AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Partnerin tyyppiviat?

Partnerin tyyppiviat?

7 Vastausta 1 795 Lukukertaa
Olen ostamassa Partneria ja olisin kiinnostunut tietämään mitä vikoja kyseisissä autoissa esiintyy? Tarjolla olisi tollainen vuoden -99 1.4 bensakoneella varustettu menopeli. Autolla on ajettu 156 tkm. Mikä olisi sopiva hinta kyseiselle vehkeelle? Paljonko kyseisellä autolla ajaa? Kuinka usein jakohihna pitää vaihtaa?

Tyyppivikana

ei voine välttämättä pitää, mutta ilmenee aika usein...Automaan huolto ja sen toimivuus ynnä huoltosopimuksen tulkinta.

Meitillä on Partner 2.0 HDI mallia -01.
Muuten olemma siihen varsin tyytyväisiä olleet, paitsi yllämainittu asia on erityisesti rouvaa ottanut syömmestä.
En ole vielä ainakaan törmännyt mihinkään varsinaiseen tyyppivikaan, toki kaksi kertaa olen tänä aikana joutunut hinauttamaan korjaamolle. Eka oli, kun kampuran päästä laukes tuo kiilahihnapyörä kalkattamaan omiaan. Eipä sitä sillä metelillä juuri uskaltanut ajella, oisivat vielä lätkäiseet syytteen melusaasteesta... Toisen kerran hinuutin tuossa juuri ennen viime Joulua, kun polttoainepumppu (siis siirtopumppu tankilta) keksi muuta tekemistä.

Kaiken kaikkiaan tilava ja kiva ajettava.
Laadusta nillä kilometreillä (70 000) on vielä turha lähteä höpöttämään.

Hintapolitiikka on helppo selvittää, selaat vähän noita autoliikkeitten kotisivuja+keltaista pörssiä, niin saat haarukan selville. Paljon niitä ei siellä kuitenkaan ole tarjolla.
Kertonee sekin kai jotain autosta...

t. R

Toimitusajoista

juu saattaa tuon pirssin harvinaisuuteen suomen maassa liittyä tuo toimitusaika!

Pösöä saat odottaa puolivuotta kun taas Fiat ja Citroen tajoavat saman auton samantien alle!

Aina uutta

Onko Fiatillakin sama kuin Partner ja Berlingo,minä luulin että vain Citroenilla(Berlingo) ja Peugeotilla(Partner) on tätä samaa mallia

ei mitään mainittavaa

Minulla on Partner 1.9D vm-00, ajettu n. 70 tkm eikä mitään mainittavia ongelmia. Ainoa mikä tulee mieleen on vaihdevivuston ikävä resonanssi-sirinä tietyillä kierrosluvuilla, se pitää seuraavassa huollossa hoitaa poies.

halavalla saa

ostin pari viikkoa sitten 1.4 -99 Berlingon, ajettu 84 tkm. siisti kuin mikä, Pellin alla koteloiden saumoissa vähän kukkaa, kuten kai kaikissa (se ruoste varmaan asennetaan jo tehtaalla) pohja kuin uusi. tuli maksettua 8200, väitän saaneeni tosi halavalla. Itse asun Savossa, mutta hain vehkeen etelä-suomesta, tuntuu olevan sielläpäin kaikki halpaa...

Tykkään kuin hullu puurosta, kestävyydestä en luonnollisestikaan paljon vielä kommentoi. Jakohihna on käsittääkseni 100000 km välillä.

Partner 1,9 D DW8 -98

Mittarissa nyt mulla ajettuna 140.000. Vikoja tähän mennessä:
- öljypohjan vuotoa korjailtiin pari kertaa takuuna
- ohjaustehostimen venttiilimötikkä heitti öljyt ulos pakkasella. Korjailtiin osaksi takuuna.
- laturin hihnan rullista alkoi joku ulisemaan, korjattiin takuuna
- takalasi hajosi pakkasella. Oli jo takuuaika ohi.
- Takajarru on liian ärhäkkä sateen jälkeen. Korjaantuu käyttämällä tarvikehihnoja. Ongelman syynä on se, että Pösön alkuperäiset hihnat ruostuttavat jarrurumpua. Takuuna vaihdetiin kerran hihnat, ei auttanut. Pösön hihnasta irtosi kesällä erään sateen jälkeen kitkamateriaali ja jumitti koko takarenkaan. Piti hinata pajalle. Mutta nyt siis toimii.
- Laturin hihna on alkanut parina talvena pykimään kovilla pakkasilla. Syynä on se, että hihna tekee yli 180 asteen mutkan hihan selän suuntaan liian pienen kiristinrullan kohdalla. Kiristinsysteemi on tietääkseni parempi uudemmissa vuosimalleissa.
- kojelauta irtoilee ylhäältä kiinitysliimauksestaan ja alkaa narista. Olen kiinnitellyt parin vuoden välein uudestaan polyuretaanilla.
- Laturi antoi jännitepiikkejä jonnekin 60.000 km:n lukemaan saakka, minkä vuoksi lamppuja joutui vaihtelemaan tiuhaan. Vika korjaantui itsestään.
- Etujarrut tuppaavat laahaamaan kylmillä ilmoilla. Edellyttävät pientä puhdistelua syksyisin renkaan vaihdon yhteydessä.

- Vesipumpusta irtosi siipipyörä akselilta moottoritiellä n. 130.000 km:n kohdalla. Keitti nesteet, mutta ei onneksi mennyt kantta. Syy: muovinen siipipyörä stanssattu kehnosti metalliakselille. Nyt pumppuna on metallisiipinen tarvikepumppu, joka toivottavasti kestää paremmin.

Lisäksi on ollut normaalista kulumisesta johtuvia vikoja, joista ei sen enempää. Aion pitää autoa edelleenkin vielä monta vuotta. Ruostetta ei ole ilmaantunut, suojautin vuoden vanhana.

Partner 1.6 2001

Ihan hyvä vekotin . Vikoja on ollut seuraavat :
Takuuna bensatankin uimurin vaihto , ei näyttäny täyttä tankkia . Toinen vika takapyörän jarrusta pinta irti ja pyörä jumii = hinaus korjaamolle .
Ei muita vikoja . Tyytyväinen !
 /   /  /  / Partnerin tyyppiviat?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta