Jatkuva limaisuus ja räkäisyys, muilla samanlaisia ongelmia?

snuudeli

En tiedä kuuluuko tämä niinkään tänne kategoriaan, mutta siis itse asiaan: itseäni on ainakin noin vuoden vaivannut tällainen ärsyttävä limaisuus ja räkäisyys kurkun ja nenän alueella. Ongelmaa esiintyy myös vaikkei tavallista flunssaa olisikaan. Lima on yleensä sitkeää ja läpinäkyvää, mutta enemmän minua häiritsee tuo keltainen räkä, mikä voi olla todella paksua, ikäänkuin sellainen kunnon klimppi, joka on ihan kiinteää ja välillä todella vaikea saada pois sekä haisee pahalle. Sitä on todella ikävä olla kakomassa ja yskimässä, nenän kauttakaan se ei ulos tule (paitsi välillä ihan pieniä määriä) Välillä ongelma on tuntunut helpottavan, mutta kuitenkin se palaa varsinkin silloin, mitä enemmän sitä ajattelee. Nyt se häiritsee ja stressaa itseäni todella paljon, koska en tiedä, mistä se kaikenkaikkiaan johtuu. Olen käynyt nyt lähiaikoina kahdella yksityisellä kurkku-, korva-, ja nenälääkärillä, mutta eivät hekään mitään poikkeavaa ole löytäneet, ovat epäilleet että ne klimpit olisivat proppuja, mutta voivatko ne muka olla niin "räkäisiä" ja klimppisiä? Molemmat lääkärit ultrasivat poskiontelot eikä niissäkään näkynyt mitään, toinen lääkäri sanoi että nenänieluni ainakin on melko limainen ja antoi minulle reseptin kahteen kortisonisumutteeseen sekä viikon kestävän antibioottikuurin nielutulehduksen hoitoon (nyt menossa kuurin viides päivä), vaikkei minulla mitään varsinaista tulehdusta olekaan (nieluviljely otettu lähiakoina, siitä ei löytynyt mitään) Verikokeet ovat myös olleet hyvät, esimerkiksi tulehdusarvoissa ei mitään vikaa eikä myöskään kilpirauhasarvoissa. Keuhkot ovat myös olleet hyvänkuuloiset, eikä keuhkopuhallustestissäkään ollut mitään poikkeavaa. Allergiastakaan ei pitäisi olla kyse, ja eikös allerginen lima ole muutenkin ainoastaan läpinäkyvää väriltään eikä paksua? Nenähuuhtelukannun olen apteekista hankkinut ja sillä tehnyt kohta kuukauden verran päivittäin huuhteluja, saa nähdä tuleeko siitä olemaan ajan kanssa apua. Viime kurkkulääkärireissullani lääkäri otti myös viljelyn nenänielustani, tulokset saan tietää viimeistään torstaina. Mietityttää vaan, että jos niissäkään ei mitään ihmeellistä ole, niin mikä minussa sitten mättää? :/ Olen kertakaikkiaan kyllästynyt tähän rykimiseen ja kakomiseen, kun tuntuu että jotain kurkusta tulisi mutta sitten ei aina tulekaan mitään, ja pelkään, että sinne olisi jotain juuttunut ja tukehdun. Kovaa kakomalla tunnen kuinka lima nousee ja välillä sellainen klimppi sieltä nousee, mutta mistä ihmeestä se oikein tulee? Klimpissä saattaa välillä myös olla jotain kuivuneita soluja(?), sekin minua ihmetyttää. Se on myös ärsyttävää, että välillä se lima/räkä tuntuu puhuessakin ja tuntuu kuin sitä vain nousisi ylös. Kai kurkkulääkäri olisi nähnyt tutkiessaan kurkkuani ja nenääni, jos siellä jotain poikkeavaa olisi ollut? Mietin nyt, että pitäisikö pyytää lähete jonnekin tarkempiin nenän ja kurkun tähystyksiin, jos nenänieluviljelystäkään ei mitään löydy? Minulla ei ole myöskään juurikaan ollut kurkkukipuja ja nielurisani ovat aivan normaalit lääkäreiden mukaan. Tämä asia häiritsee oikeasti mieltäni nykyään joka päivä, ja pelkään välillä tukehtuvani noihin koviin räkäklimppeihin (voi kuulostaa jo oudolta), siitä ehkä johtuukin tämä kakomisen tarve. Anteeksi tämä pitkä sepustukseni, halusin vain jonnekin päästä tätä purkamaan ja kuulla, jos jollakin olisi vastaavanlaisia kokemuksia? Ikää minulla on vasta 19v, enkä tupakoi (en ole koskaan edes kokeillut).

12

13262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta sama ongelma

      Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla, jos jollakin olisi tuohon jokin selitys. Minulla on hyvin samanlaista vaivaa, tosin ihan tuollaista tukehtumisefektiä ei tule. Mutta sellainen limainen ja räkäinen olo on koko ajan. Ja se on sellaista sitkeää myös (ja juuri joskus kirkkaampaa, joskus keltaista). Minulla on varmaan lievää huonepölyallergiaa, vaikka testit eivät sitä kunnolla näyttäneetkään. Prick-testin mukaan en siis ole millekään allerginen...

    • tämä testi:

      Oiretesti: KVHT-altistusta (=KosteusVaurioHomeToksiini altistus, Toksiini=Myrkky) ei voida todeta yksilötasolla veren IgG-vasta-aineista, eikä ihon prick-testeillä. KVHT-altistus voidaan todeta alla olevalla oiretestillä, tai keuhkojen BAL-huuhtelulla. Kun epäillään kosteusvauriohometta, voi sen olemassa olon varmistaa kotikonstillakin ja poistaa ensiapuna välitön terveyshaitta. Koska kosteusvauriohometta ei välttämättä ole näkyvissä, eikä se välttämättä haise, niin on vielä yksi varma kotikonsti todeta sen olemassa olo. */ Kosteusvauriohomeen hajusta-kantapään kautta koettua ja käytännössä testattua: Asunnossani on todettu jo aiemmin kosteusvauriohometta, jonka itse haistan selvästi, koska olen altistunut jo pitemmän aikaa kosteusvauriohomeelle. Tein viimeisen testin erään ystäväni kanssa. Kysyessäni häneltä, haistaako hän mitään erikoista asunnossani? Hän vastasi: En, mutta minun on raskasta hengittää täällä, eli jotain täällä on. Mitä tästä opimme? No miksei haise? Homeita tunnetaan yli satatuhatta eri lajia, joista noin sadan tiedetään aiheuttavan terveyshaitan, tai vakavan terveyshaitan. Edellä mainituista homeista koostuu rakenteissa muhiva homecocktail. 1. Välittömästi haiseva homecocktail. - Tämä ryhmä on vain muutama prosentti kaikista kosteusvauriohome kohteista. 2. Haisematon homecocktail */. - Tällaisen homecocktailin pystyy haistamaan ainoastaan jo pitemmän aikaa (vuosia) kosteusvauriohometoksiinille altistunut henkilö, tai koulutettu homekoira. Tämä ryhmä on valtaosa kaikista kosteusvauriohome kohteista! Tuon salakavalan haisemattomuuden vuoksi kehitin tämän oiretestin, joka sittemmin on osoittautunut varmimmaksi yksittäiseksi kotikonstiksi todeta kosteusvauriohomeen olemassa olo ja se voidaan tehdä joka kodissa. Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari. Kosteusvauriohomeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi: Huomaa testin *-kohdat, koska tästä löytyy syy "outoon" käyttäytymiseen. a|b|c|d|e|f'|g|h| _|_|_|_|_|_|_|_| 1*Unettomuutta. _|_|_|_|_|_|_|_| 2*Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä. _|_|_|_|_|_|_|_| 3*Unelias-sekava olo levosta huolimatta. _|_|_|_|_|_|_|_| 4*Huimausta. _|_|_|_|_|_|_|_| 5*Pahoinvointia ja oksentelua. _|_|_|_|_|_|_|_| 6*Kiukkuinen, raivareita, ärtyisyyttä ja masennusta. _|_|_|_|_|_|_|_| 7*Vapina. _|_|_|_|_|_|_|_| 8*Viiltävää-salamana leikkaavaa päänsärkyä. _|_|_|_|_|_|_|_| 9*Tavallista päänsärkyä. _|_|_|_|_|_|_|_|10*Keskittymisvaikeuksia. _|_|_|_|_|_|_|_|11*Aloitekyvyttömyyttä. _|_|_|_|_|_|_|_|12*Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti. _|_|_|_|_|_|_|_|13*Sinun on vaikea muistaa sanoja-esim tuntemasi naapurin nimeä et muista. _|_|_|_|_|_|_|_|14*Kun alat kertomaan jostakin asiasta.Saman tien unohdat mitä piti sanoa. _|_|_|_|_|_|_|_|15*Nielemisvaikeudet. _|_|_|_|_|_|_|_|16*Kasvojen ja raajojen tunnottomuus. _|_|_|_|_|_|_|_|17.Allergiat ja anafylaksia(vakava allerginen reaktio). _|_|_|_|_|_|_|_|18.Astma, tai astman tyyppinen tila. _|_|_|_|_|_|_|_|19.Hengitysvaikeudet. _|_|_|_|_|_|_|_|20.Syöpä. _|_|_|_|_|_|_|_|21.Hiusten lähtöä. _|_|_|_|_|_|_|_|22.Veristä yskää. _|_|_|_|_|_|_|_|23.Keuhkoverenvuotoa. _|_|_|_|_|_|_|_|24.Voimaton, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat. _|_|_|_|_|_|_|_|25.Aamulla saa kaivaa nenästä kuivaa räkää, jossa voi olla verta. _|_|_|_|_|_|_|_|26.Sieraimet ovat tukossa. _|_|_|_|_|_|_|_|27.Liman muodostus hengitysteissä, esim aamuisin saat yskiä hartaasti. _|_|_|_|_|_|_|_|28.Palantunne/kuristavatunne kurkussa/kurkun -kutina, -käheys ja -kipu. _|_|_|_|_|_|_|_|29.Turvonneet imusolmukkeet. _|_|_|_|_|_|_|_|30.Turvonneet rauhaset. _|_|_|_|_|_|_|_|31.Nenäverenvuotoa. _|_|_|_|_|_|_|_|32.Puhe käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua. _|_|_|_|_|_|_|_|33.Pientä kuumeilua, tai alilämpöä muutaman asteen kymmenyksen---1C-asteen. _|_|_|_|_|_|_|_|34.Vilun väristykset. _|_|_|_|_|_|_|_|35.Yöhikoilu. _|_|_|_|_|_|_|_|36.Olotila on kuin tulisi flunssasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan. _|_|_|_|_|_|_|_|37.Silmiä särkee ja ne saattavat verestää ja rähmiä. _|_|_|_|_|_|_|_|38.Katse on epätarkka. _|_|_|_|_|_|_|_|39.Näköhäiriöitä. _|_|_|_|_|_|_|_|40.Korvien kutina. _|_|_|_|_|_|_|_|41.Ihon kutina, kihelmöinti ja pistely. Pahenee suihkussa ja löylyssä. _|_|_|_|_|_|_|_|42.Akne. _|_|_|_|_|_|_|_|43.Mustelmia (muuten selittämättömiä). _|_|_|_|_|_|_|_|44.Nivel(joint)kipuja. _|_|_|_|_|_|_|_|45.Lihaskipuja. _|_|_|_|_|_|_|_|46.Lihasjäykkyyttä, varsinkin aamulla lihasjäykkyys vaikeuttaa kävelyä. _|_|_|_|_|_|_|_|47.Näppyjä. _|_|_|_|_|_|_|_|48.Verisuonet nousevat ns pinnalle. _|_|_|_|_|_|_|_|49.Läiskiä iholla. _|_|_|_|_|_|_|_|50.Verenpurkautumia iholla. _|_|_|_|_|_|_|_|51.Herkistyminen lisäaineille. _|_|_|_|_|_|_|_|52.Herkistyminen erilaisille keinohajuille. _|_|_|_|_|_|_|_|53.Suussa on outo mantelimainen makea maku. _|_|_|_|_|_|_|_|54.Limakalvot (mucous membrane) kuivaa, syljen eritys on vajaata. _|_|_|_|_|_|_|_|55.Virtsan eritys on runsasta. _|_|_|_|_|_|_|_|56.Haiseva tumma virtsa, virtsatie-infektio. Aina ensin lääkärin tutkimus. _|_|_|_|_|_|_|_|57.Munuaisten, virtsarakon ja virtsateiden kipu. _|_|_|_|_|_|_|_|58.Hedelmättömyys. _|_|_|_|_|_|_|_|59.Endometrioosi ja emättimen hiiva-infektiot. _|_|_|_|_|_|_|_|60.Vatsakipu, ripuli/ummetus, runsaat ilmavaivat, jne. _|_|_|_|_|_|_|_|61.Toistuvat poskiontelo tulehdukset. Aina ensin lääkärin tutkimus. _|_|_|_|_|_|_|_|62.Kipeät jalkapohjat(sole). Osumia yhteensä: a=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ _|b=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ _|_|c=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ _|_|_|d=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ _|_|_|_|e=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ _|_|_|_|_|f=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ _|_|_|_|_|_|g=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ _|_|_|_|_|_|_|h=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______ Tulkintaohjeet: Katso kokonaisuutta. Älä tuijota ainoastaan yhtä oiretta, koska se voi käydä useampaan sairauteen. - 0....5 oiretta: Et ole altistunut kosteusvauriohomeelletoksiinille. - Yli 5 oiretta: Kyseessä on todennäköisesti kosteusvauriohometoksiini. - Yli 10 oiretta: Etsi kosteusvauriohomeettomat tilat asumiseen, työntekoon, jne. - Yli 20 oiretta: Poistu välittömästi kosteusvauriohomeen saastuttamista tiloista. - Yli 30 oiretta: Kyseessä on vakava kosteusvauriohometoksiini altistus. Edellä olevaa testilistaa voit käyttää kosteusvauriohome tilanteen seuraamiseen uusimalla testin, kun havaitset muutoksia terveydentilassasi, tai sisäilmassa. Kosteusvauriohomeen toteamisessa sinua auttaa myöskin kotikuntasi terveystarkastaja. Paras ja tehokkain hoito on lopettaa altistuminen kosteusvauriohometoksiinille ja maitohappobakteerit. Seuraavassa on suuntaa antava ohje, oireiden poistumiselle, kun altistuminen kosteusvauriohome-toksiinille loppuu: - Yli 10-oiretta, oireilu loppuu noin 4 - 6 kuukaudessa. - Yli 20-oiretta, oireilu loppuu noin 6 - 12 kuukaudessa. - Yli 30-oiretta, oireilu loppuu noin 12 - ~ kuukaudessa. Huomaa, että kosteusvauriohome-toksiini on saattanut aiheuttaa pysyviä kudosvaurioita, jolloin oireilet aina heti altistuessasi kosteusvauriohome-toksiinille ja luonnonhomeelle. KVHT-altistus aiheuttaa vaurioita kaikissa kudoksissa ja kaikilla limakalvoilla. Aiheuttaen keuhkojen limakalvoilla astman tyyppisen tulehdustilan. KVHT-altistus tuhoaa tarpeellisia mh-bakteereita, josta seuraa immuunipuolustuksen alenema, josta taas seuraa hormonaalisen- ja hermostollisen-järjestelmän alenema, kunnes limakalvot ovat niin ohuet, että veri irtoaa ja immuunipuolustus romahtaa kokonaan, jolloin elimistö ei pysty enää taistelemaan sairauksia vastaan. ... Lääkärikään ei pysty edellä mainitussa KVHT-altistuksessa tekemään muuta, kuin: 1. Altistuksen pysyvä lopettaminen, joka on tärkein, 2. Maitohappobakteerit, joka on ainoa lääkinnällinen lääke KVHT-altistuksessa. Oikea bakteerikanta (katso kolme tärkeintä bakteeria alempaa) joka sisältää vähintään 5-(suositus on 10-)miljardia bakteeria/vrk, poistaa/lievittää oireilua, mutta kokonaan oireilu poistuu vasta kun sen lisäksi KVHT-altistuminen loppuu pysyvästi. Kun haluat tietää onko sinulle tullut jo pysyviä kudosvaurioita, niin sen näet jo tuolla ylempänä olevalla testillä. Testin lopussa on suuntaa antava ohje oireilun poistumiselle laskettuna oireilun tämänhetkisestä tasosta. Mikäli akuuttia tarvetta ei ole, kannattaa siirtää sitä lääkärissä käyntiä, kunnes näet onko se edes tarpeen. Ja vasta sitten jos oiretaso ei laske alle viiden osuman, vaan jämähtää noin 10-osuman tienooseen, niin voidaan päätellä se että kudosvaurioita on jo tullut ja sen jälkeen tarvitaan lääkäriä etsimään missä ne kudosvauriot on ja mitä sitten on tehtävissä. Tietenkin jos on akuutti tarve, niin sitten pitää mennä heti lääkäriin! Lue sitten: http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Maitohappobakteeritiedotteet.html http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kadonneiden_mh-bakteereiden_arvoitus.html

    • koikkalainen

      kannattaa jättää maitotuotteet kokonaan pois. Hapantuotteita voi käyttää kohtuudella esim. piimä, rahka. Myös vehnällä on sellainen vaikutus joka lisää limaisuutta. Vaikutukset alkavat näkyä vasta muutaman viikon jälkeen. Itselläni meni noin kuukauden päivät kunnes kroppa alkoi "normalisoitua" eikä aamutukkoisuutta enää ollut. Muutokset olivat todella merkittäviä! Ainoa asia tosiaa oli se, että vaihdoin leivät täysrukiiseen sekä ruokajuomana juon vain vettä. Kannattaa kokeilla, ei siitä haittaakaan ole.

    • hillevi rahkajärvi

      nyt sateiden jälkeen ilmakin on puhdistunut ja osittain helpompaa aikaa. Allergiatestit tosin ei ole koskaan omalla kohdallani mitään näyttäneet, mutta tuntuu näin keväisin siitepölyn aikaan olevan aina hankalaa. Nyt hieman parempi. Mitä tuntemuksia muilla?

    • jann3123

      Itellä tulee tuolta nenänielusta(siis ei kurkusta) vaan tuolta kitalaen tuntumasta sellasia kelta/mustia kovia klönttejä,mitkä haisee ja maistuu tosi pahalle... vaikeaa saada ne sieltä pois,välilä tulee oksennus,kun niitä yrittää rykiä pois.. mutta kun se lähtee sieltä pois niin pahan hajunen se on ja semmonen kova,niinkun kumin palanen... Mistä tämä voi johtua? onko poskionteloissa jotain vikaa?

    • somali

      en ihan kaikkea luennut ap:n tekstiä mutta minulla on ollut samanlainen oireisto kuva kun sulla. limaisuus, räkäisyys, limaa kurkussa ja otsassa lisäksi mulla on kova kipu ihan kuin migreeni. voisin melkein samaistua sinun kanssasi.

      juoksin lääkäristä lääkäriin toivoen diagnoosia oireesiin mutta petyin toinen toisensa jälkeen. todettiin kuulema poskiontelotulehduksen 2010 ja söin antibiottia ihan turhaan. sitten oireet ei hävinnyt vaan pahentuivat. sen jälkeen kävin röntgenkuvissa mutta ei siinä mitään poikkeavaa näkynyt. kaikissa kunnossa lääkäri totesi suutuin mutta olin voimaton.

      sitten varasin ajan lääkärille ja taas todettiin joku uuusi diagnoosi allergineen nuha ja siihen annettiin nenäsumutetta. käytin sitä ja se autoi hyvin mutta limaisuus ja otsasärky ei lahtenyt vaan en tyytynyt siihen vastaukseen vaan varasin ajan lääkärille ja minulta otetiin allergia testi ja nenästä erite. tänään lääkäri soitti ja viimein totesi että minulta löytyi allergiaa verestä koira, poju, koivu ja maito allergiaa. olin helppotunut kun sain tietää mitä minua riivaa olin ihan sekoamssa ja joskus minua luulttiin kotana hulluna. olin romahtumaisillaan mutta Luojalle kiitos kaikesta. nyt pitää totutellaa uuteen maidottomaan ruokavalioon. se ei tule olemaan helppo.

    • homejuustotortilla

      yleensä johtuu alhaisesta igg tasosta kaikki pitkään kestävät tulehdusmaiset oireet nenässä, nielussa, silmissä ja keuhkoissa.

    • maito vasikoille

      Maitotuotteet ovat monella yksi keskeisistä syistä allergioihin, astmaoireisiin sekä erilaisiin iho-ongelmiin. Maitotuotteiden eliminointi helpottaa usein näitä oireita, ja moni vuosia oireista kärsinyt pääsee pysyvästi eroon sekä ongelmasta että lääkityksestä. Lisäksi maitotuotteet keräävät limaa ja ovat usein merkittävänä tekijänä kroonisissa ylähengitystieinfektioissa.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

      Lisäksi C- ja D-vitamiinia tarvitaan purkista sekä magnesiumia ja kalaöljyä.

      C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos.

      C-vitamiinia 500-1000mg / vrk (10–20 prosenttia läntisestä väestöstä kärsii uusienkin tietojen mukaan yhä C-vitamiinin puutteesta, Suomessa luultavasti vielä useampi.)
      C-vitamiinia kannattaa tankata joka päivä. C-vitamiinin puutos altistaa lukuisille eri sairauksille. Kun C-vitamiinia ei ole riittävästi, sitä ei riitä kaikkiin kehon soluihin ja kudoksiin. C-vitamiinin lisäämisestä ei ole haittaa, sillä sitä ei voi saada liikaa. C-vitamiini on vesiliukoinen ja ylimäärä huuhtoutuu pois virtsan mukana.

      D-vitamiinia 50-125µg / vrk

      Magnesium (sitraattia) 200-400mg/vrk, kalsiumin ja magnesiumin suhde on 2:1

      Pohjoismaiset terveysviranomaiset suosittelevat aikuisille Omega-3 rasvahappoja 1-2 grammaa päivässä eli esim. villiä lohta vähintään 150 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä Omega-3 rasvahappoja lisäravinteena purkista. Raskauden aikana Omega-3 rasvahappojen tarve jopa tuplaantuu. Omega-3 rasvahapolla on tärkeä rooli mm. aivotoimintojen säätelyssä, tulehdusten ehkäisemisessä ja immuunijärjestelmässä.

      Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä.

      Muut saa todella edullisesti Citymarketin luontaistuotehyllystä. Eli kuukausihinnaksi tulee n. 5€.

    • yks1

      Joo minua vaan ihmetyttää nää samat plääpimiset home asioista kukaan ei tosissaan ota: yms sit vaan syötettään mielialalääkeitä pitäs joku kohtuus löytyä tai pitäiskö ottaa kaksi piipuinen haulikko käydä räiskimään itellä. On depraginea 500 mg elikkä haulikko käteen.

    • Helina08

      Ihan samanlaista täälläkin. Olen todella kyllästynyt tuohon räkimiseen. Etenkin aamuyöllä alkaa yskiminen ja räkää tulee joka kolosta. Olen huomannut tänä kesänä koivun aiheuttavan itselleni ko. oireita. Koko kesän olen räkinyt. Ensin koivun siitepöly ja nyt nuo siemenet (joka paikka täynnä). Ulos ei pitäisi mennä ollenkaan. Odottelen kunnon sateita, mutta täällä Kotkassa ei ole satanut moneen viikkoon mitä tänään vähän aamulla. Lääkärit ei osaa sanoa mitään. On vain kestettävä. Tanakeletu.

    • henna3

      Helina08

      Jatkuvaa yskää ja limaisuutta EI TODELLA pidä kestää. Siitepölyallergian hoidosta löydät asiallista tietoa tästä linkistä
      http://www.allergia.fi/allergia-ja-astma/siitepolyallergia/oireet-ja-ristiallergia/ .

      Jatkuvat allergiaoireet hoitamattomina ovat riski myös astman puhkeamiselle. Onhan sulla ollut säännöllisesti allergialääkkeet käytössä? Niitä saa apteekista ilman reseptiä, ellei lääkärisi ole ymmärtänyt sulle niistä kirjoittaa reseptiä.

      Jos yskä on kestänyt yli 6 viikkoa, on hyvä tehdä myös keuhkopuhallustestit omassa terveyskeskuksessa, sillä astman ensioire on yskä http://www.allergia.fi/allergia-ja-astma/astma/astman-oireet-ja-aiheuttajat/ .

    • kaleoks

      Joopa,hyvähän se on saada neuvoja ja voihan niitä vaikka kokeilla jospa vaikka saisi apua tuohon viheliäiseen vaivaan. Mutta pelkäämpä pahoin,että monien käy niinkuin minullekin,vaiva jatkuu kymmeniä
      vuosia.
      Kaikki voitava on tehty sanoi korvalääkärini.Antibiooottia ainoastaan
      silloin kuin tulee ajoittain näitä kovia flunssakausia,jotta saadaan tavaraa ulos nenästä.SUMUKKEET kielletty,sillä ne tuhoavat limakal-
      voja,kuivattavat ja surkastuttavat,synnyttäen ns.taakse valuvan nenän
      Ainoa jokapäiväinen lääke A-vita nenätipat ja sarvikuono,voitelemaan
      ja avaamaan nenää.
      On kuin flunssa olisi päällä jatkuvasti,vuodelepo katkonaista,väsyttvää
      oloa usein,jatkuvaa särkyä kasvoilla,silmät vuotavat jatkuvasti.
      Suurin VAARAhan tässä limaisuudessa on keuhkoille! Koska ylähengi-
      tysteissä on jatkuvaa tulehdusta, VALUVA LIMA valuu vääjäämättä
      KEUHKOIHIN ja saattaa aiheuttaa pahoja tulehduspesäkkeitä johta-
      en muihin sairauksiin.
      Apua en ole saanut myöskään lukuisista leikkauksista joita minulle on
      tehty kasvojen alueelle.Päinvastoin epäilen niiden johtaneen tilan-
      teen huononpaan suuntaan.Varsinkin nenän väliseinän korjauksen ja
      murtuman jälkitilan hoidossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe