AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  / Nenäverenvuodosta

Nenäverenvuodosta

8 Vastausta 2 676 Lukukertaa
Kysyisin kuinka kauan voi odottaa nenäverenvuodon loppumista, ennen ensiapuun lähtöä. nenästäni alkoi tulla niistämisen jälkeen toisesta sieraimesta rajusti verta keskellä yötä, mitkään netistä löytämäni toimenpiteet ja muistamani ensiapukurssin ohjeet eivät auttaneet, sieraimia yhteen painettaessa vuoto vain yltyi, valui nieuluun ja alkoi tulla molemmista sieraimista ja lopulta tuli niistettäessä kämmenen kokoisina hyytyminä sieraimista ulos. Oli todella vaikea yrittää etsiä ohjeita ja pitää veristä pyyhettä nenän edessä, yritin jääpussia ja kylmää vettä. nenästä valui sykkeen tahdissa 60/min peukalon pään kokoisia pisaroita lähes kolmen tunnin ajan.
Lopulta löysin sieraimesta kohdan josta veri sykki ja painoin sen sormella kiinni ja vuoto loppui siihen. Oli liian suuri kynnys ensiaputaitoisena soittaa itselle sairasuato.
Näin jälkikäteen hirvittää kuinka lähellä rajaa jo olin.

nenä veren

pojallani oli sama juttu ,sairaalaan piti mennä polteltiin vaan aukes kohta uudelleen.Veren paineet oli korkeella ei ois lopunut ennenkuin tasapainotettiin paineet.

Minkä ikäinen

Minkä ikäisestä pojasta oli kysymys? Ylä- vai alapaine. Yläpaine on minullakin joskus ollut liian korkealla ja nimenomaan ala- ja yläpaineen ero liian suuri. Luulen että kyse oli monen tekijän samansuuntaisesta yhteissummasta. Tiedän nyt, että lähden heti , jos vuoto ei lakkaa. Nenäverenvuotoja tosiaan on ollut vain nämä kaksi. Siitepölyallergia lisää varmaan myös osaltaan vuotoherkkyyttä. Ohentaa limakalvoja.

käytitkö disperiiniä

Verenohennus lääkettä?
Ei ole muuten leikin asia. Itselläni ei loppunut kahteen päivään vaan aina aivastaessa nokka avautui. Lääkäri vaan tamponoi sen ja homma selvä.
Eli laittoi tupon syvälle sieraimeen ja siinä oli jotain lääkettä mukana.
Oli pakko tilata lanssi.
Samanlaisia hyytymiä tuli mullakin ja isoja.

Ai niin, ja te typerykset jotka neuvotte kallistamaan päätä taaksepäin suksikaa kuuseen. Sehän valuu sitten nieluun.

Mä teen

Mä teen paperista semmosen tiiviin pötkön joka on niin paksu että menee juuri ja juuri nenään. Se tyrehdyttää tehokkaasti vuodon. Pitää antaa olla tarpeeks kauan ja poistaa tosi varovasti. Mukana tulee aina kauhea verihyytymä.

Yleensä tyrehtyy puolessa tunnissa tai alle tunnissa jos alkaa uudelleen. On ollut niin rajua että on alkanut pelottamaan että jos en saakaan tyrehtymään.

Joskus oli päivittäistä nenäverenvuoto, enää ei onneksi.

Surkuhupaisaa että suomalainen ei uskalla eikä koe oikeaksi pyytää hädässä apua. Noin rajua nenäverenvuotoa ei pitäisi itse yrittää tyrehdyttää tuntia kauemmin, mieluiten ei puolta tuntia kauemmin. 3 tuntia on jo itsemurha.

Hullua ajatella että ensiaputaitoisena ei voi pyytää apua!! Jos ei oma ensiapu auta nopeasti niin sitten pitää pyytää ammattitaitoisempaa apua!!!

En kyllä itsekään ihan helposti apua pyytäisi, mutta pitäisi pyytää!

Vuotaako verta useinkin ja onko joku lääkitys tai sairaus joka altistaa nenäverenvuodolle?

Ei varsinaista tautia

Ei varsinaista tautia, ongelmia on ollut joskus lapsena nielurisaleikkauksen yhteydessä, hampaanpoistossa jne. Lapsena sain pesäpallomailasta nenääni (nenäluu murtui) ja silloin nenä vuoti kuoleman rajalle verenvuotoshokkiin, tapaturma oli kuitenkin eri puolella kuin nyt viimeinen verenvuoto. Särkylääkkeitä söin vähän normaalia enemmän. En kuitenkaan niin paljoa, ettenkö vuosien aikana joskus aikaisemminkin olisi syönyt samaa määrää ilman vuoto-ongelmia. Odotin koko ajan sen loppumista ja tahrin koko ajan kaikki tilat jossa kuljin vaikka pyyhe oli mukana, jos yritin tehdä jotakin muuta. Tukko ei auttanut sekään, pahensi vaan vuotoa, hyytymiä muodostui nenäonteloihin ja veri alkoi valua nieluun.

hoidettavana oli

Melkein viikon reissun teki veljeni sairaalan, kun ei vuoto loppunutkaan, alkoi vain uudelleen, siellä tupot nenässä makasi. Että mene ensi kerralla heti paikattavaksi. Veljeni ei mennyt ja sitten olikin urakalla siellä.

Mullakin on

tosi paljon nenäveren vuotoa, muutaman kerran lähdin yöllä ensiapuun tyrehdyttämään. Ja mä koin tehokkaimmaksi keinoksi tupon nenään ja kylmäpussi pakastimesta niskaan, jolloin isojen verimäärien kulku hidastuu ja vuoto tyrehtyy. Kerran käytiin polttamassa yksi verisuoni ja siihen on mun nenäveren vuodot loppunu. Ei oo tullu yli viiteen vuoteen, kun pari pisaraa vaikka ennen tuli puolesta tunnista tuntiin ihan reipasta vuotoa.

Mikähän oli syy

Oletko selvittänyt syyn siihen vuotoon? Oliko se suoni jotenkin viallinen vai onko sinulla verenvuototaipumus esim. jonkun hyytymistekijän vajavuus.
 /   /  /  /  / Nenäverenvuodosta

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta