Elintarv insinööri = työtön

Sota ei yhtä miestä kaipaa

Olen pian 24 vuotias lukion käynyt nuorimies. Valmistun keväällä AMK:sta bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi. Arvosanani ovat nelosia ja muutama vitonen ja muutama kolmonen, kakkosia tai huonompia ei ole lainkaan. Keskiarvo 3,96. Eli siinä oli pohjatietoni.

Jo harjoittelupaikan saaminen oli tuskan takana, yritin noin 10:stä paikasta kysyä joista kieltäydyttiin heti suoralta kädeltä että ei ole tarvetta. Yhteen pikkufirmaan pääsin sitten hieman pitkin hampain, ja ihan viime tipassa.

Opinnäytetyöni jouduin tekemään koululle, koska en saanut mitään yritystä lähtemään mukaan opinnäyteprojektiin, heitä "ei kiinnostanut". Koulun periaatteena oli että jos tekee koululle työn niin arvosana ei voi olla kolmosta parempi, ja kolmosenhan minä siitä sain. Kaikki muut saivat yrityksiltä opinnäytetyön aiheen. Olen luokkani paremmasta päästä arvosanoissa, mutta työpaikat tihkaisee.

Kesätöihin en ole päässyt kertaakaan elämässäni "omalle alalleni". Esim Atrialta ja Valiolta ja monilta muilta elintarvikeyritykseltä ei ole ikinä heltynyt edes kesätöitä minulle. Kaverini on päässyt joka kesä Atrialle vaikka hän opiskelee eri alalla, ja on kehuskellut kuinka vain makoilee pukukopissa ja palkkaa juoksee 10 euroa tunnilta. Itse olisin valmis raatamaan vaikka niska limassa, mutta kun ei pääse mihinkään.

Onneksi olen päässyt "tienaamaan" kesäisin sukulaismiehen "yrityksessä". No eihän sieltä palkkaa saanut kuin 5 euroa tunnilta, no olihan sekin parempi kun ei mitään. Työ oli melko raskasta, hikistä ja kuumaa, koska kyseessä oli ulkona tapahtuva kesäluonteinen työ. Ja kaiken lisäksi en ole voinut liittyä oman alani ammattiliittoon kun en ole päässyt alan töihin.

Nyt tiedän jääväni toukokuussa työttömäksi valmistumiseni jälkeen. Olen etsinyt mm. uratie.net, mol.fi, ym avointen työpaikkojen sivuilta elintarvikealan työpaikkoja. Kuitenkaan yhtään elintarvikealan työpaikkaa ei löytynyt mistään sivulta. Muilta aloilta löytyy pilvin pimein paikkoja kuten esim rakennus tai mekatroniikka.

Lisäksi olen käynyt monen elintarvikeyrityksen kotisivuilla katsomassa työnhakulomakkeita. Esim Hartwall, Olvi, Atria jne, missään lomakkeessa ei ole tärkeää oletko insinööri, vohan sen insinööritutkinnon sinne toki tukkia. Mutta onko koulutuksesta sitten mitään hyötyä jos haen vaikka "korinpesupojan" kesätyöpaikkaa. Toki sekin kävisi minulle jos vain pääsisi.

Kaiken lisäksi bio-ala heitti häränpyllyä syksyllä. Ala todettiin kannattamattomaksi, ja valtio lopetti tukemisen, bio-alaa ei enää kehitetä Suomessa. Ehkä Italiassa? Tosin ei niitä bio-alan työpaikkoja ennen syksyäkään kyllä ollut.

Onko siis tämä Suomen maamme todella näin ankara sellaisia kohtaan jotka opiskelevat vielä lukiota pidemmälle. Ennen opiskeluani koulussani vakuutettiin että ala on kehittyvä ja kaikki suorastaan viedään väkisin työpaikkoihin. Opettaja kehui että kannattaa heti hakeutua suunnittelutehtäviin, ja haukkui työnjohtajat teknikkotasoisiksi. Itse ajattelen nyt että kun pääsisi edes "korinpesupojaksi" - tällä koulutuksella.

Kaikki muut luokkalaiseni ovat päässeet suhteilla työpaikkoihin, ja helposti, niin ovat kertoneet. Minä en voi sille mitään että kukaan sukulaiseni tai tuttuni ei työskentele elintarviketeollisuudessa. Perustuuko ammattikorkeakoulututkinto siis siihen että pitää olla myös suhteet kunnossa työpaikkoihin, että pelkällä hyvillä arvosanoilla ja tutkinnolla ei pääse töihin. En ihmettele miksi Suomessa on työttömyyttä.

Koen neljän vuoden opiskeluni hyvin arvosanoin turhaksi vaiheeksi elämässäni. Heitin 4 vuotta elämääni hukkaan, olisi kannattanut sittenkin valita toinen ala. No myöhästä se on pylistää kun paska on jo housuissa.

13

12791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yx vaan

      ennen kuin olet edes yrittänyt. Mistä sinä tuollaisen nurjan suhtautumisen tulevaisuuteen olet oppinut? Sinähän olet vasta keväällä valmistumassa. Onhan tässä aikaa hakea työpaikkaa ja sunnitella tulevaisuutta.

    • Onnistut vielä

      Olen eri alalla, mutta...

      Itsellä oli aikoinaan hankaluuksia saada alaa vastaavia kesätöitä. Viimetinkaan aina kuitenkin löytyi jotain.

      Myöhemmin tajusin, että hain työtä hiusen vääristä alan firmoista.

      Potentiaaliset työllistäjät eivät vältämättä olen ns. kovin näkyviä firmoja. Ei se haettujen paikojen määrä mitään kerro, yksi hakemuskin riittää oikein valittuun firmaan.

      Mainitset jutussasi useasti atrian, oletko Seinäjoelta?

      Seinäjoen seudulla eritoten lähialueilla töiden saanti ilman suhteita on hankalaa (lähikunnissa kenties mahdotonta). Kovalla yrittämisellä saattaa kuitenkin paikka löytyä.

      Rohkeasti vain etsimään töitä etelän ja pohjoisen suurista kasvukeskuksista. Suhteetkaan eivät paina samaan malliin.

      • Sota ei yhtä miestä kaipaa

        Vastaan kysymykseesi, eli koulussa olen etelä-suomessa, mutta kotoisin olen e-pohjanmaalta. Siksi olen hakenut töitä kotiseudultani, koska ei ole varaa maksaa vuokraa kesän ajalta. Enkä ole uskaltanut ottaa sitä riskiä että pitäisi kämpän kesän ajan, koska työpaikkoihin pääsy varmistuu usein vasta toukokuun alussa. Vuokrasopimusten irtisanomisaika on kuukausi, joten joutuisi maksaa vuokraa helposti turhan takia yhden ylimääräsen kuukauden.


      • Onnistut vielä
        Sota ei yhtä miestä kaipaa kirjoitti:

        Vastaan kysymykseesi, eli koulussa olen etelä-suomessa, mutta kotoisin olen e-pohjanmaalta. Siksi olen hakenut töitä kotiseudultani, koska ei ole varaa maksaa vuokraa kesän ajalta. Enkä ole uskaltanut ottaa sitä riskiä että pitäisi kämpän kesän ajan, koska työpaikkoihin pääsy varmistuu usein vasta toukokuun alussa. Vuokrasopimusten irtisanomisaika on kuukausi, joten joutuisi maksaa vuokraa helposti turhan takia yhden ylimääräsen kuukauden.

        Itse lähtisin kartoittamaan työpaikkamahdollisuuksia hieman laajemmaltakin alueelta.

        Nykyään melkein pakko valmistautua muuttamaan työn perässä sinne missä sitä on erityisesti vähän töitä löytyvillä aloilla. Riskejäkin voi jouttua ottamaan asunnon, yms kanssa. Ja jos rahaa ei ole niin voi sossusta kannattaa yrittää.

        e-pohjanmaa on suhteiden "luvattu maa", mitä pienempi kunta sitä nurkkakuntaisempi ja vaikeampi saada töitä. Seinäjoki ja muutamat muut isommat kaupungit semmoisia missä suhteet ei paina niin paljon alueella. Hyvä asia tietenkin, että olet lähtöisin alueelta, puhdasjalkaisen "helsinkiläisen" saattaisi olla hitusen vaikea saada töitä :)


    • Bioinsinööri

      Minä valmistuin viime vuonna biotekniikan insinööriksi ja olen huomannut saman, työtilanne on kehno. Pettynyt olen siksi, että koulun alussa meille vakuutettiin, etä töitä riittää ja kuvittelin palkkatasonkin korkeaksi. No, töitä kyllä on erilaisissa tutkimusryhmissä avustajana surkealla palkalla (1500 e/kk). Ja työ yksitoikkoista puurtamista, ei puhettakaan siitä, että saisi itse suunnitella työn kulkua tai kehittää menetelmiä - teen vain sen mitä paremmin koulutetut eivät jaksa tehdä. Mieluiten työstä ei edes maksettaisi palkkaa vaan apurahaa, jolloin eläke- sun muut edut on menetetty.

      Kyllä tuntuut vähän siltä, että meitä on vedetty nenästä, vähän samaan tyyliin, kun IT-insinöörejä hurjan nousukauden aikana.

    • nasu25

      Hei!
      Minäkin olen elintarviketekniikan insinööri ja mietin, että mitä hyötyä tutkinnostani oikein on. En edes halua tehdä tutkijan työtä, mihin koulutus ehkä mahdollistaisi enkä sovi myyjäksi esimerkiksi pipettejä myymään. Kaikki työ, mitä olen tehnyt elintarvikealalla on kaukana insinööritason työstä. En edes oikein tiedä, mihin työhön olen kouluttautunut, mihin se sopii. Tuntuu todella vaikealta löytää työtä, joka tuntuisi itselle sopivalta ja koulutusta vastaavalta. Varsinkin, kun sellaisia työpaikkailmoituksia ei tunnu löytyvän. Etsimmekö ihan väärin? Mistä/Miten pitäisi etsiä?

      Onko sinun ystävilläsi, jotka ovat saaneet töitä suhteilla, alan töitä? Voisiko ehkä joku ystävistäsi suositella sinua jonnekin töihin? Ehkä olemme molemmat kouluttautuneet ihan väärälle alalle. Se on vain niin turhauttava ajatus, koska opiskellut aineet eivät tuntuneet erityisen vaikeilta. Minä en ole pitänyt juuri yhteyttä opiskelutovereihini, joten en tiedä, mihin he ovat päätyneet. Verkostoituminen olisi tietty tärkeää. Yhden tiedän saaneen äitiyslomasijaisen paikan aistinvaraisessa arvioinnissa, josta hän teki lopputyönsäkin.
      En voi sanoa, että työn saanti olisi helppoa. Oletko hakenut työnantajiin kontaktia ennen hakemuksen lähettämistä? Ehkä ongelma on vain esille pääsemisessä tai masentuneessa asenteessa. Vaikea sanoa.
      Lukiessani kirjoitustasi, mietin, että olen lopulta aika onnekas, vaikka usein tuntuu toiselta.

      Onnea työnhakuun!

      • werty

        Olen valmistumassa myöskin elintarvikeinssiksi, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Esim Atrialle otetaan kesäisin satoja kesätyöntekijöitä eli oletko varma että työhaastatteluvaiheessa kaikki on mennyt edes sinnepäin. Olen työskennellyt jo useissa elintarvikeyrityksissä, tällä hetkellä olen esimiesasemassa ja palkka osuu 2500-3000e väliin. Kaikki elintarvikealan insinöörit, joita tunnen ovat sijoittuneet todella hyvin työelämässä: löytyy työnjohtajia, tuotekehittäjiä ja kehitysinsinööreitä. Työelämässä ratkaisee aina omat henkilökohtaiset ominaisuudet, joita voi myöskin kehittää.


    • Tuleva biotek. inssi

      Eivät ne arvosanat ole sieltä tärkeimmästä päästä, kun puhutaan työpaikan hausta. Meidän koulussa opettaja sanoi, että ei sillä ole väliä saatko kakkosia vai vitosia. Se on tärkeintä, kuinka hyvä tyyppi olet ja osaatko puhua luontevasti. Täytyy olla rohkea!
      Työharjoittelupaikan/kesätyöpaikan haussa myös hakemistavalla on merkitystä. Ei riitä, että pistää sähköpostia. Täytyy myös soittaa ja kertoa, että olisi halukas myös haastatteluun ihan paikanpäällä.

      Itselläni riitti yksi hakemus, jota kirjoitin antaumuksella siihen firmaan, johon kaikista eniten toivoin pääseväni.

    • suomessa se on näin

      Jos et kuulu siihen kaupungilla kännipäissään lorvivaan enemmistöön, missä suhteet luodaan viinapullon ääressä ja umpihumalassa heitetään hauskaa läpyskää viimeviikonloppuisesta känniörveltämisestä, niin kannattaa unohtaa työnteko. Tai no, työtä voit toki saada, mutta palkka kannattaa ainakin heti unohtaa, koska se on vain Hyvien Tyyppien(tm) (ks. määritelmä edellä) etuoikeus.

    • jooo!!

      Kaikki onkin sitten asenteesta kiinni ja jos et usko itseesi, niin miten joku toinen voi uskoa?

      Tottahan se on, että koulutusta on Suomessa hyvin paljon ja vähäisistä alan työpaikoista on kova kilpailu. Kaikki eivät mitenkään voi kotimaasta löytää juuri sitä oman alan työtä. Suosittelen suuntaamaan ulkomaille, koska siellä otetaan tekijät töihin jopa cv-pankista löytyneen cv:n perusteella. Myös koulutuksella on enemmän arvoa ulkomailla, kun monessa muussa maassa ei ole tällaista liukuhihnakoulutus perinnettä.

    • tosin ei mulla

      työpaikka.

    • Onko

      Mitä mä voi kertoo kun mä oon ulkomaalainen

    • Fleisher

      Elintarvikeinsinööri = 3400 € / kk ( peruskoulu lukio AMK )

      Teurastaja = 3800 € / kk ( peruskoulu)

      Lihan leikkaaja ( urakka ) ~ 4800 ? € / kk ( n. 30 €/h ) (peruskoulu)

      Elintavikealan perustutkinto antaa muutaman centin lisää perustuntipalkkaan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe