AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Miinalaiva Pohjanmaa

Miinalaiva Pohjanmaa

51 Vastausta 5 319 Lukukertaa
Suomi harkitsee miinalaiva Pohjanmaan lähettämistä ensi vuonna EU:n merioperaatioon Somalian rannikkovesille. Miinalaiva olisi alueella muutaman kuukauden ajan. Suomalaissotilaita Somaliaan lähtisi noin sata. Puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivosen mukaan alueelle lähtevä alus olisi Pohjanmaa. Jos alus lähetetään Somalian rannikolle, miehistö siihen valitaan samalla tavalla kuin muihinkin rauhanturvaamistehtäviin. Varusmiehiä ei mukaan tulisi.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/04/suomesta_miinalaiva_somaliaan_703713.html?origin=rss

eiiiii

älkää lähettäkö noita maakrapuja sinne töpeksimään. Saadan hävetä silmät päästä. Parempi että puolisotilaallisen pursiseuran paatit seilaa tossa kaislikossa.

Muista...

...suomen vesialueilla mikään muu instanssi ei psyty liikkumaan yhtä nopeasti kuin merivoimat. Suomen rannikko on erittäin kivikkoinen,esim. Turun saariston laivaväylät maailman vaativampampia,suurin osa maailman merimerkeistä Suomen aluevesillä.Mitä jos kutsutaan vaikka jenkit ajelemaan suomeen laivoillaan,voivat olla ihmeissään....

Bayliner

Mulla on jenkkivene ja hyvin menee Airistollakin. Typerää provoa tuollainen.

ovat jo perillä- video!

no miks ne pöntöt aina ajaa karille?

Asiaan: Miinalaiva Pohjanmaa on jo heittänyt irti köydet, nostanut sotalipun saalinkiin ja kokka on kohti maailman levottomuuksia. Katsokaa video:


Yhteislaulua kolmannella, yks, kaks, kolme.

ei haasteita

Nykyaikana merenekulussa ei ole enää mitään haastetta, nvigointi hoidetaan tietokoneiden avulla. Kun lähdin merille vuonna -60, vain harvassa laivassa oli tutka, komentosillalla oli radiopeilari ja kompassi, tietysti ruori ja telegrammi. Valtamerillä määriteltiin positsuuni auringosta ja tähdistä. Oli aika haasteellista esim. Pohjanmerellä kovassa sumussa, ilman tutkaa, vain radiopeilarilla hakea paikkaa, lisäksi kova liikenne ja kova virta. Olen käynyt merenkulkuopiston 70-luvulla ja senkin jälkeen on kehitys ollut valtava merenkulun alalla.
En tarkoita, että pitäisi olla niin kun ennen, mutta kai merenkulku on enemmän kiinnostavaa, kun kaiken laskee itse, vain taulukkokirjat apuna.

niin se aika

muuttuu -70 luvulla kaverit halus lopettaa seilaamisen ja lähtee yk joukkoihin ni ne kapitulantit sano että mitä ihmettä me tehdään merimiehillä rauhanturva tehtävissä ?

Hyvä läppä

Tämä on kyllä paras vitsi vähään aikaan. Kun somelit kuulevat tästä, lähettävät he esipuberteetti-ikäiset lapsensa harjoittelemaan oikean laivan kaappaamista hölmöjen skandinaavien lelusotalaivalla.

jori

Se on pikkasen eri menoa tommosella vajaat 80 metrisellä päästellä valtamerellä kuin olla jossain kaislavesillä. Siellä ei mitkään homolaatikko-puppelit pärjääkään. Pitää osata muutakin kuin ecdiksellä navigoida ja voi nimittäin iskeä aika pian pelon lisäksi merisairaus ja koti-ikävä perus-kauppalaiva"miehelle"...
HAHAHA, kohhta laivastossa on enemmän ulkoseiloreita kuin mamman pyykkivesillä seilaavassa kuppalaivastossa.

Osta elämä...

Pitäisköhän olla kateellinnen siitä että jotkut menee somalian eteen ajamaan ympyrää sardiinipurkilla ja vielä nälkäpalkalla???
Viimeks ku oli puheissa, et ne olis siel 4kk, ni siitä ois jääny vähä reilu 20 000€, et en si tie mut ite en pidä 4000€ kk nälkäpalkkana....

jos

otat matruusin jobin vaik nesteelle,nii 4kk jälkeen ulosmaksu on lähes sama.jos tietysti täydet ikälisät

kade ei pidä olla, mutta kuka saa nälkäpalkkaa?

Lähtisin viivana porukoihin jos pääsisin. Pyssyjä on omasta takaa, jotta rosvovaltausta ei tarvitse pelätä. Pari viikkoa ajelua sinne sun tänne, karittomalla valtamerellä ja lepovuoroon johonkin turistirysään. Tulee kuulema kaiken muun palkkion päälle 120 € purjehdusrahaa/päivä.
Muistaakseni 1974 tulimme Bashrasta alas Tigrisvirtaa, kun Khorramshahrin kohdalla paukkui. Iran ja Irak -kaverukset ottivat toisistaan mittaa. Kuulimme myöhemmin, jotta erään kreikun olivat upottaneet. Eipä saatu taulukkoliksan päälle ylimääräistä, purjehdus- sunmuutalisää, puhumattakaan auringonotosta lekottelurannalla - kas kun merimies on erimies ja vähään tyytyvä.

ohi on

Skapparit on sotilaita, ei merimiehiä. Niillä on vaan murto-osa siitä valtamerikokemuksesta mitä kauppa-laivaston miehillä on.

Nyt Pohjanmaa lähtee Espanjan kautta Azoreille ja Islantiin ja vaikka se on täyteen ahdettu sotilaita niin ei se parin kuukauden matka anna paljoakaan merikokemusta.

Mutta se myönnetään että ne on harvoja jotka osaa ajaa 30+ solmua isoilla paateilla saaristossa, vaikka ne ajaa kiville silloin tällöin :-)

terve merioppilaat

Suomen militaria-laivastosta löytyy niin paljon kapasiteettia sotilaalliseen puolustukseen ihan ketä tahansa vastaan missä tahansa maailman kolkassa ja mä en tarkoita" puolustusvoimia"Pohjanmaa.Pystyy koska tahansa vetelee korville somaleita mutta matti vee ei tee muuta ko paskoo housuihinsa ja kiertää kiinaa eikä anna lupaa toimia niinkuin pitäisi!

Helvetin kapiaisapinat !! Tämä on meri-

militaristien kohkausfoorumi.

no eiks

seilaa merimiehillä? vai onko ne apinoita ja sitte toi agressiivisuus! se ei sovi tänne militaristien kohkausfoorumiin!DO YOU UNDERSTAND!? do you REALLY understand? me no monkey

Suomen etujen

Joku poliitikko kommentoi aihetta uutisissa siten, että "tämä on myös Suomen omien etujen turvaamista koska alueella liikkuu Suomen lipun alla purjehtivia aluksia." Purjehtiiko Somalian rannikolla Suomeen liputettuja laivoja, vai oliko poliitikko vain pihalla aiheesta?

maailman kylä

Meinaatko että kaikki se tuonti sapuska millä saat lihottaa rajattomasti itseäsi ja kaikki se polttoaine jolla saastutat ympäristösi kun laiskuuttasi ajat autolla on kuljetettu ihan vaan suomalaisilla köleillä? Näetkö ollenkaan, että tuolla turvataan tavallisille kansalaisille halpaa tavaraa jatkossakin, että nämä voivat läskit hyllyen kiukutella ja tyytyväisenä nukahtaa kuvitellen ettei suomalaisella ole osaa eikä arpaa mihinkään.

Se on kato turvattava länsimaista elämäntapaa ja siellä suomenkin pitäis olla. Halpaa pittää saada ja mitään ei pitäisi tehdä sen eteen. Muut kato saa hoitaa, kunhan se ei vaan ole minä, MINÄ, M.I.N.Ä!1!!1

Tuskinpa lakkaan hämmästelemästä ihmisten kyvyttömyyttä nähdä ollenkaan omaa napaa pitemmälle. Laita pää takaisin puskaan vaan ja jatka kuvitteluasi, ehkä se sikaflunssakaan ei tule eurooppaan sillä tavalla?

Sanos maakrapu

mistä olet saanut tuon kuvitelman, että siellä liikkuu suomalaisia laivoja? Tai, että tuolta tuotaisiin jotain Suomeen?

Tuskin

Suomen lipun alla seilaavia tuskin on noilla vesillä - suomalaisia merimiehiä voi kyllä olla.

Suomalaiset

Suomen lipun alla purjehtivia aluksia ei taida Rotterdamin satamaa kauempana näkyä, lukuunottamatta Nesteen tankkereita, jotka seilaavat Yhdysvaltoihin ja Grönlantiin.

Kyl pystyy

Pojanmaalla lähteen ihan hyvin Somalian vesil,onhan sitä saman kokoisil seilattu valtamerillä ennenkin olivat vain hitaanpia 9solmuu marssivauhti hyväl kelil,sit kun vastaista myrskyy niin ei siin loki paljon pyörähtänyt. Onhan Pohjanmaa merenkulkuvarustukseltaa huippuluokkaa ja nopea.

Miinalaiva

Kyllä me pystymme lähtemään isojakin meriä turvaamaan onhan tuolla valtamerillä käyty tälläkin laivalla monta kertaa ja on täällä sen verran huippu päällystö ja miehistö,että kyllä me yhdet somalit taltutetaan.Kyllä loppuu rosvoilu,kun meidät päästetään irti.

tämän

Vähän aikaa nyt tullut seurattua elämää Pohjanmaalla, eikä se pane epäilemään osaamista. Hyvää matkaa vain tänäänkin.

kai nyt

pystyy.olin intissä 1981 ja käytiin jenkeissä.mut paska reissu.vitusti kyrpii kadetteja.jotkut juntit diggas siitä,mut olin itte seilannu ennen inttiä,niin paljon kiinnostanu.

halavattu

siellä on somali rosvot paskat housussa jo ...ovat kuulleet sttä suomenlaivosto on tulossa.. hah hah

perkele......

rosvot voi kostaa......tulevat suomeen pakolaisiksi!

Nerokas

Ne on huomannu euroopan unionin sotaministeriössä, että maailman ainoa ase joka tepsii someleihin on suomalainen sosiaaliturva. Sillä kun nepperiä sivaltaa niin heti jää laakereilleen lepäämään tekemättä mitään.

Loppuu merirosvoilut siihen.

Niin ja Pohjanmaa

hakee rosmot Suomeen ja homma on hoidettu viksusti.

totta

sinähän se sanot,niinhän siinä käy

Venäjä lippu

ahteriin eikä hyökkää yksikään rosvo

Kovat otteet

Mielestäni vanhat hyvät ajat pitäisi palauttaa ja sallia kauppalaivojen aseistaminen. Sillä lähtisi tälläiset lieveilmiöt kuten merirosvous ja ehkä jopa salamatkustajat vähenisivät. Pelkkä pelote aseiden olemassaolosta varmasti vähentäisi rosvousta ja tositilanteissa ei monenkaan laivan tarvitsis vastata aseilla niin somalit tajuaisivat että tähän loppui tämä helppo elämä ja palaisivat takaisin siihen mitä ovat tehneet ennenkin eli eivät mitään. Tokihan jotakin ikäviä lieve-ilmiöitä tästä seuraisi. Ainakin sertifikaatteja tulisi taas kansiollinen lisää mutta niihinhän me kulkijat olemma tottuneet ja portstateissa pojat olisivat innoissaan kun saisivat lisää tutkittavaa. Puhumattakaan siitä kun joku yksinäinen kävijä sekoo yövahdissa ja no siittä ei hyvää seuraa. Hyvillä systeemeillä tästäkin saataisiin turvallista eli jonkun näköinen järjestelmä että asevarastoa ei yksihminen saa auki ja että se on sinetöity niin varmasti että portstate huomaa jos kätköllä on käyty. Lisäksi asevaraston aukaiseminen johtaisi jonkunlaiseen merirosvohälytykseen. Ei kuitenkaan mitään liian monimutkaista koska tapahtumat kehittyy nopeasti. Onhan se julmaa että nykyisessä sivistysyhteiskunnassa ihminen joutuu töissään puolustautumaan asein ja näin suojelemaan omaa ja laivatovereittensa henkeä mutta selkeästi sivistys ei ole jokapaikkaan levinnyt. Toisaalta ylhäällä mainittu pelote vaikutus varmasti olisi suurempi. Somaleilla on sellainen maailmankuva että heidän tarvitsis kaikki saada eteenkannettuna ja siellä vahvat orjuuttavat heikompiaan eli yleensä miehet naisia ja lapsia. Tällätavalla saataisiin merirosvous niin vaaralliseksi että he palaisivat ruotuun hyvinkin äkkiä tai toinen vaihtoehto on että sieltä hyökkää venelastillinen naisia ja lapsia mutta niistä nyt luulisi raavaan miehistön selviävän.

Hävettää

Johan meille kaikki nauraa jos tuo merivoimien lippulaiva viedään isoille merille.

Suomi tarvitsee kunnon korvetteja eikä tuollaista romurautaa.

Suomalainen sota-alus

on vietävä maailmalle ja suomalaiset sotilaat oltava mukana turvaamassa kauppa-alusten liikennettä.

Lokitkin nauravat

Pysyyköhän edes suojattavian aluksien vauhdissa? Suomalainen sota-alus joka ei sovellu tehtäcään pitää viedä hidastamaan muiden toimintaa?

Ruotsalaiset sentään pystyvät lähettämään korvetteja.

Suomalainen kauppamerenkulku on turvattava

suomalaisen sota-aluksen ja suomalaisten sotilaitten avulla.

Miinalaivallako?

Milläs turvaat kun ei ole kunnon laivoja? Pitäisi olla vähintään korvetteja ja sota-aikana laivojen aseistukseen pitäisi kuulua torpeedoja.

Miinalaiva on aivan liian hidas mihinkään piraatti jahtiin.

vai jahtiin

Voipi olla että somalipiratit kaappaa vielä koko miinalaivan.Kun ei ees aseistamattomia somaleita tää meidän valtio saa kuriin(pakolaiset).

Maksetaan tukea

Jos Somalit nappaa lippulaivamme on parlamenttimme varmasti aulis maksamaan muutaman sata miljuunaa lunnaksia. Se on sentään pikkuraha Irlannin ja muiden helppaamisiin. Kyllä täältä pesee minkä Polle aitaa kataa.

Liian iso merenkäynti

On niillä merillä vähän eri merenkäynti kun saaristomerellä tai itämerellä. Luultavasti kaatuu koko purkki ja laatta lentää koko sakilla.

jaa...

eiks ne pikkuset somalipurkit sit kaadu siel???

joo

Tyhmä kysymys, tottakai niitä somaliveneitä siellä kaatuu!

Missä nyt on menossa?

Pohjanmaa joko on Biskaja ylitetty?

AIS Pohjanmaan positio

Pohjanmaa on juuri tulossa Biscayalle.
Katso positio: http://www.marinetraffic.com/ais/shipdetails.aspx?MMSI=230319000&language=_EN

Hirveää pelleilyä

Meidän lippulaiva? Hah hah.

"Miinalaiva Pohjanmaalla on ilmennyt tekninen vika. Laivan toinen evävakaaja ei toimi kunnolla, kertoi Turun Sanomat perjantaina. Vika havaittiin viime viikonloppuna Saksan edustalla, ja se on tarkoitus korjata ensi viikolla. "

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Miinalaiva+Pohjanmaalla+tekninen+vika+matka+jatkuu+aikataulussa++++/1135263049076
Mistäkautta mahtavat mennä , ennen mentiin ( viellä 80 - luvulla läpi Suetsin

Hei! se ei ole !

sotalaiva eikä miinalaiva vaan TAISTELULAIVA !PRKL!!! lukekaa vaikka iltiksestä

suetsin läpi

menee,nyt cyproksella.
Mennään ikäänkuin koukaten , uusi tapa . olin Laivastossa 54-55 vaan olltiin pikkasen fiksumpia .
Kun ei ole ennen oltu , kannattaisi katsoa kartasta , tai kysyä kalastajilta .
Kuten etsimme "Durbaania "kysyivät kalastajilta , samalla saivat kaloja ( antoivat viinaksia )
Kesällä 1953 Bore VIII
Pohjanmaa ei taida olla edes puolessa välissä matkaa kun laiva on jo rikki ja miehistö sairas. Ei meillä ole resursseja ja valmiuksia tällaisiin operaatioihin. Annetaan USA.n, Britannian ja muiden suurvaltojen vartioida maailman meriä. Ei Suomen tarvitse todistella maailmalle mitään.
Äkkiä pojanmaa takasin!!!jos vaik somalit kaappaa jonkun eestinlaivan tai ruotsinlaivan.Vaativat vielä valtiolta eirasta asuntoja ja stokkan luottokortteja..
 /   /  /  / Miinalaiva Pohjanmaa

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta