitsi,10-12 vuotiaat eivät ole mitään pentuja ,ite oot vaikka olisit kuinka vanha tahansa jos meet tollaista laittaa tänne,

        Ite sain menkkani 8-vuotiaana, nyt olen 15 enkä vieläkään ole valmis seksiin, että siinä sulle verrattavaa. PS: Pentu on lapsellisesti käyttäytyvä nuori henkilö, joten pentuja löytyy monesta ikäryhmästä.

      • sexsii
        juuri se ero kirjoitti:

        lapsi on lapsi,aikuinen on aikuinen

        HEi! te kuumat miehet haluan sexsii tulkaapas tänne p.04058997832 ja tervetuloa sexsi pojut

      • 12v poika
        12v kirjoitti:

        Ai ja säkö saat harrastaa seksii??!! kyllä sitä saa kokeille että iha vaa tiedoks että oisko kivaa jos "lapset" kieltäis "aikuisilta" seksin!!??

        näinpä ite oon 12 ja himot hyrrää

      • 12v ryttö seksi puhe

        Oon ite 12v ja oon harrarstanu seksii leluilla ja välillä tunnen kättä pippeliin. Se on ihanaa joten älkää puuttuko muidrn seksiin ja oon harrastanu seksii jo 6vuotiaasta lähtien.

      • lissut....
        12v OON valmis seksii kirjoitti:

        Siis mä oon 12v ja mulla on isot rinnat. Joku 75a ja mulla ON paljo pillukarvoja menkat ollu n. vuoden et revi reikää

        75a....? Tosi isot hei.

        menkää leikkimää barbeilla.

      • 13v. mitä v*ttua?!!?!

        Ei hyvänen aika!

        Mä olen 13v. Joo myönnän tekis mieli seksiä mutta en oikeastaan halua vielä. Kaikki ketä tänne on kirjoittanut kehuvat kypsyydellään tai sitten ovat "pentujen" seksiä vastaan...
        Ei mielestäni seksiin ole mitään ikärajaa mutta ei todellakaan alle 15v voi harrastaa seksiä...tai no voi, mutta siitä jää varmaan ikuiset arvet.
        Itse aion odottaa että olen vanhempi...minulla on 75a kupit, vähän karvoitusta eikä menkatkaan ole vielä alkaneet. Ei minulla ole kiire. Enkä tahdo seksiä ennen kuin olen sukukypsä. Siihen asti leikin tyytyväisenä leluilla ja käyn harrastuksissani. Eikä minulla ole edes petiseuraa. Kyllä kymmenen vuotiaiden seurustelu saisi jäädä haleihin ja yhdessäoloon...minusta 10v :n ei edes tarvitsisi seurustella, voisivat vain olla kavereita. Sitten pian kuitenkin toista ei enää kiinnosta "kumppani" ja silloin ollaan äidin sylissä itkemässä. Ihan vain omaksi parhaaseen pennut, ei kannata ainakaan seksi. Miettikää nyt itseänne kä hävetkää jos harrastatte seksiä!
        Itse kun olin 10v. sanoin: "iiiiik poika pöpöjä!!!"

      • VOIVOIVOIVOI!...
        Justjustjoojust kirjoitti:

        Just... Ette saa viel ees orgasmia.

        Orkun voi saaha pikkuvauva

      • jhgfdsdfg
        12v kirjoitti:

        Ai ja säkö saat harrastaa seksii??!! kyllä sitä saa kokeille että iha vaa tiedoks että oisko kivaa jos "lapset" kieltäis "aikuisilta" seksin!!??

        Jos yhtään olet ollut ihmisen biologian tunnilla niin pitäs tietää että lapset ei ole valmiita seksiin koska ihminen ei ole kehittynyt lapsena tarpeeksi ja lapsi voi pilata oman elämänsä seksillä

      • jommpeli

        mistä edes tiedätte tuosta?

      • Bitch please
        täysi pikkupentu kirjoitti:

        12 vuotias on vielä täysi pentu. jos kasvaisit muutaman vuoden ja miettisit sitten sitä seksiä :) ok ?
        ja palaahan nukkejen pariin

        Siis seksi jää ja pitää mennä leikkimään nukeilla vai? :) mitäs ite teit 12 vuotiaana? vittu mua oikeest ottaa päähän se että sun laiset tulee tänne pätee jotain et "palaahan nukkejen pariin". Oon ite 12 vuotias eikä mua kiinnosta enää vittuukaa leikkii millää nukeilla yms. Pakko täs sanoo et mulla on semmonen kaveri joka on 12 vuotias eikä vielä kuukautisia, valkovuotoo eikä rinnat ees kasvanu. Se on vielä sellanen nuori joka kattoo muumei ja piirrettyi ja leikkii ja ei tarvii aatella mitää seksistä yms. Mut mä oon kehittyny jo paljon ja saanu sellasen pojan jonka kaa voin tehä sen. Mutta tottakai mä vielä leikin jotain jossain jonku kanssa. Harmittaa vähä et lapsuus on nii lyhyt ... pointti oli kai se että kaikki on erilaisii.

      • tytt5
        11VPOIKA<33 kirjoitti:

        MISSÄ ASUT VOISIN TUNKEE MUN SORMIII JA NUOLLA SUN PILLUU MUT SEKSII EN HALU. 11V POIKA

        MOI 11VPOIKA

      • emogirl12
        12v kirjoitti:

        vitos luokalla käydään seksijutut läpi, ja nykyajan nuoret tietää yllättävän paljon. oot varmaan vaa turhan vanha ees aattelee sitä, et nykyää nuoret ei 12veenä enää leiki barbeil. ja myös se karvotus alkaa nykyää yleensä 11v, ja jos on kerran nii kypsä et kokee olevansa valmis seksiin, ni kai se on jo fyysisestikki kasvanu.

        Haha xD mitää mä kuulenkaa täällä? "Ei 12 vuotiaat oo kehittenyitä" ei jumalauta... ite oon 12 vuotias, ja oon 166cm pitkä, painan 50 kg, mekat alkanu 2 vuotta sitten. Rinnat on 75C :3

      • Barbityttö14v(:O
        :D voi voi kirjoitti:

        Leikitkö sinäkin silloin 12-vuotiana nukeilla? :D

        Oon 14v. tyttö ja leikin barbeilla yms. Myönnän että mäkin joskus aattelen et vois koittaa seksii... Mut siis tääl on jotain 9-12v. Lapsia joilla ei ole käsitystä seksin haitoista. Ehkäisy ei aina ole varma ja se voi pettää. Voi saada taudin hiv tms. Ja vaikka 12 olisi valmis SEKSIIN ei hän todellakaan ole valmis äidiksi tai isäksi. Miettikää nyt hyvänen aika! Ei seksi kuulu niin nuorille vaikka kuvitteleekin että olisi valmis!

      • pls
        K-11 kirjoitti:

        oon 11v ja muna muuten seisoo

        Ei vittu hajosin näis

      • MORO SAATANA
        Ei sexii alaikäsille!!! kirjoitti:

        Meille kerrottiin viidennellä luokalla seksistä ja murrosiästä. Nyt oon kuudennella luokalla (12v) ja mulla on menkat alkanu. Mulla on myös poikaystävä (13v) ja me pussaillaan joskus ;) Mutta seksiä EN aio kokeilla vielä tän ikäsenä (tai ainaki täl hetkel tuntuu siltä). Mun isä on vähän liian ylisuojeleva mua kohtaan ja se ärsyttää...
        Ihmekyllä sain luvan viimekuussa mennä poikkikselle yöks. Nukuttiin samas sängys ja yöllä heräsin, silitin kultani hiuksia ja hän heräsi, sit me ruvettiin pussailee kiihkeästi ja mä menin hänen päälleen

        Oli mukava lukee sun kommenttis :)
        Vittu ku ärsyttävää tommoset 10-12v kakarat (anteeks vaa) tulee tänne vaa ja.sanoo:HEI mulla on pillukarvat JEE voin harrastaa seksiä ! Lolz.. vaik on kuukautiset nii se ei tarkota et ois täysin varma seksiin.
        siitä seksin harrastamisesta voi saada "ei" miellyttäviä traumoja.. ja oisko kiva olla pillu puhki kulutettuna kun oot vaikkapa 16 v.. ite oon 13 v poika joka himoitsee seksiä mutten halua ainakaan vielä aloita sen harrastamista... btw mun kaveri on 12 ja se pentele tuntuu olevan mua kehittyneempi :/ et ei sillä iällä hirveesti välii oo... mut joskus ylä asteel on varmaa ihan OK aloittaa sen seksin harrastuksen ? ja muistakaapa ehkäisy.. eikä toisia saa pakoittaa seksiin >:( muistakaa sekin vielä.

      • lol valoja
        IME MUNa kirjoitti:

        Anteeks vaa, oon 12v tyttö ja mulla alko menkat 11v eli 4kuukautta sitte. Mulla onbpillukarvoja ja rinnat aika isot et.... LOL

        Siis vitun ihq Sul on varmaa iha hervoton puska

      • PAKko sanoo tähän väliin
        15v tyttö kirjoitti:

        Joo, mun mielestä 12-vuotias on kyllä ihan liian nuori harrastaan seksiä. Iteki oon vasta 15 ja seki tuntuu välillä liian nuorelta.

        Joo ja ei 12 v pojat pysty edes harrastamaan seksiä kun mela on viel niin pieni FAKTA! Oon 16 v kundi

      • Voe mavon silimä
        K-12 kirjoitti:

        Tiaroks vaan kuule 11v tietää kyllä siemen syöksyn kätteen vetämise laukeemisen ehksyn jne oon11v jonka poitsuuden eräs huora nyysi vialakin ******** ja kun hyvvee toivoo huonoa saa!

        Opettele ensin vaikka kirjoittamaan ennen kuin ryhdyt mihinkään seksipuuhiin.

      • 13 vuotias
        HUOHH!! kirjoitti:

        MIKÄÄ VITUN 12V PENTU OO VALMIS SEKSII KU EI TIIÄ SIITÄ MITÄÄ TAI PILLUNKARVATKAA ALKANU KASVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Anteeks nyt mutta olen 13 ja karvat kasvaa ja rinnat alko jo 11 vuotiaana että kyllä maailma kehittyy mähöseni

      • 14v poika
        Ei sexii alaikäsille!!! kirjoitti:

        Meille kerrottiin viidennellä luokalla seksistä ja murrosiästä. Nyt oon kuudennella luokalla (12v) ja mulla on menkat alkanu. Mulla on myös poikaystävä (13v) ja me pussaillaan joskus ;) Mutta seksiä EN aio kokeilla vielä tän ikäsenä (tai ainaki täl hetkel tuntuu siltä). Mun isä on vähän liian ylisuojeleva mua kohtaan ja se ärsyttää...
        Ihmekyllä sain luvan viimekuussa mennä poikkikselle yöks. Nukuttiin samas sängys ja yöllä heräsin, silitin kultani hiuksia ja hän heräsi, sit me ruvettiin pussailee kiihkeästi ja mä menin hänen päälleen

        Moi!
        Oon ollu yötä tyttöystävän luona ja pussailtiin ja se kans tuli mun päälle mut se kysy -Voinko ottaa rintsikan pois ja se otti. Se oli ihanaa ,kun oltiin kylki kylkee vasten T:14v poika

    • Pasi

      Jos molemmat osapuolet ovat kypsiä siihen niin seksi on jopa suotavaa. Se vapauttaisi energiaa johonkin muuhunkin kuin pillun ajattelemiseen koko ajan. On suotavaa että tyttö olisi vuoden pari vanhempi, mutta kaikki riippu osapuolten kehittymisestä. Keskimäärinhän n 13-15 vuotiaissa tytöt ovat kehittyneempiä kuin pojat mutta tilanne muuttuu ja kehittymisaste jopa vaihtuu 16-18 vuotiaiden kohdalla.
      Seksi otetaan liian vakavasti, sehän on myönteinen juttu josta pitäisi iloita varsinkin jos siihen liittyy rakkaus. Seksiä ensirakkaan kanssan on ikimuistoinen asia joten ei kannata neitsyyttään heivata ihan kenen kanssa tahansa.

      • Nojjjjaaaaa

        Mun mielest taas pojan kuuluis olla 1-2vuotta vanhempi kun YLEENSÄ pojat tulevat jälessä.

      • Pieni pilkunviilaus

        Muuten olen samaa mieltä, mutta laaja lääkärituttavapiirini on ennemmin sitä mieltä, että pojat ovat jopa 3 vuotta jäljessä, mikä selittää yleisen parisuhderakenteen (poika vanhempi vuoden/ pari ja henkisesti saman ikäisiä) ja ero tasoittuu siinä 20 ikävuoden jälkeen. :)
        Mutta siis samoilla linjoilla! Jotkut saavat ihan seksikammon, kun ekasta kerrasta on jäänyt paha maku suuhun. Sitä on sitten hankala lähteä parantelemaan... :(

    • kun on lapsi

      ei pidä ajautua siihen tilanteeseen, että voisi olla raskaana!

      • juupajuuuuuuu

        Ite oon 14 vuotias ja oon harrastanu seksiä, vanhemmat sen verran vanhanaikasia ettei oo kehannu kertoo mulle mitää seksistä/ehkäsystä koulusta ja netistä saanu kaiken tarvittavan tiedon. Jos kysyy vanhemmilta ni saa vastaukse ''kato netistä''. Joo:D

      • SeTyyppi
        juupajuuuuuuu kirjoitti:

        Sama juttu,14.v seksiä on tullu harrastettua,ja vanhemmat sanoo aina et kato netistä tai jotainsemmost.

        Ja tää on mun mielestä yks pahimmista yleistyksistä,että: "alle 18.v on liian nuoria seksiin".ja jotkut on niin vanhanaikaisia,että aattelee,että seksin perustarkoitus on hankkia lapsi,sit mitä helvettiä.

      • 14v poika
        juupajuuuuuuu kirjoitti:

        Ite oon 14 vuotias ja oon harrastanu seksiä, vanhemmat sen verran vanhanaikasia ettei oo kehannu kertoo mulle mitää seksistä/ehkäsystä koulusta ja netistä saanu kaiken tarvittavan tiedon. Jos kysyy vanhemmilta ni saa vastaukse ''kato netistä''. Joo:D

        mä oon 14 v poika ja haluun seksiä

    • pysty

      estämään. Toki toivoisin ettei sitä liian aikaisin aloiteta ja että eka kokemus olisi seurustelusuhteessa. Sitä kun ei koskaan unohda, sen enempää tytöt kuin pojatkaan. Kondomin käytöstä on puhuttu jo vuosia. Eikä seksin harrastamiseen tarvita yökyläilyä, koulun jälkeen ehtii hyvin..

      • kuitenkin..

        Vaikka seksin harjoittamiseen ei tarvita yhteistä yönviettoa, niin on se helpompaa touhuta yöllä pimeässä kuin keskellä päivää valoisassa.

        Minä en antaisi 17-vuotiaan yöpyä toista sukupuolta olevan ystävänsä luona.
        Jos he touhuilevat päivällä, niin ainakin näkevät kunnolla, mitä ovat tekemässä, ja toivottavasti kortsukin tulee sitten laitettua oikein.
        (En kyllä usko, että vasta-alkajat kehtaavat sitä päivänvalossa harrastaa.)

      • ........
        kuitenkin.. kirjoitti:

        Minä olen harrastanut seksiä 15-vuotiaasta (nyt 18), eikä äiti siihen mitään ole sanonut, kunhan muistuttanut ehkäisystä pariin otteeseen.

        Ihmeellisiä äitejä täällä, mikä siinä on ettei seksiä saisi harrastaa jos kerran ehkäisystä huolehtii?

      • Sinä siellä
        kuitenkin.. kirjoitti:

        Vaikka seksin harjoittamiseen ei tarvita yhteistä yönviettoa, niin on se helpompaa touhuta yöllä pimeässä kuin keskellä päivää valoisassa.

        Minä en antaisi 17-vuotiaan yöpyä toista sukupuolta olevan ystävänsä luona.
        Jos he touhuilevat päivällä, niin ainakin näkevät kunnolla, mitä ovat tekemässä, ja toivottavasti kortsukin tulee sitten laitettua oikein.
        (En kyllä usko, että vasta-alkajat kehtaavat sitä päivänvalossa harrastaa.)

        aivan helvetin tyhmä. Itse olen 17 ja asun samanikäisen tyttöystäväni kanssa yhdessä ja harrastamme seksiä noin 5 kertaa viikossa.

        Lapsesi kasvavat kieroon noilla säännöilläsi.

      • Purzz
        Sinä siellä kirjoitti:

        aivan helvetin tyhmä. Itse olen 17 ja asun samanikäisen tyttöystäväni kanssa yhdessä ja harrastamme seksiä noin 5 kertaa viikossa.

        Lapsesi kasvavat kieroon noilla säännöilläsi.

        Todellakin samaa mieltä nimimerkki "Sinä siellä"!

      • Kysyn vain

        "Minä en antaisi 17-vuotiaan yöpyä toista sukupuolta olevan ystävänsä luona." Mutta samaa sukupuolta olevan luona antaisit? Entä jos 17-vuotias lapsesi olisikin omaan sukupuoleen/molempiin sukupuoliin päin? Muutoinkin tavallaan tämän kategorian nuorilla on ns. etulyönti asema seksin suhteen jos vanhemmat ei suuntautumisesta tiedä, jolloin sen tyttö-/poikakaverin kanssa voi esittää vanhemmille vain kavereita, jolloin pääsee helposti kyläilemään ja tekemään näitä hurjia "kiellettyjä" juttuja. Mites tämän mahdollisuuden sitten suljet pois?

      • tyyytsy
        kuitenkin.. kirjoitti:

        Vaikka seksin harjoittamiseen ei tarvita yhteistä yönviettoa, niin on se helpompaa touhuta yöllä pimeässä kuin keskellä päivää valoisassa.

        Minä en antaisi 17-vuotiaan yöpyä toista sukupuolta olevan ystävänsä luona.
        Jos he touhuilevat päivällä, niin ainakin näkevät kunnolla, mitä ovat tekemässä, ja toivottavasti kortsukin tulee sitten laitettua oikein.
        (En kyllä usko, että vasta-alkajat kehtaavat sitä päivänvalossa harrastaa.)

        kuule hönö eka kerta 15 vuotiaana meni oikeen näppärästi päivänvalossa keskellä taloa koulun jälkeen. voin siitä tosin sanoa että ei 15 vuotiaskaan oo valmis kun itekkin olin niin saatanan tyhmä että äiti bongas avatut kortsupaketit yöpöydällä konfirmaatioaamuna. ehkä ihan hyvä niin, tiespähän mitä tytär puuhas. mun kohdalla poikakin oli 15 ja nyt ollaan oltu jo kahden ja puolen vuoden onnellisessa suhteessa eli ei tosiaan kannata yleistää, kaikki eivät muutu ongelmanuoriksi tai tule raskaaksi. sen sijaan se rohkaisi eroamaan kirkosta kun kerran kielsi noin ihanan kokemuksen.

      • paradise
        Sinä siellä kirjoitti:

        aivan helvetin tyhmä. Itse olen 17 ja asun samanikäisen tyttöystäväni kanssa yhdessä ja harrastamme seksiä noin 5 kertaa viikossa.

        Lapsesi kasvavat kieroon noilla säännöilläsi.

        saako niin paljon woooot

      • Eiks ookkin kliffaa?
        Purzz kirjoitti:

        Todellakin samaa mieltä nimimerkki "Sinä siellä"!

        Kliffaa hei! Mä oon harrastanut seksiä 4kuukautta sitten. Eka kerrasta on noin. 1 vuotta. Niin, että ei oo paljoon ihmeelistä.;D Kliffatkaa hei, eiks teitä kiinosta!:-> Kliffaa hei!

      • 14 vuotias
        Eiks ookkin kliffaa? kirjoitti:

        Kliffaa hei! Mä oon harrastanut seksiä 4kuukautta sitten. Eka kerrasta on noin. 1 vuotta. Niin, että ei oo paljoon ihmeelistä.;D Kliffatkaa hei, eiks teitä kiinosta!:-> Kliffaa hei!

        18,3cm 14v poika ota yhteyt ;) 0503460211

      • tytsyliini2

        Mul on ollu kolme eri poikkista ja siis oon 11v.Ne jutut kesti vaa noin 2-5 kuukautta ja harastin jokasen kaa aika monta kertaa ,mut yhen kans vaa kaks kertaa kosk se oli sellanen karvamuna suuseksi oli iha hirvee se poika oli fyysisesti jo noin 20v . Muitten kans se oli ihanaa ja meil oli aina kortsut jotka pöllittii mun kaverin faijalta ja mun eka kerta oli saman kaverin kellaris .Kommen toikaa.

      • revi reikää
        14 vuotias kirjoitti:

        18,3cm 14v poika ota yhteyt ;) 0503460211

        hei 14 vuotias mitä sä huoraat työnnä se sun mela perseeseen ja ime kikuliis mee kattoo jotakin vitu pornokarhuu ja suomi pornoo nussi sun äitiis ja isääs vedä vittu kätee ota joku vitu läski huora ja työnnä se sun nysä sen vittuu ja perseeseen ja mä olin sit 7v et revi reikää ja mul on isompi muna ku sulla 24,9cm ja sul tuskin on tyttö ystävää mun tyttis on pornotähti pamela andersson et revi munaas

        peace lutkat oon sit 7 v repikää vittuuuuuuuuuuuuuu

      • muna3
        Purzz kirjoitti:

        Todellakin samaa mieltä nimimerkki "Sinä siellä"!

        PASKA KIKULI MUNA PILLU AHAH REVI VITUN REIKÄÄ MUNAA PERSEENREIKÄÄ HUORAT

      • MKONLTGO4REHGL
        tytsyliini2 kirjoitti:

        Mul on ollu kolme eri poikkista ja siis oon 11v.Ne jutut kesti vaa noin 2-5 kuukautta ja harastin jokasen kaa aika monta kertaa ,mut yhen kans vaa kaks kertaa kosk se oli sellanen karvamuna suuseksi oli iha hirvee se poika oli fyysisesti jo noin 20v . Muitten kans se oli ihanaa ja meil oli aina kortsut jotka pöllittii mun kaverin faijalta ja mun eka kerta oli saman kaverin kellaris .Kommen toikaa.

        MÄ OON LUTKA JOKA ON 14V SAAT OLLA 12-15 V MUL ON PALJO KOKEMUST

      • NMNK
        14 vuotias kirjoitti:

        18,3cm 14v poika ota yhteyt ;) 0503460211

        MÄ HALUUN SEKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII JONKU POJAN KAAAAAAA

      • Po1ka15
        NMNK kirjoitti:

        MÄ HALUUN SEKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII JONKU POJAN KAAAAAAA

        Missä asut saat multa munaa

      • NMNK
        Po1ka15 kirjoitti:

        Missä asut saat multa munaa

        asun rajamäel

      • 15V poika
        NMNK kirjoitti:

        MÄ HALUUN SEKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII JONKU POJAN KAAAAAAA

        IKÄS?

      • poika 15v
        MKONLTGO4REHGL kirjoitti:

        MÄ OON LUTKA JOKA ON 14V SAAT OLLA 12-15 V MUL ON PALJO KOKEMUST

        15v ja haluun seksii

      • Haluun kans oon 13v
        NMNK kirjoitti:

        MÄ HALUUN SEKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII JONKU POJAN KAAAAAAA

        ooks faces jos oot pistä nimes jutella siel vähä lisää

      • 12v
        MKONLTGO4REHGL kirjoitti:

        MÄ OON LUTKA JOKA ON 14V SAAT OLLA 12-15 V MUL ON PALJO KOKEMUST

        kerro facebook nimes ni tuun juttelee

        oon 12v

      • asfas
        12v kirjoitti:

        kerro facebook nimes ni tuun juttelee

        oon 12v

        tuu kikkaa miksei12344 on mun nimi

    • nennu00

      moi mää oon ite nuori ja mää oo myös sen jälkinmäisen vaihtoehon kannella ja en ite kyllä harrastas seksiä näin nuorena

    • gfpddå

      Mun mielestä seksin aloittaminen/harrastaminen on 16-vuotiaasta eteenpäin jokasen nuoren ihan oma asia.Kyllä sitä nyt siinä iässä saa jo päättää ihan itse omasta kehostaan,ja siitä miten sitä haluaa muille jakaa..
      Suotavaahan tietysti olis,että se eka seksikokeilu tapahtuis pitempiaikaises seurustelusuhtees,mut aina ei niin vaan käy..Mutta eipä se vaarallista oo,kunhan molemmat vaan sitä oikeesti haluu,ja ehkäsystä muistetaan huolehtii :)

      Itse kokeilin ensimmäistä kertaa seksii 16-vuotiaana tutun (mua vähän vanhemman) pojan kans,vaikkei meillä mitään seurustelusuhdetta ollutkaan..Vanhemmilta pidin asian salassa vain siksi,että kyseessä ei ollut seurustelukumppani..Mutta kertaakaan en oo yhtäkään seksikertaani katunut,enkä tule katumaankaan :)

      • ..

        Minä aloitin seksi-elämäni 14 vuotiaana, eikä sitä olisi kukaan pystynyt estämään. Eivätkä vanhempani yrittänetkään, vaan antoivat neuvoja ehkäisyyn ja sen sellaista.

      • poisongirl

        "Mun mielestä seksin aloittaminen/harrastaminen on 16-vuotiaasta eteenpäin jokasen nuoren ihan oma asia.Kyllä sitä nyt siinä iässä saa jo päättää ihan itse omasta kehostaan,ja siitä miten sitä haluaa muille jakaa "

        Toiki on yksilöllistä. Kyllä jotkut on vielä 16 vuotiaanakin aika sinisilmäsiä ja naiveja. Tiedän tapauksen jossa kolmekympin paremmalla puolella oleva mies oli ensin tarjoillut alkoholia 16 v tytölle ja kun juomat ei riittäneet tytön "pehmittämiseen niin hänpä säikytteli tytön käytöksellään siten ettei tämä tyttö uskaltanut vastustella. Tällä samaisella miehellä on ennenkin ollut "seurustelu suhteita " alaikäisten tyttöjen kanssa. Lastenvalvoja on onneksi viemässä asian poliisille...

    • 14v tyttäreltäni

      että onko hän ollut jo sukupuoliyhdynnässä poikaystävänsä kanssa. Hän vastasi, että on ja minä mitä ehkäisyä he käyttivät. Vastaus oli kondomia. Sovimme tyttäreni kanssa, että tilaan hänelle ajan ehkäisyneuvolaan, että hän voi hankkia pillerit itselleen. Näin on ainakin meillä nyt hoidettu tämä "seksivalistus"/ ehkäisyasia.

      • o____O

        Jos sä joudut varaan tytölles ajan ehkäisyneuvolaan, niin kannattaisko miettiä uudestaan onko tää tyttös varmasti tarpeeks vanha sellasiin juttuihin, jos ei itse edes voi hoitaa ajan tilausta ehkäisyasioista...

      • paradise
        o____O kirjoitti:

        mitä vittuu sä selität, oot sä varma että kaikki aikuisetkaa tietää mikä on ehkäisyneuvola

    • ysikakkonenen

      Itse aloitin seksi harrastamisen 14-vuotiaana, tyttöystäväni oli silloin 15. Vanhemmat eivät ole koskaan valistaneet tai kieltäneet yms.

      • poika94

        Millon teidän mielestänne nuori on valmis henkisesti seksiin?
        Äitini mukaan en vielä ole valmis seksiin, eikä anna tyttöystäväni tulla viikonlopuksi meille kylään.
        Omasta mielestäni olen valmis ja pystyn ostamaan kondomeita kaupasta ilman paperi pussia pään päällä / häpeämistä, ja pystyn puhumaan seksistä niin vanhempieni kuin tyttöystäväni kanssa. (15v)

      • hhhfghfgh
        poika94 kirjoitti:

        seurusteltu yli vuosi ? ja vasta tehty se ?

      • Purzz
        poika94 kirjoitti:

        Millon teidän mielestänne nuori on valmis henkisesti seksiin?
        Äitini mukaan en vielä ole valmis seksiin, eikä anna tyttöystäväni tulla viikonlopuksi meille kylään.
        Omasta mielestäni olen valmis ja pystyn ostamaan kondomeita kaupasta ilman paperi pussia pään päällä / häpeämistä, ja pystyn puhumaan seksistä niin vanhempieni kuin tyttöystäväni kanssa. (15v)

        Äitisi on tyhmä. Jos olet tarpeeksi valmis niin sitten olet eikä äitisi sitä voi kieltää. Ja sitä ikää ei voi sanoa että milloin sillä se riippuu aika paljon ihmisestä.

      • hyi helevetti
        Purzz kirjoitti:

        Äitisi on tyhmä. Jos olet tarpeeksi valmis niin sitten olet eikä äitisi sitä voi kieltää. Ja sitä ikää ei voi sanoa että milloin sillä se riippuu aika paljon ihmisestä.

        oletko joku pedo?? yllytät ja kehoitat lapsia seksiin..? olet vissiin joku vanha 50v limainen ukko.Häpeä.

      • sue ellen
        hyi helevetti kirjoitti:

        oletko joku pedo?? yllytät ja kehoitat lapsia seksiin..? olet vissiin joku vanha 50v limainen ukko.Häpeä.

        sitten pitää olla huolissaan, jos vanhat ukot ja akat pumppailee niitä. Nykyisin on moraali unohtunut sekä aikuisilta, että pennuilta. Anti mennä vaan. Ei sitten vanhana kaduta.

      • kysymys sulle
        poika94 kirjoitti:

        Millon teidän mielestänne nuori on valmis henkisesti seksiin?
        Äitini mukaan en vielä ole valmis seksiin, eikä anna tyttöystäväni tulla viikonlopuksi meille kylään.
        Omasta mielestäni olen valmis ja pystyn ostamaan kondomeita kaupasta ilman paperi pussia pään päällä / häpeämistä, ja pystyn puhumaan seksistä niin vanhempieni kuin tyttöystäväni kanssa. (15v)

        Ok, pystyt ostamaan ehkäisyn. Entäs jos kondomi pettää ja tyttis tulee raskaaksi, pystytkö käsittelemään asian asiallisesti etkä häivy tyttöystävän rinnalta?

      • Purzz
        hyi helevetti kirjoitti:

        oletko joku pedo?? yllytät ja kehoitat lapsia seksiin..? olet vissiin joku vanha 50v limainen ukko.Häpeä.

        Ensinnäkin en ole 50vee pedofiili vaan 14-vuotias poika. Enkä yllyttänyt häntä sanoin vain että jos hän on henkisesti valmis niin sitten vaan sitä seksiä harrastamaan jos haluaa kunhan muistaa ehkäisyn ja noin!!!

      • XS

        mut sit just huomaa näist kaikist että jos haluu harrastaa seksii, nii mistä löytää se toinen osapuoli?

      • XD
        hyi helevetti kirjoitti:

        oletko joku pedo?? yllytät ja kehoitat lapsia seksiin..? olet vissiin joku vanha 50v limainen ukko.Häpeä.

        Reps.

      • katri salonpää
        Purzz kirjoitti:

        Ensinnäkin en ole 50vee pedofiili vaan 14-vuotias poika. Enkä yllyttänyt häntä sanoin vain että jos hän on henkisesti valmis niin sitten vaan sitä seksiä harrastamaan jos haluaa kunhan muistaa ehkäisyn ja noin!!!

        mää haluun tatu sompinkaa seksii

    • aikaani edellä

      En pidä suotavana että seksi aloitetaan nuorena siitä ei seuraa mitään hyvää. Parempi kasvaa ensin niin fyysisesti kuin henkisestikin ja löytää oikea kumppani ennen kuin seksiä alkaa harrastaa.

      • Davina.

        Olet vanhanaikainen. :)
        Riippuu tietenkin mikä sun mielestä on "aikaisin". Itse aloitin aktiivisen seksielämän 16-vuotiaana (nyt olen liki 20v.) nykyisen poikaystäväni kanssa, joka on neljä vuotta vanhempi. En ole koskaan kokenut, että olisin liian nuorena hypännyt sänkyyn eikä siitä ole seurannut mulle mitään pahoja juttuja. Seksi tapahtui yhteisestä sopimuksesta, kummankaan toista painostamatta. Luotin ja luotan edelleen poikaystävääni, tunsin olevani valmis ja muutenkin tuntui oikealta ajankohdalta. Ymmärrän, että joillekin vanhemmille lasten seksielämän aloittaminen on kova paikka, mutta se on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen asia eikä kukaan voi määrätä, milloin olet siihen valmis. Jos itse kokee olevansa valmis ja on luotettava kumppani, go for it.

      • BGRXDYTHRXXXXXXXXG

        et ole vanhanaikainen. olet järkevä. itse ajattelen samoin vaikka olenkin vielä ala-asteella. ajattelen toivottavasti aina samoin enkä kadu sitä. hyvä sinä!

    • MiraHE

      Oon 12 v tyttö oon harrastanu seksii 11 v nä yhen pojan kans

      • TYBDCRGTF

        HÄPEÄ

      • 14 v single

        siis harrastanu seksii 11v voi jes oon itte 14 ja en oo harrastanu vaa sen takii koska täält päin suomee ei oikeen läydä ketään sopivan pitust jos olen itse 180 cm

      • rtgertre

        hah hah hyvä vitsi...

      • 12 wee
        14 v single kirjoitti:

        siis harrastanu seksii 11v voi jes oon itte 14 ja en oo harrastanu vaa sen takii koska täält päin suomee ei oikeen läydä ketään sopivan pitust jos olen itse 180 cm

        miu mieles tytön ei tarvii olla saman pitune ku ite oot mie oon ite myös ilma ketää mut mulle silti kelpais vaik 180 senttinen poika

      • pennutluuleeliikoja

        Kosketit poikaa napaan ja poika sanoi ooh?

        Tosi hommiin ette ole pääseet, siemensyöksyt alkaa pojalla n. 14v.

      • Tahtoo, tahtoo ******

        Jaha. Mäkin oon harrastanut seksiä. ** oli ******!

      • SeTyyppi
        14 v single kirjoitti:

        siis harrastanu seksii 11v voi jes oon itte 14 ja en oo harrastanu vaa sen takii koska täält päin suomee ei oikeen läydä ketään sopivan pitust jos olen itse 180 cm

        Mun mielestä seksiä VOI kokeilla noin 13.v (ja ylöspäin) Ja mun mielestä 11.v on aika nuori mut hei, not my place to judge, Ite oon 14 ja olen harrastanut seksiä. Ja kumppanin koolla (pituudella) ei ole väliä,jos synkkaa ja molemmat haluaa,ni siitä vaan.

      • ja vitunperseet
        pennutluuleeliikoja kirjoitti:

        Kosketit poikaa napaan ja poika sanoi ooh?

        Tosi hommiin ette ole pääseet, siemensyöksyt alkaa pojalla n. 14v.

        ''Siemensyöksyt alkaa pojalla n. 14v''????? Jos sinulla alkoi niin se ei tarkoita että kaikilla alkaa silloin!. itsellä alkoi siemensyöksyt varmaan joskus 11 - 12 vuotiaana, Jos ei jopa aiemmin..

      • 11v seksiä hyi VITTU
        pennutluuleeliikoja kirjoitti:

        Kosketit poikaa napaan ja poika sanoi ooh?

        Tosi hommiin ette ole pääseet, siemensyöksyt alkaa pojalla n. 14v.

        siemensyöksyt alkaa n.12-13v

    • vastauksia

      lapsilta! Osa ei ole edes vielä teini-iässä.

      • Ajatelkaa ensin!

        10 vuotias tyttö / poika tietysti on sitä mieltä, että seksi on vain "leikkiä". Mielestäni leikki on kaukana jos yli 12v tyttö (Kuukautiset ovat alkaneet) alkaa harrastamaan seksiä pojan kanssa, jolla ei ole kondomia ja tyttö tulee raskaaksi. Ei raskaus ole sitä että lihoa pikkaisen! Uskon että tyttö ei välttämättä selviä elossa jos kovin nuorena on raskaana. On siinäkin, jos tuleva äiti selittää lapselle; "Olin vasta joku 14 vuotta kun synnytin sinut, Enkä kadu yhtään!" Seksi on EHDOTTOMASTI aikuisten hommia. Lapset eivät ymmärrä sitä murrosiässä/Teini-iässä, Tai kukaan poikakaan. Saahan sitä lapsetkin unelmoida, mutta kasvatkaa ja opiskelkaa, Ja katsokaa mitä aika tuo mukanaan (:

      • SeTyyppi
        Ajatelkaa ensin! kirjoitti:

        Mut miks koulussa sitte aina sanotaan,että seksi on kivaa mukavaa,ja sitä saa harrastaa,ja sitte annetaa kortsu käteen ja sanotaan,että tässä kortsu.saatte vähän esimakua siitä minkälainen se on. Mutta muistakaa,että seksiä ei ole PAKKO harrastaa,jos ei halua.

    • en oo varma

      minusta seksi on hyväksi siinä vaiheessa kun lapsi on valmis siihen,mutta os lapsi on vasta 12-13seksi on ehkä huono idea,koska lapsi joka seksiä siinä vaiheessa harastaa on varmasti tietämätön ehkä,että voi tulla raskaaksi.kondomi on aina hyvä olla jos nuori harrastaa seksiä.jotkut lapset eivät ymmärrä,että kondoomi on seksin a ja ö,koska ilman kondoomia seksi on riskeerausta esim.hvi taudille!!seksi on kyllä ihana asia,mutta pitää muistaa,että seksiä ei tarvitse harrastaa liian aikaisin!sinunkin aikasi tulee vielä jos olet nuori

      • :D

        Itsehän menetin neitsyyteni n.12w. Ehkäisystä huolta pidettiin ihan ilman äitimme valistuksia. Päivääkään en oo katunu sitä. enkä raskaana ole ollut nyt siis 17w. Ja kyllä tunsin itteni ihan valmiiks yms :)

      • ABrakaksa
        :D kirjoitti:

        Itsehän menetin neitsyyteni n.12w. Ehkäisystä huolta pidettiin ihan ilman äitimme valistuksia. Päivääkään en oo katunu sitä. enkä raskaana ole ollut nyt siis 17w. Ja kyllä tunsin itteni ihan valmiiks yms :)

        Hmmm.... Sanoisin, että seksi olisi sopivin aloittaa siinä 16-20 vuotiaana, vanhempi ajankohta parempi, joku 18-19 varmaan paras ikä. Tietenkään seksiä ei ole pakko harjoittaa. 16-17 vuotialla mielellään lähelle samanikäinen partneri, 18-vuodesta ylöspäin ei mitään väliä, kunhan ei koske alle 16 vuotiaisiin. Seksissä kummankin osapuolen halujen tulee kohdata jotta se olisi tyydyttävää. Seukkaamiselle ja yhdessäololle en asettaisi mitään ikärajoja, eihän se edes kiinnosta lapsia, vaan vasta teinejä :)

      • 14 v. tytsykkä

        siis jos ajatteleen tällee kivasti nii et ku se poika/mies käyttää sit kondomii ja se menee sinne pilluun nii mun mielest se tuntui epämukavalt se kondomi ja sillee et mä käskisin ainakin sen ekaks AIDS testiin ja jos sil ei oo sitä nii sit ilman kortsuu ja et ei sitä spermaa oo pakko sinne pilluun päästää!

      • -98 ja kuunnellut
        14 v. tytsykkä kirjoitti:

        siis jos ajatteleen tällee kivasti nii et ku se poika/mies käyttää sit kondomii ja se menee sinne pilluun nii mun mielest se tuntui epämukavalt se kondomi ja sillee et mä käskisin ainakin sen ekaks AIDS testiin ja jos sil ei oo sitä nii sit ilman kortsuu ja et ei sitä spermaa oo pakko sinne pilluun päästää!

        SInulle ei vissiin ole opetettu että kiimatipatkin voivat aiheuttaa raskauden? Ole hyvä infosta.

      • zsdfysfhdfghdfgh

        "varmasti tietämätön" Onhan niitä jotka vastaavat jos tiedoiltaan aikuisia. Serkkuni tytär olisi aika hyvä esimerkki, mitä nyt tuli kuunneltua heidän keskusteluja (kyllä, tiedän, on rumaa kuunnella oven takana keskusteluja) niin kyllä 12-vuotias tyttö tiesi enemmän kuin 14-vuotias tyttäreni. Llätyin itseasiassa että sen ikäinen tietää niin paljon asioista, hyvä seksuaalivalistus ollut. (Yleinen harhaluulo että raskauden voi välttää sillä ettei siemennestettä päästetä sisäänkin oli tytöllä tiedossa, tiesi sanoa touhutipan vaikutukset jne, en tiedä onko hyvä että sen ikäinen vastaa jo täysi-ikäistä tiedoiltaan muttei se pahasta kai sitten ole.)

    • 2011

      estää voi vaikka haluaisi. Asiasta puhuttiin siinä vaiheessa kun koulussa oli biologian tunnilla puhuttu murrosiästä. Ehkäisystä puhuttiin tietysti mutta otin myös moraalisen puolen esiin. Toivoisin siinä vaiheessa nuorelta seurustelusuhdetta, ketään ei saa painostaa, toista osapuolta pitää kunnioittaa eikä asiaa levitellä kaveriporukoissa jne.

    • johskman

      oon 14v =P jos on kypsä hoitamaan lapsia niin silloin voi harrastaa seksiä meinaan että lapsia ei ole pakko tehdä kummiskaan vaan että voi harrastaa seksiä silloinkin ta voihan 16 v kin harrastaa seksiä myös vaikka ei olisi kypsä hoitaa lapsia mut joku 12-15 pennut .. turha luulla mitään seksistä ! ite kyllä RUNKKAAN eli runkatkaa mutta LOL jotkut pennut harrastamas seksii XD

      • Xetä

        16.v tytär on harrastanut jo seksiä
        Mikäs siinä, varoittelin raskaudesta ja ostin kortsuja ym..

      • joo, että
        Xetä kirjoitti:

        16.v tytär on harrastanut jo seksiä
        Mikäs siinä, varoittelin raskaudesta ja ostin kortsuja ym..

        siis mitä helvettiä!?! Jos nuoripari haluaa harrastaa seksiä niin miten muka estät? Kyllä hätäkeinot keksii.. Joo olen ite 14v ja samanikänen tyttöystävä.. Ollaan oltu harrastettu seksiäki.. Ei sitä sinänsä voi estää.. Mieluummin ostakaa kortsuja/e-pillereitä niin ei tule sitte niitä vahinkoja.. Ja omasta mieletstäni olen valmis seksiin, koska käytän ehkäisyä ja jos sitten tuleekin vahinko en lähde pois vaan tuen tyttöäni tuossakin tilanteessa.. :)

      • KORJAUS/huomautus

        NIIN IHMISET huomatkaa kaikki, että runkkaus = itsetyydytys on myös seksiä!!!!! Yhdyntä ei ole ainoa keino harrastaa seksiä, niitä on MONIA muitakin tapoja, joita ehkä kannattaisi kokeilla ENSIN!!!
        VINK VINK ;))

    • <<<<<<<<<<

      "Ei meidän nuoruudessa vaan mitään seksiä ollu!" xD

    • tri kimittäjä

      Se on heidän asiansa. Vaimoni on puhunut heille, joten mitäs luulet heidän tekevän..........?

      • Isoisä kirjoittelee

        eli siihen, miten lasta opetetaan elämään ja kunnioittamaan asioita ihan pienbestä asti. Omat lapseni saivat kristillisen arvopohjan, hyvinkin vapaan. Kun aloittivat seurusteluvaiheen, olivat kaikki sitä mieltä, että seksi kuuluu vain avioliittoon. Se oli tavoite, mikä ilmeisimmin saavutettiin. Ei tarvinnut vahtia tai kytätä, sillä vastuu oli heillä. Ei paha ratkaisu, tuumivat nykyisin. Akateeminen koulutus kaikilla ja arvot nykynuoren kristilliset.

      • Toinen isoisä
        Isoisä kirjoittelee kirjoitti:

        Täytyy kompata isoisää. Minusta vastuulliseen lastenkasvatukseen kuuluu se, että opettaa elämän kunnioittamista.Samalla myös pitkäjännitteisyyttä.Kristilli-nen arvopohja on itselläni, lapsillanikin. Keskustelimme lasteni kanssa siitä, mikä on tasapainoisen kehityksen ja leppoisan kristillisyyden ajatus. Vanhin meni naimisiin 21v ja puolisonsa oli 22v.Hääyöstä kertoivat aloittavansa seksielon.
        Sama linja on ollut tavoitteena muillakin jälkeläisillä. Kukaan ei ole katunut. En muuten itsekään, vaikka neljännesvuosisataisena aloitin oman seksielämän puolisoni kanssa.

      • paradise
        Toinen isoisä kirjoitti:

        Eikö olis ollut mukavampaa nauttia elämästä parhaina aikoinas

      • miinuksia??
        Isoisä kirjoittelee kirjoitti:

        eli siihen, miten lasta opetetaan elämään ja kunnioittamaan asioita ihan pienbestä asti. Omat lapseni saivat kristillisen arvopohjan, hyvinkin vapaan. Kun aloittivat seurusteluvaiheen, olivat kaikki sitä mieltä, että seksi kuuluu vain avioliittoon. Se oli tavoite, mikä ilmeisimmin saavutettiin. Ei tarvinnut vahtia tai kytätä, sillä vastuu oli heillä. Ei paha ratkaisu, tuumivat nykyisin. Akateeminen koulutus kaikilla ja arvot nykynuoren kristilliset.

        mitä väärää tässä viestissä on? jos kerran itse sitä mieltä olivat, niin hyvä! ei tämä ainakaan minun mielestäni yhtään huonompi "tapa" ole, kuin seksielämän 12 vuotiaana aloittaminen??? vai onko väärin olla harrastamatta seksiä kun siltä tuntuu??

    • Alisa20

      Vanhemmat eivät mielestäni paljoakaan voi vaikuttaa lapsiensa seksitouhuihin, kuin kertomalla sen vaaroista, ehkäisystä yms. Jos murrosikäiselle lapselle sanoo jyrkästi ei seksin suhteen, totta kai tämä haluaa uhmata ja kokeilla sitä vielä enemmän. Harva teini muutenkaan uskoo vanhempiaan missään, niin miksipä tässäkään. Vanhempien jyrkkä suhtautuminen seksiin voi myös antaa lapselle kuvan seksistä, että se on likaista ja siitä ei voi keskustella avoimesti. Asioista tulisi puhua suht avoimesti lapsen kanssa, murrosikäiset ovat todella tiedonhaluisia seksiin koskevista asioista, vaikka en tiedä uskaltavatko sitten puhua asiasta vanhempien kanssa. Itse en ehkä olisi kovin nuorena uskaltanut asiasta avoimesti puhua.

      Nykyajan nuoret puhuvat ja harrastavat seksiä jo ennen kuin seksuaalisuus edes kehittyy. Tosin kaikki kehittyvät omaa tahtiaan. Itse menetin neitsyyteni 13-vuotiaana (liian nuorena), josta 2 vuoden jälkeen vasta seksuaaliset haluni heräsivät. Kauheaa ajatella nyt kuinka sosiaalinen paine vaikutti niinkin paljon, ettei halunnut olla ”ainoa” neitsyt kaveriporukassa.

      Mielestäni kouluissa pitäisi olla enemmän seksivalistusta. Tuossa iässä nuoret haluavat tietää oikeasti, mitä seksi tarkoittaa eikä nähdä vain banaaniin laitettua kondomia. Heillä ei vain ole uskallusta kysyä. Itse olisin ollut todella kiitollinen, jos koulussa olisi kerrottu rehellisesti asioista. Tästä syystä olen päättänyt tehdä opinnäytetyönikin nuorten seksuaalisuudesta ja alan kiertelemään ylä-asteilla kertomassa nuorille seksistä ja seksuaalisuudesta. Aion kertoa asioista rehellisesti, koska muistan itse tuon ajan, kun olisi halunnut kokeilla ja tietää lisää asioista. Itselläni on ollut liiankin hurja nuoruus, jonka vuoksi voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa kuinka asiat tulevaisuudessa tulevat kaduttamaan kun nuori aikuistuu.

      • Hyväuskoinenko??

        Itse jouduin miettimään omaa suhtautumistani nuorten, poikani 16 v. ja tyttöystävänsä 15 v., seksielämään pari viikkoa sitten aivan todellisessa tilanteessa. Nuoret ovat seurustelleet jo jonkin aikaa ja yökyläilystäkin on keskusteltu, mutta lupaa en ole antanut. Olen uskonut, tai ainakin uskotellut itselleni, heidän vain touhuavan kaikkea viatonta, käyvän elokuvissa, pelailevan, ym. Pari viikkoa sitten poikani jäi flunssaisena kotiin aamulla eikä lähtenyt kouluun. Lähdin itsekin töistä etuajassa "potilasta" katsoman, mutta havaitsinkin "hoitajan" jo olevan paikalla. Tyttöystävä oli tullut suoraan koulusta ja he olivat pojan huoneessa molemmat täysin alasti. Oven ollessa raollaan näin miten tyttö oli polvistunut hänen eteensä ja otti suihin! En jäänyt pidempään tilannetta todistamaan, vaan lähdin kauppaan ja palasin normaali aikaan kotiin. Poika oli yksin ja kertoi päivän menneen ihan ok, vähän tylsää oli ollut. Tämän jälkeen minun on paljon vaikeampi luottaa heidän tekemisiinsä ja tuntuu ettei puheilla ole mitään merkitystä. He puhuvat yhtä ja tekevät toista.

      • shsfhsfgsdfgsdfgsdfg
        Hyväuskoinenko?? kirjoitti:

        Tuosta lopusta tuli mieleen että sinusta se olisi ollut aivan hirveä asia? Et voi ksokaan olla 100% mistään, ehkä itsestäsi. Muttet voi olla varma lapsesi tekemisistä, etkä voi oikein häntä kieltääkkään. Toki lapsi on aina vanhemman silmissä lapsi, mutta niin on myös vanhempi lapsen silmissä vanhempi. Yhtä paljon me lapset olemme järkyttyneet kun olemme sisäistäneet että vanhemmillakin on seksielämää. Et voi koskaan olla täysin sisäistänyt kuinka vanha lapsesi on sisäisesti. Onhan niitäkin jotka ovat henkisesti tarpeeksi kypsiä jo 12-vuotiaana (harvassa, mutta kaipa heitäkin on muutamia) ja minusta lapsesi on jo sen verran vanha ihan iältäänkin ettei tuo mikään ihmetys ole. Toisekseen, kuuluuko sinun tietää lapsesi seurusteluista kaikkea? Ei kuulu.

      • karmii vieläkin
        shsfhsfgsdfgsdfgsdfg kirjoitti:

        Samaa mieltä. Itseäni ainakin ahdisti pitkään kun olin jossain vaiheessa tajunnut, että vanhemmatpa pitävät kondomeja kaapissa.
        Monena yönä jännitti ja kun nuorena tuli myöhään valvottua ja ties mitä iltaisin puuhattua, pienikin ääni vanhempien makkarin suunnasta sai sydämen pamppailemaan ja ajatukset yritin väkisin pakottaa pinkkeihin pikku poneihin :DD
        varma en ikinä ollut

    • Niinpä niiiiiiinn

      Eipä tuo äiti hurraata huutanut kun aikanaan suoraan kysymykseen sai suoran vastauksen, tippa nousi linssiin ja sitten hän jakoikin tarpeettoman paljon informatiota omasta nuoruudestaan - olisi voinut kiitos jäädä kuulematta! Mutta kieltämisen tiesi turhaksi.

      Aloitin seksielämän 14-vuotiaana, ja nyt reilut kymmenen vuotta myöhemmin mieheni on edelleen se ensimmäiseni ja viimeiseni, ja odotamme esikoistamme. Ihan pahasti ei metsään mennyt, mutta myönnän, että olisi voinut mennä... olin turhan luottavainen, ja onnekas, että mieheni oli luottamukseni arvoinen!

    • cudd

      Itse aloitin seksin 16 -vuotiaana, ei meillä koskaan kotona puhuttu näistä asioista. Joskus muussa yhteydessä kävi äidilleni ilmi, että käytän e-pillereitä. Naama vaihtoi väriä noin viisi kertaa ja näytti siltä, että hän pyörtyy. Sitten totesi, että "Muista, että sunkin täytyy voida nauttia seksistä." Elämänohje kai sekin.

      Mutta kyllähän näitä uskomattomia juttujia löytyy. Parhaan ystäväni serkku karkasi vitosluokalla, eli 10-11 -vuotiaana, Helsinkiin harrastamaan seksiä 14 -vuotiaan tytön kanssa. Kyllä oli isällä kivaa lähteä hakemaan poika kotiin. Jaksetaan kauhistella tätä juttua vielä vuosien jälkeenkin.

      • tiia_944

        itse aloitin seksin harrastamisen 16-vuotiaana. hieman kaduttaa että menetin neitsyyteni kaveri pojalle,enkä ihmiselle kenestä välitin, mutta en koe olleeni liian nuori siihen. nyt olen 17 vuotias ja olen harrastanut seksiä 4 eri pojan kanssa, jotka ovat kaikki olleet minua 2-3 vuotta vanhempia. mielestäni jo 15 vuotias osaa pääättää itse millon on kypsä, ellei jo nuorempikin. itse en missään nimessä olisi ollut valmis 14 vuotiaaana seksiin. ei se seksi niin iso juttu ole. vanhempani ovat tietoisia että en ole neitsyt ja äitini onkin jutellut minulle että hommaisin e-pillerit.

      • surullinen 21
        tiia_944 kirjoitti:

        min un äitini ei alkanut raivota tai mitään vaan mentiin ostamaan e-pillereitä ja sillee mut kun harrastin ekan kerran nii eka olin halukas mut sit se kävi tosi kovakouraseks ja sillee eli periaattees se raiskas mut :(

      • otan osaa
        surullinen 21 kirjoitti:

        min un äitini ei alkanut raivota tai mitään vaan mentiin ostamaan e-pillereitä ja sillee mut kun harrastin ekan kerran nii eka olin halukas mut sit se kävi tosi kovakouraseks ja sillee eli periaattees se raiskas mut :(

        se ei tiennyt miten se tehdään oli vaan varmaan runkannut rajusti ennen.

    • joni9w

      Oon 9 vuotias poika ja oon harrastanu seksii

      • :OO

        aikas raisuu et 9v pystyy tollasee. meijän yläasteel kaik on niiiiiiiiiiiiiiiin lapsellisii ja sillee et ne ei oo sukukypsii joten kivat vaa täällä päässä

      • kommenttini
        :OO kirjoitti:

        aikas raisuu et 9v pystyy tollasee. meijän yläasteel kaik on niiiiiiiiiiiiiiiin lapsellisii ja sillee et ne ei oo sukukypsii joten kivat vaa täällä päässä

        hei onks hirveest järkee joni9w. tietääks sun äiti ees tosta?!?!

      • vähäx oot pölö
        kommenttini kirjoitti:

        hei onks hirveest järkee joni9w. tietääks sun äiti ees tosta?!?!

        niin just, vähäx oot pölö!!! 9-vuotiaan kuuluu leikkii ja pitää hauskaa eikä miettii yhtää tollasii asioita,HÄPEÄ!!!

      • ....
        kommenttini kirjoitti:

        hei onks hirveest järkee joni9w. tietääks sun äiti ees tosta?!?!

        ei toki toi joni9w sanonu läpäl tota.

      • 8vpanokone

        Vitun pöllö!

      • huooh

        Ihan oikeesti hankippa elämä!! kuka 15-16v ois ees halunnu panna ketää 9vpikkupentuuu?? pistähä raja juttuihis ja puhu totta!!!

      • SeTyyppi

        Hieno iltasatu! Kukaan 9 vuotias ei laukea,varsinkaan 15.v muijan päälle/naamalle, ja se muija viel tykkäs siitä? Noin paksua paskaa et itekkää usko.

    • jappjapp

      Minä aloitin seksinharrastamisen vasta 18-vuotiaana (nyt oon 20v) ja oon itseasiassa iloinen etten aloittanut aikaisemmin. Sain elää teini-iän teininä eikä tarvinnut kantaa suurta vastuuta ehkäisystä. Eipä tarvinnu pelätä että ehkäsy pettää ku piti housut jalassa. Poikakaverin kanssa samoilla linjoilla oltiin, nyt avoliitossa 3 vuotta ja vauva tulossa toukokuussa. Neitsyys menetettii yhessä ja yhessä oltu 5 vuotta. Nyt jos kuvittelisin oman lapsen joka on esim 14 vuotias niin en tykkäisi jos harrastaisi seksiä, mutta en voisi kieltääkään (ovelasti ehkä yrittää estää esim. ei yökylään taikka ei saa olla kahestaa kotona :D näkee sitteku oma lapsi on tenu) Minusta silloin vasta harjoitellaan seurustelemista eikä tarvis sitä ekaa kertaa kokea ihmisen kanssa, jonka kanssa ei luultavasti tule olemaan välttämättä vuottakaan. Jep itse olin 15-vuotias kun aloin seurustelee nykyisen avokkini kanssa ja edelleen ollaan yhessä, mut kyllähä nää on harvinaisempia tämmöset et teininä ku alotetaa nii yhessä kans pysytää montaki vuotta. yleisempää teininä on se seurustelun harjotteleminen, vaikka kuinka ollaan muka rakastuneita.

      Siinä oon kyl samaa mieltä kuin monet muut, et ihmiset on kypsii eri vaiheissa, mut suosittelisin pidättäytyy pelkissä haleissa ja suukoissa ainakin 17-vuotiaaksi asti.

      • paradise

        mites olis semmonen välimuoto?
        eikä se ehkäsykään oo hankalaa.

    • poikapoikapoika

      Mustaki olis kivaa joskus kokeilla...mut ei oo tyttöystävää nii miten sitten ees voi... -.-

      • fvdrgerg

        Älä ota paineita, varmasti tytön saat! Täällä kirjoittelee suurin osa täyttä paskaa...

      • 11v tyttö.

        Mulkaa ei oo poikaystävää ja uskon jotenki et tulis varmana paniikki jos alasti toisen alla olis. Kaikkihan mun ikäset tytöt on silleen ''Hyi vittu oon ruma ja läski'' , nii miten vois olla alasti toisen ees edes?

    • Aikuinen nainen

      Jos on esim. 14 vuotias eikä huolehdi edes ehkäisystä niin tietysti haittaa.

      Tätäkin palstaa kun seuraa niin voi lapset,niin kauan kun suusta ei tule paljon muuta kuin pillu,vittu ja LOL ja hei tiääxää niin ei ole valmis yhtään mihinkään josta pitäisi itse kantaa vastuuta.

    • vielä neitsyt

      olen 12 vuotias itse en ole harrastanut seksiä.vaikka kuinka haluaisinki ni mieluummin pysyn käteen vetolinjalla.ite kyl varmaankin oisin valmis niihin puuhiin mut mieluummin odottelen sitä tyttöä joka tuntuu siltä oikealta.9 v poika et varmasti ole ollut 15-16 v kanssa sängyssä.mietippä se 16 vuotias on melkein 2 kertaa sun ikäses

      • 12 wee typykkä

        kui vanhan oot meinannu harrastaa seksii??

      • Housutpois
        12 wee typykkä kirjoitti:

        kui vanhan oot meinannu harrastaa seksii??

        ite oon 17 v jannu, harrastin seksiä ekaa kertaa sun ikäsenä. Muna kovana nytki ;)

    • neitsyt-typy ;D

      Moroo :D oon 13w tyttö ja seurustelen samanikäsen pojankans. Molemmat haluais kokeilla ja kumpikaa ei oo sitä vastaan , mut onko muka jo liian aikasta ???=( sisko harrasti ekakerran 14w ja saman ikäsen pojankans eikä se ollut mun mielestä liian aikasta...kunhan vaa molemmat oli valmiita siihe ja käytti ehkäsyä :DD No mut onko 13 vuotiaana liian aikasta muka harrastaa seksiä jos molemmat osapuolet haluaa sitä ja tuntee olevansa ihan valmiita siihen??O.oMun mielestä yläaste ikäsestä ylöspäin on jo ihan valmis sihen , mutta ala-aste ikäset..se on jo liian aikasta :/ mut vastailkaa?? :)

      • ncdoåspnå

        no sitä on vähän vaikea sanoa, kun ei tiedä yhtään miten kehittynyt oot. 13-vuotias kuulostaa kyllä aika nuorelta, mutta jos ootte aikasin kehittyeitä ja seurustelleet sen aikaa, että osaatte olla täysin luontevasti toistenne seurassa alasti, ehkäisy on kunnossa ja molemmat sitä haluua, niin miksei?

        yks kaveri karrasti seksiä 12-vuotiaana ekan kerran, ja en ikinä ajatellut, että se olis ollut jotenkin epäkypsä siihen. oli todella kehittunut, vuoden seurustellut kolme vuotta vanhemman pojan kanssa. myös ex-poikaystäväni harrasti seksiä 13-vuotiaana saman ikäisen tyttöystävänsä kanssa, siitä en tiedä oliko se liian aikasisin, mutta ei kyllä kumpikaan ole koskaan mitää siihen viitanut.

        se riippuu niin paljon ihmisestä. joittenkin kanssa se henkinen yhteys ja luottamus saavutetaa nopeemmin, joidennkin kanssa siihen menee enemmän aikaa. ei siihen oikeastaa se ikä vaikuta. mm minä harrastin 15 vuotiaana poikaystäväni kassa seksiä. oltiin seurusteltu puoltoista kuukautta, ja olin seksiin enemmän kuin valmis. ihana kokemus ja en oo ikinä katunut. eka kerta oli kyseessä.

        sen sijaan nyt 17 vuotiaana harrastin seksiä ex-poikaystäväni kanssa kolme kuukauden seurustelu jälkeen, ja jäi paska maku koko touhusta. kiirehdin liikaan, ja kyllä sen jossain aivokopan perukoilla tajusin, etten siihen valmis ollut, mutta jotenkin siihe ajauduttiin. huono kokemus, olisi mitänyt odottaa reilusti enemmän. muutenkaan kemiat ei ihan hänen kanssaa natsannut, vaikka hyvä typpi onkin.

        mutta antaa mennä vaan, jos oikeasti sitä haluat ja kumppanis sitä haluaa. jos vähänkään tuntuu, ettet ole ehkä kuitenkaan valmis (näin tod. näk. on kun kyselet asiasta täällä) odota vilä vähän, kiirehtimisestä jää vaan paska maku ja pahimmassa tapauksessa menee maku koko kumppanista.

      • ncdoåspnå
        ncdoåspnå kirjoitti:

        oho! tulipas paljon kirjoitusvirheitä kun nopsaan kirjotin, pahoittelut niistä. toivottavasti itse asia meni kuitenkin perille :)

      • paradise
        ncdoåspnå kirjoitti:

        oho! tulipas paljon kirjoitusvirheitä kun nopsaan kirjotin, pahoittelut niistä. toivottavasti itse asia meni kuitenkin perille :)

        kato
        se on ihan luonnollista joten ei tarvii muuta ajatella kun muistaa kortsua käyttää.
        älä yritä päästä neitsyydestäs, neitsyys ei ole YHTÄÄN huono asia, vaikka niin luulisit. ei ole mitään väliä millon on valmis jos se ei pelota ja se tuntuu luontevalta. luonnostaan sen olla täytyy.
        kesken kaikenkin voi lopettaa jos alkaa jänistää

    • Opiskelija19

      Jos kentällä on ruhoa, sillä voi pelata :)

    • :)

      Eiku se on: if there is grash on the field, play ball.

    • 12 v poika

      olen 12 vuotias poika ja minulla on tyttöystävä olemme miettineet että harrastaisimmeko seksiä mutta olemme tulleet siihen päätökseen että jos on ehkäisy niin mikä ettei mutta jos ei oo niin ei missään nimessä ja olemme olleet yhdessä 9 v vuotiaasta asti halaillut ja muuta joten olemme harrastaneet seksiä ja olihase ihan mukavaa ja olemme vieläkin yhdessä.

    • zajajaa

      Mä oon kuullo meijän koulussa huhuja suuseksistä , itse en ole sitä kokenut , tarkoitan poika ja tyttöystävän välistä suuseksia. olen ylä-asteella

      • paradise

        se on sitten myöhemmin, eka ykköseen

    • juutttttaaaaaaaa

      itse olen 15 ja olen sitä mieltä että mielummin ostakaa ne pillerit kun kiellätte koska joka tapauksessa sitä harrastetaan, ostittepa te niitä tai ei.

    • saiskoapuuuuuuuuuuuu

      oon 15v poika ja oon valmis seksiin, mut mistä mä tiiän et onko tyttö valmis??
      ollaa oltu 2 vuot yhes ja hyvin tultu toimee..
      miten voisin tietää että onko hän valmis?

      • Rose's street

        Kysy hienostuneesti.

      • paradise

        ette ole valmiita jos siitä ei voi avoimesti puhua. peter parkerin vuokraisännän neuvoin sano: im a good boy, you are a good girl...
        xD

    • prkl!

      Raippa laulamaan paljaalle perseelle! Jo lähtee perisynnit pois!

      • paradise

        ei se ole syntiä. pitäiskö säästää itteään jumalalle ja ruoskia itteään myös?

    • pupsik :DD

      oon 15 vuotias tyttö, syön pillereitä ja poikakaverin kaa seurusteltu puol vuotta ja melkeen joka päivä pannaan. ei siinä mun mielestä mitään pahaa oo jos käyttää ehkäisyä oikein ja se sopii molemmille.

      • paradise

        no toi on avointa

    • Tättähättä

      Sanoisin että sillon on kypsä seksiin kun voi seisoa täysin alasti sen ihmisen edessä jonka kanssa haluaisi sekstata, ja tietysti valot päällä kaikki näkyen ilman että hävettäisi tippaakaan! Sillon luultavimmin on sinut asian kanssa.
      Muistakaa myös hyvät nuoret että ehkäisy voi pettää, mikään ei ole 100% luotettavaa, ja tuskin monikaan teistä haluaisi tehdä aborttia tuosta noin vaan. Ja vauvan pitäminen todella nuorena ei ole helppoa, mistä löytyy rahat vaippoihin jne? Helppo olisi sanoa että vanhemmat hoitaa, mutta muista että sun vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta kasvattaa tai hoitaa sun lastasi.
      Pelkät pilleritkään ei ole aina tarpeeksi hyvä sellaisissa tapauksissa jossa partneri ei olekkaan ehkä niin tuttu, tai ainakaan tarpeeksi luotettava. Pillerit ei suojaa sukupuolitaudeilta. Ei oo kauheen herkkua jos päätyy herpeksen tai kondylooman kanssa elämään, nekun ovet elinikäisiä tauteja!

      Seksi on ihana asia. Yritä löytää partneri jonka kanssa voit nauttia, mahdollisimman turvallisesti. Muistathan että molemmilla on yhtälailla oikeus suuseksiin ja orgasmiin.

      Toivon teille kaikille hyviä kokemuksia, ottaakaa iisisti, olkaa rehellisiä itsellenne ja partnerille ja tehkää valintoja joita ei tarvitse katua!

      • sfgjdghjdhjgfhj

        Kaikki ei ole valmiita seksiin vaikka voisi olla täysin alastomana toisen edessä valot päällä jne. Olen päässyt todistamaan sen näin maalaisena usiamman kertaa. Maalaisporukalla joka käy usein porukalla saunassa ei ole aina ongelmaa olla alastomana muiden edessä. Itse kuulun niihin sillä minusta on ihan normia että käydään kavereiden (naisten ja miesten) kanssa saunassa porukalla.

      • paradise
        sfgjdghjdhjgfhj kirjoitti:

        tossa on itua, mutta ei toi ihan sitä tarkottanutkaan. ja tää on nuorille sä oot varmaan yli 40.

    • lö0ol

      ei herrajumala kasvakaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! -.-''

    • sdfghjklöä

      ei vittu nää vitun pennut täällä "siis mä oon 12 tyttö ja mulla kasvaa jo karvoja ja on menkat oon siiis valmis seksiin" ei satana

      • kypsä

        Anteeksi nyt vaan mutta mä oon 12-wee ja mulla on karvoitusta ja menkat ja olen myös tosi pitkä ja ehkä kypsin meidän luokalta (olen kuudennella) mutta en siltikään halua seksiä. Silloin jos sitä haluaa näin nuorena niin täytyy mieli olla tosi sekava ja en nyt tarkoita että olisi mitenkään "mielisairas" tai jotain vastaavaa, mutta ei seksi kuulu näin nuorille ja itse suostuisin siihen vasta yli 16-vuotiaana. Mutta en silti kyllä hyväksy että meitä pennuiksi haukutaan koska nykyajan nuoret (ainakin suuri osa tytöistä) muuttuvat nuorina. Pojat sitten taas tulevat siellä perässä, ja heillä on oma aikansa muutoksen kanssa, mutta tytöt ovat aika kehittyneitä joka puolelta jo kuudennella luokalla ja minunkin rintani ovat kehittyneet paljonkin tässä lukukauden aikana. Ei se seksi oikein sinne ylä-asteellekkaan kuulu vaikka jotkut sitä tekevätkin. Kiitos jos jaksoitte lukea :)

    • Kyllä haittaa

      No ihan lakikirja sieltä käteenne teinit.
      Suomen laissa alle 16v kanssa seksin harrastaminen on RIKOS!

      Ei niitä lastensuojeluun tarkoitettuja lakeja ihan huvikseen ole laadittu.

      Ala-ikäisiä ovat kaikki alle 18-vuotiaat.

      Jos ei ole ikää ostaa itse viinaa kaupasta, tupakkaa saatikka ajaa autoa, ei ole tajua mistään muustakaan.

      Sitten, kun olet kyllin vanha pitämään huolta lapsesta - olet kyllin vanha harrastamaan myös seksiä.

      Ihme käsitys nykyteineillä tuntuu olevan, että seksistä ei tule raskaaksi.
      Kyllä siitä tulee ja vahinkoja sattuu.

      Onhan se toki kivaa olla kouluttamaton yh-äiti jo alaikäisenä.
      Älkää kuvitelko, että vanhempanne elättävät teidät ja vahinkolapsenne, vanhempien on kyettävä itse käymään töissä ja elättämään perheensä.

      Kasva ensin aikuiseksi teini!

      • tyyytsy

        hyvä opetus, äly ja alkoholi kävelee käsikädessä. Suomen laki ei kiellä 2 alle 16 vuotiaan seksiä. raja lapsen hyväksikäytölle on 16 kohdalla mutta esim parisuhteessa olevat nuoret jotka ovat harrastaneet seksiä ennen kun toinen on 16 ei millään tavalla riko lakia. hauskaa katseltavaa kun aikuinen tuntee lait huonommin kun ALAIKÄINEN.

      • Tyyytsy

        lisään vielä äskeiseen, jokainen tauno joka on käynyt peruskoulun terveystunnit tietää miten raskaaksi tullaan ja miten se ehkäistään. pillerit plus kortsu varmin mutta jos nyt sattuu joku ihmeen sattuma että tytön ripulin takia pillerit ei vaikuta ja kortsu hajoaa niin on jälkiehkäisy pillerit ja kun ne ei tehoa niin on vastassa valinta a) abortti b) lapsen synnyttäminen ja se mitä tyttö valitsee iästä riippumatta ei kuulu suomi24 keskustelijoille.

      • paradise

        olet lukenut kirjasi väärin.
        saa kaksi teiniä harrastaa seksiä, aikuinen ja teini ei saa.
        suomi on niin hyvä maa ja ei mikään uskontohullujen itseään jumalallesäästävien ihmisten maa ettei seksistävoida rikosta tehdä.

    • järkee!!!!!!!!!!

      joni9w sä oot täys törppö ja valehtelija hei haloo

    • 12 MORO TYTTÖ

      SIIS MOIDO! MÄ OON 12 WEE JA MUL EI OO MENKKOI MUT OON HARRASTANU SEKSII... IHAN HELPOSTI. EI TARVI EES KONDOOMII:)

      • huooh

        sinä kans hanki järkikäteen...ou sit sherlock, ei kondoomii tartte muuhunkun rehkäsyyn. ja rasikasit caps lockin ja pahasti!! ja että nauran sulle kun sä satu harrastaa seksii ja kortsu puuttuu ja tuut rskaaks tuu todellisuuteen ****!

      • asd890
        huooh kirjoitti:

        "ei kondomii tartte muuhun ku ehkäsyyn" korjaan tässä et kondomi suojaa myös sukupuolitaudeilta:)

      • paradise

        varmaa paha kun sun 12v kuivaa pillua hankaa joku 12 v minimuna niin siinähän tulee palovammat ei se ole seksiä. lisäksi kun kasvat niin saat tuntea että seksi feels guud!

      • ehkäsyyn?
        asd890 kirjoitti:

        "ei kondomii tartte muuhun ku ehkäsyyn" korjaan tässä et kondomi suojaa myös sukupuolitaudeilta:)

        """""ehkäisee sukupuolitaudeilta........."""""""

      • SeTyyppi
        huooh kirjoitti:

        sinä kans hanki järkikäteen...ou sit sherlock, ei kondoomii tartte muuhunkun rehkäsyyn. ja rasikasit caps lockin ja pahasti!! ja että nauran sulle kun sä satu harrastaa seksii ja kortsu puuttuu ja tuut rskaaks tuu todellisuuteen ****!

        Oon 14.v poika,olen harrastanut seksiä.mutta tää on kauheeta lukee,kun 9.v lapset kirjottaa täällä et:" ei tarvii kondoomi xD IHQ LOL" -.- et haloo,mun mielestä seksiä VOI kokeilla 13.v kortsun kanssa. Mutta ei sekään oo suositeltavaa. Ja vaikka oon 14 en oo varma,olikse nyt niin järkevää harrastaa seksiä,mutta kortsua käytettiin ja se molemmista tuntu siltä. ;)
        Mutta entä sitte,JOS nyt 9.v poika saa jotenkin sen 9.v tytön raskaaks, eikä tiedä siitä vielä,joten ei osaa miettiä,että tarviiko aborttia. Ja joko tyttö kuolee synnytykseen, tai saa vauvan (ei kai ole edes mahollista) ja ei pysty huolehtimaan tästä ja joutuu antamaan sen adoptioon.

    • muna pilluun ah ah

      Saisko pesää? Oon 12 w, ja vitun kiimanen.

      • 12 wee tytsy

        joo vittu minuu ei tommone kundi ainkaa kiinosta

      • summergirl5

        Asuuko joku kajaanissa? Saisko Pesää?? Oon 14 v.

    • ököt

      moi oon 10 vee ja haluun seksii mut en tiiä haluuks tyttöystäväni

      • ex-tyttös

        kasvahan vielä

      • paradise

        eksä sitten puhu sille tyttystävälles yhtään?

      • emil4

        ököt voitko antaa numeros?

    • tanopäät

      MURROSIKÄ AIKAISTUU
      Murrosikä alkaa nykynuorilla aikaisemmin kuin puolivuosisataa sitten ja tuntuu jatkuvasti aikaistuvan. Nyt jopa kahdeksanvuotiaita tyttöjä tulee lääkärille kuukautisten ja muiden murrosiän merkkien alettua: rinnat alkavat kasvaa monilla terveillä vähän alle kahdeksanvuotiailla tytöillä. Syytä tähän ilmiöön ei tiedetä. Ja luonnollisesti ne halut tulevat mukana.

      SEKSISTÄ
      Seksin harrastaminen on täysin luonnollinen asia ja suurin osa ihmisistä elää seksuaalisesti sairaassa yhteiskunnassa joka vaan lisää eristäytymisen tunnetta ja sairauksia.

      • ehkäpä, mutta

        Niin niin, mutta henkisen kehityksen ei ole todistettu aikaistuneen c:

    • Miranda_143

      Itse harrastin seksiä 18 - vuotiaana ekan kerran. En olisi ollut valmis siihen alle 16 - vuotiaana, vaikka olin hyvin kehittynyt jo nuorena ja sain kuulla siitä pojilta todella paljon. Jokainen kehittyy omaan tahtiin ja eikä voi tarkasti määrittää milloin voi ekan kerran harrastaa seksiä.

      • paradise

        No se on oma päätös

    • lula

      seksi on ihan turhaa jos ei haluu lasta

      • paradise

        tiesitsä mitä on saada rgasmi

    • Stadin Starba

      Tässä ketjussa on varmasti iso osa pelkkiä provoja, kun asialliseen keskusteluun seksistä ei pystytä edes vielä vuonna 2011. Mutta vastaan nyt kuitenkin alkuperäiseen kysymykseen.

      Tässä on tavallaan kaksi eri asiaa kyseessä. Ensiksi se mikä olisi toivottavaa ja sitten se mikä on realiteetti. Toivottavaa olisi; että seksin harrastaminen aloitettaisiin sitten , kun mahdollisista seurauksista pystytään kantamaan vastuu. Lapsi ei pysty lasta kasvattamaan, siihen tarvitaan ideaalitapauksessa elämänkokemusta omaava aikuinen, jolla vielä mieluiten on asunto, ammatti, työpaikka ja muut olosuhteet kunnossa. Siis halua ja valmiudet olemassa. Käytännössä yleensä puhutaan jo teini-iän ohittaneista.

      Sitten on ne realiteetit. Harva jaksaa odottaa siihen asti, että on em. vastuunkantamiseen kypsä ja silloin on otettava käyttöön vaihtoehto B, eli valistettava nuoria riittävästi, jotta ehkäisy hoidetaan kuntoon ja mielellään vielä kerrottava jotain asian henkisestäkin puolesta. Ja siitä, ettei kenenkään ole pakko aloittaa seksiä, ennenkuin itse on siihen valmis ja halukas. Eikä ihmisessä, joka ei hanki seksikokemuksia alaikäisenä ole mitään vikaa ja se on aivan normaalia myös. Irtosuhteiden vaarat ovat olemassa jo nuorilla ja seksitaudit voivat jopa tappaa. Tämäkin on tiedostettava jo teineille.

      Nuorten elokuvat ja viihdeteollisuus aloittavat lasten seksualisoinnin nykyään jo turhan aikaisin ja kaikki haluavat seurata "normia." Kuvitellaan, että "minussa on jotain vikaa, jos en omaa seksikokemuksia esim. 16-vuotiaana." Näin ei kuitenkaan ole. Sukupuolelämän ehtii aloittaa hyvin vielä sittenkin, kun on jo elämänkokemus ja valmiudet itsenäiseen elämään olemassa. Ja sitä seksin harrastamista ehtii tekemään joka tapauksessa kymmeniä vuosia.

      Liian nuorena hankitut kokemukset saattavat myös olla ahdistavia taakkoja monille ihmisille myöhemmin ja niinpä tässäkin asiassa olisi paras katsoa ennekuin katua. Tärkeintä kaikessa on kuitenkin se, että dialogi lasten ja vanhempien välillä säilyy kaikissa tilanteissa. Kukaan ei toivo, että ns. vahinko sattuu, mutta, jos niin silti käy, on vanhempien annettava kaikki tukensa jälkikasvulleen.

      Monet vanhemmat varmaan käytännössä huokaisevat helpotuksesta mikäli nuori selviää ilman ei-toivottuja raskauksia ja vakavia sukupuolitauteja yli parikymppiseksi. Täytyy muistaa, ettei ehkäisykään ole täysin 100 prosenttista, vaikka sopivana yhdistelmänä lähellä sitä onkin. Pieni riski on aina olemassa ja jos bailuijen jatkoilla kännipäissään harrastetaan seksiä, kuten usein käy, on se riski jo aika suuri.

    • N-Vm1968

      Itse kolmen lapsen äitinä (22, 19, 14) olen huomannut sen, että mitä enemmän maailma muuttuu, sitä nuorempina aletaan seksiä harrastamaan. Nykyään seksi ei ole enää niin tabu kuin ennen, ja sitä on paljon esillä mainonnnassa, mediassa, internetissä ja erilaisissa yhteisöissä. Itse aikoinani menetin neitsyyteni 17 -vuotiaana, ja uskon että kaksi vanhinta tytärtäni myös sen ikäisinä suunnilleen neitsyytensä menettivät. Olen ollut aika jämy lapsilleni kasvatuksessani, ja seurannut heidän menemisiään yms. Poikia ovat kotiin uskaltautuneet tuomaan juuri tuossa seitsemäntoista ikävuoden portailla. Nuorimmaiseni kuitenkin jo seurustelee, ja hän on myös poikaystävänsä kotiin tuonut, jopa yökylään. Kerran sainkin heidät kiinni "itse teossa", mutta en keskeyttänyt nuorten lempeä. Seurasin kuitenkin avaimenreiästä touhuamista, ja kyllä siellä asianmukaisesti kumia käytettiin, myös suu- ja anaaliseksissä. Nuorimmaiseni poikaystävällä oli myös penisrengas ja liukuvoidetta. Olipahan varustautunut asianmukaisesti.

      • Rest In Pain

        hehheh, hauska juttu pelle.

      • O.o..

        Pakko kysyy saitko jotain sadistista mielihyvää??? sii hyi saakeli.. missä raja taas kerran se oli sun oma lapses ja sä vaan kyyläät si avaimen reijästä tyytyväisenä!! oot kuvottava!

      • ...........
        O.o.. kirjoitti:

        Pakko kysyy saitko jotain sadistista mielihyvää??? sii hyi saakeli.. missä raja taas kerran se oli sun oma lapses ja sä vaan kyyläät si avaimen reijästä tyytyväisenä!! oot kuvottava!

        sairastahan toi o , mut jos ei itte saa ni minkäs teet :D

      • Hehhahha
        O.o.. kirjoitti:

        Pakko kysyy saitko jotain sadistista mielihyvää??? sii hyi saakeli.. missä raja taas kerran se oli sun oma lapses ja sä vaan kyyläät si avaimen reijästä tyytyväisenä!! oot kuvottava!

        en nyt ehkä ole ihan selvin päin tai jotain, mutta naurua on vaikea hillitä. Osut naulan kantaan!!!! :DDDD olisi kyllä oma pahin painajaiseni jos äiti kyyläisi touhujani.... tulee mieleen joku toivoton sketsihahmo.... Vai eikö rouva oikeasti näe mitään väärää tyttärensä yksityisyyden rajojen rikkomisessa???? :DDDD ei jumal**** :DD

      • SeTyyppi
        Hehhahha kirjoitti:

        Ihmiset pliis! Miks kokoajan pitää valittaa kaikesta ja haukkuu toisten mielipiteitä,ei oo kiva että kokoajan joku sanoo että: VITUN PERVO!! Oot homo! Vitun tyhmä!! Plaahplaah,jokaisell on oma mielipide ei jokaikisen ihmisen tarvii mennä kommentoimaan sinne jotain tyhmää ja epäasiallista,tiiän että täällä pyörii kaikenikäisiä ihmisiä laidasta laitaan,mutta pliis kasvakaa aikuisiks,henkisesti. Ite oon vielä 14 ja tunnen olevani aika paljon henkisesti kehittyneempi kuin moni muu täällä (tarkotan tätä puhekieltä ja paskaa mitä täällä jauhetaan) et miks ette voi tulla takas sit,ku osaatte keskustella asiasta asiallisesti ja tyynesti,ei tänne tarvii tulla kertoo iltasatuja ja jotain uniaan siitä miten joku 9.v jonne laukes 15.v tytön päälle muka,jokanen meistä on erilainen mutta täällä silti puhutaan nuorten ja teini-ikäisten seksiasioista eikä jostain (kuten jo sanoin) 9.v jonnen unelmista. Ja vaikka joku nyt on eri mieltä jostakin,niin ei tarvitse sanoa että: SÄ OOT VÄÄRÄSSÄ! JAUHAT PELKKÄÄ PASKAA! Toivon,että tää kommentti takoo järkeä päähän pienille nulikoille, vaikka itsekkin lapsi olen,mutta nuoremmille vielä,että teiän ei tarttis vielä edes aatella tämmösiä asioita. Saati olla täällä.kiitos!

      • 17 Vuotta

        Mikä sinullakin on. Hyi minunmuelestäni! Seuraat lapsesia jalapsen poikaystävän touhuja, ja mihin kumia on laitettu ja miten? Saatko siitä jotain mielihyvää kun katsot lapsesi ja jonkun pojan "touhuja". Vaikka aikuinen oletkin? Niin koita aikuistua tämä ei ola mikään seksifilmi!

      • 16 v boy
        ........... kirjoitti:

        sairastahan toi o , mut jos ei itte saa ni minkäs teet :D

        Totta vitussa o mahtavaa ku o saanu kunnon suihinoton ja varustautunu hyvin, koska kaverilla kävi vahinko hänen niin sanottu tyttönsä melkein kuoli synnytykseen ja siihen ne pikku panot loppuivat... Itse olin 16v kun tämän suihinoton sain ja mielelläni tyttöäni panisinkin mutta en ole varma uskallanko enkä tiedä mistä saada kortsuja ja muita ehkäisy välineitä

      • perussetti
        Rest In Pain kirjoitti:

        hehheh, hauska juttu pelle.

        Itse repesin tässä kohtaa:

        "...kyllä siellä asianmukaisesti kumia käytettiin, myös suu- ja anaaliseksissä. Nuorimmaiseni poikaystävällä oli myös penisrengas ja liukuvoidetta."

        Tuskin 14-vuotiaat liukuvoidetta tarvitsevat. Tai penisrengasta. Tai muutenkaan edes miettivtä anaalia...

    • adfhfsdgjdfgjhdfgh

      Lapsella vaikuttaa aika paljon se, minkälainen ihminen lapsi edes on. Onko hän kypsä ja aikuismainen nuori, vai kakaramainen edelleen. Monet seikat vaikuttaa. Minun ei oikein tarvitse neuvoa ehkäisyn kanssa omaa tytärtä, kun ei ole edes hetero.... Minusta se on ihmisen oma asia, millon alottaa, kun tietää mitä tekee. Eikä lapsi sitä kailota, joten ei se minulle edes kuulu.

      • paradise

        eikös se haittaa etei se oo hetero
        mun mielestä saa olla mikä vaan mutta se on kyllä jotenkin kieroon kasvanutta jos ei oo hetero.
        en vaan ymmärrä sitä.
        miten sama sukupuoli voi olla kiinnostava

      • on ihan synnynnäisä

        epäymmärrys on varmasti molemminpuoleista :D juuri nytkin tuolla jossain on varmasti homo, joka miettii : HYJ hirrveetä miten joku hetero voi olla kiinnostunu NAISESTA!!?? siis rinnat ja kaikki! YÖK!! :DDD hahhah
        mutta eipä ole sinun ongelmasi edes yrittää ymmärtää...

    • joku18089

      ite menetin neitsyyteni 16 vuotiaana silloisen tyttöystäväni kanssa ja en oo katunu sitä päivääkään mut kyllä henkisesti 10-11-12 vuotiaat ja niin edelleen on henkisesti vielä vasta lapsia ja seksi ei kuulu siihen ikään ollenskaa mun mielestä lapsuus pitää saada elää mikää kiire kasvaa aikuseks nouruus tulee sit ajallaan ja aikusten jutut ja leikit kuuluu nuoruuteen ei lapsuuteen tää nykyajan malli aika huolestuttava ihan ok et jotkut 10-11-12-13-14-15 vuotiaat harrastaa seksii mun mielestä se ei oo todellakaan ok mun mielestä 16v on hyvä ikä jos on pysyvässä ja rakentavassa suhteessa toisenkaa ja tietää henkisesti täys järkisesti mite suuresta ja kauniistan samalla kuitenki isosta ja vastuullisesta asiasta on kyse ja pitää huolen siitä ehkäisystä ite voin sanoo et kyl 18v iäs on henkisesti kypsempi seksin suhteen mitä 16v iässä olin mut en oo katunu yhtään että menetin neitsyyteni 16 vuotiaana olihan se kivaa ja ihanaa mun mielestä lainki mukaa 16v on oikee ikä musta harrastaa seksii jos kumpikin osapuoli sitä haluaa ja tahtoo kunha ottaa vastuun kans sit siitä ja henkisesti kypsä kaikin puolin siihen lapset on vielä lapsia piste. nuoret on nuorii. ja aikuset on aikusii piste. terve maalaisjärki tässä asia on hyvä :) ei mul muuta : )

      • paradise

        minkä niminen räppi ja mikä esittäjä?

      • K-12

        Lesbo?

    • Mamman pppppoika

      Minusta lapseni on valmis harrastamaan seksiä hmmmm ehkä 25 vuotiaana :D

      • ei millään pahalla

        mutta lapsesi taitaa olla aikamoinen vajokki =D

      • paradise
        ei millään pahalla kirjoitti:

        mutta lapsesi taitaa olla aikamoinen vajokki =D

        tommosen vanhemman lapsi on vajakki
        vajakkius on vanhempien syytä

    • pelkurii

      oon 14.v tyttö oon seukannu jo pari vuotta saman pojan kaa. kerran ajateltiin kokeilla mut mul tuli paniikki no ei se sitä haitannu huomenna kokeillan uusiks ollaan molemmat haluttu pitkään mut mä en oikeen uskalla haluun, tosi paljon mut alkaa pelottaa jos joku menee vikaan!! miten pääsee paniikist yli??

      • Kunnian mies

        Jokainen yli yhden miehen nussima nainen on huora.

      • !!

        vaan sillä kun oot tarpeeks kypsä todellisuudessa!

      • paradise

        se on hyvä tyyppi jos sitä ei haittaa ja ei sun tarvii yrittää päästä paniikista yli.
        HYVÄ ETTÄ LOPETAT KKUN ALKAA PELOTTAA. seksiä voi harrastaa...
        hyvä muistisääntö: sitten kun haluttaa enemmän kuin pelottaa

      • Äläs hosu

        Jos ihan paniikki tulee, niin et varmaankaan ole valmis. Jos éli kun se menee ohi, niin sitten kannattaa, mutta muuten saattaa vain paniikki paheta!

    • näkääs

      sitten vasta kun on naimisissa

    • Helppo.

      Vastata 18 vuotiaana voi aikuinen lapsi harrastaa seksiä.

      • paradise

        miksi just 18.
        se ei perustu mitenkään henkiseen eikä fyysiseen kypsyyteen.
        olet kakka

      • K-12
        paradise kirjoitti:

        miksi just 18.
        se ei perustu mitenkään henkiseen eikä fyysiseen kypsyyteen.
        olet kakka

        Pardise hei "olet kakka" reps XD läppä ei sillä et sä oot kakka muuten prdise ootko nainen/mies? Toivon että ei loukkaa mutta kuulostat naiselta tääl löytää pronoj 98% :D

    • Moi äiskät...

      Alotin masturboinnin jo 7-vuotiaana. Itse opittua siis.. Halut alkoivat jo 10 vuotiaana, koska vanhemmat jätkät puhu ja ylisteli sitä. Seura tekee kaltaisekseen!
      Pointtia; mun mielestä jokanen tekee sen sillon, kun itse haluaa. Ei seksistä tarvi sen enempää tietää! Kokeilemalla oppii, ja se edistää henkistä kasvuakin.. Oon varma asiasta. Nyt oon vähän vanhempi mut kuitenkin alaikänen ja oon nussinu varmaan 20 ERI henkilön kanssa, kun on siltä tuntunu!!
      Vanhempien ei pitäs puuttua näihin juttuihin millään tavalla. Ehkäisystä ja riskeistä kyl kannattaa puhua, jotta alkaa ymmärtää vastuuta, mutta kieltäminen ja muutenki kaikellatavalla estely ei auta.. Se menee vaan siihen että teijän lapsoset tekee sitä jokatapauksessa, mutta ei uskalla puhuu niist asioist, sillonkun esim. epäilee sukupuolitautia tmv. , koska pelkää että 'suututte niille'

      Helpottaa teitä isäukkoja ja äiskämuorejakin kun puhutte asiallisesti näist..
      :D musta vois muute tulla jotain suurta! peace.

      • paradise

        siis kuka musta

      • 10v poika
        paradise kirjoitti:

        siis kuka musta

        Moikka! Haluisin seksii joltain 9-11v tytöltä. Jos asiaa laita viesti. Puh:0449753316

    • tyttö

      ite oon 14v ja poikaystäväni 15v ja olemme usein toisillamme yötä ja ollaan puhuttu seksistä mut ei kuitenkaan olla harrastettu. Poikaystäväni haluaisi harrastaa mut minä en vielä haluais vaikka olishan se mukava yrittää mut kattoo sit joskus myöhemmin ja poikaystäväni sano ettei halua painostaa mua ja että ei oo vielä mitään kiirettä =)

      • aivan tavallinen

        Mä oon bi,eli tykkään tytöistä ja pojista .Oon tullu kaapista ulos. Mul on ollu joku kolme poikkista , joiden kaa oon harrastanut seksiä se on ihanaa , mut kaikki ne on jättänyt mut kun kerroin olevani bi.Mul on tällä hetkella tyttöystävä jonka kans harrastetaan seksiä. Mä ja mun tyttöystävä ollaan koulukiusattuja.Oon 12v .Tulin kaapista pari vuotta sitten eli mua on kiusattu siitä lähtien . Meidän luokkalaiset ovat rasisteja homo seksuaaleille. Kyllä mekin olemme aivan tavallisia ihmisiä. OTTAKAA KANTAA.

    • voisin neuvoo että oikia ikä alkaa olla siellä 18 nurkill. Toki jo on tarpeeksi kypsä ja parikin on niin sitte siinä jopa äärimmäistapauksessa 15 vuotiaana. Yksi tuttuni on nyt 17ja hän vaikuttaa että hän on yli 20 ja on siltä vaikuttanut muutaman vuoden siis henkisesti sekä fyysisesti. Voin sanoa että myöhemmällä iällä kun alotat tuon ja vielä seurustelukumppanin kanssa niin saat siintä paljon enemmän irti. Loppujen lopuksi se ei ole mitää pippeliä pimppaan juttua vaan jos teet sen oikein niin siinä on myös se rakkauden kiihko mukana.

      Sitten MITEN HELVETISSÄ IHMISTEN MIELESTÄ TUO IKÄERO ON OK VOI PRKL VARSINKIN NUORET TYTÖT VÄHÄN JÄRKEÄ KAALIIN VOISIN SANOO HIEMAN MAX IKÄRAJOJA TYTÖILLE SITTEN KUN TYTTÖ ON 13-15V MAX POIKAYSTÄVÄ 15-17 JA KUN TYTTÖ ON 16 NIIN MAX POIKKIS 19 KOSKA OMASTA MIELESTÄNI TUOSSA VAIHEESSA NUORILLA ON NIIN TÄRKEÄT VAIHEET TIEDOSTAA OMA ITSENSÄ KÄYTTÄYTYMISENSÄ JA MUUTENKIN HENKISESTI ÄLYTÄ JUTTU SITTEN KUN OLET YLITTÄNYT 18 NIIN TEE MITÄ LYSTÄÄT sillonkin suosittelen pysymään aluksi kohtuuden rajoissa ei mitään 10 vuoden yli lyöntejä kelatkaa nyt...

    • 11-v tytsy

      ite itsetyydyttelen ja katon pornoo

      • penskat vauhdissa

        Aikuisviihde on k-18, pelle.

      • paradise
        penskat vauhdissa kirjoitti:

        Aikuisviihde on k-18, pelle.

        18 vuoden ikäraja ei perustu mitenkään fyysiseen tai henkiseen kypsyyteen.
        MUTTA 11V YKSI ASIA:
        RUNKKAAMINEN JA SEKSI ON ERI ASIOITA.
        SEKSISSÄ SAA MYÖS, ENEMMÄNKIN HYVÄNOLON TUNTEITA KUIN ITSETYYDYTYKSESSÄ, SEKSIN EI PIDÄ OLLA PELKÄSTÄÄN NUSSIMISTA VAAN MUKANA PITÄÄ OLLA RAKKAUTTA. RAKKAUS ON PALJON PAREMPAA KUIN MIKÄÄN SEKSI!!
        peukut ylös jos olette samaa mieltä :)
        NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ JA URHEILKAA
        elvis has left the building
        miten mä nyt lopettaisin?
        .

      • Sanakirjaa?

        Ai ei ole masturbointi seksiä?? nyt kuvaavampi sana olisi rakastelu tuohon sinun kommenttiisi.... kouluissa ainakin opetetaan, että seksi on erittäin, ERITTÄIN laaja käsite....

    • Kannattaa harkita...

      Mun mielestä suuri osa näistä viesteistä on täyttä paskaa.
      Ite oon 13 enkä TODELLLAKAAN ole vielä harrastamassa seksiä tai hyppäämässä kenenkään sänkyyn... Jotkut 11 vuotiaat harrastamassa seksiä...?
      Se on ihan totta että seksiä sitten kun on valmis olemaan alasti toisen edessä JA ottamaan vastuun lapsesta, koska ehkäisy voi AINA pettää. Aina on mahdollisuus tulla raskaaksi ja siksi itse harrastaisin seksiä ehkä vasta täysi-ikäisenä.
      Onhan se ihana tunne, jos kaikki onnistuu ja menee putkeen ja jää hyvät muistot. Silloin se olisikin ok, mutta mun mielestä ei kannata ottaa sitä riskiä. Fyysisesti voi olla valmis(esim. on jo menkat yms. ) mutta henkisesti ei.
      Ja moni tuntee olevansa henkisesti valmis, mutta ei oikeasti ole. Peruskoulun aikana ja murrosiässä herää halut ja seksi kiinnostaa, mutta jos jaksaa odottaa niin uskon että 18 vuotiaana osaa jo valita luotettavan seksikumppanin jonka kanssa mieluiten on seurustelusuhde. Ei 18 mun mielestä mikään ikäraja seksiin ole, mutta mun mielestä kannattaa harkita oikeasti kunnolla.
      Ei lapsi tai nuori oo valmis perustamaan perhettä - eikä selviämään abortista henkisesti ja fyysisesti. Se on mun mielipide, ite oon 13 vee tyttö ja vaikka seksi kiinnostaa nii ajattelin vielä muutaman vuoden katella poikia yhdessäolon kannalta, ei seksin :) Kyllä se aika vielä tulee. Seurustelu ja seksi on jokaisen oma asia mutta omasta mielestäni aikuistumista kannattaa odottaa rauhassa, seksi ei ole mitään leikkiä! :)
      Ja vielä joni, en usko sun juttujas ollenkaan :)

      • paradise

        13v tyttö. kun löydät mukavan pojan ja pidätte toisistanne, rakastatte, on seksi täysin oikein ja mukavaa.
        mutta jos on vaikka 25 ja harrastaa seksi ilman mitään yunteita, on se sama kuin runkkaisi sukupuolielintä?!

      • 15 v

        Ihan samaa mieltä oon, seksi ei oo leikkiä ja se kylläkään EI kuulu millekkää 11 wee LAPSILLE. Nykyää mun mielest 12-vuotiaat esimerkiks on olevinaan 16-vuotiaita! Ootteko koskaan kattellu miten ne pukeutuu?
        Seksi liittyy rakkautee, ei siihe et pitäis olla niin aikusta. Mä oon 15v ja kyl mua seksi vois kiinnostaakki, en todellakaa oo kokeillu. En kyl aatellu heti juosta sänkyyn...

    • fgdkjhjl

      Mun mielestä on lähinnä naurettavaa katsella kun jotkut 12-15 vuotiaat ovat muutaman päivän tai viikon "parisuhteessa" ja yrittävät olla muka niin kehittyneitä ja aikuisia. En minä sitä vastusta millään tavalla mutta jos opettaja puhuu seksiasioista ja jotkut rupeavat kikattamaan tai pelleilemään niin ei silloin ainakaan ole valmis harrastamaan seksiä. Muistelen kun ala-asteella tais 6-luokalla olla joku seksivalistus aihe koulussa niin koko luokka vaan nauroi kun opettaja puhui vaginasta ja peniksestä. Ylä-asteella sitten tuo nauraminen loppui melkein kaikilta mutta 9-luokallakin jotkut nauroi jos puhuttiin seksistä avoimesti tai jossain elokuvassa oli mies ja nainen alastomina. En usko, että kukaan 10-12 vuotias on valmis harrastamaan seksiä, tuskin on edes sukuelimet kehittynyt tarpeeksi paljon. Jotkut taas kehittyvät muita nopeammin ja ovat valmiita harrastamaan seksiä 15 vuotiaana, kun taas jotkut vasta yli 20 vuotiaana.

      • paradise

        ei seksiä pidä ottaa todellakaan vakavasti.

      • oh really?
        paradise kirjoitti:

        ei seksiä pidä ottaa todellakaan vakavasti.

        ei ehkä aina... mutta ihmiset ovat erilaisia, neuvopa tässä asiassa ihan vaan itseäsi, jos koet olevasi luotettava lähde. Kukin päättäköön oman suhtautumisensa ;)

      • KOKENU

        MÄ OON 11V JA OON HARRASTANUT SEKSIÄ 3 KERTAA KOLMEN ERI POJAN KAA EKA KERTA OLI KAUHEE MUA SATTU IHAN SAIRAASTI KOSKA SE EI OSANNU SIT SE TOINEN EI TIENNY MIKÄ OLI PILLU SE TYON SEN MUN KORVAAN SE OLI IHAN KAUHEETA KOLMAS SEN TÄÄN OSAS MEIL EI OLLU KETÄÄN KOTONA MEIL EI OLTU SUUNNITELTUSITÄ MUN PORUKAT EI TULLU PITKÄÄN AIKAAN ME OTETTIIN KORTSUT MUN KAKSOIS VELJELTÄ ME PANTIIN KEITTION PÄYDÄLLÄ MUT SIT MÄ SANOIN MENNÄÄN MUN SÄNKYYN JA SIEL MENTIIN KOVAA SE OLI IHANAA KUN SE OLI SE OIKEA POIKA JA ME OLLAAN SOVITTU TOINEN KERTA JA MUN POIKKIKSEN PORUKAT EI OO KOTONA KOKO VIIKON LOPPUNA KOTONA ELI ME VARMAAN OLLAAN KOKO VIIKON LOPPU SÄNGYSSÄ SIITÄ TULEE IHANAA PANNAAN KOKO VIIIKON LOPPU AHAAH

    • Turhautunu kakaroihi

      Alle 14-vuotiaan ei ees pitäis TIETÄÄ mitä seksi on!! Ite oon kohta 15. Mun mielest se kuuluu vasta siihen ikään ku ollaan 16-19-vuotiaita eikä välttämättä siihenkään ikään. Tarttee tulla tänne joittenki 10-12 vuotiaitte kakaroiden puhuun seksistä mitään kun ei ees tajua MIKS SEKSIÄ HARRASTETAAN -.-

      • EN YMMÄRRÄ TUOTA.

        Itse olen 13 vuotias ja olen kiinnostunut seksistä. Ymmärrän vaastuun. Tiedän miksi seksiä harrastetaan. Olen mielestäni valmis. Olen jo harrastanut seksiä. MIHIN NYT TURVAAT?

    • Nii´i

      Kyllä jo alle 14-vuotiankiin uuluu tietää mitä seksi on!! On kyllä tosi jäleenjäänyt jos ei nykymaalmassa sellasta tiiä.. Tai siis ei mitenkään, et jokaisen pitäis olla seksiä siihen ikään mennessä harrastanu, mut tieto auttaa. Miet ny!!! Joku vois hypätä seksiä harrastamaan toisen kaa sit vaan sen takii kun ei tiiä mitä se on! Sit haluu kokeilla ja pam!! Traumoja loppuiäks ja sit oman miehen kaa surettaa kun ei osaa seksistä nauttia!!!

      Ite oon 12v ja onhan sitä kiletämättä joskus poikia sillai kattellu, mut ei oo kyllä mikäänlaista aikomusta maata kenenkään kaa ennen hääyötä!!!

    • Teiniseksi

      Oon 16 v. tyttö,mun 18 v. poikakaveri tykkää nussia sillain,että makaan ite selälläni ja se nostaa mun jalat olkapäilleen, ollaa nussittu jo monta kertaa,se asento on tosi ihku.

      • tietämättömät

        Hei c'moon miettikää nyt tosi harva 10 v poika ok sukukypsä. Murros ikähän alkaa siinä 12-14 veenä (yleensä).

    • 11 vutias ihmettelee

      Oon kohta 11, mitä seksi on?

      • XDDDDDDDDDDDD

        Se on eräs vesiharrastus. Siinä voi hukkua.

      • kikkelimunaperse

        Ookko sie tosissas? :DDDDD meille ykkösellä jo opetettiin mikä on munasolu ja mikä on siittiösolu sun muut jutut seksistä ja siitä sain tietää jo ykkösellä, ja sä et tiie mikä on seksi?? hahaaloololooollo meil anaki sun ikäsenä viimeistään kerrottiin koulus et mikä on seksi

      • $$$$$$
        XDDDDDDDDDDDD kirjoitti:

        Se on eräs vesiharrastus. Siinä voi hukkua.

        Ei seksi ole vesiharrastus LOL!

    • sexsexsexsex

      oon 16-v ja vähän aikaa sitten seksielämä aloitettu, mielestäni tästä iästä eteenpäin jokaisen oma asia harrasteleeko, kunhan osaa ehkäistä ;)))

      i love sex

    • jokutyttöö

      mä seurustelen, mut en suostu sänkyyn poikaystäväni kaa, vaikka se sitä ruinaa
      oisin kyl valmis siihen, mut se pelko et vanhemmat sais tietää estää sen mun kohdallani

      on noi jotku 12weet seksin harrastajat aika nuorii "huorii"

    • 17v tyttö

      Hei oon ite 17v ja seurustellu kohta vuoden mutta vieläki tuntuu siltä että en oo valmis harrastamaan seksiä. Onneksi on hyvä parisuhde kumppani joka jaksaa odottaa että mieki oon valmis. Ja olen sitä mieltä että 12v ei todellakaan ole vielä valmis siihen.

    • Vaan mun mielipide

      Oon 12v ja mun mielipide on et mun ikänen on vielä liian nuori .
      En nyt tarkota et kukaan maailman 12v teini ei vois harrastaa seksiä .
      Jos ajattelee nii tän ikästen kuuluis olla lapsii ja tehä lapsille tarkoitettuja asioita .
      Teini on teini, aikuinen on aikuinen ja lapsi on lapsi .

      Tyypit on tänne kirjotellu niitä mäitä esim. menkat on alkanu, rinnat on kokoa 75A.....
      Kaikki han kehittyy mut mun mielestä ei murrosiän alkaminen tarkota et nyt on heti kypsä harrastamaan seksiä . Murros iän myötä ihminen kypsyy lapsesta/teinistä aikuiseksi ja ehkä sitten kun on kypsä nii ehkä silloin mut kannattais jättää se seksi aikuisille .Ei olis kivaa jos tulis raskaaks kesken yläasteen . Oon tietenki 12v ja en tiiä näitä asioita kuten aikuiset mut sanon vaan mielipiteeni .

    • 12-vuotias myös

      Ihan samaa mieltä oon kun aiempi kommentoija Vaan mun mielipide :D
      NÄIN TOIMIKAA! Säästäkää itsenne vasta hääyöhön! ihmiselle jonka kanssa haluaisitte naimisiin!

    • jasmin isokagads

      mä oon jasmin isokangas mun poikkis ei haluu seksii

    • seksin haluinen 12w

      Siis haluisin harrastaa seksiä olen kohta 13wee ja on karvoja ja pitkä :) mälliäki tulee siis haluisin harrastaa seksiä :)

      • Palm face...

        Palm face.. suosittelisin nyt ihan rauhassa tekemään lähempää tuttavuutta itseesi...
        kädestä on ihan kiva alottaa, esimerkiksi: hei käsi! mukava tutustua, minä pidän... ja näin :D
        ja sitten kun oikeasti tiedät mistä pidät ja mistä et ja kaikkein tärkeintä: osaisitko nyt tässä ja heti kasvattaa koiranpennun? viedä kolmasti ulos Kunnon lenkille ja ruokkia ja kouluttaa ja opettaa tavoille ja huomioida? se osoittaa vastuullisuutta, jos siihen pystyisit. Jos pystyisit, hyvin paljon mahdollista, että voisit kantaa vastuuta myös seksin harrastamisesta ;D mutta älä nyt sentään vain sitä varten koiraa hanki :O !!!
        Onnea vaan, mutta halut on vähän niinku eriasia... :))

      • Haluatko?

        Hitto kun oon vuotta nuorempi mut sukukypsä mäki :D ;)

      • panolle haluava

        ootko homo jos oot täällä ois uks

    • i love sex

      oon harrastanut seksiä 11vuotiaasta asti lähes viikoittain ja oon nyt 16v ja vielä jatkuu seksailu

      • jasmin isokangas

        4eikö että 10 vuotias saa harrasta munan imeskelyy

      • mela4
        jasmin isokangas kirjoitti:

        4eikö että 10 vuotias saa harrasta munan imeskelyy

        Mä haluun kertoo mun karun tarinan yks 55 vuotias vitun papparainen työns sen haisevan melan mun perseeseen ja pilluu hyi vidu ku mun perse ja anaali haisee iha märälle koiralle mä en sittenkää oo varma oliks se koira vai papparainen sen muna kyl oli harvinaisen karvanen eli se oli varmaa joku vitu kultanennoutaja blondi se ainakin oli se oli nii sellanen runkku apina

    • 13vee ja ylpee sii

      Hei! Oon 13-vuotias tyttö ja oon seurustellut nyt 2kk kolme vuotta vanhemman poitsun kanssa. Jos nyt kattoo noit muit kommenttei ja nää asiat vaikuttaa jotekii siihe, et onks sukukypsä, ni selvä.. miu kuppikoko on 75b, menkat alko 2 vuotta sitte ja karvoikii löytyy iha kivast;) en kyl tajuu mitä välii noil asioil on...:p mut itehä oon ollu miu 16 vuotiaan pojan kaa sängyssä ku oltii oltu kuukaus yhes ja hyvi meni:) ollaa molemmat omist mielist kypsii ja tunnetaa toisemme hyvi:) ollaa väh. joka toine päivä vapaa-ajal yhes, tunnetaa toisemme vanhemmat, ja se poika on ainut kehe luotan 100%

      • moro olen seksikäs

        moi olen 11 vuotias ja haluan jan kun poikiksen ja oli yksi arttu joka oli aika tyhmä ja olen seksikäs olin sen kanssa sägyssä ja oliin alat se oli pelotavaa ja en uskalla tehä seksii

    • 13weetytteliiiixd

      mitä järkee noitten aikusten (18 wee) puuttuu nuorten seksi elämään?! suoraan sanottuna ei mtiään ja jos mun äiti sais tietää mun seksi jutuista nii se hirttäis mutxd

    • Entä vitsi kun on katolilainen!?

    • 16vpoika

      must jokane voi harrastaa seksiä iästä riippumatta, kunha siitä on puhuttu etukäteen ja molemmat on valmiita kokeilemaan.

      • 30 vuotta isänä

        Kyllähän 16-vuotias kakaransa pystyy elättämään, menee vain töihin, josta maksetaan esim. 3000 €/kk.

      • 19v kehonrakentaja
        30 vuotta isänä kirjoitti:

        Kyllähän 16-vuotias kakaransa pystyy elättämään, menee vain töihin, josta maksetaan esim. 3000 €/kk.

        Aika paljon kirjoteltu täs paikassa?

    • Poika 15v

      Haluaako joku panemaan?? harjoitus tekee mestarin.

      • panolle haluava

        haluu

    • 13wee poika

      Oon 13 vuotias poika ja oon ollu saman ikäsen tytön kans koht vuojen. Haluja on ihan hirveesti mutta oon påättäny koettaa kestää ainaki pari vuotta eteenpäi runkkaamisel

      • Valtsupoitsu

        Itekki oon 12v ja on järkyttävät halut saada mut se nähään ku on 14V

    • jasmin isokangas

      Moi hallun yhen konon kaa sänkyyn se on matkanivaaasta lol

    • epicsmbruteo

      Tää on täynä kaikkee paskaa oikeesti olen itse13 v poika ja olen kyllä halunnut harrastaa seksiä ja vedän kyllä käteen mutta hei ajatelkaa ny mitä vittua jos on saatana jotain 11 nii se on Jo vittu typeryyttä kovan pojan esittãmist saahan sitä kaikki harrastaa seksiä minkä ikäsenä haluaa mutta haloo 11 vuotiaat ovat vielä lapsia ajatelkaa itse mitä vittua pojat jotka luulee olevansa kovia kun puhuu seksistä ja haluu pilluu mut sit ku oikeest siin tilantees olisit nii ei varmaa löytyis pokkaa ja mun minun mielestäni voi harrastaa seksiä silloin kun kumpikin osapuoli on valmis siihen se tarkoittaa sitä että kaikki ovat valmiita siihen silloin kun vain ovat vaikka se tarkoittaisikin joillekkin sitäb että on 18 tai joillekkin 13 ja te vanhemmat jotka puhutte että 13v on liian nuori seksille ja yritätte suojella lapsia seksiltä nii kyllä se heille kaikille selviää ajallaan ja miettikää minkälaisia olitte itse sen ikäisinä miehetkin kaikki me tiietään että viimeistään 15 vuotiaana kaikki me ajateltiin seksiä . Niin että menkää itteenne.

      • 11 v poika

        onko normaalia että 11 vuotiasta haluttaa?

    • 13weeeeepoika

      Moi!
      Itte oon 13v poika, ja olisin valmis seksiin, mutta en yhdyntään. :D Eli siis ihan hyvin voisin tytön kans jotai alasti pelleillä: toisten vehkeitten hyväilyä yms. ;) Yhdyntää en kuitenkaa vielä halua...

      • joopajooooooooo

        HEI HALOO KAIKKI 12V PISSIKSET!
        Ei se tarkota sitä et jos sul on alkanu menkat nii sit voit alkaa harrastaa seksiä.
        Siihen pitää olla sukukypsä. Ja harva 12 v poika on vielä siinä vaiheessa sukukypsä ellet sitten harrasta vanhempien poikien kanssa. Pointti nyt kumminki oli se et jos 12 ja 12 vuotiaat seurustelee ja sil tytöl on alkanu menkat nii ei se poika oo välttämättä vielä sukukypsä siihen seksin harrastamiseen vaikka haluiski, mut mun mielestä sopivin ikä ois. 15-17 veenä. Koska silloin poikien murtosikä on loppuvaiheilla ja silloin alkaa kunnolliset siemensyöksyt jne. Menkääpä takas viidennelle luokalle jossa opetetaan näitä asiota ensimmäistä kertaa ja tulkaa siite takas. Ei menkat ole ainoa edellytys seksiin...

      • poika 11v
        joopajooooooooo kirjoitti:

        mö oon menossa 5 luokalle :D

      • Peloootttaaaaaaaaaaa

        Mitäääääääääää?! Oon menossa vitoselle ja kerrotaanko siel seksistä ja menkoista? IIIIAAAAAA! Nyt harmittaa, ois pitäny jäähä neljännelle luokalle D: !

    • 12v tyttö

      Minulla alkoivat kuukautiset kymmenenvuotiaana ja kahdeksanvuotiaana minulla oli karvoja. Itsetyydytän noin joka toinen päivä ja saan yleensä orgasmin. Mielestäni tämän ikäisen täytyy tietää seksistä, sillä muuten voi joutua hyväksikäytetyksi, koska ei ole osannut varoa. Yleensä sukukypsyys riippuu siitä, mihin aikaan omilla vanhemmilla on ollut. Pojat kypsyvät yleensä myöhemmin kuin tytöt, mutta poikkeuksiakin on. Myös jos tyttö on ylipainoinen, sukukypsyys saattaa olla poikkeuksellisen aikainen. On normaalia, että jo tämänikäisenä saattaa nähdä ns. Märkiä unia. Mutta en suosittele harrastamaan seksiä tämän ikäisenä tai vähän vanhempana, vaikka se tuntuisikin houkuttelevalta.

    • poika 11v

      hei! itse seurustelen itseni ikäisen kanssa

      itse asiassa se on ihan sama aloittaako seurustelun 10-12v ei siinä oo mitään pahaa jos pussailee ja on toisilla yö-kylässä. mutta seksiä ei tarvisi vielä tossa iässä aloittaa!!

    • Tytsi 12v

      Mää en ymmärrä näitä jotka puhuu että 12v vois jo harrastaa... tää keskustelu on liian täynnä näitä tälläsiä jotka on edellä muita. Mua ainakin pelottaa ajatus seksistä. En itse ainakaan halua näin aikaisin sänkyyn. Mielestäni sopiva ikä on joku yli 15v tai tms. mut ei ainakaan alle 14v. Ja musta ainakin tuntuu siltä että en tuu alle täys iän harrastamaankaan. Joten hei MIETTIKÄÄ, sitä ennen kuin teette!

      • poika 11v

        totta en minäkään ennen 15-16 jos ees sillonkaan :)

      • poika 14v

        Nototanoi oon ny 14v poika ja oon ikäluokkaani selvästi kehittyneempi (tyydyn runkkaukseen) mut toi ajatus et 11v harrastaa seksiä ei jumalauta... kasvakaa vähä ja tulkaa si puhuu...

      • 14v typy

        Oon 14v tyttö & seurustelen vuoden vanhemman pojan kanssa & seksiä on tullu harrastettua ;)) & mukavaa oli ollaan huolehdittu ehkäsystä ja e-pillereistä. Ja mutsil ei oo sinänsä ollut mitään sitä vastaan että sekstailen kunhan pidämme huole ehkäsystä (=

      • Jou kikkelikarva

        Oon 8v poika ja oon pannu yht 13v muijaa pilluu ja perseesee ja se tykkäs ;) se sanoki et voitais ottaa uusiks ku oon hyvä perseesee pania vaikka oon vasta 8v !

    • Vitun Pennut

      Ala-aste ikäset pennut vittuun internetistä uhoamasta :DD

      • sanot sinä

        ei vittu tuutte tänne haukkuu 12vuotiaita pennuiks itekki ootte ollu pentui ja heti ku on päässy ylä-asteelle ni heti haukkumas ei vittu sanon minä..

    • Likka täynnä järkeä

      Reps:D Hei miettikää ny ! Ei 11.v voi olla valmis seksiin. Se voi tuntuu siltä, mutta tosipaikan tullen voisin lyödä vetoo et melkeen kaikki jänistäis!;) Ei sillä, että vähättelisin ala-astelaisia, mutta ottakaa järki kätee ja koittakaa ymmärtää :) Itse olen melkeen 17.v ja nyt vasta alkaa tuntuu siltä, et ois oikkuhiljaa valmis. Vaikka "panetus" ois kova ja tekis mieli jne. seksi ei oo nii pikku juttu ku mitä just nää alle 13 vuotiaat ajattelee.

    • mävaan...

      oon 12 ja pimpissä on paljon karvoja jo ja tissit on 75 a. itsetyydytystä joskus teen.

      • Sauliiki Kinost

        Kiitos tiedosta.

    • Mamma 40v

      Itse ostin 14vuotiaalle tyttärelleni piiskan ja käsiraudat, pääsevät tositoimiin poikansa kanssa. Ehkäisystä ohimennen sanoin, päättäköön itse käyttävätkö vai eivätkö.

      • 1

        Mitä nuo piiska ja käsiraudat tossa hyöväävät?

      • Mamma 40v
        1 kirjoitti:

        Mitä nuo piiska ja käsiraudat tossa hyöväävät?

        No sen poikaystävä tuli valittelemaan ettei tyttäreni pysy sängyssä vaan lähtee usein karkuun, joten annoin hänelle ne käsiraudat, jotta tytär ei pääse kesken karkaamaan ja piiskalla opettaa että karkuun ei lähdetä. Piste.

    • Jaaa

      Hei oon neljätoista ja poikaystäväni15. Eli ysillä ja kasilla. Mun äiti on ihana. Se on puhunu mulle ehkäisystä ja sanonu et kun tietää että kohta jossain vaiheessa tulee se vaihe ku mennään sänkyyn nii meijän pitää osata hoitaa ehkäisy. Ollaan juteltu sen pojan kanssa ja nyt ollaan harrastettu seksiä 2 kertaa. Vanhemmat ymmärtäkää te ette voi tehämuuta ku puhua! Ei oo mitään ikää millon on valmis ja millon ei... Sen tietää vaan ite sitku tuntuu et voi luottaa tarpeeks ja sanoo missä tahansa vaiheessa ettei haluukkaan. Me oltiin oltu vuos yhessä ennenku tehtiin se. No oltiin me kosketeltu toisiimme ennen sitäkinja tutustuttu toistemme kehoon. i suoraan sänkyyn tarviii hypätä. Vähän eriasia jos on nelos luokkalainen nii ehkei sit :D, mut vanhemmat hyväksykää että ku ollaan yläasteella ja suht kehittyneitä nii sillonei mun mielestä oo liian aikasta :D Mun poikaystäväkin on jo ysillä ja tykätään oikeesti toisistamme. Mekin juteltiin siit tosi paljon ennen sitä ja molemmat oltiin nähty toisemme alasti nii ei tarvinnu häpeillä. Nuorten kannattaa vaa ehkä enemmän "valmistautua" siihen ku aikuisten.mutta pojat ei saa pakottaa missään nimessä!

    • 11w

      haluisin harrastaa seksiä

    • Mä.....

      Mulla kasvo jo pillus 11veenä karvat mut nyt oon jo 20vee ja 11 vee on jo tarpeeks vanha seksiin ainaki mä harrastin seksii 11veenä

      • 14v tyttö..

        Haluun seksiä oon 14v tyttö

      • 14v <3
        14v tyttö.. kirjoitti:

        Haluun seksiä oon 14v tyttö

        Haluan seksiä!!!

      • 14v
        14v <3 kirjoitti:

        Haluan seksiä!!!

        0401868589 [email protected]. Haluun seksii iha helvetisti

      • mieti
        14v kirjoitti:

        0401868589 [email protected]. Haluun seksii iha helvetisti

        Järkevää laittaa puhelinnumero kertoi kaikkien nähtäväks

      • poika 12v
        mieti kirjoitti:

        Järkevää laittaa puhelinnumero kertoi kaikkien nähtäväks

        niimpä ei tiiä jos vaik joku pedofiili soittelis..

      • 14v
        poika 12v kirjoitti:

        niimpä ei tiiä jos vaik joku pedofiili soittelis..

        Mitä vitun välii !?!?!? Haluun seksii!!

      • 14
        14v kirjoitti:

        Mitä vitun välii !?!?!? Haluun seksii!!

        0401858689 tai [email protected] ottakaa yhteyttä tonne!! ;))

      • 13v poika!
        14 kirjoitti:

        0401858689 tai [email protected] ottakaa yhteyttä tonne!! ;))

        mulki on tyttöystävä ja en oo mun mielest valmis seksiä harrastamaan. Mutta jos se pyytäis nii kyl antaisin ja vitun lujaa!
        XD

      • 14v

        Seksillä ei oo mikään kiire, se tulee myöhemmin :)

      • Haluu seksiä
        14 kirjoitti:

        0401858689 tai [email protected] ottakaa yhteyttä tonne!! ;))

        mä voin tulla :D

    • *facepalm*

      ............................................________
      ....................................,.-'"...................``~.,
      .............................,.-"..................................."-.,
      .........................,/...............................................":,
      .....................,?......................................................,
      .................../...........................................................,}
      ................./......................................................,:`^`..}
      .............../...................................................,:"........./
      ..............?.....__.........................................:`.........../
      ............./__.(....."~-,_..............................,:`........../
      .........../(_...."~,_........"~,_....................,:`........_/
      ..........{.._$;_......"=,_......."-,_.......,.-~-,},.~";/....}
      ...........((.....*~_......."=-._......";,,./`..../"............../
      ...,,,___.`~,......"~.,....................`.....}............../
      ............(....`=-,,.......`........................(......;_,,-"
      ............/.`~,......`-...................................../
      .............`~.*-,.....................................|,./.....,__
      ,,_..........}.>-._...................................|..............`=~-,
      .....`=~-,__......`,.................................
      ...................`=~-,,.,...............................
      ................................`:,,...........................`..............__
      .....................................`=-,...................,%`>--==``
      ........................................_..........._,-%.......`
      ...................................,

      • Haistakaa vittu xD

        Päivän naurut :DD!

      • hiiiii
        Haistakaa vittu xD kirjoitti:

        Päivän naurut :DD!

        Just niinku nuoret hurjat että PISTÄ MUNA PILLUUN AHAH!!

    • 16v

      12v jonnet ajatelkaa hetki ennekuin kirjoitatte. ( Pieni vinkki kirjoittakaa "kunnolla".)

    • hehhhehehhehhheee

      HAHHHAHAHHH oikeesti naurattaa vaa tämmöne ku 11 vuotiaat tulee tänne kehuskelee niie menkoillaa.. Vittu onnee muttei se tee teist henkisesti yhtää valmiimpiii.... Saimpaha illan naurut ja sillee. Hyviiki mielipiteit löyty ja oon ite 16v pari kuukautta seurustellu ja tyytyväine siihe mitä on meneilläää :P

    • Do you wanna fuck?

      Mielestäni seksiä saa harrastaa kun kokee olevans siihen valmis....! Minun hyvä kaverini harrasti seksiä ekan kerran kaksitoista vuotiaana mutta tietää itsekkin ettei ollut valmis. Hän oli ihastunut kyseiseen jätkään joka oli jo kohta täysikäinen. No tuo jätkä painosti häntä koko ajan ja lopulta kaveri suostu... Jälkeen päin kertonut että sattui hel*etisti.. sen jälkeen on harrastanut tuon jätkän kanssa seksiä vielä muutaman kerran ja sanoi että sattuu edelleen.. Itse menetin neitsyyden neljätoista vuotiaana ja se tapahtui minun ja poikaystävän tahdosta eli molemmat halusimme sitä. Ja vaikka oli meidän eka kerta ja eka tuntui oudolta me molemmat nautimme siitä täysillä. Ja oli moni muu jätkä kysellyt että voinko antaa se on ällöttävää sillä en ole mikään jako rasia ja tuo kysymyksen muoto on ällöttävä... ja muistan aina vastanneeni "NO THANKS MY LIFE FUCK EVERY DAY" Ja tiedän se on otettu facebookista :DD! Ja vielä tässä lopussa voin sanoa että kaveri kärsii nyt traumoja kun ei siihen valmis ollut ja isteasiassa hänestä on tullut tuon tapahtuneen jälkeen hyvin feministinen...

    • Rauhoittukaa..

      Olkaahan jo kaikki ihan rauhassa täällä... :D Ite oon sitä mieltä seksistä ettei sitä tarvita mten meinaa yhtään mihinkään ennen kun on avioliitossa munmielestä, koska mitä pidemmälle venyttää asiaa ja jaksaa odottaa niin sitä hienommalta se tuntuu. :) Elämässä on paljon muitakin asioita joita voi hyödyntää kuin seksi. Seksistä ollaan nykymaailmassa tehty ihmeellinen kuva että se olisi arkipäivää. Tuote jota myytäisiin kaupan hyllyllä, ja niinhän sitä myydäänkin....
      Varsinkin nämä 10-15 v kersat, jotka täällä yrittää kovasti puoltaa sitä että teilläkin olisi jo valmius seksiin ovat puhuneet itsensä pahasti pussiin.. Kun jonain kauniina päivänä olette naimisissa ja tgeille tulee vaimon kanssa juttua aiemmista susteista niin alkaa meinaa hieman ottaa omatunnosta ja miten sellaiseen ihmiseen voi edes luottaa joka on harjotellu sitä etku ollaa pojan/tytön kanssa niin pannaan...
      Herätkää ihmiset voitte rakastaa ihmisiä koko sydämmestänne ilman mitään seksiä jolloin teillä on paljon parempi omatunto ja mieli aikuisenakin. :) Tälläinen ystävän neuvo tää oli että suosittelisin harjottelemaan sellasta rakkautta joka ei janoa pelkästään seksiä nimittäin intohimo on aina väliaikainen sitten kun se menee ohi niin tulee yleensä ero ja jos ei tule niin sittenhän siinä eletään huonnossa parisuhteessa itseänsä kidutellen.. :) Ajatelkaa pidemmän kaavan kautta tätä asiaa.. Tosi rakkaus jaksaa odottaa. ;)

      • johmalahnahinhetä?

        ei helvetti mitä pentuja, repesin.... kukaan alle 14 ei voi olla valmis seksiin eikä moni 14v kään vaikka olis miten karvainen. ja todellakaa joku 11-12v, ei vittu jotkut pikku pimpit siellä inisee... XD

    • 10v.Tyttö

      Oon 10.v. Tyttö, ja mielestäni alle 15 vuotiaat on ihan liian pentuja panemiseen. Mielellään sais olla ainaki 17.v. Ja miks te 11-12 vuotiiat tytöt tuutte kertoo teidän menkoista ja pillu karvoista? Ketä vittu kiinnostaa onko teillä miljoona karvaa perseessänne ja onko ne vittu mustia vai vaaleita? Ja ketä kiinnostaa millon teillä alko menkat ja minkä kokoset teijän rinnat on? Otteko vähä tyhmiä?
      Ja en haluu harrastaa seksiä!!! TUNNEN olevani siihen todellakin liian nuori!

    • seksi???

      Elikkä saako 15v harrastaa seksiä toisen 15v:n kanssa?

    • tyydyn käteen

      itse olen 40v enkä oo viel harrastanu seksiä koskaa.

    • Kysymyksiä 13v poika

      Laitoin viestin tähän jotta siihen ehkä tulisi paremmin vastauksia kuin tuolta alhaalta. Olen 13v poika ja minä ja tyttöystäväni molemmat haluaisimme seksiä joten kysymykseni olisivat nämä.

      1. Olenko vielä liian nuori? Pidän itseäni kyllä yllättävän kypsänä vaikka olen 13.

      2. Haluan huolehtia ehkäisystä jos se tapahtuu. Saako 13v ostaa kondomeja vai saako vain aikuinen, kun ei nyt ihan äidiltä tekisi mieli mennä kysymään...?

    • Kysymyksiä 13v poika

      Laitoin tämän tähän koska en usko että tuolla alhaalla tähän vastataan jos nytkään mutta, olen 13v poika ja minä ja tyttöystäväni haluaisimme molemmat seksiä. Tässä olisi pari kysymystä.

      1. Olenko tarpeeksi vanha? Pidän itseäni hyvin kypsältä ikäisekseni.

      2. Jos se tapahtuu haluan huolehtia ehkäisystä. Saako 13v ostaa kondomeja vai vain aikuinen? Ei oikein tekisi mennä äidiltä kysymään...

      • dsadasaserew

        saat mennä ostamaan kondoomeja.

      • näkken
        dsadasaserew kirjoitti:

        saat mennä ostamaan kondoomeja.

        ne on kondomeja eikä mitään kondoomeja!

      • vastauksia...

        1. Olet jos sinusta siltä tuntuu. Itse tunsin olevani valmis, kun olin noin 13,5 v.

        2. Ikärajaa ei ole. Itse ostin ekan kerran samalla viikolla kun täytin 15 v ja tarpeeseen tulivat. Mutta yhtä hyvin voit säästää rahasi, sillä sinä tai tyttöystäväsi voitte käydä hakemassa niitä myös kouluterveydenhoitajalta.

    • Chef from South Park

      Kyllä se on 17 milloin saa alkaa harrastaa seksiä. Katsokaa vaikka south parkia, siellä se todistetaan. haaahaaahaaa :_DDDDDDD

      • jormakarjalainenkajaani

        Entäs 13v??? Höhöö

      • 5v nico
        jormakarjalainenkajaani kirjoitti:

        Entäs 13v??? Höhöö

        Olen vasta 5vuotias poika ja tykkään tutkia mun pippeliä ja oisi kiva jos pääsisin jonkun 5-6v tytön kanssa sänkyyn! (=

    • Xxx

      Mäkin haluaisin vastauksen kun olen 13 vuotias poika joka haluaisi tietää kannattaako vielä ryhtyä yhdyntään ? Käyttäisin kyllä kondomia mutta kannattaako ?

    • alota vaan

      kannattaa!! ;)) se on ihanaa OIKEESTI

    • XxXsexyXxX

      haluun seksii!!!!!!

      • ........

        JA IKÄÄ OLI?? :DD

      • system 32
        ........ kirjoitti:

        JA IKÄÄ OLI?? :DD

        varmaa 9-10v :D

      • ..........
        system 32 kirjoitti:

        varmaa 9-10v :D

        Samaa mietin :DD

      • poika 13 v
        .......... kirjoitti:

        Samaa mietin :DD

        oon 13 v poika ja mua himottaa ihan saatanasti! Jos joku saman ikänen tyttö kuopiost nii vastailkaa ;D

      • TYTTÖ

        NII MÄKI

      • love7
        poika 13 v kirjoitti:

        oon 13 v poika ja mua himottaa ihan saatanasti! Jos joku saman ikänen tyttö kuopiost nii vastailkaa ;D

        mä oon kuopiost ja tyttö ja myös13 v himottaa saatanASTI

        TÄÄ VIESTI ON POIKA 13 V

      • homoseksiä haluava

        niin mäkin mie asun joensuussa ja haluan homoselsiä

    • Duwiwidj

      miten helvetis joku 11-12 v poika luulee olevansa valmis seksiin ei niitten penikset kää oo kasvanu. Ite oon 14v ja mul kaa ei oo alkanu kasvaa

      • Ei oo alkanu kasvaa?!

        Tynkä muna!!!!!!! XD

      • Shit =D

        Ei seksissä tarvi olla mitää kauheen isoo munaa se 10cm iha riittää :''DDD ei sillä että ittellä olis mikään kauheen iso =)

    • poiksssaa

      jokasel kasvaa omaa vauhtii, toisilla nopeemmi toisilla hitaammi.. ;)

      • Muna korvaan !!!

        Pankaa iha rauhas tehkää vaik homo pornoo tai VITTU ufopornoo!! :D VITTU juokaa naikaa tai tappakaa toisenne ! xD nussikaa isejänne ja äitejänne pimpsaan!!! ;))

      • system 32
        Muna korvaan !!! kirjoitti:

        Pankaa iha rauhas tehkää vaik homo pornoo tai VITTU ufopornoo!! :D VITTU juokaa naikaa tai tappakaa toisenne ! xD nussikaa isejänne ja äitejänne pimpsaan!!! ;))

        Ihan tiedoks vaan et miehil ei oo mitää pimpsaa ja kuka ny haluis lykkiä johonki arsee?

    • moi 32

      Kuka haluu panna

      • OOOOOOHHH

        MINÄ!

      • moi 11116
        OOOOOOHHH kirjoitti:

        MINÄ!

        Koska me tavataa

      • moi 11116
        OOOOOOHHH kirjoitti:

        MINÄ!

        Koska me tavataa

      • TYTTÖ

        MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

    • seksiharrastaja

      minä olen 11v poika ja mun tyttöystävä myös11v ollaan harrastettu seksiä kahesti niin eikä mitää haittaa eikä vanhemmat kiellä

      • panopetteri 18

        oma on ongelmanne jos likka tulee vahingossa raskaaks... katos ei kortsuihinkaa voi aina 100 prosenttisesti luottaa....

    • momo2

      moi.oon 10 vuotta.

      • minä itse

        ootko poika vai tyttö momo2

    • UfopornooJonkunAutos

      Älkää panko viel 12-13v! joudutte ongelmiin. kokemusta on kun panin eka kerran 13v ja tyttö tuli raskaaks. tytön vanhemmat elätti lapsen eikä lapsi ollut kovin onnelinen.

    • 9+13

      voi että ku vanhemmat tietäsitte millasia teidät lapset voi olla huolimatta siitä miten niitä on valistettu!:D itse oon 14v, kohta 15v ja mulla ja mun poikaystävällä on hyvinkin aktiivinen seksielämä, ellei jopa aktiivisempi ku mun äidillä ja sen miesystävällä. parhaimmillaan harrastettiin joka päivä mut nykyään harvemmin mut paremmin :D ja nautin seksistä niin paljon, tunnen olevani täysin kypsä sitä harrastamaan ja vieläpä kun on oikee ihminen mukana :) meillä seksi on nykyään ihan arkihommaa, opetellaan vaan uusia juttuja! ja saattaa kuulostaa tosi hurjalta mut ollaan opittu mm. saamaan mut ejakuloimaan :D hahahah.

    • neuvontaa
    • asdasd4

      tungin metrisen melan norsun perseeseen nii se repesi. olen 11vuotias, en tiedä olenko poika vai tyttö, onko tytöill pippeli vai pimppi. ja onhan minulla jo 19cm kikuli ja 95 D tisulit. kävin korkeasaaressa ja nusasin orankia ja sain semmoisen sukupuolitaudin ja kikkelini näyttää ihan kukkakaalille :(( äitini antoi lääkitykseksi 1litran viinapullon mutta ei auttanut, leikkasin kikulini irti. ainiin ja täällähän on puhuttu neitsyyden menettämisestä ja poikaystävistä? siirretään keskustelu siihen että minuapa vedettiin 10v perseeseen :D anaali neitsyys siinä meni 35vuotiaalle ukonkäppänälle. että haistakaa vittu:D YOLO:dd::d:d:d PS. pimppini haisee kalalle, ja minulla on semmoinen puska että siellä hyppii apinatkin liaaneilla.

    • 15v poika :d

      Joo neitsyys meni 14 vee ja paras muisto ikinä ko harrastimme seksiä tyttöystäväni kanssa kauppakeskuksessa invavessassa ja ovi oli jäänyt lukitsematta, joku mummeli pölähti paikalle ja katsoi ihmeissään ja läimäisi oven kiinni, siinä oli naurussa pitelemistä :D!

    • seksi hullu

      mä oon 9v ja en oo pannu mutta haluaisin mul on jo alkanu murros ikä mul on tuuhea pehko alapäässä mun tissit on kuppi kokoa a mun tissit on eri paria se ei haittaa mua ja mä oon valmis seksiin mun mielestä mä en oo liian nuori mä seurustelen 5 vuotta vanhemman kanssa mun poikkis on ihana ja sekin haluu seksii niinkuin minäkin me huomenna tavataan ja aijotaan harrastaa seksiä meil on kaikki välineet kondomit liukaste voiteet jotkut sanoo et meillä on muka paljon ikä eroo vaan 5 vuotta ikä eroo mitä mieltä ootte kirjoittakaa

      • niall horanin panija

        mä haluaisin panna one directionin niall horania

    • sexy2

      kuka haluis 11v tytön seksi kumppaniks kortsut on ja tiedän miten hommat hoidetaan 1tunti 20e

      • urpo4

        jonsaboy

    • KÄRSINYT NUORI ÄITI

      mä panin ekan kerran 11vuotiaana mun poikkiksen kaa me ollaan vieläkin yhessä meil oli aika vilkas seksi elämä mut ei enään koska mä tulin 14 vuotiaana raskaaks ja me pidettiin lapsi ja mä oon nyt 16 ja asun mun poikkiksen kaa mun poikkis on 19 ja me asutaan yhessä ja meil on pikku perhe ja mä oon aika onnelllinen mut kyl se rajoittaa mun elämää mä en enää voi mennä kavereitten kaa mihin kään koska mun poikkis on yö vuorossa aina eli se nukkuu päivät jä töissä yöllä eli mä huolehdin lapsesta mut pitäähän tehä töitä ja mä en voi viedä lasta vanhemmille koska ne kuoli auto onnettumuudessa ÄLKÄÄ HARRASTAKO NUORENA SEKSIÄ

    • Lillukka 1098

      Hei!

      Nyt kyllä menee aivan liian pitkälle joni9w ei tuu mitään jos harrastat ton ikäisenä seksiä!! Ja vielä panit persettä ja naamaa ei hyvää päivää! Ja toisekseen mulla menee hermot kun te tollaisia viestei laitatte missä on teidän sähköposti osoitteet tai puhelin numerot,tääl voi olla ihan ketä vaan ja ne voi tehä ihan mitä vaaan! Sit mulla on jollekin tytölle kysymys:Mun äiti on kyl yrittäny puhuu mulle seksistä ( ehkä ainakin luulen niin ) mutta olen vähän niinkuin vaihtanu puheen aihetta nyt jo mulla vähän tekee mileli puhua siitä mutta kun en uskalla jotenkin vaan pelottaa! Nyt meeen 5luokalle ja tiedän että alamme puhua näistä asioista biologiassa pelkään jos äiti vaikka kysyy että tiedänkö seksistä tai jotain muuta mitä pitäisi vastata? Ne jotka on kokeillut sattuukse tosi paljon? Ja pitäiskö ketoo vanhemmalle jos aikoo? Tai siitä kun saa poikaystävän? Voisiko joku antaa mulle jotain vinkkei? Mieluiten joku aikuinen tai tyttö?

    • hiv positiivi

      MÄ OLIN NOIN16 V KU MUN muija YSTÄVÄ TULI paksuks ja me ei todellakaan haluttu lasta sit mua syytettiin siitä vitu mitä mä sille voin et sen muijan pipsa päästi ne vitu siittio solut sen pipsan ohi vitu lopulta se muija kuoli ku se oli saanu multa hivin

      • RÖÖRI ÄMMÄ

        mun ensimmäinen pano kokemus oli se ku 10v mä olin mun hyvän kaverin kaa metsässä se oli siis poika mut me oltiin vain ja ainoastaan kavereita mut sit me molemmat kaaduttiin päällekkäin ja kun me molemmat tykkätiin toisistMME SIT SAMI SANO MULLE ETTÄ PANNAAKS NO ENHÄN MÄ VOINU KIELTÄYTYÄ KU SAIN ILMASTA SEKSIÄ MUT SE SAMI SANO HOMMIEN JÄLKEEN ETTÄ SE HALUS VAIN SEKSIÄ SE OLI KYLLÄ AIKA IHANAA MUTTA SE KUN MÄ SAIN TIÄTÄÄ ET SE HALUS VAAN SEKSII KYL ITKETTI SE LÄHTI MUA ENNENMMIN POIS METSÄSTÄ
        JA MÄ EN LOYTÄNY TAKAS MUT ONNEKS MUN ISÄ LÖYS MUT.
        SE OLI IHANSELLASTA SEKSIÄ ETTÄ KEPPI RÖÖRIIN
        KOMMEN TOIKAA OLKAA KILTTI

    • ELÄINTEN PANIA

      MUN PANO KOKEMUKSET ON AIKA ERIKOISIA MÄ OON PANNU AINAKIN YLI 333 KERTAA MÄ MENETIN NEITSYYTENI VANHALLE MUMMOLLE JOKA OLI NOIN 9999VUOTIAS MÄ EN MUISTA OLIKSE MUMMO VAI VANHA 9999 VUOTIAS MIES SE TAIS OLLA MIES KOSKA MÄ TULIN RASKAAKS JA MUN PIMPSA REPES JA PERSEENI MUN PIMPSA PITI TIKATA JA MYÖS PERSEENI MÄ LUULIN ETTÄ
      MUL OLI ALKANU MENKAT KU TULI NIIN PALJON VERTA PIMPSASTA MUT SE TULI REPEÄMÄSTÄ MUA PANTU VÄKISIN AINAKIN 111 KERTAA MUT EI SE MUA HAITTAA KOSKA SAIN SENTÄÄ SEKSII 23 KERTAA OON JOUTUNU KORVA -PANON UHRIKSI KAKS VUOTTA PITI PANNA KOIRIA KU EI IHMISILTÄ SAANU JA MULLE SYNTY PUOLIKS KOIRI JA PUOLIKS IHMIS PENTUJA MUT MÄ TÄPOIN KOSKA NE MEINAS PANNA MUA VÄKISIN SEURAAVAKS PITI PANNA NORSUJA MÄ TULIN RASKAAKS NORSULLE JA KUN MÄ SYNNYTIN SEN VITU NORSUN NIIN MUN PIMPSA REPES UUDELLEEN JA SE PITI TIKATA NYT MUN PIPSA VOI HYVIN JA MÄ OON NAIMISISSA VALAANkaa ja meillä on kolme horaTSU LASTA

    • panija1

      mitä haittaa siiitä on jos panee nuorena ku jos käyttää kondomeja niin ei voi tulla sukupuoli tauteja tai lapsi ja jos se on se oikea. itse harrastin seksii noin kun olin12v meil oli kaikki kortsut ja se oli se oikea tyyppi ja se on ihanan tuntusta ja sain itse varmuutta koska sitä aikasemmin mua nolotti mun kroppa mut kun mä näytin mun kropan mun poikkikselle mä sain rutkasti itse varmuuttta

      kertokaa mieli piteenne

    • mu9b9nopö

      Minulla on 10000000000000000000000000000000000000000000000000000metrinen penis ja puskaa on ja kunnolla menin kerran korkea saareen ja nusasin biisonia ja se hermostui ja heitti miut ulos aitauksesta

    • raiskari1

      mun eka kerta ku mä panin niin se oli leirintä alueella tyttöjen vessassa ja panin es jonnen kaa mut se ei ollu ihanaa koska se korva raiskas mut ja mulle tuli satiaisia korvaan ja mulla on vieläkin spermaa mun korvassa ja mä tulin pimpsa raskaaks ja mä nusasin mummoo moloon mun serkun kaa eli me raiskattiin mummeli sil on hirveit traumoi ja mun mummo on täynnä spermaa ja me poksautettiin sen tisulit

    • LOL 1000

      Moi!

      5w nico, senkun haluat vaan 5-6vuotiaiden tyttöjen kanssa sänkyyn ihminen saa haluta mitä vaan!!!! Mutta tämäkin menee yli jos noin nuorena menet sänkyyn yksiksesi. sitten 6 vuoden päästä voit alkaa seurustella jos sintä tuntuu! Ja ei 12 vuotiaskaan ole välttämättä valmis seksiin. Aina omat vaaransa mitä nuorempi. Jos tekee mieli kannattais miettiä jotain muuta,ja mitä edes 5vee tekee täällä??? Haluisitko 5wnico vaan sänkyyn tytön kaa? Vai jopa seksata? Hih XD

      • INKeErrrIIIII

        40V. oootko hullu? Pakotat 14vee lapsesi seksaan? Jos se on totta olet mailman huonoin äiti oikea kusipää!!!!

    • moikka4

      oon 10 ja harrastan

    • 11vuotias poika

      Olen 11v poika. Tuntuu sinänsä tyhmältä että kun monet samanikäset tytöt on kirjoittanut että minulla on menkat ja karvat. Sitten näin poikana ei ole oikeestaan äänenmurrosta pieni on etten ole mikään hirveän kimeä. ;) Ja niinkun nämä käteenvetämiset ja kaikki nämä tämmöset olen kokenut. Nytkun menee 5 luokalle selkenee kaikki. Tuntuu hullulta kun jotkut 10v sanovat että olen harrastanut seksiä vaikkei edes tiedä mitä siihen edes kaikkea kuuluu. En usko näitä. Seksi kuulostaa kivalta ja kavereitten kans ihan kiihottuneita ja puhutaan kaikkee niinku koulus.

      Itsellä ei kiire en rupea ainakaan kun vasta 15v täytettyäni :D Seurustella voin ja olla kyllä yökyläs voisin olla ja suudella jne.

      PS:Pojilla alkaa myöhemmin murrosikä joka vähäsen vituttaa...D;

    • Hei pliis!

      Ite täytän lokakuus 13 ja oon jo neitsyyteni menettäny, mut se oli kolmen vuoden säädön jälkee, ei siis sillä että mussa ois kehumista mut kummiski haloo 10-11 vuotias harrastamassa seksiä?! :D Ei näin ... Mulla on semmonen kaveri joka ei ees aattele seksii ja se on mun ikänen :D Just ja just tietää siit. Oon ite kehittyny tosi paljon ja on mul sellasii kavereit jotka näyttää jo 14 vuotiailt :D mut kummiski riippuu kui kehittyny on ja sillee tunteeks ittensä valmiiks ja pitkän harkinnan jälkee :)

    • Nainen 42v

      Noo on sitä osattu ennenkin harrastaa,siis nuorena,mutta vanhemmista on tullut hermoherkkiä asian suhteen,ettei vaan omat kullanmurut tee, niikuin itse tekivät nuorina!

      Tosin nykyään on eritavalla tietoa virikkeitä saatavissa lapset kehittyvät nuorempina,mitä ennen!

      Ei siinä seksissä mitään pahaa ole,kun muistaa ehkäisyn käytön!!!!

      Kyllä minullakin oli 11 veenä jo, murrosikä alkanut,mutta aloitin "vasta 15veenä" seksin harrastamisen.

    • asd18

      ASDF

    • imepippeliä

      17v poika haluu antaa pippelii naisen persesee onko pyppyseksi normaalia

    • 45v Isä

      Hei! Minun lapseni poikaystävä tuli lapseni luokse yöksi. Yöllä tulin katsomaan heitä ja huomasin että lapseni imee kiivaasti poikaystävänsä penistä. Olin järkyttynyt ja uhkasin tappaa heidät. Kun lapseni poikaystävä lähti niin halusin tietää onko lapseni parempi kuinvaimoni jatein lapselleni 5 orgasmia ja nussin häntä 50min.

    • Zara

      Voi vittu...

    • henkilö

      hullu isä

    • Äiti11111

      Jos kaksi teiniä haluavat harrastaa seksiä he eivät vanhempiaan kuuntele

    • hguh

      vitunhoura

    • 14.v

      olen neljätoista ja haluan seksiä

    • maailman seksikkain

      Mä oon 13v poika oon harrastanut seksii mun tyttö ystävän kaa Se on ihan sairaan ihanaa me yhen kerran harrastettiin kerran varmaan noin 3tuntii me ei tarvittu kortsui ekal kerral ku mul ei tullu spermaa ja kun mun tyttiksella ei ollu alkanu menkat me harrastettiin mun luoana ku porukat ei ollu kotona me pantiin keittiös

    • ruhyfkvåjk

      mä runkkaan nyt

      • valoja päälle,kiitos!

        Hyvä jos tommonee ala-asteelaine jonne ess tietää mitä tarkoittaa runkkaa.

    • 22vuotias

      Minusta seksin harrastamine on ihan normaalia 14-18 vuotiaana. Se on kuitenkin sun oma elämä.

    • poika 13

      haluuks joku panna tai chattailla viestitellä tai seurustella iha sama

      • seksikäs

        minä haluan mis asut ?

    • ???

      Tartteeks käyttää kortsuu jos ei Tuu spermaa tai ei oo menkat alkanu eikä oo seksi tautiii

    • poika13

      panettaa

    • poika11

      Ei tarvi käyttää kortsua jos ei tuu spermaa

    • poliisille ilmoitus

      Lähtee juuri nyt,tästä jutusta.
      Kannattaisi hiukan miettiä mitä tänne kirjoittaa,mutta katsotaan mitä nimien ja numeroiden julkaisijat saavat tästä.

      • Sirkka

        Saadaanko syyllinen varmasti kiinni?

    • Saadaanko kiinni?

      Totta kait saadaan kiinni,mieluummin kysyn miksi ei saataisi?

      • 123456789

        Onko syyllinen kiinni jo. Toivottavasti on.

    • Ei haittaa

      Yllätin muutama vuosi sitten poikani sängystä poikaystävänsä kanssa.

      Seksuaalisuus on normaalia siinä iässä kun nämäkin olivat eli noin 17-vuotiaita.

      Totesin pojalleni että voisi ainakin jatkossa kertoa että hänellä on yövieraita, ei tulisi yllätyksenä äidille eikä isille. : )

      • Minä vaan :)

        Minun mielipiteeni:
        Olen siis ite tyttö, 12v ja täytän tänävuonna 13v, haluisin perjaatteessa seksii, mut en oikeesti. Masturbointii ja suuseksiä voisin kyllä jo harrastaa, mutta neitsyyttäni en halua vielä oikeesti menettää. En ees seurustele, vaik meijän luokal yks ihana poika onki, mut en tiiä ees tykkääkse must. Ite masturboin, mut en saa ees viel täyttä orgasmii :( MUN MIELESTÄ ainakin alle kymmenvuotias on liian nuoro yhdyntään. 11-14v riippuu onko kehittynyt, ja kannattaa miettiä haluaako oikeasti sitä. Kun neitsyys on menetetty, sitå ei saa takaisin. Seksi ei ole leikkiä, ja siinä on riskinsä. Ehkäisy voi aina pettää ja sukupuolitauteja tulla. Jotkut eivät ehkä harrasta seksiä ikinä, eikä sen pitäisi ketään haitata. Seksi on joka ihmisen oma asia, EIKÄ SIIHEN SAA IKINÄ PAINOSTAA, vaan sen pitää tapahtua molemman halusta. Jos tunnet oikeasti olevasi valmis, pystyt huolehtimaan ehkäisystä ja oikeasti vahingosta, jos sellainen sattuu tapahtumaan. Mutta, tämä on vain minun mielipiteeni, EI mikään säänto jota tulisi noudattaa. Olen sanottavani sanonut, KIITOS!

      • Minä taas:)
        Minä vaan :) kirjoitti:

        Niin ja sitä vielä piti sanoa, että kyllä vanhempien siitä kannattaisi puhua, eikä tehdä mitään tabua seksistä. Nuori löytää tietoa siitä internetistäkin, mutta siellä ei välttämättä kerrota kaikkea. Vanhempien pitäisi siis keskustella seksistä ihan normaalisti, samalla tavalla kuin vaikkapa ruuasta. Vanhemmat: älkää torjuko totuutta. Lapsi tai nuori tulee luultavasti jokatapauksessa harrastaneeksi seksiä, joten on hyvä että siitä on puhuttu, ja lapsi tietää ehkäisystä ja myöskin seksin vaaroista. Ja jos sitten käy vahinko, että ehkäisy pettää tai vilpittömästi unohtuu ja vahinko sattuu, EI tästä pitäisi lapselle huutaa, vaan päinvastoin olla tämän tukena ja miettiä vaihtoehtoja. Raskaaksi tuleminen on hyvin luultavasti hirveä sokki lapselle, eikä tälle missään nimessä saisi huutaa. Tätä pitäisi rauhoitella, ja jos lapsi, tämän poikaystävä ja vanhemmat haluavat aborttia, niin silloin sekannattaa tehdä. Painavin sana on tytöllä, mutta täytyyhän myös tämän poikaystävää kuunnella. Hän on yhtälailla vastuussa lapsen syntymästä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että pojalle huudetaan ja vieritetään syy tämän niskaan. Poika on luultavasti yhtä sokissa kuin tyttökin.

    • Sarate

      No ei se niin paha oo, riippuu vanhemmista. Mä en edes tunne vanhempiani koska asun lastenkodissa ja joudun elämään kaikenlaisten lapsien ja hoitajien keskuudessa. Itte täytän vajaa kuukauden päästä 14 ja poikaystävä jo 16 (-: aikasemmin ekassa discossa kyseinen poika yritti "raiskata" minut mutta ei päässsyt seinään työntämisessä pidemmäälle kun sossut ryntäs paikalle. Loppujen lopuks sitte kuukausien päästä päädyttiin samalle reitille ja ollaan tässä n. 5kk seurusteltu ja ollaan jo pari kertaa seksiä harrastettu. Ei se niin paha oo jos kumia ja pillereitä käyttää. Viimeks mokomat unohtu kun oltiin juhlimassa hänen synttäreitä ja jos ilmenee raskautta niin teen abortin ellen sitten kiinny jo sikiöön (-:

    • viisitoistavee

      Itse oon viisitoista enkä voisi kuvitella harrastavani seksiä vielä muutamaan vuoteen. Eikä varsinkaan ennen kun oon löytänyt jonkun ja ollut hänen kanssaan jo muutaman kuukauden. Riippuu tietty nuoren iästä, seurustelukumppanin iästä ja siitä, kuinka kauan ovat olleet yhdessä. Kun lapsi on kuusitoista, voisi rajoituksia jo hieman löyhentää - 16-vuotiaan pitäisi osata jo käyttää omia aivoja ja silloin ei ole enää 'sakkolihaa'.

    • 12v

      Oon 12 ja mun penis on 13cm mut kaikki kasvaa omaa vauhtia joten älkää luulko että ootte valmiita seksiin minun mielestä seksin voi aloittaa 15 vuotiaana

    • Tyttö98

      Moikka !

      Olen itse 1998 syntynyt tyttö, jolla on ollut pari kuukautta aktiivinen seksielämä. En ole kertonut asiasta vanhemmilleni, koska en näe sitä tarpeelliseksia ja uskoisin heitä kieltävän minua harrastamasta seksiä poikaystäväni kanssa. Olen tietoinen ehkäisystä eikä minua painosteta mihinkään vaan teen tätä omasta tahdostani. Vanhempani eivät voi kieltää minua harrastamatta seksiä. Jos/kun he saavat asiasta tietää, toivon välinpitämättömyyttä tai hyväksyntää. Seksielämäni on minun oma asiani.

    • Tyttö

      Voiko kahdeksan vuotiaat tehä seksii ilman lupaa?

    • mie12wee

      Moi, oon 12 wee ja mulla on 14 wee poikakaveri, jonka kanssa oon harrastanut seksiä. Ollaan seurusteltu 2vuotta ja ku se ekan kerran tapahtu oltiin seurustelu jtn puol vuotta. Sillon se tapahtuu ihan salaa, mutt sitte sista löys mun instagram päivityksen jossa seisoin sen mun poikakaverin kanssa lähekkäin ja tietty se näytti sen äitille. No sitt ku oltiin mutsin kaa kahestaan lähös kauppaan nii sitt se mulle rupes selittää et jos semmosta tapahtuu nii pitää muistaa käyttää ehkäsyy. Ja sitt sevaa kyseli siitä mun poikakaverista. No sitten ku mä olin lähös sen mun poikakaverin luo yöksi ja sitten mä junassa löysin ne kortsut sieltä mun laukusta...
      Mulla on jo 75C rintsikat ja menkatkin on. Oon 162cm pitkä ja tajuan kaikki seksiin liityvät riskit (niistä on saarnattu... ). Niin mun mielestä mun ja mun poikakaverin väline seksisuhde on ihan okei ja me molemmat ollaan hyväksytty se ja nautitaan siitä.

      • dxg

        kikkaa miksei12344 panetaa ei kerrota poikaystävälles

    • 10v poika

      Moi! Onko ketään Lohjalaista tyttöö joka haluis poikaystävän ja seksii. [email protected]

      • j9uu

        olen nyt 12v ja harrastin ekan kerran 8 vuotiaana,sen jälkeen 11veenä,iltaisin masturboin

    • 4638634

      Mää oon 12 v poika ja halun seksiää

    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe