AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Rinta..selkä KAIKKI!

Kysely Suomi24:n ominaisuuksista

Vaikuta Suomi24:n tulevaisuuteen kertomalla minkälaisia ominaisuuksia Suomi24:ssä voisi olla.
Vastaa kyselyyn »

Rinta..selkä KAIKKI!

4 Vastausta 1 869 Lukukertaa
..rintarangan seudulla "ahistaa" yläselkää ja lapaluita vihloo..välillä pistää.
Tulee oloja ettei happi kulje kunnolla..
Välillä puristavaa tunnetta kurkulla, varsinkin maatessa.
Olen rampannut lääkärillä ja on käsketty käydä tk.n fysioterapeutin juttusilla mistä ei oo mitään apua.. saa ne samat jumppaohjeet mitä aikoinaan töissäkin jaettiin..
Kävin osteopaatilla.. sai hieman pahinta ahtauden tunnetta rinnasta pois.. mutta sensijaan paikat naksuu ihan hulluna..
Tilenne on mennyt niin pahaksi, etten voi enää muuta ajatellakkaan kuin kipuilevaa oloa.
Ensimmäisellä lääkäri käynnillä otettiin sydänfilmi, sydän"verikoe" , pieni verenkuva ja tulehusarvot. Ne ok..

Apua en siis saanu fysioterapeutin jumpasta enkä kalliista osteopaatilta..
Nyt on sitte aika psykolokille!! ..että jospa se sais mun kipu ajatukset pois päästä!

(1/2v sitten otin päikkärit autossa ja heräsin kun käsi oli puutunut, kun makasin sen päällä.. menin naapuriin kahveelle ja yhtäkkiä kova kipu tuli keskelle rintaan ja oli taju lähtä. Lähdin päivystävälle, jossa otettiin silloinkin sydänfilmi ja verikoe... lopuksi lääkäri sanoi että suurin huolenaihe on minun oma huoli.. muutenki oli ihan mulkero lääkäri!
Muutaman päivän päästä tk.hon menin koska rinta edelleen "hellä" ,... se mitä tämä tk lääkäri meinas oli että keho on väsynyt/ uupunut! ) Siis voi hel... olen ollut lapsen kanssa kotona nyt 2.5v enkä tunne olevani henkisesti väsynyt.
Mutta hulluksi olen nyt tulossa kun en apua saa!

Samoja

minullakin ja pari kertaa olen ollut minäkin sydänfilmissä.
Minulla ne on todettu rintarangan rappeumasta aiheutuviksi jutuiksi. Sinä olet nuorempi, joten luultavasti ne ei johdu samasta syystä.
Mutta kuitenkin kannattaa kiinnittää huomio yläkroppaan ja sen toimivuuteen. Onhan minullakin ollut näitä oireita pitkin matkaa, työ kun kuormittaa aika tavalla, mutta ei näin pahana.
Kivut ja jumittumat nimittäin niska-hartia-rintaanka alueella voi aiheuttaa aika hurjia oireita. Onhan siellä sydän ja keuhkot rintakehän sisällä.
Minä kävin fysiatrian lääkärillä ja olen menossa mangneettikuvaukseen. Vaikka se maksaakin, niin tärkeintä on, että itse tietää, mikä siellä on vikana ja saa asiantuntijalta ne parhaimmat hoito-ohjeet.
Se onkin uskomatonta, kun terveyskeskuslääkäri ei löydä syytä, niin vika onkin psyykkeessä.
Psygologilla käynti on siinä mielessä ihan hyvä, hänen kanssaan voi pohtia tätä "luulotautisuutta".
Kerroit saaneesi hiukan apua osteopaatilta, joten luulenkin, että hyötyisit säännöllisestä itsehoidosta, esim sauvakävelystä pikkuhiljaa aloitettuna.
Nämä hoidot kun ei auta, kuin sen hetken ja ovat kalliita.
Sen minäkin olen vasta nyt oppinut, että itse pitää tehdä, tietysti sen puitteissa, mitä pystyy.
Toivottavasti saat apua ja oireet helpottaa.

Luulohullu

et varmastikaan ole, mutta kun ei kerran tutkimuksissa ole mitään vikaa löydetty, niin omakohtaisiin kokemuksiini verrattuna kaikki voisi hyvinkin johtua stressistä.

Olet ollut lapsen kanssa kotona 2,5 v, joten ajatuksesi pakostakin pyörivät oman terveydentilasi ympärillä, kun kerran vaivoja on.

Minulla on vuosien mittaan ollut suurinpiirtein kaikkia mainitsemisiasi oireita, joiden jo kauan olen tiennyt aiheutuvn stressistä.

Pääasiallisin syy jatkuvaan stressiin on tyttären krooninen vakava sairaus, jota jännitän jatkuvasti.
Se ei kuitenkaan ole läheskään ainoa syy.

Jo nuorena minulla oli niin kovia kipuja vasemman lapaluun alla, että lääkäri passitti keuhkokuvaukseen. Mitään ei näkynyt.

Kipuja on kyllä ollut aina sopivassa tilanteessa myöhemminkin.
Usein olen pyytänyt miestäni hieromaan lapaluun alta ja kyllä siitä on ollut apua, kun jännitys on lauennut.

Kovat äkilliset selkäkivut nuorempana, jolloin kuvauksissa ei vielä mitään vikaa näkynyt, (Esim. lääkäri oli edellisenä iltana soittanut tyttären magneettikuvien tuloksista), verenpainetauti jo 35 v, kutiavat ihottumat ja viikkoja jopa kuukausia kestävät ripulit.
Hengenahdistukset vaikeimpina aikoina aiheuttivat jopa sen, että oli pakko nousta öisin ylös.
Istuin sohvalla ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla.
Stressin syitä oli useita ja olin henkisesti melko loppu.
Sain lopulta hyviä lääkkeitä, joten pääsin niistä eroon useiksi vuosiksi.

Kuitenkin jossain vaiheessa tilanne uusiutui, eikä samoja lääkkeitä enää saanutkaan.
Jouduin sairaalaan astmatutkimuksiin ja tuloksena oli astmadiagnoosi erityiskorvattavine lääkkeineen viideksi vuodeksi.
Tiedän, että minun astmani syntymä on suurimmaksi osaksi, jos nyt ei ihan kokonaan, stressin syytä.

Nyt siitä on kulunut neljä vuotta, enkä ole kovin usein lääkkeitä enää tarvinnut, joten erityiskorvattavuuskin luonnollisesti loppuu ensi vuonna.
Kuitenkin huomaan, että esim. vähäisestäkin stressistä, vaikka vaan puhelimen soimisesta (pelkään, että tyttärelle on sattunut jotain), alan yskiä.

Minua on auttanut myös uniapnean selviäminen ja CPAP-laitteen käyttö, mutta se ei liity em. oireisiin, vaan aamupäänsärkyyn ja -huonovointisuuteen, sekä yöllisiin ja aamuisiin sydämentykytyksiin.

Kamalia ovat muutamia kymmeniä vuosia esiintyneet kovat rintakipukohtaukset. Kipu polttaa keskellä rintaa säteillen selkään ja puristaen kivuliaasti kurkusta leukaperiin.
Kävin niiden vuoksi aikoinaan sydäntutkimuksissa, mutta mitään vikaa ei löytynyt.

Jos asiaa ei olisi tutkittu, olisin eräitä kertoja ollut täysin varma, että kysymys on sydänkohtauksesta.
Tilanne kestää yleensä alle puolen tunnin, mutta voi kestää pitempäänkin.

En ole enää niiden vuoksi lääkärissä käynyt, koska vuosikymmenien kokemuksella tiedän niiden menevän itsestään ohi.

Joka kerta olen selvittänyt itselleni syyn, minkä vuoksi kohtaus taas tuli ja aina se on löytynyt. Toisinaan on tapahtunut todella stressaava juttu, toisinaan vain melko mitätön, jännitystä aiheuttanut tapahtuma.

Joku rauhoittava lääke saattaisi hyvinkin laukaista tilanteen. En vaan enää jaksa paneutua tähän asiaan, koska itsellänikin on paljon muutakin sairautta.
Tälläkin hetkellä yritän jotenkin selvitä suuresta selkäleikkauksesta.

Uskon, että psykologillakäynti on sinulle ihan oikea ratkaisu jo senkin vuoksi, että hän voisi ehkä selvittää kannattaisiko sinun hankkia jotain mielialalääkettä tai vaikka rauhoittavaa rintakipujen iskiessä.

Vaikka et tunnekaan itseäsi henkisesti väsyneeksi, niin mielestäni oireistasi päätellen stressiä ei voi poissulkeakaan.
Kyllä psykosomaattiset kivut ovat ihan todellisia.

Omalta kohdaltani olen päätellyt, että stressitilanteissa pystyn saaman itseni niin kovaan jännitystilaan, että se aiheuttaa fyysisiä kipuja tai muita oireita.

Ehkä jonkinlainen esimerkki on se, kun minulta aikoinaan leikattiin (revittiin) aamupäivällä nielurisat. Haavat poltettiin, mutta verenvuoto ei loppunut millään.
Vielä kymmenen aikaan illalla oksensin hyytynyttä verta, kuin marjapuuroa.
Kurkku oli valtavan kipeä ja silloin tultiin sanomaan, että haavat pitää ommella.
Tunsin jäykistyväni kauhusta ja ihme tapahtui. Verenvuoto lakkasi siihen paikkaan, eikä mitään ompelemista tarvittu.

Tämä oli kumma juttu, sillä enhän minä tietoisesti tahtoni voimalla olisi pystynyt tällaista aikaan saamaan.

Näin minä ajattelen psykosomaattisten kipujen jännitystilanteissa tahdosta riippumatta syntyvän.

Asiaa

Heips taas...

On totta että stressi saa aikaan hirveitä oireita. (jopa olen kuullut että jollain naisella meni näkö hetkeksi..??)
Itselläni oli noin 4v sitten rytmihäiriöitä joita myös tutkittiin..ja jotka hoksasin sitten johtuvan ressistä. Oli talo rakenteella ja suhde alko olemaan tiukilla jatkuvan raksalla olon takia. Yks päivä sain töissä huudot pomolta kun en juorunnut työkaverista, siltä istumalta lähdin soittaan lääkäriin ja matkalla sinne hoksasin jumputuksen sydämmessä alkavan. ..:) niin ja kuulin ja näin muutaman kerran ihan harhojaki, jotka näin jälkeenpäin naurattaa.
Silloin sain jotain rauhottavaa lääkäriltä, joita en paljoakaan syönyt. (..niin siis ilmeisesti minulla oli myös lievä paniikkihäiriö.. kun esim kissaa viedessä eläinlääkäriin, jouduin 4kertaa poistumaan ulos, koska päässä pimeni)

Kun aloin odottamaan poikaa, ei rytmihäiriöitä juurikaan enää tullut.

Vuosi 2008 olikin sitten ...
Äiti sairastu ykskaks johonki ihme hermosairauteen johon lääkärit eivät osaa tehdä mitään.. jatkuvat kivut ym.
Itse olen siis kodinhoidontuella pojan kanssa kotona ja samalla olen äitin omaishoitaja (autan päivän askareissa ja kuletan kuntoutuksessa ym)

..kesällä työpaikka irtisanoi kaikki ..ja oma irtisanominen astuu voimaan kun poika täyttää 3v

syksyllä päätimme koittaa toista lasta.. ja pitää pikaisesti häät. Eli pieniä häitä aloin suunnitteleen jouluksi ja pian sain kuulla olevani raskaana. Iloa lisäsi että sisko sanoi olavansa myös raskaana ja meillä oli 1viikko eroa laskettuun aikaan.

Isä joutui siaraalahoitoon keuhkokuumeen takia..
..ja sitten kissa jouduttiin lopettamaan...

2viikkoa ennen häitä, ensimmäisessä ultrassa, saimme kuulla että vauva on kuollut kohtuun!!
Seuraavana päivänä kaavintaan ja koska kipuja tuli viikonloppuna niin UUSINTA kaavintaan uudestaan 3-4pv ennen häitä.
Siinä sai jännittää onko morsian pystyssä omissa häissä. No olinhan minä... mitä nyt hääyön vietto oli kielletty...ja alkoholin otto kovien antipioottien takia.

Odotin vuodesta 2009 iloisempaa...
Heti tammikuun alussa tuttu 20v tyttö kuoli yllättäen nukkuessaan, eikä kuolinsyytä tiedetä!!
..nyt on tullut nämä kivut jotka on mielessäni kokoajan..muuta en ajattelekkaan.

Nyt (ja viimeyö oli semmonen) on 2 kertaa käynnyt niin että kun olen laittamassa nukkumaan.. minua väsyttää ihan hulluna mutta EN USKALLA NUKAHTAA!! se on semmoinen pelonsekainen tunne ja parikertaa tuntui että kohta lähtee taju tai jotain.
Nousin sitten katsomaan tv.tä ja otin 1/2 rauhottavan (ovat aikasta lieviä tabuja) jos kokonaisen otan niin vähän tuntuu "humalainen" olo.
..illalla siinä sitte ihmettelin että tähänkö tämä nyt menee , että joudun alkaan syömään jotain mömmöjä että pää ei sekoa.. Yhtäkkiä hoksasin että varmastikkin nämä mun nukkumaanmeno pelot johtuu siitä nuoren tytön kuolemasta!!

En malta oottaa että pääsen sinne psykolokille!
Aika on vasta 1 ja 1/2 viikon päästä.. mietin jo illalla, että yritänkö toiselle psykolokille saaha aikasemman ajan. Alkaa näköjään nuita rauhottavia mennä.. että nekin kohta loppuu.

..juu, olen nyt päättänyt alkaa sauvakäveleen ja aloitin muka hiihdonkin, mutta sain sukset särettyä heti ekakerralla... fysioterapeutin jumppaohjeilla olen jumpannut. Harrastaminen on vaan hankalaa kun on pieni poika ja isä vuorotyösä. Ja omalle äitille ei oikeen voi hoitoon viedä kun on itse niin kipeä.

Omaa oloa auttaisi,kun tietäisi että on tutkittu tarpeeksi, vaan omasta mielestä lääkärit ei juurikaan tutkineet.
(parinsadan kodinhoidontuella kun ei minnekkään yksityisille mennä... osteopaatilla käyntikin kirpaisi kukkaroa 55e verran ja möi jotain "ilo-pillereitä" vielä jotka maksoi 18e)

..kiva kun jaksoitte kertoa kokemuksista.
Olisi varmaan ihan kiva jos löytäisi täältä Oulun seudulta jonku kohtalotoverin kaveriksi...

Lisää kuuntelen mielelläni!

Huh, huh

Onpa sinulla ollut kestämistä ja olet ilm. vielä aika nuorikin.

Vauvan kuolema on tietysti ollut raskas asia, mutta myös äidin sairastuminen ja vastuu hänen jatkuvasta hoitamisestaan ja epätietoisuus tulevasta kuluttaa sekä psyykkiset, että fyysiset voimavarasi lähes loppuun.

Toivottavasti isäsi kuitenkin paranee ja myös hänestä olisi jonkinlaista tukea äitisi hoidossa, vaikka sanoitkin olevasi äitisi omaishoitaja.
Olisihan äidillesi ja sinullekin aika välttämätöntä, että joku olisi hänen kanssaan yölläkin.

Tottakai nuoren ihmisen äkkikuolema oli raskas juttu.
Osaan hyvin kuvitella, koska mielessäni oli vuoden ajan joka ainoa päivä tyttäreni ystävä, 24-v yliopisto-opiskelijaa, joka teki itsemurhan.

Sitten kului viitisen vuotta ja tyttären vielä läheisempi ystävä teki saman. Siitä selvisin puolessa vuodessa, koska olin jo kerran saman läpikäynyt.
Tosin vieläkin muistelen kumpaakin, mutta ohimennen, kipua tuntematta.

En tiedä miten tyttäreni olisi selvinnyt, ellen olisi ollut hänen mukanaan hautajaisissa ja sen jälkeen päivittäisenä tukena.

Sinunkin pitäisi saada lähellesi ihminen, jolle voisit aina tarpeen vaatiessa purkaa sinua vaivaavia tuntojasi.

Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, kun äitisikin on tästä poissuljettu ja hän on myös aika suuressa määrin stressin aiheuttaja. Sairaudelleen ei kukaan kuitenkaan voi mitään, joten sen kanssa on vaan pakko elää, kun ei muuta voi.

Kyllä minä olen monta kertaa, istuessani tyttären sairaalavuoteen vieressä odottamassa, että hänet viedään leikkaussaliin ajatellut, että en jaksa enää. En kertakaikkiaan jaksa. Sitten heti perään mieleeni on tullut, että pakkohan minun on jaksaa, kun en tästä mihinkään pääse, enkä muuta voi.

Usein ihmiset myös tuskastuneina sanovat jostakin sairaudesta, että miksi se tuli juuri minulle, tai jollekin läheiselle.
Minä en ole koskaan ajatellut niin. Olen joskus itsekin ihmetellyt, miksi en ajattele siten, vaikka usein olen huolesta sairas. Tilanne nyt vaan on se mikä on ja olisi itsensä lisärääkkäämistä, mikäli sortuisi itsesääliin ja esim. toisten terveyden kadehtimiseen.
Ja koska tämä tilanne on ollut meillä jo niin kauan päällä, se tuntuu luonnolliselta.

Olemme tyttären kanssa myös aina etsineet tilanteesta valoisampia puolia. Ja uskomatonta kyllä, aina niitäkin löytyy, paljonkin. Ja se on ihan totta, kun tarkkaan miettii.

Otti mm. koville, kun tytär ylioppilastutkinnon ja useamman vuoden opiskelun jälkeen joutui työkyvyttömyyseläkkeelle.
Monta kertaa olemme myöhemmin kuitenkin olleet kiitollisia, että hän pääsi eläkkeelle, koska työnsaanti ja sen hoitaminen olisi hänen tapauksessaan tullut mahdottomaksi.
Esim. työpaikkakiusaamiset ovat karmeita ja kun ihminen on vajaakuntoinen, niin harvapa työelämässä niillä eväillä selviää.

Tottakai myös minulla ja miehelläni on ollut ja on vakavia sairauksia, mutta kukapa niistä lopulta säästyisi. Monella on todellakin asiat huonommin.

Meillä on myöskin poika ja miniä, sekä kolme IHANAA lapsenlasta. Heidän iso koiransa, jota mies ulkoiluttaa lähes päivittäin ja minäkin saan sen toisinaan yökylään, sekä kaksi kissaa.

Heidän perheensä on meille suurena ilona vieden ajatukset lähes päivittäin pois sairauksista.
Aina siellä jotakin tapahtuu, jos ei muuta niin pientä naurun- ja jutunaihetta.

Toivottavasti et pety siihen psykologiin. Heitäkin on niin monenlaisia ja jos odotukset ovat suuret, niin on vaara, ettei lopputulos olekaan toivotun kaltainen.

Jos et saa apua psykologilta, niin mahtaisikohan mielenterveystoimistosta saada aikaa mielenterveyshoitajalta.

Tuli vaan mieleeni, kun hyvä ystäväni sai sieltä avun.
Me olemme lapsuudenystäviä ja minä olen aina ollut hänen tukenaan, mutta juuri siitä johtuen hän epäili minun olevan puolueellinen hänen hyväkseen määrätyssä asiassa.

Ei tarvittu kuin parin kerran käynti mielenterveyshoitajan vastaanotolla, niin hän vieraan ihmisen sanomana uskoi saman, mitä minä olin hänelle vuosikaudet vakuuttanut.
Niistä käynneistä oli hänelle todella hyötyä.

En tiedä miten sinua on tutkittu, mutta kyllä terveyskeskuslääkäri varmasti määrää kaikkiin yleisimpiin verikokeisiin ja sydänfilmiinkin.
Kilpirauhasen toiminta ainakin olisi varmaan syytä tutkia.

Niin, ja voisitko jossain vaiheessa ajatella uuden kissanpennun hankkimista. Se voisi tuoda paljon iloa sekä sinulle, että pojallesi.

Kaksi koiraa menettäneenä tiedän kyllä, ettei heti voi ottaa uutta, mutta ehkä jonkin ajan kuluttua.
Me emme voineet enää ottaa uusia koiria, mutta pojan perheen eläintarhasta on meille paljon iloa.

Lopetan nyt tähän, kun en osaa enää muuta sanoa.

Toivon, että pääset uuteen alkuun näin kesää odotellessa
 /   /  / Rinta..selkä KAIKKI!
Norvital TESTOMAX

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta